Kauppatieteiden laitos
OSUUSTOIMINNAN ARVOJEN JA PERIAATTEIDEN TOTEUTUMINEN OSUUSKUNNAN TOIMINNASSA HENKILÖSTÖN JÄSENTEN KOKEMANA
Case: OP Ryhmä
Pro gradu -tutkielma Palvelujohtaminen Santeri Vanninen 258723 2.11.2020
Tiivistelmä
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Tiedekunta
Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
Yksikkö
Kauppatieteiden laitos
Kirjoittaja
Santeri Vanninen
Ohjaaja
Pasi Tuominen
Työn nimi
Osuustoiminnan arvojen ja periaatteiden toteutuminen osuuskunnan toiminnassa henki- löstön jäsenten kokemana, Case: OP Ryhmä
The implementation of co-operative values and principles in co-operative’s action experi- enced by employees, Case study: OP Ryhmä
Pääaine
Palvelujohtaminen
Työn laji
Pro gradu -tutkielma
Aika
2.11.2020
Sivuja
73+2
Tiivistelmä
Osuuskuntien toimintaan liitetään perinteisen liiketoiminnan lisäksi vahvasti myös sosiaaliset merkitykset ja tavoitteet, jotka näyttäytyvät toiminnassa osuustoiminnallisten arvojen ja peri- aatteiden mukaisena toimintana. Tämän tutkielman tavoitteena oli ymmärtää ja kuvata, kuinka osuustoiminnalliset arvot ja periaatteet toteutuvat OP Ryhmän toiminnassa henkilöstön koke- mana. Tavoitteena oli myös löytää kohdeorganisaatiosta osuustoiminnallisten arvojen ja peri- aatteiden kehittämisen tueksi sekä hyvin toimivia että kehitettäviä käytäntöjä ja osa-alueita.
Tutkielman teoreettisessa osuudessa on tarkasteltu osuustoiminnan erityispiirteitä sijoittaja- omisteisiin yritysmuotoihin verrattuna. Lisäksi on selvitetty, mitä osuustoiminnalliset arvot ja periaatteet ovat ja kuinka ne tutkimusten ja kirjallisuuden mukaan osuuskuntien toiminnassa näyttäytyvät.
Tutkielman empiirinen osuus toteutettiin laadullisena tapaustutkimuksena. Aineisto kerättiin yksilöhaastatteluin haastattelemalla neljää OP Ryhmän keskusyhteisön keskitetyn palvelutuo- tannon yksikössä työskentelevää työntekijää. Haastateltavat valittiin tutkimukseen heidän työ- kokemukseensa ja asemaansa perustuen harkinnanvaraisuusperiaatteella. Haastatteluaineisto analysoitiin käyttämällä teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä analysointimenetelmänä.
Tutkimustulosten perusteella voidaan sanoa, että osuustoiminnalliset arvot ja periaatteet näyt- täytyvät kohdeorganisaatiossa kokonaisuudessaan erittäin vahvasti ja osuustoiminnallinen ar- vopohjaisuus otetaan OP Ryhmän toiminnassa huomioon tarvittaessa jopa liikatoiminnallisen kannattavuuden kustannuksella. Keskeisimpänä kehityskohteena havaittiin, että koulutuksen, oppimisen ja viestinnän periaate kaipaa vahvistusta. Kyseisen periaatteen toteutumista olisi mahdollista vahvistaa tarjoamalla sekä jäsenille että muille sidosryhmille aktiivisemmin tietoa osuustoiminnallisuudesta ja sen erityispiirteistä. Koulutuksen, oppimisen ja viestinnän periaat- teen vahvistamisella olisi todennäköisesti myös vahvistava vaikutus demokraattisen jäsenhal- linnon sekä itsenäisyyden ja riippumattomuuden periaatteisiin sekä demokratian ja solidaari- suuden arvoihin.
Avainsanat
Osuustoiminta, osuuskunta, osuustoiminnan arvot, osuustoiminnan periaatteet
SISÄLTÖ
1JOHDANTO ... 5
1.1Tutkimuksen taustaa ... 5
1.2Tutkimukset tavoitteet ja tutkimuskysymykset ... 8
1.3Tutkielman näkökulma ja rajaukset ... 9
1.4Tutkimuksen rakenne ... 10
1.5Keskeiset käsitteet ... 11
2 OSUUSKUNTA YRITYSMUOTONA SEKÄ OSUUSTOIMINNAN ARVOT JA PERIAATTEET ... 13
2.1Osuuskunta yritysmuotona ja osuustoiminnan kaksoisluonne ... 13
2.2Osuustoiminnan arvot ... 16
2.3Osuustoiminnan periaatteet ... 19
2.4Osuustoiminnan arvojen näyttäytyminen ... 23
2.5Osuustoiminnan periaatteiden näyttäytyminen ... 27
2.6Teoriaosuuden yhteenveto ... 32
3TUTKIMUSMETODOLOGIA ... 34
3.1Laadullinen tutkimus ... 34
3.2Tutkimusstrategia, kohdeorganisaatio ja aineiston keräys ... 35
3.3Aineiston analysoiminen... 37
4TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN JA TUTKIMUSTULOKSET ... 40
4.1Aineiston keräyksen toteutus ... 40
4.2Työntekijöiden kokemuksia osuustoiminnan arvoista ... 42
4.3Työntekijöiden kokemuksia osuustoiminnan periaatteista ... 52
5YHTEENVETO JA JOHTOPÄÄTÖKSET ... 58
5.1Tutkimuksen yhteenveto ... 58
5.2Johtopäätökset ... 59
5.3Manageriaaliset ehdotukset ... 62
5.4Tutkielman arviointi ... 64
5.5Jatkotutkimusmahdollisuudet ... 67
LÄHTEET ... 69
LIITTEET:
Liite 1: Haastattelukysymykset KUVIOT:
Kuvio 1. Osuuskunnan ja osakeyhtiön keskeisiä eroja (Juutinen, Stenström & Vuori 2006; ref.
Troberg 2014, 12). 15
Kuvio 2. Osuustoiminnan arvot (ICA 2015). 16
Kuvio 3. Rochdalen periaatteet. 19
Kuvio 4. ICA:n vahvistamat osuustoiminnan periaatteet ja Osuuskuntaryhmä Mondragonin ja
SOK:n periaatteet. 22
Kuvio 5. Osuustoiminnan arvot ja periaatteet. Mukaillen Osuustoiminnan neuvottelukunta
(2009). 33
Kuvio 6. Tutkielman aineiston analysointiprosessi. Mukaillen Tuomi & Sarajärvi (2018, 100).
39
1 JOHDANTO
1.1 Tutkimuksen taustaa
Osuustoiminnan historia juontaa juurensa aina 1500-luvulle saakka, jolloin osuustoiminta näyt- täytyi lähinnä ihmisten välisenä yhteistyönä esimerkiksi maanviljelyssä, kalastuksessa sekä mylly- ja sahatoiminnassa (Laurinkari 2004, 13). Nykyaikaisen osuustoimintaliikkeen alkuna pidetään kuitenkin sitä, kun Rochdalen Oikeamieliset Pioneerit avasivat osuuskaupan Englan- nin Manchesterissa 21.12.1844 (Inkinen & Karjalainen 2012, 18–19). Jo Rochdalen pioneerit tulivat aikanaan tunnetuksi rehellisinä ja vastuullisina toimijoina, ja nämä piirteet ovat osuus- toiminnalle tunnusomaisia yhä tänäkin päivänä (Osuustoiminnan neuvottelukunta 2009). Myös Ranskan suuren vallankumouksen aatteet, vapaus, veljeys ja tasa-arvo ovat selvästi nähtävissä osuustoiminnan alkuperäisissä periaatteissa (Inkinen & Karjalainen 2012, 8–9, 128).
Myös Suomessa osuustoiminnalla on pitkät ja perinteikkäät juuret ja osuustoiminnan voidaan- kin katsoa rantautuneen Suomeen jo 1800-luvun lopulla. Vapaan kilpailun myötä Suomessa kaupan-, teollisuuden- ja yleisen liike-elämän saralla meni hyvin. Yleinen liike-elämän kehitys ei kuitenkaan kuvastanut tuon ajan koko totuutta, jossa yhteiskuntaluokat olivat vahvasti eriar- voistuneet ja pääomat olivat kasaantuneet vain pienelle joukolle ihmisiä. (Hakkila 1929; Sep- pelin 2000; ref. Troberg 2014, 87.) Pääomien epätasaisesta jakaantumisesta johtuen vähäosaiset olivat joutuneet erityisen huonoon asemaan ja erityisesti maaseudulla pienviljelijöiden tilanne oli heikko. Tämän tilanteen seurauksena Suomeen rantautui Hannes Gebhardin johdolla osuus- toimintaliike ajamaan huonommassa asemassa olevien etua ja parantamaan maaseudun yhteis- kunnallisia oloja. Suomen osuustoimintaliikkeen ideologiaa ajamaan Gebhard perusti Pellervo- Seuran 2.10.1899. (Hakkila 1929.)
Osuustoiminnan pitkästä ja perinteikkäästä historiasta huolimatta osuuskuntien ja osuustoimin- nan käsittely on kirjallisuudessa jäänyt taka-alalle muihin yritysmuotoihin verrattuna (Novko- vic 2008). Osuustoiminnallista ideaa ja osuuskuntia pidetään myös jossain määrin vanhentu- neena, menneelle sukupolvelle kuuluvana, ja nykypäivään huonosti soveltuvana mallina (Spear 2000). Toisaalta uudemmissa tutkimuksissa puolestaan on todettu, että kuluttajaosuuskunnista on tulossa yhä merkittävämpi organisaatiomalli ja niiden suosio on ollut viime vuosikymme- ninä kasvussa. (Talonen, Jussila, Saarijärvi & Rintamäki 2016.)
Vaikkakin osuuskuntien määrä suhteessa sijoittajaomisteisiin yrityksiin on vähäinen ja osuus- toiminnan soveltuvuutta nykypäivään on kritisoitu, on osuustoiminnalla kiistatta maailmanlaa- juisesti merkittävä rooli koko maailmantalouden kannalta (esim. Puusa & Hokkila 2014).
Useissa tutkimuksissa on muun muassa todettu, että osuuskunnilla on merkittävä rooli markki- nahäiriöiden sekä valtiollisten kriisien tasapainottajana (Spear 2000; Novkovic 2008; Birchall 2013). On myös sanottu, että osuuskunnilla ja keskinäisillä yhtiöillä on tärkeä rooli organisaa- tiomuotojen rikastuttajana, joiden myötä kuluttajilla on enemmän valinnanvaraa ja markkinat pystyvät vastaamaan paremmin erilaisiin tarpeisiin (Hargreaves 1999; ref. Spear 2000).
Osuustoiminnan taloudellisen merkittävyyden laajuutta kuvastaa hyvin Kansainvälisen osuus- toimintaliiton ICA:n (2020) (jäljempänä ICA) ilmoittamat luvut osuustoiminnasta. ICA:n il- moittamien lukujen mukaan yli 12 % maailman väestöstä kuuluu johonkin yli kolmesta miljoo- nasta olemassa olevasta osuuskunnasta. 300 suurimman osuuskunnan kokonaisliikevaihto on yhteensä yli 2000 miljardia dollaria. Lisäksi osuuskunnat työllistävät yli 280 miljoonaa ihmistä ympäri maailmaa, eli noin 10 % koko maailman työllisestä väestöstä. (ICA 2020.)
Liiketoiminnan lisäksi osuustoiminnalla on myös sosiaalisia merkityksiä ja ne näyttäytyvät Novkovicin (2008) mukaan osuustoiminnallisiin arvoihin ja periaatteisiin perustuvina rooleina markkinataloudessa. Näitä rooleja ovat muun muassa toimia sosiaalisten innovaatioiden kehit- täjinä, sosiaalisen yrittäjyyden kannattajina, eettisen liiketoiminnan edistäjinä sekä kehityksen tukijoina. Osuustoiminnan arvoja ja periaatteita tai niiden rooleja markkinoilla ei niiden mer- kittävyydestä huolimatta juurikaan ole tuotu esille talouskirjallisuudessa. (Novkovic 2008).
Sen lisäksi, että osuustoiminnalla on maailmanlaajuisesti merkittäviä vaikutuksia, on sen mer- kitys Suomessa erityinen, sillä suhteellisesti laskettuna Suomi on maailman osuustoiminnallisin maa. Suomessa on osuuskunnan jäsenyyksiä yhteensä yli seitsemän miljoonaa, ja osuuskunnat ovatkin Suomen laajimmin omistettu yritysmuoto. Lisäksi Suomen osuuskunnat työllistävät yhteensä yli 100 000 työntekijää ja lisäksi ne tuottavat peräti viidenneksen Suomen bruttokan- santuotteesta. (Puusa & Hokkila 2014.) Tästä huolimatta osuustoiminta ei juurikaan herätä suo- malaistenkaan tutkijoiden mielenkiintoa ja tutkimukset kohdistuvat pääasiassa sijoittajaomis- teisiin yrityksiin myös Suomessa (Jussila, Kalmi & Troberg 2008).
Viime vuosikymmenten aikana globalisaation myötä suuret kansainväliset yritykset ovat laa- jentaneet toimintaansa yhä useampiin maihin ja suurten mittakaavaetujen vuoksi kansallisten
yritysten on yhä vaikeampi pärjätä kiristyvässä kilpailussa näitä kansainvälisiä jättejä vastaan (Spear 2000; Novkovic 2006). Asia voidaan kuitenkin nähdä myös positiivisena, sillä nämä ongelmat tarjoavat osuuskunnille erinomaisen tilaisuuden osoittaa kyntensä ja positiivisen voi- mansa vastaamalla tähän kiristyneeseen kilpailutilanteeseen. On olemassa useita esimerkkejä osuustoiminnallisista innovaatioista ja hyvistä käytännöistä, joilla osuuskunnat erottuvat muista yritysmuodoista tekemällä asioita sekä liiketoiminnallisesti että eettisesti tavallisesta poikkea- valla tavalla. (Spear 2000.) Pestoffin (1999) mukaan osuustoiminnan arvojen jatkuva edistämi- nen antaa osuuskunnille selkeän profiilin, joka auttaa osuuskuntia erottumaan kilpailijoista.
(Davies 2006). Tämän vuoksi osuustoiminnalliset arvot ovatkin merkittäviä aineettomia resurs- seja osuustoiminnallisille organisaatioille (Uski, Jussila & Saksa 2007).
Nykyisin maailmassa on paljon menestyneitä osuuskuntia ja on väitetty, että osuustoiminnan periaatteet ja arvopohja ovat tämän menestyksen avain (Novkovic 2008). Koska osuustoimin- nan arvot ja periaatteet ovat tärkeitä elementtejä osuuskunnan menestyksen kannalta, onkin eri- tyisen tärkeää, että nämä arvot ja periaatteet myös näyttäytyvät osuuskuntien toiminnassa. Näin ei kuitenkaan useinkaan ole ja esimerkiksi monet tapaustutkimukset ovat osoittaneet, että usein kuilu osuustoiminnallisten arvojen ja osuuskunnan johtamisen arvojen välillä on suuri. Näin siitäkin huolimatta, että osuustoimintaan liittyvä kirjallisuus on korostanut osuustoiminnallisten arvojen ja periaatteiden esiintuomisen ja hyödyntämisen tärkeyttä. (Novkovic 2006.)
Kuten osuustoimintaa yleisesti, myös osuustoiminnan arvoja ja periaatteiden sekä niiden toteu- tumista ja näyttäytymistä on tutkittu vain vähän. Yksi esimerkki aihealueen tutkimuksesta on Puusan ja Hokkilan (2014) toteuttama Osuustoiminnan tunnettuus ja houkuttelevuus yrittäjyys- vaihtoehtona -hanke. Hankkeen tutkimuksessa tarkasteltiin määrällisin menetelmin esimerkiksi osuustoiminnan arvojen ja periaatteiden toteutumista paikallisessa kuluttajaosuuskunnassa sekä finanssialan palveluosuuskunnan henkilöstön mielipiteitä arvojen ja periaatteiden toteutumi- sesta työnantajansa toiminnassa. (Puusa & Hokkila 2014.)
Osuuskunnille henkilöstö on erityisen tärkeä sidosryhmä, sillä osuuskuntiin palkatut henkilöt johtavat ja ohjaavat osuuskunnan päivittäistoimintaa jäsentensä puolesta. Lisäksi osuuskunnan työntekijät ovat osuuskunnalle se sidosryhmä, joka toimii jäsenten kanssa asiakasrajapinnassa.
Osuuskunnan henkilöstön tehtävänä on siis omalla toiminnallaan toimia osuuskunnan toimin- nan ja sen arvojen edistäjänä. (Novkovic 2013.)
Osuustoiminnan on siis todettu olevan vahvasti arvopohjaista ja periaatteellista toimintaa, ja lisäksi osuustoiminnan arvojen ja periaatteiden toteutumisen on havaittu olevan tärkeää osuus- kunnan menestymisen kannalta. Tämän lisäksi on myös todettu, että henkilöstö on osuuskun- nalle erityisen tärkeä sidosryhmä, sille he toteuttavat asiakasrajapinnassa toimiessaan ja osuus- kunnan liiketoimintaa ohjatessaan myös arvojen ja periaatteiden toteutumista. Nämä seikat yh- distettynä siihen, että osuustoiminnan arvoja ja periaatteita sekä niiden toteutumista osuuskun- nissa on tutkittu erityisen vähän, antavat aihetta kyseisen aihealueen tutkimiselle.
1.2 Tutkimukset tavoitteet ja tutkimuskysymykset
Yrityksien arvojen ja periaatteiden mainitseminen vuosikertomuksissa tai internetsivuilla ei vielä tarkoita sitä, että ne toteutuisivat yritysten käytännön toiminnassa. Myöskään osuustoi- minnan arvojen ja periaatteiden listaaminen kansainvälisen osuustoimintaliiton ICA:n internet- sivuilla ei automaattisesti tarkoita sitä, että nämä arvot ja periaatteet toteutuisivat kaikkien osuustoiminnallisten yritysten toiminnassa. Arvojen ja periaatteiden toteutumisen kokemus on myös hyvin subjektiivinen, johon vaikuttaa esimerkiksi henkilön suhde osuuskuntaan. Arvojen ja periaatteiden toteutumisen arvioiminen ei siis ole yksiselitteistä ja asiaa on mahdollista tar- kastella useista eri näkökulmista. Tarkastelun näkökulman valinnan lisäksi asian arviointi edel- lyttää aiheen teoreettista tarkastelua sekä soveltuvan tutkimusaineiston keräämistä ja sen ob- jektiivista analysointia.
Tämän tutkimuksen tavoitteena on ymmärtää ja kuvata, kuinka osuustoiminnan arvot ja peri- aatteet toteutuvat tutkimuksen kohteena olevan organisaation toiminnassa henkilöstön jäsenten kokemana. Tutkimuksen tavoitteena on myös löytää kohdeorganisaatiosta osuustoiminnallisten arvojen ja periaatteiden toteutumisen kehittämisen tueksi sekä hyvin toimivia että kehitettäviä käytäntöjä ja osa-alueita. Mikäli tutkielman avulla pystytään tavoiteltuja asioita identifioimaan, tehdään myös manageriaalisia ehdotuksia kohdeorganisaatiolle arvojen ja periaatteiden toteu- tumisen kehittämiseksi.
Asetettuun tavoitteeseen pääsemiseksi tutkimuksen teoreettisessa osuudessa tarkastellaan osuustoimintaa sekä osuustoiminnan arvoja ja periaatteita teoreettisella tasolla. Luodaan siis aihealueesta teoreettinen viitekehys, jonka avulla saadaan kokonaiskuva siitä, mitä osuustoi- minnan arvot ja periaatteet ovat ja millä tavalla ne teorian mukaan näyttäytyvät osuuskuntien toiminnassa. Tutkimuksen tavoitteeseen pääsemiseksi tutkimuksen kulkua ohjaavat seuraava päätutkimuskysymys:
Kuinka osuustoiminnan arvot ja periaatteet toteutuvat osuuskunnan toiminnassa henki- löstön kokemana?
Sekä alatutkimuskysymykset:
Minkälaisia kehityskohteita arvojen ja periaatteiden toteutumisessa on tunnistetta- vissa?
Kuinka arvojen ja periaatteiden toteutumista kohdeorganisaatiossa voisi kehittää?
1.3 Tutkielman näkökulma ja rajaukset
Tutkielman tarkoituksena on ymmärtää ja kuvata osuustoiminnan arvojen ja periaatteiden to- teutumista kohdeorganisaation toiminnassa henkilöstön kokeman kautta, eli näkökulmana toi- mii siis henkilöstön näkökulma. Tähän näkökulmavalintaan on päädytty sen vuoksi, että hen- kilöstöllä on suuri rooli arvojen ja periaatteiden käytännön toteutumisen kannalta heidän tuot- taessa tarjotut palvelut osuuskunnan jäsenille (ks. Novkovic 2013). Tämän vuoksi onkin perus- teltua sanoa, että henkilöstöllä on asiakasrajapinnasta saadun kokemuksen kautta hankittua nä- kemystä myös arvojen ja periaatteiden toteutumisesta, jonka vuoksi henkilöstönäkökulma toi- mii tämän tutkimuksen kohdalla erityisen hyvin. Kyseisellä näkökulmavalinnalla pyritään myös siihen, että tutkimuksen johtopäätösten perusteella pystytään esittelemään mahdolliset kehityskohteet sekä hyvin toimivat osa-alueet osuustoiminnan arvojen ja periaatteiden toteutu- misen osalta sekä tekemään manageriaaliset ehdotukset toimenpiteistä, joiden avulla arvojen ja periaatteiden toteutumista voisi mahdollisesti kehittää ja edesauttaa.
Tutkielman teoreettisessa osuudessa tarkastellaan osuuskuntaa yritysmuotona ja sen ominais- piirteitä suhteessa sijoittajaomisteisiin yrityksiin ja erityisesti osakeyhtiöihin verrattuna. Teo- reettisen osuuden keskiössä ovat kuitenkin osuustoiminnan arvot ja periaatteet sekä niiden to- teutuminen ja näyttäytyminen osuuskuntien toiminnassa. Teoreettinen osuus käsittelee osuus- toiminnan arvoja ja periaatteita sekä niiden toteutumista laaja-alaisesti eri osuuskuntamuo- doissa, kuten kuluttaja-, palvelu- sekä tuottajaosuuskunnissa. Tähän laaja-alaiseen tarkasteluun on päädytty sen vuoksi, että halutaan saada mahdollisimman kattava käsitys siitä, millä tavoin osuustoiminnalliset arvot ja periaatteet osuuskuntien toiminnassa teorian mukaan näyttäytyvät.
Teoreettisessa osuudessa tarkastelun ulkopuolelle on kuitenkin jätetty pienosuuskuntien, kuten vesi-, energia- ja jäteosuuskuntien tarkastelu.
Tutkielman ollessa tapaustutkimus, empiirisessä osuudessa tarkastelu rajautuu luonnollisesti tutkimuksen kohteena olevaan organisaatioon. Koska tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella osuustoiminnan arvojen ja periaatteiden toteutumista kyseisessä organisaatiossa henkilöstön kokeman kautta, kerätään tutkimuksen aineisto haastattelemalla organisaation henkilöstön jä- seniä. Tutkimus toteutetaan poikittaistutkimuksena, eli osuustoiminnan arvojen ja periaatteiden toteutumista tarkastellaan kohdeorganisaatiossa tiettynä ajankohtana.
1.4 Tutkimuksen rakenne
Tutkimus koostuu yhteensä viidestä pääluvusta, joista kaksi ensimmäistä lukua muodostavat tutkimuksen teoreettisen osuuden ja kolme viimeistä lukua muodostavat empiirisen osuuden.
Ensimmäisessä pääluvussa on esitelty tutkimuksen tausta ja tavoitteet sekä tutkimuskysymyk- set. Lisäksi ensimmäisessä luvussa on esitelty tutkimuksen näkökulmavalinnat sekä rajaukset ja määritelty tutkimuksen kannalta keskeisimmät käsitteet. Toisessa pääluvussa kerrotaan osuustoiminnasta sekä osuustoiminnan arvoista ja periaatteista perustuen aihealueen kirjalli- suuteen sekä tutkimusartikkeleihin, luodaan siis tutkimukselle teoreettinen viitekehys.
Kolmannessa luvussa esitellään tutkimuksen metodologiaa sekä tarkemmin valitut metodit em- piirisen aineiston keräyksen ja analyysin osalta. Lisäksi kolmannessa luvussa käydään läpi tar- kemmat taustatiedot tutkimuksen kohteena olevasta organisaatiosta sekä kohdejoukosta. Nel- jännessä luvussa esitellään empiirinen tutkimus ja sen tuloksia. Empiirisessä tutkimuksessa kohdejoukosta kerätään aineistoa kohdeorganisaation henkilöstöstä yksilöhaastatteluilla ja ke- rättyä aineistoa analysoidaan käyttämällä teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä analysointimenetel- mänä.
Viidennessä luvussa käydään läpi tutkimuksen yhteenveto ja johtopäätökset. Tässä luvussa esi- tellään vastaukset tutkimuskysymyksiin sekä tutkimustulosten perusteella kehitetyt manageri- aaliset ehdotukset kohdeorganisaatiolle arvojen ja periaatteiden kehittämiseksi tueksi. Lisäksi viidennessä luvussa tarkastellaan tutkielman luotettavuutta sekä aihealueen jatkotutkimusmah- dollisuuksia.
1.5 Keskeiset käsitteet
Osuuskunta: Yritysmuoto, joka on henkilöiden vapaaehtoisesti muodostama itsenäinen yh- teisö, jonka tarkoituksena on ajaa jäsentensä yhteisiä taloudellisia, sosiaalisia ja kulttuurisia tarpeita ja toiveita yhteisomisteisen ja demokraattisesti hallitun yrityksen kautta (ICA 2020).
Osuuskunnan tarkoituksena on tuottaa taloudellisella toiminnalla jäsenilleen etuja, jotka synty- vät osuuskunnan tuottamien palveluiden käyttämisestä (Pellervo).
Osuustoiminta: Osuuskunnan harjoittamaa taloudellista, sosiaalista ja/tai kulttuurista toimin- taa, jonka tarkoituksena on tarjota jäsenilleen tuotteita/palveluita kilpailukykyisin ehdoin.
Osuustoiminnan tarkoituksena on myös osuuskunnan jäsenten hyvinvoinnin turvaaminen. (In- kinen & Karjalainen 2012, 218.) Osuustoimintaan voidaan katsoa kuuluvan kolme keskeistä tekijää: 1) Osuustoiminta on taloudellista toimintaa, 2) Osuustoimintaa harjoitetaan ihmisten yhteisiä tarpeita varten ja 3) Ihmiset johtavat ja omistavat yritystä itse (Nilsson 1991; ref. Tro- berg 2014, 11.)
Palveluosuuskunta: Osuuskunnat voidaan jakaa toimialan perusteella kuluttaja-, tuottaja- ja palveluosuuskuntiin. Palveluosuuskunnissa jäsenet nähdään osuuskunnan tarjoamien palvelui- den käyttäjinä. (Pellervo.) Tutkimuksen kohteena oleva OP Ryhmä ja siihen kuuluvat itsenäiset osuuspankit kuuluvat toimialansa perusteella palveluosuuskuntiin.
Arvot: Arvoja on vaikea määritellä yksiselitteisesti, mutta Clyde Kluckhohnin määritelmä on yksi siteeratuimmista: ”Arvo on yksilölle tai ryhmälle ominainen, eksplisiittinen tai implisiitti- nen käsitys toivottavasta, joka vaikuttaa käytettävissä olevien toiminnan muotojen, keinojen ja päämäärien valintaan.” Arvot ovat päätelmiä sanoista ja tekemisistä, eikä niitä voi suoraan ha- vaita. Tiivistetysti voidaan sanoa, että arvot ovat käsityksiä tavoiteltavasta tilasta tai käyttäyty- misen periaatteista ja arvot ovat subjektiivisesti koettavia tosiasioita, jotka ovat olemassa ih- misten mielissä. (Junnola & Juuti 1993, 22–23.)
Osuustoiminnan arvot: Osuuskunnat perustuvat osuustoiminnalliseen identiteettiin, arvoihin ja periaatteisiin, jotka ovat kansainvälisesti hyväksyttyjä. Arvot, joihin osuuskunnat perustuvat, ovat: omatoimisuus, omavastuisuus, demokratia, tasa-arvo, oikeudenmukaisuus, solidaarisuus, rehellisyys, avoimuus, yhteiskunnallinen vastuu sekä muista ihmisistä välittäminen. Nämä ar- vot on vahvistettu kansainvälisen osuustoimintaliiton ICA:n toimesta vuonna 1995. (Novkovic 2008.)
Osuustoiminnan periaatteet: Osuustoiminnan periaatteet ovat keinoja, joilla osuuskunnat voivat toteuttaa osuustoiminnallisia arvoja. Kansainvälinen osuustoimintaliitto on vahvistanut myös kansainvälisesti hyväksytyt osuustoiminnan seitsemän periaatetta, mutta osuuskunnat ovat vapaita muuttamaan niitä tarpeisiinsa sopivaksi. ICA:n vahvistamat osuustoiminnan peri- aatteet ovat: vapaaehtoinen ja avoin jäsenyys, demokraattinen jäsenhallinto, jäsenten taloudel- linen osallistuminen, itsenäisyys ja riippumattomuus, koulutus, oppiminen ja viestintä, osuus- kuntien keskinäinen yhteistyö sekä vastuu toimintaympäristöstä. (Novkovic 2008.)
Sosiaalinen yrittäjyys: Yksilön, ryhmän, verkoston, organisaation tai organisaatioiden liit- touman pyrkimys saavuttaa kaavoja rikkovien ideoiden avulla kestävää ja laaja-alaista muu- tosta merkittävien sosiaalisten ongelmien ratkaisemiseksi. Sosiaalista yrittämistä tapahtuu laaja-alaisesti eri toimialoilla sekä tavallisissa liikeyrityksissä että voittoa tavoittelemattomissa ja julkisen puolen yrityksissä. (Light 2006.) Novkovic (2008) on määritellyt sosiaalisen yrittä- jyyden tarkoittavan sosiaalisen arvon luomista innovaatioiden avulla.
Sosiaalinen innovaatio: Sosiaalisella innovaatiolla voidaan tarkoittaa sekä ryhmissä ja sosiaa- lisissa tilanteissa tapahtuvaa innovaatiota että innovaatiota, joilla saavutetaan sosiaalisia tavoit- teita (Novkovic 2008). Näitä molempia merkityksiä voidaan käyttää, kun sosiaalisesta innovaa- tiosta puhutaan osuustoimintakontekstissa.
2 OSUUSKUNTA YRITYSMUOTONA SEKÄ OSUUSTOIMINNAN ARVOT JA PE- RIAATTEET
2.1 Osuuskunta yritysmuotona ja osuustoiminnan kaksoisluonne
Ennen kuin osuustoiminnan arvoihin ja periaatteisiin syvennytään tarkemmin, tarkastellaan osuuskuntaa yritysmuotona ja verrataan sitä sijoittajaomisteisiin yritysmuotoihin. Tämän tut- kielman kannalta osuuskunnan yritysmuodon tarkastelu ja sen vertaaminen sijoittajaomisteisiin yritysmuotoihin on tarpeellista, sillä osuuskunnilla on tietyt ominaispiirteensä suhteessa sijoit- tajaomisteisiin yrityksiin. Lisäksi tutkimuksen kohteena olevan pankkiryhmän kilpailevista or- ganisaatioista suurin osa on sijoittajaomisteisia, jonka vuoksi osuustoiminnan arvojen ja peri- aatteiden toteutumisen arvioimisen tueksi on hyvä ymmärtää osuuskuntien perusajatus, omi- naispiirteet sekä keskeiset erot sijoittajaomisteisiin yrityksiin nähden. Yleisesti kirjallisuudessa osuuskuntien eroja peilataan osakeyhtiöihin, joten myös tässä tapauksessa sijoittajaomisteisella yrityksellä tarkoitetaan pääasiassa osakeyhtiöitä.
Yksinkertaistettuna erilaisten yritysmuotojen voidaan todeta olevan välineitä taloudellisen toi- minnan harjoittamiseen (Saksa 2007), eivätkä osuuskunnat tältä osin poikkea sijoittajaomistei- sista yritysmuodoista. Osuuskunnat ja sijoittajaomisteiset yritykset kilpailevat keskenään sa- manlaisilla, kilpailluilla markkinoilla (Saksa 2007; Laurinkari 2004, 67), jonka vuoksi osuus- kunnilla ei ole mitään erityistä suojaa suhteessa markkinatalouden lainalaisuuksiin, vaan niillä- kin täytyy olla taustalla toimiva liiketoiminnallinen idea (Puusa, Hokkila & Varis 2016).
Osuuskunnat kuitenkin poikkeavat sijoittajaomisteisista yritysmuodoista sekä omistusmuodol- taan että aatteellisesti. Osuustoimintaan liittyy vahvasti myös toiminnan sosiaaliset merkitykset ja näihin sosiaalisiin komponentteihin liittyen osuuskunnilla on markkinataloudessa useita ar- voihin ja periaatteisiin perustuvia rooleja, joita kuitenkaan ei talouskirjallisuudessa juurikaan ole tuotu esille (Novkovic 2008). Vaikkakin osuuskunnat ovat ensisijaisesti olemassa palvel- lakseen jäsentensä tarpeita, osuustoiminnan arvot ja periaatteet toimivat primääristä tarkoitusta täydentävinä ja sosiaalisia merkityksiä edistävinä tekijöinä (Spear 2000). Vaikka osuuskunnat usein sisältävät sosiaalisia merkityksiä, niitä ei kuitenkaan pääsääntöisesti muodosteta pelkäs- tään sosiaalisiin tarkoituksiin (Mazzarol, Limnios & Reboud 2011). Osuuskuntien sisältämän sosiaalisen ulottuvuuden voidaan kuitenkin nähdä tarjoavan hyvän kasvualustan kilpailuedun rakentamiselle (Puusa ym. 2016).
Sosiaalisten merkityksien vuoksi osuuskuntien toiminnan roolin voidaankin nähdä olevan dua- listinen: osuuskunnat ovat taloudellista toimintaa harjoittavia liikeyrityksiä, mutta samaan ai- kaan ne ovat myös jäsentensä tarpeita palvelevia jäsenyhteisöjä (Puusa, Mönkkönen & Varis 2013; Laurinkari 2004, 37). Ja esimerkiksi Laurinkari (2004, 37) toteaa, että kyseinen kaksois- luonne on osuuskunnille omaleimainen ominaisuus ja osuuskunnissa käydäänkin jatkuvaa ta- sapainoilua liiketoiminnan ja jäsenyhteisötoiminnan välillä.
Yhtenä keskeisenä erona osuuskuntien ja sijoittajaomisteisten yritysten välillä voidaan nähdä esimerkiksi se, että kaksoisroolin vuoksi osuuskunnat eivät sijoittajaomisteisten yritysten ta- voin tavoittele tuottojen maksimointia (Puusa ym. 2013), vaan tavoitteena on jäsenhyötyjen tarjoaminen palvelu- ja hyödykemarkkinoilla (Jussila, Tuominen, Saksa 2008; ref. Puusa ym.
2013). Tällä tavoin osuuskunnat pyrkivät maksimoimaan arvonsa jäsenilleen, eli tuottamaan mahdollisimman paljon hyötyä (Peterson & Anderson 1996; Novkovic 2008). Näin ollen osuuskunta maksimoi arvonsa tuottamalla omistaja-asiakkaille optimaalisen hyödyn, jota he eivät saisi ilman osuuskunnan jäsenyyttä. Toisin sanoen, osuuskuntien on tarjottava jäsenilleen hyötyä joko suurempina tuloina tai pienempinä kustannuksina, kuin mitä kilpailevat, ei-osuus- toiminnalliset yritykset tarjoavat. (Peterson & Anderson 1996.) Osuuskuntien tarkoituksena on siis taloudellisen toiminnan avulla tuottaa jäsenilleen etua, joka konkretisoituu jäsenen käyttä- essä osuuskunnan tarjoamia palveluita (Pellervo 2020). Toisaalta on hyvä myös tiedostaa, että mikään ei estä sijoittajaomisteisia yrityksiä toimimasta osuustoiminta-aatteiden mukaisesti (ks.
Laurinkari 2004, 60–61).
Osuuskuntien kaksoisluonne ja demokraattinen jäsenomistajuus luovat omat haasteensa osuus- kunnan johtamiseen ja liiketoiminnan ohjaukseen suhteessa sijoittajaomisteisiin yrityksiin. Asi- akkaiden ollessa yrityksessä myös omistajan roolissa, heillä on myös mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten yritystä johdetaan (Talonen ym. 2016). Esimerkiksi Cook (1994) on artikkelissaan maininnut, että useiden tutkijoiden mukaan käyttäjäkeskeisten organisaatioiden, kuten osuus- kuntien, johtaminen on ainakin erilaista ja mahdollisesti myös vaikeampaa sijoittajaomisteisiin yrityksiin verrattuna. Yksi syy tähän erilaisuuteen ja johtamisen vaikeuteen on osuuskuntien jäsenten heterogeenisuudesta johtuva tavoitteiden moninaisuus, jonka vuoksi tehtävien määrit- teleminen voi olla vaikeaa (Cook 1994).
Suomen Osuuskuntalaissa on määritelty, että osuuskunnan jäsenmäärää ja pääomaa ei ole en- nalta määrätty, ja osuuskunnan tarkoituksena on jäsentensä talouden tai elinkeinotoiminnan
tukeminen. Lisäksi osuuskunnan tarkoituksena on harjoittaa taloudellista toimintaa, johon osal- listuvat osuuskunnan toimintaan käyttämällä hyväkseen osuuskunnan tarjoamia palveluita.
Useimmista osuuskuntalaissa mainituista seikoista voi kuitenkin määrätä toisin osuuskunnan säännöissä. (Osuuskuntalaki.)
Osuuskunta onkin yritysmuotona joustava, ja se sopii hyvin monenlaisille toimialoille erilaisiin yritystoiminnan tavoitteisiin. Osuustoimintakeskus Pellervon (2020) luonnehdinnan mukaisesti osuuskunta on käyttäjiensä omistama, hallitsema ja heitä hyödyttävä yritys. Osuuskunta voi näin ollen myös toimia joustavana välineenä tavallisten ihmisten taloudellisten ongelmien rat- kaisemisessa sekä keinona työllistää tai saada lisäansiota omaehtoisesti (Pellervo 2020).
Seuraavissa alaluvuissa selvitetään tarkemmin, mitä osuustoiminnan arvot ja periaatteet tarkoit- tavat ja kuinka ne alan kirjallisuuden sekä tutkimusten mukaan näyttäytyvät osuuskuntien toi- minnassa. Alla olevaan kuvioon 1 on koottu osuuskunnan ja osakeyhtiön keskeisimmät erot Juutisen, Stenströmin ja Vuoren (2006) mukaan (Troberg 2014, 12). Kokonaisuutena osuus- kunnan eroista suhteessa osakeyhtiöihin nousee esille selkeimmin osuuskunnan toiminnan si- sältämät ei-taloudelliset tavoitteet, demokraattinen omistus ja hallinta sekä voitonjaon periaat- teet.
Kuvio 1. Osuuskunnan ja osakeyhtiön keskeisiä eroja (Juutinen, Stenström & Vuori 2006; ref.
Troberg 2014, 12).
2.2 Osuustoiminnan arvot
Osuuskuntia toimii erilaisilla toimialoilla ja niiden toiminnalla on erilaisia tarkoituksia. Tämän vuoksi onkin luonnollista, että kaikkien osuuskuntien toiminta ei perustu täysin identtisiin ar- voihin. Osuustoiminnan arvot eivät siis ole yhtä kuin osuuskunnan arvot, mutta osuuskunnan arvojen tulisi kuitenkin pohjautua yleisesti hyväksyttyihin osuustoiminnan arvoihin. On myös tärkeää huomioida, että osuustoiminta ja erilaiset osuuskunnat ovat kehittyneet monien eri aja- tussuuntien keskuudessa eri puolilla maailmaa, jonka vuoksi yhdenmukaisten arvojen määrit- täminen osuustoiminnalle ei ole yksinkertaista (Osuustoiminnan neuvottelukunta 2009). ICA on kuitenkin koonnut yhteen osuustoiminnan yleiset arvot ja ne on viimeksi vahvistettu vuonna 1995 (Novkovic 2008). ICA (2015) on jakanut arvot toiminnallisiin perusarvoihin ja eettisiin arvoihin, jotka ovat esiteltynä kuviossa 2.
Kuvio 2. Osuustoiminnan arvot (ICA 2015).
Osuustoiminnan neuvottelukunta on kannanotossaan (2009) avannut ICA:n vahvistamien arvo- jen taustoja ja merkityksiä:
Toiminnalliset perusarvot:
Omatoimisuus: Perustuu ajatukseen, että ihmiset voivat ja heidän pitäisi pyrkiä ottamaan koh- talonsa omiin käsiinsä. Osuustoiminta-aatteen mukaisesti ihminen voi kehittyä kunnolla vain tekemällä yhteistyötä muiden kanssa, sillä yksittäisen ihmisen saavutusmahdollisuudet ovat ra- jalliset. Yhteistyöllä ja keskinäisellä vastuunjaolla puolestaan on mahdollisuus saavuttaa paljon enemmän.
Omavastuisuus: Omavastuisuudella tarkoitetaan sitä, että osuuskunnan jäsenillä on vastuu oman osuuskuntansa perustamisesta sekä sen huolehtimisesta ja elinvoimaisuuden kehittämi- sestä. Arvon mukaan jäsenillä on velvollisuus edistää osuustoimintaa lähipiirinsä keskuudessa.
Omavastuisuuden arvoon sisältyy myös ajatus siitä, että osuuskunnan jäsenillä on velvollisuus huolehtia osuuskunnan riippumattomuudesta.
Demokraattisuus: Osuustoiminnassa lähtökohtana on se, että demokratian soveltaminen liike- toimintaan on paitsi mahdollista, myös tehokasta ja tarpeellista. Osuustoiminnassa demokrati- assa tarkoitetaan erityisesti sitä, että jäsenillä on oikeus osallistua ja vaikuttaa osuuskuntansa toiminnan kehitykseen sekä päättää keskeisistä asioista.
Tasa-arvoisuus: Osuuskunnat perustuvat tasa-arvoisuuteen. Tasa-arvoisuuteen vahvasti kyt- köksissä oleva ihmiskeskeisyys on yksi ominaisuus, joka erottaa osuuskunnat pääomakeskei- sistä yrityksistä. Osuuskunnan jäsenten oikeuksiin kuuluu saada osallistua ja vaikuttaa osuus- kunnan päätöksentekoon. Osuuskunnan toiminta tulisi järjestää siten, että jäsenyys olisi kaik- kien kohdalla mahdollisimman tasa-arvoista.
Oikeudenmukaisuus: Oikeudenmukaisuudella tarkoitetaan tapaa, jolla osuuskunta kohtelee jäseniään. Osuuskunnan oikeudenmukaisuutta jäseniä kohtaan tulisi noudattaa esimerkiksi pal- kittaessa osuuskunnan toimintaan osallistumisesta, kuten ylijäämänpalautuksien jakamisessa, jäsenten nimissä tapahtuvassa rahastoinnissa tai erilaisten alennusten myöntämisessä.
Solidaarisuus: Osuustoiminnassa solidaarisuuden arvon tarkoituksena on korostaa sitä, ettei jäsenten toiminta osuuskunnassa ole pelkästään oman edun tavoittelua, joka on peitettynä osuustoiminnan muotoon. Osuuskunnan yhteinen etu tulisi pitää aina mielessä ja osuuskunnan täytyy myös huolehtia, että jäsenten yhteinen etu myös toteutuu. Solidaarisuus voi näyttäytyä osuuskunnassa esimerkiksi yhteistoiminnan ja osallistumisen tuloksena kollektiivisesti osoitet- tuna rahastona tai sosiaaliturvana. Solidaarisuuden arvo korostaa sitä, ettei osuuskunnat ole ai- noastaan jäsenyksilöidensä summa, vaan taustalla on myös ryhmävoima ja keskinäinen vastuu.
Solidaarisuuden arvo myös tarkoittaa, että osuuskunnat ja niiden jäsenet pitävät yhtä, ja yhteis- työtä harjoitetaan kaikin mahdollisin tavoin, jotta jäsenille pystytään tarjoamaan mahdollisim- man hyvät edut ja hyödyt. Voidaan sanoa, että solidaarisuuden arvo liittyy kaikkiin osuuskun- tiin, riippumatta erilaisista tavoitteista ja toimintaympäristöistä.
Eettiset arvot:
Rehellisyys: Rehellisyyden arvolla on osuustoiminnassa pitkä historia ja esimerkiksi 1844 osuustoiminnallisen kaupan avanneet Rochdalen pioneerit olivat erityisen sitoutuneita rehelli- syyteen. Rochdalen pioneerit tunnettiin rehellisinä kauppakumppaneina, jotka tarjosivat hyvää laatua kohtuulliseen hintaan. Rehellisyyden arvolla on osuustoiminnassa todella merkitykselli- nen rooli tänäkin päivänä, riippumatta osuuskunnan toimialasta ja toimintaympäristöstä. Pank- kiosuustoiminta on esimerkiksi hankkinut hyvän maineen harjoittamansa rehdin liiketoiminnan ja korkopolitiikan vuoksi. Rehellisyyden arvo näyttäytyy osuustoiminnassa myös esimerkiksi rehellisenä ja avoimena johtamistapana.
Avoimuus: Avoimuuden arvo liittyy vahvasti myös rehellisyyden arvoon, ja osuuskunnat har- joittavatkin liiketoimintaa rehellisesti ja avoimesti sekä jäsenien että ei-jäsenien kanssa. Avoi- muuden arvoon kuuluu se, että osuuskunnat antavat säännöllisesti runsaasti tietoa toiminnas- taan.
Yhteiskunnallisen vastuun ja muista ihmisistä välittämisen arvot näyttäytyvät osuustoimin- nassa esimerkiksi siinä, että osuuskunnat ovat aina kollektiivisia instituutioita, jotka toimivat yhdessä ja kantavat vastuuta yhteisöön kuuluvien jäsenten hyvinvoinnista. Tämän vuoksi osuuskuntien tulisikin olla kaikessa toiminnassaan sosiaalisesti vastuullisia. Osuuskunnat voi- vat osoittaa näitä arvoja toiminnassaan esimerkiksi osallistumalla inhimillisin ja taloudellisin resurssein yhteisöjensä kehitykseen ja huolehtimalla jäsenten hyvinvoinnista.
Yllä mainitut arvot eivät ole sidottuja pelkästään osuustoimintaan, vaan näitä arvoja voi yhtä hyvin näyttäytyä myös pääomakeskeisissä ja julkisen sektorin yrityksissä. Osuustoiminnalli- sissa yrityksissä nämä arvot kuitenkin ovat erityisen merkityksellisiä ja näkyviä. (Osuustoimin- nan neuvottelukunta 2009.) Nämä arvot näyttäytyvät selkeästi myös osuuskuntien tavoitteissa.
Osuustoimintaan on sisäänrakennettuna taloudellisten tavoitteiden ohella yhteiskuntavastuu ja yhteiskunnallisten päämäärien edistäminen. Osuustoiminta pyrkii lisäämään ihmisten hyvin- vointia, yhteiskunnallista kehitystä ja luomaan yhteistä hyvää. (Troberg 2014, 27.) Yhteiskun- nallisen vastuun merkitys onkin osuuskunnissa erityisen tärkeää, ja Pestoff (1999) onkin toden- nut, että yhteiskuntavastuun edistäminen osuuskunnissa on välttämätöntä ja sosiaalisten arvojen puuttuminen estää osuuskuntaa toteuttamasta luonnollista profiiliaan ja tekee siitä samankaltai- sen sijoittajaomisteiseen kilpailijaan verrattuna (Tuominen, Syrjä, Sjögrén & Tuominen 2017).
2.3 Osuustoiminnan periaatteet
Osuustoiminnan alkuperäisten periaatteiden voidaan katsoa muotoutuneen Rochdalen pionee- rien vuonna 1844 perustaman osuustoimintaliikkeen toiminnan seurauksena. Rochdalen pio- neerit eivät missään vaiheessa varsinaisesti päättäneet ja nimenneet periaatteita, mutta ne muo- toutuivat osuuskunnan käytännön toiminnassa vuosien kuluessa. (Inkinen & Karjalainen 2012, 20.) Rochdalen pioneerien periaatteet määrittelivät suurelta osin Kansainväliseen Osuustoimin- taliittoon liittyneiden järjestöjen aatteellisen ja toiminnallisen perustan (Laurinkari 2004, 14–
15) ja vuonna 1937 Pariisin kongressissa ICA hyväksyi seitsemän sääntöä osuustoiminnan pe- riaatteiksi, jotka nimettiin Rochdalen periaatteiksi (Watkins 1990, 19–22). Sekä Rochdalen pio- neerien alkuperäiset periaatteet, että ICA:n vahvistamat Rochdalen periaatteet on listattuna rin- nakkain kuviossa 3.
Kuvio 3. Rochdalen periaatteet.
ICA:n komitea on myös linjannut 1937 vahvistettujen periaatteiden osalta, että neljä ensiksi mainittua (kuvion 3 mukaisessa järjestyksessä) ovat ensiarvoisen tärkeitä osuuskunnan osuus- toiminnallisen luonteen ylläpitämiseksi, jonka vuoksi ainakin kyseset periaatteet tulisi osuus- kunnassa omaksua ja niitä tulisi noudattaa. Kolmen viimeisenä mainitun periaatteen osalta ICA on todennut, että niitä voidaan pitää tärkeinä menettelytapa- ja järjestökysymyksinä, mutta
niiden puuttuminen ei kuitenkaan tuhoa osuuskunnan osuustoiminnallista luonnetta. (Watkins 1990, 21).
Rochdalen periaatteet ovat suurelta osin säilyttäneet merkityksensä aina tähän päivään saakka, mutta periaatteet ovat kuitenkin eläneet ajan myötä toimintaympäristöjen muuttuessa. Rochda- len periaatteissa korostuu esimerkiksi sosiaalinen vastuu ja tämän päivän sosiaalinen vastuu osuuskunnan toiminnassa tarkoittaa esimerkiksi talouden kestävää kehitystä, taloudellista te- hokkuutta, kilpailukykyä, asiakastyytyväisyyttä, päästöjen vähentämistä. (Moraru 2011.) ICA (2015) on myös päivittänyt osuustoiminnan periaatteita vuosien varrella toimintaympäristön muuttuneisiin olosuhteisiin soveltuviksi. Edellisen kerran ICA on vahvistanut osuustoiminnan periaatteet vuonna 1995, ja nämä periaatteet ovat:
Vapaaehtoinen ja avoin jäsenyys: Osuuskunnat ovat vapaaehtoisia organisaatioita, jotka ovat avoinna kaikille ilman sukupuolista, sosiaalista, rasistista, poliittista tai uskonnollista syrjintää ja jotka ovat kykeneviä käyttämään osuuskunnan palveluita ja ovat valmiita hyväksymään jä- senyyden velvollisuudet.
Demokraattinen jäsenhallinto: Osuuskunnat ovat demokraattisia organisaatioita, joita hallit- sevat niiden jäsenet, jotka osallistuvat aktiivisesti päätöksentekoon ja toiminnanohjaukseen.
Valitut edustajat vastaavat toiminnastaan jäsenistölle. Perusosuuskunnissa jäsenillä on yhden- vertaiset äänioikeudet, jossa yhdellä jäsenellä on yksi ääni ja muun tyyppisissä osuuskunnissa on toiminta on myös järjestetty demokraattisesti.
Jäsenten taloudellinen osallistuminen: Jäsenet osallistuvat tasapuolisesti osuuskunnan pää- oman kartuttamiseen ja hallitsevat pääomaa demokraattisesti. Vähintäänkin osa tästä omaisuu- desta on yleensä osuuskunnan yhteistä omaisuutta. Jäsenet saavat yleensä osuusmaksulleen ra- joitetun koron, mutta on myös mahdollista, ettei osuusmaksulle makseta korkoa. Osuuskunnan ylijäämät voidaan jakaa yhteen tai useampaan seuraavista tarkoituksista: osuuskunnan kehittä- minen, perustamalla ainakin osittain jakamattomia rahastoja, jakamalla etuja jäsenille suhteessa käytettyihin palveluihin tai tukemalla jotakin muuta jäsenistyön hyväksymää toimintaa.
Itsenäisyys ja riippumattomuus: Osuuskunnat ovat riippumattomia, omatoimisia organisaa- tioita, jotka ovat jäsentensä hallitsemia. Mikäli osuuskunnat tekevät sopimuksia toisten osapuo- lien kanssa tai hankkivat ulkoista rahoitusta, on ehtojen oltava sellaiset, ettei osuuskunnan itse- näisyys tai demokraattinen jäsenhallinto vaarannu.
Koulutus, oppiminen ja viestintä: Osuuskunnat tarjoavat koulutusta ja harjoitusta osuustoi- minnasta ja sen erityispiirteistä jäsenilleen, valituille edustajille, johtajille ja työntekijöille, jotta he voivat tehokkaasti edistää osuuskuntiensa kehittymistä. Osuuskunnat viestivät suurelle ylei- sölle, etenkin nuorille ja mielipidevaikuttajille, osuustoiminnan luonteesta ja hyödyistä.
Osuuskuntien keskinäinen yhteistyö: Osuuskunnat palvelevat jäseniään tehokkaimmin ja vahvistavat osuustoiminta-aatetta tekemällä yhteistyötä paikallisilla, kansallisilla, alueellisilla ja kansainvälisillä tasoilla. Laurinkari (2004, 59) on todennut, että osuuskuntien kansainvälisen yhteistyön tarkoituksena on kerätä ja välittää tietoa hyvistä johtamiskäytännöistä. Tällä tavoin tieto osuuskuntiin soveltuvista johtamiskäytännöistä leviää kansainvälisesti eri osuuskuntiin, ja osuuskunnat voivat edelleen kehittää toimintaansa jäseniään paremmin palvelevaksi.
Vastuu toimintaympäristöstä: Osuuskunnat tekevät työtä yhteisönsä kestävän kehityksen puolesta jäsentensä hyväksymien toimintatapojen mukaisesti. Ensisijaisesti osuuskuntien tulisi huolehtia oman toiminta-alueensa kestävästä kehityksestä. Periaatteen mukaan osuuskunnan toiminnasta tulisi hyötyä sekä osuuskunnan jäsenten että koko yhteisöä, jonka alueella osuus- kunta harjoittaa liiketoimintaa.
(ICA 2015).
Vaikkakin ICA on vahvistanut yleisesti hyväksytyt, universaalit periaatteet osuustoiminnalle, osuuskuntien erilaisuudesta johtuen osuuskunnat ovat kuitenkin vapaita muokkaamaan periaat- teita omiin tarkoituksiinsa sopiviksi. (Novkovic 2008.) Novkovic (2008) on myös artikkelis- saan kuvaillut osuustoiminnan periaatteiden olevan keinoja, joilla osuuskunnat voivat soveltaa arvojaan. ICA (2015) puolestaan toteaa osuustoiminnan periaatteita koskevassa ohjeistukses- saan, että osuustoiminnan periaatteet ovat ohjeita, joiden avulla osuuskunnat laittavat arvonsa käytäntöön.
Kuviossa 4 on vertailun vuoksi rinnakkain listattuna ICA:n vuonna 1995 Manchesterin kong- ressissa vahvistamat osuustoiminnan periaatteet sekä noin 75000 työntekijää työllistävän (vuo- den 2016 tiedoin) monikansallisen vuonna 1963 perustetun (Bretos, Errasti & Marcuello 2018) osuuskuntaryhmä Mondragonin sekä Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan SOK:n periaat- teet.
Kuvio 4. ICA:n vahvistamat osuustoiminnan periaatteet ja Osuuskuntaryhmä Mondragonin ja SOK:n periaatteet.
Kuten kuviosta 4 nähdään, Mondragonin ja SOK:n periaatteet eivät ole täysin yhtenäiset ICA:n periaatteiden kanssa, mutta niissä on paljon samankaltaisuutta ja ne eivät ole keskenään ristirii- taisia. Mondragonin periaatteet perustuvat ICA:n yleispäteviin osuustoiminnan periaatteisiin, korostaen kuitenkin erityisesti yrityksessä tärkeänä pidettyä työvoiman itsemääräämisoikeutta sekä työpaikkojen varjelua (Novkovic 2008). SOK:n periaatteissa puolestaan korostuu reiluus, rehellisyys ja vastuullisuus. Osuuskuntayhtymä Mondragonin sekä Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan listaamat periaatteet ovatkin hyviä esimerkkejä siitä, kuinka osuuskunnat voivat muodostaa omat osuuskunnan tarpeita vastaavat periaatteet käyttäen ICA:n vahvistamia peri- aatteita kuitenkin omien periaatteidensa perustana.
Osuuskuntien toiminnassa voi kuitenkin olla myös yleisesti hyväksyttyihin periaatteisiin näh- den ristiriitaisia käytäntöjä. Esimerkiksi Guinnane (2001) mainitsee artikkelissaan, että joissain saksalaisissa osuuspankeissa kaikkia jäseneksi hakeutuneita ei ole hyväksytty jäseniksi sopi- mattomien taustojensa vuoksi ja jäseniä on voitu jopa erottaa, mikäli jäsenen toiminnan katsot- tiin olevan sopimatonta osuuskunnan toimintaan nähden. Tämä on hyvä esimerkki siitä, että osuuskunta yritysmuotona ei itsessään takaa sitä, että yritys toteuttaisi toiminnassaan yleisesti hyväksyttyjä osuustoiminnan periaatteita.
ICA:n vahvistamien osuustoiminnan periaatteiden lisäksi osuustoiminnan periaatteita säätelee osaltaan useissa maissa myös kansalliset lainsäädännöt. Kuitenkin osuustoiminnan periaatteet näyttäytyvät kansallisissa lainsäädännöissä usein vain vähäisesti ja esimerkiksi Novkovic (2008) on maininnut, että tästä syystä osuuskuntien ei välttämättä tarvitse soveltaa ICA:n
vahvistamia periaatteita täysimääräisesti. Esimerkiksi Suomessa Osuuskuntalaissa on säädetty yhdenvertaisuus- ja enemmistöperiaatteet. Yhdenvertaisuusperiaatteessa määrätään, että osuus- kunnan kaikilla jäsenillä ja osuuksilla on yhtäläiset oikeudet, ellei osuuskunnan säännöissä määrätä toisin. Yhdenvertaisuusperiaatteen mukaan osuuskunnan päättävä elin ei kuitenkaan saa tehdä päätöstä tai ryhtyä toimenpiteeseen, joka on omiaan tuottamaan jäsenelle epäoikeu- tettua etua osuuskunnan toisen jäsenen kustannuksella. Osuuskuntalain enemmistöperiaatteessa määrätään, että osuuskunnan jäsenet käyttävät päätösvaltaansa osuuskunnan kokouksessa ja päätökset tehdään annettujen äänten enemmistöllä. Tästä periaatteesta voidaan kuitenkin poi- keta osuuskunnan säännöissä. (Osuuskuntalaki 421/2013.)
Sen lisäksi, että ICA:n vahvistamien periaatteiden mukaan osuuskuntien jäsenyyden tulisi olla avointa ja vapaaehtoista, myös Suomen osuuskuntalaissa on tähän liittyen määrätty, että osuus- kunnan jäsenellä on oikeus erota osuuskunnasta ilmoittamalla siitä osuuskunnalle kirjallisesti tai muulla osuuskunnan säännöissä määrätyllä tavalla. Osuuskunta voi säännöissään määrätä tietystä määräajasta, jonka kuluttua jäsenyyden alkamisesta eroaminen on mahdollista. Tämä määräaika voi olla enintään kolme vuotta. (Osuuskuntalaki 421/2013.) Lainsäädännön osalta on kuitenkin maininnanarvoista, että kansalliset osuuskuntalainsäädännöt vaihtelevat laajasti ja useissa maissa osuuskuntalainsäädäntöä ei ole ollenkaan (Nilsson 1997).
2.4 Osuustoiminnan arvojen näyttäytyminen
Osuustoiminnan arvot voivat näyttäytyä eri osuuskunnissa eri tavoin ja vaihtelevalla intensitee- tillä, mutta käytännön toiminnan ei kuitenkaan tulisi olla ristiriidassa osuustoiminnan yleisten arvojen kanssa. Osuustoimintaan liittyvässä kirjallisuudessa on myös painotettu, että osuuskun- tien on tärkeää tuoda osuustoiminnallisia arvoja ja periaatteita esille erityisesti markkinoinnissa ja johtamisstrategioissa. Yleisesti etenkin menestyneiden osuuskuntien on havaittu tuovan esille osuustoiminnan etuja toteuttamalla osuustoiminnan arvoja toiminnassaan. (Novkovic 2006.) Osuustoiminnallisen arvopohjan voidaankin nähdä olevan yksi niistä tekijöistä, jolla osuuskunnat voivat erottautua kilpailijoistaan (Pestoff 1999; ref. Davies 2006).
Osuuskunnissa, kuten muissakin yritysmuodoissa, toimintaa tehdään vuorovaikutuksessa usean eri sidosryhmän kanssa. Sidosryhmien määrä ja laajuus riippuu pitkälti muun muassa organi- saation koosta ja toimialasta, mutta osuuskunnissa näitä sidosryhmiä voivat olla esimerkiksi Neilimon, Kuuselan, Närväsen ja Saarijärven (2015) S-Ryhmää koskevassa artikkelissa maini- tut (omistaja)asiakkaat, työntekijät, tavarantoimittajat, yhteistyökumppanit ja paikalliset
yhteisöt. Osuustoiminnan arvojen toteutumista tarkasteltaessa onkin hyvä huomioida, että ne voivat näyttäytyä kaikessa toiminnassa ja kaikkien sidosryhmien kanssa toimittaessa.
Vaikkakin osuustoiminnan arvojen toteutuminen on kokonaisuutena katsottaessa useamman eri sidosryhmän vastuulla, on organisaation johdolla asiassa kuitenkin suuri merkitys. Neilimon ym. (2015) artikkelissa on todettu, että S-ryhmässä on kannustettu arvopohjaiseen johtamiseen numeroilla johtamisen sijaan. Arvopohjaisessa johtamisessa johtajien tekemissä päätöksissä taas tulisi heijastua yrityksen arvot (Neilimo ym. 2015). Tästä päätellen voidaan ajatella, osuus- toiminnan arvojen tulisi yleisesti heijastua osuuskunnan johtohenkilöiden ja esimiesten toimin- nassa, jotta nämä arvot voisivat osuuskunnan toiminnassa kunnolla näyttäytyä. Arvoperustei- nen johtaminen voidaan myös osaltaan nähdä numeroilla johtamista inhimillisempänä ja ihmis- läheisempänä, jonka vuoksi se voidaan liittää vahvasti osuustoiminnan eettiseen arvoon, muista ihmisistä välittämiseen.
Arvopohjaiseen johtamiseen liittyen Tuominen, Jussila ja Rantanen (2010) ovat kuluttajaosuus- kuntien johtamisosaamista koskevassa tutkimuksessaan myös todenneet, että osuuskuntien joh- tajilla tulisi olla tietoa ja ymmärrystä osuuskuntien arvoperustaisesta johtamisesta. Lisäksi hei- dän tulisi samaistua osuustoiminnan arvoihin sekä heillä tulisi olla taito johtaa osuustoiminnal- listen arvojen mukaisesti. (Tuominen ym. 2010.)
Toisaalta taas vaikka osuuskunnan johdon ammatillinen osaaminen ja toiminta osuustoiminnan arvojen osalta olisi kuinka vahvaa, myös muiden sidosryhmien toiminta arvojen toteutumisen osalta on tärkeässä roolissa. On esimerkiksi havaittu, että suurissa osuuskunnissa asiakasomis- tajista tulee helposti ikään kuin kanta-asiakkaita, eikä asiakassuhteissa jäsenen ja osuuskunnan välillä välttämättä ole juurikaan havaittavissa osuustoiminnan erityispiirteitä (Talonen, Jussila, Tuominen & Koskinen 2018). Jäsenet eivät välttämättä edes tiedosta olevansa osuuskunnan omistajia, ja ajattelevat olevansa osuuskunnan asiakkaana, kuten missä tahansa muussakin yri- tyksessä (Jussila, Tuominen & Tuominen 2012).
Heikko tietämys omistajuudesta ja siihen liittyvistä oikeuksista saattaa näyttäytyä siten, että osuuskuntien jäsenet eivät osallistu aktiivisesti osuuskuntansa toimintaan (Tuominen, Jussila
& Kojonen 2009; Troberg 2014, 66), vaan odottavat lähinnä saavansa jäsenyydellä osuuskun- nan tarjoamia etuja tarjoamatta itse panostuksia osuuskunnan eteen. Osuuskunnat voivat pyrkiä vähentämään jäsenten passiivisuutta esimerkiksi kannustamalla jäseniään aktiivisesti äänestä- mään, tarjoamalla tietoa osuustoiminnasta ja osuuskunnan jäsenten oikeuksista, korostamalla
poliittista riippumattomuutta sekä korottamalla rahallisia kompensaatioita toimintaan osallistu- misesta (Tuominen ym. 2009).
Jäsenten heikko tietämys osuuskunnan omistajuudesta ja osuustoiminnan erityispiirteistä ai- heuttaa siis jäsenten passiivisuutta ja näin ollen osuuskuntien jäsenohjaus ei toteudu ideaalilla tavalla (Troberg 2014, 66). Tietämättömyys osuustoiminnasta ja heikko sitoutuminen aiheuttaa opportunistista käyttäytymistä jäsenten keskuudessa (Troberg 2014, 67), jonka vuoksi myös jäsenten solidaarisuus osuuskuntaansa kohtaan on todennäköisesti heikkoa. Omistajuuden tun- teen ja sitä kautta myös sitoutumisen ja solidaarisuuden lisäämiseksi osuuskuntien tulisikin kai- kin mahdollisin tavoin pyrkiä lisäämään jäsentensä tietoisuutta osuustoiminnan erityispiirteistä sekä omistajuudesta ja siihen liittyvistä oikeuksista (Jussila ym. 2012; Troberg 2014, 67).
Osuuskunnat voivat pyrkiä ratkaisemaan tätä ongelmaa esimerkiksi tuomalla asiakasomistuk- seen liittyviä konkreettisia ja näkyviä eroja jäsenviestinnässä sekä markkinoinnissa. On kuiten- kin hyvä huomioida, että jäsenten kutsuminen omistaja-asiakkaaksi ei todennäköisesti ole riit- tävä keino saada jäseniä tunnistamaan omistajuuttaan. (Jussila ym. 2012.)
Myös demokratian arvon kannalta on ongelmallista, mikäli osuuskunnan jäsenet ovat passiivi- sia eivätkä pidä osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia tärkeänä (Laurinkari 2004, 74).
Voi esimerkiksi käydä niin, että edustajistoon pyrkivistä jäsenistä voi olla pulaa, jolloin edus- tajiston valittavilla jäsenillä ei välttämättä ole riittävää kompetenssia tehtävän hoitamiseksi tai heidän toimintansa ei vastaa osuuskunnan jäsenistön intressejä (Troberg 2014, 68–69). Edellä kuvatussa tilanteessa demokratian arvon ei voida katsoa toteutuvan tehokkaasti, sillä osuuskun- nan luottamushenkilöstön tulisi ensisijaisesti vastata omistajakunnan intresseihin.
Viime vuosikymmenten aikana yritysten yhteiskunnalliseen vastuullisuuteen on alettu kiinnit- tämään huomiota enenevissä määrin (Tuominen ym. 2017). Yksi osuustoiminnan eettisistä ar- voista on yhteiskunnallinen vastuu, jonka vuoksi osuuskuntien voisi helposti ajatella olevan vastuullisuuteen liittyvissä asioissa muita yritysmuotoja edellä. Tuomisen ym. (2017) mukaan osuuskunta yritysmuotona ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita sitä, että yritys olisi vastuulli- nen.
Tutkimuksessaan Tuominen ym. (2017) havaitsivat, että Suomen alueellisten osuuskauppojen yhteiskunnallisen vastuun taso vaihteli suuresti eri osuuskauppojen välillä ja luultavasti erilai- sissa konteksteissa ja erilaisilla toimialoilla toimivissa osuuskunnissa vastuullisuuden taso vaihtelee vielä enemmän, kuin pelkästään S-ryhmän sisällä. Vastuullisuuden tason vaihtelua
voi ainakin osaksi selittää se, että osuuskuntien jäsenet arvottavat yhteiskuntavastuullisuutta toisistaan poikkeavilla tavoilla, jonka myötä myös osuuskuntien hallintoihin valikoituu henki- löitä, jotka edustavat vastuullisuutta jäsenistön vaatimusten ja odotusten mukaisesti (Tuominen ym. 2017).
Tuominen ym. (2017) tutkivat 19 Suomen alueellisen osuuskaupan vastuullisuustoimintaa pe- rustuen osuuskuntien johdon vuosittaisiin vastuullisuusraportteihin. Tutkimuksen perusteella osuuskunnan vastuullisuustoiminnot jaettiin viiteen eri kategoriaan; muodollisuuteen ja sään- töjen noudattamiseen, vastuulliseen ja paikalliseen liiketoimintamalliin, työntekijöiden hyvin- vointiin ja rekrytointipolitiikkaan, turvallisiin tuotteisiin ja palveluihin sekä vastuulliseen logis- tiikkaan ja kustannustehokkuuteen.
Muodollisuuteen ja sääntöjen noudattamiseen liittyvät komponentit eivät Tuomisen ym. (2017) mukaan ole kovinkaan konkreettisia ja lisäksi ne ovat osittain epäselviä. Tähän kategoriaan liittyen vastuullisuusraporteissa esiin nousseita toimia oli esimerkiksi lainsäädännön noudatta- minen ja vastuullisuuteen liittyvät investoinnit. Vastuulliseen ja paikalliseen liiketoimintamal- liin liittyviä toimia oli raporttien mukaan esimerkiksi erilaisen järjestöjen ja yhteisöjen rahalli- nen tukeminen. Työntekijöiden hyvinvointiin liittyvää vastuullisuutta osoitettiin raporteissa esimerkiksi työkyvyn ylläpitämisen tärkeyden korostamisella ja työhyvinvoinnin kehittämisen osoittamisella. Rekrytointiin liittyen kahdessa osuuskunnassa raportoitiin, että heidän rekry- tointipolitiikkansa tavoitteena on varmistaa, että työntekijöiden monimuotoisuus heijastaa myös jäsenistön monimuotoisuutta. (Tuominen ym. 2017.) Järjestöjen ja yhteisöjen tukeminen sekä työntekijöiden työkyvyn ylläpitämiseen sekä työhyvinvointiin liittyvät toimet voidaan liit- tää vahvasti myös muista ihmisistä välittämisen arvoon. Lisäksi edellä mainittujen rekrytointi- käytäntöjen voidaan katsoa osoittavan tasa-arvon arvon toteuttamista.
Turvallisiin tuotteisiin ja palveluihin liittyvää vastuullisuutta tuotiin raporteissa esille esimer- kiksi korostamalla tuoteturvallisuuden tärkeyttä sekä raportoimilla toimista, joiden avulla on tarkoitus edistää kierrättämistä. Lisäksi tuotiin esille tarjottuja palveluita, joiden tarkoituksena on helpottaa paikallisten ihmisten vastuullista toimintaa. Vastuullista logistiikkaa ja kustannus- tehokkuutta osoitettiin raportoimalla esimerkiksi uusista investoinneista energiaratkaisuihin ja teknologiaan liittyen, toimenpiteistä jätteiden vähentämiseksi sekä tehokkaista hankinta- ja lo- gistiikkaprosesseista. Yksi tutkimuksen osuuskunnista kertoi pilotoivansa useaa projektia par- haiden ratkaisujen löytymiseksi energian kulutuksen vähentämiseksi ja toisessa osuuskunnassa
taas raportoitiin konkreettisemmin, että energiaa tuotetaan esimerkiksi järveen asennetuilla lämpöpumpuilla, aurinkokeräimillä, aurinkopaneeleilla ja tuulivoimaloilla. (Tuominen ym.
2017.)
Vastuullisuuden kehittäminen pelkästään organisaation ylimmillä tasoilla ei kuitenkaan ole riit- tävää, vaan on myös varmistuttava siitä, että myös jäsenet organisaation muilla tasoilla ymmär- tävät, mitä ohjeet vastuullisuudesta käytännössä tarkoittavat kunkin organisaation yksikön ja jokaisen yksilön toiminnassa. (Tuominen ym. 2017.) Vastaavasti voidaan ajatella, että myös muiden osuustoiminnallisten arvojen täytyy olla tunnettuja kaikilla organisaatiotasoilla. Lisäksi niiden merkitys ja tärkeys on ymmärrettävä ja niiden tulisi myös näkyä päivittäisessä toimin- nassa.
2.5 Osuustoiminnan periaatteiden näyttäytyminen
Taloustieteen kirjallisuudessa osuuskuntien riippuvuus osuustoiminnan periaatteista tuodaan esille vain harvoin. Luultavasti yksi syy siihen on se, että lainsäädännölliset velvoitteet osuus- toiminnan periaatteiden käytölle ovat vähäiset. Lainsäädännön määräykset koskevat tyypilli- sesti vain yhteisen pääoman omistamiseen ja osuuskunnan demokraattiseen hallintaan liittyviä asioita, eikä lainsäädäntö osoita muita velvollisuuksia osuustoiminnan periaatteiden soveltami- seen liittyen. Osuuskunnat voivat siis olla juridisesti osuuskuntia käytännössä juurikaan sovel- tamatta osuustoiminnan periaatteita. On kuitenkin havaittu, että osuuskuntien kilpailukyky, me- nestyminen ja pitkän aikavälin selviytyminen perustuvat pitkälti osuustoiminnan periaatteiden noudattamiseen. (Novkovic 2008.) Tämän vuoksi osuustoiminnan periaatteiden tunnistaminen ja niiden noudattaminen voi olla osuuskunnan toimintaedellytysten täyttymisen kannalta erit- täin tärkeää. Useissa osuuskunnissa osuustoiminnan periaatteiden tärkeys tiedostetaankin, mutta niiden käyttö päivittäisessä liiketoiminnassa jää kuitenkin usein vähemmälle huomiolle (Novkocic 2006).
Novkovic (2008) on artikkelissaan tarkastellut osuustoiminnan periaatteiden toteutumista ta- loudellisessa ja sosiaalisessa sekä johtamismerkityksessä. Periaatteiden toteutumisen taloudel- linen merkitys tulee esille esimerkiksi tilanteissa, joissa markkinoilla on vain yksi tai muutamia ostajia, jolloin tuottajat eivät välttämättä saa myytyä tuotantoaan kestävään hintaan (Milford 2004). Tuottajien perustamien tuottajaosuuskuntien avulla tilannetta on kuitenkin pyritty kor- jaamaan tuottajien kannalta edullisemmaksi. Milford (2004) on alkutuotantoa koskevassa tut- kimuksessaan maininnut, että osuuskunnan noudattaessa avoimen ja vapaaehtoisen jäsenyyden
periaatetta tuottajilla on halutessaan mahdollisuus liittyä osuuskuntaan ja näin osuuskunnan jä- senyyden avulla saavuttaa parempi taloudellinen asema, kuin ilman jäsenyyttä.
Johtamismerkityksessä osuustoiminnan periaatteet näyttäytyvät esimerkiksi osuuskunnan pää- töksenteossa. Osuuskunnilla on toteutettavanaan taloudellisen merkityksen lisäksi myös sosi- aalisia tavoitteita, ja yhtenä erona osuuskuntien ja sijoittajaomisteisten yritysten välillä on se, että sijoittajaomisteiset yritykset eivät tavallisesti tarjoa palveluita alueilla, joilla se ei taloudel- lisesti kannata. Sijoittajaomisteiset yritykset eivät myöskään yleisesti palkkaa osuuskuntien ta- paan sosiaalisin perustein vähemmän tuottavaa tai erilaisiin vähemmistöryhmiin kuuluvaa työ- voimaa, mikäli tuottavampaa työvoimaa on tarjolla. Lisäksi sijoittajaomisteiset yritykset eivät myöskään pääasiassa osta paikallisesti tuotettuja tuotteita, ellei niistä saada suurempaa talou- dellista hyötyä kuin kauempaa tuoduista tuotteista. Osuuskunnat yleisesti myös käyttävät suh- teellisesti paljon resursseja ympäristötekijöihin. Esimerkiksi näillä edellä mainituilla tavoilla osuuskunnat pyrkivät vähentämään markkinahäiriöitä ja lisäämään ympäristön hyvinvointia.
(Novkovic 2006.) Näiden edellä mainittujen toimenpiteiden voidaan myös katsoa liittyvän vah- vasti ainakin toimintaympäristövastuun periaatteeseen, jonka mukaan osuuskunnan tulisi toi- mia yhteisöjen kestävän kehityksen hyväksi osuuskunnan jäsenten päättämällä tavalla.
Toimintaympäristövastuu voi näkyä osuuskunnan toiminnassa esimerkiksi siten, että osuus- kunta lahjoittaa osan voitoistaan hyväntekeväisyyteen tai erilaisiin yhteisiin kehityshankkeisiin (Novkovic 2008). Lisäksi osuuskunnat voivat osoittaa toimintaympäristövastuuta ja tukea so- siaalisten tavoitteiden toteutumista lahjoittamalla aikaansa, hyödykkeitään, palveluitaan, osal- listumalla yhteisön kehittämiseen, rahoittamalla yhteisön kehityshankkeita sekä jakamalla apu- rahoja (Novkovic 2006). Näiden toimenpiteiden voidaan nähdä menevän perinteisen yritysten yhteiskuntavastuun toteuttamisen yläpuolelle. Toisin sanoen osuuskuntien johtamistoiminnassa sekä päätöksenteossa otetaan vahvasti huomioon myös osuustoiminnan sosiaaliset tavoitteet.
(Novkovic 2008.)
Osuuskuntien tekemät toimenpiteet toimintaympäristövastuun suhteen eivät kuitenkaan tuota sosiaalisesti täysin optimaalisia vaikutuksia, jotka ottaisivat huomioon kaikki ulkoisvaikutukset (Novkovic 2008). Osuustoiminnan periaatteiden toteutuminen osuuskunnan johtamisessa ei siis ole yksiselitteistä ja useissa artikkeleissa on mainittu esimerkiksi osuuskunnan johdon ja jäsen- ten välisestä päämies-agenttiongelmasta (esim. Cook 1994; Novkovic 2008). Päämies-agentti- ongelmalla tarkoitetaan tässä yhteydessä osuuskunnan johdon ja jäsenten välisten tavoitteiden
eroavaisuutta, jonka vuoksi johdon omien etujen tavoitteleminen ajaa mahdollisesti jäsenten etujen tavoittelun ohi. Myös Nilsson (2001) on artikkelissaan maininnut, että osuuskuntien toi- mintaa on kritisoitu useiden ekonomistien toimesta siitä, että jäsenet eivät todellisuudessa kont- rolloi osuuskunnan johtoa. Mikäli osuuskunnan toimintaa ohjaa ensisijaisesti operatiivisen joh- don intressit, voidaan esimerkiksi itsenäisyyden ja riippumattomuuden sekä demokraattisen jä- senhallinnon periaatteiden toteutuvan puutteellisesti.
Novkovic (2008) kuitenkin korostaa, että kaikki osuuskunnat ovat yksilöllisiä ja ne huomioivat toimintansa ulkoisvaikutuksia eri tavoin. Kaikki osuuskunnat eivät myöskään huolehdi yhtei- söistään yhtenevin tavoin, mutta osuustoiminnan periaatteiden sekä sosiaalisten tavoitteiden vuoksi osuuskuntien käyttäytyminen muihin yritysmuotoihin verrattuna on kuitenkin merkittä- västi erilaista. Osuuskunnat käyttävät toiminnassaan taloudellisesti kalliita käytäntöjä täyttääk- seen niiden sosiaalisen tarkoituksen. (Novkovic 2008).
Sosiaalisten ulottuvuuksiensa vuoksi osuustoiminnalla voidaan katsoa olevan vahva yhteys so- siaaliseen yrittäjyyteen (Novkovic 2008; Mazzarol ym. 2011). Sosiaalisella yrittäjyydellä on useampia erilaisia määritelmiä, mutta esimerkiksi Light (2006) on määritellyt sen olevan yksi- lön, ryhmän, verkoston, organisaation tai organisaatioiden liittouman pyrkimys saavuttaa kaa- voja rikkovien ideoiden avulla kestävää ja laaja-alaista muutosta merkittävien sosiaalisten on- gelmien ratkaisemiseksi. Tämän määritelmän mukaan sosiaalinen yrittäminen tapahtuu usein tiimeissä ja organisaatioissa, ei niinkään yksittäisten yksilöiden toimesta. Sosiaalista yrittämistä tapahtuu myös useilla eri sektoreilla ja toimialoilla, kuten julkisella sektorilla, voittoa tavoitte- lemattomissa yrityksissä sekä tavallisissa liikeyrityksissä ja lisäksi näiden erilaisten toimijoiden välillä (Light 2006).
Tässä Lightin esittämässä kontekstissa osuuskunnat voidaan nähdä hyvänä kasvualustana sosi- aaliselle yrittämiselle sekä sosiaalisille innovaatioille, ja osuustoimintakirjallisuudessa nämä ovatkin usein liitettynä menestyneisiin osuuskuntiin. Sosiaalisen pääoman määrän ja laadun mittaaminen on kuitenkin haasteellista, mutta yhtenä mitta-asteikkona voidaan käyttää osuus- kunnan uskollisuutta osuustoiminnan periaatteisiin. Osuustoiminnan periaatteiden omaksumi- nen voi osuuskunnassa ilmetä esimerkiksi verkostoitumisena, tiimityöskentelynä, osallistavana johtamisena, demokraattisena päätöksentekona, avoimuutena ja tiedon jakamisena, jotka puo- lestaan kaikki lisäävät sosiaalisten innovaatioiden ja sosiaalisen yrittäjyyden mahdollisuutta.
(Novkovic 2008.) McElroy (2002) on tutkimuksessaan kertonut oppimisen, tiedon
prosessoinnin, riippumattomuuden ja eettisen monimuotoisuuden lisäävän organisaation sosi- aalista innovatiivisuutta. Novkovic (2008) puolestaan on havainnut kaikkien näiden kompo- nenttien löytyvän myös osuustoiminnan periaatteista.
Yksi hyvä käytännön esimerkki osuustoiminnan periaatteista osana organisaation strategiaa on tuotu esille Neilimon ym. (2015) artikkelissa, jossa on esitelty S-ryhmän vuonna 2005 alkanutta strategista muutosta. S-ryhmä oli tullut tilanteeseen, jossa sitä haastoivat monikansalliset kaup- paketjut, jotka pystyivät tarjoamaan tuotteitaan edullisesti suurien mittakaavaetujen vuoksi. Tä- män vuoksi S-ryhmällä oli paine vastata tilanteeseen, jonka vuoksi se alkoi muuttaa strategi- aansa identifioimalla etuja, joita kilpailijoiden olisi vaikea jäljitellä. Vastauksena kansainvälis- ten kauppaketjujen paineeseen S-ryhmä lanseerasi ”Sinun oma kauppasi” -vision, jossa listat- tiin ja kuvailtiin vision viisi eri ulottuvuutta. Nämä ulottuvuudet ovat: laaja jälleenmyyntiver- kosto lähellä asiakkaita, erilaiset palkkiot omistaja-asiakkaille, asiakasomisteisuus, menestymi- nen ja taloudellinen kannattavuus sekä yhteys paikallisiin yhteisöihin. (Neilimo ym. 2015.) Laajan jälleenmyyntiverkoston dimension myötä S-ryhmä laajensi verkostoaan eri toimialoilla yrityskauppojen avulla ja pystyi täten tarjoamaan jäsenilleen paremmin toisiaan täydentäviä palveluita, kuten ravintola- ja hotellipalveluita. Laajan jälleenmyyntiverkoston ulottuvuudella pyrittiin myös siihen, että jäsenillä on mahdollisuus käyttää oman kauppansa palveluita kaikki- alla Suomessa. Erilaisilla jäsenten palkitsemisilla tarkoitetaan tässä yhteydessä sitä, että osuus- kunnan jäsenille annetaan alennuksia ja rahallisia kompensaatioita perustuen osuuskunnan pal- veluiden käytettyyn määrään. Asiakasomisteisuudella puolestaan korostetaan puolestaan sitä, että jäsenet voivat osallistua osuuskunnan päätöksentekoon edustajiston kautta sekä sitä, että ylijäämät palautetaan jäsenille. (Neilimo ym. 2015.)
Menestymisen ja taloudellisen kannattavuuden ulottuvuudella tarkoitetaan sitä, että toiminnan sopivilla tuotoilla mahdollistetaan osuuskunnan tarkoituksen toteuttaminen myös tulevaisuu- dessa ja tuotot myös mahdollistavat investoinnit osuuskunnan toimintojen ylläpitämiseen ja ke- hittämiseen. Yhteyttä paikallisten yhteisöjen kanssa puolestaan pyritään ylläpitämään ja tuo- maan esille pyrkimällä olemaan tunnettu alueellinen työnantaja, investoija ja sponsori. (Nei- limo ym. 2015.) Nämä esiin nostetut dimensiot ovat hyvä esimerkki siitä, kuinka osuuskunnat voivat pyrkiä ottamaan osuustoiminnan periaatteita huomioon toiminnassaan.
Demokraattisen jäsenhallinnon periaatteen toteutumisen osalta on huomioitava se, kuinka suuri on osuuskunnan jäsenmäärä. Jäsenmäärältään pienissä osuuskunnissa voidaan mahdollistaa se,
että kaikilla jäsenillä on mahdollisuus päästä osallistumaan osuuskunnan toimintaan ja päätök- sentekoon, puhutaan niin sanotusta suorasta demokratiasta. Osuusuuskunnan jäsenmäärän kas- vaessa riittävän suureksi, toimintaa johtaa useimmiten jäsenten valitsema edustajisto, tällöin puhutaan edustuksellisesta demokratiasta. Pienissä, kollektiivisissa osuuskunnissa sisäinen de- mokratia on tyypillisesti todella vahva ja puolestaan suurissa, edustajistovetoisissa osuuskun- nissa sisäinen demokratia voi olla hyvin heikko. Osuuskunnan demokratian on yleisesti havaittu olevan sitä heikompi, mitä suurempi osuuskunta on kyseessä. (Somerville 2007.)
Yksi syy suurten osuuskuntien heikkoon demokratiaan on se, että yhden jäsenen osuus koko osuuskunnasta on todella pieni, jonka vuoksi jäsenen on vaikea päästä vaikuttamaan osuuskun- nan johdon tekemiin päätöksiin. Heikko demokratia voi johtua myös jäsenten tiedon, motivaa- tion tai resurssien puutteesta. (Somerville 2007). Suurissa osuuskunnissa osuuskunnan ja sen jäsenten välisen suhteen on myös yleisesti havaittu olevan heikompi, kuin pienissä osuuskun- nissa (Somerville 2007). Suurissa osuuskunnissa omistajien suuresta määrästä johtuen voi jopa käydä niin, että asiakasomistajat kokevat, etteivät he voi yksittäisinä henkilöinä vaikuttaa osuuskunnan toimintaan lainkaan. Lisäksi osuuskunnan laaja omistajapohja saattaa johtaa ti- lanteeseen, jossa osuuskunnan todellinen hallinta on operatiivisen johdon käsissä. (Talonen ym.
2018; Somerville 2007.) Onkin siis aiheellista tarkastella demokraattisen jäsenhallinnon peri- aatteen toteutumista erityisen kriittisesti suurten osuuskuntien osalta näiden seikkojen perus- teella.
Itsenäisyyden ja riippumattomuuden periaatteen toteutumisen osalta osuuskuntien tulisi huo- lehtia siitä, että ne pysyvät taloudellisesti riippumattomana sekä julkisen että yksityisen sektorin toimijoista. Periaatteen toteutumista osoittaa esimerkiksi riippumattomuus julkisista avustuk- sista tai yksityisen sektorin ulkoisista investoinneista. (Somerville 2007.) Tämä tarkoittaa käy- tännössä sitä, että esimerkiksi osuuskunnan rahoituksellinen asema ei saisi olla sellainen, että se joutuisi jonkin ulkoisen tekijän tai toimijan ohjaamaksi. Itsenäisyyden ja riippumattomuuden periaatteen mukaan osuuskunnan hallinnan ja valvonnan tulee todellisuudessa olla sen jäsenten käsissä (Somerville 2007).
Novkovic (2006) on tutkimuksessaan havainnut, että yleisimpiä vahvistusta vaativia arvojen ja periaatteiden elementtejä osuuskunnissa ovat jäsenten lojaalisuus, alueellisten ja kansallisten yhteyksien ja verkostojen luominen, taloudellisten instituutioiden luominen osuuskuntien ke- hittymisen tukemiseksi sekä osuustoiminnan etujen mainonta ja markkinointi. Tuominen ym.
