Toni Salo Käyttäjälähtöinen suunnittelu sovellettuna muistisairaille tarkoitettuun laitteeseen:
Case Axitare
Huhtikuu 2021
Taiteen kandidaatin opinnäytetyö Muotoilun koulutusohjelma
Muotoilun laitos Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Aalto-yliopisto
Aalto-yliopisto, PL 11000, 00076 AALTO www.aalto.fi Taiteen kandidaatin opinnäytteen tiivistelmä
Tekijä Toni Salo
Työn nimi Käyttäjälähtöinen suunnittelu sovellettuna muistisairaille tarkoitettuun laitteeseen:
Case Axitare
Laitos Muotoilun laitos Koulutusohjelma Muotoilu
Vuosi 2021 Sivumäärä 26 Kieli Suomi
Tiivistelmä
Tämän työn tarkoituksena on tarkastella käyttäjälähtöistä suunnittelua sovellettuna muistisairaille suunnattuun lääkinnälliseen laitteeseen. Käytännön tuloksena on suunnitteluperiaatteiden
soveltaminen lääkejakeluautomaatin ulkoasuun.
Muistisairauden aiheuttamat ongelmat keskittyvät ensisijaisesti iäkkäisiin ihmisiin, ja vakavat muistioireet edistävät tarvetta päivittäiseen tai kokoaikaiseen hoitoon. Tämän vuoksi tässä tutkielmassa puhutaan yleisesti kotihoito- ja laitoshoitoympäristöistä, ja myös suuri osa
tutkimusaineistosta keskittyy tämän käyttäjäkunnan tarkasteluun. Älykkään dosetin ensisijaisena kohderyhmänä ovat muistisairaat jotka vielä pärjäävät kohtuullisen hyvin itsenäisesti. Tässä
ryhmässä oireet ovat yleensä samankaltaisia kuin laitoshoidossa olevilla, mutta ilmenevät sairauden varhaisessa vaiheessa lievempinä.
Älykkään dosetin on tarkoitus vähentää hoitajien lääkeannosteluun käyttämää työaikaa. Samalla kun automatiikka laskee hoitokustannuksia, voidaan kotihoidon kaltaiset palvelut kuten lääkejakelu ulottaa entistä varhaisempaan vaiheeseen ja vähäoireisempien asiakkaiden avuksi. Tämä
todennäköisesti parantaa pitkäaikaisterveyttä lääkehoidon pysyessä säännönmukaisempana. Lisäksi muistisairaan asiakkaan kannalta toiminnan opettelu ja laitteen hyväksyminen on sitä helpompaa, mitä aiemmin hän tutustuu laitteeseen.
Hoitajien työtehtäviin käyttämä aika on merkittävä kustannus yhteiskunnalle ja terveydenhuollolle.
Asiakkaan kannalta on suuri merkitys sillä, jos hoitaja voi käyttää aikaansa muuhun kuin perustehtävien hoitamiseen. Arvion mukaan yli puolet dementiaoireisista asiakkaista ovat kohtuullisen kykeneviä huolehtimaan ainakin osasta omia päivittäisiä askareitaan. Nämä tekijät puoltavat laiteinvestointeja työtehtävien tehostamiseksi, ja tämä puolestaan synnyttää tarpeen jossa laadukasta suunnittelua tarvitaan asiakkaiden itsenäisen elämän edistämiseksi.
Tämä kandidaatintyö käsittelee dementiaystävällistä suunnittelua kirjallisuustutkimuksen kautta.
Pyrin vastaamaan kysymykseen millaista tutkimusta dementiaystävällisestä suunnittelusta on tehty, millaisia ovat dementiaan liittyvät haasteet yleisesti sekä minkälaisia johtopäätöksiä siitä voidaan vetää dementiaystävällisen tuotesuunnittelun suhteen.
Avainsanat Dementia, kotihoito, käyttäjälähtöisyys, lääkehuolto, lääkintälaitteet, muistihäiriöt, teollinen muotoilu, tuotekehitys
1. Johdanto 3
2. Tuotesuunnittelun ja käyttäjälähtöisen suunnittelun periaatteita 4 2.1 Esteetön suunnittelu, eli Accessible Design tai Universal Design
3. Muistisairaudet ja Design for Dementia 8
3.1 Muistisairauksien ja dementian muodostamat haasteet 3.2 Identiteetin ja esineen suhde ikääntyvillä
3.3 Kehittyvä muistisairaus ja itsenäisyyden merkitys käyttäjälle
4. Muistisairaudet muotoilututkimuksessa 13
4.1 Design for Dementia - Ratkaisuja ympäristöihin 4.2 Design for Dementia - Käyttöliittymätutkimus
5. Case Axitare 16
5.1 Markkinakatsaus 5.2 Muotoilun periaatteet 5.3 Muotoiluprosessi
6. Yhteenveto 24
7. Lähdeluettelo 25
1 - Johdanto
Tämän työn tarkoituksena on tarkastella käyttäjälähtöistä suunnittelua sovellettuna muistisairaille suunnattuun lääkinnälliseen laitteeseen. Käytännön tuloksena on suunnitteluperiaatteiden soveltaminen lääkejakeluautomaatin ulkoasuun.
Muistisairauden aiheuttamat ongelmat keskittyvät ensisijaisesti iäkkäisiin ihmisiin, ja vakavat muistioireet edistävät tarvetta päivittäiseen tai kokoaikaiseen hoitoon. Tämän vuoksi tässä tutkielmassa puhutaan yleisesti kotihoito- ja laitoshoitoympäristöistä, ja myös suuri osa tutkimusaineistosta keskittyy tämän käyttäjäkunnan tarkasteluun. Älykkään dosetin ensisijaisena kohderyhmänä ovat muistisairaat jotka vielä pärjäävät kohtuullisen hyvin itsenäisesti. Tässä ryhmässä oireet ovat yleensä samankaltaisia kuin laitoshoidossa olevilla, mutta ilmenevät sairauden varhaisessa vaiheessa lievempinä.
Älykkään dosetin on tarkoitus vähentää hoitajien lääkeannosteluun käyttämää työaikaa.
Samalla kun automatiikka laskee hoitokustannuksia, voidaan kotihoidon kaltaiset palvelut kuten lääkejakelu ulottaa entistä varhaisempaan vaiheeseen ja vähäoireisempien asiakkaiden avuksi.
Tämä todennäköisesti parantaa pitkäaikaisterveyttä lääkehoidon pysyessä
säännönmukaisempana. Lisäksi muistisairaan asiakkaan kannalta toiminnan opettelu ja laitteen hyväksyminen on sitä helpompaa, mitä mitä aiemmin hän tutustuu laitteeseen.
Hoitajien työtehtäviin käyttämä aika on merkittävä kustannus yhteiskunnalle ja
terveydenhuollolle. Asiakkaan kannalta on suuri merkitys sillä, jos hoitaja voi käyttää aikaansa muuhun kuin perustehtävien hoitamiseen. Arvion mukaan yli puolet dementiaoireisista
asiakkaista ovat kohtuullisen kykeneviä huolehtimaan ainakin osasta omia päivittäisiä askareitaan. Nämä tekijät puoltavat laiteinvestointeja työtehtävien tehostamiseksi, ja tämä puolestaan synnyttää tarpeen jossa laadukasta suunnittelua tarvitaan asiakkaiden itsenäisen elämän edistämiseksi.
Tämä kandidaatintyö käsittelee dementiaystävällistä suunnittelua kirjallisuustutkimuksen kautta. Pyrin vastaamaan kysymykseen millaista tutkimusta dementiaystävällisestä
suunnittelusta on tehty, millaisia ovat dementiaan liittyvät haasteet yleisesti sekä minkälaisia johtopäätöksiä siitä voidaan vetää dementiaystävällisen tuotesuunnittelun suhteen.
Työn toisessa luvussa tarkastellaan tuotesuunnittelun ja käyttäjälähtöisen suunnittelun periaatteita, joihin esteetön suunnittelu pohjautuu. Kolmannessa osassa tutustutaan
muistisairauksien ja dementian yleisiin piirteisiin. Neljännessä osassa esitellään
dementiaystävällistä suunnittelua ja ratkaisuja erityisesti tila- ja käyttöliittymäsuunnittelun kautta.
Viimeinen luku kuvaa havaittujen periaatteiden soveltamista omaan työhön.
2 - Tuotesuunnittelun ja käyttäjälähtöisen suunnittelun periaatteita
Uusien tuotteiden suunnittelu on elintärkeää kaupallisille yrityksille. 90% haastatelluista johtajista näki tuotekehityksen kriittisenä yrityksen tavoitteiden saavuttamiseksi, niin ilmailu- ja ajoneuvoteknologian, lääketuotannon kuin telekommunikaationkin aloilla. Kuluttajatuotteiden suunnittelu kuitenkin vaikuttaisi olevan hankalaa. Jokaista 100 uutta tuotekehitysprojektia kohden 60% päättyi ennen markkinoille päätymistä, ja markkinoille päässeistä vain noin puolet onnistuivat. Tällöin kysymykseksi muodostuu onko menestyville tuotteille löydettävissä jotain yksittäistä yhdistävää tekijää. (Groen ja Noyes 2011, s. 405)
Tuotesuunnittelun menestykseen vaikuttavat lukuiset tekijät sekä yrityksen ulko- että sisäpuolella. Ernstin (2002) tekemän 310 projektia sisältävän tutkimuksen mukaan asiakkaan mukaan ottaminen tuotekehityksen kaikissa vaiheissa, alun ideointivaiheesta lopulliseen lanseeraukseen, tuottaa keskimäärin parempia tuloksia. Tutkimuksessa havaittiin myös että vain muutaman asiakkaan huomiominen tai erilaisten asiakastekijöiden ristikkäisen vaikutuksen huomioimatta jättäminen heikensi menestymisen mahdollisuutta.
Toisessa tutkimuksessa todettiin että käyttäjävaatimusten oikein määrittelyllä on 48%
osuus projektin onnistumiseen (Lo et al 2000). Nämä tutkimukset näyttäisivät viittaavan siihen, että käyttäjäkeskeisyyden huomioimisella ja onnistuneella muotoilulla on merkittävä vaikutus projektin onnistumiseen. Suurin riski puolestaan vaikuttaisi liittyvän siihen, että käyttäjäkunnasta muodostetaan kuva vain pienen aineiston perusteella. Käyttäjälähtöinen suunnittelu tarjoaa myös mahdollisuuden havaita huonosti suunnitellut osa-alueet, kuten Norman (1988, s. 162) kuvaa.
Käyttäjälähtöisen suunnittelun ajatus ei sinänsä ole uusi. Ensimmäiset merkit siitä olivat nähtävissä jo Taylorin vuonna 1911 julkaistussa Principles of Scientific Management -
teoksessa. Taylorin tarkoituksena oli parantaa tuotannon tehokkuutta ja resurssien käyttöä Yhdysvaltain laajuisesti, panostamalla järjestelmälliseen, tutkimustietoon perustuvaan
johtamiseen ja siihen kouluttamiseen. Laajemmin käyttäjälähtöinen suunnittelu kuitenkin ilmestyi muotoiluun 1960-luvulla, kun alaa todettiin vaivaavan jollakin tavalla myös huonojen
muotoiluratkaisuiden epidemia. Samalla huomio alkoi kiinnittyä entistä enemmän ihmislähtöiseen ja yhteiskunnalliseen ajatteluun.
Liz Sanders (1992) on määritellyt kolme vaatimusta onnistuneelle tuotteelle: tuotteen täytyy olla käytännöllinen, helppokäyttöinen ja haluttava. Käytännöllisyys viittaa tuotteen käyttötarkoitukseen; tuotteen täytyy toteuttaa jokin haluttu tehtävä hyvin. Helppokäyttöisyys määritelmällisesti tarkoittaa että tuotteen kanssa tapahtuvan vuorovaikutuksen tulee tapahtua miellyttävästi. Haluttavuudella puolestaan viitataan tuotteen herättämiin tunnereaktioihin:
suhtautuminen tuotteeseen ja sen käyttämiseen voi olla positiivinen tai negatiivinen. Tämä pitää paikkaansa myös tasolla joka ei suoraan liity käytettävyyteen tai käytännöllisyyteen - tuotteesta muodostuu mielikuvia jo ennen siihen koskemista, johon ulkoasu vaikuttaa. (van Gorp ja Adams 2012, s. 3)
Tuotesuunnittelun lähtökohtana tässä on siis selvästi käyttäjä sekä käyttäjän
määrittelemä käyttötarkoitus - toisin sanoen, puhutaan käyttäjälähtöisestä suunnittelusta.
Käyttäjälähtöiseen tuotekehitykseen liittyy läheisesti käyttäjätutkimus. Tämän tarkoituksena on
ymmärtää käyttäjän tarpeita ja toimintatapoja, huomioiden paitsi mitä käyttäjä sanallisesti kuvaa tekevänsä, myös mitä käyttäjä käytännössä tekee vuorovaikuttaessaan laitteen kanssa.
Esimerkkinä käyttäjätutkimuksen löydöksistä, Norman ottaa esimerkiksi päältäajettavan lattiansiivouskoneen. Laitteesta tehdyssä käyttäjätutkimuksessa paljastui muun muassa
käyttäjien tapa nauttia kahvia öisin käyttäessään siivouskonetta. Tuloksena valmistaja päätti tehdä vähäisen lisäyksen, eli asentaa istuimen viereen kupinpidikkeen. Vaikka tällä ei ollut suurta merkitystä itse laitteen toiminnalle, se helpotti käyttäjien omaksumia toimintamalleja ja tätä kautta sekä paransi käyttökokemusta että tehosti siivousta.
Norman huomauttaa myös että käyttäjällä ja suunnittelijalla voi olla hyvin erilainen käsitys laitteesta ja sen toiminnasta. Kun suunnittelijalla on yleensä hyvä käsitys laitteen teknisistä ominaisuuksista, käyttäjä puolestaan muodostaa käsityksensä puhtaasti tekemiensä havaintojen kautta. Havaintoihin liittyviä tekijöitä ovat tuotteen ulkoasu, käyttötapa, laitteen antama palaute, sekä laitteeseen liittyvät ohjeet ja ohjekirjat. Toisin sanoen, tuotteen pitäisi antaa käyttäjälle selkeä kuva toimintaperiaatteista muutenkin kuin ohjekirjan perusteella, jotta käyttäjä osaisi hahmottaa tuotteen toiminnan oikein. Tuotteen ymmärtäminen ehkäisee virheitä ja turhautumista, sekä parantaa käyttäjäkokemusta.
Käyttäjillä voi olla tuotteisiin liittyen yksilöllisiä näkemyksiä ja tarpeita. Käyttäjälähtöiseen suunnitteluun tarvitaan ymmärrystä käyttäjän yksilöllisestä kokemuksesta, eli suunnittelua on tehtävä käyttäjätutkimuksen kautta. Tällöin voidaan huomioida erilaisten käyttäjien näkemyksiä samasta tuotteesta. Näiden käyttökokemuksien huolellinen analyysi paljastaa erilaisia puolia tuotteen käytöstä. Katz-Haas (1998) kuvailee käyttäjälähtöistä suunnittelua “prosessiksi joka tarkastelee kognitiivisia tekijöitä (kuten havaintokykyä, muistia, oppimista ja ongelmanratkaisua) siten miten ne ilmenevät ihmisten vuorovaikuttaessa esineiden kanssa”.
Ongelmia tässä perusteellisessa käyttäjätutkimuksessa ovat suuri määrä vaadittuja tutkimusresursseja, sekä edellä mainittujen ‘kognitiivisten tekijöiden’ tärkeys eri tuotteisiin sovellettuna. Mitkä kognitiivisista tekijöistä pitäisi milloinkin huomioida, ja voiko niistä valita vain osan? Samoin ongelmana on määritellä milloin tietoa on kerätty tarpeeksi. Lähtökohtaisesti, yksilöllistä kokemusta tarkasteleva tutkimus tuottaa pirstaleisesti tietoa käyttäjien näkökulmasta.
Tältä pohjalta tutkimustulos voi muodostua liian laajaksi, tai toisaalta jäädä liikaa yksittäisten haastateltavien kokemukseen kiinni, jolloin muodostuu riskejä että tutkimus ei anna riittävän laajaa kuvaa käyttäjäkunnasta.
Tuotteen käytön ja käytettävyyden osalta voidaan nähdä kaksi erilaista mukautumisen mallia: joko käyttäjä mukautuu tuotteen toimintatapaan, tai tuote voidaan mukauttaa käyttäjän tapaan toimia. Yleensä jälkimmäistä on pidetty käyttäjän kannalta parempana: mikäli käyttäjää vaaditaan muuttamaan toimintaansa tuotteen kohdalla, on väärinkäytön tai onnettomuuksien riski suurempi. Käyttötarkoituspohjainen tarkastelu helpottaa tässäkin käyttäjää. Mikäli tuotteen käyttötarkoitus on tarkasti määritelty, on tuotetta helpompi käyttää oikein.
Käyttäjälähtöiseen suunnitteluun kuuluu myös prototyypin kokeiluttaminen käyttäjillä.
Koska suunnittelija harvoin on tuotteen käyttäjä, eikä kaikkien käyttäjien tarpeita voida huomioida piirustuspöydän ääressä, antaa käyttäjätestaus arvokasta palautetta
kehitysprosessin eri vaiheissa. Kokeileminen ja prototyypin muokkaaminen tässä vaiheessa on yleensä parempi vaihtoehto kuin viedä tuote markkinoille asti ennen kuin viat huomataan.
Tämä käyttäjillä testaamiseen perustuva iteratiivinen suunnitteluprosessi on suosittu myös nykyisessä ohjelmistosuunnittelussa. Jatkuvan käyttäjätestaamisen menetelmän hyvä puoli on tasaisen laadukkaan lopputuloksen tuottaminen - kun tuotetta testautetaan mahdollisimman usein, se saadaan muokattua sellaiseksi joka miellyttää mahdollisimman monia. Toisaalta, Norman (2003, s. 97) huomauttaa että tämä on myös iteratiivisen suunnittelun heikkous:
tuotteesta tulee herkästi kasa kompromisseja ilman omaa luonnettaan. Onkin muotoilijan tehtävä miettiä ja tulkita mikä ulottuvuus on tuotteelle tärkeämpi: erottuva persoonallisuus vai yleinen miellyttävyys. Tämä riippuu siitä, millaiselle kohderyhmälle ja millaiseen käyttöön tuote on suunniteltu.
2.1 Esteetön suunnittelu, eli Accessible Design tai Universal Design
Esteettömällä suunnittelulla tarkoitetaan suunnittelua joka ottaa huomioon erilaisten
vähemmistöryhmien kokemat rajoitukset. Tälläisiä ovat esimerkiksi näkö- tai kuulovammaiset, tai ihmiset joiden liikuntakyky on heikentynyt. Ihmisiin liittyvät esteettömyystekijät voidaan jakaa neljään osa-alueeseen: näköaistiin, kuuloaistiin, liikuntakykyyn ja kognitiivisiin kykyihin
vaikuttaviin haittoihin (Petrie ja Bevan 2009). Erityistarpeita omaava henkilö voi omata näistä yksittäisiä tai useampia, ja erityisesti vanhemmilla senioreilla nämä voivat esiintyä yhdessä. Yksi haitta voi myös myötävaikuttaa muihin, esimerkiksi haittaamalla osallistumista kuntouttavaan toimintaan.
Kenties yleisin esimerkki esteettömästä suunnittelusta käsittelee liikuntavammaisten pääsyä rakennuksiin. Kuitenkaan esteetön liikkuminen ei ole erityisen vanha ilmiö.
Esteettömyyden käsite on syntynyt 1960-luvun lopulla, liikuntaesteisten halusta kiinnittää
huomiota vallitseviin ongelmiin. Liikkeen toiminnan seurauksena ensimmäinen yhdysvaltalainen laki esteettömistä kulkureiteistä rakennuksissa hyväksyttiin vuonna 1968. Suhteellisen
myöhäinen ajankohta näkyykin siinä, että huomattavaa osaa 1900-luvun rakennuksista ei ole suunniteltu liikuntaesteisiä ajatellen. Nykyaikaiset esteettömyysvaatimukset onkin pyritty täyttämään useimmiten korjaamalla tilannetta jälkikäteen erilaisilla rampeilla ja hissiratkaisuilla, eli esteetön suunnittelu on tullut jälkikädessä.
Termien ‘esteetön suunnittelu’ ja ‘universaali suunnittelu’ välillä on merkitysero.
Ensimmäisellä viitataan ensisijaisesti tarpeettomien esteiden poistamiseen huonon liikuntakyvyn omaavien käyttäjien tieltä. Jälkimmäinen termi puolestaan viittaa ajatukseen jossa on yksi suunnitteluvaihtoehto ottaa huomioon myös heikommin liikuntakykyiset tai muuten estyneet henkilöt, eikä erillisiä ratkaisuita tarvita.
Universaali suunnittelu on noussut ideaaliksi vasta 2000-luvun puolella. Esteetön suunnittelu ei kuitenkaan välttämättä ole toteuttanut universaalin muotoilun periaatetta tällöinkään. Esimerkiksi myös muotoilun koulutuksesta kuuluisan hollantilaisen teknisen korkeakoulun TU Delftin kirjastorakennus valmistui vuonna 1995, mutta vielä tällöinkin liikuntaesteetön sisäänkäynti sijoitettiin julkisivun sijasta rakennuksen takaovelle, jota kautta henkilökunnan tuli erikseen käydä päästämässä pyörätuolilla liikkuvat sisään. (Steinfeld &
Maisel 2012, s. 120)
Toisaalta ‘universaali’ ei välttämättä tarkoita suunnittelua pelkästään vammaisten ihmisten kannalta, vaan myös normaalikykyiset ihmiset voivat hyötyä hyvästä suunnittelusta poikkeustilanteissa tai toimintatapojen muuttuessa. Esimerkiksi rampit ja hissit voivat helpottaa
tavaroiden, lastenrattaiden tai polkupyörien kuljetusta. Näistä esimerkkinä voidaan pitää sitä, miten polkupyörien kuljettaminen on muuttunut ei-toivotusta toiminnasta halutuksi
ominaisuudeksi Helsingin metrossa, kun kaupunki on halunnut poliittisista syistä helpottaa ympäristöystävällistä liikkumista.
Esteettömästi muotoiltujen tuotteiden yksi kaupallinen heikkous on niiden rajoitettu käyttäjäkunta. Kun tuote on suunnattu vain yhdelle tarkkaan rajatulle käyttäjäkunnalle, sen markkinoitavuus heikkenee ja myyntimäärät pienenevät. ‘Universaalin’ muotoilun puolestaan tekee houkuttelevaksi yrityksille sen laajempi markkinoitavuus, kun yksi tuote sopii kaikille käyttäjille, ja kenties myös käyttäjille joille tuote ei ole aiemmin sopinut. Markkinointia
‘universaalin muotoilun’ kohdalla helpottaa myös se, että eläkeikää lähestyvät ihmiset
muodostavat entistä suuremman ostajaryhmän, johon hyvä ergonomia ja universaali suunnittelu vetoaa entistä enemmän. Tämän käyttäjäkunnan kasvaminen - ja usein hyvä ostovoima - on tuonut markkinoille entistä enemmän tuotteita, joissa universaali muotoilu on huomioitu.
Nykyisin esteettömyyttä säätelevät ja ohjaavat lukuisat säännökset ja suositukset.
Esimerkiksi Rakennusmääräyskokoelmassa määrätään ottamaan huomioon lasten, vanhuksien ja vammaisten esteettömyys ja käytettävyys. Samoin käyttöliittymiä ajatellen olemassa on esimerkiksi ohjeistus Nordic Guidelines for Computer Accessibility, joka suosittelee erilaisia esteettömyyttä edistäviä periaatteita käyttöliittymiä suunnitellessa, ja joka pohjautuu vahvasti universaalin suunnittelun periaatteisiin.
3. Muistisairaudet ja Design for Dementia
Esteettömän suunnittelun huomio on viimeiset 50 vuotta kiinnittynyt ensisijaisesti liikuntakyvyn huomioimiseen. Muut osa-alueet kuten suunnittelu kognitiivisia haasteita ajatellen ovat tulleet jälkijunassa. Asia on kuitenkin tullut varsinkin vanhusystävällisen suunnittelun osalta
länsimaissa huomion arvoiseksi tällä vuosituhannella, kun suuret sodanjälkeiset ikäluokat ovat tulleet eläkeikään. Ikääntyvän väestön maissa laadukkaiden hoivapalveluiden ja
asumisympäristöjen tarjonta on muodostumassa entistä suuremmaksi kysymykseksi.
Ikääntyvien ihmisten ympäristön yleisestä suunnittelusta on tarjolla tietoa, mutta joidenkin spesifisten haasteiden kuten muistisairauksien vaikutuksesta suunnitteluun on löydettävissä vähemmän tutkimuksia (Timlin ja Rysenbry 2010, s. 4).
Tuetun asumisen jossakin muodossa (kotihoito, palveluasuminen, laitoshoito) olevien määrä Suomessa oli 143 000 ihmistä vuonna 2018. Tästä merkittävän osuuden muodostavat kognition ja liikuntakyvyn ongelmat (Lith 2018, s. 8). Kognitiiviset sairaudet eivät kuitenkaan ole pelkästään iäkkäiden ihmisten ongelma, vaan ne liittyvät myös muihin aivoperäisiin sairauksiin.
Näitä ovat esimerkiksi aivoverenkierron häiriöt kuten aivoinfarktit, onnettomuuksissa
aiheutuneet aivovammat, MS-tauti, Parkinsonin tauti ja CP-vamma. Lukumääräisesti näihin sairastuneita on Suomessa yli 200.000 henkeä, joista noin neljännes on alle 35-vuotiaita.
(Nurmi-Koikkalainen et al 2013, s. 22)
Heikentyneet kognitiiviset kyvyt tarkoittavat sitä, että henkilön kyky ymmärtää
ympäristöään ja toimia on jollakin tavalla heikentynyt. Kognitiiviset kyvyt voidaan sikäli tässä määritellä aistien tuottamien havaintojen oikeaksi ymmärtämiseksi ja toimivaksi soveltamiseksi.
Näihin läheisesti liittyvät toiminnot kuten oppiminen, havaintojen tulkinta, päätöksenteko, muistaminen ja mieleenpalauttaminen. Nämä tekijät toimivat osittain yhdessä ja osittain erikseen. (Steinfeld ja Maisel 2012, s. 120)
Kognition osalta muotoiluun ja suunnitteluun liittyvät siten sellaiset tekijät kuten toimintojen tunnistaminen, muodostuvat konseptuaaliset mallit esineiden toiminnasta, kyky muistaa asioiden sijainti suhteessa toisiinsa, sekä emotionaalinen suunnittelu. Näiden osalta kognitioon pohjautuvan suunnittelun neljäksi perussääntöksi Steinfeld ja Maisel mainitsevat:
käytä tunnistettavia toimintoja, hyödynnä tuttuja konseptuaalisia malleja, auta rakentamaan toimivia kartoituksia asioiden sijainnista ja käytä ominaisuuksia jotka johtavat positiiviseen kokemukseen.
Suurin osa esteettömyyteen liittyvästä kirjallisuudesta keskittyy joko ympäristöjen tai käyttöliittymien suunnitteluun, mutta näiden yhteydessä tehdyistä havainnoista monet ovat muotoilun kannalta yleispäteviä. Yleisin aihepiirin yhteydessä käytetty termi on “Design for dementia”.
3.1 - Muistisairauksien muodostamat haasteet
Tyypillisin esimerkki pitkälle edenneestä dementiasta näkyy yleisimmin hoivakotien asiakkailla.
Julkisen terveydenhuollon kannalta kalliiseen laitoshoitoon yleensä päädytään vasta kun henkilön arjessa selviytyminen on mm. kognitiivisten kykyjen osalta heikentynyt niin voimakkaasti, ettei henkilö enää selviä kotona lainkaan. Dementia on yleisin syy
hoivakotilähetteeseen yli 65-vuotiailla henkilöillä Britanniassa, mutta se ei ole ainoa: noin
kolmanneksella hoivakotien asiakkaista kognitiivinen toiminta ei ole merkittävästi heikentynyt, vaan syyt asiakkuudessa ovat muissa tekijöissä. Dementia kuitenkin esiintyy jossakin
muodossa lähes kaikilla vanhemmilla laitosasukkailla. Yksittäisistä taudeista Alzheimerin tauti on yksi merkittävimmistä dementiaa aiheuttavista sairauksista.
Dementian edetessä aivotoiminnan laatu hitaasti rappeutuu ja oireet vaikeutuvat.
Sairauden eteneminen jaetaan oireiden mukaan kolmeen eri vaiheeseen: aikainen vaihe, keskivaihe ja myöhäinen vaihe. Varhaisvaiheen dementiassa oireet ovat näkyviä, mutta vaikuttavat arkeen vain vähän. Henkilö pärjää itsenäisesti ja pystyy myös usein peittämään sairautensa. Tyypillisesti ensimmäiset oireet ovat muutokset käytöksessä, lähimuistin
heikentyminen sekä uuden oppimisen vaikeus. Aikaisemmin opitut taidot säilyvät pisimpään.
Keskivaiheen dementiassa puolestaan oireet muuttuvat näkyviksi. Henkilö joutuu kysymään asioita uudestaan, unohtaa nimiä ja sekoittaa henkilöitä keskenään. Paikantaju voi hämärtyä ja henkilö eksyä myös tutuissa ympäristöissä, ja asioiden unohtelu muuttuu
voimakkaammaksi. Keskivaiheen dementiassa henkilö alkaa tarvia entistä enemmän apua kotiympäristössä arkiaskareissa ja esimerkiksi säännöllisessä ruokailussa tai lääkkeiden ottamisessa. Tällöin kotisairaanhoidolla voidaan vielä tukea henkilöä selviämään arjessa.
Myöhäisen vaiheen dementiassa henkilö tulee täysin riippuvaiseksi ulkopuolisesta avusta ja hoivapalveluista. Myös vanhemmat tapahtumat unohtuvat, tuttujenkin esineiden funktio hämärtyy, ja liikkumis- sekä puhekyky heikkenevät. Myös muutokset käytöksessä näkyvät entistä selvemmin. Muistin ja toimintakyvyn voimakas heikentyminen ja riippuvuus muista voi johtaa voimakkaaseen ahdistukseen, joka taas voi näkyä arvaamattomuutena ja aggressiivisuutena. Myöhäisessä vaiheessa ilmentyvät vaikeudet syömisessä ja liikkumisessa voivat johtaa nopeaan fyysisen toimintakyvyn heikkenemiseen, joka ruokkii itseään. (Timlin ja Rysenbry 2010, s. 15) Samassa yhteydessä päätöksentekokyky ja asioiden
loppuunsaattamisen kyky ovat usein heikentyneet. Tuloksena monivaiheiset prosessit kuten vaatteiden pukeminen saattavat olla vaikeita, koska tarkoitus voi hämärtyä kesken prosessin.
Dementiaa sairastava ei kuitenkaan ole täysin kyvytön oppimaan tai muistamaan asioita.
Esimerkiksi mikäli prosessin suorittaminen unohtuu, prosessin hallintaa voi vahvistaa
toistamalla sitä usein. Vaikka muistissa esiintyykin merkittäviä heikkouksia, muistijälkiä voivat tukea myös muut aistit kuin näkö. Tutut tuoksut, äänet ja kosketuspinnat voivat tuoda mieleen tietyt tilat ja toiminnot. Esimerkiksi kaappikellon tikitys tai tuttu parfyymi voidaan yhdistää kodinomaiseen tilaan. Näillä tutuilla aistimuksilla voi olla merkittävä rauhoittava vaikutus asiakkaaseen, ne voivat avustaa muistamista ja niiden olemassaolo voi helpottaa toimintaa mikäli esimerkiksi näkökyvyssä on heikkouksia.
Laitoskodeissa asuville asukkaille on paitsi mahdollista, myös toivottavaa päästä
osallistumaan omaehtoiseen toimintaan. Tämä on hyväksi asukkaille, mutta voi myös helpottaa työntekijöiden tehtäviä. Esimerkkinä Timlin ja Rysenbry antavat ruokailutoiminnan, jonka osalta huonommissa palvelukodeissa asukkaiden osallistuminen edes astioiden palauttamiseen oli estetty, kun taas paremmissa palvelukodeissa leipomistyöpajat toimivat sosiaalisena ja toiminnallisena virikkeenä, joka myös paransi asukkaiden ruokailuhetkeä.
3.2 Identiteetin ja esineen suhde ikääntyvillä
Belk (1988) on tarkastellut laajalti esineiden ja omistajien välistä suhdetta, sekä sitä miksi jotkin esineet muodostuvat tärkeiksi käyttäjilleen. Belkin mukaan käyttäjä voi muodostaa esineeseen tunnesidoksen eri tasoilla. Toisaalta esine voi edustaa käyttäjän tärkeinä pitämiä tekijöitä ja tällä tavoin vahvistaa käyttäjän identiteettiä. Toisaalta esineellä voi olla myös välineellinen arvo minäkuvalle: esine voi mahdollistaa toiminnan, jonka käyttäjä kokee itsensä kannalta
arvokkaaksi. Eteenkin vanhempien ikäihmisten osalta puolestaan on todettu arvokkaaksi kyky vastata arjen haasteisiin ikääntymisestä huolimatta (Reich et al 1987).
Ikääntyneiden suhdetta esineisiin on tutkittu jonkin verran. Vaikka ikääntyville useimmat tärkeistä esineistä ovat sellaisia jotka muistuttavat eletystä elämästä, ikäihmiset silti ovat käytännönläheisiä: usein tärkeimmäksi esineeksi nousevat sellaiset joiden kanssa ihmiset viettävät ison osan aikaansa: sänky, tuoli, televisio tai puhelin (Nord 2013). Samoin ikääntyvät myös usein pyrkivät aktiivisesti etsimään keinoja pärjätäkseen uudessa elämäntilanteessaan, jolloin esineestä voi tulla tärkeä osa hallita elämäntilannetta: esimerkkinä Nord toteaa että lukuharrastuksen vaikeutuessa eräskin seniorikodin asukas oli kiinnostunut hankkimaan suurentavan lukulampun tai audiokirjoja.
Helen Paton (1992) on todennut että myös ikäihmisten kohdalla esineet ilmentävät kontrollia ympäristön suhteen ja voivat toimia avustavina tekijöinä kun vaikutusvalta muuhun arkielämään vähenee. Lawton (1990) puolestaan on todennut että asuinympäristön
mahdollisuudet antavat iäkkäille mahdollisuuden elää aktiivista elämää, ja että itsenäisyyden tukeminen on tärkeä osa aktiivisuuden prosessia: jos ympäristö on passivoiva, ikäihmisen suorittamat aktiviteetit vähenevät, kun taas puolestaan itsenäisyyttä tukeva ympäristö edistää aktiivisuutta monella eri tasolla. Itsenäisyyden tukemisella on siis tärkeä rooli dementiaa sairastavien identiteetille, yleiselle hyvinvoinnille ja elämänhallinnan tunteelle.
3.3 Kehittyvä muistisairaus ja itsenäisyyden merkitys käyttäjälle
Muistisairauksia omaavien ihmisten tilanne on hyvin yksilöllinen ja muuttuva. Noin puolet dementikoista ei tarvitse täysipäiväistä hoitoa, ja varhaisvaiheen dementiassa käyttäjien itsenäinen toimintakyky on vielä hyvä. Toimintakyvyn menettäminen ja sen näkyvyys on yksi dementiapotilaiden suurimpia pelkoja ja hoidossa on tarpeen tukea itsenäisyyden ylläpitoa mahdollisimman paljon. Tämä on tärkeää sekä asiakkaan itsensä että yhteiskunnallisten
kustannusten vuoksi. Voidaan nähdä että avustavan teknologian yksi tärkeimmistä tehtävistä on aina ollut käyttäjän itsenäisyyden edistäminen, eikä muistisairaus poikkea tältä osalta.
Avustavan teknologian ja sen käyttäjän suhteeseen liittyy myös ongelmia. Vaikka avustavat tuotteet olisivatkin hyödyllisiä, voivat käyttäjät jättää käyttämättä niitä tuotteisiin liittyvien epäkohtien vuoksi. Tärkeimpiä syitä tuotteen hylkäämiseen ovat huono suunnittelu tai apuvälineeseen liittyvät negatiiviset mielikuvat. Myös käyttöympäristön esteet esimerkiksi pyörätuolin suhteen voivat heikentää käytettävyyttä merkittävästi. Avustavan laitteen huolellisessa suunnittelussa tulisikin ottaa nämä tekijät huomioon.
Erityisesti viime aikoina on alettu kiinnittämään huomiota avustavien välineiden käyttäjiin liittyviin sosiaalisiin mielikuviin. Esimerkiksi entistä useampi pyörätuoli on muotoiltu uusien periaatteiden mukaan, joiden tarkoitus on antaa ulkopuoliselle katsojalle positiivinen kuva
kyvykkyyden ja liikunnallisuuden osalta. (Steinfeld ja Maisel 2012) Käytännössä tarkoitus on vedota käyttäjien tunteisiin, joka aiemmin esitettiin yhtenä käyttäjälähtöisen suunnittelun periaatteista. Nykyisin useiden avustavien tuotteiden kuten pyörätuolien muotoilussa onkin otettu huomioon nuorempi käyttäjäkunta, muotokielen ja värisävyjen hakiessa inspiraatiota mm.
urheilullisista polkupyöristä (kuva 1).
Kuva 1: Roma Sport Vida Active -pyörätuoli.
Kuten aiemmin Belk toteaa, esine antaa käyttäjälle keinon viestiä arvojaan. Aktiivipyörätuolissa käyttäjän kyky toimia itsenäisesti korostuu - näkyviä eroja ovat kompakti koko, työntökahvojen
Nämä tekijät ilmentävät sitä, että nykyisin avustavien laitteiden käyttäjäkunnalle ovat tärkeitä sekä itsenäisyys että omakuva. Ideaalitapauksessa avustava laite on suunniteltu huolellisesti, tukee käyttäjänsä itsenäisyyttä, ja on ulkoasultaan ja toiminnoiltaan sellainen josta käyttäjä voi olla iloinen ja jota hän esittelee mielellään. Kenties äärimmäisin esimerkki tämän kaltaisesta apuvälinekehityksestä ovat silmälasit. Niiden alkuperä on avustavana lääkinnällisenä laitteena, mutta nykyisin silmälaseja myydään pelkästään tyylin ja ulkonäön vuoksi.
Dementiaan liittyvän suunnittelun ja itsenäisyyden huomioimisen yhtenä haasteena on että dementian oireet kehittyvät hitaasti ja etenevät eri tahtiin verrattuna potilaiden fyysisen kyvykkyyteen. Vaikkakin loppuvaiheen dementia edistää fyysisen kunnon heikentymistä, muistisairaus ja heikko liikuntakyky eivät aina korreloi. Pitkälle dementoituneet potilaat voivat olla fyysisesti hyväkuntoisia, tai heikon liikuntakyvyn omaava henkilö voi olla älyllisesti terävä.
(Timlin ja Rysenbry 2010, s. 18)
Muistisairaat tai laitoskodeissa asuvat eivät siis ole homogeeninen joukko, vaan heidän kykynsä ja haasteensa vaihtelevat. Dementiapotilaista hieman yli puolet ovat vielä kohtuullisen toimintakykyisiä ja kykenevät vähintään osittain itsenäiseen elämään ja askareiden
suorittamiseen. Samankaltainen heterogeenisyys näkyy myös tuetun asumisen
asiakaskunnassa. Dementiaa sairastaville suunnatun laitteen tulisi siis tukea monenlaisia asiakasryhmiä.
Lisäksi Timlin ja Rysenbry toteavat että muistisairauksien osalta suunnittelun tehtävänä on paitsi ongelmien helpottaminen, myös asiakkaiden jäljellä olevien vahvuuksien
hyödyntäminen ja sitä kautta oman aktiivisuuden edistäminen. Asiakkaiden vahvuuksia voidaan hyödyntää esimerkiksi integroimalla välineisiin muistamista helpottavia opasteita, jotka edistävät esineiden itsenäistä käyttöä. Mitä helpommaksi toimintojen tunnistaminen tehdään, sitä
paremmin asiakkaat pystyvät niitä käyttämään, ja käyttäminen puolestaan vahvistaa kykyä suorittaa toimintoja uudestaan.
4. Muistisairaudet muotoilututkimuksessa
Yleisin design-kirjallisuus muistisairauksista tai dementiasta keskittyy tilasuunnitteluun ja erityisesti vanhainkotiympäristöjen laadun parantamiseen. Jonkin verran kirjallisuutta löytyy myös inklusiivisen käyttöliittymäsuunnittelun suhteen.
Käyttöliittymäkirjallisuuden tapauksessa yleisin lähestymistapa on universaali suunnittelu, jossa pyritään ottamaan samanaikaisesti huomioon kaikki mahdolliset
käyttäjäryhmät. Tällöin yleisellä tasolla niputetaan yhteen esimerkiksi näkövammaisten ja vanhusten haasteet visuaalisella alueella. Tilasuunnittelussa puolestaan käyttäjäryhmä on selkeämmin rajattu nimenomaisesti huolenpitoa tarviviin vanhuksiin, jolloin esimerkiksi kognitiiviset ongelmat nousevat selvemmin esiin.
Voi ajatella, että käyttöliittymät ovat ajatustasolla suunniteltu nuoremmille käyttäjille, joilla kognitiiviset ongelmat eivät ole niin usein merkittäviä. Tämä kognitiivisten ongelmien
tunnistamisen heikkous näkyy myös muussa inklusiivisessa suunnittelussa. Esimerkiksi
Asumispalvelusäätiön selvityksessä vuodelta 2013 todetaan että terveys- ja sosiaalipalveluiden muodostama palvelujärjestelmä “ei pysty riittävästi tunnistamaan kognitiivisia toimintarajoitteita ja vastamaan niistä aiheutuviin avun- ja tuentarpeisiin”. (Nurmi-Koikkalainen et al 2013, s. 210) Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että dementiaan liittyviä ongelmia ja niiden laajuutta on vaikea hahmottaa sekä ulkopuolisena että asiakkaan itsensä tarkastelemana.
Tilasuunnittelu ja käyttöliittymäsuunnittelu tarkastelevat dementian aiheuttamia haasteita hieman eri suunnista. Ne on molemmat otettu tässä tutkielmassa mukaan tuomaan esimerkkejä muistisairaiden kohtaamista haasteista. Käyttöliittymäsovelluksissa korostuvat visuaalinen hahmottaminen sekä kognitiivinen prosessointi. Tilasuunnittelussa puolestaan merkitystä on erityisesti muistiongelmiin liittyvässä paikantajun ja ympäristön tunnistamisen helpottamisessa.
Vaikka näkökulma on eri, kognitiiviset häiriöt ovat yleensä laajoja ja erilaiset oireet ovat yleensä yhteydessä toisiinsa. Tällöin tarkastelu sekä tilasuunnittelun että käyttöliittymien kautta voi tuoda ymmärrystä myös dementian tuotesuunnittelulle muodostamiin haasteisiin.
4.1 Ratkaisuja ympäristöihin
Asuinympäristöjä tarkasteleva Design for Dementia -teos keskittyy erityisesti kahden palvelukodeille tyypillisen päivittäisen ympäristön eli henkilökohtaisten makuuhuoneiden ja yhteisten ruokailutilojen toiminnallisuuden tutkimiseen. Teoksessa tarkastellaan näitä sekä analyysin että mahdollisten ratkaisumallien avulla.
Esimerkkinä selkeästä tilasuunnittelusta dementian yhteydessä mainitaan mm. tilojen käyttötarkoituksen selvä merkitseminen. Selkeiden opasteiden lisäksi käyttötarkoitukseen voidaan viitata erilaisin merkein, jotka viittaavat merkitysyhteyksiin joihin asiakas on pienestä pitäen tottunut. Esimerkiksi ruokailutilaan viittaavia esineitä ovat ruokapöydät ja ruokailuvälineet, jolloin näiden läheisyys ilmaisee asiakkaalle jatkuvasti mitä tilassa olisi tarkoitus tehdä.
Yksi muistisairauksiin liittyvä ongelma on rakennusten pohjakarttojen muistaminen.
Tämä vaikeuttaa esimerkiksi hoitolaitoksissa liikkumista. Tällöin myös tilojen välillä
suunnistaminen helpottuu, jos kyseiset tilat on selkeästi ja helposti muistettavasti merkitty, ja
Heikentyvä näkökyky usein vaatii muutoksia ympäristöön. Tilojen tulisi olla kirkaasti valaistuja, ja niiden hahmottamista tulisi parantaa käyttämällä voimakkaampaa värikontrastia.
Toisaalta sellaisia toimintoja joita asiakkaiden ei tarvitse käyttää voidaan naamioida tekemällä niistä vähemmän erottuvia, esimerkiksi maalaamalla ne samalla värillä kuin seinäpinnat.
Liikkumisen kannalta kognitiivisten kykyjen heikkeneminen voi aiheuttaa vaaratilanteita ja kaatumisia. Dementian vaikutuksesta tasapaino, huomiokyky ja tilanteiden arviointi
heikentyvät, joka altistaa kaatumisille ja putoamisille. Näiden aiheuttamat luunmurtumat puolestaan heikentävät kykyä liikkumiseen ja aktiivisuuteen ennestään. Dementiaystävällisten tilojen tulisikin ottaa liikuntakyvyn haasteet huomioon, ja suunnitella ympäristöt turvallisiksi mm.
kaatumisriskin ja heikentyneen huomiokyvyn osalta. (Timlin ja Rysenbry 2010, s. 17)
Dementia altistaa myös ahdistukselle ja ärtymykselle. Dementoitunut asiakas on usein herkempi ylistimulaatiolle ja keskittymiskyky on heikompi, jolloin tilojen tulisi olla suunniteltu rauhallisiksi ja sellaisiksi ettei häiriötä esiinny liikaa. Tässä mielessä asiakkaiden kannalta huonoimpia ovat avoimet monikäyttötilat, joissa suoritetaan useita eri funktioita.
4.2 Dementia ja käyttöliittymäsuunnittelu
Yleisistä kognitiivisista haitoista Timlin ja Rysenbry (2010, s. 14) mainitsevat muistiongelmat, informaation käsittelyn hitauden, keskittymisen ongelmat ja prosessien muistamisen vaikeudet.
Erityisesti vanhempien ihmisten kohdalla mainitaan että pitkäaikainen muisti voi olla hyväkin, mutta asioiden mieleenpalauttamiseen menee kauemmin kuin nuoremmilla. Samoin uusien havaintojen sovittaminen opittuihin käyttäytymismalleihin voi olla hankalampaa kuin sellaisilla ihmisillä jotka ovat tottuneet nykyaikaisiin käyttöliittymiin, joka osaltaan hidastaa suoriutumista.
Tämänhetkisiä haasteita käytettävyyden suhteen ovat kosketusnäyttöjen ja digitaalisten palveluiden huomattava määrä. Asiaa ei helpota että modernit digitaaliset laitteet kuten
kännykät on yleensä suunniteltu nuoremman käyttäjäkunnan ehdoilla. Esimerkiksi 2000-luvun alussa kännykät pienenivät voimakkaasti, joka teki käyttämisen entistä vaikeammaksi, jonka jälkeen kännyköissä siirryttiin monimutkaisiin kosketusnäyttöjärjestelmiin. Tämän lisäksi entistä useampi perinteinen palvelu on siirtynyt 2010-luvulla kännykkäpohjaiseksi, jolloin opeteltavien sovellusten määrä on kasvanut voimakkaasti, ja henkilökohtaista asiakaspalvelua päivittäisten asioiden hoitamiseksi on entistä vaikeampi saada.
Useimmat iäkkäät käyttäjät eivät ole ehtineet nuorempana tutustumaan graafisiin käyttöliittymiin, jolloin nuoremmalle sukupolvelle tutut graafiset käyttöliittymän osat kuten vierityspalkit ja sivuilla liikkuminen eivät ole jääneet vahvasti mieleen tai muuttuneet automaattiseksi toiminnaksi. Tällöin myös käyttöliittymien perusosien kuten nappien ja vierityspalkkien käyttö voi vaatia jatkuvaa funktiosta muistuttamista. Nykyisin vallalla olevat hyvin pelkistetyt käyttöliittymät eivät erityisesti myöskään tue toimintojen kuvailua, vaan nämä on usein laadittu pitkän kokemuksen omaavaa käyttäjää ajatellen.
Oma hankaluutensa käyttöliittymäsuunnittelun suhteen on muistihäiriön erilainen laatu eri henkilöillä. Pidemmälle ehtinyt dementia tekee uuden oppimisesta tai aiemmin käytetyn käyttöliittymän muistamisesta erittäin vaikeaa. Toisaalta osalla käyttäjistä muistihäiriön laatu voi olla lievä, ja toistojen kautta ohjelman käytön voi alkaa muistamaan paremmin. Tällöin liian ohjaava käyttöliittymä voi tuntua käyttäjälle liian kankealta tai yksinkertaiselta. Käyttöliittymän opetustoiminnan skaalautuvuus voisi siis olla hyvä asia varsinkin varhaisen vaiheen
dementiassa. Tämä myös viittaisi siihen, että käyttöliittymissä tulisi erityisesti välttää
muistamisen varassa olevia toimintoja. Dementiaa sairastavan kohdalla jokainen käyttökerta on asiakkaalle kuin ensimmäinen, jolloin käyttöliittymän olisi tarvittaessa oltava poikkeuksellisen selkeä ja ohjaava.
5 - Case Axitare
Axitare on yritys joka suunnittelee apulaitteita vanhustenhuoltoon ja kotihoitoon. Tässä käsittelyssä oleva tuotekonsepti on älykäs dosetti, eli laite joka suorittaa lääkkeiden annon asiakkaalle tiettyyn kellonaikaan. Tuotekokonaisuus koostuu itse asiakkaan luokse tulevasta lääkeautomaatista, sekä palvelintietokannasta jota kautta lääke- ja asiakastiedot tallentuvat ja joka ohjaa automaatin toimintaa. Toimeksiantona projektissa on ollut muotoilla laitteen
prototyypin ulkoasu siten, että tuote voidaan esitellä asiakkaille ja siitä voidaan tuottaa ensimmäinen koesarja asiakastutkimusta varten.
Sidosryhmiä kyseisen laitteen käytön osalta on useampia. Ensimmäinen ryhmä ovat loppukäyttäjät eli asiakkaat itse. Tyypillinen asiakas on iäkäs kotihoidon asiakas, jolla on erilaisia avustustarpeita päivittäisessä elämässään. Yksi tarpeista on säännöllinen lääkkeiden ottaminen, sikäli kun asiakkaalla on haasteita esimerkiksi muistaa lääkkeiden ottaminen itsenäisesti.
Kiinteästi asiakkaiden päivittäiseen palveluun liittyvät kotisairaanhoitajat ja kotihoidon lääkärit. Hoitajat ovat asiakkaiden ensisijainen yhteyshenkilö, jotka tyypillisesti vierailevat asiakkaan luona yhden tai useamman kerran päivässä. Kotihoidon lääkäreitä asiakkaat tapaavat harvemmin, mutta lääkärit antavat mm. lääkemääräykset joiden mukaan asiakkaat saavat lääkkeensä. Käytännössä hoitajat suorittavat lääkkeiden antamisen asiakkaille. Jos käytössä on jonkinlainen annostelija tai lääkkeenantorobotti, hoitajat suorittavat tämän täyttämisen.
Tämän lisäksi tulevat muut sidosryhmät, jotka vaikuttavat yrityksen toimintaan ja markkinointiin. Start-up -yrityksen ensisijainen pyrkimys on päästä markkinoille ja vakiinnuttaa toimintaansa; tämän tavoitteen kannalta vaikuttavimpia tekijöitä ovat rahavirtoihin vaikuttavat kaksi erillistä sidosryhmää. Ensimmäinen näistä ovat sosiaali- ja terveyspalveluiden
päätöksentekijät, jotka tekevät päätöksiä laitteen hankkimisesta. Toinen yritykselle läheinen sidosryhmä ovat yhteistyössä toimivat alihankkijat, jotka valmistavat itse laitteen.
Onnistuneen suunnittelun kannalta mielestäni on oleellista miettiä jokaisen sidosryhmän suhdetta tuotteeseen. Tämä viittaisi siihen, että muotoilun osalta on tärkeää pitää mielessä yrityksen ensisijaiset tavoitteet, käytännössä siis varmistaa sekä tuotteen hyvä markkinoitavuus että kustannustehokkaat valmistusratkaisut. Toisaalta toimivuuden ja ulkoasun kannalta tärkeitä ryhmiä ovat puolestaan loppukäyttäjät eli asiakkaat ja hoitajat, joilla on myös vaikutusta laitteen saamaan palautteeseen. Sikäli kun laite kilpailee julkisen sektorin asiakkaista, toimivuudella on tärkeä merkitys, mutta toisaalta hyvän ulkoasun merkitystä asiakaskokemukseen ei voi
myöskään unohtaa.
Käyttäjät eli kotihoidon asiakkaat ovat normaalista poikkeavassa asemassa.
Käytännössä he kohtaavat laitteen päivittäin kotonaan, mutta heillä ei välttämättä ole varsinaisesti suurta mahdollisuutta vaikuttaa laitteen valintaan. Heidän osaltaan tärkeäksi kriteeriksi nousee hyväksyttävyys: paitsi että laitteen tulee olla helppo käyttää, sen tulee olla myös muotoiltu siten, että asiakkaille muodostuu positiivinen mielikuva ja halu käyttää laitetta.
Myös hoitajat ovat toinen keskeinen loppukäyttäjäryhmä. Laitteen tarkoituksena on helpottaa hoitajien työtä, ja hyvillä käytettävyysratkaisuilla laitteen käyttö sujuu nopeasti ja
yksinkertaisesti, jolloin päästään mahdollisimman tehokkaaseen lopputulokseen. Koska
puhutaan tärkeästä terveydenhuollollisesta laitteesta, yksi tärkeä kriteeri on virheiden välttäminen. Lääkkeiden väärällä annostelulla voi olla merkittäviä seurauksia, mutta koska hoitajat tekevät työtään aikataulupaineen alaisina, on virheiden mahdollisuus olemassa. Tässä mielessä etu tai jopa vaatimus olisi sekä käyttäjän mahdollisuus havaita oma virheensä että mahdollisuus tehokkaasti korjata se.
Vaikka loppukäyttäjät eivät ole suurimmassa roolissa tuotteen hankinnasta päätettäessä, on heillä jonkin verran vaikutusta hankinnasta päättäviin tahoihin. Mikäli tuote saa positiivista palautetta loppukäyttäjiltä, on sen markkinointi ja myynti helpompaa. Ensisijaiseksi uuden julkisen sektorin tuotteen suunnittelussa kuitenkin muodostuu tuotteen pitäminen
hankintakelpoisena. Yksi merkittävimpiä kriteereitä kilpailutuksessa on hinta, eli tunteisiin ja käyttäjäkokemukseen liittyvät asiat vaikuttaisivat jäävän toissijaisiksi. Hankintakriteereissä pyritään enemmänkin siihen että laitteen toimivuus on riittävän hyvä, jonka jälkeen hinta muodostuu ensisijaiseksi hankintapäätöksen perusteeksi.
Käytännössä tämä näkyy myös hankintakilpailutuksen vaatimuksissa ja arvioinnissa, joissa esimerkiksi hinnan osuus on 60% ja muiden ominaisuuksien 40%. Näiden tekijöiden vuoksi tuotestrategiaa voisi kuvailla ‘minimum viable product’ -strategiaksi (MVP): tärkeintä tuotteelle on suorittaa yksittäinen perustehtävä hyvin. Tällöin tuotteen ominaisuudet kannattaa suunnitella yhden suorituksen ympärille, ja minimoida laite kustannustehokkaaksi muilta osin.
5.1 - Markkinakatsaus
Markkinoille on ehtinyt kaksi eri yritysten älykästä dosettia. Näistä molemmat tarjoavat asiakkaalle apteekin esipussittamia lääkkeitä, jolloin laite muistuttaa käyttäjää lääkkeestä äänimerkillä ja tekstillä, jonka jälkeen laite antaa yksittäisen lääkepussin ja tekee siihen avausviillon. Käyttäjä puolestaan avaa pussin ja ottaa lääkkeet.
Muotokielen osalta molemmat ovat moderneja muovipintaisia laitteita. Evondos-laite (kuva 2) on ulkomuodoltaan pyörämäinen ja korkea, kun taas Smila (kuva 3) on pyöristetty laatikko joka muistuttaa tietokoneen tulostinta. Molempien viestintä perustuu kosketusnäyttöön sekä kaiuttimeen, joiden lisäksi Evondos-laitteessa on erillinen painonappi.
Kuva 2: Evondos-yrityksen älykäs dosetti.
Kuva 3: Smila-älydosetti.
Molempien sekä etuna että haittana voidaan pitää annospussien jakelua. Toisaalta annospussit on helppo ja nopea asettaa koneeseen, mutta haittana on niiden vaatima työmäärä asiakkaan
kannalta. Pussit eivät välttämättä sovellu huonompikätisille asiakkaille, koska niiden avaaminen vaatii jonkin verran sorminäppäryyttä. Myös pitkälle edenneen muistisairauden omaaville asiakkaille useampivaiheinen lääkkeiden annostelu voi olla hankalaa, koska asiakas voi unohtaa mitä oli tekemässä kesken prosessin. Näin ollen voi arvella, että kyseiset annostelijat sopivat hyväkuntoisille ja suhteellisen varhaisen muistisairauden omaaville parhaiten, kun taas muut asiakkaat hyötyisivät todennäköisesti valmiiksi annoskuppiin annostelluista lääkkeistä, kuten Axitaren laitteessa on kyse.
5.2 - Muotoiluperiaatteet
Tuotetta suunnitellessa ja dementiaystävälliseen suunnitteluun perehtyessä tärkeimmiksi tekijöiksi on tämän työn aikana nostettu seuraavat kolme muotoiluperiaatetta: ymmärrettävyys, käytettävyys ja positiivinen tunnereaktio.
Ymmärrettävyys joka auttaa tuotteen toiminnan hahmottamisessa. Ensivaikutelma on tärkeä piirre dementian yhteydessä, koska asiakasryhmän tarpeista johtuen aikaisemmat muistikuvat tuotteesta voivat jäädä hatariksi, vaikka käyttö olisikin toistuvaa. Mikäli tuotteen funktio on ymmärrettävä, se nopeuttaa laitteen tarkoituksen ymmärtämistä. Helppo
ymmärrettävyys myös vahvistaa muistijälkeä päivittäin. Muistijäljen kannalta myös tekijät kuten väri ovat parantavia tekijöitä. Hoitajien kannalta ymmärrettävyys helpottaa laitteen toiminnan oppimista sekä tehokasta käyttöä. Koska kyseessä on lääkeannostelija, tulisi hoitajilla olla helppoa ymmärtää laitteen kulloinenkin tila ja varmistaa että kaikki on tehty oikein, jotta virheiltä vältyttäisiin myös kiireessä.
Käytettävyys eli miten suunnittelu helpottaa käyttäjiä suorittamaan haluttuja toimintoja.
Dementiatapauksissa käytettävyyssuunnittelu keskittyy nimenomaisesti helppoon käytettävyyteen, mieluiten siten että myös ensikäyttäjä pystyy läpikäymään prosessin
itsenäisesti. Hoitajien tapauksessa puolestaan laitteen huoltamisen tulisi tapahtua nopeasti ja tehokkaasti jotta työaikaa säästyy, esimerkiksi kun lääkkeitä annostellaan koneeseen.
Positiivinen tunnereaktio tukee tunnetta omistajuudesta ja edistää sitoutumista tuotteeseen. Käyttäjälle voi aiheutua joko positiivinen tai negatiivinen mielikuva laitteen
ulkonäön perusteella. Positiivinen mielikuva antaa luotettavuuden ja laadukkuuden tunteen, kun taas negatiivinen saa epäilemään tuotetta. Asiakkaiden kannalta vaikutelma usein merkitsee laitteen hyväksymistä ja muodostamista mielekkääksi osaksi arkea. Erityisen tärkeiksi
emotionaalisiksi tekijöiksi muodostuvat asiakkaan elämänhallinnan tukeminen sekä sosiaalinen hyväksyttävyys - on tärkeää että asiakas kokee laitteen toiminnan korkeatasoiseksi ja pystyy myös esittelemään laitetta muille positiivisessa mielessä.
Yleisesti ottaen, tuotteen ulkoasu ei ole pelkästään viimeistelyä, vaan hyvän ulkoasun merkitys heijastuu myös muihin tekijöihin. Norman (2003) toteaa että parempi ulkoasu antaa vaikutelman paremmasta käytettävyydestä kulttuurista riippumatta.
5.3 Muotoiluprosessi
Muotoiluprosessi eteni pääosin itsenäisesti työskennellen, jonka välissä yrityksen kanssa pidettiin yhteyttä säännöllisillä tapaamisilla. Yksittäisiä tapaamisia oli myös eri alihankkijoiden
muotoiluprosessiin, mutta koska yrityksen toiminta ja laitteen suunnittelu olivat alkuvaiheissa, varsinaiseen käyttäjätestaukseen ei tässä tapauksessa päästy.
Muotoilullisesti ns. puhtaalta pöydältä suunnittelu oli mielenkiintoinen tilaisuus päästä vaikuttamaan tuotteen ulkoasuun, mutta toisaalta olemassa olevien käyttäjien puute toi omat hankaluutensa tiedonkeruun ja käyttäjäpalautteen hankkimisen osalta. Lopulta ulkoasu suunniteltiin käyttäen hyväksi yrityksen edustajien asiantuntemusta, sekä esittelemällä eri vaihtoehtoja yhteistyökumppaneina toimiville sote-alueen edustajille.
Toimeksiantoa eli ulkoasun muotoilua aloitettaessa laite oli mekaniikan ja mitoituksen osalta pitkälle vakioitu. Tämä aiheutti melkoisen määrän rajoituksia laitteen lopullisen muotoilun suhteen; esimerkiksi kotelon mittasuhteet sekä avautuvan luukun ja painonapin sijainti oli varsin tarkkaan määritelty. Tällä oli myös suuri vaikutus muotokieleen: esimerkiksi luukun muoto oli käytännön pakosta suorakaiteenomainen. Näistä syistä suuri osa muotoiluprosessista keskittyi mahdollisuuksiin vaikuttaa käyttäjään tekemällä erilaisia materiaali- ja värivalintoja. Vaikka laitteen muotokieli onkin suhteellisen yksinkertainen, prosessin aikana paljastui että itsessään materiaali ja väri pystyvät vaikuttamaan ulkoasuun paljonkin.
Osana materiaalien pohtimista tutustuttiin mahdollisuuteen käyttää kangaspintaista paneelia (kuva 4), joko kaksiulotteisena litteänä paneelina tai kolmiulotteiseksi vaahtomuovin päälle muotissa laminoituna. Kangaspaneelin etuina olisivat olleet käyttäjän kannalta pehmeys ja mahdollisuus käyttää lukuisia erilaisia pintavaihtoehtoja, jotka olisivat myös voineet sisältää värejä ja kuvioita. Tämän avulla laitteen ulkoasua olisi voinut merkittävästi muuttaa
kangaspaneelin vaihtamalla, joka olisi voinut tuoda uusia mahdollisuuksia käyttäjäystävällisyyden ja eri käyttöympäristöihin sovittamisen osalta.
Kangasmateriaaleihin liittyy kuitenkin myös ongelmia. Yrityksen liiketoimintamalli perustuu vuokralaitteisiin, jolloin kangaspaneelien likaantuminen ja kuluminen on ongelma, ja aiheuttaa kysymyksiä asiakashygienian suhteen. Paneelit olisi toki mahdollista suunnitella siten, että ne olisi mahdollista vaihtaa uusiin ja/tai pestä aina käyttäjän vaihtuessa, mutta tämä
edellyttäisi omia järjestelyitään.
Kangaspaneelit olisivat sinänsä olleet uudenlainen ja erottuva näkökulma laitteen ulkoasun suhteen, mutta yrityksen kilpailuasetelman kannalta muotoilun erottuvuuteen panostamisella ei todennäköisesti ole suurta positiivista vaikutusta. Tämä johtuu siitä että tilaajaorganisaatio painottaa hankinnoissa muita ominaisuuksia. Prototyypin
muotoiluprosessissa lopulta katsottiinkin että pehmeiden paneelien haitat liiketoimintamallille olivat suuremmat kuin niistä saatava hyöty. Lisäksi koska Axitaren tuote on uusi ja kilpailee vastaavia lääkintälaitteita vastaan, katsottiin että laitetta ei kannata tehdä tilaajan kannalta liian monimutkaiseksi, vaan on sitä parempi mitä yksinkertaisempi ja helpompi laite mahdolliselle ostajaorganisaatiolle on. Tällöin oli haluttavaa että ostajan ei tarvi miettiä ylimääräisiä kuluvia osia tai mahdollisia niihin liittyviä kustannuksia, kuten kangaspaneelien tapauksessa olisi tapahtunut.
Kuva 4: Kangaspintainen versio etupaneelista.
Voi arvella että mikäli laite olisi päinvastaisesti ensisijaisesti suunnattu yksityisille ostajille, olisi muotoilun erottuvuus todennäköisesti muodostunut tärkeämmäksi vetovoimatekijäksi. Jos kuluttajille olisi tärkeää laitteen sopivuus omaan tai läheisen kotiympäristöön, näissä
olosuhteissa vaihdettavista kangaspaneeleista olisi voinut muodostua jopa lisämyyntiä tuottava tekijä.
Värityksen osalta päädyttiin kirkkaan värin ja metallipinnan yhdistämiseen (kuva 5). Yksi ajatus oli että kirkas väri voi auttaa käyttäjää muodostamaan muistikuvan ja yhdistämään laitteen tiettyyn toimintaan. Neutraali etupaneeli, värikäs aukon sisäpinta ja aukon LED-valaisu luovat myös selkeän kontrastin joka on helppo havaita ja tunnistaa. Värikäs sisäpinta ja
valaistus kiinnittävät tehokkaasti huomion valkoiseen lääkekupin pidikkeeseen.
Teräksinen etupaneeli edustaa muotoilussa modernia ilmettä ja pyrkii vakuuttamaan laitteen kestävyydestä ja laadukkuudesta. Toisaalta teräspaneeli on riski kodinomaisen tunneman saavuttamisessa, joskin teräspintoja on käytetty usein varsinkin keittiötuotteissa.
Hyvänä puolena, teräs on neutraali, kestävä ja helposti puhdistettava materiaali, josta syystä se on suhteellisen yleinen terveysalan laitteissa.
Kuva 5: Lopullinen mallinnettu prototyyppi
Valmistettavuuden osalta laite pyrittiin suunnittelemaan siten, että se taipuu levytyöstön vaatimuksiin. Levytyöstö teräksestä tai alumiinista on toimiva tapa tuottaa kohtuuhintaisia piensarjoja, joten se sopii hyvin prototyyppilaitteiden valmistukseen. Samalla voidaan saada aikaan kestävä ja laadukas kotelointi, jossa voidaan käyttää erilaisia korkeatasoisia
viimeistelyvaihtoehtoja, kuten ruostumattoman teräksen tai alumiinin käyttö sellaisenaan tai näiden värjäys anodisoinnilla tai pulverimaalauksella.
Levytyöstössä on kuitenkin myös omat haasteensa. Kotelo yleensä koostuu useammasta leikatusta ja taivutetusta palasesta, jotka ovat suhteellisen joustavasti
muokattavissa, mutta osien yhteensovittamisen vuoksi on parempi jos osien liitospinnat ovat suhteellisen yksinkertaisia. Toisena ongelmana ovat työstössä syntyvät jäljet, joita kaikki pinnoitusvaihtoehdot kuten anodisointi eivät peitä kovin hyvin.
Viimeistelyn osalta levytyöstössä on kolme päävaihtoehtoa: anodisointi, maalaus tai kiiltävät tai harjattu metallipinta. Värjäysvaihtoehtoista anodisoinnin hyvä puoli että pinta on kestävä naarmuja vastaan ja visuaalisesti miellyttävä, mutta toisaalta vakiona tarjottujen
värisävyjen määrä on pieni, eikä ohut anodisointikerros peitä työstön aikana aiheutuneita jälkiä.
Toinen vaihtoehto pinnoitukseen on pulverimaalaus. Sen hyvänä puolena ovat peittävyys ja lukuisat värisävyt, mutta jälki jää heikommaksi ja vähemmän kestäväksi kuin anodisoinnissa.
Näistä vaihtoehdoista laitteeseen valikoituivat värilliseksi anodisoidut sivut sekä harjatuksi metallipinnaksi jätetty kansi- ja etuosa. Sivujen kanssa samaa väriä käytettiin kontrastina luukun kehyksissä ja sisäosassa (kuva 6).
Kuva 6: Valmis levytyöstetty prototyyppi.
6. Yhteenveto
Muotoiluprojektin aikana pyrittiin löytämään sopiva ulkoasu tuotteelle joka on suunnattu muistisairaille kotihoidon asiakkaille. Laitteen tärkein funktio on tukea muistisairasta asiakasta siten, että tämä kykenee itsenäisempään elämään. Tämä puolestaan todennäköisesti parantaa asiakkaan tunnetta elämänhallinnasta ja rohkaisee muutenkin itsenäisempään toimintaan, joka ylläpitää toimintakykyä.
Muotoiluprosessi vaati melko paljon taustatutkimusta, jonka aikana kävi ilmi että
saavutettavasta tuotemuotoilusta on suhteellisen vähän kirjallisuutta. Erityisesti tuotemuotoilusta dementiaa sairastaville tuntui olevan vaikea löytää materiaalia. Osittain kuitenkin johtopäätöksiä muistisairaiden kohtaamista haasteista voi tehdä muotoilunaloilta joilta kirjallisuutta on
löydettävissä, esimerkiksi tilasuunnittelun ja vuorovaikutussuunnittelun osalta.
Dementia voidaan jakaa varhaisiin ja myöhäisiin oireisiin. Varhainen dementia ilmenee vähäisinä muistivaikeuksina ja unohteluna, mutta asiakas pystyy toimimaan itsenäisesti varsin hyvin. Pitkälle kehittynyt dementia puolestaan näkyy vaikeutena muistaa asioita lainkaan sekä kyvyttömyytenä suorittaa aloitettuja prosesseja loppuun.
Muistisairaiden kohdalla tuotesuunnittelussa korostuu hyvä käytettävyys ja erityisesti ymmärrettävyys. Kognitiiviset haasteet merkitsevät sitä, että uuden laitteen käytön opettelu voi olla haastavaa, eikä käyttö jää kovinkaan hyvin mieleen. Tällöin laitteen on oltava visuaalisesti selkeä ja muistutettava toimintaperiaatteistaan. On tärkeää myös että laite on asiakkaalle miellyttävä ulkoisen olemuksensa osalta.
Laite suunniteltiin useampaa sidosryhmää ajatellen. Varsinaisen käyttäjän lisäksi tärkeäksi huomioitavaksi nousivat kotihoidon edustajien tarpeet. Lopulta yksinkertaisuus ja valmistettavuus menivät persoonallisemman ilmeen edelle. Etupaneelin osalta harkinnassa oli myös kangasmateriaalin käyttö. Tämä olisi tuonut muunneltavamman ja kodikkaamman ulkomuodon, mutta lopulta todettiin epäkäytännölliseksi nimenomaan kotihoidon tarpeita ajatellen.
7. Lähteet
Belk, R. W. (1988). Possessions and the extended self. The Journal of Consumer Research, 15:
139–168. https://doi.org/10.1086/209154
Chapman, S. A. (2006). A ‘new materialist’ lens on aging well: Special things in later life. Journal of Aging Studies, Volume 20, Issue 3, 207-216, https://doi.org/10.1016/j.jaging.2005.09.001.
Colette, N. & Abascal, J. Inclusive design guidelines for HCI.
https://core.ac.uk/download/pdf/288386401.pdf noudettu 07.01.2021
Ernst, H. (2002). Success factors of new product development: A review of the empirical literature. International Journal of Management Reviews 4 (1): 1–40.
Groen M. & Noyes J. (2011). Product Design: User-Centered versus a Task-Based Approach.
Teoksessa: Karwowski, W. & Soares, M. & Stanton, N. Human Factors and Ergonomics in Consumer Product Design. ISBN 978-1-4200-4629-8.
Katz-Haas, R. (1998). Ten guidelines for user-centered web design. Usability Interface 5 (1):
23–36.
Lawton, M. P. (1990). Residential Environment and Self-Directedness among Older People.
American Psychologist 45 (5): 638–40. doi:10.1037/0003-066X.45.5.638.
Lith, P. (2018). Palveluasumisen markkinat Suomessa. Tilastollinen selvitys toimialan palvelukysynnästä, palveluntuottajista ja kiinteistöistä.
Lo, F.C.W. & Say-Wei, F. & Bauly, J.A. (2000). Multiple regression models for electronic product success prediction. IEEE International Conference on Management of Innovation and
Technology, ICMIT 2000 (Vol. 1), 419–22.
Nord, C. (2013). A day to be lived. Elderly peoples' possessions for everyday life in assisted living. Journal of Aging Studies, 27(2). https://doi.org/10.1016/j.jaging.2012.12.002.
Norman D. (1988). Design of Everyday Things. ISBN 978-0-465-05065-9
Norman D. (2003). Emotional Design - Why We Love (Or Hate) Everyday Things. 69-101. ISBN 978-0-465-05135-9
Nurmi-Koikkalainen P. & Anttila H. & Konttinen J-P. (2013). Neurologisesti pitkäaikaissairaiden ja vammaisten ihmisten asumisen selvitys. Asumispalvelusäätiö ASPA, 2013. 22, 210.
Paton, H. (1992). Personal Possessions and Environmental Control:, Journal of Women &
Aging, 4:2, 61-78, DOI: 10.1300/J074v04n02_06
Petrie H. & Bevan N. (2009). The evaluation of accessibility, usability and user experience.
Teoksessa: The Universal Access Handbook. 1-16. ISBN 9780805862805
Reich, J. W. & Zautra, A. J. & Hill, J. (1987). Activity, event transactions, and quality of life in older adults. Psychology and Aging, 2(2), 116–124. https://doi.org/10.1037/0882-7974.2.2.116 Sanders, E.B.-N. (1992), Converging perspectives: Product Development Research for the 1990s. Design Management Journal (Former Series), 3: 49-54. https://doi.org/10.1111/j.1948- 7169.1992.tb00604.x
Steinfeld E. & Maisel J. (2012). Universal Design: Creating Inclusive Environments. ISBN 978-0- 470-39913-2
Timlin G. j& Rysenbry N., (2010). Design for Dementia - Improving dining and bedroom environments in care homes. 25. Helen Hamlyn Centre, Royal College of Art, London, UK Torrens G. E. (2011). Universal Design: Empathy and Affinity. Teoksessa: Human Factors and Karwowski, W. & Soares, M. & Stanton, N. Ergonomics in Consumer Product Design. ISBN 978-1-4200-4629-8.
van Gorp, T. & Adams, E., (2012). Design for Emotion. https://doi.org/10.1016/C2010-0-67661-9
Kuvalähteet:
1. Rullatuoli https://vidaactive.co.uk/product/the-vida-active-custom-wheelchair noudettu 20:23 12.12.2019
2. Evondos-älydosetti. Kuva: Hämeen Sanomat. https://www.hameensanomat.fi/kanta- hame/laite-ei-unohda-laakkeita-171519/ noudettu 07.01.2021.
3. Smila-älydosetti. Kuva: Tamro Oyj. https://smila.fi/ noudettu 07.01.2021 4. Kangaspintainen dosetti, renderöinti. Tekijän oma työ.
5. Mallinnettu prototyyppi, renderöinti. Tekijän oma työ.
6. Levytyöstetty prototyyppi. Kuva: Axitare Oy.
