Tiina Tanskanen
”Tulkki on kävelevä kommunikaattori, pingispallo, näkymätön ääni, kameleontti”
Puhevammaisten tulkin rooli tulkatussa vuorovaikutustilanteessa
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Filosofinen tiedekunta
Kasvatustieteen pro gradu –tutkielma Elokuu 2017
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Tiedekunta
Filosofinen tiedekunta
Osasto
Kasvatustieteiden ja psykologian osasto Tekijä
Tiina Tanskanen Työn nimi
”Tulkki on kävelevä kommunikaattori, pingispallo, näkymätön ääni, kameleontti”
Puhevammaisten tulkin rooli tulkatussa vuorovaikutustilanteessa
Pääaine Työn laji Päivämäärä Sivumäärä
Kasvatustieteen asiantuntija- koulutus
Pro gradu -tutkielma x
Elokuu 2017 80 + 6 Sivuainetutkielma
Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä
Tässä kasvatustieteen pro gradu –tutkielmassa tutkittiin, millaisia ammatillisia orientaa- tioita puhevammaisten tulkeilla on, sekä millaisia rooleja heille tulkatussa vuorovaikutus- tilanteessa asettuu. Orientaatioita ja rooleja tarkasteltiin haasteellisten tulkkaustilantei- den ja niiden ratkaisujen näkökulmasta.
Teoreettinen viitekehys koostuu ammatillisten orientaatioiden, toimijuuden sekä vuoro- vaikutustilanteen osallistujille asettuvien roolien käsitteistä. Ammatillinen orientaatio pitää sisällään ne tehtävät, jotka työntekijä kokee keskeisiksi ja tärkeiksi työssään. Am- matillinen orientaatio voidaan nähdä yhtenä ammatillisen identiteetin ilmenemismuoto- na. Mahdollisuus toimia oman ammatillisen orientaation mukaisesti edistää työntekijän ammatillista toimijuutta, mikä tarkoittaa työntekijän mahdollisuutta tehdä työhön ja sen toteuttamistapoihin liittyviä päätöksiä ja valintoja. Vuorovaikutustilanteessa ilmeneviä rooleja lähestytään toisaalta yleisesti vuorovaikutustilanteen puhujille asettuvien roolien kautta ja toisaalta tulkille asettuvan vuorovaikutuksen koordinoijan roolin näkökulmasta.
Aineisto kerättiin avoimia kysymyksiä sisältävällä verkkokyselylomakkeella, joka toimi- tettiin yhteensä 50 puhevammaisten tulkkauspalvelua tuottavaan yritykseen. Verkkolo- makkeessa tulkkeja pyydettiin kuvailemaan tulkin roolin ja tehtävien näkökulmasta haasteellista tulkkaustilannetta, sekä kertomaan, miten he tilanteen ratkaisivat ja miten ratkaisuaan perustelivat. Lisäksi pyydettiin tulkkeja kuvailemaan puhevammaisten tulkin roolia ja tehtäviä yleisellä tasolla. Kyselyyn vastasi 24 puhevammaisten tulkkia. Aineisto analysoitiin laadullisen sisällön analyysin menetelmin teemoittelemalla sitä pääteemoi- hin ja niiden alle sijoittuviin teemoihin.
Tuloksena muodostui neljä puhevammaisten tulkin ammatillista orientaatiota: asia- kasorientaatio, tulkkausorientaatio, tilanneorientaatio ja vuorovaikutusorientaatio. Näistä jokaiseen liittyy tietynlaista arvoajattelua siitä, mikä tulkin mielestä on tärkeintä tulkkaus- tilanteessa – asiakkaan tyytyväisyys, tulkin työskentelyolosuhteet, asiakkaan asian hoi- tuminen vai osapuolten kohtaaminen ja vuorovaikutuksen toteutuminen. Analyysin myö- tä todettiin myös, että puhevammaisten tulkit mieltävät puolueettoman esittäjän roolin ihanteeksi, johon tulee pyrkiä, vaikka todellisuudessa toimivat Goffmanin käsitteitä käyt- täen myös tekijöinä, ja Wadensjön teoriaa mukaillen myös vuorovaikutustilanteen koor- dinoijina. Puhevammaisten tulkkausta kuvattiin kahdensuuntaisena tulkkauksena, jossa myös asiakkaalle päin tapahtuvalla viestin selventämisellä on tärkeä rooli vuorovaiku- tustilanteessa.
Avainsanat
(Puhevammaisten) tulkki, tulkin rooli, ammatti-identiteetti, ammatillinen orientaatio
UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Faculty
Philosophical Faculty
School
School of Educational Sciences and Psychology Author
Tiina Tanskanen Title
”Interpreter is a walking communicator, ping pong ball, invisible voice, chameleon”
The Role of an Interpreter for the Speech Impaired in Interpreted Interaction
Main subject Level Date No. of pages Degree Programme in
Education
Master´s Thesis x
August
2017 80 + 6
Minor subject Thesis Bachelor´s Thesis
Bachelor´s Thesis in Minor Subject Abstract
The focus of this Master´s Thesis made under the Degree Programme in Education is to examine, what kinds of professional orientations the interpreters for the speech im- paired (SI) have, and what kinds of roles are placed on them in interpreted interaction situations. The orientations and roles have been explored by focusing on challenging interpreting assignments and the solutions SI have made in those situations.
Theoretical background consists of the concepts of professional orientations, agency and the roles of participants in interaction. Professional orientation comprises the tasks, that a worker finds the most essential in their work. Professional orientations can be seen as one manifestation of a person´s professional identity. If a worker is able to fulfill their professional orientations, their professional agency is accomplished, in other words the worker is capable of making choices and decisions regarding their work. The roles in interaction are described from the general speaker categories´ point of view as well as specifying the coordinating role an interpreter is assigned with.
The data was gathered using web-based survey with open ended questions. The sur- vey was delivered into 50 companies that provide interpreting services for the speech impaired. The interpreters responding to the survey were asked to describe an interpre- ting assignment, that was challenging regarding the interpreters role and tasks. They were also asked to recount, how they resolved the challenge and what kind of rea- soning did they base their resolution on. The respondents were also asked to describe the role and tasks of an interpreter for the speech impaired on a more general level.
There were 24 responses to the survey. The data was analyzed using qualitative con- tent analysis by dividing the data into main themes and subcategories.
As a result four different professional orientations for the SI were discovered: client orientation, interpreting orientation, errand orientation and interaction orientation. There were certain values associated with each orientation – whether the SI found the client´s happiness, the SI´s working conditions, completing the errand of the client or the inter- action to be the most important thing during the interpreting assignment. It was also found, that the SI find the neutral animator interpreter to be the ideal to strive for, even though in reality they sometimes act as authors, as Goffman put it, as well as coor- dinators of the interaction, which is in line with Wadensjö´s theory. SI´s see the clarifica- tion of the spoken text to the speech impaired client as an integral part of their work.
Keywords
Interpreter (for the speech impaired), role of the interpreter, professional identity, pro- fessional orientation
SISÄLTÖ TIIVISTELMÄ ABSTRACT
1 JOHDANTO ... 1
2 TUTKIMUSAIHEEN JA KOHTEEN KUVAUS ... 4
2.1 Tutkimuskohteen kuvaus ... 4
2.1.1 Vammaisten tulkkauspalvelu ... 4
2.1.2 Puhevammaiset tulkkauspalvelun asiakkaina ... 6
2.1.3 Tulkin rooli ... 9
2.2 Aikaisempi tutkimus ... 11
3 TEOREETTINEN VIITEKEHYS ... 15
3.1 Ammatti-identiteetti ja ammatilliset orientaatiot ... 15
3.2 Toimijuus ... 19
3.3 Roolit tulkatussa vuorovaikutustilanteessa ... 23
4 TUTKIMUSASETELMA ... 28
4.1 Tutkimustehtävä ... 28
4.2 Aineisto... 29
4.3 Analyysi ... 32
5 TULOKSET... 35
5.1 Kyselyn vastaajat ... 35
5.2 Tulkin tehtävät ... 37
5.3 Haasteelliset tulkkaustilanteet ... 40
5.3.1 Haasteellisten tulkkaustilanteiden syyt ja ratkaisut ... 47
5.3.2 Ratkaisujen perustelut ... 49
5.4 Ammatilliset orientaatiot ... 52
5.4.1 Asiakasorientaatio ... 54
5.4.2 Tulkkausorientaatio ... 55
5.4.3 Tilanneorientaatio ... 57
5.4.4 Vuorovaikutusorientaatio ... 58
5.5 Tulkin rooli vuorovaikutustilanteessa ... 59
5.5.1 Esittäjä ... 60
5.5.2 Tekijä ... 62
5.5.3 Koordinoija ... 64
5.6 Tulkin rooli vertauskuvien kautta ... 65
5.7 Tulosten yhteenveto ... 67
6 POHDINTA ... 71
6.1 Puhevammaisten tulkin roolin haasteet ... 71
6.2 Tutkielman arviointi ... 73
6.3 Jatkotutkimustarpeet... 79
LIITTEET (4 kpl)
LIITE 1. Asioimistulkin ammattisäännöstö LIITE 2. Saatekirje, yritykset
LIITE 3. Saatekirje, vastaajat LIITE 4. Verkkokyselylomake
TAULUKOT
TAULUKKO 1. Yleisimpiä puhevammaisten tulkkauksen menetelmiä (Rautakoski & Huuh- tasta 2011, 94 mukaillen)
TAULUKKO 2. Tulkki vuorovaikutuksen koordinoijana (Wadensjö 1998, 105–110) TAULUKKO 3. Teoriasta tutkimuskysymyksiksi ja lomakkeen kysymyksiksi TAULUKKO 4. Esimerkki analyysin työkaluna käytetystä taulukosta
TAULUKKO 5. Tulkin tehtävät TAULUKKO 6. Haasteelliset tilanteet
TAULUKKO 7. Haasteellisen tulkkaustilanteen syy TAULUKKO 8. Haasteellisen tulkkaustilanteen ratkaisu TAULUKKO 9. Ratkaisujen perustelut ja arviointi TAULUKKO 10. Ammatilliset orientaatiot
TAULUKKO 11. Tulkin rooli vuorovaikutustilanteessa TAULUKKO 12. Tulkki on kuin…
KUVIOT
KUVIO 1. Vastaajien suorittama puhevammaisten tulkin koulutus KUVIO 2. Vastaajien aiempi koulutus
KUVIO 3. Vastaajien työkokemus puhevammaisten tulkkina KUVIO 4. Vastaajien työskentelymuoto
1 JOHDANTO
Tulkkaus on vanha ammatti – jotkut sanovat, että maailman toiseksi vanhin. Puhevam- maisten tulkkaus sen sijaan on varsin nuori tulkkauksen osa-alue, joka sai Suomessa al- kunsa vuonna 1988 säädetystä Vammaispalvelulaista (380/1988). Kun kielten välisessä tulkkauksessa tehdään käännöstä kielten ja kulttuurien välillä, työskentelee puhevam- maisten tulkki kielen ja erilaisten kommunikoinnin tukimenetelmien välillä. Tavoite on kui- tenkin sama kuin kaikessa tulkkauksessa – saattaa kaksi eri tavoin kommunikoivaa ihmis- tä ymmärtämään toisiaan. Olen työskennellyt viittomakielen tulkkina 12 vuotta ja puhe- vammaisten tulkkina kolme vuotta. Suhteellisen tuoreena puhevammaisten tulkkina koh- taan työssäni jatkuvasti hetkiä, joissa joudun pohtimaan rooliani ja tehtävääni käsillä ole- vassa tilanteessa. Olen käynyt lukuisia keskusteluja näistä tilanteista kollegojen kanssa sekä vapaamuotoisesti että työyhteyksissä. Näiden keskustelujen kautta olen oivaltanut, ettei tilanteissa aina olekaan kyse pelkästään minun vähäisestä kokemuksestani, sillä myös kokeneet tulkit ovat kertoneet aivan samankaltaisista haasteista. Tulkin rooliin koh- distuu odotuksia, toiveita ja paineita usealta suunnalta. Ensinnäkin tulkkauspalvelun asi- akkaalla on odotuksia ja toiveita tulkin toimintaan liittyen. Asiakas ei kuitenkaan ole ainoa tulkin toiminnalle odotuksia asettava taho. Myös muut mahdolliset tulkkaustilanteen läs- näolijat, kuten myyjä, työkaveri, esimies, lääkäri, ohjaaja, opettaja, ystävä tai perheenjä- sen tuovat tilanteeseen omat odotuksensa ja käsityksensä tulkin roolista ja tehtävistä.
Myös tilanteessa läsnä olemattomat henkilöt voivat asettaa paineita tulkin roolille vaikkapa ohjeistamalla asiakasta ja tulkkia ennen tulkkaustilannetta – esimerkiksi asiakkaan van- hemmalla, sisaruksella, puolisolla tai omahoitajalla on usein omat käsityksensä ja odotuk- sensa tulkin toiminnasta. Toisaalta puhevammaisen henkilön palveluverkostossa työsken- telee usein muitakin työntekijöitä, jotka hallitsevat puhetta tukevia ja korvaavia kommuni- kointimenetelmiä, kuten ohjaajia, avustajia, terapeutteja jne., ja asiakkaan sekä tämän lähipiirin voi olla vaikeaa erottaa tulkin ja muiden työntekijöiden rooli ja tehtävät toisistaan.
Odotusten ja toiveiden lisäksi tulkin toiminnalle asettaa rajoituksia ja vaatimuksia myös asiakkaan tausta – ts. puhevammaisuuden aiheuttaneen vamman tai sairauden mahdolli- set liitännäisoireet, kuten toiminnanohjauksen pulmat, tarkkaavuuden ongelmat, muistihäi- riöt sekä muut mahdolliset neuropsykologiset tai kognitiiviset rajoitteet ja häiriöt. Toimin- nanohjaus tarkoittaa neurologista järjestelmää, joka säätelee ajattelua, tunteita ja toimin- taa. Toiminnanohjauksen pulmat voivat näkyä käytännössä esimerkiksi vaikeutena aloit- taa jotakin toimintaa, tai jumittumisena kesken toiminnan. (Savolainen 2010, 34–35; Vilkki
& Saunamäki 2015, 73–74.) Tarkkaavuus tarkoittaa tiedonkäsittelyn suuntaamista, jaka- mista ja ylläpitämistä tarkoituksenmukaisesti kulloisenkin tehtävän tai tilanteen mukaisesti.
Tarkkaavuuden häiriöt voivat aiheuttaa havainnoinnin ja ajattelun kaventumista, joka voi näkyä esimerkiksi vaikeuksina tarkkaavuuden jakamisessa useaan kohteeseen yhtä ai- kaa, tai kyvyttömyytenä pitää yllä tarkkaavuutta koko toiminnan keston ajan. Tarkkaavuu- den häiriöt voivat vaikeuttaa toiminnanohjausta. (Jehkonen, Nurmi & Kuikka 2015, 59, 64–
65.) Muistihäiriöt ovat hyvin tyypillinen neuropsykologinen oire. Muistihäiriöissä henkilö unohtaa asioita, jotka olisi tarpeen muistaa. Muistihäiriöt voivat liittyä tiedon mieleen pai- namisen, säilyttämisen ja mieleen palauttamisen prosesseihin. Käytännön toiminnassa ne voivat näkyä monin tavoin, aina pienestä unohtelusta laajaan elämänhallinnan vaikeutu- miseen saakka. (Kallio, Hokkanen, Hietanen & Hänninen 2015, 86-87, 93, 102.) Älyllinen kehitysvamma tarkoittaa WHO:n ICD-10 -tautiluokituksen mukaan pysyvää henkisen suo- rituskyvyn vajavuutta, erityisesti kognitiivisten, kielellisten, motoristen ja sosiaalisten taito- jen vajavuutta. Kehitysvammaan voi liittyä myös muita fyysisiä tai psyykkisiä vammoja tai sairauksia, kuten oppimishäiriöitä, aistihäiriötä sekä puheen ja kommunikaation ongelmia.
(Kaski, Manninen & Pihko 2013, 16, 98, 126, 180.)
Tulkkaustilanteessa puhevammaisten tulkki saattaa olla asiakkaan kanssa kahdestaan (esim. siirtyminen paikasta toiseen tulkkauksen aikana, puhelintulkkaus, lukutulkkaus asi- akkaan kotona) tai tilanteen kolmas osapuoli on asiakkaalle tuntematon eikä ehkä kykene huomioimaan asiakkaan tuen ja ohjauksen tarvetta omassa toiminnassaan (esim. kaupan myyjä, harrastuksen ohjaaja). Nämä tilanteet ovat puhevammaisten tulkin näkökulmasta ongelmallisia – tulkki usein tuntee asiakkaansa ja tietää, että tämä tarvitsisi tilanteessa ohjausta, jotta tilanne pääsisi etenemään. Toisaalta tulkkia sitovat eettiset säännöt, jotka kieltävät häntä ohjaamasta asiakasta. Tulkin roolin näkökulmasta haasteellisia tilanteita on monenlaisia. Esimerkiksi asiakas lähtee tulkin kanssa vaateostoksille, mutta tilanne pysähtyykin kaupan ovelle, koska asiakas ei tiedä, mitä vaatekaupassa kuuluisi tehdä.
Terveydenhoitotilanteessa asiakas ei välttämättä tiedäkään, missä on hänet vastaanotta- van lääkärin huone. Kauppa-asioinnissa asiakas ei ehkä ymmärrä rahan arvoa ja kerää ostoskärryyn ostoksia, joihin hänen rahansa eivät riitä. Tai asiakas saa työpaikalla tai
asumispalveluyksikössä siivoustehtävän, jota hän ei syystä tai toisesta kykene hoitamaan asianmukaisella tarkkuudella. Yhteistä monelle näistä haasteellisista tilanteista onkin, että asiakas tarvitsisi tilanteessa tukea tai ohjausta, jotta tilanne etenisi sujuvasti, mutta tuki ja ohjaus eivät kuulu tulkin tehtäviin. Yleensä tilanne pyritään aina jollakin tavalla ratkaise- maan – ja tämä ”jokin tapa” on tutkielmani kohde.
Ammatissa toimimisen myötä työntekijälle kehittyy yksilöllinen ammatillinen identiteetti – käsitys itsestään tietyn ammatin edustajana, tietynlainen suhde edustamaansa ammattiin ja toisaalta ammattikunnalle yhteinen, toisaalta yksilön oma käsitys ammatissa toimimisen arvoperustasta. Ammatillinen identiteetti usein muuttuu ajan myötä, sekä oman osaami- sen reflektoinnin että mahdollisten työnkuvan muutosten vaikutuksesta. (Eteläpelto 2007, 90.) Ammatillinen identiteetti tulee ikään kuin näkyväksi ammatillisten orientaatioiden kaut- ta – yksilölle muodostuu käsitys siitä, mikä juuri hänestä on keskeisintä ydintä hänen työssään ja mitkä työtehtävät hän kokee merkityksellisiksi. (Vähäsantanen, Hökkä, Etelä- pelto & Rasku-Puttonen 2012, 97.) Toimijuus tarkoittaa yksilön mahdollisuuksia päättää omasta toiminnastaan ja tehdä esimerkiksi työssään muutoksia toimintatapoihin osaami- sen kehittymisen myötä, suhteessa ympäristön asettamiin rajoituksiin (Eteläpelto, Hökkä, Paloniemi & Vähäsantanen 2014, 21–22).
Tutkielmani avulla haluan selvittää itselleni – ja kenties puhevammaisten tulkkauspalvelun kentälle laajemminkin – puhevammaisten tulkin roolia tutkimalla, millaisia ammatillisia orientaatioita puhevammaisten tulkeilla on erityisesti eri tavoin haasteellisissa tilanteissa.
Toisin sanoen, mitkä tulkkaustilanteessa heille asettuvat tehtävät ja roolit he kokevat mer- kityksellisiksi, tärkeiksi ja asiaankuuluviksi, minkä tehtävien ja roolien he taas eivät koe kuuluvan tulkin toimenkuvaan ja millä tavoin he tulkkaustilanteessa tekevät valintoja ja ratkaisuja edistääkseen jumiutunutta tilannetta etenemään. Tulkkien käsitykset ja ratkaisut kenties paljastavat jotain myös heidän toimijuudestaan tulkkaustilanteessa. Tämän tut- kielman avulla pyrin löytämään sekä tapoja, joilla tulkit ratkaisevat haasteellisia tilanteita tulkkaustoimeksiantojen aikana, että perusteluja, joille he toimintansa pohjaavat ja näiden näkökulmien avulla rakentamaan kuvausta puhevammaisten tulkin ammatista ja roolista.
2 TUTKIMUSAIHEEN JA KOHTEEN KUVAUS 2.1 Tutkimuskohteen kuvaus
2.1.1 Vammaisten tulkkauspalvelu
Viittomakielen ja puhevammaisten tulkkauspalvelu on lakisääteistä vammaispalvelua, josta säätävät mm. perusopetuslaki, potilaslaki, asiakaslaki, hallintolaki (Tulkkauspalvelu 2015) sekä viime kädessä Laki vammaisten henkilöiden tulkkauspalvelusta (133/2010) (Finlex 2016). Vammaisten tulkkauspalvelu voidaan jakaa kolmeen alueeseen – kuulo- vammaisten tulkkaus, kuulonäkövammaisten tulkkaus ja puhevammaisten tulkkaus (Kela 2015a). Kuulovammaisten tulkkipalvelut lisättiin invalidihuoltolakiin vuonna 1979. Puhe- vammaisten tulkkauspalvelu seurasi perässä kymmenisen vuotta myöhemmin, kun se sisällytettiin vammaispalvelulakiin vuonna 1988. Tulkkauspalvelun sekä puhevammaisten tulkkien koulutuksen suunnittelu käynnistyi piakkoin tämän jälkeen, TULPPA- sekä myö- hemmin TULVA-projektien myötä, joissa kehitettiin aluksi kommunikaatiopalvelukeskuk- sen malli ja myöhemmin perustettiin tulkki- ja kommunikaatiokeskuksia. (Heiskanen 2000, 31, 35-37.) Tulkkauspalvelut kuuluivat kuntien järjestettäviksi aina vuoteen 2010, jolloin järjestämisvastuu siirtyi Kelalle (Kela 2013a).
Puhevammaisten tulkkauspalvelu ovat tyypillisimmillään asioimistulkkausta erilaisissa arjen tilanteissa – tulkkaustilanteen aiheena voi olla esimerkiksi asioiden hoitaminen viras- tossa, kaupassa tai pankissa, käynti lääkärissä, osallistuminen kerhoon tai työtoimintaan, juhla, työhön tai yhdistystoimintaan liittyvä kokous, puhelinsoitto, lomakkeen täyttäminen tai harrastus. Myös opiskelutulkkaus perusopinnoissa sekä peruskoulun jälkeisissä erias- teisissa opinnoissa on kasvava tulkkauksen ala. (Rautakoski & Huuhtanen 2011, 93;
Tulkkauspalvelu 2015.) Puhevammaisten tulkkauspalvelun tarkoituksena on sekä mahdol- listaa puhevammaisen henkilön ymmärretyksi tuleminen että varmistaa, että hän ymmär- tää ympärillä puhutun/kirjoitetun. Puhevammaisten tulkkaukselle leimallista on palvelun yksilöllisyys – voi sanoa, että jokaisella puhevammaisella henkilöllä on omanlaisensa ko-
koelma puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointimenetelmiä, joita käyttäen tulkki tulk- kaa häntä ja hänelle, hänen yksilöllisten tarpeidensa mukaisesti. (Rautakoski & Huuhta- nen 2011, 93–94.) Yleisimpiä puhevammaisten tulkkauksessa käytettyjä menetelmiä on listattu alla olevaan taulukkoon.
TAULUKKO 1. Yleisimpiä puhevammaisten tulkkauksen menetelmiä (Rautakoski & Huuh- tasta 2011, 94 mukaillen)
Puhevammaisen henkilön ilmaisun tulkkaus Puhevammaiselle henkilölle tulkkaus epäselvän puheen selventäminen selkokieli
vaillinaisen puheen (esim. yksittäiset sanat) ja kirjoitettujen sanojen/sanahahmojen tulkkaus
kokonaisiksi lauseiksi viittomat ja eleet
kirjoitetun tekstin tulkkaus kirjoitettu teksti
viittomien tai eleiden tulkkaus yksittäiset symbolit, esim. tukikuvat symbolien (esim. bliss-symbolit, kuvat) avulla
tuotetun ilmaisun tulkkaus symbolit (esim. bliss-symbolit, kuvat) lause- tasoisesti
apuvälineellä (esim. puhelaite, kommunikointi-
sovellus) tuotetun ilmaisun tulkkaus tukikuvien piirtäminen
olemuskielen tulkinta (esim. katse, toiminta) ymmärtämisen varmistaminen
Palvelun yksilöllisyydestä johtuen Kela tarjoaa puhevammaisten tulkkauspalvelun asiak- kaille tulkkirinkiä, johon sijoitetaan keskimäärin 2-4 asiakkaan kommunikointiin perehtynyt- tä tulkkia. Asiakkaan tilaukset pyritään sijoittamaan ensisijaisesti tulkkiringin tulkeille. (Kela 2015b.) Puhevammaisten tulkkia sitoo asioimistulkin ammattisäännöstö (liite 1), jota nou- dattavat myös puhuttujen ja viitottujen kielten tulkit sekä kirjoitustulkit. Ammattisäännöstö mm. kieltää tulkkia toimimasta asiakkaan avustajana tai asiamiehenä sekä toimimasta muussa kuin tulkkaustehtävässä toimeksiantonsa aikana. (Eettiset säännöt 2016.)
Puhevammaisten tulkin koulutus käynnistyi 1990-luvulla ammatillisena lisäkoulutuksena, joka tuotti tutkintonimikkeen AAC-työntekijä (Nissinen 2005, 50–51). Puhevammaisten tulkkipalvelun erikoisammattitutkinnon perusteet tulivat voimaan 2001 ja koulutusta on tarjottu viime vuosiin saakka useissa oppilaitoksissa eri puolilla Suomea (Nissinen 2005, 51; Suomen puhevammaisten tulkit ry 2016; Rautakoski & Huuhtanen 2011, 96; YLE 2015.). Diakonia-ammattikorkeakoulu Turussa on muutama vuosi sitten uudistanut viitto- makielentulkki-koulutustaan muuttaen sen kaksijakoiseksi, jolloin kielten sisäiseen tulkka- ukseen suuntautuvista opiskelijoista valmistuu puhevammaisten tulkkeja ammattinimik- keellä Tulkki (AMK). Ensimmäiset korkeakoulutetut puhevammaisten tulkit ovat valmistu-
neet vuonna 2015. (Suomen puhevammaisten tulkit ry 2016; YLE 2015.) Tällä hetkellä molemman tasoista koulutusta on tarjolla.
2.1.2 Puhevammaiset tulkkauspalvelun asiakkaina
Puhevammaisten tulkkauspalvelun asiakaskunta on heterogeeninen – puhevamman ai- heuttaneiden vammojen ja sairauksien skaala on laaja. Yleisimmät aiheuttajat voidaan jakaa synnynnäisiin sairauksiin ja vammoihin (esim. CP-vamma, kehitysvamma, autismi, kielenkehityksen erityisvaikeus sekä erilaiset puhe-elimistön toimintaan liittyvät toiminnan- vajaukset) sekä myöhemmässä vaiheessa ilmeneviin sairauksiin ja vammoihin (esim. ai- voverenkiertohäiriön tai aivovamman aiheuttama afasia, MS-tauti, ALS sekä puhe- elimistön vauriot). (Rautakoski & Huuhtanen 2011, 93–94.) Asiakkaiden kyky ilmaista it- seään ja ymmärtää toisia muodostuu monen tekijän summana – siihen vaikuttavat henki- lön toiminnallinen, älyllinen ja kielellinen taso, motoriset kyvyt sekä aistien ja hahmottami- sen kyvyt (Huuhtanen 2011, 19–20). Moneen puhevammaisuuden taustalla olevista sai- rauksista ja vammoista liittyy puhevamman lisäksi muitakin pulmia, kuten toiminnanohja- uksen, tarkkaavaisuuden ja muistin pulmia, jotka vaikuttavat tulkkauspalvelusta hyötymi- seen ja sen käytön sujuvuuteen.
Afaatikot on yksi suuri puhevammaisten tulkkauspalvelun asiakasryhmä. Afasia tarkoittaa kielellisten toimintojen häiriötä, jonka taustalla on aivovauriopohjainen keskushermoston toimintahäiriö. Yleisin afasian aiheuttaja on aivoverenkiertohäiriö, muita syitä ovat mm.
aivovammat ja etenevät neurologiset sairaudet. Afasia voi vaikeuttaa kaikkia kielellisen toiminnan osa-alueita – puheen tuottamista, puheen ymmärtämistä, lukemista ja kirjoitta- mista. Tämän lisäksi asioiden ja esineiden nimeäminen sekä sanojen ja lauseiden toista- minen voi vaikeutua. Henkilön ääntäminen voi olla virheellistä ja sanat voivat korvautua toisilla. Afasia voi vaikeuttaa toiminnallista kommunikaatiota, eli potilaan kykyä kommuni- koida käytännön tilanteissa. Lisäksi afasiaan voi liittyä hahmotushäiriöitä kuten suuntien hahmottamisen vaikeutta sekä muisti- ja keskittymisvaikeuksia. (Laine 2015, 128–132, 137.) Aivoverenkiertohäiriö voi aiheuttaa myös neglect-oireita, eli kyvyttömyyttä havaita aivovaurion vastakkaisen puolen vastaanottamia ärsykkeitä. Neglect-oireet voivat kohdis- tua visuaalisiin, auditiivisiin tai taktiilisiin ärsykkeisiin. Käytännössä ne tarkoittavat, ettei oikeanpuoleisen aivovaurion kärsinyt henkilö pysty havaitsemaan esimerkiksi toimintaym- päristön tai havaintoympäristön vasenta puolta kunnolla tai lainkaan. Henkilö saattaa esi- merkiksi piirtää kellotauluun vain oikeanpuoleisen puoliskon numerot. (Jehkonen ym.
2015, 65–66, 69.)
Kehitysvammaiset puhevammaiset ovat myös merkittävä puhevammaisten tulkkauspalve- lun asiakasryhmä. TAYS:in Kehitysvammapoliklinikan toteuttaman tulkkauskokeilu- projektin tulosten perusteella kehitysvammaisten tulkinkäyttäjien lähipiirin mukaan kehi- tysvammaiset henkilöt tarvitsevat usein enemmän ohjausta kuin tulkki voi antaa, eikä avustajan ja tulkin käyttöä samassa tilanteessa koeta järkeväksi. Lähipiirin on myös vai- kea keksiä tilanteita, joihin kehitysvammainen henkilö voisi tulkin kanssa lähteä. TAYS:in projektin kautta tulkkauspalvelun potentiaalisiksi käyttäjiksi arvioitiin 23 henkilöä, joista vain kolmasosa jäi palvelun käyttäjiksi. Useimmissa tapauksissa tulkkauspalvelun lopet- tamisesta päätti joku muu kuin asiakas itse tai tulkki. Kun kehitysvammainen henkilö to- teuttaa itsemääräämisoikeuttaan asioimalla tulkin kanssa, voi hän tehdä sellaisia valintoja tai päätöksiä, joita lähipiiri ei hyväksy. Silloin voi pohtia, onko tulkkauspalvelun epäämi- sessä kyse kehitysvammaisen henkilön päätöksenteon tukemisesta vai hänen päätösten- sä manipuloinnista tai jopa hänen puolestaan päättämisestä. (Lintula & Mäkinen 2016.)
Puhevammaisten tulkkauspalvelun asiakaskunta muistuttaa moninaisuudessaan mm.
kuulovammaisia sisäkorvaistutteen käyttäjiä. Martikaisen ja Rainòn (2014) toteuttaman sisäkorvaistutteen käyttäjien tulkin- ja avustajankäyttöä tarkastelevan tutkimuksen mu- kaan tämän asiakaskunnan käytössä on laaja kirjo erilaisia kommunikointimenetelmiä.
Puhuttu kieli esimerkiksi kuuloalueella toistettuna sekä suomalainen (tai muu) viittomakieli ovat esimerkkejä sisäkorvaistutteen käyttäjien käyttämistä luonnollisista kielistä. Näiden lisäksi käytetään mm. tukiviittomia ja viitottua puhetta, sormiaakkosia, taktiilia viittomista, vinkkipuhetta, kuvakommunikaatiota sekä eleitä, osoituksia ja ilmeitä. Puhetta tukevia kommunikointimenetelmiä käytetään varmistamaan viestin perille menoa esimerkiksi sil- loin, jos sisäkorvaistutteen käyttäjä ei voi ottaa vastaan puhetta auditiivisesti (esimerkiksi meluisa tila, tai sisäkorvaistute pois päältä). (Martikainen & Rainò 2014, 23–24, 26.) Tä- män lisäksi puhetta tukevia kommunikointimenetelmiä käytetään selkiyttämään käsitteelli- sesti hankalaa puhetta, jota sisäkorvaistutteen käyttäjän on vaikeaa ymmärtää (Martikai- nen & Rainò 2014, 26; Sume 2010, 194). Martikaisen ja Rainòn (2014) tutkimukseen osal- listuneista sisäkorvaistutteen käyttäjistä suurin osa opiskeli joko perusopetuksessa tai eriasteisissa perusopetuksen jälkeisissä opinnoissa. Yli puolella oli käytössään avustaja, tulkki tai jokin muu tukihenkilö. Tutkimuksesta kävi ilmi, että tulkin tai avustajan toimenku- vaan kuului monenlaisia tehtäviä, jotka sisälsivät sekä selkeästi tulkkauksellisia tehtäviä että avustavia tai ohjaavia tehtäviä. Myös kommunikointimenetelmän opetus saattoi kuu- lua tulkin tai avustajan tehtäviin. Tutkimuksessa ei eritelty tarkemmin, erosivat tulkkien ja avustajien toimenkuvat toisistaan, mutta tuloksista välittyy se kuva, että sisäkorvaistutetta käyttävän asiakkaan tulkin odotetaan suorittavan erityisesti opiskelutulkkauksessa muita-
kin kuin perinteisesti tulkin rooliin kuuluvia tehtäviä. Koska sisäkorvaistutetta käyttävä henkilö voi joissakin tilanteissa pärjätä ilman tulkkia ja taas tilanteen muuttuessa tai vaih- tuessa tarvita tulkkausta, mahdollistaa tämä asiakkaan entistä aktiivisemman aseman tulkkauksen toteutuksen määrittelyssä - asiakas voisi itse toivoa, millä tavoin ja missä määrin haluaa tulkkausta kulloisessakin tilanteessa. Tämä kuitenkin edellyttää asiakkaalta syvällistäkin tietoa tulkkauspalvelusta, tulkin tehtävistä sekä erilaisista kommunikointime- netelmistä. Kaikilla asiakkailla ei tällaista tietoa ole. Myös kommunikointimenetelmän osaaminen voi olla puutteellista, jolloin tulkkaustilanteessa voi ilmetä tarve jonkin asteisel- le kommunikointimenetelmän käytön ohjaamiselle. Huomionarvoista on, että Martikaisen ja Rainòn (2014) tutkimuksessakin tutkimusjoukosta lähes puolella oli kuulovamman li- säksi joitakin liitännäisvammoja tai sairauksia, kuten esimerkiksi kielellisiä erityisvaikeuk- sia, kehitysviivästymää, oppimisvaikeuksia, keskittymisvaikeuksia, tarkkaavuuden pulmia sekä vuorovaikutustaidon puutteita. Näillä tekijöillä voi olla vaikutusta siihen, millä tavoin tulkkauspalvelun asiakas kykenee ohjaamaan ja määrittelemään tarvitsemaansa palvelua.
(Martikainen & Rainò 2014, 18, 28, 44–45.)
Puhevammaisten tulkin asiakkaat saattavat olla aikuisikäisiä henkilöitä, joilla ei elämänsä aikana ole ollut mahdollisuutta kommunikointiin, saati oman elämän suunnitteluun ja en- nakointiin tai itsenäisten päätösten tekemiseen. Asiakas on saattanut oppia passiiviseksi, luottamaan siihen, että omaiset hoitavat asiat hänen puolestaan. (Saarinen & Tanttu 2005, 14, 19.) Saarisen ja Rautiaisen (2005) artikkelin mukaan Rautiaisen (2003) lisensi- aatintutkimuksen tulokset osoittavat, että vammaisen henkilön itsemääräämisoikeuden toteutuminen riippuu vahvasti tämän lähipiirin asenteista. Erityisesti puhevammaisten henkilöiden puolesta puhuvat ja päättävät sekä omaiset että avustajat. Puhevammaisen henkilön viestit voivat värittyä tai tulla tulkituiksi väärin. Puhevammaisten tulkin kanssa toimiminen vaatiikin tästä syystä alussa tottumista ja harjoittelua – tulkki ei puhukaan asi- akkaan puolesta, vaan pysyy puolueettomana. (Saarinen & Rautiainen 2005, 76, 79–81.) Ennen vuonna 2010 tapahtunutta tulkkauspalvelujen siirtoa Kelan tehtäväksi puhevam- maisen henkilön tulkkina saattoi toimia hänen henkilökohtainen avustajansa tai jopa lä- hiomainen. Riskinä tässä olivat läheisriippuvuuden lisääntyminen sekä tulkin rooliristiriidat.
(Saarinen & Tanttu 2005, 19.) Tällä hetkellä (vuonna 2017) voimassa olevassa hankinta- sopimuksessaan Kela edellyttää puhevammaisten tulkkauspalvelua tuottavalta henkilös- töltä Tulkki AMK -tutkintoa, Puhevammaisten tulkin erikoisammattitutkintoa tai AAC- työntekijän koulutusta (Kela 2013b, 2). Toisaalta Kelan järjestämässä tulkkauspalvelussa käytetään myös termiä omaistulkkaus, joka tarkoittaa omaisen tai henkilökohtaisen avus- tajan käyttämistä tulkkina ja sitä voidaan myöntää ainoastaan poikkeustapauksissa, erillis-
tä harkintaa käyttäen. Kela suosittaa ammattitulkin sisällyttämistä asiakkaan tulkkirinkiin omaistulkin rinnalle. (Kela 2016, 30.)
2.1.3 Tulkin rooli
Yhteiskunnallisella näkemyksellä tietyn ammatin edustajan tehtävistä ja roolista on suuri vaikutus yksilön ammatti-identiteetin rakentumisessa (Eteläpelto 2007, 90). Amerikkalais- ten tutkijoiden mukaan viittomakielen tulkin ammatin historiassa voi nähdä selvästi yhtei- sön ja yhteiskunnan asettamat, ajan mittaan muuttuvat raamit, joiden sisällä yksilö raken- taa omaa ammatti-identiteettiään. Ennen viittomakielen tulkin koulutuksen syntyä erään- laista tulkkauspalvelua tarjosivat kuurojen henkilöiden läheiset, sukulaiset, ystävät sekä eri alojen työntekijät, kuten seurakunnan työntekijät. Tulkin työ sisälsi paljon muutakin kuin pelkkää tulkkausta – tulkki saattoi usein nähdä asiakkaansa heikompiosaisena ja toimi tämän asiamiehenä ja avustajana. Tuolloinen tulkkauspalvelu ei luonnollisesti ollut aina asiantuntevaa saati ammatillista ja vähitellen muodostui tarve koulutetuille tulkeille, joiden toimintaa ohjaavat eettiset periaatteet. Viittomakielen tulkkauksesta tuli oikea ammatti ja samalla, kenties vastareaktiona aiempaan auttamisorientaatioon, tapahtui ”heiluriliike”
tulkin roolissa – tulkista tuli kone, jonka ainoa tehtävä on informaation välittäminen eikä hänelle saanut asettaa mitään muuta vastuuta vuorovaikutustilanteessa. Konemaista tul- kin roolia ei koettu pidemmän päälle toimivaksi ja vaihtoehdoksi muodostui kommunikaa- tion mahdollistaja –rooli, jossa tulkki otti aktiivisemman roolin vuorovaikutustilanteen ete- nemisestä osallistumalla mm. tulkin ja asiakkaan toimivan sijoittumisen suunnittelussa.
Tulkit saivat myös koulutusta kommunikaation malleista ja erilaisista tulkkausstrategioista, jotka edistävät vuorovaikutuksen onnistumista. Kommunikaation mahdollistamisesta fokus siirtyi kuitenkin edelleen tulkkauksessa käytettävään kieleen ja tulkilta edellytetty kaksikie- lisyyden ja kaksikulttuurisuuden vaatimus korostui. Kieltä tuli kyetä välittämään siten, että huomioi molempien vuorovaikutustilanteeseen osallistuvien henkilöiden kielellisen ja kult- tuurisen taustan. (Witter-Merithew 1986, 293–294.)
Bontempo, Napier, Hayes ja Brashier (2014, 27–28) ovat koonneet Motowildo ym., Guion ym. ja Kalinan ajatuksia tulkin työn edellyttämästä osaamisesta. Osaamista voidaan tar- kastella jakamalla se tehtävän suorittamisen edellyttämään osaamiseen ja toisaalta kon- tekstuaaliseen osaamiseen. Mm. kielellinen kompetenssi, tekniset taidot, tulkkausproses- sin hallinta ja eettisten sääntöjen tuntemus ovat tehtävän suorittamisen kannalta tärkeitä taitoja. Kontekstuaalinen osaaminen taas pitää sisällään mm. sosiaaliset taidot, ammatilli- sen olemuksen sekä taidon toimia erilaisissa tilanteissa niiden edellyttämällä tavalla. Bon-
tempo ym. selvittivät omassa laajassa (N=2193, yhteensä 38 maasta) tutkimuksessaan viittomakielen tulkkien persoonallisuuden piirteiden ja kompetenssin välisiä yhteyksiä.
Tutkimuksen tulosten mukaan taitaviksi määritellyille tulkeille tyypillisiä luonteenpiirteitä olivat vahva itsetunto, avoimuus uusille kokemuksille sekä perfektionismi. Myös emotio- naalinen vakaus oli tyypillistä menestyneille tulkeille, mikä tutkijoiden mukaan mukaili ai- empien tutkimusten tuloksia. Tulkin työ edellyttääkin tietynlaista rohkeutta ja vakautta, sillä tulkin työhön kuuluu muiden ihmisten joskus vahvojenkin näkemysten ilmaiseminen. Tul- kattavat aihepiirit ovat toisinaan kiperiä ja työtilanteet stressaavia. Vahva itsetunto ja emo- tionaalinen vakaus vähentävät riskiä uupumiseen. Toisaalta itsetuntemus myös edistää itselle sopivien selviytymisstrategioiden löytämistä ja stressinhallintaa. (Bontempo ym.
2014, 32–34.)
Tulkkien tulee työssään noudattaa eettisiä sääntöjä, joista esimerkkinä mainittakoon Suomen Asioimistulkin ammattisäännöstö (liite 1). Tulkin toimijuuteen kohdistuva tyypilli- nen eettinen dilemma on tulkille kohdistettu kysymys, joka koskee tulkkausasiakasta.
Deanin (2014) tekemän tutkimuksen perusteella sekä amerikkalaisen tulkkikoulutuksen käyttämissä oppikirjoissa, hiljattain järjestetyssä viittomakielen tulkkien eettisiä kysymyk- siä käsitelleessä webinaarissa että viittomakielen tulkkien ammattieettisissä säännöstöis- sä vastaaminen asiakasta koskeviin kysymyksiin kielletään kategorisesti. Tämä voi johtaa siihen, ettei tulkki edes mieti, olisiko kysymys tulkittavissa niin, että siihen vastaaminen koituisikin asiakkaan tai tilanteen etenemisen eduksi. Tulkki voisi esimerkiksi vastata ky- symykseen valottamalla viittomakieliseen ilmaisuun tai viittomakielisten kulttuuriin liittyviä tekijöitä, joilla voi olla merkittävä informaatioarvo, mutta joiden kertominen ei esimerkiksi riko vaitiolovelvollisuutta. Tulkkien tulisikin keskittyä ongelmien ratkaisun ohessa myös ongelmien määrittelyyn (Schön, Deanin 2014, 62 mukaan), jolloin kautta aikain ongelmal- lisiksi koettuihin tilanteisiin voitaisiin löytää uusia näkökulmia. (Dean 2014, 61–67, 70–72.) Useimmat ammattieettisistä säännöstöistä sisältävät vaatimuksen tulkata kaikki tilantees- sa puhuttu. Ruotsalaisten puhevammaisten tulkkien laatimassa säännöstössä sen sijaan mainitaan erikseen tilanteet, joissa tulkki toimii ikään kuin kommunikaattorina, jota käyte- tään vain tarvittaessa. (Cromnow 2012, 11.) Säännöstössä ei kuitenkaan erikseen avata sitä, kuka kommunikointitilanteen osapuolista on oikeutettu määrittelemään tulkkauksen tarpeellisuuden – asiakas itse, vahvempi kommunikoija vai tulkki?
Puhevammaisten tulkkaukselle on ominaista kielellisen epäsymmetrian ilmeneminen tulk- kausasiakkaan ja kolmannen osapuolen välillä. Kielellisellä epäsymmetrialla tarkoitetaan vuorovaikutustilanteen osallistujan vammasta, sairaudesta tai kehityksellisestä häiriöstä johtuvia rajoituksia kielitaidossa, joiden johdosta toinen tai toiset osapuolet ovat kielellisiltä
ja mahdollisesti myös vuorovaikutustaidoiltaan kompetentimpia. Kielellisen epäsymmetri- an seurauksena keskustelun työnjako ja erityisesti vallan ja vastuun jakautuminen muut- tuvat siten, että taitavamman keskustelijan on otettava suurempi rooli keskustelun etene- misessä. (Leskelä & Lindholm 2012, 15.)
2.2 Aikaisempi tutkimus
Puhuttujen kielten tulkkauksen alalta löytyy paljon tutkimusta paitsi tulkkauksesta itses- sään, myös tulkin roolista erilaisissa tilanteissa. Puhevammaisten tulkkeihin ja heidän työ- hönsä liittyvää tutkimusta sen sijaan on löydettävissä melko vähän. Monet tutkimuksista ovat ammattikorkeakouluihin tai yliopistoihin tehtyjä opinnäytetöitä, jotka eivät sovellu pro gradu –tutkielman lähdemateriaaliksi, mutta joista saa kuvan siitä, millaisista näkökulmista tulkin työtä on tutkimuksen keinoin tarkasteltu. Esimerkiksi ammattikorkeakoulun opinnäy- tetyössään DeTienne ja Haikara (2012) kartoittivat puhevammaisten henkilöiden koke- muksia sekä toiveita tulkkauspalvelun laatuun liittyen. Tutkielmassa painotettiin palvelujär- jestelmään liittyvää arviointia, mutta siitä käy myös ilmi, että puhevammaiset tulkkauspal- velun käyttäjät toivoivat juuri heidän henkilökohtaisiin tarpeisiinsa vastaavaa tulkkauspal- velua ja arvostivat tulkin monipuolista osaamista ja aktiivista osaamisen kehittämistä. De- Tienne ja Haikara mainitsevat tutkielmassaan, että tulkin tehtävänkuva ei ollut täysin selvä kaikille tulkkauspalvelun käyttäjille, vaan he odottivat tulkilta hoidollisia tehtäviä tai avus- tamista tulkkauksen lisäksi (DeTienne & Haikara 2012, 40).
Vikman (2015) taas on tarkastellut ammattikorkeakoulun opinnäytetyössään viittomakielen tulkin roolinjoustoja lapsille tulkkauksessa. Tutkielmaan haastatellut viittomakielen tulkit olivat joissain tilanteissa joutuneet selventämään tulkin roolia, tehtäviä ja vastuita tulk- kaustilanteen aikana. Toisaalta lapsiasiakkaalle tulkattaessa tulkit olivat kokeneet tarvetta ohjata asiakasta enemmän kuin aikuiselle asiakkaalle tulkattaessa. Lapselle tulkkaus – tilanteet myös koettiin osaltaan tulkinkäytön tai kielenoppimistilanteiksi. Tulkit saattoivat joustaa perinteisestä tulkin roolista tukeakseen lapsen vuorovaikutusmahdollisuuksia tai ryhmäytymistä. Myös pientä avustamista saattoi kuulua tulkin tehtäviin, esimerkiksi kaatu- neen lapsen nostamista ylös tai pukemisessa tai riisumisessa auttaminen. (Vikman 2015, 32, 34–35.)
Laitisen (2010) ammattikorkeakoulun opinnäytetyö käsittelee viittomakielen tulkin ammatil- lisuuden säilymistä pitkäkestoisessa, säännöllisesti toistuvassa harrastustulkkauksessa.
Tutkielmassa oli kerätty kyselylomakkeen avulla sekä viittomakielen tulkkien että harras-
tustoimintaan osallistuvien kuulevien kokemuksia tulkin ammatillisesta toiminnasta. Tulkin roolista ja tehtävistä tiedottaminen nähtiin tärkeäksi tekijäksi yhteistyön sujuvuuden kan- nalta. Tulkit kokivat pitkäkestoiset harrastustulkkaukset haastaviksi oman ammatillisen roolin säilyttämisessä – kun tulkki tulee tutuksi ryhmän jäsenten kanssa, voi tulkin roolissa pysyminen muuttua haastavammaksi. (Laitinen 2010, 48–49.)
Cromnow (2012) tarkasteli yliopiston opinnäytetyössään suomalaisten ja ruotsalaisten puhevammaisten tulkkien toimintatapoja eettisesti haastavissa tilanteissa. Tulkeille esitet- tiin neljä esimerkkitilannetta ja pyydettiin heitä kertomaan, miten he tilanteessa toimisivat, sekä onko tulkkien ohjeistuksessa heidän mielestään selkeää ohjetta esimerkkitilanteen kaltaisiin tilanteisiin. Esimerkkitilanteet koskivat pyörätuolin työntämistä, tulkatun puhelun soittamista ilman asiakkaan läsnäoloa, tilannetta jossa tulkin lapsiasiakas kiusaa toista lasta sekä puheterapiatilannetta, jossa puheterapeutti kieltää tulkkia tulkkaamasta. Tut- kielman tuloksista käy ilmi, että tulkit vastasivat toimivansa hyvin samansuuntaisesti, mut- ta että yhtä esimerkkiä lukuun ottamatta tulkkien toimintatapa olisi eettisten sääntöjen vastainen. (Cromnow 2012, 36–39.)
Kansainvälistä tutkimusta puhevammaisten tulkkauksesta on vaikeaa löytää, koska tiettä- västi vastaavaa tulkkauspalvelujärjestelmää ei Suomen ja Ruotsin lisäksi ole muualla maailmassa olemassa (Cromnow 2012, 2; Huuhtanen 2007, 7; Saarinen 2009, 25). Viit- tomakielen tulkkausta sen sijaan on tutkittu paljonkin, ja näiden tutkimusten tarjoamaa tietoa voi jossain määrin hyödyntää myös puhevammaisten tulkkauspalvelua tarkastelta- essa, onhan sekä viittomakielen että puhevammaisten tulkkauksessa Suomessa kyse samaan lakiin perustuvasta vammaispalvelusta. Vaikka puhevammaisten tulkin aikuisia asiakkaita ei toki voida suoraan rinnastaa lapsiin, löytyy lapselle tulkkauksen problematii- kasta silti yhteneväisyyksiä joillekin puhevammaisten tulkin asiakasryhmille tulkkaukseen.
Esimerkiksi asiakkaan kielellisten taitojen yksilöllinen huomioiminen tulkkauksessa on olennainen osa niin viittomakieliselle lapselle tulkkausta kuin vaikkapa kehitysvammaisel- le, puhevammaiselle asiakkaalle tulkkausta. Myös asiakkaan omatoimisuuden ja itsenäi- sesti toimimisen taidoissa tai kyvyissä voi sekä viittomakielisten lasten että kehitys- ja pu- hevammaisten asiakkaiden kohdalla olla tulkin toimintaan vaikuttavia pulmia tai puutteita.
Huuhtanen (2007) on lisensiaatintutkimuksessaan analysoinut tulkattuja keskustelutilan- teita, joissa on käytetty puhevammaisten tulkkausta. Tutkimukseen osallistuneista tulkan- neista henkilöistä vain yksi oli koulutettu puhevammaisten tulkki (tutkimus on valmistunut vuonna 2007 ja tuohon aikaan puhevammaisten tulkkina vielä oli mahdollista toimia ilman koulutusta). Tutkimuksen fokuksena oli keskustelutilanteen analyysi, ei tulkin toiminnan
arviointi sinällään, mutta Huuhtasen mukaan aineistonkeruutilanteen ulkopuolella oli käyty keskustelua tulkkaavan henkilön roolista ja osallistumisesta keskusteluun (Huuhtanen 2007, 30).
Saarisen (2009) väitöstutkimuksen tavoitteena oli puhevammaisten tulkkien koulutuksen kehittäminen toimintatutkimuksen keinoin, missä tarkoituksessa Saarinen tutki paitsi pu- hevammaisten tulkkien kokemuksia saamastaan koulutuksesta, myös puhevammaisten tulkkien asiakkaiden sekä työnantajien näkemyksiä tulkkien koulutuksesta. Kuten Huuhta- senkin, myös Saarisen tutkimus ajoittuu ajalle, jolloin puhevammaisten tulkkina saattoi toimia myös kouluttamaton henkilö, ja tästä syystä Saarisen haastattelemat puhevammai- set tulkinkäyttäjät ovat saattaneet käyttää sekä avustajana että tulkkina samaa henkilöä.
Toisaalta Saarisen haastattelemista puhevammaisten tulkeista yksikään ei ollut koulutuk- sen jälkeen työllistynyt kokopäiväisesti tulkiksi, vaan he työskentelivät pääasiassa palve- lukodeissa tai kouluissa muissa tehtävissä, ja osa heistä teki puhevammaisten tulkkausta osa-aikaisesti. Saarisen haastattelemat puhevammaiset tulkinkäyttäjät nostivat tulkin am- matillisuuden tärkeäksi tekijäksi puhevammaisten tulkkauspalvelun onnistumista arvioita- essa. Esimerkiksi eettisten sääntöjen tuntemus ja tulkin roolissa pysyminen mainittiin kou- lutetun tulkin eduiksi. (Saarinen 2009, 131–133.)
Dean ja Pollard (2001) tarkastelivat tutkimuksessaan viittomakielen tulkin työtä Karasekin työn vaatimusten ja hallinnan mallin (demand-control –model) näkökulmasta. Viittomakie- len tulkin työn vaatimukset voidaan jaotella neljään luokkaan. Lingvistiset vaatimukset ovat suoraan tai epäsuorasti kielellisiä ilmiöitä, jotka voivat liittyä tulkin omaan kieli- ja kie- lenkäyttötaitoon tai asiakkaiden käyttämään kieleen. Ympäristöön liittyvät vaatimukset pitävät sisällään tulkkaustoimeksiannon aiheen ja fyysisen sijainnin sekä muut ympäris- töön liittyvät tekijät. Interpersonaaliset vaatimukset tarkoittavat ihmisten välisiä suhteita ja jännitteitä sekä mm. tulkin asiakkaiden käsitykset tulkin roolista ja tehtävistä. Intraperso- naaliset vaatimukset koskevat tulkkia itseään ja pitävät sisällään mm. tilanteen hallintaan sekä tulkin osaamiseen liittyvää reflektointia. Yksittäistä tulkkaustoimeksiantoa ei voi sijoit- taa vaatimusten ja hallinnan mallin nelikenttään pelkästään yhden tekijän, kuten tulkatta- van aiheen perusteella, vaan on huomioitava erilaiset tilanteessa ilmenevät vaatimukset, joita tulkkiin kohdistuu. Tulkin työlle on ominaista tilanteiden ja sitä myötä myös työn vaa- timusten muuttuminen useitakin kertoja työpäivän aikana, kun hän siirtyy toimeksiannosta toiseen. Vaikka viittomakielen tulkin työ edellyttää korkeakoulutusta, se poikkeaa monista muista vastaavan tasoista koulutusta vaativista professioista siinä, että tulkeilla on varsin vähän hallintaa työhönsä. Yksi syy tähän ovat tulkkien eettiset säännöt, jotka määrittelevät vahvasti tulkin roolia ja tehtäviä tulkkaustoimeksiannon aikana. Tulkki ei saa esimerkiksi
antaa tilanteeseen liittyvää tietoa tai ohjeistusta, vaikka se edistäisi ja sujuvoittaisi tilan- teen etenemistä tai ehkäisisi virheitä tapahtumasta. Eettiset säännöt tekevät myös haas- teelliseksi koettujen tilanteiden purkamisen jälkikäteen hankalaksi, koska tulkkeja sitoo täydellinen vaitiolovelvollisuus. (Dean & Pollard 2001, 4–7.)
Deanin (2014) tutkimus käsitteli viittomakielen tulkkien koulutuksessa Yhdysvalloissa ylei- sesti käytettäviä oppikirjoja vuodelta 1999 ja niiden välittämiä normeja, sekä tutki, puhu- taanko nykypäivän eettisessä keskustelussa samankaltaisista ongelmatilanteista kuin oppikirjoissa, ja ovatko normit yhä samat. Vertailu nykyhetkeen tapahtui vuonna 2012 järjestetyn webinaarin materiaaleja analysoimalla. Oppikirjat sisälsivät lukuisia eettisiä dilemmoja esimerkkitilanteiden muodossa sekä ns. oikeat ratkaisut esitettyihin ongelmiin.
Dilemmojen analyysin avulla dilemmat pystyttiin jakamaan kolmeen teemaan – osallistuji- en puheenvuorojen saavutettavuus, työskentelyn esteet sekä tulkin toimijuus. Erityisesti tulkin toimijuuteen liittyi monenlaisia esimerkkitilanteita ja ongelman asettelu oli säilynyt lähes muuttumattomana oppikirjojen painosta aina nykypäivään saakka. Oppikirjojen mu- kaan tulkki ei pääsääntöisesti koskaan saa olla tilanteessa tai vuorovaikutuksessa aktiivi- sena osallistujana muutoin, kuin tulkaten. Deanin mukaan oppikirjoissa esitetyt mallirat- kaisut ongelmatilanteiden ratkomiseen muodostuvat erityisesti opiskeluvaiheessa olevalle tulkille normeiksi, joiden noudattamista ei tohdita kyseenalaistaa. Dean näkeekin tämän yhdeksi syyksi siihen, että eettiset ongelmatilanteet ovat säilyneet samankaltaisina yli kymmenen vuoden ajan.
Vähäsantasen, Saarisen ja Eteläpellon (2009) tutkimuksen aiheena oli ammatillisten opet- tajien toimijuus koulutuksen ja työelämän rajapinnoilla työskenneltäessä. Opettajien haas- tatteluiden perusteella he löysivät viisi erilaista toimijuuden muotoa, jotka kuvaavat opetta- jan toimintaa työelämän ympäristöissä ja jotka vaihtelevat mm. opettajan aktiivisuuden, asioihin puuttumisen ja oman sisällöllisen ammattitaidon esiintuomisen suhteen. Opettajat toteuttavat toimijuuttaan tekemällä päätöksiä omasta toiminnastaan tilanteessa, mutta näiden päätösten skaala on laaja ja päätöksiä seuraava toiminta voi olla toimijuuden nä- kökulmasta vahvaa, heikkoa tai siltä väliltä. Vähäsantasen ym. tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että subjektipositioiden venyttäminen tai rikkominen voi parhaimmillaan joh- taa sekä koulutuksen että työelämän toimintatapojen kehittämiseen. (Vähäsantanen ym.
2009, 398–403.)
3 TEOREETTINEN VIITEKEHYS
3.1 Ammatti-identiteetti ja ammatilliset orientaatiot
Identiteetin voidaan sanoa muodostuvan kolmesta osasta – yksilöllisestä, sosiaalisesta ja kollektiivisesta osasta. Yksilöllinen identiteetti muodostuu sosiaalisten positioiden ja niiden merkitysten sisäistämisestä osaksi yksilön käsitystä itsestään. Identiteetin sosiaalinen elementti taas tarkoittaa ympäröivän yhteisön kulttuuristen ja sosiaalisten tekijöiden vaiku- tusta yksilöön ja toisaalta yksilön identifioitumista tiettyyn ryhmään. Kollektiivinen element- ti taas liittyy ryhmän yhteiseen toimintaan yhteisten päämäärien edistämiseksi. Identiteetti rakentuu ajallisesti menneiden kokemusta, tässä hetkessä toimimisen ja tulevaisuuden ennakoimisen kautta. Ammatillisen identiteetin voidaan katsoa olevan osa identiteetin sosiaalista dimensiota – yksilö identifioituu tietyn profession tai ammatin edustajaksi.
(Cardoso, Batista & Graça 2014, 83–84.)
Ammattiin tai työhön liittyvästä identiteetistä käytetään monia eri termejä sekä suomen että englannin kielellä. Eteläpelto (2007) määrittelee artikkelissaan laajimmaksi termiksi työhön liittyvän identiteetin, kun taas suppein merkityssisältö on ammatti-identiteetillä tai ammatillisella identiteetillä. Olipa käytetty termi mikä hyvänsä, sillä tarkoitetaan yksilön suhdetta työhön tai ammattiin, tämän käsitystä työn arvoista ja asemasta elämässä. Tämä käsitys muodostuu toisaalta yhteiskunnallisen, sosiaalisen ja kulttuurisen diskurssin, toi- saalta yksilön oman näkökulman ja kokemusten kautta. Ammatillista identiteettiä rakenne- taan ja muokataan sekä työtä tehdessä, esimerkiksi omaa osaamista tai työn tuottavuutta arvioitaessa, että työelämän muutoksissa ja mullistuksissa, kuten työnkuvan muuttuessa, uuden työn haussa tai työttömyyden kohdatessa. Erityisesti nykyaikana työhön liittyvä identiteetti on ennen kaikkea yksilöllinen ja näin ollen erilainen myös saman ammatin edustajien kesken. (Eteläpelto 2007, 90, 93–94, 114.) Ammatillinen identiteetti on yhtey- dessä paitsi ammatin erityisiin edellytyksiin, työyhteisön vaikutuksiin, myös yksilön per- soonallisuuden piirteisiin. Ammatillisen identiteetin yksi tekijä onkin oman persoonallisuu- den sovittaminen ammatin edellyttämiin ominaisuuksiin, jolloin yksilö pohtii, olisiko tämä minulle sopiva ammatti. (Jebril 2008, 52.) Ammatillinen identiteetti on kytköksissä siihen
tiedon kokonaisuuteen, jonka tietty professio on muodostanut, ja jota se vaalii omana kenttänään. Profession omaama alaspesifi tieto ylläpitää profession asemaa ja erottaa sen muista lähiprofessioista. Tiedon määrä ja sisältö muuttuu jatkuvasti ja tästä syystä alaspesifiin tietoon kytkeytyvän ammatillisen identiteetinkin täytyy muuttua. (Mclaughlin &
Webster 1998, 784–785.)
Ammatillisen identiteetin kehitys alkaa jo lapsuudessa, kauan ennen työelämän alkamista.
Yksilön persoonallisuuden kehittyessä myös käsitykset erilaisista ammateista alkavat syn- tyä arjen tilanteiden ja kohtaamisten kautta. Tämä kehitys muuttuu tietoisemmaksi mur- rosiässä, kun tietoinen ammatinvalintaprosessi alkaa käynnistyä. Ammattiin valmistavan koulutuksen myötä yksilö oppii ammatin teoreettisen pohjatiedon kuten alan keskeiset käsitteet, arvot ja eettiset näkökohdat. Samalla hän tulee tietoiseksi ammatillisesta identi- teetistään ja alkaa muovata sitä profession mukaiseksi. (Jebril 2008, 45–48.) Alakohtainen ammatillinen identiteetti alkaa rakentua työuran alussa ja sen perustaa ovat toisaalta am- mattikunnan yhteiset eettiset periaatteet ja ihanteet ja toisaalta yksilön elämän- ja työko- kemuksen myötä muodostuneet arvot ja käsitykset työn mielekkyydestä. Ammatillinen identiteetti ei varsinaisesti ole ikuisesti samanlaisena pysyvä, mutta muuttuakseen se yleensä vaatii sekä yksilön omaa ajatustyötä että yhteistoiminnallista työn tarkastelua muiden työntekijöiden kanssa. Työssä oppiminen ja työn kehittäminen ovat sidoksissa ammatilliseen identiteettiin – ulkoapäin pakotettu oppiminen ja työn tekemisen uudet tavat eivät sulaudu osaksi työntekijän ammatillista identiteettiä, mikäli tämä ei siihen aktiivisesti sitoudu ja muuta ajatteluaan itse. (Eteläpelto ym. 2014a, 27–28.) Työntekijä voi näennäi- sesti muuttaa työtapaansa määrättyyn suuntaan, mutta kokea samalla ristiriitaa työnteke- misen tavan ja muodostamansa ammatillisen identiteetin välillä (Vähäsantanen & Billett 2008, 37).
Yksilön ammatillisen identiteetin vahvuus ja toisaalta joustavuus vaikuttavat siihen, millais- ta identiteetin muokkausta yksilö on valmis tekemään jonkin ulkopuolisen tekijän uhates- sa. Zikic ja Richardson (2016) toteavat maahanmuuttajataustaisten lääkärien ja it- asiantuntijoiden ammatillisen identiteetin muokkaustyötä tarkasteltuaan, että mitä vah- vempi ja mitä normatiivisempaan systeemiin perustuva yksilön ammatillinen identiteetti on, sitä vaikeampaa sitä on muuttaa. Vahvaan ammatilliseen identiteettiin kohdistuvat uhat, kuten erilaiset organisatoriset vaatimukset ja esteet tiellä työllistymiseen uudessa kotimaassa aiheuttavat todennäköisemmin ammatillisen identiteetin kriisiytymisen kuin vähemmän vahvan identiteetin tapauksessa. Vahvan ammatillisen identiteetin omaavat lääkärit myös suhtautuvat negatiivisemmin ammatillisen identiteetin uudelleen muovaami- seen pakkotilanteessa. Sen sijaan it-asiantuntijat, joiden ammatti on luonteeltaan moni-
naisempi ja ammatillinen identiteettinsä joustavampi, näkevät identiteetin muovaamis- tai rikastamistyön positiivisempana, eteenpäin vievänä työnä. It-asiantuntija – maahanmuuttajat, jotka joutuvat esimerkiksi väliaikaisesti työskentelemään koulutustaso- aan vastaamattomassa työssä, eivät koe sen uhkaavan heidän ammatillista identiteetti- ään. (Zikic & Richardson 2016, 162–164.)
Ammatilliset orientaatiot tarkoittavat yksilön käsitystä siitä, mikä työssä on hänelle tärkein- tä ja mitkä työtehtävät merkityksellisimpiä. Esimerkiksi Vähäsantasen ym. (2012) artikke- lissa opettajien ammatillisia orientaatioita jaoteltiin neljään luokkaan sen mukaisesti, mikä neljästä orientaatiosta ilmeni vahvimmin opettajan haastattelun kautta. Ammatilliset orien- taatiot ovat osa ammatillista identiteettiä ja mikäli yksilö ei häneen kohdistuvista rooliodo- tuksista ja -vaatimuksista johtuen voi toimia oman ammatillisen orientaationsa mukaisesti, syntyy rooliristiriita, joka asettaa muutospaineita ammatilliselle identiteetille ja voi myös heikentää työnantajaan sitoutumista. (van Veen, Sleegers, Bergen & Klaassen 2001, 192;
Vähäsantanen ym. 2012, 97, 102.) Opettaja on yleensä orientoitunut tiettyä tavoitetta tai työskentelyn tapaa kohti, esimerkiksi oppilaiden aktiivista oppimista kohti. Orientoituminen voi olla myös negatiivista – opettaja voi olla orientoitunut poispäin esimerkiksi pelkästä tietoa jakavasta opetuksesta. Erilaiset orientaatiot eivät välttämättä ole toisensa poissul- kevia. Van Veenin ym. (2001) tutkimuksessa luokiteltiin opettajien orientaatiota kolmen tekijän suhteen – opetuksen tapa (opettajajohtoinen vs. opiskelijan aktiivista toimintaa korostava), opetuksen tavoitteet (kvalifikaatiot ja tulokset vs. henkilökohtainen kasvu) se- kä koulu organisaationa (fokus ainoastaan opetuksessa vs. aktiivisuus myös muussa kou- lun toiminnassa). Opettajat asettuivat näiden tekijöiden suhteen eri kohtiin skaalalla, ja heidät oli mahdollista jakaa kuuteen erilaiseen tyyppiin sen mukaan, mitkä orientaatiot painottuivat. (van Veen ym. 2001, 175–176, 183, 189.)
Asiantuntijuuden ja sen kehittymisen tutkimuksen mukaan asiantuntijan työskentelylle on ominaista tietyntyyppinen automaattisuus – yksinkertaisempia toimintoja tehdään kiinnit- tämättä niihin erityistä huomiota. Tällöin huomio ja tarkkaavaisuus on mahdollista kohdis- taa tehtävän kannalta olennaisiin tekijöihin, ja kognitiivisia resursseja riittää vielä oman toiminnan reflektointiin ja arviointiin. (Feltovich, Prietula & Ericsson 2006, 53; Palonen &
Gruber 2010, 45, 47.) Automaattisen toiminnan ja rutiinien kehittymisen lisäksi on kuiten- kin tärkeää myös huomata, milloin täytyy poiketa rutiininomaisesta toiminnasta ja luopua automaattiohjauksesta. Kyky ennakoida tilanteita kytkeytyy tiiviisti siihen, että asiantuntija kykenee myös tarvittaessa luopumaan rutiinista, jos tilanne eteneekin ennakkokäsitykses- tä poikkeavaan suuntaan. Rutiininomaiselle toiminnalle on ominaista vähäinen ajan tarve,
kun taas rutiinista poikkeava toiminta edellyttää enemmän aikaa analysoida tilannetta ja valita soveltuvaa toimintatapaa (Palonen & Gruber 2010, 47–49, 51).
Puhevammaisten tulkin työ koostuu monissa tilanteissa informaatiotulvan vastaanottami- sesta, oleellisen informaation valikoimisesta sekä sen uudelleen koodaamisesta asiak- kaalle soveltuvalla menetelmällä. Varsinaisen tulkattavan viestin prosessoinnin lisäksi tulkki myös havainnoi ympäristöä mm. oman sijoittumisensa asianmukaisuuden ja er- gonomian näkökulmasta, turvallisuustekijöiden näkökulmasta sekä asiakkaan huomion kiinnittymisen mukaisesti, ja tämän kaiken lisäksi tulkki vielä tarkkailee, arvioi ja korjaa omaa toimintaansa tilanteen vaatimalla tavalla. Kokeneella tulkilla tämäntyyppinen ajatus- prosessi tapahtuu varmaankin ainakin osittain automaattisesti – tällöin ajatuksissa jää
”tilaa” havaita sellaisia ongelmatilanteita, jotka kenties kokemattomalta tulkilta jää huo- maamatta, sekä arvioida erilaisten ratkaisujen soveltuvuutta näihin ongelmatilanteisiin.
Tulkattaessa jatkuvaa informaatiovirtaa, esimerkiksi luentoa, tulkkauksen voi ajatella ta- pahtuvan automaattiohjauksella. Tulkki soveltaa niitä skriptejä, eli ennakkotapauksista muodostuneita käsikirjoituksen kappaleita (Palonen & Gruber 2010, 50), joita hänelle on työkokemuksen myötä syntynyt. Mutta jos tilanne muuttuukin kaksisuuntaiseksi vuorovai- kutukseksi – keskusteluksi, jossa asiakas ja kolmas osapuoli ymmärtävät toisiaan vaihte- levasti ja tulkkausta siten tarvitaan vain satunnaisesti, ei tulkki voi enää toimia rutiinilla, vaan hänen on tehtävä päätös – jatkaako tulkkausta tulkaten kaiken vai pyrkiikö tulkkaa- maan vain ne repliikit, jotka eivät tule ymmärretyiksi? Jälkimmäisessä vaihtoehdossa tul- kin tulee edelleen tehdä jatkuvaa arviointia siitä, ymmärtävätkö keskustelun osapuolet toisiaan vai eivät. Tulkkaustyölle ominaista on, ettei ratkaisujen ja päätösten tekoon juuri koskaan ole paljoa aikaa, mahdollisuus reflektointiin tulee usein vasta tilanteen päätyttyä ja korjaustoimenpiteet saatetaan tehdä vasta seuraavassa tulkkaustoimeksiannossa.
Asiantuntijuus ei ole pelkästään yksilön ominaisuus, vaan se kehittyy, muotoutuu ja ilme- nee erilaisissa sosiaalisissa ympäristöissä (Paloniemi, Rasku-Puttonen & Tynjälä 2010, 16, 24). Viime aikoina on kiinnitetty paljon huomiota sekä työorganisaatioiden kehittämi- seen että yksittäisten työntekijöiden ammatillisen kehittymisen tukemiseen. Valitettavasti useimmat kehitetyt mallit keskittyvät vain jompaankumpaan. Tutkijat nostavatkin esiin tar- peen kehittää malli, jossa huomioitaisiin sekä organisaatiotaso että yksilötaso. Tässä kehi- tystyössä nähdään keskeisenä tehtävänä työyhteisen sisäisen työkulttuurin ja vuorovaiku- tuksen lisääminen ja tukeminen. (Eteläpelto ym. 2014a, 20–21, 26.)
Tulkin työn näkökulmasta ammatillisen identiteetin ja kehittymisen tukeminen työorgani- saation tukemisen kautta on siinä mielessä ongelmallista, että tulkki työskentelee useim-
missa työtehtävissään yksin, erillään ns. varsinaisesta työyhteisöstään, työnantajaorgani- saatiostaan. Hän voi fyysisesti toimia osana toista työyhteisöä, esimerkiksi oppilaitosta tai toimintakeskusta, mutta hänen tehtävänsä poikkeavat usein muiden työntekijöiden tehtä- vistä ja on yleistä, ettei hänen työnkuvansa ole muille työyhteisön jäsenille täysin selvä.
Yleensä työympäristö ei myöskään voi vaikuttaa tulkin työhön, eivätkä useimmat sen omil- le työntekijöilleen tarjoamat tuen muodot kohdistu tulkkiin. Uskon, että tämä erillisyys työ- ympäristön muista ihmisistä on yksi tekijä, josta aiheutuu pulmatilanteita. Voi myös pohtia, pääseekö tulkin asiantuntijuus kehittymään tai ilmenemään yhteisössä, jossa hänen osaamistaan ei tunnisteta. Toisaalta tulkki toimii monissa verkostoissa, kuten nykytyöelä- mälle on tyypillistä, ja tämä osaltaan edistää monipuolisen asiantuntijuuden kehittymistä (Paloniemi ym. 2010, 18–19).
3.2 Toimijuus
Toimijuus on paljon käytetty käsite, jota on sovellettu sosiologian, psykologian, kasvatus- tieteen, työelämätutkimuksen, naistutkimuksen sekä elämänkulkututkimuksen aloilla. Sillä on ollut monia merkityksiä ja määritelmiä riippuen tieteenalasta. Yleensä sillä on viitattu yksilön aktiiviseen ja aloitteelliseen toimintaan suhteessa tämän elämäntilanteeseen ja ympäristöön. Sosiologiassa toimijuutta lähestytään sosio-ekonomisten rakenteiden näkö- kulmasta – rakenteet kuten sukupuoli, etninen tausta tai taloudelliset olosuhteet sekä ra- joittavat että mahdollistavat yksilön toimijuuden toteutumista. Vallan asettuminen yksilön ja yhteiskunnan välillä on myös läsnä sosiologisessa toimijuuden tarkastelussa. Sosiologi- sen toimijuuden käsityksen muotoja ovat mm. Giddensin ajatus toimijuudesta yksilön tie- toisina tekoina sekä Archerin näkemys persoonallisesta identiteetistä sosiaalisessa ympä- ristössä toteutuvan toimijuuden pohjana. Jälkistrukturalistinen tutkimus, erityisesti naistut- kimus, taas lähestyy toimijuutta vallan näkökulmasta ja tarkastelee vallan rakentumista ja toteutumista yhteiskunnan diskurssien myötä – ei vain kielellisten, vaan myös yhteiskun- nassa läsnä olevien sanomattomien käsitysten ja arvostusten myötä. Yksilön toimijuuden rajat muodostuvat kussakin tilanteessa erikseen, tilanteessa läsnä olevien diskurssien määritteleminä. Sosiokulttuurinen käsitys toimijuudesta on kaksijakoinen – toisaalta yksilö ja hänen toimintansa nähdään täysin sosiaalisen ympäristön luomana ja muovaamana, rajoitetun vapauden kokijana jolla ei todellisuudessa juuri voi toimijuutta ollakaan, toisaalta taas nimenomaan yksilöiden toimijuuden nähdään rakentavan ja muokkaavan sosiaalista ympäristöään. Sosiokulttuuriselle toimijuuden käsitteelle ominaista on sukupolvesta toi- seen periytyvien, kunkin sukupolven vuorollaan sisäistämien ja edelleen muovaamien työkalujen, kuten kielen, merkitys yksilön toimijuudelle. Elämänkulkututkimuksessa yksilön
toimijuus nähdään elämänkulkua rakentavana toimintana, johon sosiaalinen ympäristö ja olosuhteet vaikuttavat sitä rajoittaen ja mahdollistaen. Elämänkulkututkimus korostaa myös ajallista perspektiiviä – yksilön toimijuuteen vaikuttavat paitsi tämänhetkiset, myös menneisyyden kokemukset sekä tulevaisuusorientaatio. (Eteläpelto, Vähäsantanen, Hök- kä & Paloniemi 2013, 46, 48–49, 51–52, 55–58; Eteläpelto, Vähäsantanen, Hökkä & Pa- loniemi 2014b, 202–208.)
Eteläpellon ym. (2013) määritelmän mukaisen ammatillisen toimijuuden käsitteen pohjana on subjektikeskeinen käsitys toimijuudesta, jossa huomioidaan toisaalta sosiokulttuurisen ympäristön asettamat rajoitukset ja mahdollisuudet yksilön toimijuuden toteutumiselle, ja toisaalta elinikäisen oppimisen näkökulma, jonka kautta voidaan tarkastella toimijuutta koulutuksen ja työelämän muodostamalla urapolulla. Työuran myötä muovautuneella yksi- lön ammatillisella identiteetillä ja ammatillisilla orientaatioilla on suuri merkitys toimijuuden toteutumisessa. Ammatillista toimijuutta rakentavat yksilön saama koulutus ja siinä me- nestyminen, työelämäkokemukset, työpaikan valta-asetelmat ja diskurssit sekä erilaiset materiaaliset tekijät. Ammatillista toimijuutta toteutetaan paitsi ottamalla käyttöön uusia työtapoja, myös tekemällä aktiivisia valintoja entisten työtapojen säilyttämiseksi. Ammatil- lista toimijuutta voi toteuttaa myös suhteessa mahdollisiin muutoksiin työnteossa. Keskeis- tä ovat tiedostetut valinnat ja päätökset suhteessa työhön. (Eteläpelto ym. 2013, 60–62.) Työelämän tutkimuksessa toimijuuden käsitteellä kuvataankin yksittäisen työntekijän mahdollisuuksia päättää omasta toiminnastaan suhteessa sosiaalisen ympäristön asetta- miin rajoituksiin tai määritelmiin. Vahva toimijuus edistää mm. ammatillista kehittymistä – kun työntekijä saa itse vaikuttaa oman työnsä tekemisen tapoihin, hän pystyy kokeile- maan uusia tapoja ja sitä kautta kehittämään osaamistaan. Työnantajaorganisaation aset- tamat tiukat raamit työn tekemiselle taas heikentävät yksilön toimijuutta. (Eteläpelto ym.
2014a, 21–23; Hökkä, Vähäsantanen & Saarinen 2010, 143–146.)
Vähäsantanen ym. (2009) kokoavat Billettin, Fenwick & Somervillen, Phillipsin sekä Wee- donin ajatuksia toimijuutta rakentavista subjektipositioista. Heidän mukaansa subjektiposi- tiot tarkoittavat eräänlaisia rooleja työyhteisössä. Subjektipositioille muodostuu sosiaali- sessa yhteisössä sääntöjä ja tekemisen tapoja, joita kussakin positiossa toimiva yksilö yleensä noudattaa. Toimijuuden toteutuminen edellyttää sitä, että yksilö tunnistaa oman subjektipositionsa yhteisössä ja tiedostaa sen asettamat rajoitukset ja toimintamallit – täl- löin hänen on mahdollista tehdä omaan toimintaansa liittyviä päätöksiä, jotka kenties ve- nyttävät tai jopa rikkovat hänen positionsa rajoja. (Vähäsantanen ym. 2009, 397.)
Vähäsantasen ym. (2009) tutkimuksessa ammatillisten opettajien toimijuudesta koulutuk- sen ja työelämän rajapinnoilla löydettiin viisi erilaista toimijuuden muotoa: rajoitettu, aktii- vinen, tasapainotteleva, tilanteinen ja kehittyvä toimijuus. Rajoitetulle toimijuudelle omi- naista on varovainen, konflikteja välttävä toimintatapa, jossa opettaja ei esimerkiksi korjaa työpaikalla havaitsemiaan virheellisiä käytäntöjä. Rajoitettu toimijuus ei aina mahdollista opettajan omien ammatillisten orientaatioiden toteuttamista. Aktiivinen toimijuus taas näyt- täytyy asiantuntevana ja aktiivisena toimintana ja mm. puuttumisena havaittuihin virheelli- siin käytäntöihin. Opettaja kokee tehtäväkseen kehittää myös työpaikan toimintaa. Tasa- painotteleva toimijuus tarkoittaa sekä koulutuksen että työelämän näkökulmien huomioi- mista ja molemminpuolista tiedonjakamista oppilaitoksen ja työpaikan välillä. Hedelmälli- nen yhteistyö voi johtaa sekä koulutuksen että työelämän käytänteiden kehittämiseen.
Tilanteinen toimijuus kunnioittaa työpaikan työntekijöiden osaamista, mutta korostaa myös opettajan ammatillista pätevyyttä. Opettaja kokee työnsä fokuksen olevan oppilaan oh- jaamisessa, ei työpaikan työtapojen kehittämisessä tai ohjaamisessa. Myös kehittyvälle toimijuudelle on ominaista opettajan ammatillisen osaamisen osoittaminen puhein ja teoin.
Kehittyvä toimijuus muuttuu sitä mukaa, kun opettaja tulee tutuksi työpaikalla. Siihen, mil- laista toimijuutta opettaja työssään toteuttaa, vaikuttaa moni tekijä. Yhtäältä on kyse opet- tajan ammatillisesta minäkuvasta – hänen orientoitumisestaan, osaamisestaan ja tavoit- teistaan sekä opettajana että opettamansa ammattialan osaajana. Toisaalta opettajan ja työelämän edustajien väliset suhteet vaikuttavat siihen, millaista toimijuutta opettaja voi toteuttaa. Koulutuksen ja työelämän rajapinnalla työskentely edellyttää opettajalta syvää tietämystä opettajalle ja työelämän edustajille asetetuista subjektipositioista, taitoa toimia niiden mukaan ja mahdollisesti myös rohkeutta rikkoa totutun toimintatavan rajoja. (Vä- häsantanen ym. 2009, 398–403.)
Puhevammaisten tulkki ei välttämättä ole samalla tavalla asiantuntija työympäristönsä alalla kuin ammatillinen opettaja on, mutta tavallaan tulkit toimivat samantapaisesti raja- pinnalla. Esimerkiksi kommunikointiasioissa tulkki on asiantuntija, mutta riippuu kulloises- takin tulkkausympäristöstä, missä määrin tulkki voi osoittaa toimijuuttaan esimerkiksi oh- jaamalla muita työntekijöitä kommunikoinnin tukemiseen liittyvissä tehtävissä. Täytyy myös muistaa, että tulkkia sitovat ja hänen rooliaan määrittävät ammattieettiset säännöt vaikuttavat osaltaan tulkin toimijuuteen, sillä ne rajaavat valintojen tekemistä ja omaan työhön vaikuttamista. Voikin pohtia, onko tässä yksi tekijä, joka aiheuttaa tulkille ulkopuo- lisuuden tunnetta työympäristöissään – jos tulkki ei voi täysin vapaasti esimerkiksi päättää työskentelystään tai vuorovaikutustavoistaan häntä ympäröivän työyhteisön kanssa eikä antaa ammattitaitoaan yhteisön hyväksi sillä tavoin, kuin sitä ehkä toivottaisiin, hän väis- tämättä jää tuon työyhteisön ulkopuolelle. Toisaalta joissakin tulkin työympäristöissä voi
