Geeraerts ja leksikaalisen semantiikan kartografia
Dirk Geeraerts: Theories of lexical seman
tics. New York: Oxford University Press 2010. 384 s. isbn 978-0-19-870031-9.
Hollantilaisen kielentutkijan, Leuvenin yliopiston teoreettisen kielitieteen profes- sorin Dirk Geeraertsin vuonna 2010 il- mestynyt kirja Theories of lexical seman- tics on selkeä, tiivis ja analyyttinen tieto- paketti leksikaalisesta semantiikasta, joka ei pitkään aikaan varsinkaan Suomessa ole ollut erityisen aktiivisesti harrastettu kielentutkimuksen alue. Leksikaalisesta semantiikasta ei myöskään ole ollut ole- massa ajantasaisia, monipuolisesti eri tut- kimussuuntauksia ja erilaisia merkitysnä- kemyksiä esitteleviä perusteoksia, mikä esimerkiksi leksikografien kannalta on ollut suuri puute.
Geeraerts esittelee summittaisessa aikajärjestyksessä tärkeimmät läntisen maailman leksikaalisen semantiikan tut- kimussuuntaukset. Ne ovat historiallis–
filologinen, strukturalistinen, generatiivi- nen, neostrukturalistinen ja kognitiivinen semantiikka, joista kaksi viimeistä ovat tällä hetkellä rinnakkaisinakin vaikutta- via suuntauksia. Keskeisellä sijalla ovat onomasiologian ja semasiologian käsit- teet, jotka hänen mukaansa eivät ole löy- täneet tietään kanoniseen englanninkieli- seen lingvistiikan terminologiaan. Eron- teko näiden kahden välillä on kuitenkin ollut keskeistä eurooppalaisen leksikolo- gisen tutkimuksen traditiossa.
Kirja sisältää paljon uutta tai vähin- täänkin ”unohtunutta” tietoa sekä uu- denlaista näkemystä ja analyysia. Geera- ertsin erityinen ansio on se, että hän ei keskity pelkästään englanninkielisen tut-
kimuksen esittelyyn, sillä aivan yhtä tär- keitä kirjassa ovat ranskan- ja saksankie- linen tutkimus. Leksikaalista semantiik- kaa koskeva tutkimus onkin pääosin il- mestynyt juuri näillä kolmella kielellä, vaikka myös venäjänkielistä tutkimusta on runsaasti.
Geeraertsin tavoitteena on paljastaa leksikaalisen semantiikan historiallisessa kehityksessä piilevä logiikka: perusolet- tamustensa eroavaisuuksista huolimatta eri teoriat eivät seuraa toisiaan sattuman- varaisesti, sillä usein ne syntyvät aina- kin osittain reaktiona edeltävään teo riaan ja toisaalta niillä on muiden teorioiden kanssa yhteisiäkin näkemyksiä. Tietoi- suus aikaisemmasta tutkimuksesta voi olla monellakin tavalla hedelmällistä ny- kyiselle tutkimukselle.
Historiallis-filologinen tutkimus ja sen yhteys kognitiiviseen tutkimukseen
Historiallis-filologiseksi semantiikaksi Geeraerts nimeää ensimmäisen leksikaa- lisen semantiikan vaiheen 1800-luvun al- kupuolelta noin vuoteen 1930. Geeraerts huomauttaa, että monet ranskan- ja sak- sankielisen historiallis-filologisen tutki- muksen piirissä perusteellisesti käsitellyt aiheet on juuri kielimuurin takia sittem- min nimenomaan kognitiivisen tutki- muksen piirissä keksitty uudelleen. Kog- nitiivisen leksikaalisen semantiikan kehi- tys on Geeraertsin mukaan monilta osin merkinnyt paluuta historiallis-filologisen suuntauksen kiinnostuksen kohteisiin.
Näitä kahta tutkimussuuntausta yh- distää ensinnäkin merkitysnäkemyk-
sen psykologisuus ja ensyklopedisuus.
Yksi keskeinen historiallis-filologisen kauden tutkija (ja myös leksikografi) oli Michel Bréal, käsitteen polysemia isä, jonka teoksessa Essai de sémantique ki- teytyvät Geeraertsin mukaan tutkimus- suuntauksen tärkeimmät metodologiset ajatukset. Bréal luonnehtii semantiikkaa historialliseksi oppiaineeksi: sanojen ny- kyisten merkitysten ymmärtämiseksi on tunnettava niiden semanttinen historia.
Bréal korostaa myös sitä, että merkitys on psykologinen ilmiö ja että merkityksen muutos on tulosta psykologisesta pro- sessista. Hänelle semanttisen muutoksen mekanismit ovat ihmismielen ajattelun kaavoja. Hän kutsuu näitä mekanismeja
”kielen intellektuaalisiksi laeiksi” (les lois intellectuelles du langage) mutta korostaa sitä, ettei tarkoita lailla samaa kuin luon- nontieteissä, vaan ihmisen kognitiivisen
”apparaatin” taipumusta toimia tietyllä tavalla.
Sekä historiallis-filologisessa että kog- nitiivisessa tutkimuksessa polyseemisen sanan merkityksiä yhdistävinä meka- nismeina pidetään (ainakin) merkityk- sen erikoistumista, laajentumista, meta- foraa ja metonymiaa, vaikka historiallis- filologinen suuntaus tarkasteleekin näitä il miöi tä diakronisesta ja kognitiivinen suuntaus enimmäkseen synkronisesta näkökulmasta. Historiallis-filologisen tutkimussuuntauksen tärkeimpinä em- piirisinä tuotoksina Geeraerts pitää näi- den mekanismien identifiointia, luokitte- lua ja selittämistä.
Geeraerts luo historiallis-filologiseen kirjallisuuteen kiinnostavan kat sauksen, jossa hän esittelee luokitukset kolmessa tasossa edeten yleisimmistä ja tavallisim- min eri luokituksissa esiintyvistä muu- tostyypeistä yksityiskohtaisempiin. Ylei- simmällä tasolla näissä luokituksissa
esiintyvät semasiologiset ja onomasiolo- giset mekanismit, joista edelliset ovat ta- poja, joilla olemassa oleva sana saa uu- sia merkityksiä. Onomasiologiset – eli leksikogeneettiset – mekanismit taas ovat muutoksia, joissa jokin käsite saa kielelli- sen ilmaisutavan joko uudessa tai jo ole- massa olevassa sanassa.
Semasiologiset muutokset voidaan edelleen jakaa denotatiivisen eli referen- tiaalisen merkityksen muutoksiin ja kon- notatiivisen merkityksen muutoksiin (eri merkitystyypeistä ks. Geeraerts 2003).
Denotatiivisen merkityksen muutokset jakautuvat analogisiin ja ”epäanalogisiin”
(non-analogical) muutoksiin, ja epäana- logiset muutokset vielä edellä jo maini- tuksi ”klassiseksi kvartetiksi”, joka muo- dostuu erikoistumisesta, laajentumisesta, metaforasta ja metonymiasta. Analogi- sissa denotatiivisen merkityksen muu- toksissa sana kopioi toisen sanan polyse- mian, ja tämä muutos voi olla myös eri kielten välinen. Konnotatiivisen merki- tyksen tavallisimmat, tai ainakin histo- riallis-filologisessa kirjallisuudessa eni- ten käsitellyt, muutokset koskevat emo- tiivisia merkityksiä, joista keskeiset ovat pejoratiivinen (negatiivinen) ja ameliora- tiivinen (positiivinen) muutos. Tällainen muutos konnotatiivisessa merkityksessä voi ai heut taa myös denotatiivisen merki- tyksen muutoksen.
Bréalin lisäksi historiallis-filologisen aikakauden tutkijoista laajan esittelyn Geeraertsin kirjassa saa Herman Paul, joka hänkin oli myös leksikografi. Pau- lin ajattelussa keskeistä on kontekstin ja kielenkäytön tärkeyden korostaminen semanttisen muutoksen selittämisessä.
Paulin näkemyksen mukaan konteksti on keskeisessä asemassa, kun vakiintu- nut merkitys saa tilanteisen tulkinnan:
konteksti laukaisee tietyn tulkinnan. Toi-
saalta usein toistuvasta tilanteisesta mer- kityksestä voi tulla vakiintunut, joten kie- len rakenteen ja käytön välillä on dialek- tinen suhde.
Paitsi merkitysnäkemyksen psykolo- gisuudella, ensyklopedisuudella ja käyt- töpohjaisuudella, myös prototyyppiajat- telulla on juurensa historiallis-filologi- sessa kaudessa. Kognitiiviseslle tutki- mukselle oleelliseksi muodostuneen aja- tuksen sanan rajojen hämäryydestä ja merkityksen prototyyppisyydestä oli tuo- nut esille jo Karl-Otto Erdmann vuonna 1910.
Geeraertsin mukaan historiallis-filo- logisen tutkimussuuntauksen empiirinen ulottuvuus on nykyisenkin mittapuun mukaan huomattava, sillä tutkimuksissa käytetään erittäin runsaasti esimerkkejä eri kielistä erilaisten käsitteiden määritte- lemisessä ja valaisemisessa. Monet myö- hemmät leksikaalisen semantiikan tutki- mussuuntaukset eivät Geeraertsin mie- lestä saavuta samaa deskriptiivistä sy- vyyttä, ja tämän takia on valitettavaa, että niin monet mielenkiintoiset havainnot ja ilmiöt diakronisen semantiikan alueelta ovat tuntemattomia nykytutkijoille.
Strukturalismi, generativismi ja neostrukturalismi
Strukturalistisen leksikaalisen semantii- kan tähänastisesta yliedustuksesta huo- limatta Geeraerts käsittelee sitäkin laa- jasti kirjassaan, sillä se on yhä edelleen inspiraation lähde monille nykyisille tut- kimussuuntauksille. Strukturalistinen suuntaus ainakin osittain syntyi reak- tiona historiallis-filologiseen suuntauk- seen. Se hylkäsi psykologisen merkitys- näkemyksen ja korosti diakronisuuden sijaan synkronista näkökulmaa ja sema- siologian sijaan onomasiologiaa. Geera-
erts luonnehtii strukturalismilla olleen taipumus ”heittää semasiologinen lapsi historiallis-filologisen pesuveden mu- kana” (s. 93). Kieli nähtiin sanojen vä- listen suhteiden järjestelmänä. Sanan se- manttinen arvo riippui sen asemasta jär- jestelmässä, mutta merkityksen sisällöstä ei oltu kiinnostuneita, eikä myöskään po- lysemiasta. Merkitykseen kuului vain tie- toa sanan merkityssuhteista jossakin sa- nakentässä. Kieltä pidettiin itsenäisenä, muusta kognitiosta erottuvana systee- minä, ja kieleen kuuluva tieto erotettiin
”ensyklopedisesta” tiedosta. Tutkimus- suuntauksen kolmena keskeisenä kehi- telmänä Geeraerts esittelee leksikaalisen kenttäteorian, komponenttianalyysin ja relationaalisen semantiikan.
Leksikaalisen semantiikan genera- tiivisesta tutkimuksesta Geeraertsilla tietysti on paljon vähemmän sanotta- vaa kuin strukturalismista, koska tällä chomskylaisen lingvistiikan kaudella us- kottiin (enimmäkseen), että kielen ge- neettinen ydin on syntaktinen, ei se- manttinen. Strukturalistisen semantiikan piirissä aiem min syntynyt komponentti- analyysi löi itsensä läpi varsinaisesti vasta generatiivisella kaudella Katzin ja Fodo- rin teoriassa, ja tältä kaudelta ovat peräi- sin semanttisessa kirjallisuudessa toistu- vat bachelor- (Katz ja Fodor) ja kill-ana- lyysit (McCawley). Sittemmin generatii- visella formaalin kieliopin kaudella leksi- kaalinen semantiikka jäi syrjään.
Geeraerts nimittää neostrukturalisti- siksi tutkimussuuntauksia, jotka keskit- tyvät johonkin strukturalistiseen il miöön mutta tekevät sen post-generatiiviseen tapaan. Hän jakaa suuntaukset kahteen alaryhmään. Ensimmäisen ryhmän muo- dostavat suuntaukset, joiden merkitysnä- kemys perustuu komponentteihin. Täl- lainen on ensinnäkin Wierzbickan aja-
tus universaaleista semanttisista primitii- veistä (Natural Semantic Metalanguage), mutta komponentiaalinen merkitysnäke- mys sisältyy myös Jackendoffin konsep- tuaaliseen semantiikkaan, Bierwischin kahden tason semantiikkaan ja Puste- jovskyn generatiivisen leksikon teoriaan.
Wierzbickan teoriaa lukuun ottamatta nämä suuntaukset esittävät sanojen mer- kitykset formaalissa muodossa.
Jackendoffin, Bierwischin ja Puste- jovskyn teorioita Geeraerts luonneh- tii leksikaalisen semantiikan parsimoni- siksi malleiksi, jotka ottavat huo mioon merkityksen kontekstuaalisen jousta- vuuden mutta jotka yrittävät pitää ku- vauksen aisoissa siirtämällä suurimman osan joustavuudesta toiselle kuvauksen tasolle, jossa konteksti jäsentää ja muok- kaa merkitystä. Teoriat siis pyrkivät pitä- mään erossa kielellisen ja ensyklopedisen (pragmaattisen, kielenulkoisen) tason.
Toisen neostrukturalistisen seman- tiikan haaran muodostavat Geeraertsin luokituksessa ne lähestymistavat, joissa kehitetään edelleen relationaalista lek- sikkonäkemystä ja kohdistetaan huomio erilaisiin leksikaalisten suhteiden tyyp- peihin. Tälle haaralle on ominaista myös yhteys tietokonesemantiikkaan. Haa- raan kuuluvia kehitelmiä ovat ensinnäkin WordNet ja Melčukin Meaning Text The- ory, ja kolmantena syntagmaattisiin sano- jen suhteisiin perustuva distributionaali- nen korpusanalyysi.
Kognitivismin anti
leksikaaliselle semantiikalle
Geeraertsin kirjan laajin osio käsitte- lee kognitiivista semantiikkaa. Laajuutta Geeraerts perustelee sillä, että kyseessä on suosituin tämänhetkinen leksikaalisen semantiikan tutkimussuuntaus sekä tut-
kijoiden määrällä että julkaisuilla mitat- tuna. Suuntaukselle on ominaista ”mak- simalistinen” näkemys leksikaalisesta se- mantiikasta: semantiikan ja pragmatii- kan erottamista pidetään tarpeettomana, kieltä tarkastellaan laajemmassa kognitii- visessa yhteydessä ja kielenkäyttöä pide- tään tutkimuksen metodologisena perus- tana – ainakin periaatteessa.
Kognitiivinen semantiikka on rikas- tuttanut merkitysten tutkimusta katego- rioiden rakenteen protyyppisyyden, kä- sitteellisen metaforan ja metonymian teorian, idealisoitujen kognitiivisten mal- lien (idealized cognitive models) ja kehys- teorian sekä merkityksen muutoksen tut- kimuksen alueilla. Näiden neljän aiheen Geeraerts sanoo kuvastavan kolmea joh- tavaa kognitiivisen kielentutkimuksen teesiä: merkitys on kontekstuaalisesti joustava, se on sananrajat ylittävä kogni- tiivinen ilmiö ja siinä on kyse näkökul- man luomisesta.
Prototyyppisyyttä Geeraerts pitää sekä kategorian sisäistä rakennetta että polyse- miaa koskevana ilmiönä. Tämä on tärkeä tarkennus vain pintapuolisesti kognitii- viseen semantiikkaan tutustuneelle luki- jalle, joka ei aina prototyyppisyydestä lu- kiessaan ole ymmärtänyt, puhutaanko yh- den kategorian vai kategorioiden joukon rakenteesta. Geeraertsin mukaan kogni- tiivisessa semantiikassa yleisesti ajatel- laan, että yksittäisten merkitysten ja po- lyseemisten sanojen ”semanttinen ark- kitehtuuri” on samanlainen, ja siksi alun perin kategorian sisäistä rakennetta kos- keva prototyyppimalli on laajennettu kos- kemaan myös polysemiaa. Oleellinen tar- kennus on myös se, että prototyyppisyys itsessään jo on prototyyppinen käsite, jolla on neljä piirrettä: kaikki kategorian jäsenet eivät ole yhtä edustavia, katego- rialla on perheyhtäläisyysrakenne, se on
reunoiltaan hämärä eikä sitä voida mää- ritellä välttämättömien ja riittävien ehto- jen avulla. Nämä piirteet eivät kuitenkaan välttämättä ole samanaikaisia.
Prototyyppisyyteen perustuvan ka- tegoriointimallin kenties tärkeimpänä innovaationa Geeraerts pitää sitä, että siinä annetaan salienssille paikka sanan semasiologisen rakenteen kuvauksessa.
Yleensä tällainen kuvaus on keskittynyt kvalitatiivisiin suhteisiin, mutta myös mi- tattavissa olevat erot salienssissa kuuluvat siihen.
Merkityksiä yhdistävistä semantti- sista mekanismeista kognitiivinen seman- tiikka on ollut erityisen kiinnostunut me- taforasta, ja myös Geeraerts käsittelee sitä paljon kirjassaan. Ensinnäkin hän tietysti esittelee Lakoffin teorian käsitemetafo- rista (conceptual metaphor theory) mutta toteaa, että teorian edustajilla on ollut tai- pumus liioitella sen uutuutta: myös histo- riallis-filologisessa tutkimuksessa metafo- raa pidettiin pikemminkin kognitiivisena kuin stilistisenä mekanismina. Lakoffin teorian sanotaan tutkivan metaforaa erit- täin dekontekstuaaliseen tapaan ja käsit- televän niitä enimmäkseen ikään kuin ne olisivat abstrakteja sanakirjassa luetteloi- tuja rakenteita. Geeraerts näkee teoriassa kuitenkin metodologisen ongelman. Voi- daan olettaa metafora love is war ja sit- ten löytää ilmauksia, jotka sopivat kaa- vaan – mutta mitä jos kaava alun perin onkin väärä? Myöskään alueen (domain) käsite ei ole hyvin määritelty, ei teoreetti- selta eikä metodologiselta kannalta.
Ensyklopedisuus tarkoittaa kogni- tiivisessa tutkimuksessa muutakin kuin pelkästään sitä, että lekseemien kuvauk- sessa ei tehdä eroa merkitykseen kuulu- vien ja ensyklopedisten piirteiden välillä.
Se tarkoittaa myös sitä, että tiedon usko- taan järjestyvän yksittäisiä käsitteitä suu-
remmiksi kokonaisuuksiksi. Tällaisia ko- konaisuuksia kuvaavia käsitteitä ovat La- koffin idealisoitu kognitiivinen malli ja Fillmoren kehys. Näiden avulla voidaan yhdistää toisiinsa lekseemit, jotka kuulu- vat samaan laajempaan kognitiiviseen ra- kenteeseen, ja tämän takia kognitiivista semantiikkaa voidaan Geeraertsin näke- myksen mukaan luonnehtia myös ono- masiologiseksi tutkimukseksi.
Kognitiivisen ja historiallis-filologi- sen semantiikan läheisyyden huomioon ottaen ei Geeraertsin mielestä ole yllättä- vää, että kognitiivinen tutkimus on kiin- nostunut diakronisesta semantiikasta (s. 230). Niinpä kognitiivisen tutkimuk- sen piirissä on analysoitu muun muassa subjektiivistumista ja kieliopillistumista, joilla ilmiöinä on diakroninen ulottu- vuus.
Kognitiivisen semantiikan tulevaisuudesta
Geeraerts pohtii kirjassaan myös sitä, mi- ten kognitiivinen semantiikka käytän- nössä onnistuu elämään ohjelmansa mu- kaisesti. Yksi keskeinen kognitiivisen se- mantiikan ominaisuus on kontekstuaali- suus: semantiikkaa ei eristetä muista kie- len osa-alueista vaan sitä katsotaan eri- tyyppisten kontekstien luomaa taustaa vasten. Konteksteja on kolmenlaisia: psy- kologinen konteksti, laajempi kulttuu- rinen, historiallinen ja sosiaalinen kon- teksti sekä kielenkäyttökonteksti. Gee- raerts tarkastelee kontekstityyppi kerral- laan sitä, miten kontekstuaalinen ajattelu toteutuu muun muassa metaforatutki- muksessa.
Psykologisen kontekstin huomioon ottamisen voisi olettaa merkitsevän lä- heistä yhteyttä psykologisen tutkimuksen kanssa. Geeraertsin mukaan todellinen
tilanne ei kuitenkaan vastaa tätä ihan- netta. Prototyyppitutkimuksen alueel la lingvistinen ja psykolingvistinen tutki- mus ovat pitkälti kulkeneet omia polku- jaan. Toisaalta metaforatutkimuksessa niillä on ollut enemmän vuorovaikutusta, vaikka psykologisen tutkimuksen tu- lokset eivät aina olekaan sopusoinnussa käsite metaforateorian tutkimustulosten kanssa.
Metaforien kulttuuriseen ja historial- liseen kontekstiin ei Geeraertsin mielestä kognitiivisen semantiikan metaforatutki- muksessa riittävästi kiinnitetä huomiota.
Kognitiivinen tutkimus korostaa metafo- rien kokemuksellista luonnetta ja tarkas- telee niitä hyvin usein universalistisesta perspektiivistä ruumiillisuuden (embo- diment) käsitteen avulla. Metaforilla voi kuitenkin olla lähteitä, jotka eivät ole universaaleja vaan ovat sidoksissa tiet- tyyn kulttuuriin ja tiettyyn historialliseen kehitykseen.
Geeraerts korostaa sitä, että kulttuu- riset käsiteverkostot eivät uusiudu jokai- sella kulttuurin eri kehityskaudella. Siksi tarvitaan näiden mallien historiallisen al- kuperän tuntemusta, jotta niiden kehitys ja nykyinen muoto voidaan kunnolla ym- märtää. Kulttuurien väliset metaforisten kaavojen ja käsitemetaforien tutkimukset ovat Geeraertsin mukaan nykyään pää- semässä vauhtiin, mutta diakronian liit- tämistä metaforatutkimukseen ei vielä yleisesti pidetä metodologisesti tärkeänä eikä synkronisten tutkimusten vastakap- paleena vielä juurikaan ole diakronisia tutkimuksia metaforien historiasta.
Esimerkkinä kulttuuristen ja historial- listen tekijöiden huomioon ottamisen tarpeellisuudesta Geeraerts käsittelee kä- sitemetaforaa anger is heat ja tarkem- min sanottuna sen erikoistunutta muotoa anger is heat of a fluid in a contai-
ner. Geeraertsin ja Grondelaersin mu- kaan monissa eurooppalaisissa kielissä esiintyvät lukuisat leksikaaliset reliktit osoittavat, että metaforan motivaationa eivät olekaan vihan fysiologiset vaikutuk- set, kuten Lakoff ja Kövecses ovat esittä- neet. Taustalla lienee sittenkin Hippokra- teelta peräisin oleva, vuosisatoja euroop- palaista lääketieteellistä ajattelua hallin- nut teoria neljästä ruumiinnesteestä ja temperamentista, joka on jättänyt jäl- kensä meidän emotionaaliseen sanas- toomme.
Kolmannesta kontekstityypistä, kie- lenkäyttökontekstista, Geeraerts toteaa, että koska kognitiivinen lingvistiikka yhä enemmän ja enemmän pitää itseään käyttöpohjaisena teoriana, siitä tietysti on se metodologinen seuraus, että tutkitaan todellista kielenkäyttöä, tekstejä ja dis- kurssia, esimerkiksi käyttämällä korpuk- sia. Viimeisen vuosikymmenen aikana muun muassa kognitiivisessa metafora- tutkimuksessa onkin yhä enemmän tut- kittu metaforia todellisessa käyttökon- tekstissa, kuten kirjallisuudessa, politii- kassa, tieteessä ja mainonnassa.
Vielä tavallisempaa kuin metafora- tutkimuksissa korpusten käyttö on ollut kognitiivisissa kategoriointi- ja polyse- miatutkimuksissa. Tällä alueella korpus- materiaalia onkin käytetty jo pitkään ni- menomaan eurooppalaisessa tutkimuk- sessa. Geeraertsin mukaan kognitiivisen leksikaalisen semantiikan korpustutki- muksissa on tällä hetkellä käynnissä ke- hitys, jossa käytetään yhä enemmän kvantitatiivisia menetelmiä ja tehdään paljon onomasiologisia tutkimuksia.
Vaikka korpuspohjaisen kognitiivisen leksikaalisen semantiikan alueella kvan- titatiivista, onomasiologista tutkimusta harjoittavien tutkijoiden määrä ei vielä ole kovin suuri, tämä tutkimustyyppi on
Geeraertsin mielestä kuitenkin tärkeä ja hän pitää sen kehittämistä oleellisena.
Kategorioinnin mentaalinen akti on ni- menomaan onomasiologinen, ei sema- siologinen, ja onomasiologiset valinnat tehdään parole-tasolla. Sananvalinnan tutkiminen konkreettisen kielenkäytön näkökulmasta tarkoittaa käytännössä so- siovariationaalista selvitystä, sillä kielen- käyttäjät ottavat valintaa tehdessään huo- mioon sanojen sosiolingvistisen arvon.
Kieliyhteisössä tapahtuvan muutoksen laajeneminen taas on yksilöllisten valin- tojen kumulatiivinen tulos, ja siten vain yksilöllisiä valintoja tutkimalla voidaan selvittää leksikaalisen muutoksen ”näky- mättömän käden” mekanismeja.
Geeraertsin mukaan kognitiivisella semantiikalla on edelleen alueita valloi- tettavanaan. Yhteyttä psykologiaan pitää vahvistaa, ja sosiosemanttisten normien muodostumisen ja leksikaalisen merki- tyksen sosiaalisen variaation tutkimusta tarvitaan lisää. Kulttuuristen mallien ja käsitteellisten metaforien tutkimuk- sessa pitäisi kiinnittää enemmän huo- miota mallien historialliseen välittymi- seen. Myös uusien ja konventiaalistunei- den metaforien erottamiseksi historialli- set tutkimukset ovat relevantteja. Kogni- tiivisen tutkimuksen piirissä tarvitaan li- sää myös käyttöpohjaisen metodologian kehittämistä.
Kielentutkimuksen ja leksikografian suhde
Geeraertsin kirjassa tulevat jonkin verran esille myös kielentutkimuksen ja leksiko- grafian yhteydet, vaikka hän sanookin rajanneensa aiheensa ulkopuolelle kai- ken soveltavan leksikaalisen tutkimuk- sen, esimerkiksi juuri leksikografian. Hän luonnehtii (hieman liioitellen) leksiko-
grafian olevan sanojen merkitysten suu- ren mittakaavan kuvauksena ainakin pe- riaatteessa leksikaalisen semantiikan ”si- sartiede”, vaikka käytännössä sisarusten suhde ei aina ole ollut läheinen. Struktu- ralistista komponenttianalyysia esitelles- sään Geeraerts muistuttaa siitä, että tällä analyysilla on yhteys perinteiseen lek- sikografiseen käytäntöön määritellä sanat analyyttisesti jakamalla ne itseään yksin- kertaisemmiksi käsitteiksi. Leksikogra- fiassa tämä aristoteelinen määrittelytapa tunnetaan etenkin latinankielisellä ni- mellä genus proximum et differentias spe- cifica. Laajemmin hän on käsitellyt lek- sikografiaa monissa aikaisemmissa kir- joituksissaan: hän on kirjoittanut muun muassa siitä, että prototyyppisyyteen pe- rustuva merkitys- ja kategorianäkemys on leksikografiassa itse asiassa tavallinen, vaikka yleensä sanakirjojen oletetaan pyrkivän toteuttamaan (pahamaineista) klassista, välttämättömiin ja riittäviin eh- toihin perustuvaa merkitysnäkemystä (Geeraerts 2006).
Selvimmin leksikaalisen semantiikan ja leksikografian yhteydet tulevat kirjassa esille historiallis-filologista tutkimusta ja distributionaalista korpusanalyysia kä- sittelevissä osuuksissa. Leksikaalisen se- mantiikan synnyn kolmena eri taustavai- kuttajana Geeraerts esittelee spekulatii- visen etymologian tradition, retoriikan opetuksen ja leksikografian. Kun oras- tavan leksikaalisen semantiikan tutkijat 1800-luvun alussa tarvitsivat materiaa- lia, esimerkkejä sanojen semanttisesta käyttäytymisestä, he kääntyivät ensinnä- kin vanhojen tekstien filologisen tutki- muksen mutta myös leksikografian puo- leen. Laajoista yksikielisistä sanakirjoista tutkijat tällöin saivat paljon esimerkkiai- neistoa: polyseemisia sanoja, joiden mer- kitysten keskinäiset suhteet ovat kuvatta-
vissa metaforan ja metonymian kaltaisten käsitteiden avulla.
Leksikografia on ollut myös keskeinen distributionaalisen tutkimussuuntauksen synnyn taustavaikuttaja. John Sinclair ke- hitti ja sovelsi distributionaalisia ajatuk- siaan Collins Cobuild English Language Dictionaryn päätoimittajana. Sanakir- jaa varten oli luotu 20 miljoonan sanan korpus, mikä oli 1980-luvulla aivan uutta leksikografiassa. Geerarts tosin muistut- taa, että suurten tekstikorpusten kanssa työskentely ei sinänsä kuitenkaan ollut uutta sanakirjantekijöille. Myös suuret historialliset sanakirjat olivat omalla vai- valloisella manuaalisella tavallaan kor- puspohjaisia. Esimerkiksi Oxford English Dictionary pohjautuu valtavaan kokoel- maan lainauksia historiallisista teksteistä, ja sanakirjan toimittajien käyttämä ana- lysoinnin ja luokittelun metodi perustui sanan tulkintaan kontekstissaan, niiden elementtien tarkasteluun, joiden kanssa sana tekstissä esiintyy. Idea siitä, että se- manttisen kuvauksen empiirisenä perus- tana käytetään suurta kieliaineistoa, on siis itse asiassa, kuten Geeraerts luonneh- tii, jatkoa filologisen ja leksikografisen työn hienoimmille perinteille.
Geeraerts uskoo, että korpuspohjai- nen lähestymistapa leksikaaliseen ku- vauk seen tulee lähentämään leksikaalista semantiikkaa ja leksikografiaa toisiinsa.
Analyysista synteesiin
Kirjansa lopuksi Geeraerts tekee yhteen- vetoa leksikaalisen semantiikan kehi- tystä muovanneista voimista. Leksikaa- liselle semantiikalle on hänen näkemyk- sensä mukaan ollut ominaista syklinen prosessi, jossa kognitiivisen semantiikan synty on osittain merkinnyt paluuta his- toriallis-filologisen kauden kiinnostuk-
sen kohteisiin. Yksi keskeinen teoreetti- nen jakaja on ollut jännite maksimalis- min ja tätä rajoittuneemman tai peräti minimalististisen näkökulman välillä.
Tähän jakoon liittyy muitakin opposi- tioi ta: käyttö vs. rakenne, pragmatiikka vs. semantiikka, konteksti vs. systeemi, joustavuus vs. pysyvyys, kognitio vs.
merkitys. Maksimalistinen näkemys ei tee eroa semanttisen ja ensyklopedisen tiedon välillä, ei erota lingvististä raken- netta muusta kognitiosta ja näkee prag- matiikan erottamattomana osana seman- tiikkaa. Minimalistisessa näkemyksessä taas pyritään säilyttämään nämä opposi- tiot. Minimalismin kannalla ovat struk- turalistinen ja (tosin lievemmässä muo- dossa) neostrukturalistinen suuntaus, ja maksimalistisia ovat historiallis-filologi- nen ja kognitiivinen. Ero voi tosin olla yhden suuntauksen sisäinenkin: tämä on ominaista generatiiviselle semantiikalle, jonka kiinnostus formalisointiin on jat- kunut neostrukturalistisissa suuntauk- sissa ja kiinnostus kognitiiviseen adek- vaattiuteen taas kognitiivisessa seman- tiikassa. Geeraerts toteaa, että leksikaali- sen semantiikan kehitys on täten kulke- nut strukturalistisesta dekontekstualisoi- tumisesta (re)kontekstualisoitumiseen, ja tällainen kehitys on ollut ominaista myös kielitieteen koko kentälle.
Toisaalta leksikaalisen semantiikan kehitykseen on kuulunut empiirisen alueen jatkuva laajentuminen. Tässä laa- jentumisessa jokaisella keskeisellä tutki- mus traditiolla on ollut oma tärkeä osansa ja omat kiinnostuksen kohteensa. Geera- erts luonnehtii kehityksen kulkeneen his- toriallis-filologisen tutkimuksen harjoit- tamasta kvalitatiivisesta semasiologiasta (sanan merkitykset ja merkitysten väli- set linkit) strukturalistien ja neostruktu- ralistien kvalitatiiviseen onomasiologiaan
(sanojen väliset leksikaaliset suhteet, ken- tät ja taksonomiat) ja päätynyt kognitiivi- sessa semantiikassa tutkimaan kvantita- tiivisiakin ilmiöitä sekä semasiologiselta (prototyyppisyys sanan merkityksen si- säisenä ja polyseemisen sanan merkitys- ten välisenä ilmiönä) että onomasiologi- selta (prototyyppisyys sanojen välisenä il- miönä, salienssieroina) kannalta.
Geeraerts päättää kirjansa ennustuk- seen leksikaalisen semantiikan tulevai- suudesta. Kognitiivisen tutkimuksen si- sällä tehdyn kvantitatiivisen tutkimuksen lähentyminen distributionaaliseen kor- pusanalyysiin on Geeraertsin arvion mu- kaan leksikaalisen semantiikan todennä- köinen kehityslinja, joka tulee synnyttä- mään paljon uutta tutkimusta. Distri- butionalismi tarjoaa erinomaisen em- piirisen pohjan leksikaaliselle tutkimuk- selle. Geeraertsin mielestä distributiona- lismi ja kognitiivinen semantiikka ovat
myös teoreettisesti lähekkäisiä. Molem- mat ovat käyttöpohjaisia, ja koska distri- butionalismi on vähiten strukturalistinen ja kontekstuaalisin neostrukturalistisista suuntauksista, se on yhdistettävissä kog- nitiivisen semantiikan kontekstualisoitu- vaan kehitykseen. (S. 285.)
Nina Kamppi etunimi.sukunimi@kotus.fi
Lähteet
Geeraerts, Dirk 2003: Meaning and definition. – Piet van Sterkenburg (toim.), A practical guide to lexicography s. 83–93. Terminology and lexicography research and practice 6. Amsterdam:
John Benjamins.
—— 2006: Words and other wonders. Papers on lexical and semantic topics. Cognitive linguistic research 33. Berlin: Mouton de Gruyter.
