luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitelma

Lapin ympäristökeskuksen raportteja 3 | 2006

isBn 952-11-2405-9 (nid.) isBn 952-11-2406-7 (pDF)

Lapin ympäristökes

Lapin ympäristökeskus PL 8060, 96101 Rovaniemi puh. 0400-971 416 faksi 016-310 340 www.ymparisto.fi/lap

Maatalousympäristön

luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitelma

juujärvi–Luusua, kemijärvi maria Väisänen

maataLousympäristön Luonnon monimuotoisuuDen yLeissuunniteLma

LAPIN YMPÄRISTÖKESKUKSEN RAPORTTEJA 3 / 2006

Maatalousympäristön

luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitelma

Juujärvi–Luusua, Kemijärvi Maria Väisänen

Rovaniemi 2006

LAPIN YMPÄRISTÖKESKUS

LAPIN YMPÄRISTÖKESKUKSEN RAPORTTEJA 3 | 2006 Taitto: Kyllikki Koskela

Kansikuva: Kemijärven vanha kartta (Tilaselitelmä Luusuan akokunnan Isojaon ja halkomisen tiloista. Kartta osalla XIV, kopio otettu 10.12.1951)

Kuvien käsittely: Hannu Lehtomaa Julkaisu on saatavana myös internetistä:

www.ymparisto.fi/lap/julkaisut Lapin yliopistopaino, Rovaniemi 2006 ISBN 952-11-2405-9 (nid.)

ISBN 952-11-2406-7 (PDF) ISSN 1796-1971 (pain.) ISSN 1796-198X (verkkoj.)

JULKAISEVAN VIRASTON TUNNUS, KORKEUS 16 mm (SYKE-logo 19 mm)

SISÄLLYS

1 Johdanto ... 5

2 Aineisto ja menetelmät ... 6

2.1 Alueen valinta ...6

2.2 Esiselvitys ...7

2.3 Maastoinventointi ...7

2.4 Tiedotus ja vuorovaikutus ...8

2.5 Ohjausryhmän toiminta ...9

3 Suunnittelualueen yleiskuvaus ... 10

3.1 Arvokas maisema-alue ...10

3.2 Harvinaiset ja uhanalaiset kasvit ...11

3.3 Maankäytön historia ...15

3.4 Kemijoen rakentaminen ...16

4 Luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitelma ... 18

4.1 Kohteet ja karttamerkinnät ...18

4.2 Kohdekuvaukset ja hoitosuositukset ...18

5 Kohteiden hoidon toteutus ja rahoitus ... 50

5.1 Hoitosuositukset ja niiden yleisiä periaatteita ...50

5.2 Hoidon toteutus ja rahoitus ...51

Kiitokset ... 53

Kirjallisuutta ... 54

Liitteet ... 55

Liite 1: Maastolomake ...55

Liite 2: LUMO-kohteet elinympäristötyypeittäin 1. ...56

Liite 3: LUMO-kohteet elinympäristötyypeittäin 2. ...57

Liite 4: Esiselvityskartta Juujärvi-Luusua, Kemijärvi. ...58

Liite 5: Esiselvityskartta Juujärvi-Luusua, Kemijärvi...59

Kuvailulehti ... 60

Johdanto

Maatalous on muokannut maaseutujen luontoa luoden viljelymaisemaan monimuo- toisia elinympäristöjä. Monimuotoisuus on runsasta erityisesti peltojen ulkopuolella olevissa ympäristöissä, joita ovat niityt, kedot, hakamaat, metsälaitumet, peltojen reunavyöhykkeet sekä kosteikot. Perinteisiä maankäytön muotoja ovat olleet mm.

niitto ja laidunnus, jotka ovat saaneet aikaan avoimia ja puoliavoimia elinympäristöjä ominaisine eliölajistoineen.

Viime vuosikymmeninä tapahtuneet maankäytön muutokset ovat aikaan saaneet muutoksia sekä maisemassa että eliöstössä, ja perinteisestä maankäytöstä hyötyvät eliölajit ovat katoamassa niittyjen ja laidunten kasvaessa umpeen. Maaseuduilla katoavan monimuotoisuuden edistäminen on rikkaan eliölajiston säilyttämiseksi erityisen tärkeää, ja usein sen toteuttaminen on mahdollista ilman tuotannollisia tappioita.

Luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitelma tarjoaa viljelijöille ja muille kylä- läisille tietoa lähiympäristön arvokkaista monimuotoisuuskohteista. Yleissuunnitel- ma antaa kohteille hoito-ohjeet sekä pohjaa tarkemmille hoitosuunnitelmille siten, että parhaiten edistetään tärkeiden elinympäristöjen säilymistä. Yleissuunnitelman avulla hoito saadaan ohjattua oikeille alueille, jolloin maatalouden ympäristötuen erityistuen hakeminen helpottuu.

Suunnitelma on tehty yhteistyössä maanomistajien ja kyläläisten kanssa. Täten suunnittelualueeseen sisällytettävien alueiden maankäytön historiasta on saatu tar- kempia tietoja. Tämä puolestaan on helpottanut sopivien alueiden valintaa ja hoito- suunnitelmien laadintaa. Suunnitelmassa esitettyjen hoitosuunnitelmien toteuttami- nen on kyläläisille vapaaehtoista, eikä siitä aiheudu rajoituksia.

Luonnon monimuotoisuuden yleissuunnittelu on valtakunnallinen hankekoko- naisuus, jonka rahoituksesta vastaa maa- ja metsätalousministeriö. Yleissuunnitelmia on viime vuosien aikana laadittu kaikissa alueellisissa ympäristökeskuksissa. Lapin ympäristökeskuksen toimesta laadittiin ensimmäinen yleissuunnitelma kesällä 200 Ylitornion kunnassa sijaitsevien Kainuunkylän ja Pekanpään kylien alueella.

Vuonna 2006 yleissuunnittelu toteutettiin Kemijärven kunnassa sijaitsevien Juu- järven ja Luusuan kylien alueella. Suunnittelusta vastasi Lapin ympäristökeskus yhdessä muiden toimijoiden kanssa, joihin kuuluivat TE-keskus, Kemijärven kunta, MTK-Lappi sekä Pro Agria. Yleissuunnitelman laadintaan osallistuivat myös merkit- tävässä määrin kylien asukkaat, joita ilman paljon tärkeää tietoa alueiden historiasta ja aikaisemmasta käytöstä olisi jäänyt saamatta.

Rovaniemi 1.8.2006 Maria Väisänen

1

Aineisto ja menetelmät

Luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitelma on laadittu Kemijärven Juujärvi–Luu- sua -alueelle ympäristöministeriön julkaiseman Maatalousalueiden luonnon moni- muotoisuuden yleissuunnitteluoppaan (2002) mukaan. Suunnittelutyö eteni vai- heittain kohdealueen valinnasta esiselvityksen kautta maastoinventointiin ja lopulta raportin kirjoittamiseen. Kohdealueen varmistumisen jälkeen alueesta muodostettiin yleiskuva, harvinaisten lajien sekä muinaisjäännösten esiintymät selvitettiin ja maan- käytön historiaan tutustuttiin. Maastotöiden aikaan kohteisiin tutustuttiin paikan päällä yhdessä aktiivisten maanomistajien kanssa ja havainnot kirjattiin maastolo- makkeille. Alueet rajattiin kartalle. Hankkeen aikana pyrittiin huolehtimaan riittä- västä tiedotuksesta.

2.1

Alueen valinta

Alustavaksi LUMO-yleissuunnittelualueeksi valittiin Itä-Lapista Kemijärven alueelta Juujärven kylä. Hankkeen aikana aluetta kuitenkin laajennettiin useampaankin ottee- seen käsittäen ensin sekä Juujärven että Luusuan kylät ja myöhemmin myös muita pohjoisempia alueita. Suunnittelualueen laajentamiseen vaikutti mm. se, että alueella on melko vähän asukkaita ja potentiaalisia tukikohteita ja kohteiden hoitajia oli siksi etsittävä laajemmalta alueelta. Myös kyläläiset itse ehdottivat kohteiden etsimistä alkuperäisen alueen ulkopuolelta.

Lopullinen suunnittelualue rajattiin etelässä alkamaan jo Kemijärven ja Rovanie- men kunnan rajalta Juujärven Alakylästa. Pohjoisessa raja vietiin aina Oilungannie- meen saakka ja idässä rajaa siirrettiin Luusuan Itärannalle Neitilään ja Tuulaniemeen.

Lisäksi alueeseen otettiin mukaan Päiväjoen ranta-alueet. Lopullisen suunnittelu- alueen pinta-alaksi tuli 99 hehtaaria. Alueen kokonaispinta-ala oli siis melko suuri, mutta siihen sisältyi myös laajoja metsäalueita, jotka voitiin jättää tarkastelun ulko- puolelle.

Alue katsottiin sopivaksi yleissuunnitelman laadintakohteeksi, koska kylien alu- eella on vielä jonkin verran aktiivista viljelijäväestöä sekä nautakarjaa ja lampaita, joiden saatavuus on välttämätöntä luontokohteiden hoidossa laidunnuksen muo- dossa. Kemijokilaakson alue, Juujärven ja Luusuan kylät mukaan lukien, on myös hyvin vanhaa asuinaluetta, jolla on ollut asutusta jo kivikaudelta lähtien. Alueen lähihistoriakin on varsin mielenkiintoinen 190-luvun lopulla tapahtuneen Kemijoen rakentamisen vuoksi. Voimalaitosten ja patojen rakentaminen toi kylien alueelle vau- rautta ja elämää, mutta vedenpinnan säännöstelystä johtuen maisemakuva muuttui rajusti, ja vanhat tulvaniityt, saaret ja hiekkarannat jäivät vedenpinnan alle.

Alueella esiintyy jonkin verran perinteistä käyttömuotoa ilmentäviä harvinaisia ja uhanalaisia lajeja sekä EU:n Suomelle määräämiä vastuulajeja. Näistä lajeista ai- nakin osa indikoi alueella olevan monimuotoisia suojelun arvoisia elinympäristöjä.

Lisäksi alueella on muinaisjäännösten esiintymiä, jotka puolestaan todistavat alueen olevan ikivanhaa kulttuurivaikutteista ympäristöä. Ympäristöministeriön vuonna 1992 maisematyöryhmän laatimassa ja valtioneuvoston hyväksymässä mietinnössä Juujärven kylä on luettu valtakunnallisesti arvokkaaksi maisema-alueeksi ja perin- nemaisemaksi. Alueella ei ole aiemmin tehty vastaavanlaisia kartoituksia. Alueella on paljon vanhoja Lapin sodalta säästyneitä tiloja, rakennuksia, autiotiloja sekä kult- tuurihistoriallisesti tärkeitä kohteita, joiden lähistöltä voi löytyä perinteisen maan- viljelyksen luomissa ympäristöissä viihtyviä lajeja. Yleissuunnitelman avulla kylien välille toivotaan syntyvän innokkuutta vaalia kulttuuriperintöä ja mahdollisesti uusia työmahdollisuuksia ympäristönhoitoon liittyen.

2

2.2

Esiselvitys

Kesällä 200 alueella kartoitettiin vanhaa rakennuskantaa Lapin ympäristökeskuksen toimesta. Alueella ei ole vielä maatalouden ympäristötuen erityistuen avulla ryhdytty suuressa määrin hoitamaan perinnebiotooppeja ym. suojelun ja hoidon arvoisia koh- teita. Tällä hetkellä alueella on yksi voimassa oleva perinnebiotoopin hoitosopimus, jonka sopimusaika päättyy vuonna 2010.

Kesäkuun alussa suunnittelualueen alustavan rajauksen varmistuttua alettiin alueesta kerätä tietoa. Ensin alueesta muodostettiin yleiskuva ajamalla autolla ky- lien pääteitä pitkin ja ottamalla valokuvia. Yleiskuvan avulla saatiin käsitys kylien rakennuskannasta, pihapiireistä ja nykyisestä maankäytöstä, joka helpotti mahdol- listen LUMO-kohteiden etsimistä. Tämän jälkeen alueeseen tutustuttiin tarkemmin karttojen avulla sekä tarkistamalla harvinaisten- ja direktiivilajien esiintymät . Näiden alkuselvitysten avulla voitiin yleisluontoisesti päätellä, missä päin suunnittelualueel- la sijaitsevat luonnon monimuotoisuuden ja maiseman kannalta tärkeät kohteet.

Kohteiden etsimisessä ja paikantamisessa käytettiin apuna muinaismuistopaikko- jen esiintymiä, joiden läheisyydessä oli luonnon monimuotoisuuden kannalta edus- tavia kohteita. Luusuan ja Juujärven alueella onkin runsaasti kiinteitä muinaisjään- nöksiä, joka osoittaa seudulla olleen asutusta jo tuhansia vuosia sitten. Vaikutukset näkyvät joillakin alueilla vielä tänäkin päivänä

Esiselvityksessä käytettiin myös isonjaon aikaisia karttoja, Kemijoki Oy:n ennen Kemijoen rakentamista vuonna 198 alueesta otattamia viistokuvia sekä muita alueen historiaa käsitteleviä teoksia. Tämän tausta-aineiston avulla alueiden aikaisemmasta maankäytöstä ja alueen alkuperäisestä ulkoasusta saatiin parempi käsitys. Isonjaon aikaisista kartoista ja viistokuvista katsottiin esim. vanhojen peltojen, laitumien, niittyjen, karjakujien ja hakamaiden sijaintia. Isonjaon aikaisista kartoista näkyi myös veden alle jääneiden saarien sijainti sekä vanha kärrytie. Näiden tietojen avulla koh- teiden löytäminen ja vanhasta maankäytöstä kertovien merkkien hahmottaminen helpottui. Vanhat niityt ja muut mielenkiintoiselta vaikuttavat kohteet käytiin maas- tossa tarkastamassa. Samalla todettiin alueen nykyinen maankäyttö ja paikan arvo yleissuunnittelukohteena

2.3

Maastoinventointi

Maastoinventointi suoritettiin vuoden 2006 kesä- ja heinäkuussa. Parhaimpaan kasvi- en kukinta-aikaan maastossa käytiin useampana kertana viikossa, inventointikauden alku- ja loppupuolella maastossa käytiin suurin piirtein kerran viikossa. Inventoinnin aikana käytiin tutustumassa alueen vanhoihin niittymaihin, hakoihin ja muihinkin potentiaalisiin kohteisiin usein yhdessä maanomistajan tai jonkun muun kyläläisen kanssa, joka tiesi aikaisemmasta maankäytöstä ja alueen historiasta. Kesän aikana maastokohteita inventoitiin 10 kappaletta, joista kesän lopulla kirjoitettavaan raport- tiin otettiin mukaan yhteensä 8 kohdetta. Osa kohteista yhdistettiin, osa karsittiin pois.

Maanomistajia ja muitakin suunnittelualueen asukkaita pyrittiin tiedottamaan alkavasta projektista. Ennen juhannusta järjestettiin Luusuan kyläkoululla kyläläisille tiedotustilaisuus. Paikalla vaihdettiin yhteystietoja ja perustettiin molempiin kyliin työryhmät, joiden tehtävänä oli miettiä mahdollisia LUMO-kohteita. Tilaisuudessa keskusteltiin suunnitteilla olevista projekteista ja niiden mahdollisuudesta kuulua LUMO-suunnittelun piiriin. Myös erilaisista rahoitusmahdollisuuksista oli keskus- telua.

Tiedotustilaisuuden jälkeen varsinaiset maastotyöt päästiin aloittamaan ensin Luu- suan puolella, jossa eräs kyläläinen oli erittäin aktiivisesti mukana maastopäivien aikaan. Hän myös otti usein yhteyttä muihinkin maanomistajiin ja tiedusteli heidän kiinnostustaan meneillään olevaan projektiin. Yleensä tapaamisista pyrittiin siis so- pimaan päivää paria aikaisemmin, jotta maanomistajat olivat paikalla. Joskus tiloille mentiin ilmoittamattakin ja kierreltiin paikat läpi ilman maanomistajaa, johon kyllä otettiin puhelimitse yhteyttä. Isonjaon aikaisista kartoista ja muilta kyläläisiltä saatiin tietoa aikaisemmasta maankäytöstä. Isojakokartat on laadittu Juujärven ja Luusuan alueelta vuonna 198 ennen Kemijärven säännöstelyä ja Kemijoen rakentamista. Isoja- kokartoissa näkyvät alueen alkuperäiset rantaniityt ja saaret, jotka jäivät myöhemmin veden alle. Kartoissa ovat näkyvissä vanhat pellot, niityt, hakamaat, pihapiirit sekä karjakujat ja muut kulkureitit kuten vanha kärrytie, jota pitkin kuljettiin ennen Rova- niemen ja Kemijärven välille rakennetun maantien valmistumista. Luusuassa käytiin paikkoja katsomassa myös Karjakanselältä, Luusuanjärveltä ja Severinjärveltä käsin, jolloin kävi ilmi, että kaikki ranta-alueet ovat aiemmin olleet niittyä ja laidunmaata.

Juujärvellä kohteiden kartoitukset tehtiin kahdessa osassa. Juujärven Alakylässä inventointi suoritettiin jo kesäkuun alussa ennen tiedotustilaisuutta. Valtaosa Ala- kylässä inventoiduista kohteista oli vanhoja tiloja, joissa ei enää asuta vakituisesti, vaan talot ovat lähinnä kesäasuntoina. Maanomistajiin ei tämän takia saatu kunnolla yhteyttä. Eräs maastossa tavattu kyläläinen kuitenkin kertoi tilojen maankäytön historiasta pääpiirteissään. Varsinainen Juujärven kylä ja sen ympäristö kartoitettiin inventointikauden lopulla heinäkuun puolenvälin paikkeilla. Tuolloin maastoon saa- tiin mukaan myös kylän asukkaita, jotka kertoivat kylän ja maankäytön historiasta.

Lopulliseen raporttiin valittiin kohteita valtakunnallisten ohjeiden mukaan, joihin kuuluvat perinnebiotoopit, peltojen metsäsaarekkeet, reunavyöhykkeet, puukujan- teet, vanhat kiviaidat ja -röykkiöt sekä kosteikot. Lisäksi mukaan valittiin joitakin maisemakohteita, joista hoito-ohjeita noudattamalla voidaan saada aikaan perin- nebiotooppien kaltaisia ympäristöjä. Lopulliseen raporttiin otettiin mukaan myös alueen historiasta ja vanhasta maankäytöstä kertovia kohteita kuten uitonranta Juu- järvellä.

Kaikkia lopulliseen raporttiin otettuja kohteita ei inventoitu alueiden laajuuden vuoksi. Tällaisia kohteita olivat esim. järvien ja jokien rantojen vanhat pensoittuneet niityt, joiden kasvillisuus oli useimmiten hyvin samanlaista kaikkialla. Rantojen kas- villisuudessa eroja olikin lähinnä vain lehtipuiden koossa ja määrässä, tosin valtaosa niityistä näyttää jääneen pois käytöstä suurin piirtein samoihin aikoihin 190–1960- luvuilla.

2.4

Tiedotus ja vuorovaikutus

Hankkeen käynnistymisestä ja pidettävästä yleisötilaisuudesta laadittiin lehdistö- tiedote, joka lähetettiin maakuntalehtiin ja paikallislehtiin. Tiedote ei valitettavasti ylittänyt uutiskynnystä, joten lehdistön kautta tieto hankkeesta ei levinnyt.

Kesäkuun alussa kylien asukkaita tiedotettiin projektista ja sen tiimoilta kesäkuun 21. päivänä järjestettävästä tiedotustilaisuudesta jakamalla postilaatikoihin tiedottei- ta, joissa kerrottiin alueella toteutettavasta LUMO- yleissuunnitelmasta, sen taustoista ja toteuttamisajankohdasta. Tiedotteita laitettiin myös Pirttikoskella olevan kaupan sekä Luusuan kyläseuran talon ilmoitustaululle. Muutamat yhteyshenkilöt, mm.

kyläseuran puheenjohtaja ja hankevetäjä, ottivat parhaansa mukaan yhteyttä kylien asukkaisiin ja informoivat tilaisuudesta. Tiedotustilaisuuden päätteeksi kyläkoululle jätettiin aiheesta materiaalia, jotta kyläläiset voisivat myöhemmin käydä tutustumas- sa LUMO-projektiin.

Juujärven nuorisoseuran talolla pidettiin tiedotustilaisuudessa olleen kyläläisen toimesta heinäkuun 11. päivän illalla pieni kokous. Kylän asukkaille kerrottiin alu- eella tehtävästä suunnittelusta ja mahdollisuudesta hakea tukea löytyvien kohteiden hoitoon. Lisäksi kyläläiset ehdottivat vielä joitakin kohteita, mm. vanhoja niittyjä ja myllyä, jotka kannattaisi käydä katsomassa. Tilaisuudessa vaihdettiin vielä yhteys- tietoja ja sovittiin mahdollisista tapaamisista.

Maastotöiden aikana tavattujen ihmisten kanssa pyrittiin aina keskustelemaan käynnissä olevasta projektista ja sen taustoista. Lisäksi kyläläisille kerrottiin, mistä olisi saatavissa lisää tietoa aiheesta, ja mihin virastoihin ja henkilöihin kannattaa ottaa yhteyttä erilaisia tukia haettaessa.

2.5

Ohjausryhmän toiminta

Hankkeen ohjausryhmään kuuluu maa- ja metsätalousministeriön ohjeistuksen mu- kaisesti MTK, TE-keskus, ko. kunta, ympäristökeskus ja Pro Agria. Jäseninä tässä oh- jausryhmässä olivat Päivi Lundvall Lapin ympäristökeskuksesta (pj.), Kaija Kinnunen MTK-Lapista, Osmo Saloniemi TE-keskuksen maaseutuosastolta ja Enni Ovaskainen Pro agriasta. Ensimmäisessä kokouksessa päätettiin valita LUMO-yleissuunnitte- lukohteeksi joku seuraavista alueista: Tervolan Kemijoen vartta ympäröivä alueet, Juujärven ja Luusuan kylät ympäristöineen tai Sodankylästä Unarin kylä. Lopulli- sesta kohteen valinnasta tehtiin päätös sähköpostikeskustelun kautta sen jälkeen, kun ohjausryhmän jäsenet olivat keskustelleet asiasta omissa organisaatioissaan ja puhuneet kuntien edustajien kanssa. Kohteen valinnan jälkeen ohjausryhmään pyy- dettiin mukaan Kemijärven kaupungin edustaja, maaseutusihteeri Markku Heikkilä.

Hankkeen ohjausryhmän ensimmäinen kokous pidettiin toukokuun 1. päivänä Rovaniemellä.

Osa ohjausryhmästä osallistui kesäkuun puolivälissä 21. päivä pidettyyn tiedotus- tilaisuuteen. Hanke eteni suunnitelmien mukaisesti, joten virallista ohjausryhmän kokousta ei pidetty. Ohjausryhmän lisäksi hankkeen toteuttamiseen osallistuivat aktiivisesti EU-projekti Telematiikka ja elämykset matkailupalveluiksi -hankkeen hankevetäjä Pekka Kurvinen sekä kyläläiset Anna-Maria ja Teuvo Alaluusua sekä Tuulikki Juujärvi.

Raportin kirjoitusvaiheessa elokuun alkupuolella ohjausryhmän jäsenille lähetet- tiin luonnos kommentoitavaksi. Elokuun 16. päivä järjestetyssä viimeisessä ohjaus- ryhmän kokouksessa näytettiin kuvia suunnittelualueelta ja kerrottiin, kuinka hanke oli edennyt ja mitä oli saatu aikaiseksi. Lisäksi ohjausryhmä kommentoi raporttia ja teki muutosehdotuksia, joiden avulla raportti saataisiin selkeämmäksi ja kattavam- maksi.

Suunnittelualueen yleiskuvaus

3.1

Arvokas maisema-alue

Vuonna 1992 laaditussa Ympäristöministeriön ympäristönsuojeluosaston maisema- aluetyöryhmän mietinnössä II Juujärven kylä on luettu valtakunnallisesti arvokkai- den maisema-alueiden joukkoon. Juujärvi edustaa Kemijoen keskijuoksun jokivarsi- asutusta, jolle ovat tyypillisiä avara jokilaakso ja sitä ympäröivät karut vaarat. Juujärvi kuuluu Peräpohjolan vaara- ja jokiseutuihin ja edustaa perinteistä maalaismaisemaa.

(Maisema-aluetyöryhmän mietintö II 199. Arvokkaat maisema-alueet. Ympäristö- ministeriö, ympäristönsuojeluosasto, mietintö 66/1992, Helsinki.)

Juujärvi sijaitsee Kemijoen jyrkkään mutkaan pistävässä niemessä, jota ympäröivät vaarat sekä idässä että etelässä. Niemeä vastapäätä on Juuvaara. Niemi on tasainen, ja kylän pellot viettävät loivasti rantaan asti. Kylän asutus on keskittynyt niemen alu- eelle, ja kylä onkin selkeä ja tiivis kokonaisuus, jonka arvoa perinnemaisemana lisää hyvin säilynyt perinteinen rakennuskanta. Pihapiireille ovat tyypillisiä neliömäinen yhdeltä sivulta avoin piha, rakennusten maalaamattomat hirsipinnat sekä erilaiset vanhaan maatalouteen liittyvät ulkorakennukset, esim. kesänavetat, riihet ja aitat.

Joissakin rakennuksissa kattomateriaalina on vielä käytetty päreitä. Kylämiljöön yhtenäisyyttä rikkovat uusi rakennuskanta ja joen säännöstelystä johtuva rantalinjan siirtyminen. (Maisema-aluetyöryhmän mietintö II 199. Arvokkaat maisema-alueet.

Ympäristöministeriö, ympäristönsuojeluosasto, mietintö 66/1992, Helsinki.)

Kuva 1. Juujärvelle tyypillistä loivasti rantaan viettävää peltoa. Taustalla näkyy Juu- vaara. Kuva Maria Väisänen.

Juujärvi itsessään on niemen pohjoispuolella oleva Kemijoen laajentuma, johon vesi virtaa vuonna 196 valmistuneen Seitakorvan voimalaitoksen juoksutuskana- van kautta. Niemeä vastapäätä joen itäpuolella on Juuvaara, jolle ovat tyypillisiä laaja-alaiset rakkarinteet. Etelässä maisemaan kuuluu Pajuvaara lehtimetsäisine läh- depurojuotteineen. Itse niemi, jolla kylä sijaitsee, on muodostunut joen kasaamista sedimenteistä. Kylän länsipuolella ovat soistuneet maat, ja pääasiassa kasvillisuus onkin karua. Kylän ympäristössä on paljon kasvatusmetsiä, ja metsät ovat tyypil- tään kuivia kangasmetsiä. Rantakasvillisuus on kärsinyt säännöstelystä. (Maisema- aluetyöryhmän mietintö II 199. Arvokkaat maisema-alueet. Ympäristöministeriö, ympäristönsuojeluosasto, mietintö 66/1992, Helsinki.)

Kylämiljöön muodostumiseen on vaikuttanut karjanhoitoon perustuva maatalous.

Lisäksi poronhoito ja uitto ovat jättäneet jälkensä kylään ja sen ympäristöön. Juujär- ven alueella on ollut asutusta jo kivikaudella, mistä ovat todisteena löydetyt vanhat asuinpaikat ja esineet. Vakituinen suomalaisasutus on alueella ollut jo 1000-luvulta lähtien, mikä osoittaa alueen olleen jo muinoin hyvää asuinseutua, josta on saatu riittävästi ravintoa metsästyksen, kalastuksen ja keräilyn sekä myöhemmin viljelyn ja karjan avulla. (Maisema-aluetyöryhmän mietintö II 199. Arvokkaat maisema-alueet.

Ympäristöministeriö, ympäristönsuojeluosasto, mietintö 66/1992, Helsinki.)

3.2

Harvinaiset ja uhanalaiset kasvit

Juujärven ja Luusuan kylien alueella esiintyy runsaasti uhanalaisia ja harvinaisia kas- vilajeja. Valtaosa alueella esiintyvistä uhanalaisista ja harvinaisista lajeista on perin- teisestä maataloudesta hyötyviä, ja senpä vuoksi pääosa tällaisten lajien esiintymistä löytyykin vanhoilta niitty- ja laidunalueilta, jotka ovat vielä pysyneet avoimina. Esi- merkkejä alueella esiintyvistä perinteisen maatalouden piirissä viihtyvistä kasveista ovat erilaiset noidanlukot, siperianvehnä sekä laaksoarho ja suomentähtimö.

Alueella esiintyy jonkin verran myös muita merkittäviä kasvilajeja, jotka kuuluvat Suomen vastuulajeihin. Suomen vastuulajit ovat Suomelle tai Pohjois-Euroopalle kotoperäisiä lajeja, joiden säilyttämisestä Suomella on kansainvälinen vastuu. Vas- tuu merkitsee lajin seurannan ja tutkimuksen tehostamista sekä lajin elinympäristön huomioon ottamista maankäytön suunnittelussa. Vastuulajeja valittaessa ohjearvona pidetään, että lajin Euroopan kannasta Suomessa on 1–20 %. Suomen vastuulajeihin kuuluu esim. lapinleinikki (Ranunculus lapponicus), jota esiintyy suunnittelualueella.

Vastuulajit eivät kuitenkaan varsinaisesti hyödy perinteisestä maankäytöstä, joten ne on jätetty tarkastelun ulkopuolelle.

Laaksoarhoa (Moehringia lateriflora) esiintyy Juujärvellä Juuniemen rannassa pelto- jen ja järven välisellä vyöhykkeellä sekä muilla vanhoilla niittyalueilla mm. Antinran- nassa. Luusuassa laaksoarhoa esiintyy myös vanhoilla niityillä. Luonnonsuojeluase- tuksen mukaan laaksoarho on uhanalainen, ja sen esiintymistä rajoittaa kaikenlainen rakentaminen, erityisesti vesirakentaminen. Laaksoarhon elinympäristöjä ovat lehto- metsät sekä järvien ja jokien rannat. Voidaan olettaa, että laaskoarhon esiintymät ovat alueella olleet aiemmin huomattavasti laajemmat, mutta Kemijoen rakentaminen on supistanut kasvin elinympäristöjen määrää.

Kuva 2. Laaksoarho on 5–20 cm kokoinen itäinen ja harvinainen laji, jota esiintyy jokitörmillä, rantapensaikoissa ja lehdoissa. Kasvi on monivuotinen ja muodostaa harvoja kasvustoja. Kukkia on vähän, ja lehdet muistuttavat hieman puolukan lehtiä.

Kuva Piia Juntunen.

Käärmeenkielikasveihin kuuluvia noidanlukkoja esiintyy suunnittelualueella nel- jää eri lajia useammassakin paikassa. Kaikki alueella esiintyvät noidanlukkolajit ovat direktiivilajeja eli Euroopan yhteisön erityisen tärkeinä pitämiä. Alueella kasvaa keto- noidanlukkoa (Botrychium lunaria), pohjannoidanlukkoa (B. boreale), suikeanoidanluk- koa (B. lanceolatum) sekä ahonoidanlukkoa (B. multifidum). Aho- ja ketonoidanlukko ovat yleisempiä (silmälläpidettäviä), kun taas suikea- ja pohjannoidanlukko ovat uhanalaisia. Noidanlukkoja esiintyy suunnittelualueella vanhojen tilojen pihapii- reissä sekä tienhaaroissa ja urheilukentällä, joissa maanpinta kuluu ja halkeilee. Noi- danlukkojen elinympäristöjä ovat pääsääntöisesti kuivat niityt ja kedot, hakamaat ja lehdesniityt sekä tuoreet niityt ja järvien ja jokien niitty- ja luhtarannat. Ulkonäöltään noidanlukot ovat vaatimattomia mutta kuitenkin erikoisia. Pienen kokonsa vuoksi niitä on melko vaikea havaita muun kasvillisuuden joukosta.

Kuva 5. Pohjannoidanlukko on harvinainen pohjoiseen painottunut laji, jota esiintyy laitumilla, niityillä ja kalkki- pitoisilla alueilla. Lehti on muodoltaan puikean kolmio- mainen, ja siinä olevat liuskat ovat vinoneliömäisiä ja peittävät usein toisiaan. Kuva Piia Juntunen.

Kuva 4. Ahonoidanlukko on 5–25 cm kokoinen myöhäiskesän kasvi, jota esiintyy mm. kuivilla ja hiekkaisilla kedoilla. Lehti on nahkea ja usein maata vasten painautunut. Itiöpesäkkeistö eli kukinto on pitkäperäinen ja usein punertava.

Kuva Piia Juntunen.

Kuva 3. Suikeanoidanlukko on myös 5–25 cm kokoinen ja esiintyy niityillä, laitumilla ja rantatörmillä sekä kallio- niityillä. Itiöpesäkkeistö on hyvin lyhytperäinen. Lehden lapamainen osa on kolmiomainen ja kellanvihreä.

Kuva Tanja Kyykkä.

Suomentähtimöä (Stellaria fennica) kasvaa myös vanhoilla niittyalueilla Juujärvellä Antinrannassa ja Luusuan kylän alueella. Suomentähtimö kuuluu Suomen vastuula- jeihin, ja se on silmälläpidettävä laji. Suomentähtimöä esiintyy järvien ja jokien niitty- ja luhtarannoilla sekä avoimilla tulvarannoilla ja Itämeren niitty- ja luhtarannoilla.

Kasvilajin esiintymistä uhkaava tekijä on vesien rakentaminen.

Alueella esiintyy myös tataarikohokkia (Silene tatarica), joka ei varsinaisesti hyödy perinteisestä maanviljelystä mutta on kuitenkin uhanalainen laji. Myös tataarikoho- kin suurin uhkatekijä on vesien rakentaminen. Sen esiintymisaluetta ovat järvien ja jokien hietikko-, sora- ja kivikkorannat, tienvieret ja ratapenkereet. Tataarikohokkia esiintyy vanhassa joenuomassa, joka kulkee Päiväjoen pohjoispuolella Juujärven alueella.

Perinteisestä maankäytöstä hyötyviä merkittäviä kasvilajeja ovat myös siperian- vehnä (Elymus fibrosus) ja musta-apila (Trifolium spadiceum). Siperianvehnää kasvaa Antinrannassa, ja sen esiintymisalueita ovatkin järvien ja jokien niitty-, luhta- ja hietikkorannat, tienvieret ja ratapenkereet. Siperianvehnä on uhanalainen laji, jonka tunnistaa helpoiten nuokkuvasta tähkästä. Musta-apilaa kasvaa Juujärvellä Päiväjoen suunnalla. Musta-apilan tyypillisiä habitaatteja ovat tuoreet niityt, ruderaattialueet, tienvieret ja ratapenkereet sekä hakamaat ja lehdesniityt. Musta-apilan levinneisyyttä uhkaa avoimien alueiden sulkeutuminen.

Suunnittelualueella kasvaa myös runsain mitoin harvinaista pulskaneilikkaa. Puls- kaneilikan kasvuympäristöjä ovat hiekkaiset laitumet, jokitörmät, niityt ja pientareet, joita esiintyy tyyppilisissä vanhoissa perinnemaisemissa. Myös muita perinteisestä maankäytöstä hyötyviä kasvilajeja esiintyy suunnittelualueella. Tällaisia lajeja ovat kellosinilatva, kissankäpälä, mesimarja, kissankello ja päivänkakkara. Nämä lajit ovat vielä melko tavallisia mutta harvinaistuneet habitaattien vähentyessä viime vuosina.

Putkilokasvien lisäksi alueella on lisäksi pari harvinaista sammallajia, viitasammal (Leskea polycarpa) ja tulvasammal (Myrinia pulvinata).

Kuva 7. Kellosinilatva on pohjoinen ja melko harvinainen laji, joka viihtyy pajuviidoissa, lehdoissa, niityillä ja vanhoilla asuma- ja savottakentillä. Kellosinilatvalla on pihlajamaiset lehdet ja sininen kellomainen kukka.

Kukinto voi olla joskus myös valkoinen, jolloin on kyseessä albiino. Kellosinilatvaa käytetään koristekasvina puutarhoissa, ja se kuuluu myös Suomen vastuulajeihin.

Kuva Maria Väisänen.

Kuva 6. Mesimarja kukkii kesä–heinäkuussa.

Se on vielä melko yleinen ja esiintyy mm.

kosteilla niityillä ja pientareilla. Mesimarja hyötyy perinteisestä maataloudesta ja onkin viime vuosina alkanut harvinaistua sopivien elinympäristöjen häviämisen myötä.

Kuva Maria Väisänen.

Kuva 8. Kissankäpälä kukkii touko–kesä- kuussa. Se on melko yleinen laji, joka viihtyy karuilla ja hiekkaisilla mailla kuten niityillä, kedoilla ja laitumilla. Kasvin lehdet ovat huopakarvaiset, ja kukinto muistuttaa käpälää. Hedekukat ovat valkoiset, emikukat vaaleanpunaiset.

Kuva Maria Väisänen.

Kuva 9. Siperiansinivalvatti kukkii heinä–elokuussa.

Se on melko harvinainen ja esiintyy mm. ranta- niityillä, ojissa ja tienvarsilla. Kasvi on monivuotinen, sen varsi on haaraton ja lehdet suikeat ja tumman- vihreät. Kukat ovat väriltään siniset.

Kuva Maria Väisänen.

Kuva 10. Pulskaneilikka on harvinainen heinä–syyskuussa kukkiva kasvi, jota suunnit- telualueella kasvaa kuitenkin runsain mitoin.

Pulskaneilikka viihtyy hiekkaisilla laitumilla, jokitörmillä, niityillä ja pientareilla. Kasvi on helppo tunnistaa vaaleanpunaisesta kukasta, jonka terälehdet ovat liuskottuneet.

Kuva Tanja Kyykkä.

3.3

Maankäytön historia

Ensimmäiset kohdealueen ihmisvaikutuksen merkit syntyivät Neitilästä, jossa on 6 750–7 310 vuotta vanhoja jäänteitä komsalaisesta asutuksesta, ja lisäksi sieltä on löydetty myös vanhoja verkkojen painoja sekä rautasulattamo, jotka osoittavat alueen asutuksen olevan hyvin pitkäaikaista. Paitsi Neitilässä kivikautisia asuinpaikkoja on jäljellä useita kymmeniä myös muualla Luusuassa ja Juujärvellä. Kemijoen ranta Luusuasta aina Rovaniemelle asti oli ennen kivikauden pyytäjien suosimaa aluetta. Joessa oli runsaasti lohta ja siikaa, mikä hou- kutteli alueelle väestöä. Pysyvä länsisuomalainen talonpoikaisasutus tuli Kemijoen suulle ja ylemmäs jokivarteen varhaiskeskiajalla 1200–1300-luvuilla. Kemijärvi asutettiin 1600-luvun kuluessa, ja sen ensimmäinen asukas oli Paavo Halonen, joka pystytti talonsa Kemijärvelle 1620-luvulla. Luusuassa ja Luusuan eteläpuolella Kemijoen varrella on saattanut olla myös muita uudisasukkaita. Tuulaniemi ja sittemmin vedenpinnan alle jäänyt Tuulansaari, jotka olivat hyviä kalapaikkoja, asutettiin viimeistään 1700-luvun alkupuolella. Kemijärven alueella varhaisimmat pellot tehtiin hietamultarinteille. Viljan kasvua haittasivat kuitenkin halla ja tul- vat, jotka olivat Kemijokivarren vaiva. Peltojen raivaus tapahtui joko kuokalla tai kaskeamalla ja vaati paljon työvoimaa, mikäli hevosia ei ollut. Vähitellen asutus levisi Kuumaniemeltä ja Luusuasta muuallekin Kemijärvelle. Uudisraivauksen huiput ajoittuvat 1750–1760-luvuille ja 1800-luvun vaihteeseen. Asutuksen alkuaikoina pääasiallinen elanto saatiin kalastuksesta ja metsästyksestä, mutta nopeasti myös karjatalouden osuus alkoi kasvaa. Kemijärvellä pellot olivat pääsääntöisesti melko hyviä, usein savimaita tai hiekan ja mullan sekoituksia. Pelloista nousevia kiviä koottiin kiviaidoiksi, joiden uskottiin lisäävään kasvuvoimaa, sillä kiviaita sitoi itseensä lämpöä. Pelloilla viljeltiin ohraa ja ruista, joista ohra tuli suositummaksi ja saavutti Pohjois-Suomen valtaviljan aseman. Alueen kolmas tärkeä viljakasvi oli nauris, jota kasva- tettiin kaskissa ja kesantopelloissa ennen perunan viljelyn yleistymistä. Laajat tulvaniityt olivat maiseman erikoispiirre. Kevättulvien liete lannoitti niityt ja esti sammalen ja pensaiden kasvun. Laajojen niittyalueiden ansiosta alueella pystyttiin pitämään paljon karjaa, mikä puolestaan mahdollisti suurempien peltoalojen viljelyn. Rantaniityistä lähes puolet oli sara- niittyjä. Tämän lisäksi oli vielä vesijättömaan niittyjä, kovapohjaisia erilaista heinää kasvavia niittyjä, suoheinäniittyjä, kuivattuja järvenpohjia ja paisutusniittyjä. Laajojen rantaniittyjen johdosta karjanhoidosta tulikin talouden tukipylväs. Kotieläiminä pidettiin lehmiä ja hevosia

Kuva 11. Kissankello on vielä melko yleinen heinä–syys- kuussa kukkiva kasvi, jota esiintyy mm. niityillä, pientareilla ja laitumilla. Kissankellon aluslehdet ovat ruodilliset ja pyöreät, kun taas varsilehdet ovat kapean suikeat. Kukka on vaaleansininen.

Kuva Päivi Lundvall.

sekä lampaita. Alueella käytettiin myös paljon yksivuoroviljelyä, joka oli mahdollista suuren karjamäärän ansiosta. Rikkaruohojen kasvu vältettiin muokkaamalla maata runsaasti ja kes- annoimalla maa joka toinen vuosi. Poronhoito toi merkittävän lisän kemijärveläisten talojen tuloihin. Tukkien uitto Kemijokea pitkin alkoi 1900-luvun alussa ja päättyi vasta 1990-lu- vun puolella. Uiton kämpät ja kentät toivat oman lisänsä alueen maisemakuvaan ja samalla loivat elinympäristöjä kasveille, jotka viihtyivät niiden läheisyydessä. Isonjaon yhteydessä 1800–1900-lukujen vaihteessa Luusuan ja Juujärven alueelle lohkottiin lisää tiloja. Peltoja ja muita maa-alueita yhdistettiin siten, että saatiin aikaiseksi isompia kokonaisuuksia. Isonjaon aikana todettiin, että luonnonniityt olivat Kemijärven alueella hyvät, minkä vuoksi maata annettiin tilaa kohden vähemmän kuin muualla maassa (1 800 ha/tila). (Rytkönen, R. 1990:

Kemijärven historia I. Karisto Oy, Hämeenlinna.)

Nykyisin Juujärven ja Luusuan alueella on viisi lypsykarjatilaa, kolme lihanauta- tilaa, kaksi lampolaa, yksi hevostila sekä kolme kasvinviljelytilaa ja 11 porotilaa.

3.4

Kemijoen rakentaminen

Toisen maailmansodan jälkeen vuonna 19 solmitussa rauhassa Suomi menetti kolmanneksen rakennetusta vesivoimastaan. Sotakorvausten maksaminen ja maan jälleenrakentaminen vaativat kuitenkin runsaasti energiaa. Tarvittiin vesivoimaa, jota löytyi Pohjois-Suomesta. Kemijoki Oy perustettiin vuonna 19. Vesistön kosket saatiin valjastetuiksi yhtenäisen suunnitelman mukaisesti, kun kaikki kosket olivat yhden tahon omistuksessa. Kemijärven ja Juuniemen välinen Neitikosken, Härjän- kurkun, Seitakorvan ja Juukosken koskijakso padottiin Seitakorvan voimalaitokseen.

Rakennustyöt aloitettiin vuonna 199. Kemijoen rakentamisen yhteydessä havaittiin, että Kemijärven vedenpintaa tulisi säännöstellä säännöllisen ja riittävän vedenvirta- uksen takaamiseksi voimalaitoksiin. Luontaisestikin Kemijärven veden pinta vaihteli huomattavasti syys- ja kevättulvien vuoksi. Tulvavesi vei mukanaan jokivarsi-, saa- risto- ja järvenrantaniityiltä koottuja heiniä. Toisaalta kevättulvat toivat mukanaan lannoittavaa lietettä, josta luonnonniityt saivat kasvuvoimansa. (Kuosmanen, R. 198:

Kemijärven historia II. Koillis-Lapin kirjapaino.)

Tulvien välttämiseksi suunniteltiin ensin Kemijärven niskan perkaamista, mut- ta vuonna 196 perkaussuunnitelma vaihdettiin säännöstelysuunnitelmaksi. Sään- nöstelyn suunnitteluvaiheessa todettiin, että säännöstely merkitsisi huomattavaa tuotannon laskua karjavaltaisessa maataloudessa, jonka tuotanto riippui niityistä.

Maatalouden tuotanto laskikin alueella 2 %, ja sodan jälkeen alkanut maatalouden nousu ja edistyminen katkesi 1960-luvun lopussa ja 190-luvun alussa. (Kuosmanen, R. 198: Kemijärven historia II. Koillis-Lapin kirjapaino.)

Kuva 12. Vuonna 1958 Kari- niemen ja Kulmungin suun- nalla näytti vielä tällaiselta.

Kulmungin rantaniityllä voi erottaa USA:sta tuodun kaivinkoneen, jonka avulla säännöstelykanava kaivettiin.

Kuva Kemijoki Oy:n arkis- tosta.

Kemijärven säännöstelylaki astui voimaan vuonna 1960, ja tuolloin aloitettiin maa- alueiden hankinta. Kemijoki Oy:n miehet suorittivat maanostot ja valtion virkamiehet puolestaan vastasivat korvaussopimusten laatimisesta. Viljelys- ja rakennusvahin- kojen estämiseksi rakennettiin seitsemän pengertä pumppuasemineen mm. Luusu- an itä- ja länsirannalle. Tästäkin huolimatta säännöstelyn seurauksena Kemijärven sulanaikaisen keskimääräisen vedenkorkeuden alle jäi 8 00 hehtaaria maata, josta 60 hehtaaria oli peltoa ja 2 00 hehtaaria niittyä. Kaikkiaan säännöstelystä aiheutui vahinkoja 1 000 hehtaarin suuruiselle alueelle ja 1 600 tilalle. (Kuosmanen, R. 198:

Kemijärven historia II. Koillis-Lapin kirjapaino.)

Kemijärven pinnan säännöstely hoidetaan Seitakorvan voimalaitoksen padon avulla. Veden johtamiseksi rakennettiin kahdeksan kilometrin mittainen säännös- telykanava. Kanavan varrella on muutamia juoksutusputkia, joiden kautta vettä virtaa Karjakanselälle. Virtaus ja veden vaihtuvuus ei kuitenkaan ole riittävä, minkä seurauksena Karjakkajärven tila on huonontunut. Kanavan rakentaminen muutti myös voimakkaasti Luusuan maisemaa. Säännöstelyn seurauksena monet alueen kaivoista kuivuivat, kalat katosivat, veden laatu heikkeni ja ennen hienot hiekkaran- nat sortuivat. Hetkellisesti Kemijoen rakentaminen toi alueelle kuitenkin vaurautta ja vilkastutti kylien elämää. (Kuosmanen, R. 198: Kemijärven historia II. Koillis-Lapin kirjapaino.)

Kuva 13. Ennen säännöstely- kanavan rakentamista Luusuan seudulla oli runsaasti alavia saaria, joita niitettiin. Kuvan etuosassa näkyy Karjakka ja takaosassa Luusuansaari ja Itäranta. Kuva Kemijoki Oy:n arkistosta.

Luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitelma

4.1

Kohteet ja karttamerkinnät

Maastoinventoinnissa löytyi kohteita kaikkiaan 10 kappaletta, joista joitakin kohteita yhdistämällä ja karsimalla saatiin lopulliseen raporttiin yhteensä 8 kohdetta. Kohtei- den karsimisessa käytettiin valintaperusteina kohteiden monimuotoisuutta ja laaja- alaisuutta, jotta saataisiin muodostettua kohteista laajempia kokonaisuuksia. Myös kohteen sijainti kokonaisuuden kannalta oli merkittävä valintakriteeri. Kohteista etusijalle pääsivät sellaiset, joihin oli mahdollista hakea maatalouden ympäristötuen erityistukea. On kuitenkin hyvin mahdollista, että alueella on muitakin maatalouden erityistukikelpoisia kohteita kuin suunnitelmassa mainitut. Kohteet on numeroitu pohjoisesta etelään.

Lopullisista kohteista on laadittu kohdekartta, jossa näkyy kohteiden sijainti. Li- säksi kohteista tehtiin hoitosuosituskartta, jossa näkyy kullekin kohteelle suositeltu pääasiallinen hoitomuoto. Kohteet on jaoteltu ryhmiin, joista suurin on ehdottomasti perinnebiotooppien ryhmä. Perinnebiotoopeista puolestaan valtaosa oli niittyä, mutta myös hakamaita oli yllättävän paljon. Kaikki muut ryhmät (kiviaidat, metsäsaa- rekkeet ja reunavyöhykkeet) jäivät selvästi vähemmistöön. Jonkin verran oli myös pienempiä peltoon rajautuvia alueita, jotka ovat tärkeitä sekä maiseman että lajiston kannalta. Esimerkiksi läpi peltojen kulkevat pensoittuneet ojat, joiden varrella siellä täällä kasvaa isompiakin puita, toimivat eläimille kulkuväylinä.

Juujärven ja Luusuan kylien alueelle tunnusomaisia piirteitä ovat jokien ja järvien varsien vanhat niittymaat, jotka ovat viime vuosikymmenten aikana metsittyneet.

Oman leimansa alueelle tuovat Kemijoen rakentamisesta ja Kemijärven säännöstelys- tä aiheutuneet muutokset, joiden seurauksena suuria niittyalueita on jäänyt veden- pinnan alle. Myös vesistöjen rantojen kortekasvustot ovat kyläläisten mukaan vuosi vuodelta levinneet. Viime vuosien aikana kylien alueella on monelta tilalta lopetettu karjanpito, minkä seurauksena monet pellot ovat alkaneet, niittyjen lisäksi, pensoittua ja kasvaa umpeen. Nämä pellot eivät välttämättä ole luonnon monimuotoisuuden kannalta kovinkaan merkittäviä, mutta maisemallisesti ne ovat tärkeitä.

Kohteiden rajoja määritettäessä on pyritty noudattamaan kartoissa näkyviä pel- tojen ja tilojen rajoja. Alueiden pinta-aloja ei kuitenkaan ole laskettu. Joidenkin koh- teiden rajaus suoritettiin isojaon aikaisten karttojen pohjalta, sillä joitakin alueita, esim. vanhoja joenvarsiniittyjä, ei enää oltu merkitty uusiin karttoihin, eikä maastossa rajausta pystynyt suorittamaan riittävän tarkasti. Kun kohteiden hoidolle haetaan rahoitusta, on alueiden rajaus kuitenkin syytä varmistaa.

4.2

Kohdekuvaukset ja hoitosuositukset

1. Perinnebiotooppi, Lautasalmen niittylaikku

Sijainti: Lautasalmen luoteispuolella oleva pieni saari.

Kuvaus: Saarella kasvaa kuivaa kangasmetsää. Saaren toisessa laidassa pienessä rin- teessä on talo pihoineen. Rinteessä on ketomainen alue, jonka alalaidassa on peruna- ja mansikkamaa sekä tyrnipensaita. Rannalla on iso kivi, lato sekä kuivunut lähde. Saaren toisessa päässä on peurakuoppia. Niityllä kasvaa

niittysuolaheinää, puna-ailakkia, voikukkaa, siankärsämöä, poimulehteä, heiniä, niittyleinikkiä sekä vanhassa perunamaassa peltolemmikkiä ja -or- vokkia sekä pihasauniota ja jauhosavikkaa.

Hoito: Niityn niittäminen ja niittojätteen pois kerääminen.

2. Muu LUMO:n kannalta tärkeä ympäristö, Lautasalmen pellot Sijainti: Lautasalmen länsipäässä oleva ranta-alue.

Kuvaus: Saaren läntisessä päässä rannan tuntumassa sijaitseva hevostila. Talon ym- pärillä rannassa on laajat pellot, jotka aiemmin ovat olleet luonnonniittyä.

Pelloista niitetään hevosille heinää, ja hevoset myös laiduntavat rantapel- loilla aidatuilla alueilla. Rannan tuntumassa on isot järvikortekasvustot.

Rannassa on myös säilynyt vanha kirjolohen kasvatusallas. Niemen kärjessä peltojen keskellä sijaitsee vanha päärakennus, lisäksi rannassa on myös muita rakennuksia, kuten sauna, lato sekä kelkkakatos. Pellon tuntumassa ja pihan alueella kasvaa pajukkoa, koivua ja kuusta. Pellolla kasvaa timotein ja muiden heinien lisäksi niittyleinikkiä, maitohorsmaa, voikukkaa, siankär- sämöä ja pelto-ohdaketta.

Hoito: Perinnemaiseman hoidoksi riittää pellon avoimena pitäminen niittämällä ja laiduntamalla. Jos alue kuitenkin halutaan palauttaa takaisin niittymäi- seen muotoon, tulee pellon ravinnetasoa pyrkiä alentamaan. Tämä tapahtuu joko niittämällä alue ja poistamalla niittojäte useampaan kertaan kesässä tai sitten laiduntamalla. Laidunnuksen yhteydessä eläimille ei saa antaa kivennäisten lisäksi muuta lisäravintoa.

Kuva 14. Lautasalmen rannalla olevaa alavaa peltoa, jota sekä niitetään että laidunnetaan.

Kuva Maria Väisänen.

3. Metsäsaareke, Oilunganniemi

Sijainti: Oilunganniemen kärjessä peltojen keskellä oleva metsäsaareke.

Kuvaus: Metsäsaareke sijaitsee pienen kummun päällä vähän matkan päässä pää- rakennuksen takana. Saarekkeessa on kaksi melko hyvin säilynyttä aittaa sekä kolmas rakennus, joka on ilmeisesti toiminut varastona. Aittojen välissä kasvaa katajaa, pihlajia ja koivuja. Kenttäkerroksessa kasvaa kultapiiskua, puolukkaa, oravanmarjaa, maitohorsmaa sekä heiniä ja vadelmapensaita.

Hoito: Saarekkeesta tulisi kaataa pois muutama puu, jotta kulttuurimaisema avau- tuisi. Isoja puita tulisi kuitenkin säästää. Varastorakennuksen korjaus.

4. Perinnebiotooppi, Oilunganniemen vanha niitty- ja hakamaa Sijainti: Oilunganniemen kärjessä niemen etelärannassa.

Kuvaus: Eteläpuolella oleva ranta-alue, joka on ennen ollut niitty- ja hakamaana.

Myöhemmin Kemijoen rakentamisen ja Kemijärven säännöstelyn yhtey- dessä rannalle on rakennettu hiekkaharjanne. Alueella kasvaa koivua, pih- lajaa ja katajaa. Kenttäkerroksessa ovat valtalajeina timotei, vadelma, korte, niittynurmikka, metsäkurjenpolvi, leinikit, puna-apila, niittysuolaheinä, heinätähtimö, ruohokanukka, poimulehti ja mustikka. Rannan tuntumassa on kaksi lahoa venettä, vanha työkone sekä kaksikerroksinen lato. Rannassa kasvaa myös harvinaista pohjannoidanlukkoa.

Hoito: Rannan raivaus ja niitto tai laidunnus.

5. Perinnebiotooppi, Ulkuniemen rantaniitty

Sijainti: Ulkuniemen pohjoispuolella maantien vieressä oleva ranta-alue.

Kuvaus: Talojen ja kesämökkien pihoilta rantaan laskeutuvaa alavaa vanhaa ranta- niittyä, jolta on näköyhteys maantielle ja Lapinselälle. Rantaa niitetään osana pihapiiriä. Rannassa säilytetään myös veneitä. Rantaniityn itäpuolella alkaa pelto, joka jatkuu Ulkuniemen itärannalle asti. Rantaniityllä kasvaa koivua, pihlajaa, pajua, mäntyä ja kuusta. Kenttäkerroksessa kasvaa vadelmaa, mai- tohorsmaa, mesiangervoa, hiirenvirnaa, niittyleinikkiä, niittysuolaheinää, voikukkaa, pelto-ohdaketta, erilaisia heiniä, pietaryrttiä, saroja, järvikortet- ta, rantatädykettä sekä valko- ja puna-apilaa ja metsäkurjenpolvea. Ranta- niityltä ylöspäin noustaessa pellolla olevalla kummulla on vanha aitta.

Hoito: Rannan säilyttäminen avoimena niittämällä, kuten tähänkin asti. Rannalla kasvavan pihlajan säilyttäminen.

Kuva 15. Ulkuniemen rannassa olevaa kosteaa niittyaluetta. Niityn keskiosassa pihlajan ympärillä on kuivempi ketomainen alue, jolla kasvaa mm. niittysuolaheinää.

Kuva Maria Väisänen.

6. Perinnebiotooppi, Ulkuniemi

Sijainti: Ulkuniemen itäisessä kärjessä peltojen läpi vievän kärrytien päässä oleva tila.

Kuvaus: Vanha tila sijaitsee peltojen takana järven rannassa. Tilaan kuuluu pääraken- nuksen lisäksi uusi sauna, kota, kaksi aittaa sekä varastorakennus, autokatos ja kasvihuoneet. Lisäksi pihassa on vinssikaivo. Navettarakennus on tuhou- tunut tulipalossa. Tila on ennen ollut suuri, ja siellä on ollut useampiakin hevosia sekä oma mylly. Itse taloa ympäröivät maat ovat olleet peltoa, ja ranta on ollut niittynä. Rannan tuntumassa kasvaa isoja koivuja, mäntyjä, kuusia sekä yksi iso raita. Pihapiirissä kasvaa mesiangervoa, kurtturuusua,

pietaryrttiä, kissankelloa, siankärsämöä, valkoapilaa, niittysuolaheinää, koi- ranputkea, maitohorsmaa, heiniä, vadelmaa ja kellosinilatvaa. Rannassa, venepaikan vieressä, kasvaa tiheää puustoa, kortetta, metsätähteä, ruoho- kanukkaa, metsäkurjenpolvea, katajaa ja juolukkaa.

Hoito: Piha-alueen niittäminen ja niittojätteen pois kerääminen. Rannassa kasva- van puuston harventaminen ja raivaaminen suurimpia lehtipuita säästäen.

Rantaan on hyvä jättää myös pienempiä puu- ja pensasryhmiä sinne tänne maaperää sitomaan ja estämään rannan sortumista. Rannan avoimena pi- täminen joko niiton tai laidunnuksen avulla.

7. Perinnebiotooppi, Ulkuniemi

Sijainti: Ulkuniemen pohjoisrannalla maantien länsipuolelle jäävä vanha pelto- laikku.

Kuvaus: Pelto on aiemmin ollut niittyä, ja se alkaa tien laidasta ja jatkuu rantaan asti. Pellon poikki kulkee voimalinja, ja pellon ympärillä kasvaa puustoa.

Rannassa koivikko on alkanut levittäytyä pellolle. Pellolla kasvaa nuorta koivikkoa ja pajukkoa sekä mäntyä. Kenttäkerroksessa kasvaa niittyleinik- kiä, valko- ja puna-apilaa, niittysuolaheinää, pikkulaukkua, metsäkortetta, siankärsämöä sekä metsä- ja kangasmaitikkaa.

Hoito: Pellon raivaus ja näkymän avaaminen vesistöön. Alueen niittäminen um- peenkasvun estämiseksi.

8. Muu LUMO:n kannalta tärkeä ympäristö, Ulkuniemi

Sijainti: Ulkuniemessä Palonniementien ja maantien väliin jäävä vanha pelto.

Kuvaus: Pelto on tiheän puuston ympäröimä, ja puusto on alkanut levittäytymään reunoilta myös pellon ojiin. Pellolla kasvaa paljon pajukkoa sekä mäntyä, kuusta ja koivua. Kenttäkerroksessa kasvaa heiniä, leinikkiä, kangasmai- tikkaa, valko- ja puna-apilaa, puolukkaa, niittysuolaheinää, kanervaa, syys- maitiaista, siankärsämöä, jouhivihvilää ja nurmipiippoa. Pellolla kasvaa myös paljon päivänkakkaraa, joka on viime vuosina harvinaistunut sopivien elinympäristöjen kadotessa.

Hoito: Pensaikon ja puuston raivaaminen ja harventaminen. Niitto umpeenkasvun estämiseksi.

9. Muu LUMO:n kannalta tärkeä ympäristö, Ulkuniemi

Sijainti: Ulkuniemen eteläkärjessä, rivitalojen kohdalta oikealle kaartuvan tien pääs- sä olevan tilan pihapiiri ja tien pientareet.

Kuvaus: Tilaan kuuluu päärakennus, varastorakennus, pari aittaa ja lato. Pihapiiriä ympäröi aita. Talon ympäristö on peltoa. Rannassa kasvaa haapoja ja niiden juurella rantatädyketta ja ruohokanukkaa. Itse pihapiirissä kasvaa isoja koi- vuja, pihlajia sekä tuomi ja mänty. Kenttäkerroksessa kasvaa kissankelloa, juhannusruusua, siankärsämöä, juolavehnää, maitohorsmaa, kellosinilat- vaa, mesiangervoa, mustikkaa, kultapiiskua, oravanmarjaa, metsätähteä, pulskaneilikkaa, ahomataraa, kulleroa ja metsäkurjenpolvea sekä koiran- putkea ja timoteita.

Hoito: Pihan ja pihaa ympäröivän pellon niittäminen. Piharakennusten ympärillä kasvavan mesiangervopusikon raivaaminen.

10. Perinnebiotooppi, Tuulaniemen vanhat rantaniityt

Sijainti: Luusuassa, Tuulaniemen pohjoisimmassa kärjessä Tuulaniemen tilan pelto- jen ja rannan välisellä vyöhykkeellä

Kuvaus: Tuulaniemen tilaa ympäröivät vanhat alavat rantaniityt, jotka toimivat myö- hemmin myös laitumena. Alue ympäröi korkeammalla kummulla olevaa peltoa ja rajautuu järveen. Suuri osa Tuulaniemen niityistä onkin jäänyt veden pinnan alle Kemijärven säännöstelyn jälkeen. Pellon tuntumassa olevalla vyöhykkeellä kasvaa koivua, kuusta, pihlajaa sekä pajukkoa ja siellä täällä melko suuria pilarimaisia katajia. Aivan rannassa on laajoina kasvustoina pajuja, jotka kasvavat vesirajaan asti. Kenttäkerroksessa kasvaa heiniä, ahomataraa, saroja, kurtturuusua, nokkosta, koiranputkea, mesi- angervoa, ruohokanukkaa, niittyleinikkiä, puna-ailakkia, metsämaitikkaa, metsäkurjenpolvea, mesimarjaa, niittysuolaheinää, luhtakuusiota, maarian- kämmekkää ja kissankäpälää. Niityn ja pellon rajassa on joitakin vanhoja rakennuksia, kuten kuivuri ja aittoja. Osa rakennuksista on jo melko huo- nossa kunnossa ja osittain lahonnut.

Hoito: Vesirajassa kasvavan pajukon raivaaminen kokonaan pois. Muun puuston harventaminen ja raivaaminen harkiten säästäen isoimpia lehtipuita ja kata- jia siellä täällä. Koko niittyalueen umpeenkasvun estäminen laiduntamalla.

Kuva 16. Entistä niitty- ja hakamaata Tuulaniemen rannassa (kohde 10). Pellon laidassa on vanhoja rakennuksia, mm. aittoja ja kuivuri, jonka tunnistaa pitkästä savupiipusta. Kuva Maria Väisänen.

11. Muu LUMO:n kannalta tärkeä ympäristö, Tuulaniemi

Sijainti: Luusuassa, Tuulaniemessä Kulmungin tilan navettarakennuksen taakse laskeutuva rantavyöhyke.

Kuvaus: Navetan takana olevassa rinteessä on karja-aitaus sekä kesänavetta ja lato.

Navetan takana kulkevan rantatien varressa on kolme aittaa, jotka on raken- nettu 100–1800-lukujen vaihteessa. Isonjaon aikoihin alue on ollut pääosin peltoa, peltojen reunat niittyä ja ranta melko puustoista. Sittemmin alue on ollut peltona ja karjan laitumena aina viime vuosiin asti. Rannassa kas- vaa isoja haapoja, raitoja ja pihlajia. Kenttäkerroksen yleisimpiä lajeja ovat piha- ja peltosaunio, hevonhierakka, lutukka, siankärsämö, koiranputki, kultapiisku, peltotaskuruoho, jauhosavikka ja pihatatar.

Hoito: Peltoalueiden niittäminen avoimuuden säilyttämiseksi. Rannassa olevien rakennusten korjaaminen ja kasvavan pajukon raivaaminen. Aluetta voi- daan myös hoitaa perinnebiotooppina, jolloin niittojäte pitää kerätä pois ravinnetason alentamiseksi. Kohdetta voidaan hoitaa myös laiduntamalla.

12. Perinnebiotooppi, Kaappelantien varren vanhat niityt

Sijainti: Luusuassa Kaappelantien varressa heti maantienlaidasta lähtevä tien itä- puolelle jäävä niittyalue. Kuusikummun kohdalla niittyalue laajenee syvem- mälle metsään, ja Koivuharjun kohdalla niittyalue ulottuu tien toisellekin puolelle rantaan asti. Alue jatkuu tien molemmin puolin vaihtelevan levyi- senä vyöhykkeenä ja päättyy Piikki-Vainaan niittyyn.

Kuvaus: Niittyalue on ollut käytössä isonjaon aikoihin 190-luvun loppupuolella ja vielä sen jälkeenkin. Niittyaluetta on ilmeisesti myös laajennettu ison- jaon jälkeen, ja vielä 190-luvun loppupuolella ainakin osia suuremmasta kokonaisuudesta on vielä niitetty. Kohteen alkupuolella Kaappelantien ja maantien risteyksessä alueen vieressä kulkee voimalinja. Kohteen puuston ikä ja tiheys vaihtelee alueen eri osissa ollen talojen kohdalla aina harvem- paa. Myös peltoja ympäröivät alueet ovat avoimempia, ja lisäksi Kuusikum- mun kohdalla metsän keskellä on selvä avoimempi laikku, josta on ainakin osittain raivattu puustoa pois. Pääosin alueella kasvaa nuorta koivikkoa ja erityisesti tienlaidassa ja ojissa tiheää pajukkoa, kuten kiilto- ja pohjanpajua.

Myös pihlajaa, mäntyä sekä kuusta ja katajaa kasvaa, tosin vähemmässä määrin. Kenttäkerroksessa kasvaa runsaasti metsäkortetta, maitohorsmaa, metsätähteä, viiltosaraa, juolukkaa, puolukkaa ja mustikkaa, suopursua, kangasmaitikkaa, puna-ailakkia, metsäkurjenpolvea, siankärsämöä, puna- apilaa, niittyleinikkiä, mesiangervoa, niittysuolaheinää, koiranputkea sekä hiirenvirnaa, vadelmaa ja erilaisia heiniä. Joillakin avoimempina säilyneillä laikuilla kasvaa vielä jonkin verran myös mesimarjaa. Niittyalueen varrella on joitakin vanhoja rakennuksia, kuten latoja, jotka ovat lahonneet. Tien varressa on myös isoja kiviä.

Hoito: Alueen raivaaminen ja harventaminen vähitellen aloittaen tien ja peltojen laidoista sekä muista jo valmiiksi avonaisempina säilyneistä paikoista.

Useamman kesän aikana aluetta voidaan sitten laajentaa aina rantaan asti, jolloin Kemijärven Lapinselkä saadaan näkymään tielle. Rantaan ja muu- allekin alueelle tulee sinne tänne jättää isompia lehtipuita ja rantaan lisäksi puu- ja pensasryhmiä sitomaan maata. Umpeenkasvun estämiseksi aluet- ta tulee laiduntaa. Alussa laidunnuspaine voidaan pitää melko korkeana.

Laiduneläimistä lampaita on hyvä käyttää jo ennen harventamista, jolloin kesän lopussa suoritettava raivaus helpottuu.

13. Muu LUMO: n kannalta tärkeä ympäristö, Luusua

Sijainti: Luusuassa Kaappelantien varressa. Kemijärven säännöstelyn yhteydessä rakennetun Piikki-vainaan niityltä alkavan ja Säynäjäkumpuun päättyvän rantatien molemmat puolet, joista toinen puoli rajautuu Kemijärveen ja toinen metsään ja vanhaan niittymaahan.

Kuvaus: Tien metsän puolelle viettävä reuna on melko jyrkkä, ja pohjalla on oja.

Muutamassa kohdassa tieltä haarautuu ojan yli metsään kärrytie. Järven puolella ranta on loiva. Tien molemmin puolin kasvaa koivuja, mäntyjä ja pajukkoa. Kenttäkerroksessa kasvaa rantatädykettä, ahomataraa, mai- tohorsmaa, mesiangervoa, siankärsämöä, pulskaneilikkaa, kultapiiskua, kangasmaitikkaa, metsäimarretta, varpuja, karhunputkea ja järvikortetta.

Rannassa kasvaa runsaasti heinikkoa ja saraa.

Hoito: Pientareiden niitto ja rannan raivaus. Sortumavaaran vuoksi rannalle on jätettävä puu- ja pensasryhmiä sitomaan maaperää.

14. Perinnebiotooppi, Harjulan pihapiiri

Sijainti: Luusuassa Kaappelantien varrella oleva Harjulan vanha tila, joka toimii nykyisin kesäasuntona.

Kuvaus: Tilan pihassa on päärakennuksen lisäksi navettarakennus sekä aitta ja sen takana varasto. Talon ympärillä on peltoja, jotka ovat alkaneet kasvaa pa- jukkoa. Tilan vastapuolella tien toisella puolella rannassa on pieni niitto- niitty. Tilan pihassa kasvaa koivua, mäntyä, katajaa, pihlajaa, syreeniä ja haapaa. Kenttäkerroksessa kasvaa ruusuja, mesiangervoa, siankärsämöä, punanataa, timoteita, nurmilauhaa, pulskaneilikkaa , kultapiiskua, niittylei- nikkiä, niittysuolaheinää, puna-ailakkia, pikkulaukkua, saraa, hiirenvirnaa ja metsämaitikkaa sekä maitohorsmaa. Lisäksi pihalla kasvaa kissankelloa, päivänkakkaraa sekä ilmeisesti puutarhasta levinneitä peurankelloja ja sipe- riankurjenmiekkaa. Navettarakennuksen vieressä on hiekkaläjä ja kivikasa.

Pihapiiri ja pellot ovat olleet ennen niittyä.

Hoito: Pihan niittäminen ja niittojätteen poisto. Ympäröivien peltojen raivaami- nen ja pitäminen avoimena niittämällä tai laiduntamalla.

15. Perinnebiotooppi, Tuulaniemen vanha hakamaa

Sijainti: Luusuassa Tuulaniemen puolella Merkkitien pohjoispuolella ennen Uusi- Tuulan tilaa sijaitseva alue.

Kuvaus: Alue on muodoltaan suorakaiteen mallinen ja rajautuu lännessä peltoon ja idässä talon pihapiiriin. Alue on ennen ollut lehmihakana, josta osia on ilmeisesti myös niitetty. Haan läpi kulkee polku. Tien varressa on lahonnut kesänavetta ja syvemmällä metsässä on vanha lato. Haassa kasvaa pihlajaa, koivua, kuusta, mäntyä ja pajua. Kenttäkerroksessa kasvaa metsäimarretta, ruohokanukkaa, maitohorsmaa, metsäkurjenpolvea, kurjenjalkaa, kangas- maitikkaa, mustikkaa, heinätähtimöä ja metsätähteä.

Hoito: Metsän harventaminen suurimpia puita säästäen. Alueen hoito laidunta- malla.

16. Muu LUMO:n kannalta tärkeä ympäristö, Tuulaniemi

Sijainti: Luusuassa, Tuulaniemeen vievän tien varrella Merkkitien risteystä vasta- päätä oleva peltoalue.

Kuvaus: Peltoalue jatkuu rantaan asti, ja se on ennen ollut niittyä. Viime vuosina peltoa ei ole enää käännetty. Pelto on kuitenkin säilynyt vielä avoimena, eikä puusto ole ehtinyt levitä pellon reunametsistä. Pellolla kasvaa pää- asiassa erilaisia heiniä, niittysuolaheinää ja leinikkejä. Tienpientareilla ja pellon reunoilla kasvillisuus on monipuolisempaa.

Hoito: Pellon niittäminen ja niittojätteen pois korjaaminen umpeenkasvun estämi- seksi ja ravinnetason alentamiseksi.

17. Perinnebiotooppi, Kulmungin vanha niitty

Sijainti: Luusuassa, Kulmunginniemessä Mikkolan tilan pohjoispuolella pellon ja pienen lammen väliin jäävä vanha niitty.

Kuvaus: Alue on vanhaa niittyä, joka myöhemmin toimi karjan laitumena, kun heinää alettiin niittää pelloilta. Alueen eteläpuolelle jää kiviaita, jossa on veräjän- paikka, jota pitkin karja on ennen päässyt rannalle. Koivu, kuusi ja pajuk- ko muodostavat pääasiallisen kasvillisuuden alueella. Kenttäkerroksessa kasvaa kortetta ja metsäkurjenpolvea. Viimeksi kohdetta on laidunnettu 1980-luvulla. Alueella on laaksoarhokasvustoja.

Hoito: Puuston harventaminen ja pajukon raivaus aina rantaan asti. Alueen lai- dunnus umpeenkasvun estämiseksi.

18. Kiviaita, Kulmunki

Sijainti: Luusuassa Kulmunginniemessä Mikkolan tilan peltoja ympäröivä vanha kiviaita.

Kuvaus: Mikkolan tilaa ympäröivä useita satoja metrejä pitkä kiviaita, joka on raken- nettu aikojen kuluessa pellosta nousseista kivistä. Kiviaitaan on muutamaan kohtaan jätetty aukko veräjiä varten. Aitojen ympäristö on pensoittunut voimakkaasti erityisesti pohjoispuolella. Eteläpuolella pellolla vielä 2000- luvun alussa laiduntanut lypsykarja on pitänyt pensaikon aisoissa. Muuten aidan ympäristö kasvaa runsaasti vadelmaa ja pajukkoa. Kiviaidan päällä kasvaa sammalta ja heiniä.

Hoito: Vadelmapensaikon ja pajukon raivaaminen pois aidan molemmin puolin.

Aidan ympäristön siistiminen keräämällä pois vanhat työkoneet, muut ro- mut ja kiviaidan päällä oleva piikkilanka-aita.

Kuva 17. Vanhat pellot ja niittoniityt rikastuttavat maalaismaisemaa, minkä vuoksi niiden avoimena pitäminen on tärkeää. Siellä täällä pellon keskellä voi olla metsäsaarekkeita ja yksittäisiä puita, jotka vielä lisäävät maiseman monipuolisuutta.

Kuva Maria Väisänen.

19. Perinnebiotooppi, Kulmungin vanha hakamaa

Sijainti: Luusuassa, Kulmunginniemessä Mikkolan tilan eteläpuolella oleva vanha hakamaa, joka jää pellon ja Särjenkutemalammin väliin.

Kuvaus: Vanha hakamaa, jota metsätalousinsinööriopiskelijat ovat raivanneet ja har- ventaneet viimeksi 1980-luvulla. Alueen läpi kulkee voimalinja, ja rannalla on isoista kivistä kasattu laituri. Haassa kasvaa kuusta, koivua, pihlajaa, katajaa sekä kiilto- ja pohjanpajua. Kenttäkerroksessa kasvaa mesimarjaa, juolukkaa, oravanmarjaa, ruohokanukkaa, mustikkaa, metsäimarretta, me- siangervoa, metsätähteä, kangasmaitikkaa, leinikkejä ja huopaohdaketta sekä metsämaitikkaa. Vielä 190-luvun loppupuolella alue on ollut likipitäen puuton, mutta lähellä tien reunaa on mennyt eräänlainen koivukuja, joka on jatkunut rantaan asti.

Hoito: Puuston harventaminen ja raivaus suurimpia lehtipuita säästäen. Tien reu- nan läheisyydessä voi säästää vanhoja puita enemmänkin, mikäli näyttää siltä, että ne muodostavat kujan, kuten vuonna 198 otetussa viistokuvassa näyttää olevan. Alueen umpeenkasvun estäminen laiduntamalla.

20. Perinnebiotooppi, Kulmunki

Sijainti: Luusuassa Kulmungissa Kulmungin ja Mikkolan tiloja vastapäätä tien toi- sella puolella oleva pelto, joka rajautuu lampeen.

Kuvaus: Pellolla on lato, jonka ympärillä on metsäsaareke. Saarekkeessa kasvaa koi- vua. Pääasiassa kenttäkerroksessa kasvaa heiniä, timoteita ja kastikkaa.

Tien laidassa kasvaa koivua, pajua ja mäntyä sekä heiniä, siankärsämöä, puna-apilaa, rantatädykettä, pulskaneilikkaa, mesiangervoa, silmäruohoa ja maitohorsmaa. Lammen rannassa kasvaa pajukkoa ja lammessa ulpuk- kaa. Pelto on kuulunut aiemmin laajempaan niittykokonaisuuteen, joka on jatkunut rantaan asti. Nykyisin näkymän järvelle estää rantaan rakennettu kanava.

Hoito: Pellon niittäminen umpeenkasvun estämiseksi. Saarekkeen raivaus ja siis- timinen, jotta kulttuuriympäristö näkyisi paremmin. Rannan ja tienpienta- reiden raivaus ja niitto.

21. Muu LUMO:n kannalta tärkeä ympäristö, Tuulaniemi

Sijainti: Luusuassa, Tuulaniemen puolella. Muuskontien varressa rannalle jatkuva pelto, jonka eteläpuolella on Ollilan tila.

Kuvaus: Alue on ollut peltoa jo 190-luvun loppupuolella. Pellon eteläpuolella, Mau- nunniemessä, on aiemmin ollut niittyjä, jotka ovat kuitenkin metsittyneet.

Pellon laidassa on kesänavetta, lato ja kiviröykkiö. Pellon yli menee voima- linja. Kenttäkerroksessa kasvaa timotein lisäksi niittysuolaheinää, voikuk- kaa, valko- ja puna-apilaa, rönsyleinikkiä, hiirenvirnaa, metsäkurjenpolvea ja metsämaitikkaa. Pellon ja tien välinen vyöhyke kasvaa metsää, joka estää näköalan tieltä pellolle. Pellon ja rannan välissä puolestaan kasvaa pajukkoa, joka haittaa näkemistä joelle.

Hoito: Pellon niittäminen ja niittojätteen korjaaminen kuten tähänkin asti. Tien ja pellon välisen puuston harventaminen näköalan avaamiseksi. Rannassa pajukon raivaaminen vähitellen joelle asti.

22. Perinnebiotooppi, Tuulaniemen vanha niittyalue

Sijainti: Luusuassa, Tuulaniemen puolella. Lahtelan tilan eteläpuolella olevasta ojas- ta alkava vanha tien ja rannan välissä oleva niittyalue, joka jatkuu Kuppu- raisenniemen pohjoispuolelle asti.

Kuvaus: Ranta-alue on ollut aiemmin niittynä, mutta nykyisin ranta on kasvanut umpeen. Puuston ikä ja tiheys rannan eri osissa vaihtelee. Kohteen pohjois- päässä on iso puro. Tien varrella rannan puolella on joitakin kesäasuntoja.

Tiheää pajukkoa sekä nuoria koivuja ja katajia kasvaa tien laidassa, puusto on tiheintä kohteen pohjoisosassa. Kenttäkerroksessa valtalajeina ovat eri- laiset heinät, maitohorsma, mesiangervo, metsäkurjenpolvi, rantatädyke, puna-apila, niittyleinikki, ahomatara, valkoapila, pulskaneilikka, lehtokorte ja siankärsämö.

Hoito: Alueen raivaus vähitellen aloittaen jo valmiiksi harvemmasta päästä. Puus- ton ja pensaikon poistaminen lopulta kokonaan kuitenkin isoimpia puita säästäen niin, että Lahtelanlahti tule näkyviin. Alueen laidunnus umpeen- kasvun estämiseksi.

23. Muu LUMO:n kannalta tärkeä ympäristö, Siirtolan pellot

Sijainti: Luusuassa, Itärannassa Siirtolan tilaa vastapäätä tien toisella puolella oleva peltoalue.

Kuvaus: Peltoalue on aiemmin ollut niittyä. Pellon ympärillä kasvaa metsää, ja pel- lon yli menee voimalinja. Kenttäkerroksessa valtalajeina ovat heinät, niit- tyleinikki, niittysuolaheinä, puna-apila, metsäkurjenpolvi, heinätähtimö, pietaryrtti ja metsämaitikka.

Hoito: Pellon niittäminen ja niittojätteen pois kerääminen ravinnetason alentami- seksi ja pensoittumisen estämiseksi.

24. Perinnebiotooppi, Siirtolan autiotilan pihapiiri

Sijainti: Luusuassa, Itärannalla Siirtolan autiotilan pihapiiri.

Kuvaus: Siirtolan autiotilan pihapiirissä on päärakennuksen lisäksi navetta sekä toinen ulkorakennus, ilmeisesti varasto ja pienempi asuinrakennus. Pihan ympäristö on ennen ollut niittyä ja peltoa, joka on kasvanut umpeen. Pi- hapiirissä kasvaa pajuja, tuomea ja mäntyä. Rakennusten takana olevalla pellolla kasvaa voikukkaa, vadelmaa, heiniä, niittyleinikkiä, valkoapilaa, maitohorsmaa, koiranputkea, mesiangervoa, puna-apilaa, metsämaitikkaa, puna-ailakkia ja hiirenvirnaa.

Hoito: Pihapiirissä kasvavien puiden ja pensaiden harventaminen ja rakennusten kunnostaminen. Pihan takana olevalla pellolla kasvavien vadelma- ja me- siangervopensaiden raivaaminen ja pellon niittäminen tai laiduntaminen umpeenkasvun estämiseksi.