Minna Martikainen: Inkeriläisten paluu- muutto – suomalai suutta, kielitaitoa ja kielitutkintoa. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto 2019. Johdanto 76 s. + artik- kelit 88 s. isbn 978-951-39-7872-3. Saata- villa verkossa osoitteessa http://urn.fi/
URN:ISBN:978-951-39-7872-3.
Yleisten kielitutkintojen kehittäminen ja tutkiminen ovat lähes 30 vuotta, vuodesta 1992 alkaen, olleet Jyväskylän yliopiston Soveltavan kielentutkimuksen keskuk- sen (SOLKIn) erikoisalaa yhteistyössä Opetus hallituksen kanssa (Leblay, Lam- mervo & Tarnanen toim. 2014). Kielitai- don testauksesta ja eri kielten osaamisen arvioinnista onkin jo runsaasti sekä käy- tännön kokemusta että tutkimukseen pe- rustuvaa tietoa (ks. esim. Huhta & Hildén 2016). Suomen kielen taidon testaaminen on luonnollisesti lisääntynyt sitä mukaa kun maahanmuutto on lisääntynyt.
Inkeriläisten paluumuutto Suomeen käynnistyi 1990-luvun alussa sen jäl- keen, kun presidentti Mauno Koivisto oli todennut inkeriläisten olevan suo- malaisia. 2000-luvun alussa inkerin- suomalaisille paluumuuttajille räätälöi- tiin kielitutkinto. Ensimmäiset tutkinnot järjestettiin vuonna 2003, ja muuttajien kieli taitoa testattiin 13 vuoden ajan vuo- teen 2016 saakka. Minna Martikaisen väi- töstutkimus Inkeriläisten paluumuutto – suomalai suutta, kielitaitoa ja kielitutkin- toa käsittelee tämän kielitutkinnon perus- teluja ja tavoitteita sekä vaikutuksia eri ta- hoihin. Työ on osa Jyväskylän yliopiston tutkimustraditiota, vaikka itse tutkinto,
jota työssä tarkastellaan, on poikkeuksel- linen, koska se kohdistui yhteen ryhmään ja oli ajallisesti rajattu. Kyseessä on ollut hieman poikkeuksellinen kielitutkinto myös siinä mielessä, että tutkintoa edel- tävä kielenopetus on ollut nimenomaan asianomaiseen tutkintoon tähtäävää.
Tästä huolimatta tutkimuksella on kiin- teä yhteys kielitutkintojen kehittämiseen.
Työn sijoittuminen tutkimuksen kentällä
Martikaisen tutkimus kiinnittyy aina- kin kahdenlaiseen taustaan. Se on sovel- tavaa kielentutkimusta ja sijoittuu siinä arviointi tutkimuksen kenttään. Arviointi- tutkimus on ollut jo pitkään aktiivista niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Jat- kuva tarve tällaiselle tutkimukselle onkin ilmeinen sekä teorian että käytännön nä- kökulmasta. Viime kädessä kysymys on sen kuvaamisesta, millaisen portin kautta ihmisellä on pääsy uuteen kieliympäris- töön, mikä on tarkoituksen mukainen tapa opettaa ja opiskella kieltä ja mikä on asianmukainen ja oikeudenmukainen tapa arvioida oppimistuloksia.
Kielentutki muksen näkökulmasta työ sijoittuu siihen menetelmälliseen kon- tekstiin, jossa empiiristen aineistojen avulla analysoidaan tutkimukseen osal- listuvien haastatteluja ja kyselyvastauk- sia sisällön- ja diskurssianalyysin keinoin.
Tällöin tekijä liikkuu tutkimuksen valta- virrassa; diskurssi- ja sisällönanalyysi ovat nähdäkseni tämän ajan käytetyimpiä me- todeja ja olleet sitä pitkään. Se että nämä
kirjallisuutta
Inkerinsuomalaisten kielitutkinto
tarkastelun kohteena
menetelmät ovat niin elinvoimaisia, joh- tunee siitä, että ne sopivat monenlaisten aineistojen analyysiin ja niiden sisällä on erilaisia painotuksia (ks. Lehti, Haapanen
& Kääntä 2018). Diskurssianalyysi onkin käsitettävä usein eräänlaiseksi viitekehyk- seksi, ja näin on laita myös Martikaisen tutkimuksessa.
Martikaisen tutkimuksen erityispiirre on tietysti aineiston erityisyys mutta myös se, että tutkimus kattaa laajasti koko kieli- tutkintoprosessin: se huomioi opetuksen ja oppimisen näkökulmien lisäksi inkeri- läisten kielitutkinnon yhteiskunnallisen ja viestinnällisen kontekstin. Tutkimusta voikin kuvata myös etnografiseksi tutki- mukseksi. Toinen erityispiirre on se, että tarkasteltavaa tutkintoa on voinut suorit- taa vain tietyn ajan, vuosina 2003–2016.
Tutkimuksen keskeisenä kehyksenä on L. E. Henrichsenin vuonna 1989 esit- tämä malli innovaation käyttöönotosta ja prosessin vaikutuksista toimijoihin sekä ulkopuolisiin prosessin valmistelijoihin ja tarkastelijoihin. Mallissa tarkasteltava aika jaetaan innovaatiota edeltävään ai- kaan, käyttöönottoprosessiin ja seurauk- siin. Martikainen keskittyy työssään kah- teen jälkimmäiseen: hän tarkastelee kieli- tutkinnon suunnittelu- ja toteutusproses- sia, arvioinnin mahdollisuuksia ja rajoja sekä tutkin non vaikutuksia toimijoihin.
Työn rakenne, tavoitteet ja aineisto Työ koostuu yhteenvedosta (76 s.) ja nel- jästä artikkelista, jotka ovat ilmestyneet suomeksi lähinnä suomalaisissa vertais- arvioiduissa julkaisuissa väitöstä edeltä- vinä vuosina (Martikainen 2016, 2017a, 2017b ja 2018). Tutkimuksen tavoitteet ja yksityiskohtaiset tutkimuskysymykset on esitetty selvästi niin yksittäisissä artikke- leissa kuin yhteenvedossakin. Tavoitteena on ensiksikin selvittää, mitä haluttiin saa- vuttaa luomalla kielitutkinto inkeriläisiä paluumuuttajia varten ja edellyttämällä Suomeen palaavilta inkerinsuomalaisilta
tutkinnon suorittamista. Näitä seikkoja tekijä tarkastelee lainsäädännön, edus- kunnan pöytäkirjojen, viranomaisteks- tien ja mediatekstien valossa. Tämän jäl- keen hän tarkastelee sitä, miten opetta- jien käsitykset kielitutkinnosta vaikuttivat opetukseen paluumuuttovalmennuksessa, miten opiskelijoiden käsitykset kielitut- kinnosta vaikuttivat kielen opiskeluun ja miten paluu muuttoprosessia arvioitiin mediassa.
Aineisto on eri osatutkimuksissa pää- piirteissään kolmenlaista:
• kirjoitettuja tekstejä: asiakirjoja, eduskunnan pöytäkirjoja, viran- omaistiedotteita ja mediatekstejä
• kielitutkintotyöryhmän asiantunti- joiden ja paluumuuttovalmennuk- sen opettajien haastatteluja
• tutkintoon osallistuneiden kysely- vastauksia.
Aineisto on asetettuun tehtävään nähden monipuolinen ja palvelee kussakin osa- tutkimuksessa tavoitteisiin pääsemistä.
Miltä inkeriläisten kielitutkinto näyt- tää eri näkökulmista tarkasteltuna?
Martikainen esittää yhteenvedon luvussa 4 osatutkimuksissa saadut tulokset. Käsit- telen aineiston tarkastelutapaa ja tuloksia seuraavassa artikkelikohtaisesti.
Yleisesti artikkeleissa huomiota kiin- nittää se, että kaikki ovat ilmestyneet suo- menkielisissä julkaisuissa, vaikka tämä räätälöity kielitutkinto olisi muissakin kieliyhteisöissä kiinnostava ja sillä on sukulais tutkintoja useissa maissa. Esimer- kiksi saksankielisille Venä jältä Saksaan pyrkiville on järjestetty vastaavan lainen tutkinto, johon tekijä lyhyesti viittaakin.
Onkin toivottavaa, että Martikainen kir- joittaa aiheesta myös muunkielisiä artik- keleita, jotta tulokset eivät jäisi vain suo- menkielisen lukijakunnan ulottuville.
Jokainen artikkeli sisältää omat kysy- myksensä ja tavoitteensa, mutta päällek- käisyyksiltä ei täysin voi välttyä. Esimer-
kiksi taustoitusta ja tutkimuksen koko- naiskehystä tekijä joutuu kuvaamaan joka kerta eri julkaisuissa ilmestyneissä artik- keleissa ja lopulta yhteenvedossa, jota pi- tää voida tarkastella kompaktina kokonai- suutena. Tällainen päällekkäisyys on ta- vanomaista artikkeliväitöskirjoissa, mutta tässä työssä toistoa on varsin paljon.
Artikkelissa ”Inkeriläisten paluumuut- tajien kielitutkinnon synty keskustelussa”
(Martikainen 2016) kuvattu analyysi osoit- taa, miten eri näkökulmista erilaisissa teksteissä ja asiantuntijahaastatteluissa inkeriläisten tutkintoa käsiteltiin. Otsikko on hieman epämääräinen; kysymys on enimmäkseen viranomaisten ja median teksteistä, joten ”keskustelussa”- sanan sijasta olisi voinut olla esimerkiksi ”viran- omais- ja mediatekstien valossa”. Tekstien analyysissaan tekijä on saanut esille erilai- sia diskursseja: identiteetti diskurssi, auk- toriteettidiskurssi, syrjäytymisdiskurssi ja riittävän kielitaidon diskurssi. Analyy- sin tulos on myös se, että eri diskurssit muodostavat ajallisen jatkumon. Diskurs- sit eivät nähdäkseni ole kuitenkaan täysin erillisiä, mitä tekijä ei yhteen vedossakaan korosta. Etenkin auktoriteettidiskurssi, syrjäytymis diskurssi ja riittävän kieli- taidon diskurssi näyttävät usein liittyvän hyvin kiinteästi toisiinsa. Martikainen ei myöskään analysoi kriittisesti viran- omaisten ja median näytteitä, vaan tuo ne lukijan eteen varsin toteavasti. Tieteel- liseen analyysiin kuuluisi myös tarkempi aineiston analyysi, ei vain tekstien ja mui- den aineistonäytteiden esilletuominen.
Artikkelissa ”Kielitutkinto ohjaa ope- tusta ja kannustaa puhumaan”1 (Martikai- nen 2017a) analysoidaan asiantuntijoiden ja opettajien käsityksiä siitä, miten kieli- tutkinto vaikuttaa opetukseen. Kuten ar- tikkelin otsikostakin ilmenee, haastatel- tavien mukaan tutkinnon vaikutus ope-
1. Väitöskirjan yhteenvedon kahdella sivulla (s. 4, 43) on tästä poikkeava otsikko: ”Kielitutkinto ohjaa opetusta ja kannustaa opiskeluun.”
tuksen sisältöön ja menetelmiin on ollut voimakas. Tähän tulokseen tekijä suhtau- tuu kuitenkin ‒ mielestäni perustellusti ‒ kriittisesti, koska asiaa on kysytty pitkän ajan kuluttua ja koska vastaajat arvioivat omaa toimintaansa jälkikäteen. Martikai- nen korostaakin, että vastaavissa tilan- teissa kaikki vaiheet tulisi dokumentoida huolellisesti ajallaan, jotta esimerkiksi alku vaiheen epäluulot ja epä varmuus pää- sisivät esiin. Jälkikäteen kysyttäessä näke- mykset voivat olla hivenen kaunisteltuja, vaikka myönteisiä käsityksiä ei tietenkään voi vähätellä.
Tässä ja muissakin artikkeleissa on sitaatteja haastateltavien vastauksista, mutta hyvin harvoin vastausta edeltävä kysymys on näkyvissä. Analyysin va- kuuttavuuden kannalta olisi tarpeen, että näkyvissä olisivat myös kysymykset, jol- loin olisi mahdollisuus arvioida, miten kysymys ja sen muotoilu vaikuttavat vas- tauksen sisältöön. Lukija ei siis aina saa tietoa siitä, missä kontekstissa näkemyk- set on esitetty. Martikainen ei myöskään keskustele tai käsittele mahdollista yksi- lön vastausten ristiriitaisuutta, mikä olisi tietysti edellyttänyt yksilökohtaista ana- lyysia. Tässäkin kohdin olisi siis ollut tar- peen mennä syvemmälle. Vaikka artikkeli oli julkaistu aiemmin, yhteenvedossa olisi voinut kiinnittää huomiota myös näihin mainitsemiini seikkoihin.
Artikkeli ”Kielitutkinto porttina Suo- meen ja astinkivenä suomen kieleen”
(Martikainen 2017b) keskittyy tutkinnon suorittajien käsityksiin ja kokemuksiin.
Artikkelissa on myös tietoja tutkintoon osallistuneiden ja hyväksyttyjen määristä ja prosenttiosuuksista. Opiskelijoiden ar- viot sekä opetuksesta että oman kieli- taidon kehittymisestä olivat myönteisiä.
Koska kysely tehtiin opetuksen vielä ol- lessa käynnissä ja opettajien läsnä ollessa, on mahdollista, että näkemykset olisivat kriittisempiä, jos kyselyt olisi tehty eril- lään opetustilanteesta tutkinto tilaisuuden jälkeen. Koska puhumisen opetukseen
panostettiin voimakkaasti, myös opiske- lijoiden vastauksissa tulee esiin puhumi- sen merkitys kieli taidon harjoittelussa.
Tutkinnon luotettavuuden arvioin nissa opiskelijoilla ei ole vertailukohtia, minkä Martikainen tuokin esille, joten luotetta- vuutta koskevan kysymyk sen relevans- sia voi epäillä. Luotettavuutta lienee yli- päätään vaikea arvioi da, vaikka vertailu- kohtia olisikin. Lisäksi tässäkään osa- tutkimuksessa vastaajia ei käsitellä yksilö- tasolla. Se olisi syventänyt analyysia ja todennäköisesti tuonut esiin sen, että vas- taaja voi tarkastella asiaa useas ta perspek- tiivistä ja antaa useamman laisia vastauk- sia; ihminen voi samaan aikaan olla kahta mieltä. Artikkeliin poimituissa esimer- keissä voi aistia tällaisia piirteitä.
Artikkelissa ”Inkeriläiset ja heidän suomen taitonsa mediassa” (Martikainen 2018) analysoidaan sitä, miten media esit- tää inkeriläiset paluumuuton loppuvai- heessa ja sen päätyttyä, kun kieli tutkinto oli ollut käytössä 13 vuotta. Eduskunta- aineistoa ei ole, koska inkeriläiskeskuste- lua ei tuolloin eduskunnassa käyty, mikä on kiinnostavaa, koska eduskunnassa luulisi olevan tarvetta arvioida lainsää- dännön tuloksia. Kiinnostavaa on myös se, että vuosina 2015–2017 inkeri läisten paluumuuttoa koskevissa mediateks- teissä ei ole viittauksia muuhun maahan- muuttoon, joka oli näinä vuosina kes- keinen aihe mediassa. Myöskään kieli- taidon vaatimista inkerinsuomalaisilta ei arvioi tu eikä kommentoitu medias sa lainkaan. Ylipäätään paluumuuttopro- sessia käsiteltiin mediassa vähän. Tätä te- kijä olisi voinut tuoda esille enemmän- kin. Siksi yksi jatko tutkimuksen aiheista voisi olla, miten eduskunta arvioi jälki- käteen säätämien sä lakien vaikutusta ja miten media käsittelee kielitaidon tar- vetta ja muuttajien mahdollisuuksia opis- kella suomen kieltä.
Kuten lyhyesti kuvaamani tulokset osoittavat, jokainen artikkeli fokusoituu eri tavoin siten, että artikkeleista syntyy
kokonaiskuva kuvatun tutkinto prosessin eri vaiheista, vaikutuksista ja eri toimi- joiden näkemyksistä. Puutteistaan huoli- matta osatutkimukset muodostavat joh- donmukaisen ja tarkoituksenmukaisen tutkimuskokonaisuuden ensimmäisestä artikkelista viimeiseen.
Kysymyksiä herättäviä valintoja Yhteenvedossa Martikainen esittelee ar- tikkeleiden tutkimustuloksiin pohjaten tutkinnon valmistelun ja toteutuksen pro- sessin. Olennaiset tulokset ja taustat tule- vat hyvin esille, ja tekijä arvioi tuloksiaan innovaation toteutumisen, tutkinnon vai- kutusten ja laatukriteerien toteutumisen kannalta. Yhteenveto herättää kuitenkin muutamia kysymyksiä.
Ensimmäinen kysymys nousee siitä, mitä Martikainen lukee kuuluvaksi innovaatio prosessiin. Hänen mukaansa itse tutkinto aloittaa varsinaisen inno- vaatioprosessin, mutta nähdäkseni tut- kinnon valmistelu ajatuksen esilletuomi- sesta lähtien kuuluisi prosessiin – eihän mitään tutkintoa olisi, jos ajatusta rää- tälöidystä tutkinnosta ja taustavalmiste- luja ei olisi. Kenties taustalla oleva malli (ks. Henrichsen 1989) vaikuttaa Martikai- sen näkemykseen, mutta ulkopuolisena katson innovaatioprosessin alkaneen siitä, kun ryhdyttiin valmistelemaan tutkintoa ja järjestämään opetusta. Tähän tekijä viittaakin jossain kohden, mutta mallin sopivuutta tähän kontekstiin olisi voinut arvioida enemmänkin.
Toiseksi on syytä kiinnittää huomi- ota kontekstin niukkuuteen. Sisällön- analyysissahan kontekstin merkitys on tulkinnan kannalta keskeinen. Tekijä tuo avoimesti esiin aineistoon liittyviä ongelmakohtia, mutta, kuten edellä to- tesin, esimerkiksi haastattelujen analyysi jää nyt usein haastateltavien vastausten varaan, eikä edeltäviä kysymyksiä, saati laajempaa kontekstia, ole läheskään aina pantu näkyviin. Esimerkiksi negatiivisia
kokemuksia ja niiden vaikutuksia tutkin- nosta suoriutumiseen sekä oman toimin- nan ongelmakohtia on vaikea hahmottaa, vaikka yksilöiden vastauksissa nekin tule- vat jonkin verran esille. Laajemman kon- tekstin esittäminen olisi auttanut tulkin- taa ja vakuuttanut lukijaa paremmin kuin yhteydestään irrotetut vastaukset.
Kolmas seikka on kysymys siitä, mitä tarkoitetaan vaikutuksilla. Nyt vaikutuk- set koskevat lähinnä sitä, miten opetuk- sen sisältö ja toteutustapa vaikuttivat tut- kinnosta suoriutumiseen. Sen sijaan kieli- tutkinnon ja nimenomaan sen avulla saa- dun kielitaidon vaikutukset Suomeen sopeutumiseen jäävät hieman auki, vaikka lukija olettaa alussa saavansa näistä tie- toa. Martikainen tuo toki esille, miten vai- kutukset on tässä kontekstissa ymmär- rettävä. Laajempien vaikutusten selville saaminen olisi kenties vaatinut useam- man tieteenalan menetelmiä ja laajen- tanut tutkimusta yhteiskunta tieteiden suuntaan. Joka tapauk sessa yksilöiden Suomen-kokemusten tarkempi kartoitus olisi tuonut tähän lisätietoa. Tässä tutki- muksessa se ei ollut mahdollista, mutta tämän seikan selvittämisen monimut- kaisuus olisi ollut hyvä mainita jo alussa, jotta lukija ei etukäteen odottaisi saavansa tietoa kielitutkinnon vaikutuksista yksilön työnsaantiin tai muuhun sopeu tumiseen.
Lopuksi
Martikaisen tutkimus sisältää käytännön näkökulman, mutta analyysi perustuu kuitenkin aiemman tutkimuksen varaan ja sillä on teoreettista kaikupohjaa. Mar- tikainen on nähdäkseni perehtynyt riit- tävästi relevanttiin taustakirjallisuuteen ja tuntee hyvin kielitutkintoja ja arvioin- tia koskevaa tutkimusta. Kokeneena ar- vioijana hän tuntee ilmeisen hyvin myös arviointi työn käytäntöjä ja ohjeistusta.
Tekijä hallitsee asianmukaisen kirjal- lisuuden, saavuttaa asettamansa konk- reettiset tavoitteet ja tuo uutta tietoa kie-
litutkinnon kulusta ja arviointiproses- sista. Kaikissa neljässä artikkelissa on oma näkö kulma ja tavoite, ja osa tutkimukset palvelevat tutkimuksen kokonaistavoi- tetta. Menetelmät ja aineiston valinta ovat aiheen käsittelyyn tarkoituksenmukai- sia, mutta kuten olen esittänyt, lukija kai- paisi aineiston yksityiskohtaisempaa ana- lyysia, jolloin käsitysten monitasoisuus ja vastaus ten konteksti olisivat päässeet pa- remmin esiin. Tätä problematiikkaa olisi voinut käsitellä yhteenvedossa, vaikka ar- tikkelit olivat ilmestyneet jo aiemmin. Joka tapauksessa tutkimus tarjoaa mahdolli- suuksia soveltaa tuloksia myös käytännön työssä uusia kielitutkintoja suunniteltaessa ja toteutettaessa. Työn huomattavin anti onkin opetuksen tavoitteiden ja käytän- nön opetusratkaisujen suhteen tarkastelu.
Arviointitutkimuksissa on kysymys yhteiskunnallisesti tärkeästä teemasta, siitä miten maahan tulevaa ihmistä par- haiten tuetaan saavuttamaan sellainen kielitaito, että hän kykenee osallistumaan suomalaiseen elämään ja tulemaan toi- meen suomen tai ruotsin kielellä. Kysymys on myös siitä, millainen taustatieto on tar- peen, jotta nähdään, mitkä seikat vaikut- tavat ratkaisevasti maahan tulevien kielen- oppimiseen ja tulevaan elämään. Yksilön sopeutumiseen vaikuttavat luonnollisesti myös lukuisat muut seikat kuin kielitaito, joka on vain osa, mutta tärkeä osa, uuteen kotimaahan asettumista.
Koska tässä tutkimuksessa kielididak- tinen näkökulma on painokkaampi kuin kielipoliittinen näkökulma, tulevissa tutki- muksissa voisi jälkimmäinen näkökulma tuoda uudenlaista tietoa myös ryhmän elämästä. Kannustan siten tekijää siihen, että hän lyöttäytyisi yhteen sosiologian ja sosiaalipolitiikan tutkijoiden kanssa, haastattelisi Suomessa asuvia inkeriläis- taustaisia ihmisiä heidän myöhemmistä vaiheistaan ja suhteestaan suomen kielen käyttöön. Näin saataisiin tietoa siitä, mitkä seikat ovat vaikuttaneet heidän kieleensä ja elämäänsä kielitutkinnon suorittamisen
jälkeen ja miten he itse näkevät erilaisten vaikutusten muokanneen heidän (kielel- listä) elämäänsä. Tällaista tietoa kaivataan kaikista muuttajaryhmistä, mutta Minna Martikaisen olisi varmasti helpointa jat- kaa tutun ryhmän parissa.
Kielentutkimuksella ja arviointitutki- muksella on paikkansa tässä maailmassa, jossa yhteiskunta tarvitsee tieteellistä tie- toa ja voi tehdä ratkaisuja tutkimuksen pohjalta. Kysymys on tutkijoiden ja päät- täjien vuorovaikutuksesta. Kielitaidon ar- viointi on tutkijoiden käsissä, ja heidän tehtävänään on tarjota realistista kuvaa siitä, millainen kielitaito milloinkin on tarpeen ja mitä kielitaidon käsite ylipää- tään tarkoittaa. Tässä työssä tarvitaan eri kieliryhmiin kuuluvien kielitaidon syste- maattista analyysia. Martikaisella ja hä- nen kollegoillaan on siten iso kenttä, missä liikkua.
Pirkko Nuolijärvi etunimi.sukunimi@gmail.com Kirjoittaja on professori emerita Kotimaisten kielten keskuksesta. Hän toimi Martikaisen vastaväittäjänä.
Lähteet
Henrichsen, Lynn Earl 1989: Diffusions of innovations in English language teach- ing. The ELEC effort in Japan, 1956–1968.
New York, NY: Greenwood Press.
Huhta, Ari – Hildén, Raili 2016: Kieli- tutkinnot ja muu laajamittainen kielitai- don arviointi Suomessa. – Ari Huhta &
Raili Hildén (toim.), Kielitaidon arvioin- titutkimus 2000-luvun Suomessa s. 3–26.
AFinLA-e. Soveltavan kieli tieteen tutki- muksia 9. Jyväskylä: Suomen soveltavan kielitieteen yhdistys AFinLA. http://urn.
fi/URN:NBN:fi:jyu-201703291797.
Leblay, Tarja – Lammervo, Tiina – Tarnanen, Mirja (toim.) 2014: Yleiset kielitutkinnot 20 vuotta. Raportit ja selvi- tykset 2014:16. Helsinki: Opetushallitus /
Utbildningsstyrelsen. https://www.oph.
fi/sites/default/files/documents/leblay- t.-lammervo-t.-ja-tarnanen-m.-toim.- yleiset-kielitutkinnot-20-vuotta.-2014.
pdf (2.8.2020).
Lehti, Lotta – Haapanen, Lauri – Kääntä, Liisa 2018: Diskurssin- tutkimus – monitieteinen ja moni- menetelmäinen ala. – Lauri Haapanen, Liisa Kääntä & Lotta Lehti (toim.), Diskurssintutkimuksen menetelmistä. On the methods in discourse studies s. 4–19 AFinLA-e. Soveltavan kieli tieteen tutki- muksia 11. Jyväskylä: Suomen soveltavan kielitieteen yhdistys AFinLA. https://
journal.fi/afinla/issue/view/5355.
Martikainen, Minna 2016: Inkeriläis- ten paluumuuttajien kielitutkinnon synty keskustelussa. – Ari Huhta & Raili Hildén (toim.), Kielitaidon arviointi- tutkimus 2000-luvun Suomessa s. 44–67.
AFinLA-e. Soveltavan kielitieteen yhdistyksen tutkimuksia 9. Jyväskylä:
Suomen soveltavan kielitieteen yhdistys AFinLA. https://journal.fi/afinla/article/
view/60846.
—— 2017a: Kielitutkinto ohjaa opetusta ja kannustaa puhumaan. – Puhe ja kieli 37 s. 165–179. https://doi.org/10.23997/
pk.66783.
—— 2017b: Kielitutkinto porttina Suomeen ja astinkivenä suomen kieleen. – Anne- katrin Kaivapalu (toim.), Lähivõrdlusi.
Lähivertailuja 27 s. 182–211. http://arhiiv.
rakenduslingvistika.ee/ajakirjad/index.
php/lahivordlusi/article/view/LV27.06 (2.8.2020).
—— 2018: Inkeriläiset ja heidän suomen taitonsa mediassa. – Lotta Lehti, Pauliina Peltonen, Sata Routarinne, Veijo Vaa- kanainen & Ville Virsu (toim.), Uusia lukutaitoja rakentamassa s. 96–114.
AFinLAn vuosikirja. Suomen soveltavan kieli tieteen yhdistyksen julkaisuja 76.
Jyväskylä: Suomen soveltavan kieli- tieteen yhdistys AFinLA. https://doi.
org/10.30661/afinlavk.69147.
