21. vuosisadan toisen vuosikymmenen alkaes- sa maailma ei ole vielä läheskään valmis, vaikka kehittyneiden teollisuusmaiden näkökulmasta sil- tä saattaisi tuntuakin. Runsaat kaksi vuosisataa sit- ten alkanut modernisaatioprosessi on vapauttanut meidät aineellisesta niukkuudesta, mutta yli neljä viidesosaa maapallon väestöstä asuu läntisen maa- ilman ulkopuolella. Kehittyvissä maissa asuville modernin elämän mukavuudet ovat suureksi osak- si vasta toteutumaton unelma.
Pyrkimykset modernin unelman toteuttamiseen ajavat maailmantalouden vuosikymmeniksi voi- makkaaseen kasvuun. Kasvu on kuitenkin luon- nollisten perustojensa osalta täysin kestämät- tömällä pohjalla. Siksi pyrkimykset aineellisen niukkuuden voittamiseen vievät ihmiskunnan pahenevaan pulaan kaikkein keskeisimmistä- kin resursseista. Samalla me ajaudumme kohti syveneviä kriisejä, jotka asettavat viime kädes- sä sekä inhimillisen sivilisaation että miljardeja vuosia vaatineen maapallon biologisen evoluuti- on tulokset kyseenalaisiksi. Kehityskulun muut- tamisen avaimet ovat nyt elävien sukupolvien käsissä. Jos me emme pysty ohjaamaan ihmisten ja muun luonnon välistä vuorovaikutusta kestä- vämmälle pohjalle, seuraajillemme ei ehkä jää enää kovin paljon pelastettavaa.
Maailman väkiluku kasvaa nykyarvioiden mukaan1 2040-luvulla yli yhdeksään ja nelisen vuosikymmentä myöhemmin yli kymmeneen miljardiin. Modernit elin- ja kulutustottumuk- set leviävät vauhdilla läntisten teollisuusmaiden piiristä Kiinaan, Intiaan ja muihin kehittyviin
1 Population Division of the Department of Economic and Social Affairs of the United Nations Secretariat, World Population Prospects: The 2010 Revision, http://esa.un.org/unpd/wpp/index.htm
ta louksiin. Kymmenet miljoonat ihmiset virtaa- vat vuosittain maaseudun perinteisistä elinkei- noista asutuskeskuksiin hakemaan uutta pohjaa toimeentulolleen. Vanhemmat investoivat pal- jon rahaa lastensa koulutukseen, ja osa uhraa säästönsä päästäkseen länsimaiden parempi- palkkaisille työmarkkinoille.
Vaikka teollisuusmaiden kasvu hidastuu väestön ikääntymisen ja julkissektorin velkaan- tumisen seurauksena, uusien resurssien mobili- sointi muualla ajaa maailmantalouden korkealle kasvu-uralle. Neljän prosentin kasvuvauhdilla maailman kokonaistuotanto yltäisi vuonna 2050 nykyrahassa mitattuna lähes 300 tuhanteen mil- jardiin dollariin eli miltei viisinkertaiseksi vuo- den 2010 tasoon verrattuna. Kasvun painopiste siirtyy aikaa myöten Kiinasta Etelä-Aasiaan ja Afrikkaan, joissa työvoiman tarjonta lisääntyy pisimpään.
Kasvu lisää voimakkaasti muun muas- sa veden, ruoan, muun biomassan, fossiilisten polttoaineiden, metallien ja muiden mineraali- en kulutusta. Samalla ihmiskunnan laajenevat taloudelliset toiminnot kuormittavat maapallon ekosysteemejä yhä raskaammin. Tuloksena on joukko erittäin uhkaavia kehitysprosesseja, jois- ta seuraavassa esitetään joitakin kaikkein keskei- simpiä.
Vesi ja ruoka
Ihmisten perustavin tarve on päivittäisen veden ja ruoan saanti. Periaatteessa maapallon ruo- an tuotannon kapasiteettia kyettäisiin kyllä lisäämään väestönkasvun mukaisessa tahdis- sa jo nykytietämyksen varassa ja ilman suur- ten uusien metsäalueiden raivaamista maata- louden käyttöön. Ongelmana on kuitenkin se, että modernisaatiokehityksen edetessä ihmiset
Kasvun kriisi ja keinot sen ratkaisemiseksi
Antti Kasvio
tyydyttävät kasvavan osan ravinnontarpeistaan lihan ja erilaisten maitotuotteiden välityksellä.
Tämä puolestaan lisää merkittävästi esimerkik- si rehun kulutusta. Lisäksi kasvava osa maata- louden tuotteista käytetään ravinnon sijasta bio- polttoaineiden tuotantoon.
Ruoan tuotannon kasvattamisen mahdol- lisuudet ovat oleellisesti kiinni vedestä, sillä maatalouden osuus yhteiskuntien koko veden- kulutuksesta on noin 70 %. Monilla alueilla vedenkulutus ylittää jo nykyisin selvästi vesiva- rojen luonnollisen uusiutumisen rajat, ja ongel- ma pahenee edelleen ruoantuotannon lisään- tyessä ja ilmastonmuutoksen edetessä nykyistä pidemmälle. Ongelmiin on etsitty ratkaisuja muun muassa kehittämällä uusia tihkukastelun menetelmiä sekä muuttamalla vesistöjen kul- kusuuntia. Tällaisilla ratkaisuilla on kuitenkin omat rajansa, varsinkin kun otetaan huomioon, että kaikkea vettä ei voida ohjata yksinomaan ihmisten tarpeisiin. Näin menetellen vain tuhot- taisiin muita luonnon ekosysteemejä, joiden elä- mä on ihmisten lailla riippuvainen jatkuvasta veden saannista.
Toisena keskeisenä ongelmana on se, että ruoan nykyisenkaltainen tehotuotanto kuormit- taa raskaasti ympäristöä. Ruoantuotanto aiheut- taa muun muassa paljon kasvihuonepäästöjä, ja se muuttaa oleellisesti maapallon typpiaineen- vaihduntaa. On esitetty laskelmia, joiden mukaan maatalouden sitoman typen määrä kasvoi vuo- sina 1890–1990 15 megatonnista 118 megaton- niin eli selvästi suuremmaksi kuin villin kasvilli- suuden samana vuona sitoman typen määrä (89 megatonnia). Suuret määrät maataloudessa käy- tettyä typpeä päätyy valumien myötä vesistöi- hin aiheuttaen niiden rehevöitymistä. Jatkossa tällaiset vaikutukset tulevat väistämättä edelleen lisääntymään.2
Myös maailman kalatalous on törmännyt suuriin ongelmiin. Nykyaikainen tehokalastus – ennen kaikkea pohjatroolaus – tuhoaa suun- nattomat määrät merten eliöstöä. Lisäksi saa- lismäärät ylittävät kalakantojen luonnollisen uusiutumisen rajat niin, että nykyisten arvioi-
2 The Economist May 26th 2011.
den mukaan viimeiset kalansaaliit tullaan nos- tamaan maailman meristä vuonna 2048. Siten viljellyn kalan osuus kaikesta kulutuksesta kas- vaa nopeasti, ja kalanviljely täydentää osaltaan tehokkaasti lannoitteiden merten ekosystee- meille aiheuttamaa kuormitusta.
Materiaalinkulutus
Ihmiskunta käyttää luonnon biomassaa paitsi ravinnokseen ja bioenergian tuotantoon myös moniin muihin tarkoituksiin, kuten rakennus- toimintaan, paperinvalmistukseen sekä lääk- keiden ja kosmetiikkatuotteiden valmistukseen.
Tämän ohella ihmiset käyttävät fossiilisia poltto- aineita, metalleja ja erilaisia mineraaleja muun muassa teollisuuden, energiantuotannon ja rakennustoiminnan tarpeisiin. YK:n ympäristö- järjestö UNEP on julkaissut äskettäin raportin, jossa on ensi kerran tarkasteltu systemaattisesti ihmisten taloudellisten toimintojen ja materiaa- linkulutuksen välisiä yhteyksiä. Raportin johto- päätöksenä oli, että ilman uudenlaisten irtikyt- kentöjen keksimistä ihmiskunnan vuotuinen materiaalinkulutus tulisi kolminkertaistumaan nykyisestä – noin 140 miljardiin tonniin – vuo- teen 2050 mennessä.
Raportti toteaa tämän määrän ylittävän kirk- kaasti kaikki kestävyyden rajat sikäli kuin tällai- nen kehitys on ylipäätään mahdollinen. Jo nyt ihmiskunnalla on edessään lisääntyvä pula sel- laisista oleellisista materiaaleista kuin öljystä, kuparista ja kullasta, joiden etsintä ja käyttöön- otto kuluttavat kasvavat määrät vettä ja fossiili- sia polttoaineita. Siksi luonnonvarojen käytön ja inhimillisen hyvinvoinnin välillä vallitsevia riippuvuuksia on ryhdyttävä purkamaan välit- tömästi. Tämä edellyttää massiivisia investoin- teja teknologisiin, rahoituksellisiin ja sosiaa- lisiin innovaatioihin. Muutoksen paineet ovat suurimpia niissä kehittyneissä teollisuusmaissa, joiden henkeä kohti laskettu materiaalinkulutus ylittää kymmenkertaisesti vähemmän kehitty- neissä maissa vallitsevan tason.3
3 UNEP: Decoupling: natural resource use and envi- ronmental impacts from economic growth. Nairobi 2011.
Kasvihuoneilmiö
Kysymys ihmisten toiminnan aiheuttamasta ilmaston lämpenemisestä nousi muutama vuosi sitten näkyvästi esiin kansainvälisessä julkisuu- dessa, ja YK:n johdolla käynnistettiin keskus- telut Kioton ilmastosopimuksen päättymisen jälkeisistä yhteisistä toimista kasvihuoneilmiön etenemisen hillitsemiseksi. Käytännön ilmas- topoliittiset toimet ovat kuitenkin jääneet lähes täysin ajankohtaisten talousongelmien varjoon.
Niin teollisuusmaat kuin kehittyvät maat ovat nykyoloissa haluttomia ottamaan käyttöön sel- laisia rajoitustoimia, jotka saattaisivat uhata tulevaa kasvua ja uusien työpaikkojen luomisen mahdollisuuksia. Retorisella tasolla puhutaan kyllä paljon vihreän kasvun tarjoamista uusista liiketoimintamahdollisuuksista, mutta käytän- nössä maailma jäänee vaille sitovia sopimuksia kasvihuoneilmiön hillitsemiseksi Kioton sopi- muskauden päättyessä vuonna 2012.
Samaan aikaan energiankulutus kasvaa koko ajan, ja kysyntää pyritään tyydyttämään muun muassa rakentamalla uusia hiilivoimaloita ja lisäämällä myös muiden fossiilisten polttoai- neiden käyttöä. Tämä yhdessä muiden tekijöi- den kanssa merkitsee sitä, että ilmakehän hiili- dioksidipitoisuutta ei kyetä pitämään 450 ppm -rajan alapuolella eikä ilmakehän lämpenemis- tä kyetä pysäyttämään ennen kriittisenä pidetyn kahden asteen rajan saavuttamista. Realistisem- paa on olettaa maapallon lämpötilan kohoavan mahdollisesti jopa neljällä asteella lähimmän puolen vuosisadan kuluessa. Tämä tulee vaikut- tamaan erittäin merkittävällä tavalla ilmastoon, vesitalouteen ja ruoantuotannon mahdollisuuk- siin monilla maapallon köyhimmistä ja väki- rikkaimmista alueista. Eri kasvi- ja eläinlajien sopeutumismahdollisuuksien kannalta oleel- linen tekijä on muutoksen nopea etenemistah- ti; käytännössä ilmastonmuutos johtaa monien lajien laajamittaiseen tuhoutumiseen.4
4 Four degrees and beyond: the potential for a global temperature change of four degrees and its implica- tions. Philosophical Transactions of the Royal Society A 369, January 2011.
Evoluution kriisi
Juuri luonnon biologisen monimuotoisuuden väheneminen kuuluu ilmaston lämpenemisen ohella keskeisimpiin ihmisten laajenevan talou- dellisen toiminnan aiheuttamiin ympäristövai- kutuksiin. Muun muassa kaupungistuminen, lii- kenneinfrastruktuurien rakentaminen, peltojen raivaaminen ja puuplantaasien perustaminen vievät tilaa luonnonvaraisilta kasveilta ja eläi- miltä, ja ihmisten käyttöön ottamat alueet myös pirstovat tehokkaasti lajien luonnolliset leviä- miskanavat. Ihminen kotieläimineen edustaa jo nykyisin suurempaa biomassaa kuin maapallol- la luonnonvaraisina elävät nisäkkäät, ja muiden lajien syrjäytyminen jatkuu tulevaisuudessakin.
Metsästys ja kalastus ovat johtaneet joidenkin lajien täydelliseen häviämiseen, ja tuhoa täyden- tävät niin ympäristömyrkyt kuin geneettisesti modifioitujen lajikkeiden leviäminen luontoon.
Evoluutiotutkijat puhuvat yhdestä evoluu- tiohistorian pahimmista kriiseistä, ja tuho kas- vaa uusiin mittasuhteisiin lähivuosikymmeninä.
Tämän kehityksen merkitystä ihmisille on tois- taiseksi vaikea arvioida sen vuoksi, että luon- nossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Yhden lajin häviämisellä voi olla arvaamattomia seurauksia silloin, kun lajilla on kriittinen rooli joissakin ihmisten kannalta keskeisissä ravintoketjuissa.
Jo nyt esimerkiksi lääke- ja kosmetiikkateolli- suus ovat vaarassa jäädä ilman joitakin aiemmin luonnosta saatuja eksoottisia raaka-aineita lajien tuhoutumisen seurauksena.
Kehityksen seurauksia
Käytettävissä olevien resurssien rajallisuus on noussut viime vuosina selkeästi esiin muun muassa ruoan, energian ja muiden raaka-ainei- den hintojen nopeasti kohotessa. Ilmakehän hii- lidioksidipitoisuus on noussut jo yli 390 ppm:n, pohjoisten alueiden jääpeite sulaa kiihtyväl- lä vauhdilla ja erilaiset epänormaalit sääilmiöt ovat yleistyneet eri puolilla maailmaa. Vesipula on muodostumassa akuutiksi joillakin kuivuu- desta pahasti kärsivillä alueilla, ja kilpailu rajal- lisista luonnonvaroista on noussut monien väki- valtaisten konfliktien keskeiseksi taustatekijäksi.
Jatkossa eri valtiot valmistautuvat turvaamaan
kriittisten raaka-aineiden saannin tarvittaessa vaikka sotilaallista voimaa käyttäen, ja kilpailu runsailla luonnonvaroilla varustettujen aluei- den hallinnasta muuttuu aste asteelta aggressii- visemmaksi.
Rajallisten luonnonvarojen jakaminen mak- sukyvyn tai vahvemman oikeuden perusteella on hyvin epäoikeudenmukaista. Ruoka ja muut keskeiset resurssit karkaavat siksi nopeasti köy- hien maiden asukkaiden tavoittamattomiin, ja ympäristöolosuhteiden muutos vie lopullises- ti pohjan elämisen mahdollisuuksilta monilla alueilla. Tämä aiheuttaa nälänhätiä, epidemioi- ta, konflikteja ja muihin maihin suuntautuvia muuttovirtoja. Rajojen yli pyrkivien ihmismas- sojen patoamisessa tullaan käyttämään entistä enemmän sotilaallista voimaa. Siten ihmiskun- ta ajautuu nopeasti kohti yhä vakavammaksi muuttuvia ympäristökatastrofeja ja myös jouk- kotuhoaseiden käyttö on mahdollinen muiden pakotteiden osoittautuessa riittämättömiksi.
Tien päässä on uhka koko inhimillisen sivilisaa- tion tuhoutumisesta ja luonnon ekosysteemien vakavasta vaurioitumisesta.
Onko kehitykselle vaihtoehtoja?
Huolestuttavinta nykytilanteessa on se, että maa- ilman johtavilla päätöksentekijöillä ei ole tois- taiseksi selkeää käsitystä tai suunnitelmaa siitä, miten ihmiskunta kykenee tyydyttämään oleel- lisimmat tarpeensa luontoa tuhoamatta edes kuluvan vuosisadan puoliväliin saakka. Kehi- tykseen liittyvät uhat alkavat kyllä olla jo mel- ko laajalti tiedossa, mutta ihmiskunnan yhtei- siä selviytymisstrategioita ei ole vielä katsottu aiheelliseksi nostaa todellisen ominaispainonsa mukaisesti esimerkiksi G-8- tai G-20-kokous- ten agendoille. Kokouksissa on keskitytty poh- timaan tällaisten ”ikuisuuskysymysten” sijasta pääasiassa ajankohtaisten talouskriisien ja kan- sainvälisten jännitteiden selvittämiseen liittyviä ongelmia.5
5 Ks. esim. http://www.g8.utoronto.ca/evaluations/
g8plans/index.html sekä http://www.g20.org/
pub_communiques.aspx
Tilanne muuttuu kuitenkin melko pian sen vuoksi, että ongelmia ei yksinkertaisesti onnis- tuta enää siivoamaan kovin pitkään maton alle.
Niihin liittyvät huolet alkavat myös synnyttää poliittisia paineita, joihin päätöksentekijöiden on pakko reagoida tavalla tai toisella. Kasvun aiheuttamat resurssi- ja ympäristöongelmat ja niiden ratkaisupyrkimykset nousevat todennä- köisesti lähivuosikymmenten aikana kansain- välisen yhteiskuntapoliittisen keskustelun pää- aiheiksi. Toisaalta myös edessä olevat haasteet kasvavat nopeasti yhä suurempiin mittasuhtei- siin. Siksi niihin ei voida enää löytää todellisia ratkaisuja yksinomaan kansallisvaltioiden mit- takaavassa, vaan tarvitaan uudenlaista globaalia hallintaa. Seuraavassa luetellaan joitakin toimia, jotka joudutaan ottamaan keskustelun kohteiksi.
Toimenpiteitä
Perusongelma on ihmisten lukumäärän ja hei- dän tarpeidensa kasvaminen pitkälti yli maa- pallon kantokyvyn. Tämän vuoksi väestönkas- vua on ryhdyttävä jatkossa hillitsemään niin, että ihmisten lukumäärä ei nouse missään vai- heessa ainakaan merkittävästi yhdeksän miljar- din rajan yläpuolelle. Rationaalisin tapa päästä tavoitteeseen on, että eri maille määritellään nii- den ikärakenne ja ekologinen kantokyky huo- mioon ottaen väestökiintiöt. Useamman kuin yhden lapsen synnyttäminen on tehtävä kaik- kialla luvanvaraiseksi. Samaan aikaan etenkin köyhissä kehitysmaissa on suunnattava paljon nykyistä enemmän resursseja naisten koulutuk- seen ja perustavien turvaverkkojen vahvistami- seen niin, että lapsia ei tarvitse tehdä enää van- huuden turvaamiseksi.
Ihmiskunnan ruoansaannin lähtökohdaksi on asetettava eri alueiden väestönkehitys ja yksilöi- den keskimääräinen kalorintarve. Tämän jälkeen on laadittava maailmanlaajuinen ruoantuotan- non suunnitelma riittävän kalorimäärän tuotta- miseksi ekologisesti mahdollisimman tarkoituk- senmukaisilla tavoilla. Suunnitelmassa joudutaan ottamaan huomioon muun muassa veden saan- nin vaihtelut, sääolot ja maapohjan laatu maapal- lon eri alueilla. Tämän ohella on otettava huomi- oon tarvittavat kuljetukset tuottajilta kuluttajille,
jotka on pyrittävä minimoimaan. Tämä merkit- see käytännössä ihmisten ravinnontarpeiden tyy- dyttämistä ensisijaisesti kasviksilla ja kalalla lihan ja maitotuotteiden sijasta paikallisesti tuotettuja ja sesonginmukaisia ruoka-aineita suosien. Kaik- kinainen ruoan tuhlaus on minimoitava ja ruoan jaon on tapahduttava maksukyvyn sijasta tarpei- den perusteella.
Ilmastonmuutoksen saamiseksi hallintaan ja eri ihmisryhmien perustavien energiantarpei- den tyydyttämiseksi kaikkien toimintojen ener- giatehokkuutta on nostettava oleellisesti. Hiilen käytöstä energian tuottamiseen on ryhdyttävä irtautumaan välittömästi, ja tilalle on etsittävä vaihtoehtoisia energian lähteitä. Eri talousyk- siköille on määriteltävä energiankäytön enim- mäismäärät, joita supistetaan vuosi vuodelta progressiivisesti. Aiemmin tavoitteeksi asetettu kasvihuonekaasupäästöjen määrän puolittami- nen vuoden 1990 tasosta vuoteen 2050 mennes- sä on toteutettava käytännössä niin, että vuotui- set päästömäärät saadaan käännettyä laskuun jo lähivuosina.
Teollisuudelta on kiellettävä muiden kuin kestävien, ympäristöystävällisten ja kokonai- suudessaan kierrätettävien tuotteiden valmistus.
Valmistus on rajattava ihmisten tarpeentyydy- tyksen kannalta keskeisiin tuotteisiin, ja kaik- ki tuotantoprosessit on nostettava energia- ja materiaalitehokkuudeltaan oleellisesti nykyistä korkeammille tasoille.
Teollisuuden on ryhdyttävä etsimään vaih- toehtoja sellaisille materiaaleille, joiden saanti on ehtymässä tai joiden käytöstä on luovuttava ympäristösyiden vuoksi. Eri toiminnot on sijoi- tettava raaka-aineiden ja energian saannin sekä jakelun kannalta mahdollisimman optimaalises- ti. Teollisen toiminnan uudistamiselle on asetet- tava toimialoittain selkeät ja aikatauluun sidotut määrälliset tavoitteet, ja kansainvälisen yhteisön on sovittava niistä keinoista, joilla tavoitteisiin pääsyä valvotaan.
Uudisrakentamisen määrä on minimoi- tava kehittyneissä teollisuusmaissa, jois- sa pääpaino suunnataan olemassaolevan rakennetun ympäristön muuttamiseen ympä- ristöystävällisemmäksi. Rakennettujen ympäris-
töjen sisälle luodaan vihervyöhykkeitä, ja asu- tuskeskukset verkotetaan keskenään tehokkaasti toimivin jouk koliikenneyhteyksin. Nykyisenkal- taisten henkilöautojen tilalle kehitetään kokonaan uu denlaisia ihmisten yksilöllistä mobiliteettia tukevia ratkaisuja, ja myös lentoliikenteen logis- tiikka joudutaan uudistamaan täydellisesti. Kehit- tyvissä maissa rakennetaan uudentyyppi siä kestä- viä yhdyskuntia sekä niitä keskenään verkot tavia liikenne-, kuljetus- ja tietoliikenneyhteyksiä.
Muutosta ohjataan kansainvälisen yhteisön määrittelemin asteittain tiukentuvin kiintiöin, joita ei ole mahdollista ylittää. Kaikkein oleel- lisimpia tulevat olemaan ihmisten elintavois- sa, kulutustottumuksissa ja arvoissa tapahtuvat muutokset.
Sekä teollisuusmaissa että kehittyvissä mais- sa ihmisten on irtauduttava pakonomaisesta ansioiden ja kulutuksen kasvattamisesta koh- ti uudenlaisia elämäntyylejä, joissa painottuvat yksilöiden henkinen kasvu, sosiaalisuus ja luon- toarvojen kunnioittaminen. Kyse ei ole tällöin uudenlaisen yhtenäiskulttuurin tavoittelusta, vaan pikemminkin kaupallisen viestinnän luo- man yleismaailmallisen ”hyvän elämän” mallin torjumisesta sekä sisällöltään vaihtelevampien, mutta samalla kaikkialla paljon nykyistä kestä- vämpien elämäntyylien omaksumisesta.
Tällaiset muutokset voivat toteutua parhaiten silloin, kun ihmiset itse oivaltavat aiempien elä- mänpoliittisten pyrkimystensä mahdottomuu- den ja kun he alkavat tämän oivalluksen kannus- tamina etsiä uusia keinoja paremman elämän rakentamiseksi itselleen ja jälkeläisilleen. Etsintä voi ulottua työn tekemisen tapojen muuttami- sesta uudenlaisten elintapojen ja kulutusmal- lien kehittelyyn. Kaiken taustalla on syvempi kulttuurinen pohdinta siitä, millaisten asioiden ihmiset katsovat olevan elämässään kestävää ja arvokasta.
Älykäs planeetta
Nopeasti ja määrätietoisesti toimien edessä ole- va resurssien ehtyminen ja ekologisen kriisin kärjistyminen voidaan ehkä vielä saada hallin- taan niin, että ihmiskunta selviää ilman koh- tuuttoman suuriksi kasvavia menetyksiä vielä
vuosisadan jälkipuoliskolle saakka. Tuon jälkeen väestönkasvun paineet alkavat todennäköisesti helpottaa ja ihmiskunta ennättää keksiä tehok- kaampia keinoja toimintojensa ympäristövai- kutusten vähentämiseksi. Biologisen evoluution tulokset saadaan ehkä tallennettua geenipank- keihin niin, että maapallon ilmasto-olojen pala- tessa aikanaan kohti normaalia ekosysteemejä voidaan ryhtyä ennallistamaan. Mutta iso pyörä on saatava liikkeeseen muutaman vuoden sisäl- lä. Jos vielä nykyinen vuosikymmen menete- tään, katastrofilta välttymisen mahdollisuudet supistuvat oleellisesti.
Vallitsevan kehitysmallin muutospyrkimys- ten varsinaiseksi päämääräksi voidaan määritel- lä ihmisten ja muun luonnon välisen aineenvaih-
dunnan saattaminen rationaaliseen hallintaan niin, että ihmisten omien tarpeidensa tyydyttä- miseen tähtäävät toimet eivät enää tulevaisuu- dessa ajaudu ristiriitaan niiden luonnollisten perustojen kanssa. Voimme puhua myös ihmis- ten ohjaamana tapahtuvasta maapallon muut- tamisesta älykkääksi planeetaksi. Tällainen pla- neetta säätelee tietoisesti omaa kehitystään niin, että sen pinnalla miljardeja vuosia sitten alka- nut evoluutioprosessi voi jatkua tulevaisuudessa kohti yhä kompleksisempien elämänmuotojen kehittymistä. Tätä voidaan pitää sinä missiona, jota varten me ylipäätään olemme olemassa.
Kirjoittaja on vanhempi tutkija Työterveyslaitok- sella.
