Ontrei 80

Ontrei Wanniuen eli Norissa, wiimeinen Kalewa-runojen laulaja

Sortawalassa. Walokuwan mukaan. Kuwa otettu m. 1885.

Nno kolme puheena olemaa taloa omat kaikki Wcm-

nis-summ.

^{hallussa, jamonta} sukupolmea on jo siirtynyt manalan majoille,

siitä

^kuin

sentnnn asettui asumaau

^en-

simmäinen

^Wanninen,

sumun

^{kantaisä, josta}talojen ny- kyiset

asukkaat

polmeutumat.

Sumun

kantaisästä

kertomat tarut, että

hän

^{oli kun-}

lnisa

tietäjä, oppinsa

saanut

Lapissa, jossa

hän

^{oli „tie-}

täjän koulua" käynyt. Lapissa 010

mahtoi

olla erinomai-

sen

^rattoisaa, koska kerrotaan

Wmmisen ^kokonaista

^kolme

muotta

siellä

oleskelleen. Wiimein

sanotaan

tietäjän kui- tenkin itamystyneen aikojaan, oudostuneen elämittään La- pin laajoilla tantereilla. Oli jouluaatto ja

hauet maltasi

mastustamaton

halu

^päästä kotimailleen juhlan miettoon.

Mutta pitkä oli matka ja

mahdottomalta

^{näytti tuo}

pääseminen.

Kutsuu

kuitenkin kokoon Lapin „kyytimiehet"

ja lupaa parhaan Musiikki

lehmänsä

^{palkaksi sille, joka}

saattaa hänet ^entisille

elomailleen.

Aswil

silloin esiin

joukosta yksi;

se sanoo kulkemansa

kilin teiri.

Astnu joukosta toinen,

kehuu

nopeuttaan,

sanoo

^nuo-

len tamoin

lentämänsä.

^{Ei kelpaa}

sekään.

Ei tää hyivä minulle, mastaa Wanninen

Silloin tarjoutnu kyytimieheksi kolmas lappalainen.

Kysyy

häneltä

^{Wanninen, tokko tuo} äijänkin jaksaa matkaa

tehdä

^{jakuin maleen. Se}

siihen

^{mastaa: „mie oon siellä,}

täällä".

Täniähän se

^mastaminun kyytimieheni onkin, armelee Wanninen. Korjaan istnn. Tiellä puhaltaa tuuli

hatuu Wanuiseli

^{päästä. Tämä}

sanoo

kyytimiehelle, että

hemo-

ilen pitäs seisottaa,

hattu

^kirpos. Se kyytimies

siihen

mastaa, että jo oli tnltu

seitsemän

kirkonmäliä

siitä hatun

kirmontapaikasta.

Tulee

sitten

Wanninen kotiin ja

siellä

^{on joulun-}

mietto parhaillaan. Menee

sitten

aamulla laamaan niitä

lehmiään katsomaali.

^{Kai oltiin}

siimatat

^{tallella, yks ol'}

Musiikki poikessa. Eikä

sitä sen

ko'ommm nähty eikä kunltu.

Tarii ei mainitse,

lähtikö

^Wanninen enää toista ker- taa

laulurMaaseen

^{Lappiin. Se maan tiedetään, ettäko-}

toisen

^pirtill

samussa hän

^{kuoli, jättäen}

tietomahtiusa

^pe-

rintönä lapsilleen. Aina

siitä

^{pitäen on}

Wannisia

^mai- nittu

inahtamina

tietäjinä, taitamina laulajina. Sumun

tuiimeinen tietoniekka ja laulaja oli Outrei ukko. Pojista

oli polwi muuttunut. Nuoret

sanomat manhan kansan ivirsiä

„lornloiksi", pitämät niitä soutamina, armottomina.

Wannis-snku

^onkreikkalais-katoolinen, niinkuin yleensä kaikki Karjalan rlmolaulaja-sumut. Ukko Ontrein nskon-

nolliset käsitteet

^olimat, kuten armatakin sopii,

hieman seka-

wat.

Wanha

^ja

uusi

usko taistelimat

haliessa.

^Nlelteiil

puoleksi kerskaamalla puhui

hän olleensa kosiomiehenä lähes kahdellesadalle

pariskunnalle. Eiwät

silloill

„kaleet"

pys-

tyneet, kun maan „Borissa" oli yhtenä

nnotehessa.

^Tas-

kussaan

^piti

hän sellaisilla

retkillääll „nkontalttsja", jotka

marjelimat

häntä

^ja

saattomakeä

pahanstlopien

ihinisteli

juonista.

Mahtamat loitsut

^mielä

senkin lisäksi.

Ia

loitsujaan nskoi ukko Ontrei täydellisesti. Kuu

häntä

kerran pyysin „metshimiehenlukkun" lukemaan,

sanoi

hän, ei niitä

sellaisia osaamansa:

ei ollut koskaan pyssyä pidellyt, eikä

siis

pyssymiehen loitsujakaan tarwinnut.

Hänen

^{isänsä, Boris Wanninen, oli} maan liilllll tietäjä. Tästä

isästään

kertoi Ontrei nkko, että

hai: osasi

„pahaa miestäkin" puhutella. Kun Ontreilta kysyttiin, eikö

hän

koskaan ole

tuollaisiin keinoihin

^ryhtynyt,

^sanoi hän

niitä

tumattomiksi

^{keinoiksi, joista „tuloo}

riähkä"

^{*^) ja}

joihin ei

siis

kenenkään pitäisi tnrmautua. Kysyttiin sitten, millä moimalla

se

Ontrei saapi

taikansa

^aikaan.

Siihen mastasi hän

juhlallisesti ja runomitalla:

****) Tulee ^synti.

tuohon

„Tlllell

Mie liikun Ukon ^mäellä, Jumalan^mäellä,

Wäellä wanhan Wäinämöisen.

Tämän

mustauksen

kuulin ukon

kahdesti

^autaman

samaan

kysymykseen.

Ontrei

Wannisen loitsuista

mainittakoon

tässä

luku", joka kuuluu

seuraamalla

^lamalla:

Iski tulta ilman Ukko, Wälähytti Wäinämöinen, Kolmella kokon sulalla,

Kirjmvilla kiärmehillä.

Miss ^on tuli tuuiteltu, Walkeainen manuuteltu?

Kätkyessä kultaisessa, Hihiioissahopeaisissa,

Alla parren autuahau, Keskellä Kiesnksen keheä.

Tuo ^{poltti pojalta polmet,} Rikkoi rinnat tyttäriltä;

Läpi maan, läpi Manascn, Läpi reppanan yheksän.

Hara manha poltettihiii,

Porot suollekylmettihin.

Mllä mietihin ^metchen, Kuutamella kaimattihin

Werkot meljeksiiii kutomat,

Sisäreksiin^ketreämät.

Puuttuiko sitä ^kaloa, Jota ^{warten werkko tehty;}

Puuttui halea hauki.

Halottihin hauin ^watsa, Siell oli sileä siika.

Halottihin siian

^watsa,

Siell ^oli sini^kercinen.

Purettihin

suu

^keränen,

Siell oli punakeränen.

Purettihin puna keränen, Siell ^olitulikipuna.

Tuli ^poika Pohjolasta, Uros uuesta kylästä, Tuli huosti housun ^suusta, Paloi^pojan helmehistä.

Hytöl' olikauha kattilassa;

Wiskoo wilua wettä

Paikoillepalanehille, Tuimille tulen limuille.

Herran henki moiteheksi, Luojan luomi katteheksi.

Eepillisiä runoja lauloi ukko Ontrei Vanninen pal- jon.

Wahinko

^{maan, että olimat niin}

katkonaisia. Taisi

jo muisti rumeta pettämään. Ei tuo kumma ollutkacm,

sillä olihan ^sitä

ukolla jo ikääkin. Mdeksättäkymmentä kämi jo kuollessaan,

sillä hän

oli syntynyt 1805. Seppo

Ilmarisesta

lauloi Outrei

sen

^{runon, jossakerrotaan, kuinka}

seppo

rupesi takomaan

itselleen

^{kullastamorsianta, hopeasta}

ikisopua.

Väinämöisen soitosta

^lanloi

hän seuraaman

^runon:

Teki Kauko kanteloista, Wiron ^seppä winkeloista.

Eikä puusta, eikä ^luusta, Sapfosta sinisen^hirmen,

Poropetran polwiluista.

Mistäskansi kanteleesen?

Lohen purstosta punaisen.

Mist' on naklat kanteleesen?

Hauin

suuren

hambahista.

Mistä^kielet kanteleesen?

Hiuksista

hiien

^eukon,

Harjasta v'en hewosen.

Saipakannel ivalmeheksi;

Soittipiiat, soitti^poijat,

Soitti miehet naimattomat, Soitti nainehet urohot.

Ei ilo ilolle tunnu,

Soittajia, laulajia Ulähäisist, alahaisist, lumaloista, maanemistä.

Laulu lauluks ei ^tajunna.

Etshittihin ^soittajia,

Torokalla ^toprouuen:

Löytyi ivanha Wäiiiämöuien;

Teki ^{tiellä termeyyen,} ..Annas Kauko kanneltasi,

„Wiron ^seppä winkelosi.

..Kenen ^{on miekka pitembi,} ..Kenemb' on^kalpa kannchembi".

Löytyi

lumihan

Wäinämöisen

Kynnen mustoapitembi, Olen kortta korkiambi.

„Annas Kauko kanneltasi,

„Wiron seppäwinkelosi ..Sormille^{pojan sogian,} ..Käsille wähänäköisen".

Iski^{kerran, iskitoisen,} Iski kohta kolmannenkin.

Joilo ilolta ^tuntui, Laulu lauluksi^tajusi;

Alkoi sormet ^souatella, Käsiwarret watwatella.

Ei ollut sitä metshässä Silmin kahen lentämäistä,

Jalanneljän juoksemaista, Ku citullut kuulemahan,

Soitellessa Wäinämöisen, Kutku kullerwoi'ellessa

Lohenpnrstoista iloa, Kalanluista kanteloista.

Ei ^ollut sitä meressä

Emän knuen tulkcmaista, Purston puikerrehtawllista, Ku ci tullutkuulemahan,.

Soitellessa Wäinämöisen, Kutku kullerwoi'ellassa

Kalanluistakaiiteloista.

Lohenpurstoista punaisen.

Kenki itse Hiien ^eukko Kultasuilla kukkaroilla,

Weitsellä hopeapäällä, Jonka^pia satoja maksoi, Terän ei ollut tietäjeä.

Knten jo

edellisessä

mainittiin, käytettiin Outrei uk- koa ennen

hänen nnornudessaan

^paljon losiomiehenä,

hai:

kun oli taitama tietäjä.

Nuoteessa

^piti

entiseen

^aikaan,

jos

suinkin

mahdollista, oleman tietäjämies mukana

suo-

jelemassa

morsiussaattoa

„katshojista" eli pahansuomista

ihmisistä.

^Sellainen

se

^oli

ivanhan kansan

^tapa.

„Läksiisissä" ^ja „häissä" ^***-) lanlettiin

silloil:

^paljon kauniita häämirsiä, joissa

morsianta

maroitettiin

unohta-

lnasta äitiä ja isää, nemvottiin nuorta pariskilutaa elä- mään

sominnossa

^ja

rakkaildessa.

„Tietoiniekka" kosiomies,

hän se lilonnollisesti

^oli

sellaisissa tilaisuuksissa

^ylimpänä

laulajana. Sillä

tietomahti

^ja

laulumahti

lienemät miltei aina olleet yhdistetyt.

Vaikka Ontrei

Vannisen häärunot

^omat

saman-

laisia

kltin Kalew

alassakin

löytymät, niin mainittakoon niistä kuitenkin pari kappaletta

osoitteeksi

^siitä,

minkälaisia

rimoja

häissä

laulettiin noin 40—50 muotta

sitteu

^Sor-

tamalassa

^ja

muissakin

Itä-Karjalan pitäjissä.

***") ..Läksiiset" mietettiin aina ensin morsiamen kotitalossa. ..Häät"

eli tulijaisjuhla mietettiin sulhasen ^luona,uudessa kodissa.

Hiiäwirsi.

Outrei

Vaunisen

^laulama. Saatit talteeli ¹⁸⁸⁹

Perchessä wierahassa, Toisin ukset lilwasoopi,

Toisiii micrö'ö iveräjät, Saiio'u saranarauat, Toisiii^leibä paistetahan.

Toisin, toistit ^{neito rukka,} Toisin toisessa^talossa,

Nouse^liluta latshomahan, Otmvaista oppimahaii.

Konsa sarmet suorahan ^sumehen, Pursto ^periii pohjaseheir, Silloin iiuortciinollsuaila, Wnnhojen lepuuaila.

Ota piitä pikkaraisen, Talloa pieni murunen.

Iste ^{tiiltä tuikahuta,}

Käy lilja kyyryllähän, Laama länlämöisillähän.

Katsho

kyttä kytky'ystä,

Wasikainen ^{woajmi peästä,} Katsho ^karkko karsinasta,

Emälammas lattialta.

Luo silmäs ^{sikojen peälle,}

Anira heinii^hewolle;

Tule kolmena tuoahan, Tlw ^on lunta, tuo on luuta;

Tulitikku hambahissa;

Nosta lapset lnmitshalle, Anna ^pilikkosetkäteheii,

Kuin eiPuikkoset ^käteheii, Anna leibeä kätehen,

Muista lattiis la'aista, Elä ^lapsia lakase, ^'

Pane

woita leiman pecille.

Häiiwirsi.

Ontrei

Vannisen

^{laulama 1889.}

Kuules sulho luin sanelen, Kuiii sanelen, kuin anelen:

Ncumo neittä neljä muotta,

Wuosi^iieuiuo suusanalla, Toinensilmän iskennällä, Kolmas ^on jalan polulla.

Kuin et sitte ^hymeä saane,

Otappa omeil ta'alse, Opeta omen takana, Nemvo nelisnurllllsessa.

Ota witsa ^wiiakosta, Koimu kormenrantasesta Nahkaruoska ^{uaulail peältä.}

Elä pieksä pientarella, Elä iiurmella ilukita.

Kylän kyntäjät näkö'öt, Astlljat ajattelo'ot;

lott'ei^{tuota anoppikuulis} Eikä ^appi armoaisi.

Kliili ileittä hywin pitelet, Kuin mänet apen lotihul, Puistat heinii ^hewolle, Klllrawalla laluletahan, Itshelle mitä kutakin.

Kuiii iieittäpahoin pitelet, Kuin mänet apenkotihin, Puistat heinii^hewolle, Rikkamihko ivisklltaan,

Hewosesi hirtetähän

Omilla ohjaswarsillasi,

Itshii ^letillä leikatahmr Keskellä liljan laliita.

Wertaukseua

mainittakoon

tässä

^{eräs hääruno,}

saatu

talteen Korpiselästä w. 1890. Se knuluu näin:

Willawaipan wiipsahukset, Onpa meijänneitosella

TuultohurZtinhuiskahukset, Samoin parin sukkasia, Tuhat tuotamaatapaista, Reämyttäin on rätsinöitä, Moninparin paitasta, Latiloita lastenmyölsi,

Nanhoi^iiaistentarpeheksi, Tuulimyllyn tuiskahukset, Wesimyllyn wiepsllhukset.

Nain onpa meijän sulhollakin

Kelo lullalla keritty, Toinen pllniu puimatonta,

Sata saatuja rahoja,

Purun puituja eloja, Toinen sata saamatonta, Tlthat tuohikenkäsiä, Wiistnhatta ^ivirsnsia,

Muuta eluo sitäi^enemmän,

Sata sarkatantkisia, Hcmosii ^on heillä ^paljon;

Lmuiat oil lammaslaumat,

Lehot ^{täynnä lehmästä,} Varsinkin ^on muohisia.

Appi _ainoa isäntä, Puoltuhatta ^pöksystä;

Aiioppi ainoa emäntä, Kytyjä oil lyllältäsi,

Natosta ^on losolta.

Hywä ompi ollaksesi, Kaunis koaputellaksesi,

Toisinnankuwat saraliat.

Appi haukkuu ^ahkioksi,

Anoppi wesihawolsi, Kyty lynnysportllhaksi,

Nato naisten rynttäriksi.

Illat istut ikkunoissa,

Keski-illat kellarissa, Wain ei ininkuin ison koissa.

Toisinowet ulwasewat,

Puolipäiwät porstuassa,

Niikkokauet meräjän suussa,

Kuuklluct kujan perässä.

Knnntelet lnjan perässä.

Ammuuko anopinlehmät, Namon lehmätnankaseeko, Winknutko isäilnäil ^siat, Hirnnuko ^kymyu hcmoset?

Katsahat isos^kotihiii, Enemmäii emosi luokse.

Sanot: tuolla uäkyy totini, Kujan katto kuumottaapi.

Isän ikknnat nätymi, Itkeä hyryttclet,

Emon

sauna

^{lämpiääpi.}

Woi poloinen päimiäiii,

Itämiin inehmon ^lapsi, Oli cnncii aikanahan

Siskoilla siliä^sintsi, Veikoilla mene punainen Nain ei nyt tätä nykyä.

Paitsi

näitä häärnnoja löytyy Itä-Karjalassa mielä

toisenlaisia

^{rimoja, joita}

kansa

^käyttää

häissä

^jahautajai-

sissa, ^ii.

s.

itkuwirret.

Itkuwirret

^eiwät

seuraa

^mitään

rnnomittaa.

Niissä

^{on maan}

huomattama alknsointn

^ja

kerto.

Itkumirsien ominaisuuksiin

^{kuuluu myös deminntii-}

misten sananmnotojen

runsas

käyttäminen.

Itkumirsien

laulaminen on aina naisten

tehtämä.

Ne lauletaan, tai paremminsanellaan,

itkunsekaisella

^äänellä.

Keskellä rnnoa ^joutuuitkijä wiimein

itse

niin mieleuliitu-

tllksen

^{maltaan, että}

häii

todellakin itkee nyyhkyttää.

Hen-

keään metämättä,

sanelee hän

pitkät matkat runoaan, kun- nes wiimein hengästyneenä keskeyttää

sanelemisen moih-

kamvaan nyyhkytykseen. Sitten alkaa

hali

^uudestani:

siitä.

mihin

lopetti, kunnes maikeroima nyyhkytys ^taaskeskeyttää

hänen

^pnhettaan.

^Ia

niin jctknn runoa, knnnes

se

^on

loppnun

lausutin.

Itkllwirsiä, lauletaall ainoastaaii

kreikannskoiseu

^mäes-

töll

keskilndessa.

Ztiitä käytetääii mielätänäpäimänä, maikka

tosin

^Harmoin, Sortamalan pitäjässä, mielä yleisemmin Salmin

kihlakuuuau kreikannskoisissa

^{pitäjissä ja Aunuk-}

sessa.

^Kieli

^missä

^{on symää}Itä-Karjalan murretta, niis-

säkin

^seuduin,

esim.

Sortamalassa,

missä kansa

^{ei tätä}

murretta puhu.

Itkuwirret

^omat

oudokseltaan

^maikeita

ymmärtää. Täytyy olla hywin perehtynyt Itä-Karjalan kielimurteeseen,

saadakseen

^niistä

selmää. Itkumirsien

^ym-

märtämistä maikeuttaa mielä

sekiu

^{seikka, että}

niissä

^käy-

tetään niin ^paljon termejä eli nimityksiä, joilla on aiman oma, rajoitettu merkityksensä. Niinpä

merkitsee sana

^„il-

moin"

toisen sanan

edellä „snlhaspnolta".

Esimerkkinä

mainittakoon:

Waiwan nägiäzeiu.

Sulattoman

sumiazein.

^Aigoin

armozein.

Kallis kandajazein. Snlan ^„

Armas aigomazein.

Päimieu

^„

Nainje tshuuoittajazein.

Ehtoin

^„

„ kumoajazein. Kergein „

„

smuistoazeiu.

^{Kallis „}

„

keritteäzein.

^{Pestyn „}

„ päimin ottajazein.

„

moaliazein.

„ kandajazein.

„ kylmetteäzein.

„

merzoazein.

„

maksoazein.

Äidin

nimityksiä:

Isän

nimityksiä:

Morsiamen

nimityksiä:

Snlhaskansan

nimityksiä:

Aigomalii lapsi, .slannettnili ^„

Vieremä ^„

Vierähtällyd „

Tshitilditettuzeiil.

Elpynyt emäs.

Ilmoin

^aigomazed.

„ elätettyzed.

„

kumoamazed.

„ pestyzed.

„

kaullettuzed.

„ hypitettyzed.

„

mezazed.

„

idmolnaized.

„

samistettuzed

Samalla kuin

tässä

^kerrotaan hääitkuista, kerrotta- koon lllyös lyhyesti niistä Ziaja-Karjalaii

kansan

^lamoista,

jotka

itkuihin likeisesti

liittymät. Salmin

kihlakunnan salo-

kylissä noita tapoja mielä yleisesti noudatetaan. Rinta- kylissä omat ^ne jo alkaneet joutna

nnhotllksiin.

Knn nuori mies ^onpäättänyt

lähteä

^{tyttöä kosimaan,}

hailkkii häll ^ensin

^pnhemiehen

itselleen.

^Tämä

lähtee

^edeltä-

päin tytön kotiin kysymään lnpaa

kosimiseen.

Eräitä päi- lviä

sen

^jälkeensaapumat kosija ^japuhemiestaloon, tamalli-

sesti

jonknn kolmannen

miehen senrassa. He terwehtiwät

letonmäkeä

seuraamilla sauoilla:

„eiiile>l käilmnö

muikse

mierahikse, nygöin

snlhaziks". Tähäii

^{mastaa talonmäki:}

„anna

litiual

^{niidy luulla, elä}

hallamuozie".

^Termehdyk-

seen

^kunlttimat

eiltiseen

aikaan mielä

seuraamat rullosäkeet:

Tuba teht' ^oil iniesteil ^tulla, Tallji oil heivostu ^taluo,

Soppi laittu sormitkahis.

Kirstut

kindnhie

^pideä,

Waarnat mägi-maattehil.

Kosija ja puhemies lemittämät nyt

kihlat

^tytön

eteen,

setelirahaa

^{y. m. Tyttö ottaa lie ivastaan, mutta}

antaa ne

kohta

^{takaisin, ellei}

suostu

naimatarjoomnkseen.

Toisinaan saattaa hän

niitä pitää kanemminkin takanaan,

kerskatakseen

^niistä

tuttamiensa seurassa.

Snlhasen

ja plihelnieheli

ollessa

^talossa, toimitetaan

heille

^kestit.

Naiset

laittamat piiraita, minkä ennättämät.

Knn

sanoma

^tästä

^saapnn

kylään, niin kokoontuu taloon paljon muntakin mäkeä. Kylän „brihat", ^") jotkaomat

hellin

^mielin tyttöä ajatelleet, tulemat

usein hekin

^naima-

tarjoomuksiaan tekemään ja snlhaisp.idot

saattamat

^joskus

kestää ilseampia päimiä. Tyttö ottaa

kultakin heidän kih- lansa

ja antaa ne taas takaisin, kunnes on malinnut mie-

leisensä

^miehen, tai hyljännyt kaikki kosijat.

Jos

^{tyttö on}

sulhaseen

^{suostunut, määrätäänpäimä}

lihlajaisille eli „lujuzille". N'e tonnitetaan papin läsnä-

ollessa

^{ja niillä on}

^sitoma

moima. Kolme miikkoa lujilsien jälkeen mietetään

mihkiäiset.

Sen jälkeeli mietetään mor-

siamen kodissa

„läksijäisiä", kun amiomies tulee nnorik- koaan

hakemaan.

Kohta

lujusien eli kihlajaisten perästä

haetaan

^taloon

itkumirsien

taitaja maimo

morsianta

„itkettämään".

Morsianta

itketetään joka päimä

sekä

^{kotona ettäky-}

lässä.

^Tätä

tehtaissa

peittämät itkijämaimo ja

morsian kasmonsa huimilla

ja huojumat kaulakkain laattialla.

Niissä

juhlissa, jolka

seuraamat

kihlajaisia, itketäänmontalannista itkua. Kun itkeminen tapahtuu kylässä, on

sillä simutar- koituksena

amun pyytämineii ^uuteen kotini. Köyhemmillä

ei tietysti ole maroja pitää itkijäakkaa kotonaan.

He

^koet-

tamat kuitenkin

hankkia sellaisen läksiäisiin.

Hääitkut

^{omaterittäin}

^runollisia

^jakanniita.

Morsian

muistelee

niissä

lapsnntensa kotia, äidinarmaan rakkautta.

Äiti ottaa symästi liikutettuna

miimeiset

jäähymäiset lap-

seltami.

Edelleen puhutaan

niissä morsiamen

melmolli-

suuksista ^uudessa kodissa.

") Nuoret miehet.

Hääitkll.

Morsian

^{itkee äidille, muistelee}

hänen

hymyyttään ja rakkailttaan^:

Suliret kiitoksuot, keritteäzein,

kaikenloaduisilla

^ar-

mo

Ma.

Suuret kiitoksuot, maksoazein, inagutteleinoa;

Passibo, samistoazein,magilttelid

sawimalazed

^{unliod.*^)}

Pesetteäzein,

suuret

kiitoksuot, lamostoazeiii, kandaja- zein,

sinun lanbeumeldazi.

Naiiije, kumoazeiu, Kirjasta kädyzillä

kuonililttelid.

standoazein, tjiuldittoazein, kädyzillä

toisilla

^kaltelid.

Suuret kiitoksuot,

keritteäzein

^;

En onnakko liene, elätteäzein, ilmoin elätettyöziih mändyö,

sammunud ^siemen samunalazien

^magoaja.

Tuhannenkerdazed

kiitoksuot, ilaiue tjillldittoazeul, kyl-

läzien unuozien

magutteleinoa.

Pideä

onnakko kurjazen, ilmoin

kumoamaziih

^mändyö,

ei:zi kukkozien

lauluo kuulla.

Kuin mie moin nimetä, ntshiazein,

iinohtamaah suin

hymäziedäs;

En mois

elätteäzein ^siun

hymäzissäs elämie

erozie

pideä.

Tämän itkumirren on sanellut maimo Ogafja Leinonen Sortamalan^pitäjän Puromaaran ^kylästä m. ^1888.

42) Äiti nousi .varhain aamulla muoteeltaan japani pirtin läm- piämään. Kun tytär heräsi, oli äiti jo toimittanutkaikki aamuaskareet

ja samlltuprusi samupirtinkatonorsissa.

Kim äiti wiimein meniherättämään tytärtä, niin hän ^{ei kui-} tenkaan raskinnut sitä^tehdä; toisella^kädellä tosin^nostatteli (kuonnutteli) niakaajaa, mutta toisella^kädellä somitti ^peitettä hänen ^{päälleen (katteli).}

") Ilmoin clätettyzcd

s.

^o. sulhnistalon mäki.

Kirjakielelle käännettynä

knnluisi

^tämä

itkumirsi

^näin:

Suuret kiitokset, kerittäjäiseni, kaikesta

armostasi.

Kiitos, pesijäni,

samnnalaisista

^unista.

Suuret kiitokset, maksajaiseni, lapsuuteni unesta;

Nainen, lumoajani, minua kurjaa

käsillä

nostattelit;

Kantajaiseiii, tuudittujani,

toisilla käsillä

^kattelit.

Pesijäni,

sullret

^kiitokset, lamostajani, kantajaiseni,

sinun

laupeudestasi

Suuret kiitokset, kerittäjäiseni.

Tilhamienkertaiset

^{kiitokset,nainen,} tuudittajaiseni, kai- kelikylläsistä unista.

Elättäjäni,

saanenkohan

^enää,

sammunut

^sienieu,

sul- haseni

kotiin mentyäni, maata

samunalaisia

^nnia.

Saamuttullni

sulhaseni

^kotiin,

saanen,

kurja, kukou

ellsi

kukuntaa kuunnella.

Kuinka moisinkaan, opettajaiseni,

sinun

^hymyyttäsi

unhoittaa;

Elättäjäiseni,

sinun

hymyytesi ei

siliä

ilmoisna ikänä moi mielestäni

unohtua.

Hääitku.

Morsian

itkee äidistä erotessaan,

kehoittaa

^{äitiä tie-}

dilstelemaan

hänen

^elantoaan

miehelässä.

^{— Ogafja}

Leinonen 1888.

Kliin mie

soan elämäh

ilmoin elätettyzien

eloksiih.

Kysele, kylmetteäzein, kylän kämijöill,

Jos

tulet ilmoiu

kumoamazien

^{kiljozien snnh,}

Tnle, pezetteäzein, tnle pellon piäh;

Sawistoazeill,

samman

^kandajill.

Tule, merzoazein, minun

mieduimah.

lott

^eigo kiillln ilmoiii

kinvoauiaziss

knmman iänyzie.

Tule, pezetteäzein, illiloiil pestyzieli perttiziih;

Katsho

^ilmoin

kannetnzien

kaikkieil piällä,

Ililtoill

pestyzien perttikiliillall piällä.

Tnlet, tjlindittoazeill,

oldailneh

ililioill hypitettyzed hymillä mielin.

A kuii:

oldaiiueh

^ilmoin

mezazed mihazen loadllized.

Elä mirka, merzoazeiii,

messelie

^paginoi.

Mie ilmoiii elätettyziss kilin elän,

Jos

tulom miulau ilmoin

idmomaiziss siliired

^igämäd, Libo minun mieriäisty

mihattanne.

Malien ildronje ulgoilmaziih^; Kylmänje kyyneldämäh.

Ia

^{kuin minull, kylmäzell siemenell, kyyneled lähtöm,} Mie kniii tnlen ibnoin pestyzien kera ykziih perttiziih.

En moi

sanuo

^ilmoin samistettuzill, jotto ininilii

sil- mäss suurien abeihen täh mezi

^lähtöm;

Mie ilmoin

moalimazie malehtelen:

Polttozell siemenell

^porotti pohjanje tuilli meen

siliniss

^;

Siid ei ilmoin

samistettuzed soaha

^sanoja,

Eigä ilmoiu

mezazed

^mihoija.

Kirjakielelle käännettynä

se

kunlnu iläiil:

Kun minä

saan

^elämään

snlhaiskanscm ^eloisia.

Kysele _minua, lylmettäjäiseni, kylän kämijöiltä, Puhdistajani,

sauman

kantajilta kerjäläisiltä;

Tnle, äitiseni, minua tiedustelemaan.

Jos

^tulet

snlhaistalon

^lujosien

sunhun.

Tule, pesijäiseni, tule pellon päähän;

ääniä.

Tule luulemaau, eikö kmtlu

sulhaistalosta

^kumman

Tule, pesijäiseni,

sulhaistalon

^pirttiin,

Katso

^kaiken

sulhaiskansan

^päälle,

Katso snlhaiskansan

pirttisen päälle.

Tulet, tuudittajaiseni, ottanee

sltlhaiskansa

^hymillä

mielill.

Ia

^{jos lienee}

sulhaiskansa mihamielinen.

Älä silloin, äitiseni, mirka

iloisia

^pakinoita.

Minä

sulhaistalossa

^{kuu eläu,}

Jos

käypi mieleui

sulhaiskansan

luona komin

itämäksi.

Tai ^jos minua, mierimää kimeä,

mihattanee.

Menen, huolenalainen, ulos pirtistä;

Ia

knn kyyneleet mierimät ^minulta, kylmä siemen,

silmistäni.

Ia

^{kun taas tnlen}

sulhaiskansan

^pirttiin.

En moi

sanoa

snlhaiskansalle, että olen

snnrta

^itä-

määni itkenyt.

Minä

snlhaiskansalle

^kielastan:

Pohjatuuli

se

porotti medet minun, onnettoman

sie-

menen, silmiini;

Silloin ei

saa sulhaiskansa

^salioja.

Eikä

sulhaismäki mihan

^syytä.

Häiiitku.

Äiti itkee,

laittaessaan

^tytärtään

miehelään.

^Sanoo

hänelle miimeiset

jäähymäiset. ^— Korpiselästä 1891.

Jo ^armas

kannettunji lapsi, jo on

mihon miimezed ildazed

^!

Amoi aigomanji lapsi, jotulom, tjuuditettllzein,

lähtie armahien

tjnuditettnzien

tnrmiihe.

Ia

en ni lm moi nämie atkalie aigazie kulnttoa, A moi kni

sillired

^{igämäd on}

armahall

kandajazellazi!

Kvin jnohtuw

mieleh

ned aigazed, knin jo

liildnzena

limerdelid

arinahan

kandajazi kaglaziss.

Knin jo pyrähtelid, pyyhyl,

liiidllzeila arinahan

^ljllli-

dittajazi

tnrmiss.

Sentäh

en moi olla igämie ilmoittamatta

nämiss

aigasiss.

Knili 01l jo

mihon wiimezed kerdazed

mieremän lap-

sen:

^{wiihytellä armasta} kalidajastazi.

Kai atkala nainje ^jo

ankehtud

^{olen jo}

nämiss suuriss

igämiss namina igäminä

ildazina.

A prosti, kandamani lapsi, jo kai

kallehieu

^syndyzien

edyzissä!

A prosti, mierähtänyd lapsi, jo

mihon minnezed

^ker-

dazed,

hoz

olen katala nainje ja kaikki

mielikarmazed

^kalle-

hella siula soattad.

Ia

prostikkua kai

kallehed

^kannetnd mmii katalan kannettimji katkerad

kahinad.

Ia

^{elgiä elbynyttä emästäni estelgiä}

endizillä ehto- maldaizilla lähtiessä.

Ia

elgiä miimytettyzelläni

mihaised

^olgua.

Ia

^{kuin miula} on kurjalla

naizella

kinlhnonpäimäzed igämäzed!

Hautajaismenoissa

kreikannskoisessa

Itä-Karjalassa on

itknmirsillä

tärkeä sija. Kerrottakoon

tässä mahan

^la-

meaiuiuin voista menoista.'

Joka

^{kylällä on}

oma'hautausmaansa

^eli„

kuusikkonsa".

Se sijaitsee

tamallisesti

järmen niemellä tai

saaressa,

^jos-

kus myös kylän peltojen

keskessä.

„Kuuzik"

niinensä

^on

hantansmaa ^saannt

^{siitä, että}

^siiliä

aina kaswaa

sankka kuusimetsä.

Sitä ei koskaan raimata.

Mihin

^punkaatuu,

siihen se

^{jätetään. Salolylien}

Kuusikoissa"

^tapaakin

sen-

tähden ^toisinaan

^oikein

kasmikunnan

jättiläisiä.

Nno Itä-Karjalan „kiiilsikot"

saattamat

monasti olla mailhoja pakanuudell

aikuisia

kalmistoja. Kristinnskon aikliaikoilla

tahtoi

papisto lliill

mähän

^kmn

sllillkin

^lonkata

kallsail

^{mailhoja tapoja. Kylan}

manha

kalluistokill

saat-

toi jäädä käytäutööu. Se

mihittiin

^{maali niidellälamalla,}

rnumiita ci enää

handattu

aseineeil, kallenksineen, niinkuu:

eutiseeu

^aikaau.

Kohta

^knii

sairas

^on

heilkensä

^heittänyt,

lähtee

^jokn

itknjen taitama maimo illos tiimasta ja alkaa „itkeä".

RilNinista pestessä itketään ii.

s.

„pezendwirzi". Ruil- lnista ei miedä

riiheen

^tai

iiiililhllil

lllkosliojaan, niinknin inmlalla

Snoillessa

^01l tamallista, ^maan

se asetetaan

^„obra-

zoii:

^oale,

sniireii

^tshnpnn lantshal",^)

s.

^o. pirtin kunnia- sijalle.

Suknlaiset

^ja talonmäki malmomat pari kolmeyötä kilolleen

ääressä

^ja

naiset

laulamat jokaaamu

itkmvirsiääu.

Jos

maiuaja aikanaan oli „bohattn" **-") mies, niin moipi

snnri osa

^kylän

rähmästä

^olla

surutalossa malmomassa.

Sitten

lähtemät

handankaiivajat „klllizikkoh" ja„ruu-

hen

loadijat"

metsään hakemaan

„rnuhen" eli rllilmis- arkliil

aineksia.

^Knn

he ^sieltä

palaamat, niin taas itke- tään. „Rnuhta", „kallnalautaa" jaristiä

tamallisesti

^meis-

tetään ulkona, ^iniltta ainakin „muhi" tnodaan puolitekoi-

sena

^{tupaan, jossa}

se

lopullisesti pauuacm kokooii. „Kalma- landll"

asetetaall hautaknmmulle

jaristi kiinnitetään

siihen.

„Nnnhta" kokoonpantaissa, lmlletaall

senraawa

itkilwirsi,

„rnnhen

loaindlimirzi":

^**')

") Obraz l. obraza ^—pyhimykseii kilwa. Slllir tshuppu^*******perä-

penkin notkumat, suuri ^soppi.

") Professori ^Armid Genetzin talteeii ottama Aunuksen ^Wiel«

järivestä. Tätä itkna laliletaan samanlaisena kreikamlskoisessa ^Suomen-

Karjalassakin.

**°) Vohattn ^{**-- rikas,} mahtama.