Kun Yhdysvallat jätti UNESCO:n

(1)

mekanisoitua musiikkia, silloin kun siihen vielä harvoin tilaisuuksia löytyy. Surulli- sen ritarimme tuotetta pyöritetään sitten radiossa, diskossa, jukeboxeissa ulkomais- ten esitysten välipaloina, mutta tuskin kukaan pyytää häntä ihkaelävänä esiin- tymään. Tanssit ja konsertit ovat käy- neet vähiin. Edessä on sekin tilanne, että aikaisemmin edes jonkin verran elävää tanssimusiikkia suosivat ravintola- ketjut ovat asennuttamassa tiloihinsa

"video-orkesterilai ttei ta".

ja niin taistelu tuulimyllyjä vastaan päättyy. Uudessa uljaassa musiikkimaail- massa ylikansalliset musiikkikeskukset täyttävät käden käänteessä Suomessa esiintyvän suomalaisen kevyen musiikin geopoliittisen tyhjiön.

Suomalaisen kevyen musiikin matala- paine on täyttymässä lännestä käsin.

Salaista historiaa

Viihde on kansakunnan salaista historiaa, sanoo Peter von Bagh. Lauantain toivo- tut levyt, Lista, Kotimainen puolitunti- nen, jokamiehen sävelradio, Lepopäivän ratoksi, Sävellahjat, Rockradio jne. ovat jo kauan olleet suomalaisten jokapäiväis- tä musiikkirituaalia.

Suomalaista yleisradiotoimintaa on sen perustamisesta lähtien elähdyttänyt kansanvalistushenki. Kevyen musiikin kohdalla tämä kansanvalistushenki mer- kitsi sitä, että radiotoiminnan pioneeri- ke.udella 1920-luvulla kevyttä musiikkia kuultiin vain viikonloppuisin. Todellista ohjelmaahan kansanvalistushengessä olivat vain esitelmät ja taiteellinen musiikki.

Onko kevyt musiikki ollut vakava asia Ylelle, siitä en suinkaan ole vakuut- tunut. Usein tuntuu siltä, että se koe- taan jonkinlaiseksi välttämättömäksi pahaksi. "Jos muuta ohjelmaa ei kerta- kaikkiaan ole, pannaan sitten tulemaan kevyttä musiikkia", tapasi muuan ex- suunnittelupäällikkö sanoa.

Enää ei sentään Hiski Salomaan levy- jä julkisesti rikota. Menneitä ovat he, jotka varmasti tiesivät, mikä on kansalle parasta: Hella Wuolijoki, Jaakko J ahnu- kainen ja Aili Paasikivi.

1980-luvun alkupuoliskolla Yleisradio on lähettänyt musiikkia yli 10.000 tuntia yhdessä vuodessa. Se merkitsee lähes 14 kuukautta musiikkia yhteen menoon.

Vuosikymmenen puoliväliin mennessä 74

yhden vuoden musiikkianti on yli 16 kuukautta ja 1980-luvun lopulla noin 15.000 tuntia eli lähes 21 kuukautta.

Vuosikymmenen alkuun verrattuna se merkitsee 50 prosentin lisäystä.

Paavo Haavikko sanoi Uuden Suomen haastattellussa (2.9.1984), että se millä tavoilla kulttuurista päätetään antaa ymmärtää kuin Suomi ei eläisi tässä maailmassa. "Meillä ei tueta populaari- musiikkia juuri ollenkaan, vaikka se on erittäin tärkeä alue." Kaikkein surul- Iisin esimerkki Haavikon mielestä on ooppera, jolla jotkut yrittävät taistella satelliitteja vastaan.

Tuulimyllyjä vastaan taistellaan siis toisellakin laidalla ...

Vihdoin ja viimein pitäisi oivaltaa, että tukemalla kotimaista populaari- musiikkia vastustetaan tehokkaimmin ylikansallista tuontikulttuuria. Kotimai- sella viihteellä yleensä on ratkaiseva merkitys omaleimaisen kulttuurin, suomalaisen minuuden, säilymisessä. Sekin osaltaan vaikuttaa siihen millaiseksi kansakunnan salainen historia muodostuu.

Eihän toki musiikki ole mikään maailman tärkein asia. Tuntuu kuitenkin perin juurin kummalliselta kuvitella maailman tärkeintä - ihmistä - ilman musiikkia.

Tapio Lipponen

Yhdysvallat jätti UNESCO:n

Viime joulun alla (20.12.1984) Yhdysval- tain ulkoministeri ilmoitti kirjeellä UNESCO: n pääjohtajalle, että Yhdysvallat toteuttaa eronsa järjestöstä vuoden 1985 alussa. Näin YK:n kasvatus-, tiede-, ja kulttuurijärjestö voi kirjata tämän vuoden taseisiinsa maininnan, että järjes- tön jäsenmäärä on supistunut 161: stä 160:een. Järjestön budjetissa Yhdysvaltain lähtö merkitsee noin neljänneksen supis- tusta, mutta kuten helmikuun puolivälissä pidetty UNESCO:n hallintoneuvoston kokous osoitti, vajaus on eri toimenpitei 1- lä saatu paikatuksi huomattavasti pie- nemmäksi.

Vaikka UNESCO:n taloudenpidosta onkin puhuttu paljon Yhdysvaltain eron yhteydessä - ja tuota keskustelua jatke- taan jälleen UNESCO:n hallintoneuvoston seuraavassa kokouksessa toukokuussa - on hyvä pitää mielessä, että UNESCO:n liikuttelemat rahamäärät ovat tosiasiassa varsin pieniä. Erääksi vertailukohdaksi voidaan ottaa vaikka Suomen opetus- ja kulttuurihallinnon vuosibudjetti, joka sekin on suurempi kuin UNESCO:n vuosit- tain käyttämä rahamäärä. Mutta vieläkin puhuttelevaruman vertailukohteen tarjoaa amerikkalainen tiedotustutkija Herbert I. Schiller ( 1984): hänen mukaansa yhden amerikkalaisen ydinsukellusveneen vuosit- taiset käyttökulut ylittävät sumuudellaan UNESCO:n vuosibudjetin.

UNESCO:n huono taloudenhoito on kuitenkin eräs niistä perusteista, joihin ulkoministeri George Schultz viittaa esittäessään syitä Yhdysvaltain eropaa- tökseen. Seuraava lainaus on Schultzin kirjeestä UNESCO:n pääjohtajalle M'Bow:lle.

"For a number of years, as you know from statements we have made at the Executive Board and elsewhere, we have been concerned that trends in the policy, ideological emphasis, budget and management of UNESCO were detracting from the Organization's effectiveness.

We believe these trends have led UNESCO away from the original prin- ciples of its constitution. We feel that

they have served the political purposes of member states, rather than the international vocation of UNESCO." (Korost.

T.H.)

Schultzin kirjeessään luettelemat argumen- tit ovat keskeinen osa sitä konservatiivis- ta lehdistökampanjaa, jota Schultzin johtama ulkoministeriö ja maan UNESCO-lähettiläs Jean Gerard käyttivät nostattamaan UNESCO:n ja koko YK- järjestelmän vastaista mielialaa Yhdysval- loissa ja sen läntisten liittolaisten keskuudessa. Erityisesti amerikkalaisten tiedostusvälineiden keskuudessa tuolle kampanjalle oli valmis kasvualusta, sillä johtavien amerikkalaisten lehtien UNESCO-uutisointi on jo pitkään ollut voittopuolisen vihamielistä.

Yhdysvaltain liittolaismaista Reagamn hallituksen UNESCO-politiikan tueksi on varauksetta asettunut vain Margaret Thatcherin johtama Ison-Britannian halli- tus, joka joulukuun alussa 1984 ilmoitti maan aikomuksesta erota UNESCO:sta vuoden 1986 alusta.

Kansalaisliikehdintää UNESCO:n tueksi myös USA:ssa

Reaganin hallituksen UNESCO- ja YK- politiikan ideologisten argumenttien kehittelyyn on osallistunut oikeistolaiseksi luonnehdittu tutkimuslaitos "American Heritage Foundation". Sen ja muiden Reaganin hallitusta tukevien konservatii- visten voimien pyrkimykset "Amerikan mahdin" palauttamiseksi eivät kuitenkaan saa kaikkien amerikkalaisten tukea, eivät myöskään suhteessa UNESCO:on ja YK- järjestelmään. Myös Yhdysvalloissa löytyy huomattavia UNESCO: a tukevia voimia, joiden esittämissä kannanotoissa Reaganin hallituksen politiikkaa luonnehditaan eristäytymispolitiikaksi.

UNESCO:a tukevien yksittäisten kan- salaisten ja kansalaisliikeiden mukaan USA:n ei tule eristäytyä muuhun maail- maan vihamielisesti suhtautuvaksi linnak- keeksi, vaan sen tulee ajaa etujaan yh- teistyössä muiden maailman valtioiden kanssa niiden näkemyksiä kuunnellen.

Mustan lehdistöinstituutin (Black Press Institute) julkaiseman New Deliberations

75

1

i

1

(2)

pääkirjoituksessa (Winter 1984) todetaan- kin konservatiivisesta UNESCO-politiikas- ta, että sen kannattajat ovat kuin maa- pallon litteyteen uskovia: heille maailma päättyy omaan rajaan eikä sen toisella puolella uskota olevan mitään.

Yhdysvaltain kansallinen UNESCO-toi- mikunta on jatkuvasti vastustanut Reaganin hallituksen pyrkimyksiä erottaa Yhdysvallat UNESCO:sta. Myös UNESCO:n puolesta käynnistyneessä kan- salaisliikehdinnässä UNESCO-toimikunnalla on tärkeä osuus eikä vähiten siksi, että sen entinen puheenjohtaja, aiemmin myös UNESCO: n varapääjohtajana toiminut John E. Fobes johtaa erästä UNESCO:n tueksi perustettua kansalaisryhmittymää nimeltään "Committee for the Universal- ity of UNESCO". Tähän yksittäisten ihmisten muodostamaan toimintaryhmään kuuluu monia nimekkäitä amerikkalaisia tutkijoita ja vaikuttajia kuten Linus Pauling, ]. Kenneth Galbraith ja Robert Md.Jamara.

Kuten ryhmän nimestä ilmenee, sen keskeisenä tavoitteena on säilyttää UNESCO:n universaalisuus, mihin viittaa- malla ryhm8. korostaa USA:n jäsenyyden tarpeellisuutta UNESCO:ssa ja. .~u.~ss~

YK-järjestöissä. Ryhmän es1ttamassa vetoomuksessa toimintaan UNESCO:n puolesta onkin painotettu sitä, että muu- toksiin UNESCO:n toiminnassa tulee pyrkiä sisältä päin eikä eris~äytymäll~

sen toiminnasta. Tällä tavom ryhma korostaa UNESCO: n puitteissa toteutetun tiede- ja kulttuuriyhteistyön merkitystä ja vastustaa Reaganin hallituksen pyrki- myksiä korvata tämä yhteistyö kahd~n

keskisiin järjestelyihin perustuvilla yhtels- työm uodoilla.

Toinen Yhdysvalloissa perustettu UNESCO:n tukiryhmä on nimeltään "Ad Hoc Committee for Cooperation on UNESCO". Se poikkeaa organisaatiomuo- doltaan aikaisemmin mainitusta eräiden huomattavien vaikuttajayksilöiden organi- soi masta "solidaarisuusliikkeestä" ja perustuukin kansalaisjärjestöjen väliselle yhteistyölle. Sen edustajina vi~raili S~?.

messa viime joulun alla kaksi henklloa, ioista toinen, Edward L. Palmer, julkaisee

~dellä jo lainattua New Deliberations -lehteä. Yhdysvaltain mustan väestön järjestöillä onkin näkyvä sija UNESCO: a tukevassa "solidaarisuusliikkeessä" ja niiden suhde esim. UNESCO:n pääjohta- 76

jaan poikkeaa ratkaisevasti maan viralli- sesta kannasta. Suurimmassa mustalle väestölle suunnatussa sanomalehdessä UNESCO: n pääjohtajaa senegalilaista M'Bow:ta kuvataan hyvin myönteisesti:

Hän on älykäs, voimakastahtoinen ja rehellinen sekä lisäksi musta ja afrikka- lainen (New York Amsterdam News, 8.12.1984).

Em. "solidaarisuusliikkeen" tavoitteena on ennen muuta USA:n palauttaminen takaisin UNESCO:n jäsenyyteen. Keskei- seksi toimintamuodoksi mainitaan yleiseen mielipiteeseen vaikuttaminen jakamalla sellaista tietoa UNESCO:n toiminnasta, joka viime vuosien konservatiivisessa lehdistökampanjassa ei ole päässyt esille.

Tuo lehdistökampanja on täysin peittänyt alleen sen konkreettisen työn, mitä UNESCO:ssa on tehty kansallisten kult- cuurien säilymisen ja kehittämisen edis- tämiseksi tai vaikkapa lukutaidon ja kansallisten ja alueellisten viestintäjärjes- telmien kehittämiseksi.

Erityisesti kansainvälistä viestintää koskevassa keskustelussa USA: n virallinen UNESCO-politiikka on leimannut UNESCO:n sosialististen maiden äänitor- veksi, jossa läntisen vapauden arvot tuskin lainkaan pääsevät esille. Tosiasias- sa Yhdysvaltain asema UNESCO:n konkreettisessa tmmmnassa on ollut viime vuosiin saakka vahva. New Deliber- ations -lehteen kirjoittava Gwen McKin- ney kuvaa tätä seuraavalla esimerkillä vuodelta 19"83: tuolloin UNESCO:n 814 vakituisesta viranhaltijasta oli amerikkalaisia 82, kun neuvostoliittolaisia oli vain 26. Vastaavasti tilapäisesti palka- tuista asiantuntijoista ja konsulteista 67 oli amerikkalaisia, kun neuvostoliitto- laisten määrä oli 12.

Yhdysvaltain ero UNESCO:sta ei ainakaan välittömästi muuta amerikkalaisten viranhaltijain osuutta UNESCO: n sihteeristössä. Tosin hallitusten välisessä yhteistyöjärjestössä, mikä UNESCO muo- doltaan on, virallisen kansallisen tuen puuttuminen tekee näistä virkailijoista vähintäänkin orpolapsia, jotka vanhempan- sa menettäneinä eivät pahimmassa ta- pauksessa löydä mistään tukea ja turvaa.

Siksi on syytä toivoa, että nämä orpoute- tut löytäisivät uudet vanhemmat esim.

UNESCO: a tukevien amerikkalaisten

"solidaarisuusliikkeiden" keskuudesta ja

pystyisivät yhdessä näiden kanssa kään- tämään myös virallisen Amerikan tasa- arvoisuuteen perustuvan kansainvälisen yhteistyön kannalle.

juuri viimeksi mainittuun tarkoituk- seen UNESCO on edelleen käyttökelpoi- nen väline.

Taisto Hujanen Kirjallisuus

SCHILLER, Herbert L Scrapping the International System: The United States' Proposed Withdrawal from UNESCO.

New Deliberations, Winter 1984, s. 5-7.

Keskustelut

EDWARD L. PALMER, The Black Press Institute. 21.12.1984.

JAN CAREW, Professor, The African- American Studies Department, North- western University. 21.12.1984.

Tavallaan ekonomismia

GANDY, Oscar H. ]r. Beyond Agenda Setting: Information Subsidies and Publie Policy. Norwood, Ablex, 1982.

Raaputtakaa joukkotiedotuksen yhteiskun- tatieteen pintaa ja useammin kuin ehkä arvaattekaan löydätte paitsi tietysti tiedettä myös mytologiaa.

Varsinkin joukkotiedotuksen vaikutus- tutkimuksessa on vahva taipumus nähdä joukkoviestintä tarunomaiseen tapaan vieraaksi mahdiksi tai ulkopuoliseksi vaikutusvoimaksi, johon eivät päde ihmisten tavanomaisen kanssakäymisen sään- nöt. Vaikutusmahtina joukkotiedotus ei kuulu yhteisön tai yhteiskunnan normatii- visen järjestyksen piiriin, vaan pikemmin esineiden, arvaamattomien kapineiden kausaaliseen järjestykseen; inhimilliselle ja yhteisölliselle vieraaseen. - Katsoipa joukkotiedotuksen vaikutusteoria vaikutuk- set vahvoiksi taikka vähäisiksi, on siinä yleensä aina myös myyttistä artikulaatio- ta, finessoiduinta päi väjärjestyskoulukun- taa myöten.

Niin asiallinen, arkinen ja maaliistunut kuin esimerkiksi Wiion selostus päiväjär- jestyssuuntauksesta onkin, on siinäkin myyttistä viritystä, vaikkei se näe ihmi- siä voimattomiksi viestinnän Mahdin edessä. Päiväjärjestyskoulun mukaan

"joukkoviestintä antaa kansalaisille kuna- kin päivänä puheenaiheet kuten kokouksen osanottajille jaetaan kokouksen työjärjes- tys. Työjärjestys ohjaa luonnollisesti päätöksiä johonkin suuntaan, mutta osan- ottajilla on kuitenkin mahdollisuus muu- toksiin, hylkäämiseen tai hyväksymiseen.

] os esille otetuista aiheista ei ole ennestään vakiintuneita käsityksiä, niin yleisö on valmis omaksumaan joukkovies- timien esille tuomia kantoja, mikäli eri joukkoviestimet esittävät asian suun- nilleen samalla tavalla. Jos kuitenkin

77

(3)