tää. En ole havainnut näissä teknisissä apuvälineissä virheitä, ja kirjan painoasu kuvineen ja eri kohdat toisistaan erotta- vine erikokoisine kirjasinlajeineen on selkeä ja tarkoituksenmukainen.
Totesin alussa, että jo Iivosen ja hä- nen työryhmänsä pelkkä yritys laatia in- tonaation kokonaiskatsaus ansaitsee kii- toksen. Lisäksi lopputulos on onnistu- nut, asiapitoinen kirja, joka on samalla alan ensimmäinen suomenkielinen yleis- esitys. Muillakaan kielillä ei tietääkseni ole julkaistu ainakaan kielivalikoimal- taan yhtä laaja-alaista intonaation yleis- esitystä. En ole kirjaa lukiessani keksi- nyt edellä käsiteltyjen terminologisten seikkojen lisäksi mitään olennaista, minkä olisin välttämättä halunnut muu- tettavaksi. Käsittelemänsä aihepiirin monitahoisuuden ja tekstinsä tiiviyden takia kirja ei liene todennäköiselle luki- jakunnalle kovin helppoa sulatettavaa, mutta en myöskään soisi siitä jätettävän paljon pois, sen verran mittavan ja luot- tamusta herättävän kartoituksen kirjoit- tajat ovat tehneet. Puheen intonaatio täyttää ilmeisen puutteen puhutun kielen tutkimuksen ja opetuksen eri aloilla, eh- kä parhaiten hakuteoksena ja käsikir- jana. Arvioni mukaan on välttämätöntä, että korkeakouluopinnoissa kirjaan pe- rehtymistä edeltävät suppeammat into- naation ja yleensä prosodiikan opinnot, esimerkiksi luentosarja, jonka yhteydes- sä tai erikseen tutustutaan yhteen tai korkeintaan muutamaan intonaation kuvausmalliin. Vasta tällaisen pelkiste- tyn yleiskuvan omaksumisen jälkeen lie- nee mahdollista tehokkaasti hyödyntää kirjan koko tietomäärää. Tällöinkin kir- jaa voidaan nähdäkseni hyvin käyttää valikoivasti, esimerkiksi niin, ettei pe- rehdytä kaikkien lukuihin 4-8 sisälty- vien kielten (kaikkiin) tutkimuksiin.
Varsinaisesti intonaatiotutkimukseen erikoistuville taas teos on kokonaisuu- dessaan verraton johdatus tähän kielen, mielen ja maailman yhtymäkohtaan.
KARı SUoMı
Tutkimus objektin sijanmerkinnästä
INGRıo ALMQvısT 1987: Om objektsmarke- ring vid negation ifinskan. Acta Univer- sitatis Stockholmiensis. Studia Fennica Stockholmiensia l. Almqvist & Wiksell International. Stockholm. 201 s.
Tukholmalaisten fennististen tutkimus- ten sarja Studia Fennica Stockholmien- sia on syntynyt. Ensimmäisenä sarjassa ilmestyi joulun alla 1987 Ingrid Alm- qvistin väitöskirja suomen objektin si- janmerkinnästä negaation yhteydessä.
Mitä saamme lukea Almqvistin kirjan jälkeen, jäi avoimeksi. Sarjan päätoimit- taja Matti Punttila ei nimittäin antanut vihjeitä siitä, mikä uuden sarjan linja on, miksi se on syntynyt ja mikä sen tarkoitus on. Joka tapauksessa voimme odottaa, että Tukholman yliopistossa tehtävät suomen kieltä käsittelevät tut- kimukset tulevat nyt enemmän esiin, kun niille on oma sarjakin.
Objektin sijanmerkintää on fennistii- kassa pohdittu runsaasti. Almqvistin tutkimuksen lähtökohtana on tähänas- tisten tutkimusten riittämättömyys: ob- jektin sijaa ei ole kiellon yhteydessä pi- detty ongelmallisena, koska se lähes aina on partitiivi. Tämän on sanottu johtu- van siitä, että kieltolause sisältää kieltei- sen implikaation eikä kuvattua toimin- taa tai tekoa suoriteta loppuun (ts. as- pekti on imperfektiivinen). Akkusatiivi- objektia kuitenkin käytetään, vaikka verbi olisikin kielteinen (esim. l).
l. Toimiston päällikkö, Tuviah Fried- man: Hänet on saatava kiinni elä- vänä. Ei olisi mikään temppu tap- paa hänet, mutta se tekisi asian ai- van liian helpoksi. (S. 48.)
Almqvist tutkii, millä ehdoin akkusatii- viobjekti on mahdollinen. Mitä syntakti- sia, semanttisia tai pragmaattisia syitä voi olla akkusatiivin käyttöön? Almqvist pohtii näitä kysymyksiä selvittämällä ob- jektin yksilöitymisastetta (individuali- seringsgrad) ja asemaa lauseessa. Hän
543
tutkii myös negaation tehtäviä lauseessa, lauseen synnyttämiä implikaatioita ja si- tä, antaako lause aiheen olettaa toimin- nan tulevan suoritetuksi. Näitä kysy- myksiä pohditaan pääasiassa lehdistä ja kaunokirjallisuudesta poimittujen esi- merkkien valossa. Aineiston analyysiä on pyritty kirkastamaan tekemällä syn- typeräisillä suomen puhujilla testejä, joissa puhujat ovat joutuneet ratkaise- maan, hyväksyvätkö he akkusatiivi- vai partitiiviobjektin vai molemmat anne- tuissa lauseissa.
Väitöskirjansa aluksi Almqvist referoi erilaisia käsityksiä siitä, mitä negaatio on. Hän erottaa negaation (negation) negatiivisuudesta (negativitet). Negaa- tiosta on hänen mukaansa kyse, jos lau- seessa on kieltoverbi. Tätä hän kutsuu syntaktiseksi negaatioksi. Negatiivisuu- della hän puolestaan tarkoittaa semant- tista negaatiota. Hieman outoa on, että Almqvist lukee semanttiseen negaatioon myös abessiivin päätteellä ilmaistun kiel- lon (s. ll, 34). Siinä kiellolla on kuiten- kin selvä muodollinen merkki ja vaiku- tusala. Almqvist keskittyy kuvaamaan syntaktista negaatiota. Kieltoon liitty- vien käsitteiden selvittelyn jälkeen Almqvist pohtii yleisesti objektin sijan- valintaan vaikuttavia seikkoja. Sitten hän esittelee aineistonsa. Väitöskirjan ylivoimaisesti pisimmässä jaksossa Almqvist analysoi aineistoaan ja esittelee
tekemiensa hyväksyttävyystestien tulok- sia. Tällöin pohditaan objektin sijan-
merkintää pääasiassa viidessä eri lause- tyypissä: predikoivissa ja habitiivisissa lauseissa, konditionaalisissa lauseyhdis- tyksissä sekä lauseissa, jotka sisältävät referatiivisen lauseenvastikkeen tai joissa on ns. irrallinen infinitiivi subjektina.
Kirja päättyy lyhyeen loppuyhteenve- toon.
Almqvist määrittelee objektin NP- konstituentiksi, joka osallistuu akkusa- tiivin (Almqvistin tapaan ilmaistuna nominatiivi-akkusatiivin) ja partitiivin väliseen vaihteluun ja jolla on kohteen (patient) semanttinen rooli (s. 19). Si- janmerkintä on hyvä muodollinen objek-
tin tuntomerkki. Mutta mikä on NP?
Valitettavasti koko kirjassa ei tarkem- min kerrota, mitä sillä oikeastaan tar- koitetaan: onko kyse pelkästään lausek- keista, joissa on nomini pääsanana, vai ovatko myös infinitiivirakenteet ja lau- seet mahdollisia NPiitä (vrt. Hakulinen - Karlsson 1979: l09-112)? Jos hyväk- sytään edellinen näkemys, kirjaimet NP tarkoittaisivat nominilauseketta (noun phrase). Jos taas päädytään jälkimmäi- seen, NP olisi nominaalilauseke (nomi- nal phrase). Eksakti määritelmä olisi tarpeen selkiyttämään esimerkiksi ekva- tiivilauseiden käsittelyä (s. 44-45).
NP:n käsite näyttää olevan kosmeettinen lisä objektin määritelmässä: esimerkkejä käsitellessään Almqvist on pitänyt ob- jektina vain lausekkeen pääsanaa, jonka hän on kussakin esimerkissä kursivoi- nut. Objektin määritelmä jättää avoi- meksi myös sen, mitä tarkoitetaan koh- teen semanttisella roolilla. Esimerkissä 2 objektina on aromi/aitona, jonka pitäisi siis semanttisesti olla kohde.
2. Saksan liittotasavallassa annettiin joulukuussa 1959 laki ydinenergian rauhanomaisesta käytöstä - -.
Sen mukaan on atomilaitoksen ai- heuttamasta vahingosta vastuussa - -. Atomilaitosta ei kuitenkaan ole tarkoituksenmukaista saattaa korvausvastuun piiriin. (S. 51.) Kohdetta ei kirjassa määritellä käsittee- nä sen kummemmin. Jotta lukijalle syn- tyisi käsitys siitä, miten abstraktisti tai konkreettisesti tämä käsite tulisi ymmär- tää, se pitäisi suhteuttaa johonkin se- manttisten roolien systeemiin. Ainut (sy- vä)sijatcoreettinen viittaus, mikä Alm- qvistilla (s. 103) on, johdattaa Hakulisen ja Karlssonin semanttisten roolien ko- koelman äärelle. Hakulisen ja Karls- sonin (l979: 101-104) tekemä katsaus on lyhyehkö esittely, mutta siitä olisi kuitenkin luullut löytyvän tien varsinai- sille sijateorecttisille lähteille. Almqvistin antama objektin semanttinen luonneh- dinta jää tällaisenaan kovin väljäksi, ei- kä kirjassa siihen liiemmin tukeuduta-
kaan. Ennemmin käyttöön tulevat tradi- tionaalisen kieliopin muodolliset objek- tin kriteerit. Objektin sukuiset määrän adverbiaalit (OSMA:t) Almqvist sulkee käsittelynsä ulkopuolelle (s. 19).
Almqvist on käyttänyt aineistonaan viittä suurehkoa tietokonemuotoista korpusta. Yhteensä yli 1,8 miljoonan sa- neen aineistosta on poimittu kaikki kiel- tolauseet, ja näin on saatu lähes 50 000 saneen korpus. Lisäksi Almqvistilla on ollut käytössään pääasiassa professori Göran Karlssonin tekemä poimielma asiaproosasta ja kaunokirjallisuudesta.
Aineiston kieltolauseiden tarkastelussa keskitytään joihinkin lausetyyppeihin, joissa akkusatiivimuotoiset objektit ovat yleisimpiä. Kustakin käsiteltävänä ole- vasta lausetyypistä luetellaan ilmeisesti kaikki aineistossa olevat tapaukset. Tä- mä on johtanut siihen, että kirjassa on monta sivua pelkkiä esimerkkejä. Näistä luetteloista toistetaan vielä tekstin lo- massa muutamia esimerkkejä. Samat esimerkit toistuvat lisäksi liitteissä, joissa on informanteille tehdyt hyväksyttävyys- testit kokonaisuudessaan. Vaikka ky- seessä onkin aineskeskeinen tutkimus, esitystapaa olisi huoleti voinut tiivistää aiheen kärsimättä. Jokaisesta esimerkis- tä esitetään ruotsinkielinen käännös.
Joissain kohdin olisivat leksikaalis-mor- fologiset käännökset olleet valaisevat, jotta olisi paremmin käynyt ilmi, mitä muotoja kirjoittaja tarkoittaa. Sana- ja morfeemikohtaiset käännökset olisivat voineet samalla herättää kirjoittajan, et- tei hän olisi mennyt väittämään partitii- via akkusatiiviksi (tai nominatiivi-akku- satiiviksi, kuten Almqvistin termi kuu- luu; s. 34 ja 143).
Almqvistin mukaan suomen objekti vaihtelee kolmessa sijassa, nominatiivis- sa, akkusatiivissa ja partitiivissa. Nomi- natiivia ja akkusatiivia hän nimittää yh- teisesti nominatiivi-akkusatiiviksi (no- minativ/ackusativ). Almqvist ei anna mitään perusteluja ratkaisulleen. Se ei ehkä ole niin itsestään selvä, kuin hän on nähtävästi ajatellut. Lukija hämmen- tyy käytetyistä nimityksistä kovasti ai-
nakin sivulla 20, kun väitetään, että
››nominatiivi on päätteetön yksikössä, paitsi persoonapronomineilla ja interro- gatiivipronominilla kuka, joissa päättee- nä on -t. - - Yksikön akkusatiivin pää- te on -n.›› Mitähän sijaa mahtaisivat Almqvistin mielestä edustaa muodot mi- kä ja kuka?
Almqvist analysoi aineistoaan viiden eri faktorin valossa: hän tarkkailee (1) objektin numerusta, (2) lauseen impli- kaatiota, (3) aspektia ja verbin inherent- tejä ominaisuuksia, (4) lauseen sanajär- jestystä sekä (5) objektin yksilöitymisas- tetta. Tarkastelun pääpaino on yksikölli- sissä tapauksissa, sillä monikkotapauk- sia on yksinkertaisesti niin harvassa.
Lauseen implikaatiolla Almqvist tarkoit- taa sitä, miten mahdollisena lauseen il- maiseman toiminnan toteutuminen esite- tään. Tätä Almqvist arvioi kymmenpor- taisen asteikon avulla, jonka vastapoo- leina ovat mahdoton ja välttämätön. Mi- tä positiivisempi lauseen implikaatio on - mitä mahdollisempana tai välttämät- tömämpänä lauseen toiminta esitetään -, sitä todennäköisempi akkusatiiviobjekti on. Lauseen aspektia ja verbin inherent- tejä ominaisuuksia Almqvist tutkii lau- semuunnosten avulla, joissa negaatio ja negatiivisuus on poistettu. Hänen mu- kaansa koehenkilöiden tällaisissa muun- noksissa valitsema objektin sija ilmaisee puhtaimmin lauseen aspektia ja verbin ominaisuuksia, koska negatiivisuuden vaikutus on poistettu. Almqvistin käsit- telytavassa piilee joitain ongelmia: En- sinnäkin vastaavatko lauseiden kielteiset ja myönteiset variantit toisiaan niin suu- ressa määrin, että voidaan puhua saman lauseen aspektista? Toiseksi kun kielto- verbi otetaan pois, tuloksena ei välttä- mättä ole lause. Tarvitaan ehkä monia muitakin muutoksia, jotta lopputulos olisi luonteva. Koehenkilöiden tekemiin valintoihin vaikuttavat siis lukuisat sel- laiset seikat, joiden vaikutusta ei olla mittaamassa. Sanajärjestystä Almqvist puolestaan tarkkailee sen vuoksi, että
verbin etinen objekti usein pyrkii esiin- tymään partitiivissa myös silloin, kun
545
akkusatiivi on mahdollinen. Tämä joh- tuu ilmeisesti siitä, että verbin etinen nominatiivi- tai genetiivimuotoinen jäsen analysoitaisiin ensi sijassa subjektiksi, joten on tarpeen merkitä objekti parti- tiivilla (Hakulinen - Karlsson 1979:
185-186). Sanajärjestysfaktorin tarkas- telusta saamme esimerkiksi predikoivien lauseiden yhteydessä tietää, että kaikki infinitiivin edelle sijoittuvat objektit sekä yksikössä että monikossa ovat partitii- vissa (s. 71). Tarkasteltaessa esimerkkejä 3ja 4 selviää, miksi näin on.
3. Kirja ei ole vaikea lukea.
4. Ei ole vaikea(a) lukea kirjaa. (S.
70.)
Verbin edellä oleva NP jäsentyy subjek- tiksi, jos se on nominatiivissa (esim. 3).
Sen takia verbin etinen nominatiivimuo- toinen objekti ei tässä ole mahdollinen.
Almqvistin sanajärjestysmuuttuja ei oi- keastaan osoita objektin sijanvaihtelusta yhtään enempää, kuin mihin Hakulinen ja Karlsson ovat päätyneet sanallisessa
luonnehdinnassaan.
Almqvistin tarkastelemista muuttujista objektin yksilöitymisaste osoittautuu kaikkein erottelevimmaksi. Yksilöitymis- astetta tutkitaan viiden semanttisen piir- teen avulla, /f PRoPRV. /ı ıNHıMıtt ıNENA /f KoNKRiataTTıNEN/. /ı JAoLLıNi-:N/ sekä /i ourıNırrr ıNErw.Näistä definiittisyys jakautuu vielä kolmia syntaktiseen, kon- tekstuaalisecn ja pragmaattiseen definiit- tisyyteen. /f PRQPRI/ on Almqvistin käyt- tämistä piirteistä ehkä oudoin. Sillä hän kuvaa mbjekteja. joiden referentit ovat erisnimiä - - tai jopa pronomineja - - jotka tarkoittavat erisnimeä (syftar på ett egennamn)›› (s. 64). Tuskin objektin referentti on kuitenkaan erisnimi; pi- kemminkin referentti on sellainen, johon viitataan erisnimellä. Almqvistin analyy- sissä esimerkiksi lauseen 5 objekti on mPRoPRV, niin kummalliselta kuin se tuntuukin. Piirteelle olisi voinut yrittää keksiä jonkin osuvamman nimen.
5. Ja jos kokemukset ovat olleet joh- donmukaisesti vihamielisiä, disk- riminoivia, ignoroivia kuten kiina-
laisten kokemukset amerikkalaisis- ta, ei ole aivan helppoa saada toi- nen näkemään yhtäkkisessä suo- peuden eleessä muuta kuin kätket- ty salajuoni. (S. 47.)
Piirteestä /1 KONKREETTINEN/ Almqvist sanoo, että se on vaikeasti suhteutetta- vissa dikotomiaan. /+ koNkREETTısıksı/ on laskettu objektit, jotka ovat kosketel- tavissa tai ››muulla tavoin konkreettisesti koettavissa›› kuten esimerkiksi hotelli- huone. Almqvist myöntää, että kyse on jatkumosta, jonka toisessa päässä ovat jaolliset ja konkreettiset objektit ja toi- sessa jaottomat ja abstraktit. (S. 64.) /1 oEFıNıı TTısYYs/on nähdäkseni käyte- tyistä piirteistä kaikkien vaikein. Syntak- tisesti definíittisillä tarkoitetaan sellaisia objekteja, jotka ››tulevat semanttisesti clefiniittisiksi syntaktisin keinoin››. Täl- laisia syntaktisia keinoja ovat rajoittavat määritteet. Akkusatiiviobjektit ovat Almqvistin mukaan ››eriytyneempiä››
(mer distinkta) kuin partitiiviobjektit, ja tästä syystä Almqvist on päätynyt pitä- mään akkusatiiviobjekteja aina definiit- tisinä, kun niillä ylipäätään on määrite.
Partitiivitapauksista sen sijaan on täyty- nyt tutkia kustakin erikseen, minkälaisia attribuutteja niillä on. Mikäli attribuutit ovat samanlaisia kuin akkusatiivita- pauksilla, partitiiviobjektiakin on voitu pitää syntaktisesti definiittisenä. (S. 64- 65.) Almqvistille näyttää olleen hyvin vaikeata abstrahoida sellaista yleistystä, joka kertoisi, minkälainen määrite on rajoittava eli milloin objekti on syntakti- sesti definiittinen. Kontekstuaalisesti de- finiittisiä ovat tekstissä aiemmin maini- tut, pragmaattisesti definiittisiä taas kie- lenulkoisen tiedon perusteella tunnetut (given s. 65). Epäilyttää, onko syntaktis- ta sen enempää kuin kontekstuaalista tai pragmaattistakaan definiittisyyttä mah- dollista kuvata binaarisina piirteinä. - Almqvistin käsittelemistä semanttisista piirteistä /+ PRoPRV, /+ sYNTAkTıst-:sri DE- FıNiıTTıNt-:N/ja /+ PRAGMAATTısı-:srDEFıı - Nı iTTı NEN/ lisäsivät akkusatiiviobjektin esiintymistodennäköisyyttä yksikössä.
Muilla piirteillä ei näyttänyt olevan vai-
kutusta. Monikossa syntaktinen, kon- tekstuaalinen ja pragmaattinen definiitti- syys vaikuttivat akkusatiivia lisäävästi, mutta ei piirre /+ PRoPRv. (S. 70.) Syynä lienee se, että /- PRoPREıks ı/merkittyjä ei monikossa ollut. Objektin yksilöitymis- astetta Almqvist pitää muuttujistaan kaikkein tärkeimpänä. Sitä määrittelevät piirteet ovat kuitenkin osittain kummal- lisia (esim. 1 PRoPRı)ja useat epätarkasti määriteltyjä. Epätarkasti määritellyistä piirteistä on jouduttu antamaan tarkasti määriteltyjä arvoja, mikä asettaa tulok- set hieman arveluttavaan valoon. Olisi kaivannut sen pohdintaa, miksi juuri nämä piirteet on valittu.
Almqvist ei sitoudu mihinkään tiet- tyyn teoriaan eikä varsinaisesti kehitä omaa teoriaa. Teoreettisia kannanottoja ei hänkään luonnollisesti ole voinut vält- tää. Tulos on melko kirjava: samalla si- vuaukeamalla (esim. s. 118-119) saate- taan viitata Penttilän (1963) ja lkolan (1983) traditionaalisen kieliopin mukai- siin deskriptioihin, Konttisen (1978) kie- lenhuoltajan kannanottoihin sekä gene- ratiivisen transformaatioteorian 1960- ja 1970-luvun kuvausformalismeihin (kiel- lonnosto, NEG-raising). Nykysuomen lauseopin kymmenen vuoden takaisiin opetuksiin on pitäydytty oppilasmaisen kritiikittömästi (ks. esim. s. 103 semant- tisista rooleista).
Almqvistin väitöskirjan aihe on kiin- toisa. Akkusatiiviobjektin esiintymiseh- doista kiellon yhteydessä ei ole paljon kirjoitettu. Pureutumalla grammaattisten sijojen vaihteluun liittyviin kysymyksiin Almqvist on rohkeasti haukannut palan kieliopin ytimestä.
MARJA-Liisa Hi-.L.›\svı ;‹›
LÄHTEITÄ
HAkuLı NL-:N, AuLı - KARı ssox, väskylä.
FRt~.ı› 1979: Nykysuomen lauseoppia. Suo- malaisen Kirjallisuuden Seura, Jy-
lkotsx, OsMo 1983: Kielioppi ja kielen- opas. - Osmo lkola (toim.), Nyky- suomen käsikirja. 7., tarkistettu pai- nos. Weilin -l- Göös, Hki.
KoNtTıNLIN. RAı JA 1978: Nykysuomen käyttöopas. Gaudeamus, Hki.
P1-;.\"rTıL.l\. AARNı 1963: Suomen kielioppi.
2.. tarkistettu painos. WSOY, Por- voo.
Kahden kielen keskellä
MARı kATANDEFELT Mellan två sprâk. En fallstudie om sprâkbevarande och språk-
byte ı' Finland. Acta Universitatis Upsa-
liensis. Studia Multiethnica Upsaliensia 3. Uppsala 1988. 285 s.
Suomessa ilmenevää kaksikielisyyttä on tähän mennessä tutkittu sangen vähän ja enimmäkseen sosiologien voimin ja me- todein. Laajempi kielentutkijoiden kak- sikielisyyshanke on ollut Helsingfors två språk, jonka ensimmäinen raportti il- mestyi 1980 ja josta mukana olleet tutki- jat ovat kirjoittaneet eri yhteyksissä.
Kaikkiaan sosiolingvistisesti suuntautu- nut kaksikielisyyden tutkimus on kui- tenkin ollut vähäistä, ja siksi kuluvaa vuotta 1988 onkin pidettävä eräänlaise- na merkkivuotena, sillä maaliskuussa ilmestyi kaksi väitöskirjaa kaksikielisten suomalaisten kielellisestä elämästä. Toi- nen, Marjut Aikion saamelaisten kielen- vaihtoa koskeva väitöskirja tarkasteltiin Oulun yliopistossa, toinen, tässä puhee- na oleva Marika Tandefeltin suomen- ruotsalaisten kielenvaihtoa koskeva väi- töskirja Upsalan yliopistossa. Eriteltävä- nä on siis samaan aikaan ollut sekä poh- joisen että eteläisen, kahden keskenään sangen erilaisen kielivähemmistömme kehitys ja nykytilanne.
Marika Tandefeltin ensisijaisena ta- voitteena on ollut kuvata sitä, miten al- kuaan yksinomaan ruotsia puhuvasta ryhmästä tulee ajan oloon kaksikielinen tai yksinomaan suomenkielinen. Samalla
