TIETEESSÄ TAPAHTUU 2 2021 73 KIRJALLISUUS
likuvituksen luomien maailmojen perustat löytyvät vernakulaarista eli omaehtoisesta mielikuvitukses- ta tai ”traditionaalisesta, myyttises- tä ja kosmogonisesta mielikuvi- tuksesta”. Kirjoittaja arvioi, että artikkeleita yhdistää ajatus siitä, et- tei kuvitteellisen kuvaamiseen riitä pelkkä kokemus toisista maailmois- ta, sillä kuvaukset ovat myös vuo- rovaikutuksessa reaalitodellisuu- den kanssa ja vaikuttavat niihin.
Lotte Tarkan artikkelissa, joka käsittelee kosmogonista mieliku- vitusta kalevalamittaisessa runos- sa, analyysin keskeinen kuvittelun käsite on vernakulaarimielikuvi- tus, jonka juuret ovat kahtaalla:
yhteisesti jaetussa kulttuurillises- sa ja traditionaalisessa ulottuvuu- dessa. Kyseessä on kulttuuris- ten käytäntöjen kokonaisuus, joka muodostuu yhteisöllisistä ja yksi- löllisistä representaatioista, jois- ta sitten kehkeytyvät mielikuvas- tot sekä ”kieleen ja käsitteelliseen ajatteluun liittyvät strategiat, joil- la mielikuvastoja luodaan ja käy- tetään”. Tarkka huomauttaa, ettei kuvittelu ole ”ihmismielen ominai- suus”. Tarkka paikantaa kertomuk- sen, mielikuvien ja mielikuvituksen suhteessa toisiinsa seuraavalla ta- valla: mielikuvitus auttaa ihmisiä jä- sentämään kokemuksia maailmas- ta ja sanallistamaan niitä. Myyttiset kertomukset maailmankaikkeu- den alusta ja lopusta tarjoa vat puo- lestaan kertomusmalleja ja mieli- kuvastoja. Sanallistamisen kautta mielikuvituksesta tulee osa in- tersubjektiivista, ihmisten välistä
”kommunikoitavissa olevaa todel- lisuutta”. Artikkelissaan Tarkka käy oppihistoriallisesti läpi myyttiä mie- likuvituksen ilmentymänä, analy- soi maailmansyntyrunoa, maailman syntyä ja sen aineksia Kalevalassa sekä lopuksi Lönnrotin oppinutta ja kirjallista mielikuvitusta.
Tuonpuoleinen on kuvittelun tuotos, josta Frog kirjoittaa artik- kelissaan ”Tuonpuoleistaminen.
Paikkojen ja tilojen toiseuttaminen mytologisoimalla”. Hän on kiin- nostunut siitä, kuinka paikasta tehdään tuonpuoleinen eli tuon- puoleistamisen (otherworlding)
prosesseista. Kirjoittajan mukaan toiseksi nimeäminen ja toiseutta- minen jäävät monasti tutkimukses- sa heikosti perustelluiksi ja erit- telemättömiksi. Frog osittaa, että
”tuonpuoleisen käsitteellä on eri- lainen sukupuu kuin ’toisella’” ja niiden juuret poikkeavat historialli- sesti toisistaan. Tuonpuoleinen on eri kulttuureissa laajalti relevant- ti, esimerkiksi puhuttaessa kuol- leiden maailmasta. Historiallisena esimerkkinä Frog esittää jo mui- naisenglannissa tavattavan ilmai- sun other world, jonka merkitys 1200-vuoden tienoilla oli (kuollei- den) henkien asuttama eli seuraa- va maailma.
Filosofiassa tuonpuoleinen tuli osaksi toisesta käytäviä keskuste- luja Simone de Beauvoirin toiseu- den uudelleenmuotoilun vaiku- tuksesta vasta 1900-luvun lopulla.
Vähitellen tutkimuksessa tuon- puoleistaminen käsitteellistetään toiseuttamisen prosessiksi, jossa
”meidän” tai ”tuttu” paikka tai tila asemoidaan vastakkaiseen suh- teeseen ”toiseen” nähden. Frog korostaa myös toista de Beau- voirin näkemystä, jonka mukaan tuonpuoleistaminen tapahtuu aina jostakin näkökulmasta. Frog kir- joittaa strategisesta tuonpuoleis- tamisesta, jolloin vallan ja auktori- teettien diskursseissa sitä voidaan käyttää sosiaalisen etäisyyden yl- läpitämiseen. Kirjoittaja kutsuu tuonpuoleistamisen itsestäänsel- väksi maailmankaikkeuden tilak- si muuttumista mytologisaatioksi.
Mytologisaatiolla kirjoittaja kuvaa ihmisten tapoja puhua, tehdä ja representoida ”asioita piittaamatta empiirisestä tieteellisestä tiedosta”.
Artikkelissaan ”Salaliittomyy- tin synkkä maailma. Pinnan ja sy- vätason vuorovaikutuksesta” Toni Saarinen osallistuu viimeaikaisiin salaliittoihin kohdistuneisiin teore- tisointeihin ja liittyy niihin lukuisiin tutkijoihin1, jotka eivät ole tyyty- 1 Esim. Michael Barkum 2003, A Cul-
ture of Conpiracy. Apocalyptic Visions in Contemporary America. Berkley:
University of California Press;
David G. Robertson 2015, Conspira- cy Theories and the Study of Alter-
Tuolla puolen, siellä jossakin
Ulla Piela ja Petja Kauppi (toim.):
Käsityksiä kuvitteellisista maail- moista. Kalevalaseuran vuosikir- ja 99. Suomalaisen Kirjallisuu- den Seura 2020.
Kalevalaseuran vuosikirjan artik- keleissa analysoidaan asiakoko- naisuuksia, jotka eri tieteenaloja edustavat kirjoittajat ovat liittä- neet kuviteltuihin tuonpuoleisiin ja mahdollisiin maailmoihin. Kir- joittajat asemoivat artikkelinsa eri asteisesti kuvittelun käytäntöihin.
Analyysit tehdään aineiston rin- nalle tuotettujen kuvittelun käsit- teellistyksien avulla. Artikkeleissa itse kuvittelu otetaan pääosin an- nettuna, kyselemättömänä ja val- miiksi tunnettuna. Käytettyjä käsit- teellistyksiä ei yhdistetä kuvittelun tutkimuksen traditioon, esitettyi- hin teorioihin tai niiden tekijöihin.
Artikkelikokoelma tarjoaa kiinnos- tuksestani poikkeavan näkökul- man kuvitteellisten maailmojen moninaisuuteen.
Omissa tutkimuksissani olen viime vuosina keskittynyt kuvitte- lun teorioihin ja kuvittelu-käsitteen käyttöön tutkimuksen analyyttise- nä välineenä. On mielenkiintoista arvioida teosta, jonka kanssa jaan kiinnostuksen kuviteltuihin maa- ilmoihin, mutta kirjoitusten suh- de kuvitteluun poikkeaa omastani.
Luen artikkeleita kuvittelu-käsitet- tä painottaen. Tämä on vaikutta- nut käsittelemieni artikkelien va- lintaan sekä tapaan, jolla niitä arvioin.
Teoksen toinen toimittaja Ulla Piela nimeää johdantona toimivan artikkelinsa ”Miten maailmat kuvi- tellaan?”. Hänen mukaansa mie-
74 TIETEESSÄ TAPAHTUU 2 2021 KIRJALLISUUS
väisiä kun salaliittoihin kohdistuva tutkimus asetetaan salaliittoteo- ria-nimityksen alle. Saarisen näke- myksen mukaan teoria-käsite on riittämätön kattamaan ”salaliitto- teorioiden” merkitykseltään mo- ninaista alaa. Hän näkee salaliitot maailmankuvaa representoivina ja ohjaavina kertomuksina ja tekee tulkintansa folkloristisesta myytti- teoreettisesta näkökulmasta. Hän korvaa salaliittoteorian nimittämäl- lä sen salaliittomyytiksi. Saarinen on kiinnostunut kyseisten kerto- musten vaikutuksista ja siitä ”mil- laisin periaattein niiden myyttinen maailma kuvitellaan todeksi” eli
”millainen logiikka maailman tuot- tamisen taustalla piilee”.
Salaliittomyytissä on kirjoittajan mukaan kyse modernista sanal- listetusta, päämäärähakuisesta ja kuviteltuja elementtejä sisältäväs- tä kertomuksesta, jota yhteisössä pidetään totena. Salaliittomyytin perustana ovat kokemukselli- nen ja intuitiivinen tieto. Salaliitto- myytit ovat vastanarratiiveja, jois- sa pyritään kumoamaan vallitseva ja maailman kehitykselle pahak- si koettu ”virallinen narraatio”. Kit- kasta muodostuu teleologinen taistelukenttä. Kirjoittaja tuo esiin myös taistelukenttään liittyvän moraalisen komponentin.
Artikkelin voisi jakaa karkeasti kahteen kokonaisuuteen: toisaalta teoreettisten käsitteiden analyy- siin ja uusien käsitteellisten koko- naisuuksien rakentamiseen sekä toisaalta salaliittomyyttisten maa- ilmojen oleellisimpien elementtien erittelyyn, joka on tehty aineisto- esimerkkejä hyödyntäen. Artikke- lin argumentaatio on moninaisuu- dessaan ajatuksia herättävä. En ole kuitenkaan varma, miten sala- liittomyytiksi nimeäminen edistää
native and Emergent Religions.
Nova Religio: The Journal of Alterna- tive and Emergent Religions, Volume 19, Issue 2; David G. Robertson, Egil Asprem and Asbjorn Dyrendal 2018, Introducing the Field: Conspiracy Theory in and as Religion. Teokses- sa David G. Robertson, Egil Asprem ja Asbjorn Dyrendal: Handbook of Conspiracy Theory and Contemporary Religion. Leiden, Boston: Brill.
salaliittoihin kohdistuvaa tutkimus- ta. Varsinkaan kun myytistä itses- tään on useita toisistaan poikkea- via ymmärryksiä.
Folkloristi Merja Leppälahti ja kirjallisuudentutkija Elli-Maria Aho- la kartoittavat Kalevalan ja nyky- kirjallisuuden risteymiä. Leppälahti ja Ahola luokittelevat käsittele- mänsä kirjallisuuden osaksi fan- tasiakirjallisuutta. Leppälahti pa- neutuu artikkelissaan ”Kalevalan kankahilla. Kalevalainen maail- ma sekundaarimaailmana suoma- laisessa fantasiakirjallisuudessa”
kalevalaisten mielikuvien siirty- miseen suomalaiseen fantasia- kirjallisuuteen. Ahola puolestaan kohdistaa artikkelissaan ”Kan- salliseepos fantasian ja arkimaa- ilman välillä. Kalevala-muunnel- mien maailmat” kiinnostuksensa siihen, ”miten 2000-luvun Kaleva- la-muunnelmaromaanien maail- mat järjestäytyvät suhteessa fan- tasiaan, historiaan, nykypäivään ja Kalevalaan”.
Leppälahden mukaan fantasia- kirjallisuus sisältää jotain yliluon- nollista tai tavallisessa maailmassa mahdotonta. Kulttuurinen muisti toi- mii väylänä, joka voi kuljettaa mu- kanaan kulttuurin eri aloilta omak- suttuja merkityksiä. Kyseessä on jatkuva vuorovaikutuksen proses- si yhteisöllisen ja yksilöllisen sosi- aalisen ja kulttuurin välillä. Kirjoitta- jan mukaan fantasiakirjallisuudessa käytetty intertekstuaalinen viittaus on kulttuurista tietoa, joka ”kantaa mukanaan tai aktivoi myös sellaisia mielikuvia, joita ei tarvitse mainita”.
Ahola jakaa fantasiamaailman kahteen ulottuvuuteen: primaari- maailmaan, josta puuttuu yliluon- nollinen aines, ja sekundaarimaa- ilmaan, jossa se on oleellinen osa.
Näiden maailmoiden rajoja ylite- tään molempiin suuntiin. Ahola puhuukin monimaailmaisuudesta.
Kirjoittaja tuo analyysiinsa mah- dollisten maailmojen teorian, jossa
”on olemassa yksi todellinen maa- ilma, jonka yhteyteen voi muo- dostua lukemattomia mahdollisia maailmoja”. Viitaten Marie-Laure Ryaniin Ahola esittää ajatuksen, että lukija siirtyy lukuprosessin
ajaksi kokemuksellisesti fiktiivisen todellisuuden järjestystä jäljentä- viin mahdollisiin maailmoihin. Kir- joittaja tähdentää, että siirtymän voi tulkita ”mahdollisuuksien ko- keiluna”. Kalevalan merkitystä vahvistavat sekä Kalevalan esittä- minen mahdollisuuksien maailma- na ja sen muunnelmina että siirtä- mällä sen tapahtumia nykyaikaan, kuten Aholan analysoimissa Kale- vala-muunnelmissa tapahtuu.
Teos sisältää myös kaksi ar- tikkelia, joiden aineisto kuuluu Aleksis Kiven tuotantoon: Heikki Sir viön artikkeli ”Impivaara vapau- den ja vastarinnan kuvitteellisena tilana” ja Mikko Turusen artikkeli
”Onnen maisemia ja hurmosnäky- jä. Todellisuuden ylitykset Aleksis Kiven lyriikassa”.
Sirviö johdattaa artikkelissaan lukijansa kuvitteellisen maantie- teen ohjaamana kuvitteelliseen maailmaan ja siellä kuvitteelliseen paikkaan nimeltään Impivaara.
Sirviön mukaan Kiven Seitsemäl- lä veljeksellä on suomalaisessa kulttuurissa erityinen ja vaikutus- valtainen asema. Romaani onkin valjastettu edustamaan yhteiskun- nallista todellisuutta ja tämän tul- kinnan ehdottomuutta. Tässä ke- hyksessä Impivaara muokkautui symboliksi ja siirtyi osaksi suoma- laisista mentaalihistoriaa. Sirviö haluaa selvittää, mistä Impivaa- raan vetoamisessa on kyse.
Erityisesti kouluopetus vaikut- ti Impivaaran retoriseen käyttöön.
Seitsemästä veljeksestä raken- nettiin yhteisesti jaettu ymmärrys, joka sisälsi pedagogisen ohjeis- tuksen siitä, kuinka villeistä met- säläisistä muokataan kunnollisia ja yhteiskuntakelpoisia kansalai- sia. Tästä muodostui kansallinen allegoria. Se poikkeaa Kiven ro- maanista, jossa Impivaara edus- taa vapauden ja vastarinnan ti- laa, se on ”pakopaikka laajemman yhteiskunnan vaatimuksilta ja ris- tiriidoilta”. Tekstissä ei ole kyse kansalaisuudesta, saatikka kansa- kuntaisuudesta. Sirviö ottaa ana- lyysinsä heuristiseksi avuksi Fre- deric Jamesonin kognitiivisen kartoituksen, jossa keskiössä on
TIETEESSÄ TAPAHTUU 2 2021 75 KIRJALLISUUS
vetoaminen kuvitteelliseen paik- kaan, jossa ”yksilöt tai kollektiivit tulkitsevat ja merkityksellistävät kapitalistisen maailman järjestel- mää ja pyrkivät määrittelemään asemaansa ja sijaintia sen suh- teen”.
2000-luvulla Impivaara politi- soitui vahvasti. Sirviö käy läpi yksi- tyiskohtaisesti 2010-luvulla esitet- tyjä Impivaaran retorisia tulkintoja.
Analyysi paljastaa kolme ryhmää.
Ensimmäisessä Impivaara toimii retorisena topoksena ja varoittaa kansallisesta eristäytymisestä eli jäämisestä impivaaralaisiksi. Sen sijaan kehotetaan avautumaan yli- kansallisille prosesseille. Toises- sa ryhmässä kansainvälistymis- diskurssi haastetaan. Esimerkiksi kansallismielisyyden edustajat esittivät tulkinnan, jossa Impivaa- ra tulkitaan suomalaisen identitee- tin kovaksi ytimeksi. Kolmannessa ryhmässä on kyse horisontin vaih- dosta. Käytetty retoriikka perus- tetaan Impivaarasta aiemmin esit- telyihin kirjallisiin topoksiin, mutta nyt omituisista aineksista pyritään rakentamaan eteenpäin katsovia tulkintoja. Yhteenvetona Sirviö kir- joittaa, että Impivaarasta ”Kiven romaani viitekohteena pyritään muodostamaan jonkinlaista suh- detta menneeseen, muutokseen ja kollektiiviseen historiaan…py- ritään hahmottamaan omaa ase- maa kapitalistisessa tuotannossa,
’globaaliverkostossa’ ja ydin-peri- feria suhteessa”.
Mikko Turusen mukaan Aleksis Kiven lyriikassa toistuvat kuvitel- lut ja oletetut rinnakkaistodellisuu- det. Kyseessä on kaksisuuntai- nen merkityksenmuodostus tässä olevan ja tuolta puolen heijastu- vien ilmentymien välillä. Kirjoitta- jan päämääränä on saada tietoa kuvitellun toden rakentumis- ja ra- kentamisperiaatteista sekä mie- likuvamaailmojen temaattisista ulottuvuuksista. Kuviteltu todelli- suus asettuu reaalitodellisuuden tuolle puolelle. Kirjoittajalle siirty- mässä on kyse todellisuuden yli- tyksestä.
Kirjoittaja erottaa runoissa kak- si entiteettiä: runon kokijan ja ru-
non tapahtumiin osallistumat- toman runon puhujan. Runon kokijan näkökulmasta tuolla puo- len -representaatio jäsentyy näke- misen aktin kautta ja nähdystä – usein ilmaistuna paikan kaltaisena tai maisemana – kehkeytyy tulkin- ta ”siellä jossain olevasta metafyy- sisestä, hengellisestä tai mentaa- lisesta ulottuvuudesta”. Runojen näkymät eivät edusta paikko- ja vaan ”yksilöllisen kokemuksen alueita ja kulttuurisia merkityksiä”, joka tuotetaan kokemuksen lisäk- si tulkinnan avulla. Runon puhuja voi puolestaan rakentaa tietoisesti tulkintaa näkemästään, ”eikä oleta havaintojen viestivän suoraan jos- takin ihmiselle tavoittamattomas- ta ulottuvuudesta”. Runon puhuja voi korostaa näyn kontekstia, esi- merkiksi unta ja esittää, että todel- lisuuden ylitys voi tapahtua vain unessa. Puhuja voi myös kyseen- alaistaa näyn todellisuuspohjan.
Tuolla puolen on Turuselle konst- ruktio.
Arvioni ulkopuolelle ovat jää- neet artikkelit, joissa kiinnitykset kuvitteluun ovat niukkoja, tämän lisäksi joissakin artikkeleissa fo- kuksena näyttää pikemminkin ole- van kulloisenkin tutkimuskohteen aineiston analyysi. Mukana on hy- vinkin kiinnostavia kirjoituksia.
Kuvitteluun kiinteämmin yh- distetyissä artikkeleissa paljas- tuu ajatuksellinen ja käsitteellinen moninaisuus ja vieläpä toisiinsa nähden vastakkaisuus, mikä si- nänsä on tyypillistä artikkeliko- koelmille. Kokonaisarvioni on, että vaikka kuviteltujen mahdollisten maailmojen ja toiseuksien ana- lyysit sinänsä ovat oivallisia, ar- gumentaatioon muodostuu usein ongelmallinen ja epämääräinen piiloisten toimijoiden ja merkitys- ten katvealue. Tutkijoiden (tässä kirjoittajien) tulkinnat ja asioiden mahdollisten yhteyksien rakenta- minen vaativat kekseliäisyyttä eli kuvittelua (Hyrkkänen 2002, 231–
234)2. Tutkijan kuvittelun rajat ja
2 Hyrkkänen, Markku 2002, Aatehis- torian mieli. Tampere: Vastapaino;
Rossi, Paolo. 2018. Modernin tieteen
mielekkyys tulevat arvioiduiksi tut- kimusyhteisöjen luomien käytän- töjen ja periaatteiden puitteissa (Rider 2010, 39–40)3.
Taide on lähtökohtaisesti kuvit- telemalla tuotettua, eivät ainoas- taan taiteen erilaiset representaa- tiot. Monesti teoksen artikkeleissa jää epäselväksi, mikä tai kuka on kuvittelun tai kuvitteleva subjekti eli missä kuvittelu kulloinkin tuot- tuu tai tuotetaan? Yhtälailla kuvit- telun, kokemuksen ja analysoidun narraation, diskurssin tai repre- sentaation keskinäinen suhde vaihtelee ja jopa pysyy reflektoi- mattomana (mielivaltaisena?) to- teamisena. Epätarkkuuksilta olisi ehkä vältytty, jos itse kuvittelua ei olisi otettu itsestään selvänä ja an- nettuna, vaan puuttuvat perustelut ja pohdinnat olisi liitetty laajempiin kuvittelun teoreettisiin keskuste- luihin, joissa kyseistä kokonaisuut- ta on analysoitu ja eritelty. Tällai- sia tutkijoita ovat esimerkiksi Paul Ricoeur, Cornelius Castoriadis, Jean-Jacques Wunenburger, Char- les Taylor ja Richard Kearney.
Kirjoitin tätä arviota Capitoliin tunkeutumisen (6.1.2021) molem- min puolin. Suomalaiset keskus- telut kuvittelusta ja mahdollisista maailmoista ohittavat usein nii- hin liittyvät vaarat. Erityisen ongel- mallista tämä on, kun käsitellään reaalimaailmaan liittyviä asiako- konaisuuksia. Narraatiot tai muut representaatiot eivät ole neutraa- leja. Ne ovat performatiivisia. Ne vaikuttavat, ne voivat saada ihmi- set toimimaan – vaikka väkivaltai- sena, tuhoavana vastakulttuurisi- na hyökkäyksenä, kuten Capitolin tapahtumat osoittivat.
Arvioimassani teoksessa tois- tetaan moneen kertaan mieliku- vituksen rajattomuutta, jota pi- detäänkin nykytutkimuksessa modernin kuvittelun keskeisenä ominaisuutena. Ahola kuvaa luki- jan siirtymistä lukuprosessin ajak- si kokemuksellisesti fiktiiviseen
synty Euroopassa. Tampere: Vasta- paino.
3 Rider, Jeff 2010, L’utilité du Moyen Âge. Itinéraires. Littérature, Textes, Cultures 3, 35–45.
76 TIETEESSÄ TAPAHTUU 2 2021 KIRJALLISUUS
todellisuuteen ja Sirviö erittelee runon kokijan ja runon puhujan rooleja. Saarinen nostaa esiin vas- takulttuurien yhteydessä moraa- lisen ulottuvuuden. Ajatuksia voi jatkaa Paul Ricoeueriä seuraten.
Hän on painottanut narratiivisen kuvittelun yhteydessä sekä rajan vetämisen välttämättömyyttä että eettisyyden merkitystä. Hänen kanssaan työskennellyt Richard Kearney tulkitsee Ricoeurin ajatte- lua seuraavaan tapaan: narraatio voi johdattaa lukijansa ainoastaan eettisyyden portille. Siinä vastuu siirtyy lukijalle, josta tulee samal- la toimija. Ryhtyessään toimijak- si lukijan on tehtävä eettinen va- linta, joka ei pohjaudu narratiiviin (Kearney 1995, 173–190)4. Jean- Jacque Wunenburger puolestaan kuvaa tilannetta näin: ”imaginaa- ri (mielikuva) on haitallinen, jopa vaarallinen, kun se aiheuttaa se- kaannuksen varsinaisen merkityk- sen ja kuvaannollisen merkityk- sen välillä, reaalisen ja symbolisen välillä”(Wunenburger 2003/2016, 49)5. Yhteisö ja yksittäinen ihmi- nen voivat asettaa eettisen rajan mielikuvituksen rajattomuudelle tai sitten vain seurata narraatiota.
AILA VIHOLAINEN
Kirjoittaja filosofian tohtori ja uskontotie- teen tutkija.
4 Kearne, Richard 1995, Narrative imagination: between ethics and poetics. Philosophy & Social Criticism 21: 5/6.
5 Wunenburger, Jean-Jacque 2003/2016, 3é. L’Imaginaire. Paris:
PUF.
