• Ei tuloksia

Kirjat ja raportit & tiedoksi

N/A
N/A
Info
Lataa
Protected

Academic year: 2022

Jaa "Kirjat ja raportit & tiedoksi"

Copied!
3
0
0

Kokoteksti

(1)

92

valtoihin verrattuna Suomen vahva puoluejärjestelmä vä- hentää edelleen viestinten roolia.

Maria Kaisa Aulan lisensiaattitutkimus on laaja, uutta luova ja tieteellisesti sangen korkeatasoinen pioneerityö politiikan ja viestinten Suomessa sangen vähän tutkitulta välialueelta. Teoreettisessa ja empiirisessä tarkastelussaan tutkimus menee pitemmälle kuin sen yksi keskeinen teo- reettinen esikuva, Kent Aspin väitöskirjatyö vuodelta 1986. Pohjoismaissa ja Suomessa se on toistaiseksi ainut- kertainen.

Tutkimuksen osatutkimukset Suomesta ja Yhdysval- loista on toteutettu teoreettisesti ja empiirisesti sangen pätevästi. Ainoa negatiivinen puoli tässä on, että osatutki- muksia ei ole kaikilta osin voitu sovittaa loogisesti yhteen parhaalla mahdollisella tavalla, koska aikaisempia, tältä alueelta Suomessa varsinkin 1980-luvun lopussa tehtyjä tutkimuksia ei ole olemassa. Tåmä ei k"llitenkaan heikennä työn Suomea koskevaa politiikan toimittajien tapaustutki- musta, joka on teoreettisesti ja empiirisesti erittäin pitäväl- lä pohjalla. Erityisesti politiikan toimittajia kuvaavia typo- logioita (s. 126, 128, 130-134) ja niiden perusteella tehtyjä analyyseja ja johtopäätöksiä voidaan pitää tieteellisesti sangen ansiokkaina ja kekscliäinä.

Edellisen perusteella esitän, että Valtiotieteellinen tie- dekunta hyväksyisi nyt käsillä olevan lisensiaattityön ar- vosanalla magna cum laude approbatur.

Matti Oksanen

KULTTUURIVIHKOT

Vuonna 1991:

Sarjakuvat, Aztlan, Total Recall, Roo Ketvel, Claude Simon, Publie Enemy, Bill Cosby, televisio,

pienlehdet, hypertodellisuus, cyberpunk, world music, voodoo, inuitit, videotaide, de Sade, animaatio, mustat muslimit, Soihtu, Jim Thompson,

aJastomuus, erotiikka, pomo ...

[

__

Normaali tilaus: 170 mk ps-tilille 51 885 -1, tai puhelimitse 135 12 99. Tukitilaus 270 mk,

opiskelijat ja eläkeläiset 140 mk.

Kirjat ja raportit

AIAKETOIA-TUOMINEN, Marja

Jokapojan amerikanperintö : yhdysvaltalaisia kulttuuri- vaikutteita Suomessa toisen maailmansodan jälkeen.- Helsinki : Gaudeamus, 1989. -135 s.

BEYLIE, Claude

Max Ophuls 1 käänt. Sakari Toiviainen. -Helsinki : Valtion painatuskeskus, 1990.-226 s.

HOKKANEN, Jouni & VIROLAINEN, Nalle

Roskaelokuvat. -Tampere : Hiljainen Kulttuuri yhdistys, 1990.-214s.

HOVI, Päivi

Mainoskuva Suomessa :kehitys ja vaikutteet 1890-luvulta 1930-luvun alkuun.- Helsinki :Taideteollinen korkea- koulu, 1990.-300 s. (Taideteollisen korkeakoulun jul- kaisusarja, A8)

LAIHO, Marianna

Tulevaisuuden toimitusta tekemä&<;ä : raportti journalistis- ten organisaatioiden ja työkulttuurien muutos -seminaaris- ta Tampereella 2.-3.3.1990.- Tampere :Tampereen yli- opisto, 1990.- 47. (Tampereen yliopisto, Työelämän tutkimuskeskus, Työraportteja, 13/1990).

LEHDISTÖN yleisen kuljetustuen muutostarpeet- Hel- sinki : Liikenneministeriö, 1991.-25 s. (Liikenneminis- teriö, Julkaisuja, 15/91).

MAINOSTOIMISTOJEN liiton vuosikirja 1991.- Hel- sinki: Mainostoimistojen liitto, 1991.-199 s.

MIETTINEN, Jorma

Havaintoja tiedotusvälineiden luotettavuudesta : tutki- musalueen hahmottelua. -Helsinki : Helsingin yliopisto, 1991.-59 s. (Helsingin yliopisto, Tiedotusopin laitos, Julkaisuja, Sarja 1 A, 9/91).

PENTTILÄ, Satu & VILKKI, Leena

Muutokset naistenlehtien mainosten sisällö&<;ä 1959-1989.

-Helsinki: Helsingin kauppakorkeakoulu, 1990.-134 s. (Helsingin kauppakorkeakoulun julkaisuja D, 131).

PIAHOV, Andrei

Neuvostoelokuva 1 käänt. Pekka Forsstedt. -Moskova:

Uutistoimisto Novostin (APN) kustannusliike, 1990.- 152s.

SASSI, Sinikka

Pienlehdistö ja uusi tekniikka : demokratisoiko tekniikka viestintää?- Helsinki: Liikenneministeriö, 1990.-93 s. (Liikenneministeriön julkaisuja, 38/90).

SCORSESE on Scorsese 1 toim. David Thompson, lan Cristie; käänt. Arvi Tamminen.- Helsinki: Like, 1990.

-212s.

(2)

TAIDE- ja viestintäkulttuurialan oppilaitosten säännös- työryhmän muistio.- Helsinki: Opetusministeriö, 1990.

- 31 s. (Opetusministeriön työryhmien muistioita, 1990:27).

VIESTINTÄKULTIUURIALAN ammatillisen koulu- tuksen opetussuunnitelmaorganisaation mietintö : esitys viestintäkulttuurialan ammatillisen koulutuksen sekä tai- depedagogikoulutuksen järjestelyiksi. -Helsinki : Ope- tusministeriö, 1990. 92 s.

VIHAVAINEN, Timo

Marssi Helsinkiin : Suomen talvisota neuvostolehdistössä.

-Helsinki : Tammi, 1990. -150 s.

YLEISRADION vuosikirja 1.6.1989-31.5.1990.- Hel- sinki: Yleisradio, 1991.-107 s.

Artikkelit

HALONEN, Irma Kaarina

Kvinnor och offentlighet.- Nordicom-Nytt (1990)3-4,

SS. 119-125.

KIVIKURU, Ullamaija

Accommodation and diversification : the paradox of Sia- mcse twins in mass communication. - Nordicom-Nytt (1990)3-4, SS. 127-144.

PIETILÄ, Veikko & MALMBERG, Tarmo & NOR- DENSTRENG, Kaarle

Thcoretical convergences and contrasts : a view from Finland. - European Journal of Communication 5(1990)2-3, SS. 165-185.

SOSIAALISET ongelmat ja julkisuus.- Sosiaalinen ai- kakauskirja 85(1991)1, ss. 5-30.- Teemakokonaisuus sisältää artikkelit: Simpura, Jussi: Kuka päättää, mitkä ovat sosiaalisia ongelmia; Hemanus, Pertti: Julkisuus hel- pottaa ja pahentaa sosiaalista ongelmaa; Suhonen, Heikki:

Sosiaaliset ongelmat, tiedonvälitys ja julkisuus: näkökul- mia todellisuuden hahmottamiseen ja Sarola, J.P.: Van- husten julkisuuskuva.

VARIS, Tapio

The intemational flow of television programs. - Teokses- sa: Current issues in intemational communication. -New York: Longrnan, 1990.- ss. 26-34.

93

VARTANOVA, E. L.

Menjajuscijsja oblik finskogo televidenija (Changing ima- ge of Finnish TV).-Vestnik Moskovskogo universiteta : zurnalistika (1990)6, ss. 62-77.

VIEMERÖ, Vappu

Results of Finnish studies of the effects of watching TV on the viewer.- Nordicom-Nytt (1990)3-4, ss. 85-92.

ÄIMÄ, Marina

Lähiverkkoratkaisu jäi teletoimintalain ulkopuolelle. - Lakimies (1990)8, ss. 1004-1020.

Opinnäytteitä

HELSINGIN YLIOPISTON VIESTINNÄN LAITOS 1990

KANGASPUNT A, Kirsi. Kampanjointi ja koulutusvalin- ta.

1991

EKELUND, Rita-Irmeli. Helsingin kaupunki tiedottaa - lehden IukemistutkimtL~.

INDREN, Virve. Tiedon etsinnän rakenteet sekä henkilös- tön tiedon tarpeiden ja johdon viestinnän tarpeiden koh- taavuus organisaatiomuutoksen aikana : tapaustutkimus Helsingin kaupungin energialaitoksella.

LUMIJÄRVI, Matti. Järjestö, tiedotus ja väestöpolitiikka.

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON VIESTINTÄ- TIETEIDEN LAITOS/JOURNALISTIIKKA 1990

KUUTTI, Heikki. Tutkiva journalismi Suomessa.

TAMPEREEN YLIOPISTON TIEDOTUSOPIN LAITOS 1990

KARSIKKO, Raisa. Mistä töitä Suomussalmen sahalle? : työttömyysuutisointi palkkatyön ideologian pönkittäjänä.

(3)

94

MAIJANEN, Päivi. Tsernobyl-onnettomuuden käsittely Puolan lehdistössä: sisällönanalyyttinen tutkielma tiedo- tuskäytännöstä ja tiedotusmekanismeista.

MUSAKKA, Päivi. Valokuvan myyteistä : valokuvaan liitettyjen uskomusten tarkastelua.

NOPONEN, Sami. Tavaraestetiikka ja subjektiviteetti.

1991

GRANHOLM, Gilbert. Viisi retkeä radionomaisen komii- kan saralle : pohdintoja radiokomiikan mekanismeista ja toteutusta voista.

MÄKELÄ, Leena. Monta äänetöntä : arkeologinen ana- lyysi Helsingin Sanomien kotimaan sivujen rauhan ja so- dan kysymyksiä käsittelevistä teksteistä.

NIEMELÄ, Minna. Radio Keski-Pohjanmaan maakun- taidentiteetti.

LISENSIAATIITIITKIELMA 1990

JULKUNEN, Pertti. Yleistelly kolmas: julkisuusteoreet- tinen tutkimusohjelma draamallisten representaatioiden kautta.

Numeron kirjoittajia:

tiedoksi

Tiedotustutkimuksen päivät

järjestetään Helsingissä 10. -11.1.1992. Pää teemat, sa kuin alustajat, ovat Tiedotustutkimuksen painoon me1 sä vielä hieman auki. Kaavailtuja ulkomaisia al janimiä ovat mm. Lyotard, Riceur, Hamelink. Aihe liikkunevat kahden pääteeman ympärillä: Historian 1 ja Pienten kansojen identiteetti.

Pienempiä teemaryhmiä on ilmoittautunut tähän nessä seuraavista aiheista: ympäristöjournalismi, m kimus ja vastaanottotutkimus. Lisää ideoita pienryhrr moiksi kaivataan! Halukkaat vetäjät ilmoittautukaa 1 Hurrille, joka toimii päivien koordinaattorina, puh.

156 515, tai Iiris Ruoholle, TOY:n sihtccrille, puh.

157 203, mahdollisimman pikaisesti.

Lisää informaatiota tiedotustutkimuksen päivistä t lehden seuraavassa numerossa.

Risto Eronen, YM, tutkija, Suomen Akatemia, Tampereen yliopisto Tapani Huovila, fil.tri, tiedotusopin lehtori, Jyväskylän yliopisto Tarmo Malmberg, dos, YTT, HuK, assistentti, Tampereen yliopisto

Mary S. Mander, apulaisprofessori, School of Communications, Pennsylvania State University Kauko Pietilä, YTT, tutkija, Tampereen yliopisto

Ensia Puoskari, tutkija, Tampereen yliopisto Jorma Pöysä, YTK, toimitussihteeri, Helsinki

Raimo Salokangas, tiedotusopin professori, Jyväskylän yliopisto

Viittaukset

LIITTYVÄT TIEDOSTOT

Sanna Kivimäki , FM, lehtori, Tampereen yliopisto, tiedotusopin laitos, viestintätieteiden yliopistoverkosto.. Sirkku Kotilainen , FT, tutkija,

Kuutti, Heikki, FL, tutkija, viestintätieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto Melakoski, Kaarina, YM, lehtori, tiedotusopin laitos, Tampereen yliopisto Mörä, Tuomo, VTM,

Kuutti, Heikki, FL, tutkija, viestintätieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto Melakoski, Kaarina, YM, lehtori, tiedotusopin laitos, Tampereen yliopisto Mörä, Tuomo, VTM,

Veikko Pietilä, apulaisprofessori, Tampereen yliopisto, tiedotusopin laitos Päivi Pöntinen, tutkija, Helsingin yliopisto, viestinnän laitos. Terhi Rantanen,

tutkija, Suomen Akatemia, Helsingin yliopisto Pekka lsotalus, tutkija, Jyväskylän yliopisto. Pertti Hemanus, professori,

Taisto Hujanen, YT, yliassistentti, Tampereen yliopisto, Tiedotusopin laitos Erkki Karvonen, YTL, tutkija, Tampereen yliopisto, Tiedotusopin laitos Risto Kunelius, YTK, vs.

Astikainen, Riitta, YTK, toimittaja, Helsinki Brax, Anne, YTK, toimittaja, Helsinki Eronen, Risto, YM, tutkija, Suomen Akatemia,..

Risto Eronen, YM, tutkija, Suomen Akatemia, Tampereen yliopisto Tapani Huovila, fil.tri, tiedotusopin lehtori, Jyväskylän yliopisto Tarmo Malmberg, dos, YTT, HuK,