Sergei Prokofjevin kuudennen pianosonaatin ensimmäisen osan analyyttinen tarkastelu

(1)

UUDEN MUSIIKIN ANALYYSITYÖ ja

KIRJALLINEN TYÖ

Sergei Prokofjevin kuudennen pianosonaatin ensimmäisen osan analyyttinen tarkastelu.

Veli-Matti Jutila

Sibelius-Akatemia EsKo/PiMu

Kevät 2010

Ohjaava opettaja: Matti Saarinen

(2)

SISÄLLYSLUETTELO

1. Sergei Prokofjev pianomusiikin säveltäjänä 2. Kuudennen pianosonaatin taustaa

3. Prokofjevin musiikin tonaalisuus ja harmoniankäyttö

4. Kuudennen pianosonaatin ensimmäisen osan analyyttinen tarkastelu 4.1 Ekspositio

4.1.1 Eksposition rakenne, rajakohdat ja muodonta 4.1.2 Eksposition tonaalisuus, harmonia ja äänenkuljetus 4.1.3 Eksposition tematiikka

4.2 Elaboraatio

4.2.1 Elaboraation rakenne, rajakohdat, tonaalisuus ja harmoniat 4.2.2 Elaboraation tematiikka, tekstuuri ja äänenkuljetus

4.3 Rekapitulaatio 5. Lähdeteokset

(3)

1. SERGEI PROKOFJEV PIANOMUSIIKIN SÄVELTÄJÄNÄ

Sergei Prokofjev (1891-1953) on kiistatta yksi 1900-luvun merkittävimmistä ja tuotteliaimmista pianosäveltäjistä. Hän oli huomattavan taitava pianisti ja kehit- ti pianonsoiton teknisiä ja soinnillisia mahdollisuuksia. Esimerkkinä tästä voidaan mainita hänen kolmannen pianokonserttonsa finaaliosan glissandomaiset juoksu- tukset alkaen tahdista 312: Prokofjev vaatii pianistia soittamaan kullakin sormella pikkusormea lukuunottamatta aina kaksi vierekkäistä valkoista kosketinta kerral- laan – vieläpä fortissimossa ja erittäin nopeassa tempossa! Myös jonkinlaisena pianonsoiton uudistamisena – tai ehkä jopa äärimmäisyyksiin viemisenä – voidaan pitää kuudennen pianosonaatin ensimmäisen osan kehittelyjakson sointuja, joiden neljä vierekkäistä valkoista kosketinta Prokofjev ohjeistaa soittamaan bru- taalisti nyrkillä – col pugno.

Prokofjevin sävellystyyliä ei ole ongelmatonta luokitella mihinkään tiettyyn tyylilajiin. Hänen musiikissaan on selviä uusklassismin piirteitä: hän suosi perin- teisiä selkeitä muotoja ja sävelsi muiden uusklassisten säveltäjien tapaan moderni- soituja barokkitansseja. Osaa hänen tuotannostaan voi luonnehtia uusromanttisek- si. Monissa teoksissa nämä kaksi tyylisuuntaa esiintyvät myös yhtä aikaa. Mui- denkin 1900-luvun valtatyylilajien vaikutusta Prokofjevin musiikkiin voi havaita:

esimerkiksi äärimmäisen mekaaninen Toccata op. 11 ja seitsemännen pianosonaatin finaaliosa edustavat ekspressionismia, kun taas Suggestion diaboliquea op.4/4 voidaan lyhyine motiiveineen pitää primitivistisenä. Prokofjev ei innostunut im- pressionismista, surrealismista taikka mystiikasta musiikin tyylikeinoina. (Fiess 1994: 1-6)

Prokofjev on itse jaotellut sävellystuotantonsa keskeiset elementit viiteen pääryhmään, joita ovat lyyrisyys, uudistavuus, klassisuus, toccatamaisuus ja scherzomaisuus. Hänen musiikkiaan luonnehditaan usein myös ironiseksi ja hu- moristiseksi. Prokofjevin yhtenä selkeänä tavaramerkkinä voidaan pitää äärim- mäistä vastakohtaisuutta: usein vaikkapa rytmisesti motorisen ja voimakkaasti

(4)

aksentoidun kappaleen keskellä on täysin vastakohtainen pehmeän lyyrinen ja hiljainen taite. Samalla kun vastakohtaisuus on vahvasti läsnä musiikin perusil- meessä, voi sitä nähdä myös klassisuuden ja modernismin akselilla: esimerkiksi muodonta ja fraseeraus on hyvin perinteistä, mutta tonaliteetin ja harmonioiden käsittely samalla melko kaukana tavanomaisesta. Pianisti Matti Raekallio viittaa myös Prokofjevin musiikin vastakohtaisuuteen artikkelissaan Pianistisäveltäjä Prokofjev (Matti Raekallio).

Prokofjevin sävellystuotanto jaetaan yleensä hänen elämänvaiheidensa mu- kaisesti kolmeen kauteen: venäläinen kausi (1891-1917), ulkomainen kausi (1918- 1935) ja neuvostokausi (1936-1953). Venäläisen kauden musiikki on tonaalista ja sointukulutkin ovat lähtökohdiltaan perinteisiä. Harmoniaa on kuitenkin kompli- soitu eri keinoin: kappaleissa on yllättäviä modulaatioita, epätavallisia sävella- jisuhteita ja lisäsävelsointuja. Myös epätavallisia tahtilajeja, polyrytmiikkaa, motorista rytmiikkaa, aksentointia ja synkopointia esiintyy venäläisen kauden pianokappaleissa. Soitetuimpiin kappaleisiin lukeutunevat neljä ensimmäistä pianoso- naattia, neljä etydiä op.2, Suggestion diabolique op.4/4, Toccata op.11 ja Visions fugitives op.22.

Ulkomaisen kauden pianokappaleissa Prokofjev tavoitteli aiempaa enemmän uusklassista estetiikkaa. Suuria tyylillisiä tai sävellysteknisiä muutoksia hän ei kuitenkaan musiikkiinsa tuonut, mutta muutamissa kappaleissa voi huomata uusia kokeiluja: esimerkiksi kappaleen Chose en soi op.45/B kirjoitustapa tahdista 29 eteenpäin muistuttaa impressionististen säveltäjien tapaa asetella ääniä pianon eri rekistereille (Fiess: 69). Harmonioiden käyttö on kuitenkin melko perinteistä Pro- kofjevia ja impressionistinen utu jää soinnista näin kokematta. Ulkomaisen kauden pianokappaleissa Prokofjev ei enää suosinut motorista rytmiä ja polyrytmiik- kaakin hän käytti vain harvoin (Fiess: 67).

Neuvostokaudella Prokofjev sävelsi pianosonaatit no. 6-9. Näiden lisäksi hän teki paljon pianosovituksia orkesterimusiikistaan. Neuvostokauden pianosonaatit ovat tyyliltään lähempänä venäläisen kuin ulkomaisen kauden musiikkia.

Harmonioiden käsittely ja äänenkuljetus on kuitenkin paikoittain huomattavasti monimutkaisempaa kuin varhaisemmissa kappaleissa. Toccatamaista motorista

(5)

rytmiä esiintyy jälleen muun muassa kuudennen sonaatin alkuosan kehittelyjak- sossa ja seitsemännen sonaatin finaalissa. Näiden vastapainona toimivat niin kut- suttujen sotasonaattien eli pianosonaattien no. 6-8 hitaat osat: melodiat muistutta- vat hieman tuon ajan sentimentaalista populäärimusiikkia, ja musiikki näissä osissa on ehkä muutenkin helpommin ymmärrettävää kuin vaikkapa sonaattien en- simmäisissä osissa, ainakin pinnallisen kuulokuvan perusteella. Toisaalta biografi Daniel Jaffén mukaan seitsemännen sonaatin hitaan osan teema perustuisi Robert Schumannin lauluun Wehmut kokoelmasta Liederkreis op.39 (Jaffé 1998: 172).

2. KUUDENNEN PIANOSONAATIN TAUSTAA

Prokofjev aloitti pianosonaattien no. 6, 7 ja 8 säveltämisen samana vuonna kuin toinen maailmansota syttyi (1939). Vaikka näitä sonaatteja usein kutsutaan sotasonaateiksi, valmistui kuudes sonaatti jo ennenkuin Neuvostoliitto oli mukana toisessa maailmansodassa.

Ajat olivat ankeat Stalinin johtamassa Neuvostoliitossa. Molotov- Ribbentrop-sopimuksen jälkeen Prokofjeville ei enää myönnetty lupaa poistua maasta. Hänen pitkäaikainen ystävänsä Vsevolod Meyerhold pidätettiin tämän tuottaessa Prokofjevin oopperaa Semyon Kotko. Myöhemmin Meyerhold vielä teloitettiin. Muiden aikalaistensa neuvostotaiteilijoiden tavoin Prokofjev eli jatku- vassa pelossa, sillä harhaluuloinen Stalin saattoi ilman syytä pidätyttää ja teloitut- taa ihmisiä. Hankala ympäristö ei kuitenkaan vaikuttanut Prokofjevin sävellystyö- hön lannistavasti. Hän oli päinvastoin ehkä tuotteliaimmillaan noihin aikoihin ja sävelsi yhtä aikaa kolmen pianosonaatin lisäksi suurimuotoista viulusonaattia op.80 sekä muita pienempiä kappaleita.

(6)

Kuudes pianosonaatti valmistui 1940 ja Prokofjev kantaesitti sen Moskovas- sa saman vuoden huhtikuussa. Sonaatti sai hyvän vastaanoton, ja sen otti repertu- aariinsa muun muassa pianisti Sviatoslav Richter.

3. PROKOFJEVIN MUSIIKIN TONAALISUUS JA HARMO- NIANKÄYTTÖ

Lähes kaikki Prokofjevin musiikki on lähtökohtaisesti tonaalista. Hänen kappaleensa luokitellaan yleisesti duuriin ja molliin. Poikkeuksena voisi mainita ulkomaisella kaudella sävelletyn kappaleen Pensée op.62/2, jossa selvää tonaalista keskiötä ei oikein hahmotu. Myös kappaleen melodiassa voi kuulla häivähdyksen dodekafoniasta:

Nuottiesimerkki 1: Pensée op.62/2, t. 1-8

Prokofjev käyttää sävellyksissään säännöllisesti etumerkkejä. Hänen kappa- leissaan – varsinkin myöhäisemmässä tuotannossa – on kuitenkin jaksoja, joissa

(7)

etumerkkejä ei ole. Näissä jaksoissa tonaliteetti on usein hyvinkin kompleksista eikä liity mitenkään C-duuriin tai a-molliin. Esimerkiksi seitsemännen pianosonaatin puhutaan yleensä olevan B-duurissa, vaikka sen ensimmäisessä osassa ei ole etumerkkejä ja kappaleen tonaliteetti on muutenkin melko hämärä. Toisaalta sonaatin finaalissa on B-duurin etumerkit ja B-duurisointuakin taotaan useita kymmeniä kertoja. Prokofjevin kohdalla duuri-/mollitonaliteetin sijaan olisi usein ehkä täsmällisempää puhua kuitenkin tonaalisista tasoista, joille musiikki raken- tuu; varsinkin etumerkittömien jaksojen aikana.

Tutkija Patricia Ruth Ashley on luokitellut seuraavalla tavalla, miten Proko- fjevin musiikin harmoniakäytäntö poikkeaa perinteisestä tonaalisesta musiikista:

a) Harmoninen sivuttaisliike ja sijaissoinnut

b) Uusien sointujen luominen yhden tai useamman äänen kromaattisella liik- keellä urkupistettä vastaan.

c) Harmoninen elisio d) Parallelismi

e) Harmoniat, jotka pohjautuvat epätavallisille asteikoille

f) Odottamattomat modulaatiot kaukaisiin sävellajeihin ja epätavalliset sävel- lajisuhteet

g) Kromaattinen harmonia

h) Biharmoniset ja muut päällekäin asetellut soinnut

i) Uusien sointujen luominen säveliä lisäämällä. (Ashley 1963: 41)

Erityisesti kohdat e), f), h) ja i) voi mielestäni lukea juuri Prokofjevin musiikille ominaisiksi ilmiöiksi; esimerkiksi kromaattinen harmonia tai sijaissointujen käyt- tö on tavallista monien muidenkin säveltäjien musiikissa.

(8)

4. ENSIMMÄISEN OSAN ANALYYTTINEN TARKASTELU

Tarkastelen tässä luvussa Prokofjevin kuudennen pianosonaatin ensimmäistä osaa jaksoittain.

4.1 EKSPOSITIO, t. 1-91

4.1.1 EKSPOSITION RAKENNE, RAJAKOHDAT JA MUODONTA

Prokofjev suosi usein perinteisiä muotoja. Myös tässä sonaatissa muoto on varsin selkeä, vaikka musiikki muuten on paikoitellen hyvinkin monimutkaista. Jaan eksposition kolmeen jaksoon, jotka ovat:

Pääteemajakso, t. 1-23 Transitio, t. 23-39 Sivuteemajakso, t. 40-91

Tutkija Sonia Klosek Vlahcevic mukaan pääteemajakso jakautuu ABA- muotoiseksi niin, että A-taite muodostuisi t. 1-11, B-taite t. 12-20 ja jälkimmäinen suppeampi A-taite t. 20-24 (Vlahcevic 1975: 10). Tätä näkemystä mielestäni hieman horjuttaa se, että muodoltaan kolmiosaisiksi luokiteltavien kappaleiden tai jaksojen B-taitteet on perinteisesti kontrastoivia ja ääritaitteista selvästi erottuvia.

Tässä tapauksessa ”B-taite” ei juurikaan poikkea alusta materiaaliltaan tai karak- teriltaan. Mielestäni pääteemajakson tärkeimmät rajakohdat ovat A-tasolle vahvasti kadensoivissa tahdeissa 7-8 ja 19-20.

Prokofjev suosi musiikissaan myös perinteisiä pienoismuotoja. Sonaatti alkaa perinteisen satsimuodon kaltaisesti seuraavalla tavalla: t. 1 edustaa pääaihet-

(9)

ta, t. 2 aiheen toistoa ja t. 3-4 muodostavat satsin päätösosan. Hyvin tavallista pe- rinteiselle satsimuodolle on harmonisrytminen tihentyminen päätösosassa, ja myös tässä tapauksessa musiikki tihenee ja intensiteetti kasvaa saavuttaessa nel- jänteen tahtiin. Tahdit 4-7 voisi tulkita kadensaaliseksi pitkittämiseksi niin, että rakenteellisesti merkittävin kadenssi olisi t. 7-8.

Kappaleen jaksottuminen ei ole aina aivan perinteistä: symmetrisiä 4+4 tai 8+8 tahdin jaksoja esiintyy vain harvoin. Esimerkiksi sonaatin alussa neljän tahdin selkeän pääteeman ensimmäisen vaiheen jälkeen ei seuraakaan täydellistä neljän tahdin jatkoa, vaan tahdissa 8 limittyvät ensimmäisen taitteen loppu ja toisen taitteen alku. Samoin väliäänen melodiset aiheet t. 12-13 ja t. 15-16 vaikuttaisivat muodostuvan tahtipareista, mutta niitä seuraakin perinteistä symmetristä rakennetta rikkovat ylimääräiset tahdit t. 14 ja 17 sekä vain kahden neljäsosa- nuotin mittainen t. 18. Prokofjev todennäköisesti halusi välttää liikaa symmetriaa ja ehkäpä myös hämmentää ja yllättää kuulijan kokemuksia kappaleen kulusta.

Transitio jakautuu mielestäni niin että neljän tahdin aihetta t. 23-27 seuraa lyhennetty aiheen toisto eri tasolla t. 27-30. Tahdin 30 voisi tulkita olevan erään- lainen transitorinen tahti, joka johdattaa musiikin seuraavalle tonaaliselle tasolle.

Transition huipennus on t. 33, jonka jälkeen musiikki rauhoittuu kohti sivuteemaa.

Jaan sivuteemajakson kahteen taitteeseen: taite 1, t. 40-59 ja taite 2, t. 60-91.

Myös Vlahcevic on jakanut tämän jakson näin (Vlahcevic: 9). Perustelen jakoani sillä, että ensimmäisessä taitteessa vaikuttaisi vallitsevan neljäsosapulssi, kun taas taitteen 2 hallitsevana pulssina tai ainakin jonkinlaisena perussykkeenä on ti- heämpi kahdeksasosa. Toinen taite tuntuisi muutenkin vain pääasiassa varioivan ensimmäisen taitteen sivuteemaa. Jonkinlaisena rajakohtana voisi myös pitää t.

67-68. Siinä tekstuuri muuttuu ja materiaalista kehittyy synkopoiva laskeva aihe t.

70 alkaen.

Sivuteema muodostuu aluksi pääteemaa kontrastoiden symmetrisesti kah- deksasta tahdista, t. 40-47. Sitä neljän tahdin mittainen vaihe t. 48-51, jossa sivuteeman alkupuoli kerrataan. Sivuteema esiintyy uudestaan symmetrisesti hieman varioituna t. 52-59. Toisen taitteen materiaali etenee pääasiassa tahtipareittain: t.

60-61 ja 62-63, joiden jälkeen tulee pidempi nelitahtinen sivuteeman alkupuoli.

(10)

Tätä muotoa voidaan verrata satsimuodon kaltaiseen pääteemaan: aihe + toisto + pidempi päätösosa, jossa on harmonisrytmistä tihentymistä. Yllättävä 2/4-tahti 71 rikkoo jälleen muodon symmetrian ja toimii ikään kuin ylimääräisenä tahtina tah- tiparin 70 ja 72 välissä.

4.1.2 EKSPOSITION TONAALISUUS, HARMONIA JA ÄÄNENKULJETUS

Käytän tässä luvussa nuottiesimerkkien lisäksi Schenker-analyysiin perustuvaa lineaarista graafia havainnollistamaan äänenkuljetusta, joka on paikoin hyvin monimutkaista ja haastavaa tulkita. Tonaalisista tasoista käytän pientä kirjainta ku- vaamaan molliin viittaavaa tonaliteettia ja suurta kirjainta, kun tonaliteetti viittaa duuripohjaiseen sointuun.

Nuottiesimerkki 2: t. 1-7

Kuudes pianosonaatti alkaa vahvasti A-duurissa. Eräs Prokofjevin tavoista hämärtää tonaliteettia on käyttää ”vääriä” eli sävellajiin kuulumattomia bassoää- niä. Tulkitsen dis-bassot tässä tapauksessa sellaisiksi. Myös cis-sävelen muuttu-

(11)

misen c:ksi heti toisella neljäsosalla voisi tulkita olevan eräs tapa hämärtää Proko- fjevin makuun liian tavanomaista harmoniankäyttöä. Käsittelen A-duuriin kuulu- mattoman c-sävelen problematiikkaa vähän laajemminkin, vaikka laskevat terssit voidaan tulkita myös A-duurikolmisoinnun sisällä tapahtuvaksi liikkeeksi.

C-sävelen esiintyminen heti kappaleen toisella neljäsosalla – ennen kuin tonaliteetti on mitenkään ehtinyt vahvistua kuulijan korvassa – saattaa lyhyeksi hetkeksi kyseenalaistaa koko A-duurin. Vastaavantyyppinen aloitus on Igor Stra- vinskilla baletissaan Kevätuhri: fagotti aloittaa soolonsa melko selkeästi a- mollissa, mutta heti toisessa tahdissa mukaan tuleva käyrätorvi soittaa sävelen cis.

Baletin ensimmäinen yhteissointi on siis a-cis.

Vlahcevic on tulkinnut neljännen tahdin ensimmäisen soinnun (Es-duuri + e) kromaattiseksi sivusoinnuksi lisäsäveliselle A-duurille (Vlahcevic: 10). Mielestäni mahdollista olisi myös tulkita tahdin kolmannen iskun sointu fis-molliksi. Se kuitenkin soi puhtaana mollisointuna ja harhapurkauksellisen VI-asteen soinnun käyttö Prokofjevilla lienee aivan mahdollista. Toisaalta lisäsävelistä A- duurisointua voi kyllä vakuuttavasti perustella sillä, että juuri ennen sointua kuullaan diskantissa kaksi e-säveltä, jotka todennäköisesti soivat vielä kuulijan korvassa fis-mollisoinnun aikana. Murretut kolmisoinnut t. 7 muodostuvat fis- mollista ja G-duurista. Pääteemajakson äänenkuljetuksessa on sivusävelistä liiket- tä A-keskiön ympärillä siten, että tahdissa 12 käydään g:llä ja tahti 14 vaikuttaisi olevan h-tasolla.

Pääteeman äänenkuljetusta havainnollistan seuraavalla Schenker-analyysiin perustuvalla graafilla. Esitän graafissani väliäänen äänenkuljetusta ylemmän vii- vaston nuoteilla, joissa on varret alaspäin. Prokofjeville tyypilliset oktaavihypyt äänenkuljetuksessa merkitsen nuottien välisellä viivalla.

(12)

Schenker-graafi, t. 1-8

Vaikuttaa siltä, että väliääni laskee kolmannen tahdin a:lta g:n kautta fis:lle tahdissa 4. Tahdeissa 4-5 väliääni jatkaa vielä laskuaan kromaattisesti es:lle ja palaa sitten e:n kautta takaisin fis:lle. Tahdeissa 7-8 fis palaa g:n kautta takaisin a:lle.

Väliäänen kromaattisella kululla vaikuttaisi olevan myös temaattista merkitystä kappaleen kannalta. Käsittelen tätä tarkemmin seuraavassa luvussa.

Nuottiesimerkki 3, t. 23-30

Vlahcevic esittää, että transition harmoniat pohjautuisivat bitonalisuudelle.

Hän esittää sointukaavion, jossa esimerkiksi A-duurin sekuntisointu ja F-

(13)

duurisointu ovat päällekäin t. 24 sekä D-duurin sekuntisointu ja B-duuri päälle- käin t. 28. Sekuntisoinnut hän muodostaa 1/8-nuoteittain etenevästä väliäänestä (Vlahcevic: 13). Mielestäni tämä tulkinta transition harmoniakäytännöstä horjuu.

Vaikuttaa siltä, että Vlahcevic on muodostanut lähes satunnaisesti sekuntisoinnut väliäänestä, joka on pitkälti kromaattinen.

Mielestäni huomattavasti yksinkertaisempi tulkinta olisi sellainen, jossa tonaliteetti siirtyy F-tasolle t. 23, B-tasolle t. 27 ja C-tasolle t. 30. H-tasolle laskeu- dutaan transition huippukohdassa t. 33. Prokofjev kuitenkin hämärtää tonaliteettia tutulla tavalla: heti F-duurisoinnun jälkeen t. 24 esiintyy sävel as. Väliäänen liike jatkuu siitä kromaattisuuteen perustuen. Tahti 30 vaikuttaisi olevan ”ylimääräi- nen” transitorinen tahti. Tahtien 38 ja 39 harmoniassa voi kuulla C-duurin domi- nanttia.

Sivuteeman tonaliteetin määrittäminen ei ole yksiselitteistä. Sävelikkö on selvästi diatoninen, mutta se ei vaikuta olevan puhtaasti joko C-duuria tai a- mollia. Melodia kulkee C-duurin kolmisoinnun säveliä t. 41-42 ja se vaikuttaisi pohjautuvan C-duuriin myös t. 44-45. A-mollilta melodia taas vaikuttaa varsinkin t. 42. Tonaliteettia hämärtää bassossa oleva urkupistesävel h, joka ei puolla oikein

(14)

kumpaakaan sävellajia: se on C-duurin johtosävel ja a-mollin supertoonika. Sivu- teeman tonaliteetista löytyy myös ristiriitaista tutkimustietoa. Jaffén mukaan se olisi C-duurissa (Jaffé: 160), kun taas Vlahcevic esittää tonaliteetin olevan a- mollia (Vlahcevic: 31).

Tahdissa 46 sävelikkö vaihtuu aivan yllättäen ja vaikuttaa perustuvan A- duurin dominanttiin, jolle musiikki myös pysähtyy t. 51. Vlahcevic tulkitsee säve- likön vaihtumisen jälleen bitonalisuudeksi (Vlahcevic: 15). Tässä tapauksessa ymmärrän hänen näkemystään paremmin kuin transitiossa. Bitonalisuus-termillä kuitenkin viitattaneen yleensä kahden eri tonaliteetin päällekkäiseen esiintymi- seen, ja sivuteemajaksossa A-duuri ja -mollitonaliteetit vaikuttaisivat pikemmin- kin vuorottelevan kuin olevan päällekkäin. Pieni merkittävä yksityiskohta on mie- lestäni tahdissa 49, jossa väliäänen g jälleen ikään kuin haastaa E-duurisoinnun hetkeksi. Jos tahdin 48 h-sävelestä alkava sivuteeman alku etenisi aivan identti- sesti tahdin 40 teeman kanssa eri transpositiossa, olisi tahdin 49 toinen neljäsosa- nuotti tällöin gis eikä g. Sivuteema kertautuu a-mollissa t. 52 alkaen. Se saa tällä kertaa rinnalleen neljäsosanuoteittain etenevän, luonnollisen a-mollin säveliköstä muodostetun tersseittäin nousevan ja laskevan säestyskuvion.

Tahdista 60 alkavan sivuteemajakson toisen taitteen tonaalisten keskiöiden määrittäminen on jälleen haastavaa. Mielestäni taitteessa on lähtökohtaisesti a- tasoinen tonaliteetti, jota kuitenkin hämärretään sivuharmonisella h-tasolla esimerkiksi tahdeissa 60 ja 68. Jälleen esiintyy myös sekä a-mollia että A-duuria (vrt. t. 62 ja 70).

4.1.3 EKSPOSITION TEMATIIKKA

Huomionarvoista kuudennen pianosonaatin ensimmäisessä osassa on mate- riaalin monikäyttöisyys. Temaattista materiaalia sonaatissa on kaiken kaikkiaan melko niukasti, mutta Prokofjev hyödyntää äärimmäisen taitavasti sonaatin teemoja ja motiiveja tai niiden fragmentteja mitä erilaisin variantein. Havainnollistan

(15)

ja nimeän seuraavaksi motiiveita, joihin huomattava osa ensimmäisen osan materiaalista pohjautuu:

Nuottiesimerkki 5, pääteemamotiivi t. 1: Laskeviin tersseihin perustuva aihe.

Nuottiesimerkki 6, sivuteemamotiivi, t. 40: Ylöspäinen suuri sekunti + pieni ters- si.

Nuottiesimerkki 7: kromatiikkaan perustuva motiivi, t. 23-24:

Nuottiesimerkki 8, triolimotiivit, t. 6 ja 44:

Tarkastelen tässä luvussa tematiikan lisäksi kappaleen karaktereita ja eräitä dra- maturgisia tapahtumia subjektiivisesta näkökulmasta.

Kuudes pianosonaatti alkaa sotaisissa tunnelmissa. Fortissimo-dynamiikka, vahva aksentointi, rekisterin laaja käyttö ja marssinomainen rytminen jännite luo- vat sonaatille varsin levottoman ja brutaalin alkukarakterin. Levottomuuden tunnetta lisäävät myös ikään kuin ylimääräiseltä tuntuvat tahdit, kuten t. 14 ja 18, sekä rytminen epävakaus t. 4-5, joissa kvartilla alaspäin alkava aihe esiintyy ikään

(16)

kuin 1/8-nuotin liian aikaisin. Lähes kaikki pääteemajakson temaattiset aiheet ovat suunnaltaan laskeutuvia. Poikkeuksen alaspäisestä suunnasta tekevät selvimmin kadensoivat tahdit 7 ja 19.

Transitioon tultaessa karakteri muuttuu jyrkästi: dynamiikka hiljenee pia- noon ja jämerän marssin tilalle tulee kromaattisesti vaelteleva, laulava melodia väliäänessä. Tenuto-merkintä tässä saattaisi viitata melodian pieneen viipyilyvyy- teen. Vaeltelun tuntua vahvistanee myös tonaliteetin kiertäminen. Vaikuttaa siltä, että transition kromaattinen melodia olisi peräisin tahtien 4-6 pääteeman jälkeises- tä vaiheesta, jonka äänenkuljetuksellinen runko on kromaattisuuteen perustuva.

Toki mahdollista on sekin, että yhteys olisi puhdasta sattumaa, mutta mielestäni Prokofjevin sävellystapa tässä sonaatissa – hyödyntää ja varioida kappaleen materiaalia kaikin keinoin – voisi ilmetä myös niin, että äänenkuljetuksellisesta run- gosta muodostuu temaattista materiaalia. Havainnollistan tätä vielä seuraavalla nuottiesimerkillä:

Sivuteemajaksoon saavuttaessa tulee esiin eräs Prokofjevin tyypillinen piir- re: vastakohtaisuus. Sivuteemassa onkin monia piirteitä, joita pääteemasta puut- tuu: lyyrisyyttä, laulavuutta, rauhaa, ilmeikkyyttä, haikeutta ja humaaniutta. Tee- man alku on myös profiililtaan nouseva kontrastoiden siten pääteeman laskevia aiheita. Tahdeissa 47 ja 59 esiintyy kromatiikkaan perustuva motiivi trioliin yh- distettynä – tällä kertaa vieläpä alkuperäisellä tasollaan:

(17)

Sivuteemajakson toisessa taitteessa varioidaan sivuteemamotiivia. Kahdek- sasosanuottikuviointi perustuu myös tälle motiiville niin, että motiivit limittyvät peräkkäin: h-cis-e, e-fis-a ja hieman varioiden a-h-e.

Nuottiesimerkki 11, t. 60

Sivuteemajakson toisessa taitteessa intensiteetti kasvaa vähitellen, varsinkin t. 68 teksturaalisen muutoksen jälkeen. Tahdissa 70 ensimmäisen kerran esiintyvät ak- sentoidut ja synkopoidut neljäsosanuotit pohjautuvat pääteeman laskeviin tersseihin:

(18)

Fortissimo saavutetaan tahdissa 76, jolloin musiikki kehittyy hurjaksi ja inttäväk- si. Karakteri muistuttaa sonaatin alkua. Musiikki rauhoittuu jälleen tahtiin 87 tultaessa, ja ekspositio päättyy hämärässä tunnelmassa alarekisterin trioleiden värit- täessä pitkään soivaa a-säveltä:

4.2 ELABORAATIO, t. 92-217

4.2.1 ELABORAATION RAKENNE, RAJAKOHDAT, TONAALISUUS JA HARMONIAT

Elaboraation rajakohtien määrittäminen ei ole ongelmatonta. Sen lisäksi, että musiikki tässä jaksossa on hyvin monimutkaista, jaksotteluun vaikuttaa myös se, mitä asioita halutaan painottaa. Jaksotteluun tarvitaan sekä tonaalinen/harmoninen, temaattinen, rytminen että teksturaalinen lähtökohta. Jaksottelen elaboraation seuraavasti:

1. jakso, t. 92-117:

2. jakso, t. 118-156 3. jakso, t. 157-195 4. jakso, t. 196-217

(19)

Elaboraation ensimmäisessä jaksossa tonaalinen keskiö muuttuu. Jakson voisi jakaa taitteisiin keskiöisyyden perusteella. Ensimmäinen taite alkaa a-tasolta t. 92. Bassossa on sivuteeman tapaan urkupisteenä a:n supertoonikasävel h. A- tasolla pysytään neljä tahtia ja t. 96-98 voisi tulkita transitorisiksi tahdiksi, joiden aikana tonaliteetti siirtyy ja vakiintuu C-tasolle. Toinen taite alkaa C-tasolta t. 99.

Tahdista 101 alkaen esiintyvät b-mollipohjaiset soinnut tulkitsen jälleen sivuhar- moniseksi liikkeeksi. Prokofjevin tapa muodostaa harmonioita asettamalla terssejä päällekäin on tuttua myös sivuteemajaksosta t. 52-55. Tahdit 109-110 tulkitsen transitorisiksi tahdeiksi, joiden tonaliteetissa on häivähdys cis-tasoa. Voidaan kenties myös ajatella, että c-taso aktivoidaan kromaattisella nostolla kohti D-tasoa.

Tällainen kromaattinen aktivointi on varsin tuttua perinteisestä tonaalisesta musiikista. Kolmas taite alkaa D-tasolla t. 111. Sivuteeman alkuosa esiintyy nyt en- simmäistä kertaa elaboraatiossa basson melodiana. Sen viimeinen sävel fis jää soimaan kolmen tahdin ajaksi. Tulkitsen sen jonkinlaiseksi dominantiksi seuraavalle h-tasolle.

Elaboraation ensimmäinen merkittävä rajakohta on mielestäni t. 117-118, sillä ensimmäisessä jaksossa tonaliteetti nousee säännöllisesti a-tasolta C:n kautta D-tasolle, mutta laskee t. 118 h-tasolle ja pysyy siellä aina tahtiin 153 saakka.

Toinen jakso on mielestäni perusteltua jakaa taitteisiin temaattisten tapahtumien perusteella. Käsittelen tätä jaksoa tarkemmin seuraavassa luvussa.

Tahdissa 153 basso laskee B:lle, ja jos elaboraatio jaksoteltaisiin puhtaasti tonaalisen keskiöisyyden perusteella, niin tämän tahdin voisi tulkita rajakohdaksi.

Myös kappaleessa uutena asiana esiintyvä oktatonisen asteikko t. 153-154 saattaisi tukea rajakohdan määrittämistä tahtiin 153. Mielestäni elaboraation ehkä mer- kittävin rajakohta on kuitenkin tahdissa 156-157. Tähän asti elaboraatiossa on vallinnut kahdeksasosanuotittainen pulssi ja tekstuuri on ollut pitkälti toccatamaista, samaa säveltä toistavaa. Tahdista 157 alkavassa jaksossa toccatamainen kahdeksasosanuotittainen pulssi väistyy ja tilalle tulee neljäsosanuoteittain etenevää tekstuuria. Tässä jaksossa lisäksi esiintyy kromaattisuuteen perustuva motiivi en- simmäistä kertaa elaboraatiossa.

(20)

Elaboraation kolmas jakso on äärimmäisen kompleksinen tonaalisuuden ja äänenkuljetuksen kannalta. Jaan jakson taitteisiin tekstuurin perusteella. Tonaali- sen keskiön määrittäminen t. 157-164 on haastavaa vaiheen pitkälti kaksiäänisyy- teen perustuvan tekstuurin takia. Tahdista 164 musiikki vaikuttaisi asettuvan C- tasolle. Tahdissa 168 taso nousee Es:lle ja E-taso saavutetaan t. 172.

Tahdin 176 jälkipuoliskolta alkaa mielestäni kolmannen jakson toinen taite. Pe- rustelen tämän rajakohdan valitsemista tekstuurin muutoksella ja tonaalisen kes- kiön paikalleenasettumisella. Tämä taite on myös erittäin haastava tulkita, ja sel- vää tonaalista keskiötä ei hahmotu. Fis-sävelellä tuntuisi kuitenkin olevan erityi- sen paljon merkitystä tässä taitteessa. Tahtien 176-177 laskeva linja h-ais-gis-fis päätyy fis-sävelelle. Tekstuurin alimpana sävelenä toistuu fis t. 177-180 ja 182- 183. Sen lisäksi ylimmän rekisterin triolit esiintyvät fis-sävelen ympärillä. Kol- mannen jakson kolmas taite alkaa mielestäni t. 185. Tekstuuri muuttuu yllättäen niin, että kokosävelaskelittain laskevaa aihetta säestetään trillinomaisilla kuvioilla.

Tahdeissa 187-195 lasku on kromaattista. Jälleen taitteen alkupuolella ei selkeää tonaalista keskiötä hahmotu, mutta t. 192-195 musiikki vaikuttaisi olevan g- tasolla.

Elaboraation neljäs jakso alkaa t. 196. Tonaalinen keskiö asettuu nyt Des- tasolle ja t. 204 sointu kääntyy äänien sivuttaisilla askelliikkeillä A-duurin dominantiksi, jota hämärtävät sointuun kuulumattomat sävelet F ja B.

4.2.2 ELABORAATION TEMATIIKKA, TEKSTUURI JA ÄÄNENKULJETUS

Lähes kaikki elaboraation materiaali perustuu motiiveihin, jotka ovat eks- positiosta tuttuja. Varsinkin sivuteemamotiivia käytetään mitä moninaisin keinoin.

Elaboraation äänenkuljetus on paikoin hyvin monimutkaista. Käytän tässä luvussa nuottiesimerkkien lisäksi ääriäänireduktiota äänenkuljetuksen havainnollistamisen apukeinona.

(21)

Elaboraatio alkaa toccatamaisella karakterilla t. 92. Ylempi ääni aloittaa motiivin a-sävelestä ja alempi ääni imitoi sitä tritonuksen alempaa sävelestä es.

Tritonussuhteisuus viitannee sonaatin ensimmäiseen tahtiin, jossa basson sävelinä on a ja dis. Tahdin 94 kuvioinnin voi havaita perustuvan jälleen sivuteemamotii- viin niin, että motiivit ovat eksposition sivuteemajaksosta tutulla tavalla limitty- neet h-cis-e ja e-fis-a.

Tahdeissa 96-97 esiintyy pääteemaan viittaava laskeva kromaattinen aihe d-cis-c ensimmäistä kertaa elaboraatiossa. Se on kuitenkin häivytetty taka-alalle piano- nyanssilla ja pienellä rytmisellä muuntelulla.

Pääteemamotiivi esiintyy elaboraatiossa ensimmäisen kerran selvästi erottuvana t.

116-117. Toisessa jaksossa t. 118-156 motiivi esiintyy muutaman tahdin välein ikään kuin D-duurissa, lukuunottamatta t. 154-155, joissa se on B-tasolla.

(22)

Sivuteema esiintyy elaboraatiossa ensimmäistä kertaa niin, että t. 111-114 kuullaan teeman alkupuoli (eksposition tahdit 40-42) mf-nyanssissa.

Jaan elaboraation toisen jakson taitteisiin sivuteeman esiintymisen perusteella. Jakson ensimmäinen taite 118-128 on luonteeltaan staattinen ja kenties tuleviin tapahtumiin valmisteleva. Tonaliteetti pysyy tukevasti h-tasolla ja staattisuuden tunnetta lisää pääteeman toistuvuus. Toinen taite alkaa t. 129, kun sivuteema esiintyy nyt aiempaa korkeammassa rekisterissä oktaavein ja f-nyanssilla vahvis- tettuna. Tällä kertaa puolet hitaammaksi augmentoitu teema etenee hieman pi- demmälle, t. 136 e-sävelelle asti (vrt. eksposition t. 40-43) Samaan aikaan basso- rekisterissä on pääteemamotiivi trioliin yhdistettynä.

(23)

Kolmannessa taitteessa sivuteema aloittaa kromaattisella kohoaiheella pianon keskirekisterissä tahdista 139. Nyanssina on nyt ff ja tällä kertaa teema vie- dään loppuun asti (t. 156). Teema on jälleen augmentoitu ja sen ympäröimänä esiintyy runsaasti tuttua materiaalia: sivuteemamotiivin ja pääteemamotiivin li- säksi kuullaan esimerkiksi t. 141 viittaus eksposition pääteemajakson nouseviin murtosointuihin (vrt. eksposition t. 7). Tahdin 145 kuudestoistaosatriolein nouseva koristelu on jälleen suoraan sivuteemamotiivista rakennettu. Uutena ilmiönä esiintyy nyrkillä soitettavat klusterit t. 142, 146 ja 149 sekä oktatoninen asteikko t.

153-154.

Havainnollistan elaboraation loppupuolen äänenkuljetusta seuraavalla ääriäänire- duktiolla. Esimerkin eri nuottiarvoilla ei ole funktiota. Esitän samassa esimerkis- sä, miten elaboraation loppupuolen (t. 192-204) soinnut muuntuvat askelliikkeel- lä.

(24)

Ääriäänireduktio, t. 156-218

Vaikuttaisi siltä, että äänenkuljetus alkaen t. 156 pohjautuu äänenvaihtoon (voice exchange). Ääriäänet vaihtavat jatkuvasti paikkaansa ja liikkuvat pääsään- töisesti askelliikkeellä tai niin, että toinen ääni pysyy paikallaan. Tulkitsen elaboraation loppupuolen äänenkuljetuksen niin, että E-tasolta t. 172-176 siirrytään fis:lle t. 177-184. Siitä fis jatkaa kulkuaan g:lle t. 192 ja gis:lle t. 204 päätyen lo- pulta a:lle rekapitulaation ensimmäisessä tahdissa. Tahdin 196 Des-tasoinen sointu vaikuttaisi kääntyvän A-duurin dominantiksi askelliikkeellä.

4.3 REKAPITULAATIO

Sonaatin ensimmäisen osan rekapitulaatio on huomattavasti suppeampi kuin ekspositio, minkä vuoksi tarkastelen sitä vain yhdessä luvussa. Jaan sen taitteisiin seuraavasti:

1. taite: t. 218-228 2. taite: t. 229-241 3. taite: t. 242-272

(25)

Rekapitulaatiossa esiintyviä teemoja Prokofjev on hieman muunnellut. Pää- teema t. 218 esiintyy aluksi f-dynamiikassa ja oktaavia alempaa kuin ekspositios- sa. Myös basso kulkee ikään kuin toisinpäin. Tahdeissa 229-232 ja 235-238 esiintyy pääteemajakson toinen teema tällä kertaa puolta hitaammaksi augmentoitu- neena ja pianon ylärekisterissä (vrt. eksposition t. 12-13 ja 15-16). Samaan aikaan bassossa on sivuteemajakson toisesta taitteesta tuttu kahdeksasosakulku. Tonali- teetti muuttuu A-duurista a-molliin tahtiin 229 saavuttaessa.

Sivuteema esiintyy vielä kerran t. 242 alkaen ja huipentuu tällä kertaa t. 253 massiivisiin ff-sointuihin. Tahtien 248 ja 253 välinen kasvu on äärimmäisen teho- kas ja moniulotteinen: rekisteri kasvaa ääriäänien loitotessa, dynamiikka kasvaa mezzo-fortesta fortissimoon ja lisäksi vasemman käden intervalli kasvaa tahdeit- tain suuresta terssistä pieneen sekstiin t. 252. Tässä vaiheessa voi havaita myös kehittelyjakson loppupuolella (t. 180-210) esiintynyttä materiaalia: glissandomai- nen juoksutus t. 248, trillinomainen kuvio t. 250 ja toistuvat soinnut alkaen t. 253.

(26)

Suuren huipentumisen jälkeen dynamiikka hiljenee vähitellen, mutta sivuteeman trioliaihe ylärekisterissä pitää ff-dynamiikkansa loppuun asti t. 254, 258 ja 266.

(27)

5. LÄHDETEOKSET:

Ashley, Patricia Ruth (1963): Prokofiev’s Piano Music: Line, Chord, Key. Roch- ester University Dissertation.

Fiess, Stephen C.E. (1994): The Piano Works of Serge Prokofiev. The Scarecrow Press. London.

Jaffé, Daniel (1998): Sergey Prokofiev. Phaidon Press Limited. London.

Raekallio, Matti: Pianistisäveltäjä Prokofjev (Matti Raekallio). Saatavilla www- muodossa <http://www.pianoaura.fi/fi/koulutus/artikkelit/raekallio/prokofjev/>

Vlahcevic, Sonya Klosek (1975): Thematic-Tonal Organization in the Late Sonatas of Sergei Prokofiev. The Catholic University of America,

Ph. D. Washington D.C.