58 TIETEESSÄ TAPAHTUU 5 2021 kESkUSTElUA
Parikymmentä vuotta sitten professuurien va- kiinnuttamisprosessit saattoivat kestää vuosikau- sia. Oman professuurini vakiinnuttaminen ensim- mäisestä hausta laskien kesti aikanaan kahdeksan vuotta, mikä konkretisoi, minkä vuoksi oli oikeasti tiettyä tarvetta yksinkertaistaa prosessia.
Nyt Helsingin yliopisto mainostaa, että heil- lä olisi poikkeuksellisen läpinäkyvä kansainväli- nen rekrytointiprosessi professorien valinnassa.
Eläköidyin pari vuotta sitten Latinalaisen Ameri- kan tutkimuksen professuurista, ja nyt kun katson ulkopuolisena avoimeksi tulleen professuurin va- lintaprosessia, kiinnittää huomiota, että aiempaa professuurin määritelmää on muutettu entistä ka- peammaksi ilman, että asiasta olisi käyty avointa keskustelua Latinalaisen Amerikan tutkimuksen dosenttien tai muun henkilökunnan kanssa. Vai- kutelmaksi tulee, että monitieteisessä Latinalai- sen Amerikan kulttuurin, historian ja yhteiskun- nan tutkimuksesta aiemmin väitelleet pyrittiin saattamaan keskenään eriarvoiseen asemaan itse valintaprosessissa. Noin vain ilman avointa kes- kustelua.
Samoin ihmetyttää, missä se läpinäkyvyys ja hakijoiden oikeusturva ovat, kun valintatoimikun- nan jäsenten esteellisyys perustuu pelkästään hei- dän omaan ilmoitukseensa. Komeasti kyllä sano- taan, että esteelliseksi voidaan katsoa esimerkiksi selkeän ystävyssuhteen perusteella johonkin ha- kijaan. Myös yleisesti tunnettu vastakkainasette- lu hakijaan tai hänen edustamaansa koulukuntaan on usein tehnyt esteelliseksi. Aiemmin hakijoilla itsellään oli selvä oikeus tuoda näkemyksensä esil- le näistä esteellisyysasioista ja vakava epäily puo- lueettomuudesta johti helposti jäsenten vaihtoon – nyt hakijoiden mielipidettä ei edes tiedustella eikä yleistä valitusoikeutta ole. Jääviyssäännöistä on osittain tehty sanahelinää ilman vakavasti otet- tavaa kontrollia. Koko järjestelmä puolustautuu ja käpertyy avoimuuden kustannuksella.
Näen myös ongelmallisena sen, että prosessi mahdollistaa voimakkaan esikarsinnan ilman ob- jektiivisia kirjallisia perusteluja tai valitusoikeut- ta. Jos esimerkiksi yli 50 hakijasta vain kolme pääs- tetään kansainväliseen arviointiin, tällöin monet varteenotettavat hakijat, jotka täyttävät hakukri- teerit erinomaisesti, voivat tippua valintaproses- sista syrjään. Helposti nousee epäilyjä myös tar- koitushakuisuudesta. Kun hakijoiden joukossa on useampia nuoria ja kansainvälisesti erittäin ansioi- tuneita tutkijoita ja opettajia, tuntuu vähintäänkin omituiselta, ettei heitä kelpuuteta kansainväliseen arviointiin, eikä heille anneta valitusmahdollisuut- ta päätökseen. Kansainvälisellä arvioinnilla ei ole enää suurta merkitystä, jos parhaisiin hakijoihin kuuluvat ehdokkaat pudotetaan prosessista pois heti alkuunsa ilman objektiivisia perusteluja. Sama ongelma koskee myös muitakin instituutioita kuin Helsingin yliopistoa.
Mielestäni professorien valintaprosesseihin liittyvät asiat pitäisi ottaa vakavasti, mikäli Helsin- gin yliopisto aikoo säilyttää paikkansa yliopistojen rankinglistojen kärkipäässä asettamiensa tavoit- teiden mukaisesti. Yliopiston tulevaisuuden kan- nalta on olennaista, että kaikessa toiminnassa ja päätöksenteossa noudatetaan hyvän hallinnon pe- riaatteita sekä läpinäkyvyyttä. Kaikki parhaat ha- kijat vain kansainväliseen arviointiin ja lopulta pa- ras voittakoon!
MARTTI PÄRSSINEN Kirjoittaja on emeritusprofessori.
