• Ei tuloksia

Jyväskylän ylioppilaslehti 07/2012

N/A
N/A
Info
Lataa
Protected

Academic year: 2022

Jaa "Jyväskylän ylioppilaslehti 07/2012"

Copied!
20
0
0

Kokoteksti

(1)

Tässä se viimein on – uudisTunuT

jylkkäri

Mellakka Musicalla Yliopistoa myllätään Kuria ryhmätöihin

Päätoimittajan focaccia Jääkaappiratsia

Elokuvat netistä

Jyväskylän ylioppilaslehti 14. toukokuuta – 2. syyskuuta 2012 52. vuosikerta

7

(2)

Pääkirjoitus 2

P itelet käsissäsi uudistunutta Jylkkäriä. Et välttämättä huomaa sen uudistuneen, sil- lä parille tuhannelle lukijalle tämä lienee en- simmäinen tuttavuus lehden kanssa.

Lehti on lähetetty kaikille Jyväskylän yli- opistoon hyväksytyille opiskelijoille hyväk- symiskirjeen mukana. Onnea teille.

Jylkkäri ilmestyy taas syksyllä heti opintojen alkaessa maanantaina 3.9. Uudistuksen tavoitteena on ollut tieten- kin päivittää lehden ulkoasua mukavammaksi lukea.

Vieläkin tärkeämpää on ollut lehden tekemisen tavan muuttaminen. Uudistus on tehty siten, että se vapauttaa toimituksen voimia sisältöjen suunnitteluun ja avustajien kanssa toimimiseen.

Ylioppilaslehti on toivottavasti jatkossa vahvemmin yli- oppilaiden lehti. Siinä tuskin on järkeä, että parille kohta kolmekymppiselle dropout-opiskelijalle maksetaan palk- kaa siitä, että he yrittävät kopissaan arvailla, mikä lukijoi- ta voisi kiinnostaa.

Tulkaa siis

sankoin joukoin tekemään Jylkkäristä näköis- tänne. Avustajapalaverit jatkuvat syksyllä aina lehden il- mestymistä seuraavana tiistaina.

Ensimmäisen kerran lyömme siis päät yhteen tiistaina 4.9. Tietoa palaverien ajankohdasta ja sijainnista saa Jylk- kärin Facebook-seinää seuraamalla sekä liittymällä Jylk- kärin avustajien sähköpostilistalle.

Tehdään TäsTä

yhdessä lehti, joka tarjoaa kriittisen ja opiskelijalähtöisen näkökulman niin ylioppilas- kunnan, yliopiston, kaupungin kuin koko maail-

h

urraahuuto henkilöstölle! Näillä sanoilla aloit- taa Keskimaan toimitusjohtaja Antti Määttä pääkirjoituksensa huhtikuun Sinun etusi –leh- dessä. Pääkirjoituksessaan Määttä jatkaa, että asiaka- somistajille tehdyn, S-ryhmän vastuullista toimintaa kartoittavan kyselyn mukaan, asiakasomistajille on erityisen tärkeää henkilöstön hyvinvointi. Asiakasta kiinnostaa, mitä henkilöstölle kuuluu. Kerrotaan siis, mitä kuuluu meille pirteille prismalaisille.

PerjanTaina 13.4.2012 Jylkkäri julkaisi nettisivuil- laan artikkelin, jossa Keskimaan market- ja tavara- talokaupan toimialajohtaja Raija Rantanen vahvistaa, että yhtiöllä ovat käynnissä yt-neuvottelut. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Prisman henkilökunta sai tästä tietää. Puskaradio soi ja huhut lähtivät välittö- mästi liikkeelle, mutta Prisman tai Keskimaan johto ei asiaa millään tavalla kommentoinut tai neuvotte- luista virallisesti tiedottanut.

Keskiviikkona 25.4.2012 henkilökun- nalle kerrottiin, että yt –neuvottelut on käyty. Näiden neuvotteluiden tuloksena tuoteryhmävastaavien toimenkuva lak- kautetaan vuoden lopussa ja tehtävästä maksettava palkanlisä poistetaan vuo- den 2014 alussa. Eli edessä on alennus ja palkanalennus.

Olisin kyllä mielelläni itsekin neu- votellut tästä ja mahdollisista vaihto- ehdoista. Töitä kyllä riittää kuulemma jatkossakin, mutta ei välttämättä omal- la osaamisalueella. Toimenkuvakaan ei oikeastaan muutu, vain nimike ja palk- ka. Alaspäin.

Tule tekemään ylioppilaiden lehteä

keskimaan hurraahuuto henkilöstölle Mattilanniemestä ja ilmaistyöstä

olemme TyrmisTyneeT Keski-Suomen muse- on lausunnosta, jonka mukaan Mattilanniemen kam- pusmiljöö tulisi turvata sellaisenaan. Yliopisto haluaisi vanhojen ongelmarakennuksien tilalle uudistilat.

Alue kenties kuvastaa Suomen yliopistolaitoksen kehitystä 1960-luvulta lähtien, mutta onko se peruste käyttökelvottomien rakennusten suojelemiseen? On otettava huomioon miten mahdolliset suojelupäätök- set vaikuttavat yliopiston tulevaisuuteen ja imagoon.

Seminaarinmäki-Mattilanniemi olisi toimiva kokonai- suus, jos vain rakennukset ajaisivat asiansa.

Mattilanniemen punatiilitalojen suunnittelijan, Arto Sipisen, mukaan jälkipolvet eivät anna anteeksi Sipi- sen suunnittelemien talojen purkamista. Meidän mie- lestämme olennaisempaa on, etteivät opiskelijat ja henkilökunta tule antamaan anteeksi sisäilmaongel- mista johtuvia sairauksiaan. Mattilanniemestä ei tule tehdä ongelmarakentamisen ulkoilmamuseota.

Jyväskylän Kokoomusopiskelijat jyväskylän ylioPisTossa voi opiskella en- si kesänä ”monitieteisessä työelämäprojektissa”

(URAA001, 5-7 op). Kampusalueella voimakkaas- ti mainostetussa opintojaksossa ”toteutat oikean ke- hittämisprojektin lähialueen yrityksille monitieteisenä tiimityönä.” Kurssin suorittanut opiskelija kertoo, että kurssi ”tuntui ihan oikealle kesätyölle”. Ainoa ero näyt- tääkin olevan se, että oikeasta kesätyöstä maksetaan palkkaa, kun taas ko. kurssista saa vain opintopisteitä.

Herää kysymys onko yliopiston mielekästä tarjota pai- kallisille yrityksille ilmaista työvoimaa ja kaventaa näin opiskelijoiden mahdollisuuksia päästä niihin ihan ”oi- keisiin töihin”.

Mikko Jakonen

mankin tapahtumiin. Sellaiselle lehdelle olisi tarvetta nyt, ja on vielä tulevaisuudessakin.

Sanoin joskus, että Jylkkärissä on ollut pätevästi tehtyjä hyviä juttuja, jotka olisivat kelvanneet mihin tahansa päi- välehteen, mutta haluaisin jatkossa hyviä juttuja, jotka ei- vät kelpaisi mihinkään päivälehteen.

Nyt pitäisi olla puitteet kunnossa sen haaveen toteutta- miseen, mikäli vain kiinnostuneita löytyy.

edellisen numeron

pääkirjoitus oli herättänyt hämmen- nystä ja ärtymystä. Käsittääkseni kyse oli lähinnä väärin- ymmärryksistä, jotka tässä selvennettäköön.

Ensiksi: olipa Jyyn uusissa nettisivuissa mitä ongelmia hyvänsä, katson niiden johtuvan liiallisesta säästämisestä väärässä paikassa, en henkilöstä joka ne on tehnyt.

Toiseksi kysyessäni, mitä maksaa pitää Ilokiveä tyhjillään esimerkiksi 363 iltaa vuodessa, en tarkoittanut sanoa, että Ilokivi olisi nykyisellään tyhjillään 363 iltaa vuodessa.

ilokiven alakerrassa

on toimintaa likimain joka ilta. Myös yläkerralla on iltakäyttöä. Tarkoitukseni oli huomauttaa, et- tä edustajistokeskusteluissa heitellyt kustannukset ja “voi- tot” ja “tappiot” perustuvat yksisilmäiseen katsantokantaan, joka ei huomioi kokonaisuutta. Rakennus maksaa meille joka tapauksessa ja sen omistavat opiskelijat.

Jos Jyyn tehtävänä on tarjota palveluja opiskelijoil- le, on vähän merkillistä laskea näiden palvelujen voittoja ja tappioita.

Jarno Liski paatoimittaja@jylkkari.fi

TunnelmaT tiedotustilaisuuden jälkeen Prismas- sa ovat olleet apeat ja vihaiset. Henkilöstöä ei suutu- ta niinkään menetetty asema tai raha, vaan menetet- ty luottamus ja arvostus. Uudistukset ovat toki vält- tämättömiä ja rahan on kassaan kilistävä, mutta tä- mäkö on se tapa, jolla Keskimaa palkitsee ihmisten uskollisuuden työnantajalleen? Voisi luulla, että näil- le omalla ammattitaidollaan asemansa saavuttaneille olisi löytynyt jotain motivoivampaa sanottavaa ja niitä kuuluisia uusia haasteita ja urakehityksiä. Meillä olisi saattanut myös olla ehdotuksia organisaatiouudistuk- seen liittyen, jos vain kutsu neuvotteluihin olisi tullut.

henkilösTön kiinnosTus työtä kohtaan on täl- lä hetkellä samalla tasolla työn arvostuksen kanssa ja siitä kärsii eniten asiakas. Yritämme kuitenkin hy- myillä asiakasomistajillemme, koska heidän vikansa- han tämä ei ole. Prisma on ollut hieno paikka teh- dä töitä, henki on ollut hyvä ja työ itses- sään on motivoinut.

Parissa viikossa se kuitenkin lytät- tiin vain olemalla hiljaa ja pitämällä sa- lamyhkäisiä palavereja. Sitä ei hetkes- sä korjata. Vanhan Prisman henki ei tule enää siirtymään uuteen uljaaseen Prismaan.”Ilman osaavia ja motivoi- tuneita työntekijöitä ei ole osuuskaup- paa” toteaa Määttä pääkirjoitukses- saan. Se on ikävä kyllä totta. Tällä het- kellä on vaikea löytää syytä, miksi ol- la osuuskaupassa töissä. Olo on petet- ty, niin työntekijänä kuin asiakasomis- tajanakin.

Prismalainen ja ihminen.

kansan ääni

PUHU SUUSi PUHtAAKSi. AnnA PAlAUtettA jA HeRättele KeSKUStelUA. www.jYlKKARi.fi/PAlAUte

Jylkkäri Jatkossa on vahvemmin

ylioppi- laiden

lehti.

kerrotaan siis mitä

kuuluu meille pirteille prismalai-

sille.

(3)

3

jylkkäri suosittelee

1. lounaispuisto.

Satunnainen pirinisti on pienempi haittatekijä kuin Kirkkopuiston teinit.

2. tieteiden kuningatar -kirja.

Matematiikan historia auttaa elämän pienissä ja suurissa haasteissa.

3. indesign.

Alkoi nimittäin tuo Quarkilla taittaminen pikkuhiljaa riittää. Nythän tämä käy kuin tanssi.

jylkkärin toimitus:

Opinkivi, 1. kerros, huoneet 119–120 Keskussairaalantie 2, 40600 Jyväskylä jylkkari@jylkkari.fi

Päätoimittaja: Jarno Liski paatoimittaja@jylkkari.fi p. 045 137 1957 Toimittaja: Ilpo Puhakka toimittaja@jylkkari.fi p. 050 353 3362

Siviilipalvelusmies:

Tommi Puska sivari@jylkkari.fi p. 050 353 2676

Painos: 7000 kpl

Painopaikka: I-Print Oy, Seinäjoki p. 06 4186750

ISSN 0356-7362

Kartalla

4-5 uutiset:

Musiikin laitoksella kuohuu,

6–7 uraohjaus:

Nykynuoret haluavat ammatin,

8 e-tentti:

Tenti tietokoneella, jos pystyt,

10-12 keskiaukema:

Yliopistoa myllätään remontein,

15 kuria:

Ryhmätyöhön projektinhallintaa netistä,

17 kulttuuri:

Valtio osti Suomi-filmit.

InnOvaaTIO- OrkeSTerI eI SOITa ParemmIn, vaIkka SIITä kuInka LaILLa

määräTTäISIIn.

Göte Nyman psykologian professori. Hs.fi 9.5.

sohwin kulttuuripal- kinto jaettiin tänä vuonna 21. kerran. Nyt palkittiin aero- bicin maailmanmestari Irina Matilainen sekä tanssiurhei- luseura Tepika.

vaaran paikka Harjulla. Jyyn hallituksen puheenjohtaja Joki- nen oli saada vappuna turpaan- sa huomautettuaan humalaisel- le miehelle, että tämä vosi olla kusematta roskisten päällle.

rovanperän baari auke- si huhtikuussa. Pompöösih- köllä sisustuksella ja laajalla juomavalikoimalla varustettu Harry’s suunnittelee terassia, joka kiertäisi Kauppakadulta Väinönkadulle.

paikallinen mies ilahtui Ja- loviinasta. Nettipelissä suuren summan voittanut mies osti to- verilleen 100 Jaloviina-ryyppyä piikkiin. Mies joi viinat hymysuin reilussa kahdessa päivässä ys- tävien kanssa Ylä-Ruthilla.

kampuksia puuttuu kartalta vielä. Älkää siis hätääntykö Mattilannie- messä ja Ylistöllä. Teidät piirretään kartalle syksyn lehtiin.

tämän jylkkärin kirjoittajista:

60 % POlIITTINeN KANTA eI TIedOSSA 33 % VIHeRVASSAReITA

7%

PORVA- ReITA

(4)

Uutiset 4

Musica

merihädässä

HuManistinen tiedekunta. Laitosjohtaja Jaakko Erkkilän tehtävästään vapauttamisen jälkimainingeissa yhteistyö laitoksen ja

tiedekunnan johdon välillä on ollut karikkoista.

teksti Jemo Kettunen kuva Tommi Puska

V

ailla ennakkotapausta yli- opiston historiassa oleva tilanne on humanistisen tiedekunnan dekaani Pet- ri Karosen mukaan myrs- ky vesilasissa. Dekaani katsoi 13.4. luot- tamuspulan laitosjohtaja Jaakko Erk- kilän ja tiedekunnan johdon välillä edenneen pisteeseen, jossa yhteistyötä ei voitu jatkaa.

Valtakunnallisen uutiskynnyksen ylittäneen erottamisen jälkeen varajoh- taja Petri Toiviainen kieltäytyi laitok- sen johtajuudesta tuke-

na väistyneelle johta- jalle. Kun laitokselta ei löytynyt vapaaehtoi- sia uudeksi johtajak- si, joutui Dekaani Ka- ronen tarttumaan tila- päisesti ruoriin.

Kolme viikkoa myö- hemmin professori Tuomas Eerola suos- tui laitoskokouksen esi- tyksestä musiikin laitok-

sen johtajaksi. Valintapuheessaan myös Eerola tähdensi entisen johdon nauttivan häneltä täyttä luottamusta.

Musiikin laitoksen vuosia jatkunut hyvä taloudellinen tulos on kääntymäs- sä ministeriön hankerahoituksen lakat- tua alijäämäiseksi. Rehtori Aino Salli- sen valtakauden suuri saavutus, yli- opistoksi naamioitu finanssi-ihme pa- tistaa laitoksia hakemaan toimintaansa yliopiston ulkopuolista rahoitusta.

Musiikin laitoksen talouden taakka- na on tiedekunnan kalleinta kandi- ja maisterivaiheen opetusta tarjoava mu- siikkikasvatuksen opintokokonaisuus, jonka sisällöstä osa on yksilöpohjaista instrumenttiopetusta.

Musiikki jää tiedekunnan sisäisen ra- hanjakomallin myötä jo peruspalkkojen maksamisen jälkeen alijäämäiseksi. Mii- nusmerkkistä tulosta ei johdon mukaan kuitenkaan ole tehty ennen vuotta 2011.

Ylhäältä saapuneen käskyn myötä musiikin laitos joutui sopeuttamistoi- mien kohteeksi vuoden 2011 lopulla.

Vaikka seuraava budjetti oli saatu las- kettua nollaan, näki tiedekunnan de- kaani tammikuussa 2012 tarpeelliseksi ottaa päätöksellään laitoksen taloudel- linen päätäntävalta pois laitoksen joh- dolta. Huhtikuun puolessa välissä de- kaani vapautti laitosjohtajan riittämät- tömän talousjohtamisen takia.

”Hankausta on ollut lähes koko ny- kyisen dekaanin valtakauden. Lopulli- nen välien tulehtuminen tapahtui vii- meisen puolen vuoden sisään. Laskel- mista ei päästä yhteisymmärrykseen ja

kertaalleen esitettyjä lukuja on saatettu vaihtaa kesken prosessin”, sanoo ero- tettu laitosjohtaja Jaakko Erkkilä.

Eerola katsoo ongelman ytimen ole- van pohjarahoituksen vinoumassa.

”Tiedekunnan suhteellisesti par- haalla tuloksella saamme vähiten ra- haa”, hän sanoo.

”Musiikin laitos on saanut merkit- täviä tutkimushankkeita ja avustusta mm. Suomen Akatemialta. Tämä ra- ha on sopimusteksteissä korvamer- kitty siihen tutkimukseen, johon se

on myönnetty. Dekaa- nin mielestä tuo raha tulisi käyttää laitoksen peruskuluihin”, sanoo Erkkilä.

Eerola sanoo Jyväs- kylän yliopiston syrji- vän pieniä yksikköjä.

”Musiikin laitos on neljällä professorillaan tiedekunnan pienin yksikkö, mutta tuottaa suuren osan kansainväli- sistä artikkeleista. Ulkopuolisten ta- hojen tekemissä arvioinneissa musiik- ki on ollut aina tiedekunnan kärjessä.

Parhaalla arvioinnilla jäämme tulora- hoituksessa hännille.”

Kiista on johtajien mukaan vaikut- tanut haitallisesti koko laitoksen hen- keen.

”Kokonaan oma lukunsa on harjoi- tettu hallinto- ja toimintakulttuuri, jois- ta en tunnista sivistysyliopistoa”, sanoo Erkkilä.

Uusi johtaja Eerola uskoo kuitenkin tulevaisuuteen:

”Kyllä me noustaan. Henkilökunta ja opiskelijat seisovat edelleen saman kannan takana, vaikka neuvottelija on- kin nyt vaihdettu”.

Hankausta on ollut läHes koko

nykyisen dekaanin valtakauden.

yliopiston leipäjako

z

zRehtorizjakaazyliopistonzbudjetistazra- hanztiedekunnille.zTiedekunnissazbudje- tistazvastaazdekaani.

z

zLaitoksillezjaetaanzrahaazyksinkertais- tettunazperusmenoihin,zkumulatiivises- tiztulosindikaattorienz(tutkinnot,zjulkaisut,z jne.)zmukaanzsekäztilavuokriazvastaan.

z

zLaitoksiazkehotetaanzhakemaanzyli- opistonzulkopuolistazrahoitustazhankkei- siinzjaztutkimukseen.

z

zHumanistisessaztiedekunnassaznykyi- senztulosrahoitusmallinzsaajiksizeriytyvätz suurenzprofessorikertymänzlaitoksetzku- tenzhistorianzjazetnologianzlaitos.

z

zTiedekunnanzdekaanizonzzSuomenzhis- torianzprofessori.

z

zJyväskylänzyliopistozonzrehtorizAinoz Sallisenzvaltakaudellaztuottanutzmiljoo- nienzylijäämän.

(5)

5

Yliopiston johtosääntö määrittelee käytänteet, joilla hallinnon tulee toimia.

Dekaanin tammikuisesta päätöksestä siir- tää musiikin laitoksen taloudellinen pää- täntävalta tiedekunnalle ei johtosäännös- sä ole mainintaa.

Rehtori Aino Sallisen kaksikymmen- vuotisen valtakauden aikana on näin reh- torin muistin mukaan kuitenkin menetel- ty kahdesti. Kummallakin kerralla kyse oli humanistisen tiedekunnan laitoksesta ja tilanne johti laitosfuusioon.

Laitosjohtajan erottamista käsittelee johtosäännön 23. artikla: dekaani voi ”va- pauttaa [laitosjohtajan] tehtävästään, jos siihen on tehtävän luonne huomioon ot- taen hyväksyttävä ja perusteltu syy.”

Dekaani Petri Karonen, kuinka laitos- johtaja, jolta on otettu kaikki taloudellinen päätösvalta pois voi johtaa laitoksen talo- utta huonosti?

”Kysymys on pitkän aikavälin tilantees- ta, ei tällaista tapahdu yhdessä yössä.”

Onko musiikin laitoksen konfliktiin poh- dittujen ratkaisuvaihtoehtojen joukossa laitosfuusio?

”Dekaani ei ole tällaista esittänyt. Lai- toksella on nyt uusi johtaja, joka naut- tii tiedekunnan luottamusta, eikä kysymys ole tällä hetkellä oleellinen.”

Tiedekunnan muut laitokset jäävät plussalle perusrahoituksensa puoles- ta henkilökunnan palkkojen jälkeen. Mistä perusrahoituksen talousvaje musiikin lai- toksella johtuu?

”Talousasioita ei kannata alkaa nyt jumpata. Rahanjakoperusteet ovat tismal- leen samat kuin muillakin laitoksilla. Lai- toksella on loistava tulevaisuus. Edessä.”

Millainen on ollut musiikin laitoksen nä- kyvyys tiedekuntaan päin viime vuosina?

”Musiikin laitos on tehnyt huipputu- losta! Kysymys on nyt siitä, että saadaan koulutus, talous, tutkimus ja tiede tasa- painoon.”

teksti Jemo Kettunen kuva Tommi Puska

Dekaani Karosen mandaatti

VuoDenVaihteessa ovensa sulke- nut Ylioppilaskylän Ravintola Ren- tukka jatkaa toimintaansa toukokuun lopussa uuden ravintoloitsijan joh- dolla. Toiminnasta vastaa jatkossa Tii- miakatemian opiskelijoista koostuva Ideaosuuskunta Made.

Ravintolapäällikkö Emppu Paa- nasen mukaan ravintolassa tehdään jonkin verran pintaremonttia, mutta Rentukan tunnelma halutaan ehdot- tomasti säilyttää.

”Pyrimme uudistamaan paikkaa hyvällä maulla niin, että sen edelleen tunnistaa Rentukaksi”, kuvailee Paa- nanen.

Suurta muutosta tilassa ei siis ta- pahdu, mutta esimerkiksi äänentois- toa uudistetaan, jotta krantumpikin musiikinystävä viihtyy keikoilla. Tila voidaan jatkossa myös rajata verholla,

mikäli väkeä ei riitä täyttämään ko- ko ravintolaa. Rentukasta tulee entis- tä muunneltavampi, mutta viihtyvyy- destä ei haluta tinkiä.

Ohjelmiston suhteen ravintoloitsi- jat ovat avoimia. Tapahtumakalente- riin on merkitty niin bändejä, dj-klu- beja kuin stand up -keikkoja. Kalen- teri pidetään kuitenkin väljänä ja joka illalle tapahtumaa ei yritetä järjestää.

Rentukan asemaa opiskelijoiden olo- huoneena ja istuskelupaikkana halu- taan myös pitää yllä.

”Tila voi olla samaan aikaan opiske- lijoiden olkkari ja bilepaikka”, tiivis- tää baarista vastaava Jussi Galla.

Kesällä Rentukka on auki ainoas- taan tapahtumailtoina, joten maa- nantaikaljansa kortepohjalainen saat- taa joutua hakemaan muualta.

Helena Hirvinen

Rentukka palaa tauolta

Rentukan wc-tilat menevät kesän aikana remonttiin, mutta Emppu Paananen (vas.) ja Jussi Galla lupaavat säilyttää naisten vessan pisuaarin.

l-RaKennuKsen 11 miljoonan euron remontti on saanut asiantuntijoil- ta poikkeuksellisen paljon huomiota.

Alvar Aalto -säätiön arkkitehti Tuu- la Pöyhiä epäilee sisäilmakorjauksek- si määritellyn projektin sisältävän pal- jon turhaa työtä.

”Sellaisiakin asioita, jotka on ol- leet ihan kunnossa on uusittu. Siellä käännetään kaikki ihan auki”.

Alvar Aalto -säätiössä pelätään Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n suuren mittakaavan remonttien vaa- rantavan rakennusten historiallisen arvon ja vaikeuttavan taustalla ollei- den syiden löytämistä. L-rakennuk- sen uudet tekniset ratkaisut nähdään myös mahdollisena lähteenä uusille ongelmille.

”Jos jotkut asiat ovat kunnossa niin kannattaako niitä lähteä sitten uusi- maan”, miettii Pöyhiä.

SYK:n kiinteistökehitysjohtaja Aki Havia ei pidä kritiikkiä aiheellisena.

Havian mukaan toimenpiteet ovat ol- leet perusteltuja: ”Sinne ei jää vanho- ja pintoja, joissa on mahdollisesti ol- lut jotain ongelmaa.”

L-rakennuksen remontin on määrä valmistua syksyyn mennessä.

Kyösti Ylikulju LiSää yLiOPiSTOn TiLA-ASiOiSTA TäMän LEhDEn KESKiAuKEAMALLA.

liikunnan remontti mietityttää

Arkkitehti Tuula Pöyhiä epäilee, että projekti sisältää paljon turhaa työtä.

hELEnA hiRvinEn

PETTERi KiviMäKi

Humanistisen tiedekunnan dekaani Petri Karonen.

Musiikinlaitoksen varajohtaja Petri Toiviainen.

Musiikin laitoksen uusi laitosjohtaja Tuomas Eerola on erotetun lai- tosjohtajan Jaakko Erkkilän kanssa samoilla linjoilla.

TOMMi PuSKA KiM PETRELL

(6)

Kampus 6

Yliopisto ohjaa opiskelijoita

oikeille urille

O

pintojen alkupuolella mo- ni opiskelija uskoo, ettei tarvitse lainkaan opinto- ohjausta. Kun vuodet vie- rivät, yhä useamman itse- varmuus pettää. Työelämän kolkutel- lessa ovella jo suurin osa kokee, ettei saatu ohjaus riitä.

Yllä mainitut tiedot selviävät kyse- lyistä, joita yliopisto tekee opiskelijoil- le näiden ensimmäisenä, kolmantena ja viidentenä opiskeluvuonna. Vasta- uksista paistaa erityisesti tyytymättö- myys uraohjaukseen.

Nyt yliopisto yrittää parantaa tapan- sa. Suunnitelmissa on lisätä erilaisten ohjauspalveluiden tarjontaa läpi opis- keluajan. Koulutusjohtaja Kari Pitkä- sen mukaan päähuomio on kahdes- sa asiassa: opiskelutaitojen ja opiske- lukyvyn ylläpitämisessä sekä työelä- mätaitojen ja urasuunnittelun kehit- tämisessä.

OpiskelutaitOja ja -kykyä tuetaan muun muassa uusien opiskelijoiden orientaatiojaksoa laajentamalla ja li- säämällä siihen opiskelutaitojen ope- tusta. Myös pidempään opiskelleille on tarkoitus tarjota kursseja esimerkik- si opiskeluvaikeuksien, jännityksen ja esiintymisvaikeuksien voittamiseksi.

Neuvontaa voi saada myös henkilö- kohtaisemmalla tasolla. Yliopisto tar- joaa opiskelijoille kuulevaa korvaa sil- loin, kun oma hyvinvointi mietityttää.

”Laitoksella toimii hyviksiä eli hen- kilöitä, joiden luokse opiskelija voi mennä puhumaan mistä hyvänsä asi- oista”, Pitkänen selittää.

tYöelämätaitOja ja urasuunnittelua pyritään kehittämään monesta suun- nasta. Toiveena on saada opiskelijat tunnistamaan omat taitonsa ja osaami- sensa entistä paremmin ja myös raken- tamaan opintosuunnitelmaansa nämä mielessä.

Yksi väline tähän on ePortfolio, jota toivotaan käyttöön ensi vuoden alus- ta. Sähköiseen portfolioon kerättäisiin erilaisia omien taitojen osoituksia, esi- merkiksi kurssi- ja opinnäytetöitä. Ha- lutessaan opiskelijat voisivat linkittää näitä myöhemmin vaikkapa työhake- muksiinsa.

”Se on sähköiseen muotoon tehty näytepaketti”, projektisuunnittelija Ta- pio Anttonen selventää.

Myös opiskelun ulkopuolisten har- rastusten ja vapaa- ehtoistyön tuo- mat taidot tahdo- taan tehdä opis- kelijoille selväk- si. Kehitteillä on rinnakkaisopinto- suunnitelma, jon- ka avulla halukkaat

voisivat tuetusti kehittää työnanta- jillekin tärkeitä taitoja luentosalin ulkopuolella. Toiveissa on, että opiske- lija tunnistaisi esimerkiksi työhaastat- telussa sellaisetkin kyvyt, jotka eivät näy opintosuoritusotteessa.

Työelämä tahdotaan tuoda lähelle opiskelijoita myös tiivistämällä alumni- en, opiskelijoiden ja laitosten yhteistyö- tä niin, että opiskelijat pääsisivät entis- tä paremmin hyötymään aiemmin val- Koulutusjohtaja Kari Pitkäsen mukaan

nyt panostetaan opiskelukykyyn ja urasuunnitteluun.

Opiskelijat yritetään saada miettimään tulevaa uraansa ensimmäisestä lukiovuodesta lähtien, ettei yliopistolle mentäisi haahuilemaan.

teksti Minna Tiainen kuvat Tommi Puska

LaitOKseLLa tOimii hyviKsiä, jOiden LuOKse OPisKeLija

vOi mennä Puhumaan.

OpintO-Ohjaus. Suurin osa opiskelijoista kaipaisi lisää ohjausta opintoihin ja työelämään. Nyt yliopisto yrittää vastata tarpeeseen.

mistuneiden kokemuksista.

Työelämään valmentavat kurssit on lisäksi tarkoitus kerätä yhdeksi tar- jottimeksi. Näiltä opiskelija saa eväitä muun muassa yrittäjyyteen, tiedonha- kuun ja projektityöskentelyyn.

OpiskelijOita herätellään uratietoi- siksi jo hyvissä ajoin ennen yliopistoa.

Jos lukiosta onkin joskus lähdetty yli- opistoon haahuilemaan, nyt oppilai- tokset pyrkivät muuttamaan tilanteen.

Tarkoituksena on kehittää opinto- ohjausta niin, että opiskelijoiden alava- linnat olisivat entistä tarkemmin har- kittuja.

”Ettei päätöstä tehtäisi lottoamal- la”, Voionmaan lukion opinto-ohjaa- ja Markku Leskelä

muotoilee.

Työsarkaa riit- tää, sillä moni lu- kiolainen näkee yliopiston vieläkin paikkana, jossa suuntaa voi hakea rauhassa ja vuosi- en saatossa. Leske- län mukaan asen- teet muuttuvat hitaasti.

Opinto-ohjausta pyritään nyt tehos- tamaan sellaiseksi, että opiskelijat he- räisivät miettimään tulevaa uraansa jo ensimmäisestä lukiovuodesta lähtien.

”Kolmantena vuonna tämän toivo- taan kiteytyvän realistiseen hakusuun- nitelmaan. Ettei tarvitsisi heti vaihtaa alaa”, Leskelä sanoo.

Toiveissa on siis opiskelijasukupolvi, joka tietää, mitä tahtoo.

(7)

Jälkikirjoitus 7

J os unohdetaan se yksi vähäluminen välivaihe, seu- raa Suomen kevättä syksy. Vaikka siirtymä sadeke- leistä sadekeleihin jäisi muuten huomiotta, on se yliopistolla muutoksen aikaa. Syksyllä saapuvat ni- mittäin uudet opiskelijat, fuksit.

Oma fuksivuoteni psykologian opiskelijana on miltei maalisuoralla. Tähän asti matka on tuntunut mahtavalta – harvoin on yhdessä vuodessa tapahtunut yh- tä paljon. Tuttavapiiri on paisunut pariin kertaan ja laajen- tunut yhä yllättävämpiin suuntiin.

UUdet ihmiset

ovat hienointa opintojen alkamisessa. Taus- toista riippumatta kaikki fuksit ovat suunnilleen samal- la viivalla. Vaikka yliopistoon päätyy varsin valikoitunut- ta sakkia, on kertomusten kirjo silti mielenkiintoista seu- rattavaa. Opiskelija on voinut viettää viime vuotensa yhtä hyvin Australiassa, aikuislukiossa tai vaikka amiksen au- tolinjalla.

Alkusysäys tai -rysäys akateemiseen maailman voi is- keä melkoisella vauhdilla. Näin kävi minullekin. Kun si- säänpääsykirje kolahti postilaatikkoon, kerkesi kulua liki seitsemän tuntia kun asunto oli jo hankittuna ja vuokra- sopimus allekirjoitusta vailla. Opiskelija-aktiiviksi ryhdyin hieman hitaammalla tahdilla: opintojen alkamisesta eh- ti vierähtää lähes seitsemän päivää, kun löysin itseni aine- järjestömme hallituksesta.

Onneksi tahti on alkuajoista rauhoittunut. Vielä alku- ahdistuksessa opintojen määrä saattoi hirvittää, ja jo parin viikon jälkeen luulin putoavani kärryiltä. Pelko taisi osoit- tautua turhaksi, sillä opintopisteitä on kertynyt miltei suo- siteltu määrä. Kursseilla pärjää yllättävän hyvin, vaikka soveltaisi akateemista vapautta vähän laajemminkin.

Vaikkei lUentosaleissa

penkkejä paljoa lämmittäisikään, vie opiskelijaelämä silti rut-

kasti aikaa. Järkälemäisissä tenttikirjoissa riittää urakoi- tavaa, ja kalenteri täyttyy mil- loin mistäkin askareista. En- simmäiselle syksylle ei pidä suunnitella liikoja, sillä teke- mistä riittää muutenkin. Vielä Jyväskylään saapuessani luu- lin ryhtyväni yliopistoliikun- nan vakioasiakkaaksi. Yliopis- ton liikuntavuorot ovat kui- tenkin edelleen käymättä, kun muut riennot ja treenit veivät mennessään.

omat opintoni

tuntuvat nyt sen verran mielekkäiltä, että toista fuksivuotta toisella alal- la on tuskin tulossa. Silti olen tiiviisti mukana myös ensi syk- syn fuksiriennoissa – näkökul- ma vain vaihtuu, kun tepaste- len ensi syksyn tutorin saap- paissa.

Arimo Kerkelä

Akateeminen alkusysäys

Projektisuunnittelija Ta- pio Anttonen on ollut mukana suunnittelemas- sa sähköistä portfoliota, jonka pitäisi tulla opis- kelijoiden käyttöön ensi vuoden alusta.

KursseillA Pärjää hyvin,

vAiKKA sovelTAisi AKATeemisTA

vAPAuTTA

vähän

lAAjemminKin.

(8)

Kampus 8

Ilman vertaistukea tenttiin

teksti Arimo Kerkelä kuva Tommi Puska

OPISKELU. Sähköinen tentti eli eTentti yleistyy jatkuvasti yliopistolla. Jylkkärin tenttikokeilu paljastaa järjestelmän puutteet, vaikka eTenteissä on myös etunsa.

Sähköistä tenttisovellusta ei kehitetä yli- opistolla, vaan muutokset siihen on pyy- dettävä järjestelmän toimittajalta.

H

arva menee tenttiin hetken mielijohteesta, mutta eTen- teissä sekin on mahdollista.

Kun sekä iltapäiväni aika- taulut että tenttikoneiden varaustilanne näyttivät sopivasti tyh- jää, päätin hoitaa ensimmäisen eTent- tini parin tunnin varoitusajalla.

Ennen Johdatus tieteen etiikkaan -kurssin kirjatenttiin ilmoittautumista minulla oli takana pari kuukautta kes- tänyt ja jatkuvasti venynyt luku-urakka.

Halusin päästä kurssista kai nopeasti eroon, kun merkitsin tentin vielä samal- le päivälle, vaikka kirjakin oli kesken.

Yliopiston verkkosivuilla tehtävän ilmoittautumisen jälkeen sain tenttiin vaadittavan käyttäjätunnuksen ja sala- sanan.

Ennen tenttiä ehdin käydä lounaalla ja lukea tenttikirjan loppuun.

HIEman neljän jälkeen käyn kirjaston alakerran Kirjavitriinissä noutamassa avaimen tenttiakvaarioon.

Reipas työntekijä varoittaa tänään vaivanneesta netin pätkimisestä ja toi- vottaa onnea kokeeseen. Tilanne ennen tenttiä on poikkeuksellinen, kun ym- pärillä ei olekaan panikoivia opiskeli- jakollegoita.

Yläkerran perukoilta löytyvä tenttiti- la on lähes tyhjillään, kun saavun.

Istahdan koneen ääreen, kirjaudun sisään ja koitan käynnistää tentin. Yri- tykseksi jää, sillä yhteys nettiselaimes- sa pyörivään vastausohjelmaan katke- aa. Muutaman yrityksen jälkeen kon- takti löytyy, ja voin aloittaa vastaamisen.

Teknisistä ongelmista ei varoitet- tu turhaan, sillä törmään pätkäisyihin vielä toistakymmentä kertaa vajaan kahden tunnin tentin aikana. Vaikka kömpelö järjestelmä häiritsee, ei se pi- laa koetta.

Arvosana olisi varmasti sama hie- nommillakin laitteilla.

Puutteistaan huolimatta eTenttissä on puolensa.

Vapaavalintaiset suoritusajat lisäävät opintojen joustavuutta, ja paperiton tentti on myös ympäristöystävällinen vaihtoehto.

KUrSSInI tentaattorin, tutkijatohto- ri Petteri Niemen mukaan eTenteistä hyötyvät opettajatkin.

”Siinä on paljon hyviä puolia: ei tar- vitse tulkita käsialoja, tenttejä pystyy tarkistamaan tarvittaessa esimerkiksi työmatkoilla eikä tarvitse järjestää ten- tinvalvontaa”, tentaattori listaa.

Kehuista huolimatta myös ongelmia esiintyy.

Niemen mukaan järjestelmä ruuh- kautui pahasti ennen joulua, jolloin aika kurssin luentojen ja tentin välil- lä saattoi venyä turhan pitkäksi. Itse pääsin tenttiin ilman odottelua, mut- ta etenkin ennen lomia on varauksia enemmän.

”Ruuhkat antavat viitteitä siitä, että tarvittaisiin toinenkin tenttiakvaario”, Petteri Niemi arvioi.

Hyvikset laitoksille ensi vuonna

TULEva yLIOPISTOn rehtori Mat- ti Manninen on luvannut hyvikset jokaiselle laitokselle viimeistään syk- syksi 2013. Hyvisten tehtävänä on tukea opiskelijoiden hyvinvointia ja elämänhallintaa keskustelemalla ja neuvomalla.

Tällä hetkellä hyviksiä on yliopistolla kahdeksan, ja he toimivat neljällä eri laitoksella. Hyvistoimintaa on kokeiltu viime syksystä asti. Toiminta on koet- tu hyödylliseksi. Opiskelijoita hyvisten ohjauksessa on käynyt tähän men- nessä noin 10 per laitos.

”Toiminta lähti käyntiin, kun opinto- ohjaajat kokivat, että iso osa neuvon- nasta koskee opiskelijoiden hyvinvoin- tia, kuten parisuhteen hankalaa tilan- netta esimerkiksi.”, kertoo Student Li- fe -suunnittelija Hanna Ahola.

Ilpo Puhakka

Laitoskirjastot lopetettiin pysyvästi

JOHdOn KySELyTUnnILLa kävi myös ilmi, ettei laitoskirjastoja ole näil- lä näkymin tulossa takaisin.

”Tehokas on keskitetty. Se on am- matti-ihmisten, ammattilaisten ylläpi- tämä eli siellä osataan, sen sijaan, että jossakin laitoksilla harrastelijamaisesti hoidettaisiin. Sen vuoksi muuallakin yliopistoilla on menty kohti keskitet- tyjä ratkaisuja ja näin myös meillä.”, vastasi Rehtori Aino SallinenKyösti Ylikuljun kysymykseen laitoskirjas- tojen palauttamisesta.

Jatkossa yliopisto aikoo panostaa lähellä oleviin oppimis- ja ryhmätyö- tiloihin, joissa on mahdollista käyttää elektronisia aineistoja.

Ilpo Puhakka

Sähköinen äänestys sääntöihin

EdUSTaJISTO PääTTI kirjata mah- dollisuuden sähköiseen äänestämi- seen Jyyn sääntöihin.

Päätös syntyi pienimmällä mah- dollisella marginaalilla, jossa vaadittu kahden kolmasosan enemmistö oli yhdestä äänestä kiinni. Sääntömuu- tosta vastaan puhui eniten vihreva- semmisto.

Sääntömuutoksen mukaan edusta- jisto päättää sähköisen äänestämisen käyttöönotosta.

Työryhmiä sähköiseen äänestä- miseen siirtymisestä on perusteltu jo vuosien ajan tuloksetta. Jyyn edutajis- tovaaleissa äänestää noin neljännes äänioikeutetuista.

Jarno Liski Aino Sallinen pitää kirjastotoiminnan keskittämistä nykyaikaisena .

ETEnTTI

z

zSähköinenztentti,zjonkazvoizsuorittaaz yliopistonzkirjastonzeTenttitilassa.z

z

zTyöpisteitäzonzkaksitoista,zjoistazkolmez soveltuuzliikuntarajoitteisille.

z

zEnsimmäisetzeTentitztehtiinzjoulukuus- saz2009.z

z

zNykyisinzeTenttejäzkäytetäänzlähesz kaikissaztiedekunnissa,zjazvalittavanazonz yliz150zeriztenttiä.

z

zViimezvuonnazeTenteissäzkäytiinzz 3000zkertaa.z

z

zKävijämääräzkasvaazjatkuvasti.

z

zTenttijärjestelmäzonzkärsinytzajoittai- sistazruuhkistazjazteknisistäzongelmista.

Ovatko nettimeemit taidetta?

Nettimeemien aiheita poimitaan usein ympäröivästä kulttuurista.

nETTImEEmEIKSI kutsutaan interne- tissä leviäviä sisältöjä, joita ihmiset muokkaavat ja levittävät eteenpäin.

Vaikka meemeillä tarkoitetaan usein netti-ilmöitä, on termin taustalla alku- jaan biologinen meemiteoria.

”Meemit ovat kulttuurigeeneik- si määriteltyjä, biologisia geenin kult- tuurisia vastineita – tällaisia pieniä kiertäviä kulttuurinsiruja. Ja samalla tavalla kuin geenit mutatoituvat, niin myös meemit muuttuvat kulkiessaan ihmiseltä toiselle”, havainnollistaa ny- kykulttuurin tutkimuksen professori Raine Koskimaa.

Jyväskylän yliopiston Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksel- la työskentelevän Koskimaan mukaan nettimeemien juuret ulottuvat kauas.

Meemi-Hitler se hermostuu milloin mistäkin.

(9)

Willie’s lesson 9

SähköiSten tenttien käyttöönotto ei ole sujunut ongelmitta. Tentin tekemin vaatii nettiyhteyden, mutta järjestelmän palvelimet sijaitsevat yliopiston ulkopuo- lella. Tietoliikenneyhteydet saattavat kat- keta yllättäen, jolloin opiskelijan tentti voi keskeytyä.

”Tämän tyyppisiä katkoja on jo muu- taman kerran ollut, eikä niille voida oike- astaan mitään. On ollut tapauksia joissa kaivinkone on katkaissut jonkun kaapelin, sekä muita asioita, mitä ei ole pystytty ennakoimaan”, kertoo suunnittelija Timo

Rantanen yliopiston koulutuspalveluista.

Vaivaa ovat aiheuttaneet myös tenttiso- velluksen rajoitukset. Järjestelmä on esi- merkiksi irrallaan muista yliopiston tietojär- jestelmistä. Tämän takia opiskelijat käyttä- vät tenteissä kertakäyttötunnuksia omien käyttäjätunnustensa sijaan.

Timo Rantasen mukaan vanhaan jär- jestelmään ei kannata tehdä enää suu- ria muutoksia. Vikojen korjaamiseksi olisi järkevämpää luoda kokonaan uusi järjes- telmä.

Arimo Kerkelä

ilman vertaistukea tenttiin

teksti Arimo Kerkelä kuva Tommi Puska

kaivinkone voi pilata etentin

Ovatko nettimeemit taidetta?

S ummer is here and so is the grilling season.

There is nothing I enjoy more that meat gril- led over flame, and it isn’t some romanticism for the primeval that appeals to me when grilling – it’s the flavor. Occasionally though, I do long for the days of old, before Finland’s meat packagers realized that they could tru- ly screw us over by doing us the favor of “marinating” our meat for us.

Nothing pisses me off more than swinging through the meat aisle at the grocery store and realizing that the on- ly meat left for sale is of the so-called “marinated” varie- ty. Swimming in a sickly smelling, MSG-tainted goop that could only have been concocted in an industrial test kit- chen by culinary incompetents who have had their tas- te buds burned off with drain cleaner, factory-marinated meat as available in Finland is quite possibly the biggest scam that the food industry has come up with since kala- kukko in a can.

With a price per kilO

equal to that of meat in its non-ma- rinated form, the consumer ends of paying quite a bit mo- re for a few hundred grams less meat and a few hundred grams more of that foul slime they call marinade.

And why is it often the only option at the grocery store?

Because nobody wants to buy that shit, and everyone who made it to the store before you did bought the meat that that hasn’t been tainted by the processors.

If you are unlucky enough to end up having to buy meat drenched in that nasty shit, I suggest rinsing it well; other- wise your grill will become hopelessly gummed up with an impossibly gluey smegma that won’t come off without the aid of solvents that have been banned for household use in the developed world since the early 1970’s.

the induStrial

marinade problem can be avoided by frequenting groceries that ha- ve an actual in-house me- at counter, but if you are run- ning on a tight schedule like I often am, you might not ha- ve the time to take a number and wait for a dozen grannies to buy 25 grams of pork belly and four slices of mettwurst apiece before your number comes up.

When this is the case, and there is nothing to be found in the meat aisle but chicken breasts and pork loin floating in tubs of what would appear to be the vomit of a very ill hobo, I exercise my only ot- her option, which is to prepa- re my family’s next meal in a meat-free manner.

Thanks to the Finnish meat industry, I’m well on my way to becoming an involuntary vegetarian.

Willie Lahti

”Marinated” meat

meemit muuttuvat kulkiessaan

ihmiseltä toiselle.

thanks to the Finnish meat

industry, i’m well on

my way to becoming an involuntary vegetarian.

sähköisiä tenttejä voi suorittaa itsel- le sopivana aika- na, kun yliopiston

kirjasto on auki.

Sähköposteja on lähetetty 70-luvulta lähtien, mutta esikuvia löytyy jo ajalta ennen internetiä.

”Esimerkiksi postitaide, mail art on 60-luvulla alkunsa saanut taidesuun- taus, jossa on samoja piirteitä”, Koski- maa kertoo.

Mail art on oma tai- teenlajinsa. Voidaanko myös postitaidetta seu- ranneita nettimeemejä pitää taiteena?

”Se on monitahoinen kysymys. En lähtisi sa- nomaan että nettimee- mit ovat taidetta, mut- ta taiteen puolelta löy- tyy tiettyjä ilmiöitä jotka

hyödyntävät samantyyppistä logiik-

kaa”, professori Koskimaa pohtii.

Koskimaa lisää, että nettimeemejäkin voidaan käyttää taiteen välineenä.

Nettimeemejä hyödyntävää taidetta voi pitää myös omana lajinaan, vaik- keivät kaikki meemit siihen kuulukaan.

”Varsinkin kun jälkikäteen aletaan tä- tä aikakautta katsomaan,

niin sieltä pystytään jo erottamaan taiteilijoita jotka ovat sitä tehneet.

Siis tällainen taiteenlaji kuin nettimeemejä hyö- dyntävä taide on, mutta kaikki nettimeemit eivät kuulu siihen. Tässä on se tärkeä huomio”, Koski- maa päättää.

Arimo Kerkelä

(10)

10

(11)

11

Missä

he ovat

väistötilat. Jyväskylän yliopiston opiskelijat ovat nyt?

saaneet tottua muuttamiseen, kyllästymiseenkin saakka. Monet oppiaineet on revitty juuriltaan ja

toiminnot on istutettu muihin rakennuksiin joko väliaikaisesti tai pysyvästi.

teksti & grafiikka Kyösti Ylikulju kuva Tommi Puska

(12)

12

Y

liopiston tilojen uudelleenjärjestelyt ovat tavalla tai toisella koskettaneet jokaista tiedekuntaa. Toimitilo- jen omistuksen siirryttyä vuoden 2010 alussa Senaat- ti-kiinteistöiltä Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:lle (SYK), suuri osa pääkampuksen rakennuksista re- montoidaan nyt perusteellisesti.

Senaatin maltilliseen näkemykseen rakennusten remontointitarpeista ja mahdollisista sisäilmaongel- mista kohdistui paljon kritiikkiä ja yliopistolaiset tus- kailivat tilaongelmien kanssa vuosikausia.

SYK aloitti heti toimintansa alussa tilaongelmien kartoituksen ja remonttien suunnittelun. Samoihin aikoihin hyväksytty yliopiston uusi tilojen keskittä- miseen tähtäävä strategia ja uudet paljastuneet sisäil- maongelmat vauhdittivat toimintaa.

Yksi kampuksen historian perusteellisimmista re- monteista alkoi kesällä 2010 kun Alvar Aallon myö- häistuotantoon kuuluva L-rakennus paketoitiin kor- jausta varten. Liikuntatieteellisen tiedekunnan käyt- töön suunniteltu rakennus on suojeltu museoviraston tiukimmalla S1-luokituksella. Opiskelijat ja henkilö- kunta väistyivät Hippoksella sijaitsevaan Viveca-ra- kennukseen, josta on tarkoitus palata lähtöpaikkaan ennen seuraavan lukuvuoden alkua.

“Korjauksen valmistuttua tiedekunta tiivistää tilan- käyttöään ja voi keskittää tiiviimmin toimintaa L-ra- kennukseen”, linjaa tilapalvelujohtaja Suvi Jokio.

VIESTINTÄTIETEIDEN laitoksen matka Tourulasta läpi pääkampuksen on ollut monivaiheinen. Pitkän epä- tietoisuuden jälkeen opiskelijat saivat kuulla yliopiston luopuvan Tourulan rakennuksista lopullisesti vuoden 2010 lopussa. Vaikka lähtöä oli uumoiltu pitkään, il- moitus noin kuukauden päästä tapahtuvasta muutosta ilman tietoa määränpäästä hämmensi viestijöitä.

“Ensin oli pitkään puhetta, että muutto on tulos- sa, mutta sitten se muutos tuli yhtäkkiä kerralla. Se oli tosi outo case”, kuvailee Lööppi ry:n sihteeri Nina Kolehmainen.

Viestintätieteiden vaellus oli erikoinen myös siksi, että merkittävimpänä väliaikaisena sijoituspaikkana toiminutta Athenaeum-rakennusta oltiin henkilö- kunnan ja studiotilojen saapuessa juuri tyhjentämäs- sä muiden oppiaineiden henkilökunnasta. Athenae- um onkin ollut monelle oppiaineelle risteyskohtana – sieltä on sekä lähdetty pakoon sisäilmaongelmia että saavuttu muualta niiltä turvaan. Viimeisiä poistuneita opiskelijoita olivat viestintätieteilijät.

“Kaikki muut oli häädetty remontin alta pois, mutta me oltiin siellä. Remonttimelu oli kauhea ja välillä piti huutaa. Siellä oltiin homeen keskellä ja rakennusmie- hiä ympärillä”, hymähtää Kolehmainen.

Viestijöiden matka jatkuu yhä, sillä suuri osa toimin- noista on yhä hajasijoitettu ympäri Seminaarinmäkeä.

YLIOPISTON TAVOITTEENA on tulevien vuosien aika- na keskittää toimintansa Seminaarinmäelle, Mattilan- niemeen ja Ylistölle sekä saada laitoksille toimivat ja tiiviisti sijoitellut yksiköt. Tällä hetkellä vaikuttaa kui- tenkin siltä, että tilat hajaantuvat hetki hetkeltä yhä enemmän. Remontissa olevien ja korjauksia odotta- vien rakennusten keskellä vallitsee epätietoisuus se- kä rakennusten sijainnista että turvallisuudesta. Myös remonttien aikataulut ovat usein olleet ylioptimistisia ja muuttoratkaisut on tehty vähäisellä tai epämääräi- sellä tiedotuksella.

“Se oli sitä, että ei tiedetty, minne olemme menossa. Meillä oli kursseja tulossa ei- kä tietoa siitä, perutaanko ne, tai että onko meillä mitään tiloja”, kuvailee Kolehmainen.

TOUKOKUUN AIKANA on odotet- tavissa tietoa useista uusista sijoi- tuspäätöksistä. Muuttoaan odot- tavat tällä hetkellä ainakin Matti- lanniemen MaD-rakennukseen alustavasti suunnitellut Opiskeli- japalvelut sekä remontista toipu- vaan Athenaeumiin siirtyvät Semi- naarinmäen lähituki sekä vahtimesta- ripalvelut. Athenaeumin kellarikerrok- sen sisäilmakorjauksen on määrä valmis- tua alkukesästä ja syksyyn mennessä sinne on tarkoitus avata uudet studiot ja muut opetustilat.

Keskustan tuntumassa sijaitseva Jyväskylän yliopis- ton kampus on monin tavoin poikkeuksellinen. Ra- kennusperinnöltään historiallisesti kerrostuneena ja useiden kuuluisien arkkitehtien suunnittelemana sii- hen kohdistuu paineita monilta eri tahoilta.

Vaikeistakin sisäilmaongelmista kärsivien raken- nusten korjaaminen on monivaiheinen työ, sillä kuul- tavia osapuolia on lukuisia. Koska SYK:n tavoitteena on saada kaikki tilat kunnostettua, on meno välillä hurjaa ja ratkaisut saavat monet eri tahot mietteliäik- si. Alvar Aalto -säätiön rakennusperintöosaston ark- kitehti Tuula Pöyhiä kyseenalaistaa L-rakennuksen suurremontin laajuuden:

“Siellä on selkeitä korjattavia kohtia, joihin on täy- tynytkin puuttua. Mutta ne ovat kuitenkin luonteel- taan melko paikallisia”.

Pöyhiä kertoo, että L-rakennukselta on vaihdettu jo muutamia vuosia sitten uusitut käyttövesiputkis- tot, maalattu valaisimet ja pinnoitettu uudestaan ihan hyväkuntoiset väliovet. Hänen mukaansa tällaisella, mahdollisesti liiallisella, korjaamisella voidaan vaa- rantaa rakennusten olemukseen liittyviä arvoja ja ai- heuttaa uusia ongelmia.

“Kun norsupyssyllä ammutaan kärpästä, ei voida yksiselitteisesti sanoa, mistä mikäkin ongelma joh- tuu. Kun kaikki korjataan kerralla, ei opita, mistä on- gelmia lopulta aiheutui”, Pöyhiä sanoo.

Vaikka liikuntatieteiden L-rakennuksen remontti on ollut vaikea ja massiivinen operaatio on yliopistol- la ja Suomen yliopistokiinteistöillä edessään mahdol- lisesti vielä haastavampia projekteja.

REMONTTIIN JOUTUU lähiaikoina vuonna 1955 val- mistunut yliopiston päärakennus, joka on yksi Alvar Aallon uran merkittävimmistä töistä. Sama kohta- lo on alle kymmenen vuotta sitten edellisen suuren

korjausurakkansa läpikäyneellä X-ra- kennuksella, joka on sisäilmaltaan

yksi kampuksen ongelmaisimmista.

Näitä Aallon rakennuksia käy- dään ihailemassa Etelä-Amerikasta saakka, mutta ensi vuonna kum-

paankin päässee vain kulkuluval- la kypärä päässä.

Lopullisen ratkaisun löytämi- sessä tilaongelmiin yksi oleelli- simmista tekijöistä ovat suunnit- teilla olevat uudisrakennukset, joilla täydennetään kampusalueen nykyistä rakennuskantaa. Tilaa on kaavailtu muun muassa Alvar Aalto -museon viereiseen Ruusupuistoon nouseviin rakennuksiin.

Myös Arto Sipisen suunnittelemien MaB- ja MaC-rakennusten kohtalo on keskeinen. Mikäli Kes- ki-Suomen museon esitys suojelusta menee läpi, jou- tuu yliopisto miettimään Mattilanniemeen kaavail- luille uusille rakennuksilleen uutta sijaintia. Yliopis- ton johto on luvannut, ettei näihin terveyshaittoja ai- heuttaneisiin tiloihin enää palata.

Alvar Aallon suunnittelema vuonna 1971 valmistunut Liikunta-rakennus meni remonttiin keväällä 2011. Remontin pitäisi valmistua syksyksi.

noRsupyssyLLä Kun AmmutAAn KäRpästä, ei voidA sAnoA, mistä miKäKin

ongeLmA

johtuu.

(13)

13

14 Ravinto

Leipää ilman sotkua ja tiskiä,

15 helpotus:

Projektit hallintaan ilmaisin nettityökaluin,

16 kulttuuRi:

Leffaklassikoita netistä,

18 ylioppilaskunta:

Mihin jäsenmaksurahat menevät?,

19. sivun kasvo:

Kari Palonen epäili Stalinin suuruutta jo kuusivuotiaana.

Menot

Penis From Hea- ven (Miljoona- sade) Ilokivessä vuonna 1992 en- simmäisessä Ylä- kaupungin yössä.

25.5. klo 21, Jyväshovi

MaMba! Mamba soittaa Jyväshovissa!

Siis Mamba. Helvetti olisin niin mielellä- ni hakenut tähän kuvan niiltä Tero Vaaran surullisenkuuluisilta nettisivuilta, mutta sehän on mennyt ja poistanut ne.

No joka tapauksessa, jos ennen et ole käynyt Jyväshovissa, niin nyt on varmasti lähes yhtä kova tilaisuus tutustua oikeisiin ihmisiin kuin maatalousmessujen aikaan.

Onnea matkaan. Olkaa varovaisia.

koM-teatteRin Vadelmavene- pakolainen vierailee Jyväskylän kaupunginteatterissa maanantaina 21.5. Näytelmä perustuu

Miika Nousiaisen romaaniin.

19.5. klo 10–, yläkaupunki

19.–20.5. klo 10–17 Ja 10–16, lutakon sataMa

kalaMaRkkinoilla Lutakon satamassa on tarjolla kotimaisia kalatuotteita, kalaruokia ja -tarvikkeita. Lisäksi kala-aiheista ohjelmaa.

pikaMenot

Mitä: improteatteria Missä: Ilokivi Milloin: ke 16.5.

MIkäklubi on improvi- saatioteatteriklubi, jo- ka järjestetään neljät- tä kertaa. Improilu al- kaa kahdeksalta, mutta baari aukeaa jo seitse- mältä. Homma kestää noin kaksi tuntia.

Mitä: kirpputori Missä: Kävelykatu Milloin: to 17.5.

Jyväskylän Elävä Kau- punkikeskusta ry jär- jestää perinteisen katu- kirppiksen Kauppaka- dun alapään kävelyka- dulla helatorstaina.

Mitä: festarit Missä: Tuomiston tila Milloin: 27.–29.7.

Naamat järjestetään taas heinäkuussa. Li- put myytäneen taas loppuun tunneissa. Nii- tä voi väijyä osoitteessa naamat.info.

Mitä: työväenteatteria Missä: Korpilahti Milloin: toukokuussa Korpilahden teatterissa esitetään työväenopis- ton ilmaisutaidon ryh- män voimin Hannu Sa- laman Se tavallinen ta- rina -romaaniin perus- tuvaa näytelmää.

Mitä: lavatansseja Missä: Kuikan lava Milloin: kesällä Kuikan lavalla tans- sitaan keskiviikkoisin, perjantaisin ja satun- naisesti tiistaina päi- vätansseissa. Matka- keskukselta kulkee bussi ja opiskelijakortilla saa alennusta.

Mitä: työmestaruus Missä: Killerjärvi Milloin: la 9.6.

Killerjärven hevosur- heilukeskuksessa jär- jestetään Suomen he- vosten työhevosmes- taruuskilpailu osana keskisuomalaista he- voskulttuuria sadan vuoden ajalta -han- ketta, jota osarahoite- taan Manner-Suomen kehittämisohjelmasta.

Gonzo!

02.06. klo ~22, Red neck

pelle MlJoona Uni- ted esiintyy Red Neckissä.

Jos Pelle ja puoliakustinen bändinsä ei kiinnosta, niin meille on väitetty, että pu- naniskabaarissa olisi kau- pungin hinta-laatu-suh- teeltaan paras punaviini.

lukuvuoden avaJaisMessut 4.9.

Jyy JäRJestää yhdessä yliopiston kanssa lukukauden avajais- messut, jossa erilaiset yliopiston piirissä toimivat järjestöt esittele- vät toimintaansa.

Messuille haalitaan kävijöitä mm. sillä, että uudet opiskelijakortit jaetaan messujen yhteydessä. Perinteiset järjestömessut korvaa- vat avajaismessut on tarkoitettu myös vanhemmille opiskelijoille.

MIKa REMES

Yläkaupungin yö täyttää 20 vuotta

kaupunkifestivaali täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Merkkivuoden oh- jelmistossaan nuoren aikuisen ikään tullut kaupunkifestivaali peilaa omaa historiaansa ja tapahtumapaikoilla saa- tetaankin kokea takautumia ensimmäi- sistä Öistä 1990-luvun alusta.

Vuonna 1992 mukana ollut Semi- naarinmäen mieslaulajat tekevät näyt- tävän paluun Seminaarinmäelle Alvarin Aukiolla. Semmarien show on täynnä huumoria, vauhtia ja vaarallisia tilantei- ta, 20 miehen voimin.

Yliopiston päärakennuksen aulassa on esillä 2.5.-31.5. Yläkaupungin Yö 20 -vuotta juhlanäyttely, jossa on nähtä- villä julisteita ja valokuvia Yön alkuvuo-

sista näihin päiviin.

Yläkaupungin yö on myös vahvas- ti kiinni tässä päivässä ja tarjoaa tänäkin vuonna monipuolisen taide- ja kulttuu- rikattauksen.

Tapahtuma käynnistyy lauantaina 19.5. klo 10 vauhdikkaalla lastenohjel- malla ja jatkuu Yläkaupungin alueella kymmenissä tapahtumapaikoissa vuo- rokauden ympäri aina sunnuntaiaamun Aamukasteklubiin saakka.

Aamukasteklubi järjestetään Alvar Aalto -museolla. Aamupalaa on tarjol- la klo 06 alkaen ja esiintymässä mm.

Hear-dj:t, La Sega del Canto, Heikki Heikkinen trio sekä Duo Anitta & Jou- ko Kääriäinen.

16.5. klo 20-, lutakko

paleface esiintyy Räjähtävä Nyrkki -kokoonpanonsa kera Lu- takossa keskiviikkona. Uudella le- vyllä herra on siirtynyt eteen- päin kansanmusiikkijollotuksis- ta, jotka nostivat hänet listakär- kiin Helsinki–Shangri-La -al- bumilla.

albumi on arvosteltu tämän Jylkkärin sivulla 17. arvostelija to- teaa levyn soivan raskaammin ja rokkaavammin, mutta lunastavan silti sille asete- tut suuret odotukset.

20.5. klo 15, vakiopaine

kaJ chydenius ja Oona airola esiinty- vät Vakiopaineessa sopivasti Yläkaupun- gin Yön jälkei- senä päivänä.

Liput 10 euroa.

21.5. klo 19, kaupungin- teatteRi

”KIlPaIlu on osa KesKIsuoMalaIsta HevosKulttuurIa sadan vuoden ajalta -HanKetta, jota osaraHoItetaan Manner-suoMen KeHIttäMIsoHjelMasta.”

Suomenhevosten valtakunnallinen työmestaruuskilpailu Jyväskylässä 9.6.

(14)

Ravinto 14

Leipää iLman

Tiskiä ja soTkua

focaccia. Näppärä leipuri ei tee tiskiä lainkaan,

eikä sotke käsiään tai keittiötä.

a

Avain vaivattomaan leipomiseen on aines- ten mittaamisessa näppituntumalla sekä taikinan tekemisessä suoraan pöydällä.

Kuivat aineet kaadetaan kekoon keskelle sileäpintaista pöytää (voit hankkia vaikka vahakankaan keittiön pöydälle, jos sopivaa paikkaa ei muuten ole).

Keon keskelle tehdään kolo, johon neste kaadetaan.

Toinen käsi pannaan nesteeseen ja toinen pidetään puhtaana. Vaivaamiskädellä pyöritellään sormet ha- rallaan niin, että reunuksilta otetaan hippunen jauho- ja kerrallaan mukaan nesteeseen ja sekoitetaan se kä- dellä tasaiseksi velliksi. Neste kannattaa lisätä erissä.

Kun nestettä on sopivasti – kilossa jauhoja noin kuutisen desiä – sekoittele velliä, kunnes se alkaa olla niin paksua, ettei se valu alas pöydältä, kun vedät lo- putkin jauhot taikinaan. Sen jälkeen taikinaa työnne- tään pitkin pöytää venytellen ja käännellen. Muuta- massa minuutissa taikina alkaa irrota pöydästä ja kä- sistä. Mikäli taikina on liian kovaa, vettä voi lisätä täs- säkin vaiheessa. Hetkeksi homma menee sotkuiseksi, mutta pian taikina taas irtoaa. Vaivaa kunnes pöytä ja käsi ovat puhtaat ja taikina pinnaltaan sileä.

Lisää vinkkejä Leivontaan jyLkkärin netissä.

teksti Jarno Liski kuva Jaana Siljamäki

z700 g vehnäjauhoja z300 g mannaryynejä z1-2 dl oliiviöljyä

z1 rkl suolaa (tai vähemmän) z1 rkl sokeria

z1 pkt tuorehiivaa

z5,5-6,5 dl kädenlämpöistä vettä Kaada jauhot pöydälle. Mittaa kekoon suola ja sokeri.

voit opetella mitan kanssa, millai-

nen keko kämmenellä on ruokalusi- kallinen suolaa.

tee kekoon kolo, johon lisäät nes- tettä erissä sekoittamisen lomassa.

Pistä mittalasi takaisin kaappiin – se- hän on puhdas. alusta taikinaa, kun- nes pöytä on puhdas.

kohota taikinaa pöydällä vajaa tun- ti ja taputtele ja venyttele taikina uu- nipellin kokoiseksi. jätä kohoamaan pellille noin puoleksi tunniksi.

töki taikina täyteen koloja. kaada öljyä taikinan päälle ja anna sen valua koloihin. voit myös painella taikinaan esimerkiksi halkaistuja kirsikkato- maatteja tai vaikka suolapähkinöitä.

Lämmitä uuni 200 asteeseen.

nosta leipä varovasti uuniin hieman keskitason alapuolelle. älä paiskaa luukkua kiinni. Paista puolisen tun- tia, kunnes pinta ja pohja ovat rus- kettuneet.

Päätoimittajan parempi focaccia

Kelpo focaccia syntyy kun perinteiseen taiki- naan lisätään manna- ryynejä ja oliiviöljyä.

LuoKenopettajaopisKeLija tiia turunen:

jääKaappiratsia

jyLkkäri kurkistaa jääkaaPPiisi.

”Meillä yleensä ostetaan kaupasta sitä, mitä sitten syö- dään heti. ei meillä hirveästi ole silleen ylimääräistä mo- nestikaan.

on meillä perunoita, mutta ne taitaa kasvaa tuolla omaa peltoaan. ruokavaliossa mennään aika pitkälti fiiliksen

mukaan.

Pastaa me syö- dään aika paljon ja siihen liittyviä ai- neksia. yleensä (poikaystävä) sami kokkaa aika paljon, suurimman osan ite, että sitten jos jo- tain eineksiä on niin pakastepitsaa.

Mä olen vähän laiska käymään kau- passa. illalla kun ei ole mitään ruokaa niin se on vähän ikävää. Mut- ta eipähän tule sitten syötyä liikaa kun ei ole mitä syyä.”

(15)

Helpotus 15

luottamus hyvä, kontrolli parempi

Ryhmätyöt. Nihkeästi sujuva ryhmätyöskentely on jokaisen organisaation ja ryhmän

tuntema ongelma. Onneksi netti on pullollaan ilmaispalveluita, joilla työt voidaan järkeistää.

teksti Ilpo Puhakka

e

päselvät vastuut, riittämätön viestintä ja toi- saalta hallitsematon sähköpostitulva teke- vät ryhmätyöskentelystä usein tappavan tur- hauttavaa.

Isot organisaatiot ovat rat- koneet ongelmiaan kalliilla ja moni- mutkaisilla projektinhallintaohjel- mistoilla. Viime vuosina käyttöön on tullut myös pienille ryhmille ilmaisia ketteriä nettityökaluja.

Asana, Podio ja Teambox ovat esi- merkkejä suosituista pilvipalveluista, joita käytetään älypuhelimella tai se- laimella. Ne tekevät viestinnästä Fa- cebook- tai Twitter-tyylistä nopeaa, tiivistä kommunikointia, jossa ajatukset

ja kommentit kanavoituvat konkreettisten tehtävien muotoon.

Irrallisten ja luokittelemattomien sähköpostiviesti- en sijaan viestit jäsentyvät keskustelu- ketjuihin ja tehtävälistoihin. Tehtävis- tä voidaan nähdä, mitä kukakin mil- loinkin työstää, ja milloin työn pitäi- si olla valmis.

LiikkeeLLe pääsee kutsumalla ryh- män jäsenet sähköpostilla palveluun.

Lisäksi voidaan luoda esimerkiksi jaettu Google-dokumentti kirjallis- ta loppuraporttia varten. Tärkeää on pitää tehtävät konkreettisina. Listan tai projektin otsikko voi olla esimerkiksi

”Lähdekirjallisuuden hankkiminen”, mutta tehtävien tulisi olla konkreettista toimintaa, kuten ”kysy profes- sorilta lähteitä” tai ”käy kirjastossa hakemassa kirjat”.

Kaikki mieleen tulevat ja keskusteluissa esiin nou- sevat ajatukset voidaan kirjata ohjelmaan, ja myö- hemmin pilkkoa tehtäviksi ja delegoida tekijöille.

Kaikkeen viestintään ja päätöksentekoon ei tarvi- ta enää kokousta, vaan dokumentteja voidaan työstää yhdessä sujuvasti etänä.

Työskentely tehostuu huomattavasti, kun sopivan ajan koittaessa voi vaan suorittaa tehtäviä listalta sen sijaan, että poukkoilisi pitkin nettiä miljoonan muis- tettavan asian jyskyttäessä takaraivossa.

Jylkkärin netissä kerrotaan tarkemmin, miten teamboxilla on laitettu toimitusta JärJestykseen.

KaiKKeen viestintään ja päätöKsen-

teKoon ei tarvita enää

KoKousta.

NikSi

Jylkkäri neuvoo elämäsi helpommaksi

Olut ja Macbook

JokaiNeN itSeääN kunnioittava nuo- ri mies osaa avata pullon sytyttimellä.

lisäksi sen osaa moni nainenkin.

mutta mikä neuvoksi, kun ylioppilaat eivät enää tupa- koi? onko oluen kohtalo sama kuin siiderin: koh- ta sitä myydään lähin- nä tölkeissä ja muo- vipulloissa. panimot siihen ovat aina- kin pyrkineet jo viisi vuotta.

miltei kaikkia koti- maisia bulkkioluita on jo myyty muovipulloissa, mutta toistaiseksi laihoin tulok- sin. mikään ei kuitenkaan takaa, että näin olisi aina. ei ainakaan, jos ihmiset eivät saa kruunu- korkkeja auki työkalujen puut- tuessa.

nyt on aika ryhdistäytyä ja opetella avaamaan olutpullo turvallisesti niillä apuvälineillä, joita käsillä on.

kaiva macbookisi laukusta, ir- roita laturin virtapistoke ja katso – sinulla on pullonavaaja.

(16)

Kulttuuri 16

K

oska Youtuben kaltaiset videopalvelut ovat pitkäl- ti amerikkalaisia, ne toimivat lähinnä amerikkalai- sen lainsäädännön mukaan. Jenkeissä tekijänoikeu- den voi menettää Suomea helpommin, joten elokuvia on paljon Public Domainissa (PD), eli vapaasti yleises- sä käytössä.

Suomessa elokuvia ei ole käytännössä lainkaan va- paasti yleisessä käytössä, koska tekijänoikeuden suoja-aika päättyy 70 vuotta päätekijöiden kuolemasta.

Se vaatisi, että elokuvan pääohjaaja, käsikirjoittaja, vuoropuhelun kirjoittaja ja elokuvaa varten luodun musiikin säveltäjä olisivat kaik- ki kuolleet ennen vuotta 1942.

Silti klaSSikkoelokuvat olisi Suomessakin mahdollista ladata nettiin kaikkea kansaa sivistämään. Valtionvirasto Kansallinen au- diovisuaalinen arkisto (Kava) on viime vuoden lopulla ostanut läjä- päin vanhojen elokuvien oikeuksia, pääosin ennen 60-luvun puo- liväliä tehtyihin elokuviin.

”Näillä ei ole yrityksille enää kaupallista merkitystä”, katsoo Ka- van kotimaisten filmien arkistonhoitaja Tommi Partanen.

Tarkoitus on aloittaa digitointi, joka maksaa noin 30 000 euroa elokuvalta. Sen jälkeen elokuvia voidaan esittää nykyisin digitaali- tekniikkaan perustuvissa elokuvateattereissa.

Mutta mikä estää elokuvien jakamisen vapaasti netissä, kun oi- keudet ovat kerran valtiolla?

”Ei me saada lähteä syömään kaupallisten toimijoiden markki- noita. Kuka ostaisi Ylen ja MTV3:n elokuvia, jos meiltä saisi kaiken ilmaiseksi?”, perustelee Partanen.

Tämä tuntuu keinotekoiselta syyltä vanhojen leffojen kohdalla, mutta asiaa ei ole vielä lyöty lukkoon. Lyhytelokuvia ja dokument- teja Kava on jo ladannut elonet-palveluunsa nähtäville.

oSa elokuvamateriaaliSta pölyttyy arkistoissa myös, koska nii- den oikeuksien omistajista tai tekijöiden perikunnasta ei ole selvää tietoa. Kansainvälisestikin näille orpoteoksille on pohdittu lainsää- däntöä, joka mahdollistaisi teoksien vapaan esittämisen, kunnes intressitaho löytyy.

Nyt Kava on näyttänyt orpoteoksia pienellä riskillä esimerkiksi elokuvafestivaaleilla, kun omistajia ei ole millään tahtonut löytyä.

”70- ja 80- luvuilla elokuvia tekivät myös jotkut pienemmät fir- mat, jotka sitten saattoivat mennä nopeasti konkurssiin. Osa omis- tajista katosi esimerkiksi ulkomaille, eikä elokuvia ole oikeustahoil- ta lupaa kysymättä uskallettu näyttää”, Partanen kertoo.

SuomeSSa tekijänoikeukSiSta korvauksia keräävä Kopiosto on amerikkalaisten PD-käytännöistä melko pihalla. Netissä näytil- lä olevasta sisällöstä kopiosto ei ole kerännyt korvauksia, vaan asia on tuottajien vastuulla. Ulkomaisiin elokuviin Kavalla erikoistuneen arkistonhoitajan Juha Kindbergin mukaan asiassa kannattaa olla varovainen.

KlassiKot ilmaiseKsi

elokuva. Ulkomaisia klassikkoelokuvia löytyy verkon videopalveluista katsottavaksi läjäpäin.

Myös suomalaisia elokuvia voitaisiin jakaa vapaasti verkossa, mutta vielä sitä ei ole saatu aikaiseksi.

teksti & kuvitus Ilpo Puhakka

1 2 3

5

6

7

Public Domain

Esimerkiksi●Yhdysval- loissa●erikseen●määritelty●

alue,●johon●tekijänoikeu- den●menettäneet●teokset●

luetaan

Public●Domain-teoksia●

saa●kopioida,●esittää●ja●

muunnella●vapaasti

Suomessa●tekijänoike- us●kestää●automaattisesti●

70●vuotta●teoksen●pääte- kijöiden●kuolemasta

Yhdysvalloissa●tekijän- oikeuden●on●voinut●me- nettää●helpommin,●min- kä●vuoksi●teokset,●joissa●

tekijänoikeus●muualla●on●

voimassa●saatetaan●Yh- dysvalloissa●lukea●Public●

Domainiin

Suomessa●Public●Do- mainia●ei●ole●erikseen●

määritelty●laissa

Viittaukset

LIITTYVÄT TIEDOSTOT

Pyöräbisnestä tehdään Isännöintiliiton mukaan muu- allakin Suomessa, ja asialla ovat nimenomaan yksityiset löytötavaratoimistot. Niiden määrä on Suomessa lisään-

Jy- väskylän yliopiston arvion mukaan tä- mä kaikki tulee maksamaan noin 230 000 euroa enemmän kuin ostettu siivo- us vuonna 2012.. Ostopalveluna siivous maksoi yliopis- tolle

Kortepohjan ylioppilaskylän asukasneuvoston asukasjäsenten vaalissa ovat äänioikeutettuja ja vaalikelpoisia kaikki ylioppilaskylässä vakinaisesti asuvat kuusitoista

on tottA, että Jyväskylässä on vielä su- kupolvia, jotka ovat tottunut siihen, että autolla pääsee ovelta ovelle.. Samaan ai- kaan Jyväskylässä on kuitenkin myös suu-

Yliopiston tilapalvelujohtaja Suvi Jo- kio sanoo, että hänen tietojensa mu- kaan kilpailutuksessa määritellyt kri- teerit olivat niin vaativat, että haluttuja laitteita ei

Lähinnä on hyödynnet- ty keskustan yökerhoja, joita Jokisuu pitää toimivana vaihtoehtona, mutta toivoo kuitenkin, että olisi mahdollis- ta järjestää myös juhlia, joihin voi ot-

tulee määrittämään koko kevään työ- panoksen, mitä niin JYY kuin kaikki muutkin opiskelijajärjestöt ovat saaneet aikaan.. JYYn tärkeimmät vaalitavoitteet ovat opintotuen

Suurien linjauksien aika voi olla ohi, mutta siinä vaatimattomimmassakin lin- jauksessa – että tekee työnsä niin hyvin kuin osaa – on aivan kylliksi täyttää.. Marja