Työssäoppiminen ammatillisen koulutuksen merkittävin koskaan toteutettu uudistus? näkymä

226

Uusitalon toimittamassa kir- jassa ”Työssäoppiminen ja oh- jaus ammatillisissa oppilaitok- sissa” käsitellään työssä oppi- mista ammatillisiin tutkintoi- hin kuuluvien työssäoppimis- jaksojen näkökulmasta. Tässä yhteydessä työssäoppiminen myös kirjoitetaan yhteen. 195 sivulla on annettu tilaa neljäl- le kokonaisuudelle: ammat- tiin oppimisen muutos, op- pilaitoksen ja työelämän yh- teistyö, välineitä työssäoppi- misen ohjaamiseen ja arvioin- ti. Kirja koostuu artikkeleista ja kuhunkin neljään kokonai- suuteen liittyvistä teemasi- vuista, jotka sisältävät jaksoon liittyviä harjoituksia ja poh- dintatehtäviä.

Ilkka Uusitalo tarkastelee ammatillisen koulutuksen muutosta painottaen vuoro- vaikutusta. Perinteinen, epä- yhtenäisesti ja vailla suuria oppimistavoitteita toteutettu työharjoittelu korvautuu vä- hintään 20 opintoviikon työssäoppimisella ja opinnol- listaa jakson, jonka kautta opiskelija on aiemmin ilman suunnitelmaa vain tutustunut alansa ammattityöhön ja luo- nut kontakteja työelämään.

Uudenlaisen työssä oppimi- Mari Räkköläinen ja Ilkka Uusitalo (toim):

Työssäoppiminen ja ohjaus ammatillisissa oppilaitoksissa. Kus- tannusosakeyhtiö Tam- mi. Tampere 2001. ISBN 951-26-4660-9.

sen tarpeen selittäjänä käyte- tään sekä työelämän nopeaa teknologista kehitystä että jäl- kiteollisen yhteiskunnan am- mattitaitovaatimusten jatkuvaa muutosta, mikä vaikuttaa myös tarpeeseen tiivistää vuorovaikutusta työn ja kou- lutuksen välillä. Uusitalo myös määrittelee tässä yhteydessä koko kirjassa käytettävän työs- säoppimisen käsitteen: ”Työs- säoppimisella tarkoitetaan täs- sä kirjassa ensisijaisesti opiske- lijan omaan osaamiseen, ko- kemukseen ja työpaikkaohjaa- jan ja oppilaitoksen opettajan ohjaukseen perustuvaa työ- ympäristössä ja työyhteisössä tapahtuvaa oppimista.”

Oppilaitoksen ja työ- elämän yhteistyötä käsittele- vässä jaksossa Mari Räkköläi- nen tuo esille ajatuksia näkö- kulmasta, jossa painottuu työ- elämäläheisyys yhä keskeisem- pänä oppilaitosstrategiana.

Oppilaitosten olisi luotava toiminnastaan palvelujärjestel- mä, jonka vaikuttavuus ulot- tuisi yhä selkeämmin ja ajan- mukaisemmin sekä työllisty- mistä että tutkintojen suorit- tamista palvelevaksi toimin- naksi. Työssäoppiminen on yksi väline oppilaitoksen uu- den strategian muotoilussa. Se edellyttää ennen kaikkea pe- dagogisten ratkaisujen löytä- mistä tuon lähentämisen to- teuttamiseksi. Se edellyttää myös oppimisen suuntaa kos- kevien arviointikriteerien nostamista esille, sillä oppi- minen on se ydinprosessi, josta yhteistyön on lähdettä- vä. Räkköläinen viittaa siihen, kuinka oppimisen ohjaami-

nen nousee keskeisimmäksi välineeksi työssäoppimisen ja kouluoppimisen integroimi- seksi.

Helena Santala käsittelee työssäoppimisyhteistyötä eri toimijoiden näkökulmista hy- vin yleisellä roolien ja mah- dollisten sisältöjen tasolla. Ar- tikkeli perustuu pitkälti omiin kokemuksiin, havain- toihin, kursivoituihin laina- uksiin (mahdollisesti arvioin- tipalautteisiin) ja opetushalli- tuksen työssäoppimisen ope- tussuunnitelman perusteiden lainauksiin (www.edu.fi/to- net). Seija Sjöholmin tarkaste- lu nousee työnantajan näkö- kulmasta ja reaalisen kehittä- mishankkeen toteutuksesta.

Ypäjän vanhus- ja vammais- työn koulutus- ja kehittämis- hankkeessa opiskelijat ovat osallistuneet ekspansiivisen oppimisen mallin mukaan to- teutettuun kehittävään kokei- luun, jossa myös työyhteisö on itse tavoitellut uusien toi- mintamallien ja -järjestelmän kehittämistä. Opiskelijoille on tarjoutunut työssäoppimisen kautta mahdollisuus osallistua aitoon toimintajärjestelmää muuttavaan prosessiin aktiivi- sena subjektina. Tämä on tar- jonnut luonnollisen alustan yhteiseen työkäytännön ke- hittämiseen ja samalla myös siinä käytettävien menetelmi- en oppimiseen. Sini-Vuokko Kvick ja Pia Pennala esittelevät kokeilemaansa tiimityösken- telyä, jolla on pyritty tuke- maan ja ohjaamaan työssäop- pimisjakson aikana opiskeli- joiden kokemusten reflek- tointia. Itse tiimin toimintaan K I R J A - A R V I O I T A

Työssäoppiminen ammattillisen koulutuksen

merkittävin koskaan toteutettu uudistus?

AIKUISKASVATUS 3/2002

227

on kohdistettu keskeinen huomio ja pyritty siitä saa- maan aikaan työssäoppimisen reflektoinnille suotuisa fooru- mi.

Ohjaus on kirjan toinen keskeinen teema, mikä myös sivumääräisesti saa eri koko- naisuuksista eniten tilaa. Ilkka Uusitalon toisessa artikkelissa ohjauksen teemaan johdatel- laan sosialisaatioteoreettisen näkökulman kautta. Työssäop- pimisen sosiaalistumisproses- sin voi Uusitalon mukaan aja- tella muodostuvan seuraavista vaiheista: 1. mielikuvatyös- kentely ennen työyhteisöön siirtymistä, 2. tiedonhankin- tavaihe organisaatiosta ja ih- misistä, 3. sosiaalisten suhtei- den luomisen vaihe ja 4.

oman työroolin muotoilun vaihe. Ennen kaikkea artikkeli nostaa esille sen, että työssä- oppiminen on rationaalisen ja teknisen työskentelyn ohella opiskelijalle myös yhteisöön ja sen sosiaalisiin käytäntöi- hin, suhteisiin ja arvoihin so- siaalistumisen prosessi, jossa oma rooli on eri vaiheiden myötä haettava ja työstettävä.

Toteutetussa projektissa (josta nähtävästi myös kursivoidut lainaukset ovat) on käytetty ohjauksen välineenä mm.

mielikuvatyöskentelyä ”sosi- aalistumista” alkuun panevana ja helpottavana välineenä. So- sialisaationäkökulmaa olisi toki voinut laajentaa vielä kä- sittelemään vaikkapa eri toi- mintajärjestelmien (tai opet- tajien) omaa sosialisaatiota työssäoppimiseen ja erityisesti sitä millaisia muutoksia työs- säoppimisen voi odottaa ai- heuttavan työpaikoilla.

Mari Räkköläisen (toisessa) artikkelissa työssäoppimisen ohjauksesta ohjaus määritel-

lään aluksi vuorovaikutuksen menetelmäksi, dialogiksi ja opettajan näkökulmasta koko- naiseksi opetussuunnitelma- työn ja ohjaustilanteiden (kohtaamisten) järjestämisen ja prosessoinnin välineeksi.

Asiaa tarkastellaan opettajan ja ohjaajan näkökulmasta, jolloin se myös yhdistetään selkeästi opetussuunnitelmatyöhön ja henkilökohtaisten oppimis- suunnitelmien (hops) teke- misen välttämättömyyteen.

Opsin, hopsin ja työssäoppi- misen yhteensovittaminen ja nivoutuminen kokonaiseksi ja yhteiseksi oppimiskulttuuriksi on pitkälti sen varassa, kuinka hyvin näiden väliset suhteet saadaan toimimaan. Tässä näh- tävästi on myös perustelu oh- jauksen tarpeen kasvulle. Ar- tikkelissa käsitellään laajasti ja melko yleisesti ohjaussuhteen ilmiöitä (paralleeli-ilmiö, mallinmurtaminen, raamitta- minen), opiskelijaryhmän oh- jaamista (ryhmän systeemit, ryhmän kehittymiseen liitty- viä prosessit ja tilat) sekä oh- jaussuhdetta ja siihen liittyviä oppimisen ongelmia, jotka yleisyydessään ja abstrakteina tässä yhteydessä antavat itse työssäoppimisen ohjauksen spesifille hahmottamiselle var- sin vähän välineitä. Sen sijaan ohjauksen kulkua eli prosessia käsittelevä kappale on paikal- laan mallitettaessa sitä, millai- sia vaiheita ja elementtejä oh- jaus voi ohjaussuunnitelmien, sopimisten, oppimistehtävi- en, reflektoinnin ja palaut- teen kautta saada ja millaisia interventioita ohjaaja voi tuolloin käyttää. Jos prosessi luokin mallin myös sille, että opettaja pystyy luomaan itsel- leen välttämättömän ohjaus- näkemyksen, artikkelissa olisi voinut myös määritellä ohja- uksen käsitteen selkeästi ope-

tuksesta eroavaksi, jolloin myös se auttaisi opettajaa kä- sitteellisestikin löytämään identifioitumisen välineitä uuteen rooliinsa.

Soili Keskinen tiivistää ohjauksen ytimekkäästi opis- kelijan attribuoinnin eli oman toiminnan ja ympäris- tön selittämisen ja tulkitsemi- sen tukemiseksi, josta avautuu uusia mahdollisuuksia oppi- misen ja merkitysperspektiivi- en käsittelylle. Ilkka Uusitalo käsittelee kolmannessa artik- kelissaan oppimistehtäviä, jotka keskeisesti voivat toimia koulun ja työpaikan toiminta- järjestelmiä yhdistävänä link- kinä ja samalla myös itse työs- säoppimisen opinnollistajina.

Projektityöskentely, jossa myös työyhteisö on aloitteel- lisesti sitoutunut kehittämis- hankkeeseen (edellä mainittu Ypäjän kokeilu), antaa opis- kelijoille ja oppimistehtäville luontevan ja rajoja ylittävän foorumin. Ritva Mäntylän ar- tikkelissa käsitellään oppimis- päiväkirjaa oman toiminnan ajattelun (reflektion) välinee- nä. Samalla se toimii koke- musten ulkoistamisena ja tal- lentamisena myös ohjaustilan- teita varten, joissa palataan käsittelemään oppijan oppi- misprosessia ja ammatillista kasvua työssäoppimisen jakso- jen aikana.

Viimeisessä osiossa Seppo Helakorpi käsittelee osaamisen arviointia lähtien ammattisivistyksen ideasta. Se edellyttää myös itsestään tie- toista työntekijää, joka pystyy ikään kuin nousemaan meta- tasolle ja arvioimaan oman toimintansa, osaamisensa ja persoonansa merkityksiä ja vastuuta jatkuvasti kehittyvän työn konteksteissa. Määrälli-

228

nin, ulkoisen arvioinnin, kol- mikantaperiaatteen esittelyjen kautta Helakorpi tulee työssä- oppimisen arviointiin, joka tapahtuu tai ainakin nousee todellisista olosuhteista työ- paikoilla. Kun oppimista on vaikea arvioida täysin ulkoi- sesti siksi, että monet opitut asiat esiintyvät hiljaisena tie- tona, oppijan ajattelumalleissa tai toimintatavoissa, on työs- säoppimiseen sovellettava mm. seuraavia menetelmiä:

havainnointi, oppimispäivä- kirja, näyttökokeet, portfolio sekä 360-asteen arviointi ja palautteen anto, joiden peri- aatteet ja toteutustavat myös tulevat hyvin esitellyiksi. Ar- tikkeli tuo esille tarpeen ke- hittää myös arvioinnin muo- toja ja välineitä soveltuviksi muuttuviin osaamiskonteks- teihin niin, että ne palvelevat myös työyhteisöjen sisäistä kehittämistä.

Kirja antaa lukijalle runsaasti tarjoumia työssäop- pimisen käytännön ymmärtä- miseksi. Lukijan on kuitenkin aktiivisesti pyrittävä itse työs- tämään käsitystä siitä, miten työssäoppimisen kokonaisuus voisi omassa oppilaitoksessa toimia. Systemaattisempi reaa- lisiin toteutuksiin yhdistämi- nen olisi voinut luoda tee- mojen käsittelylle ”materiaali- sen” pohjan, jolloin olisi väl- tytty valmiiden mallien tai omiin ajatuksiin pohjautuvilta yleistyksiltä. Koska ilmiselvästi kirjoittajilla on paljon koke- musta työssäoppimisen toteu- tuksista, olisivat ne voineet selkeämmin toimia materiaali- na ja pohdinnan perustana – nyt ne toimivat ikään kuin viitteinä ja muun (suurem- man) ajattelun todistuksena.

Eräät väitteet herättävät tai

oletukset herättävät paremmin perustelemattomina monia kysymyksiä. Esimerkiksi kirjan vision mukaan työssäoppimi- nen on jopa merkittävin uu- distus, joka ammatillisessa koulutuksessa on koskaan to- teutettu (52), työssäoppimi- nen on isoissa oppilaitoksissa tiimivetoista (57), erityisesti nopean teknologian kehityk- sen todetaan olevan oppimi- sen muutosten taustana (15, 21) tai ohjauksen tavoitteena on vaikuttaminen tai tietoi- sesti muutoksen aikaansaami- nen (127) selittämättä, mil- laisiin asioihin vaikuttamista ja minkä muutoksen aikaan- saamista tarkoitetaan.

Kirja tarjoaa eri artikkeleissa myös erilaisia teoreettisia viitekehyksiä.

Toimituksellisella työllä niistä olisi saattanut saada toimi- vamman kokonaisuuden (esi- merkiksi sosialisaatio- tai at- tribuutioteorioiden laajempi hyväksikäyttäminen tai eri yhteyksissä vilahtavan konstruktiivisen näkökulman tarkentaminen). Kun kirja kuitenkin lähtee praktisesta ilmiöstä ja sen haltuun otta- misesta, johtavat irrallinen teoretisointi ja käytännön yleistykset joissakin kohdin päällekkäisiin tai toisiinsa liit- tymättömien työssäoppimisen periaatteiden ja hallinnan muotojen käsittelyyn, jolloin lukijan ”rekonstruktioproses- si” joutuu koville. Toimituk- sellinen viimeistely olisi saat- tanut myös valaista esimerkik- si opiskelijoiden kokemuksia kuvaavien sitaattien alkuperän ja kontekstin, jotka useimmi- ten jäävät nyt selittämättä sa- moin kuin monet muutkin mahdollisesti konkreetteihin kokeiluihin tai toteutuksiin liittyvät päätelmät. Lukijana

en myöskään löytänyt erään kirjoittajan toista artikkelia, joka tekstin viittauksen mu- kaan kirjaan piti sisältyä. Joka tapauksessa kirja antaa työssä- oppimiseen hyvää pohditta- vaa ja erityisesti ohjauksen nostaminen esille jo otsikon tasolla antaa selkeän viitteen sekä opetustyön muuttamisen että vuorovaikutuksen tuotta- misessa välttämättömien uusi- en periaatteiden ja välineiden luomisen tarpeesta.

Kun lainsäädännön henki on sellainen, että työssäoppi- mista tulee kehittää yhteistoi- minnassa, on itse tuon yh- teistoiminnallisen kehittämi- sen haaste nähtävästi kaikkein suurin. Työssäoppimista ei saada toteutettua pelkästään oppilaitoksen toiminnan tai opetussuunnitelmien muutta- misen näkökulmasta, mitä kirjassa hyvin korostetaan.

Tällä hetkellä työssäoppimi- nen (ja myös työharjoittelu) ja niihin liittyvät uudet jär- jestelyt ovat kokeilujen as- teella siten, että ne nostavat jopa luontaisesti esille eri toi- mijoita yhdistäviä kehittämis- kohteita. Kirjan haasteeksi nousee ideaalien, mallien ja alustavien teoretisointien jäl- keen kohota myös sellaiselle analyysitasolle, jossa kuvataan systemaattisesti reaalisia työs- säoppimisen käytännön to- teutuksista nousevia ristiriito- ja ja haasteita. Näiden ristirii- tojen tarkka tutkiminen - vaikkapa etnometodologinen tunnistaminen ja analyysi - saattaisi nostaa esille reaalisia kehittämiskohteita ja moti- voida eri toimintajärjestelmi- en toimijat kaikkia hyödyttä- viin, ”rajanylityksiä” tuotta- viin yhteisiin hankkeisiin.

Heikki Pasanen

K I R J A - A R V I O I T A