62 TIETEESSÄ TAPAHTUU 4 2017 KIRJALLISUUS
alansa premissien horjuvuudes- ta, minulla on edelleenkin vankka aavistus siitä, antropologian koh- teena on edelleenkin joku aivan liian koherentti kokonaisuus, jon- ka ”lukeminen” pyrkii liian yksioi- koisiin tulkintoihin ja mahdollis- ten anomalioiden tai marginaalien hyljeksimiseen. Taiteessa nämä ovat sen sijaan siirtyneet hiljal- leen keskiöön. Tästä kertoo Kum- mat kuvat, joka on innoittunut sata vuotta vanhoista postikorteis- ta ja niiden erilaisista luentatavois- ta – oppainaan muun muassa Sig- mund Freud ja Walter Benjamin.
Taidehistorialla on perinteiset kaanoniin kirjoitetut kohteet. Myö- hempi taidehistoria on usein vain täydentänyt kaanonia ja ”löytänyt”
puutteita, kuten esimerkiksi Suo- messa ”unohdettuja” naistaiteilijoi- ta. Kummat kuvat ei pyri tähän. Se ei yritä sijoittaa kohdettaan, mas- satuotettua populaarikuvastoa, jol- lekin ”ansaitulle” paikalle vaan pi- kemminkin yrittää eri tavoin lukea mielekkäästi sellaista, jolla varsi- naista tulkintaperintöä ei ole tai joka on unohtunut, koska se ei ole ollut osa mitään suurta tarinaa.
Tällaisena kokeena se haastaa ajatuksen visuaalisen kulttuurin yhtenäisestä tarinasta, mutta kiin- nittää hauskalla tavalla huomiota lineaariseen tarinaan löytämäl- lä muun muassa surrealismin pal- jon ennen surrealismin keksimistä.
Tämä on itse asiassa varsin ovela tapa kiusata historiankirjoitusta – miltei kulttuurista häirintää. Sellai- sena se antaa paljon mietittävää.
OTSO KANTOKORPI
Kirjoittaja on helsinkiläinen kulttuuritoi- mittaja.
sia eräistä rikosfiktion erikoisalu- eista, muun muassa kioskidekka- reista. Esimerkiksi ainoa laajempi suomalaisen salapoliisiromaanin historiikki, Timo Kukkolan Hornan- linnan perilliset, on kuitenkin jo yli 35 vuoden ikäinen ja yltää vain 1970-luvun lopulle asti. Myös ulko- maisen dekkarin suomennettu pe- rusteos, Julian Symonsin Murha!
Murha!, on jo pahoin ikääntynyt.
Arvaksen ja Ruohosen teos on jäsennelty rikoskirjallisuuden kes- keisimpien alalajien varaan. Teki- jät ottavat luku luvulta esille yh- den lajityypin kerrallaan ja käyvät läpi sen historiaa varhaisvaiheista nykyhetkeen. Ensimmäinen luku käsittelee perinteistä salapoliisiro- maania ja arvoitusdekkaria, jonka taustaksi kaksikko palauttaa mie- liin rikoselementtejä ikivanhoista kertomuksista ajalta kauan ennen varsinaisen dekkarilajin syntyä.
Raamatusta ja Tuhannen ja yhden yön tarinoista matkataan Voltairen Sallimuksen kautta 1800-luvulle, dekkarikirjallisuuden uranuurtaji- en Edgar Allan Poen, Wilkie Collin- sin ja Émile Gaboriaun tuotantoon.
Teollistuminen ja kaupungistu- minen, poliisiorganisaatioiden ke- hitys sekä lukutaitoisen keskiluo- kan laajeneminen osoittautuvat rikoskirjallisuuden nousun tärkeik- si yhteiskunnallisiksi taustateki- jöiksi. Lajin klassikoista, Arthur Conan Doylen Sherlock Holmes -tarinoista ja Agatha Christien sa- lapoliisiromaaneista, matka jatkuu kohti nykyhetkeä, muun muassa P. D. Jamesin tuotantoon ja viime vuosikymmenten ”pehmodekka- reihin” (cozy mysteries).
Jokaisen luvun genre-esit- telyyn sisältyy maailmankirjalli- suuden ohella myös kotimainen osuus. Salapoliisiromaani-luvussa se käynnistyy reilun sadan vuoden takaa Rikhard Hornanlinnan kah- desta kertomuskokoelmasta, min- kä jälkeen ovat vuorossa muun muassa Jalmari Finne, Marton Tai- ga, Mika Waltari, Outsider, Kirsti Porras, Vilho Helanen, Eeva Ten- hunen, Outi Pakkanen ja Leena Lehtolainen. Naiskirjailijoiden vah- va panos kotimaisen arvoitusdek-
Dekkarikentän inventaario
Paula Arvas ja Voitto Ruohonen:
Alussa oli murha – johtolanko- ja rikoskirjallisuuteen. Gaudea- mus 2016.
Tällä vuosituhannella rikos- ja jän- nityskirjallisuus on elänyt niin maailmalla kuin Suomessakin hui- maa nousukautta, josta on usein käytetty nimitystä ”dekkaribuumi”.
Aivan viime vuosina nimitystä on tosin viljelty hiukan aiempaa vä- hemmän: buumihan näyttäisi edel- lyttävän myös jonkinlaista alamä- keä tai taantumaa, eikä sellaisesta ole näkynyt merkkejä. Pikemmin- kin näyttäisi siltä, että rikos- ja jännityskirjallisuuden asema on vankistunut ja suosio hypännyt uudelle tasolle.
Runsaan ja kirjavan dekkarituo- tannon keskelle Paula Arvaksen ja Voitto Ruohosen tietokirja Alussa oli murha on vähintäänkin terve- tullut. Kaksikolla on vankka tausta kotimaisen rikoskirjallisuuden tut- kijoina, sillä Ruohonen on tehnyt väitöskirjan Matti Yrjänä Joensuun poliisiromaaneista, Arvas puoles- taan Vilho Helasen dekkarituotan- nosta.
Johdannossaan tekijät huo- mauttavat, että ”tällä hetkellä ri- koskirjallisuus on kuin vintti tai kellari täynnä tavaraa”, joten va- rastojen inventaario ja järjestely on paikallaan. Suomessa on ollut pitkään puutetta yleisesitykses- tä, joka kävisi läpi dekkarin histori- aa ja alalajien kehitystä lähes ny- kyhetkeen asti. Artikkelikokoelmia rikos- ja jännityskirjallisuuden il- miöistä sekä tekijöistä on toki vuo- sien mittaan ilmestynyt useitakin, samoin seikkaperäisiä hakuteok-
TIETEESSÄ TAPAHTUU 4 2017 63
KIRJALLISUUS
karin lajityypille viime vuosina tu- lee hyvin esille.
Historiallisella otteella käydään läpi myös kovaksikeitetty dekka- ri ja noir-trilleri, poliisiromaani, toi- mintatrilleri, psykologinen trilleri, historiallinen rikoskirjallisuus sekä omassa luvussaan metafiktio, pa- rodia ja pastissi. Lopuksi pohdi- taan rikostutkijahahmon muuttu- mista vuosien mittaan, luodaan katsaus teoksiin, joissa päähenki- lönä on rikollinen – jaloista ryövä- reistä pahoihin poliiseihin ja sar- jamurhaajiin – sekä käsitellään lyhyesti rikoskirjallisuuden suh- detta muihin viestimiin, kuten radi- oon, televisioon ja elokuviin.
Pitkin matkaa Arvas ja Ruo- honen tuovat esille dekkarin ala- lajeissa tapahtuneita muutoksia sekä lajien sekoittumista, jota kak- sikko nimittää rikoskirjallisuuden hybridisoitumiseksi. Moniin uusiin kirjoihin on kasattu piirteitä useis- ta eri alalajeista: ”arvoitukselli- suus, poliisitutkinta, psykologinen jännitys ja trilleriainekset kietou- tuvat yhteen, eivätkä tieteiskirjal- lisuuden elementitkään ole enää poissuljettuja”. Mitä erilaisimpien ainesten sullominen yhteen on toki saanut kriitikoilta välillä myös happamia kommentteja tuloksen keinotekoisuudesta.
Kun tietokirja käsittelee mitta- vaa aluetta ja tuo esille satoja kir- jailijoita, ei ole kovin hedelmällistä pohtia laajalti, keitä teoksesta ken- ties puuttuu ja onko joku mukana turhaan. Todettakoon kuitenkin, että esimerkiksi kotimaisen dekka- rin grand old lady Pirkko Arhippa on jäänyt varsin niukalle käsittelyl- le, lähinnä varhaistuotantonsa va- raan. Kuitenkin Arhipan 2000-lu- vun teosten päähenkilö, kahdessa sukupolvessa kertautuneen per- heväkivallan, masennuksen ja al- koholismin syövereistä jaloilleen noussut komisario Varpu Ahava, olisi selvimpiä kotimaisia esimerk- kejä ”selviytyjästä”, joka kirjassa nostetaan yhdeksi poliisihahmo- jen päätyypiksi.
Saksankielisen dekkarin uran- uurtaja Friedrich Glauser olisi ollut omiaan täydentämään maailman-
sotien välisen ajan brittipainotteista kirjailijavalikoimaa, ja historiallisen dekkarin kohdalle olisi luontevas- ti solahtanut vaikkapa palkittu viro- lainen Indrek Hargla, jonka keski- aikainen apteekkari Melchior toisi myös rikostutkijoiden kirjaviin am- mattiryhmiin oman lisänsä.
Yli 150 vuoden ajanjakson kat- tavassa dekkarihistoriikissa lie- nee mahdotonta välttää kokonaan läpijuoksun makua. Tärkeitäkin teoksia on pakko kuitata lyhyel- lä kiteytyksellä. Onneksi Arvas ja Ruohonen pitävät lajien suuret linjat ja trendit otteessaan ja tuo- vat ne nykyaikaan asti. Esimer- kiksi poliisiromaanin kohdalla he tarkastelevat mallikkaasti muun muassa teosten sarjamuotoisuut- ta, päähenkilöiden suhdetta polii- sikollektiiviin ja yhteiskuntakriitti- siä ulottuvuuksia, jotka ovat olleet erityisen keskeisiä pohjoismaises- sa Maj Sjöwallin ja Per Wahlöön inspiroimassa perinteessä.
Suomessahan realistinen polii- siromaani on ollut pitkään suora- nainen dekkarin valtavirta, ja tätä virtaa teoksessa seurataan Hugo Nousiaisesta Mauri Sariolan ja Mat- ti Yrjänä Joensuun kautta Seppo Jokiseen, Jarkko Sipilään ja mo- niin muihin tämän vuosituhannen poliisiromaanien tekijöihin. Myös esimerkiksi kotimaisen historialli- sen dekkarin buumi viime vuosina ja nykydekkaristien kiinnostus itse- näisen Suomen ensimmäisiin vuo- sikymmeniin tulee hyvin näkyviin.
Pieniä epätarkkuuksia saattaa lipsahtaa mukaan laajaan aineis- toon. Naispuolisten dekkarisanka- rien joukkoon on listattu outo nimi Kate Franzler, vaikka tarkoituksena lienee nostaa esiin Amanda Cros- sin luoma Kate Fansler. Suositut kuunnelmasarjat herrasmies etsivä Paul Coxin seikkailuista alkoivat Yleisradiossa jo 1950-luvulla, eivät vasta 1960-luvulla. Ja Jorge Luis Borgesin maineikkaan metafiktiivi- sen rikosnovellin ”Kuolema ja kom- passi” päähenkilö ei toki ole Elias Lönnrot, vaan Erik Lönnrot.
Kaiken kaikkiaan Arvaksen ja Ruohosen teos lunastaa paikkan- sa ohittamattomana käsikirjana,
jonka pariin rikos- ja jännityskir- jallisuudesta kiinnostuneet luki- jat varmasti palaavat moneen ker- taan. Tarpeellinen, tärkeä kirja.
KEIJO KETTUNEN
Kirjoittaja on filosofian lisensiaatti ja Ruumiin kulttuuri -lehden päätoimittaja.
Uusi avaus, kiinnostavia tulkintoja
Sari Näre: Sota ja seksi. Rinta- mamiesten seksuaalikerrontaa talvi- ja jatkosodan ajalta. Tam- mi 2016.
Sota mullisti suomalaisten suh- tautumisen seksiin ja pohjusti ny- kyajan sallivuutta monin tavoin.
Varsinkin jatkosota mursi seksuaa- lisen kanssakäymisen säätelyä ja monipuolisti käytäntöjä. Potentiaa- listen kumppanien valikoima laaje- ni, koska ihmiset liikkuivat paljon.
Poikkeusoloissa ja tavanomaisen elinpiirin ulkopuolella uskallettiin enemmän ja elettiin kuin viimeis- tä päivää, koska arki oli ankaraa ja tulevaisuus epävarma.
Tunneilmastoa muuttivat per- heiden rikkoutuminen, uusi indivi- dualismi ja uhkarohkea riskinotto.
Sukupuolten ja yhteiskuntaluok- kien perinteinen hierarkia sekoit- tui ja asepuvut yhdenmukaistivat ihmisten ulkonäköä. Valloitussota Itä-Karjalassa tarjosi miehittäjälle ensin maskuliinista itseluottamus- ta ja sitten koko joukon nöyryytyk- siä. Miesten auktoriteetti murtui viimeistään sodan päätyttyä, kun naiset joutuivat kannattelemaan rintamalla fyysisesti ja henkises- ti vammautuneita puolisoitaan, isiään ja veljiään.
