Blumhardtien viitoittama tie Jumalan valtakuntaan Leonhard Ragazin Valtakunnan Evankeliumin mukaan

70  13  Download (0)

Kokoteksti

(1)

BLUMHARDTIEN VIITOITTAMA TIE JUMALAN VALTAKUNTAAN

Leonhard RagazinValtakunnan Evankeliumin mukaan

Heikki Pesämaa, 258432 Pro gradu -tutkielma Teologinen osasto, Läntinen A-linja Filosofinen tiedekunta Itä-Suomen yliopisto Tammikuu 2016

(2)

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Tiedekunta

Filosofinen tiedekunta

Osasto

Teologia

Tekijä

PESÄMAA, Heikki

Työn nimi

Blumhardtien viitoittama tie Jumalan valtakuntaanLeonhard Ragazin Valtakunnan Evankeliumin mukaan

Pääaine Työn laji – Level Päivämäärä – Date Sivumäärä – Number of pages

Systemaattinen teologia Pro gradu -tutkielma X 10.5.2016 66

Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma

Tutkielmassa perehdytään kahteen perinteistä kristinuskoista traditiota haastaneeseen eteläsaksalaiseen ”teologiin”, isä ja poika Blumhardtiin. Heidän ”teologiansa” on niin yhteneväinen, että voidaan hyvin puhua yhdestä Blumhardtin

”teologiasta”. Päälähteenä on käytettyLeonhard Ragazin Blumhardteista kertovaa kirjaaValtakunnan Evankeliumi.

IsäJohann Christoph Blumhardt (1805-1880) joutui pappisuransa aluksi vastentahtoisesti tekemisiin paholaisen rii- vaaman tytön kanssa. Tästä alkanut taistelu (mein Kampf) muutti Blumhardtin näkemyksiä pappeudesta, Kristuksen läsnä olevasta voimasta sekä ylipäätään kristinuskon mukaisesta elämästä ja sen ainoasta tarkoituksesta, joka on Ju- malan valtakunnan maan päälle tulemisen edesauttaminen. Blumhardtista tuli vaikeissa elämäntilanteissa olevien ih- misten auttaja ja puolestarukoilija.

Köyhiä ja hädänalaisia koskien Blumhardt joutui kuitenkin kiistaan paikallisen seurakuntaneuvoston kanssa, joka kat- soi, ettei ”köyhille voi mitään”, johon Blumhardt vastasi, ”köyhät voivat kaiken”. Ristiriita kävi lopulta sovittamatto- maksi ja Blumhardt päätti erota papinvirasta, mutta ei suinkaan luopuakseen kutsumuksestaan, vaan jatkaakseen sitä toisaalla ja yhä laajemmassa mittakaavassa. Blumhardt hankki lähistöltä, Bad Boll –nimisestä kylästä, vanhan kylpy- lärakennuksen ja perusti sinne eräänlaisen rukouskeskuksen, jota hän johti kuolemaansa saakka.

PoikaChristoph Friedrich Blumhardt (1842-1919) opiskeli myös papiksi Tübingenin yliopistossa, aivan kuten isän- säkin. Papinvirkaa poika-Blumhardt ei kuitenkaan kovin kauaa harjoittanut, vaan siirtyi isänsä kuoleman johtamaan Bad Bollin rukouskeskusta. Hänellä oli isäänsä radikaalimpi, mutta toisaalta myös sosiaalisempi lähestymiskulma kris- tillisyyden toteuttamiseen käytännössä. Poika-Blumhardtin agenda oli universaali. Hän katsoi Jumalan valtakunnan toteutuvan köyhien aikaansaaman hengellisen vallankumouksen seurauksena. Edistääkseen tavoitetta Blumhardt lähti mukaan politiikkaan ja liittyi uuteen sosialidemokraattiseen puolueeseen, joka tunnettiin enemmänkin kurittomana ka- pinaliikkeenä kuin vastuuntuntoisena vallankäyttäjänä. Tätä valintaa kirkko ei voinut suvaita ja taas aiheutui ristiriitaa Blumhardtin ja kirkon välillä ja jälleen näkemyserot johtivat Blumhardtin eroon pappisvirasta. Hänen toimintaa oh- jaava mottonsa oli lyhyt ja ytimekäs ohje: ”Kuolkaa, että Jeesus saisi elää!”

Tämän tutkielman tarkoitus näiden vaikeiden aikojen vallitessa on osaltaan palauttaa Jeesus Kristus kristinuskon kes- kiöön. Tämä voi tapahtua näiden Blumhardtin opetusten johdattamana. Johdattakoon tämä rohkea ajatus lukijaa pe- remmälle tekemään omat johtopäätöksensä.

Avainsanat

Jumalan valtakunta, rukous, opetuslapseus, Jeesus Kristus, toivo

(3)

UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Faculty

Philosophic Faculty

School

Theology

Author

PESÄMAA, Heikki

Title

The Way to the Kingdom of God marked by the Blumhardts

According to Leonhard Ragaz´s Der Kampf um das Reich Gottes in Blumhardt, Vater und Sohn – und weiter!,

Main subject Level Date Number of pages

Systematic Theology Pro gradu Thesis X 10th of May 2016 66

This study focuses on the two southwestern German priests, father and son Blumhardt, who challenged the contempo- rary traditional Christianity by their Christ-radicalism. Their "theology" is so consistent, that we may talk about the one particular Blumhardt´s "theology".

FatherJohann Christoph Blumhardt (1805-1880) as a Reformed pastor had to face a possessed girl and to deal with the devil itself. From this point began the Battle (“Mein Kampf”) that changed Blumhardt´s views on the priesthood, the presence of Christ and general living of a Christian in faith and it´s sole purpose, which is to work for the coming of the Kingdom of God to the world. Blumhardt became a healer who faced poor and distressed people in the Church order to help the and pray for them.

The Church Council members had, however, not considered Blumhardt´s acts acceptable, instead they considered those acts are in vain and even harmful. When the council members said to Blumhardt, "The poor can´t be helped," he answered, "The poor can it all". Since the disagreement couldn´t be solved Blumhardt decided to withdraw from the pastor ministry, but he didn´t abandon his mission, but continued it in another and even on larger scale. Blumhardt acquired a real estate in Bad Boll to set up there a kind of prayer center which he led until his death in 1880. In Bad Boll Blumhardt began to implement his own "theology".

SonChristoph Friedrich Blumhardt (1842-1919) also studied in Tübingen University to be a priest, just like his father.

However, son-Blumhardt did not practice his ministry too long but moved after his father's death to Bad Boll to lead the prayer center. He was more radical than his father had been, but he was also more socially orientated. Son-Blum- hardt´s agenda was not just local but universal. He saw that the Kingdom of God was to take place as a result of spiritual revolution accomplished by the poor people. To promote this purpose, Blumhardt went into politics. This was some- thing that Church could not tolerate, and once again there was a conflict between a Blumhardt and Church. The con- tradictions were solved and Blumhardt left the ministry office. Son-Blumhardt´s motto was short and straight instruc- tion: "Die, so that Jesus may live!"

The purpose of this study – at these difficult times – is to partly contribute the returning of Jesus Christ at the center of Christianity. This can happen by the Blumhardt´s teachings being there to lead us. May these words lead the reader further to make their own conclusions.

Keywords

Kingdom of God, prayer, discipleship, Jesus Christ, hope

(4)

Sisällysluettelo

1. Johdanto ………. 1 2. Tutkimustehtävä ja tutkimusmenetelmä …………. 10 3. Isä ja poika Blumhardt………. 11

3.1. Blumhardtien teologinen vaikutus 11

3.2. Blumhardtit 14

3.2.1. Johann Christoph Blumhardt 14

3.2.1.1. Isän taistelu 15

3.2.2. Christoph Friedrich Blumhardt 22

3.2.2.1. Pojan taistelu 23

4. Jumalan valtakunta …………..………..………… 24 4.1. Mitä on Jumalan valtakunta? 24

4.2. Kuinka Jumalan valtakunta tulee? 31

5. Blumhardtien toivo.………. 35 6. Opetuslapseus………... 37

7.

Valtakunnan rukous………. 38 7.1. Isämeidän, joka olet taivaassa 40

7.2. Pyhitetty olkoon Sinun nimesi 41 7.3. Tulkoon Sinun valtakuntasi 43 7.4. Tapahtukoon Sinun tahtosi 46

8.

Jeesus Kristus ………... 50

8.1. Ihminen ja Jumala 50

8.2. Jeesuksen tekemien ihmeiden merkitys 53

9. Pohdinta ……….. 54 10.Lopuksi ……….. 60 11.Lähteet ja kirjallisuus……… 65

(5)

1. Johdanto

”Kuitenkin täytyy vielä kerran vakavasti korostaa sitä, mikä on Kristuksessa ilmenneen ja häneen sidotun yliluonnollisen ja kuitenkin luonnollisen maailman oikealle ymmärtämiselle aivan perustavaa merkitykseltään, ja mitä ei milloinkaan saa unohtaa ilman mitä suurimpia vahinkoja – ja tämä koskee koko sanomaa Jumalasta, Kristuksesta ja Jumalan valtakunnasta – nimittäin sitä, että näissä asioissa ei milloinkaan ole kysymys ”objektiivisista”, ulkoisista opeista, joita voitaisiin eritellä kuin tiedettä, vaan elämyksistä, uskon elämyksistä. Niistä ero- tettuna menettää kaikki varsinaisen sisältönsä, muuttuu opinkappaleiksi ja lopulta myyteiksi, taruiksi. Toisin sanoen: kaikki nämä totuudet ovat totuuksia vain niille, jotka etsivät elävää Jumalaa ja hänen valtakuntaansa ja löytävät sen, ja vieläpä vain siinä määrin kuin he etsivät ja löytävät. Niin pian kuin ne tehdään jonkin jumaluusopin esineiksi – olkoon tämä sitten nimeltään vaikka uskonnollis-sosiaalista – ovat ne heti paikalla turmeltumiselle alttiita. Ne ovat totuuksia, ei filosofeille, eikä järjestelmien tekijöille, vaan Jumalan lapsille ja hänen valtakuntansa taistelijoille.”1

Tämä tutkielma lähestyy totuutta Blumhardtien elämien ja opetusten kautta. Totuus tulee mahdolliseksi, kun sen tähden kaikesta maailmallisesta ollaan valmiita luopumaan. Ihmi- sen on jätettävä kaikki – oma tahtonsa – ja seurattava Jeesusta, Totuutta – Jumalan tahtoa.

Jumalan rakkaudesta ihmiskuntaa kohtaan kertoo, että lopun edellä on aika – ja se on nyt – jolloin kaikki ihmiset voidaan tavoittaa ja jokaiselle annetaan mahdollisuus pelastua.

Vaara uhkaa meitä ja tuntemaamme maailmaa, mutta me nukumme yössä. Vartijat kau- punkiemme muureilla näkevät jo vihollisemme tulevan(Hes. 33). Mitä he tekevät pasuu- noillaan? Vaikka he varoittavat meitä, niin että meillä olisi mahdollisuus herätä, torjua vihollisen hyökkäys ja säästyä tuholta, me emme usko, koska emme näe pimeydessä eteemme, muistamme vain historiamme.

Vihollinen tulee kuin vedenpaisumus; se tuhoaa historian ja se tuhoaa kaikki ne, joilla ei ole uskoa, joilla on vain historia. Maailma loppuu, kun maailmaa ei enää ole. Mikä sitten on maailma, ellei se ole ihmisten aikaansaannosten historia? Kun historia häviää, sen si- jakin – maailma – lakkaa olemasta. Historia on koko maailman, kaiken tiedon ja materian historia, mutta Jumalalla ei ole historiaa.

1 Ragaz, 114.

(6)

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan sveitsiläisen professorin ja teologin,Leonhard Raga- zin (1868-1945), teoksenValtakunnan Evankeliumi perusteella kahta saksalaista uskon- nollista vaikuttajaa: isä ja poika Blumhardtia sekä heidän näkemyksiään Jumalan valta- kunnasta ja sinne johtavasta tiestä. Tällä tiellä keskeisiä matkakumppaneita ovat taistelu, toivo, opetuslapseus, rukous ja kaiken yläpuolella tietenkin itse Jeesus Kristus. Ragaz oli yksi ensimmäisistä vuorovaikutuksellisista teologeista sekä Sveitsin uskonnollissosialis- tisen liikkeen alullepanijoista.

Vuonna 1922 hän julkaisi 321-sivuisen teoksenDer Kampf um das Reich Gottes in Blum- hardt, Vater und Sohn – und weiter!

Valtakunnan Evankeliumi -teoksessaan Ragaz selvittää myös oman teologiansa suhdetta Blumhardtien sanomaan. Hän lainaa lukuisia Blumhardtien omin sanoin lausuttuja pu- heita ja sanontoja, eikä edes pyri haastamaan niitä oman teologiansa perusteella. Päinvas- toin, Ragaz lähestulkoon ylistää Blumhardtien ”teologiaa” esittämällä niin kattavan ja hyvin järjestetyn kuvauksen Blumhardtien ajatuksista, ettei mikään muu tietolähde saata vastaavaa tarjota. Ragazin laatima runko onkin edelleen ylivertainen huomioiden kaikki muutkin nykyisin saatavilla olevat Blumhardt-tutkimukset. Ragaz tunsi Blumhardtit ja heidän ajatuksensa tarpeeksi hyvin ja hänellä itsellään oli riittävä teologinen pätevyys, jotta hän saattoi laatia näin verrattoman tutkimuksen Blumhardtien ”teologiasta”. Ragaz oli lisäksi tarpeeksi viisas, ettei hän yrittänyt pakottaa Blumhardtien tavanomaisista ko- vasti poikkeavia ajatuksia yhteenkään perinteisesti mielletyistä jumalasuhteista.2

Valtakunnan Evankeliumi on kasvanut eräästä aivan pienestä siemenestä. Tarkoitukseni oli vain muutamilla lehdillä kirjoittaa aivan yksinkertainen ja suppea, julistuksentapainen ”se- lostus” siitä, mitä Blumhardteissa ja Blumhardtien kautta on ilmestynyt ja tapahtunut. Täm- möisen ”selostuksen” laatiminen oli minulle pyhä velvollisuus. Sen tuli olla samalla kertaa kiitoksena ja tunnustuksena. Mutta siitä syntyi ikään kuin itsestään yhtenäinen esitys Blum- hardtien edustamasta totuudesta, tämä niin ymmärrettynä, että se on oleva samalla oma tun- nustukseni. Minä tahdoin sillä tavoin johdattaa Blumhardtiin, että minä omalla kielelläni pu- huisin siitä asiasta, joka muodostaa Blumhardtien elämäntyön.

Näin ollen ei tämä selostus saanutkaan olla ”historiallinen” kertomus, vaan eräs ”todistus”.

Tämä näytti minusta parhaiten vastaavan kummankin miehen, erityisesti nuoremman Blum- hardtin luonnetta.3

Ragaz toivoi saavansa vielä itsekin nähdä entistä kirkkaampina ne päämäärät, joita hän toivoi ja joihin hän uskoi. Ennen kaikkea hän odotti Jumalan valtakuntaa, jonka tänne

2 Eller, 1.

3 Ragaz, 411.

(7)

tuojana on korkeampi voima kuin ihmistyö. Tämä odotus on hänen Blumhardt-kirjansa tärkein sanoma.4

Aika on meidän vihollisemme; aika on iäisyyden vihollinen, aika, joka käärii meidät kuin vanha vaate ja heittää meidät kuoleman pimeyteen; jonka me kylläkin jälleen unohdamme, sitten taas pian itsekin riutuaksemme kuolemaan. Niin, aika on meidän vihollisemme, se ei tuo meille mitään, mutta Kristus tuo. Ja se, mitä Kristuksen kautta täytyy syntyä Kristuksen ihmisissä, se yksin tuottaa sitä hedelmää, jota ihmissuku on Jumalalle velkaa jo monien, mo- nien vuosisatojen takaa.5

Vaikka tämä aika Ragazin mukaan onkin mahdollisuuden aika, tämä aika ei vielä ole ymmärryksen aika. Sen vuoro tulee tuonnempana, joskin vihollinen on silloin jo kaupun- geissamme, kodeissamme ja sänkyjemme vieressä. Ymmärryksen tullessa myös Tuomari on tullut. Harvat maailmasta luopuneet ymmärtävät olla hereillä; vain he pelastuvat ja selviytyvät uuteen aamuun. Heidän kauttaan tulee Jumalan valtakunta maan päälle.

Ragazin teoksen perusteella Blumhardtit, poika varsinkin, saavat paikoin hyvin ehdotto- man ja radikaalin jopa vallankumouksellisen viitan hartioilleen. Ragaz julistaa, että mei- dän on syytä tasoittaa Blumhardtien viitoittama tie Jeesuksen Kristuksen maan päälle tu- lemiseksi, sillä Hän tulee pian, kuten on luvannut ja tuo tullessaan Jumalan valtakunnan.

Kristinuskossa on kyse ikuisen mysteerin jatkuvasta aktualisoimisesta. Se on ihmisen teh- tävä – elävän Jeesuksen Kristuksen ottaminen vastaan nyt.

Jumalan ja maailman, hyvän ja pahan välillä käytävän taistelun täytyy tulla päätökseen. Muu- ten se ei olisi niin vakavaa, se olisi pelkkää näytelmää.

Tähän sisältyy tuomion ajatus ja tämän ajatuksen merkitys maailmankatsomukselle ja us- kolle. Tuomionajatus on siveelliselle maailmankatsomukselle ja siveelliselle uskolle välttä- mätön. Tuomio merkitsee juuri ratkaisua ja semmoisena tuomio on sama kuin erottaminen (krisis, kreikk. tarkoittaa sekä tuomiota että erottamista). Tämä on kylläkin jo pitkän aikaa ollut uudenaikaiselle ajattelulle vierasta. Sillä tämä ajattelu on tottunut kuvittelemaan maail- manhistorian kehitystä loppumattomaksi, ehkä kylläkin nähden siinä ”edistymistä”, joka kui- tenkin sitten lopulta häviää tuleen tai ikuiseen jäähän. Tällä tavoin tulee historian siveellinen tarkoitus uhratuksi, ja täten mainittu ajattelu lankeaa karkeampaan tai hienompaan naturalis- miin. Pohjimmiltaan tulee itse historiakin uhratuksi. Sillä eihän historiaa ole siinä, että yleensä jotakin tapahtuu, vaan siinä, että tapahtuu jotakin tarkoituksenmukaista. Mutta tällä tarkoituksenmukaisella on alkunsa ja loppunsa. Se tulee – sisäisestä loppumattomuudesta huolimatta, niin, vieläpä juuri sen tähden – valmiiksi. Se palaa itseensä takaisin. Sen tunnus- merkkinä näin ollen on itseensä takaisin palaava, eikä tuo uudenaikaisen ajattelun äärettö- myyteen häviävä viiva.

4 Ragaz, kirjan tekijäesittelystä (suomentaja Sigfrid Sirenius), 19

5 Ragaz, 203.

(8)

Ja tästä syystä Raamattu, elävän ja pyhän Jumalan kirja, on samalla myös tuomion kirja. Jo luomistyö on tuomiota, sikäli kun se erottaa valon ja pimeyden. Tuomio syvemmässä merki- tyksessä alkaa syntiinlankeemuksessa, ja tuomio on myöskin viimeinen sana. Toisaalta on tuomion päämääränä uusi taivas ja uusi maa, siis uusi luomakunta. Maailmanhistorialla on tarkoitus, se tulee ratkaisuun. On olemassa todellinen historia. Meidän historiallinen ajatus- tapamme johtuu silminnähtävästi Raamatusta. Pakanuus ei syvemmässä merkityksessä tunne mitään historiaa, sillä on vain aavistuksia siitä. Todellista historiaa on vain siellä, missä on elävä Jumala; Jumala, joka vapaasti luo, sekä ihminen, joka vapaasti on Hänen työkumppa- ninsa. Historiaan kuuluvat luominen ja tuomio. Tuomio saattaa luomisen täyttymykseensä sen kautta, että se uudistaa sen. Jumala, joka alussa erottaa valon ja pimeyden, tekee sen lopussa uudelleen. Hän itse on sekä alku että loppu. Historia on Jumalan jälleentulemista.6

Ragaz ei maalaile Jeesuksen seuraajille mitään auvoista tulevaisuudennäkymää, vaan asettaa todelliset kristityt ensimmäisinä Jumalan tuomittaviksi. Uskonnollinen uhka on potentiaalinen tuomio, jonka käyttöluvan olemme omineet Jumalalta itsellemme ikään kuin itsestään selvänä historiallisena oikeutenamme. Mutta Jeesus ei tuominnut ketään, vaan me tuomitsimme Jeesuksen; Jeesus ei antanut meille ihmisen tuomitsemisen oi- keutta, me vain otimme sen häneltä itsellemme. Ihminen ei voi tuomita toista tuomitse- matta samalla myös itsensä ja myös Jeesuksen. Jokainen Jeesuksen nimeen annettu kirous ja tuomio on Jeesukselle langetettu kirous ja tuomio.

Jumalan kasvojen täytyy päästä loistamaan kaikkiin oloihin, jotta tulisi muutoksia, ja jokai- sen tämmöisen ajatuksen: ”Oi, ei tästä kaikesta ole mitään hyötyä, ei apua, tässä ei voida tehdä enää mitään”, täytyy tulla suorastaan synniksi. Voidaan todellakin jotakin tehdä, ja täytyykin jotakin tehdä, eikä meillä saa olla mitään lepoa päivällä eikä yöllä. Tämän kaiken täytyy muuttua toisenlaiseksi! Tämän täytyy olla sydäntemme huutona herkeämättä!

Ja mitä sitten voidaan tehdä? Ainakin voimme ottaa syyllisyyttä päällemme. Hurskaille on luvassa taivaassa vain tuomiota, eikä siellä odota mitään sohvaa!

Kristikunnassa on lahkoja, jotka jo nyt iloitsevat siitä, että heidät muutetaan ja että he leijai- levat taivaaseen sekä naureskelevat niille ihmisparoille, jotka jäävät tänne jäljelle. Näin ei asia kuitenkaan ole. Siksi meidän asianamme nyt onkin käydä käsiksi johonkin työhön, koska me olemme ensimmäiset, jotka joutuvat tuomiolle, emmekä ensimmäiset, jotka taivaassa sai- simme istua sohvaan. Sillä ainoastaan ne, jotka ensimmäisinä Vapahtajan kanssa antautuivat tuomiolle, voivat tulla työaseiksi jatkuvaan työhön muiden ihmisten hyväksi.7

Blumhardteja askarruttanut kysymys koski erilaisia kristinopillisia tulkintoja. Heidän oli mahdotonta ymmärtää, kuinka voi olla vallalla sellaisia kristillisiä oppeja, jotka oikeutta- vat tunnustajansa määrittelemään itsensä muita paremmaksi ja ulkopuoliset itseä huo- nommiksi? Kuinka yhä voi olla kristillisiä oppeja, jotka ovat omineet itselleen vallan yli

6 Ragaz, 192-193.

7 Ragaz, 205.

(9)

Jumalan? Mitä jumala on silloin, kun ihminen asettaa sen käytölle normit ja palvelemi- selle ehdot? Mitä Jumala ajattelee tällaisten oppien välisistä oikeassa olemisen kilpai- luista ja tuomiovallan omimisista? Entä mitä ihmiset ajattelevat Jumalasta, kun he rajoit- tavat Hänen valtansa omaksi hyödykseen? Blumhardtien vakaa käsitys oli, ettei Jumala uhkaa ihmistä, vaan rakastaa niin paljon, että antaa ainoan Poikansakin tänne meidän tuo- mittavaksemme yhä uudelleen ja uudelleen. Ihmisen tulisi kunnioittaa ja pelätä Jumalaa niin paljon, ettei haastaisi häntä omilla tarpeillaan.

Tanskalainen filosofi, Søren Kierkegaard (1813-1855), jonka Vernard Eller (1927- 2007) omassa Blumhardt-teoksessaan Thy Kingdom Come nimeää isä-Blumhardtin ohella merkittävimmäksi neo-ortodoksisen liikkeen taustavaikuttajaksi,8 katsoi, ettei usko ole mikään suhde jotain tiettyä yksittäistä asiaa kohtaan. Sen sijaan hänen näkemyksensä mukaan usko perustuu fundamentalistiseen tilaan, joka luonnehtii ihmisen suhdetta koko olemassaoloa kohtaan, milloin olemassaolo näyttäytyy aidoimmillaan: ”Jos siis olen kris- titty, evankeliumin historiallinen totuus on uskoni kannalta yhdentekevä asia. Minun ei tule yrittää hivuttaa uskoani kohti ”todennäköistä tietoa”, minun ei tule yrittää järjelli- sesti ja rationaalisesti perustella sitä, mikä on asemoitu uskon alle. Sillä – ja tämä on ydinkohta! – uskoa ei ole ilman objektiivista epävarmuutta. Uskon tekee uskoksi nimen- omaan erehtymisenmahdollisuus.”9

Kierkegaard, kuten molemmat Blumhardtitkin, painottaa, että usko on valintaa ja valin- nan on toistuttava koko ajan, koska olemassaolo eteenpäin on aina radikaalisti auki, sama valintatilanne toistuu koko ajan. ”Koko elämä on toistoa”, ”toisto on muistamista eteen- päin”, ”toistoon sisältyy elämän aitous ja todellisuus”, Kierkegaard kirjoittaa, ja kirjan nimikin onToisto. Valinta ja usko voi vain toistua, hypyn on toistuttava koko ajan.10

Meidän on rohjettava katsastaa myös kirkkomme historiallista vaikutusta uskoomme.

Varsinkin katolinen kirkko on ottanut eksklusiiviseksi oikeudekseen olla erehtymätön.

Tämä erehtymättömyydenoikeus synnytti Blumhardteillekin, erityisesti pojalle, tarpeen kirkollisten instituutioiden ankaraan arvosteluun. Mikään ihmisen asettama instituutio ei voi olla historiallisesti tarkasteltuna erehtymätön. Kaikella historiallisella on pahana ta-

8 Eller, xiv.

9 Saarinen, 316.

10 Saarinen, 318.

(10)

pana kasvaa itsestäänselvyyksiksi vailla tarvetta olemassaolonsa syiden kriittiseen selvit- tämiseen. Myös kirkosta on kasvanut historiallinen itsestäänselvyys, kenties mahtavin, mitä koskaan on ollut. Kirkko oli alussa köyhä ja sen vähät papit olivat köyhiä, mutta usko oli rikas ja papit olivat uskossaan vahvoja – uskoa varjeltiin kuin parasta viiniä!

Sana oli yksi ja Sanassa oli kaikki – koettu, uskottu ja todeksi eletty.

Jumalan valtakunta ei tunne mitään pappeja, eikä mitään jumalanpalvelusmuotoja, ei erikoi- sia pyhiä aikoja eikä paikkoja. Jokainen Jumalan valtakunnan kansalainen on pappi. Juma- lanpalvelusta on jokainen teko, ja pyhä on jokainen aika ja jokainen paikka. Kristuksen seu- rakunta on maallikkoluonteinen. Siinä ei ole mitään jumaluusoppineita, eikä pappeja, vaan kaikki kuuluvat papistoon. Heillä ei ole mitään temppeleitä, sapatteja, jumalanpalveluksia.

He ovat yhtä perhettä, Jumalan perhettä keskellä maailmaa; ja tämä perhe tahtoo laajeta maa- ilmaan, ja sen ainoana jumalanpalveluksena on perheen yhteinen veljesateria.11

Poimin kerrattain kirjahyllystä käsiini vaatimattoman oloisen kirjan, jonka selkämys ei vaikuttanut entuudestaan tutulta. Keltaiseen kansipaperiin painettu teksti tiesi kertoa kir- jan nimeksiPerimmäisten Kysymysten Äärellä; kirjoittajaksi selvisi samallaRolf Arnkil (1923-1964) – minulle entuudestaan tuntematon kirjailija. Kyseessä oli kooste kirjeen- vaihdosta, jota käytiin vuosina 1960-61 Arnkilin, teologian tohtori Sigfrid Sireniuksen (1877-1961) sekä mineralogian ja geologian professori Pentti Eskolan (1883-1964) vä- lillä.

Kirjeenvaihdon juoni alkaa hahmottua, kun heti ensimmäisessä kirjeessään Sireniukselle Arnkil kertoo vakavasta ja parantumattomasta sairaudestaan, joka tulisi väistämättömästi kuluttamaan hänet loppuun ja johtaisi hänet ennenaikaiseen kuolemaan. Sekä Sirenius että Eskola olivat kirjeenvaihdon aikaan jo kahdeksankymppisiä, pitkän ja ansiokkaan akateemisen uran tehneitä ikämiehiä, jotka tahoillaan myös tunsivat aikansa olevan vä- hissä. Elämän rajallisuuden huomioiminen ja kunnioittaminen näkyivät kirjeiden sävyssä kautta linjan.

Kuolevien miesten kirjoittamat kirjeet ovat herkkiä, teeskentelemättömiä, toisia ihmisiä, heidän taustojaan ja elämänkatsomuksiaan arvostavia sekä syvästi spirituaalisia, mutta tavallaan myös hengessään ankaria. Useissa kirjeissään Arnkil viittaa joihinkin Blum-

11 Ragaz, 288.

(11)

hardteihin ja tunnustaa heidän huomattavan suuren vaikutuksen hänen omalle totuudenet- sinnälleen. IntouduinPerimmäisten Kysymysten Äärellä–kirjan perusteella etsimään kä- siini tietoa Blumhardteista ja heidän hengellisistä näkemyksistään.

Arnkil kirjoittaa 22.2.1960 Sireniukselle:

Sydämelliset kiitokset Teille, tri Sirenus, vaivannäöstänne lähettäessänne minulle Leonhard Ragazin Blumhardteista kertovan kirjanValtakunnan evankeliumi. Olen nyt lukenut kirjan läpi ja aloitan sen heti jälleen alusta. Suoraan sanottuna olen aika tavalla ymmällä, sillä tun- nen jälleen olleeni johdatuksen alaisena.12

…ja sitten 5.3.1960 Eskolalle:

Luen parhaillaan Ragazin Blumhardt –kirjaa toistamiseen alleviivaten sitä tapani mukaan.

Tämän viivauksen suoritan oikeastaan poikiani varten – jospa joku heistä aikanaan kiinnos- tuu niihin kirjoihin, joita heidän isänsä niin kiinnostuneena luki ennen kuolemaansa.13

Valtakunnan evankeliumi on Leonhard Ragazin 1920-luvun alussa kirjoittama ja Arnkilin kirjeenvaihtokumppanin Sigfrid Sireniuksen suomentama opasteos Blumhardtien uskon- käsityksistä. Perimmäisten kysymystenminussa esiin nostama tunnekuohunta sai järisyt- tävää vahvistusta – Blumhardtien Evankeliumi vei minua mennessään ja mieleni teki al- kaa alleviivailla lauseita toisensa perään. Henkeä haukkoen ja leuka vavisten syvennyin vahvaan sanomaan. Ennen pitkää olin saanut imettyä itseeni oppia sen verran, että käsitin, ettei Blumhardtien totisiin ajatuksiinsa ja heidän töihinsä voisi noin vain pikaisesti ja pin- tapuolisesti tutustua, vaan niiden edessä olisi luovuttava niin akateemisista ehdoista kuin arkisista ajanpaineistakin ja antauduttava ajattelemaan, ja sitäkin enemmän! Kirjan sel- vittämän sanoman pariin olisi heittäydyttävä uudelleen ja uudelleen, täydellisen kierke- gaardilaisesti itsensä unohtaen!

Kierkegaard on ennakoinut 1900-luvun ajattelua ehkä monipuolisemmin kuin kukaan toinen 1800-luvun filosofi. Hänen hahmottelemassaan maastossa kulkevat 1900-luvun eksistentiaa- linen ajatussuunta. Hän on elämänfilosofi, joka hyökkää kaikkein akatemioitten ohitse yh- teiskunnan ja kokonaiskulttuurin kimppuun – tätä filosofista kirjailijaa ei mikään instituutio voi sitoa! Hän on innoittanut osaa parasta uskonnonfilosofiaa ja filosofisesti virittynyttä teo- logiaa; hänen vaikutuksensa taiteelliselle, filosofiasta sisältöä ja kipinöitä etsivälle mielelle on sivuuttamaton.Ludwig Wittgenstein mainitsee tämän vangitsemattoman mielen 1800- luvun syvällisemmäksi ajattelijaksi.14

12 Arnkil 1963, 9.

13 Arnkil 1963, 11.

14 Saarinen, E. 303.

(12)

Blumhardteilleminä-itse, ihminen, yhteiskunta, ideologia, uskonto tai edes elämä sinäl- lään eivät sellaisinaan olleet kypsymättömiä aihioita kummempia: ihmistä instituutioi- neen tarvitaan totuudellisena, sillä ilman totuudellisuutta Jumalan valtakunnan asia ei edistyisi. Vasta totuuden ymmärtäminen, sen varaukseton uskominen ja totuussuhteen hyväksi työskenteleminen antaisivat varsinaisen aiheen olevaisten olemassaololle: Juma- lan valtakunnan – joka on maali, totuus – tulemiselle.

Jukka Tarkan (1942-) toimittama Rolf Arnkilin vuosina 1960-61 käymään kirjeenvaih- toon perustuvaPerimmäisten Kysymysten Äärellä riisui puolustustani sivu sivulta ja ker- ros kerrokselta. Perimmäisten kysymysten äärellä ihminen on lopulta yksin, alaston ja avuton – hänen uskosta paljastuu esiin kaipuu totuudellisuuteen, mikä johtaa hänet raken- tamaan uuden suhteen totuuteen.

Elämän katoavuuden oivaltaminen on yksi onnen edellytyksiä. Ihmiselämässä läsnä oleva surumielisyyden häivä ei ole sama kuin pelko. Päinvastoin.Memento mori, tietoisuus siitä, että ihminen kerran muuttuu maaksi jälleen, on osa ihmisen kypsymistä. Tietoisuus elämän katoavuudesta saa ihmisen tajuamaan miten suhteellista kaikki on. Vain se, joka on tottunut ajatukseen kuolemasta, voi päästä todelliseen rauhaan.15

Voiko ihmisellä olla toivoa ennen kuin se on perusteellisesti menetetty? Mistä toivo kum- puaa sen jälkeen, kun elämä muuttuu rajoittuneeksi ja paljastuu rajalliseksi? Kuoleman läheisyys synnyttää tarpeen perimmäisten kysymysten pohdintaan: mikä on totuus? Näitä kysymystä kirjeenvaihtotoverukset pyrkivät lähestymään käyttäen opaskirjanaan muun muassa RagazinValtakunnan Evankeliumia.

Kuoleman kautta vapautuminen merkitsee vertauskuvallisesti kaikista itsekkäistä ja maallisista merkityksistä lopullisesti luopumista, entisen elämän poisjättämistä. Kuole- manalainen orjuus puolestaan tarkoittaa tahdonalaista toimintaa – eli itsekkäiden ja maal- listen merkitysten ohjailemaa epäelämää, kaiken haalimista, omimista ja mukana kanta- mista. Elämän aikana olisi kertakaikkisesti kuolemalla kuoltava pois ja lakattava elämästä jatkuvasti kuolleena.

Anna kuolleiden haudata kuolleensa – jätä kaikki ja seuraa minua.

Matt. 8:19-22

15 Wikström 2002, 85.

(13)

Rolf Arnkil tutkii elämäänsä ja uskoaan kirjeenvaihdossa, jota läpikäydessään lukija pie- nenee kokoisekseen ja kohtaa vähässä suurimman. Arnkil löytää elämälleen tarkoituksen ja antaa ohjeet sitä etsiville. Johdatellakseni lukijaa perimmäisten kysymysten äärelle lai- naan tähän kolme esimerkkiä miesten välisestä kirjeenvaihdosta:

Arnkil kirjoittaa Sigfrid Sireniukselle 19.9.1960:

Sigfrid, vanha ja viisas, olen ymmällä ja neuvoton. Olen viime kesänä saanut kokea tapahtu- masarjan, jota eräät kutsuvat ihmeeksi. Toiset taas pitävät kaikkea varsin luonnollisena. Mie- leeni muistuu vastaavanlainen tapaus Waltarin kirjasta, tuosta ihmeellisestä taideteoksesta, jossa päähenkilö, palatessaan eräänä iltana kohti Jerusalemia sokeaa kerjäläistä taluttaen ot- taa käteensä kiven ja pyytää Jumalaa voimansa osoitukseksi muuttamaan sen leiväksi. Kivi pehmenee hänen käsissään ja muuttuu, tai osoittautuu, pyöreäksi juustoksi. Ihme! – mikä ihme tuo oli, joltakin ohikulkijalta oli pudonnut juusto, joka oli kiven näköinen. Kuinka mes- tarillisesti kuvattu siinä meillä on yliluonnollinen tapahtuma pähkinän- tai tässä tapauksessa juustonkuoressa. Tiedän, että ymmärrät, mitä tarkoitan, kun kerron tuon tuostakin tuijotta- vani muistikirjani lehteä – joka on päivätty 22.5.1960, ja jossa lukee: Se, että makaan edel- leen sängyn pohjassa, johtuu uskoni pienuudesta, ja mitättömyydestäni. Minulta odotetaan suuria tekoja, mutta henkeni on pieni. Mitä minun on tehtävä? Mitä minulta odotetaan? En haluaisi antaa tämän tilapäisen terveyteni kulua hukkaan, miksi minulle ei siis suoraan ilmoi- teta, mihin minua säästetään? Saan lukea ja kuulla päivittäin, miten ihmiset ovat yhteydessä ja keskustelussa Jumalan kanssa, minusta täytyy puuttua jotain, kun en kuule Hänen puhet- taan. Hiljennyn, kuuntelen, en kuule. Miksi Hänen pitää olla niin salattu? Joskus, nopeasti kiitävinä hetkinä uskon tuntevani Hänen läheisyytensä, mutta Hän ei silloinkaan puhu eikä käske. Hän vain on – suuri, mittaamaton Hyvyys.16

Eskola, joka oli tiedemies ja elämänkatsomukseltaan vakaumuksellinen ateisti, kirjoittaa 23.3.1960 kirjeessään Arnkilille oman käsityksensä totuudesta:

Olen lukenut tuosta transsendenssi-käsitteestä ennenkin, mutta en ole ymmärtänyt sillä voi- van olla mitään todellisuusvastinetta enempää kuin millään muullakaan metafyysisellä käsit- teellä. Mutta toiselta puolen olen ajatustietä, tosiasioiden pohjalta lähtien joutunut toteamaan luonnossa vallitsevan ohjauksen ja kaitselmuksen todellisuuden ja monta muuta täysin käsit- tämätöntä asiaa. Tästä seuraa oivallus, ettei ole mielekästä kieltää jotakin sen vuoksi, ettei sitä ymmärrä.17

Sirenius kirjoittaa Arnkilille 13.11.1960 kirjeensä lopussa:

Olen usein ihmetellyt, ettei maailman Vapahtaja kirjoittanut mitään, kerran vain sormillaan hiekkaan, silloin kun hyvin hurskaat halusivat kivittää syntisen naisen. Ja kuitenkin Hän on kirjoittanut syvemmin kuin kukaan muu. Ja Hänestä on maailmassa kirjoitettu enemmän kuin ainoastakaan maapallolla eläneestä ihmisestä. Katsos, Ystäväni, Totuus on sellainen!18

Sinä, Jumala, olet ainoa turvani.

Miksi olet hylännyt minut?

Miksi minun täytyy kulkea surusta synkkänä, kärsiä vihollisen sortoa?

16 Arnkil 1963, 15.

17 Arnkil 1963, 21.

18 Arnkil 1963, 82-83.

(14)

Lähetä valosi ja totuutesi!

Ne johdattakoot minua, ne viekööt minut pyhälle vuorellesi, sinun asuntoihisi.

Minä tahdon tulla sinun alttarisi eteen, sinun eteesi Jumala, minun iloni!

Siellä saan ylistää sinua lyyraa soittaen, Jumala, minun Jumalani!

Miksi olet masentunut, sieluni, miksi olet niin levoton?

Odota Jumalaa!

Vielä saan kiittää häntä, Jumalaani, auttajaani.

Ps. 43:2-5

2. Tutkimustehtävä ja tutkimusmenetelmä

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata Johann Christoph ja Christoph Friedrich Blumhardtin näkemyksiä Jumalan valtakunnasta perustuen tunnetun sveitsiläisen teologi Leonhard Ragazin Blumhardtien opetuksia ja puheita käsittelevään kirjaan Valtakunnan Evankeliumi, joka on päälähteeni. Muuta kirjallisuutta olen käyttänyt tukeakseni tutki- mukseni selkärankaa siinä määrin kuin on ollut tarpeellista työni pystyyn saamiseksi.

Varsinkin Vernard Ellerin Blumhardtien opetuksiin perustuva kirja Thy Kingdom Come sekäChristian T. Collins-Winnin Journal of Spiritual Formation&SoulCare julkaisuun kirjoittama artikkeli Groaning For The Kingdom Of God sekä Topi Tarkan Blum- hardteja käsittelevä kirja Myös Maan Päällä ovat olleet suuresti paitsi syventämässä ja rikastuttamassa ajatteluani myös edesauttamassa tutkimustyöskentelyäni.

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää keskeisimpiä kohtia Blumhardtien opetuksista liit- tyen Jumalan valtakunnan asian edistämiseen maan päällä. Tutkimusmenetelmänä on kir- jan sisällön systemaattinen analyysi.

(15)

3. Isä ja poika Blumhardt

3.1. Blumhardtien teologinen vaikutus

Nämä kaksi Blumhardia,Johann Christoph (1805-1880) jaChristoph Friedrich (1842- 1919), olivat isä ja poika. Heidän uransa – luonteeltaan paljon enemmän pastoraalinen kuin teologinen – painottui isän Bad Bolliin perustaman eräänlaisen kristillisen retriitti- keskuksen johtamiseen. Bad Boll on pieni kaupunki eteläisessä Saksassa, lähellä Stutt- gartin kaupunkia. Blumhardtien ajatukset uskosta ovat niin paljon yhteneväisiä, että niitä voidaan käsitellä yhtenä ”teologiana”.

Tässä tutkielmassa selvitän, kuinka isä ja poika Blumhardtien elämien ja opetusten seu- rauksena perinteinen pietistinen uskonkäsitys laajeni yksilöllisestä sielukeskeisyydestä sisältämään huolenpitoa myös kanssaihmisistä ja sosiaalisesta ympäristöstä. Blum- hardtien pappeudessa ja elämässä Würtenburgin pietismillä oli keskeinen rooli. Se käy ilmi heidän hengellisyyden ja sosiaalisen toiminnan lähentymisessä, jonka näkyy sekä hengellisenä rikkautena että sen syvällisenä vaikuttavuutena. Vaikkakin suhteellisen tun- temattomina englanninkielisessä maailmassa, Blumhardtit tunnettiin johtavina hahmoina saksankielisessä Euroopassa. Heidän vaikutuksensa voidaan liittää moninaisesti hellun- talaisiin liikkeisiin, kuten myös ekumeenisiin liikkeisiin, lähetysseurakuntiin, ja uskon- nolliseen sveitsiläisen sosialismin traditioon.19

Heidän ajattelunsa keskeisin teema ja iskulause, joka nousi Wurttenbergin pietistisistä ympyröistä 1800-luvulla, oli:”Jeesus on voittaja!”.Blumhardtien iskulauseen säteilevän valaiseva merkitys syntyi erinäisten tapahtumasarjojen seurauksena. Ne sisälsivät muiden muassa Johann Christoph Blumhardt vanhemman suorittamaa eksorkismia (paholaisten karkotusta) nuoresta naisesta ja sitä seurannutta hengellistä heräämistä. ”Jeesus on voit- taja” –lausahdus summaa yhteen sen, mitä voidaan vakuuttavalla tavalla kuvata sisäisenä tuntemuksena ylös nousseesta hengen vahvistamasta ja läsnä olevasta Kristuksesta, joka tulee vapauttamaan ihmiskunnan ja koko luomakunnan kärsimyksestä ja vankeudesta.

19 Collins-Winn, 59.

(16)

Tässä valossa katsottuna kristityn taistelu ja kutsumus kohti Jeesuksen läsnä oloa tarkoit- tavat sekä sen odottamista, että sen jouduttamista. Jeesuksen läsnäololla tarkoitetaan Ju- malan valtakunnan toteutumista maan päällä, mutta vasta maailmaa koettelevan tuntuvan kärsimyksen seurauksena. Vanhempaa Blumhardtia koetellut vallitseva kärsimys oli sai- raus, jonka hän kohtasi papinvirassaan, kun nuorempi Blumhardt olisi laajentanut toimin- nan fokusta käsittämään myös köyhien ahdinkoa ja siitä aiheutuvia seuraamuksia. Tämä

”jouduttavan odottamisen” näköala aiheutti varsinaisen Jumalan Hengen hyökyaallon, jonka mukana Herra palauttaisi kaikki asiat ennalleen.20

Blumhardtien teologia on sisällytetty heidän elämänhistoriaansa. Tuskin kukaan pystyy määrittämään ja analysoimaan mitä Blumhardtit eläessään kokivat; se täytyy vain yrittää kokea kuuntelemalla heidän tarinansa ja lukemalla heidän kirjoituksensa. Muutoin heidän todellinen merkityksensä, teologinen tarkoituksensa ja heidän todistamansa hengellinen hedelmällisyys jäävät pimentoon.

Neo-ortodoksisen liikkeen kannattaja ja huomionarvoinen teologinen vaikuttaja, sveitsi- läinenEmil Brunner(1889-1966) on nimennyt Christoph Blumhardtin ja Sören Kier- kegaardin kahdeksi kaikkein merkittävimmistä Neo-ortodoksisen liikkeen taustavaikut- tajista.21 Myös liikkeen ”isä”, niin ikään sveitsiläinen Karl Barth (1886-1968) on tun- nustanut tämän omaksi kannakseen. Ja riippumatta edellä mainittujen näkemyksistä ovat sekä Leonhard Ragaz että saksalainen kulttuurikriitikko ja Kierkegaard-tutkija Theodor Haecker (1879-1945) osoittaneet kiinnostusta tähän asiaan ja hekin ovat yhdistäneet Blumhardtin ja Kierkegaardin ajatukset kiinteästi toisiinsa. Emil Brunnerin isä oli tullut uskoon Christoph Blumhardtin opetuksessa, mikä ei ole voinut olla vaikuttamatta Emilin omaan suhteeseensa Blumhardteihin muutoinkin kuin pelkästään intellektuaalisilla pai- notuksilla huomioiden.22

Dialektiseen teologiaan perehtynyt sveitsiläinenEduard Thurneysen (1888-1974), joka oli Karl Barthin pitkäaikainen pastoritoveri, vieraili Bad Bollissa ja opiskeli Blumhardtin johdolla vuonna 1904. Jälkeenpäin juuri hän esitteli Blumhardtin ja Bad Bollin Barthille.

Vuonna 1926 Thurneysen julkaisi pienen kirjasen Blumhardtien ajatuksista. Lisäksi hän

20 Collins-Winn, 59.

21 Eller, xiv.

22 Eller, xiv.

(17)

lainasi Blumhardteja omaan sielunhoidolliseen kirjaansa. Karl Barth kirjoitti yli 30 vuo- den aikana kolme eri esseetä Blumhardteista ja antoi heille päähuomion sekä Church Dogmatics –kirjassaan että muissa töissään. Barthin omaa teologiaa kuvaavaksi koetin- kiveksi hän valitsi moton”Jeesus on voittaja”, joka on peräisin isä-Blumhardtilta. Ger- hard Sauterin Blumhardteja koskevassa väitöskirjassa hän on otsikoinut pääkappaleen:

Huomioita koskien Christoph Blumhardtin ja Karl Barthin näkemysten välistä yhteyttä.

23. KirjasessaanGod, Grace and Gospel Karl Barth kritisoi 1800-luvun evankelista kris- tinuskoa, mutta ei lue Blumhardteja siihen piiriin kuuluviksi.24

Ilmeisesti Dietrich Bonhoeffer (1906-1945) ei ole kertaakaan maininnut Blumhardteja omissa julkaisuissaan, mutta on syytä kuitenkin epäillä, että myös heidän välillään on täytynyt olla jokin, vähintäänkin ajatuksellinen yhteys. Blumhardt-tutkija, professori Vernard Eller(1927-2007) kertoo kirjassaanThy Kingdom Comesaaneensa tilaisuuden selvittää tätä, kun hänellä oli tilaisuus tavataEberhard Bethge (1909-2000), Bonhoeffe- rin luotettu ja tämän elämänkerran kirjoittaja. Bethge oli vakuuttanut Ellerille, että Bon- hoeffer oli erittäin hyvin perillä Blumhardtien ajatuksista ja myös hyvin vaikuttunut niistä. Tämä huomio vahvistetaan myös saksalaisen teologi Gerhard Sauterin (1935-) tutkimuksessa. Siinäkin osoitetaan, kuinka useat Bonhoefferin keskeisimmistä periaat- teista kumpuavat suoraan Blumhardtien opetuksista.25

Karl Barth oli kutsunut Blumhardtien opetuksiaToivon teologiaksikauan ennen kuin sak- salainen teologi Jürgen Moltmann (1926-) oli edes syntynyt (Moltmann julkaisi kirjan Theology of Hope vuonna 1967, tukeutuen ainakin joiltain osin Blumhardteihin). Molt- mann on tietoinen yhteydestä. Keskusteltuani hänen kanssaan hän auliisti tunnusti vel- kansa Blumhardteille. Ellerin mukaan emme voi tietää, kuinka moni muu saksalainen teologi olisikaan valmis tunnustamaan samalla tavalla.26

Arvioidessaan omasta mielestään ”parhaita” teologeja Eller sisällyttää kolmen kärkeen Blumhardtien ja Kierkegaardin ohella ranskalaisen teologin, sosiologin ja kristillisen anarkistinJacques Ellulin (1912-1994). Myöskin Ellul on muutaman kerran maininnut

23 Eller, xiv.

24 Barth 1959, 56-57.

25 Eller, xv.

26 Eller, xv.

(18)

Blumhardtit ja lainannut heidän ajatuksiaan omiin töihinsä. Monia hänen ajatuksiaan voi- daan pitää Blumhardtien vaikutuksen ansiona, joskin nämä vaikutukset ovat tulleet hä- nelle Barthin kautta.27

Kaiken tämän jälkeen lienee hyvinkin aiheellista kysyä: miksi me emme ole kuulleet Blumhardteista aikaisemmin?

Osaksi se selittyy sillä, että saatavilla on vain näin vähän englanninkielistä materiaalia ja tämäkin materiaali on julkaistu pienten paikallisten painotalojen toimesta. Mikseiväthän sitten isommat painotalot ole olleet kiinnostuneita heistä? Syy on varmaan siinä, että nuo- remman Blumhardtin noustua huomattavaksi uskonnolliseksi toimijaksi, käynnistyi en- simmäinen maailmansota, jonka kestäessä Saksassa ei juurikaan julkaistu uutta uskon- nollista kirjallisuutta; sodan, jonka lopputuloksen seurauksena mikään saksankielinen ei ollut markkinoiden suosiossa. Sitä paitsi silloinen Saksa oli yhteiskuntana kriittisessä ti- lassa, jossa se kävi omaa kivikovaa selviytymistaisteluaan niin köyhyyden kuin kunniat- tomuudenkin hengessä.28

3.2. Blumhardtit

3.2.1. Johann Christoph Blumhardt (1805-1880)

Johann Christoph Blumhardt syntyi heinäkuun 16. päivä 1805. Hänen isänsä, Johann Georg Blumhardt, oli köyhä kauppamies Stuttgartissa ja hänen äitinsä oli räätälin tyttö.

Sinä päivänä, jolloin pieni Johann Christoph syntyi, ulkomaalaiset sotajoukot saapuivat Stuttgartiin ja ehättivät myös Blumhardtien taloon.

Blumhardtien perhe oli syvästi uskonnollista. Se pietisminlaji, jolla Blumhardt ravitsi it- seään, oli omalaatuinen säie, joka tunnettiin Wurttenbergin pietisminä, jonka alkuperä on pietismin eri vaikutteiden sekoitus. Raamatun objektiivinen tutkiminen ja tulkitseminen, kristillinen hurskaus ja veljellisten yhteisöjen tunnustuksellisten käytäntöjen väheksymi- nen olivat Wurttenbergin pietismin esiin nostamia teemoja.

27 Eller, xv.

28 Eller, xvi.

(19)

Toinen vaikutus Blumhardtiin oli Kronthaler-liikkeellä. Wurttenbergin hallituksen Kronthalerissa vuonna 1819 perustama liike julistautui vapaaksi yhteiskunnallisesta kont- rollista ja seurakunnallisesta valvonnasta. Blumhardtien Jumalan valtakunnan tulemista korostava ohjelma oli Korthaler-liikkeen aikaansaamaa vaikutusta. Tällä oli merkitystä heidän uudenlaiseen lähestymistapaan organisoida sosiaalisia suhteita. Idea siitä, että Ju- malan valtakunnalla on ja tulisi olla parantavaa vaikutusta tässä maailmassa, oli kokonaan uusi näkökulma 1800-luvun alun Wurttenbergin pietismissä. Vaikutus ulottui syvällisesti myös molempiin Blumhardteihin.29

Vuonna 1837 Johann Christoph Blumhardt lähti Baselista saatuaan papinviran Iptin- genissä, joka oli tuon edellä mainitun Kornthaler-liikkeen keskus. Tänä aikana Iptin- genissä Blumhardt, joka itsekin oli kovin köyhä, tuli entistä tietoisemmaksi pienissä ky- lissä kärsittävästä köyhyydestä. Blumhardtin pieni palkka riitti hädin tuskin hänen itsensä ja hänen vanhempiensa elättämiseen. Lopulta 1838 hän lähti Iptingenistä, meni naimisiin Doris Köllnerin kanssa ja otti vastaan papinviran Möttlingenissä, missä hänen työnsä varsinaisesti alkoi.

3.2.1.1. Isän taistelu

Blumhardtin työ Möttlingenissä oli suhteellisen tapahtumaköyhää, kunnes vuonna 1841 tyttö nimeltään Gottliebin Dittus, saapui vanhempiensa kanssa hänen luokseen. Tyttö valitti yöaikaan käyvänsä tiukkaa hengellistä taistelua ja kärsivänsä oudoista sairauskoh- tauksista. Tytön sairaus aiheutti levottomuutta koko kylän alueella. Blumhardt ei tahtonut uskoa tytön kertomuksia, vaan tunsi alun alkaen vastentahtoisuutta häntä kohtaan ja pyr- kikin hankkiutumaan hänestä eroon. Kuitenkin, koska sekä tytön oma perhe että paikal- linen lääkäri vetosivat häneen, Blumhardt sielunhoitajan virassaan joutui ja suostui otta- maan hänet hoidettavakseen. Hän päätti ottaa selvää Dittuksen naapureiden kertomista perin oudoista tapahtumista tähän naiseen, Gottliebin Dittukseen, liittyen. Blumhardt päätti tehdä yllätyskäynnin Dittuksien taloon yhdessä pormestarin ja muutaman kunnan- valtuutetun kanssa. Tämä vierailu paljasti ongelman syvyyden Blumhardtille, sillä niin

29 Collins-Winn, 60.

(20)

monia paranormaaleja asioita tapahtui vierailun aikana. Hänen oli pakko keskeyttää vie- railu ennen aikojaan, koska hän oli vaarassa altistaa seurueensa tapahtumille, joilla olisi voinut olla haudanvakavia seurauksia. Tämä käynti tulisi jäämään ensimmäiseksi niistä monista, mitä Blumhardt joutuisi vielä suorittamaan Dittuksien talossa. Usein hän oli täy- sin vailla tietoa siitä, mitä naiselle pitäisi tehdä. Etsittyään turhaan lääketieteellistä apua Gottliebinille, Blumhardt tuli lopulta vakuuttuneeksi siitä, että itse paholaisella oli sor- mensa pelissä, ja että nainen taisteli tosissaan joidenkin demonien vallassa.

Blumhardtille käsitti, ettei tässä taistelussa olla tekemisissä ”lihan ja veren”, vaan henki- valtojen, noiden samojen syvyyksien voimien kanssa, joiden kanssa Kristuskin oli joutu- nut käymään omaa taisteluaan. Blumhardt tilitti vuonna 1844 oman seurakuntansa kirk- koneuvostolle toimittamassaan yksityiskohtaisessa raportissa tapahtumista seuraavasti:

”Kävi selväksi, että jotain paholaismaista täällä oli käynnissä ja olin tuskissani, ettei mitään hoitokeinoa ollut löytynyt tähän hirvittävään asiaan. Kun pohdin tilannetta, voimakas suut- tumus tarttui minuun. Uskon sen olleen oivallus, joka annettiin ylhäältä. Kävelin huomiota herättävästi Gottliebinin luokse ja tartuin hänen kramppaaviin käsiinsä. Sitten yritin viedä ne yhteen niin hyvin kuin pystyin (hän oli tajuton) ja huusin hänen korvaansa: ´Gottliebin, laita kätesi yhteen ja rukoile, Herra Jeesus, auta minua! Olemme jo tarpeeksi nähneet, mitä paho- lainen voi tehdä, katsokaamme nyt, mitä Herra Jeesus voi tehdä!´ - Muutamia hetkiä myö- hemmin kouristukset lakkasivat ja paikallaolijoiden suureksi hämmästykseksi hän heräsi ja toisti perässäni minun rukoilemani sanat!”

Tähän taisteluvoittoon ongelmat eivät kuitenkaan loppuneet, vaan Dittuksen talon paho- lainen oli ehtinyt iskeytyä toisiinkin sisaruksiin. Blumhardt jatkoi siis työtään. Loppu- kampailusta Blumhardt kertoo:

”Pahinta oli, että Gottliebenin puolisokea veli ja sisar Katharina näyttivät myös joutuvan näi- den synkkien voimien alaisiksi ja minun piti käydä tätä epätoivoista taistelua kaikkien kol- men kanssa… Monet päivät olivat sellaisia, että en toivoisi koskaan eläväni niitä uudelleen.

Mutta vaikka ponnisteluni olivat hyvin suuret, tunsin olevani Jumalan suojeluksen alainen.

Veli vapautui heistä ensiksi ja saattoi sen jälkeen olla minulle suureksi avuksi. Suurinta vai- vaa ei tällä kertaa tuottanut Gottliebin, joka lopulta kovan taistelun jälkeen näytti päässeen vapaaksi, vaan hänen sisarensa, joka aikaisemmin ei ollut kokenut mitään, mutta joutui nyt siinä määrin raivon valtaan, että vain vaivoin saimme pidetyksi hänet aisoissa… Merkillistä oli se, että hän oli koko ajan tajuissaan, jälkeenpäin hän muisti kaiken… Tuskinpa tällaista ilkeyttä, epätoivoa, uhmaa ja ylpeyttä on saatu kokea missään muualla. Vihdoin koitti järkyt- tävin hetki, jollaista ei kukaan, joka ei ole itse sellaista nähnyt ja kuullut, voi mielessään kuvitella. Kello kaksi aamuyöllä alkoi pimeyden henki karjua äänellä, jonka ei olisi luullut lähtevän ihmiskurkusta:”Jesus ist Sieger – Jesus ist Sieger!”30

30 Tarkka Topi, 62.

(21)

Taistelu ratkesi vasta joulukuun 28. päivä 1843. Siihen mennessä jotkut Gottliebinin kär- simät oireet olivat levinneet muihinkin hänen perheensä sisällä mukaan lukien hänen vel- jensä Hans ja hänen siskonsa Katharina.

”Lopulta koitti se kaikkein liikuttavin hetki, mitä kukaan ei olisi voinut uskoa, ellei olisi itse ollut pätevästi paikan päällä tapahtumaa todistamassa. Kahdelta yöllä ilmeinen saatanan en- keli kirkui, samalla kun tyttö taivutti päätään ja yläruumistaan tuolin selkänojan ylitse ja huusi äänellä, jota kukaan ei olisi voinut kuvitella hänestä tai yhdestäkään ihmisestä lähte- väksi: ´Jeesus on voittaja! Jeesus on voittaja!´

Huudetut sanat olivat ymmärrettäviä ja kaikuivat kauas kantautuen monien ihmisten korviin.

Heihin jokaiseen nuo sanat tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Nyt paholaisen voima ja vah- vuus näytti katoavan hetki hetkeltä. Pian huoneeseen tuli hiljaista ja rauhallista. Saattoi aistia vain jotain vaimeaa liikettä ja kello kahdeksaan mennessä paholaisen elämänvalo oli kadon- nut kuin henki kuolevasta ihmisestä.”31

Paavo Kotilainen on käyttänyt 1938 väitöskirjansa lähdeaineistonaFriedrich Zündelin toimittamia elämänkerrallisia tietoja Blumhardteista (alkuperäinen lähde mainittu heti seuraavan lainauksen jälkeen). Kotilaisen tutkimuksessa Dittuksen tapauksesta kerrotaan seuraavasti:

”´Me olemme nähneet kyllin kauan, mitä perkele tekee; nyt tahdomme nähdä myös, mihin Jeesus kykenee!´

Muutaman hetken kuluttua sairas heräsi ja kouristukset lakkasivat. ´Tämä oli´, Blumhardt sanoo, ´ratkaiseva ajankohta, joka veti minut vastustamattomasti työhön asian hyväksi. En- nen en ollut sitä ajatellut vähintäkään ja nytkin vei minut siihen välitön pakko, jolla on mi- nuun vieläkin niin voimakas vaikutus, että se usein myöhemminkin on ollut ainoa lohdutuk- seni, koska se vakuutti minulle, etten ollut ryhtynyt omasta aloitteestani, enkä julkeudestani asiaan, jonka kauheiden vaiheiden kuvaaminen olisi voinut silloin olla minulle mahdotonta.´

Taistelu ei kuitenkaan päättynyt tähän hetkeen, vaan sitä jatkui kahden vuoden ajan. Tässä taistelussaan Blumhardt turvautui yksinomaan elävään ja läsnä olevaan Vapahtajaan ja sai tässä uskossaan kokea suuren voiton. Demonilliset voimat olivat tarttuneet myös Gottliebe- nin puolisokeaan veljeen ja Katarina-nimiseen siskoon. Veli vapautui kuitenkin pian, mutta Katarina joutui jonkinlaisen raivon valtaan. Kun Blumhardt oli pitkät ajat rukoillut sairaan puolesta, tämä heräsi äkkiä horrostilastaan huudahtaen äänekkäästi:

´Jesus ist Sieger!´-Jeesus on voittaja! Ja hän tuli tuosta hetkestä terveeksi.

Jesus ist Sieger – tämä lause muodostui siksi tunnustukseksi, jossa vanha evankeliumi tuli jälleen uudeksi ja eläväksi.”

(Lähde: Friedrich Zündel, Johann Christoph Blumhardt; 10 neubearb. aufl. herausgegeben von Schneider – s.148)32

Vaikka jotkut oireet palasivat sinnikkäästi naiseen vielä seuraavien kuukausien aikana, taistelu oli jo voitettu. Tämä Gottliebin Dittuksen tapaus ei kuitenkaan ollut Blumhardtiin liitettyjen vastaavien tapahtumien loppu, sillä vuonna 1844 ja jo seuraavien kuukausien

31 Tarkka Topi, 63.

32 Kotilainen.

(22)

aikana uudenlainen liikehdintä, jossa keskityttiin syntien tunnustamiseen, katumukseen ja Blumhardtin käsien päälle panemiseen, puhkesi Möttlingenissä ja sen ympäristössä.

Siihen päättyi kaksi vuotta kestänyt taistelu. Gottliebinistä tuli täysin terve. Hän kiintyi Blumhardtin perheeseen ja muutti heidän mukanaan myös seuraavaan toimipaikkaan Bad Bolliin, jossa hän meni naimisiin tanskalaisen Bad Bollista apua etsineen ja parantuneen Theodor Brodersenin kanssa. Heille syntyi kolme lasta ja molemmat aviopuolisot olivat Blumhardtin läheisiä työtovereita. Möttlingenin taistelun tuloksena tuli Gottliebenille ja Blumhardtille merkillinen hengen yhteys, josta on kerrottu useita esimerkkejä. Se saattoi il- metä esimerkiksi siten, että Blumhardtin palatessa eräältä matkalta hän vaunuissa sepitti uu- den virren, jonka hän kotiin tultuaan esitti tervehdyksenään matkalta. Gottliebin saattoi heti yhtyä virren sanoihin ikään kuin se olisi ollut hänelle entuudestaan tuttu.33

Koko kylä oli seurannut tätä vuosikausia kestänyttä tuskientäyteistä taistelua, jonka lop- putulos ei missään tapauksessa ollut selvä, ei ainakaan Blumhardtin eduksi.

Hänen lähimmät ystävänsäkin epäilivät. Hän turvasi vain rukoukseen ja Jumalan lupaukseen.

Hän koki talossa kauhistuttavia kokemuksia. Yhä uusia demonisten kauhujen syvyyksiä tuli esille, kunnes eräänä päivänä kuului sairaan suusta yli-inhimillisen voimakas huuto: ”Jeesus on voittaja”, ja tyttö tuli terveeksi ja ainaiseksi pelastetuksi. Ja tuosta hetkestä alkoi uusi, vielä ihmeellisempi tapahtumien sarja. On kuin tämä taistelu ja voitto olisivat murtaneet auki ne portit, joiden kautta kokonainen maailma pyrki valoa kohti. Tai paremminkin: kaksi maa- ilmaa. Tuli näkyviin syntien ja pimeyden kauhujen maailma, jonka todellisesta luonteesta Blumhardtillakaan tuskin oli ollut aavistusta. Kävi ilmi, että hänen seurakuntalaisensa olivat vahvan kirkollisen hurskauden kuoren alla palvelleet Jumalan sijasta epäjumalia, vieläpä pa- han valtakuntaa kaikenlaatuisen, mitä pimeimmän taikauskon muodossa, ja tähän oli yhtynyt mammonan palvelusta ja aistillisia syntejä. Parannusliike levisi vähitellen kautta koko seu- rakunnan ja sitten myös ympäristöön vetäen mukaansa yhä laajempia piirejä ja käyden yhä korkeammalle lyövinä aaltoina. Miehet ja naiset, nuoret ja vanhat, maailmanmieliset ihmiset ja pietistinen seuraväki, kaikki tulivat, tulivat yksin ja ryhmissä pappinsa tuvalle tunnusta- maan salaiset syntinsä ja saamaan anteeksiantamusta, joka virtasi Blumhardtista kuin ihme- voima. Sillä pimeyden valtakunnan ilmestymisen ohella tapahtui myös Kristuksen valtakun- nan ilmestyminen. Pimeyden kauhujen mukana puhkesivat esille myös Jumalan voimat, jotka hävittivät pahan. Yksi näistä voimista, joka onkin ensimmäinen ja joka raivaa tietä toisille, on juuri syntien anteeksiantamus. Se, mikä Uudessa Testamentissa ilmenee toisaalta Kristuk- sen omana valtuutuksena, toisaalta apostolien ja Kristuksen seurakuntakokonaisuuden armo- lahjana (karismana), ja se, mikä sitten katolisessa kirkossa muuttui eräänlaiseksi laitokseksi ja protestanttisessa kirkossa erääksi opiksi, sukeltautui jälleen tässä miehessä esiin vapautta- vana ja puhdistavana voimana. Enemmän kuin kaikki parannuksenteko, se poistaa syntejä, ja välittömästi se virtaa hänestä katuviin ja puhaltaa heihin uutta elämää. Mutta vieläkin ihme- teltävämpää tapahtuu: uudistuu Jeesuksen tauteja voittava vaikutus. Se, mitä tapahtui tuolle yhdelle sairaalle ja hänen sisarilleen, leviää edelleen. Alkoi tapahtua ihmeitä ja tunnusmerk- kejä. Monet esimerkit vahvistivat Jeesuksen Johannes Kastajalle lausumia sanoja: ”Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät, spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat, ja kuolleet herätetään ja köyhille julistetaan evankeliumia. Ja autuas on se, joka ei loukkaanu minuun”

(Matt. 11:5-6).34

33 Tarkka Topi, 63.

34 Ragaz, 44-45.

(23)

Varsinainen Blumhardtiin liitettävä sielunhoito- ja herätystoiminta Möttlingenissä alkoi tästä kärsimyskylläisestä Dittuksentalon tapauksesta. Näiden tapahtumien seurauksena yksi pienen kylän pahamaineisimmista miehistä kääntyi uskoon ja se iski kipinän, joka leimahti koko alueen peittäväksi uskonnolliseksi loistoksi. Lopulta Blumhardtin luokse saapui synnintunnustajia ja katujia laajalti koko seutukunnan alueelta saamaan synnin- päästöä hänen kättensä päällepanon avulla.

Blumhardt painotti ohjelmassaan, ettei hän voisi parantaa ketään, joka ei itse vapaaehtoi- sesti ja oma-aloitteisesti kääntyisi ja katuisi. Ketään ei voida parantaa hakkaamalla ja pa- kottamalla. Heidän, jotka saarnaavat toisille katumuksen välttämättömyydestä, täytyy itse elää katumuksensa todeksi. Tätä Blumhardt tahtoi korostaa erityisesti suhteessa itseensä.

Ihmeillä olisi oltava elimellinen yhteys uudeksi tulleeseen elämään kääntymisen jälkeen.

Hän ymmärsi sairauksien erilaiset ilmenemismuodot oireiksi taudeista, jotka pitivät maa- ilmaa vallassaan. Niinpä, kun hän rukoili yksittäisen ihmisen puolesta, hän rukoili samalla kaikkien samasta sairaudesta kärsivien puolesta. Tähän universaaliin yhteyteen liittyen Blumhardt uskoi, että herääminen ja kääntyminen – kuin myös kaikki yksittäiset ihmeet – olivat vain yksittäisiä Pyhän Hengen vuodatuksesta johtuvia, Jumalan valtakunnan tu- lemista ennakoivia merkkejä.

Vähitellen alkoi esiintyä ihmeparantamisia. Ensimmäinen kohdistui pieneen poikaan, joka oli saanut pahoja palohaavoja. Hätääntynyt äiti ja ympärillä olevat olivat epätoivoisia pojan sydäntäsärkevän huudon ja korkeiden palorakkuloiden pelästyttäminä. Blumhardt vaimensi hälyn, kehotti rukoilemaan ja otti pojan syliinsä. Itku lakkasi heti ja haavat paranivat muuta- massa päivässä täydellisesti. Olen saanut sen käsityksen, että Blumhardtin aikomus ei tässä tapauksessa aluksi ollut mikään parantaminen vaan tarpeellisen levollisuuden aikaansaami- nen. Tätä käsitystä vahvistavat ne tiedot, joita myöhemmistä parantamisista on saatavana.

Parantumiset tapahtuivat ikään kuin hänestä riippumatta. Samaa on sanottava nuoremmasta Blumhardtista. Niinpä Hans Friedrich Lavater kertoo kirjassaan Bad Boll und beide Blumhardt, miten kerran eräs ulkomaalainen tuli terveenä Bad Bolliin. Kun molemmat mie- het astuivat ruokasaliin, kuultiin vieraan kiittävän Blumhardtia esirukouksesta ja parantumi- sestaan.”Katsos vaan”, Blumhardt sanoi,”sain kyllä aiemmin kirjeesi, mutta en ole tehnyt mitään. Iloitsen parantumisestasi.”(…)

Toiset tiedustelivat vanhemmalta Blumhardtilta virtaako hänen käsistään jokin ihmeellinen voima kun hän asettaa kätensä sairaan pään päälle. Vastaus oli kielteinen. Hän kertoi teke- vänsä näin sen vuoksi, että Raamatussa kerrotaan niin tehdyn. Mutta paraneminen ei riipu siitä. Tämän jälkeen kätten päälle paneminen jäikin jokseenkin kokonaan pois, jotta ihmiset eivät luulisi hänen parantavan sairaita joidenkin ulkonaisten seikkojen varassa.

(24)

Kun Blumhardt ei enää voinut ottaa ihmisiä vastaan kodissaan, hän kehotti heitä menemään kirkkoon.”Rukoilen teidän puolestanne ja seurakunta rukoilee”, hän sanoi. Kerran eräs ta- lonpoika tuli hänen luokseen kiittämään parantumisestaan. Blumhardt ihmeteli sitä, jolloin talonpoika kertoi tehneensä niin kuin pappi oli kehottanut. Hän oli mennyt kirkkoon ja oli terve.35

Blumhardt pyrki välttämään käsitystä sellaisesta suuntauksesta, joka kieltäisi eroavaisuu- den ”kääntyneen” ja ”kääntymättömän” välillä. Hän korostikin: katumus voi lähteä aino- astaan katumuksesta; eli niiden, jotka saarnaavat toisille katumuksen välttämättömyy- destä, täytyy itse elää katumuksensa todeksi. Tätä hän tahtoi korostaa erityisesti suhteessa itseensä. Blumhardtin näkemyksen mukaan ihmeiden tapahtumisilla olisi oltava elimelli- nen yhteys uudeksitulleeseen elämään. Sekä ihmeet että uudeksitullut elämä toimivat yh- dessä, mikä voimakkaana sisäisenä tuntemuksena on osoittamassa Messiaan todeksi tu- lemista.

Blumhardt pyrki niin ikään välttämään itseään koskevaa ylitsevuotavaa sensaatiomai- suutta. Vaikka hän kunnioittikin kirkkoa ja sen palvelijoita, kirkko määräsi hänet lopet- tamaan kätten päälle panemisen synninpäästön antamiseksi ja myös lopettamaan julkisen rukoilemisen köyhien ja sairaiden puolesta. Blumhardt jatkoi parantamistaan, mutta lo- petti kätten päälle panemisen ja selitti tehneensä sen vain siksi, koska oli nähnyt niin teh- tävän kirkon piirissä hädänalaisia kohdattaessa. Hän ei katsonut tuolla eleellä kuitenkaan olevan mitään merkitystä ihmisen parantumiseen.

Joidenkin varakkaiden paikallisten lahjoittajien – jotka Blumhardtin toiminnan seurauk- sena olivat kokeneet kanssaihmisissä ja koko elinympäristössään valtavan muutoksen pa- rempaan – runsaskätisellä avustuksella Blumhardt hankki itselleen kylpylän Bad Boll–

nimisestä pikkukaupungista Stuttgartin kaakkoispuolelta. Siellä hän jatkoi pastoraalista toimintaansa harjoittaen yhä myös kirkollisten toimitusten suorittamista. Hän katsoi”Jee- sus on voittaja”–sanonnan edustavan vaikuttavaa voimaa molemmissa tapauksissa – sekä paholaisen häätämisessä, että herätysliikkeen kasvamisessa. Nuo tapahtumat ennakoivat verrattomasti Jeesuksen uudelleen tulemista Pyhän Hengen voimassa vapauttamaan ih- miskunnan pimeyden voimien vallasta.

Näin avautuu katse syvyyksiin, ja historian näytelmä saa äärettömän suuruuden. Onko tämä nyt taas mielikuvituksen puhetta? Eikö olisi paljon suuremmassa määrin mielikuvituksellista

35 Tarkka Topi, 65.

(25)

typeryyttä, jos ajatellaan persoonallisen hengen maailman päättyvän ihmiseen? Eikö ole – me kysymme jälleen – syvä, niin, välttämätön, vieläpä parhaassa mielessä uudenaikainen ajatus, että nähdään abstraktisten voimien sijasta persoonallisia valtoja? Joka kerta, kun tar- kastelemme ihmisen olemusta, niin emmekö joudukin kosketuksiin yli-inhimillisten niin pa- han kuin hyvänkin voimien kanssa, ja eivätkö nämä voimat loppujen lopuksi osoita persoo- nallista luonnetta? Jos tahdotaan nimittää haaveilijoiksi niitä, joilla on silmää nähdä tätä – ja silloin se tuomio tapaa kaikki syvällisiä henkiä, yhtä hyvin Goethea kuin Dostojevskia – niin niitä, joilla ei ole tätä näkemisen kykyä, täytyy sitten nimittää sokeiksi. ”Valistuneisuus” voi tehdä sokeaksi yhtä hyvin kuin taikauskokin, ja tiede ei voi tässä kohden enää sanoa mitään.36

Tämä vertaansa vailla oleva hengellinen vallankumous, joka tapahtui Blumhardtien, isän ja pojan kautta – joskaan ei yksin heidän, niin ainakin aivan erikoisessa määrässä heidän kauttansa – merkitsee juuri palaamista Raamatun elävän Jumalan luo, jota he juuri siksi olivat saaneet uudella tavalla kokea, koska hän on elävä Jumala. Tämä vallankumous merkitsi palaamista se Jumalan luo, joka ei ole mikään filosofinen käsite, vaan mitä per- soonallisin tahto, ja joka ei ilmaise itseään jonkinlaisen jumalauusopillisten totuuksien järjestelmän, vaan niiden luomistekojen kautta, joilla hän valtakuntaansa rakentaa. Siitä syystä he eivät tunne mitään valmista maailmaa. Maailma ei voi olla valmis ennen kuin Jumalan tahto sen suhteen on toteutunut. Me olemme vielä lunastuksen alkuasteella. To- sin on sitä varten jo ura aukaistu, mutta vielä täytyy Jumalan tähän hänen maailmaansa kätkemien voimien ja lupausten tulla julki. Siitä syystä on maailma synnytystuskien kal- taisessa levottomuudessa. Siitä syystä se on täynnä hallitsemisesta taistelevien voimien välistä kamppailua. Siitä syystä se joutuu ratkaisukohdasta toiseen, vallankumouksesta vallankumoukseen. Kaikki, mikä on valmista ja jäykistynyttä, katoaa. Siellä, missä val- mius ja kangistuneisuus saa sijansa, siellä hallitsee kuolema, eikä enää Jumala, joka on elämä. Samalla kun kristinusko on muuttunut konservatiivisemmaksi mahdiksi, on Juma- lan valtakunta radikaalisinta, edistysmielisintä, mitä on olemassa. Sillä elävä Jumala, joka samalla on pyhä ja kaiken hyvän alku ja juuri, on ehdottomuutensa takia alituisen vallan- kumouksen aiheuttajana maailmassa, ja hänestä myös kaikki muut historian vallanku- moukset lähtevät. Sillä nekin ovat juuri sitä levottomuutta, joka hänestä lähtee ja joka voi ilmetä syvällisempänä tai pinnallisempana, jumalallisempana tai inhimillisempänä. Ju- malan valtakunta ei tule niin kuin vallitseva kristinusko, perässä, vaan se kulkee aina edellä. Sillä sen päämäärät ja lupaukset kohoavat taivaan korkealle yli kaiken sen, mitä rohkeimmatkaan tähänastisista vallankumouksista ovat uneksineet. Jumala on aina mei- dän edellämme.37

36 Ragaz, 208.

37 Ragaz, 91.

Kuvio

Updating...

Viittaukset

Updating...

Liittyvät aiheet :