• Ei tuloksia

Jalkapallokenttien materiaalit ja ympäristövaikutukset

N/A
N/A
Info
Lataa
Protected

Academic year: 2023

Jaa "Jalkapallokenttien materiaalit ja ympäristövaikutukset"

Copied!
45
0
0

Kokoteksti

(1)

Elli Alanen

JALKAPALLOKENTTIEN MATERIAALIT JA YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET

Tekniikan ja luonnontieteiden tiedekunta

Kandidaatintyö

Syyskuu 2020

(2)

TIIVISTELMÄ

Elli Alanen: Jalkapallokenttien materiaalit ja ympäristövaikutukset Kandidaatintyö

Tampereen yliopisto

Materiaalitekniikan tutkinto-ohjelma Syyskuu 2020

Tekonurmi on viime aikoina yleistynyt pelialustana jalkapallokentillä. Tekonurmikenttien mää- rän lisääntymiseen on useita syitä. Nykyään käytössä olevat tekonurmikentät ovat kehittyneet ominaisuuksiltaan lähes luonnonnurmikenttiä vastaaviksi ja niitä pidetään helpompihoitoisina. Li- säksi tekonurmikentät ovat kestäviä ja niillä on pidempi pelikausi verrattuna luonnonnurmikenttiin.

Tekonurmikentistä aiheutuvat ympäristövaikutukset ovat kuitenkin nousseet esiin viime aikoina.

Tekonurmikentät koostuvat erilaisista kerroksista, joista suurin osa on valmistettu keinotekoisista polymeerimateriaaleista. Käytetyistä materiaaleista voi aiheutua ympäristövaikutuksia ja päästöjä koko elinkaaren ajan ja varsinkin tekonurmikenttien täyteaineista aiheutuvat ympäristövaikutukset ovat herättäneet keskustelua. Tekonurmikenttien käsittely käyttöiän loputtua voi myös olla ongel- mallista.

Tämä työ on kirjallisuuskatsaus, jonka tarkoitus on tarkastella teko- ja luonnonnurmikenttien rakenteita, materiaaleja ja elinkaarta. Lisäksi selvitetään, minkälaisia ympäristövaikutuksia erilai- sista kentistä syntyy ja mitkä tekijät niitä aiheuttavat. Työssä käydään läpi tekonurmien historiaa, teko- ja luonnonnurmikenttien rakenteita, kenttien elinkaarten vaiheita sekä kentistä aiheutuvien ympäristövaikutusten syitä ja seurauksia.

Jalkapallokenttien elinkareen kuuluvat rakentaminen, käyttö, ylläpito ja huolto sekä käytön jäl- keiset toimenpiteet. Teko- ja luonnonnurmikentät eroavat toisistaan varsinkin ylläpidon ja huollon sekä käytön jälkeisten toimenpiteiden osalta. Tekonurmikenttien eri osien käsittely ja kierrätys voi olla hankalaa. Luonnonnurmikentät eivät puolestaan sisällä epäorgaanisia materiaaleja, joita tu- lisi käsitellä erityisemmin käytön jälkeen. Tekonurmikentistä aiheutuvat ympäristövaikutukset joh- tuvat enimmäkseen niissä käytetyistä materiaaleista, kun taas luonnonnurmikentillä ympäristö- vaikutuksia aiheutuu enemmän kenttien ylläpidossa.

Teko- ja luonnonnurmikentillä on omat vahvuutensa ja niitä voi olla vaikea vertailla kokonais- valtaisesti. Luonnonnurmea pidetään ympäristöystävällisempänä vaihtoehtona, mutta tekonurmi ei tarvitse yhtä tiivistä ylläpitoa, ja tekonurmikentillä on pidempi pelikausi luonnonnurmikenttiin verrattuna. Yleisesti jalkapallokenttää suunniteltaessa on tärkeää kiinnittää tulevaisuudessa enemmän huomiota myös kentästä aiheutuviin ympäristövaikutuksiin ja niiden vähentämiseen.

Avainsanat: Jalkapallokenttä, tekonurmi, tekonurmikenttä, luonnonnurmi, elinkaari, ympäris- tövaikutukset

Tämän julkaisun alkuperäisyys on tarkastettu Turnitin OriginalityCheck –ohjelmalla.

(3)

ALKUSANAT

Haluan kiittää ohjaajaani Jari Kokkosta hyvistä neuvoista ja kommenteista kirjoittamis- prosessin aikana. Monipuolinen palaute on antanut motivaatiota ja sen ansiosta työn eteneminen on ollut vaivatonta.

Tampereella, 26.9.2020

Elli Alanen

(4)

SISÄLLYSLUETTELO

1. JOHDANTO ... 1

2.TEKONURMI ... 2

2.1 Tekonurmien historia ... 2

2.2 Pelattavuus ... 4

3. KENTTIEN RAKENNE ... 6

3.1 Tekonurmikentät ... 6

3.2 Tekonurmikenttien materiaalit ... 8

3.3 Luonnonnurmikentät ... 12

4. KENTTIEN ELINKAARI ... 15

4.1 Tekonurmikenttien elinkaari ... 15

4.2 Luonnonnurmikenttien elinkaari ... 20

5.YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET ... 25

5.1 Tekonurmikenttien ympäristövaikutukset ... 25

5.2 Luonnonnurmikenttien ympäristövaikutukset ... 30

6.YHTEENVETO ... 35

LÄHTEET ... 37

(5)

LYHENTEET JA MERKINNÄT

DDT engl. dichloro-diphenyl-trichloroethane, diklooridifenyyli- trikloorietaani

ECHA engl. The European Chemicals Agency, Euroopan kemikaalivirasto’

EPDM engl. ethylene propylene diene monomer, eteeni-propeenidiee- nikumi

EU Euroopan unioni

FIFA ransk. Fédération Internationale de Football Association, kan- sainvälinen jalkapalloliitto

LLDPE engl. linear low-density polyethylene, lineaarinen matalan tiheyden polyeteeni

PAH engl. polycyclic aromatic hydrocarbons, polysykliset aromaattiset hiilivedyt

PE polyeteeni

POP engl. persistent organic pollutant, pysyvät orgaaniset yhdisteet

PP polypropeeni

PU polyuretaani

SBR engl. styrene-butadiene rubber, styreenibutadieenikumi TPE termoplastinen elastomeeri

UEFA engl. Union of European Football Associations, Euroopan jalkapal- loliitto

VOC engl. volatile organic compound, haihtuva orgaaninen yhdiste

(6)

1. JOHDANTO

Tekonurmikentät ovat viime aikoina kehittyneet nopeasti ja niiden määrä on noussut ym- päri maailman. Tekonurmen käyttö on yleistynyt myös jalkapallokentissä. Uusissa ken- tissä käytetään yhä useammin tekonurmea ja tekonurmikenttiä asennetaan myös luon- nonnurmikenttien tilalle. Tekonurmikentät saadaan nykyään vastaamaan hyvin luonnon- nurmikenttiä niin ulkonäöllisten kuin pelillisten ominaisuuksien kannalta. Pelillisiä ominai- suuksia ovat muun muassa kentän tasaisuus ja jousto, nurmen pituus sekä pelialustan käyttäytyminen kontaktissa pallon tai pelaajan kanssa. Tekonurmikenttien yleistymiselle on monia syitä. Tekonurmikentät kestävät kulutusta ja sään vaihtelua paremmin luon- nonnurmikenttiin verrattuna. Kentät voivat myös esimerkiksi lämmitysjärjestelmien avulla olla käytössä ympäri vuoden, eivätkä ne vaadi yhtä paljon huoltotoimenpiteitä kuin luon- nonnurmikentät.

Tekonurmikentistä puhuttaessa esiin ovat nousseet myös niistä aiheutuvat ympäristö- vaikutukset. Aiheesta on tehty paljon tutkimuksia ja varsinkin kentissä käytetyt täyteai- neet, kuten kumirouhe, ja niistä aiheutuvat ongelmat ovat olleet esillä. Tutkimuksia on tehty muun muassa kenttien elinkaaren aikana aiheutuvista hiilidioksidipäästöistä sekä kenttien eri osissa olevista haitallisista aineista ja niiden leviämisestä ympäristöön. Ym- päristövaikutuksia aiheutuu koko kentän elinkaaren aikana ja esimerkiksi käytön jälkei- siin toimenpiteisiin on tärkeää kiinnittää huomiota.

Tässä työssä keskitytään pääasiassa ulkona sijaitseviin jalkapallokenttiin. Työssä käy- dään läpi tekonurmien historiaa, teko- ja luonnonnurmikenttien rakenteita ja materiaa- leja, kenttien elinkaaria sekä kentistä aiheutuvia ympäristövaikutuksia. Tarkoituksena on vertailla teko- ja luonnonnurmikenttiä sekä niistä aiheutuvia ympäristövaikutuksia ja poh- tia, miten niitä saisi vähennettyä. Työssä pyritään vastaamaan kysymyksiin siitä, minkä- laisista osista ja materiaaleista erilaiset jalkapallokentät koostuvat ja mitä ympäristövai- kutuksia niistä aiheutuu.

(7)

2. TEKONURMI

Tekonurmikenttiä on käytetty pelialustoina jo vuosikymmeniä. Ajan myötä tekonurmien ominaisuuksia on muokattu paremmiksi, ja tekonurmikentät ovat yleistyneet. Vuonna 2019 Euroopassa oli noin 42 000 tekonurmikenttää, joista yli 400 oli Suomessa [1]. Syinä tekonurmikenttien yleistymiseen voidaan pitää esimerkiksi mahdollisuuksia käyttää kent- tää ympäri vuoden sekä pienempiä ylläpito- ja huoltovaatimuksia verrattuna luonnonnur- mikenttiin. Tekonurmikenttien tavoitteena on mahdollistaa pelaamisen kannalta yhtä hy- vät olosuhteet kuin luonnonnurmella, ja nykyajan tekonurmissa tarvittavat ominaisuudet on saavutettu hyvin [2].

2.1 Tekonurmien historia

Tekonurmien kehityksen vaiheet on jaettu I, II ja III sukupolven tekonurmiin [2]. Sukupol- vien ja niiden vaihtumisen aikakausiin on kuitenkin vaihtelevia näkemyksiä [3]. Kuvassa 1 on esitetty eri sukupolvien ominaispiirteitä. Tekonurmikentät ovat kehittyneet täyteai- neettomista täystekonurmista nykyisiin kenttiin, joissa rakenne koostuu monesta toimin- nallisesta kerroksesta.

Kuva 1. Tekonurmikenttien eri sukupolvet.

Ensimmäisiä tekonurmikenttiä kehitettiin jo 1960-luvulla Yhdysvalloissa. Tekonurmikent- tiä alettiin asentaa, sillä niitä pidettiin helppohoitoisina ja enemmän käyttöä kestävinä verrattuna luonnonnurmikenttiin. Ensimmäisten kenttien ruohon korvikkeen materiaalina käytettiin Yhdysvalloissa nylonkuitua. Suomessa ensimmäiset kentät asennettiin 1970- luvulla, jolloin materiaalina käytettiin pääasiassa polypropeenia, joka oli nylonia peh- meämpää ja vähensi loukkaantumisen riskejä [4]. Ensimmäiset tekonurmet olivat niin sanottuja täystekonurmia, eli niissä ei käytetty minkäänlaisia täyteaineita. Tekonurmi- kentissä nurmen korvike eli nukkalanka on alustassa kiinni erillisinä nippuina. Tekonur- miniput olivat ensimmäinen sukupolven kentissä lähellä toisiaan ja kenttien nurmi oli ly- hyttä, noin 10–12 mm. Käytössä ei myöskään ollut erillisiä joustoalustoja. Urheilulajien

(8)

erilaisia vaatimuksia ei otettu huomioon, vaan kaikkiin käyttötarkoituksiin käytettiin sa- manlaisia kenttiä. Kenttien haluttiin soveltuvan moneen eri käyttöön ja myös mahdolli- suutta poistaa tekonurmimatto muun toiminnan tieltä pidettiin tärkeänä [2]. Täystekonur- mien lisäksi käytössä oli kenttiä, joissa oli hiekkatäyte. Näitä hiekkatekonurmia asennet- tiin etenkin 1980-luvun lopulla, ja ne voidaan mieltää myös jo toisen sukupolven tekonur- mikentiksi [3]. Hiekan avulla pyrittiin stabiloimaan ja tasoittamaan kenttää ja helpotta- maan pallon pomppimisen hallintaa. Hiekka aiheutti kuitenkin varsinkin jalkapallon yh- teydessä pölyhaittoja. Tätä pyrittiin estämään kastelemalla kenttiä, mistä syntyi puoles- taan erilaisia kosteusongelmia [2]. Ensimmäisen sukupolven kentät olivat kovia ja niiden pinnat olivat karheita, eikä kentissä ollut juurikaan jousto-ominaisuuksia. Kentät aiheut- tivatkin pelaajille helposti kitkasta johtuvia palovammoja ja muita loukkaantumisia, kuten rasitusvammoja [2].

Toisen sukupolven tekonurmikenttiä alettiin käyttää 1970- ja 1980-luvun vaihteessa. Sil- loin nurmen materiaaleina yleistyivät polypropeeni ja polyeteeni ja nurmen pituus oli pi- dempi, tyypillisesti 20–35 mm [2]. Tekonurminiput asennettiin kauemmas toisistaan ver- rattuna ensimmäisen sukupolven kenttiin [4]. Kenttiin alkoi myös muodostumaan kerrok- sellinen rakenne ja parempaa joustoa luotiin asentamalla kenttien alle erillinen jousto- kerros. Kenttien täyteaineena käytettiin edelleen hiekkaa, mutta myös kumirouhetta alet- tiin käyttää enemmän. Kumirouhetäytettä käyttämällä päästiin eroon hiekan aiheutta- mista pölyongelmista ja lisäksi pelaajan ja kentän välistä kitkaa saatiin alemmaksi [2].

Toisen sukupolven tekonurmikentät soveltuivat jo hyvin harrastelijapelaamiseen, mutta ammattipeleihin kenttien olosuhteet eivät vielä sopineet muun muassa pallon liian pomp- pimisen vuoksi [3].

Uusimpia tekonurmikenttiä sanotaan kolmannen sukupolven kentiksi. Niitä alettiin käyt- tää 1990-luvun lopulla, ja niiden rakenne koostuu useasta toiminnallisesta kerroksesta.

Suomessa ensimmäinen kolmannen sukupolven tekonurmikenttä asennettiin vuonna 2000 [2]. Kentissä käytetään yleensä kahta täyteainetta ja mahdollisesti erillistä jousto- kerrosta, jotta ominaisuudet saadaan vastaamaan mahdollisimman hyvin luonnonnur- mea. Nurmen materiaalina käytetään enimmäkseen polyeteeniä, ja sen kokonaispituus on noin 35–65 mm. Polyeteeni on vieläkin pehmeämpää kuin toisen sukupolven kentissä käytetty polypropeeni ja vähentää näin edelleen pelaajille aiheutuvia riskejä [4]. Teko- nurminippujen välinen etäisyys on pidempi kuin toisen sukupolven kentissä ja sen seu- rauksena esimerkiksi jalan asettaminen pallon alle on yhä helpompaa, sillä jalalla on enemmän tilaa painua täyteaineeseen [4]. Kenttien rakenne vaihtelee esimerkiksi käyt- töympäristön mukaan, ja jokaiselle kentälle voidaan valita paras mahdollinen vaihtoehto,

(9)

jotta saataisiin luotua pelaamiselle optimaaliset olosuhteet. Kolmannen sukupolven te- konurmikentistä on siis monia eri variaatioita, mutta yleisesti niissä kaikissa on sama perusrakenne [5]. Täyteaineelle on monia eri vaihtoehtoja, ja nykyään markkinoilla on myös orgaanisia täyteainemateriaaleja. Tekonurmikenttien materiaalit on nykyään valittu tarkkaan, jotta niiden avulla päästäisiin mahdollisimman lähelle luonnonnurmikenttien olosuhteita.

Tekonurmikenttiä testataan sekä laboratorioissa että paikan päällä ja eri ominaisuuksista saadaan helposti tutkittavaa tietoa. Näin kehitystyötä voidaan edelleen jatkaa etsimällä vaihtoehtoja nykyään käytetyille materiaaleille tai modifioimalla niitä, jotta saavutettaisiin yhä paremmat pelaamisolosuhteet. Kolmannen sukupolven tekonurmikentät voivat so- veltua jalkapallon pelaamiseen jopa paremmin kuin laadukkaat luonnonnurmikentät, sillä ne ovat ominaisuuksiltaan todella laadukkaita muun muassa säänkestävyyden, tasalaa- tuisuuden ja kulutuksenkeston osalta [2]. Kenttiä kehitetään ja testataan koko ajan ja mahdollisista seuraavan sukupolven kentistäkin on jo ehdotuksia, kuten täyteaineetto- mien kenttien käyttöön palaaminen tai nurmen pituuden nostaminen yhä korkeammaksi.

Jalkapallon osalta mahdollisena ratkaisuna voidaan pitää palaamista kenttiin, joissa ei käytetä täyteaineita. Tällöin tarvittavat ominaisuudet pyrittäisiin luomaan sekoittamalla kolmannen sukupolven kenttien ominaisuuksia esimerkiksi yhdistämällä erilaisia nurmi- rakenteita ja -pituuksia [3].

2.2 Pelattavuus

Jalkapallokenttien yhteydessä puhutaan usein pelattavuudesta ja kenttien pelillisistä ominaisuuksista. Näitä ovat muun muassa kentän ominaisuudet kontaktissa pelaajan tai pallon kanssa sekä kentän yleinen joustavuus ja tasaisuus. Kentällä tulee olla hyvä is- kunvaimennus esimerkiksi kaatumistilanteen turvallisuuden takaamiseksi. Myöskään kiertokitka kentän ja pelaajan jalan välillä tai kitka kentän ja pelaajan ihon välillä eivät saa olla liian suuria, jotta loukkaantumisriskejä saadaan minimoitua. Pallon vierimisen pitää vastata muun muassa syöttötilanteessa mahdollisimman paljon vierimistä luonnon- nurmella. Vieriminen tekonurmialustalla ei saa olla liian helppoa, muttei myöskään liian hankalaa. Pallon tulee myös kimmota pelialustasta luonnollisesti sekä pystysuoraan että eri kulmista. Pelattavuuteen vaikuttavat esimerkiksi kentän rakenne ja nurmen korkeus.

Tekonurmikenttien pelillisten ominaisuuksien kehittäminen on tärkeää, ja niitä tutkimalla kenttiä voidaan parantaa. Pelattavuutta ja pelillisiä ominaisuuksia voidaankin testata sekä laboratoriossa että paikan päällä kentillä. [2]

(10)

Kaikki pelialustat eivät välttämättä sovellu parhaiten juuri jalkapallon pelaamiseen, ja var- sinkin ammattitason peleissä on tärkeää, että kentän ominaisuudet ovat vaaditulla ta- solla niin pelattavuuden kuin esimerkiksi kentän merkintöjen osalta. Kentän tulee olla yhtä tasainen jokaisesta kohdasta ja pallo ei saa pompata liian korkealle. Kansainväli- sissä peleissä tekonurmikenttiä käytettiin ensimmäisen kerran vuonna 2003 alle 17-vuo- tiaiden maailmanmestaruuskisoissa Suomessa [6]. Varmistaakseen sen, että tekonur- mikentät täyttävät tarvittaessa tietyt vaatimukset, FIFA on luonut termin jalkapalloteko- nurmi (engl. football turf). Virallisia jalkapallotekonurmia ovat vain sellaiset pelialustat, jotka on testattu ja hyväksytty FIFA:n laatuohjelman mukaan. Jotta kenttää voi kutsua jalkapallotekonurmeksi, sen tulee täyttää FIFA:n asettamat vaatimukset pelattavuuden, turvallisuuden, kestävyyden ja laadun näkökulmasta. [7]

Tekonurmikentille on myös asetettu erilaisia laatustandardeja. Esimerkiksi FIFA on aset- tanut erilliset standardit amatööri- ja ammattipelaamiseen tarkoitetulle kentille. Kentät, jotka läpäisevät niille asetetut vaatimukset, saavat joko FIFA QUALITY- tai FIFA QUA- LITY PRO -merkinnän. QUALITY-kentät on tarkoitettu harrastelijapelaamiseen ja niitä käytetään yleisesti noin 40–60 tuntia viikossa. QUALITY PRO -kentillä pelataan ammat- titason pelejä ja niitä käytetään enimmillään 20 tuntia viikossa. Näissä kentissä on tar- kempia suoritus-, laatu- ja turvallisuusvaatimuksia verrattuna QUALITY-kenttiin. Kan- sainvälisissä peleissä käytettävissä QUALITY PRO -kentissä on vielä tiukempia sään- nöksiä esimerkiksi kentän koon suhteen. Merkinnän saamiseksi kentän osille tulee ensin tehdä laboratoriokokeita. Tämän jälkeen kenttä asennetaan paikalleen ja sitä testataan paikan päällä. Tällöin voidaan tutkia esimerkiksi pallon vierimistä (kuva 2a) ja kentän tasaisuutta (kuva 2b). Molemmissa vaiheissa tutkitaan kentän pinnan vuorovaikutusta pelaajien ja pallon kanssa sekä muun muassa kentän kokoonpanoa, säänkestävyyttä ja käyttöikää. Mikäli asetetut vaatimukset täyttyvät molempien vaiheiden osalta, kenttä saa FIFA:n hyväksymän merkinnän. [7]

Kuva 2. a) Pallon vierimisen ja b) kentän tasaisuuden tutkimista. [7]

a) b)

(11)

3. KENTTIEN RAKENNE

Jalkapallokentillä on tavallisesti kerroksellinen rakenne. Tarkemmat ominaisuudet mää- räytyvät erilaisten tekijöiden, kuten kentän käyttöympäristön tai standardien asettamien vaatimusten mukaan. Teko- ja luonnonnurmikentät eroavat rakenteiltaan toisistaan, mutta perusidea ja tavoitteet ovat samat. Kentän tarkoituksena on tarjota pelattavuuden kannalta parhaat laatuominaisuudet. Kentän on myös hyvä olla esimerkiksi kestävä ja helppohoitoinen.

3.1 Tekonurmikentät

Tekonurmikentät koostuvat kerroksista, joilla on omat tehtävänsä. Kenttien rakenteet vaihtelevat esimerkiksi kerrosten ominaisuuksien ja lukumäärän osalta, mutta ensisijai- sena tavoitteena on aina mukailla mahdollisimman hyvin luonnonnurmea. Tekonurmi- kentän tulisi saavuttaa optimaaliset olosuhteet pelaajien ja kentän sekä pallon ja kentän väliselle kontaktille.

Tyypillisiä tekonurmikenttien kerroksia ovat nukkalanka, erilaiset täyteaineet kentän sta- bilointiin ja suorituskyvyn parantamiseen sekä mahdollinen joustokerros. Lisäksi raken- teessa on taustakangas, johon nukkalanka on kiinnitetty ja alimpana pohjamaakerros.

Eri kerrokset on esitetty kuvassa 3. Kenttien käyttöympäristöstä riippuen niiden alla voi myös tarvittaessa olla erilaisia kuivatus-, lämmitys- tai kastelujärjestelmiä. Lisäksi ken- tissä on useimmiten salaojitus veden poiston parantamiseksi.

Kuva 3. Tekonurmikentän kerrokset.

Nukkalanka toimii tekonurmikentissä ruohon korvikkeena. Nukkalangasta on erilaisia va- riaatioita ja valittaessa kentälle sopivaa nukkalankaa on kiinnitettävä huomiota tarvitta- viin ominaisuuksiin, kuten langan tyyppiin ja korkeuteen. Nukkalangan korkeudesta on jäätävä vapaaksi 10–15 millimetriä täyteaineen yläpuolelle [2]. Nykyisissä kolmannen sukupolven tekonurmissa nukkalangan materiaalina toimii pääsääntöisesti polyeteeni.

(12)

Nukkalangan on oltava vahvaa ja kimmoisaa, jotta se kestää käytössä mahdollisimman pitkään. Yksi nukkalangan tärkeimmistä ominaisuuksista on sen kyky palautua pysty- asentoon pallon tai pelaajan mentyä sen yli [8]. Nukkalanka kudotaan yleensä kiinni jon- kinlaiseen taustakankaaseen, jotta se pysyisi hyvin paikallaan.

Hyvä jousto on yksi tärkeimmistä jalkapallokenttien ominaisuuksista, sillä pelialusta ei saa olla kova ja sen pitää taata hyvä iskunvaimennus ja tarvittavat ominaisuudet kontak- tissa sekä pelaajan että pallon kanssa. Tekonurmikentissä jousto luodaan täyteaineiden ja mahdollisen joustokerroksen avulla. Jousto-ominaisuudet vaihtelevat eri täyteaineiden välillä ja täyteaine tulee valita tarkkaan, jotta kenttä palvelee mahdollisimman hyvin käyt- tötarkoitustaan. Täyteaineet muodostavat jopa 93 % tekonurmikenttien painosta [5]. Täy- teaineita on tavallisimmin kaksi, stabiloiva hiekkatäyte sekä joustoa ja suorituskykyä pa- rantava täyte, joka voi olla muun muassa autonrenkaista valmistettua SBR- eli styreeni- butadieenikumirouhetta. SBR-rouhe on jalkapallokentissä yleisin täyteaine [5]. Muita täy- teaineita ovat muun muassa EPDM eli eteeni-propeenidieenikumi, TPE eli termoplastiset elastomeerit ja erilaiset orgaaniset materiaalit [9]. Nämä täytteet ovat yleensä neitseelli- sistä materiaaleista valmistettuja, toisin kuin kierrätetty SBR-rouhe.

Jouston parantamiseksi joissain tekonurmikentissä on täyteaineiden lisäksi erillinen joustokerros. Syitä joustokerroksen lisäämiselle voivat olla muun muassa kentän iskun- vaimennuksen ja kestävyyden parantaminen tai tarvittavan täyteainemäärän vähentämi- nen. Joustokerroksen avulla pyritään myös säilyttämään kentän jousto-ominaisuudet pi- dempään [2]. SBR-rouhetta sisältävissä kentissä on harvemmin joustoalusta, sillä tarvit- tavan jouston takaamiseksi riittää yleensä tarpeeksi paksu kerros SBR-rouhetta, eikä rouheen määrän lisääminen nosta kustannuksia liian korkealle [5]. Kentissä, joissa täy- teaineena toimii EPDM tai TPE, on useasti joustokerros, sillä ne ovat kalliimpia kuin SBR-rouhe, ja joustokerroksen myötä kenttä ei tarvitse niin paljon täyteainetta [5]. Pie- nempi määrä täyteainetta yhdessä joustokerroksen kanssa takaavat samanlaiset suori- tusominaisuudet ja iskunvaimennuksen kuin yksittäinen paksumpi kerros täyteainetta.

Tällöin nukkalangan ei myöskään tarvitse olla niin pitkää. Myös orgaanista täyteainetta sisältävissä kentissä on yleensä joustokerros. [5]

Tekonurmikentän asentaminen vaatii toimenpiteitä myös maaperälle, johon kenttä ra- kennetaan. Kentän ympärillä olevien pintavesien ei tule päästä virtaamaan kentälle ja kentän alla olevan maan tulee olla tasainen ja stabiili ja myös pysyä sellaisena koko kentän käyttöiän ajan. Tekonurmikenttää ei asenneta suoraan maaperän päälle, vaan maata on ensin poistettava tarvittava määrä, yleensä noin 55–65 cm. Poistokorkeuteen vaikuttavat maaperän ominaisuudet ja alueen ilmasto. Maan poisto on tehtävä tarkasti ja korkeustason on oltava sama joka puolella kenttää. Tämän jälkeen pohjamaahan

(13)

asennetaan suodatinkangas sekä jakava, kantava ja tasaava kerros, jotka ovat eri rae- koosta koostuvia maakerroksia. Ylimpänä oleva tasauskerros voidaan valmistaa esimer- kiksi asfaltista tai kivituhkasta. Maan kantavuuden ja stabiloinnin parantamiseksi sen päällä ajetaan työkoneilla. Kentän pohjamaahan on myös pystyttävä rakentamaan sala- ojitus ylimääräisen veden poistamista varten ja tarvittaessa lämmitysjärjestelmä. [2]

Ennen tekonurmikentän asentamista tulee ottaa huomioon kentän sijainti. Kentän on hyvä olla ympäröivää aluetta korkeammalla, jotta sadevesi ei keräänny kentälle. Kenttä on myös hyvä asentaa paikkaan, jonne mentäessä ei tarvitsisi kulkea luonnonnurmialu- eiden yli, sillä pelaajien ja huoltovälineistön mukana kulkeutuva muta ja muu roska voivat edesauttaa tekonurmikentän vaurioitumista. Myös esimerkiksi puiden lehdet ja neulaset voivat aiheuttaa ylläpito-ongelmia. Lisäksi kentän olisi hyvä olla pohjois-eteläsuuntainen, jolloin auringon häikäisemisen vaikutusta pelattaessa saataisiin laskettua. [10]

Kentissä olevat merkinnät, kuten reunaviivat, voidaan maalata jälkikäteen, asentaa val- mistuksen yhteydessä käyttämällä eri värisiä nukkalankoja tai luoda leikkaamalla kentän asennuksen yhteydessä. Jos merkinnät maalataan jälkikäteen, niiden ylläpidosta on pi- dettävä huolta, mutta niitä on helpompi muokata tarvittaessa. Pysyvät merkintätavat taas vähentävät kentän ylläpidon määrää ja kustannuksia, mutta niitä ei käytännössä voi muokata jälkikäteen. [10]

3.2 Tekonurmikenttien materiaalit

Tekonurmikentät koostuvat suurimmilta osin polymeeripohjaisista materiaaleista. Kai- kille kentän osille on erilaisia vaihtoehtoja ja käytettäviä materiaaleja valittaessa on kiin- nitettävä huomiota moniin eri tekijöihin, kuten kentältä vaadittuihin ominaisuuksiin ja kus- tannuksiin. Kentän eri kerroksissa käytettyjä materiaaleja on lueteltu taulukossa 1.

Taulukko 1. Tekonurmikentän kerroksissa käytetyt materiaalit

Nukkalangalta vaaditaan hyvää kestävyyttä. Sen on kestettävä sekä ympäristöstä että pelaamisesta aiheutuvaa rasitusta ja kulutusta. Nukkalanka ei myöskään saa aiheuttaa pelaajille vahinkoa ja sen on oltava lujaa, mutta samalla kuitenkin pehmeää ja ohutta, jotta sen päällä liikkuminen tuntuu luonnolliselta. Nukkalangat valmistetaan nykyään

Kerros Käytetyt materiaalit

Nukkalanka PE, PP, nylon

Taustakangas PP, PU, lateksi Stabiloiva täyteaine Hiekka

Täyteaine SBR, EPDM, TPE, orgaaniset

Joustokerros PU, PE, SBR

(14)

suurimmaksi osaksi polyeteenistä (PE), kuten taulukossa 1 on esitetty. Se takaa ominai- suuksillaan nukkalangalle tarvittavan joustavuuden ja kestävyyden eikä aiheuta pelaajille liikaa vahinkoa kontaktissa [8]. Usein käytetään lineaarista matalan tiheyden polyeteeniä eli LLDPE:tä, josta voidaan ekstruusiolla valmistaa yksisäikeistä eli monofilamenttia tai verkkorakenteista eli fibrilloitua nukkalankaa [8]. Kuvassa 4a näkyy esimerkki monofila- mentista nukkalangasta. Monofilamentti lanka koostuu yksittäisistä säikeistä, jotka ovat ekstruusiossa saaneet kestävyys- ja jousto-ominaisuutensa [11]. Säikeistä muodoste- taan nurmikimppuja yhdistämällä ne toisiinsa esimerkiksi kiertämällä [12]. Fibrilloitu nuk- kalanka tehdään leikkaamalla ekstruusiolla valmistetusta kalvosta ohuita nauhoja ja fib- rilloimalla eli säikeistämällä ne, jotta saadaan muodostettua verkkomainen rakenne [11].

Esimerkki fibrilloidusta nukkalangasta näkyy kuvassa 4b. Kentissä, joissa käytetään fib- rilloitua nukkalankaa, pallon vierimismatka pitenee ajan kuluessa. Monofilamenttia nuk- kalankaa sisältävissä kentissä vierimisominaisuudet taas säilyvät läpi kentän käyttöiän.

Toisaalta kentän täyteaine roiskuu herkemmin monofilamentin nukkalangan seasta, kun taas fibrilloidun nukkalangan seassa täyteaine pysyy hyvin paikoillaan. [12]

Kuva 4. a) Monofilamentti ja b) fibrilloitu nukkalanka. [11]

Nukkalangan halutaan olevan sekä kestävää että joustavaa ja sen on esimerkiksi tär- keää kyetä palaamaan pystyasentoon pallon tai pelaajan mentyä sen yli [8]. LLDPE:n osakiteinen rakenne mahdollistaa nukkalangan mekaanisten ominaisuuksien muokkaa- misen tarpeiden mukaan esimerkiksi muuttamalla materiaalin kiteisyysastetta tai kiteiden kokoa ja orientaatiota [8]. Tavallisesti ekstruusiossa polyeteenin rakenteessa olevat si- vuketjut suoristuvat ja valmistettu nukkalanka muodostuu yhdensuuntaisista pitkistä po- lymeeriketjuista. Tämän seurauksena nukkalanka voi haljeta pitkittäissuunnassa kulues- saan käytön aikana. Polyeteenin sivuketjut voidaan kuitenkin myös sitoa toisiinsa, jolloin rakenteesta saadaan sekoittuneempi, ja nukkalangan halkeaminen on vaikeampaa [13].

Valmistuksessa voidaan lisäksi määritellä nukkalangan poikkileikkauksen muoto. Myös sen avulla voidaan vaikuttaa nukkalangan joustavuuteen ja kestävyyteen ja lisäksi teko- nurmesta saadaan luonnollisemman näköinen [11]. Kuten taulukossa 1 on esitetty, po- lyeteenin lisäksi nukkalangoissa voidaan käyttää esimerkiksi polypropeenia tai nylonia

a) b)

(15)

takaamaan vaadittuja pelattavuusominaisuuksia [10]. Käytetty nukkalanka vaihtelee eri kentissä ja joissain tapauksissa monofilamenttia ja fibrilloitua nukkalankaa voidaan myös yhdistellä. Kentissä voidaan myös käyttää sekaisin eri värisiä sekä suoria ja kiharrettuja nukkalankoja, mikä luo tekonurmelle yhä luonnollisemman ulkoasun.

Nukkalanka tarvitsee myös jonkinlaisen taustakankaan, johon se saadaan kiinnitettyä.

Nukkalangat kudotaan taustakankaaseen siten, että saadaan aikaan erillisiä nurminip- puja. Taustakangas koostuu yleensä kahdesta kerroksesta [5]. Kuten taulukosta 1 nä- kyy, taustakangas voi olla esimerkiksi polypropeenia, jota on vahvistettu polyuretaanilla tai lateksilla. Polypropeenista koostuvan ensisijaisen kerroksen on oltava vakaa ja sään- kestävä ja sen tulee estää rispaantumista ja nukkalangan venymistä [10]. Polyuretaani- tai lateksivahvistus pitää nukkalangan paikoillaan ja vakauttaa kenttää. Nukkalankaniput asennetaan taustakankaaseen systemaattisesti. Joissain kentissä polyuretaani- tai la- teksivahvistuskerros lisätään vain nukkalankanipuista koostuvien rivien alle ja niiden vä- liin jäävät alueet jätetään vahvistamatta veden poiston edesauttamiseksi. Mikäli vahvis- tuskerros kattaa koko taustakankaan, tulee siihen lisätä erikseen reikiä veden poistoa varten [10].

Vaihtoehtoja tekonurmikenttien täyteainemateriaaleille on esitetty taulukossa 1. Kenttien stabiloiva täyteaine on useimmiten hiekkaa ja se pitää tekonurmen paikallaan. Vaihtoeh- toja on erilaisia, mutta hiekan on oltava käyttötarkoitukseen sopivaa. Esimerkiksi hiekan raekoko ei saa olla liian pieni eikä toisaalta liian suuri. Eräs yleisesti kentissä käytetty hiekka on kvartsihiekka [2]. Toisen, suorituskyvyn parantamiseen tarkoitetun täyteaineen materiaaleille on monia eri vaihtoehtoja. Suurimmaksi osaksi varsinkin jalkapallolle tar- koitetuissa tekonurmikentissä käytetään SBR- eli styreenibutadieenikumirouhetta [5].

SBR koostuu luonnonkumista ja synteettisestä kumista. Suurin osa SBR-täytteestä saa- daan kierrätetyistä autonrenkaista, mutta lähteenä voidaan käyttää myös esimerkiksi eri- laisia tiivisteitä ja putkia [2]. SBR-kumia voidaan rouhia esimerkiksi käyttämällä pyöriviä teriä tai jäädyttämällä kumia ja pirstaloimalla siitä rakeita [10]. SBR-täyte mahdollistaa hyvät jousto- ja pelattavuusominaisuudet ja se kestää hyvin UV-säteilyä [2]. SBR voi kuitenkin olla herkästi syttyvää ja palaessaan levittää myrkyllisiä kaasuja. Se myös sitoo hyvin lämpöä, minkä seurauksena kentän pinnan lämpötila voi kuumalla säällä nousta jopa 50°C:seen [2]. SBR-rouhe koostuu mustista rakeista ja niitä pystyy myös tarvitta- essa värjäämään käyttämällä esimerkiksi polyuretaanipinnoitetta [10]. Rouheen raekoko on 0,5–2 mm ja rouhinnan aikana SBR:stä poistetaan muun muassa epäpuhtauksia ja hienoainesta. Se ei kuitenkaan takaa sitä, ettei haitallisia aineita, kuten sinkkiä tai poly- syklisiä aromaattisia hiilivetyjä eli PAH-yhdisteitä, päädy täyteaineeseen [14].

(16)

Kierrätetyn SBR-rouheen lisäksi täyteaineena voidaan käyttää EPDM- eli eteeni-propee- nidieenikumia tai termoplastisia elastomeerejä (TPE). EPDM on SBR:n tavoin kerta- muovi, joten sitä ei voi muovata uudelleen toiseen käyttötarkoitukseen, kun taas TPE on kumimainen kestomuovi ja sitä voi tarvittaessa uudelleenmuovata esimerkiksi sulatta- malla [5]. EPDM on ominaisuuksiltaan samankaltaista kuin SBR ja se ei sisällä haitallisia ainesosia tai sido lämpöä yhtä voimakkaasti [9]. TPE on hyvin joustavaa ja kulutusta kestävää eikä se myöskään ole paloherkkä tai sisällä haitallisia ainesosia [2]. Sekä EPDM- että TPE-täyteaineet valmistetaan neitseellisistä materiaaleista, joten tuotetuista rakeista voidaan valmistaa halutun muotoisia. Rouhimisen lisäksi valmistusmenetel- mänä voidaan käyttää esimerkiksi ekstruusiota ja granulointia [10]. SBR:n tavoin EPDM- ja TPE-rouheiden raekoko on 0,5–2 mm [2]. EPDM- ja TPE-täyteaineisiin voi myös lisätä valmistusvaiheessa esimerkiksi väri- tai palonestoaineita [10]. Erilaisia lisäaineita käytet- täessä on kuitenkin otettava huomioon, että ne voivat sisältää haitallisia aineita. Esimer- kiksi palonestoaineet voivat sisältää bromia, fluoria tai fosforia, jotka voivat olla haitallisia joutuessaan ympäristöön.

Nykyään markkinoilla on myös erilaisia orgaanisia täyteainevaihtoehtoja tekonurmiken- tille. Niissä käytettyjä materiaaleja ovat esimerkiksi korkki, sokerijuurikas, puu ja kookos- kuitu. Useimmat orgaaniset täyteaineet koostuvat korkista tai esimerkiksi erilaisista kor- kin ja kookoskuidun seoksista [9]. Vaikka orgaanisten täyteaineiden osuus tekonurmi- kentissä on todella pieni, niiden kehitys on koko ajan kasvussa [5]. Suomessa on kehi- tetty biohajoava ja täysin kierrätettävä Saltex BioFill™-täyteaine [15], joka on myös osa FIFA:n hyväksymää Saltex Legacy™-tekonurmirakennetta [16]. Unisportin kehittämä Saltex BioFill™ on valmistettu sokerijuurikkaasta ja koostuu pyöreistä rakeista. Suoma- lainen yritys Lappset Group Oy puolestaan tarjoaa männystä valmistettua Lappset Puu- rouhe™-täyteainetta [17]. Sekä Saltex BioFill™:llä että Lappset Puurouheella™ sano- taan olevan pienempi roiske-efekti kuin kumirouheella, mikä on tekonurmikentissä tavoi- teltava ominaisuus. Varsinkin kumirouheen yhteydessä yhtenä ongelmana pidetään täy- teaineen roiskumista ja sitä kautta kulkeutumista esimerkiksi vaatteiden mukana pois kentältä. Orgaanisilla täyteaineilla voidaan yleisesti mahdollistaa yhtä hyvät ominaisuu- det laadun ja pelattavuuden kannalta kuin muillakin täyteaineilla. Tämän lisäksi orgaani- set täyteaineet ovat ympäristöystävällisiä. Niissä ei ole haitallisia aineita, kuten haihtuvia orgaanisia yhdisteitä (VOC-yhdisteet) [9]. Orgaaniset täyttöaineet ovat kalliimpia kuin muut täyteaineet, mikä voi olla yksi este niiden suuremmalle yleistymiselle. Mikäli kentän täyteaine halutaan vaihtaa esimerkiksi kumirouheesta orgaaniseen vaihtoehtoon, kenttä tulee todennäköisesti uusia myös muilta osin, mikä aiheuttaa lisää kustannuksia [15].

(17)

Kentissä, joissa on orgaaninen täyttöaine, suositellaan käytettävän myös joustokerrosta, jotta kentän kimmoisuus säilyisi sen koko eliniän [9].

Tekonurmikentän mahdollisen joustokerroksen tulee olla tarpeeksi elastinen ja sen ma- teriaaleina käytetään esimerkiksi kumirouhetta, polyuretaanivaahtoa ja kierrätettyä tai paisutetuista polyeteenihelmistä valmistettua polyeteenivaahtoa, kuten taulukossa 1 on esitetty [10]. Joustokerroksia on erilaisia. Ainesosat voidaan esimerkiksi sekoittaa paikan päällä ja asentaa sitten joustokerros päällystyskoneen avulla, kun taas jotkut joustoker- rokset valmistetaan erillisiksi levyiksi tai rulliksi [10]. Joustokerroksen tehtäviä ovat muun muassa iskunvaimennus ja kentän jousto-ominaisuuksien ylläpito. Joissain tapauksissa joustokerros lisätään myös tarvittavan täyteaineen määrän vähentämiseksi [2]. Jousto- kerroksien kustannukset voivat olla korkeat, mutta hyvälaatuisia joustoalustoja voi mah- dollisesti käyttää useamman kuin yhden kentän eliniän verran [5].

3.3 Luonnonnurmikentät

Myös luonnonnurmikenttien rakenne on kerroksellinen. Luonnonnurmikentän olisi hyvä olla hieman ympäristöään korkeammalla, mikä helpottaa ylimääräisen veden poistoa kentältä. Kentän pohjamaan tulee myös olla vakaa ja tiivis, jotta kenttä asettuu hyvin paikalleen. Rakenne valitaan ottaen huomioon kentän sijainnin maaperä ja ilmasto, en- nakoitu käyttömäärä, laatuvaatimukset sekä budjetti. [18]

Luonnonnurmikentän rakennetta havainnollistetaan kuvassa 5. Pohjimmaisena luonnon- nurmikentissä on pohjamaa ja siinä oleva salaojitus. Muut kerrokset vaihtelevat edellä mainittujen tekijöiden mukaan ja erilaisia rakennevaihtoehtoja on monia. Ylimpänä ken- tissä on aina itse nurmikerros. Sen alapuolella on kasvualustana toimiva kerros, joka voi olla olla juuristo- tai pintamaakerros tai vaihtoehtoisesti kerros hienoa hiekkaa, joka pa- rantaa pintakerroksen ominaisuuksia. Pohjamaahan voi myös tarpeen mukaan asentaa lämmitys- kastelu- tai ilmastointijärjestelmiä. [18]

Kuva 5. Esimerkki luonnonnurmikentän rakenteesta.

(18)

Alin kerros rakenteessa on pohjamaa ja siinä oleva salaojitus. Salaojitus on hyvin tärkeä osa kenttää, sillä se auttaa poistamaan ylimääräistä vettä ja vaikeuttaa esimerkiksi lam- mikoiden muodostumista kentälle. Yleisimmin käytetään putkisalaojitusta, jossa kentän alapuolelle pohjamaahan asennetaan rei’itettyjä putkia, jotka auttavat maahan imeyty- neen veden poistossa. Putket on usein ympäröity soralla, jotta vesi pääsisi virtaamaan paremmin. Tämän lisäksi kentässä voi olla esimerkiksi rako-ojitus, joka parantaa putki- salaojituksen toimintaa. Käytännössä rako-ojat ovat nurmikerroksen alla olevia kapeita sorakerroksia, joita on tietyn välimatkan päässä toisistaan, ja jotka yhdistyvät putkisala- ojituksen putkien ympärillä olevaan sorakerrokseen. Näin rako-ojat auttavat kuljetta- maan vettä ylempien maakerroksien läpi, sillä kerroksien oma vedenläpäisykyky ei vält- tämättä ole tarpeeksi hyvä. Sekä putkien ympärillä olevan soran että rako-ojien päällä on myös yleensä kerros karkeaa hiekkaa, jotta ylempänä oleva hienojakoisempi maa- aines ei pääse peittämään ojia. Toisaalta maakerroksien huonoa vedenläpäisykykyä voi- daan myös hyödyntää kuivilla alueilla asentamalla nurmikerroksen alle paksumpi kasvu- alustakerros, jotta vesi pysyisi kauemmin kentän pintakerroksissa. Näin voidaan estää kentän kuivuminen. Kasvualustan ja pohjamaan välissä voi olla lisäksi esimerkiksi erilai- sia sora- tai täyteainekerroksia. [18]

Nurmikerroksen ruohoa valittaessa tulee ottaa huomioon erityisesti alueen ilmasto. Ruo- hon pitää myös mahdollistaa hyvä pelattavuus ja luoda kentälle hyvä yleisilme. Ruohon tulee olla tasapaksua ja näyttää elinvoimaiselta. Myös ruohon pituudelle on erilaisia vaa- timuksia ja sallittu pituus vaihtelee vuodenajan ja ruohon tyypin mukaan. Pitkällä nur- mella pallo ei liiku yhtä hyvin kuin lyhyemmällä. Esimerkiksi UEFA:n vaatimuksena on, että ruohon pituus ei missään tilanteessa ylitä 30:tä millimetriä, mutta parempana tavoit- teena pidetään 28:aa millimetriä [19]. Ruohoissa on kaksi päälajia, viileän kauden ruohot ja lämpimän kauden ruohot. Viileän kauden ruoholajeja ovat esimerkiksi englanninrai- heinä ja niittynurmikka ja niitä käytetään viileissä ilmasto-olosuhteissa. Lämpimän kau- den ruoholajeja käytetään erityisesti trooppisilla alueilla ja niitä ovat esimerkiksi var- vasheinät. Jokaisella ruoholajikkeella on ominaispiirteitä, kuten lämmön, kylmyyden ja kuivuuden kesto, joten kentän ruohovalinta on tehtävä tarkkaan. Alueilla, joissa on laa- joja lämpötilanmuutoksia, käytetään ratkaisuna esimerkiksi viileän kauden ruohon kylvä- mistä lämpimän kauden ruohon joukkoon keskilämpötilojen laskiessa. [18]

Varsinkin kylmemmissä ilmastoissa, joissa lumisateet ja kentän jäätyminen ovat mah- dollisia, on kannattavaa asentaa pohjamaahan lämmitysjärjestelmä. Tämä toteutetaan yleensä lämmitysputkien avulla. Lisäksi luonnonnurmikentille voi asentaa ilmastointijär- jestelmiä. Ilmastointijärjestelmissä käytetään pumppuja, jotka puhaltavat maan alta ken- tälle ilmaa. Tämän avulla voidaan säädellä maaperän lämpötilaa ja esimerkiksi pidentää

(19)

ruohon kasvukautta. Lisäksi järjestelmää voi käyttää liian veden poistamiseen kentän maaperästä imutekniikan avulla. [19]

Luonnonnurmikentissä voidaan käyttää erilaisia vahvistusmenetelmiä, joissa kentän nur- mikerrosta vahvistetaan ja tuetaan asentamalla keinotekoisia materiaaleja luonnonnur- men sekaan. Tämän avulla yhdistetään luonnonnurmen laatuetuja pelattavuuden kan- nalta ja keinotekoisten materiaalien tuomia teknisiä etuja, kuten kestävyyttä. Joitakin vahvistusmenetelmiä käyttäviä kenttiä voidaan kutsua hybridikentiksi. Vahvistusmene- telmänä voidaan käyttää kasvualustan alle asennettavaa keinotekoista nurmimattoa, jol- lainen näkyy kuvassa 6a. Tämä mahdollistaa kentän rullaamisen, mikä on helppo tapa asentaa uusia kenttiä ja korjata kenttien vahingoittuneita alueita. Kenttään voi myös asentaa yksittäisiä tekonurminippuja, jotka auttavat ylläpitämään kentän tasaisuutta ja ulkomuotoa. Asennettuja tekonurminippuja näkyy kuvassa 6b. Lisäksi kentän maape- rään voidaan lisätä satunnaisia polymeerikuituja, joista näkyy esimerkki kuvassa 6c. Kui- dut stabiloivat maata ja voivat parantaa juuriston kantovoimaa ja iskunvaimennusta. Yksi vaihtoehto tähän on polypropeenikuitu. Vahvistusjärjestelmän lisäämistä mietittäessä on hyvä ottaa huomioon muun muassa järjestelmän hinta, ominaisuudet, kestoikä ja käytön jälkeiset toimenpiteet. On hyvä esimerkiksi ottaa selvää, luokitellaanko järjestelmässä käytettyjä materiaaleja ongelmajätteeksi. [19]

Kuva 6. Luonnonnurmen vahvistusmenetelmiä. a) Mattoalusta, b) tekonurminiput, c) kuituvahvistus [19].

Vaikka yhä useammin suositaan tekonurmikenttiä luonnonnurmikenttien sijaan, on myös luonnonnurmilla omat etunsa. Ne tarjoavat pelaamiselle luonnollisimmat olosuhteet ja esimerkiksi FIFA suosii edelleen kansainvälisissä otteluissa ja turnauksissa luonnonnur- mikenttiä. Viime aikoina on esimerkiksi linjattu, että vuoden 2023 naisten jalkapallon maailmanmestaruuskisat pelataan luonnonnurmella [20].

a) b) c)

(20)

4. KENTTIEN ELINKAARI

Jalkapallokenttien elinkaareen kuuluu monia vaiheita rakentamisesta käytön jälkeisiin toimenpiteisiin. Kentän käyttöiän aikana on hyvä kiinnittää huomiota erilaisiin valintoihin ja siihen, miten eri toimintatavat vaikuttavat kentän käyttöön ja muun muassa ympäris- tövaikutuksiin. Teko- ja luonnonnurmikenttien elinkaaret eroavat toisistaan esimerkiksi käytön aikaisten huolto- ja ylläpitotoimenpiteiden osalta, sillä kentät vaativat erilaisia toi- menpiteitä pysyäkseen hyväkuntoisina. Luonnonnurmikentät eivät myöskään pääsään- töisesti sisällä epäorgaanisia materiaaleja, jotka tulisi käsitellä esimerkiksi teollisesti käy- tön jälkeen.

4.1 Tekonurmikenttien elinkaari

Tekonurmikentän elinkaari riippuu monista eri tekijöistä. Esimerkiksi käytettyjen materi- aalien ja tuotteiden ominaisuudet ja laatu, kentän kerrokset ja niiden asennus, ilmasto sekä kentän käyttömäärä voivat vaikuttaa kentän elinkaareen ja käyttöikään. Myös ken- tän ylläpito ja huolto ovat tärkeitä tekijöitä elinkaaren kannalta. Tekonurmikenttien elin- kaari voidaan jaotella neljään osaan, jotka on esitetty kuvassa 7: rakentaminen, käyttö, ylläpito ja huolto sekä käytön jälkeiset toimenpiteet. Kaikkiin vaiheisiin liittyy erilaisia vaih- toehtoja ja valintoja, jotka osaltaan vaikuttavat kentän elinkaareen.

Kuva 7. Tekonurmikentän elinkaaren vaiheita.

Sijainnin valitseminen ja pohjarakenteen valmisteleminen on tärkeää tekonurmikentän elinkaaren kannalta. Jos kentän lähellä on paljon puita, voivat niiden lehdet ja neulaset kulkeutua helpommin kentälle. Kentälle ei myöskään saisi virrata ylimääräistä pintavettä.

Tätä voidaan kontrolloida korkeustasojen avulla. Ennen varsinaisen kentän asentamista pohjamaahan rakennetaan salaojitus ja tarvittaessa lämmitysjärjestelmä. Salaojitus on tärkeää mitoittaa vuosittaisen sademäärän mukaan [2]. Maata tulee myös poistaa var- sinaisen kenttärakenteen alta, minkä jälkeen voidaan asentaa jakava, kantava ja ta-

Rakentaminen

Salaojitus

Pohjamaa

Kentän osien asentaminen

Käyttö

Pelattavuus

Ympäristöolo- suhteet

Ylläpito/huolto

Harjaus

Täyteaineen lisäys

Ilmastus

Käytön jälkeen

Kierrätys

Uudelleen- käyttö

Poltto

Kaatopaikka

(21)

saava maakerros [2]. Kuvassa 8 on esitetty tekonurmikentän asennuksen vaiheita. Ku- vassa 8a näkyy kentän alle asennettuja lämmitysjärjestelmän putkia ja kuvassa 8b ken- tän nurmimatto on asennettu paikoilleen. Kentän osien asentaminen on hyvä tehdä kui- valla säällä ja nurmimattojen reunojen on oltava suorassa. Mattojen saumat kiinnitetään toisiinsa yleensä liimalla ja myös liimauksen pitävyys tulee tarkistaa. [7]

Kuva 8. Tekonurmikentän asennusvaiheita. a) Lämmitysjärjestelmä ja b) Nurmi- matto. Kauppi, Tampere.

Kentän rakentaminen sekä osien valmistus ja asennus voidaan toteuttaa eri tavoilla. Te- konurmien valmistajat voivat esimerkiksi valmistaa nukkalankakuidut itse tai ostaa ne muualta ja kiinnittää taustakankaaseen [2]. Valmis, taustakankaaseen kudottu nukka- lanka toimitetaan käyttöpaikkaan yleensä eripituisissa ja -levyisissä rullissa. Mahdollinen joustokerros voidaan valmistaa joko paikan päällä tai etukäteen. Etukäteen valmistettava joustokerros valmistetaan rulliksi tai levyiksi, jotka voi toimittaa eteenpäin. Joustokerrok- sen materiaalit voidaan myös sekoittaa paikan päällä, minkä jälkeen joustomatto asen- netaan paikalleen päällystyskoneen avulla [10].

Tekonurmikentillä ei yleisesti ole käyttörajoituksia, mutta joillakin standardoiduilla teko- nurmilla käyttömäärä voi olla rajoitettu, jotta kenttä pysyy esimerkiksi ammattitason pe- lejä varten tarpeeksi hyvässä kunnossa. Kenttien käyttöajat vaihtelevat, mutta yleensä käyttömäärä on noin 35–56 tuntia viikossa [2]. Käyttö voi koostua esimerkiksi urheilu- seurojen ja oppilaitosten varaamista vuoroista sekä yleisestä vapaa-ajan pelaamisesta.

Varsinkin aiemmin tekonurmia on pidetty lähes huoltovapaina ja niiden ajateltiin kestä- vän käyttöä rajattomasti [2]. Kenttiä tarvitsee kuitenkin huoltaa monilla tavoilla, kuten harjaamalla, täyteainetta lisäämällä ja ilmastamalla, jotta voidaan taata hyvät olosuhteet pelattavuuden, turvallisuuden ja ulkoasun kannalta. Mikäli kentän merkkiviivat on tehty esimerkiksi maalaamalla ja ne voivat kulua, tulee merkintöjä vahvistaa säännöllisesti.

Kunnollisilla ja säännöllisillä huolto- ja ylläpitotoimenpiteillä voidaan edesauttaa kentän

(22)

kestävyyttä ja myös pidentää sen käyttöikää. Kenttää olisi hyvä tarkkailla jatkuvasti, jotta huoltotoimenpiteet voidaan toteuttaa tarvittaessa mahdollisimman nopeasti.

Nukkalangalla on suuri merkitys tekonurmikentän elinkaareen niin pelattavuuden kuin kentän yleisilmeen kannalta [2]. Jos nukkalanka ei pysy muodossaan tai kuluu nopeasti, kentän käyttöikä voi lyhentyä. Nukkalangan on myös tärkeää toimia täyteaineen tukena pelillisten ominaisuuksien luomisessa. Pelattavuuden kannalta kentän huoltamattomuus voi aiheuttaa myös esimerkiksi pallon nopeampaa ja epätasaista vierimistä ja vaihtelevia pomppimisominaisuuksia. Lisäksi pelialusta voi muodostua liian kovaksi ja sen pitävyys voi heikentyä, mikä saattaa vähentää kentän pelimukavuutta ja aiheuttaa pelaajille epä- varmuutta tai loukkaantumisia. [7]

Tekonurmikentän pelillisiä ominaisuuksia voidaan ylläpitää harjauksen avulla. Harjaami- sella pidetään huolta kentän tasaisuudesta ja ehkäistään nukkalangan taipumista alas- päin. Kenttää voi harjata pitkittäis- tai poikittaissuunnassa tai diagonaalisesti. Harjaus tulee suorittaa säännöllisesti ja jokaisella kerralla erisuuntaisesti [7]. Näin nukkalangan asento vaihtuu joka harjauksen yhteydessä, eikä se ehdi painumaan liian alas. Kentän täyteainekerrosta voidaan tasoittaa vetoajoneuvon taakse kiinnitettävien vetoharjojen tai eteen kiinnitettävien pyörivien harjojen avulla. Usein käytetään esimerkiksi kolmionmuo- toisia harjoja, kuten kuvassa 9a on esitetty. Pyörivillä harjoilla voidaan myös kohottaa nukkalankakerrosta, jotta täyteaine pysyy 10–20 millimetriä nukkalangan latvojen ala- puolella [2]. Pallon vierimisen hallitsemiseksi nukkalankaa voidaan palauttaa pystyasen- toon käyttämällä värähteleviä harjoja, joita näkyy kuvassa 9b. Roskia ja muita kentälle kuulumattomia asioita poistaessa on hyvä hyödyntää eteenpäin pyöriviä harjoja [7]. Har- jaus tulee suorittaa hitaasti ja rauhallisesti ja käytettyjen välineiden tulee olla käyttökoh- teeseen soveltuvia, jotta työn lopputulos on haluttu. Jos kenttää käytetään talvella, tulee siitä poistaa lumi ensin tarkoitukseen sopivalla auralla. Tämän jälkeen jäljelle jäävä lu- mikerros voidaan poistaa esimerkiksi harjojen avulla. Poistettu lumi tulisi kerätä asfal- toidulle tai tekonurmella päällystetylle alueelle, jotta lumen mukana kentältä poistuva täy- teaine saadaan talteen, eikä sitä joutuisi ympäristöön. [2]

(23)

Kuva 9. Tekonurmikentän harjaamiseen käytettäviä välineitä, a) kolmioharja [2] ja b) värähteleviä harjoja [7].

Myös täyteaineen määrästä ja laadusta on pidettävä huolta. Täyteainetta tulee lisätä kentälle säännöllisesti, jotta pinta pysyy tasaisena ja riittävän joustavana. Täyteainetta tulee olla helposti saatavilla kentän läheisyydessä, jotta sitä voi tarvittaessa lisätä. Täy- dennys pitää tehdä kevyellä laitteistolla tai mahdollisuuksien mukaan jopa käsin [7]. Täy- teaine voi käytön aikana painautua kentän pohjalle tiiviimmäksi kerrokseksi, minkä vuoksi kenttä olisi hyvä ilmastaa säännöllisesti [2]. Tämä voidaan hoitaa esimerkiksi käyttämällä harjojen tapaan perässä vedettäviä piikkejä, joiden avulla täyteaine irtoaa pohjasta ja pelialusta saa lisää ilmavuutta. Ilmastusta ei välttämättä tarvitse kuitenkaan suorittaa yhtä usein kuin harjausta. Täyteaineen tiivistymisen voi huomata esimerkiksi pallon pomppaamisesta korkeammalle kuin tavallisesti. Täyteaineen rakeista voi myös muodostua agglomeraatteja eli yhteenkasautumia, jolloin rakeet on erotettava toisistaan [7]. Agglomeraatit voivat vaikuttaa pallon käyttäytymiseen kentällä sekä pelaajien ja ken- tän välisiin ominaisuuksiin.

Vaikka tekonurmikentät eivät yleisesti vaadi kastelua, voi se joskus olla hyödyllistä.

Luonnonnurmeen verratessa tekonurmikenttä sitoo auringon energiaa itseensä parem- min ja siten siitä erittyy enemmän lämpöenergiaa [21]. Kuumissa sääolosuhteissa kentän pinnan lämpötila voi nousta korkealle, mikä edesauttaa esimerkiksi kitkasta johtuvien palovammojen syntymistä [7]. Tällöin kenttää voidaan viilentää kastelun avulla. Kastelu voi myös stabiloida täyteainetta ja vähentää sen kulkeutumista kentän ulkopuolelle [7].

Kenttä voi kastua myös luonnostaan sateen vaikutuksesta. Märällä pelialustalla kitkaker- roin on matalampi ja pallo liikkuu nopeammin ja pidemmälle [22]. Kuivissa olosuhteissa korkeampi kitka vaikuttaa ominaisuuksiin kentän ja pallon sekä kentän ja pelaajan välillä.

Palloa tulee potkaista lujempaa ja kentän pinta on karkeampi, minkä vuoksi kuiva kenttä voi rasittaa pelaajia enemmän verrattuna kosteaan kenttään [22].

(24)

On tärkeää huomioida, että jotkut kentän osat kuluvat muita herkemmin ja niihin tulee kiinnittää erityisesti huomiota. Tavallisesti tällaisia ovat rangaistusalue, keskilinja ja ken- tän kulmat, joista esimerkiksi täyteaine kulkeutuu nopeasti muualle [2]. Täyteainetta voi myös kerääntyä kentän reunoille ja kulma-alueille pelialueen ulkopuolelle. Tällöin täyte- aineesta tulisi poistaa mahdolliset epäpuhtaudet, minkä jälkeen sen voi harjata takaisin kentälle [7].

Mikäli puiden lehtiä, neulasia tai muita epäpuhtauksia ei poisteta kentältä riittävän usein, ne voivat reagoida haitallisesti täyteaineen kanssa siten, että esimerkiksi veden poistu- minen kentältä hankaloituu [7]. Tämän seurauksena kentälle voi syntyä muun muassa sammal- tai leväkasvustoa. Kentälle syntyvät ja sinne kuulumattomat kasvustot voidaan poistaa esimerkiksi leikkaamalla tai repimällä. Kemikaalien käyttöä tulee välttää, sillä ne voivat vahingoittaa kentän kerroksia. Tarvittaessa voidaan kuitenkin käyttää esimerkiksi sellaisia torjunta- ja jäänsulatusaineita, joiden käyttö tekonurmilla on sallittu [7]. Kemi- kaaleja voi myös joutua laimentamaan ennen käyttöä [2].

Tekonurmikentän elinkaaren lopussa sen osat tulee poistaa käytöstä sopivilla tavoilla.

Usein tekonurmen hävittäminen ulkoistetaan ja varsinkin tällöin on tärkeää selvittää, mi- hin kaikki sen osat lopulta päätyvät [23]. Mahdollisia vaihtoehtoja tekonurmen eri osille ovat muun muassa uudelleenkäyttö, kierrätys, poltto ja kaatopaikkasijoitus. Tekonurmi- kenttää ja sen pohjarakenteita voidaan pelaamiskäytön jälkeen hyödyntää eri tavoin, esi- merkiksi maanrakennuksen eristekerroksina tai liikuntapaikkojen alustoina [2]. Hyvälaa- tuisia joustokerroksia voi yleensä hyödyntää pelaamiskäytössä kahden pelikentän käyt- töiän ajan.

Kierrätys on kaikille kentän osille suositeltava toimenpide elinkaaren lopussa ja tekonur- men osia kehitetäänkin koko ajan kierrätettävämmiksi [2]. Vaikka uudelleenkäyttö esi- merkiksi pienempinä nurmialueina pihoissa tai puistoissa saattaa kuulostaa paremmalta vaihtoehdolta, materiaali voi tämän jälkeen päätyä jopa helpommin kaatopaikalle tai pol- tettavaksi [5]. Järkevämpää olisi siis kierrättää kentän osat heti pelikäytöstä poiston jäl- keen. Mikäli kierrätys ei ole mahdollista, polymeerimateriaaleille suositellaan kaatopaik- kasijoitusta ja orgaanisille materiaaleille polttoa [5]. Eri maiden lakien ja kierrätysasetus- ten eroavaisuuksien takia kierrätyksen toteutuminen voi olla joissain paikoissa vaikeam- paa. Kierrätykseen liittyvät lait ja asetukset voivat olla lievempiä ja kierrätyslaitokset voi- vat sijaita todella kaukana kenttien käyttöpaikoista [5]. Kierrätystä ja uudelleenkäyttöä voi myös vaikeuttaa muun muassa hiekkatäyteaineen sekoittuminen kentän muihin osiin.

Pienen raekoon vuoksi sitä on vaikea erotella paikan päällä tai edes teollisesti esimer- kiksi täyteaineesta [5]. Orgaanisille täyteaineille on monia käyttökohteita tekonurmiken- tän jälkeen, sillä niistä ei aiheutu ympäristölle haittaa. Esimerkiksi Lappset puurouhetta™

(25)

voidaan hyödyntää täyteainekäytön jälkeen mullan rikasteena tai kuorikatteena, eikä sitä tarvitse kierrättää teollisesti [17]. Saltex Biofill™ -täyteaine taas voidaan esimerkiksi kom- postoida. Se on myös hiilineutraalia ja hajoaa merivedessä [16].

Erilaisia teknologioita tekonurmen osien irrottamiseen, erotteluun, puhdistamiseen ja jat- kotoimenpiteisiin kehitetään jatkuvasti. Tällä hetkellä käytössä on niin sanottuja avoimen kierron prosesseja, joissa kentistä kierrätettyjä materiaaleja joudutaan prosessoimaan runsaasti ja niitä voidaan käyttää muissa käyttökohteissa, esimerkiksi liikennekartioissa.

Tavoitteena on päästä suljettuun kiertoon, jossa materiaaleja voidaan hyödyntää sa- massa käyttökohteessa eli niistä voidaan valmistaa uutta tekonurmea, eikä synny huk- kamateriaalia. Tällä hetkellä tekniset rajoitteet ja esimerkiksi hankaluus erottaa joitakin materiaaleja toisistaan kuitenkin vaikeuttavat suljetun kierron toteutumista. [5]

4.2 Luonnonnurmikenttien elinkaari

Myös luonnonnurmikenttien elinkaareen vaikuttavat monet eri tekijät. Esimerkiksi kentän pohjamaan ja kentällä käytettävän ruoholajin tulee olla kentän sijainnin ilmastoon sopi- via. Kenttää on myös huollettava säännöllisesti ja oikeilla tavoilla. Nurmen korjaaminen on luonnonnurmikentillä helpompaa kuin tekonurmikentillä, sillä tarvittaessa voidaan pai- kata syntyneitä kuoppia hiekalla ja kylvää lisää ruohoa kuluneille alueille. Ruohon laji- ketta voi myös muuttaa elinkaaren aikana. Toisaalta luonnonnurmet ovat tekonurmiin verrattuna alttiimpia erilaisille ympäristön vaikutuksille. Tekonurmikenttien tapaan myös luonnonnurmikenttien elinkaari voidaan jakaa neljään osaan: rakentaminen, käyttö, yllä- pito ja huolto sekä käytön jälkeen tapahtuvat toimet. Kuvassa 10 on esitetty luonnonnur- mikentän elinkaaren vaiheet ja niihin liittyviä toimenpiteitä.

Kuva 10. Luonnonnurmikentän elinkaaren vaiheita.

Luonnonnurmikentän pohjamaa on saatava tasaiseksi ja tiiviiksi ennen kentän asenta- mista ja maaperään tulee asentaa salaojitus (3.3, kuva 5). Mikäli pohjamaata ei käsitellä kunnolla, kentästä voi tulla helpommin epätasainen, mikä haittaa pelaamista. Kentän pohjarakenteita ja salaojitusta asennettaessa tulee huomioida maaperässä mahdollisesti valmiiksi olevat putkistot, jotta ne eivät vahingoitu [18]. Kun pohjamaa ja salaojitus ovat

Rakentaminen

Salaojitus

Pohjamaa

Ruohon asentaminen

Käyttö

Ympäristöolo- suhteet

Pelattavuus

Ylläpito/huolto

Kastelu

Leikkaaminen

Lannoitus

Ilmastus

Käytön jälkeen

Ruohon uusiminen

(26)

kunnossa, kentän nurmi voidaan asentaa. Kentälle voidaan kylvää haluttua ruoholaji- ketta tai valmis nurmikko voidaan toimittaa paikan päälle esimerkiksi erillisinä rullina. Jos kentälle asennetaan tällaista siirtonurmea, on tärkeää, että nurmen kasvualusta on ollut samanlainen kuin pohjamaa, johon se asennetaan [24]. Kun siirtonurmirullat on asetettu paikoilleen, nurmikon on hyvä antaa juurtua joitakin viikkoja, minkä jälkeen kentällä voi pelata. Tämä on kuitenkin huomattavasti nopeampaa verrattuna kylvämällä asennettuun ruohoon, jolloin kenttä saattaa olla käyttövalmis vasta vuoden päästä kylvämisestä [25].

Toisaalta siirtonurmen ruoholla voi olla hankaluuksia muodostaa kunnollisia juuria alla olevaan maaperään, mikä voi vaikuttaa esimerkiksi kentän tasaisuuteen ja ruohon elin- ikään. Kylvetyillä kentillä juurien muodostaminen on helpompaa ja näin nurmesta voi tulla yhtenäisempi ja pelillisiltä ominaisuuksiltaan parempi [19].

Luonnonnurmikentät ovat tekonurmikenttiin verrattuna huomattavasti enemmän riippu- vaisia sääolosuhteista. Esimerkiksi sademäärä, lämpötilojen vaihtelut ja varjot voivat osaltaan vaikuttaa luonnonnurmikenttien ominaisuuksiin, kuten ruohon laatuun ja kasvu- nopeuteen. Jos kentälle osuu säännöllisesti samansuuntainen varjo, voi ruohon kunto vaihdella kentän varjoisien ja aurinkoisien osien välillä. Kenttien ominaisuudet vaihtele- vat myös erilaisten luonnonnurmien välillä ja kenttien erot vaikuttavat esimerkiksi niiden käyttömääräsuosituksiin. Jos maaperän ominaisuudet eivät ole suotuisia ja ruoho kas- vaa hitaasti, tulisi kenttää käyttää vähemmän verrattuna kenttään, jossa ruoho kasvaa nopeasti maaperän ollessa kasvulle edullinen.

Myös ruoholaji ja ruohon ikä vaikuttavat kenttien ominaisuuksiin. Lämpimän kauden ruo- holajit ovat elinvoimaisempia verrattuna viileän kauden ruoholajeihin. Lämpimän kauden ruoholajeja käyttävissä kentissä ruohon ja kasvualustana toimivan maaperän väliin muo- dostuu yleensä helpommin juuria ja muuta maa-ainesta sisältävä pehmeä kerros [26].

Jos kerros pysyy matalana, se voi parantaa kentän kulutuksenkestoa ja joustavuutta, mutta liian paksuksi kasvanut kerros voi esimerkiksi heikentää kentän pinnanlaatua sekä vaikeuttaa ruohon juurtumista ja veden ja lannoitteiden pääsyä juuristoon. Myös erilaiset tuholaiset viihtyvät tällaisessa pehmeässä maakerroksessa [25]. Juuria ja muuta tarpee- tonta orgaanista ainesta voidaan poistaa kentältä käyttämällä esimerkiksi pystysuorassa pyöriviä teriä [19]. Tämän avulla nurmesta saadaan tiheämpi ja kestävämpi. Luonnon- nurmikentälle voi aiheutua haittaa myös epäsuotuisissa sääolosuhteissa pelaamisesta.

Pelaamista tulisi välttää, jos kenttä on esimerkiksi liian vetinen tai osittain jäässä [18].

Näin voidaan ehkäistä kentän ruohon vahingoittumista. Sääolosuhteiden lisäksi luonnon- nurmikentät ovat alttiita erilaisille tuholaisille ja taudeille, kuten toukille, hyönteisille ja sienitaudeille [18].

(27)

Luonnonnurmia tulee ylläpitää ja huoltaa monin tavoin, jotta kenttä pysyy hyvässä kun- nossa. Luonnonnurmikentät vaativat yleisesti enemmän huoltoa ja ylläpitoa kuin teko- nurmikentät. Kenttää pitää esimerkiksi leikata, kastella, lannoittaa ja ilmastaa ja kentän merkkiviivoja tulee vahvistaa säännöllisesti. Kentän ruoho voi käytön aikana kulua jois- takin kohdista nopeammin ja näihin kohtiin tulee kylvää lisää ruohoa, jotta kenttä pysyy tasaisena ja sillä on hyvä pelata. Lisäksi kenttään voi syntyä esimerkiksi kuoppia, jotka tulee täyttää hiekalla. Luonnonnurmikenttä voi mennä helposti huonoon kuntoon, jos sitä huolletaan epäsäännöllisesti tai väärin esimerkiksi kastelemalla liikaa. Kenttää on hyvä tarkkailla säännöllisesti, jotta tarvittavia huoltotoimenpiteitä voidaan tehdä ajoissa.

Kentän leikkaaminen pitää ruohon sopivan korkuisena, mutta se parantaa myös nurmen tiheyttä [18]. Leikkaamisen avulla kenttään voidaan myös luoda raitoja, jotka ovat tärkeä aspekti kenttien ulkoasussa ja auttavat myös tuomareita esimerkiksi paitsiotilanteen huo- maamisessa. Raidat syntyvät kelaleikkurilla leikkaamalla kenttää vuorotellen vastakkai- siin suuntiin, jolloin auringonvalo heijastuu vierekkäisistä raidoista eri tavalla. Kenttään luotuja raitoja näkyy kuvassa 11. Ruohonleikkureita voidaan lisäksi käyttää roskien pois- tamiseen kentältä [18]. Ennen leikkaamista ruohoa voi harjata, jotta se palautuu pysty- asentoon. Harjaaminen auttaa ruohoa myös kasvamaan paremmin ja estää sen tallau- tumista [19]. Lisäksi harjaamisen avulla kentältä saadaan poistettua roskaa ja leikkaa- misesta muodostuvaa irtoruohoa.

Kuva 11. Luonnonnurmikenttään leikkaamalla luotuja raitoja. ANZ Stadium, Sydney, Australia. [27]

Luonnonnurmikenttiä tulee kastella säännöllisesti. Kastelun avulla kentän nurmi kasvaa ja pysyy tiheänä. Kastelu myös pehmentää ja viilentää kenttää sekä poistaa siitä mah- dollisia suoloja ja käytettyjä kemikaaleja [18]. Kentän kastelu voidaan hoitaa esimerkiksi kasteluletkujen, vesitykkien tai erilaisten kentälle asennettavien sadettimien avulla [18].

Sadettimet voivat olla esimerkiksi siirrettäviä tai upposadettimia, jotka asennetaan maan alle. Upposadettimien päät nousevat kastelun aikana ylös ja palautuvat sen jälkeen taas

(28)

maan tasalle, eikä niiden näin pitäisi haitata pelaamista. Tarvittavan kasteluveden saa- tavuus tulee huomioida jo kentän rakennusvaiheessa. Lämpimämmissä ilmastoissa ken- tän pintaa voidaan viilentää myös tuulettimilla, jotka puhaltavat ilmaa kentän reunoilta.

Jotkut tuulettimet tuottavat lisäksi vesihöyryä parantaakseen viilentämisen vaikutusta [19].

Myös ilmastus pitää tehdä luonnonnurmikentillä säännöllisesti. Ilmastuksessa kentän maaperään luodaan reikiä, jotka auttavat muun muassa veden imeytymisessä ja ilman- vaihdossa. Samalla maaperästä saadaan harvempi, mikä auttaa juurien muodostumi- sessa [18]. Kun nurmi juurtuu hyvin maaperään, se voi myös elää pidempään. Ilmastus suoritetaan tarkoituksenmukaisilla koneilla, joihin on kiinnitetty piikkejä. Jos luonnonnur- mikentässä on käytetty jonkinlaista vahvistusmenetelmää eli siinä on myös keinotekoisia materiaaleja, tulee ilmastusmetodi valita tarkkaan, jotta kentän tekonurmikomponentit eivät vaurioidu [25].

Luonnonnurmikenttiin voidaan lisätä välillä hiekkaa. Tämä auttaa luomaan tiiviin pelialus- tan, parantaa vedenpoistoa ja stabiloi ilmastuksessa syntyviä reikiä [18]. Hiekan tulee olla käyttötarkoitukseen sopivaa. Jos hiekka on liian hienorakenteista, se voi hidastaa vedenpoistoa liikaa. Jos hiekka taas on liian karkeaa, voi se vaikuttaa esimerkiksi kentän vakauteen ja pelimukavuuteen [18]. Käytettävän hiekan laatu vaihtelee myös ilmasto- olosuhteiden mukaan. Kuumemmissa ja kuivemmissa olosuhteissa hiekkaan voidaan li- sätä esimerkiksi maa-ainesta, jolloin vesi ja ravinteet säilyvät paremmin kentän pintaker- roksissa [19].

Luonnonnurmikentät saavat tarvittavia ravinteita lannoitteista. Lannoittamisen avulla ruoho kasvaa ja palautuu sekä kestää kulutusta ja mahdollisia tauteja paremmin. Lan- noitus parantaa myös ruohon väriä [18]. Lannoitteita on erilaisia ja tärkeitä ravinteita ovat esimerkiksi typpi, fosfori, kalium ja rauta, joilla kaikilla on oma tehtävänsä kentän ylläpi- dossa. Typpi auttaa parantamaan ruohon kasvua, fosfori parantaa ruohon juurtumista ja kalium pitää yllä ruohon hyvinvointia ja auttaa esimerkiksi tautien vastustamisessa [28].

Rauta korostaa ruohon tummanvihreää väriä [29]. Lannoitteita voi hankkia esimerkiksi nesteenä, liukenevana jauheena tai rakeina [28]. Lannoitteiden käyttöön liittyy tarkkoja ohjeistuksia, eikä niitä tule käyttää liikaa [18]. Lannoitteiden lisäksi kentillä voidaan joutua käyttämään erilaisia tuholaismyrkkyjä. Myös niiden käytölle on tarkkoja ohjeistuksia, joita tulee noudattaa.

Merkkiviivat tehdään luonnonnurmkenttiin yleensä maalaamalla. Viivat ovat useimmiten valkoisia ja niiden tulee olla mitoiltaan ohjeistuksien mukaisia ja suoria. Merkitsemiseen käytetään siihen tarkoitettuja merkintäkoneita. Merkintöihin käytettävä materiaali ei saa

(29)

aiheuttaa vahinkoa ihmisille tai ympäristölle ja sen tulisi olla nopeasti kuivuvaa ja veden- kestävää [25]. Materiaali ei saisi myöskään pölytä, rakeutua tai kulua helposti eikä vai- kuttaa ruohon kasvuun. Merkintöihin voidaan käyttää esimerkiksi kalkkikiveä tai vesipoh- jaisia spraymaaleja [25].

Luonnonnurmikenttien ruoho pitää uusia kokonaan, kun nurmelle on kasvanut liikaa rik- karuohoja. Tämä tapahtuu kuorimalla nurmen pinta ja kylvämällä uutta ruohoa [29].

Luonnonnurmikenttiä ei yleisesti tarvitse erikseen hävittää käytön jälkeen, sillä niissä ei ole ympäristölle haitallisia materiaaleja. Mikäli kentässä on käytetty vahvistusmenetel- miä, tulee niissä olevat epäorgaaniset osat käsitellä asianmukaisella tavalla.

(30)

5. YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET

Sekä teko- että luonnonnurmikenttiin liittyy erilaisia ympäristövaikutuksia koko elinkaa- ren ajan. Ympäristövaikutuksia syntyy esimerkiksi kenttien valmistuksesta, ylläpidosta ja käytön jälkeisistä toimenpiteistä. Kaikki kentän elinkaaren aikana tehdyt valinnat vaikut- tavat osaltaan myös syntyviin ympäristövaikutuksiin.

Teko- ja luonnonnurmikenttiä vertaillessa niistä aiheutuu erilaisia ympäristövaikutuksia elinkaarien eri vaiheissa, mutta myös samankaltaisuuksia voidaan havaita. Sekä teko- että luonnonnurmikenttien ylläpidossa käytettävistä koneista aiheutuu päästöjä ympäris- töön. Myös erilaisia päästöjä aiheuttavia kemiallisia prosesseja vaaditaan sekä teko- nurmi- että luonnonnurmikenttien elinkaarien aikana. Tekonurmikenttien osalta kemialli- sia prosesseja tarvitaan esimerkiksi kentissä käytettävien materiaalien valmistamiseen, kun taas luonnonnurmikentillä kemikaaleja voidaan käyttää muun muassa ylläpidon ai- kana [30].

5.1 Tekonurmikenttien ympäristövaikutukset

Tekonurmikenttien yleistyessä niiden ympäristövaikutuksia on alettu tutkia yhä enem- män. Ympäristövaikutuksiin vaikuttavat esimerkiksi kenttien täyteainemateriaali, käytön jälkeiset toimenpiteet ja se, käytetäänkö kentässä erillistä joustokerrosta [5]. Tekonurmi- kentän elinkaaren aikana voi esimerkiksi vapautua erilaisia yhdisteitä ilmakehään tai ve- sistöihin. Kuvasta 12 voidaan huomata, että ilmakehään vapautuu kasvihuonekaasu- päästöjä koko tekonurmikentän elinkaaren ajan. Lisäksi varsinkin täyteaineista voi ai- heutua päästöjä vesistöihin. Päästöjä aiheutuu raaka-aineiden hankinnasta ja tuotan- nosta käytön jälkeisiin toimenpiteisiin asti, ja myös energiaa tarvitaan jatkuvasti.

(31)

Kuva 12. Energiankäyttö ja päästöjen lähteet tekonurmikentän elinkaaren aikana.

Muokattu lähteen [31] kuvasta 2.

Suuri osa tekonurmikenttien ympäristövaikutuksista aiheutuu niiden täyteaineista. Var- sinkin SBR-rouhe ja sen vaikutukset ympäristöön ovat herättäneet paljon keskustelua ja siitä on tehty runsaasti tutkimuksia ja erilaisia riskiarvioita. Usein huolenaiheena on var- sinkin SBR-rouheesta mahdollisesti ympäristöön kulkeutuva mikromuovi. SBR-rouhe on kuitenkin edelleen käytetyin täyteaine tekonurmikentissä. Se luo kentälle hyvät pelatta- vuusominaisuudet ja on edullista verrattuna muihin täyteaineisiin. Lisäksi SBR-rouheen käyttöä voidaan puoltaa sillä, että se antaa uuden käyttötarkoituksen esimerkiksi auton- renkaille, jotka olisi muussa tapauksessa voitu joutua hävittämään ongelmallisesti [21].

Yhden jalkapallokentän kumirouhemäärään tarvitaan noin 20 000 autonrengasta [22].

SBR-rouheen käytöstä voi kuitenkin aiheutua erilaisia haittoja. Vaikka SBR-rouheesta poistetaan työstämisen ohessa epäpuhtauksia, voi siihen jäädä jäänteitä kemikaaleista tai raskasmetalleista, joita on käytetty autonrenkaiden valmistuksessa. Erilaiset ympä- ristöolosuhteet, kuten lämpö, kosteus, jäätyminen tai altistuminen UV-säteilylle ja ha- pelle, voivat aiheuttaa SBR-rouheen pinnan halkeilua ja siinä olevien pinnoitteiden irtoa- mista, jolloin haitalliset aineet pääsevät helpommin kulkeutumaan ympäristöön [32]. Li- säksi SBR voi herkästi syttyvänä materiaalina edesauttaa tekonurmikentän palamista.

Mikromuovit, joita SBR-rouheesta ja muista epäorgaanisista täyteaineista voi kulkeutua ympäristöön, ja niistä aiheutuvat ongelmat ovat jo pitkään olleet ajankohtaisia ja herät- täneet kiinnostusta. Vuonna 2019 Euroopan kemikaalivirasto ECHA teki ehdotuksen mikromuovien käyttörajoituksista Euroopan unionissa (EU). Rajoitus koskisi mikro- muovien käyttöä tuotteissa, joista ne voisivat kulkeutua ympäristöön [33]. Mikromuo- veiksi tässä tapauksessa lasketaan alle viiden millimetrin kokoiset partikkelit, joten tämä tarkoittaisi myös SBR-rouheen kaltaisten tekonurmikenttien täyteaineiden käyttökieltoa.

Mikäli rajoitus astuu voimaan, on niiden käyttö lopetettava viimeistään kuuden vuoden

Viittaukset

LIITTYVÄT TIEDOSTOT

Metsäenergiaa kannattavasti METKA -hankkeessa kehitettiin soveltavasta näkökulmasta uutta tietoa tuottamalla ja olemassa olevaa tietoa käyttämällä energiapuun määrän

Koska happamuus riippuu maan orgaanisen aineksen määrästä ja metsämaan pintakerrokset näin ollen ovat happamampia kuin syvemmällä olevat kerrokset, on eri menetelmien

•  Tuotekehittelyssä hivenlannoitteet, starttityppi luomuun, räätälöidyt NPK-lannoitteet sekä patentoitu lannankäsittely (Combooster).. Combooster: lanta raaka-aineeksi. -

korkein ohjearvoon verrannollinen tuntikeskiarvo Kemiran alueen sijoituspaikkavaihto- ehdossa noin 4 km:n etäisyydellä Pihlavassa on noin 0,3−0,7 µg/m 3 ja 17 km:n etäisyydellä

 Suoritetut tutkinnon osat ryhmiteltyinä tutkinnon muodostumisen mukaisesti ammatillisiin ja yhteisiin tutkinnon osiin, laajuudet osaamispisteinä, ammatillisten tutkinnon

Koulutuksen järjestäjän tulee antaa opiskelijalle todistus suoritetuista tutkinnon osista, jos opiskelija suorittaa vain tutkinnon osan tai osia ja henkilökohtaisessa

Ammatilliseen koulutukseen valmentavan koulutuksen todistuksiin merkitään ammatillisen tutkinnon osat ja osa-alueet -koulutuksen osan alle kokonaan suoritetut ammatilliset tutkin-

osat Suoritetut tutkinnon osat merkitään todistukseen ryhmiteltyinä tutkinnon muodostumisen mukaisesti. Seuraavien tutkinnon osien nimien alle merkitään tutkinnon osaan sisältyvät