Metsänhoidon kestävyys
S
uomessa on totuttu pitämään huolta metsien puuntuotannollisesta kestävyydestä eli tämän hetken hakkuiden mitoittamisesta niin, ettei vaa- ranneta tulevia hakkuumahdollisuuksia. Maailman- laajuinen huoli metsien häviämisestä ja ympäristön heikentymisestä on näkynyt viime aikoina kansain- välisten kokousten asialistoilla ja niissä tehdyissä sopimuksissa. Kansainväliseen ympäristökeskuste- luun on tullut muotikäsitteeksi ”kestävä kehitys”, joka pohjautuu 1980-luvun lopun Brundtlandin komission ja Rion ympäristö- ja kehityskokouksen (1992) työhön. Helsingissä 1993 pidetty Euroopan toinen metsäministerikokous määritteli metsien kes- tävän hoidon ja käytön tarkoittamaan ”metsien ja metsämaiden hoitoa ja käyttöä siten, että säilytetään niiden monimuotoisuus, tuottavuus, uusiutumis- kyky, elinvoimaisuus ja mahdollisuus toteuttaa nyt ja tulevaisuudessa merkityksellisiä ekologisia, ta- loudellisia ja sosiaalisia toimintoja paikallisella, kansallisella ja maailmanlaajuisella tasolla, sekä siten, ettei aiheuteta vahinkoa muille ekosystee- meille”.Suomi sitoutui muiden Rion sopimuksen allekir- joittajavaltioiden tapaan kestävän kehityksen edistä- miseen yhteiskunnan kaikilla aloilla, sekä oman maan tilanteen seurantaan. Kunnissa tehdään kestä- vän kehityksen ohjelmia. Metsätaloudessa kestä- vyys on myös korostetusti esillä: uudessa metsälais- sa se mainitaan ensimmäisessä pykälässä. Meillä
kansainvälinen kehitys on lainsäädännön uudistami- sen lisäksi johtanut ainakin kahteen erilaiseen, rinta rinnan etenevään toimintaan: viranomaisten johta- maan seurantaan ns. kestävän metsätalouden kritee- reiden ja indikaattoreiden (c&i) avulla sekä vapaa- ehtoiseen, markkinavetoiseen metsäsertifiointiin.
Kestävyyden seuranta
Sertifioinnilla tarkoitetaan menettelyä, jossa kol- mas osapuoli antaa todistuksen (sertifikaatin) tuot- teen, menetelmän tai palvelun vaatimustenmukai- suudesta. Kolmas osapuoli on riippumaton serti- fiointielin, joka ei ole tuotteen myyjä eikä ostaja.
Tällaisena toimii yleensä yksityinen yritys tai yh- distys, jonka Mittatekniikan keskukseen sijoittuva FINAS-yksikkö on akkreditoinut eli todennut tek- nisesti päteväksi tehtäväänsä. Metsäsertifioinnilla puolestaan tarkoitetaan menettelyä, jossa riippu- maton kolmas osapuoli tarkastaa, vastaako metsien hoito ja käyttö edeltäkäsin asetettuja ekologisia, taloudellisia ja sosiaalisia standardeja eli vaatimuk- sia.
Kriteeri- ja indikaattorityössä ja sertifioinnissa käytetään osittain samoja käsitteitä ja mittareita, mutta tietoja käytetään eri päämääriä varten. Kri- teeri- ja indikaattorityön tärkein tavoite on mitata, arvioida ja osoittaa edistymistä kestävää metsän- hoitoa kohti, kun taas sertifioinnin tarkoituksena on osoittaa tietyn metsänhoidon tason saavuttami-
Anneli Jalkanen
Metsäsertifiointi on osa metsänhoidon
kestävyyden seurantaa
nen. Sertifioinnin tarkoituksena on asiakkaan va- kuuttaminen siitä, että metsänhoito on hyvää tai on kehittymässä hyvään suuntaan.
Suurin osa maailmalla toteutettavasta kestävän metsänhoidon seurannasta kriteerien ja indikaatto- rien avulla tapahtuu siten, että kunkin maan viran- omaiset julkaisevat omaa maataan koskevia raport- teja tai että kansainvälisesti julkaistaan maanosan- tai jopa maapallon laajuisia tilastoja kehityksestä.
Kriteerien toimivuutta on kokeiltu pienemmilläkin alueilla, kuten Suomen Pirkanmaa-projektissa. Suu- rin osa sertifioinnista puolestaan tarkastelee yhden metsänomistajan metsäaluetta, mutta myös alueel- lista sertifiointia on sovellettu. Suomen kaavailuis- sa ensisijainen sertifiointiyksikkö olisi metsäkes- kuksen tai metsänhoitoyhdistyksen alue.
On selvää, että sertifioinnissa tarvitaan hyvän metsänhoidon tason määrittelyä sertifikaatin anta- mista varten. Sen sijaan nykyisissä kansainvälisis- sä ja eri maiden kansallisissa kriteeri- ja indikaattori- listoissa on tarkoituksellisesti pidättäydytty tavoite- tason määrittelyistä. Samalle indikaattorille tulee eri maissa määriteltyä eri arvot, jotka saattavat olla järkeviä vain tietyssä maassa olosuhteiden erilai- suuden vuoksi. Puhuttaessa edistyksestä kestävää metsänhoitoa kohti on mielessä jonkinlainen visio kestävästä tasosta, jolla sekä puuntuotannolliset että muut metsänhoidon tavoitteet voidaan saavuttaa.
Ehkä yhteisesti hyväksytty standardi eli sertifikaa- tin myöntämisperusteet edustavat tämän hetken kä- sitystä kestävästä tasosta, ja näkemys korjautuu ajan mittaan tutkimustiedon ja käytännön kokemusten karttuessa.
Ollakseen uskottavia sekä sertifioinnin että kes- tävän kehityksen seurannan on oltava läpinäkyviä (ulkopuolisten arvioitavissa) ja esitettyjen todistei- den uskottavia. Sertifioinnissa arvioinnin ja serti- fiointipäätöksen tekee riippumaton auditoija. Kri- teereillä ja indikaattoreilla tehty raportointi antaa metsäkysymyksistä kiinostuneille tietoa, jonka pe- rusteella he tekevät arvioinnin itse.
Pääasiallisena kohderyhmänä on c&i-työssä po- liittinen päätöksentekijä, sertifikaatissa teollisuu- delta tuotteita tilaava tukkuostaja tai vähittäiskau- passa asioiva kuluttaja. Tavalliselle kuluttajalle tuotemerkintä, esim. pohjoismainen joutsenmerkki tai kansainvälisen Forest Stewardship Councilin hyväksymä FSC-metsäsertifikaatti on helpompi kä-
site kuin kestävyyttä mittaavien kriteerien lista tai sertifioitu ympäristöjärjestelmä.
Miksi sertifioidaan?
Sertifioinnin tarve lähtee siitä, että osa metsäteolli- suuden asiakkaista ei pidä viranomaisten tekemää metsälain ja luonnonsuojelulain valvontaa riittävä- nä, puolueettomana tai uskottavana. Joko asiak- kailla ei ole tarpeeksi tietoa tuottajamaan oloista, tai he saavat tietoa ympäristöjärjestöiltä epäkoh- dista metsien käsittelyssä. Samalla tavalla Suomes- sa esimerkiksi huonekaluliikkeen asiakkaat halua- vat tietää, millaisista metsistä heidän ostamansa puutarhakalusteiden tiikki- tai kumipuuraaka-aine tulee. Metsähallinnon viran puolesta tekemä (lain- säädännön) valvonta ei ehkä kata kaikkia ”hyvän metsänhoidon” piirteitä: esim. kulttuuriset ja sosiaa- liset seikat tai muut kuluttaja- tai ympäristösidos- ryhmiä kiinnostavat asiat saattavat jäädä huomioi- matta. On huomattava, että osa tällaisista seikoista sisältyy lainvalvontaan muilla hallinnonaloilla, ku- ten metsien omistusoikeudet, saamelaisten oikeu- det, metsästysoikeudet, muinaismuistomerkkien suojelu jne.
Uusien metsälakiemme vaatima metsänhoidon taso on luonnonhoidon kannalta kohtalaisen hyvä.
Sertifioinnin ominaispiirteisiin kuitenkin kuuluu, että sillä osoitetaan lakien vaatimuksia korkeampi toiminnan taso. Meillä voidaan valita, halutaanko sertifioida metsänhoidon ”valtavirta” vai ainoas- taan sen erikoisen laadukas osa. Kuluttajien kan- nalta valtavirtalinja voi olla hämmentävä, koska ympäristömerkin omaavat tuotteet edustavat yleensä pientä, ympäristöystävällisintä osaa tuotteista.
Metsäteollisuutemme pyrkii osoittamaan hyvää ympäristönsuojelun tasoaan sertifioiduilla ympäristö- johtamisjärjestelmillä, jotka pohjautuvat ISO14000 -sarjan standardeihin ja EU:n EMAS-järjestelmään, jossa vaaditaan järjestelmän lisäksi vuosittain julkis- tettava todennettu ympäristöselonteko. Järjestelmien avulla pyritään arvioimaan yrityksen toiminnan ta- soa ympäristön kannalta ja löytämään ja vähentä- mään merkittäviä ympäristövaikutuksia. Lisäksi osoitetaan, että yrityksessä noudatetaan lakeja ja si- toudutaan yhteisesti sovittuun ympäristöpolitiikkaan ja jatkuvaan parantamiseen.
tioita tai sertifiointi tulee liian kalliiksi. Toisaalta, jos sertifiointia ei-teollisissa maissa pidetään tar- peellisena, teollisten maiden tulisi näyttää hyvää esimerkkiä.
Metsäteollisuuden sidosryhmät lopulta päättävät sertifioinnin tarpeen, ja niistä vaikutusvaltaisimpia ovat ympäristöjärjestöjen ohella sellaiset ostajaryh- mät Keski-Euroopassa, jotka haluavat jo nyt ostaa FSC-sertifioituja metsäteollisuuden tuotteita. Osta- jaryhmittymiä on Maailman Luonnon Säätiön tu- kemana syntynyt Isoon-Britanniaan, Hollantiin, Itä- valtaan, Belgiaan ja Saksaan.
Metsänhoidon standardi
Sertifioinnin tarkoituksena on arvioida metsän käy- tön ja hoidon kykyä ylläpitää ja lisätä ekologisia, taloudellisia ja sosiaalisia hyötyjä sekä vaihtoehtoi- sia toimintamahdollisuuksia tulevaisuudessa. Serti- fikaatin myöntämisperusteiden tulisi perustua hyvän metsänhoidon kriteereihin sekä olla mahdollisim- man yleispiirteisiä, mutta järkeviä yksittäisen metsä- talousyksikön kannalta. Hyvän metsänhoidon mitta- reita etsittäessä joudutaan tekemään kompromisse- ja alueellisen ja paikallisen yksityiskohtaisuuden ja monipuolisuuden ja kansainvälisen vertailukelpoi- suuden välillä. Suomessa laaditussa standardiehdo- tuksessa otettiinkin huomioon kansainvälinen kestä- vän metsätalouden kriteeri- ja indikaattorilista sekä FSC:n kansainväliset kriteerit.
Standardien mittaamiseen käytettävien menetel- mien periaatteet, toistettavuus ja tarkkuus tulisi ku- vata, jotta niiden käyttäjät pystyvät ymmärtämään tulokset ja arvioimaan luotettavuutta. Tavoitteisiin liittyvät tieteelliset perusteet olisi myös soveltuvin osin kirjattava näkyviin käyttäjille. Kustannuksia aiheuttavaa tietojen keräämistä koetetaan pitää ku- rissa suomalaisessa mallissa sillä, että sertifioitava yksikkö olisi ensisijaisesti metsäkeskuksen tai met- sänhoitoyhdistyksen alue, ja tois-sijaisesti yksittäi- nen tila.
Metsänhoitosuosituksia ja -standardeja tarvitaan talousmetsissä tukemaan uhanalaisten eliöiden ja luontotyyppien suojelua, koska suojelualueet eivät yksinään riitä turvaamaan metsien monimuotoisuut- ta. Metsänomistajien tavoitteiden monipuolisuus turvaa myös osaltaan metsän monimuotoisuuden.
Kuva 1. Kestävä metsänhoito turvaa lajien monimuo- toisuutta.
Jos metsänhoidosta kiinnostuneet sidosryhmät saataisiin näillä keinoin vakuuttuneiksi metsänhoi- tomme tasosta, sertifiointia ei välttämättä tarvittai- si. Näyttää siltä, että sertifioinnilla ei olisi saavutet- tavissa ainakaan vielä merkittävästi parempaa puun hintaa, joten sertifiointikulut on nähtävä vaativim- paan asiakasryhmään kohdistuvana markkinoinnin kustannuksena. Yhdysvalloissa käydään keskuste- lua siitä, riittääkö kuluttajille vakuutukseksi se, että maassa toteutetaan kestävän metsätalouden suun- nitelmaa, kuten amerikkalaisen metsäteollisuuden kestävän metsätalouden ohjelmaa (engl. Sustainable Forestry Initiative). Maailmanlaajuisesti ne maail- man maat, jotka eniten kaipaisivat sertifiointia met- sänhoidon tason parantamiseksi, eivät sitä eri syis- tä toteuta. Niissä ei joko ole tarvittavia organisaa-
Apua tuo myös alue-ekologinen suunnittelu, jossa otetaan huomioon vanhojen metsien ja hakkaamat- ta jätettävien säästiöiden riittävä osuus ja yhteys- verkosto metsäalueella. Siinä voidaan ratkoa myös sitä ongelmaa, että metsätilat ja siten uudistusalat ovat meillä keskimäärin pieniä, mikä johtaa hel- posti metsäalueen liialliseen pirstoutumiseen pie- niksi kuvioiksi. Tällöin laajoja vanhan metsän aluei- ta ei ole lainkaan ja ympäröivien hakkuualueiden reunavaikutus ulottuu pienten säästökuvioiden kes- kelle saakka. Menetelmän tueksi tarvitaan kuiten- kin vielä tutkimustietoa, jota onkin tulossa lähi- vuosina mm. siitä, mikä olisi toivottava metsikkö- kuvioiden kokojakauma, riittävä määrä säästöpuita hehtaarilla avohakkuun jälkeen tai kuinka paljon lahopuuta tulisi metsässä olla.
Sopivat sertifiointikriteerit voivat olla erilaiset riippuen kunkin metsänomistajaryhmän metsänhoi- don tavoitteista. Tällaiset tavoite-erot olisi helppo ottaa huomioon ympäristönhallintajärjestelmissä (engl. environmental management system, EMS), joita sovelletaan metsähallituksen ja metsäyhtiöiden omissa metsissä. Kun kokemuksia kertyy, voisi aja- tella että lähestymistapaa sovellettaisiin myös yksi- tyismetsissä ja metsänomistajat määrittelisivät itse tavoitetason, johon he sitoutuvat metsänhoidossaan.
Metsänomistajan kannalta vapaaehtoinen sitoutumi- nen puunostajan ympäristöjärjestelmässä kirjattui- hin metsänhoidon tavoitteisiin sopimuspohjaisesti voi olla hankalaa, mutta ei mahdotonta. Luontevam- min sitoutuminen tapahtuisi metsänhoitoyhdistysten omien laatu- ja ympäristöjärjestelmien kautta. Met- sänomistajan ja metsäteollisuusyrityksen tavoitteet kohtaavat puunkorjuussa, joka on metsänhoidon tason määräytymisen yksi kriittisimpiä kohtia met- sänuudistamisen ohella.
Jotkin kohdat Suomen standardiehdotuksessa ovat kirvoittaneet kiivastakin arvostelua, jota tuli esille mm. Metsätieteellisen Seuran sertifiointiseminaaris- sa. Ehdotuksessa on vaatimus vanhojen metsien määrälle talousmetsissä muotoiltuna niin, että iäk- käiden metsien osuus tulisi olla yli 15 %. Etelä-Suo- messa tällaiseksi kelpaa jo 80-vuotias metsä.
Luonto-Liiton ja Greenpeacen mielestä ei riitä, että kaikilla alueilla on vanhoja metsiä, vaan osa talous- metsienkin metsämaasta olisi jätettävä luonnon- tilaan, jotta metsätalous olisi ekologisesti kestävää.
Puustopääoman kehitystä kuvaamaan käytetään
ehdotuksessa kasvun ja poistuman vertailua eikä vertailua hakkuusuunnitteeseen. Kasvun käyttö so- pii ehkä paremmin kestävän kehityksen kuvaami- seen, jossa käytetään riittävän pitkiä aikasarjoja, kuten kriteeri- ja indikaattorityössä aina pyritään ja esim. OECD suosittaa tehtäväksi.
Sertifiointiperusteet painottuvat ekologiaan nyky- hetken vaatimusten mukaan. Tulevaisuudessa saa- tetaan painottaa enemmän sosiaalista vastuuta ja muita eettisiä näkökohtia kuvaavia mittareita. So- siaalisesti kestävää metsätaloutta ei ole vielä yhtei- sesti määritelty, mutta se tarkoittaa mm. toiminnan vaikutuksia ihmisen terveyteen, viihtyvyteen ja elin- oloihin. Nämä seikat tulevat jo nyt esille standardi- ehdotuksen useissa kriteereissä, esimerkiksi suosi- tuksissa, jotka koskevat kemikaalien käyttöä, kun- nostusojitusta ja tienrakennusta.
Esimerkin sosiaalisten hyväksymiskriteerien käy- töstä tarjoaa Kanadassa standardisoimisjärjestö Ca- nadian Standards Associationin hyväksymä kestä- vän metsätalouden standardi, joka on tarkoitettu käytettäväksi ISO-standardiin pohjautuvien ympä- ristöjärjestelmien osana. Standardiin sisältyvissä Kanadan Ministerineuvoston kestävän metsänhoi- don kriteereissä mainitaan mm. alkuperäisväestön oikeudet, metsätyöstä riippuvaisten kylien työlli- syys sekä oikeudenmukainen ja oikeaan tietoon perustuva päätöksenteko. Näitä asioita mitataan mm.
inventointien ja suunnittelun kattavuudella sekä in- vestoinneilla tutkimus- ja kehitystyöhön, koulutuk- seen ja kansainvälistymiseen.
Hyvien sosiaalisten kriteerien määrittely voisi ta- pahtua avoimen vuorovaikutus- ja oppimisprosessin kautta, esim. osallistavan suunnittelun keinoin (met- säkeskus- ja aluesuunnitelmataso). Erityisen tärkeää tämä olisi suunniteltaessa laajoja metsähallituksen ja metsäyritysten metsäalueita ja silloin kun alueeseen kohdistuu voimakkaita paikallisia intressejä. Vaikut- tamismahdollisuuksiin liittyy myös vastuu. Kaik- kien metsiä käyttävien sidosryhmien, myös jokamie- hen, toiminnan tulisi olla sopusoinnussa luonnon- varojen kestävän käytön periaatteen kanssa.
Miten tästä eteenpäin?
Suomessa sertifiointivalmiuksien rakentaminen lähti alkuun sertifioinnin organisointia ja standardeja
pohtineiden työryhmien työnä. Jatkotyössä olisi tär- keää sertifioinnin riippumattomuuden ja uskotta- vuuden takaamiseksi sitoutuminen johonkin kan- sainväliseen järjestelmään, organisaatiovalmiuksien kehittäminen (mm. sertifikaatin myöntäjät ja audi- toijat) sekä metsien tilan tarkastuksen kehittäminen.
Luonnonsuojelujärjestöistä Suomen luonnonsuo- jeluliitto ja Maailman Luonnon Säätiö ovat ehdot- taneet, että meille perustettaisiin ns. FSC-työryh- mä, joka sitouttaisi sertifioinnin FSC-järjestelmään.
Olisi eduksi, jos Suomen ja Ruotsin vaatimukset olisivat suunnilleen samaa tasoa, muuten jompi kumpi maa saa kilpailuetua, vaikka olosuhteet ovat samankaltaiset.
Riippumatta siitä miten metsänhoidon taso to- dennetaan, ensimmäinen edellytys on toimiva tie- donkeruujärjestelmä. Sen tuottamaa tietoa voivat sitten käyttää hyväksi metsäteollisuusyritykset ja yksityismetsätalous ympäristöjärjestelmissään sekä muut organisaatiot ympäristömerkkejä myöntäes- sään.
Olisi myös päätettävä, halutaanko meillä sertifioi- da valtavirtaa edustava metsänhoito, jolloin stan- dardi olisi luontevasti osa yritysten ja muiden met- sätalousorganisaatioiden ympäristöjärjestelmiä, vai halutaanko antaa ympäristömerkki metsänhoidon parhaimmistolle. Ekomerkin nimi saattaa silloin hyvinkin olla FSC.
Kirjallisuus
Defining sustainable forest management. A Canadian approach to criteria and indicators. Canadian Council of Forest Ministers 1995. 22 s. ISBN 1-896408-04-4.
Ehdotus metsien kestävän hoidon ja käytön sertifiointi- järjestelmäksi Suomessa. Hyväksytty työryhmän ko- kouksessa 16.4.1997. Metsäsertifioinnin standardityö- ryhmä. 21 s.
Granholm, H., Vähänen, T. & Sahlberg, S. (toim.). 1996.
Intergovernmental seminar on criteria and indicators for sustainable forest management (ISCI). August 19–22, 1996, Helsinki. Background document. Mi- nistry of Agriculture and Forestry. 131 s. ISBN 951- 53-0916-6.
Metsäsertifioinnin toteutusjärjestelmän kehittäminen Suo- messa. Maa- ja metsätalousministeriö. MMM:n jul- kaisuja 6/1997. 101 s.
Suomen Metsätieteellisen Seuran metsäsertifiointisemi- naarin esitelmät 28.4.97 Säätytalossa Helsingissä.
Valtonen, K., Juslin, H. & Laine, P. 1995. Metsäteolli- suuden vihreät markkinat. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 578. 145 s.
Anneli Jalkanen on tutkijana Metsäntutkimuslaitoksen Helsingin tutkimuskeskuksessa.
