• Ei tuloksia

Pääkirjoitus: Hallinnon tutkimus menee eteenpäin näkymä

N/A
N/A
Info
Lataa
Protected

Academic year: 2022

Jaa "Pääkirjoitus: Hallinnon tutkimus menee eteenpäin näkymä"

Copied!
2
0
0

Kokoteksti

(1)

PÄÄKIRJOITUS 3

Hallinnon tutkimus menee eteenpäin

V

iestikapula on vastaanotettu eli Hallinnon Tutkimus -lehden toi - mitus on siirtynyt Helsingin yliopiston toimituksesta Lapin yliopis- toon seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi 2013–2016. Hallinnon tutki- mus menee siis eteenpäin yhtenä alan keskeisimpänä kansallisena tiedejul- kaisuna. Lehdessä on tapahtunut edellisen toimituksen aikana, ja johdosta, paljon myönteisiä asioita, joista hallinnon tutkimuksen ystävät ja lukijat voivat parhaimmat kiitoksensa suunnata edelliselle päätoimittajalle ja toi- mitussihteerille eli Turo Virtaselle ja Maria Pietilälle. Kiitos teille!

Hallinnon tutkimuksesta emme ole huolissamme, mutta hallinnon tut- kimuksen monitieteellisyys haastaa jatkossakin niin uransa alkupuolella olevat tutkijat kuin yhtä lailla myös niin sanotut senioritutkijat. Monien akateemisiin yhteisöihin liittyvien muutosten ja uudistusten äärellä nyt punnitaankin, kuinka laaja-alainen, dynaaminen ja innovatiivinen on hal- linnon tutkijoiden joukko. Käsittääkseni juuri noilla ominaisuuksilla hallin- non tutkimusta viedään parhaiten eteenpäin. Edelleen hallinnon tutkimus ohjautuu entistä vahvemmin myös olemassa olevien rahoituslähteiden ja mahdollisuuksien kautta, jolloin jatkossa näemme miten ja millä edelly- tyksillä hallinnon tutkimuksesta kirjoitetaan. Hallinnon tutkimus on toki juuri sitä mistä kirjoitetaan ja millaiseksi sitä yhdessä teemme. Erityinen suunnannäyttäjän vastuu kansallisessa julkaisutoiminnassa on käsittääkseni monen alan senioritutkijoilla, joita mielelläni haastaisin myös kansalliseen kirjoitteluun. Kansallisen raportoinnin rooli on nimittäin ollut eräs merkit- tävä kriteeri Hallinnon Tutkimus -lehden julkaisufoorumiluokituksen nos- tamisessa. Hallinnon tutkimuksella on myös vahva kansallinen merkitys.

Lehteämme on tehty yli 30 vuotta, jolloin itse lehti on saavuttanut ehkä jäntevimmän ikänsä. Lehden tulee elää aikaansa ja nostaa esille sekä perin- teisempiä että uudenlaisiakin teemoja. Juuri niistä tutkijat tietysti pyrkivät kirjoittamaan. Tämä numero on niin sanottu arvioinnin teemanumero.

Perinteisesti lehdessämme on aika ajoin ollut teemanumeroita, joissa vii- me aikoina tilaa on saanut hallinnon tutkimuksessa tärkeät arviointi tai ar- viointitutkimus. Näitä teemallisia numeroita voimme jatkossakin toimittaa, mikäli niihin kirjoittavilla tutkijoilla halukkuutta riittää. Mielenkiintoisia alueita, ja vain esimerkkeinä mainiten, voisivat olla kompleksisuus, rajapin- nat ja uudistuva hallinto sekä sähköinen hallinto hallinnon tutkimuksessa.

Ne ovat jääneet jokseenkin vähälle huomiolle suomalaisessa hallinnon tut- kimuksessa tai ovat uudessa nosteessa, vaikka kansainvälisesti noissa tee- moissa hallinnon tutkijat ovat tehneet tiedettä hyvinkin paljon. Toimitus ottaakin vastaan ehdotuksia paitsi hyvistä tieteellisistä käsikirjoituksista, niin myös teema-alueista, katsaustyyppisistä artikkeleista, väitöstutkimus- ten lectioista, kirja-arvioista, jne.

(2)

4 HALLINNON TUTKIMUS 1/2013

Uutena päätoimittajana, ja samalla uuden toimitussihteerin Jaana Leinosen puolesta, voidaan luvata, että pyrimme jatkamaan aikaisemmalla päälinjalla. Toki erilaisia uudistuksia ja muutoksia tulee, joista ensimmäinen näkyy nyt käsissäsi eli lehden uudistunut ulkoasu; sen värimaailma on muuttunut. Konkreettisempi sisällöllinen muutos tai kehitys tapahtunee toivottavasti siinä, että jul- kaisufoorumiluokituksen kaksi (JF2) viime vuonna saanut lehti saanee toimitettavaksi yhä vain laa- dukkaampia tieteellisiä artikkeleita hallinnon tutkimuksessa. Siksi juuri sinä tutkijana, lehden luki- jana ja tekijänä, alan kehittäjänä tai esimerkiksi tutkimusryhmän jäsenenä määrittelet viime kädessä Hallinnon Tutkimus -lehden laadun ja kiinnostavuuden. Lehden toimituksessa ja hallinnon tutki- joina jäämme toimituksena odottamaan niin kokeneiden kuin vähemmän kokeneiden tutkijoiden panosta lehdelle ja suomalaiselle hallinnon tutkimukselle. Kannustan siten kirjoittamaan ja viemään hallinnon tutkimusta eteenpäin!

Antti Syväjärvi päätoimittaja

Viittaukset

LIITTYVÄT TIEDOSTOT

Olettamuksemme tietoyhteiskunnan ja hallinnon tutkimuksen suhteesta ovat siis seuraavat: Hallinnon tutkimuksen näkökulmasta tietoyhteiskunnan vai­. kutuksia organisaatioissa ei

Hallinnon Tutkimus-lehden tulee edelleenkin olla tieteellisesti korkeatasoinen hallinnon tutkimuksen yleislehti.. Tarvitsemme yhä niin tutkimusalueemme peruskysymyksiä

Päivien ja jatkokoulutusseminaarin tarkempi ohjelma sekä ilmoittautumisohjeet kerrotaan Hallinnon tutkimuksen seura tiedottaa 2/1996 sekä Hallinnon tutkimus

suuteen viittaa myös se, että lähes kaikki lehden aktiivikirjoittajat ovat olleet näkyvästi mukana myös Hallinnon Tutkimuksen Seuran

On korostettava, että tämän lehden perusteella ei voida yleistää, millaista hallinnon naistutkimus on luonteeltaan, sisällöltään ja metodeiltaan tai ketkä sitä tekevät..

tausta kirjoittajilla on julkishallinto, mutta myös kauppatieteet ja valtio-oppi ovat olleet hyvin esillä.. Oikeustieteilijät ovat jääneet syrjään

Pätevintä ja osuvinta hallinnon tutkimusta saattavat harjoittaa myös muut kuin pysyvän aseman saavuttaneet.. Michel Foucault'n ajatuksia soveltaen voi korostaa, että

Miten tätä kehitystä voitaisiin analysoida ja ymmärtää hallinnon muutoksen ja erityisesti hallinnon tutkimuksen kannalta.. Tutkimuksen näkökulma kansainvälistymiseen