32 • niin & näin /
KARI PALONEN
Lähdin heinäkuussa ”varttuneelle”
Länsi-Berliiniin. Ensimmäisiä kirjoja, jotka sieltä ostin oli juuri ilmestynyt uu- sintapainos Hannah Arendtin teoksesta Vita activa. Vom tätigen Leben vuodelta
. Ne, joille silloin kirjoitin Berlii- nistä kirjeitä, muistavat että olin suun- nattoman ihastunut teokseen.
Omalta osaltani olin erityisen in- nostunut Arendtin politiikan puolustuk- sesta ”yhteiskuntaa” vastaan. Itse asiassa Arendtin kirja oli ilmeisesti itselleni rat- kaiseva askel siirtyä ”yhteiskunnan vas- taisiin voimiin”. Arendtin käsitys yhteis- kunnasta oikoksen eli ”kotitalouden” laa- jentumana, persoonattomana despotiana sai minut lopullisesti irrottautumaan
-luvun sosiologisesta ja -luvun marxahtavasta ajatustavasta: kummal- lekaan ei olisi tullut kuuloonkaan olla olettamatta ”yhteiskunta”-nimistä oliota.
Arvelen että Arendtin lukemisen jälkeen en ole enää käyttänyt ”yhteiskunta”-fi - guuria omissa teksteissäni ilman lainaus- merkkejä. Alkuun tämä vaati erilaisia kiertoilmaisuja, myöhemmin olen op- pinut puhumaan ihmisten toimintoja koskevista erilaisista peliaikatiloista ilman oletusta, että ne muodostaisivat jonkin- laisen kokonaisuuden.
Arendt oli Suomessa pitkään tun- nettu lähinnä totalitarismi-kirjastaan, tai pikemminkin sen otsikosta, jolla hänet rinnastettiin joukkoon muita tutkijoita tavalla, jota kukaan ei tänään vakavasti tekisi. Vaikka Vita activa tai sen englan- ninkielinen ”alkuteos” The Human Con- dition vuodelta , jonka Arendt itse käänsi tai pikemminkin toimitti sak- saksi, epäilemättä oli myös tunnettu ni- meltä, ei siihen politologien tai fi lo- sofi en teksteistä juuri löydä viitteitä
- ja -luvulta. Silmiini ei ole myöskään osunut Arendtin teosten kom- mentointia suomalaisessa akateemisessa tai kulttuurilehdistöstä. Luultavasti ar- tikkelini Arendtista Jukka Kanervan toi- mittamaan kirjaan Politiikan teorian mo- derneja klassikoita v. on ensim- mäinen suomenkielinen esitys Arendtin ajattelusta. -luvun lopulla alkoi kui- tenkin eri maissa jo Arendt-buumi, joka jatkuu edelleen.
tulkinnat ovat hänellä alisteisia tietylle lo- kerointiajattelulle. Esimerkiksi hänen tul- kintansa saksan kielen Herrschaft-käsit- teestä, jota hän pitää Macht-käsitteen vas- takohtana, eikä tämän erikoistapauksena kuten Max Weber, on sidoksissa vanhaan tilanherroja tai linnanherroja vastaavaan Herrschaft-käsitteeseen, sen sijaan että hän noteeraisi sen -luvun kuluessa tapah- tuneen muutoksen, jolla herruuden legi- timointi muuttuu poikkeuksesta kaikkea herruutta koskevaksi vaatimukseksi. We- berin käsitys on tämän kehityksen huipentuma siinä mielessä, että myös herruus on hänelle vain Chance, mahdol- lisuus tai tilaisuus, jonka ”toteutuminen”
riippuu osapuolten toiminnasta.
Tähän erotteluun liittyy seikka, josta olin v. suuresti ihastunut Arendtissa, mutta jonka suhteen nyttemmin olen kääntynyt hänen kriitikkojensa kannalle.
Tarkoitan tällä hänen suoran demo- kratian puolustuspuhettaan, sekä an- tiikin, Uuden Englannin paikallisko- kousten sekä työläis- ym. neuvostojen yhteydessä. Näissä kaikissa on Arendtin mukaan kysymys siitä, että käytetään
”valtaa” mutta ei ”herruutta”, ja tästä pers- pektiivistä hän kritikoi puolueita, parla- mentaarista demokratiaa ja ammattipo- liitikkoja. Nyt pidän Arendtin kritiikkiä esimerkkinä sellaisesta tyypillisestä aka- teemisesta politiikan idealisoinnista, joka kuitenkin johtaa poliitikkojen ja de- mokratisoitujen poliittisten käytäntöjen, ennen muuta parlamentarismin, halvek- suntaan. Vaikka Arendtin perustelut eroavat sekä oikeistolaisesta että ääriva- semmistolaisesta antiparlamentarismista ja poliitikkojen paheksunnasta, hänen johtopäätöksensä ovat näiden kanssa sa- mansuuntaisia.
Arendt ei koskaan päässyt sisälle päi- vänpolitiikkaan, mikä on hänen emi- grantin elämänvaiheidensa vuoksi ta- vallaan ymmärrettävä. Tämä vaikeutti sen viimeaikaisessa tutkimuksessa koros- tuneen ajatuksen ymmärtämistä, että edustuksellinen ja parlamentaarinen de- mokratia on jotakin uutta, joka ei mahdu klassisiin valtiomuotoluokituksiin (esim.
Frank Ankersmitin teokset Aesthetic Po- litics ja Political Representation, Stanford:
Jos tehtäisiin lista omien tutkimusteni lähdekirjallisuuden henkilöistä, Arendt olisi edelleen varmasti kymmenen en- simmäisen joukossa. Yhteiskunnanvastai- suuden ohella tärkeä pointti Vita acti- vassa on Arendtin tunnettu aktiviteettien kolmijako työntekoon (Arbeiten, labour), valmistamiseen (Herstellen, fabrication) ja toimintaan (Handeln, action). Pidän sitä tärkeänä lähinnä siinä mielessä, että po- litiikkaa ei pidä sekoittaa enempää työn- tekoon kuin valmistamiseenkaan. Tätä ajatusta on suomalaisessa keskustelussa edelleen äärimmäisen vaikea ymmärtää.
HS:n yleisönosastossa voi ehkä kerran vuodessa nähdä vaatimuksen ”kellokortti kansanedustajille”, ja aivan viime ai- koinakin on vaadittu, että eduskunnan jä- senyydestä maksettu eläke tulisi täysin rin- nastaa porvarillisesta palkkatyöstä mak- settavaan. Yhtä mieletön on ajatus, että myös politiikalla tulisi olla samanlaisia
”tuloksia” kuin mitkä tahansa valmisteet tai taideteokset – siteeraan edelleen sitä Arendtin ajatusta, että politiikka on rin- nastettavissa esittävään taiteeseen, jolla ei ole päämäärää sen itsensä ulkopuolella.
Toisaalta tuollainen kolmijako on al- kanut näyttää epäilyttävältä, jos sitä ei käytetä heuristisen kritiikin välineenä suhteessa tiettyyn keskusteluasetelmaan vaan eräänlaisena epähistoriallisena feno- menologiana, joka pyrkii sijoittamaan kaikki ilmiöt omiin lokeroihinsa. Tätä vastaan on tärkeä käyttää sofi stis-nietz- scheläis-weberiläistä perspektivismiä, esi- merkiksi siinä mielessä, että on aivan turha asettaa kysymystä ”onko” joku ilmiö ”politiikkaa” tai ”poliittinen” vai ei, vaan on asetettava kysymys, suhteessa mihin käsitykseen politiikasta tai mil- laiseen poliittisuuden luentatapaan eri- laiset arviot ilmiön poliittisuudesta no- jaavat.
Herruus – vallan vastakohta vai erikoistapaus?
Vaikka Arendt on myös kiinnostunut käsitteiden historiasta ja esittää paikoin kiintoisia näkemyksiä näistä, nämäkin
Arendt, politiikka ja poliitikot
000-000 niin&n in 1/2003 32 20.3.2003, 09:51
/ niin & näin • 33
University Press ja ). Vallan- kumouskirjassa Arendt väheksyy parla- mentin ja sen kautta hallitusten määrä- aikaisuutta sillä perusteella, että se ei kuitenkaan poista ”herruutta”. Jos ym- märretään, että ”herruus” ei sinänsä ole pahasta, mutta se on aina legitimoitava, määräaikaisuudella on ratkaiseva mer- kitys parlamentaarisen politiikan uutuu- delle. Vastakohtana monarkian, byro- kratian ja suoran osallistumisen tietylle ajattomuudelle, parlamentaarisesta de- mokratiasta tulee olennaisesti ajalla pe- laamista (ks. myös Pierre Rosanvallon, La démocratie inachevée. Gallimard. Paris
). Aika ei ole enää pelkkä välttä- mätön paha tai ulkoinen rajoitus, vaan sillä operoinnista tulee sekä edustajien ja hallituksen kontrollin väline että osa parlamentin ja hallituspolitiikan toimin- takäytäntöjä.
Tässä mielessä Arendt voidaan lukea niihin, jotka paheksuvat pelin politiikkaa.
Tämä koskee erityisesti ajalla pelaamista.
Samaan tapaan puhuvat traditionalistiset jalkapalloselostajat, jotka eivät suostu myöntämään että peliä pelataan yhtä lailla ajalla, tilalla ja kielellä kuin pallolla ja pelaajillakin. Tämän taustalla voidaan nähdä Arendtin erityinen, lupauk sen ja anteeksiannon fi guureihin nojaava sopimusteoria. Vaikka sillä on omat etunsa muihin nykyisiin sopimusteoree- tikkoihin (Rawls, Habermas) verrattuna, yhtäläisyyttä näihin on pyrkimys kon-
tingenssin supistamiseen, sen sijaan että sitä käytettäisiin politiikalle erityisenä pe- livarana.
Aikalaisiinsa nähden poik keuk sel li- sella tavalla Arendt korostaa puheen merki tystä politiikan perustavana ulot tu- vuutena, missä voidaan nähdä ilmei nen yhteys sofi stiseen retoriikkaan. Kui- ten kaan hän ei oikeastaan sano mitään tarkempaa parlamentarismista mo der - nina puheen ja retoriikan peliaika tila na.
Vaikka hänen antiikin polista koskevissa kirjoituksissaan näyttäytyy ”agonaalinen”
elementti, niistä puuttuu yhteys par- lamentaariseen poliittiseen kulttuuriin.
Arendtin ”yhdessä toimimisen” paatos on omiaan kadottamaan jotakin olen- naista siitä jo renessanssin Englannissa al- kunsa saaneista parlamentarismin retori- sista legitimointiperusteista. Parlamentaa- riset menettelyt olettavat, että toisin te- kemisen ja mitä tahansa esitystä vastaan sanomisen säännöllinen huomioon ot- taminen on olennainen osa parlamen- taarista prosessia, vastakkaisten näkö- kulmien esittäminen on olennaista kysy- mysten parlamentaariselle käsittelylle.
Arendtilainen politiikan ihannointi yhdistyykin ilmeiseen epäluuloon polii- tikkoja kohtaan. Hän tekee ainakin impli- siittisesti tavanomaisen akateemisen olet- tamuksen, että silloin kun kaikki toi- misivat poliittisesti tai, weberiläisittäin ilmaisten, olisivat tilapäispoliitikkoja, am- mattipoliitikkoja ei tarvita. Tämä on
kuitenkin äkkipikainen päätelmä, joka sekä sivuuttaa kiertämättömän historial- lisen yhteyden demokratisoitumisen ja ammattipoliitikkojen määrän lisäyksen välillä että merkitsee poliittisen diletan- tismin puolustusta. Tämä kaikki mer- kitsisi sitä, että poliitikot olisivat ny- kyistäkin voimattomampia sekä byro- kraattista ”ei-kenenkään herruutta” että poliittisen kamppailun ja kontrollin tavoittamattomissa olevia herruuden muotoja kohtaan. Tässä kamppailussa poliittisen toimimisen puolesta ammat- timaiset poliitikot ovat vähintään yhtä tärkeitä kuin kenen tahansa toimiminen tilapäisesti poliitikkona.
Arendt-kirjallisuudesta tunnetaan hyvin hänen v. Daniel Cohn-Ben- ditille lähettämä viesti: ”isäsi olisi ollut ylpeä siitä mitä teet”. Cohn-Bendit on kuitenkin päässyt eroon ”anarkistisesta”
suoran toiminnan myytistä ilman että hän olisi päätynyt Arendtin kaltaiseen fi - losofi seen etäisyyteen päivänpolitiikkaan.
Päinvastoin, hän on toista kautta europar- lamentin jäsen, ensin Saksasta, nyt Rans- kasta valittu. Voidaankin kysyä, kumman Cohn-Benditin toiminta on poliittisesti merkittävämpää, vuoden ”tapah- tumien” (événements) poliittisen ikonin vai konkreettisen politikointiin suun- tautuneen parlamentaarikon, joka kui- tenkin ylittää kansallisten pelikenttien rajat.
000-000 niin&n in 1/2003 33 20.3.2003, 09:51
