I T ET E E S
SÄ
TA
PAHT UU
47
T I E T E E S S Ä TA PA H T U U 8 / 2 0 0 5
riset järjestelmät toimivat lineaarisesti: jos pal- lon nopeutta lisätään sen kierimä matka pitenee mutta oikeastaan muuta ei tapahdukaan. Mutta jos epälineaarisen järjestelmän, jollainen yhteis- kuntakin on, yhden osan, olkoonpa kysymyk- sessä sitten yksittäinen ihminen, valtio, puolue, ihmisryhmä tai yliopistolaitos, toiminnan alku- ehtoja muutetaan, muutos voi saada aikaan sen, että koko järjestelmä muuttuu muuksi.
Ihminen, fyysisenä olentona, tuskin muut- tuu apinaksi tai koiraksi elinaikanaan, mutta ihmislaji on muuttunut ja muuttuu koko ajan.
Ihmisyhteiskunnat ovat muuttuneet ja muuttu- vat koko ajan, myös ihmisten luomat instituu- tiot, kulttuurit, arvot jne. muuttuvat. Mutta so- siologia on yhtä avuton tämän muutoksen tul- kinnassa tai ymmärtämisessä kuin meteorolo- gia on sään ennustamisessa. Säätieteilijät ovat niin realistisia, että ovat kuvanneet sisyfoslaisen tehtävänsä seuraavasti: valitettavasti osaamme ennustaa säätä vain jos siinä ei tapahdu mitään ennalta arvaamattomia muutoksia. Jos sosiolo- git olisivat yhtä tietoisia tutkimansa ilmiön, yh- teiskunnan, epälineaarisesta luonteesta, voisi- vat hekin todeta, että ”valitettavasti osaamme ennustaa yhteiskunnan muutoksia vain jos sii- nä ei tapahdu mitään ennalta arvaamatonta.”
*
Mitä tästä sitten seuraa sosiologian kannalta?
Ensiksi sosiologian (kuten muidenkin yhteis-
kuntaa tai ihmistoimintaa tutkivien tieteiden) maailmankuva tulisi systemaattisesti päivittää lähtien fysiikan uusimmista maailmaa koske- vista näkemyksistä.
Toiseksi tulisi tutkia entistäkin kriittisemmin niin kvantitatiivisten kuin kvalitatiivistenkin tutkimusmenetelmien käypyyttä. Mihin ne oi- keastaan kelpaavat?
Kolmanneksi tulisi kriittisesti käydä läpi ja kehittää edelleen systeemiteoreettisia ajatuk- sia sosiologiassa. Esimerkiksi Luhmannin ajat- telusta voisi löytyä pohjaa uudenlaiselle tavalle ymmärtää yhteiskuntaa, jos Luhmanin ajattelu vapautettaisiin lineaarisiin systeemeihin perus- tuvasta maailmankuvasta.
Neljänneksi sosiologiaan tulisi kehitellä uusi laajojen tietokantojen, tilastoaineistojen ja su- pertietokoneiden käyttöön perustuva tapa teh- dä tutkimusta, jonka avulla kenties, aivan ku- ten sääennustuksia laadittaessa, pystyttäisiin olemassa ja saatavissa olevan tiedon perusteel- la laatimaan aikaisempaa parempia yhteiskun- nan toimintaa kuvaavia teoreettisia malleja ja siten myös aikaisempaa paremmin voitaisiin esittää tieteellisiä yhteiskunnallisen kehityksen vaihtoehtoja.
Kirjoittaja toimii erikoistutkijana Joensuun yliopis- ton Karjalan tutkimuslaitoksen sosiaalitieteiden lai- toksella.
Brittiläisen maailmanvallan vaikutus entis- ten siirtomaidensa kansoihin, kulttuureihin ja talouksiin on viime vuosina herättänyt vil- kasta keskustelua historian- ja kulttuurintut- kijoiden keskuudessa. Jälkikolonialistisessa teoriassa brittiläistä maailmanvaltaa pidetään historian suurena vääryytenä, mutta osa tutki- joista ei näe imperialismia pelkästään nega- tiivisena ilmiönä, kuten Eino Lyytinen artik- kelissaan ”Brittiläinen maailmanvalta: ’Suuri siunaus’ vai ’suuri vääryys’?” (Tieteessä tapah- tuu, 6/2005) kirjoittaa.
Vastineessaan ”Imperialismin huutava vää- ryys” (Tieteessä tapahtuu, 7/2005) Joel Kuortti huomauttaa Lyytisen käyttämien lähteiden tu- kevan brittiläisen maailmanvallan oikeutusta, koska ne lähestyvät kolonisaatioprosessia val- lankeskuksen näkökulmasta. Kuortti puoles- taan tukeutuu näkemyksessään jälkikolonialis- tisiin teoreetikkoihin, kuten Saidiin, Bhabhaan, Hardtiin ja Negriin. Lyytisen ja Kuortin artikke- lit jatkavat historioitsijoiden ja jälkikolonialisti- sesta teoriasta innoittuneiden kulttuurintutki- joiden välistä keskustelua kolonialismin tutki- muksen menetelmistä sekä imperialismin hyö-
Imperialismi ja kolonialismin tutkimus
Timo Särkkä
T I ET EE
S S
ÄTA
P H A U T U
48
T I E T E E S S Ä TA PA H T U U 8 / 2 0 0 5
dystä ja haitasta.
Toisin kuin Kuortti antaa ymmärtää, tutki- musta kolonialismin vaikutuksista Britanniaan ja britteihin ei ole runsain määrin tarjolla. 1980- luvulla joukko aate- ja kulttuurihistorioitsijoita havaitsi, että jälkikolonialistinen ”siirtomaava- pautuksen” innostus oli tuottanut runsain mi- toin tutkimusta kolonialismin vaikutuksista siirtomaihin mutta toisaalta huomattavan vä- hän tiedettiin sen vaikutuksista Britanniaan tai britteihin. Tätä tutkimuksellista aukkoa on pai- kattu vuodesta 1985 lähtien sarjassa Studies in Imperialism (Manchester University Press), jos- sa on tutkittu imperialismin kulttuurista ja aat- teellista merkitystä esimerkiksi populaarikult- tuurissa, julkisessa arkkitehtuurissa ja taiteessa sekä kirkkojen, lähetysseurojen ja erilaisten pai- nostusryhmien toiminnassa.
Jos Studies in Imperialism -sarja nosti kult- tuurin imperialismin tutkimukseen, toi jälkiko- lonialistinen teoria imperialismin osaksi kult- tuurintutkimusta. Pelkkä tieteellinen innostus ei kuitenkaan selitä jälkikolonialistista teoriaa hyödyntävien tutkimusten suurta määrää, vaan mukana on ollut aimo annos ideologisia intohi- moja, jotka kuvastavat erityisesti yliopistomaa- ilmassa vahvoina vaikuttavien anti-imperialis- tisten ideologioiden voimakkuutta.
Kuortin näkemys, että jälkikolonialistinen teoria auttaisi syvällisemmin ymmärtämään ko- lonisaatioprosessia kolonisoitujen alkuperäis- kansojen näkökulmasta, voidaankin asettaa ky- seenalaiseksi. Tässä mielessä tieteellisesti kes- tävämpiä tuloksia on saavuttanut esimerkiksi Nicholas Thomas, joka teoksessaan Colonialism’s Culture (1994) yhdistää kulttuuriantropologian tutkimusmenetelmät aate- ja kulttuurihistori- aan sekä kulttuurintutkimukseen ja muodostaa kuvan kolonisaatioprosessista, joka syvällisesti, monitahoisesti ja pysyvästi muutti sekä koloni- soitujen alkuperäiskansojen että eurooppalais- peräisten toimijoiden elämän.
*
Ideologisten intohimojen ilmapuntari, käsite imperialismi kertoo muutoksista suhtautumises- sa kolonialismin tutkimukseen. Viime vuosina imperialismi on rehabilitoitu siihen sivistystehtä- vän merkitykseensä, jossa se brittiläisen maail- manvallan suuruuden päivinä esiintyi. Tämän käsiterenessanssin taustalta löytyy 2000-luvun maailmanpoliittinen tilanne, jossa amerikka- laisten on ajateltu harrastavan briteille tyypil- listä maailman sivistys- ja parannustehtävää.
Anglosaksisen vapauskäsityksen näkökul- masta imperialismi on jälkikäteen oikeutettu sillä perusteella, että imperiumi valjasti kahdes- sa maailmansodassa valtavat mies- ja materiaa- liresurssinsa tuon vapauskäsityksen puolusta- miseen. Britannia ikään kuin uhrasi maailman- valtansa vapauden alttarille suuremman mo- raalisen pahan (Saksa ja Japani) valtaannousun torjumiseksi.
Skotlantilaisen taloushistorioitsijan Niall Fer- gusonin mukaan brittiläisen maailmanvallan hyötyä ja haittaa arvioitaessa tulisi huomioida yhteiskunnallinen vakaus, jonka anglosaksinen oikeuskäsitys (the Common Law), englantilainen maanomistusjärjestelmä, englantilainen ja skot- lantilainen pankkijärjestelmä, investoinnit sekä suhteellisen korruptoitumaton siirtomaavirka- mieskunta siirtomaihin takasi. Esimerkiksi vä- kirikkaan Brittiläisen Intian siviilihallintoa hoi- ti vain noin 1 000 brittiä kerrallaan. Siirtomaa- virkamiehiksi pestautui palkittuja Oxfordin yli- opiston kasvatteja, jotka karsittiin tehtäviinsä tiukan valintakoejärjestelmän kautta.
Vaikka orjuus, taloudellinen riisto ja des- poottinen hallinto sopivat nykykäsityksiin brit- tiläisen siirtomaavallan suurista vääryyksistä, Ferguson huomauttaa, että entisten siirtomai- den arkitodellisuus tarjoaa riittävästi tutkitta- vaa brittiläisen siirtomaavallan perinnöstä kiin- nostuneille. Imperiumi jätti perintönä siirto- mailleen esimerkiksi englannin kielen, protes- tanttisen uskonnon sekä kokonaisia kaupunke- ja (esimerkiksi Bombay [Mumbay], Madras ja Kalkutta) ja näiden siirtomaavaltaa juhlistavan julkisen arkkitehtuurin ja taiteen. Myös rauta- tielinjat, sähkö- ja postilaitokset sekä esimerkik- si brittiläinen (imperial) mittajärjestelmä ja britti- läiset joukkueurheilulajit, kuten rugby ja kriket- ti, kuuluvat pitkään siirtomaaperinnön listaan.
Olisikin kiinnostavaa nähdä, pystyisikö kiihko- ton kolonialismin tutkimus selittämään siirto- maaperinnön sitkeää elämää Britannian entis- ten siirtomaiden arkitodellisuudessa.
Kirjoittaja toimii Jyväskylän yliopiston Historian ja etnologian laitoksen yleisen historian assistenttina ja valmistelee väitöskirjaa J. A. Hobsonin imperia- lismiteoriasta.
KIRJALLISUUTTA
Ferguson, Niall (2003 [2004]): Empire. How Britain Made the Modern World. London: Penguin Books.
Thomas, Nicholas (1996 [1994]): Colonialism’s Culture:
Anthropology, Travel and Government. Cambridge:
Polity Press.
