Hävitys ja hyvitys – vaihtokauppaa luonnonarvoilla
Arkkitehti Reima Pietilä kirjoitti vuonna 1960 Yli
oppilas lehteen mielipiteensä Pentti linkolan essees- tä RunoSuomi vai hyvinvointivaltio, jossa linkola maalaili leveällä pensselillä nähtäväksi näkemyk- sensä teollisuusyhteiskunnan turmiollisuudesta ja hänen omasta ihannemaailmastaan. linkolan kirjoi- tus sai vastakirjoitusvyöryn päälleen. Pietilä päätte- li omassa puheenvuorossaan:
Pahimmassakaan tapauksessa suomalainen luonto ei kokonaan häviä. Se voi ensin vähetä miltei olemattomiin, muuttua harvi- naiseksi. Mutta jos siitä tulee harvinainen, vaikeasti saatava nau- tintoaine, voidaan sitä alkaa kannattavasti tuottaa ja ’viljellä’ eri- tyisillä ’luonnontuotantoalueilla’. Yrittäjätoiminta tulee aikanaan turvaamaan sen, että jokaisella on tilaisuus aidosti nauttia aidos- ta luonnosta.
Tänään Pietilän leikkimielisestä profetiasta on tulossa täyttä totta, sillä luonnon tuottamisesta ja viljelemisestä luonnontuotantoalueilla suunnitellaan uutta toimialaa maata omistaville. Aidosta suomalai- sesta luonnosta on tullut harvinaisuus.
Ympäristöministeriö käynnisti alkuvuodes- ta 2020 luonnonsuojelulainsäädännön valmiste- lun. luonnonsuojelulain päivitys on aiheellista, sillä muuttuvassa maailmassa lainsäädännön vä- lineet suojella luontoa ja ympäristöä vanhenevat nopeasti. kansainväliset selvitykset ja sopimuk- set osoittavat yksimielisesti, että luonnonsuoje- lun toimeenpanoa on terävöitettävä. EU:n luon- non monimuotoisuutta koskevissa strategioissa ja Euroopan parlamentin päätöslauselmissa on jo pitkään esitetty kompensaatiojärjestelmien ke- hittämistä jäsenvaltioiden lainsäädäntötyössä es- tämään ekosysteemien ja ekosysteemipalvelujen nettohävikkiä. luonnonsuojelulain uudistami- seen tähtäävät taustatyöt ja käytännön esimer- kit ulkomailta viittaavat siihen, että myös meillä kompensaatiomekanismi kirjoitetaan osaksi luon- nonsuojelun keinovalikoimaa. lukuun ottamatta Natura 2000 -verkostoon kuuluvan alueen suo- jelusta poikkeamista Suomen lainsäädäntöön ei sisälly toistaiseksi muita velvoittavia säännöksiä luonnonarvojen kompensaatiosta. luonnonsuo- jelulain päivitys korjaa muutenkin ympäristöhai- tan korvauskysymyksissä vallitsevaa sekavuutta
ja epäyhtenäisyyttä ympäristölainsäädännössä.
Suunnittelupöydällä uusi avaus näyttää hyvältä, mutta luonnonsuojelu luontoa toisella luonnolla kompensoimalla on juridisesti ongelmallinen kysy- mys, koska lain soveltaminen edellyttää moniulot- teisten ja oikeustieteelle vieraiden luonnonsuoje- luekologisten periaatteiden tarkastelua.
Kompensaatioperhe laajenee
Termillä ”kompensaatio” tarkoitetaan yleises- ti jonkin asian korvaamista toisella, saman arvoi- sella asialla. Termi tulee latinan kielen sanasta compensatus ja tarkoittaa kahden asian vastapai- nottamista keskenään. Ympäristöoikeudellises- sa asiayhteydessä kompensaatio on käsitteenä häilyvä, koska sitä käytetään monessa eri yhtey- dessä ja tarkoituksessa. kun julkinen valta puuttuu laillisesti yksityiseen omaisuuteen, oikeuteen tai etuun, kajoamisesta aiheutuva taloudellinen me- netys kompensoidaan rahamääräisesti. kansallis- puiston perustamista kompensoidaan lupaamalla työtilaisuuksia menetettyjen tilalle. Hiilidioksidi- päästöt joutuu kompensoimaan ostamalla päästö- oikeuksia. Tuulivoimahankkeiden yhteydessä pu- hutaan kompensaatioalueista. luonnonsuojelussa on omaksuttu käyttöön ”ekologinen kompensaa- tio”, jolla tarkoitetaan ahtaasti luonnon moni- muotoisuudelle aiheutetun haitan hyvittämistä käymällä vaihtokauppaa luonnonarvoilla. Ekolo- gisen kompensaation perusaksiooma on luonnon kokonaisheikentymättömyys -periaate – vaikea ja monimerkityksellinen käsite. Sen mukaan kaikkien luonnonarvojen on vaihdannassa säilyttävä.
Ekologisen kompensaation rantautuessa suoma- laiseen luonnonsuojelukeskusteluun se ymmärret- tiin velvollisuutena korvata maankäytöstä luonnolle aiheutuvia haittoja. Sen katsottiin koskevan ”taval- lista” luontoa luonnonsuojelualueiden ulkopuolel- la, ja se haluttiin saada koskemaan kaikkea maan- käyttöä, jolla oli vaikutuksia luonnonympäristöihin.
Ihmisen toiminnasta luonnon monimuotoisuudelle aiheutuneet haitat tuli hyvittää lisäämällä luonnon monimuotoisuutta toisaalla. katsottiin, ettei vallit- seva lainsäädäntö turvannut ”tavanomaisia” luon- nonarvoja eikä nykyisillä keinoilla onnistuta py- säyttämään luonnon monimuotoisuuden alamäkeä ja ylläpitämään ekosysteemipalveluita. Ekologis- ta kompensaatiota vaivasi määritelmien sekavuus
ja kohdentumattomuus. Vasta lainsäädäntötyössä ekologiselle kompensaatiolle annettiin juridiset ra- jat: ekologinen kompensaatio voi lain nojalla kos- kea ainoastaan luonnonsuojelulaista myönnettä- vien poikkeusten aiheuttamia heikennyksiä, mikä tarkoitti sitä, että sen laillinen ulottuvuus rajau- tui luonnonsuojelulaissa luetteloituihin lajeihin ja luontotyyppeihin sekä luonnonsuojelualueisiin.
Poikkeamisen ehtona on, että luonnon monimuo- toisuuden taso säilyy poikkeuksesta huolimatta en- nallaan. Juridinen rajaus kavensi olennaisesti ekolo- gisen kompensaation pätevyysaluetta. Velvoittavan kompensaation lisäksi lakiin kirjataan mahdollisuus vapaaehtoisesta kompensaatiosta.
Maankäytön apuväline
Ekologinen kompensaatio ei ole itsenäinen luon- nonsuojelukeino, vaan se on alistettu maankäyt- töä koskevien hankkeiden suunnitteluvälineeksi silloin, kun maankäyttö uhkaa suojeltuja luon- nonarvoja. Ekologista kompensaatiota harkitaan vasta, jos hankkeen aiheuttamia ekologisia hait- toja hankealueella ei voida niin sanottua lieven- tämishierarkiaa seuraamalla välttää (luonnonarvo ei muutu), vähentää (vaikutukset jäävät vähäisik- si) tai korjata (luonnonarvot voidaan palauttaa).
Tällöin luonnon monimuotoisuudelle ylijäänyt haitta on hyvitettävä ja ryhdyttävä luonnon moni- muotoisuutta edistäviin toimenpiteisiin muualla.
Ekologinen kompensaatio koskee erityisesti laki- sääteisiä ympäristövaikutuksen arviointia vaativia teollisuus- ja infrastruktuurihankkeita. Välttämät- tömien infrahankkeiden, kuten moottoriteiden rakentamisen tai kaivosten perustamisen yhtey- dessä, lievennysvarotoimilla on vähän pelivaraa.
Suuria pinta-aloja nielevissä hankkeissa luonnon- suojelulain tarkoittamien ekologisten haittojen lieventäminen olemattomiin on mahdotonta. Sen sijaan pienempien hankkeiden kompensaatiota ar- vioitaessa voi lievennysmenettely osoittautua toi- mivaksi. Jos maankäytön suunnittelussa toiminta sijoitetaan luonnonarvoiltaan vähäarvoiselle alu- eelle – vaaditaan parasta mahdollista teknologiaa käyttöön ja alueen ympäristön ennallistamista – jää kompensaatiolle sivuosa. Ihmisen voimakkaas- ti muuttamassa ympäristössä, ”perusluonnossa”, ei usein esiinny arvokkaita luonnonarvoja, eikä siten synny merkittävää kompensoimistarvetta.
Ekologinen kompensaatio toimii hankkeiden ta- loudellisena kannustimena: jos ei ole tai on vähän kompensoitavaa, siitä aiheutuva ylimääräinen kus- tannus voidaan välttää.
luonnonsuojelulain ekologinen kompensaatio ei koske maa- ja metsätaloutta, jotka ovat yksit- täisinä toimialoina luonnon monimuotoisuuden suurin ja laajimmin vaikuttava uhkatekijä. Niiden
”ekologisista kompensaatioista” määrätään muu- alla lainsäädännössä sekä alojen omissa ympäris- tönhoidon tavoiteohjelmissa.
Luonnonarvoista liiketoimintaa
Ympäristöhaittaa kompensoitaessa yleisenä käy- täntönä noudatetaan aiheuttamisperiaatetta: hai- tan aiheuttaja vastaa haitan kustannuksista. lakiin kirjattu vaatimus ympäristöhaitan kompensoin- nista kannustaa (pakottaa) toimijat sisällyttä- mään toiminnasta luonnolle aiheutuvia haitalli- sia vaikutuksia toiminnan kustannuksiin. Syntyy kysyntää luonnonarvoille. luonnonarvomarkkina edellyttää luonnolle aiheutuvan haitan mittaamis- ta ja hinnoittelua. Vasta kun haitalla on hinta, sopi- via monimuotoisuuden säilyttäviä kohteita tai toi- menpiteitä voidaan vertailla, alkaa ostaa, myydä tai vuokrata. Maanomistaja on markkinan keskei- nen osapuoli, ja vain viranomaisen hyväksymät hy- vitysalueet ja toimenpiteet kelpaavat markkinoil- le. Valtio, kunnat ja yhteisöt voivat kompensoida hankkeitaan hyvittämällä hävityksiä tai teettä- mällä kompensaatiotoimia omilla maillaan. Yksi- tyiset maanomistajat, jotka hallinnoivat suurinta osaa ekologiseen kompensointiin sopivista ja mah- dollisista luonnonalueista, voivat lisätä luonnon- arvojen tarjontaa rakentamalla tai säilyttämällä monimuotoisia elinympäristöjä ja kauppaamalla luonnonarvo-osuuksia monimuotoisuusmarkki- noilla. luonnonsuojelutavoitteen kannalta olen- nainen kysymys on, milloin monimuotoisuuden vaihtokohde ja sen luonnonarvo on valmis tuote ja markkinakelpoinen, jos ennallistamalla synny- tetyt luonnonarvot kehittyvät viiveellä ja niiden toteutuminen on epävarmaa.
Meillä ei ole toistaiseksi kokemuksia luon- nonkohteilla tai ennallistamistoimilla käytävästä kaupustelusta, ja luonnonarvon hinnanmääräyty- misen mekanismi on edelleen tuntematon. Hin- talaputtomaan luontoon sovellettu markkiname-
kanismi on keinotekoinen, mutta paljon käytetty tapa ulkoisvaikutusten laskemiseksi mukaan lii- ketoiminta- tai investointisuunnitelmaan ympä- ristöhaittojen vähentämiseksi. Jos kompensaatio- kustannusta painotetaan lajien ja luontotyyppien suojeluarvolla, niin tarkoituksenmukaisesti toimi- essaan taloudellinen kannustin ohjaa maankäyttöä tehokkaasti pois luonnonarvoiltaan merkityksel- lisiltä alueilta. luonnonarvomarkkina edellyttää kuitenkin vahvaa juridista velvoitetta toteutuak- seen, sillä vapaaehtoinen kompensaatio ei luo toi- mivaa markkinaa, eikä vapaaehtoisesti saavuteta samanlaisia monimuotoisuushyötyjä kuin lain vel- voittamana. luonnonarvoilla käytävä kauppa luo parhaassa tapauksessa taloudellisia kannusteita luonnonarvoja omistaville tai niitä kunnostaville toimijoille. luonnonarvokauppias kilpailee luon- tomarkkinoista vapaaehtoisesti metsiä suojelevien ja hiilensidontaa myyvien kanssa, mikä voi johtaa keplotteluun luonnonarvoilla, jos vapaaehtoista metsiensuojelua ja ilmastonsuojelutoimia ei pide- tä erillään ekologisesta kompensaatiosta.
Ekologiaa käytännössä
luonnon monimuotoisuuden kompensaatiossa luonnolle aiheutuvan heikennyksen suuruutta ja hyvityksen määrää arvioidaan ekologisin perus- tein. luonnonsuojeluekologinen tietämys lajeista ja luontotyypeistä antaa sisällön kompensaatiotoi- menpiteille. Ekologisen heikennyksen määrällinen arviointi, hyvityksen laskeminen ja ekologisesti so- veliaiden vastinalueiden löytäminen on kompen- saatiomenettelyn koetinkivi. Miten ja kuka arvioi ja mittaa kompensaation vaihtoarvon, kun vaihto- kaupan kohteiden ekologinen merkitys ja uhan- alainen luonto ovat huonosti tunnettuja. Heiken- nysalueen pinta-ala ja eliölajin tai luontotyypin paikallinen häviäminen on määriteltävissä yksise- litteisesti, mutta haittavaikutuksen voimakkuutta alueellisesti ja vaikutuksen aikäjännettä tai luon- nonarvojen säilymistä hyvitystoimenpiteiden jäl- keen voidaan arvioida vain likimääräisesti. lisäksi asiantuntijoiden esittämissä arviointikriteereis- sä on mukana ei-ekologisia käsitteitä, jotka ovat sisällöltään ja ulottuvuudeltaan hypoteettisia tai harkinnanvaraisia. luonnon kokonaisheikenty- mättömyyden laaja ja abstraksi tulkinta hämärtää kompensaation kohdentamista ja vaadittujen hy-
vittävien toimenpiteiden ulottuvuuden määritte- lyä. Teoreettista luonnon kokonaisheikentymät- tömyyttä ei voida saavuttaa koskaan käytännössä.
koska ekologisessa kompensaatiossa tavoitel- laan aitoja luonnonsuojeluhyötyjä, hankkeissa hä- viävää arvokasta luontoa ei kannata korvata suo- jelemalla tavallista luontoa. Uhanalaisen luonnon kohdalla arvokkaista luonnontilaisista vastinalu- eista on pula, koska sellaiset kohteet ovat Suomen luonnossa määritelmällisesti harvinaisia. Siksi ym- päristöä muuttavien hankkeiden aiheuttamat jään- nöshaitat luonnonarvoille joudutaan korvaamaan tuottamalla vastaavia luonnonarvoja parantamal- la luonnontilaa muualla toivottuun suuntaan.
Ekologinen kompensaatio tarkoittaa väistämättä vaurioituneen ekosysteemin ennallistamista, kun- nostamista sekä lajien elinympäristöjen ja luonto- tyyppien hoitoa. Elinympäristöjen ennallistami- nen tai luonnon uudelleen rakentaminen eivät kuulu perinteiseen luonnonsuojeluun: kaivinko- neella aiheutettua luonnonhaittaa ei ole korjattu tuottamalla luonnonhyötyä kaivinkoneella. kaivin- koneella palautetaan luonnontilaa ja luodaan ym- päristöjä, joita ei esiinny alkuperäisessä luonnossa.
Lain tulkinta ongelmaksi
Tarkoituksenmukainen luonnonsuojelujärjestel- mä suojelee tehokkaasti luonnon monimuotoi- suutta – luonnonsuojelulain päätavoite on luon- non monimuotoisuuden turvaaminen – , kohtelee asianosaisia oikeudenmukaisesti ja sen toimeen- pano tehdään yhteiskunnallisesti edullisella taval- la. lisäksi järjestelmän tulisi olla riittävän jousta- va ja tarjota vaihtoehtoisia keinoja saavuttaa sille asetetut tavoitteet. Suomessa luonnonsuojelua on vuosikymmenet toteutettu luonnonsuojelualueil- la, koska luonnonsuojelulain välineet eivät ulo- tu maankäyttöön suojelukohteiden ulkopuolel- la. Ekologisen kompensaation tarkoitus on tuoda luonnonsuojelulain soveltamiskäytäntöihin kai- vattua joustavuutta hälventämään jyrkkää rajaa suojelualueiden ja muun maankäytön välillä.
kompensaatiomenettelyn osapuolten (viran- omaisten, haitan aiheuttajan, maanomistajan tai luonnonarvokauppiaan) välisten oikeussuhteiden määrääminen on lainsäädännöllisesti yksiselittei- sempää kuin lain ekologisen sisällön ja luonnon- suojelutavoitteiden sääntely. Oikeudellisena ky-
symyksenä ekologisen kompensaation pätevyyttä punnitaan kysymällä, mitä sillä suojellaan ja mitä luonnonsuojelulla saavutetaan. Juridis-teknisesti ekologisten heikennysten ja hyvitysten arviointi- ohjeita ei voida kirjoittaa lakiin. lain tehokas to- teuttaminen kuitenkin edellyttää yksiselitteisiä toimintaohjeita, jotta lain tosiasiallinen vaikutus luonnonsuojelulle saavutetaan. Avoin normisto ja lain pykälien yleislausekkeet siirtävät harkintaval- taa lain soveltamisessa viranomaisille, mutta sa- malla moniselitteinen oikeusnormi hankaloittaa viranomaisvallan käyttöä. Epävarma luonnon- tieteellinen näyttö kompensaatiovelvoitteesta aiheut taa myös epäselvyyttä oikeudellisen sään- telyn ulottuvuudesta. Siksi kompensaatiomenet- telyn ekologisten perusteluiden sekä heikennyksen ja hyvityksen arvioinnin tulee olla yksiselitteisiä ja selkeitä, jottei uuden luonnonsuojelulain tulkin- ta käy juridisesti mahdottomaksi. liian vaikeasel- koiset ja tulkinnanvaraiset toimintaohjeet muut- tavat lainmukaisen ja -vastaisen toiminnan rajan harmaaksi vyöhykkeeksi. Ylimalkaiset oikeusnor- mit vievät pontta myös lain hyväksyttävyydeltä.
Monet heikennyksen ja hyvityksen arviontipe- rusteet ovat subjektiivisia ja arvolatautuneita. kom- pensaatiomenettelyn läpinäkyvyyden kannalta on olennaista, että hankkeelle lupaa hakeva ymmär- tää, miten kompensaatiohyvitys määräytyy. laino- pin yleistettävyysperiaatteesta seuraa, että saman- laisia tapauksia kohdellaan aina samalla tavalla.
Toisin kuin päästökaupassa laskentayksikkönä käy- tetty hiiliekvivalenttitonni luonnon kompensoin- tiin suunniteltu suure, habitaatti- tai elinympäris- töhehtaari, on sisällöltään häilyvä, ja se määräytyy joka kerta erikseen. luonnossa esiintyvän vaihtelun ja tapauskohtaisuuden takia luonnonarvojen mene- tysten ja hyvitysten arvioiminen edellyttää aina eri- tyisosaamista ja toteutuneiden toimenpiteiden seu- rantaa, mikä lisää ulkopuolisen asiantuntijavallan käyttöä ja kustannuksia kompensaatiomenettelyssä.
lähtökohtaisesti ekologisen kompensaation paradoksi on, että luontoa suojellaan vasta (vain), kun suojeltua luontoa hävitetään ja ihmisen ym- päristölle aiheuttamia haitallisia vaikutuksia pun- nitaan. Tästä johtuen ekologisen kompensaati- on paikka lainsäädännössä ei ole ensi sijaisesti luonnonsuojelulaki, vaan ne maankäyttöä koske- vat ympäristönsuojelulait, joissa päätetään hank-
keiden lupaehdoista, tutkitaan hankkeiden ympä- ristöhaitat ja määrätään haittojen hyvittämisestä.
Ekologinen kompensaatio on periaate jatkaa luon- non säilyttämisponnisteluja silloin, kun ympäris- töä muuttava toiminta sivuaa luonnonsuojelulain suojelemia luonnonarvoja. luonnonsuojelulain tarkoitus on suojella luontoa hävityksiltä, ei niin- kään korjata rikki mennyttä luontoa tai hidastaa luonnon monimuotoisuuden häviämisvauhtia.
Uusi paradigmako?
luonnonsuojelun paradigma on Suomessa muut- tumassa suurten kokonaisuuksien suojelusta pien- ten erityiskohteiden ennallistamiseksi. Alkupe- räistä, aitoa Reima Pietilän kaipaamaa luontoa ei ole enää olemassa, ja luonnonympäristöt ovat pilkkoutuneet ihmisen vaikutuksesta pienialai- siksi kohteiksi. Ekologinen kompensaatio ei kor- vaa perinteistä laji- ja aluesuojelua, mutta se siir- tää luonnonsuojelun polttopistettä ekosysteemien ennallistamisen, kunnostamisen sekä lajien elin- ympäristöjen ja luontotyyppien hoidon suun- taan. koska ekologisen kompensaation tavoite on luonnonarvojen, lajien ja luontotyyppien elinvoi- maisuuden lisääminen, ihmisen muuttaman ym- päristön ennallistamistoimilla saavutetaan suh- teellisesti parempi luonnonsuojelusaanto kuin luonnontilaisten alueiden pysyvällä suojelulla, jolla vain säilytetään olemassa olevaa luontoa tai estetään alueiden käyttö muuhun tarkoitukseen.
Ennallistamisella oletetaan monessa tapaukses- sa saavutettavan nopeasti kehittyviä ja palautu- via luonnonsuojeluarvoja. Tästä johtuen olisi har- kittava ekologisen kompensaation ja perinteisen luonnonsuojelutoiminnan erottamista kahdek- si luonnonsuojelun eri osa-alueeksi, jolloin niillä olisi omat selväpiirteiset tavoitteet luonnonsuo- jelun kentässä: luonnontilaa säilyttävä suojelu ja luonnontilaa palauttava ennallistaminen.
Ekologisen kompensaation lainmukaisen ulot- tuvuuden rajaaminen pelkästään ennallistamis- ja luonnonhoitotoimenpiteisiin kohdistaisi hyvityk- set suojeltujen lajien elinympäristöjen kunnostuk- siin ja luontotyyppeihin, jotka hoidettaessa säi- lyttävät ominaispiirteensä pitkäaikaisesti. koska suurin osa suojelua tarvitsevista luonnonarvoista esiintyy nykytilanteessa – ja tulee vastakin esiin- tymään – suojelualueiden ulkopuolella, niiden en-
nallistamisella voidaan saavuttaa luonnonsuoje- luhyötyjä ihmisen vaurioittamassa ympäristössä.
luonnonsuojelulain valmistelun tärkein ta- voite on saada ”aiheuttaja maksaa” -velvoite ja luonnonhaittojen kompensointi lainsäädännön johtaviksi periaatteiksi. Ekologinen kompensaa- tio edustaa tässä kuviossa ympäristönsuojelullis- ta luonnonsuojelua hankkeiden ennakoitujen hait- tojen korjaamiseksi. kompensaatioekologia ei saa muodostua perinteisen luonnonsuojelun kilpaili- jaksi, sillä luonnon kestävyysvaje ei ratkea siirty- mällä kompensaatiosuojeluun, eikä luonnonarvoja vaihtamalla pysäytetä luonnon monimuotoisuu- den alamäkeä tai ylläpidetä toimivia ekosysteeme- jä. Ainoastaan suojelemalla luontoa ja ympäristöä määrätietoisesti riippumatta siitä, kohdistuuko maankäyttö suojeltuun ja uhanlaiseen luontoon vai ei, voidaan saavuttaa kestäviä tuloksia ja toi- mia luonnon parhaaksi.
Kirjallisuus
Aarnio, A. 1988. Laintulkinnan teoria. WSOY.
Bull, J. W. ym. 2013. Biodiversity offsets in theory and practice.
Oryx 47: 369–380. doi:10.1017/S003060531200172X Enetjärn, A. ym. 2015. Environmental compensation – key condi-
tions for increased and cost effective application. TemaNord 572. doi.org/10.6027/TN2015-572.
kniivilä, M., kosenius A.-k. ja Horne, P. 2014. Luontoarvopankkien hyödyt ja haitat sekä soveltuvuus Suomeen. PTT työpapereita 161.
Moilanen, A. ja kotiaho, J. S. 2018. Planning biodiversity offsets – Twelve operationally important decisions. TemaNord 513.
Person, J. 2013. Perceptions of environmental compensation in dif- ferent scientific fields. International Journal of Environmental Studies 70: 611–628. doi.org/10.1080/00207233.2013.835526 Pietilä, R. 1960. Runo-Suomi ja suunnitelma-Suomi. Ylioppilasleh
ti 21/1960.
Primmer E. ym. 2019. Institutions for governing biodiversity off- setting: An analysis of rights and responsibilities. Land Use Policy 81: 776–784.
Raunio, A. ym. 2019. Suitability of habitat types for biodiversity offset
ting in Finland. Publications of the Ministry of Environment 9.
Reunanen, P. 2006. liito-orava lainsäädännössä – ekologis-juridi- nen näkökulma lajisuojeluun. Ympäristöjuridiikka 1: 34–63.
Similä, J., Primmer, E. ja Salokannel, V. 2017. luonnonarvoja kor- vaavat toimenpiteet, markkinat ja sääntely. Oikeus 4: 416–441.
Suvantola, l. ym. 2018. Ekologisen kompensaation ohjauskeinojen kehittäminen. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 76.
Tolvanen, J. P. 1995. Suomen luonnonsuojelujärjestelmän kehittämi
nen. PTT raportteja ja artikkeleita 131.
Ympäristöministeriön luonnonsuojelulakia valmistelevan projek- tiryhmän kokouspöytäkirjat, valtioneuvosto.fi/hankkeet (kat- sottu 2.8.2021) sekä lausuntokierrokselle lähetetty lakiehdotus tausta-aineistoineen, lausuntopalvelu.fi (katsottu 5.8.2021).
PASI REUNANEN
Kirjoittaja on luonnonsuojelusta ja ympäristöaiheista kirjoitta- va vapaa tutkija.
