• Ei tuloksia

”DIAKONI OLI KUIN SUOJELUSENKELI” : asiakkaiden ajatuksia diakoniatyön asiakasvastaanoton hengellisyydestä Vuosaaren seurakunnassa

N/A
N/A
Info

Lataa

Protected

Academic year: 2023

Jaa "”DIAKONI OLI KUIN SUOJELUSENKELI” : asiakkaiden ajatuksia diakoniatyön asiakasvastaanoton hengellisyydestä Vuosaaren seurakunnassa"

Copied!
84
0
0
Näytä lisää ( sivua)

Kokoteksti

(1)

”DIAKONI OLI KUIN SUOJELUSENKELI”

Asiakkaiden ajatuksia diakoniatyön asiakasvastaanoton hengellisyydestä

Vuosaaren seurakunnassa

Sini Toivola & Heidi Viita-Virtanen

(2)

”DIAKONI OLI KUIN SUOJELUSENKELI”

Asiakkaiden ajatuksia diakoniatyön asiakasvastaanoton hengellisyydestä

Vuosaaren seurakunnassa

Sini Toivola ja Heidi Viita-Virtanen Opinnäytetyö, syksy 2013

Diakonia-ammattikorkeakoulu Sosiaalialan koulutusohjelma Diakonisen sosiaalityön suuntautumisvaihtoehto Sosionomi (AMK) +

diakoniatyöntekijän virkakelpoisuus

(3)

Toivola, Sini & Viita-Virtanen, Heidi. ”Diakoni oli kuin suojelusenkeli” – Asiakkaiden ajatuksia diakoniavastaanoton hengellisyydestä Vuosaaren seurakunnassa. Helsinki, syksy 2013, 77 s. 3 liitettä.

Diakonia-ammattikorkeakoulu, Sosiaalialan koulutusohjelma, Diakonisen sosiaalityön suuntautumisvaihtoehto, Sosionomi (AMK) + diakoniatyöntekijän virkakelpoisuus.

Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää asiakkaiden ajatuksia hengellisyydestä ja saada tietoa asiakkaiden hengellisen kohtaamisen tarpeesta diakoniatyön asiakasvastaanotolla Vuosaaren seurakunnassa. Opinnäytetyön tavoite oli antaa Vuosaaren seurakunnalle tietoa diakonian asiakastyön kehittämiseksi. Teoreettinen viitekehys muodostui diakonian asiakastyöstä, joka sisälsi tietoa asiakkaan kokonaisvaltaisesta kohtaamisesta ja hengellisyyden tukemisesta diakoniatyössä.

Aineisto kerättiin kyselylomakkeella, joka sisälsi suljettuja ja avoimia kysymyksiä.

Aineisto kerättiin maalis-kesäkuussa 2013. Diakoniatyöntekijät jakoivat kyselylomakkeita diakoniatyön asiakasvastaanoton asiakkaille. Kyselyyn vastasi 31 asiakasta. Aineisto analysoitiin määrällisillä ja laadullisilla menetelmillä.

Kolmasosa vastaajista toivoi joidenkin sielunhoidon välineiden sisältyvän tapaamiseen.

Suurin osa vastaajista ei kokenut tarvetta erityiseen hengelliseen kohtaamiseen, kuten rukoukseen tai virsiin, asiakasvastaanotolla käydessään. Vastauksissa tuli esiin hengellisyyden kokonaisvaltaisuus. Asiakkaat sisällyttivät esimerkiksi taloudellisen avun ja keskustelemisen hengellisyyden käsitteeseen. Asiakkaiden ajatukset hengellisyyden merkityksestä vaihtelivat. Vähemmistö vastaajista koki, ettei hengellisyys merkinnyt heille mitään tai että he eivät olleet ajatelleet asiaa.

Diakoniatyöntekijän persoonalla vaikutti olevan vaikutusta tapaamisen onnistumiseen ja hengellisistä asioista keskustelun luontevuuteen. Eri uskontojen edustajien kohtaamiseen diakoniatyön asiakasvastaanotolla on tärkeää panostaa. Diakonian asiakastyöhön oltiin pääsääntöisesti tyytyväisiä.

Asiasanat

asiakaslähtöisyys, asiakastyö, diakoniatyö, hengellisyys, kohtaaminen, kokonaisvaltaisuus, spiritualiteetti

(4)

Toivola, Sini and Viita-Virtanen, Heidi.

Clients’ opinions and thoughts of diaconal work concerning spirituality at the Vuosaari parish. 77 p., 3 appendices. Language: Finnish. Helsinki, Autumn 2013.

Diaconia University of Applied Sciences. Degree Programme in Social Services. Option in Diaconal Social Work. Degree: Bachelor of Social Services.

The purpose of the thesis was to study the clients’ need for spirituality when meeting a diaconal worker in Vuosaari parish. The aim of the study was to provide information about the clients’ opinions and thoughts concerning spirituality of diaconal work for the Vuosaari parish. The theoretical framework consisted of diaconal customer work. The central concepts of the study were holistic encounter and spiritual support at the diaconal work.

Altogether 31 clients completed a questionnaire containing both closed and open questions. The data was collected between March and June 2013. Diaconal workers delivered the questionnaires to the clients after their meeting in parish. Both quantitative and qualitative methods were used when analyzing the results.

One third of the respondents wished for some spiritual elements to be included when meeting the diaconal worker. Most of the respondents did not feel the need for the separate elements of spirituality, for example prayer and hymns. The answers reflected spirituality to be a holistic experience in a client’s life. Instead of that, the clients seemed to include getting help for their economic problems and having a conversation, in the concept of spirituality. The meaning of spirituality for the clients varied. For minority, spirituality did not mean anything or they had not thought about it.

The personality of the diaconal worker seemed to have an influence on the outcome of the meeting, especially when discussing spiritual themes with the client. In the diaconal work, it is important to take into account encountering people who represent different religions. Mainly, the respondents were satisfied with the meetings with the diaconal workers.

Keywords

diaconal work, customer work, holistic encounter, spirituality

(5)

1 JOHDANTO ... 7

2 DIAKONIATYÖ SUOMEN EVANKELIS-LUTERILAISESSA KIRKOSSA ... 9

2.1 Diakoniatyön paikka suomalaisessa yhteiskunnassa ... 9

2.2 Diakoniatyö Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa ... 12

2.3 Diakoniatyötä säätelevät lait ja asetukset ... 13

2.4 Diakonian raamatullinen perusta ... 14

3 ASIAKKAAN HENGELLISYYDEN TUKEMINEN DIAKONIATYÖSSÄ ... 17

3.1 Eettisyys asiakkaan hengellisessä kohtaamisessa ... 17

3.2 Spiritualiteetti ... 18

3.2.1 Yleinen spiritualiteetti... 19

3.2.2 Kristillinen spiritualiteetti ... 19

3.3 Sielunhoito ... 20

3.3.1 Keskustelu ja läsnäolo ... 21

3.3.2 Rukous ... 22

3.3.3 Raamattu ja virsikirja ... 23

3.3.4 Rippi... 24

4 KOKONAISVALTAINEN KOHTAAMINEN DIAKONIATYÖSSÄ ... 26

4.1 Asiakkaan ja työntekijän välinen vuorovaikutussuhde ... 26

4.2 Taloudellinen avustaminen ... 27

4.3 Psykososiaalinen tukeminen ... 30

4.4 Hengellinen kohtaaminen ... 32

5 VUOSAAREN SEURAKUNTA TUTKIMUSYMPÄRISTÖNÄ ... 33

5.1 Vuosaari alueena ... 33

5.2 Vuosaaren seurakunnan diakoniatyö ... 34

6 OPINNÄYTETYÖN TARKOITUS JA TAVOITTEET ... 36

7 OPINNÄYTETYÖN TOTEUTUS ... 38

7.1 Puolistrukturoidun kyselyn laatiminen ... 38

7.2 Asiakaskyselyn toteuttaminen Vuosaaren seurakunnassa ... 39

(6)

8 HENGELLISYYS DIAKONIATYÖN ASIAKASVASTAANOTOLLA ... 42

8.1 Kyselyyn vastanneiden taustatiedot ... 42

8.2 Hengellisyyden toteutuminen diakoniatyön asiakasvastaanotolla ... 45

8.2.1 Kokemuksia diakoniatyöntekijän ja asiakkaan välisestä vuorovaikutussuhteesta ... 45

8.2.2 Asiakkaiden suhtautuminen hengellisyyteen asiakasvastaanotolla ... 46

8.2.3 Sielunhoidon välineiden käyttö diakoniatyön asiakasvastaanotolla ... 49

8.3 Hengellisyys asiakkaan elämässä ... 52

9 JOHTOPÄÄTÖKSET ... 56

9.1 Hengellisyyden kokonaisvaltaisuus ... 56

9.2 Diakoniatyöntekijän persoonan merkitys hengellisessä kohtaamisessa ... 57

9.3 Eri uskontojen edustajien kohtaaminen diakoniatyössä ... 58

9.4 Tyytyväisyys diakoniatyöhön ... 59

9.5 Kehittämisehdotukset ... 60

10 POHDINTA ... 62

10.1 Diakoniatyöntekijöiden arviointia aineistonkeruusta ... 62

10.2 Opinnäytetyöprosessin arviointia ... 63

10.3 Opinnäytetyön eettisyys ja luotettavuus ... 64

10.4 Oma ammatillinen kasvu ... 67

LÄHTEET ... 71

LIITE 1: Saatekirje ... 78

LIITE 2: Kyselylomake... 79

LIITE 3: Ohjeistus diakoniatyöntekijöille ... 83

(7)

1 JOHDANTO

Suomessa 2010-luvulla yhä useampi ihminen jää pienituloiseksi tai köyhyysrajan alapuolelle. Epävarman taloudellisen tilanteen voi aiheuttaa esimerkiksi työttömyys, sairastuminen tai avioero. Tällöin lisääntyy kuntien vastuu ihmisten toimeentulon tukemisesta. Suomen perustuslaissa jokaiselle Suomessa asuvalle taataan ihmisarvoisen elämän kannalta vähintään välttämätön toimeentulo (Suomen perustuslaki 19 §). Usein epävarmassa taloudellisessa elämäntilanteessa yhteiskunnan tarjoama toimeentuloturva auttaa selviytymään taloudellisesta ahdingosta. Aina sosiaaliturva, kuten esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalvelut ja sosiaaliavustukset, ei kuitenkaan riitä. Apua haetaan myös seurakunnilta ja kolmannelta sektorilta, joiden merkitys ihmisen hyvinvoinnin tukemisessa on entisestään kasvanut. (Juntunen 2006, 53.)

Vuoden 2012 tilastot osoittavat, että Helsingin hiippakunnassa suurin asiakaskontaktin syy diakoniatyöntekijän luokse hakeutumiselle oli talousasiat 24, 9 %:n osuudella.

Hengellisyys asiakaskontaktien aiheena oli 7,8 %:ssa käynneistä. Koko kirkolla suunta oli sama: 27,1 % asiakaskontaktien syistä koski talousasioita ja hengellisiä asioita 11,4

% käynneistä. (Kirkon keskushallinto 2013a.) Taloudellinen toimeentulo on yksi osa ihmisen hyvinvointia. Asiakkaat tulevat diakoniatyöntekijän vastaanotolle hakemaan pääasiassa osto-osoituksia. Diakoniatyöntekijän vastaanotolla voi taloudellisen avun lisäksi saada jotain muutakin, kuten esimerkiksi psykososiaalista ja hengellistä tukea.

Myös sosiaalialan työssä asiakas pyritään ottamaan huomioon kokonaisvaltaisesti.

Ammattilaisen tulee ottaa huomioon asiakkaan kaikki elämänalueet. (Sosiaalialan ammattilaisen eettiset ohjeet 2012, 8.)

Harjoitteluidemme aikana olemme huomanneet monen asiakkaan olleen kiinnostunut hengellisistä asioista ja pitäneen hengellistä kohtaamista tärkeänä osana asiakaskohtaamista. Mitä asiakkaan hengellinen kohtaaminen sitten oikein tarkoittaa?

Sisältyykö hengellisyyteen aina jotain tiettyjä sielunhoidon välineitä vai voiko pelkkä läsnäolo olla asiakkaan hengellisyyttä tukevaa? Uskomme, että vastauksen tähän saamme, kun kysymme sitä niiltä ihmisiltä, jotka käyvät diakoniavastaanotolla.

Toivomme, että opinnäytetyömme voisi olla tuomassa esiin asiakkaiden omia ajatuksia ja toiveita siitä, mitä hengellisyys diakoniavastaanotolla on ja mitä se vielä voisi olla.

(8)

Opinnäytetyössämme teemme yhteistyötä Vuosaaren evankelis-luterilaisen seurakunnan diakoniatyön kanssa. Kun viittaamme opinnäytetyössämme Vuosaaren seurakuntaan, tarkoitamme Vuosaaren evankelis-luterilaista seurakuntaa. Opinnäytetyömme teoreettinen viitekehys muodostuu diakoniatyön toteutumisesta Suomen evankelis- luterilaisessa kirkossa, kokonaisvaltaisesta kohtaamisesta asiakastyössä sekä asiakkaan hengellisyyden tukemisesta diakoniatyön asiakasvastaanotolla. Kun käsittelemme hengellisyyttä, käytämme rinnakkain käsitteitä ”spiritualiteetti” ja ”hengellisyys”.

Päädyimme käyttämään molempia käsitteitä, koska lähdekirjallisuudessa niitä käytetään rinnakkain. Lisäksi käytämme lähdekirjallisuudesta nousevaa käsitettä ”sielunhoidon välineet”, jolla tarkoitamme opinnäytetyössämme hengellisistä asioista keskustelua, rukousta, Raamatun ja virsikirjan käyttöä sekä rippiä eli synnintunnustusta ja -päästöä.

(9)

2 DIAKONIATYÖ SUOMEN EVANKELIS-LUTERILAISESSA KIRKOSSA

2.1 Diakoniatyön paikka suomalaisessa yhteiskunnassa

Yhteiskunnan näkökulmasta Suomen evankelis-luterilaisen kirkon diakoniatyö nähdään julkisten palveluiden täydentäjänä. Kirkon tehtävänä ei ole ottaa yhteiskunnalle kuuluvia tehtäviä itselleen, vaan se on tarjoamassa diakoniatyön kautta väliaikaista apua tilanteissa, joissa yhteiskunnan apu ei riitä tai joihin se ei ole vielä ehtinyt. Kirkko ei koskaan pystyisi korvaamaan yhteiskunnan antamaa sosiaaliturvaa ihmiselle, sillä vain pieni osa kirkollisverosta menee diakonisiin avustuksiin. (Kuula 2010, 19.) Evankelis- luterilainen kirkko onkin noussut kannattamaan hyvinvointivaltion periaatetta, jossa kunnat ja valtio ovat ensisijaisia toimijoita köyhyyden ja syrjäytymisen torjunnassa.

Diakoniatyö on muotoutunut palveluja täydentäväksi, etsiväksi ja ennaltaehkäiseväksi toiminnaksi suomalaisessa palvelujärjestelmässä. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2003, 50.)

Suomen perustuslaissa turvataan jokaiselle oikeus toimeentuloon ja huolenpitoon (Suomen perustuslaki 1999, 19§). Suomessa sosiaaliturvaan kuuluvat muun muassa asumiseen ja työskentelyyn perustuvat etuudet. Kaikki Suomessa vakinaisesti asuvat henkilöt ovat oikeutettuja sosiaali- ja terveyspalveluihin. Lisäksi heillä on oikeus eläkkeeseen, sairausvakuutukseen sekä vanhemmille ja perheille tarkoitettuihin etuuksiin. Työssä olevilla suomalaisilla on oikeus työttömyysturvaan ja työeläkkeeseen.

Kansaneläkkeen tarkoitus on turvata niiden toimeentulo, jotka eivät saa työeläkettä.

Kansaneläkelaitoksen eli Kelan tehtävä on maksaa sosiaaliturvaan kuuluvia etuuksia.

(Ruoppila & Lamminmäki 2009, 4.)

Toimeentulotuki on viimesijainen taloudellinen tuki, jonka tarkoitus on turvata henkilön ja perheen toimeentulo. Toimeentulotuesta vastaavat kunnat. Toimeentulotuella pyritään takaamaan yksilöille ja perheille vähintään välttämätön toimeentulo. Ehkäisevän toimeentulotuen tehtävänä on tukea henkilön tai perheen omatoimista suoriutumista ja ehkäistä syrjäytymistä. Jokaisella Suomessa vakituisesti asuvalla henkilöllä on oikeus saada toimeentulotukea, kun hän on taloudellisen tuen tarpeessa eikä pysty takaamaan

(10)

toimeentuloaan työllä, toimeentuloa turvaavien etuuksien avulla tai muilla omilla varoillaan. (Laki toimeentulotuesta 30.12.1997, 1–4§.)

Toimeentulotuki koostuu perusosasta, johon sisältyvät muun muassa ruokamenot, vaatemenot, vähäiset terveydenhoitomenot, puhelimen käytöstä sekä harrastus- ja virkistystoiminnasta aiheutuvat menot. Lisäksi perusosassa otetaan huomioon asumismenot, sähkökulut, suuremmat terveydenhoitomenot ja kotivakuutuksista aiheutuvat menot. Henkilölle tai perheelle voidaan myöntää myös täydentävää toimeentulotukea tilanteessa, jossa henkilöllä tai perheellä on erityisiä tarpeita tai erityiset olosuhteet. Täydentävää toimeentulotukea voidaan myöntää tilanteessa, jossa tuen myöntäminen toimeentulon turvaamiseksi tai itsenäisen suoriutumisen edistämiseksi katsotaan tarpeelliseksi. Henkilön tai perheen erityisenä tarpeena tai olosuhteena voidaan pitää esimerkiksi pitkäaikaista toimeentulotuella elämistä, pitkäaikaista sairautta sekä lasten harrastustoimintaan liittyviä kuluja. (Laki toimeentulotuesta 30.12.1997, 6–7§.)

Väliinputoajiksi kutsutaan niitä henkilöitä, jotka eivät syystä tai toisesta ole oikeutettuja työmarkkinatukeen ja ovat siten toimeentulotuen varassa. Tällaisia tilanteita voi syntyä muun muassa määräaikaisissa työsuhteissa oleville nuorille, työelämään esimerkiksi äitiyslomalta palaaville henkilöille, työkyvyttömille henkilöille sekä osa-aikaista työtä tekeville henkilöille. Myös tarveharkinta aiheuttaa epätasa-arvoisuutta tarveharkinnan myöntämisessä.(Määttä 2012, 27–29.) Toisinaan jonotusajat voivat olla pitkiäkin, kun toimeentuloturvaa tarvitsevien määrä kasvaa, jolloin sosiaalityöntekijöillä on entistä vähemmän aikaa kohdata yksilöllisesti asiakkaita. (Juntunen 2006, 64–70).

Toimeentulotukimenot antavat yleiskatsauksen suomalaisesta köyhyydestä. Suomessa köyhyysjaksot ovat lyhyitä, mutta samat ihmiset joutuvat usein palaamaan köyhyyteen.

Vaikka Suomi onkin bruttokansantuotteella mitattuna varsin menestyksekäs maa, ei taloudellinen menestys koske kuitenkaan kaikkia suomalaisia. Tämä luo jännitteitä myös yhteiskunnallisesti. (Juntunen 2006, 54.) Sosiaali- ja terveyspalveluja alettiin karsia 1990-luvulla, mikä on aiheuttanut muutoksia kirkon diakoniatyölle. Tämä on selvästi näkynyt esimerkiksi enenevässä työikäisten määrässä taloudellisen avun piirissä. Taloudellinen avustaminen on noussut diakoniatyössä vahvasti henkisen ja

(11)

hengellisen avun sekä kotikäyntityön rinnalle. (Pyykkö 2004, 110–114; Kuusimäki 2012, 40.)

Vuonna 2012 kirkko jakoi suoraa taloudellista apua 7,4 miljardia euroa. Pääsääntöisesti avustukset menivät yksinhuoltajaperheille, eläkeläisille sekä yksinasuville.

Diakoniatyön tilastot heijastavat palvelujärjestelmän aukkoja. (Kirkon keskushallinto 2013a.) Suomalaisessa palvelujärjestelmässä vaikeimmat tilanteet syntyvät, kun eri instituutiot kiistelevät toistensa kanssa siitä, kenen vastuulle asiakas kuuluu. Kun mikään instituutio ei halua ihmistä asiakkaakseen, voidaan puhua väliinputoaja- asiakkaista. Tällaisia voivat olla esimerkiksi päihdeongelmaiset, joilla on myös mielenterveysongelma. Väliinputoajia yhdistävä tekijä onkin moniongelmaisuus.

Pahimmillaan matalankin kynnyksen paikat voivat sulkea tällaiselta ihmiseltä ovensa.

(Juhila 2012, 226–229.) Diakoniatyö paikkaa juuri edellä mainitunlaisia aukkoja palvelujärjestelmässä, jolloin se toimii niin sanottuna viimeisenä luukkuna ihmisille.

Kirkko on pyrkinyt vastaamaan yhteiskunnalliseen hätään järjestämällä esimerkiksi työttömien ruokailuja ja ruokajakeluita (Kuusimäki 2012, 40–41). Diakoniatyöntekijä tukee yksittäistä ihmistä, mutta suhteessa yhteiskuntaan hänen tehtävänsä on olla kyseenalaistamassa eriarvoisuutta sekä rakenteista ja asenteista johtuvaa epäoikeudenmukaisuutta (Melin 2012, 54–55). Diakoniatyöntekijä on vaikuttaja omassa lähiympäristössään. Vaikuttamistyötä voi olla esimerkiksi aktiivinen osallistuminen yhteiskunnalliseen keskusteluun, jolla pyritään saamaan muutosta aikaan. Muutosta voidaan hakea esimerkiksi asiakkaiden elinympäristön ja olosuhteiden kohentamiseksi.

Jotta vaikuttamistyö olisi mahdollista, tarvitaan kontakteja eri yhteistyötahoihin eli muihin yhteiskunnan toimijoihin. Vaikuttamistoiminnassa yhteistyö paikallisen sosiaalitoimiston, terveyskeskuksen ja järjestöjen kanssa on tärkeää. Aktiivisen osallistumisen kautta diakoniatyöntekijä tulee myös tutuksi muille toimijoille, jolloin kynnys yhteistyöhön asiakkaiden elämäntilanteen helpottamiseksi madaltuu.

(Helosvuori 2012, 165, 172–173.) Verkostoitumisen merkitys palvelujärjestelmän ja sen ulkopuolisten eri toimijoiden välillä on nykyisessä pirstaloituneessa palvelujärjestelmässä merkityksellistä asiakaslähtöisyyden toteuttamiseksi.

(12)

2.2 Diakoniatyö Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa

Suomessa diakoniatyö on osa paikallisseurakuntien toimintaa. Jokaisessa suomalaisessa seurakunnassa tulee olla ainakin yksi diakonian virka. (Kirkkojärjestys 1991, luku 6, 1§.) Tämän lisäksi seurakunnassa diakoniaa toteuttavat myös lukuisat vapaaehtoiset (Kirkon keskushallinto 2013b). Varhaiskristillistä kirjallisuutta tutkittaessa voidaan huomata, että laupeudenharjoittamista ja lähimmäisenrakkautta on alusta lähtien pidetty jokaisen seurakuntalaisen asiana (Latvus 2007, 52–69).

Diakoniatyö pyrkii etsimään ja lievittämään ihmisten kärsimystä (Kirkon keskushallinto 2013b). Diakoniatyön yksi olennaisimmista piirteistä on sielunhoidollinen kohtaaminen ja asiakkaan tilanteessa laaja-alainen auttaminen. Diakoniatyössä tärkeää on kokonaisvaltainen hädän ymmärtäminen, siinä auttaminen ja siihen puuttuminen.

Diakonisessa sosiaalityössä tavoitteeksi on määritelty asiakkaan koko persoonan huomioiminen ja auttaminen identiteetin eheyttämisessä. (Gothóni & Jantunen 2010, 54–56.) Ihmisiä pyritään voimaannuttamaan niin, että he voisivat selvitä vaikeuksien keskellä. Diakoniatyöntekijä voi auttaa asiakasta löytämään omasta elämästään voimavaroja. Näitä voivat olla esimerkiksi perhe, muut ihmissuhteet, työ tai lemmikit.

Monelle myös usko ja rukous voivat toimia voimavaroina. Tärkeässä roolissa on aina asiakkaan oma asenne ja motivaatio. (Helin, Hiilamo & Jokela 2010, 61–62.)

Diakoniatyön työmuotoja ovat muun muassa kotikäyntityö sekä asiakasvastaanotto, johon usein sisältyy myös taloudellinen avustaminen. Sielunhoitoa voidaan käyttää asiakkaan kohtaamisessa. Diakoniatyössä järjestetään myös ohjattua ryhmätoimintaa.

Suomessa diakoniatyö pyrkii myös yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, jonka kautta pyritään edistämään oikeudenmukaisuutta ja ihmisarvoisen elämän toteutumista yhteiskunnassa. Kansainvälinen diakonia painottaa kansainvälistä vastuuta ja koko maailman köyhimmistä välittämistä. (Kirkon keskushallinto 2013b.)

Opinnäytetyömme keskittyy seurakunnan tiloissa tapahtuvaan asiakasvastaanottoon, jossa diakoniatyöntekijä tapaa asiakkaan henkilökohtaisesti esimerkiksi taloudellisen avun tai keskustelun merkeissä. Asiakas voi ottaa yhteyttä diakoniatyöntekijään esimerkiksi soittamalla, sähköpostilla tai tulemalla suoraan ajanvarauspäivystykseen.

Diakoniatyöntekijä varaa ajan asiakkaalle ja voi tavata häntä diakoniatyön

(13)

vastaanottotilassa tai erillisessä keskusteluhuoneessa. Avustusasioissa asiakasta pyydetään ottamaan mukaan tarvittavat asiapaperit, kuten esimerkiksi toimeentulotukipäätös. Tyypillisesti ensimmäisellä tapaamisella pyritään kartoittamaan asiakkaan elämäntilannetta ja avuntarvetta. Ensimmäisellä tapaamiskerralla ei pystytä keskittymään kaikkiin asiakkaan asioihin, minkä takia tapaamisella voidaan yhdessä pohtia, mikä on asiakkaan sillä hetkellä tärkein keskusteltava asia. (Helin ym. 2010, 57–58.)

Joskus asiakkaalla on tarve tulla keskustelemaan asioista useaan kertaan. Ensimmäisellä tapaamiskerralla aika ei riitä välttämättä kaikkien asioiden käsittelyyn. Tällöin voidaan asiakkaan kanssa sopia uusi tapaamisaika. Joskus diakoniatyöntekijä voi ohjata asiakasta myös eteenpäin hakemaan apua tahoilta, joilla on enemmän asiantuntijuutta asiakkaan senhetkisestä tilanteesta. Tällöin tulee kuitenkin varmistaa, ettei asiakas koe tulevansa ohjatuksi vain luukulta uudelle luukulle. (Helin ym. 2010, 58–59.)

Yleistä on, että asiakassuhde päättyy yhteisellä päätöksellä. Joskus taas voidaan sopia, että asiakas ottaa yhteyttä tarvittaessa uudestaan. Asiakkaan kanssa yhdessä voidaan arvioida tapaamisen vaikuttavuutta asiakkaan elämään. Diakoniatyöntekijä voi pyytää asiakasta osallistumaan jatkossa esimerkiksi johonkin vertaisryhmään tai muuhun toimintaan. Työntekijän tärkeä tehtävä on varmistaa, ettei asiakas jää yksin asioidensa kanssa, vaan että asiakkaan kontaktit muissa palvelujärjestelmissä jatkuvat, vaikka diakoniatyön asiakassuhde päättyisikin. (Helin ym. 2010, 59.)

2.3 Diakoniatyötä säätelevät lait ja asetukset

Sosiaali- ja terveystoimen lainsäädännöllinen perusta on määritelty suhteellisen tarkasti.

Asiakkaiden oikeudet määritellään laeissa, ja asiakkaalla on oikeus valittaa sosiaalihuollon päätöksistä. Diakoniatyötä ohjaava kirkkolaki antaa diakoniatyölle suuremman tulkinnanvaran työn sisällöstä. Esimerkiksi taloudellista apua annettaessa asiakkaalla ei ole kirkkolakiin perustuvaa oikeutta saada avustusta, minkä takia kielteisestä päätöksestä ei voi valittaa. Kielteisen päätöksen tarkoituksenmukaisuutta voidaan toki arvioida, mutta usein tämä johtaa vain asian uudelleenarviointiin. (Lilja 2010, 13–14.)

(14)

Kirkkolaki on eduskunnan ja kirkolliskokouksen ehdotusten mukaisesti säädetty laki, joka määrittelee muun muassa kirkon tunnustuksen ja tehtävät. Kirkkolain mukaan lähimmäisenrakkaus on osa kirkon perustehtävää. Kirkon tulee toimia kristillisen sanoman levittäjänä ja lähimmäisenrakkauden toteuttajana. (Kirkkolaki 1993, luku 1, 2§.) Kirkkojärjestyksessä diakoniatyön tarkoituksen kerrotaan olevan niiden auttaminen, joiden hätä on suurin ja jotka eivät saa apua enää muualta (Kirkkojärjestys 1991, luku 4, 3§).

Diakoniatyössä tulee ottaa huomioon kirkkolain lisäksi myös muita yhteiskunnassa vallitsevia lakeja. Julkisuuslain 8 §:ssä säädetään salassapito- ja vaitiolovelvollisuudesta, jotka koskevat yksityiseen henkilöön kohdistuvaa sielunhoitoa sekä diakoniatyön asiakirjoja. Henkilötietolaki koskee kaikkia järjestöjä.

Diakoniatyössä tämä tarkoittaa sitä, että asiakasrekisterin tietojen tulee olla vain asianosaisten ulottuvilla. Lastensuojelulaki velvoittaa ilmoittamaan tilanteesta, jossa lapsen turvallisuus on jollakin tavalla vaarantunut. (Lilja 2010, 13–14.)

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon diakonian ja yhteiskuntatyön linjauksessa diakoniatyön arvoiksi määritellään pyhän kunnioitus, vastuullisuus, oikeudenmukaisuus sekä totuudellisuus. Pyhän kunnioituksella tarkoitetaan sitä, että jokaisessa ihmisessä tulisi nähdä Jumalan kuva. Vastuullisuus näkyy siinä, että kirkossa pyritään huolehtimaan lähimmäisistä ja varjelemaan luomakuntaa. Oikeudenmukaisuus on lähempänä toteutumistaan, kun puolustetaan erityisesti niiden oikeuksia, joiden oikeuksia muut eivät puolusta. Totuudellisuus toteutuu, kun kirkko elää niin kuin opettaa ja uskoo. (Meidän kirkko - välittävä yhteisö -linjaus 2015.)

2.4 Diakonian raamatullinen perusta

Perinteisesti kirkon diakoniatyölle haetaan perusteluita Raamatusta. Diakonian juuret voidaan löytää Raamatusta, sillä lähimmäisen rakastaminen ja armon sosiaalinen ulottuvuus ovat osa kokonaisvaltaista evankeliumia, jota Raamattu kehottaa julistamaan. (Latvus 2007, 52–69.) Jo Vanhassa testamentissa on kohtia, joissa korostetaan voimakkaasti sosiaalista huolenpitoa ihmisestä. Tämä ilmenee esimerkiksi

(15)

Mooseksen kirjojen säädöksissä, joissa kehotetaan huolehtimaan myös vähäosaisista ihmisistä yhteiskunnassa. Vanhassa testamentissa vastuu vähäosaisista annetaan koko ympäröivälle yhteisölle. (Räisänen 2007, 39–40.)

Useaan otteeseen Vanhassa testamentissa kerrotaan myös itse Jumalan huolehtivan leskien ja orpojen oikeuksista. Jumala rakastaa muukalaista ja ruokkii sekä vaatettaa hänet. (5. Moos. 10:17–19.) Samalla kehotetaan ihmisiä huolehtimaan muukalaisista samalla tavalla. Vanhan testamentin kirjallisuudessa arvostellaan myös rikkaiden välinpitämättömyyttä. Synniksi mainitaan usein juuri itsekkyys ja köyhien laiminlyöminen (Räisänen 2007, 40). Myös Uusi Testamentti jatkaa samaa linjaa kehottaen ihmisiä toimimaan kuten Jumala toimii köyhiä rakastaessaan. Matteuksen evankeliumissa Jeesus kertoo vähäisimmälle veljelle tehdyn hyvän teon kohdistuvan itse Jeesukseen (Matt. 25:35–46). Tunnetuimpia Jeesuksen vertauksia on vertaus laupiaasta samarialaisesta, joka auttoi hätään joutunutta ollessaan itse huonossa asemassa juutalaisessa yhteiskunnassa (Luuk. 10:25–37).

Diakonian perustelut nousevat kristillisestä ihmiskäsityksestä. Kristinuskon näkemyksen mukaan jokainen ihminen on ehdottoman arvokas ja ainutkertainen.

Ihmisellä on oikeus elää turvallisesti ja vapaana yksilönä. Ihmisen ajattelun, omantunnon tai uskonvapautta ei saa rajoittaa. Ihmisen arvo on itsessään loukkaamaton ja rikkumaton. Kristillisen ihmiskäsityksen juuret ovat Raamatussa. Raamatusta voidaan löytää kolmiosainen ihmiskäsitys, johon kuuluvat ruumis, sielu sekä henki. Ruumis on Jumalan luoma ja sitä voidaan verrata eläinkuntaan. Sielu on ihmiselle ominainen, psyykkisistä voima-varoista koostuva kokonaisuus. Näitä voimavaroja ovat esimerkiksi äly, tunne-elämä ja tahto. Kristillisen teologian mukaan hengen kautta ihmisellä on välitön ja läheinen yhteys Jumalaan. Henki on kuolematon toisin kuin sielu ja ruumis.

Ihmisestä ei kuitenkaan voida tehdä jyrkkää jaottelua ja kristinusko korostaakin, että ihminen on kokonaisuus. Sekä ruumis, sielu että henki ovat Jumalan hyvää luomistyötä.

(Ruokanen 1991, 31–33.)

Diakoniatyössä toteutetaan rakkauden kaksoiskäskyä, jossa Jeesus kehottaa tekemään toisille niin kuin toivoisi itselleen tehtävän (Matt. 22:34–40). Kristillinen, Raamatusta nouseva ihmiskäsitys velvoittaa tekemään diakoniatyötä. Diakoniatyössä tulee auttaa erityisesti niitä, jotka ovat heikoimpia. Ihmisiä ei kristillisen ihmiskäsityksen perusteella

(16)

aseteta paremmuusjärjestykseen, vaan kaikkia on autettava eikä ketään saa unohtaa.

(Niemelä 2002, 101–102.)

(17)

3 ASIAKKAAN HENGELLISYYDEN TUKEMINEN DIAKONIATYÖSSÄ

3.1 Eettisyys asiakkaan hengellisessä kohtaamisessa

Diakoniatyössä päämääränä on aina ihmisen auttaminen tämän omista lähtökohdista käsin. Diakoninen apu on tarjolla täysin ilman ehtoja, mikä on tärkeää muistaa, kun puhutaan asiakkaiden hengellisyydestä. (Diakoniatyöntekijän eettiset ohjeet 2001, 2.) Diakoniatyössä ei koskaan kysytä ihmisen vakaumusta, sillä diakoninen apu kuuluu kaikille uskonnosta tai hengellisestä tilasta riippumatta. Tämä on yksi diakoniatyön eettisistä periaatteista. Eettisiin periaatteisiin kuuluu kuitenkin myös se, että diakoniatyöntekijä itse tekee työtään kristillisestä vakaumuksesta käsin, jossa jokaista ihmistä arvostetaan Jumalan kuvana. (Diakoniatyöntekijän eettiset ohjeet 2001, 3.) Hengellisyys erottaa diakoniatyön muusta sosiaalialan työstä. Monet asiakkaat hakeutuvatkin diakoniatyöntekijän luokse juuri siksi, että voisivat keskustella hengellisistä asioista. Hengelliset teemat liittyvät usein asiakkaan elämän vaikeuksiin.

Hengellisyys voi olla tukirakenne, jonka avulla oman elämän ongelmia voi peilata.

(Jokela 2011, 142–146.)

Sielunhoidon ensisijaisena tarkoituksena on tarjota ihmiselle inhimillistä lämpöä ja ymmärrystä. Sielunhoitajan ei tule yrittää käännyttää asiakastaan, vaikkakin on luonnollista, että sielunhoitajan vakaumus näkyy työssä. Kuitenkin sielunhoidossa tulee mennä asiakkaiden tarpeiden mukaisesti eteenpäin ilman moraalisaarnoja. Hyvä tapa viestittää omaa vakaumustaan toiselle on eläytyminen ja aito myötätunto sielunhoitotilanteissa. Toisen vakaumuksen kunnioitus on oleellinen osa sielunhoitotyötä. (Wikström 2000, 268–272.)

Sielunhoitosuhteessa sielunhoitajalla on valtaa, jolla tarkoitetaan hänen mahdollisuuttaan vaikuttaa asiakkaan elämään. Auttaja saattaa ajatella, että hän tietää apua hakevaa paremmin, mikä tämän elämälle on hyväksi. Tällöin sielunhoito ei kuitenkaan ole enää eettisesti kestävää. Sielunhoitajan on hyvä opetella sielunhoidollisia taitoja koulutuksessa ja työnohjauksessa. Sielunhoitajan on hyvä ymmärtää, ettei sielunhoitosuhteessa aina saavuteta niitä tavoitteita, joita sille on asetettu. Myös tämän ymmärtäminen kuuluu sielunhoidon etiikkaan. (Kettunen 2013, 142–145.)

(18)

Hengelliset kysymykset ovat harvoin asiakkaan kertoma syy, jonka takia diakoniatyön- tekijää tullaan tapaamaan. Hengellisyyteen liittyvät kysymykset saattavat kuitenkin olla muiden kysymysten taustalla. Elämän kärsimys ja erilaiset kriisit nostavat monesti esille elämän tarkoitukseen liittyvää pohdintaa. Diakoniatyössä asiakkaan hengellinen tukeminen ja kohtaaminen toteutuvat yleensä keskustelun, virsien, rukouksen ja Raamatun lukemisen kautta. Ehtoollinen ja rippi eivät ole kovin yleisiä tavatessa diakoniatyöntekijää. Sielunhoidon hengellisiä välineitä käytetään useimmiten silloin, kun asiakas tekee aloitteen tai kun diakoniatyöntekijä tuntee asiakkaan ja tietää, että hengelliset asiat ovat hänelle tärkeitä. (Hakala 2002, 250–251.)

3.2 Spiritualiteetti

Spiritualiteetin ja hengellisyyden käsitteitä käytetään lähdemateriaalissa rinnakkain.

Käytämme tekstissä molempia käsitteitä siten, miten ne on lähdemateriaaleissa määritelty. Sana ”spiritualiteetti” tulee latinan kielen sanasta ”spiritus”, jolla kristillisessä viitekehyksessä viitataan joko Jumalan Pyhään Henkeen tai ihmisen henkeen. Yleisesti spiritualiteetti-käsite viittaa yksinkertaisesti hengelliseen elämään.

(Kotila 2003, 13–14.)

Asiakkaan spiritualiteetin tukeminen voi olla monenlaista: asiakkaan jumalasuhteen vahvistamista, armon välittämistä, siunaamista, seurakuntayhteyteen ja Jumalan yhteyteen kutsumista tai syntien anteeksi julistamista. Aina asiakkaat eivät kuitenkaan halua puhua hengellisistä asioista diakoniatyöntekijän kanssa. Diakoniatyöntekijöiden voi olla vaikea tietää asiakkaan halusta keskustella hengellisistä asioista ja siten diakoniatyöntekijät eivät välttämättä pidä hengellisiä asioita esillä asiakastapaamisissa.

Avun hakemisella kirkolta voi olla jo itsessään hengellinen merkitys, koska työtä tehdään kristilliseltä arvopohjalta. Työntekijä voi esimerkiksi omilla harkituilla kysymyksillään yrittää ottaa selville asiakkaan suhtautumista rukoukseen. Monesti hengellinen läsnäolo päivystystilanteessa voi jäädä taka-alalle tai ajatuksen tasolle:

asiakkaita on monesti todella paljon ja aikaa rajallisesti. (Jokela 2011, 146–147.)

(19)

3.2.1 Yleinen spiritualiteetti

Yleinen kiinnostus spiritualiteettia kohtaan on kasvanut merkittävästi viime vuosikymmeninä. Kyynisyys materiaalista omistamista kohtaan on lisääntynyt ja johtanut huomion kiinnittymiseen elämän spirituaalisiin ulottuvuuksiin. Kun puhutaan hengellisyydestä, liitetään keskusteluun usein myös uskonto. Kaikki hengellisyys ei kuitenkaan ole uskonnollisuutta. Jollekin ihmiselle hyvän musiikin kuuntelu voi olla hengellisin kokemus hänen koko elämässään. (Wikström 2000, 62–65.) Vaikka institutionaalisen uskonnon suosio on asteittain vähentynyt, on yleinen kiinnostus spiritualiteettia kohtaan kasvanut. (McGrath 1999, 1–9.) Minna Valtonen (2009, 58) jakaa spiritualiteetin käsitteen kristilliseen spiritualiteettiin ja inhimilliseen spiritualiteettiin. Edward R. Canda (1999) käyttää käsitettä yleinen spiritualiteetti. Se tarkoittaa sitä, että ihminen etsii ymmärrystä, tarkoitusta ja moraalisesti tyydyttäviä suhteita itseensä, toisiin ja maailmankaikkeuteen sekä perustetta olemassaololleen.

(Canda 1999, 8–9.)

Erilaiset elämänkatsomukset muovaavat ihmisen ymmärrystä spiritualiteetista.

Spiritualiteetin näkökulma sisältää tärkeitä elämää suuntaavia uskomuksia, arvoja ja toimintaa, jotka voivat ilmentyä uskonnollisilla tai epäuskonnollisilla tavoilla. Se voidaan nähdä yksityisenä tai voidaan jakaa muiden kanssa. Spiritualiteetti ei siis ole vain yksilöllinen asia. Spiritualiteetti voidaan jakaa ja joillain tavoilla se myös täytyy jakaa, sillä se voi vaikuttaa ihmissuhteisiimme ja yhteyteemme toisiin ihmisiin. (Canda 1999, 8–9.)

3.2.2 Kristillinen spiritualiteetti

Alister McGrathin (1999) mukaan kristillisessä spiritualiteetissa yhdistyvät kristinuskon opin perusteet ja kokemus elämästä kristillisen uskon pohjalta. Kristillinen spiritualiteetti voidaan ymmärtää myös kristityn yksilön tai ryhmän pyrkimyksenä syventää kokemusta Jumalasta. Kristillisen spiritualiteetin muovautumisessa tärkeitä tekijöitä ovat persoonalliset tekijät. Persoonallisilla tekijöillä tarkoitetaan sitä, että kristityillä on erilaiset persoonallisuudet ja sosiaaliset taustat sekä eri näkökulmat kristillisen uskon merkittäviin teemoihin. Tämän vuoksi persoonallisuus on merkittävä

(20)

osa spiritualiteettia. Uskontokuntaan tai -suuntaan liittyvillä tekijöillä tarkoitetaan sitä, että eri kristillisillä yhteisöillä on eroja kristillisen elämän ymmärtämisessä. Nämä erot liittyvät usein teologisiin painotuksiin tai opettamiseen, mikä erottaa yhteisöt toisistaan.

Onkin tärkeää, että puhuttaessa kristillisestä spiritualiteetista otetaan huomioon erilaiset kristilliset yhteisöt nykymaailmassa. Myös yksilön asenteet maailmaa, kulttuuria ja historiaa kohtaan muovaavat kristillistä spiritualiteettia. (McGrath 1999, 1–9.)

Antti Raunio (2003) korostaa luterilaisen spiritualiteetin kohdalla suhdetta lähimmäiseen. Kun ihminen pääsee uskossa yhteyteen Jumalan kanssa, alkaa hän automaattisesti harjoittaa uskoa, toivoa ja rakkautta. Tämän määritelmän mukaan ihmisen hengellisyys liittyy siis koko ihmisen elämään, jumalasuhteeseen sekä suhteisiin lähimmäisten kanssa. (Raunio Antti, 2003, 35.)

3.3 Sielunhoito

Sielunhoito on osa koko kirkon tehtävää, sillä se kuuluu kaikille seurakunnan työntekijöille ja seurakuntalaisille. Sen kautta toista ihmistä autetaan elämään, ihmissuhteisiin ja jumalasuhteeseen liittyvissä kysymyksissä. Diakoniatyössä sielunhoidollisuus on läsnä asiakastilanteissa, kun asiakasta kuunnellaan ja kohdataan kokonaisvaltaisesti. Ihmissuhteista keskusteleminen tai taloudellinen avustaminen koetaan usein sielunhoidollisena apuna. (Kettunen 2013, 264–265, 166.)

Kokonaisvaltaisessa sielunhoidossa ihmisen koko elämäntilanne otetaan huomioon.

Tärkeää sielunhoidossa on se, että ihminen voi kokea tulevansa autetuksi senhetkisessä tilanteessaan. Tämä edellyttää rakastetuksi ja välitetyksi tulemisen kokemusta.

Sielunhoidollisessa suhteessa rakkaudella tarkoitetaan asettautumista tunnetason vuorovaikutussuhteeseen apua tarvitsevan ihmisen kanssa. Vuorovaikutussuhde sisältää tällöin inhimillistä myötäelämistä ja läsnäoloa. Kun sielunhoitaja välittää ihmisestä, joka hänen luokseen tulee apua hakemaan, hän osoittaa tälle sitoutumista, uskollisuutta ja vastuuta. (Kettunen 2013,47–48.)

Dialoginen sielunhoito on yleisimmin käytetty sielunhoidon muoto diakoniatyössä.

Käytännössä se tarkoittaa asiakkaan kuuntelua ja tältä pohjalta käytyä keskustelua.

(21)

Dialoginen sielunhoito on asiakaskeskeistä, koska siinä edetään asiakkaan kertomien asioiden pohjalta. Myös diakoninen sielunhoito on suosittua diakoniatyössä. Siihen kuuluu asiakkaan kokonaisvaltainen auttaminen, jossa sielunhoitoa on hengellisen ja henkisen avun lisäksi myös aineellinen ja sosiaalinen apu. (Unkuri 2013, 10.)

Sielunhoidon välineet täydentävät kohtaamisessa tapahtuvaa vuorovaikutusta, mutta eivät korvaa muuta kokonaisvaltaista kohtaamista. Ne koskettavat ihmistä alueella, jota ihminen ei voi selittää järjellä. (Hakala 2002, 251.) Diakoniatyöntekijät käyttävät Suomessa yleisesti ottaen paljon hengellisiä välineitä sielunhoidollisissa tilanteissa.

Kiiski luokittelee tutkimuksessaan hengellisiä välineitä käyttävät sielunhoitajat kolmeen luokkaan: hengellisiä välineitä paljon käyttävät; silloin tällöin, asiakaslähtöisesti hengellisiä välineitä käyttävät sekä hyvin vähän hengellisiä välineitä käyttävät työntekijät. (Kiiski 2009, 108–109.)

Työntekijän olisi hyvä ehdottaa rukousta, virttä tai rippiä, kun hän kokee sen palvelevan asiakasta. Hengellisten kysymysten kohtaamisen tulee kuitenkin lähteä asiakkaan maailmankuvasta. Hengellisessä kohtaamisessa ja sielunhoidossa ei ole tarkoitus selittää pois maailman kärsimystä, vaan olla rinnalla kysymässä ja jakamassa asiakkaan kokemusta sekä jättämässä näitä asioita Jumalan haltuun. Suomalaisessa sielunhoidossa hengellisyys tulee ilmi useimmiten rukouksen, Raamatun lukemisen, virsien sekä keskustelun kautta. Myös rippiä käytetään, vaikka sen käyttö onkin huomattavasti vähäisempää kuin edellä mainittujen. (Hakala 2002, 251–252.) Esittelemme seuraavassa lyhyesti näiden sielunhoidon välineiden käyttöä sielunhoidossa.

3.3.1 Keskustelu ja läsnäolo

Sielunhoidossa sielunhoitaja toimii parhaimmillaan apua tarvitsevan vierellä kulkijana.

Vierellä kulkeminen on kumppanuutta, jossa edetään apua tarvitsevan ihmisen elämäntilanteen mukaan. (Kettunen 2013, 119–120.) Jouko Kiisken Mikkelin hiippakunnan papeista ja diakoniatyöntekijöistä tehdystä tutkimuksesta selviää, että kuuntelu ja keskustelu ovat nykyään keskeisessä asemassa sielunhoidollisissa tilanteissa. Keskustelun tulee olla tasavertaista, kunnioittavaa ja vilpitöntä. Sanallisen viestinnän lisäksi myös nonverbaalisen viestintään tulee kiinnittää huomiota. Myös

(22)

ilmeillä ja eleillä asiakasta voidaan kunnioittaa ja osoittaa hänelle, että työntekijä on halukas käymään hänen kanssaan sielunhoidollista keskustelua. (Kiiski 2009, 84–90.) Kiireetön läsnäolo ja kuuntelu ovat tärkeitä välineitä sielunhoitotilanteissa. Kuunteluun kuuluu myös sanattoman viestinnän sekä tunteiden kuuntelu. Sielunhoidolliset tilanteet ovat usein täynnä erilaisia tunteita, vaikka niitä ei aina sanoitetakaan ääneen.

Kuuntelukeskeisessä sielunhoidossa pyritään siihen, että asiakas itse löytäisi ratkaisut oman elämänsä hankaliin tilanteisiin. Usein jo se, että saa jakaa ajatuksiaan toisen kanssa, auttaa selvittämään omia ajatuksia. (Kiiski 2009, 93–96.)

Aina sielunhoitoon tuleva ihminen ei ole luonteeltaan kovin puhelias. Tällöin sielunhoitaja voi esittää kysymyksiä ja viedä keskustelua näin eteenpäin. Kun käytetään mahdollisimman avoimia kysymyksiä, asiakas saa itse valita, mihin kysymyksiin hän on valmis vastaamaan. Neuvojen jakamista tulisi välttää sielunhoitotilanteissa.

Ennemminkin tulisi keskittyä yhdessä pohtimaan, mitä ongelmien helpottamiseksi voisi tehdä. Asiakas on kuitenkin se, joka loppujen lopuksi saa itse päättää, miten hän lähtee omassa elämäntilanteessaan eteenpäin. (Kiiski 2009, 101.)

3.3.2 Rukous

Laajasti ajateltuna rukous on läsnä koko ajan sielunhoitotilanteessa. Yleensä rukous ymmärretään kuitenkin tietoisena, keskittyneenä hiljentymisenä Jumalan edessä. (Kiiski 2009, 113.) Rukous voi luoda turvallisuutta ja toimia henkilökohtaisen uskonelämän osana. Rukous voi luoda myös yhteyden tunnetta. (Jokela 2011, 142–146.) Diakoniatyöntekijä voi käyttää rukousta vastaanottotilanteessa, mikäli asiakas sitä toivoo. Diakoniatyöntekijät ovatkin kokeneet rukouksen tärkeäksi työvälineeksi sekä asiakkaan mutta myös oman itsensä kannalta. (Rättyä 2012, 88.) Yhteinen rukous voi olla myönteinen kokemus sellaisellekin ihmiselle, joka ei muuten koe uskonnollisia asioita läheisiksi. Se voi viestiä välittämisestä ja siitä, että elämä on jonkun suuremman käsissä. (Hakala 2002, 252.) Usein verbaalinen rukous edistää sielunhoitoprosessia, mutta siihen liittyy myös omat vaaransa. Sielunhoitajan tulee asettaa sanansa tarkasti rukouksessa, jotta ei vahingossa loukkaisi asiakastaan. Sielunhoitaja saattaa myös helposti paeta rukouksen taakse, mikäli ei osaa kohdata asiakkaan ongelmia

(23)

keskustelemalla. Tällöin asiakas saattaa kokea, ettei hänen hätäänsä kuunnella. (Kiiski 2009, 115–116.)

Rukous on vaativa osa sielunhoitoa, sillä sielunhoidollisessa tilanteessa asiakas on usein erityisen herkässä mielentilassa. Useimmiten rukous sopii parhaiten sielunhoitotilanteen loppuun, jolloin voidaan rukoilla keskustelun aikana esiin tulleiden asioiden puolesta.

(Kiiski 2009, 117.) Aina rukous ei ole kuitenkaan ääneen rukoilemista, vaan työntekijä voi rukoilla hiljaa mielessään tapaamisen aikana, sitä ennen tai sen jälkeen (Hakala 2002, 252). Mikäli rukousta käytetään sielunhoidollisessa tilanteessa, on tärkeää, että se on luontevaa sekä asiakkaalle että työntekijälle (Kiiski 2009, 118).

3.3.3 Raamattu ja virsikirja

Myös Raamattua ja muuta hengellistä kirjallisuutta voidaan käyttää asiakastapaamisissa.

Sielunhoito perustuu jo itsessään Jumalan Sanaan, sillä Raamatusta löytyvä elämänviisaus ja kristillinen ihmiskäsitys vaikuttavat paljon sielunhoidon toteuttamiseen. Jotkut sielunhoitajat haluavat viitata työssään konkreettisesti Raamatun teksteihin, kun taas toisilla ne vaikuttavat taustatekijöinä. Raamattua ei käytetä sielunhoidollisissa tilanteissa yhtä paljon kuin rukousta. (Kiiski 2009, 118–119.)

Raamatun käyttöä sielunhoitotilanteissa on hyvä pohtia ennen kaikkea asiakkaan näkökulmasta: mikä vie asiakasta eteenpäin ja rohkaisee häntä. Tapaamisessa voi lukea esimerkiksi tuttuja raamatunkohtia tai viitata keskustelussa lyhyesti johonkin Raamatun paikkaan. (Hakala 2002, 252.) Esimerkiksi psalmeissa käsitellään paljon ahdistusta, masennusta, surua ja kuolemaa, mutta samalla lukija voi löytää sieltä paljon positiivisia tunteita: kiitollisuutta, luottamusta, iloa ja rauhaa. Parhaimmassa tapauksessa sielunhoitoon tuleva asiakas voi reflektoida omia tuntemuksiaan Raamatun henkilöiden tuntemuksiin ja saada sitä kautta elämäänsä helpotusta ja lohdutusta. Raamatun käyttö sopii hyvin tilanteisiin, jossa käytetään myös verbaalista rukousta; sielunhoitotilanne voi päättyä esimerkiksi lyhyeen loppuhartauteen. (Kiiski 2009, 118–120.)

Asiakaslähtöinen Raamatun käyttö sielunhoidossa alkaa aina asiakkaan aloitteesta.

Asiakas voi esimerkiksi ottaa esille hänen mieltään painavia kysymyksiä Raamatusta.

(24)

Asiakkaalla tulisi olla aina oikeus kertoa oma näkemyksensä asiasta sielunhoitajalle.

Sielunhoitaja saa antaa asiasta oman näkemyksensä asiakkaalle, mutta eettiseen sielunhoitoon ei kuulu asiakkaan painostaminen vaihtamaan omaa näkökulmaansa.

Sielunhoito on ennen kaikkea kahden ihmisen välistä vuorovaikutusta, johon Raamatun tekstit voivat olla tuomassa lisää syvyyttä, mikäli asiakas niin toivoo. (Kiiski 2009, 120.)

Vuoden 1986 virsikirjan esipuheessa sanotaan, että virsistä saa iloa ja voimaa elämään.

Voimme laulaa iloamme ja hätäämme ja kuulla virsissä Jumalan puhuttelun. Virret julistavat, opettavat, hoitavat sielua ja tarjoavat ihmisille rukouksen ja yhteyden kokemuksen. (Virsikirja 1986.) Virsillä voi siis olla myös sielunhoidollinen tehtävä, vaikka nykyään virsien käyttö sielunhoidossa onkin vähäistä (Kiiski 2009, 121–124).

Kuten muidenkin hengellisten välineiden, myös virsien kanssa lähdetään liikkeelle asiakkaan omasta tahdosta. Mikäli asiakas toivoo virsien laulamista, se voidaan ottaa osaksi sielunhoidollista tilannetta. Virret ovat toivottuja etenkin vanhusten sielunhoidossa. Ikäihmiset ovat oppineet virsiä nuoruudessaan, minkä takia ne saattavat tuoda mieleen tärkeitä muistoja. Toivotuimmat virret sielunhoidossa on sellaisia, jotka tuovat lohtua ja toivoa elämään. Virsiteksteissä on esillä myös Jumalan huolenpito ja armahdus. (Kiiski 2009, 121–124.)

3.3.4 Rippi

Rippi muodostuu synnintunnustuksesta ja -päästöstä. Ripissä ihminen tunnustaa syntisyytensä tai jonkin erityisen synnin, minkä jälkeen ripin vastaanottaja antaa hänelle synninpäästön. Rippiä voidaan käyttää, kun ihminen kokee tehneensä väärin Jumalaa vastaan ja haluaa pyytää Jumalan anteeksiantoa. Kirkon toimitusten oppaan mukaan ripin voi ottaa vastaan pappi, lehtori, diakoniatyöntekijä, seurakunnan muu työntekijä tai seurakuntalainen. Ripin vastaanottajan tulee vaieta ripissä ilmi tulleesta asiasta. Hän ei saa myöskään mainita, että joku tietty henkilö on käynyt hänen luonaan ripittäytymässä. (Kirkollisten toimitusten opas 2006, 97–100.)

(25)

Rippiä käytetään diakoniatyössä suhteellisen vähän. Diakoniatyöntekijät voivat kokea tehtävän kuuluvan ensisijaisesti papille. Rippiä ei tulisi koskaan käyttää ilman, että siihen liittyy keskustelu. Keskustelun avulla asiakas voi sanoittaa syyllisyyttään, johon liittyy monesti paljon tunteita. Synninpäästö on aiheellinen etenkin silloin, kun syyllisyys liittyy selkeästi nimettävään syntiin tai jumalasuhteeseen. Ripissä ihminen saa vakuutuksen siitä, että Jumala antaa anteeksi ja hyväksyy yhteyteensä. (Hakala 2002, 253.)

Rippi on oikein käytettynä vapauttavaa. Rippiä voi kuitenkin käyttää myös väärin esimerkiksi tilanteissa, joissa ripillä yritetään hoitaa masennusta, ahdistusta ja häpeää.

Tämä johtaa helposti siihen, että ripittäytyvä uskoo oman masennuksensa olevan syntiä.

Tämä taas saattaa johtaa epäterveeseen syyllisyyteen. Ripittäytymisen tarpeen tuleekin lähteä asiakkaasta itsestään ja hänen synnintunnostaan. Mikäli diakoniatyöntekijä sielunhoitotilanteessa kokee, ettei ripille ole edellytyksiä, voi jokin muu ratkaisu olla parempi asiakkaan tilanteeseen. Esimerkiksi masentuneen kanssa voi rukoilla, vaikka ripille ei olisikaan aihetta. (Kiiski 2009, 127; Hakala 2002, 254.)

(26)

4 KOKONAISVALTAINEN KOHTAAMINEN DIAKONIATYÖSSÄ

4.1 Asiakkaan ja työntekijän välinen vuorovaikutussuhde

Kohtaaminen on toista ihmistä kohti käymistä ja kuuntelua (Mattila 2007, 12–13).

Kohtaaminen on ihmisten välillä tapahtuvaa vuorovaikutusta. Tämä tarkoittaa sitä, että kohtaamisessa ovat kahden ihmisen lisäksi aina läsnä myös yhteiskunnalliset, kulttuuriset ja ajallis-paikalliset tekijät. Asiakkaan ja työntekijän välisessä vuorovaikutuksessa tulee ottaa huomioon molempien kontekstit. Sosiaalityössä ihmisiä kohdataan monesti säännellyn työnjaon mukaan. Asiakkaan kokonaistilanteen huomioiva kohtaaminen merkitsee sitä, että asiakkaan ongelmia aletaan selvittää siellä, missä ne havaitaan. Tällöin työtä tehdään yhteistyössä asiakkaan kanssa. (Pohjola 1993, 83–87.)

Ensimmäinen kohtaaminen asiakkaan kanssa on erityisen tärkeä ja siitä välittyvä ilmapiiri luo perustan työntekijä-asiakas -suhteen jatkolle. Kohtaamisessa positiivinen vuorovaikutus on osoittautunut paremmaksi menetelmäksi kuin kommunikointi ongelmia korostavalla kielellä. Asiakkaan voimavarojen käyttöönotto ja tietoisuus kohtaamisen kontekstisidonnaisuudesta luovat pohjan asiakkaan ja työntekijän kohtaamiselle. (Pohjola 1993, 83–87.) Vuorovaikutuksessa rakentuva suhde asiakkaan ja työntekijän välillä vaihtelee kohtaamisissa tilanteittain (Juhila 2012, 201).

Suomen laissa määritellään, että asiakkaan toivomukset ja mielipiteet sekä muut yksilölliset tarpeet on otettava huomioon asiakastyössä. Asiakkaan kuuluu saada hyvää kohtelua ilman minkäänlaista syrjintää tai hänen ihmisarvonsa tai vakaumuksensa loukkaamista. (Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 2000, 4§.) Myös diakoniatyöntekijän eettiset periaatteet määrittelevät, että asiakastyössä pyritään aina asiakaslähtöiseen kohtaamiseen sekä jokaisen asiakkaan kunnioittamiseen (Diakoniatyöntekijän eettiset ohjeet 2001, 2). Asiakkaan oma itsemääräämisoikeus omaan elämäänsä pyritään säilyttämään. Asiakaslähtöisyydellä tarkoitetaan myös sitä, että asiakastyötä tehdään yhdessä asiakkaan kanssa niin, että asiakas saa olla subjektina.

(Raunio Kyösti 2009, 103.)

(27)

Työntekijän ja asiakkaan ajatusmaailmat eivät aina kohtaa. Työntekijällä voi olla esimerkiksi ennakkoluuloja asiakasta kohtaan. Asiakastyössä on tärkeää muistaa ihmisyyden kunnioittaminen yhtenä perusarvona. Tähän liittyy myös asiakkaan itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen, jolloin työntekijän tulee kunnioittaa asiakkaan arvoja ja valintoja, vaikka ne poikkeaisivat suurestikin työntekijän omista ajatuksista.

(Raunio Kyösti 2009, 104–106.)

Asiakassuhteessa on olennaista luottamuksen syntyminen. Luottamus on ansaittava jokaisella tapaamiskerralla uudestaan asiakasta arvostamalla ja kunnioittamalla.

Luottamus on molemminpuolista, sillä asiakkaan tulee kertoa tilanteestaan totuudenmukaisesti, mutta myös työntekijän on kerrottava rehellisesti asiakkaalle hänelle kuuluvista oikeuksista ja palveluista. Joskus työntekijä saattaa joutua tilanteeseen, jossa hän joutuu toimimaan sen perusteella, mitä asiakas suostuu tilanteestaan kertomaan. (Mäkinen 2008, 257.)

Asiakastyöhön kuuluu myös ihmisen ymmärtäminen kokonaisvaltaisena psyko-fyysis- sosiaalisena olentona. Kansainvälisessä sosiaalialan keskustelussa ihmisyyteen katsotaan kuuluvan myös spirituaalinen ulottuvuus. (Jokela 2010, 210.) Kokonaisvaltaisessa kohtaamisessa on tavoitteena auttaa ihmistä mahdollisimman kokonaisvaltaisesti. Ihmistä ei huomioida vain yksilönä vaan myös perheensä ja muiden viiteryhmiensä kautta. Kokonaisvaltaisessa kohtaamisessa asiakasta pyritään auttamaan fyysisesti, psyykkisesti, sosiaalisesti, hengellisesti ja emotionaalisesti. Asiakkaan auttaminen vaatii monesti koko hänen elämäntilanteensa jäsentämistä, minkä pohjalta työntekijä ja asiakas voivat lähteä miettimään tukitoimenpiteitä. Kohtaamisissa painottuu monesti yksi osa-alue, mutta ihmisen toivon ja selviytymismahdollisuuksien vahvistaminen ulottuu eri elämänalueille. (Hakala 2002, 234.)

4.2 Taloudellinen avustaminen

Diakoniatyössä pyritään lievittämään ihmisten kärsimystä ja kohentamaan heidän elinolosuhteitaan (Diakoniatyöntekijän eettiset ohjeet 2001, 1). Asiakkaiden elämäntilanteissa usein pinnalla ovat erityisesti perusturvan riittävyyteen ja velkaantumiseen liittyvät kysymykset. Velkaantumista voivat aiheuttaa esimerkiksi

(28)

lainat tai työttömyydestä tai avioerosta johtuva taloudellinen ahdinko. (Rättyä 2012, 92.) Seurakunnat ovat arvioineet painopisteen muuttuneen suomalaisessa diakoniatyössä. Esimerkiksi kotikäynnit ovat vähentyneet, kun taas useissa seurakunnissa ruoka-apu ja muu aineellinen auttaminen olivat lisääntyneet selvästi.

(Kirkon tutkimuskeskus 2012, 201–202.)

Taloudellinen avustaminen nousi 1990-luvun laman aikaan seurakuntien tarjoamaksi hätäavuksi. Vaikka taloudellisen avun oli tarkoitus olla tilapäisluontoista kriisiapua, on se jäänyt pysyväksi auttamismuodoksi Suomen paikallisseurakunnissa vielä 2000- luvullakin. (Juntunen 2006, 53.) Taloudellisen auttamisen resurssit vaihtelevat seurakunnittain. Diakoniatyön taloudellisen avustamisen mahdollistavat kunkin seurakunnan talousarvioon perustuva määrärahat. Tämän lisäksi tuloja voi tulla myös Yhteisvastuukeräyksestä tai erilaisista arpajaisista, joita seurakunta järjestää diakoniatyön hyväksi. Mikäli seurakunnalla ei ole riittävästi resursseja auttaa asiakasta hänen taloudellisessa tilanteessaan, voidaan apua hakea myös omasta hiippakunnasta tai valtakunnallisesta kirkon diakoniarahastosta. Tällöinkin avunhakeminen tapahtuu diakoniatyöntekijän välityksellä. (Rättyä 2012, 92–95.)

Diakoniatoimistosta voi saada taloudelliseen ahdinkoon apua esimerkiksi ruoka-avun, osto-osoituksen tai laskujen maksamisen muodoissa. Aineelliseen kohtaamiseen liittyy myös muunlainen taloudellinen tukeminen, kuten esimerkiksi viranomaisyhteistyö, neuvonta ja ohjaus. Viranomaisyhteistyöllä tarkoitetaan asiakkaan taloudelliseen tilanteeseen liittyvää yhteistyötä eri viranomaistahojen kanssa. Neuvonnassa taas asiakkaalle kerrotaan hänelle kuuluvista sosiaalietuuksista ja -palveluista. (Rättyä 2012, 94.)

Seurakuntadiakoniassa taloudellista avustusta ei yleensä anneta suoraan asiakkaan tilille. Pieniä osto-osoituksia voidaan osoittaa johonkin tiettyyn kauppaan, josta asiakas voi käydä osto-osoitusta vastaan hakemassa tarvitsemansa tuotteen tai ruokaa. Yleensä avustus myönnetään diakoniatyöntekijän, diakoniatiimin, seurakuntaneuvoston tai johtavan diakoniatyöntekijän päätöksen mukaisesti. Kun on kyseessä isompi avuntarve, voidaan apua hakea diakoniarahastoista. (Juntunen 2006, 81.) Tällöinkin avustus tehdään diakoniatyöntekijän kautta. Kirkon diakoniarahasto on koko Suomen evankelis- luterilaisen kirkon yhteinen avustusrahasto. Sen lisäksi rahastoja on myös

(29)

hiippakunnissa ja seurakuntayhtymillä. Kirkon diakoniarahasto tekee lisäksi yhteistyötä Tukikummit-säätiön kanssa, joka on painottanut erityisesti lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemistä. (Kirkon keskushallinto 2013c.)

Viranomaisyhteistyöllä tarkoitetaan esimerkiksi sitä, että sosiaalityöntekijältä kysytään asiakkaan suostumuksella, millaisia tukia asiakkaan on mahdollista saada toimeentulonsa turvaamiseksi. Asiakkaan saadessa kielteisen päätöksen toimeentulotuesta voi diakoniatyöntekijä esittää oman näkemyksensä sosiaalityöntekijälle, mikäli kokee, ettei asiakkaan saama päätös ole ollut perusteltu.

Joissain tapauksissa sosiaalitoimisto ja diakoniatyö voivat tehdä yhteistyötä niin, että asiakkaan lasku maksetaan yhteistyössä. (Juntunen 2006, 82.)

Diakoniatyöntekijä ohjaa asiakasta usein hänelle kuuluvien palveluiden piiriin. Usein asiakasta kehotetaan ottamaan yhteyttä sosiaalitoimistoon tai velkaneuvontaan.

Diakoniatyöntekijä voi myös täyttää asiakkaan kanssa yhdessä esimerkiksi toimeentulotukihakemuksen. Diakoniatyöntekijä voi myös tehdä asiakkaan kanssa konkreettisia laskelmia siitä, mihin asiakkaan varat riittävät ja miten elämänhallintaa voitaisiin parantaa. (Juntunen 2006, 84–85.)

Diakoniatyön taloudellisessa avustamisessa painotetaan yhteiskunnan vastuuta kansalaisten perustoimeentulosta, diakonisen avun kertaluontoisuutta ja sitä, että taloudellinen apu on vain osa ihmisen kokonaisvaltaista auttamista. Taloudellisen auttamisen ohella on tärkeää tarjota myös sielunhoidollista keskustelua, rukousta tai esimerkiksi ohjata asiakasta mukaan seurakunnan toimintaan. Asiakkaan aineellisen tukemiseen tulee varata reilusti aikaa, jotta aikaa jäisi myös tarvittaessa muiden asioiden käsittelemiseen. (Rättyä 2012, 93–95.)

Asiakastyössä asiakkaan aineelliseen hätään vastaaminen on monesti hyvä keino päästä eteenpäin myös muiden asiakkaan ongelmien ratkaisemisessa. Ihmisen aineellinen hätä vaikuttaa merkittävästi myös ihmisen muihin elämänalueisiin. Rahan puutteessa ei ole usein varaa esimerkiksi soittaa ystävälle, jolle voisi kertoa huolia tai pahimmassa tapauksessa ei ole varaa ostaa lääkkeitä sairauksien hoitamiseen. (Raunio Kyösti 2009, 181; Rättyä 2012, 93.)

(30)

4.3 Psykososiaalinen tukeminen

Psykososiaaliseen tukemiseen keskittyvässä asiakastyössä kiinnitetään huomiota asiakkaan yksilöllisiin tarpeisiin. Yksilöllisyyden huomioimisella tarkoitetaan sitä, että työntekijä haluaa oppia ymmärtämään asiakasta mahdollisimman laajasti. (Kananoja 2007, 112.) Asiakastyössä keskitytään tällöin asiakkaan elämäntilanteen, tavoitteiden ja voimavarojen selvittämiseen. Tällöin kunnioitetaan asiakkaan ainutlaatuisuutta ja tehdään työtä hänen lähtökohdistaan käsin. (Raunio Kyösti, 2009, 178.) Työskentelyssä pidetään tärkeänä myös asiakkaan ja hänen sosiaalisen ympäristönsä vuorovaikutusta.

Tällöin kohtaamisessa otetaan huomioon asiakkaan sosiaalis-taloudellinen tilanne, lähisuhteet sekä sisäinen maailma. Sisäinen maailma koostuu ajattelusta, tunteista ja kokemuksista. (Granfelt 2010, 132.)

Psykososiaaliseen kohtaamiseen liittyy terapeuttinen ulottuvuus, sillä siinä pyritään ymmärtämään asiakkaan tarpeita kokonaisvaltaisesti. Kuitenkaan kysymys ei ole varsinaisesta terapiatyöstä vaikka kohtaamisen tavoitteena onkin asiakkaan psyykkinen selviytyminen. Psykososiaalisessa kohtaamisessa keskitytään muuttamaan asiakkaan tilannetta, ei niinkään asiakasta itseään. Mikäli asiakkaan tilanne muuttuu paremmaksi, saattaa tämä kuitenkin vaikuttaa myös asiakkaan käyttäytymismalleihin. (Raunio Kyösti, 2009, 179–180.)

Psykososiaalisessa työssä tärkeää on asiakkaan ja työntekijän välinen vuorovaikutussuhde, joka on tiiviisti yhteydessä arvokysymyksiin ja joka perustuu ihmisestä välittämiseen. Parhaimmillaan asiakkaan ja työntekijän välinen kohtaaminen on voimaannuttavaa, jolloin asiakas kokee, että häneen uskotaan ja että häntä arvostetaan. Hyvä suhde asiakkaan ja työntekijän välillä mahdollistaa asiakkaan elämässä muutoksen, joka lähtee asiakkaasta itsestään, mutta jossa työntekijä voi olla tukemassa asioiden jäsentelyssä ja tarkastelussa. Luottamuksen rakentuminen asiakkaan ja työntekijän välille luo hyvät edellytykset käsitellä vaikeitakin asioita. (Sarvimäki 2007, 195; Kananoja 2007, 108–109.)

Työntekijän tulisi paneutua asiakkaan tilanteeseen huolella ja pyrkiä ymmärtämään tämän kokemusmaailmaa. Dialogissa työntekijä pyrkii antamaan asiakkaalle näkökulmia tämän tilanteesta ja ongelmista, minkä kautta asiakas voi saada uusia

(31)

avaimia oman tilanteensa muuttamiseen. Kaikessa keskitytään asiakkaan omaan ymmärrykseen tilanteestaan ja asiakkaaseen oman elämänsä parhaana asiantuntijana.

(Raunio Kyösti 2009, 180–181.)

Toisinaan asiakkaan tilanteen ymmärtäminen voi olla työntekijälle vaikeaa, sillä työntekijällä ei usein ole omakohtaista kokemusta esimerkiksi syrjäytymisestä tai muista asiakkaan ongelmista. Vaikka työntekijä ei olisikaan käynyt samanlaisia asioita läpi kuin asiakas, voi hän kuitenkin ymmärtää asiakkaan elämäntilannetta omien elämäntilanteidensa kautta. Tällöin on kuitenkin tärkeää, että työntekijä on itse käsitellyt omat kokemuksensa. Tärkeintä on, että asiakas kokee itse tulevansa ymmärretyksi kohtaamisessa. (Raunio Kyösti 2009, 181–182.)

Psykososiaalinen työskentely ei keskity vain asiakassuhteeseen, vaan työntekijä voi kohtaamisessa pyrkiä vaikuttamaan myös esimerkiksi asiakkaan sosiaalisiin suhteisiin.

Hän voi myös ohjata asiakasta tälle kuuluviin palveluihin ja erilaisiin ryhmiin. Asiakas ei saa kuitenkaan kokea, että häntä pompotellaan. (Raunio Kyösti 2009, 184.) Kuitenkin esimerkiksi seurakunnan diakoniatyön tai eri järjestöjen järjestämiin ryhmiin osallistuminen voi olla asiakkaalle vertaistuellinen tai syrjäytymistä ehkäisevä kokemus (Puuska 2012, 112).

Diakoniatyöntekijä kohtaa työssään paljon toivonsa menettäneitä ihmisiä, jolloin psykososiaalinen kohtaaminen on myös toivon esillä pitämistä ja kannattelua, kunnes ihminen itse voimaantuu. Työntekijä voi olla antamassa emotionaalista tukea, esimerkiksi rohkaisua, kannustamista, lohduttamista ja välittämisen osoittamista, kun hänen luokseen tullaan keskustelemaan kaikista elämään kuuluvista aiheista. Mikään aihe ei ole poissuljettu. Keskusteluapua pidetäänkin yhtenä diakoniatyön keskeisimmistä auttamismenetelmistä. (Rättyä 2012, 90–91.)

Dialogiseen keskusteluun kuuluvat tasavertaisuus, kunnioitus, keskinäinen arvostus sekä pyrkimys yhteiseen ymmärrykseen keskusteltavasta asiasta. Keskustelun aikana asiakas saattaa ymmärtää tilanteensa eri kantilta kuin aikaisemmin ja hänelle saattaa avautua uusia keinoja selvitä tilanteesta. Dialogissa tärkeää on myös sanaton viestintä, jossa esimerkiksi ilmeet ja äänensävy saattavat kertoa asiakkaan tilanteesta enemmän kuin sanat. (Rättyä 2012, 90–91.)

(32)

4.4 Hengellinen kohtaaminen

Spirituaalisuus on tärkeä osa ihmisyyttä monille ihmisille. Elämän merkityksellisyyteen liittyvät kysymykset tulevat monesti esille keskusteluissa elämässä kovia kokeneiden ihmisten kanssa. Spirituaalisuudesta voidaan puhua myös, kun ihminen kokee eri tavoin ilmentyvän henkisyyden itselleen tärkeäksi. Spirituaalisesti sensitiivinen työote on työntekijälle väline tukea asiakasta kokonaisvaltaisesti. (Jokela 2010, 220–221.)

Spirituaaliteetti ja sen kohtaaminen tulevat esille myös muussa kuin kirkon tai uskonnollisten järjestöjen työssä. Sosiaalialan työhön on liitetty käsite spirituaalinen sensitiivisyys, mikä on olennainen osa myös kirkonalan työtä. Spirituaalinen sensitiivisyys tarkoittaa tietoisuutta henkisen kulttuurin moninaisuudesta sekä avoimuutta ja kunnioittavaa suhtautumista toisen uskoon tai uskomatta olemiseen.

Kaikkia uskontoja, aatteellisia virtauksia tai ihmisen spirituaalisuuden eri puolia ei tarvitse tietää ollakseen spirituaalisesti sensitiivinen työntekijä. (Jokela 2010, 215.) Monikulttuurisuuden lisääntyminen sosiaalialan työssä lisää vuorovaikutuksen haasta- vuutta etenkin spirituaalisessa ja uskonnollisessa kohtaamisessa. Spirituaalisesti sensi- tiivisen työntekijän tärkein ominaisuus on oman spirituaalisuuden tunteminen. Kun työntekijä on tietoinen omasta arvomaailmastaan ja maailmankuvastaan, voi hän kohdata myös toisen ihmisen erilaisen arvomaailman ja maailmankuvan. Spirituaalinen sensi-tiivisyys on tärkeää myös siksi, että työntekijällä tulisi olla uskallusta käsitellä asiakkaan kuntoutumista edistäviä asioita. Nämä voivat hyvinkin löytyä spirituaalisuuden tai uskonnollisuuden alueilta. (Jokela 2010, 215–217.)

(33)

5 VUOSAAREN SEURAKUNTA TUTKIMUSYMPÄRISTÖNÄ

5.1 Vuosaari alueena

Vuosaari on hyvien liikenneyhteyksien päässä sijaitseva asuinalue Itä-Helsingissä.

Viime vuosina se on ollut Helsingissä yksi asuntorakentamisen painopistealue.

Vuosaaren asukasluku on noussut paljon 1980-luvulta lähtien, jolloin asukasluku oli noin 14 000. Vuonna 2013 kaupunginosassa asuu lähes 37 000 ihmistä. Asukkaiden ikäjakauma Vuosaaren peruspiirin alueella on suhteellisen tasainen. Eniten alueella asuu 50–64-vuotiaita. Vuosaaren alue muodostuu Meri-Rastilan, Kallahden, Aurinkolahden sekä Keski-Vuosaaren alueista. Näistä alueista Keski-Vuosaaressa asuu selvästi eniten ihmisiä. Vuosaaren palvelut ovat keskittyneet Vuosaaren metroaseman ympärille, josta löytyy esimerkiksi ostoskeskus, palvelukeskus terveys- ja sosiaaliasemineen, kulttuuritalo sekä vanhusten palvelukeskus. Vuosaaressa on 29 päiväkotia, 12 peruskoulua sekä yksi lukio. (Helsingin kaupunki 2005; Helsingin kaupungin tietokeskus 2013.)

Vuosaaren alueella asuvista ihmisistä 12,2 % on maahanmuuttajia. Alueella puhutaan yli 40 eri kieltä. Vuonna 2013 äidinkielenään muuta kieltä kuin suomea, ruotsia tai saamea puhuvia asukkaita oli Vuosaaren peruspiirin alueella 6 795 henkilöä eli noin 18

% alueen väestöstä Vuosaaren alueiden keskimääräiset tulotasot vaihtelevat merkittävästi. Vuosaaren peruspiirin alueen keskitulo vuonna 2011 oli 26 997 euroa vuodessa. (Helsingin kaupungin tietokeskus 2013.) Samoin asuntojen hinnoissa on selvää vaihtelua eri kaupunginosien väleillä. Vuosaaren alueella on yli 5 000 työpaikkaa, joista suurin osa yhteiskunnallisen työn kentällä. (Helsingin kaupunki 2013a.)

Vuonna 2011 Vuosaaren alueen työttömyysprosentti oli yksi Helsingin kaupungin korkeimmista. Työttömiä Vuosaaressa oli tuolloin 10,1 %. Kuitenkin prosenttiluku oli hieman laskenut edellisistä vuosista, mikä oli yleinen linja koko kaupungin työttömyyslukujen kehityksessä. Alle 25-vuotiaiden työttömyysluvut ovat Vuosaaren alueella Helsingin korkeimpia. Pitkäaikaistyöttömien määrässä Vuosaari ei kuitenkaan ole Helsingin kärkipäässä. (Helsingin kaupungin tietokeskus 2013a.) Vuosaaren alue

(34)

kuuluu Helsingin kaupungin itäiseen alueeseen sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen jaottelussa (Helsingin kaupunki 2013b). Vuosaaressa on myös Kelan palvelupiste (Kela i.a).

Vuosaaressa on paljon yhdistystoimintaa. Siellä sijaitsee esimerkiksi työnväenopisto ja AA-ryhmä (Vuosaari 2013). Lisäksi alueella on paljon eri seurakuntia Vuosaaren evankelis-luterilaisen seurakunnan lisäksi. Alueelta löytyy muun muassa Vuosaaren ankkuriseurakunta, joka on helluntaiseurakunta (Ankkuriseurakunta 2013) ja Vuosaaren vapaaseurakunta (Vuosaaren vapaaseurakunta 2013). Vuosaaressa sijaitsee ortodoksiluostari Sofia (Suomen ortodoksinen kirkko 2012).

5.2 Vuosaaren seurakunnan diakoniatyö

Yhteistyötahonamme tutkimuksessa oli Vuosaaren evankelis-luterilainen seurakunta.

Vuosaaren seurakunta on 19 544 seurakuntalaisen ja noin 50 työntekijän muodostama seurakunta Itä-Helsingissä. Alueella asuvista ihmisistä 56,2 % kuuluu Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Seurakuntaan kuulumisprosentti Helsingin alueella vaihtelee. Helsingin alueella suurin kirkkoon kuulumisprosentti on Pakilan seurakunnassa (75,9 %) ja pienin on Paavalin seurakunnassa (52%). (31.12.2012).

(Helsingin seurakunnat 2013, 6.)

Vuosaaren alueen diakoniatyö on aktiivista. Sen parissa tavataan monia erilaisia ihmisryhmiä ja kohdataan asiakkaiden yksilöllisiä elämäntilanteita. Vuonna 2013 seurakunnassa työskentelee seitsemän diakoniatyöntekijää ja yksi diakonia-avustaja.

Kukin perusdiakoniatyötä tekevä työntekijä vastaa omasta alueestaan. Yksi diakoniatyöntekijöistä toimii vanhustyön projektissa ja yksi päihdetyön projektissa opinnäytetyömme teon aikana. Yksi diakoniatyöntekijöistä hoitaa johtavan diakoniatyöntekijän virkaa. Lisäksi seurakunnassa on diakoniapappi. (Vuosaaren evankelis-luterilainen seurakunta 2013a.)

Vuosaaren seurakunnan diakoniatyö on läsnä monen vuosaarelaisen elämässä esimerkiksi erilaisten ryhmien, leirien, vapaaehtoistyön sekä asiakasvastaanottotoiminnan muodossa. Opinnäytetyömme keskittyy

(35)

asiakasvastaanotolla käyvien asiakkaiden kokemusten ja toiveiden esiin tuomiseen.

Vuosaaren seurakunnan diakoniatyön asiakasvastaanotto toimii keskitetyn ajanvarauksen kautta. Joka tiistaiaamu on varattu tunnin aika, jolloin asiakas voi soittaa tai tulla käymään seurakunnan tiloissa varatakseen ajan diakoniatyöntekijän luokse.

Asiakasvastaanotolla asiakas voi saada taloudellista, psykososiaalista ja hengellistä tukea elämäntilanteeseensa. Taloudellinen tuki annetaan käytännössä ruoka-avustuksen myötä. Suuremmista avustuksista päätetään diakoniatiimin kokouksissa kerran viikossa.

Asiakas voi myös diakoniatyöntekijän kautta hakea avustusta diakoniarahastoista.

(Vuosaaren evankelis-luterilainen seurakunta 2013a.)

Vuonna 2012 Vuosaaren seurakunnassa diakonian asiakaskontakteja oli yhteensä 2 155.

Näistä 1 187 tapahtui tutkimusympäristössämme diakoniatyön asiakasvastaanotolla.

Kotikäyntejä tehtiin samana vuonna 150. Taloudellista tukea annettiin 1 042 kertaa, yhteensä 48 340 euron edestä. Vuoteen 2011 verrattuna avustusta annettiin kokonaisrahamäärässä enemmän, mutta taloudelliseen avustamiseen liittyviä asiakaskontakteja oli vähemmän. (Vuosaaren evankelis-luterilainen seurakunta 2013b.)

Viittaukset

LIITTYVÄT TIEDOSTOT

Toisaalta asiakkaiden hankkimisella voidaan myös ymmärtää tarkoitettavan sitä, että olemassaolevat asiakkaat saadaan osallistumaan sähköiseen asioiden hoitoon yrityksen

Kuntoutusselvityksestä sekä nepsy kuntoutuksesta Hankkeeseen: tuetusti opinnot loppuun, nepsy- tutkimukset, dg., lausunto, hakemukset kelaan, kuntoutussuunnitelma, vaativa

Tällöin on vanhemmilla mahdollista tulla juttelemaan vanhemmuuden asioista ja mielellä olevista asioista lasten kanssa.. Tapahtuma Kirjaston ja Kurwin hiihtolomahulinat

Tässä työssä on jo useaan kertaan todettu, että imago on yhdistelmä jotakin todellista ja jotakin jaettua, ja että kaupunki voi siihen yrittää vaikuttaa, mutta kokonaan imagoa ei

(2011) toteavat, että turvallisuusaktiviteettien lisääminen osaksi Scrumin tavallista tuotteen kehitysjonoa ei riitä turvallisuuden suunnit- teluun. Heidän mukaansa asiakkaalla

Vaikka kirjassa useaan kertaan tuodaan esiin, että oppiminen on monimutkainen prosessi, kirjoit- tajat onnistuvat avaamaan oppi- mista koskevaa tutkimusta siten,

Esitelmissä ja niiden lomassa käydyssä vilkkaassa keskustelussa viitattiin useaan kertaan Hanne-Lore Anderssonin tutkimukseen Doxa & debatt: litteraturvetenskap runt

Asioiden internetistä käytetään myös joskus synonyymina termiä teollinen internet tai IIoT Industrial Internet of Things, mutta teollista internetiä voidaan pitää vain osana

Tavoitteiden saavuttamisen kannalta ryhmien olemassaolo koetaan joskus uhkaavana tekijänä. Ryhmien ominaisuus tiettyjen asioiden vahvistajana voidaan kuitenkin nähdä

dutaan pituusleikkurin teriä siirtelemään useaan kertaan lyhyen ajan sisällä, mikä em. pienen puskurivarastoti 1 an takia saattaa aiheuttaa vaikeuksia. Pienet muuttomäärät ja

Tällöin sattui joskus niinkin, että tehon tarve oli niin suuri, että moottori pysähtyi. Moottorin kolmesta kiinnitysasennosta kaksi on sen vuoksi hankalaa, että moottori

Heidän kokemuksensa on, että 95 pro- senttia ajasta jokin meni tällöin pieleen – ei välttämättä katastrofaalisesti pieleen, mutta pieleen kuitenkin.. ”Joskus pettää

Tässä on Bataillen paradoksi: kun hän avoimimmin levittää kätensä ja myöntää epäonnistumisensa, tun- nustaa, ettei hänen ajattelunsa edes voi onnistua tai

sovel~uvuudesta kaatopaikan valuma- ja suotavesien käsittelyyn. Helsingin kaupungin Vuosaaren kaatopaikan ja Espoon kaupungin Mankkaan kaatopaikan vesiä käsiteltiin

Kaikkein lyhim- mät uutiset eivät välttämättä anna aineksia kaikkien kysymysten käsittelyyn, mutta lyhyitäkin uuti- sia voi tarkastella pohtimalla kysymysten avulla esimerkiksi

Susan Kuivalaisen tekemän tutkimuksen perus- teella toimeentulontuen alikäyttäjiä on ihmisten sub- jektiivisen arvion perusteella lähes kaksi kertaa niin paljon kuin tuen

Yhteistyövelvoite ja yhteistyön tarve. Valiokunta painottaa, että toimijat joutuvat välttämättä so- pimaan monenlaisista asioista keskenään rajapintojen avaamisen ja

Niin rompun kannessa kuin itse ohjelmassakin mainitaan useaan kertaan, että kyseessä on ohjattu, lapsen ja aikuisen yhteinen keskustelutuokio Muksuvelho Bamin kanssa.. Koska

Pohdin tutkimuksen tekemisen eri vaiheissa sitä, oliko sillä vaikutusta tutkimustulok- siin, että haastateltavina olivat juuri toimeentulotuen ja diakonian

(Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 1997, 201–202.) Toisaalta haittana voi olla se, että aineisto sisältää paljon epäolennaista tietoa tai ettei haastateltavien anonyymiyttä

(2010) mukaan haasteen diakoniatyölle muodostavat toiminnan kokonai- suuden ohjaaminen ja systemaattinen kehittäminen toimintaympäristön muuttuessa.

10.3 Ammatillinen kehittyminen opinnäytetyöprosessin aikana .... Diakonisen sosiaalityön opintoja suorittaessamme huomasimme, kuinka iso osa talou- dellinen avustaminen

Nämä kolme viimeistä ajuria – erikoistuneen tiedon ja asiantuntijuuden tarve, kansainvälistyminen asiakkaiden välityksellä sekä verkostovaikutusten kartoitus – voidaan