AIKUISKASVATUS 4/2000
377
Koulutuksen ja työelämän välinen yhteistyö ja työssä oppiminen ovat uusia ja voi- makkaasti kasvavia tutkimus- alueita sekä kansainvälisesti että kotimaassa. Niinpä näihin teemoihin keskittyvien kah- den kotimaisen kirjan ilmes- tyminen on tervetullut tapah- tuma.
Kivisen, Silvennoisen ja Puustellin toimittama kirja tarjoaa sosiologisen lähesty- mistavan työssä oppimiseen.
Se etsii myös historiasta syitä sille, miksi koulutuksen ja työelämän välisiä raja-aitoja ollaan juuri nyt purkamassa ja miksi työssä oppiminen kaik- kine ilmenemismuotoineen puhuttaa jälleen. Kirjassa siis pyritään ottamaan huomioon laajasti ne kentät ja olosuh- teet, joissa työssä oppimista tapahtuu. Ammatillisen kou- lutuksen toteuttamisen kuva- uksessa on pyritty kriittisesti ottamaan huomioon sekä yh-
Kirjoja koulutuksen ja työelämän
yhteistyöstä sekä työssä oppimisesta
Osmo Kivinen, Heikki Silvennoinen & Pia Puustelli (toim.) 1999.
Work-based learning.
Prospects and chal- lenges. Helsinki:
Ministry of Education.
Pekka Ruohotie, Juha- ni Honka ja Antti Su- vanto (toim). 1999.The Developmental Chal- lenges in the Coopera- tion of Education and Training and Working Life. Helsinki: EDITA.
teiskunnallisia että yksilöllisiä näkökulmia. Teoksen vahvuus piilee sen laaja-alaisessa ot- teessa.
Kirjan ensimmäisessä kappaleessa kirjoittajat pohti- vat nykykritiikkiä, joka on kohdistettu institutionalisoi- tua ammatillista koulutusta kohtaan. Kirjoittajat korostavat julkisen koulutussysteemin vastuullista roolia uusien am- mattitaitovaatimusten toteut- tajana ja tuovat vahvasti esille koulutuksen ja työelämän yh- teistyön tärkeyden.
Toisessa kappaleessa Heikki Silvennoinen tarkaste- lee sitä, miten formaaleissa ja nonformaaleissa yhteyksissä, lähinnä työssä, opitaan. Siinä pohditaan myös sitä, mitä opitaan koulussa ja mitä siellä on mahdollista oppia. Kirjoit- taja kuvaa laajasti työelämässä vaadittavaa osaamista. Sen si- jaan oppimisesta, työproses- seista, työntekijän kokemuk- sesta tai työstä itsestään hän ei puhu paljonkaan. Oppiminen työntekijän kokemuksena ja se, mitä tämän kokemuksen tunnistaminen voisi merkitä ammattiin oppimisessa, jää avoimeksi. Jos siis väitetään, että pelkästään koulun antama tieto-taito ei enää riitä työ- elämässä, tulisi em. seikat huomioon ottaenkin vakavas- ti ryhtyä pohtimaan, miten erilaisia oppimisympäristöjä voitaisiin integroida. Em.
haasteen pohtiminen ei ollut tässä kirjassa tarkastelun ensisi- jaisena tavoitteena, vaikka kirjan toinen kappale herättää
lukijassa tämän suuntaisia ky- symyksiä.
Seuraavassa neljässä kappaleessa – kirjoittajina Sa- kari Ahola ja Heikki Silven- noinen, Osmo Kivinen ja Mikko Peltomäki sekä Petri Haltia - kuvataan erilaisia työssä oppimisen toteuttamis- tapoja Suomessa ja muualla Euroopassa. Koulutuksesta työhön siirtymistä on ryhdyt- ty useissa maissa tukemaan erilaisin ohjelmin pyrkimällä samalla ehkäisemään nuoriso- työttömyyttä ja syrjäytymistä.
Vanha fakta tuntuu edelleen pitävän paikkaansa: koulutus valmistaa ensisijaisesti työ- markkinoille, ei suoraan työ- paikkoihin.
Työharjoittelun toteuttamismalleja etsitään kirjassa mm. Saksasta, Tanskas- ta ja Iso-Britanniasta. Näiden pohjalta luodaan suomalaiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan sopiva ammatillisen koulutuk- sen työssä oppimisen malli, jossa työelämän olosuhteet ja yksilön (opiskelijan) tarpeet voisivat kohdata tavalla, joka muistuttaisi aitoa yrittäjyyttä.
Oppisopimuskoulutus on Suomessa sen sijaan ollut aina harvinaisempi tapa oppia työssä, mikä johtuu mm.
työnantajien joiltain osin kriittisestä asenteesta sekä osittain myös siksi, että am- matillisen koulutuksen to- teuttamisella on Suomessa aina ollut kytkentänsä ammat- tijärjestöihin ja sosiaalipoliit- tisiin ongelmiin, esimerkiksi työttömyyteen ja sen hoi-
378
AIKUISKASVATUS 4/2000 K I R J A - A R V I O I T Atoon. Tarkasteltaessa oppiso- pimuskoulutuksen tulevai- suutta nousee jälleen keskei- seksi kysymykseksi, mitä voi- daan oppia koulussa ja mitä työssä.
Vuodesta 1994 lähtien Suomessa on ollut myös mah- dollista akkreditoida formaa- lin koulutuksen ulkopuolella opittuja taitoja näyttötutkin- noilla. Näyttötutkintosystee- min tavoitteena on lähentää suomalaista ammatillista kou- lutusta ja työelämää rationali- soimalla koulutusta ja moti- voimalla ihmisiä kehittämään itseään ja ammattitaitoaan.
Tutkimusten mukaan näyttö- tutkinnoilla ei kuitenkaan välttämättä saada esiin niitä taitoja, joita työelämässä to- della tarvitaan.
Heikki Silvennoisen kirjoittama seuraava kappale sisältää eri tasoisia asiakoko- naisuuksia, mikä tekee siitä myös hieman vaikeaselkoisen.
Kappaleessa tarkastellaan kan- salaisia, työnantajia ja valtiota koulutustarpeiden määrittäji- nä ja tämän määrittämisen vaikutuksia työssä oppimisel- le. Vaikka koulun ja työelä- män yhteistyöstä on myös rohkaisevia esimerkkejä, to- dennetaan tutkimustiedoin edelleen olemassa olevaa on- gelmaa: sekä työnantajat että opettajat toteavat, ettei heillä ole tietoa, kiinnostusta, vas- tuuta eikä halua pitää huolta koulun ja työelämän välisestä yhteistyöstä. Mihin siis silloin työssä oppiminen voi perus- tua? Jo työelämässä toimivien osaamiskapasiteettia ei tutki- musten mukaan käytetä täysi- painoisesti, kun suuri osa työtehtävistä on työntekijöi- den mukaan opittavissa muu- tamassa viikossa tai muuta-
massa kuukaudessa, enintään parissa vuodessa. Herää myös kysymys, millaisia muotoja henkilöstönkehittäminen ja työssä oppiminen silloin saa tai sen pitäisi saada?
Viimeisessä kappaleessa Osmo Kivinen ja Heikki Sil- vennoinen kokoavat sujuvasti kirjan avaamia näkökulmia teoreettisten jäsennysten avulla. Kirjoittajat toteavat pessimistisesti työssä oppi- mista tukevien uudistusten olevan perimmältään riippu- vaisia yritysten asemasta mark- kinoilla ja työvoiman jakautu- misesta. Työssä oppimisen muodot tekevät kuitenkin uutta tuloaan teoretisointien ja tutkimustenkin valossa ja pitkällä tähtäimellä yritykset- kin hyötyvät työssä oppimi- sen toteuttamisesta. Hyöty tu- lee myös kirjoittajien määri- telmän kautta: ammattitaito on luonteeltaan sosiaalista ja kuvastaa sitä kontekstia, jossa taitoa käytetään.
Kirja ”The Developmental Challenges in the Coopera- tion of Education and Train- ing and Working Life” koos- tuu kaikkiaan 13 artikkelista, jotka käsittelevät työtä ja kou- lutusta pääasiassa oppimisen näkökulmasta. Teos on jaettu kahteen osaan, joista ensim- mäisessä käsitellään lähinnä ammatillista kasvua työelämäs- sä ja toisessa pedagogisen kehittämistoiminnan haastei- ta. Johdannossa esitellään Tampereen yliopistossa toi- mivan ammatillisen koulutuk- sen tutkimuskeskuksen toi- mintaa ja meneillään olevia tutkimusprojekteja, niissä toimivia tutkijoita sekä Suo- men- ja Euroopan laajuisia yhteistyöverkostoja. Artikkelit perustuvat pääosin laitoksessa
tehtyyn tutkimustyöhön.
Kirjan aloittaa Juhani Hongan ja Pekka Ruohotien
”Kannustava ja palkitseva joh- taminen” –kirjaan perustuva artikkeli, jonka tarkoituksena on välittää popularisoitua tie- toa työkäyttäytymisen tutki- muksesta. Aihetta tarkastellaan motivationaalisena ilmiönä, ja artikkelissa esitellään tekijöitä, jotka vaikuttavat työkäyttäyty- miseen ja tekevät työstä yksi- lölle tyydytystä antavaa, mutta samalla työnantajalle kannatta- vaa. Avainsanoja ovat moti- vaatio, sitoutuminen, palau- te, palkitseminen. Teemaa tarkastellaan johdon näkökul- masta eli miten hyvä johtaja pystyy ottamaan nämä tekijät huomioon ja luomaan sekä työntekijän että työnantajan kannalta hyvät työolosuhteet.
Ikään kuin käytännöllisenä ohjeistona artikkeli poikkeaa tyyliltään kirjan muista artik- keleista, jotka edustavat enemmän tieteellisen kirjoit- tamisen konventioita.
Toisessa artikkelissa Pekka Ruohotie tarkastelee vuorovaikutukseen perustu- van oppimisen kysymyksiä yksilöllisen urakehityksen kannalta. Eräänlaisena ideaali- na esitellään muuntaumisky- kyinen ura, jolle on ominaista horisontaalinen kasvu eli kompetenssin ja verkostojen laajentuminen uran edetessä.
Pekka Ruohotien ja Matti Koirasen kirjoittama seuraava artikkeli tutkiskelee persoo- nallisuuden kehityksen ja mo- tivaation peruskäsitteitä ja so- veltaa niitä yrittäjyyskasvatuk- seen. Näissä molemmissa ar- tikkeleissa on vahva teoreetti- nen ote ja ne tarjoavat hyvän ja kiinnostavan johdannon näiden tutkimusalueiden pe- ruskäsitteisiin ja teoriaan.
AIKUISKASVATUS 4/2000
379
Pauli Juuti pohdiskelee filosofis-sosiologisessa kirjoi- tuksessaan kompetenssia post- modernin organisaation ja oppivan organisaation näkö- kulmasta. Juuti näkee oppi- vassa organisaatiossa kolme erilaista dilemmaa. Ensinäkin organisaatio tavoittelee orga- nisoitua toimintaa, kun taas oppiminen toimintana ta- voittelee muutosta. Toinen dilemma koskee jännitettä yk- silön ja yhteisön oppimisen välillä. Kumpikaan oppimisen muoto ei yksinään ole pysty- nyt selittämään sitä, millaista oppimista organisaatiossa ta- pahtuu. Oppivan organisaati- on kolmas dilemma on kog- nitioiden korostaminen joka- päiväisen sosiaalisen vuoro- vaikutuksen ja diskurssien jää- dessä marginaaliin. Ratkaisua näihin dilemmoihin etsittäes- sä on Juutin mukaan käännyt- tävä poststrukturalismin ja so- siaalisen konstruktionismin suuntaan.
Seuraavissa luvuissa - kirjoittajina Kaisa Kautto- Koivula, Outi Raehalme ja Marja-Liisa Manka - kuvataan tutkimuksia työpaikoista op- pimisympäristöinä. Artikke- leiden kautta välittyy ajatus, että työssä oppiminen, joko formaalin koulutuksen tai in- formaalin oppimisen kautta, on suorastaan välttämättömyys sekä yksilön että koko organi- saation kannalta. Näiden kol- men vahvasti empiirisen tut- kimuskuvauksen jälkeen lukija yllättyy artikkelista, jossa pala- taan jälleen teoreettis-filosofi- seen pohdiskeluun. Antti Su- vanto tutkii nimittäin amma- tillista kasvua Gestalt-psykolo- gian valossa ja esittää sen an- toisammaksi näkökulmaksi työssä oppimiseen ja organi- saation kehittämiseen kuin
behavioristiset ja psykoana- lyyttiset lähestymistavat.
Kirjan ensimmäisen jakson päättää Pekka Ruoho- tien ja Petri Nokelaisen artik- keli, jossa kuvataan lineaarisen mallintamisen ja uuden, bay- nesiläisen mallintamisen eroja tutkimusaineiston luokittelu- tehtävissä. Tutkimusmetodi- sesti artikkeli on kiinnostava ja ajankohtainen, mutta jo- tenkin tuntui, että julkaisu- foorumi ei ole aivan oikea.
Tällaisen artikkelin olisi odot- tanut näkevänsä pikemminkin jossain tutkimus- ja analyysi- menetelmiä käsittelevässä jul- kaisussa.
Kirjan toinen osa koostuu neljästä artikkelista. Reijo Rai- vola tarkastelee insinöörikou- lutusta, teknistä suunnittelu- prosessia ja siihen liittyvää ongelmanratkaisua erityyppi- sissä tehtävissä toimivien insi- nöörien haastatteluaineistoon pohjautuen. Seppo Kolehmai- nen käsittelee innovaatioiden leviämistä ammattikorkeakou- lureformin yhteydessä ja Seija Mahlamäki-Kultanen kuvaa pedagogista johtajuutta meta- forien avulla. Teoksen päättää Rauno Jarnilan tutkimukseen perustuva artikkeli menestyk- sellisen ammatillisen oppilai- toksen tulevaisuusprofiileista asiantuntijoiden näkemyksiin pohjautuen.
Kirja tarjoaa runsaasti käsitteellisiä aineksia ja em- piirisiä tutkimustuloksia kou- lutuksen ja työelämän yhteis- työn tarkasteluun, mutta kir- jan otsikon houkuttelema lu- kija jäi kaipaamaan eksplisiit- tistä analyysia siitä, miten ar- tikkeleissa tarjottuja aineksia voidaan hyödyntää koulutuk- sen ja työelämän yhteistyön
kehittämisessä ja sen tutki- muksessa. Lisäksi kirjan paino- piste on työntekijöiden am- matillisessa kehittymisessä, kun taas opiskelijoiden työssä oppimisen kysymyksiä lähin- nä vain sivuttiin. Kokonai- suutena kirjasta jäi varsin se- kava mielikuva. Artikkelit ovat monentasoisia ja keske- nään varsin erilaisia, eikä nii- den välillä tuntunut olevan yhtenäistä juonta. Vähintään olisi toivonut, että kirjan toi- mittajat olisivat koonneet kir- jan lopussa näkökulmia yh- teen ja osoittaneet lukijalle teemoja yhdistäviä kehittä- mishaasteita kirjan otsikon mukaisesti.
Yhdessä nämä kaksi kirjaa tarjoavat työssä oppimi- sesta sekä koulutuksen ja työ- elämän yhteistyön kehittämi- sestä kiinnostuneille ajankoh- taista ja vahvasti tutkimukseen ja teoriaan pohjautuvaa tietoa.
Kivisen, Silvennoisen ja Puus- tellin toimittama kirja on lä- hestymistavoiltaan, otteiltaan ja tyyliltään huomattavasti yh- tenäisempi kokonaisuus kuin Ruohotien, Hongan ja Suvan- non, mutta tämä taas tarjoaa enemmän käytäntöön sovel- lettavissa olevaa tietoa. Kirjo- jen kotimaista lukijakuntaa tulee kuitenkin varmasti ra- joittamaan kieli; monille työ- elämän ja koulutuksen käytän- nön sektorilla toimivalle eng- lannin kieli on kynnys, jota ei työkiireiden keskellä hel- posti lähdetä ylittämään. Kirjat onkin ilmeisesti suunnattu kansainväliselle lukijakunnalle, sillä niiden teemat ovat ajan- kohtaisia kaikkialla maailmassa.
Kaija Collin ja Päivi Tynjälä
