KIELIOPPIA RUNOUS KAIKKI
Liisa Enwald Kaiken liikkeessä lepo. Monihohmotteisuus Mirkka Reko/on runoudessa. Suo- malaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 659. SKS, Helsinki I997. 265 s. ISBN 95 | -7I7- 968-5.
iisa Enwald kulkee Mirkka Rekolan runoutta käsittelevässä väitöskirjas- saan kielitieteen ja kirjallisuudentutkimuk-
sen rajamaastossa tavalla, josta molempien
tieteenalojen edustajat voisivat hyvinkin ottaa opikseen. Viime vuosikymmenien näytöt ovat antaneet hieman vinoutuneen kuvan kahden kielestä kiinnostuksensa ammentavan tutkimusalan edustajista: ling- vistit vierastavat kaunokirjallisuutta tutki-musaineistonaan ja kirjallisuudentutkijat
kielitieteen metodeja kirjailijoiden tuotan- toa analysoidessaan. Enwaldin teos on kui- tenkin rohkaiseva esimerkki kahden tutki- musnäkemyksen tuloksekkaasta yhdistämi- sestä; Enwald suunnistaa kohteeseensa käyttämällä kielitiedettä ja kirjallisuuden- tutkimusta kartan ja kompassin tavoin _ ilman toista ei toisestakaan olisi matkan- teossa paljoakaan apua.Aluksi Enwald esittelee lähtökohtansa ja tutkimukselliset työkalunsa. Hän ottaa myös kantaa valitsemiensa työkalujen eroi- hin ja niiden tuomaan synergiaetuun. Siinä missä lingvistin tehtävänä on analysoida kirjailijan käyttämät kielen elementit mah- dollisimmanjäännöksettömästi, kirjallisuu- dentutkija kiinnittää huomion esille nostet- tujen elementtien merkitykseen ja pyrkii osoittamaan, miksi jotkin kielen ilmiöt nou- sevat keskeisemmiksi kuin muut. Näin tul- kinta rakentuu vahvalle perustukselle.
Enwaldin huomion kohteena on ilmai- sun kahtaallejakautuminen eli ambiguiteet- ti, monihahmotteisuus, monimerkityksi- syys tai monitulkintaisuus _ eri tutkijat käyttävät ilmiöstä hieman poikkeavia ter- mejä. Keskeistä ilmiölle on jonkinlainen
hämmennyksen tila, johon lukija tai kuuli- ja joutuu pohtiessaan, kuinka kahteen tai useampaan suuntaan haarova ilmaisu on tulkittava. Monet mainostaj at käyttävät monitulkintaisuutta hyväkseen tarjoamalla asiakkailleen iloisia oivalluksen hetkiä:
››Kaupungin hyvänahkaisin huonekalulii- ke››, ››Nyt putosi hinta tuolilta››.
Aihe on epäilemättä otollinen lingvis- tiikan ja poetiikan rajojen koettelemiseen.
Enwaldin tutkimuselementteinä ovat kaik- ki Mirkka Rekolan vuosina 1954-1990ju1- kaistut runokokoelmatja aforistiset teokset.
Enwald tarkastelee Rekolan tuotannosssa ilmenevää monihahmotteisuutta loogisesti etenemällä pienistä ilmiöistä kohti laajem- pia kokonaisuuksia. Samalla nousee näky- viin Rekolan runoudessa ja aforistiikassa tapahtunut kehitys: leksikaalinen homo- nymia ja polysemia ovat vähitellen muut- tuneet kieliopiksi, jossa monihahmotteisuus ulottuu kaikkialle, niin syntaksin avoimina pilkottaviin rakenteisiin kuin välimerkityk- seenkin.
Mirkka Rekola on runoilija, joka leikit- telee tietoisesti kielen kanssa ja asettaa ky- seenalaiseksi sen käyttökelpoisuuden kom- munikaation välittäjänä. Yhtä aikaa hän kuitenkin osoittaa valtaisaa luottamusta kielen mahdollisuuksia kohtaan purkamalla sen elementit osiin ja tuottamalla niiden avulla uusia, toisaalta jo unohtuneitakin merkityksiä. Liisa Enwaldin tehtävä on ol- lut noiden tihentyneiden merkitysten siivi- löinti ja niihin liittyvän sanoman erittely.
Sanasattumalta kuulostavat ilmaisut ovat runoilijan käytössä Enwaldin termistön mukaan sanasukkeluuksia tai kielikujeita;
[>
vıRıTTÄJÄ 2/1999
selväpiirteisimmin tapaus näkyy runossa,
jossa imperfektimuodot ja tekimennimet
lankeavat mystisellä tavalla yhteen. Samoinrunon tematiikassa lankeavat yhteen teke- minen ja pysähtyneisyys:
Maailma jonne minä tulin oli imperfektissä puhelin soitin heijastin valaisin
mennyt mennyt ilmoitti kaikki jo tehneensä
siellä minä lähetin siellä minä vastaanotin maailman muistissa
lennätin sinulle
korusähkeen kukan ennen lähtöä Enwald huuhtoo Rekolan kielestä esille
monia monihahmotteisuuden piirteitä yksit- täisten sanasukkeluuksien lisäksi. Rikotut fraasit, syntaktiset kaksoisrakenteet, avoin syntaksi, ellipsitja avoimet pronominit ovat Rekolan keinoja laittaa ››kielessä laiskoina lojuvat merkit liikkeeseen>›. Kielellisen il- maisun sumeus, joka saa arjen kielenkäyt- tötilanteissa aikaan epämääräisyyttäja vää- riä tulkintoja, on Rekolan tuotannossa kie- len kahleista vapahtava tekijä.
Rekolaa on sanottu vaikeaksi ja niukka- sanaiseksi runoilijaksi. Enwald osoittaa vakuuttavasti, miten Rekola sanoo lyhyis- sä ja korrelaatittomissa lauseissaan paljon enemmän kuin ensilukemalta näyttäisi.
Lähiluvun kautta ellipsi ja avoimuus alka- vat puhua, liittävät lauseyhteyteen aukko- kohtia, jotka johtavat lukijan yhä monivi- vahteisempiin ulottuvuuksiin. Enwald kut- suu Rekolan kielenpartta >>hiljaisuuspoetii- kaksi» ja ››välitilan poetiikaksi>›; julkilau- sumattomat ja poissa olevat merkitykset jäävät soimaan ikään kuin kaikuna sanojen
sfääreissä.
Kahden tutkimusperinteen ero kristal- lisoituu näkyviin suhtautumisessa esille avautuvaan aineistoon. Kielen elementtien analyysiinja kuvaukseen keskittyvän ling- vistin on pysähdyttävä kohtaan, jossa kir- jallisuudentutkijalla on vielä pitkospuunsa käytettävänään; on tultu häilyvään maas-
toon, jossa ympäristöä voi kuvata vain ana- logioiden ja paradoksien avulla: ››--täs- mällisyys sellaisena joksi se perinteisesti mielletään, onkin epävarmuutta, sanomisen mahdottomuutta. Välikohtaa, 'outoal hiljai- suuspistettä voi ilmaista vain kiertoteitse:
ellipsin avulla tai aktivoimalla sanan (lau- sekkeen, lauseen tai lausesaıjan) tilaan, jos- sa on läsnä monta yhtä aikaa. Outo kohta muodostuu tällöin semanttisen liikenteen keskukseksi, ja epätarkkuudesta tulee tark- kuutta»
Mirkka Rekolan kielioppi on mainiota
kielen oppia, ja Liisa Enwaldin väitöskirja on oivallinen johdatus aiheeseen. Sen an- siot tullevat vain kertautumaan, kun uudet tutkijat tarttuvat uusiin haasteisiin. Kieli on alati kiehtova ja muuttuva ilmiö, jota tutki- muskaan ei voi lopullisesti ulosmitata _ monihahmotteisuuksien runoilijahan sen kenties parhaiten tietää: ››Katoavuus virit- tää kielen suurelle preesensille.›› IPASI LANKINEN
Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus, PL 46, 0440] Järvenpää
Sähköposti: pasi. lankinen @ı'jkkfi
