34 • niin & näin 2/2001
KUNHAN HINNASTA SOVITAAN
ARNE NEVANLINNA
Äänirajoja hipovien Leningrad Cowboysien, hajurajoja hipovien maakunta-markkinoiden ja naurettavuusrajoja hipovien lumikirkkojen perinnettä jatketaan pystyttämällä Helsingin Senaatintorille kaikkia aistirajoja hipovat telineet.
H
ankkeen kannattajat leimaa- vat vastapuolen joukoksi tiukkapipoisia homekorvia, jotka eivät ymmärrä 2000-luvun elämänmenosta eivätkä nuorison arvoista yhtään mitään. Hankkeen vastustajat leimaavat vastapuolen joukoksi löysäpipoisia markkinalibe- raaleja, jotka eivät ymmärrä kansa- kunnan historiasta eivätkä symboli- sista arvoista yhtään mitään.Mielipiteet jakautuvat kahtia, kuten kulttuurisesti kehittymättö- mässä Suomessa on tapana: joko hallitus tai oppositio, joko rikkaat tai köyhät, joko kaupunki tai maaseutu, joko EU tai kansallisvaltio, joko digitaali- tai analogiatelevisio, joko musiikki-talo tai makasiinit. Mustan ja valkoisen väliselle vaihtoehtojen värikkäälle alueelle kukaan ei astu.
Kuka tahansa saattaa kiivetä Tuo- miokirkon portaille ihastelemaan uh- karohkeita hyppyjä. Ilmaiseksi, mikä paljastaa, ettei kyse ole uuden urhei- lulajin pyyteettömästä promovoinnis- ta, vaan megaluokan mainoksesta.
Spektaakkelin takana on laajentu- mishaluinen itävaltalais-kansainväli- nen yhtiö. Se tuottaa purkitettua urheilujuomaa, jonka teho perustuu pahimpien kilpailijoiden Coca-Colan ja Pepsi-Colan tapaan salaperäiseen eteläamerikkalaiseen yrttiin. Piristä-
vää vaikutusta todistellaan pseudo- tieteellisin tutkimuksin, mutta samal- la vakuutellaan, ettei kyseessä ole huume.
Suomen valtauksen välineeksi va- littu lumilautailu symboloi terveitä elämäntapoja. Muualla yhtiö sponso- roi myös Kimi Räikkösen Saubertal- lia. Voimaa uhkuvat autot, tupakka ja samppanjan suihkuttelu kertovat tyystin toisenlaisista ihanteista. Suo- malaisajajan hartaasti odotetun menestymisen myötä kampanjoiden painopiste siirtyy varmaan meilläkin öljyisempään suuntaan.
A
ikanaan reklaamien tarkoitus oli kertoa minkälaisia tuottei- ta missäkin myydään. Niillä oli oma välttämätön, mutta sittenkin melko vähäpätöinen sijansa minkä tahansa kylää suuremman yhdyskun- nan elämänmenossa.Nyt, 40 vuotta television, 20 vuotta Thatcherin ja 10 vuotta laman jälkeen kyse ei enää ole asiallisesta informaatiosta, vaan asiattomasta kamppailusta kansalaisten mielikuvis- ta. Markkinalait eivät ole menestymi- sen ehtoja ainoastaan perinteisessä kaupanteossa. Ne määrittävät ja rajoittavat myös sitä mitä urheilussa, politiikassa, taiteissa tai aatteellisessa kansalaistoiminnassa kannattaa teh-
dä. Ajattelutapa on tunkeutunut niin syvälle yhteisölliseen tajuntaan, että yrittäjät ovat alkaneet pitää keinoja kaihtamatonta katumainontaa perus- tuslaillisena oikeutenaan.
Kaupunkilaiset alistuvat uuteen tilanteeseen ikään kuin kyse olisi luonnonvoimasta. Kotona on mah- dollista ainakin teoriassa välttää ty- periä mainoksia jättämällä lehdet lu- kematta ja sulkemalla television.
Mutta kadulla me olemme vailla vaihtoehtoja. Pahimmillaan lisäänty- nyt mainonta ja sen uudet ilmene- mismuodot saavat piirteitä, joita monet helsinkiläiset pitävät oman ympäristönsä raiskauksina.
En kaipaa vanhoja hyviä aikoja.
En muistele nostalgisesti viisi- ja kuusikymmentälukujen uneliaan- autioita paikkakuntia, jotka olivat kaupunkeja vain paperilla. En heristä moralistisesti sormea enkä vaadi, että kaupallistuminen on katkaistava tai muuten meidät paha perii.
Sillä nykytilanne on sittenkin vain yksi puoli kaupunkidraamaa.
Parhaimmillaan kehitys on merkin- nyt myös katuelämän monipuolistu- mista ja katukuvan vilkastumista.
Helsinki etunenässä suomalaiset kaupungit ovat siirtyneet lähemmäk- si länsi-eurooppalaista kaupunkipe- rinnettä.
Mutta se näyttää nousukasmai- sessa innossa unohtuneen, ettei urbaanisuus merkitse samaa kuin anarkismi. Kaupunki ei ole taistelu- kenttä, jossa vahvemmat voittavat, vaan prosessi, jossa sallivuus ja sään- nöt ovat jatkuvassa vuorovaikutus- suhteessa.
R
akennukset, kadut, korttelit, kaupunginosat, torit, puistot ja aukiot eivät ole keskenään saman arvoisia. Ilman historiallisia, visuaalisia ja symbolisia variaatioita Helsinki olisi tosi tylsä paikka. Se- naatintori on yksi kaupungin ja koko maan arvokkaimmista paikoista.Tämä on kiistatonta kokonaan riip- pumatta siitä, mitä mieltä mainosta- jat ja kiinteistövirasto asiasta ovat.
Kaikilla kaupunkilaisilla, niin yksityisillä ihmisillä ja yrityksillä kuin julkisella vallalla, on oltava mahdollisuus käyttää yhteistä tilaa,
2/2001 niin & näin • 35
jota demokraattisesti valitut kaupungin edustajat kontrol- loivat. Menettely on sopu- soinnussa markkina-taloudel- listen lakien kanssa. Mutta vain sillä edellytyksellä, että myyjän ja ostajan intressit kohtaavat toisensa.
Tavalliset kansalaiset lu- nastavat oikeutensa käyttää kaupunkia mm. maksamalla veroja. Kunnan oma nautin- taoikeus on ilmainen, koska vuokran periminen itseltään on järjetöntä. Tämä koskee usein myös valtiota. Kaupun- ki ei varmaankaan vaadi maksua esimerkiksi siitä, että Eduskuntatalon edustalla vaihdetaan presidenttiä tai Senaatintorilla järjestetään sotilasparaati. (Sitäkin häm- mästyttävämpää on kuulla, että valtio on ryhtynyt peri-
mään maksua omista tiloistaan. Yli- opiston laitokset maksavat vuokraa valtion kiinteistölaitos Senaatille va- roista, joita toinen valtion laitos Ope- tusministeriö on niille myöntänyt.)
Yksityisellä sektorilla tilanne on sekava. Kaupungin politiikka lupien myöntämisessä ja ennen kaikkea hin- noittelussa on sattumanvaraista. Se ei näytä perustuvan vuokrauksesta aihe- utuvien hyötyjen ja haittojen tasa- puoliseen harkintaan, vaan kaupun- ginjohtajan ideologisiin kannanottoi- hin mitäpä muuta ovat historiatto- muus, kritiikitön yritysmyönteisyys ja tyhjän kaupunkitilan kammo.
M
arkkinavoimat vaativat kaupunkitilan tuotteista- mista. Hyvä on, mutta silloin pelisääntöjä on muutettava.Senaatintorin vuokraaminen piilo- mainostajille sijoittuisi itsestään sel- västi kalleimpaan kategoriaan.
Yhtiö maksoi vuokraa vain 13 000 markkaa. Lahjoitus huumeenvastai- seen työhön oli mainoskikka, jonka johdosta kaupunki alensi vuokraa.
Todellisia lahjoittajia olivat siis ve- ronmaksajat. Asiasta käyty debatti toi yritykselle ylimääräistä hyötyä.
Kaupunkilaisten kannalta oikeu- denmukaisen hinnan olisi pitänyt liikkua sadoissa tuhansissa tai miljoo-
nissa. Sen verran yhtiö olisi joutunut maksamaan yhtä näkyvistä mainok- sista kaupallisessa mediassa, esimer- kiksi joukosta värillisiä kokosivun ilmoituksia maan suurimmissa päivä- lehdissä, televisiomainosten sarjasta kolmosella, puffiohjelmasta nelosella sekä korvaukseksi spektaakkelin aihe- uttamista näköhaitoista ja kuulovau- rioriskeistä.
Maakuntamarkkinat joutuisivat maksamaan säästyneitä mainoskuluja reilusti suuremman summan korva- ukseksi ruokatuotteiden hajuhaitoista ja terveysriskeistä, kemiläis-syntyiset lumikirkon rakentajat tunnehaitoista ja sortumisriskeistä.
Järjestyssääntöjen mukaisesta ka- tutilan käytöstä ei perittäisi maksua.
Negatiiviset sakot korvattaisiin posi- tiivisilla viireillä, joiden väri kertoo millaisesta luvasta on kyse. Ne kiinni- tetään näkyvästi takinliepeeseen, tuulilasiin, näyteikkunaan tai vuokra- tilan kulmiin sijoitettaviin vuokrasal- koihin.
Jalankulkija lunastaisi luvan kävel- lä pyörätiellä, ajoradalla ja päin punaista. Pyöräilijä maksaisi mahdol- lisuudesta ajaa jalkakäytävällä, puik- kelehtia kahvilapöytien lomitse ja tör- mätä lastenvaunuihin joutumatta rikosoikeudelliseen vastuuseen. Au- toilija ostaisi oikeuden olla noudatta-
matta mitään liikennesääntöjä. Taksit voisivat jatkaa nykyistä ajotapaansa kaksinkertaista korvausta vastaan.
Balttimuusikko saisi soittaa kadun- kulmassa maksutta, mutta vain trum- pettia hiljaisemmalla instrumentilla ja ilman äänenvahvistimia. Vuodesta toiseen samoja latinorytmejä renkut- tava ammattilaisbändi menettäisi il- maisen esiintymisoikeutensa. Kaupat ja kahvilat suorittaisivat ylimääräistä teostomaksua ohikulkijoita häiritse- västä teknojumputuksesta. Poliittinen ja uskonnollinen propaganda siirret- täisiin samaan hintaluokkaan kuin muutkin mainokset. Kauppiaalta perittäisiin katutelinevuokraa, jonka suuruus riippuu mainostettavan tuot- teen yleishyödyllisyydestä. Pidätys- kyvyttömät miehet voisivat korvausta vastaan ryypiskellä julkisesti ja kusta kadulle, puhelinkoppiin tai raitio- vaunuun.
Vapaan markkinatalouden perus- idea toteutuisi täydellisesti. Kuka tahansa saa tehdä mitä tahansa, kun- han hinnasta sovitaan.
