Ensiaputilanne hammaslääkärin työssä - välineistö ja osaaminen
Juho Näivä
Syventävien opintojen opinnäytetyö Hammaslääketieteen koulutusohjelma Itä-Suomen yliopisto Terveystieteiden tiedekunta Lääketieteen laitos / Hammaslääketiede Huhtikuu 2019
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, Terveystieteiden tiedekunta Lääketieteen laitos
Hammaslääketieteen koulutusohjelma
NÄIVÄ, JUHO LM.: Ensiaputilanne hammaslääkärin työssä - välineistö ja osaaminen Opinnäytetutkielma, 28 sivua
Tutkielman ohjaajat, professori Liisa Suominen; HLT, EHL Tiina Tuononen; LT, EL, Helena Jäntti
Huhtikuu 2019
Avainsanat: ensiaputilanteet, ensiapuvälineistö, ensiapukolutus, hammashoito
Tavoitteena oli tutkia Suomessa hammaslääkärien vastaanotoilla tapahtuvia ensiaputilanteita, vastaanottojen ensiapuvälineistöä ja hammaslääkärien saamaa ensiapukoulutusta. Tutkimus selvitti myös hammaslääkärien kokemuksia omasta ensiapuosaamisestaan, välineistön käytön hallitsemisesta, ensiapukoulutuksen laadusta ja ensiaputilanteiden vaikutuksesta omaan sekä työyhteisön toimintaan.
Kohderyhmän muodostivat ensiaputilanteen potilastyössä kohdanneet Suomessa toimivat hammaslääkärit. Aineisto kerättiin sähköisellä kyselyllä marraskuussa 2018.
Pääosa vastaajista oli kohdannut potilastyössä ensiaputilanteen alle viisi kertaa. Yleisin tilanne oli pyörtyminen/verenpaineen lasku. Vastaanottojen ensiapuvälineet ja -lääkkeet koettiin riittäviksi, mutta niiden käytön hallitsemisessa oli puutteita. Hammaslääkärin peruskoulutuksen ei arvioitu antavan riittäviä ensiapuvalmiuksia, mutta työelämän aikaisen lisäkoulutuksen koettiin parantavan ensiapuosaamista. Kokemukset ensiaputilanteista vaihtelivat suuresti ja tilanteiden käsittelykäytännöissä oli suuria vastaajakohtaisia eroja.
Ensiapukoulutusta tarvitaan lisää ja sen sisältöä sekä vastaanottojen ensiapuvälineistössä on kehitettävä. Ensiaputilanteiden käsittelykäytäntöihin tulee kiinnittää huomiota.
Tutkielma on muokattu jukaisuun lähetettävän käsikirjoituksen ulkoasuun.
University of Eastern Finland, Faculty of health sciences School of medicine
Dentistry
NÄIVÄ, JUHO LM.: Emergency event in dental work – Equipments and know-how Thesis, 28 pages
Mentors of the study, professor Liisa Suominen; DDS Tiina Tuononen; MD Helena Jäntti April 2019
Keywords: emergency event, emergency equipments, emergency training, dental care
The aim was research emergency events in dental care, emergency equipments and emergency training among Finnish dentists. The research examined also dentist’s experiences about their own emergency know-how, equipment-based emergency management skills, quality of emergency training and effects of emergency events in personal and work community level.
Research group was Finnish dentists who had undergo emergency event in clinical work.
Material was collected by using an internet questionnaire during november 2018. There was 60 dentist who answered a questionnaire.
Majority had undergone an emergency event less than five times during their career. The most common event was vasovagal syncope or decreased blood pressure. Participators estimated that emergency equipments and medicines of their dental practice were sufficient, but they had problems in using the equipments. Participators also estimated that emergency education in dentist’s degree was insufficient, but extra emergency training in working life bettered their emergency management skills. Dentist’s experiences about emergency events vary a lot and there were big differences in handling policy of emergency events between participators.
We need more emergency education and training in Finland. We also need to develop the education and the emergency equipments of dental practices. Handling policy of emergency events need to focus on.
Ensiaputilanteet hammaslääkärin vastaanotolla
Potilaan kehossa tapahtuu monia fysiologisia ja psyykkisiä muutoksia hammashoitokäynnin yhteydessä. Muutokset johtuvat fysiologisista vasteista liittyen tehtävään toimenpiteeseen ja käytettyihin lääkkeisiin sekä psykologisista vaikutuksista liittyen esimerkiksi hammashoitopelkoon. Nämä muutokset luovat riskin ensiaputilanteen kehittymiselle.
Hammashoitopelkoa tai -jännitystä esiintyy jossain määrin miltei jokaisella potilaalla.
Vuonna 2011 30-75-vuotiaista suomalaisista 33 % vastasi olevansa vähintään hieman peloissaan hammashoitoon menemisestä (1). Pelkoreaktiossa kortisolin ja adrenaliinin erittymisen myötä sydämen lyöntitiheys kasvaa, ääreisverenkierto heikkenee ja verenpaine kohoaa. Keuhkot aktivoituvat rintahengitykseen ja hengitysfrekvenssi kasvaa. Lihastonus ja hikoilu lisääntyvät ja aistit valpastuvat. Reaktion taustalla ovat yleensä aiemmat epämukavat hammaslääkärikokemukset ja hoidon tarpeesta tai hoitotoimenpiteistä johtuva kipu (2).
Vastaanotolla tehtävien toimenpiteiden vaikutus fysiologiaan johtuu pääosin makuuasennosta ja hengitysteiden ahtautumisesta. Potilaan ollessa makuuasennossa hoitotuolissa systolinen verenpaine on noin 5 ja diastolinen noin 1 mmHg korkeampi kuin istuma-asennossa (3). Voimakkaasti obeeseilla potilailla makuuasennossa rintakehän paine kohoaa, mikä vaikeuttaa hengitystä. Anestesiahammashoidon riskit suurenevat, kun potilaan painoindeksi on yli 40 tai hänellä on ylipainoon liittyvä liitännäissairaus, kuten uniapnea tai verenkiertoelimistön sairaus, ja painoindeksi on yli 35 (4–6). Suussa olevat instrumentit, syljen imurit, hoitohenkilökunnan sormet sekä poran jäähdytysvesi ahtauttavat hengitysteitä. Nielu sulkeutuu ja hengitys tapahtuu ainoastaan nenän kautta.
Stressireaktion aikaansaama hengitysfrekvenssin kiihtyminen voimistuu entisestään ja potilas voi hyperventiloida. Suussa olevat instrumentit tai esimerkiksi fluorilakan maku stimuloivat syljeneritystä. Nielussa oleva sylki ja jäähdytysvesi voivat aktivoida nielemisrefleksin, joka saattaa johtaa veden tai irtoinstrumentin aspiroitumiseen. Myös oksennusrefleksin aktivoituminen on mahdollista.
Dentoalveolaarikirurgian ja parodontologisten hoitojen yhteydessä verenvuoto on tavallista. Sen hallitseminen voi toisinaan olla haastavaa erityisesti potilailla, joilla on veren hyytymissairaus tai hyytymistä estävä lääkitys. Laajemmissa suu- ja leukakirurgisissa toimenpiteissä verenvuodon hallinta korostuu entisestään.
Hammaslääketieteellisissä toimenpiteissä käytettävien lääkkeiden fysiologiset vaikutukset ja ensiaputilanteiden altisteet liittyvät pääosin puudutteisiin ja sedatoiviin aineisiin.
Hammashoidossa puudutteiden sisältämän adrenaliinin tarkoitus on toimia vasokonstriktorina hidastaen puuduteaineen metaboloitumista ja vähentäen toimenpidealueen verenvuotoa. Vahingossa suoraan verisuoneen injektoitaessa adrenaliini aiheuttaa sydämen sykkeen sekä verenpaineen nousua. Yleisimmät käytössä olevat sedatoivat lääkeaineet ovat bentsodiatsepiinit, ilokaasu sekä propofoli. Sedatoivat aineet laskevat tajunnan tasoa, jolloin potilaan yleistilan ja peruselintoimintojen tarkkailu korostuu. Kaikkien lääkeaineiden kanssa tulee muistaa allergisen reaktion riski ja lääkeaineinteraktiot. Potilaan anamneesin tarkastaminen on ensisijaisen tärkeää.
Vuonna 2017 Suomessa oli lähes 430 000 lääkehoidettua verenpainetautia sairastavaa potilasta ja yli 330 000 lääkehoidettua diabeetikkoa (7). Vuonna 2000 noin puolella New Yorkin osavaltion yliopiston Hammaslääketieteen opetusklinikan potilaista oli jokin pitkäaikaissairaus (8). Potilaan terveys ja ikä vaikuttavat fysiologisiin vasteisiin ja monet sairaudet lisäävät ensiaputilanteen syntymisen riskiä. Pakkoliikkeistä kärsivien potilaiden hoidossa voi syntyä vaaratilanteita teräviä instrumentteja käytettäessä. Iäkkäillä nielemisrefleksin hidastuminen ja kivun kumuloituminen tuovat haasteen hammashoitoon.
Tavanomaisesti hammashoitotoimenpiteiden kesto on puolesta tunnista puoleentoista, tuona aikana veren glukoositason lasku voi tuottaa ongelmia erityisesti diabeetikoille.
Terveydentilaan ja ikään perustuva toimenpidekelpoisuuden arviointi on tärkeää erityisesti kirurgisissa ja pitkäkestoisissa toimenpiteissä.
Ensiaputilanteen syntyminen voi liittyä paitsi potilaan terveydentilaan, myös vastaanottotilaan ja hammaslääkärin toimintaan. Esimerkkeinä tästä ovat kaatuminen tai
tukehtumisvaaran aiheuttava instrumentin tippuminen nieluun (9, 10).Hammaslääkärin työn toimenpidekeskeinen luonne lisää ensiaputilanteiden syntymisen riskiä.
Ensiaputilanteet ja –koulutus
Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa tehtyjen tutkimusten mukaan ensiaputilanteet hammashoidossa ovat harvinaisia (9, 10), mutta pahimmillaan henkeä uhkaavia (11).
Ensiaputilanteista yleisimpiä olivat sydän- ja verenkiertoelimistön häiriöt, pyörtyminen, puudutukseen liittyvä reaktio sekä epileptinen ja hypoglykeeminen kohtaus (9, 10).
Suomalaisissa yliopistoissa hammaslääkärin peruskoulutukseen kuuluva ensiapukoulutus on nykypäivänä toteutettu pääosin yhden opintopisteen laajuisena hätäensiapukurssina ja 1–2,5 opintopisteen laajuisena anestesiologian ja tehohoidon kurssina (12–15).
Perusopintojen jälkeen ensiaputaitoja ylläpidetään ja kehitetään työelämässä.
Työturvallisuuslain 738/2002 viidennen luvun 46. § määrää työnantajan huolehtimaan työntekijän ja muiden työpaikalla olevien henkilöiden turvallisuudesta. Työnantajan tehtävä on järjestää henkilökunnalle ensiapukoulutusta ja hankkia tarvittava ensiapuvälineistö. Työpaikkakohtaisesti ensiapuvalmiuden tarve ja vaadittavat ensiapuvälineet arvioidaan työterveyshuollon työpaikkaselvityksessä (16). Laki terveydenhuollon ammattihenkilöstä velvoittaa kolmannen luvun 18. §:ssä hammaslääkärin ylläpitämään ja kehittämään ammattitoiminnan edellyttämiä tietoja ja taitoja (17), myös ensiaputaitoja.
Ortodonttisten välineiden aspiraatiota (18) ja hammashoidon vaaratapahtumia (19) lukuun ottamatta kotimaisia tutkimuksia ensiaputilanteista hammaslääkärin vastaanotolla ei ole julkaistu aiemmin, vaikka se voi koskettaa jokaista suun terveydenhuollon ammattihenkilöä ja on osa potilasturvallisuudesta huolehtimista. Potilaan terveysriskin lisäksi ensiaputilanne voi olla myös traumaattinen kokemus hoitohenkilökunnalle.
Tutkimuksen tavoitteet
Tavoitteena oli tutkia Suomessa hammaslääkärien vastaanotoilla tapahtuvia ensiaputilanteita, vastaanottojen ensiapuvälineistöä ja hammaslääkärien saamaa ensiapukoulutusta. Tutkimuksessa pyrittiin selvittämään myös hammaslääkärien kokemuksia omasta ensiapuosaamisestaan, välineistön käytön hallitsemisesta, ensiapukoulutuksen laadusta ja ensiaputilanteiden vaikutuksesta omaan sekä työyhteisön toimintaan.
Aineisto ja menetelmät
Kohderyhmään kuuluivat Suomessa toimivat hammaslääkärit, jotka ovat kohdanneet ensiaputilanteen potilastyössä. Tutkimusaineisto kerättiin sähköisellä E-lomake-kyselyllä 1.
–25.11.2018. Kyselystä tiedotettiin Suomen Hammaslääkäriliiton uutiskirjeen ja Facebook–
sivuston kautta. Kyselylomake sisälsi vastaajan taustaa, kohdattuja ensiaputilanteita, vastaanoton ensiapuvälineistöä, saatua ensiapukoulutusta ja vastaajan omia kokemuksia käsitteleviä osioita. Kysymykset olivat monivalintakysymyksiä ja avoimia kysymyksiä.
Vastaajan taustasta selvitettiin sukupuoli, kliininen työkokemus, päätoiminen työskentelysektori ja yliopistosairaalan erityisvastuualue sekä koulutustaso. Aiempiin tutkimuksiin (9, 10) perustuen ensiaputilanteina tarkasteltiin taulukossa 3 listattuja tilanteita. Vastaajat arvioivat asteikolla yhdestä viiteen (1=en ollenkaan, 5=erittäin hyvin) kykynsä tunnistaa kukin ensiaputilanne. Vastaanottojen ensiapuvälineistöä ja niiden
käytön hallintaa käsittelevässä osiossa vastaajat tarkastelivat vastaanottoa, jossa työskentelivät eniten kliinisessä työajassa mitattuna. Laajaan kotimaiseen hammashoidon ensihoitovarustusta käsittelevään artikkeliin (20) perustuen kyselyssä käsiteltiin taulukossa 5 listatut potilaan seurantavälineet, ensiapuvälineet ja ensiapulääkkeet.
Tutkimukseen ei liittynyt eettisiä ristiriitoja, sillä vastaajat osallistuivat kyselyyn anonyymisti ja vapaaehtoisesti. Kyselyn liitteeksi laadittiin tutkimustiedote ja tietosuojaseloste. Kyselylomakkeen sisältöä ja toimivuutta testasi Itä-Suomen yliopiston hammaslääketieteen opettajista ja opiskelijoista muodostunut viiden henkilön testiryhmä.
Sähköinen tutkimusaineisto analysoitiin tilastollisin menetelmin. Vastaajien omia kokemuksia käsittelevä avointen kysymysten osio analysoitiin sisällönanalyysillä.
Tulokset
Kyselyyn vastanneista 60 hammaslääkäristä pääosa oli naisia ja suurin osa vastaajista ilmoitti olevansa peruskoulutettu hammaslääkäri. Useimmat työskentelivät terveyskeskuksessa ja heillä oli pitkä työkokemus kliinisestä potilastyöstä (taulukko 1).
Taulukko 1. Vastaajien taustatiedot (n=60).
% Sukupuoli
Mies 73
Nainen 27
Koulutus
Hammaslääkäri 83
Erikoishammaslääkäri 17
Kliininen hammashoito 10
Oikomishoito 3
Suu- ja leukakirurgia 2
Terveydenhuolto 2
Työkokemus (vuotta)
20+ 52
11–20 10
6–10 10
0–5 28
Päätoiminen työpaikka
Terveyskeskus 70
Yksityissektori 18
Sairaala 7
Ylioppilaiden
terveydenhoitosäätiö
2
Muu 3
Yliopistosairaalan erityisvastuualue
HYKS 28
KYS 22
TAYKS 18
TYKS 17
OYS 15
Ensiaputilanteet
Suurin osa vastaajista ilmoitti kohdanneensa ensiaputilanteen potilastyössä 1–5 kertaa (taulukko 2). Yli 20 ensiaputilannetta uransa aikana oli kohdannut kaksi yli 20 vuotta työskennellyttä peruskoulutettua hammaslääkäriä. Erikoishammaslääkäreillä yli kolme ensiaputilannetta kohdanneiden osuus oli suurempi kuin peruskoulutetuilla.
Ensiaputilanteiden määrä kasvoi kliinisen työkokemuksen myötä.
Taulukko 2. Kohdattujen ensiaputilanteiden määrä koulutustason ja työkokemuksen mukaan (%).
Potilastyössä kohdattujen ensiaputilanteiden määrä 1–2 3–5 6–9 10–19 yli 20
%
Kaikki vastaajat 51 35 7 3 3
Koulutus Hammaslääkäri 58 32 4 2 4
Erikoishammaslääkäri 20 50 20 10 0
Työkokemus 0–5 vuotta 70 24 6 0 0
5–10 vuotta 0 50 50 0 0
11–20 vuotta 67 33 0 0 0
yli 20 vuotta 35 39 13 6 6
Selkeästi yleisin potilastyössä kohdattu ensiaputilanne (taulukko 3) oli pyörtyminen/verenpaineen lasku. Seuraavaksi yleisimpinä olivat rintakipu ja hengenahdistus. Harvinaisimmat tilanteet olivat astmakohtaus, tukehtumisvaara ja kaatuminen. Muina ensiaputilanteina kerrottiin mm. paniikkikohtaus, esilääkityn potilaan merkittävästi alentunut tajunnan taso, ennen vastaanottoa potilaan omaehtoisesti ottama rauhoittavien lääkkeiden yliannostus, myöhemmin sepsikseksi osoittautunut shokkitila sekä poran katkeaminen toimenpiteen yhteydessä.
Taulukko 3. Potilastyössä kohdatut ensiaputilanteet koulutustason mukaan (%).
Ensiaputilanteen tunnistaminen
Arvioitaessa asteikolla yhdestä viiteen (1=en ollenkaan, 5=erittäin hyvin) vastaajat arvioivat tunnistavansa eri ensiaputilanteet verrattain hyvin (taulukko 4). Parhaiten arvioitiin tunnistettavan hallitsematon verenvuoto, tukehtumisvaara ja pyörtyminen tai verenpaineen lasku. Haastavimmaksi koettiin hypoglykeemisen kohtauksen, rintakivun ja astmakohtauksen tunnistaminen.
Ensiaputilanne Kaikki vastaajat
Koulutus
Hammaslääkäri Erikoishammaslääkäri
% Pyörtyminen,
verenpaineen lasku
70 64 100
Rintakipu 27 24 40
Hengenahdistus 25 26 20
Epilepsiakohtaus, kouristus
22 26 0
Allerginen reaktio,
lääkeainereaktio, anafylaksia
17 18 10
Hallitsematon verenvuoto
17 12 40
Hypoglykeeminen kohtaus
12 12 10
Tukehtumisvaara 8 6 20
Kaatuminen 8 6 20
Astmakohtaus 2 2 0
Erikoishammaslääkärit tunnistivat yhdeksästä ensiaputilannetyypistä kuusi paremmin kuin peruskoulutetut hammaslääkärit (taulukko 4). Ensiaputilanteiden tunnistaminen parani työkokemuksen myötä. Yli 20 vuotta kliinistä potilastyötä tehneet hammaslääkärit arvioivat tunnistavansa yhdeksästä ensiaputilannetyypistä kuusi paremmin kuin 0–5 vuotta työkokemusta omaavat kollegansa.
Lyhyt edellisestä ensiapukoulutuksesta kulunut aika ei parantanut arvioitua kykyä tunnistaa ensiaputilanteita (taulukko 4). Kohdattujen ensiaputilanteiden määrällä ei ollut suurta merkitystä ensiaputilanteiden tunnistamisessa. Yli 20 ensiaputilannetta kohdanneet hammaslääkärit arvioivat tunnistavansa astma- ja epilepsiakohtauksen paremmin kuin 1–
2 ensiaputilannetta kohdanneet hammaslääkärit.
Taulukko 4. Keskiarvo kyvystä tunnistaa ensiaputilanne arvioituna asteikolla yhdestä viiteen (1 = en ollenkaan, 5 = erittäin hyvin) koulutustason, työkokemuksen, edellisestä ensiapukoulutuksesta kuluneen ajan ja kohdattujen ensiaputilanteiden määrän mukaan.
Ensia- puti- lanne
Kaik- ki vas- taa- jat
Koulutus Työkokemus vuosina Edellisestä ensiapukoulutuksesta
kulunut aika vuosina
Kohdattu- jen ensiaputi- lanteiden määrä HLL EHL 0–5 5–10 10–
20 yli 20
Alle vuosi
1–2 2–4 Yli 4
1–2 yli 20 Keskiarvo
Tukeh- tumis- vaara
4,5 4,5 4,7 4,3 5,0 4,0 4,2 4,5 4,7 4,3 4,6 4,4 4,0
Astma koh- taus
3,8 3,6 4,0 4,4 3,8 3,8 4,0 3,7 3,8 3,7 4,0 3,7 4,5
Aller- ginen reaktio / lääke- ainere- aktio / anafy- laksia
3,9 3,9 3,7 3,9 4,2 3,5 3,8 4,0 3,7 3,7 4,0 3,9 3,5
Hen- genah- distus
4,0 4,0 3,8 3,8 4,5 4,0 4,0 3,8 4,2 3,9 4,2 4,0 4,0
Pyörty -minen / veren- pai- neen lasku
4,5 4,4 4,7 4,3 4,8 4,2 4,6 4,4 4,6 4,5 4,4 4,4 4,0
Rinta- kipu
3,8 3,8 3,7 3,5 4,3 3,8 3,8 3,6 4,0 3,5 4,2 4,5 5,0 Epilep-
sia- koh- taus / kouris- tus
3,9 3,9 4,0 3,5 4,2 3,7 4,2 3,8 4,0 3,9 4,0 3,7 5,0
Hypo- glykee -minen kohta- us
3,3 3,2 3,2 2,9 3,5 2,8 3,3 3,2 4,3 2,9 3,6 3,9 4,0
Hallit- sema- ton veren- vuoto
4,7 4,6 5,0 4,5 4,5 4,3 4,8 4,4 4,7 4,7 8
4,6 3,1 3,0
Ensiapuvälineet
Suurin osa vastaajista (70 %) koki omalla työskentelyvastaanotollaan olevan riittävät välineet ja lääkkeet ensiaputilanteiden varalle. Erikoishammaslääkärit (90 %) olivat peruskoulutettuja (66 %) tyytyväisempiä. Yli 20 vuotta työkokemusta omaavat (77 %) olivat myös tyytyväisempiä vastaanottonsa varusteluun kuin alle kuusi vuotta työskennelleet (53
%). Terveyskeskuksessa työskentelevistä tyytyväisten osuus (69 %) oli yksityissektoria (55
%) suurempi.
Potilaan seuranta- ja ensiapuvälineistä ainoastaan verenpainemittari oli käytettävissä valtaosalla vastaajista (taulukko 5). Muut välineet olivat käytettävissä vain noin puolella tai viidenneksellä vastaajista. Ensiapulääkkeistä adrenaliini, fysiologinen keittosuolaliuos, traneksaamihappo ja diatsepaami olivat käytettävissä yli 80 %:lla vastaajista. Muut lääkkeet eivät olleet yhtä laajasti käytettävissä.
Erikoishammaslääkärien vastaanotot olivat kaikkien potilaan seuraamiseen ja ensiavun antamiseen käytettävien välineiden osalta paremmin varusteltuja kuin peruskoulutettujen hammaslääkärien vastaanotot (taulukko 5). Ensiapulääkkeiden osalta erot olivat lääkekohtaisia. Terveyskeskuksissa seuranta- ja ensiapuvälineistöä oli käytettävissä hieman yksityissektoria paremmin. Ensiapulääkkeiden osalta erot olivat jälleen lääkekohtaisia.
Taulukko 5. Vastaanotolla käytettävissä olevat seurantavälineet, ensiapuvälineet ja - lääkkeet (%) koulutustason, työskentelysektorin ja vastaanoton sijainnin mukaan perustuen yliopistosairaaloiden erityisvastuualueisiin.
Kai kki vas taaj at
Koul utus
Työskentely- sektori *
Yliopistosairaalan erityisvastuualue H
L L
E H L
Tervey skesku
s
Yksityi ssekto
ri
HYKS KYS OYS TAYS TYKS
% Seuran-
taväli- neet
Verenpaine- mittari
70 6 4
1 0 0
74 45 59 85 78 50 82
Pulssioksi- metri
23 2 0
4 0
24 9 24 23 22 0 45
Verensokeri- mittari
25 2 2
4 0
24 18 24 15 33 20 36
Ensiapu- välineet
Ventilaatio- välineet
55 5 0
8 0
57 36 41 62 56 40 82
Lisähappi 56 5 2
8 0
60 36 47 62 67 30 82
Hätätrakeos- tomiasetti
7 4 2 0
5 9 6 8 11 0 9
Intubaatiovä- lineet
20 1 8
3 0
14 18 12 23 33 10 27
Infuusioväli- neet
18 1 2
5 0
12 9 6 15 11 10 55
Defibrillaat- tori
48 4 2
8 0
45 45 59 23 67 30 64
Ensiapu- lääkkeet
Adrenaliini 98 9 8
1 0 0
98 100 100 100 89 100 100
Antihistamii- ni
67 6 2
9 0
60 82 65 62 56 60 91
Metyylibred- nisoloni tai hydrokorti- soni
60 5 6
8 0
62 36 47 62 44 70 82
Isosorbididi- nitraatti tai nitroglyserii- ni
67 6 6
7 0
60 82 76 62 44 50 91
*Analyysissä eivät ole mukana YTHS, yliopisto, sairaala ja muut työskentelysektorit.
Yleisesti vastaajat arvioivat hallitsevansa potilaan seuranta- ja ensiapuvälineiden sekä ensiapulääkkeiden käytön epävarmasti (taulukko 6). Ainoastaan verenpainemittarin ja adrenaliinin käyttö hallittiin hyvin. Erikoishammaslääkärit arvioivat hallitsevansa kaikkien seuranta- ja ensiapuvälineiden käytön vahvemmin kuin peruskoulutetut hammaslääkärit.
Ensiapulääkkeiden käytön hallitsemisessa erot erikoistuneiden ja peruskoulutettujen välillä olivat pieniä.
Vastaajien oma arvio ensiapuvälineistön ja -lääkkeiden käytön hallitsemisesta vaihteli selkeästi työkokemuksen myötä. Kauemmin (6-10 vuotta) työskennelleet kokivat hallitsevansa välineiden käytön paremmin kuin vähemmän aikaa (< 5 vuotta) työskennelleet. Sen sijaan vastaajista pisimpään (> 20 vuotta) työskennelleet kokivat hallitsevansa välineiden käytön huomattavasti heikommin kuin 6–10 vuotta työskennelleet, jopa heikommin kuin 0–5 vuotta työskennelleet. (taulukko 6)
Vastikään saatu ensiapukoulutus ei parantanut vastaajien arviota omasta ensiapuosaamisestaan (taulukko 6). Alle vuoden sisällä edelliseen ensiapukoulutukseen osallistuneet vastaajat kokivat hallitsevansa ainoastaan defibrillaattorin käytön merkittävästi paremmin kuin yli vuosi sitten edellisen kerran ensiapukoulutukseen osallistuneet.
Taulukko 6. Vastaajien osuus (%), jotka kokivat hallitsevansa ensiapuvälineiden käytön hyvin koulutustason, työkokemuksen, edellisestä ensiaputilanteesta kuluneen ajan ja työskentelysektorin mukaan.
Kaikk i vasta
ajat
Koulutus Työkokemus (vuosia) Aika edellisestä ensiapukoulutuksesta
(vuosia)
Työskentely- sektori HLL EHL <5 6-10 11-
20
>20 <1 1- 2
2- 4
>4 Terve- ys- keskus
Yksity- issek-
tori
% Seu-
ran- ta- väli- neet
Verenpaine- mittari
85 84 90 88 100 83 81 88 10
0
69 78 86 73
Pulssioksi- metri
37 34 50 29 50 67 32 25 47 38 33 33 27
Verensokeri- mittari
42 38 60 53 83 67 23 44 53 25 44 38 27
Ensi- apu- väli- neet
Ventilaatio- välineet
43 38 70 35 50 50 45 31 58 31 55 38 45
Lisähappi 42 38 60 24 83 83 35 31 53 38 44 38 18
Hätätrake- ostomia-setti
3 2 10 0 0 17 3 0 5 0 11 2 0
Intubaatioväli neet
7 4 20 6 0 17 6 0 5 6 22 5 9
Infuusioväli- neet
7 6 10 0 17 17 6 0 0 6 33 2 18
Defibrillaat- tori
50 48 60 71 83 33 35 75 47 31 44 48 36
Ensi- apu- lääk- keet
Adrenaliini 82 80 90 88 67 83 81 75 89 81 78 81 82
Antihistamiini 57 56 60 71 83 83 39 69 58 38 67 48 73
Metyylibred- nisoloni tai hydrokorti- soni
28 26 40 24 33 33 29 44 16 19 44 24 36
Isosorbididi- nitraatti tai
nitroglyseriini
35 36 30 18 50 67 35 25 16 63 44 33 36
Fysiologinen keittosuola- liuos
43 46 30 65 67 33 29 56 37 31 55 38 64
Traneksaami- happo
68 70 60 65 83 83 65 69 79 69 44 74 45
Desmopres- siini
0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
Diatsepaami 52 50 60 47 33 100 48 44 53 56 55 45 55
Glukagoni 7 8 0 12 0 17 3 6 0 13 11 5 9
Glukoosi 52 46 80 59 67 67 42 63 58 44 33 52 45
*Analyysissä eivät ole mukana YTHS, yliopisto, sairaala ja muut työskentelysektorit.
Kolmasosa (30 %) vastaajista arvioi ensiaputilanteen tapahtuessa lääkärin tai ensihoitoyksikön saapuvan paikalle alle viidessä minuutissa. Lähes puolet (47 %) vastaajista arvioi avun saapuvan paikalle 5–10 minuutissa.
Ensiapukoulutus
Vastaajat olivat osallistuneet edellisen kerran hammaslääkäreille tai terveydenhuollon toimijoille suunnattuun ensiapukoulutukseen, joko opiskellessa tai työelämässä, pääsääntöisesti neljän vuoden sisällä (taulukko 7). Terveyskeskuksissa edellisestä koulutuksesta oli kulunut vähemmän aikaa kuin yksityissektorilla.
Kolme neljäsosaa vastaajista oli osallistunut ensiapukoulutukseen työelämässä hammaslääkäriksi valmistumisen jälkeen (taulukko 7). Erikoishammaslääkäreissä osuus oli suurempi kuin peruskoulutetuissa. Osallistuneiden osuus nousi tasaisesti työkokemuksen myötä. Yksityissektorilla osallistuminen oli hieman vähäisempää kuin terveyskeskuksissa.
Kaksi kyselyyn vastannutta yksityissektorin peruskoulutettua hammaslääkäriä oli tehnyt kliinistä potilastyötä yli 20 vuotta osallistumatta kertaakaan ensiapukoulutukseen.
Taulukko 7. Edellisestä ensiapukoulutuksesta kulunut aika ja työelämässä ensiapukoulutukseen osallistuneiden osuus (%) koulutustason, työkokemuksen, työskentelysektorin ja yliopistosairaalan erityisvastuualueen mukaan.
Edellinen ensiapukoulutuksesta kulunut aika vuosina
Työelämässä
ensiapukoulutukseen osallistuneiden osuus
Alle vuosi
1– 2
2– 4
Yli 4
%
Kaikki vastaajat 27 32 27 15 75
Koulutus HLL 28 28 30 14 70
EHL 20 50 10 20 100
Työkokemus vuosina
0–5 41 35 18 6 41
5–10 17 50 0 33 67
11–20 17 17 50 17 83
yli 20 23 29 32 16 94
Työskentelysektori Terveyskeskus 29 33 31 7 79
Yksityissektori 18 18 27 36 64
Yliopistosairaalan erityisvastuualue
OYS 67 22 11 0 78
TYKS 27 36 27 9 73
TAYS 20 30 30 20 90
HYKS 18 24 24 35 65
KYS 15 46 38 0 77
Vain kolmasosa (38 %) vastaajista koki hammaslääkärin peruskoulutuksen antavan riittävät ensiapuvalmiudet. Poikkeuksena alle viisi vuotta työkokemusta omaavista 71 % koki valmiudet riittäviksi. Terveyskeskuksissa valmiudet koettiin paremmiksi (45 %), kuin yksityissektorilla (18 %).
Valmiudet potilaan oireiden arvioimiseen ja ensiaputilanteen tunnistamiseen
Suurin osa (82 %) ensiapukoulutukseen valmistumisensa jälkeen työelämässä osallistuneista hammaslääkäreistä koki lisäkoulutuksen parantaneen valmiuksia potilaan oireiden arvioimisessa ja ensiaputilanteiden tunnistamisessa. Lisäkoulutuksen koettiin päivittävän tietoja, varsinkin jos perusopinnoista oli kulunut jo pitkä aika. Perusopintojen aikainen ensiapukoulutus koettiin vähäiseksi, eikä se ollut jäänyt erityisesti mieleen.
Muutamat vastaajat kokivat myös, että koulutusta on helpompi ymmärtää ja epäselviin asioihin osaa keskittyä paremmin, kun työelämää on jo takana. Lisäkoulutuksen koettiin myös tuovan varmuutta ja rauhallisuutta toimimiseen tositilanteessa, erityisesti jos tositilanteita tapahtuu harvoin. Sen sijaan noin viidennes (19 %) hammaslääkäreistä ei kokenut lisäkoulutuksen parantaneen omia valmiuksia. Perusteluina mainittiin koulutuksen toimineen lähinnä vanhan kertauksena, ei niinkään uuden oppimisena. Diagnostiikan koulutuksen nähtiin jäävän usein kevyeksi ja pintapuoliseksi. Lisää opetusta kaivattiin erityisesti epilepsia- ja diabeteskohtausten tunnistamisesta.
Valmiudet ensiapuvälineiden ja -lääkkeiden käyttämiseen
Suurin osa (69 %) koki lisäkoulutuksen parantaneen myös valmiuksia ensiapuvälineiden ja -lääkkeiden käyttämisessä. Perusteluina mainittiin välineiden käytön sekä ensiaputaitojen opetus ja kertaus. Erityisesti mainittiin defibrillaattorin, adrenaliinikynän, pulssioksimetrin, ventilaatio- ja intubointivälineiden käyttö sekä puhallus-paineluelvytys. Lisäkoulutuksen koettiin jälleen tuovan rauhallisuutta ja varmuutta tositilanteisiin. Vastaajat kokivat myös lisäkoulutuksen päivittävän tiedot uusista ensiapuvälineistä ja -lääkkeistä. Erityisesti defibrillaattorin mainittiin tulleen tutuksi vasta viime vuosina. Ensiaputilanteiden harjoittelu työyhteisössä tiiminä ja vastaanottokohtaiseen välineistöön tutustuminen nähtiin ehdottoman tärkeänä asiana.
Pieni osa (16 %) ei kokenut lisäkoulutuksen parantaneen omia valmiuksia. Koulutus koettiin jälleen enemmän vanhan kertauksena kuin uuden oppina. Perusteluissa kaivattiin yksityiskohtaisempaa ja laajempaa opetusta: ”Kylkiasento ja painantaelvytystoimenpiteet eivät kata kaikkia ensiaputilanteita.” Ensiapuvälineiden, erityisesti defibrillaattorin, käytöstä kaivattiin kattavampaa koulutusta. Lisäksi koulutuksen nähtiin käsittelevän liian vähän ensiapulääkkeiden käyttöä: ”Epipenin käyttöä lukuun ottamatta muista lääkehoidoista koulutuksessa ei tainnut olla edes puhetta.” Lisäksi kaivattiin enemmän aikaa ja yksilöllisempää opetusta: ”Koulutuksessa ei riitä, että yksi tekee ja muut katselee.”
Eniten lisäkoulutusta kaivattiin ensiapuvälineiden ja lääkkeiden käytöstä (80 % vastaajista).
Potilaaseen liittyvien riskin tunnistamisesta ja toimenpidekelpoisuuden arvioimisesta lisäkoulutusta kaipasi 73 % ja ensiaputilanteiden taustalla olevista fysiologisista ja lääketieteellisistä mekanismeista 55 %.
Ensiaputilanteiden käsittelykäytännöt
Ensiaputilanteiden käsittelykäytännöissä oli suuria vastaanottokohtaisia eroja. Noin viidennes vastaajista kertoi, että tilanteista laadittiin HaiPro-ilmoitus (21) ja ne käsiteltiin jälkeenpäin rakentavasti koko henkilökunnan voimin. Tarvittaessa saatavilla oli myös psykologin apua. Osa vastaajista kuitenkin kertoi, että ensiaputilannetta ei oltu käsitelty HaiPro-ilmoituksesta huolimatta tai että esimiehellä ei ollut kykyä käsitellä asiaa rakentavasti. Pääosassa vastaanotoista tilanteista keskusteltiin vapaamuotoisesti kahvipöydissä ilman sovittuja käsittelykäytäntöjä. Noin neljännes kertoi, ettei tilanteita käsitellä millään tavalla.
Kokemukset ensiaputilanteista
Vastaajat kokivat ensiaputilanteet ja niiden vaikutukset monin eri tavoin. Tilanteiden kerrottiin olleen epämieluisia, erittäin stressaavia, pelottavia, ahdistavia ja jopa traumaattisia: ”Unettomia öitä, tapahtumia tulee mietittyä pitkään jälkeenpäin. Etenkin pelko, mitä jos joku olisi mennyt pieleen.”, ”Olin pitkään järkyttynyt ja nukuin huonosti.
Olisin toivonut, että asiaa olisi puitu henkilökunnan kesken ja sovittu, mitä kukin tekee vastaavassa tilanteessa.”, ” psyykkisesti hyvin kuormittavia tilanteita, joista on mennyt yöunet, joita on käyty jälkikäteen läpi lääkärien kanssa.”
Osa vastaajista puolestaan kertoi, etteivät ensiaputilanteet olleet vaikuttaneet juuri lainkaan, ja lisäsivät, että kohdalle oli sattunut onneksi vain varsin lieviä tilanteita. Moni vastaajista oli kokenut pystyvänsä hallitsemaan tilanteet hyvin, mikä on tuonut lisää itseluottamusta: ” Olen pystynyt toimimaan oikein ensiaputilanteissa, mikä on tuonut varmuutta ja vähentänyt tilanteiden jännittämistä päivittäisessä työssä.” Osa oli jopa yllättänyt omasta kyvystään toimia tilanteissa: ”Ihmettelin itse, ja ihmeteltiin yhdessä, kuinka rauhallisina pystyimme toimimaan.”
Ensiaputilanteet koettiin myös opettavaisina sekä toimintakykyä ja organisointia kehittävinä. Kokemukset myös vahvistivat tunnetta kouluttautumisen merkityksestä ja tekivät selväksi, että taitoja on pidettävä yllä. Kokemusten myötä riskien tunnistaminen kehittyi sekä käsitys hammashoitopelon ja fysiologian vaikutuksista ensiaputilanteiden syntymiseen taustalla selkeytyi: ”Tilanne sai miettimään sitä, että omat taitoni ovat kovin rajalliset. Pitäisi oikeasti osata peruslääkärin ensiaputaidot ja ymmärtää fysiologiset mekanismit paremmin.”
Valmius suoriutua ensiaputilanteesta
Suurin osa (77 %) vastaajista kertoi ensiaputilanteiden kehittäneen omaa valmiutta suoriutua vastaavasta tilanteesta seuraavalla kerralla. Erityisesti mainittiin parantunut kyky tunnistaa vaaratilanne ja potilaan oireet. Tilanteet myös opettivat tarkastamaan anamneesin sekä ennakoimaan ja tarkkailemaan paremmin potilaan tilaa toimenpiteen aikana. Kokemukset herättivät miettimään asioita ja muistuttivat, että riski ensiaputilanteen syntymiselle on aina olemassa. Henkisen valmiuden ja itseluottamuksen nähtiin kasvaneen ensiaputilanteiden myötä – moni uskoi pysyvänsä seuraavalla kerralla rauhallisempana. Useat vastaajat kertoivat kokeneensa tositilanteet opettavaisempina kuin ensiapukoulutukset: ”Kokemus on paras opettaja ja tuollainen tilanne jää myös hyvin mieleen.”, ”Oikea tilanne syöpyy muistiin kaikkein parhaiten ja nyt muistan, miten toimia.”
Myös ensihoitoyksikön ja anestesialääkärin rutinoituneen toiminnan seuraaminen koettiin
hyvin opettavaisena. Käytännön esimerkkinä mainittiin madaltunut kynnys soittaa nopeammin hätänumeroon.
Muutamat vastaajat (8 %) eivät kokeneet ensiaputilanteiden kehittäneen omaa valmiutta suoriutua vastaavasta tilanteesta seuraavalla kerralla. Perusteluina mainittiin tilanteiden olleen niin lieviä, että pelkät seurantatoimenpiteet olivat riittäviä. Ensiaputilanteet koettiin myös niin laajana ja monia tilannetyyppejä käsittävänä kokonaisuutena, ettei yksittäisen lievän tapauksen kokeminen parantanut valmiuksia vaativampien tilanteiden varalle.
Sairaalassa työskentelevä vastaaja koki myös lisäavun olevan niin helposti ja nopeasti saatavilla, että oma osuus tilanteissa on jäänyt pieneksi.
Vaikutus vastaanoton toimintaan
Valtaosa vastaajista (71 %) koki ensiaputilanteen kehittäneen oman vastaanoton ja työyhteisön valmiutta suoriutua vastaavasta tilanteesta seuraavalla kerralla. Monissa työyhteisöissä ja hoitohuoneissa toimintaa on arvioitu jälkikäteen ja pohdittu, mitä voitaisiin parantaa seuraavalla kerralla. Uusien ajatusten myötä työnjakoa on selkeytetty.
Käytännön tilanne koettiin jälleen parhaana harjoituksena: ”Varsinkin tilanne, jossa potilas lopulta kuoli, antoi koko henkilökunnalle aiheen käydä vielä kerran läpi rutiinit. Sattumalta noin 4 viikkoa tuon jälkeen tulleessa elvytystilanteessa tunsimme olleemme selvästi kypsempiä toimimaan.” Hyvin suoritetun tositilanteet koettiin myös lujittaneen työpaikan yhteishenkeä. Kokemusten myötä lääkkeiden ja välineiden sijoitusta oli kerrattu, välineitä tarkastettu ja päivitetty sekä tavarapuutteita korjattu. Monelle vastaanotolla oli hankittu defibrillaattori ensiaputilanteen jälkeen. Yhdellä vastaanotolla glukoositabletit oli vaihdettu geelimäiseen muotoon liian alhaiseksi koetun glukoosimäärän ja puudutuksen edesauttaman aspiraatioriskin vuoksi. Esille oli myös noussut ajatuksia ensiapulääke- ja - välinepäivitysten nimeämisestä yhden henkilön vastuulle. Kokemusten myötä lisäkoulutusta oli aikaistettu ja uusien työntekijöiden perehdytystä ensiavun osalta parannettu.
Viidennes vastaajista (20 %) ei kokenut ensiaputilanteen kehittäneen oman vastaanoton ja työyhteisön valmiutta suoriutua vastaavasta tilanteesta seuraavalla kerralla. Vastaajat kertoivat tämän johtuneen pääosin siitä, ettei tilanteita käsitelty työyhteisössä jälkikäteen, tai siitä, ettei esiin nostettuihin kehityskohteisiin oltu puututtu organisaatiotasolla tarpeeksi tehokkaasti. Osa vastaajista kertoi ensiaputilanteen sujuneen niin mallikkaasti, että kehittämistarvetta ei todettu.
Johtopäätökset
Pääosa vastaajista oli kohdannut potilastyössä ensiaputilanteen alle viisi kertaa. Selkeästi yleisin tilanne oli pyörtyminen/verenpaineen lasku. Vastaanottojen ensiapuvälineistössä ja -lääkkeissä sekä niiden käytön hallitsemisessa oli puutteita. Erikoishammaslääkärien vastaanotot olivat monipuolisemmin varusteltuja, ja he hallitsivat ensiapuvälineistön käytön paremmin kuin peruskoulutetut hammaslääkärit. Edellisestä ensiapukoulutuksesta oli pääsääntöisesti kulunut alle neljä vuotta. Ensiapukoulutusta järjestettäneen säännöllisesti, mutta on myös mahdollista, ettei hammaslääkäri osallistu koulutukseen yli 20 vuoteen. Terveyskeskuksissa ensiapukoulutukseen oli osallistuttu yksityissektoria yleisemmin. Hammaslääkärin peruskoulutuksen ei arvioitu antavan riittäviä ensiapuvalmiuksia, mutta työelämän aikaisen lisäkoulutuksen koettiin parantavan ensiapuosaamista. Tarkemmin tarkasteltuna vastikään ollut ensiapukoulutus ei kuitenkaan parantanut ensiaputilanteen tunnistamista tai ensiapuvälineiden käytön hallitsemista.
Ensiaputilanteinen käsittelykäytännöissä oli suuria vastaanottokohtaisia eroja.
Vapaamuotoinen kahvipöytäkeskustelu ja tilanteiden käsittelemättä jättäminen olivat yleisempiä kuin HaiPro-ilmoituksen tekeminen ja koko henkilökunnan voimalla tehtävä rakentava käsittely. Ensiaputilanteet koettiin monin eri tavoin. Osa koki tilanteet opettavaisina ja itseluottamusta kasvattavina, osa pelottavina ja traumaattisina, osa taas normaalina osana työtä. Tilanteiden koettiin kehittäneen sekä omaa että työyhteisön kykyä selviytyä vastaavasta tilanteesta seuraavalla kerralla.
Tutkimus tuotti tavoitteidensa mukaisesti tietoa potilastyössä tapahtuvista ensiaputilanteista ja siihen liittyvistä asioista. Vaikka ensiaputilanteet voidaan arvioida harvinaisiksi, tutkimuskysely tavoitti 60 ensiaputilanteen kohdannutta hammaslääkäriä.
Tutkimuksen myötä saatiin muodostettua käsitys potilastyössä tapahtuvien ensiaputilanteiden määrästä ja laadusta, niitä kohdanneiden hammaslääkärien vastaanotoilla käytettävissä olevasta ensiapuvälineistöstä ja sen käytön hallinnasta sekä ensiapukoulutuksen vaikutuksista. Avoimet kysymykset omista kokemuksista toivat vastauksiin syvällisempää tietoa ja nostivat esiin tapahtuminen inhimillisen merkityksen.
Tutkimus kykeni myös nostamaan esiin epäkohtia, kuten vastaanottojen ensiapuvälineistön puutteita, välineistön hallinnan haasteita ja laiminlyöntejä ensiaputilanteiden käsittelykäytännöissä.
Tietosuojakäytäntöjen myötä tutkimuksesta tiedottaminen ja koko hammaslääkärikunnan tavoittaminen osoittautui haasteeksi. Tästä johtuen kysely suunnattiin vain hammaslääkäreille, jotka ovat kohdanneet ensiaputilanteen potilastyössä.
Ensiaputilanteiden määrän yleisyyden selvittäminen olisi vaatinut kohderyhmäksi koko suomalaisen hammaslääkärikunnan. Samoin ensiapuvälineistön ja -koulutuksen kattavampi tutkiminen tulisi toteuttaa koko hammaslääkärikunnalle kohdennetun tutkimuksen kautta. Luotettavampi kuva koulutustason, työkokemuksen ja työskentelysektorin vaikutuksista ensiaputilanteisiin ja -koulutukseen sekä koettuihin vaikutuksiin vaatisi pitkän seurantatutkimuksen.
Yleisimmät ensiaputilanteet olivat linjassa aiempien Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa tehtyjen tutkimusten kanssa (9, 10). Tilanteiden esiintyvyyttä on aiemmin selvitetty Yhdysvalloissa Bostonin yliopiston hammaslääketieteen opetusklinikalla (9) HaiPro- ilmoitusta (21) vastaavan järjestelmän avulla. Osoittautui oikeaksi valinnaksi tutkia tilanteiden esiintyvyyttä kyselytutkimuksella, sillä kuten tuloksissa kävi ilmi, potilasturvallisuusjärjestelmät ovat Suomessa alikäytettyjä. Tutkimus tarkasteli ensiaputaitoja ensiapuvälineiden ja -lääkkeiden käytön hallitsemisen kautta, kun aiemmin (10) taitoja on arvioitu kykynä antaa ensiapua erilaisissa ensiaputilanteissa.
Välinelähtöisellä lähestymistavalla ensiaputaidot osoittautuivat heikommiksi. Tutkimus kykeni tuottamaan ennen julkaisematonta tietoa eri ensiaputilanteiden tunnistamisesta, ensiapuvälineiden saatavuudesta, tilanteiden käsittelykäytännöistä ja hammaslääkärien omista kokemuksista.
Suomessa hammaslääkärien saama ensiapukoulutus ei ole jokavuotista, erityisesti yksityissektorilla hakeudutaan koulutukseen liian harvoin. Lisäkoulutusta tarvitaan, sillä on inhimillistä, että opetetut asiat unohtuvat varsinkin, kun ensiaputilanteita kohdataan harvoin. Jos ensiaputilanteissa halutaan toimia työtoverien kanssa tiiminä mahdollisimman tehokkaasti, ei riitä, että tilanteita on harjoiteltu edellisessä työpaikassa edellisten työkaverien kanssa. Lisäksi suurin osa vastaajista koki hammaslääkärin peruskoulutuksen antamat ensiapuvalmiudet riittämättömiksi ja koki saaneensa työelämän aikaisesta lisäkoulutuksesta hyötyjä niin ensiaputilanteiden tunnistamiseen kuin ensiapuvälineiden käyttämiseenkin. Tutkimuksen mukaan lisäkoulutusta tarvitsevat erityisesti peruskoulutetut hammaslääkärit ja pitkään työskennelleet. Jatkossa tulee pohtia, voisiko lisäkoulutuksen rytmistä laatia yhdenmukainen ja valtakunnallisen suosituksen.
Paitsi että ensiapukoulutusta tarvitaan lisää, sitä pitää myös kehittää. Hypoglykeeminen kohtaus on kyettävä tunnistamaan ja ainoastaan hyvin hallitulla verenpainemittarin ja adrenaliinin käytöllä ei pärjää kaikissa tilanteissa. Yleisimmistä ensiaputapauksista, vaikeimmin tunnistettavista ensiaputilanteista ja heikoimmin hallittavista ensiapuvälineistä saatua tutkimustietoa voidaan käyttää ensiapukoulutuksen kehittämisessä. Vaikka vastaajat kokivat koulutuksen parantavan ensiaputilanteiden tunnistamista ja välineiden käytön hallitsemista, ilmeni tutkimuksessa, ettei vastikään saatu ensiapukoulutus kuitenkaan todellisuudessa parantanut näitä taitoja. Herää kysymys, onko ensiapukoulutuksen sisältö onnistunut näillä osa-alueilla. Poikkeuksellisesti 0–5 vuotta työskennelleet hammaslääkärit kokivat hammaslääkärin peruskoulutuksen antaneen riittävät ensiapuvalmiudet. Onko koulutus kehittynyt parempaan suuntaan, vai eikö ensiaputaitojen todellinen tarve ole vielä työkokemuksen myötä tullut selville?
Ristiriitaisena havaintona vastaanotoilla käytettävissä olevat ensiapuvälineet koettiin riittäviksi, mutta todellisuudessa niitä ei ollut käytettävissä kattavasti, eikä niiden käyttöä hallittu kyllin hyvin. Erikoishammaslääkärien ja terveyskeskusten vastaanotot olivat suhteessa paremmin varusteltuja peruskoulutettuihin ja yksityisvastaanottoihin verrattuna. Osa ensiaputilanteista on todella harvinaisia, eikä näihin tapauksiin löydy moneltakaan vastaanotolta ensiapuvälineistöä. Todellisuudessa todennäköisyys tilanteen kohtaamiselle lienee kuitenkin yhtä suuri riippumatta siitä, ollaanko yksityissektorilla vai terveyskeskuksessa, peruskoulutetun vai erikoishammaslääkärin vastaanotolla.
Potilasturvallisuuden nimissä ensiapua on kyettävä antamaan vastaanotosta riippumatta.
Ensiaputilanteet koettiin ja käsiteltiin monin eri tavoin. Tilanteet voivat olla hyvinkin traumaattisia, joten voisi olla hyvä ajatus ohjata vakavamman tilanteen kohdanneet työntekijät työterveyshuollon vastaanotolle rutiininomaisesti. Ensiaputilanteiden käsittelykäytännöissä esiin tulleet erot ja epäkohdat on korjattava ja mietittävä tosissaan, millainen toimintamalli kehittää vastaanottoja, työntekijöitä ja työtapoja. Tutkimuksen tuloksissa tuli esiin, että koetut ensiaputilanteet herättivät hammaslääkärit pohtimaan laajasti tilanteiden taustoja, omaa ja työyhteisön toimintaa sekä kouluttautumisen merkitystä. Jotta vastaanottojen ensiapuosaaminen ja potilasturvallisuus paranevat, nämä rikkaat pohdinnat on kyettävä ohjaamaan yhtenäiseen ja koordinoituun tilanteiden käsittelyyn eikä pelkkään taukohuoneen kahvipöytään.
Kirjallisuus
1. Liinavuori A, Tolvanen M, Pohjola V, Lahti S. Changes in dental fear among Finnish adults: a national survey 2015. Community Dent Oral Epidemiol 2016;44(2):128–34.
2. Jeddy Nad, Nithya S, Radhika T, Jeddy Naf. Dental anxiety and influencing factors: A cross-sectional questionnaire-based survey. Indian J Dent Res. 2018;29(1):10–5.
3. Eşer İ, Khorshid L, Günes ÜY, Demir Y. The effect of different body positions on blood pressure. J Clin Nurs. 2007;16(1):137–40.
4. Käypä hoito. Leikkausta edeltävä arviointi.
http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=hoi50066#NaN. 23.6.2014 5. den Hender C, Schmeck J, Appelboom DJ, de Vries N. Risks of general anaesthesia in
people with obstructive sleep apnoea. BMJ. 2004;329(7472):955–9.
6. Adams JP, Murphy PG. Obesity in anaesthesia and intensive care. Br J Anaesth.
2002;85(1):91–108.
7. Kansaneläkelaitos Kela. Kelan tilastollinen vuosikirja 2017. Helsinki 2017.
8. Radfar L, Suresh L. Medical Profile of a Dental School Patient Population. J Dent Educ.
2007;71(5):682–6.
9. Anders PL, Comeau RL, Hatton M, Neiders ME. The Nature and Frequency of Medical Emergencies Among Patients in a Dental School Setting. J Dent Educ. 2010;74(4):392–
6.
10. Girdlera NM, Smith DG. Prevalence of emergency events in British dental practice and emergency management skills of British dentists. Resuscitation. 1999;41(2):159–67.
11. Reuter NG, Westgate PM, Ingram M, Miller CS. Death related to dental treatment: a systematic review. Oral Surg Oral Med Oral Pathol Oral Radiol. 2017;123(2):194–204.
12. UEF Opinto-opas 2018-2019 Hammaslääketiede: 41–3.
13. Oulun yliopisto. Hammaslääketieteen tutkinto-ohjelma 2018-19.
https://www.oulu.fi/sites/default/files/content/FI_HLL_Rakennekaavio08112017.pdf. 1.8.2018
14. Helsingin yliopisto. Hammaslääketieteen lisensiaatin tutkinto 2018-19.
https://weboodi.helsinki.fi/hy/jsp/opeopas/jsp/opastutkrakkats.jsf. 1.8.2018.
15. Turun yliopisto. Hammaslääketieteen koulutusohjelma 2018-20.
https://opas.peppi.utu.fi/fi/tutkinto-ohjelma/1441. 1.8.2018.
16. Työturvallisuuslaki 738/2002. 5. luku 46. §
17. Laki terveydenhuollon ammattihenkilöstä 559/1994. 3. luku 18. §
18. Varho R, Oksala H, Tolvanen M, Svedström-Oristo AL. Inhalation or ingestion of orthodontic objects in Finland. Acta Odontol Scand. 2015;73(6):408–13.
19. Hiivala N. Patient safety incidents, their contributing and mitigating factors in dentistry. Väitöskirja. Helsinki: Helsingin Yliopisto; 2016.
20. Autti H, Numminen M. Hammashoidon ensihoitovarustus. Suomen Hammaslääkärilehti 2005;10-11:628–36.
21. HaiPro. Ilmoittajan ohje. http://www.haipro.fi/ohjeet/pt- ilmoittajan_ohje_07032015.pdf. 7.3.2015
