SUOMALAISTEN
RAVITSEMUSASIANTUNTIJAKOULUTUSTEN SISÄLLÖT JA KOULUTUKSEN SUORITTANEIDEN KOKEMUKSIA
Massinen Sanni Pro Gradu -tutkielma
Ravitsemustiede Lääketieteen laitos Itä-Suomen yliopisto
Syyskuu 2019
2 Itä-Suomen yliopisto, Terveystieteiden tiedekunta
Kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikkö Ravitsemustiede
MASSINEN SANNI E. E.: Suomalaisten ravitsemusasiantuntijakoulutusten sisällöt ja koulutuksen suorittaneiden kokemuksia
Pro gradu -tutkielma, 60 s. ja 1 liite (2 s.) Ohjaajat: TtT Reija Männikkö
Professori Marjukka Kolehmainen Syyskuu 2019
Avainsanat: ravitsemusasiantuntija, ravitsemuskoulutus, ravitsemusohjaus, ravintovalmentaja TIIVISTELMÄ
Monet eri tahot kouluttavat ravitsemusasiantuntijoita Suomessa. Koulutusten kesto ja sisällöt vaihtelevat. Pääsääntöisesti koulutukset voidaan kategorioida kolmeen ryhmään: yliopiston järjestämät yliopistotutkintoon johtavat koulutukset, funktionaaliseen lääketieteeseen pohjautuvat koulutukset ja liikunta-alan yritysten järjestämät koulutukset. Aiemmin ei ole tehty selvityksiä koulutusten laajuuksista tai sisällöistä.
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa, millaisia ravitsemusalan asiantuntijakoulutuksia Suomessa on tarjolla, mitä niihin sisältyy ja mikä on niiden laajuus. Lisäksi tavoitteena oli selvittää, miksi ravitsemuskoulutuksen suorittaneet ovat hakeutuneet koulutukseen, millä perusteella he ovat valinneet tietyn koulutuksen ja työskentelevätkö koulutustaan vastaavassa työssä. Tiedot koulutuksista kerättiin internet-sivustoilta sekä kontaktoimalla koulutusten yhteyshenkilöitä. Koulutuksen suorittaneiden kokemuksia kerättiin sähköisellä kyselylomakkeella.
Eri koulutusryhmien pääpainotukset, sisällöt, tavoitteet ja ensisijaiset kohderyhmät eroavat toisistaan, joskin ne menevät osittain ristiin. Yksityisten tahojen ravitsemuskoulutuksiin hakeudutaan pääsääntöisesti alan vaihdon tai lisätyön hankkimisen vuoksi, kun taas yliopistokoulutusten valinnassa korostuu ensimmäisen ammatin hankkiminen.
Yliopistokoulutukset valittiin ensisijaisesti sillä perusteella, että ne johtavat yliopistotutkintoon.
Funktionaalisen lääketieteen ravitsemuskoulutusten valinnassa painotettiin kokonaisvaltaista lähestymistapaa ja käytännönläheisyyttä. Liikunta-alan yritysten järjestämissä koulutuksissa yleisimpiä valintaperusteita olivat kouluttajat ja saman järjestäjän muiden koulutusten aiempi suorittaminen.
Asiakkaan kannalta eri ravitsemusasiantuntijakoulutuksen suorittaneiden yhteistyötä ja toisen osaamisen tunnistamista tulisi korostaa ja oman osaamisen rajat tulisi tunnistaa paremmin, jolloin lopputulos olisi asiakkaan kannalta paras. Samalla vältyttäisiin turhalta vastakkainasettelulta, joka jossain määrin lisää alan eri ammattiryhmien negatiivista mainetta ja ylläpitää ravitsemuskentän hajanaisuutta.
3
University of Eastern Finland, Faculty of Health Sciences School of Public Health and Clinical Nutrition
Nutrition Science
MASSINEN SANNI E. E.: The contents of nutrition education and graduated students’ educational experience in Finland.
Master’s thesis, 60 p. and 1 attachment (2 p.) Ohjaajat: PhD Reija Männikkö
Professor Marjukka Kolehmainen September 2019
Key words: nutrition expert, nutrition education, nutrition counselling, nutrition coach ABSTRACT
Nutrition education is provided by several organisations in Finland. Duration and contents of educations are variable. Nutrition educations can mainly be categorized into three groups:
educations organised by universities, educations based on functional medicine and educations focused on sports nutrition. There are no previous researches concerning the comparison of extent and contents of nutrition educations.
The aims of this master’s thesis were to determine what kinds of nutrition educations is provided in Finland and what is included in them. Moreover, the objective was to investigate why the graduated students have chosen their education and if they are working in nutrition sector or not. Data concerning the contents of educations was collected by using websites of instructor organisations and being in touch with their contact persons. Educational experience of graduated students was gathered by using an electronic inquiry.
Main points, contents, goals and primary target groups of the three education categories differed from each other although they partially cross. Private organisations’ educations were typically chosen for retraining or extra work whereas the most common reason to choose educations organized by universities was getting their first profession. Respondents having chosen functional medicine -based nutrition education highlighted the overall approach and pragmatism. Educations focused on sports nutrition were usually chosen for the trainers or for having passed an earlier training (e.g. personal trainer program) provided by the same organisation.
It would be important to emphasize collaboration between nutrition experts with a different education basis as well as recognise the limits of their own professional skills which would lead to the best result for the customers. At the same time unnecessary confrontation between nutrition experts that somewhat increases the negative attention around some nutrition experts would be avoided and division in nutrition sector could be decreased.
4 SISÄLLYS
1 JOHDANTO ... 6
2 TAUSTA ... 6
2.1.1 Yliopistokoulutukset ... 7
2.1.2 Funktionaaliseen lääketieteeseen pohjautuvat koulutukset ... 7
2.1.3 Liikunta-alan yritysten järjestämät ravitsemuskoulutukset ... 8
2.2 Terveys- ja hyvinvointialan ammattiryhmien ravitsemusosaaminen ... 9
2.2.1 Ravitsemusterapeuttien antama ravitsemusohjaus suhteessa muiden ammattiryhmien ohjaukseen ... 9
2.2.2 Funktionaaliseen lääketieteeseen pohjautuva ravitsemusohjaus ... 12
2.2.3 Urheiluvalmentajien tai muun liikunta-alan koulutuksen suorittaneiden ravitsemusosaaminen ... 12
3 TUTKIMUKSEN TAVOITE ... 17
4 AINEISTO JA MENETELMÄT ... 17
4.1 Aineiston valinta ... 17
4.2 Menetelmät ... 18
4.2.1 Koulutuksia koskevien tietojen keräys ... 18
4.2.2 Koulutuksen käyneiden henkilöiden kokemusten kartoittaminen ... 18
4.2.3 Tulosten käsittely ryhmittäin ... 18
5 TULOKSET ... 20
5.1 Ravitsemuskoulutukset ... 21
5.1.1 Terveystieteiden maisteri, Laillistettu ravitsemusterapeutti, Itä-Suomen yliopisto ... 21
5.1.2 Elintarviketieteiden maisteri, Helsingin yliopisto ... 22
5.1.3 Ravitsemustieteen perus- ja aineopinnot sekä urheiluravitsemuksen perusopinnot, Itä-Suomen avoin yliopisto ... 23
5.1.4 FLT Ravintovalmentaja®, Pro Health Oy ... 25
5.1.5 Diplomiravintoterapeutti, Terveysopisto Salus ... 26
5.1.6 FIHF Ravintovalmentaja, Finnish Institute of Health and Fitness ... 28
5.1.7 Ravitsemusvalmentaja (FAF Nutrition Coach), Fysioline Academy of Finland ... 29
5.1.8 Personal Trainer, Trainer4You ... 30
5.1.9 Ravintovalmentaja, Trainer4You ... 31
5.2 Ravitsemuskoulutuksen suorittaneille suunnatun kyselyn tulokset ... 34
5.2.1 Kyselyyn vastanneet ... 34
5.2.2 Vastaajien perustiedot koulutuksittain ... 35
5.2.3 Koulutuksen valintaperuste ... 37
5.2.4 Koulutuskokemus ... 38
5.2.5 Työ ravitsemuksen parissa ... 39
5
6 POHDINTA ... 42
6.1 Koulutusten tavoitteet, painotukset ja sisällöt ... 43
6.2 Koulutukseen hakeutuminen ja koulutustahon valintaan vaikuttavia tekijöitä ... 45
6.3 Opintojen laajuus ... 47
6.4 Tiedepohjaisuus ... 48
6.5 Ammattiosaamisen rajojen tunnistaminen ... 49
6.6 Funktionaalinen lääketiede ravitsemuksen kentällä ... 51
6.7 Ravitsemusasiantuntijoiden saavutettavuus ... 52
6.8 Kohti avoimempaa yhteistyötä ... 53
6.9 Tutkimuksen virhelähteitä... 54
7 JOHTOPÄÄTÖKSET ... 54
LÄHTEET... 56
LIITTEET ... 61
6 1 JOHDANTO
Ravitsemus on viime vuosina noussut yhdeksi suosituimmista ja samaan aikaan kiistellyimmistä puheenaiheista erityisesti mediassa. Samalla eri asiantuntijoiden määrä alalla on kasvanut ja ennen kaikkea moninaistunut. Ravitsemusasiantuntijanimikkeitä käyttävien tausta on kirjavaa ja tavallisen kuluttajan on vaikea tietää, millainen tieto- ja osaamispohja alan asiantuntijoina esiintyvillä henkilöillä on. Osa nimikkeistä ei vaadi mitään tiettyä koulutustaustaa, vaan kenen tahansa on periaatteessa mahdollista esiintyä esimerkiksi ravitsemusasiantuntija- tai ravintoterapeutti -nimikkeillä. Kyseiset nimikkeet ja niitä käyttävät alan toimijat eivät myöskään kuulu Valviran valvomiin toimijoihin toisin kuin terveydenhuollon laillistetut ammattilaiset, kuten laillistetut ravitsemusterapeutit (Sosiaali- ja terveydenhuollon lupa- ja valvontavirasto 2015).
Ravitsemustieteen ala on tällä hetkellä paitsi erittäin kysytty, myös vetovoimainen ala.
Laillistettuja ravitsemusterapeutteja ainoana Suomessa kouluttavan Itä-Suomen yliopiston ravitsemustieteen koulutusohjelmaan keväällä 2018 hakeneista sisään pääsi 6,2 % (Educations Media Group 2019). Vuonna 2017 vastaava luku oli 9,4 %. Helsingin yliopiston ravitsemustieteen koulutuksessa vastaavat luvut olivat 15,9 % vuonna 2018 ja 14,3 % vuonna 2017 (Helsingin yliopisto 2019). Sisäänotto ravitsemustieteiden koulutusohjelmiin on melko vähäistä, eivätkä kaikki alasta kiinnostuneet edes lähtökohtaisesti hakeudu yliopistokoulutukseen. Monien kiinnostus ravitsemusalaa kohtaan on peräisin urheilun tai liikunnan parista, ja personal trainereita kouluttavat tahot ovatkin viime vuosina perustaneet kilvan omia ravintoneuvontaan suuntautuneita koulutuksia. Lisäksi Suomessa on jo joitakin vuosia tarjottu funktionaaliseen lääketieteeseen pohjautuvaa ravitsemuskoulutusta useamman eri tahon järjestämänä. Mainitut ravitsemuksen alan koulutukset vaihtelevat kaikki sekä kestoltaan, pääsyvaatimuksiltaan että sisällöltään. Tämän Pro gradu-tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa, millaisia ravitsemusalan koulutuksia Suomessa on tarjolla sekä millä perusteella koulutuksen käyneet ovat koulutukseen hakeutuneet.
2 TAUSTA
2.1 Ravitsemusasiantuntijakoulutusta järjestävien organisaatioiden taustaa
Tutkimukseen valittiin kahdeksan ravitsemuksen alan koulutusta järjestävää organisaatiota ja yhteensä 10 koulutuskokonaisuutta. Mukaan pyrittiin valitsemaan kattavasti suomalaisia, sisällöltään ja tavoitteiltaan erityyppisiä koulutuksia, joista osa on yksityisiä koulutustahoja ja osa julkisia korkeakouluja. Sen sijaan toisen asteen ammatillisia koulutuksia ei ravitsemustieteen alalla ole Suomessa tarjolla. Koulutustarjonnassa on yliopiston järjestämää
7
tutkintoon tähtäävää koulutusta kliinisen ravitsemustieteen pääaineessa ja elintarviketieteissä sekä ravitsemustieteen opintokokonaisuuksia avoimen yliopiston kautta. Osa koulutuksista pohjautuu funktionaaliseen lääketieteeseen. Kolmantena yleisenä kouluttajatahona ovat suomalaiset liikunta-alan yritykset, jotka järjestävät omia ravitsemuskoulutuksiaan.
2.1.1 Yliopistokoulutukset
Suomessa on tarjottu yliopistotasoista ravitsemustieteen koulutusta jo vuodesta 1984 lähtien, jolloin silloisessa Kuopion yliopistossa alettiin kouluttaa ravitsemusterapeutteja (Itä-Suomen yliopisto 2019a). Nykyisin Itä-Suomen yliopisto kouluttaa terveystieteiden maistereita ravitsemustieteen pääaineessa ja on ainoa suomalainen yliopisto, josta voi saada laillistetun ravitsemusterapeutin pätevyyden (Itä-Suomen yliopisto 2019b). Helsingin yliopistossa voi opiskella elintarviketieteiden maisteriksi ja halutessaan on mahdollista hakea maisteriohjelmaan Itä-Suomen yliopistoon joko kandidaatti- tai maisterivaiheen jälkeen ja sen myötä pätevöityä laillistetuksi ravitsemusterapeutiksi (Opetushallitus 2018a).
Itä-Suomen yliopisto järjestää useiden muiden yliopistojen tapaan opetusta myös avoimessa yliopistossa, jonka tarkoitus on tuoda korkeakoulutasoisia opintoja kaikkien saataville aiemmasta koulutustaustasta riippumatta (Itä-Suomen yliopisto 2018b). Opintojen kautta on mahdollista tutustua yliopisto-opintoihin, täydentää omaa osaamistaan tai liittää niitä osaksi samanaikaisesti tai myöhemmin suoritettavaa yliopistotutkintoa. Itä-Suomen avoin yliopisto toimii sekä Kuopion että Joensuun kampuksilla ja tarjoaa opintoja neljän eri tiedekunnan alalta.
Osa opinnoista toteutetaan yhdessä yhteistyötahojen, kuten kansanopistojen ja kesäyliopistojen kanssa. Vuosittain opinnoissa on mukana noin 13 000 opiskelijaa.
2.1.2 Funktionaaliseen lääketieteeseen pohjautuvat koulutukset
Osa Suomessa tarjottavista ravitsemuskoulutuksista pohjautuu funktionaaliseen lääketieteeseen, joka on viime vuosina saavuttanut enenevissä määrin sekä kuluttajien että jossain määrin myös ammattilaisten suosiota ja hyväksyntää (Richer 2017). Funktionaalisessa lääketieteessä pyritään huomioimaan ihminen kokonaisuutena, yhdistellen perinteistä lääketiedettä ja sitä tukevia kokonaisvaltaisia hoitomuotoja. Siinä sovelletaan molekyylibiologista eli solutasolle menevää lähestymistapaa ja oireiden hoitoon keskittymisen sijaan pyritään ymmärtämään ja hoitamaan ongelmien taustalla olevia syitä kokonaisvaltaisesti (Valencia ym. 2018).
Sairauksien taustalla nähdään epätasapaino eri elinjärjestelmien välillä ja elimistön tilaa pyritään tasapainottamaan, jolloin se korjaa itse itseään (Richer 2017).
8
Funktionaalisessa lääketieteessä painotetaan erityisesti ravitsemuksen roolia terveyden ylläpitämisessä ja sairauksien paranemisessa sekä yksilön geneettisen perimän vaikutusta hoidon toteutukseen (Richer 2017). Hanaway (2016) määrittelee funktionaalisen lääketieteen seuraavalla tavalla: Funktionaalinen lääketiede on systeemiseen biologiaan pohjautuva malli, jossa potilaat ja ammattilaiset työskentelevät yhdessä parhaan mahdollisen terveydentilan saavuttamiseksi suuntaamalla huomion sairauden taustalla oleviin syihin. Funktionaalinen lääketiede käyttää ainutlaatuista toimintajärjestelmää ja personoituja toimenpiteitä tukeakseen yksilöitä optimaalisen hyvinvoinnin saavuttamisessa.
Pro Health Oy on diplomi-insinööri, tekniikan lisensiaatti Paula Heinosen vuonna 1997 perustama koulutus- ja konsultointiyritys, jonka palveluihin kuuluvat muun muassa yritys- ja yleisöluennot ravitsemuksen osa-alueista ja erilaisista terveysongelmista sekä työhyvinvoinnista (Heinonen 2018). Funktionaalisen lääketieteen periaatteisiin pohjautuvien koulutuspalveluiden pääpaino on terveydenhuoltoalan ammattilaisille suunnatussa FLT Ravintovalmentaja®-koulutuksessa sekä kaikille avoimessa Terveyden tukipilarit - kurssikokonaisuudessa.
Terveysopisto Salus on vuonna 1995 perustettu yksityinen kurssi- ja koulutuskeskus (Suomen Terveysopisto 2016). Sen tarjoama opetus on yhdistelmä virallista ravitsemustiedettä, funktionaalista lääketiedettä ja kansainvälistä luontaislääketiedettä. Ravintoneuvojien ja ravintoterapeuttien kouluttamisen ohella keskus järjestää myös muita ravitsemusaiheisia kursseja muun muassa liikuntaravitsemukseen ja luontaislääkintään liittyen ja osaa niistä on mahdollista opiskella yksittäin esimerkiksi oman ammattitaidon lisäämiseksi.
2.1.3 Liikunta-alan yritysten järjestämät ravitsemuskoulutukset
Finnish Institute of Health and Fitness (FIHF) on itsenäinen yritys, joka järjestää koulutuksia liikunta-alan ammattilaisille, kuten fysioterapeuteille ja personal trainereille yhdessä Suomen Terveysliikuntainstituutti Oy:n kanssa (Terveysverkko - Suomen Terveysliikuntainstituutti Oy ja Finnish Institute of Health and Fitness Oy 2018a). Pääkoulutusalueita ovat erilaiset pilatesohjaajakoulutukset, ravintovalmennus ja fysioterapeuteille suunnattu personal trainer - koulutus. Lisäksi tarjolla on joitakin täydennyskoulutusvaihtoehtoja.
Fysioline Academy of Finland (FAF) on vuonna 1996 perustettu itsenäinen koulutusorganisaatio, joka kuuluu Fysioline-konserniin (FAF – Fysioline Academy of Finland 2017). Se kouluttaa liikunnan ja hyvinvoinnin alalla mm. personal trainereita, ravitsemusvalmentajia ja ryhmäliikunnanohjaajia. Vuodesta 2010 FAF on ollut myös European
9
Register of Exercise Professionals (EREPS):n hyväksymä kouluttaja, eli koulutukset ovat nykyisin myös kansainvälisesti hyväksyttyjä.
Trainer4You on vuonna 2004 perustettu suomalainen yritys, joka kouluttaa liikunta- ja hyvinvointialan ammattilaisia, kuten personal trainereita, voimavalmentajia ja hyvinvointivalmentajia tutkittuun tietoon pohjaten (Trainer4You 2017a). Trainer4You kuuluu Euroopan suurimpiin liikunta-alan kouluttajiin ja sen järjestämät koulutukset täyttävät eurooppalaisen liikunta-alan kattojärjestön Europe Activen koulutusstandardit.
2.2 Terveys- ja hyvinvointialan ammattiryhmien ravitsemusosaaminen
Koulutusten tasot ja sisällöt vaihtelevat verkkokursseista ja yhden päivän koulutuksista ammattiin valmistaviin täysipäiväistä opiskelua vaativiin koulutuksiin. Kruskall ym. (2017) toteaa, että tämä on ongelmallista: kun täysin erilaisen koulutus- ja osaamispohjan omaavat henkilöt voivat kaikki kutsua itseään alan ammattilaisiksi ja vedota erilaisiin sertifikaatteihin, asiakas ei välttämättä saa kaipaamaansa apua ja hänelle voi pahimmassa tapauksessa aiheutua jopa pysyvää haittaa. Tämä koskee erityisesti liikunta-alaa, jossa on jo pidempään ollut tarjolla lukuisia erilaisia koulutuksia. Aiempaa tutkimusnäyttöä aiheesta on koottu tiivistetymmin taulukkoon 1.
Nykypäivänä myös erilaisia ravitsemusalan koulutuksia on runsaasti, ja akateemisesti koulutetut laillistetut ravitsemusterapeutit ja elintarviketieteiden maisterit ovat saaneet rinnalleen useita erilaisen koulutustaustan omaavia henkilöitä, jotka toimivat ravitsemuksen asiantuntijoina. Ravitsemuksen ammattilaisuuden käsitteen määritteleminen on siten entistä monimutkaisempaa ja samaan aikaan myös tarpeellisempaa, ja sitä tulisi korostaa myös koulutuksessa (Dart ym. 2019). Ammattilaisuuden keskeisiä teemoja ovat ammatinharjoittajan henkilökohtaiset ominaisuudet ja luonteenpiirteet, kommunikointi- ja yhteistyötaidot, käytännönläheisyys sekä sitoutuneisuus jatkokouluttautumiseen.
Toistaiseksi ei löydy selvityksiä tai vertailuja eri ravitsemuskoulutusten eroista tai siitä, millainen osaamispohja näiden koulutuksen käyneillä on. Sen sijaan muiden ammattiryhmien ravitsemustietoutta ja heidän antamaansa ravitsemusohjausta on selvitetty. Monissa tutkimuksissa muiden ammattiryhmien antamaa ravitsemusohjausta on myös arvioitu suhteessa laillistettujen ravitsemusterapeuttien antamaan ohjaukseen.
2.2.1 Ravitsemusterapeuttien antama ravitsemusohjaus suhteessa muiden ammattiryhmien ohjaukseen
Terveydenhuollossa tarjotun ravitsemushoidon tehokkuus vaihtelee sen perusteella, kuka ohjauksen antaa. Ravitsemusterapeutin toteuttaman ohjauksen tehokkuutta on verrattu lääkärin
10
tai hoitajien antamiin ohjaukseen tai itsehoito-ohjeisiin muun muassa veren korkean kolesterolipitoisuuden alentamisessa ja diabeteksen hoidossa (Thompson ym. 2003, Møller ym.
2017). Tulokset ovat olleet vaihtelevia, sillä osassa ravitsemusterapeutin ohjaus on selkeästi vaikuttavampaa, osassa taas eroa muun hoitohenkilökunnan ohjaukseen tai itsehoito-ohjeisiin on havaittu vain vähän tai ei lainkaan. Eroja on selitetty muun muassa valikoitumisharhalla, sillä joissakin tutkimuksissa tietyn ryhmän tutkittavien arvojen lähtötaso on satunnaistamisesta huolimatta olleet korkeammat kuin muissa ryhmissä. Toisaalta elintapaintervention vaikutus esimerkiksi glukoosiaineenvaihduntaa kuvaavan sokerihemoglobiinin (HbA1c) arvoon on todennäköisesti ollut kauttaaltaan vähäisempää siksi, että lähtötason arvot ovat olleet jo valmiiksi lähellä normaalia (Møller ym. 2017). Itsehoito-ohjeiden tehokkuutta suhteessa ravitsemusterapeutin ohjaukseen saattaa selittää se, että itsehoito-ohjeita hyödyntävät potilaat ovat jo valmiiksi motivoituneempia kuin ravitsemusterapeutin vastaanotolle tulevat, koska itsehoito-ohjeiden käyttö vaatii potilaalta enemmän omatoimisuutta (Thompson ym. 2003).
Potilastyytyväisyyttä selvitettäessä potilaat ovat kokeneet ravitsemusterapeutin ohjauksen helpommin ymmärrettäväksi kuin itsehoito- tai lääkärien antamat ohjeet ja ravitsemusterapeutin antamia kirjallisia ohjeita luettiin enemmän kuin muita edellä mainittuja.
Hoidon tehokkuus voi parantua myös sillä, että yhdistetään eri ohjausmuotoja. Kun tyypin 2 diabeetikot saivat sekä itsehoito-ohjausta että yksilöityä ravitsemusterapiaa, heidän painossaan tapahtui merkitsevää ja kliinisesti merkittävää laskua (-5.0±8.4 kg; p<0.001) samalla kun verenkierron triglyseriditaso laski ja HDL-kolesteroli nousi (Marincic ym. 2017). 72 % saavutti HbA1c-tavoitearvon (< 7 %) vuoden aikana.
Farmaseutit, lääkärit ja kiropraktikot ovat ammattiryhmiä, jotka tarjoavat asiakkailleen myös ravitsemukseen liittyvää ohjausta. Farmaseuttien käsitys siitä, milloin asiakas tulisi ohjata saamaan yksilöllisempää neuvontaa ravitsemusterapeutilta on pääosin riittävää, toisin kuin liikunta-alan ammattilaisilla (McClinchy ym. 2015 vs. McKean ym. 2015, Barnes ym. 2017).
He myös ymmärtävät kirjallisten ohjemateriaalin antamisen tärkeyden. Sen sijaan kiropraktikot antavat yleisesti ravitsemusohjausta, usein myös ravintolisien käyttöön liittyen, vaikka enemmistö katsoo, ettei heidän pätevyytensä riitä siihen (Walker ym. 2000). Ohjauksen pohjaaminen ravitsemusterapeutilta saatuun tietoon tai asiakkaan ohjaaminen ravitsemusterapeutin vastaanotolle on harvinaista. Myös lääkäreiden ravitsemusosaaminen on puutteellista ja sen osuus koulutuksessa minimaalinen, vaikka laajemmalla osaamisella olisi suurta potentiaalia etenkin sydän- ja verisuonisairauksien terveydellisen ja taloudellisen taakan vähentämisessä (Aspry 2018). Etupäässä tarvitaan ammattien välistä yhteistyötä, jotta asiakkaalle saadaan tarjottua yksilöllinen ja tehokas ohjaus (McClinchy ym. 2015).
11
Laillistettujen ravitsemusterapeuttien rooli muun terveydenhuoltohenkilöiden kouluttamisessa (perustason) ravitsemusasioissa on merkittävä, ja sitä tulisi hyödyntää paremmin.
Liikunta-alan ammattilaiset eivät oman koulutuksensa puolesta ole ravitsemuksen asiantuntijoita eikä ravitsemusterapiakoulutukseen automaattisesti sisälly liikuntatieteitä tai edes liikuntaravitsemuksen opintoja. Molemmat ammattiryhmät kuitenkin ohjaavat asiakkaitaan osin myös toistensa osaamisalueilla - vaikka pääpainotukset eroavatkin selkeästi - joten on olemassa mahdollisuus väärinkäsityksiin tai ohjeisiin, jotka ylittävät niiden tarjoajan pätevyyden (Kruskall ym. 2017). Samalla on mahdollista, että alan hyvistä käytännöistä poiketaan jopa siinä määrin, että terveydenhuollon ammattilaisia ohjaavaa lakia rikotaan.
Joissain tapauksissa liikunta-alan toimijoita sekä terveys- ja hyvinvointivalmentajia kohtaan on nostettu syytteitäkin, kun heidän on katsottu toimineen oman ammattinsa toimintarajojen ulkopuolella (Kruskall ym. 2017, Manore ym. 2017). Tilanteen parantamiseksi mm.
laillistetuille ravitsemusterapeuteille on laadittu ohjeita osaamisen ja jatkokouluttautumisen tarpeen arvioimiseksi urheiluravitsemuksen osa-alueella (Steinmuller ym. 2014). Suomessa heille samoin kuin liikunta-alan ammattilaisillekin on tarjolla vapaaehtoisia, yliopistotasoisia urheiluravitsemuksen opintoja (Itä-Suomen yliopisto 2018b).
Terveyden ja hyvinvoinnin alalle on tyypillistä, että ohjausta annetaan laajemmin kuin varsinaisen asiantuntijuuden alueella. Liikunta-alan ammattilaiset pitävät usein ravitsemusterapeutteja luotettavimpina ravitsemustiedon lähteenä (Manore ym. 2017), mutta käytäntö on toinen, sillä siitä huolimatta he ohjaavat usein asiakkaitaan yli oman osaamisensa (Cockburn ym. 2014, McKean ym. 2015). Toisaalta australialaisten personal trainerien (n=142) koettua valmiutta ravitsemusohjaukseen mittaavan kyselyn perusteella jopa lähes puolet heistä pitää itseään myös sairauksien ravitsemushoidon asiantuntijana (Barnes ym. 2017).
Liikunta-alalla käytännöt ja näkökannat asiakkaan ohjaamisesta koulutetulle ravitsemuksen asiantuntijalle vaihtelevat. Vastaavasti laillistetuista ravitsemusterapeuteista vain osa ohjaa asiakkaan liikunta-alan koulutetulle ammattilaiselle saamaan ohjausta liikuntaharjoitteluun, vaikka yleisesti ravitsemusterapeutit katsovat heidän olevan luotettavia osaajia liikunta-alalla (Manore ym. 2017). Yli puolet ravitsemusterapeuteista antaa liikuntaneuvontaa olennaisena osana painonhallintaohjausta siitä huolimatta, ettei liikunnan ohjaaminen sisälly heidän koulutukseensa millään tavoin. Ravitsemusterapeuttien suhtautuminen liikunta-alan ammattilaisten tarjoamaa yleisen tason ravitsemusohjausta kohtaan vaihtelee: noin kolmannes katsoo sen olevan hyväksyttävää, kun sama määrä pitää sitä negatiivisena tai erittäin
12
negatiivisena asiana. Ravintolisien käytön ohjaamisen sekä ravitsemusterapeutit että liikunta- alan ammattilaiset katsovat yksimielisesti kuuluvan ravitsemusterapeutille.
2.2.2 Funktionaaliseen lääketieteeseen pohjautuva ravitsemusohjaus
Funktionaalisen lääketieteen ravitsemushoidon vaikuttavuudesta ole selvityksiä eikä vertailuja muihin ravitsemushoitoa tarjoaviin tahoihin. Sen sijaan funktionaaliseen lääketieteeseen liittyvissä julkaisuissa on useita tapauskuvauksia. Plotnikoff & Barber (2016) raportoivat pitkäaikaisesta masennuksesta, väsymyksestä, ärtyvän suolen oireyhtymästä ja kroonisesta kivusta kärsineen 72-vuotiaan miehen oireiden vähentyneen merkitsevästi, kun häntä hoidettiin laajojen laboratoriomittausten tulosten pohjalta ruokavalion ja ravintolisien avulla. 80-vuotiaan naisen metastasoivan rintasyövän hoidossa yhdistettiin perinteisen lääketieteen sytostaattihoito ja funktionaalisen lääketieteen ravitsemus- ja ravintolisähoito (Taxman ym. 2016).
Laboratoriomittauksiin perustuvan ravitsemushoidon tavoitteena oli vähentää sytostaattihoidon sivuvaikutuksia ja edistää sen tehoa. Hoidot tehosivat hyvin: sädehoitoa ei tarvittu eikä potilaalla ilmennyt pahoinvointia tai vastaavia sivuvaikutuksia kertaluontoista ripulia lukuun ottamatta. Vajaan kolmen vuoden jälkeen potilas oli edelleen oireeton, eikä merkkejä syövän uusiutumisesta ollut havaittavissa.
Kroonisesta stressistä kärsivien naisten väsymys ja energisyyden puute sekä suolisto-ongelmia saatiin korjaantumaan funktionaalisen lääketieteen protokollan mukaisesti toteutetulla hoito- ohjelmalla (Cutshall ym. 2016). Yksilöllisesti rakennettu kokonaisvaltainen ohjelma perustui laboratoriotestien tuloksiin ja eri elinjärjestelmien ongelmien kartoittamiseen ja niiden korjaamiseen. Sen sijaan aivovammojen tukihoidosta funktionaalisen lääketieteen keinoin on saatu ristiriitaisia tuloksia (Richer 2017). Kolmessa esitetyssä tapausesimerkissä suurilla ravintolisäannoksilla tai happihoidoilla nuorten aivovammapotilaiden tila saatiin kohenemaan erittäin merkittävästi.
2.2.3 Urheiluvalmentajien tai muun liikunta-alan koulutuksen suorittaneiden ravitsemusosaaminen
Personal trainerien luottamus omiin kykyihinsä tarjota ravitsemusohjausta on vahva (Barnes ym. 2016), vaikka heidän ravitsemusosaamisensa on monilta osin samaa tasoa kuin alalla kouluttautumattomien verrokkien ja selkeästi heikompaa kuin ravitsemusterapeuttien (McKean ym. 2019). Heidän ravitsemusta koskevan ohjauksensa tulisi rajoittua yleisiä ravitsemussuosituksia soveltavien perusterveellisten ruokailutottumusten ohjaamiseen, mutta tästä huolimatta he laajentavat ohjaustaan myös yksilölliseen, jopa sairauksia koskevaan ravitsemusneuvontaan.
13
Urheiluvalmentajien ravitsemusosaamisen on havaittu olevan puutteellista siitä huolimatta, että heidän valmentajakoulutuksensa on muuten poikkeuksellisen kattava (Cockburn ym. 2014).
Erillistä ravitsemukseen liittyvää koulutusta saaneilla valmentajilla on selkeästi enemmän tietoa ravitsemuksesta kuin pelkän valmentajakoulutuksen saaneilla. Kuitenkin ainoastaan joka neljäs on kouluttautunut myös ravitsemukseen liittyen. Puutteellisesta osaamisesta huolimatta valmentajat jakavat urheilijoille monenlaista ravitsemustietoa liittyen mm. painonhallintaan, treeniä tukevaan perusruokavalioon, nesteiden saantiin sekä kilpailuista tai harjoituksista palauttavaan syömiseen (Danaher & Curley 2014). Tutkijoita huolettaa erityisesti havainto siitä, että valmentajat antavat esimerkiksi ravintolisien käyttöön liittyviä neuvoja, jolla voi virheellisesti toteutettuna olla vakaviakin seurauksia.
Positiivinen asia on, että valmentajien ravitsemustietoutta ja ravitsemusohjauksen laatua voidaan parantaa jo lyhyelläkin koulutuksella erityisesti silloin, jos käytännön työn tueksi jaetaan myös kirjallista materiaalia. Jo 2 x 90 min kestävän, urheiluravitsemuksen tärkeimpiä kysymyksiä käsittelevä koulutus lisäsi ravitsemukseen liittyvän tiedon virheettömyyttä (Jacob ym. 2016). Kun koulutusta täydennettiin kirjallisella tärkeimpiä ravitsemusperiaatteita koskevalla infopaketilla, valmentajien ravitsemusohjauksen taso säilyi myös kahden kuukauden seurannan ajan.
Australiassa rekisteröityjen liikunta-alan ammattilaisten koulutukseen ja pätevyyteen kuuluu yleisen tason ravitsemusohjaus. Enemmistö heistä rikkoo käytäntöä tarjoamalla yksilöityä ruokavalio-ohjausta ja jopa sairauksien hoitoon liittyvää ravitsemusterapiaa (McKean ym.
2015). 40 % heistä ei ole saanut mitään jatkokoulutusta ravitsemukseen liittyen valmistumisen jälkeen. Suurin osa perustaa ravitsemusohjauksensa helposti saatavilla oleviin lähteisiin. Myös Barnes ym. (2017) toteaa, että personal trainerien koulutuksen ravitsemusosioita olisi tarpeen kehittää turvallisen, johdonmukaisen ja tehokkaan ravitsemusohjauksen takaamiseksi. Osa heidän tarjoamastaan ohjeistuksesta ei perustu mihinkään viralliseen lähteeseen, ja toisaalta eri maiden välillä on runsaasti eroja koskien niin personal trainerien sertifikaattikriteereitä kuin yleisesti vallalla olevaa käsitystä kyseisen ammattikunnan ravitsemusosaamista.
14
Taulukko 1. Yhteenveto terveys- ja hyvinvointialan ammattiryhmien ravitsemusosaamista käsittelevistä tutkimuksista.
Tutkimus Ryhmittely Asetelma Päätulokset
Aspry ym. 2018 Terveydenhuolto- henkilöstön
ravitsemusosaaminen
Tieteellinen katsausartikkeli ravitsemuksen osuudesta lääkärien koulutuksessa ja ravitsemusosaamisen merkityksestä sydän- ja verisuonisairauksien (SVS) ehkäisyssä ja hoidossa Yhdysvalloissa.
Lisäykset ja täydennykset lääkärien ravitsemuskoulutuksessa sekä yhteistyössä ravitsemushoidosta vastaavien toimijoiden kanssa vähentäisi SVS ilmentymistä ja siten laskisi niiden aiheuttamaa taakkaa yksilö- ja yhteiskuntatasolla.
Barnes ym. 2016 Liikunta-alan ammattilaisten ravitsemusosaaminen
Poikkileikkaustutkimuksessa selvitettiin validoidulla kyselylomakkeella australialaisten personal trainerien (n=142) itse koettua pätevyyttä tarjota ravitsemusohjausta.
43 % vastanneista oli samaa mieltä tai erittäin samaa mieltä siitä, että sairauksiin liittyvä ravitsemusohjaus kuuluu heidän toiminta- alaansa. Kaiken kaikkiaan vastanneilla oli voimakas luottamus oman ravitsemusosaamisensa tasoon.
Barnes ym. 2017 Liikunta-alan ammattilaisten ravitsemusosaaminen
Sisältöanalyysissa selvitettiin 10 maan ja yhteensä 16 organisaation personal trainer -koulutuksen tarjoamia valmiuksia ja käytäntöjä ravitsemusohjauksen suhteen. Lisäksi selvitettiin, ovatko kansainvälisen liikunta-alan ammattilaisten liiton (ICREPs) linjaukset liikunta-alan ammattilaisten tarjoamasta ravitsemusohjauksesta (sisällöt ja käytännöt) yhdenmukaisia eri maiden tarjoamien kansallisten ravitsemusalan koulutusten kanssa.
Personal trainerien ravitsemusosaamisen kriteerit vaihtelivat laajasti valtioittain. Ne olivat heikosti linjassa ICREPsin käytäntöjen kanssa.
Cockburn ym. 2014 Liikunta-alan ammattilaisten ravitsemusosaaminen
Brittiläisten valmentajien (n=163) ravitsemusosaamisen tasoa sekä sitä, tarjoavatko he urheilijoille ravitsemusohjausta, selvitettiin kyselylomakkeella.
57 % tarjosi urheilijoille ravitsemusohjausta, vaikka heidän osaamisensa ei ollut siihen riittävää.
(jatkuu)
15 Taulukko1, jatkuu
Tutkimus Ryhmittely Asetelma Päätulokset
Dart ym. 2019 Ravitsemusterapeuttien osaaminen suhteessa muihin ammattiryhmiin
Arvioiva systemaattinen kirjallisuuskatsaus koskien ravitsemustieteen alan ammattilaisuuden kuvausta ja käsitteen määrittelyä.
Ravitsemuksen ammattilaisuuden keskeisiä teemoja ovat henkilökohtaiset ominaisuudet, yhteistyökyky, käytännönläheisyys ja sitoutuminen jatkuvaan kouluttautumiseen ja tiedonhankintaan.
Ravitsemuksen alan ammattilaisuuden täsmällisemmälle määrittelylle ja säännölliselle päivittämiselle yhteiskunnan muutosten myötä on yleinen tarve ja velvoite.
Jacob ym. 2016 Liikunta-alan ammattilaisten ravitsemusosaaminen
Urheiluvalmentajia (n=41) satunnaistettiin kahteen ryhmään, joista molemmat saivat 2 x 90 min ravitsemusta käsittelevää koulutusta.
Toinen ryhmä sai lisäksi kirjallisen infopaketin.
Ravitsemusohjauksen virheettömyys testattiin ennen ohjeistusta sekä heti sen jälkeen ja uudelleen kahden kk päästä.
2 x 90 min koulutus vähensi valmentajien antamien ravitsemusohjeiden virheitä merkittävästi. Kirjallisen infopaketin saaneiden valmentajien ravitsemusohjauksen taso säilyi myös kahden kuukauden seurannan ajan.
Manore ym. 2017 Ravitsemusterapeuttien osaaminen suhteessa muihin ammattiryhmiin
Kyselylomakkein toteutetussa tutkimuksessa vertailtiin ravitsemusterapeuttien (n=3715) ja liikunta-alan koulutuksen saaneiden sertifioitujen ammattilaisten (n=1759) ohjauskäytäntöjä ja käsityksiä toisen ammattiryhmän osaamisesta.
Sekä ravitsemusterapeutit että liikunta-alan ammattilaiset ohjasivat asiakkaitaan myös toistensa osaamisen alueilla. 77 % liikunta-alan ammattilaisista ohjasi asiakkaan ravitsemusterapeutille saamaan ravitsemusohjausta oman osaamisen ollessa riittämätöntä, kun samassa tilanteessa 50 % ravitsemusterapeuteista suositteli kääntymään liikunta-alan ammattilaisen puoleen.
McClinchy ym. 2015 Terveydenhuolto- henkilöstön
ravitsemusosaaminen
Tutkimuksessa selvitettiin farmaseuttien ja muiden hoitoon osallistuvien työntekijöiden (n=23) osuutta ravitsemusohjauksen tarjoamiseen.
Tulosten perusteella tarvitaan eri ammattiryhmien yhteistyötä mahdollisimman tehokkaan ravitsemusohjauksen tarjoamiseksi.
Ravitsemusterapeuttien roolia muiden ammattiryhmien kouluttamisessa tulisi korostaa.
McKean ym. 2015 Liikunta-alan ammattilaisten ravitsemusosaaminen
Internet-kyselyllä selvitettiin, toimivatko australialaiset sertifioidut liikunta-alan ammattilaiset (n=286) alansa käytäntöjen mukaisesti suhteessa ravitsemusohjauksen antamiseen.
88 % tarjosi yksilöityä ravitsemusohjausta yli osaamisensa rajojen esimerkiksi sairauksiin liittyen. 40 % ei ollut saanut mitään lisäkoulutusta ravitsemukseen liittyen. Ravitsemusohjaus perustui välittömästi saatavilla oleviin lähteisiin.
(jatkuu)
16 Taulukko 1, jatkuu
Tutkimus Ryhmittely Asetelma Päätulokset
McKean ym. 2019 Liikunta-alan ammattilaisten ravitsemusosaaminen
Personal trainerien (n=161) ja ravitsemusterapeuttien (n=36) ravitsemusosaamista selvitettiin validoidulla kyselylomakkeella.
Mukana oli myös verrokkiryhmä, jolla ei ollut kummankaan alan koulutusta.
Personal trainerien ravitsemusosaaminen oli lähes kaikilla osa- alueilla merkittävästi heikompaa kuin ravitsemusterapeuttien (pl.
terveellisten ruokavalintojen tekeminen). Ravitsemussuositusten osalta heidän tietämyksensä oli samaa tasoa verrokkiryhmän kanssa.
Møller ym. 2017 Ravitsemusterapeuttien osaaminen suhteessa muihin ammattiryhmiin
Ravitsemusterapeuttien antamaa yksilöllistä ravitsemusterapiaa verrattiin muun hoitohenkilökunnan antamaan ravitsemusneuvontaan tyypin 2 diabeetikoilla. Systemaattisessa katsauksessa oli mukana 5 satunnaistettua, kontrolloitua tutkimusta.
6 – 12 kk aikajaksolla yksilöllinen ravitsemusterapia johti suurempiin positiivisiin muutoksiin HbA1c-arvossa, painossa ja LDL-kolesteroliarvossa.
Thompson ym. 2003 Ravitsemusterapeuttien osaaminen suhteessa muihin ammattiryhmiin
Systemaattisessa katsauksessa selvitettiin eri keinoin annettavan ravitsemusohjauksen vaikutusta veren kolesterolipitoisuuden alentamiseksi. Vertailussa olivat ravitsemusterapia, muun hoitohenkilökunnan antama ohjaus (lääkärit, hoitajat) ja itsehoito- ohjeet. Mukaan valittiin 12 tutkimusta.
Ravitsemusterapeuttien antama ohjaus oli veren kolesterolipitoisuuden kannalta hieman vaikuttavampaa kuin lääkärien antama ohjaus. Suhteessa itsehoito-ohjeisiin tai hoitajien antamaan ohjaukseen ei havaittu merkitsevää eroa.
Walker ym. 2000 Terveydenhuolto- henkilöstön
ravitsemusosaaminen
Kyselytutkimuksella selvitettiin yhdysvaltalaisten kiropraktikoiden (n=375) ravitsemusosaamista, heidän käyttämiään lähteitä sekä asiakkaan ohjaamista ravitsemusterapeutille.
90 % kiropraktikoista antaa myös ravitsemukseen liittyviä ohjeita, vaikka enemmistö katsoi ettei heillä ole siihen pätevyyttä. Myös ravitsemusterapeutille ohjaaminen tai heidän käyttämisensä ravitsemustiedon lähteenä oli harvinaista. Kiropraktikot ohjeistavat asiakkaitaan säännöllisesti myös ravitsemuksessa, joten heidän yhteistyötään ravitsemusterapeuttien kanssa tulisi lisätä.
17 3 TUTKIMUKSEN TAVOITE
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää,
1) Millaisia ravitsemusalan koulutuksia Suomessa on tarjolla, miten laajoja koulutukset ovat ja mikä on niiden pääasiallinen sisältö sekä
2) millä perusteella eri ravitsemuskoulutuksen saaneet henkilöt ovat valinneet koulutushaaransa ja työskentelevätkö he tällä hetkellä alalla
4 AINEISTO JA MENETELMÄT 4.1 Aineiston valinta
Tutkimukseen valittiin seuraavat koulutuskokonaisuudet: 1) Itä-Suomen yliopisto, TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti, 2) Helsingin yliopisto, ETM, 3) Itä-Suomen avoin yliopisto, urheiluravitsemuksen perusopinnot, 4) ravitsemustieteen perusopinnot ja 5) ravitsemustieteen aineopinnot, 6) Pro Health Oy, FLT Ravintovalmentaja®, 7) Terveysopisto Salus, dipl.
ravintoterapeutti, 7) Finnish Institute of Health and Fitness, FIHF Ravintovalmentaja, 8) Fysioline Academy of Finland, Ravitsemusvalmentaja, 9) Trainer4You Personal Trainer ja 10) Trainer4You Ravintovalmentaja.
Tavoitteena oli saada mahdollisimman monipuolinen katsaus Suomessa järjestettäviin alan koulutuksiin, joten tutkimuksen kohteeksi pyrittiin valitsemaan koulutuksia sekä taustaorganisaatioiltaan että sisällöiltään erityyppisistä ryhmistä. Ulkomailla järjestettävät tai ulkomaisen tahon organisoimat koulutukset rajattiin pois. Samoin liikunta-alan koulutukset, kuten toisen asteen liikuntaneuvoja- ja korkeakoulujen liikunnanohjaaja, -opettaja ja - valmentajakoulutukset sekä ruokapalvelu- ja opetusalan koulutukset rajattiin pois riippumatta siitä, sisältyykö niihin myös ravitsemustieteen opintoja. Poikkeuksen teki vertailun vuoksi mukaan valittu yksi personal trainer -koulutus. Kyseinen personal trainer -koulutus valittiin kotimaisesta tarjonnasta sattumanvaraiseksi esimerkiksi personal trainer -koulutusten ravitsemusosioiden laajuuden kartoittamiseksi.
Ravitsemuskoulutuksen suorittaneille suunnattuun kyselytutkimukseen valittiin henkilöt niistä koulutuksista, joita tutkimuksessa käsiteltiin. Koulutustahojen yhteyshenkilöiltä kartoitettiin, mitä kautta koulutuksen saaneita henkilöitä voisi tavoittaa. Osa yhteyshenkilöistä antoi suoraan koulutuksen käyneiden yhteystietoja tai ohjasi valmistuneiden yhteystietoja sisältävälle internet-sivustoille, osa taas neuvoi olemaan uudelleen yhteydessä koulutustahoon.
18 4.2 Menetelmät
4.2.1 Koulutuksia koskevien tietojen keräys
Koulutuksista pyrittiin keräämään seuraavat tiedot: Järjestävä organisaatio, tutkintonimike, pääsyvaatimukset ja/tai vaadittava pohjakoulutus, hakumenettely, järjestämisajankohta, koulutuspaikat, hinta, kesto, laajuus, opiskelun päätoimisuus, pääasiallinen sisältö, lopputyö, tyypilliset työllistymispaikat sekä kouluttajien oma koulutustausta.
Tiedot koottiin koulutustahojen internet-sivustojen ja koulutuksista tilattavissa olevien sähköisten infopakettien avulla. Puuttuvat tiedot kerättiin kontaktoimalla yhteyshenkilöitä sähköpostitse. Yhteyshenkilöille lähetettiin ensin sähköpostiviesti, jossa esiteltiin pro gradu - työn aihe ja kysyttiin suostumusta kysymyksiin vastaamiseen. Suostumuksen jälkeen heille lähetettiin ko. koulutuksen puuttuvia tietoja koskevat kysymykset.
4.2.2 Koulutuksen käyneiden henkilöiden kokemusten kartoittaminen
Tutkimuksessa mukana olevan koulutuksen käyneiden henkilöiden koulutuskokemusta selvitettiin sähköisellä, avoimia ja suljettuja kysymyksiä sisältävällä kyselylomakkeella (LIITE 1). Lomakkeessa kartoitettiin ravitsemuskoulutukseen hakeutumisen syitä ja kyseisen koulutuksen valintaperusteita, suorittamisen kestoa ja mahdollisia viivytyksiä sekä kokemusta koulutuksen antamista valmiuksista toimia ravitsemusalalla. Lisäksi selvitettiin, toimiiko henkilö koulutuksen mukaisessa työssä.
Kyselylomakkeen esitestasi viisi kohderyhmään kuuluvaa henkilöä. Kommenttien perusteella lomakkeen alkuun lisättiin omat yhteystietoni vastaajien mahdollista yhteydenottohalukkuutta varten. Lisäksi kysymyksiä täydennettiin valmistumisvuodella ja kysymykseen 5. (syy koulutukseen hakeutumiseen) lisättiin vastausvaihtoehto Ensimmäisen ammatin hankkiminen.
Vastaajia tavoitettiin useilla eri tavoilla: olemalla yhteydessä koulutustahoihin ja pyytämällä heitä jakamaan lomakkeen linkki sisäisillä kanavillaan, olemalla henkilökohtaisesti sähköpostitse yhteydessä valmistuneisiin koulutustahoilta saatujen yhteystietojen tai koulutusten internet-sivustoilta löytyvien yhteystietolistojen avulla, jakamalla linkkiä Facebook-ryhmissä sekä tekemällä internet-hakuja koulutuksen nimellä ja laittamalla sähköpostiviestiä henkilöille, joiden yhteystiedot löytyivät esimerkiksi heidän oman yrityksensä sivuilta.
4.2.3 Tulosten käsittely ryhmittäin
Koulutukset ryhmiteltiin pääasiallisen sisällön, suuntauksen ja tavoitteiden perusteella kolmeen kategoriaan: tutkintoperustaiset yliopistokoulutukset eli laillistettu ravitsemusterapeutti ja elintarviketieteiden maisteri, funktionaaliseen lääketieteeseen pohjautuvat koulutukset eli FLT
19
Ravintovalmentaja® ja dipl. Ravintoterapeutti sekä urheiluravitsemukseen keskittyvät koulutukset eli FIHF Ravintovalmentaja, FAF Ravitsemusvalmentaja, Trainer4You Ravintovalmentaja ja Urheiluravitsemuksen perusopinnot (kuva 1). Avoimen yliopiston järjestämä, kaikille avoimet urheiluravitsemuksen perusopinnot sijoitettiin sisällön perusteella samaan ryhmään muiden urheiluravitsemukseen keskittyvien opintojen kanssa, sillä koulutus ei yliopistotaustaisuudestaan huolimatta vastaa maisterin tutkintoa, kuten ETM:a tai laillistettua ravitsemusterapeuttia. Tulososion alussa perustiedot ja koulutukseen hakeutumisen syyt on esitetty koulutuksittain. Seuraavissa osioissa noudatetaan edellä mainittua ryhmittelyä.
Kuva 1. Koulutusten jaottelu ryhmittäin.
20 5 TULOKSET
Mukana tutkimuksessa oli yksi liikunta- ja yhdeksän ravitsemusalan koulutuskokonaisuutta.
Yhtä järjestäjää lukuun ottamatta kaikkien koulutustahojen yhteyshenkilöt vastasivat sähköpostitse lähetettyihin kysymyksiin. Itä-Suomen yliopiston järjestämää ravitsemusterapiakoulutusta koskien yhteyshenkilöä ei kontaktoitu henkilökohtaisesti, vaan tarvittavat tiedot kerättiin internet-sivuilta ja opinto-oppaista. Perustiedot koulutuksista on esitetty yhteenvetona taulukossa 2.
Taulukko 2. Koulutusten perustiedot.
Koulutustaho Suoritettava
tutkintonimike Kesto Kokonaishinta Vaadittava
pohjakoulutus Opiskelu pää- / sivutoimista Itä-Suomen
yliopisto TtM, laillistettu
ravitsemusterapeutti 5 vuotta Maksuton (joitakin materiaali- maksuja)
2. asteen
tutkinto Päätoimista
Helsingin yliopisto ETM 5 vuotta Maksuton (joitakin materiaali- maksuja)
2. asteen tutkinto
Päätoimista
Itä-Suomen avoin yliopisto,
ravitsemustieteen ja urheiluravitsemuk- sen perus- tai aineopinnot
Ei johda erilliseen tutkintoon n. 1,5
vuotta 250-350 € /
kokonaisuus Ei Sivutoimista
(voidaan liittää osaksi päätoimisesti opiskeltavaa yliopistotutkin toa)
Pro Health Oy FLT
Ravintovalmentaja
®
n. 3 vuotta 7305 € Kyllä,
terveydenhuolto alan tai
biokemian alan tutkinto
Sivutoimista
Terveysopisto Salus dipl.
Ravintoterapeutti n. 3 – 3,5
vuotta 9300 € Ei Sivutoimista
FIHF FIHF
Ravintovalmentaja n. 4 – 5 kk 1390 € Ei (perustiedot ravitsemuksesta vaaditaan)
Sivutoimista
FAF FAF Ravitsemus-
valmentaja (Nutrition Coach)
n. 5 kk 1595 € Kyllä,
perustiedot ravitsemuksesta, kouluttaja arvioi
Sivutoimista
Trainer4You Personal Trainer n. 6 kk 3645 € Ei Sivutoimista
Trainer4You Ravintovalmentaja n. 4 – 5 kk 2190 € Ei Sivutoimista
21
Sisällön perusteella koulutukset voidaan ryhmitellä kolmeen kategoriaan: 1) Maisterin tutkintoon valmistavat ravitsemustieteen yliopistokoulutukset ja yliopiston järjestämät ravitsemustieteen opinnot, 2) funktionaaliseen lääketieteeseen pohjautuvat sekä 3) liikkujan tai urheilijan ravitsemukseen keskittyvät koulutukset. Ryhmittely on esitetty kuvassa 1.
5.1 Ravitsemuskoulutukset
5.1.1 Terveystieteiden maisteri, Laillistettu ravitsemusterapeutti, Itä-Suomen yliopisto Itä-Suomen yliopistossa Kuopion kampuksella voi opiskella terveystieteiden maisteriksi (TtM) ja laillistetuksi ravitsemusterapeutiksi kliinisen ravitsemustieteen pääaineessa (Kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikkö 2017). Ravitsemustieteen yksikkö kuuluu Terveystieteiden tiedekunnan ja Lääketieteen laitoksen alle. Ravitsemustieteen koulutusohjelma on uudistettu 2017, jonka jälkeen ravitsemustieteen pääaineen suuntautumisvaihtoehdot ovat lisääntyneet kahdesta aiemmasta (ravitsemusterapia ja elintarvikebiotekniikka) useisiin vaihtoehtoihin. Jos opiskelija valitsee molemmat ravitsemusterapian opintokokonaisuudet (yhteensä 60 opintopistettä) ja suorittaa lisäksi kaksi terveydenhuollon työssä oppisen jaksoa, hän voi valmistumisen jälkeen hakea Valviralta lupaa toimia laillistettuna ravitsemusterapeuttina.
Tutkinnon suorittaminen on ylioppilaskunnan vuosittaista jäsenmaksua (126 € vuonna 2017;
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta 2017) lukuun ottamatta opiskelijalle maksutonta. Jotkin vapaasti valittavista moduuleista järjestetään yhteistyössä Itä-Suomen avoimen yliopiston kautta, jolloin ne ovat maksullisia (Kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikkö 2017). Hakeminen opintoihin tapahtuu kevään korkeakouluhaussa ja pohjakoulutusvaatimuksena on toisen asteen tutkinto. Vuosittain valitaan 30 uutta opiskelijaa pääsykokeen perusteella ja vuodesta 2020 lähtien 51 % uusista opiskelijoista valitaan ylioppilastutkinnon arvosanojen perusteella. Opinnot edellyttävät läsnäoloa Kuopiossa.
Koulutus kestää viisi vuotta ja sen laajuus on 300 opintopistettä (op), joista 180 op suoritetaan kandidaatti- ja 120 op maisterivaiheessa. Kandivaiheen opinnot ja osa maisterivaiheen opinnoista ovat kaikille yhteisiä. Maisterivaiheessa muita suuntautumisvaihtoehtoja ravitsemusterapian lisäksi ovat muun muassa elintarvikkeiden tuotekehitys ja tutkimus, terveyden edistäminen, liikuntalääketiede, urheiluravitsemus, gerontologia, kauppatieteet ja johtaminen ja kansainvälisiin tehtäviin valmistavat opinnot.
Tutkintokokonaisuuteen sisältyy yleisiä yliopisto-opintoja, kieli- ja viestintäopintoja, ravitsemustieteen perus-, aine- ja syventäviä opintoja, sivuaineopintoja ja vapaasti valittavia opintoja (Kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikkö 2017). Kaikki opinnot
22
pohjautuvat tieteelliseen tietoon. Ravitsemusterapiaan suuntautuvien opiskelijoiden opintoihin sisältyy useiden eri sairauksien taustan ja ravitsemushoidon opiskelua sekä näihin liittyen muun muassa puheviestinnän, asiakasohjauksen, ravitsemustilan arvioinnin ja ravitsemuspsykologian opintoja. Lopputyönä tehdään kandidaattivaiheessa kandidaatintutkielma (yleensä kirjallisuuskatsaus) ja maisterivaiheessa Pro Gradu -tutkielma. Opettajina toimivat pääosin ravitsemus-, lääke- ja biolääketieteen sekä psykologian ja käyttäytymistieteiden professorit, yliopistonlehtorit ja -opettajat.
Koulutuksen suorittaneet terveystieteiden maisterit voivat toimia erilaisissa asiantuntijatehtävissä mm. ruokapalveluissa, elintarvike- ja lääketeollisuudessa, järjestöissä ja yhdistyksissä tai yrittäjinä. Laillistetun ravitsemusterapeutin pätevyyden hakeneet voivat toimia ravitsemusterapeutteina perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa sekä yksityisellä sektorilla, yrittäjinä tai järjestöissä ja yhdistyksissä.
5.1.2 Elintarviketieteiden maisteri, Helsingin yliopisto
Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa Viikin kampuksella voi opiskella elintarviketieteiden maisteriksi (ETM) pääaineenaan ravitsemustiede (Maatalous- metsätieteellinen tiedekunta 2015). Tutkinnon suorittaneet käyttävät itsestään usein nimitystä Ravitsemusasiantuntija ETM. Elintarviketieteen maisterin tutkinnon suorittaneilla on halutessaan mahdollisuus pätevöityä laillistetuksi ravitsemusterapeutiksi suorittamalla kaksivuotiset maisteriopinnot Itä-Suomen yliopistossa Kuopiossa. Maisteriopintoihin valitaan vuosittain kaksi opiskelijaa (Opetushallitus ja Opetus- ja kulttuuriministeriö 2018a).
Ravitsemustieteen opinnot ovat muiden yliopisto-opintojen tapaan ylioppilaskunnan jäsenmaksua lukuun ottamatta opiskelijalle maksuttomia (Riitta Freese, Helsingin yliopisto, henkilökohtainen tiedonanto, sähköpostiviesti 5.2.2018). Joistakin kursseista (esimerkiksi ruoanvalmistuskurssi) saatetaan kerätä pieni materiaalimaksu, samoin kurssikirjallisuus on omakustanteista, mikäli opiskelija haluaa sitä itselleen hankkia. Opintoihin haetaan kevään korkeakoulujen yhteishaussa (Opetushallitus ja Opetus- ja kulttuuriministeriö 2017a).
Vuosittainen sisäänotto on 60 opiskelijaa, joista 1/3 valitaan suoravalinnalla toisen asteen tutkintotodistuksen perusteella ja 2/3 pääsykokeella. Pohjakoulutuksena vaaditaan vähintään toisen asteen tutkinto. Ravitsemustieteen tutkinnon laajuus on 300 opintopistettä, jonka suorittaminen kestää noin viisi vuotta.
Tutkintoon sisältyy yleisopintoja, pääaineopintoja, kieli- ja viestintäopintoja sekä valinnaisia ja sivuaineopintoja (Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta 2015). Opinnot perustuvat tutkittuun tietoon ja sisältävät muun muassa ravintofysiologiaa, ruokavaliosuunnittelua, ruoanvalmistusta,
23
elintarviketuntemusta, mikrobiologiaa ja tieteellisen tutkimuksen teon perusteita. Ruokaa ja ravitsemusta käsitellään myös sosiaalisena, käyttäytymistieteellisenä ja yhteiskunnallisena ilmiönä. Tutkinnon saaminen edellyttää kandidaatintutkielman (kirjallisuuskatsaus) ja pro gradu -tutkielman tekemistä. Opettajina kursseilla toimivat ravitsemus-, lääke- ja biolääketieteen, psykologian ja käyttäytymistieteiden professorit ja yliopistonlehtorit, jotka ovat työsuhteessa Helsingin yliopistossa (Riitta Freese, Helsingin yliopisto, henkilökohtainen tiedonanto, sähköpostiviesti 5.2.2018).
Koulutuksen suorittaneiden pääasialliset työllistymismuodot ovat ravitsemusasiantuntijan tehtävät tutkimuslaitoksissa, elintarvike- ja lääketeollisuudessa, ravitsemusalan yrityksissä, järjestöissä tai ruokapalveluiden johtotehtävissä (Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta 2015).
5.1.3 Ravitsemustieteen perus- ja aineopinnot sekä urheiluravitsemuksen perusopinnot, Itä-Suomen avoin yliopisto
Itä-Suomen avoimessa yliopistossa on tarjolla kaksi ravitsemusaiheista perusopintokokonaisuutta, ravitsemustieteen perusopinnot (laajuus 25 op) sekä urheiluravitsemukseen keskittyvä urheiluravitsemuksen perusopinnot (laajuus 30 op). Lisäksi tarjolla on ravitsemustieteen aineopinnot -kokonaisuus (36 op). Avoimen yliopiston opinnot on mahdollista sisällyttää osaksi yliopistotutkintoa, mikäli on yliopiston perustutkinto-opiskelija tai pääsee myöhemmin sisälle yliopistoon (Marja-Liisa Niemi, Itä-Suomen yliopisto, henkilökohtainen tiedonanto, sähköpostiviesti 6.2.2018). Muille ne sopivat erityisesti oman osaamisen täydentämiseen esimerkiksi työn ohessa. Urheiluravitsemuksen perusopinnot ovat erinomainen lisä yliopistossa opiskeleville tai urheiluakatemian piirissä oleville urheilijoille sekä tutkinnon täydentämiseen että oman urheilu-uran tueksi. Liikuntalääketieteen tutkinto- opiskelijoille urheiluravitsemuksen perusopinnot ovat pakollisia ja pääaineenaan ravitsemustiedettä opiskeleville yksi moduulivaihtoehto (ravitsemustieteen TtM-tutkinto koostuu useista moduuleista, joista osa on vapaasti valittavissa). Kaikki opinnot perustuvat tieteelliseen tietoon.
Urheiluravitsemuksen opintokokonaisuus alkaa vuosittain syyslukukauden alussa ja sen suorittaminen kestää noin 1,5 vuotta (Marja-Liisa Niemi, Itä-Suomen yliopisto, henkilökohtainen tiedonanto, sähköpostiviesti 6.2.2018). Ravitsemustieteen opintoihin voi tulla mukaan milloin vain, ja urheiluravitsemuksen yksittäisiä kursseja on mahdollista suorittaa missä tahansa järjestyksessä. Urheiluravitsemuksen opinnoissa yksittäisen kurssin suoritus on sidottu tiettyyn aikajaksoon, jolloin kyseinen kurssi on käynnissä. Ravitsemustieteessä osa kursseista järjestetään useamman kerran vuodessa ja osa on itsenäisesti suoritettavia, jolloin
24
opintojen eteneminen omassa tahdissa on mahdollista. Kurssit suoritetaan täysin verkko- opintoina. Opinto-oikeus kestää perusopinnoissa 1,5 ja aineopinnoissa 2 vuotta.
Avoimen yliopiston opintoihin ilmoittaudutaan opintopolku.fi-palvelussa eikä niiden osallistujamäärää ole rajoitettu, eli kaikki halukkaat pääsevät mukaan (Marja-Liisa Niemi, Itä- Suomen yliopisto, henkilökohtainen tiedonanto, sähköpostiviesti 6.2.2018). Perusopintoihin ei ole pääsyvaatimusta, (tosin urheiluravitsemuksen opintoja edeltävästi suositellaan suoritettavaksi vähintään Ravitsemus ja liikunta 3 op tai muu vastaavat tiedot tarjoava koulutus), mutta ravitsemustieteen aineopinnot edellyttävät ravitsemustieteen perusopintojen suorittamista vähintään hyvällä tasolla (Opetushallitus ja Opetus- ja kulttuuriministeriö 2017b).
Molempien perusopintokokonaisuuksien hinta on 250 euroa, aineopintojen 350 euroa (Opetushallitus ja Opetus- ja kulttuuriministeriö 2017b, 2017c ja 2017d). Kursseja on mahdollista suorittaa myös yksittäisinä opintojaksoina, jolloin niiden hinta on 12 euroa opintopistettä kohden. Jokaisen opintokokonaisuuden suorittamisesta saa todistuksen (Marja- Liisa Niemi, Itä-Suomen yliopisto, henkilökohtainen tiedonanto, sähköpostiviesti 6.2.2018).
Ravitsemustieteen perusopinnot koostuvat seitsemästä eri kurssista, joiden aihepiirejä ovat ravitsemustieteen perusteet, elintarviketuntemus, erilaiset ruokavaliot, ravitsemus ja liikunta, ravintofysiologia ja ruokakulttuuri (Opetushallitus ja Opetus- ja kulttuuriministeriö 2017c).
Opintojaksoihin kuuluu erityyppisiä tehtäviä. Opettajina toimivat mm. laillistetut ravitsemusterapeutit, yliopistonlehtorit ja dosentit.
Ravitsemustieteen aineopintoihin sisältyy 10 kurssia (Opetushallitus ja Opetus- ja kulttuuriministeriö 2017b). Kurssien aiheita ovat muun muassa elintarviketurvallisuus, ravitsemustieteen tutkimusmenetelmät, terveyden edistäminen ja kansanterveystyö, kansanravitsemus, ravitsemus- ja terveystieto sosiaalisessa mediassa sekä terveys- ja ravitsemuspsykologia. Opettajina toimivat pääasiassa ravitsemustieteen, lääketieteen ja psykologian yliopistokoulutetut ammattilaiset, joista suurimmalla osalla on kokemusta myös tavoitteellisesta urheiluharjoittelusta tai kilpaurheilijoiden kanssa työskentelystä.
Urheiluravitsemuksen kokonaisuudessa paneudutaan perusteiden lisäksi erityiskysymyksiin, kuten diabeteksen tai kasvisruokavalion ja urheilun yhdistämiseen sekä eri ikäryhmien urheiluravitsemukseen, ravintolisiin, urheilijan painonhallintaan, psyykkiseen hyvinvointiin ja urheilijoiden syömishäiriöihin (Opetushallitus ja Opetus- ja kulttuuriministeriö 2017d).
Opettajina toimii laaja joukko sekä Itä-Suomen yliopiston että yhteistyötahojen urheiluravitsemuksen, -urheilulääketieteen ja -psykologian asiantuntijoita. Vastuuopettajat ovat joko Itä-Suomen yliopiston henkilökuntaa tai heillä on vähintään maisterin tutkinto ja osaamista
25
urheilijoiden parissa toimimisesta sekä oma urheilutausta (Marja-Liisa Niemi, Itä-Suomen yliopisto, henkilökohtainen tiedonanto, sähköpostiviesti 31.1.2018). Opintojaksoja varten on myös haastateltu useita kansallisen ja kansainvälisen tason urheilijoiden kunkin kurssin teemaan sopivista aihealueista. Opintoihin hakeutuvilla henkilöillä on monenlaista koulutustaustaa, mutta erityisesti mukaan hakeutuu ravitsemustieteiden ja liikuntatieteiden opiskelijoita, lääkäreitä, ravitsemusterapeutteja, liikunnanohjaajia, valmentajia ja personal trainereita omaa osaamistaan täydentämään. Opinnoista saatavaa tietoa hyödynnetään siten useimmiten oman ammatin tukena, sivutoimisessa työssä esimerkiksi valmentajana tai muussa harrastustoiminnassa.
5.1.4 FLT Ravintovalmentaja®, Pro Health Oy
Yksityinen Pro Health Oy järjestää funktionaalisen lääketieteen periaatteisiin pohjautuvaa ravintovalmennuskoulutusta (Heinonen 2017). Koulutus koostuu kuudesta kaksipäiväisestä moduulista (FLT 1A-2D), jotka ovat tentittäviä, käytännön harjoittelukurssista (2 päivää) ja lopputyöstä. Lisäksi ravintoneuvojaksi opiskelevilta edellytetään osaamista täydentävän, tällä hetkellä 7-osaisen Terveyden Tukipilarit -kurssikokonaisuuden käymistä, joko ennen opintoja tai niiden aikana sekä pohjakoulutuksesta riippuen tietty määrä ravitsemustieteen ja lääketieteen yliopistotasoisten perusopintojen suorittamista esimerkiksi avoimen yliopiston kautta. Näiden suoritusten jälkeen opiskelijalle myönnetään ravintoneuvojadiplomi.
Ravintoneuvoja-koulutuksen suorittamisen jälkeen voi hakea FLT Ravintovalmentaja®- tavaramerkkiä, jonka käyttö on maksullista ja edellyttää jatkokurssien (tällä hetkellä 7 kpl, ei tentittäviä) suorittamista joko samanaikaisesti perusopintojen kanssa tai valmistumisen jälkeen.
Uusi vuosikurssi aloittaa keväisin ja koulutukseen haetaan avoimella hakemuksella (Heinonen 2017). Pääsyvaatimuksena on terveydenhuoltoalan (sairaanhoitaja, lääkäri tmv.) tai biokemian alan pohjakoulutus. Koulutuksen hinta koostuu yksittäisten kurssien hinnoista. Peruskurssit maksavat 330 euroa/kpl + tenttimaksut 30 euroa/tentti, käytännön harjoittelukurssi 300 euroa ja jatkokurssit 360 euroa/kpl (poikkeuksena yksi kurssi 275e). Lisäksi kustannuksia tulee lopputyön tarkastuksesta, joka arvonlisäveroineen maksaa 310 euroa sekä Terveyden Tukipilarit -kurssikokonaisuudesta, jonka hinta on 300 euroa/kpl. Yhteensä koulutuskokonaisuuden suorittaminen maksaa reilut 7000 euroa. Mikäli haluaa työskennellä FLT Ravintovalmentajana®, tavaramerkin hinta on ensimmäiseltä vuodelta 320 euroa + arvonlisävero (alv) 24 % ja seuraavilta 150 euroa + alv.
Opiskelu tapahtuu viikonloppuisin lähikursseina Helsingissä, joten se sopii työn tai päätoimisen opiskelun oheen (Heinonen 2017). Kokonaisuudessaan FLT Ravintovalmentajaksi®
valmistuminen kestää noin kolme vuotta, omasta opiskelutahdista ja lisäopintojen
26
(ravitsemustieteen, lääketieteen opinnot) suorittamisen tarpeesta riippuen muutamia vuosia kauemminkin (Pro Health Oy asiakaspalvelu, henkilökohtainen tiedonanto, sähköpostiviesti 22.2.2018). Kaikilla kursseilla kouluttajana toimii diplomi-insinööri, tekniikan lisensiaatti (soveltava mikrobiologia, soveltava biokemia, biotekniikka ja teollisuustalous) ja funktionaaliseen lääketieteeseen USA:ssa, Kanadassa ja Euroopassa 18 vuoden ajan perehtynyt Paula Heinonen. Joillakin kursseilla opettajana toimii lisäksi muita opettajia: FLT Ravintovalmentajaksi® kouluttautunut laillistettu ravitsemusterapeutti, biokemian tohtori, liikuntatieteiden maisteri (pääaineena liikuntafysiologia) ja lääkäreitä.
Kurssien sisällöt vaihtelevat. Peruskursseilla opiskeltavia aihealueita ovat ruuansulatuskanavan fysiologia ja häiriötilat, maksan puhdistustoiminta, nutrigenomiikka ja epigenetiikka, matala- asteinen tulehdus, hormonaaliset ja aineenvaihdunnan häiriöt, autoimmuunisairaudet kuten nivelreuma, astma, atooppinen ihottuma, psoriasis ja fibromyalgia (Heinonen 2017). Lisäksi harjoitellaan funktionaalisen lääketieteen työkalun, matriksin käyttöä ja käytännön asioita, kuten asiakastapaamisten sisältöä ja ohjeistuksen laadintaa. Jatkokursseilla käsiteltäviä aiheita ovat mm. aivojen fysiologia ja neurologiset häiriöt, lisämunuaisen ja kilpirauhasen häiriötilat, naisten hormonaaliset epätasapainotilat, suolistomikrobien merkitys terveydelle sekä erilaiset funktionaalisen lääketieteen käyttämät laboratoriomittaukset. Lopputyö koostuu kahdesta osasta: asiakastyöharjoittelusta ja kirjallisesta raportista.
FLT Ravintovalmentajaksi® valmistuneet työskentelevät pääosin yksityisyrittäjinä omalla toiminimellä tavaramerkkiä käyttäen (Pro Health Oy asiakaspalvelu, henkilökohtainen tiedonanto, sähköpostiviesti 22.2.2018). He saavat käyttöönsä myös FLT Ravintovalmentaja®
-materiaalipankin.
5.1.5 Diplomiravintoterapeutti, Terveysopisto Salus
Yksityinen terveysopisto Salus kouluttaa ravintoneuvojia ja -terapeutteja Helsingissä (Suomen Terveysopisto 2016). Koulutuksiin ei ole pääsyvaatimuksia, vaan kaikki halukkaat voivat ilmoittautua mukaan täyttämällä ilmoittautumislomakkeen ja toimittamalla sen Terveysopisto Saluksen toimistoon (Virve Paasovaara, Terveysopisto Salus, henkilökohtainen tiedonanto, sähköpostiviesti 8.3.2018). Terveydenhuoltoalan ammatin omaavilla on mahdollisuus hyväksi lukea joitakin opintoja, kuten lääketieteen ja/tai ravitsemustieteen perusopintoja aiemman koulutuksensa perusteella. Ensin suoritetaan Ravintoneuvoja-koulutus, joka kestää noin 2 vuotta. Tämän jälkeen on mahdollista suorittaa lisäopintoja (noin 1 – 1,5 vuotta) ja valmistua ravintoterapeutiksi. Opiskelu on monimuoto-opiskelua, joka koostuu viikonloppuisin (myös perjantaisin) järjestettävistä lähikursseista, etätehtävistä ja -kursseista sekä tenteistä. Lopputyön suorittamisen jälkeen opiskelijalle voidaan myöntää ravintoterapian diplomi. Ravintoneuvoja-
