AIKUISKASVATUS 4/98
313
K
ehittyneet maat mitoittivat vuosina 1990- 91 koulutusjärjestelmänsä siten, että saman vuoden ylioppilaista 38 prosenttia siirtyy kor- keakouluihin. Euroopassa luku on 29,5. Vuon- na 1992 oli OECD-maissa korkeakoulutuksessa opiskelevista 25–60 -vuotiaista ammattikorkea- kouluissa keskimäärin puolet (Sveitsissä ja Nor- jassa 55, Kanadassa 65 prosenttia). Tavoittee- na on, että vuosisadan vaihteeseen mennessä sa- mana vuonna valmistuneista nuorista 70 pro- senttia siirtyisi korkeakouluihin ja niistä puo- let ammattikorkeakouluihin.Taloudellisen kasvun oleellisimpana tekijänä pi- detään sitä, että aiempaa useammat nuoret jat- kavat korkeakouluissa. Tämä aiotaan toteut- taa monipuolistamalla eri opetusohjelmia sekä opetus- ja koulumuotoja. Siksi ammatti- korkeakoulujen kehitykselle on annettu yliopis- tojen ohella suotuisat ehdot. Virossa kuulee usein sanottavan, ettei meidän tarvitse kopioi- da kehittyneiden maiden sivistysjärjestelmiä, me teemme itse ja otamme huomioon omat erikoi- suutemme. Se on ihan oikein. Herää vain kysy- mys: Miksi kehittyneet maat ovat päättäneet juuri tietyn kehi-tyssuunnitelman eduksi? Mik- si esimerkiksi Suomessa ammattikorkeakoulut ovat saaneet niin suurta huomiota, mikä on sen takana?
Käy ilmi, että ammattikorkeakoulujen nopean kehityksen syyt johtuvat halusta parantaa Suo- men kilpailukykyä maailmanmarkkinoilla. Suo- messa on vertailtu yhteiskunnan aktiivisuutta patentoitujen keksintöjen, tuotemerkkien, luku- määrällä miljoonaa asukasta kohti: Japanissa luku on 2552, Ruotsissa 657, Saksassa 591, Suo- messa 520, Yhdysvalloissa 414, Tanskassa 414 ja Norjassa 274. Vertailun tuloksena päätettiin lisätä ammattikorkeakoulujen osuutta korkea- koulutuksessa sekä viedä Suomen taloutta ke- hittävät ideat laajemmalle kasvualustalle. Teh- tävä on varsin konkreettinen: vuoteen 1999 mennessä on tutkimus- ja kehitystyön osaksi kansantuotteesta kaavailtu 2,9 prosenttia.
Entisissä sosialistisissa maissa korkeakoulutuk- sen kehitys ei ole ollut samanlainen. Esimerkiksi yliopistojen ja entisten opistojen kilpaillessa korkeakoulutuksen laajenemisesta Tshekin ta- savalta ei ole pystynyt noudattamaan Euroo- palle ominaista kehitysskenaarioita eivätkä 1990-luvun alussa korkeakoulutuksella aloitta- neet opistot pystyneet jatkamaan aloitetulla lin- jalla, vaan ne palautettiin takaisin entiseen ase- maansa. Nyt on virhe ymmärretty ja ammatti- korkeakoulut ovat alkaneet jälleen kehittyä, mutta menetetty vauhti ja siitä johtuva jälkeen- jääneisyys ei ole enää korvattavissa. Miten tämä
Arvi Altmäe
AMMATTIKORKEAKOULUSIVISTYS VAI AKATEEMINEN SIVISTYS - kehityksen strategisian lähtökohtia
Virossa
KATSAUKSIA
314
AIKUISKASVATUS 4/98vaikuttaa taloudelliseen kehitykseen, sen osoit- taa lähitulevaisuus.
Liettuan korkeakoulutuksessa sen sijaan tapah- tui aika edistysmielistä kehitystä, kun kaikki opistot aloittivat itsenäistymisen jälkeen colle- geina yksinkertaisen uudelleen nimittämisen kautta. Tutkimukset korkeakoulutuksen kehi- tyksen mahdollisista skenaarioista jäivät teke- mättä eikä tänään Liettuan collegeissa saatava sivistys ole verrattavissa Euroopan ammattikor- keakoulusivistykseen. Latviassa käsitys colle- gesta on vielä epäselvä sekä vastaavaa tietoa on vähän saatavissa. Käytännössä Latvian collegei-den opetusohjelmat poikkeavat Euroo- pan ohjelmista, joten emme voi nimittää niissä saatavaa koulutusta korkeakoulusivistykseksi.
Mieluummin laaja kuin kapea sivistys
Voidaan väittää, että ammattikorkeakoulutus Virossa on kehittynyt enemmän Euroopan pe- riaatteiden mukaan ja nelivuotiset opetusohjel- mat ovat verrattavissa ennen kaikkea Saksan, Hollannin, Suomen, Norjan ja monien muiden maiden opetusohjelmiin. Näin Viro on itsenäis- tymisensä jälkeen tehnyt korkeakoulutuksen ke- hittämisessä oikean valinnan. Vastaisuudessa sen pitää vain kiinnittää huomiota korkeakoulu- tuksen johtamiseen ja laajentamiseen.
Ei tarvinne perustella sitä, että suuri korkea- koulusta valmistuneiden lukumäärä parantaa Viron kilpailukykyä maailmanmarkkinoilla.
Tarpeellista on vain selvittää, minkälaisilla elä- mänaloilla korkeakoulutuksen laajentaminen olisi tarkoituksenmukaista. Siihen kysymykseen voidaan vastata vain kysymyksellä, minkälai- nen on Viron tulevaisuuden strategia. Olemme- ko enemmän tuottajia vai välittäjiä?
Sekä tuottajat että välittäjät tarvitsevat tekni- sen koulutuksen niin perus-, lukio- kuin kor- kea-koulutasolla. Tuottajien osalta pitäisi tek- nisten alojen osuudella olla nykyistä suurempi merkitys. Esimerkiksi Ruotsissa se on vuonna 2025 kolminkertainen ja talous-, sosiaali- ja luonnontieteissä kaksinkertainen. Isossa-Britan-
niassa, Japanissa ja Irlannissa on keskimäärin 100 000 asukasta kohti 1000 teknisellä koulu- tuksella, Norjassa ja Suomessa 800, Hollannis- sa, Tanskassa ja USA:ssa 700.
Kuulee myös mielipiteitä, että ammattikoulu- jen siirtäminen tuotantoyhtiöitten hallintoon antaisi parempia tuloksia. Kuten muuallakin maailmassa, myös Virossa on tarpeellista vält- tää sellaisia ratkaisuja, koska liikelaitoksen voi tontavoittelu laskee yleissivistyksen tavoitteet minimitasolle eikä suosi avarammassa katsan- nossa kansalaisten kasvattamista. Siksi kehit- tyneet maat välttävät koulutuksen ja liikelaitok- sien sulattamista ja pysyvät vain koulujen ja liikelaitosten yhteistyön tasolla.
Liiketalouden koulutuksen volyymi liian suuri
Korkeakoulutuksen laajentumisen myötä on oleellista seurata resurssien rationaalista sijoit- tamista. Koska akateeminen sivistys on ammat- tikorkeakoulutusta kalliimpi, meidän pitäisi sel- vittää ja sopia alat, joissa tarvitaan yliopistotut- kintoa, ja alat, joita tyydyttää ammattikorkea- koulusivistys. Suomessa on määritelty ammatti- korkeakoulusivistyksen saavien asiantuntijoi- den osuus tekniikan ja kuljetusalan koulutuk- sessa 38 prosentiksi, hallinnon ja kaupan alalla 33 prosentiksi, sosiaali- ja terveydenhuollon alalla 16 prosentiksi, kulttuurissa viideksi pro- sentiksi sekä matkailussa, ravitsemusalalla ja taloudessa neljäksi prosentiksi.
Viron ja Suomen korkeakoulutuksen vertailusta voidaan päätellä, että Virossa liiketalouden kor- keakoulutuksen volyymi on liian suuri. Meillä liiketaloutta opiskelee 18 prosenttia nuorista ja vuosittain aloittaa 19 prosenttia nuorista. Vas- taavat luvut Suomessa ovat 10 ja opiskelun aloit-tajien määrästä niin ikään 10. Ala on Vi- rossa erittäin suosittu ja siitä johtuen koulutus- markkinoilla on ylitarjontaa, johtuen ennen kaikkea yksityisten korkeakoulujen suuresta sisäänotosta. Yksityisen pääoman saanti korkea- koulutukseen oli tarpeellista korkeakoulutuksen kehittymisen kannalta. Mutta siitä seuraa ky- symys, jakautuvatko korkeakoulutukseen teh-
KATSAUKSIA
AIKUISKASVATUS 4/98
315
tävät sijoitukset valtakunnallisesti oikein vai oli- siko jännityksen välttämiseksi työmarkkinoilla tarkoituksenmukaisempaa siirtää pääomia alu- eille, jossa yhteiskunnan kehityksen kannalta ei ole oppilaspaikkoja riittävästi. Niinpä meillä- kin pitäisi humanitaarisia tieteitä opiskelevien osuus, verrattuna Suomeen, olla huomattavasti suurempi - Virossa opiskelee näitä tieteitä yh- deksän ja Suomessa 17 prosenttia nuorista.
Aloittajien vastaavat osuudet ovat samoin 9 ja 17 prosenttia. Samanlainen on tilanne luonnon- tieteissä: Virossa opiskelee seitsemän prosent- tia (aloittaa kahdeksan prosenttia uusista opis- kelijoista) ja Suomessa 14 (aloittaa 17 prosent- tia uusista). Suhteiden vertailun voimme päät- tää teknisten alojen vertailuun, jossa Virossa on suunniteltavien oppilaspaikkojen määrä runsas kuusi prosenttia pienempi kuin Suomessa. Tek- nisten alojen suuremman investointitarpeen ta- kia eivät yksityiset korkeakoulut pysty kilpai- lemaan valtion koulujen kanssa. Myös täyden- tävien oppilaspaikkojen luominen tulisi jättää julkiselle sektorille.
Viron uudelleen itsenäistymisen aikoina sisään- otto yliopistoihin laski oleellisesti ja ovet avat- tiin valtion ja yksityisiin ammattikorkeakou- luihin. Näin korkeakoulutukseen tuli lisää op- pilaspaikkoja, erilaisia opetusohjelmia ja raha- varoja. Kilpailu kiristyi ja alkoi kamppailu oppi- laspaikoista. Yliopistot laajensivat vastaanot- toa diplomiopetukseen. Vuodesta 1995 lähtien yliopistot ovat vuosittain korottaneet oppilas- paikkojen määrää. Vuonna 1997 otettiin dip- lomiopetukseen 300, bakkaleureus-opetukseen 390, maisteritutkintoon 136 ja tohtoritutkin- toon 57 opiskelijaa enemmän kuin edellisenä vuonna. Yhteensä yliopistoihin sisäänotto li- sääntyi tuolloin 883 opiskelijan verran. On epä- selvää, mikä on oppilaspaikkojen lukumäärän kasvattamisen takana ja mikä on tilaajana. Vi- ranomaisten, työnantajien ja ammattiliittojen vetoomukset lisätä oppilaspaikkoja julkisen sek- torin ammattikorkeakouluissa ja erilaisilla tek- nisillä alueilla on jätetty huomiotta. Siksi Vi- rossa on tarpeellista saavuttaa sopimus työn- antajien, ammattiliittojen ja viranomaisten kanssa siitä, kuinka paljon ja millaisella sivistys- tasolla korkeakouluista ja yliopistoista
valmistuneita me tarvitsemme. Kaikkein eniten pitäisi meidän olla tietoisia, mikä on bakka- laureus-tutkinnon suorittaneiden tarve.
Ammattikorkeakoulujen aluepoliittinen merkitys
Korkeakoulutuksen laajentaminen ja syventä- minen on aluepoliittisesti erittäin oleellista, koska paikkakunnan elämänlaadun kohottami- nen riippuu suoraan korkeakoulutetun väestön määrästä. Kehittyneet maat kuluttavat paljon voimavaroja ja rahaa innovaatisten ratkaisujen löytämiseksi, joista oleellisin on optimaalisen korkeakouluverkoston luominen. Luodaan eri- laisia opetusohjelmia, opetusmuotoja ja myös uusia kouluja. Ammattikorkeakoulut ovat muuttuneet paikkakunnan innovatiivisiksi vetureiksi. Lehtoreiden ja opiskelijoiden hen- kisten voimavarojen kautta koulut osallistuvat alueen kehitystoimintaan ja täyttävät myös kulttuurilaitosten roolia.
Virossa valtion ammattikorkeakoulut syntyivät Viljannissa, Narvassa, Tartossa, Kohtlajärvellä ja Tallinnassa vuosina 1991 ja 1992. Näin ol- len vain länsialueella (Haapsalu) ja kaakossa (Võru, Räpina) ei ole mahdollista opiskella ammattikorkeakoulussa. Täytyisikö alue- poliittisin perustein näihin paikkoihin perustaa ammattikorkeakoulut vai ei? Viro on niin pieni maa sekä asukasluvultaan että pinta-alaltaan, että se ei kenties ole tarkoituksenmukaista.
Kysymyksen ratkaisu on kätketty mainittujen paikkojen kehityssuunnitelmiin ja mahdolli- suuksien löytämiseen luoda oma “innovaatinen moottori”.
On myös toinen ratkaisu. Julkisoikeudelliset yliopistot avaavat omia yksikköjään tai sivu- osastojaan mainituissa paikoissa. Niin on jo tapahtunut ja kehitystä aiotaan myös jatkaa.
Onko tämä tarkoituksenmukaista? Virossa an- netaan yliopistosivistystä suhteellisesti enem- män kun ammattikorkeakoulusivistystä. Siksi uusien yksikköjen ja sivuosastojen perustami- sessa on tarkoituksenmukaista tarjota juuri ammattikorkeakoulusivistystä. Siitä seuraa ky- symys, miten käytännönläheinen ja soveltava
ALTMÄE
316
AIKUISKASVATUS 4/98on akateemisen yliopiston johtama opetus- järjestelmä. Paikanpäälle lähetetty professori voi pitää korkeatasoisen luennon, mutta puhtaasti inhimillisistä syistä hän ei kykene perehtymään paikallisiin oloihin ja ongelmiin ja niin saatta- vat paikkakunnan innovatiiviset kysymykset jäädä ilman ratkaisua. Veronmaksajan täytyy kuitenkin maksaa professorin matkakulut sii- näkin ratkaisumallissa. On kiistämätön totuus, että itsetekemisen ilo ja siihen perustuva halu kantaa myös vastuuta on oleellinen innova- tiivisuuden moottori ja se selvittää myös nyky- päivän julkisen sektorin ammattikorkeakoulu- jen nopean kehityksen. Onko oikein, että me- nestyksekkäästi toimivat ammattikorkeakoulut siirretään yliopistojen alaisuuteen tai olisiko tarkoituksenmukaisempaa monien kehittynei- den maiden tapaan kehittää rinnakkain kahta erilaista korkeakoulua, joissa yhteistyö tapah- tuu sopimuksien pohjalta? Tai onko meillä vas- taus kysymykseen, mikä hoidettaisiin paremmin yliopiston alaisuudessa kuin ammattikorkea- koulussa.
Ammattikorkeakoulusivistyksen laatu, opetusohjelmille ja lehtoreille esitettävät vaatimukset
Laadun varmistamisessa on oleellista, että opetettavan ammatinvalinta tapahtuisi oikea- aikaisesti ja kaikki tasot olisivat siitä vastuus- sa. Viron koulutusjärjestelmässä on ongelmana peruskouluopetuksen puutteellisuus ammatti- valinnan kannalta. Ongelma ei ole vain Viron, vaikka Euroopan kehittyneissä maissa valmis- tellaan peruskoulussa oppilaita myös oikeaan ammattivalintaan ja autetaan valitsemaan pe- ruskoulun jälkeen oikea linja. Koulutus tulee veronmaksajalle kalliiksi ja varhaisessa vaihees- sa tehty valinta on myös taloudellinen kysymys, johon on kiinnitettävä huomiota myös perus- koulussa. On varmasti tuloksellisempaa opet- taa korkeakoulussa nuorta, joka on valmisteltu siihen jo peruskoulussa. Viron peruskoulu- järjestelmää kuvaa akateeminen suuntautumi- nen, mikä tarkoittaa sitä, että kaikkia valmis- tetaan jatkamaan yliopistoissa ja valmius vali-
ta ammatti selviää vasta lukion viimeisenä vuo- tena (osittain myös sen takia, ettei muuta valit- tavaa yksinkertaisesti ole).
Korkeakoulusivistyksen laadun takaamiseksi astui 1. syyskuuta 1997 voimaan korkea- koulutuksen standardi, joka esittää vaatimuk- sensa opetusohjelmille ja opettajille. Valtion ammattikorkeakoulujen opetusohjelmat vastaa- vat standardin vaatimuksia ja tekniikan aloilla on myös FEANI-akkreditointi. Valitettavasti opettajien taso ei vastaa standardin vaatimuk- sia. Vaatimus siitä, että puolella opettajista oli- si tutkijakoulutus, ei ole Virossa vielä mahdol- lista. Tähän on monta syytä: tutkijakoulutus on mahdollista toteuttaa julkis-oikeudellisissa yli- opistoissa ja ammattipätevyysluokan (ammatti- tutkinto) koulutus aloitettiin yliopistoissa vas- ta hiljattain (ammattikorkeakouluissa se on tut- kijakoulutusta oleellisempi). Tämä työ ei ole vielä riittävän tehokasta. Vika ei ole yksinomaan yliopistojen, vaan yhteiskunnassa ei arvosteta vielä tutkijakoulutusta eikä ammattitutkintoja.
Nuoret siirtyvät sinne, missä maksetaan enem- män. Jos tämä suunta jatkuu, yliopistot eivät kykene täyttämään standardin vaatimuksia.
Kehittyneet maat eivät esitä ammattikorkea- koulutukselle yhtä korkeita vaatimuksia. Suo- messa pyritään siihen, että tutkijakoulutuksessa lehtoreiden osuus olisi 30 prosenttia. Saksassa on liittovaltiokohtaiset luvut. Tutkijakoulutuk- sen vaatimusta ei esitetä, mutta ammatti- korkeakoulun professorilta edellytetään käytän- nön työkokemusta.
Laadun takaamiseksi on valtion ammatti- korkeakouluilla hyvin toimiva järjestelmä. Suh- teet ovat tiiviit työnantajien, ammattiliittojen ja viranomaisten edustajien kanssa. On muo- dostettu korkeakoulujen yhteydessä toimivia, neuvoa-antavia toimikuntia, jotka päättävät ammattikorkeakoulujen kehitysohjelmista ja tilaavat koulutusta tai luopuvat siitä. Korkea- koulut ponnistelevat yhdessä saavuttaakseen parempia tuloksia ja selvittääkseen vuosittain opetuksen tehokkuutta opiskelijoille, työnanta- jille ja ammattiliitoille.
