VALMISTAUTUMINEN EUROOPAN ..
UNIONIN HALLITUSTEN VALISEEN VUODEN 1996 KONFERENSSIIN
EDUSKUNNAN SUUREN VALIOKUNNAN
LAUSUNTO 22.11.1995
SUURIVALIOKUNTA Lausunto 2/1995 vp
Valtioneuvostolle
VALMISTAUTUMISESTA EUROOPAN UNIONINJÄSENVALTIOIDEN HALLITUSTEN VÄLISEEN VUODEN 1996 KONFERENSSIIN Suuri valiokunta on kokouksessaan 22 päivä-
nä marraskuuta 1995 päättänyt valtiopäiväjär- jestyksen 54 g §:n sekä 54 a §:n 3 momentin nojal- la antaa valtioneuvostolle seuraavan lausunnon.
Valtiopäiväjärjestyksen 4 a luvusta ilmenevän työnjaon mukaisesti tässä lausunnossa ei käsitel- lä unionin yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiik- kaan liittyviä kysymyksiä, jotka kuuluvat ulko- asiainvaliokunnan toimivaltaan.
Yleistä
Pääministeri Paavo Lipponen on 31 päivänä toukokuuta 1995 antanut suurelle valiokunnalle valtiopäiväjärjestyksen 54 g §:n mukaisesti selvi- tyksen Suomen valmistautumisesta Euroopan unionin jäsenvaltioiden hallitusten väliseen kon- ferenssiin (HVK),joka on tarkoitus kutsua kool- le vuonna 1996. Pääministeri Lipponen on myös antanut asiaan liittyviä selvityksiä suurelle valio- kunnalle selostaessaan valtiopäiväjärjestyksen 54 a §:n mukaisesti Eurooppa-neuvoston Canne- sin kokousta suurelle valiokunnalle 21 ja 30 päi- vänä kesäkuuta 1995 sekä selostaessaan EU:n jäsenvaltioiden hallitusten päämiesten epäviral- lista Mallorcan huippukokousta suurelle valio- kunnalle 15 ja 27 päivänä syyskuuta 1995.
Asiasta ovat suuressa valiokunnassa olleet kuultavina myös HVK-johtoryhmän puheenjoh- taja, valtiosihteeri Veli Sundbäck ja ulkoasiain- ministeri Tarja Halosen henkilökohtainen edus- taja hallitusten välisen konferenssin pohdinta- ryhmässä Ingvar S. Melin.
Suuri valiokunta on 11 päivänä lokakuuta 1995 yhdessä ulkoasiainvaliokunnan kanssa jär- jestänyt julkisen kuulemistilaisuuden hallitusten välisestä konferenssista.
Suuri valiokunta päätti kokouksissaan 15 ja 22 päivänä syyskuuta 1995 asettaa jaoston val-
250675
mistelemaan lausuntoa valmistautumisesta EU:njäsenvaltioiden hallitusten väliseen vuoden 1996 konferenssiin sekä nimetä jaoston raportoi- jaksi edustaja Pertti Salolaisen. Valiokunta on jaoston esityksestä päättänyt antaa seuraavan lausunnon valtioneuvostolle. Samalla valiokun- ta päätti, että jo asetettu jaosto jatkaa työskente- lyään tehtävänään konferenssin valmistelujen seuraaminen.
Hallitusten välisen konferenssin asialista ja unionin haasteet vuosituhannen vaihtuessa Unionin jäsenvaltioiden hallitusten välisen konferenssin unionin perussopimusten tarkista- mista varten voi kutsua koolle puheenjohtajaval- tio jäsenvaltioiden tehtyä neuvostossa yksinker- taisella enemmistöllä asiasta päätöksen. Euroo- pan unionista tehdyn sopimuksen (Maastrichtin sopimus) N artiklan 2 kohdassa määrätään, että vuonna 1996 järjestetään jäsenvaltioiden halli- tusten välinen konferenssi tarkastelemaan tietty- jä unionisopimuksessa ja sitä koskevissa neuvot- teluissa erikseen yksilöityjä kysymyksiä. Vuoden 1996 konferenssin tehtävänä on unionin perusso- pimusten tarkistaminen. Konferenssi tekee pää- töksensä yksimielisesti, ja sen tulokset ratifioi- daan kussakinjäsenvaltiossa sen oman perustus- lain asettamien vaatimusten mukaisessa järjes- tyksessä. Hallitusten väliselle konferenssille ei kuulu sellaisten kysymysten tarkastelu, joista päätetään unionin normaalissa lainsäädäntöme- nettelyssä tai muulla perussopimuksissa määrä- tyllä tavalla. Perussopimuksissa on muun muas- sa määrätty erikseen yhteisön toiminnan rahoi- tuksen perusteita koskevasta päätöksenteosta ja unionin laajenemisen edellyttämien mukautus- ten tekemisestä perustamissopimuksiin ja yhtei- sön lainsäädäntöön.
Maastrichtin sopimusta koskevissa neuvotte- luissa päätettiin, että vuoden 1996 konferenssissa tarkasteltavia kysymyksiä ovat yhteispäätösme- nettelyn soveltamisala (EY :n perustaruissopi- muksen 189 b (8) artikla), EY:n toimivallan ulot- taminen pelastuspalveluun, energiaan ja matkai- luun (Maastrichtin sopimuksen julistus n:o 1 ), yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehittä- minen (Maastrichtin sopimuksen 1.4 (6) artikla) ja yhteisön oikeuden säädösten välisen säädös- hierarkian toteuttaminen (Maastrichtin sopi- muksen julistus n:o 16).
Maastrichtin sopimuksen B artiklassa (1 koh- dan viides luetelmakohta) vahvistetaan, että unionin kehittämisen lähtökohtana on Euroo- pan yhteisöissä jo saavutettu yhdentymisen taso.
Määräyksen mukaan unioni "pitää kaikilta osin voimassa yhteisön säännöstön ja kehittää sitä tarkastelemalla N artiklan 2 kohdassa määrättyä menettelyä noudattaen, missä määrin tällä sopi- muksella käyttöön otettuja politiikkaa ja yhteis- työn muotoja on tarkistettava yhteisön menetel- mien ja yhteisön toimielinten tehokkuuden tur- vaamiseksi".
Unionin jäsenvaltiot ja toimielimet ovat li- säksi eri yhteyksissä sopineet muidenkin kuin Maastrichtin sopimusta neuvoteltaessa yksilöi- tyjen kysymysten tarkastelusta hallitusten väli- sessä konferenssissa. Budjettimenettelyä koske- vassa vuoden 1993 toimielinten välisessä sopi- muksessa sovittiin talousarviomenettelyä kos- kevien perustaruissopimuksen määräysten sekä sidottujen ja vapaaehtoisten menojen välisen luokituksen tarkastelemisesta vuoden 1996 konferenssissa. EFTA-valtioiden jäsenyysneu- votteluissa sovittiin, että vuoden 1996 konfe- renssissa tarkastellaan komission jäsenmäärää ja jäsenvaltioiden äänimäärää neuvostossa (vuoden 1994 liittymissopimuksen julistus n:o 8). Euroopan parlamentin ja neuvoston välises- sä järjestelyssä ("modus vivendi") joulukuutta 1994 sovittiin, että vuoden 1996 konferenssissa tarkastellaan parlamentin osallistumista yhteis- päätösmenettelyllä hyväksyttyihin säädöksiin liittyvien komitologiakomiteoiden työskente- lyyn. Korfun Eurooppa-neuvosto päätti kesä- kuussa 1994, että vuoden 1996 konferenssi tar- kastelee unionin demokratisoimisen ja jatko- laajenemisen edellyttämiä institutionaalisia ky- symyksiä.
Vuoden 1996 konferenssia on siten kaavailtu nimenomaan unionin sääntöjen ja toimielinten uudistamista käsitteleväksi kokoukseksi.
Maastrichtin sopimusneuvotteluissa ja sen jäl-
keen kokouksen asialistalle on osoitettu sellaisia institutionaalisia kysymyksiä, joista ei päästy yhteisymmärrykseen unionisopimuksessa taijot- ka ovat nostaneet senjälkeen esille ristiriitoja eri jäsenvaltioiden tai toimielinten välillä.
Edellä mainittujen kysymysten ohella unionis- sa joudutaan vuosikymmenen lopulla etsimään ratkaisuja useaan muuhun EU:n toiminnan pe- rusteita koskevaan kysymykseen. Tällaisia unio- nin toimintaa koskevia ajankohtaisia peruskysy- myksiä, jotka eivät välittömästi tule ratkaistavik- si hallitusten välisessä konferenssissa, ovat:
- unionin laajeneminen Keski- ja Itä-Euroo- pan entisiin sosialistisiin valtioihin (KIE-maat) Baltian maat mukaan luettuina sekä Välimeren maihin Kyprokseen ja Maltaan;
- yhteisen maatalouspolitiikan ja unionin rakennepolitiikan sopeuttaminen unionin laaje- nemiseen lukuisilla nykyisiä jäsenvaltioita maa- talousvaltaisemmilla ja taloudellisesti vähem- män kehittyneillä valtioilla;
- kahdesta edellä mainitusta seuraavat rasi- tukset unionin rahoitusjärjestelmälle EU :n ny- kyisen rahoitussuunnitelman (Delors II -paketti) Voimassaoloajan päättyessä vuonna 1999;
- siirtyminen talous- ja rahaliiton (EMU) kolmanteen vaiheeseen, mikä voi Maastrichtin sopimuksen mukaan tapahtua jo vuoden 1997 alusta ja minkä on viimeistään tapahduttava vuoden 1999 alussa.
Hallitusten väliseen konferenssiin liittyen kes- kustelussa on lisäksi tuotu esiin se, että unionin etäisyys kansalaisten kokemuspiiristä ja huolen- aiheista näkyy myös konferenssille kaavaillussa asialuettelossa. Kansalaisten odotukset ja mie- lenkiinto eivät kohdistu ensisijaisesti valtasuhtei- siin vaan sellaisiin tosiasiallisiin ongelmiin kuin työttömyys, ympäristön saastuminen, kansain- välinen rikollisuus ja sosiaalisen turvallisuuden järkkyminen. Eräänä kansalaisten kriittisyyttä unionin toimintaa kohtaan aiheuttaneena ongel- mana on ollut myös tiedonsaannin vaikeus ja asiakirjojen vaikeaselkoisuus.
Tällaisten poliittisten asiakysymysten ottami- nen vuoden 1996 konferenssin asialistalle ei ole ristiriidassa konferenssin luonteen kanssa, sillä esimerkiksi ympäristönsuojelun, kuluttajansuo- jan ja sukupuolten välisen tasa-arvon kannalta voidaan saavuttaa merkittävää edistystä täsmen- tämällä perustaruissopimukseen sisältyviä ta- voitteenasetteluja, toimivaltaperusteita ja pää- töksentekomääräyksiä. Jäsenvaltioiden sisäisen turvallisuuden ongelmat liittyvät puolestaan oi- keus- ja sisäasioiden yhteistyön (III pilari) tehos-
tamiseen. Työllisyyden edistäminen, vaikka se onkin pääasiassa kansallisen tason tehtävä, on osaltaan sidoksissa myös unionin käytettävissä oleviin toimintavälineisiin työ lainsäädännön, so- siaalipolitiikan, teollisuuspolitiikan, rakennepo- litiikan sekä jäsenvaltioiden talouspolitiikan yh- teensovittamisen aloilla.
Toimielinten kertomukset unionisopimuksen toiminnasta sekä konferenssiin valmistautuminen
muissa jäsenvaltioissa
Korfun Eurooppa-neuvosto päätti pyytää unionin toimielimiä ja pysyviä neuvoa-antavia elimiä antamaan kertomukset Maastrichtin sopi- muksen käytännön toiminnasta saaduista koke- muksista. Nämä kertomukset valmistuivat huh- ti-toukokuussa 1995.
Euroopan parlamentti hyväksyi äänin 288 puolesta, 103 vastaan ja 76 pidättynyttä 17 päi- vänä toukokuuta 1995 päätöslauselman' Eu- roopan unionista tehdyn sopimuksen toimi- vuudesta ja hallitusten välisestä konferenssista.
Laaja päätöslauselma sisältää 45 Euroopan parlamentin tavoitteita täsmentävää suuntavii- vaa, jotka koskevat unionin tavoitteita ja poli- tiikkaa, unionin toimielimiä, unionin päätök- sentekoprosessia, laajentumisnäkymiä sekä seuranta toimenpiteitä.
Neuvoston kertomus Euroopan unionista teh- dyn sopimuksen toiminnasta2 hyväksyttiin yleis- ten asioiden neuvoston kokouksessa Luxembur- gissa 10 päivänä huhtikuuta 1995. Se, samoin kuin komission 10 päivänä syyskuuta 1995 hy- väksymä kertomus3, sisältää pääosin Maastrich- tin sopimuksen käytännön soveltamisessa saatu- jen kokemusten analyysiä, joskin komission ker- tomuksessa esitetään myös eräitä poliittisia ta- voitteenasetteluja ja arvioita.
Euroopan yhteisöjen tuomioistuin antoi tou- kokuussa 1995 kertomuksen Euroopan unionis- ta tehdyn sopimuksen soveltamiseen liittyvistä näkökohdista; kertomukseen oli myös liitetty en- simmäisen oikeusasteen tuomioistuimen erik- seen omasta puolestaan hyväksymä lisäys. Ker- tomuksessa ja lisäyksessä tarkastellaan Maastrichtin sopimuksesta saatuja kokemuksia tuomioistuinjärjestelmän näkökulmasta. Myös tilintarkastustuomioistuin hyväksyi toukokuus-
1l A4---0102/95.
l) 5082/95.
3l SEC(95) 731 lopullinen.
sa 1995 kertomuksen Maastrichtin sopimuksen toiminnasta. Tuossa kertomuksessa oli pääpaino tilintarkastustuomioistuimen toimivaltaan vai- kuttavissa kysymyksissä.
Talous- ja sosiaalikomitean alustavat kannan- otot vuoden 1996 konferenssin valmisteluista si- sältyvät sen työjaoston 30 päivänä toukokuuta
1995 hyväksymään muistioon.4 Alueiden komi- tean 21 päivänä huhtikuuta 1995 Euroopan unionia koskevan sopimuksen tarkistamisesta hyväksymä lausunto5 sisältää lukuisia yksityis- kohtaisia ehdotuksia perustamissopimuksen määräysten muuttamiseksi.
Belgian parlamentin molempien kamarien yh- teinen neuvoa-antava Eurooppa-valiokunta hy- väksyi maaliskuussa 1995 vuoden 1996 konfe- renssista alustavan mietinnön, jota ei huhtikuus- sa pidettyjen vaalien takia ehditty ottaa käsiteltä- väksi parlamentin täysistunnoissa. Belgian halli- tus on heinäkuussa 1995 hyväksynyt vuoden 1996 konferenssista poliittisen tiedonannon, joka tuli parlamentin kamarien käsittelyyn loka-
kuussa 1995.
Tanskan hallitus julkaisi toukokuussa 1995 vuoden 1996 konferenssiin liittyvistä kysymyk- sistä kertomuksen; kansankäräjien Eurooppa- valiokunta käsitteli kertomusta kesäkuussa
1995.
Saksan osavaltioita edustava liittoneuvosto hyväksyi Eurooppa-valiokuntansa helmikuussa 1995 tekemästä esityksestä maaliskuussa osaval- tioiden tavoitteet vuoden 1996 konferenssia sil- mällä pitäen.
Kreikan pääministeri on asettanut ministe- riöiden välisen työryhmän valmistelemaan vuo- den 1996 konferenssia. Tämä työryhmä hyväksyi kesäkuussa 1995 Kreikan neuvottelukantojen yleiset lähtökohdat. Kreikan parlamentin Eu- rooppa-asioiden valiokunta on hyväksynyt kon- ferenssista mietinnön, jota parlamentti on käsi- tellyt kuluvan syksyn aikana.
Espanjan hallitus hyväksyi maaliskuussa 1995 laajan keskustelumuistion vuoden 1996 konfe- renssista. Espanjan parlamentin alemman kama- rin ( Cortes)ja senaatin yhteinen Eurooppa-valio- kunta antavat asiasta lausunnot kuluvan syksyn aikana.
Ranskan kansalliskokouksen Eurooppa- asiain valtuuskunta hyväksyi helmikuussa 1995 kertomuksen vuoden 1996 konferenssiin liitty-
4l CES 700/95.
5l CdR 136/95.
vistä institutionaalisista kysymyksistä. Myös se- naatin Euroopan unionin valtuuskunta hyväksyi helmikuussa 1995 asiasta kertomuksen.
Italian parlamentin molemmat kamarit hy- väksyivät 23 ja 24 päivänä toukokuuta 1995 maan hallituksen Euroopan unionin toiminnasta antaman kertomuksen pohjalta samasanaiset päätöslauselmat unionin institutionaalisesta ke- hittämisestä vuoden 1996 konferenssissa.
Luxemburgin hallitus on antanut maan parla- mentille vuoden 1996 konferenssista muistion, josta parlamentin täysistunto on käynyt keskus- telun heinäkuussa ja lokakuussa 1995.
Alankomaiden hallitus on kuluvan vuoden ai- kana antanut parlamentille neljä kertomusta val- mistautumisesta vuoden 1996 konferenssiin.
Itävallan hallitus antoi kesäkuussa 1995 maan parlamentille laajan selvityksen vuoden 1996 konferenssiin liittyvistä kysymyksistä ja Itäval- lan alustavasta suhtautumisesta niihin. Maan parlamentti on asettanut erityisen alivaliokun- nan seuraamaan konferenssin valmisteluja.
Portugalin kansalliskokous hyväksyi 2 päivä- nä maaliskuuta 1995 päätöslauselman, jossa yk- silöitiin viisi yleistä periaatteellista lähtökohtaa koskien Portugalin suhtautumista unionin pe- russopimusten tarkistamiseen.
Ruotsin hallitus on asettanut parlamentaari- sen eri eduskuntapuolueita edustavan komitean edistämään vuoden 1996 konferenssista käytä- vää kansalaiskeskustelua. Komitea, jolla on laa- ja sihteeristö, on järjestänyt aiheesta kuulemisti- laisuuden, ja se on julkaissut väliraportin sekä muuta materiaalia konferenssiin liittyvistä kysy- myksistä. Maan hallitus julkaisi heinäkuussa kannanoton, jossa se määritteli Ruotsin keskei- set intressit vuoden 1996 konferenssia silmällä pitäen.
Yhdistyneessä kuningaskunnassa alahuoneen ulkoasiainvaliokunta ja Euroopan lainsäädän- nön valiokunta hyväksyivät alustavat mietinnöt vuoden 1996 konferenssista heinäkuussa 1995.
Viimeksi mainittu sisältää yksityiskohtaisia ta- voitteenasetteluja ja kannanottoja konferenssiin liittyvistä kysymyksistä.
Vuoden 1996 konferenssia on käsitelty myös muilla eurooppalaisilla foorumeilla, muun muas- sa Euroopan neuvoston ja Länsi-Euroopan unionin parlamentaarisissa yleiskokouksissa.
Sitä on myös tarkoitus käsitellä Pohjoismaiden neuvoston piirissä.
Euroopan parlamentin edustajina konferens- sia käsittelevässä pohdintaryhmässä toimivat El- mar Brok ja Elisabeth Guigou ovat vierailleet
kaikkien jäsenvaltioiden kansallisissa parlamen- teissa. Euroopan parlamentin institutionaalinen valiokunta on kutsunut kansallisten parlament- tien edustajia seuraamaan konferenssiin liittyviä kokouksiaan.
Valmistautuminen Suomessa
Suomessa valmistautuminen vuoden 1996 hal- litusten väliseen konferenssiin aloitettiin jo pää- ministeri Esko Ahon hallituksen aikana. Syksyl- lä 1994 ulkoasiainministeriössä asetettiin kolme konferenssiin liittyviä kysymyksiä selvittelevää virkamiestyöryhmää sekä niiden toimintaa koor- dinoiva ulkoasiainministeriön valtiosihteerin pu- heenjohdolla toiminut johtoryhmä.
Pääministeri Paavo Lipposen hallituksen oh- jelmassa todetaan, että "Suomen valmistautumi- nen vuoden 1996 hallitusten väliseen konferens- siin perustetaan avoimeen kansalaiskeskuste- luunja eduskunnan kannanottoon".
Pääministeri Paavo Lipposen hallitus asetti hallitusten välistä konferenssia valmistelemaan kolme virkamiestyöryhmää:
- ulko- ja turvallisuuspoliittinen työryhmä, jonka puheenjohtajana toimii alivaltiosihteeri Jaakko Blomberg ulkoasiainministeriöstä;
- taloudellisia kysymyksiä käsittelevä työ- ryhmä, jonka puheenjohtajana toimii kanslia- päällikkö Matti Vuoria kauppa- ja teollisuusmi- nisteriöstä; sekä
- institutionaalinen työryhmä, jonka pu- heenjohtajana toimii kansliapäällikkö Kirsti Ris- sanen oikeusministeriöstä.
Valmisteluja ohjaa virkamiestasolla HVK- johtoryhmä,jonka puheenjohtajana toimii ulko- asiainministeriön valtiosihteeri Veli Sundbäckja jonka jäseninä ovat edellä mainittujen valmiste- lutyöryhmien puheenjohtajat sekä hallitusryh- miä edustavat ministerien erityisavustajat.
Valtioneuvosto asetti lisäksi syyskuussa 1995 neuvottelukunnan käsittelemään hallitusten vä- liseen konferenssiin liittyviä kysymyksiä. Neu- vottelukunnassa on viranomaisten sekä etu- ja kansalaisjärjestöjen edustus.
Konferenssin asialistaa selvittelevä pohdinta- ryhmä
Korfun Eurooppa-neuvosto päätti asettaa eri- tyisen pohdintaryhmän (rejlektioryhmä). Ryh- män tehtävänä on arvioida, mitkä kysymykset
on syytä ottaa käsiteltäviksi vuoden 1996 konfe- renssissa. Ryhmään kuuluu kustakin jäsenval- tiosta sen ulkoasiainministerin henkilökohtainen edustaja. Lisäksi siinä on kaksi Euroopan parla- mentin nimeämää jäsentä sekä komission pu- heenjohtajan edustaja. Ryhmän puheenjohtaja- na toimii Espanjan ulkoministeriön valtiosihteeri Carlos Westendorp. Ulkoasiainministeri Tarja Halosen henkilökohtaisena edustajana pohdin- taryhmässä toimii johtaja Ingvar S. Melin.
Pohdintaryhmä aloitti toimintansa Messinas- sa Italiassa kesäkuussa 1995. Ryhmän puheen- johtaja antoi väliraportin ryhmän työskentelystä elokuussa 1995. Pohdintaryhmän loppuraportti on tarkoitus luovuttaa Madridin Eurooppa-neu- vostolle joulukuussa 1995.
Kansallisten parlamenttien vuoden 1996 konferenssiin liittyvä yhteistoiminta Kysymystä EU :n jäsenvaltioiden kansallisten parlamenttien osallistumisesta vuoden 1996 kon- ferenssin valmisteluihin on käsitelty niiden puhe- miesten kokouksissa Bonnissa syyskuussa 1994, Pariisissa huhtikuussa 1995 ja Lontoossa touko- kuussa 1995 sekä kansallisten parlamenttien Eu- rooppa-valiokuntien yhteiselimen (COSAC, Conference des organes specialises dans les affai- res communautaires des parlements de Ia Commu- naute europeenne) kokouksessa Pariisissa helmi- kuussa 1995.
Ranskan kansalliskokouksen puhemiehen Philippe Seguinin aloitteesta on kesäkuusta al- kaen toiminut parlamentaarinen vuoden 1996 konferenssiin liittyviä kysymyksiä selvittelevä pohdintaryhmä. Ryhmään ovat lähettäneet edustajansa Belgian, Kreikan, Luxemburgin sekä Ranskan parlamentit. Espanjan, Italian, Itävallan ja Ruotsin parlamentit ovat olleet ko- konaan ryhmän työskentelyn ulkopuolella; muut jäsenvaltioiden kansalliset parlamentit, myös eduskunta, ovat lähettäneet virkamiestarkkaili- jan seuraamaan ryhmän toimintaa.
Ryhmän työskentelyyn osallistuvien parla- menttien edustajat ovat hyväksyneet kokouksis- saan yhteiset päätelmät unionin kansallisten par- lamenttien välisestä yhteistoiminnasta, niiden asemasta unionin lainsäädäntöön ja talousar- vioon liittyvässä päätöksenteossa sekä toissijai- suusperiaatteen soveltamisesta ja sen poliittisesta valvonnasta.
Hallitusten välisen konferenssin teemoja Kaikkia kannanottoja ja ehdotuksia unionin perussopimusten tarkistuksista, joita eri tahoilla on esitetty käsiteltäväksi vuoden 1996 konferens- sissa, ei ole mahdollista selostaa tyhjentävästi.
Seuraavassa on kuitenkin luettelonomaisesti mainittu tärkeimpiä konferenssiin liittyen esitet- tyjä ehdotuksia:
Unionin oikeusjärjestyksen perusteisiin liit- tyen on esitetty, että nykyisetjäsenvaltioiden vä- lisinä valtiosopimuksina voimassa olevat perus- sopimukset korvattaisiin unionin perustuslailla.
On myös esitetty perussopimusten saattamista ajan tasalle korvaamalla nykyiset sopimukset yhtenäisenä ja paremmin luettavalla tekstillä.
Unionin primäärioikeuden yhtenäistämiseen liit- tyy myös kysymys unionin piiarirakenteesta sekä II ja 111 pilarin siirtämisestä kokonaan tai osit- tain yhteisöpilariin.
Yhteisön lainsäädännön osalta on ehdotettu säädöshierarkian toteuttamista eri säädöstyyp- pien välillä. Tähän liittyy myös kysymys eri sää- döstyyppeihin liittyvästä toimivallanjaosta, ja erityisesti komission täytäntöönpanotoimivallan lisäämisestä ja nykyisenkaltaisesta komiteajär- jestelmästä luopumisesta.
Toimielinten välisen tasapainon osalta keskei- set kysymyksenasettelut liittyvät Euroopan par- lamentin aseman vahvistamiseen, muun muassa yhteispäätösmenettelyn soveltamisalan laajenta- miseen, parlamentin budjettivallan lisäämiseen, parlamentin valtaoikeuksien lisäämiseen Ilja 111 pilarissa sekä siihen, että primäärioikeuden muu- tosten edellytyksenä olisi parlamentin hyväksy- minen. Neuvoston osalta keskeiset kysymykset liittyvät siihen, säilyttääkö neuvosto asemansa myös toimeenpanovaltaa käyttävänä elimenä, vai olisiko toimeenpanovalta unionissa uskotta- va kokonaan komissiolle. Komission aseman kannalta keskeisiä kysymyksiä ovat sen suhde Euroopan parlamenttiin (nimitysmenettely, yk- sittäisten jäsenten vastuunalaisuus, aloiteoikeus) ja asema hallitusten välisissä pilareissa.
Toimielinten kokoonpanoon liittyvät kysy- mykset ovat yhteydessä unionin laajenemisen näkymiin. Tähän liittyen on keskusteltu muun muassa Euroopan parlamentin paikkaluvun eh- dottomasta katosta, neuvoston puheenjohta- juuskäytännön muuttamisesta sekä luopumises- ta siitä periaatteesta, että kaikkijäsenvaltiot ovat edustettuina komissiossa ja tuomioistuimissa.
Laajenemisnäkymiin liittyy myös kysymys unio- nin kielijärjestelmän tulevaisuudesta.
Päätöksentekojärjestelmän osalta keskeiset kysymykset liittyvät paitsi parlamentin ja neu- voston välisiin suhteisiin, myös neuvoston sisäi- seen työskentelyyn, jossa esillä on erityisesti ky- symys määräenemmistöpäätösten laajentamises- ta sekä päätöksenteon tehostamisesta II ja III pilarissa. Päätöksentekojärjestelmän yhteyteen kuuluvat myös kysymykset unionin kansanval- taisuudesta sekä siihen liittyen Euroopan parla- mentinja kansallisten parlamenttien asema, pää- töksenteon ymmärrettävyys ja toimivallanjako eri päätöksentekotasojen välillä (toissijaisuuspe- riaatteen soveltaminen).
Unionin kansalaisten aseman kannalta kes- keisiä konferenssin teemoja ovat unionin kansa- laisuuden sisällön kehittäminen sekä perusoi- keusjärjestelmä. Viimeksi mainittuun liittyy myös kysymys unionin tai Euroopan yhteisöjen liittymisestä Euroopan ihmisoikeussopimuksen sopimuspuoleksi. Kansalaisten aseman kannalta keskeisiä kysymyksiä liittyy myös III pilarin si- sällön kehittämiseen.
Unionin politiikan sisällön kehittämisen kan- nalta esille tulevat yhtäältä Maastrichtissa vuo- den 1996 konferenssiin siirretyt toimivallan laa- jentamiskysymykset (energia, turismi, pelastus- palvelu) sekä kysymys päätöksenteon tehostami- sesta ja unionin toimintavälineiden parantami- sesta esimerkiksi ympäristö-, sosiaali-, työllisyys- ja talouspolitiikassa. Unionin politiikan kehittä- miseen liittyy myös kysymys yhdentymisen eri- tahtisuudesta; miten menetellään tapauksissa, joissa kaikki jäsenvaltiot eivät kykene osallistu- maan tai halua osallistua yhdentymiseen tietyllä alalla, ja onko unionissa mahdollisesti hyväksyt- tävä tietyistä jäsenvaltioista muodostuvan kovan ytimen kehittyminen.
Yhdentymisen eritahtisuuteen liittyy myös kysymys menettelystä tapauksessa, jossa vuoden 1996 konferenssi ei pääse yksimielisyyteen tai jossa sen tuloksia ei ratifioitaisi kaikissa jäsenval- tioissa.
Valiokunnan kannanotot
Hallitusten välisen konferenssin yhteys muihin unionin peruskysymyksiin
Edellä on todettu, että vuoden 1996 konfe- renssin tai sen tulosten ratifiointikäsittelyn kans- sa samanaikaisestijoudutaan ratkaisemaan usei- ta muita unionin tulevaisuuden kannalta keskei- siä kysymyksiä. Vuoden 1996 konferenssi on läh-
tökohtaisesti perussopimusten tarkistuksiin täh- täävä neuvotteluprosessi, eikä sen asialistaa ole tarkoituksenmukaista rasittaa liian monilla eri- tyyppisillä kysymyksillä. Valiokunta tähdentää myös sitä, että konferenssissa ei tule pyrkiä rat- kaisemaan vaikeita poliittisia kysymyksiä julis- tuksenluonteisilla kannanotoilla, jotka eivät to- dellisuudessa vaikuta unionin kykyyn toimia asianomaisten ongelmien ratkaisemiseksi.
Vuoden 1996 konferenssissa käsiteltävien ins- titutionaalisten kysymysten taustalla ovat kui- tenkin erityisesti unioninjatkolaajenemiseen liit- tyvät ongelmat. Samalla voidaan todeta, että jat- kolaajenemiseen liittyy myös keskeisiä unionin rahoitusjärjestelmään, sen yhteisen maatalous- politiikan ja rakennepolitiikan toimintamuotoi- hin sekä unionin ulko- ja turvallisuuspoliittiseen ulottuvuuteen liittyviä kysymyksiä.
Eri jäsenvaltioissa onkin jo käytetty puheen- vuoroja, joissa vuoden 1996 konferenssi tai sen tulosten hyväksyminen on kytketty muihin ajan- kohtaisiin unionin peruskysymyksiin. Tässä yh- teydessä on erityisesti mainittava jatkolaajene- misen vaikutukset nykyistenjäsenvaltioiden ase- maan unionin rahoituksen suhteen. Jatkolaaje- neminen edellyttää joko nykyisten tukitoimenpi- teiden ja rahavirtojen kohdentamista uudelleen taikka sitten unionin käytettävissä olevan rahoi- tuksen voimakasta lisäämistä.
Perussopimusten aikaisemmissa tarkistusneu- votteluissa jotkut jäsenvaltioiden parlamentit ovat ennen neuvotteluja asettaneet ehdottomia edellytyksiä neuvottelutuloksen ratifioinnille.
Samoin Euroopan parlamentti on halunnutaset- taa ehtoja esimerkiksi laajentumissopimusten hyväksymiselle. Valiokunta ei pidä perusteltuna, että eduskunta etukäteen ehdottomalla tavalla ennakoisi, millainen neuvottelutulos on sen hy- väksyttävissä ja millainen ei.
Hallitusten välisen konferenssin tuloksia ei tule myöskään ehdottomalla tavalla sitoa konfe- renssin ulkopuolelle jäävien kysymysten ratkai- suihin. Valiokunta kuitenkin korostaa suhtautu- misen vuoden 1996 konferenssin tuloksiin riip- puvan myös siitä, minkä laajuisessa ja minkälais- ta politiikka harjoittavassa unionissa neuvottelu- tulosta sovellettaisiin. Kansalaisten ja kansallis- ten parlamenttien kannalta on välttämätöntä, että jäsenvaltioiden kesken vallitsee tuolloin riit- tävä yhteisymmärrys unionin toimintaan lähim- pien 10-15 vuoden aikana vaikuttavista perus- kysymyksistä kuten unionin toiminnan rahoi- tuksesta ja unionin budjetista Suomen kansanta- louteen kohdistuvista vaikutuksista.
Talous- ja rahaliiton II! vaihe
Jäsenvaltioiden hallitukset eivät ole halunneet ottaa talous- ja rahaliiton III vaihetta koskevia kysymyksiä esiin vuoden 1996 konferenssissa.
Kun rahaliiton toteutumiseen Maastrichtin sopi- muksen edellyttämässä aikataulussa liittyy edel- leen huomattavaa epävarmuutta, on pelätty, että keskustelun avaaminen EMUsta ja sen lähenty- misperusteista heikentäisi rahaliiton toteutta- mismahdollisuuksia ja laajemminkin yhdenty- misprosessin syvenemistä.
EMUn 111 vaihe tulee kansalaisten arkeen ulottuvilta vaikutuksiltaan olemaan merkittä- vämpi kuin mikään aikaisempi yksittäinen yh- dentymisratkaisu. Kun rahaliiton vaikutuksiin kuitenkin liittyy melkein kaikissa jäsenvaltioissa huomattavia epäilyjä, on perusteetonta torjua niihin kohdistuvaa keskustelua ja pohdintaa unionin päätöksenteossa ja hallitusten välisen konferenssin valmisteluissa.
Valiokunta on saanut tiedoksi hallituksen laa- timan Suomen lähentymisohjelman. Valiokunta toteaa, että pyrkimys lähentymisperusteiden täyttämiseen on nykyisissä oloissa maan talous- politiikan välttämätön tavoite siitä riippumatta, syntyykö rahaliitto aiotussa aikataulussa vai ei, ja riippumatta siitä, katsotaanko Suomen liitty- minen 111 vaiheeseen aikanaan suotavaksi vai ei.
Lähentymisperusteiden täyttäminen on tärkeätä talouspolitiikkaan kohdistuvan luottamuksen vahvistamiseksi ja vakaan taloudellisen kehityk- sen turvaamiseksi.
Kun rahaliiton lähentymisperusteista julkisen talouden budjettialijäämää ja velkaantumisastet- ta koskevat kriteerit jäävät ainoina jäsenvaltioi- den talouspolitiikkaa ohjaavina kriteereinä voi- maan rahaliiton 111 vaiheessa, on kuitenkin ky- syttävä, ovatko ne riittäviä tai kaikissa olosuh- teissa sellaisenaan edes perusteltuja kriteereitä talouspolitiikan hoidolle. Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että julkisen talouden ollessa muutoin tasapainossa saattaa 3 prosentin budjet- tialijäämärajoite laskusuhdanteen olosuhteissa olla ristiriidassa tehokkaan suhdanteiden tasaa- miseen ja työllisyyden tukemiseen tähtäävän ta- louspolitiikan kanssa. Kriteereiden ongelmalli- suus korostuu, jollei samanaikaisesti rahapolitii- kan siirtyessä yksinomaan Euroopan keskus- pankkijärjestelmän vastuulle ole mitään muita periaatteita ja välineitä, joilla muuta talouspoli- tiikkaa voitaisiin yhteisön tasolla koordinoida ja tehostaa riittävän kokonaiskysynnän ja työlli- syyden turvaamiseksi.
2 250675
Samalla kun rahaliitto kokonaisuudessaan voi unionin tasolla myötävaikuttaa kustannus- ten alenemiseen, talouden vakauteen ja kasvun voimistumiseen, se saattaa samalla tuoda uusia ongelmia työllisyyden ylläpitämiselle, tasapai- noiselle aluekehitykselle ja suhdannevaihtelujen tasaamiselle erityisesti niissä jäsen valtioissa, joi- den kansantaloudet ovat tuotantonsa tai ulko- maankauppansa rakenteen vuoksi erityisen alt- tiita suhdannevaihteluille tai ulkoisille häiriöille.
Valiokunta pitää rahaliiton edellä mainittujen keskeisten päämäärien toteuttamista tärkeänä ja toteaa mahdollisten ongelmien suhteen, että yh- tenä vaihtoehtona on selvitettävä, miten voitai- siin käyttää olemassa olevia tai toteuttaa uusia järjestelyjä jäsenvaltioihin ja niiden työllisyyteen eri tavoin kohdistuvien ulkoisten häiriöiden vai- kutuksien tasaamiseksi mahdollisesti myös unio- nin toimin rahaliiton oloissa, kun kansallinen raha- ja valuuttakurssipolitiikka eivät enää ole käytettävissä sopeutumisvälineinä.
EU:ssa olisi myös tarkasteltava kysymystä ta- lous- ja rahaliiton rahapoliittisen päätöksenteko- järjestelmän kansanvaltaisesta vastuusta. Eu- roopan keskuspankkijärjestelmän tarpeellista riippumattomuutta vaarantamatta on tarpeen varmistua siitä, että unionin poliittisesti vastuun- alaisilla elimillä on riittävät mahdollisuudet ot- taa kantaa siihen, miten Euroopan keskuspankin rahapoliittiset tavoitteet ja toimenpiteet ovat so- pusoinnussa unionin talouspoliittisten tavoittei- den kanssa ja miten keskuspankki on käytännös- sä onnistunut saavuttamaan asetetut tavoitteet.
Valiokunta edellyttää, että hallitus sel- vittää, miten talous- ja rahaliiton toimin- taan ja vaikutuksiin liittyviä ongelmia ja kysymyksiä voidaan tarkoituksenmukai- simmalla tavalla saattaa tarkasteluun Eu- roopan unionissa ja millaisiin aloitteisiin tämä Suomen taholta voi antaa aihetta.
Unionin päätöksenteon kansanvaltaisuus ja tehokkuus
Unionin päätöksentekojärjestelmän kansan- valtaisuus ja tehokkuus sekä toimielinjärjestel- män suhde jäsenvaltioiden täysivaltaisuuteen ovat keskeisiä vuoden 1996 konferenssin teemo- ja. Ne ovat myös asioita, joiden suhteen on väl- tettävä yksinkertaistuksia ja liian pikaisia johto- päätöksiä.
Unionin päätöksentekojärjestelmän kansan- valtaisuuden kannalta keskeisiä toimijoita ovat
yhtäältä Euroopan parlamentti, joka on unionin kansalaisten välittömillä vaaleilla valitsema unionin tason edustuselin, sekä toisaalta jäsen- valtioiden kansalliset parlamentit. Näiden parla- mentaaristen elinten roolit voidaan nähdä sekä keskenään kilpailevina että toisiaan täydentävi- nä. Tässä suhteessa on merkitystä myös sillä, mitä päätöksentekosääntöä, yksimielisyyttä vai määräenemmistöä, kunkin asian suhteen nouda- tetaan ministerineuvostossa. Parlamentaarisen valvonnan kannalta ei ole merkitystä vailla myöskään se seikka, miten avoimesti ja minkälai- sia menettelytapoja noudattaen neuvosto tekee päätöksensä.
Valiokunnan näkemyksen mukaan kansalliset parlamentit ovat nykyisin ja nähtävissä olevassa tulevaisuudessa jäsenvaltioiden kansojen poliit- tisen täysivaltaisuudenja niiden poliittisenjärjes- telmän kansanvaltaisen legitimiteetin ensisijaisia edustajia. Kieleen, kulttuuriin, historialliseen kokemukseen ja poliittisiin perinteisiin liittyvät erot jäsenvaltioiden väestöjen välillä vaikeutta- vat ja hidastavat unionin tason poliittista järjes- täytymistä, todellisten eurooppalaisten puoluei- den ja poliittisten liikkeiden muodostumista.
Jäsenvaltioiden kansojen edellä mainitut erityispiirteet säilyvät myös tulevaisuudessa.
Tämän takia ei myöskään ole aiheellista siir- tää unionin tasolle sellaisenaan niitä kansan- valtaisen järjestelmän muotoja, jotka ovat tun- nusomaisia jäsenvaltioiden kansanvaltaisille poliittisille järjestelmille. Vuoden 1996 konfe- renssin institutionaalisten ratkaisujen onkin perustuttava sille voimassa olevan järjestelmän yleiselle periaatteelle, että jäsenvaltioiden ja niiden parlamenttien toimivalta on alkuperäis- tä kun taas unionin ja sen toimielinten, Eu- roopan parlamentti mukaan luettuna, valtuu- det ovat jäsenvaltioiden täysivaltaisuudesta johdettuja.
Valiokunta katsoo, että toimivalta sää- tää, muuttaa ja kumota niitä sopimuksia, joihin unioni perustuu, on säilytettävä jä-
sen valtioilla, viime kädessä niiden parla- menteilla. Euroopan parlamentin hyväk- syntä päätösten edellytyksenä muuttaisi käytännössä perustavalla tavalla unionin ja sen jäsenvaltioiden välistä sekä unionin toimielinten keskinäistä poliittista tasapai- noa. Valiokunta katsoo lisäksi, että perus- sopimusten muutosten ohella myös asiasi- sällöltään perustuslaillinen päätös unionin omista varoista, siis sen toiminnan rahoi- tuspohjasta, on vastaisuudessakin säilytet-
tävä jäsen valtioiden, viime kädessä niiden parlamenttien, yksinomaisessa päätösval- lassa.
Unionin päätöksenteon, erityisesti sen lain- säädäntötyön, kansanvaltaisuuden turvaamisek- si olisi vahvistettava sekä Euroopan parlamentin että kansallisten parlamenttien asemaa. Kansal- liset parlamentit voivat valvoa omaa jäsenval- tiotaan edustavien ministerien toimintaa minis- terineuvostossa. Tapauksissa, joissa ministeri- neuvosto voi tehdä päätöksensä määräenemmis- töllä, siis vastoin jonkin tai joidenkin jäsenvalti- oiden kantaa, tämä valvontamahdollisuus ei tur- vaa unionin päätösten riittävää demokraattista hyväksyttävyyttä. Näin ollen on Euroopan par- lamentin tehtävänä nimenomaan omalta osal- taan huolehtia unionin päätöksenteon kansan- valtaisuudesta niissä tapauksissa, joissa neuvos- to voi tehdä päätöksensä määräenemmistöllä.
Valiokunta katsoo, että Euroopan par- lamentin asemaa unionin päätöksenteossa voidaan vahvistaa siten, että neuvosto ei voisi lainsäädäntöasioissa tehdä määrä- enemmistöllä päätöksiä vastoin Euroopan parlamentin kantaa. Käytännössä tämä edellyttää yhteispäätösmenettelyn sovelta- mista sellaisissa lainsäädäntöasioissa,jois- sa neuvosto tekee päätöksensä määrä- enemmistöllä.
Kansallisten parlamenttien oikeudet ja velvol- lisuudet unioniasioiden kansallisessa valmiste- lussa on järjestetty kansallisella lainsäädännöllä.
Unionin tasolla asiasta on annettu kaksi Maastrichtin sopimukseen liitettyä julistusta, joista julistus n:o 13 koskee komission lainsää- däntöehdotusten antamista tiedoksi kansallisille parlamenteille ja julistus n:o 14 Euroopan parla- mentin ja kansallisten parlamenttien yhteisiä konferensseja.
Kansallisten parlamenttien oikeuksien oikeu- dellisesti sitova sääntely unionin perussopimuk- sissa on sinänsä kannatettavista tarkoitusperis- tään huolimatta ongelmallista jäsenvaltioiden valtiosääntöoikeudellisen itsenäisyyden, perus- tuslaillisten vallanjakoperiaatteiden ja kansallis- ten parlamenttien sisäisten menettelytapaperin- teiden kannalta. Tällaisia ongelmia voi liittyä eri tahoilla ehdotettuihin järjestelyihin, joilla on ha- luttu parantaa kansallisten parlamenttien ase- maa unionissa. Esimerkkeinä tällaisista järjeste- lyistä voidaan mainita seuraavat. On muun muassa ehdotettu kansallisten parlamenttien in- formoinnin määräämistä unionin toimielinten eikä pelkästään jäsenvaltioiden hallitusten vei-
vollisuudeksi. Kansallisille parlamenteille on ha- luttu antaa oikeus nostaa kanteita EY:n tuomio- istuimessa tietyillä perusteilla. Unionin tasolle on ehdotettu perustettavaksi kansallisten parla- menttien edustajista muodostuvia elimiä, joko Euroopan parlamentin toiseksi kamariksi tai sen ulkopuoliseksi toimielimeksi.
Valiokunta suhtautuu varauksellisesti sellaisiin ehdotuksiin, joissa kansalliset parlamentit mainittaisiin perussopimusten määräyksissä oikeuksien tai velvollisuuk- sien välittömänä kohteena.
Vuoden 1996 konferenssissa jäsenvaltioiden hallitukset voivat poikkeuksellisesti joutua neu- vottelemaan kysymyksistä, jotka suoraan ja vä- littömästi koskevat kansallisten parlamenttien asemaa ja toimintaa valtioelimenä.
Valiokunta edellyttää, että eduskun- taan jäsenvaltion kansallisena parlament- tina vaikuttavat hallituksen neuvottelu- kannat annetaan asianmukaisella tavalla eduskunnalle tiedoksi ja niiden parlamen- taarinen hyväksyttävyys todetaan ennen niiden esittämistä konferenssissa.
Unionin parlamentit harjoittavat käytännös- sä tiivistä yhteistoimintaa sekä parlamenttien välisin kahdenvälisin yhteyksin että puhe- mieskonferenssien ja Eurooppa-valiokuntien yhteiselimen COSAC:n puitteissa. Erityisesti COSAC:n roolin kehittämisestä näyttää myös vallitsevan laaja yksimielisyys eri parlamenttien välillä. Valiokunta katsoo, että unionin eri parla- menttien välisen yhteistyön kehittämisessä tulisi painottaa ensisijaisesti COSAC:n roolia. Valio- kunta ei pidä parlamenttien välisiä konferensseja unionin kansallisten parlamenttien ja Euroopan parlamentin välisen yhteistyön tarkoituksenmu- kaisena muotona.
Sekä kansallisten parlamenttien että Euroo- pan parlamentin harjoittaman unionin päätök- senteon kansanvaltaisen valvonnan kannalta yksi ongelma on se, että neuvoston asiakirjat eivät ole saatavilla riittävän ajoissa kaikilla unionin kielillä ennen asiallisen päätöksen te- kevää neuvoston kokousta. Käytännössä neu- vosto ei noudata omaa työjärjestystään, mitä tulee asialistojen sitovuuteen ja liiteaineiston saatavuuteen määräajassa ennen kokousta.
Neuvoston sisäiset työmuodot näyttävät histo- riallisista syistä muistuttavan pikemminkin diplomaattisia neuvotteluja kuin lainsäädäntö- valtaa käyttävän elimen muotosidonnaisia me- nettelytapoja. Tämä on epäkohta paitsi kansal- listen parlamenttien myös ylipäänsä päätöksen-
teon poliittisen ohjauksen kannalta, sillä jäsen- valtioiden poliittiset päätöksentekijät joutuvat usein tyytymään puutteelliseen ja viivästynee- seen asiakirja -aineistoon.
Valiokunta katsoo, että unionin päätös- ten kansanvaltaisuuden kannalta tärkeää parannusta merkitsisi jo se, että neuvosto noudattaisi selkeämpiä, lainsäädäntöeli- mille tunnusomaisia menettelytapamuo- toja tehdessään päätöksiä lainsäädäntö- asioissa. Tämä edellyttää sitä, että neuvos- ton kokousten asialistojen tulee olla sitovia ja julkisia ja että päätösten pohjana olevat asiakirjat ovat saatavilla kaikilla virallisil- la kielillä tietyn määräajan ennen päätök- sen tekemistä. Perustamissopimuksen ta- solla olisikin vahvistettava se periaate, että neuvoston päätöksentekosäännöt eivät koske pelkästään sen sisäistä toimintaa, vaan niillä on olennainen merkitys kansal- listen parlamenttien ja ylipäänsä kansa- laisten mahdollisuuksille vaikuttaa unionin päätöksentekoon.
Unionin päätöksentekojärjestelmän kansan- valtaisuuden keskeisiä esteitä ovat unionin julki- suuskäytännöt,jotka eivät perustu juridisesti täs- mälliseen julkisuusperiaatteeseen, sekä säännös- töjenja päätöksentekojärjestelmän vaikeaselkoi- suus ja monimutkaisuus. Kansalaisten on vai- keaa saada selkoa olemassa olevan normiston sisällöstä taikka unionin poliittisen tai hallinnol- lisen päätöksenteon kulusta.
Valiokunta katsoo, että avoimuus on keskeisesti kansanvaltaa ja kansalaisten perusoikeuksien toteutumista koskeva ky- symys. Tämän takia Suomen tulee määrä- tietoisesti ajaa sitä, että perussopimuksissa tunnustettaisiin julkisuusperiaate ja kan- salaisten oikeus tietoon poliittisena oikeu- tena ja että niihin otetaan selkeä toimival- taperusta, jonka nojalla unionin toimin- taan liittyvät julkisuutta ja salassapitoa koskevat tarkemmat säännöt voitaisiin an- taa sitovana yhteisön lainsäädäntönä.
Unionin perusnormisto eli primäärioikeus muodostuu kuudestatoista viiden vuosikymme- nen kuluessa hyväksytystä, sisällöltään osin ku- motusta tai merkityksensä menettäneestä sopi- muksesta ja asiakirjasta. Sen eri osien välisten suhteiden ymmärtäminen edellyttää erityisasian- tuntemusta. Maastrichtin sopimus osoittaa myös sen, että perustamissopimusten muutosasiakirjat ovat teknisistä syistä käymässä niin monimutkai- siksi, että ne eivät enää ole ymmärrettäviä ja
luettavia. Toisaalta esimerkiksi eräästä Euroo- pan parlamentin pyynnöstä laaditusta selvityk- sestä ilmenee, että unionin primäärioikeudellisis- ta sopimuksista voitaisiin kumota satoja artikloja vanhentuneina tai samasanaisina eri yhteisöjen perustaruissopimuksissa toistuvina ilman, että tämä vielä lainkaan vaikuttaisi voimassa olevan primäärioikeuden sisältöön. Tilanne, jossa unio- nin perustuslain tasoinen normisto ei ole raken- teeltaan ja esitystavaltaan kansalaisten ja heidän poliittisten edustajiensa kannalta ymmärrettä- vässä ja luettavassa muodossa, on vastoin oikeusvaltion ja kansanvaltaisuuden periaatteita.
Suomen tulee vaatia, että mahdollisuus saattaa ajan tasalle sekä yhtenäiseen ja luettavaan muotoon unionin perussopimus- ten tasolle kuuluva normista selvitetään perusteellisesti ja ennakkoluulottomasti
vuoden 1996 konferenssissa.
Toimiakseen kansanvaltaisesti poliittistenjär- jestelmien on oltava rakenteeltaan ja toiminta- muodoiltaan ymmärrettäviä. Tätä vaatimusta ei Euroopan unioni täytä. Toisaalta on muistetta- va, että unionin päätöksentekorakenteiden mo- nimutkaisuus johtuu pitkälti tarpeesta säilyttää unionin perusluonne itsenäisten valtioiden yh- teenliittymänä, samalla kun on haluttu toteuttaa tehokkuuden, kansanvaltaisuuden ja oikeustur- van asettamia vaatimuksia. Kuitenkin on mui- den kuin asiantuntijoiden vaikea ymmärtää ra- kennetta, jossa unioni muodostuu Euroopan yh- teisön, Euroopan hiili- ja teräsyhteisön sekä Eu- roopan atomienergiayhteisön muodostamasta yhteisöpilarista, yhteisestä ulko- ja turvallisuus- politiikasta (II pilari) sekä yhteistyöstä oikeus- ja sisäasioissa (III pilari). Kaksi viimeistä yhteistyö- kenttää ovat luonteeltaan hallitusten välistä yh- teistoimintaa, jossa jäsenvaltiot ovat halunneet säilyttää päätösvallan omissa käsissään. Yhtei- söpiiari edustaa sen sijaan ylikansallista integ- raatiota, jolle ovat tunnusomaisia jäsenvaltioi- den hallituksista osittain riippumaton toimielin- rakenne, laaja mahdollisuus määräenemmistö- päätöksentekoon sekä tehtävien päätösten oi- keudellisten vaikutusten täsmällisyys.
Valiokunta katsoo, että unionissa on säilytettävä pilarirakenne, jossa hallitus- ten välinen yhteistyö ja yhteisöasiat pide- tään erillään toisistaan. Piiarirakenteen säilyttämisellä voidaan ottaa huomioon se, että eri aloillajäsenvaltioiden suvereniteet- tiin ja yhteisen päätöksenteon tehokkuu- teen liittyvillä näkökohdilla on erilainen painoarvo.
Hallitusten välisistä asioista voidaan ne II/ pilarin asiat, joissa ei ole kysymys jä- sen valtioiden täysivaltaisuuden ydinalois- ta tai puhtaasti viranomaistason yhteis- työstä, siirtää yhteisöpilariin. Näin paran- nettaisiin päätöksenteon tehokkuutta ja avoimuutta, parlamentaarista valvontaaja oikeusturvan toteutumista oikeus- ja sisä- asioissa. Sen sijaan muut II! pilarin asiat samoin kuin II pilari kokonaisuudessaan tulee pysyttää hallitusten välisenä yhteis- työnä.
Yhteisöpilaria olisi yksinkertaistettava sulauttamalla hiili- ja teräsyhteisö sekä atomienergiayhteisö Euroopan yhteisöön.
Päätöksentekomenettelyt yhteisöpilarin lainsäädäntöasioissa olisi rajoitettava kuu- lemismenettelyyn ja yhteispäätösmenette- lyyn. Kansainvälisiä sopimuksia koskevis- sa asioissa, toisin kuin lainsäädäntöasiois- sa, tulisi lisäksi kysymykseen hyväksymis- menettely. Erityisen tärkeää olisi ulottaa määräenemmistöpäätökset ympäristön- suojeluun sekä ympäristö-, energia- ja pää- oma verotukseen, joissa nykyinen yksimie- lisyysvaatimus aiheuttaa Suomen kannalta vahingollista kilpailuolojen vääristymistä.
Komission keskeinen valtaoikeus yhteisöpila- rissa on sen yksinomainen aloiteoikeus. Sen si- jaan II ja III pilarissa myös jäsenvaltioilla on aloiteoikeus. Keskusteluissa on esitetty, että myös Euroopan parlamentille tulisi antaa oikeus lainsäädäntöaloitteeseen. Maastrichtin sopi- muksella parlamentille annettiin oikeus pyytää komissiota tekemään ehdotus tietystä asiasta, mutta ei välitöntä aloiteoikeutta.
Aloiteoikeuden antaminen Euroopan parla- mentille vastaisi sinänsä sitä, mikä on normaalia kansanvaltaisissa järjestelmissä. EU:n perusläh- tökohtia on kuitenkin se, että unioni voi toimia vain niillä aloilla ja niiden päämäärien toteutta- miseksi, joiden osalta jäsenvaltiot ovat perusta- ruissopimuksilla siirtäneet toimivaltaa unionille.
Se, että Euroopan parlamentti voisi osaltaan määritellä unionin lainsäädäntötyön asialistan, saattaisi hämärtää unionin luonnetta rajoitet- tuun toimivaltaan perustuvana itsenäisten val- tioiden yhteenliittymänä, ja muuttaa toimielin- ten välistä tasapainoa.
Unionin lainkäyttöelimet, erityisesti EY:n tuomioistuin, käyttävät ratkaisuvaltaa, jolla on myös poliittista merkitystä. Erityisesti EY:n ai- kaisemmissa kehitysvaiheissa tuomioistuin on tehnyt sellaisia linjaratkaisuja ja omaksunut sel-
laisia tulkintoja, jotka pohjoismaisen oikeuskäsi- tyksen mukaan kuuluisivat edustuksellisille eli- mille.
Valiokunnan käsityksen mukaan tulisi kiinnittää huomiota siihen, että tuomiois- tuin olisi selkeästi epäpoliittinen lainkäyt- töelin. Tämän takia ei esimerkiksi ole syy- tä omaksua järjestelyä, jossa Euroopan parlamentti osallistuisi sen jäsenten nimit-
tämiseen.
Perustamissopimusten tasolla voitaisiin lisäk- si toteuttaa uudistuksia, jotka tuomioistuimen riippumattomuutta vaarantamatta selkeyttäisi- vät sen asemaa. Esimerkiksi tulisi poistaa 138 e (1) artiklassa olevat rajoitukset, jotka estävät parlamentin oikeusasiamiestä tutkimasta tuo- mioistuimen lainkäyttötoimintaa koskevia kan- teluja. Tuomioistuimen perussäännössä tulisi säätää, että tuomioistuimessa pidettyjen äänes- tysten tulokset ja eriävät mielipiteet olisivat ny- kykäytännöstä poiketen julkisia. Demokraatti- sessa oikeuskulttuurissa myös tuomioistuinten päätöksenteosta on voitava käydäavointajulkis- ta keskustelua, eikä EY:n tuomioistuimen tältä osin normaaleista länsimaisista käytännöistä poikkeava järjestelmä ole perusteltu. Tuomiois- tuimen työjärjestys olisi määrättävä annettavak- si yhteispäätösmenettelyssä, sillä se sisältää olen- naisesti yksityisten asianosaisten prosessuaali- seen asemaan vaikuttavia, luonteeltaan laillista oikeudenkäyntijärjestystä koskevia säännöksiä.
Nykyisin tuomioistuin itse vahvistaa työjärjes- tyksensä, mutta sille on saatava neuvoston vah- vistus (188(3) artikla); tuomioistuin itse on esittä- nyt perustamissopimuksen muuttamista siten, että neuvoston vahvistusta ei enää tarvittaisi.
Euroopan yhteisöjen liittymisestä Eu- roopan ihmisoikeussopimuksen osapuolek- sija sen mahdollisesti edellyttämistä perus- tamissopimusten muutoksista olisi päätet- tävä vuoden 1996 konferenssissa. Näin korjattaisiin muun muassa se epäkohta, että Euroopan neuvoston ihmisoikeustuo- mioistuin valvoo jäsenvaltioiden tuomiois- tuimien lainkäyttöä, mutta ei Euroopan yhteisöjen tuomioistuimia, jotka myös käyttävät tuomiovaltaa jäsenvaltioiden alueella.
Jäsenvaltioiden yhdenvertaisuus Euroopan unioni on itsenäisten valtioiden yh- teenliittymä. Unionin toimielinjärjestelmän ke- hityksen eri vaiheissa on pyritty turvaamaan jä-
senvaltioiden suvereenin tasa-arvoisuuden peri- aatteen toteutuminen, samalla kun on myös py- ritty rajoitetusti ottamaan huomioon jäsenvalti- oiden väestöjen ja kansantalouksien kokoerot Täten esimerkiksi kaikilla jäsenvaltioilla on ollut mahdollisuus nimetä edustaja komissioon ja yh- teisön lainkäyttöelimiin, mutta komissiossa vii- dellä suurella jäsenvaltiolla on ollut kaksi komis- sion jäsentä ja tuomioistuimen julkisasiamiesten osalta ainoastaan suurilla jäsenvaltioilla on ollut pysyvä edustus. Vastaavasti on äänimäärät neu- vostossa ja Euroopan parlamentin paikat jaettu jäsenvaltioiden välillä noudattaen asteikkoa, joka sinänsä ottaa huomioon jäsenvaltion väki- luvun, mutta suhteellisesti suosii pieniä jäsenval- tioita.
Paineita jäsenvaltioiden edustuksen nykyistä tasapainoa vastaan aiheutuu kahdesta syystä.
Ensiksikin on katsottu, että unioninjäsenvaltioi- den lukumäärän kasvaessa yli kahdenkymmenen nykyisten perusteiden matemaattinen soveltami- nen johtaisi tilanteeseen, jossa toimielimet kas- vaisivat henkilömäärältään liian suuriksi niiden tehtäviä ja tehokasta toimintaa ajatellen. Neu- voston osalta on myös pelätty tilannetta, jossa unionin väestön vähemmistöä edustava ryhmä jäsenvaltioita voisi saavuttaa määräenemmistön neuvostossa.
Toiseksi on eräillä tahoilla haluttu ideologisis- ta syistä luopua periaatteesta,jonka mukaan kai- killa jäsenvaltioilla on edustus toimielimissä. Eri- tyisesti komission ja lainkäyttöelinten osalta on katsottu, että näiden toimielinten kokoonpanon tulisi perustua elimen tehtävien ja toiminnan asettamiin vaatimuksiin, ei jäsenvaltioiden tasa- puoliseen edustukseen. Tästä näkökulmasta kansalliset mandaatit ovat ristiriidassa unionin perustavoitteiden kanssa.
Vastaava käytännön ongelmiin tai periaatteel- lisiin syihin liittyvä pyrkimys luopua jäsenvaltioi- den yhdenmukaisen kohtelun periaatteesta on ilmennyt myös unionin kielijärjestelmän sekä neuvoston puheenjohtajuuden osalta. Ensiksi mainitun suhteen on esitetty ajatuksia, jonka mukaan laajentuneessa unionissa ei voitaisi nou- dattaa periaatetta, jonka mukaan jäsenvaltioi- den viralliset kielet ovat myös unionin virallisia kieliä. Unionin puheenjohtajuuden osalta on ny- kyisen puolivuotisiin puheenjohtajakausiin pe- rustuvan järjestelmän katsottu johtavan poliitti- sesti tai asioiden käytännön hoitamisen kannalta epätyydyttävään lopputulokseen.
Keskustelussa pienten ja suurten jäsenvaltioi- den oikeuksista unionissa esiintyy joskus ristirii-
taisuuksia ja epäjohdonmukaisuuksia. Esimer- kiksi puheenvuoroissa, joissa katsotaan kansalli- set mandaatit komission tehtävien ja luonteen kanssa ristiriidassa oleviksi, lähdetään kuitenkin yleensä siitä, että suurilla jäsenvaltioilla olisi py- syvä edustus, kun taas kiertoperiaate koskisi vain pieniä jäsenvaltioita. Kuitenkaan kansallisten mandaattien väitetty periaatteellinen tarpeetto- muus ei voi loogisesti rajoittua vain pieniin jäsen- valtioihin. Käytännön kokemukset eivät myös- kään puolla näkemystä, että unionin päätöksen- tekokyvyttömyyteen tai tehoHornuuteen liittyvät ongelmat johtuisivat pienistä jäsen valtioista.
Kansallisten edustusten ja oikeuksien pienen- täminen voi helposti johtaa pienten jäsenvaltioi- den marginalisoitumiseen unionin toiminnassa.
Jos jäsenvaltiolla ei olisi edustajaa komissiossa ja tuomioistuimissa, jos sen kieli ei olisi unionin virallinen kieli ja jos sen paikkamäärä Euroopan parlamentissa ei mahdollistaisi keskeisten poliit- tisten voimien tasapainoista edustusta, jäsenval- tion poliittisen järjestelmän kannalta unioni ei enää poikkeaisi tavanomaisista hallitusten väli- sistä kansainvälisistä järjestöistä. Tällainen tilan- ne voi vaikuttaa asianomaisen jäsenvaltion väes- tön ja hallinnon sitoutumisen unionin jäsenyy- teen. Voidaankin perustellusti olettaa, että pien- ten jäsenvaltioiden kannalta niiden jäsenyysoi- keuksien supistamisesta aiheutuvat poliittiset ongelmat ovat todennäköisesti huomattavasti vakavampia kuin se marginaalinen suhteellinen hyöty, jota tällaisista ratkaisuista seuraa suurille jäsen valtioille.
Valiokunta katsoo, että Suomen on pi- dettävä kiinni periaatteesta, jonka mukaan jäsenvaltioilla on samanlaiset oikeudet ja
velvollisuudet.
Tapauksissa, joissa käytännön syistä tulevai- suudessa ei enää ole mahdollista antaa kaikille jäsenvaltioille tiettyä edustusta toimielimessä tai muuta sellaista oikeutta, millään jäsenvaltiolla ei tule kokonsa perusteella pysyttää tällaista oi- keutta. Jäsenvaltioiden yhdenmukaisen kohte- lun kannalta ei ole hyväksyttävää se, että esimer- kiksi suurilla jäsenvaltioilla olisi kaikissa tilan- teissa tietty edustus tai oikeus, mutta pienet jä- senvaltiot noudattaisivat kiertoperiaatetta. Jos edustuksia tai oikeuksia joudutaan rajoitta- maan, tämän on koskettava myös suuria jäsen- valtioita.
Valiokunnan mielestä tilannetta, jossa unionin väkiluvun vähemmistöä edustavat jäsenvaltiot voisivat saavuttaa määrä- enemmistön neuvostossa, ei voida pitää pe-
rusteltuna. Tämän vuoksi voi unionin laa- jentuessa olla perusteltua ottaa käyttöön
ratkaisuja, jotka ottavat huomioon tarpeen ankkuroida neuvoston päätökset unionin väestön enemmistöä edustavaan kantaan.
Tämän tavoitteen kannalta ovat kaksois- enemmistöön, siis sekä äänistä että väkilu- vusta laskettavaan enemmistöön, perustu- vat ratkaisut hyväksyttävämpiä kuin ään- ten painotuksen muuttaminen lisäämällä suurtenjäsenvaltioiden äänimääriä. Ennen kuin on saatu varmuus unionin laajenemi- sen toteutumisesta, ei ole perusteltua to- teuttaa jäsenvaltioiden ja toimielinten ta- sapainoon vaikuttavia uudistuksia.
Unionin oikeusjärjestyksen ja päätök- sentekojärjestelmän perusperiaatteet edel- lyttävät sitä, että kaikkien jäsenvaltioiden viralliset kielet pysytetään myös tulevai- suudessa unionin virallisina kielinä, joita on myös voitava käyttää unionin poliittis- ten päätöksentekoelinten kokouksissa.
Jäsenvaltioiden tasa-arvoisuuteen liittyvät myös eri tahoilla esitetyt ajatukset unionin ko- vasta ytimestä tai yhdentymisen eritahtisuudes- ta. Sinänsä unionin historia tuntee esimerkkejä vaihtelevan nopeuden yhdentymisestä (esimer- kiksi siirtymäkaudet),
"a
Ia carte" -ratkaisuista, joissa jotkin jäsenvaltiot eivät halua osallistua tiettyyn toimintaan (esimerkiksi EMUn 111 vaihe ja sosiaalipöytäkirja) ja "vaihtelevasta maan tieteestä", jossa osa jäsenvaltioista etenee tietyn alan yhdentymisessä pidemmälle kuin muut jäsenvaltiot (esimerkiksi Schengen-järjes- telmä).Paine tällaiseen yhdentymisen erilaistami- seen voi kasvaa, jos unionin jäsenvaltioiden joukko muodostuu nykyistä heterogeenisem-
maksi tai jos tiettyjen jäsenvaltioiden kesken syntyy yhteisymmärrys sellaisesta integraation olennaisesta syventämisestä, johon muut jäsen- valtiot eivät ole valmiita. On ilmeistä, että unioni ei voi laajentua Keski- ja Itä-Euroopan maihin ilman, että selvästi nykyistä monimuo- toisempi yhdentymisen eriyttäminen tehdään mahdolliseksi.
Toisaalta on selvää, että erilaistamisvaihto- ehtoihin liittyy merkittäviä vaaroja jäsenvalti- oiden oikeuksien ja velvollisuuksien tasapai- non, kilpailuolojen vääristymättömyyden ja toimielinjärjestelmän toimivuuden kannalta.
Valiokunta katsoo, että mahdollisuut- ta yhdentymisen eriyttämiseen ei voida sulkea pois. Sen on kuitenkin kunnioitet-
tava tiettyjä periaatteita. Ensiksikin on edellytettävä, että mitään jäsenvaltiota, joka haluaa ja voi osallistua tiettyyn toi-
mintaan, ei estetä osallistumasta siihen.
Toiseksi on huolehdittava, että ratkai- suilla ei vaaranneta sisämarkkinoita, yh- teisten politiikkojen toimivuutta ja toimi- elinjärjestelmän yhtenäisyyttä taikka luoda kohtuuttomia ongelmia tai etuja eri ryhmiin kuuluville jäsenvaltioille. Kol- manneksi on myös pidettävä huolta siitä, että eriyttäminen ei anna tietyille jäsen- valtioille oikeutta määrätä yhdentymisen suunnasta ja tavoitteista.
Lopuksi
Valiokunta jatkaa vuoden 1996 konferenssin valmistelujen seurantaa ja edellyttää, että valtio- neuvosto pitää eduskunnan ajan tasalla konfe- renssin valmistelujen etenemisestä.
Helsingissä 22 päivänä marraskuuta 1995
Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa puheenjohtaja Tuomioja, va- rapuheenjohtaja Sasi, jäsenet Brax, Dromberg, Elo, Jääskeläinen, Kautto, Kiljunen, Knaapi,
Valiokunta osallistuu aktiivisesti unionin jä- senvaltioiden parlamenttien asianomaisten va- liokuntien väliseen vuoden 1996 konferenssiin liittyvään yhteistyöhön.
Tämän lausunnon valmistelua varten asetettu jaosto jatkaa työskentelyään tehtävänään konfe- renssin valmistelujen seuraaminen. Valiokunta päättää konferenssin asialuetteloa koskevien päätösten tekemisen jälkeen mahdollisen uuden lausunnon antamisesta konferenssiin liittyvistä kysymyksistä.
Edellä esitetyn perusteella suuri valiokunta esittää kunnioittavasti,
että valtioneuvosto ottaisi huomioon tä- män lausunnon.
Valiokunta katsoo,
että tämä lausunto yleisen merkityksen- sä johdosta tulisi ottaa valtiopäiväasiakir- joihin
1. Koskinen, J. Leppänen, Paasilinna, M. Pieti- käinen, Salolainen, Seppänen, Skinnari, Tiusa- nen, Tulonen, Vanhanen ja Väistö sekä varajä- senet Helle ja Malm.
Eriäviä mielipiteitä
Talous- ja rahaliiton ongelmia ei pidä vähätel- lä, vaan niitä on kyettävä tarkastelemaan paino- arvonsa mukaisella tavalla riittävän ajoissa en- nen lopullista päätöksentekoa tarvittaessa myös hallitusten välisessä konferenssissa niiltä osin, kuin talous- ja rahaliiton toimivuus edellyttäisi mahdollisesti perussopimuksiin tarkistuksia.
Helsingissä 22 päivänä marraskuuta 1995 Matti Vanhanen
Matti Väistö
1
Mielestämme valiokunnan olisi tullut lausua, että Suomen tulee tukea talous-ja raha- liittoon liittyvien perustamissopimuksen määräysten tarkastelemista vuoden 1996 konferenssissa.
Johannes Leppänen Jouko Jääskeläinen
Suuren valiokunnan olisi pitänyt hyväksyä lausuntonaan valmistautumisesta EU :n jäsen- valtioiden hallitusten väliseen vuoden 1996 kon- ferenssiin valiokunnan asettaman työryhmän valmisteleman kannan mukaisesti: "Valiokunta katsoo, että Suomen tulee tukea talous- ja rahaliit- toon liittyvien perustamissopimuksen määräysten tarkastelemista vuoden 1996 konferenssissa."
Sillä tavalla olisi otettu kanta, jonka mukaan EMUa on käsiteltävä mainitussa konferenssissa ja esille on otettava muun muassa ne ongelmat, jotka syntyvät EU-maiden kansantalooksien ra- kenteellisesta epäsymmetrisyydestä ja joiden ta- kia unioniin pitäisi yrittää perustaa erityisiä ra- hoitusmekanismeja EMUn kielteisten vaikutus- ten kompensoimiseksi.
Sen lisäksi valiokunnan olisi pitänyt hyväksyä kanta, jonka mukaan työllisyys pyrittäisiin neu- vottelemaan mukaan EMU-kriteereiden jouk- koon. Sitä ovat vaatineet varsinkin Suomen so- sialidemokraatit varsinkin Suomen EU-jäse- nyyskansanäänestyksen alla.
Nyt suuren valiokunnan työryhmän valmiste- lema kanta muutettiin ja EMU-kannanotto vesi- tettiin.
EMUn avulla ja yleisesti rahapolitiikalla ei voida torjua työttömyyttä, mutta sen avulla ti- lannetta voidaan pahentaa. Sitä pahennetaan, kun koko Eurooppa deflatoi yhtä aikaa EMU- kriteereiden mukaisesti massatyöttömyyden oloissa. Suomessa maailman korkeimpiin kuulu- vat reaalikorot ja työttömyys kuvaavat vallitse- vaa hegemonista ajattelua: inflaation vastaista taistelua ja kovan valuutan politiikkaa.
EU:lla on vain yksi poliittinen tavoite: EU:n liittovaltioituminen. Sille on alistettu taloudelli- set tavoitteet.
Maastrichtissa rahapolitiikassa otettiin käyt- töön uusi väline: talous- ja rahaliitto (EMU). Jos saksalaisesta EMUsta pidetään kiinni, rahapoli- tiikan avulla määrätään finanssipolitiikan rajat.
Erityisesti niin tapahtuu, jos EMUa terästetään Helsingissä 22 päivänä marraskuuta 1995
Esko Seppänen
II
Saksan valtiovarainministerin Theo Waigelin marraskuun alussa hahmottelemalla Maastricht- lisäpöytäkirjalla: ns. vakaussopimuksella. Se re- pii auki EMU-artiklat, sillä se asettaa kyseenalai- seksi valtioiden oikeuden omaan finanssipolitiik- kaan. Sillä tavalla Saksa panee EMU-artiklat palvelemaan omia poliittisia tavoitteitaan.
Waigelin ehdotuksen mukaan valtion budjet- tialijäämän raja olisi "epänormaaleissa" oloissa 3 prosenttia ja normaalioloissa 1 prosentti, ja budjettikuriin liitetään sakkotalletukset. EU:n vallan ulottaminen tällä tavalla eri maiden fi- nanssipolitiikkaan olisi uusi askelliittovaltioitu- misen suuntaan, kun ilman Maastricht-EMUa- kaan ei "poliittinen unioni ole ajateltavissa", sa- noo Kohl.
NAFT An malli osoittaa, että vapaakauppa ja vapaat pääomaliikkeet eivät kuitenkaan välttä- mättä vaadi yhteistä valuuttaa tai poliittista unionia. Jos eri maiden politiikka konvergoi- daan, yhteisen valuutan myönteiset vaikutukset saadaan ilman EMUakin, ja sen lisäksi valtioille jää tiukan paikan tullen käyttöön vanha kunnon sopeutumismekanismi eli valuuttakurssi epä- symmetrisiä ulkoisia shokkeja varten. Sopeutu- minen, joka ennen saatiin reuna-alueilla aikaan valuuttakurssilla ja koroilla, toteutetaan EMU s- sa työttömyydellä, maastamuutolla ja palkan- alennuksilla.
Waigelin tiukentamassa EMUssa - ja itse asiassa jo uudistettavaksi jootuvassa ERM:ssä - muut määräävät Suomelle talouspolitiikan.
Siinä päätöksenteossa ei välitetä keskeisestä on- gelmastamme: työttömyydestä.
Ongelma on EU-maiden taloudellinen epä- symmetria. Se ongelma ei ratkea vuoden 1999 alkuun mennessä, ja siksi EMU ei toteutune suunnitellussa aikataulussa. EMU on Suomelle rahapoliittinen pakkopaita, jossa ratkaisevassa asemassa ovat hallinnollis-poliittiset päätökset eivätkä taloudelliset mekanismit.
Pentti Tiusanen
