Katsauksia
Wolfgang Schlachterin täyttäessä 85 vuotta
Göttingenin Georg-August-yliopiston täy- sinpalvellut suomalais-ugrilaisen filologian professori Wolfgang Schlachter saavutti
19. huhtikuuta 85 vuoden iän.
Kun lehdessämme aikoinaan esiteltiin 70-vuotiaan vastaemeıitoituneen Wolfgang Schlachterin uraa, lukijan eteen piirtyi kuva polvekkaasta elämänkulusta ja harvinaisen täyteläisestä tutkijantyöstä. Schlachter on syntyään hampurilainen ja opiskeli kolmi- kymmenluvulla Berliinissä germanistiikkaa ja indogermanistiikkaa, ensimmäisenä nä- kyvänä tuloksena väitöskirja adverbin ase- masta germaanisissa kielissä (1935). Jo noi- hin aikoihin hänen huomionsa kääntyi suo- malais-ugrilaisiin kieliin ja hän lähti niitä opiskelemaan Upsalaan Bjöm Collinderin johdolla. Teoreettisen opiskelun täydennyk- seksi hänen mielensä paloi kenttätyöhön, tutkimaan omin korvin lapin syntaksia Luu- lajan Lappiin keväällä 1940. Matkan tielle tulivat kuitenkin sota-ajan rajoitukset, ja niin Schlachterin oli asetuttava etelämmäs, Uumajan Lappiin, jossa hän ryhtyi kenttä- tutkimuksiin ainakin äänteellisesti melkois- ta vaikeamman kielimuodon parissa. Hänel- lä oli nyt tilaisuus syventyä Malån murtee- seen luotettavan kielenoppaan avulla yh- teensä neljän kuukauden ajan. Tutkimuksel- le tämä matka koitui suureksi onneksi. Vä- hitellen riutuva uumajanlappi on ollut kaik- kein huonoimmin tunnettuja lapin murteis- toja, ja kun Schlachterin Malån murteen sa- nakirja kielennäytteineen vihdoin 1958 il- mestyi, siitä tuli heti yksi lappologian ja laajemminkin fennougristiikan vakioteok- sıa.
222
Onnellisia virikkeitä Malån-aika näyttää antaneen myös Schlachterin omalle tutki- jankehitykselle. Suoraan kenttätyössä teh- tyihin tarkkoihin kuulohavaintoihin perus- tui jo 1942 ilmestynyt tutkimus lapin kieli- rytmistä ja lausemelodiasta, ja tuonaikainen elämyspohja ja ainespohjakin ovat tuntuvil- la lukuisissa seuraavina vuosikymmeninä valmistuneissa tutkimuksissa ja tutkimus- sarjoissa. Kannattaa palauttaa mieliin Schlachterin lappologisen tuotannon aihei- ta: 50-luvulla lapin sanastoa kartuttaneet skandinaaviset ja suomalaiset laina-adjektii- vit, lapin astevaihtelun ominaispiirteet, la- pin passiivisyntaksi, 60-luvulla edelleen passiivisyntaksi ja lisäksi kaksikon käyttö Malån murteessa, 70-luvulla lapin tempus- järjestelmä. Vähitellen alkaa rinnalle sitten ilmaantua töitä myös suomen, unkarin, syr- jäänin ja yleisen fennougristiikan piiristä.
50-luvun lopulla ilmestyivät tiheään tahtiin mm. tutkielmat suomen adjektiiviattribuutin kongruenssista ja jälkijohtolauseen sanajär- jestyksestä sekä laaja tutkimus suomen par- titiivisubjektista ja inkongruenssista. Var- sinkin partitiivitutkimuksen useilla pohdin- noilla ja oivalluksilla on ollut pysyvä mer- kitys. Kaikissakin Schlachterin töissä on alun pitäen vahva ja samalla persoonallinen yleiskielitieteellinen ote, ja suomalais-ugri- lainen kokemuspiiri yhtenä lähtökohtanaan hän jo 50- ja 60-luvulla julkaisee tutkimuk- sia puhtaammin yleislingvistisistä aiheista, sellaisista kuin vartalomuodon käsite, teon- laadut, aspekti kieliopillisena kategoriana,
››kielen kerrostumat ja strukturalistinen me- todi››. Viimeksi mainitussa työssään hän le- vollisesti ratkoo sauma saumalta Harrisin strukturalismin kestämättömiä puolia.
Schlachterin oma näkemys ei silti vastaa Harrisin kimppuun jo tuolloin (1962) käy-
nyttä chomskylaisuuttakaan: hänen ajatte- lussaan on läpikotaisin hermeneuttinen vire, ja siitä kuultaa kypsän tutkijan ja ajattelijan monipuolinen kokemus. Tämä kuten monia muitakin yleislingvistiseltä kannalta merkit- täviä Schlachterin tutkimuksia julkaistiin uudestaan hänen 60-vuotispäiväkseen 1968 ilmestyneessä laajassa valikoimassa Arbei- ten zur strukturbezogenen Grammatik.
Schlachterin painavan tuotannon arvon ymmärtää ehkä vielä paremmin, kun ottaa huomioon, että sen synnyn tiellä ovat olleet moninaiset sekä sodanaikaiset että sodanjäl- keiset vaikeudet ja vielä henkilökohtaiset fyysiset rajoitukset. Sen aikaansaantia on sitä paitsi hidastanut - monenlaisin herät- tein tosin varmaan myös edistänyt - hänen pitkäaikainen ja laaja-alainen opetustyönsä ensin Münchenin yliopistossa, sitten vuosi- na 1960-76 Göttingenin yliopiston ordina- riuksena. Voimia on Göttingenissä kysynyt myös Julius von Farkasin perustaman suo- malais-ugrilaisen seminaarin johto ja sen kehittäminen monipuoliseksi vilkkaaksi tut- kimuslaitokseksi. Seuraajansa vaalittavaksi Schlachter jätti runsaan perinnön, jonka hoidolle hän omalla työllään oli antanut noudattamisen arvoiset suuntamerkit.
Viisitoista vuotta sitten Wolfgang Schlach- terilla olisi jo ollut täysi oikeus nauttia toi- mettomuudesta siinä arvostetussa säädyssä, josta saksalaiset käyttävät nimitystä Ruhe- stand. Hän ei ole kuitenkaan halunnut le- puuttaa tietojaan, kokemustaan ja henkistä tannoaan vaan on asettanut ne entistäkin reippaammin tutkimuksen palvelukseen.
Jo 1967 Schlachter oli pannut alulle laa- jan hankkeen, jonka aiheena oli fennougris- teja ja uralisteja kauan kiusannut puute: se että alan valtavaksi paisuneesta kirjallisuu- desta ei ollut olemassa eräiden erityishake- mistojen lisäksi mitään kokoavaa hakuteos- ta. Monien vaiheiden ja vaikeuksienkin jäl- keen Schlachterin ja Gerhard Ganschowin julkaisema suurtyö Bibliographie der urali- schen Sprachen saapui odottajien käsiin kolmena vahvana nidoksena 1976, 1983 ja 1986. ››Göttingenin lahjaksi uralistei1le››
tätä teossarjaa sanottiin Virittäjässä sen toi- sen osan ilmestyttyä. Lahja se on ollut ja
Katsauksia samalla pätevä näyte auttamishaluisen Wolfgang Schlachterin tieteellisestä palve- lutyöstä, jota voisi valaista monilla muilla- kin esimerkeillä.
Syntaktis-semanttiset kysymykset ovat
››leposäätyistä›› Schlachteria edelleen askar- ruttaneet. Budapestin fennougristikongres- sissa 1975 pitämässään esitelmässä ››Das Verb und seine Satzlehre›› hän oli vetänyt rajoja verbisyntaksin lingvististen ja prag- maattisten puolien välille, ja oivaltavasti hän jatkoi samaa linjaa laajassa tutkielmas- saan ››Suomen tempusjärjestelmän reuna- mia››, johon Virittäjän lukijat saivat tutustua 1980. Hyvin havainnollisella tavalla hän siinä erittelee toisaalta kontekstin, toisaalta pragmatiikan osuutta suomen perfektin käyttöön ja päätyy selkeään, vaikka tässä vaiheessa vielä varaukselliseen rajanvetoon:
kieliopillisten kategoriain pääfiınktioiden on kussakin kielessä osoitettava kieliopilli- sia suhteita; niiden ulkopuolelle tai enintään sivufunktioiksi jäävät kaikki ei-gramrnaatti- set sisällöt, joita juuri konteksti ja pragma- tiikka luovat. Samalla hän ottaa puheeksi seikan, joka tuonaikaisessa ja myöhemmäs- sä yleislingvistisessä keskustelussa on - Schlachterista riippumattakin - tähdentynyt yhä enemmän: tuollaiset ei-grammaattiset ilmiöt voivat myös grammaattistua, eikä ra- javiiva ole aina jyrkkä. ››Kokemus näyttää osoittavan, että raja kulkee kielittäin vaih- dellen››, kuuluu Schlachterin lakoninen mutta muistamisen arvoinen huomautus.
Tässä ei voida selostaa kaikkia Schlach- terin emerituskautena syntyneitä syntaktisia tutkimuksia, joita on yhteensä viitisentoista.
Useiden juuret tuntuvat ulottuvan kauas hä- nen tutkijanuransa varhempiin vaiheisiin;
laajentuneen tiedon ja kokemuksen varassa hän näyttää yhä uudestaan halunneen palata kysymyksiin, joita on aiemmin voinut käsi- tellä vain lyhyesti tai ohimennen. Hyvänä näytteenä tällaisesta syventävästä paluusta ovat Schlachterin passiivitutkimukset. Näen- näisesti ne olivat ehtineet jo päätökseen, kun hän vuoteen 1966 mennessä oli julkais- sut viisi jaksoa sarjaansa ››Lappische Pas- sivsyntax›› ja lisäksi erillisen tutkielman la- pin passiivilauseiden illatiiviagentista. Pe- 223
Katsauksia
rimmältään tuo kaikki oli kuitenkin ollut vain valmistautumista yhä monitahoisem- paan passiivin ongelmien käsittelyyn 1980- luvulla eli samoihin aikoihin, kun passiivin syntaksi oli - taas Schlachterin merkittäväs- tä työstä riippumatta - noussut keskeiseksi yleiskielitieteellisen tarkastelun kohteeksi.
Passiivikysymysten alalta hän on viime vuosikymmenellä julkaissut kaikkiaan viisi työtä, niistä laajimmat ››Passivstudien I-Il»
(Göttingenin tiedeakatemian Nachrichten- sarjassa 1984 ja I986; jälkimmäinen osa omistettu suomen passiíville) sekä l44-si- vuinen ››Hat das Finnische ein Passiv?››
(Finnisch-ugrische Forschungen 47:l, 1985). Jälkimmäisen, laajaa lukeneisuutta ja tutkimushistorian hallintaa todistavan tutki- muksen nimi näyttää suorastaan kyseen- muksen nimi näyttää suorastaan kyseen- alaistavan passiivimme passiiviuden. Tutki- muksessa hän päätyy sitten lievempään rat- kaisuun, osoittamaan suomen passiivin
››passiivimaiset›› piirteet ja samalla sen eri- koislaadun sekä ennestään tuttujen seikko- jen että varsinkin omien uusien havainto- jensa pohjalta. ››Grammaattiseksi›› katego- riaksi Suomenkin passiivi on hänen mu- kaansa kyllä katsottava, se kun ensinnä yh- distää määrätehtävät tiettyihin morfeemei- hin ja lisäksi kuuluu rakenteeltaan määrä- tyyppisiin lauseisiin. ››Tavanomaisista grammaattisista kategorioista se kuitenkin eroaa sikäli, ettei sen pääfunktiona ole muu- tenkin esiintyvä, kategoriana kieliopillistu- nut merkitys››, jatkaa Schlachter ja valaisee luonnehdintaansa ryhmittämällä passiivin käytön funktioittain. Pääfunktio on lopulta- kin pragmaattinen (siitä kai lainausmerkit passiivia ››grammaattiseksi›› kategoriaksi luonnehdittaessa), ja lisäksi tulee suuri joukko erilaisia grammaattis-stilistisiä sivu- funktioita. Passiivimme alkuperää käsitel- lessään Schlachter elvyttää vanhan käsityk- sen, jonka mukaan kyseessä on alkuaan kausatiivinen verbijohdos, ei siis toisen se- lityksen mukaisesti refleksiivinen. Tulos vastaa sitä, mihin myös Tapani Lehtinen morfologisine ja syntaktis-semanttisine pe- rusteluineen on päätynyt 1984 ilmestynees- sä tutkimuksessaan; argumentointi tosin on
224
osaksi erilainen.
Varsinaisen suururakan Schlachter kui- tenkin on tehnyt teoksessaan Stufenwech- selstörungen im Malålappischen: Aufbau oder Abbau eines Systems?, joka pitkän valmistelun jälkeen ilmestyi 1991. Siinä hän vielä kerran palaa kenttätyössä puoli vuosisataa sitten kertyneeseen aineistoonsa, tuloksena magnum opus sekä ulkoisilta mi- toiltaan (464 sivua) että sisällöltään. Monta Malån murteen sanakirjan käyttäjääkin lie- nee jäänyt vaivaamaan havainto, ettei mur- teen äänneoppi sen hakusanoja selaamalla aina kokonaan aukene. Transkriptiossa on poikkeamia, jotka väljänlaista termiä käyt- täen voitaisiin viedä ››vapaan vaihtelun» ti- liin, ja lisäksi odottamattomia siirtymiä vah- vasta asteesta heikkoon tai heikosta vah- vaan. Lapin astevaihtelu - joka on kvanti- tatiivia, paljolti myös kvalitatiivia - koskee jokaisen sananmuodon vartalokonsonantis- toa yleensä hyvin säännöllisenä, ja Schlach- ter on katsonut tärkeäksi selvittää Malån murteen poikkeukselliset suhteet juurta jak- sain. Astevaihtelututkimuksessaan 1955 hän oli ne jo ottanut alustavasti puheeksi. Uu- dessa teoksessaan hän erottaa kahdeksan
››astevaihteluhäiriöiden›› pääryhmää ja sel- vittää sana sanalta, missä määrin kutakin poikkeamaa ovat edistäneet morfologiset seikat (karkeasti ilmaisten analogia), proso- diset seikat ja niiden erilaiset yhteisvaiku- tukset. Näistä lähtökohdista teos avartuu eri suuntiin. Ei vain uumajanlapin vaan yleensä lapin astevaihtelu saa moninaista valaisua;
tekijä takautuu kantalapin ja varhaiskan- tasuomen suhteisiin asti ja osoittaa, mitkä piirteet lapin erilaisia konsonanttien vah- vennusilmiöitä yhdistävät. Semmoinen vah- vennusilmiö on ensinnäkin itse astevaihtelu, joka lapissa on osaksi toisenluonteista kuin itämerensuomessa: vahvenemista avotavun edessä siinä missä itämerensuomi heikentää umpitavun edessä. Samaan ilmiöryhmään hän lukee foneettisin perustein myös klusii- lien ja affrikaattojen preaspiraation ja ge- minaattanasaalien eteen kehittyneen klusii- lisen esikkeen; sukulaisilmiöksi osoittautuu nasaalien klusiilistuminen eräissä kon- sonanttiyhtymissä (riD > dD jne.) ja taval-
laan vielä vahva-asteisten konsonanttiyhty- mien välivokaali. Schlachter soveltaa taita- vasti artikulatorisen fonetiikan tuntemus- taan, mutta keskeistä hänelle on kulloisen- kin järjestelmän ja sen kehitystendenssien psyykkinen puoli: äännöshahmot ja niiden rakenne, jossa yhä uudestaan näyttäytyy pyrkimys määrämittaisiin lyhemmän ja pi- temmän, kevyemmän ja raskaamman ainek- sen pareihin, ››kontrastibilanssiin››.
Tämäkin teos on myös yleiskielitieteelli- nen. Kielentutkimuksen erilaisia valtauomia myötäillen mutta rohkeasti myös niistä piit- taamatta Schlachter ottaa kantaa monenlai- siin kysymyksiin. Niitä ovat tietysti lukuisat synkronisen ja diakronisen äänneopin pe- rusongelmat mutta lisäksi sellaiset asiat kuin kompetenssin ja performanssin, mur- teen ja idiolektin suhde, siirtymämurteen olemus ja historiallinen todistusvoima, kie- len ››mekanismit›› ja ››säännöt›› (muussa kuin sanan jokapäiväisessä merkityksessä), nominatiivin ja vartalomuodon asema kie- litypologian kannalta ja kielitypologia yleen- sä. Kuka haluaa sukeltaa Schlachterin teok- sen aamioihin, sille voi suosittaa ensi luke- miseksi hänen tutkielmaansa ››Geschichte und Sprachgeschichte betrachtet am Bei- spiel des Lappischen›› (Nachrichten der Akademie der Wissenschaften in Göttingen I, l991:1). Se on alkuaan Göttingenin tie- deakatemiassa pidetty esitelmä ja kiintoisa jo tieteidenvälisyytensä tähden. Schlachter pohtii siinä, mikä historian ja kielihistorian yhdistää ja mikä niitä erottaa, ja valaisee kummankin kehitystempoa lappalaisten ja lapin kielen vaiheista saaduin esimerkein.
Näennäisesti Schlachter on tuossa tut- kielmassaan astunut julkaisutoimensa va- kiintuneiden rajojen ulkopuolelle. Todelli- suudessa koko hänen tuotantoaan kannattaa laaja humanistinen oppineisuus, jonka aloja ovat kielitieteen eri haarojen lisäksi filoso- ña ja historia - myös tuoreimmat tapahtu-
Katsauksia mat taustoineen -, edelleen kulttuurin eri muodot ja kerrostumat, päällimmäisenä tai- de. Filosoflnen pohjavirtaus tuntuu kautta hänen tuotantonsa. Hän on omaperäinen ajattelija, ei kuitenkaan kamariajattelija vaan nimenomaan dialogin ylläpitäjä, oli- vatpa keskustelukumppaneina menneet pol- vet tai nykyisempi väki. Parhaiten sen tie- tävät ne, joilla on ollut ilo päästä hänen kanssaan hedelmälliseen ajatustenvaihtoon kasvotusten tai kynätysten. Taiteiden jou- kossa hänelle on sanataiteen lisäksi musiik- ki erityisen läheinen; sen saattaa vaistota jo hänen rauhallisen rytrnikästä ja soinnukasta proosaansa lukiessa. Harva enää muistanee, että aikoinaan Schlachter on menestykselli- sesti kokeillut kykyään muunkin kuin asia- proosan parissa. Kun Yrjö Kokon Laulu- joutsen oli 1950 ilmestynyt, hän saksansi sen tuoreeltaan (Singschwan, der Schick- salsvogel: das Wunder in Ultima Thule, Wiesbaden 1952). Käännettävän teoksen valinta ei tässä tapauksessa liene ollut sat- tuma.
››Dass Kunst und Wissenschaft letzlich Teile derselben Kultur sind, erhellt aus der Verwandtschaft ihrer Problematik: beide suchen nach Integration der stückhaften Welterkenntnis zu einer adäquaten ”Ge- stalt”.›› Sanat ovat Wolfgang Schlachterin 1986 kirjoittamasta esseestä, jonka nimi oli
››Sprache - anders gesehen››. Juuri taiteel- linen juonne sävyttää puoleensavetävällä ta- valla hänen järeästi asiapitoista tieteellistä tuotantoaan, olipa hän luomassa hahmoa lappologian, muun fennougristiikan tai ylei- sen kielitieteen kaaokseen. Kotikielen Seura ja Virittäjä toivottavat kunnioittamalleen merkkipäivän viettäjälle onnea ja kestävää menestystä hänen luovassa hahmotustyös- saan.
TERHo ITkoNEN
