Suomen Luontotieto Oy
kiinteän yHteyden
linjauksen ja läHialueen pOHjaeläinselvitys 2009
Suomen Luontotieto Oy 35/2009 Jyrki Oja, Satu Oja
2
Sisältö
1. Johdanto ... 3
2. Aineisto ja menetelmät ... 3
2.1 Tuloksiin vaikuttavat epävarmuustekijät .. 4
3. Tulokset ... 5
4. Yhteenveto ... 6
5. Lähteet ja kirjallisuus ... 7
6. Karttaliite ... 8
3
1. Johdanto
Tiehallinto/ Oulun tiepiiri ja Keskusosuuskunta Oulun Seudun Sähkö tilasivat Destia Oy:ltä / Suomen Luontotieto Oy:ltä Oulunsalon-Hailuodon välille suunnitellun kiinteän yhteyden linjauksen ja sen lähialueen pohjaeläinselvityksen. Selvityksen tarkoituksena oli tutkia Ou- lunsalon-Hailuodon välille suunnitellun kiinteän yhteyden linjauksen ja sen lähiympäristön pohjaeläimistön lajikoostumusta ja selvittää mitä lajisto kertoo alueen nykytilasta. Pohjaeläin- tutkimuksessa pyrittiin noudattamaan Suomen standardisoimisliiton ja vesi- ja ympäristöhal- linnon (Mäkelä ym.1992) ohjeistusta pohjaeläintutkimuksia ja näytteenottoa varten. Selvitys kuuluu kiinteän yhteyden (pengertien) ympäristösuunnitteluun liittyviin lisäselvityksiin, joita Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus kesäkuussa 2009 suositteli. Destia Oy:ssä tehtävän yh- teyshenkilönä on toiminut Heimo Rintamäki ja Suomen Luontotieto Oy:ssä Jyrki Oja.
2. Aineisto ja menetelmät
Pohjaeläintutkimuksen maastotyöt ja näytteenotto toteutettiin 25. 9. Säätila näytteenottohet- kellä oli aurinkoinen ja vähätuulinen (3ms/S). Meriveden pintalämpötila oli 13 astetta. Veden näkösyvyys oli alueella noin metri.
Näytteet otettiin Ekman- tyyppisellä pohjanoutimella, jonka pinta-ala oli 235 cm2. Kul- takin asemalta otettiin kaksi näytettä, jotka tutkittiin yhteisinä. Näytteet varastoitiin veneessä kannellisiin muoviämpäreihin, jotka analysoitiin seuraavana päivänä sisätiloissa. Näytteet seulottiin 0.5 mm seulalla ja seulaan jäänyt materiaali huuhdeltiin vesijohtovedellä. Näyte- materiaali poimittiin pinseteillä preparointimikroskooppia käyttäen ja löydetyt pohjaeläimet säilöttiin alkoholiin (80 % denaturoitu etanoli) tarkempaa tutkimusta ja lajinmääritystä varten.
Määritysvaiheessa saatu aineisto tunnistettiin ja laskettiin lajeittain tai lajiryhmittäin. Eläimet pyrittiin määrittämään pääosin lajin tarkkuudella ja ne laskettiin. Eläinten märkäpainoa ei eläinten niukkuuden vuoksi mitattu. Pienikokoisia ja usein näytteen analysoinnin yhteydessä pinnalle nousseita sukkulamatoja (Nematoda) ei huomioitu. Tulokset esitettiin yksilömäärinä neliömetriä kohden /yhdistetyt näytteenottopisteet.
4 Näytteet määritti biologi Jyrki Oja Suomen Luontotieto Oy:stä ja muutamista näytteistä saatiin lajinmääritysapua Turun Yliopiston Eläinmuseosta (Ari Karhilahti ja Veikko Rinne).
Ekman- noutimella saadaan säännöllisesti alhaisempia tiheysarvoja kuin putkinoutimilla tai sukeltajan ottamista näytteistä. Kun pohjaeläintiheydet ovat alhaisia (enintään satoja yksi- löitä neliömetrillä) ja pohja on monotonista kuten suunnitellun kiinteän yhteyden linjauksen alueella, Ekman- noutimen käyttö on perusteltua riittävän suuren näyte pinta-alan saamiseksi.
Selvityksessä otettiin kaksi rinnakkaisnäytettä ja samoilta syvyyskäyriltä ja samanlaisilta poh- jilta otettiin yhteensä useita näytteitä.
2.1 Tuloksiin vaikuttavat epävarmuustekijät
Pohjaeläintutkimuksen näytteenottoon liittyy usein epävarmuustekijöitä, joista merkittävin on Ekman-tyyppisen pohjaeläinnäytteenottimen huono toimivuus hiekkapohjilla. Ekman- näyt- teenotin toimii parhaiten pohjilla, joissa on liejua tai hienojakoista turvepitoista materiaalia (standardi SFS 5076). Suunnitellulla kiinteän yhteyden linjauksella pohja koostui lähes kaikil- la näytepisteillä hienosta hiekasta, mistä johtuen näytteeseen tullut pohjakerroksen paksuus jäi pieneksi, keskimäärin 2,5 senttiin (vaihteluväli 2–10 cm). Kolmella näytepisteellä näyte oli otettava uudestaan useaan kertaan, jotta näytteeseen saatiin riittävän paksu pohjakerros.
Toinen alueen pohjaeläinlajistoon vaikuttava epävarmuustekijä on pitkään jatkunut laut- taliikenne. Nykyisten suurten laittojen potkurit sekoittavat pohjaa 100-150 metrin levyiseltä väylältä (mahdollisesti kauempaakin) ja näiden alueiden pohjaeläimistön tiheys on todennä- köisesti hyvin pieni, johtuen jatkuvasta pohjaa muokkaavasta virtauseroosiosta. Näytepisteitä ei tämän vuoksi sijoitettu lauttalinjalle.
Taulukko 1. Näytteenottopisteiden sijainti
5
3. Tulokset
Näytteenottopisteiden lajisto ja tiheys neliömetrillä on esitetty taulukossa 2. Suunnittelualu- een kartoituksissa havaittiin 13 makroskooppista pohjaeläinlajia tai ryhmää. Yhdistettyjen näytepisteiden pohjaeläinten kokonaistiheys oli noin 500 yksilöä (506) neliömetrillä. Kaikilla näytepisteillä havaittiin pohjaeläimiä lukuun ottamatta kaikkein syvintä (10.6 m) näytepistettä (S7), jossa pohjaeläimiä ei havaittu.
Lajisto ei alueella poikkea pisteiden välillä juurikaan eikä syvyydellä ole tulosten mukaan vaikutusta lajistokoostumukseen tai tiheyksiin. Alueella tiedetään olevan virtauksia ja pohjan hieno hiekka on paikoin melko säännöllisessä liikkeessä, joka näkyy paikoin hienosti pohjan hiekan aaltokuvioina. Epästabiili pohja, jossa hiekka liikkuu, on huono pohjaeläinympäristö erityisesti hiekan pintakerrokseen kaivautuville eliöille.
Taulukko. 2. Pohjaeläinkartoituksessa havaitut lajit ja niiden keskimääräiset tiheydet (yksilöä/
m2). Kaikki näytepisteet yhdistetty.
Tieteellinen nimi Suomenkielinen nimi Yksilöä/neliömetri
Prostoma obcscurum viherlimamato 2
Turbellaria sp värysmadot 12
Limnodrilus sp. 184
Tubifex sp. putkimadot 36
Potamothrix hammoniensis 82
Enchytraeidae änkyrimadot 48
Pisidium sp hernesimpukka 4
Batyomphalus contortus kierrekotilo 18
Theodoxus fluviatilis leväkotilo 28
Valvata piscinalis liejukotilo 38
Chironomus plumosus 18
Cricotopus sp. 8
Tanytarsus sp 22
Monoporeia affinis valkokatka 6
Harvasukasmadot (Oligochaeta) ovat alueen hiekkapohjien runsaslukuisin pohjaeläinryh- mä. Vesiharvasukasmatoihin kuuluu useita ryhmiä ja Perämeren alueen tyyppilajistoa ovat mm. putkimadot, ketjukaiset ja katkomadot. Perämeren alueen harvasukasmadot ovat pää- osin makeanveden lajeja ja tavallisesti ne ovat runsaimmillaan pehmeillä pohjilla. Suunnit- telualueen hiekkapohjat ovat harvasukasmadoille ei-optimaalista ympäristöä ja niiden tiheys liejupohjilla on tavallisesti huomattavasti nyt havaittua suurempi. Hiekkapohjasta huolimatta täälläkin tämä lajiryhmä on runsain pohjaeläinryhmistä. Harvasukasmatojen ekolokero on monella lajilla hyvin väljä ja osa lajeista selviää myös hyvin likaantuneilla pohjilla surviais- sääskien tapaan.
Pohjaeläinselvityksessä havaittu kohtalainen makeanveden kotiloiden määrä oli pienoi- nen yllätys, joka tosin havaittiin alueelle tehtyjen sukellusten aikana. Lajisto on monipuolinen ja se kuvastaa ennemminkin makeanveden lajistoa. Simpukoita ei alueella havaittu pientä hernesimpukkaa lukuun ottamatta. Surviaissääskiä on näytteenottoalueella niukasti, johtuen liejupohjien lähes täydellisestä puuttumisesta. Läheisten Liminganlahden tai Kempeleenlah- den surviaissääskitiheys on todennäköisesti jopa tuhatkertainen nyt havaittuun verrattuna.
Pohjannoutimella toteutettu selvitys pyytää huonosti suurikokoisia pohjan pinnalla liikku- via eliöitä. Esim. alueella tavallisia kilkkejä (Saduria entomon) ei selvityksessä havaittu, vaikka varmasti niitä alueella elää.
Aineistosta ei laskettu BBI indeksiä (Brackish Water Benthic Index) (Perus ym. 2007), jolla pyritään luokittelemaan rannikkovesien ekologista tilaa. Tämä siksi että havaituilla yksilömäärillä ja näytteenottopisteiden vähyydellä ei indeksin kertoma tulos anna vertailukelpoista aineistoa joka kertoisi luotettavalla tavalla nimenomaan tämän alueen ekologisesta tilasta. Alueen ekologi- aa kuvaa parhaiten alueelta havaittu lajisto, jossa rehevöitymisestä kertovaa lajistoa on niukasti.
6
4. Yhteenveto
Oulunsalon- Hailuodon suunnittelualueen pohjaeläinkartoituksen tulokset vastaavat pääosin sekä Suurhiekan alueelta tehtyjen että Metsähallituksen vuonna 2007 Haukiputaan alueella tekemien inventointien tuloksia (Keskinen 2007). Inventointien tuloksia ei kuitenkaan voida suoraan verrata keskenään,sillä esimerkiksi näytteiden käsittelyssä ja määritystarkkuudessa saattaa olla eroja tutkimusten välillä. Pohjaeläintiheys on Suurhiekan alueella alhaisempi, mutta esim. valkokatka on Suurhiekan alueella huomattavasti runsaampi kuin nyt inventoidul- la alueella. Makeanvedenkotiloita on sen sijaan Oulunsalon-Hailuodon välillä huomattavasti enemmän. Alueen pohjaeläinlajisto on tyypillistä Perämeren niukkasuolaisten hiekkapohjien lajistoa. Kaikki näytepisteet sijoittuivat lähes puhtaille hiekkapohjille, joten lajisto oli keski- määrin hyvin homogeenistä. Alueen lajisto on tyypillistä puhtaan pohjan lajistoa, eivätkä har- vasukasmatojen tai surviaissääskien tiheydet viittaa alueen rehevöitymiseen. Runsas make- anveden kotiloiden määrä lienee tyypillistä alueelle samoin kuin simpukoiden puuttuminen.
Kymmenen näytteenottopistettä antaa alueen pohjaeläinlajistosta karkean kuvan, mutta esim. lajiston todellisten runsaussuhteiden selvittäminen vaatii moninkertaisen näytteenotto- määrän. Pohjanimurointiin perustuvan näytteenoton yhdistäminen pohjanoudintutkimukseen antaa alueen pohjaeläimistöstä tarkemman kuvan.
7
5. Lähteet ja kirjallisuus
Hällfors, G. 1976. The plant cover of some littoral biotopes at Krunnit (NE Bothnian Bay). Acta Universitas Ouluensis A 42. Biologia 3. Bothnian Bay Symposium 1974 Proceedings:
87–95.
Hämet-Ahti, L., Suominen, J., Ulvinen, T., Uotila, P. 1998: Retkeilykasvio- Luonnontieteelli- nen keskusmuseo, Kasvimuseo. Helsinki.
Keskinen, E. 2007. Inventoinnit 2007 – Pori, Loviisa, Kalajoki, Tauvo, Hailuoto, Haukipudas.
Metsähallituksen raportti 2007. 40 s.
Leinikki, J. & Oulasvirta, P. 1995. Perämeren kansallispuiston vedenalainen luonto. Metsähal- lituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja A:49. 86 s.
Leinikki, J., Backer, H., Oulasvirta, P. & Ruuskanen, A. 2004. Aaltojen alla – Itämeren veden- alaisen luonnon opas. Likekustannus, Helsinki 144 s.
Leppäkoski, E. 1975: Assesment of degree of pollution on the basis of macrozoobenthos in marine and brackish water environments. – Acta Acad. Aboensis B 35(2): 1–90.
Mäkelä, A., Antikainen, S., Mäkinen I., Kivinen, J. ja Leppänen, T. 1992: Vesitutkimusten näyt- teenottomenetelmät. – Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja, sarja B nro 10, s. 38–43.
Paasivirta, L. 2004. Pohjaeläimistö. Julkaisussa: Niinimäki, J., Paasivirta, L., Heitto, A., Oulas- virta, P. & Vatanen, S. 2004. Vuosaaren satamahankkeen vesistö ja kalatalousseuranta 2003. – Vuosaaren satamahankkeen julkaisuja 1/2004. 35 s + liitteet.
Perus, J., Bonsdorff, E., Bäck, S., Lax, HG., Villnäs, A., Westberg, V. 2007. Zoobenthos as in- dicators of ecological status in coastal brackish waters: a comparative study from the Baltic Sea. Ambio 36: 250–256.
Petersen, J. K. & Malm, T. 2006. Offshore Windmill Farms: Threats to or Possibilities for the Marine Environment. Royal Swedish Academy of Sciences 2006. Ambio Vol. 35, No.
2: 7580.
Suomen standardisoimisliitto. 1989: Vesitutkimukset. Pohjaeläinnäytteenotto Ekmannouti- mella pehmeiltä pohjilta. – SFS-standardi 5076.
Turkki, H. 2001: Turun merialueen pohjaeläintutkimus vuonna 2000. Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy. Tutkimusseloste 190.
8
Pohjaeläinnäytepisteet
