ASIAKASLÄHTÖISYYS MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ
Sosiaalityöntekijöiden ja sairaanhoitajien näkemyksiä asiakaslähtöisyyden kehittä- misestä syövänhoidossa
Sanni Silver Pro gradu -tutkielma Sosiaalityö Itä-Suomen yliopisto Yhteiskuntatieteiden laitos Lokakuu 2020
Sosiaalityö
SILVER, SANNI: ASIAKASLÄHTÖISYYS MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ – Sosiaalityöntekijöiden ja sairaanhoitajien näkemyksiä asiakaslähtöisyyden kehittämisestä syövänhoidossa
Pro gradu -tutkielma, 79 sivua, 3 liitettä (7 sivua)
Tutkielman ohjaajat: Yliopistonlehtori Veli-Matti Poutanen ja yliopisto-opettaja Leena Leino- nen
Lokakuu 2020
Avainsanat: asiakaslähtöisyys, moniammatillinen yhteistyö, syöpäpotilas, terveydenhuolto, so- siaalityö
Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää, miten asiakaslähtöisyyttä voidaan kehittää terveyden- huollon moniammatillisessa yhteistyössä. Kontekstina tutkimuksessa ovat syöpää sairastavat potilaat tarkoittaen sitä, että asiakaslähtöisyyden kehittäminen kohdistuu syöpäsairaisiin sekä heidän hoitoonsa ja palveluihinsa. Aihevalintani perustuu aiheen ajankohtaisuuteen. Kehit- tämisnäkökulma on mukana, sillä koen asiakaslähtöisyyden jatkuvan kehittämisen olevan tär- keää ja olennaista. Tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa uutta tietoa tutkittavasta aiheesta.
Tutkimuskysymykseni on seuraava: ”Miten asiakaslähtöisyyttä voidaan kehittää terveyden- huollon moniammatillisessa yhteistyössä? – syöpäsairaat kontekstina.” Teorialuvussa käsitel- lään asiakaslähtöisyyttä sekä moniammatillista yhteistyötä sosiaali- ja terveysalalla. Lisäksi kirjoitan sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämisestä sekä niiden kytkeytymisestä asiakasläh- töisyyteen. Tutkimuksen toteutin laadullisena tutkimuksena haastattelemalla yhdessä Suomen keskussairaalassa työskenteleviä terveydenhuollon sosiaalityöntekijöitä ja sairaanhoitajia.
Haastateltavia oli yhteensä viisi, joista yksi antoi vastauksensa kirjallisena.
Aineiston keräsin tekemällä teemahaastattelun ryhmähaastattelun muodossa sairaalassa. Jaoin haastattelukysymykset kolmeen teemaan, joita käytin myös raportoidessani tutkimustuloksia.
Tutkimustulokset osoittivat, että kyseisessä sairaalassa potilaan kokonaisvaltainen kohtaami- nen onnistuu poikkeuksetta hyvin. Lisäksi työ on kiireellistä ja potilaan osallistuminen oman hoitonsa ja palveluidensa suunnitteluun on tärkeää. Tutkimustuloksissa esiin tulleet asiakas- lähtöisyyden kehittämisideat liittyvät muun muassa resurssikysymyksiin, sairastuneen läheis- ten tukemiseen, kirjaamiseen, työvoiman lisäämiseen sekä muihin kehittämisideoihin, kuten syövästä jo parantuneiden potilaiden parempaan auttamiseen ja tukemiseen.
Tutkimustuloksistani päättelen, että sosiaali- ja terveydenhuollolle syntyy haasteita ilman mo- niammatillista yhteistyötä muiden ammattilaisten kanssa. Potilaiden kohtaaminen tulisi aina olla kokonaisvaltaista ja potilaiden osallisuus pitäisi huomioida suunniteltaessa heidän palve- luitaan ja hoitojaan. Asiakaslähtöisyyttä on mahdollista kehittää parempaan suuntaan useiden eri ideoiden ja näkökulmien avulla, jotka liittyvät muun muassa resurssien oikeanlaiseen koh- dentamiseen ja syöpää sairastavien läheisten auttamiseen.
Social Work
SILVER, SANNI: CUSTOMER ORIENTATION IN MULTI-PROFESSIONAL COLLABO- RATION – Impressions of social workers and nurses about improving customer orientation in cancer treatment
Master’s thesis, 79 pages, 3 appendices (7 pages)
Advisors: Senior Lecturer Veli-Matti Poutanen and University Teacher Leena Leinonen
October 2020
Keywords: Customer orientation, multi-professional collaboration, cancer patient, health care, social work
The purpose of this research is to examine how customer orientation could be improved in multi-professional collaboration in health care. Cancer patients are the context in this research which means that improvement of customer orientation focuses on cancer patients, their treat- ment, and services. I chose this subject because it is relevant at the moment. The purpose of this research is to produce new information on this subject.
My research question is the following: “How could customer orientation be improved in multi- professional collaboration in health care?” In the theory chapters of my research, I write about customer orientation and multi-professional collaboration in social welfare and health care sys- tem. I also write about improving social and health services and how they are connected with customer orientation. This research is qualitative. I interviewed health care social workers and nurses at one of the central hospitals in Finland. I had five interviewees.
I collected the material by conducting a theme interview at the hospital for this group of social workers and nurses. I divided the questions into three themes which I also used to report the research results. The results indicated that in this hospital, the comprehensive encounter of a patient worked mostly well, that jobs of social work and nursing were busy and that a patient’s participation of their own treatment and services planning was important. The results indicated that the ideas of how to improve customer orientation were connected with resources, available services, supporting the next of kins of a patient, documenting, increasing workforces and other ideas such as helping and supporting survived cancer patients.
It could be concluded of my results that it is challenging working in social welfare and health care system without the help of multi-professional collaboration. The results also indicated the following: the encounter of patients should always be comprehensive. Patients’ part of plan- ning their services and treatment should be acknowledged. It is possible to improve customer orientation in a right and better direction with the help of several ideas and perspectives which are connected, among other things, to suitable allocations of resources and to helping and sup- porting the next of kins of patients.
1 JOHDANTO ... 1
2 ASIAKASLÄHTÖISYYS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON TOIMINTAPERIAATTEENA ... 5
2.1 Asiakaslähtöisyys sosiaali- ja terveysalalla... 5
2.2 Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämispyrkimykset ... 8
3 MONIAMMATILLISUUS TERVEYDENHUOLLON TOIMINTATAPANA ... 12
3.1 Moniammatillinen yhteistyö käsitteenä ... 12
3.2 Moniammatillinen yhteistyö sosiaali- ja terveydenhuollossa ... 15
3.3 Sosiaalityön tehtävät terveydenhuollon moniammatillisessa yhteistyössä ... 16
3.4 Sosiaalityön tehtävät syöpäpotilaiden hoito- ja kuntoutusprosessissa ... 20
4 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS ... 23
4.1 Tutkimustehtävä ja tutkimuskysymys ... 23
4.2 Aineiston keruu ... 23
4.3 Teemoittelu aineiston analyysimenetelmänä ... 29
4.4 Eettiset kysymykset ja tutkimuksen luotettavuus ... 32
5 ASIAKASLÄHTÖISYYS TERVEYDENHUOLLON MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ ... 36
5.1 Moniammatillinen yhteistyö sairaalassa ... 36
5.2 Asiakaslähtöisyyden ilmeneminen ja toteutuminen ... 38
5.2.1 Syöpäpotilaan kokonaisvaltainen kohtaaminen ... 38
5.2.2 Työn kiireellisyys ... 40
5.2.3 Potilaan osallisuus ... 42
5.3 Asiakaslähtöisyyden kehittäminen ... 44
5.3.1 Resurssikysymykset... 44
5.3.2 Tieto saatavilla olevista palveluista ... 46
5.3.4 Moniammatillisen yhteistyön vaikutus asiakaslähtöisyyteen ... 50
5.3.5 Kirjaaminen ... 51
5.3.6 Työvoiman lisääminen ... 53
5.3.7 Muita kehittämisideoita ... 55
6 JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA ... 59
LÄHTEET... 69
LIITTEET
Liite 1: Haastattelupyyntö Liite 2: Haastattelurunko Liite 3: Tutkimussuostumus
TAULUKOT
Taulukko 1. Esimerkki teemoittelun etenemisestä
1 JOHDANTO
Sosiaali- ja terveysalalla asiakaslähtöisyydellä tarkoitetaan usein ajattelutapaa, jossa toiminnan lähtökohdaksi otetaan asiakas tarpeineen, toiveineen ja odotuksineen. Keskeistä on se, että pal- velut järjestetään juuri asiakkaan tarpeiden perusteella mahdollisimman toimiviksi. Asiakasläh- töisyys on sosiaalihuollon toiminnan arvoperusta. (Lähteinen & Hämeen-Anttila 2017, 67.) Moniammatillista yhteistyötä tekemällä asiakas pyritään ottamaan huomioon mahdollisimman kokonaisvaltaisesti, sillä asiakas on moniammatillisen yhteistyön lähtökohta (Isoherranen 2005, 15).
Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita ja rakenteita kehitetään valmisteilla olevassa sote-uu- distuksessa. Sote-uudistuksen yksi tavoitteista on asiakaslähtöisemmät palvelut (Koivunen 2017). Asiakaslähtöisyyden kehittäminen nähdään vastauksena moneen uudistustarpeeseen, joita sosiaali- ja terveysalalla on. Muun muassa hoidon vaikuttavuus, palveluiden kustannuste- hokkuus sekä asiakkaiden ja työntekijöiden tyytyväisyys voivat lisääntyä, mikäli sosiaali- ja terveysalan toimintamalleista kehitetään asiakaslähtöisempiä. Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluilta edellytetään aiempaa syvällisempää kykyä vastata asiakkaiden jatkuvasti kasvaviin odotuksiin ja tarpeisiin. (Virtanen ym. 2011, 8–9.)
Tutkielmani käsittelee asiakaslähtöisyyden kehittämistä terveydenhuollon moniammatillisessa yhteistyössä. Kontekstina tutkimuksessa ovat syöpää sairastavat potilaat eli asiakaslähtöisyy- den kehittäminen kohdistuu syöpäsairaisiin sekä heidän hoitoonsa ja palveluihinsa. Tein tutki- mukseni haastattelemalla eräässä Suomen keskussairaalassa työskenteleviä terveydenhuollon sosiaalityöntekijöitä sekä sairaanhoitajia. Haastateltavia oli yhteensä viisi, joista yksi antoi vas- tauksensa kirjallisena. Tutkimuksessani on yksi tutkimuskysymys, joka on seuraava:
Miten asiakaslähtöisyyttä voidaan kehittää terveydenhuollon moniammatillisessa yhteistyössä?
- syöpäsairaat kontekstina.
Valitsin syöpäsairaat kontekstiksi kahdesta syystä. Ensimmäisenä on se, että syöpä on yleinen kansansairaus Suomessa ja se vaikuttaa jatkuvasti tuhansien suomalaisten elämään, tulevaisuu-
dessa yhä enenemässä määrin. Toinen syy on oma kiinnostukseni syöpäpotilaita kohtaan. Kiin- nostus syntyi, kun työskentelin sosiaalityön harjoittelussa lukuisten syöpäpotilaiden kanssa ja kuulin heidän tarinoitaan. Tämän vuoksi halusin myös heidät osaksi tutkielmani aihetta.
Olin jo pidemmän aikaa ennen graduni aiheen valitsemista ollut kiinnostunut terveydenhuollon sosiaalityöstä, joten päätin jo silloin ottaa sen osaksi graduni aihetta. Halusin yhdistää tutki- mukseeni sekä sosiaalityötä että terveydenhuollon kenttää. Terveydenhuollon sosiaalityössä suorittamani harjoittelun aikana kiinnostuin moniammatillisesta yhteistyöstä, sillä tein sitä jat- kuvasti omassa työssäni sekä näin myös muiden ammattilaisten tekevän sitä. Koin harjoitteluni aikana, että omankin työni tekeminen olisi huomattavasti vaikeutunut ilman moniammatillisia kontakteja muihin ammattilaisiin. Omalle kohdalleni koin tärkeänä yhteistyön tekemisen sai- raalan muiden ammattilaisten kanssa sekä lisäksi sairaalan ulkopuolisten yhteistyötahojen, ku- ten Kelan, Maistraatin (nykyään DVV) ja gerontologisen sosiaalityön kanssa.
Asiakaslähtöisyys oli yksi harjoittelupaikkani arvoista. Pohdin paljon harjoittelun aikana asia- kaslähtöisyyden, yhdenvertaisuuden ja itsemääräämisoikeuden kysymyksiä. Nämä kysymykset tulivat esiin niin tekemäni asiakastyön kautta kuin myös harjoitteluun kuuluvien tehtävien kautta. Minua alkoi kiinnostaa asiakaslähtöisyyden kysymykset ja sen tärkeys asiakas- ja poti- lastyössä, joten päädyin tutkimaan asiakaslähtöisyyttä terveydenhuollon moniammatillisessa yhteistyössä. Halusin ottaa kehittämisnäkökulman osaksi aihettani, sillä minua kiinnostaa tehdä tulevaisuudessa jonkinlaista kehittämistyötä. Lisäksi koen, että asiakaslähtöisyyden jatkuva ke- hittäminen on olennaista ja tärkeää tehtävän työn kannalta.
Vaikka tutkielmani on nimenomaan sosiaalityön gradu, halusin kuitenkin ottaa haastatteluun mukaan myös terveydenhuollon ammattilaisia, sairaanhoitajia, jotta saisin kokonaiskuvasta moniammatillisemman. Tämän vuoksi haastattelin myös sairaanhoitajia, vaikka alkuperäinen suunnitelmani oli haastatella pelkästään sosiaalityöntekijöitä. Mietin myös sitä, pyydänkö tut- kimuksen moniammatillisen luonteen vuoksi haastatteluun myös muiden ammattiryhmien edustajia sosiaalityöntekijöiden ja sairaanhoitajien lisäksi. Päädyin kuitenkin hautaamaan nämä suunnitelmat, sillä tutkimukseni olisi tuolloin ollut liian laaja ja rajaamaton graduksi.
Kaiken kaikkiaan pidän tärkeänä ottaa esiin sosiaalityön näkökulmaa terveydenhuollon kent- tään perustuvassa tutkimuksessa. Mielestäni sosiaalityön tieteenalan pitää tulla kuulluksi ja nähdyksi myös terveydenhuollossa. Koen, että terveydenhuollon sosiaalityöllä on tärkeä rooli
sairaalassa tehtävässä työssä. Sosiaalityö terveydenhuollon kentällä myös työllistää sosiaali- työntekijöitä, sillä vuonna 2016 terveydenhuollon sosiaalityössä työskenteli arviolta noin 650 sosiaalityöntekijää (Terveyssosiaalityöntekijät ry. 2016). Silti on paljon ihmisiä, jotka eivät tiedä, että sairaaloissakin on saatavilla sosiaalityön palveluita. Pohdin, voisiko asian ilmaista niin, että sosiaalityö tekee ”hiljaista työtä” kaiken muun sairaalassa tehtävän työn taustalla.
Mielestäni terveydenhuollon sosiaalityöstä ei vielä tiedetä tarpeeksi. Sen lisäksi, että olen hen- kilökohtaisesti kiinnostunut terveydenhuollon sosiaalityöstä ja tästä syystä otin sen osaksi ai- hettani, toivon, että voin antaa lukijoille edes hieman lisätietoa sosiaalityöstä terveydenhuollon kentällä. Haluan myös antaa tämän tutkimuksen avulla positiivista tietoa moniammatillisesta yhteistyöstä, jota sairaalassa tehdään terveydenhuollon ja sosiaalihuollon välillä.
Tutkimuksen pääpaino keskittyy asiakaslähtöisyyden kehittämiseen terveydenhuollon mo- niammatillisessa yhteistyössä. Toivon voivani tuottaa tämän tutkimuksen avulla uutta tietoa tutkimastani aiheesta. Asiakaslähtöisyyden kehittämisen kohdistuu syöpäpotilaisiin. Mielestäni on tärkeää huomata, poikkeaako asiakaslähtöisyyden kehittämisideat tai -kohteet, kun puhutaan syöpää sairastavista, ja verrataan heitä muita sairauksia sairastaviin. Vai ovatko asiakaslähtöi- syyden kehittämisen keinot samat kaikkien potilaiden tilanteessa, riippumatta heidän sairauk- sistaan.
Pohdin asiakas- ja potilaskäsitteiden käyttöä tutkielmassani. Mietin jo tutkielman teon alkuvai- heessa sitä, kumpi käsite sopisi paremmin tutkimukseeni. Aiemmin tehtyä tutkimusta ja kirjal- lisuutta lukiessani törmäsin usein käsitteeseen asiakas, kun puhutaan sosiaali- ja terveydenhuol- lon palveluita käyttävistä ihmisistä. Sairaalassa sekä sosiaali- että terveydenhuollon ammatti- laiset käyttävät käsitettä potilas. Molemmat käsitteet ovat joka tapauksessa käytössä sosiaali- ja terveydenhuollossa (Koivunen 2017). Näin ollen sekä asiakkaan että potilaan käsitteet ovat käytössä tutkielmassani. Teorialuvuissa käytän sekä asiakas- että potilaskäsitettä aiemmin teh- tyjen tutkimusten ja kirjallisuuden mukaisesti, mutta tutkimuksen tulokset -luvussa käytän lä- hinnä potilaan käsitettä, sillä niin myös haastatteluun osallistuneet tekivät. Myös samaa tarkoit- tavat käsitteet, terveydenhuollon sosiaalityö ja terveyssosiaalityö ovat molemmat käytössä tut- kielmassani. Molempiin käsitteisiin törmäsin kirjallisuutta lukiessani. Molemmat käsitteet oli- vat käytössä myös haastateltavillani, joten päädyin molempien käsitteiden käyttöönottoon tut- kielmassani.
Tutkimuksen kulku
Tutkielmassani on kaksi teorialukua, luvut 2 ja 3. Luvussa kaksi käsittelen ensimmäistä tutkiel- mani kannalta olennaista ja tärkeää käsitettä eli asiakaslähtöisyyttä. Ensimmäisessä alaluvussa tarkastelen asiakaslähtöisyyttä sosiaali- ja terveysalalla muun muassa määrittelemällä asiakas- lähtöisyyden käsitteen sekä käsittelemällä eettisiä periaatteita ja lainsäädäntöä asiakaslähtöi- syyden näkökulmasta. Toisessa alaluvussa kirjoitan sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämi- sestä ja sen kytkeytymisestä asiakaslähtöisyyteen. Käsittelen sosiaali- ja terveydenhuollon pal- velujen ja rakenteiden uudistamista sekä uudistusten kytkeytymistä asiakaslähtöisyyteen.
Luvussa kolme tarkastelun kohteena on tutkielmani kannalta toinen tärkeä käsite, moniamma- tillisuus. Moniammatillisen yhteistyön käsitteen määrittelen ensimmäisessä alaluvussa. Käsit- telen muun muassa sitä, mikä on moniammatillisen yhteistyön tehtävä ja millaisissa tilanteissa moniammatillista yhteistyötä tehdään. Toisessa alaluvussa avaan tarkemmin sitä, mitä moniam- matillinen yhteistyö sosiaali- ja terveydenhuollossa merkitsee. Kolmas alaluku käsittelee sosi- aalityön tehtäviä terveydenhuollon moniammatillisessa yhteistyössä. Kirjoitan esimerkiksi siitä, kuinka sosiaalityöntekijä tuo muiden käyttöön oman asiantuntijuutensa moniammatilli- sessa tiimissä. Lisäksi tuon esille moniammatillisen yhteistyön merkitystä terveyssosiaali- työssä. Neljännessä alaluvussa tarkastelen sosiaalityön tehtäviä syöpäpotilaiden hoito- ja kun- toutusprosessissa. Määrittelen syöpä-käsitteen ja kirjoitan Suomen syöpätilanteesta. Lisäksi kä- sittelen terveyssosiaalityön roolia ja tehtäviä syöpäpotilaiden hoidon ja kuntoutuksen aikana.
Teorialuvut saavat jatkoa neljännellä luvulla, joka käsittelee tutkimuksen toteutusta. Esittelen tutkimustehtävän ja tutkimuskysymyksen. Lisäksi avaan sitä, miksi päädyin valitsemaan tee- mahaastattelun aineistonhankinnan menetelmäksi, kuvaan aineistonkeruuprosessin, kirjoitan teemoittelusta aineiston analyysimenetelmänä sekä lopuksi pohdin eettisiä kysymyksiä ja tut- kimuksen luotettavuutta. Tutkimuksen tulosten tarkastelu tapahtuu viidennessä luvussa, jonka olen jakanut kolmeen alalukuun. Tulosluvussa analysoin keräämästäni aineistosta moniamma- tillista yhteistyötä sairaalassa, asiakaslähtöisyyden ilmenemistä ja toteutumista sekä asiakasläh- töisyyden kehittämistä. Kuudes luku on johtopäätöksiä ja pohdintaa saamistani tutkimustulok- sista. Johtopäätökset ja pohdinta -luvun jälkeen tutkielmastani löytyvät lähdeluettelo ja liitteet.
2 ASIAKASLÄHTÖISYYS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON TOI- MINTAPERIAATTEENA
2.1 Asiakaslähtöisyys sosiaali- ja terveysalalla
Asiakaslähtöisyyden käsite pitää sisällään monia eri merkityksiä eli sillä voidaan tarkoittaa useita eri asioita. Sosiaali- ja terveysalan toimintaohjelmissa sekä yhteiskunnallisessa keskus- telussa 1980- ja 1990-luvuilla asiakaslähtöisyydestä muotoutui keskeinen lähtökohta ja pyrki- mys (Poikela 2010, 8). Sosiaali- ja terveysalalla tehtävässä työssä asiakaslähtöisyydellä tarkoi- tetaan usein ajattelutapaa, jossa asiakas tarpeineen, toiveineen ja odotuksineen otetaan toimin- nan lähtökohdaksi. Asiakaslähtöisyyden käsitettä pidetään lähtökohtaisesti normatiivisena eli asiakaslähtöisyyden ja sen toteutumisen ajatellaan olevan itsestäänselvyys. (Bruno ym. 2017, 2; Raitakari ym. 2012, 47–48.) Keskeistä asiakaslähtöisyyden toteutumisessa on hyvän palve- lun ja kohtelun saaminen sosiaali- ja terveydenhuollossa (Lähteinen & Hämeen-Anttila 2017, 67).
Asiakaslähtöisyydellä tarkoitetaan sosiaalihuollon toiminnan arvoperustaa, jonka mukaan jo- kainen asiakas kohdataan yksilönä, jolla on ihmisarvo. Olennaisena tekijänä asiakaslähtöisyy- dessä on se, että palvelut järjestetään juuri asiakkaan tarpeiden perusteella niin toimiviksi kuin mahdollista. (Lähteinen & Hämeen-Anttila 2017, 67.) Palvelujen organisointi tapahtuu asiak- kaan tarpeista käsin. Asiakaslähtöisessä toiminnassa tarkoituksena on, että asiakas osallistuu itse alusta alkaen palvelutoiminnan suunnitteluun yhdessä palveluntarjoajan kanssa. (Kokko 2018, 123.)
Asiakaslähtöinen palvelutoiminta tulee lähteä asiakkaan itsensä esittämistä asioista. Edellytyk- senä tällöin on se, että asiakas ja palveluntarjoaja käyvät vuoropuhelua ja heillä on yhteisym- märrys siitä, miten asiakkaan tarpeet on mahdollista tyydyttää niin hyvin kuin mahdollista.
Asiakaslähtöisiin käytäntöihin kuuluvat nopea hoitoon pääseminen, emotionaalisen tuen ja tie- don antaminen, moniammatillisen työskentelyn järjestäminen, kokonaisvaltaisuus sekä omais- ten ja muiden läheisten mukaanotto hoitoprosessiin. (Lähteinen & Hämeen-Anttila 2017, 67;
Raitakari ym. 2012, 53–54.) Christine Bechtel ja Debra L. Ness (2010, 914) nostavat esiin asia- kaslähtöisinä käytäntöinä ja ulottuvuuksina asiakkaan kokonaisvaltaisen kohtaamisen lisäksi kommunikaation ja koordinaation sekä asiakkaan tukemisen ja voimaannuttamisen.
Sosiaali- ja terveysalalla asiakaslähtöisyys voidaan ymmärtää kapeasti, ikään kuin asiakkaan ehdoilla menemiseksi, jolloin vastavuoroisuus ja asiakkaan vastuu ovat vaarassa jäädä taka- alalle (Pehkonen ym. 2019, 89; Raitakari ym. 2012, 47–48). Parhaimmillaan asiakaslähtöisyys- ja osallisuus tulevat konkreettisiksi sellaisissa tilanteissa ja kohtaamisissa, joihin asiakas on otettu mukaan määrittelemään toiminnan tarkoitusta, luomaan ratkaisuja ja toteuttamaan niitä.
Asiakas-ammattilaisvuorovaikutuksessa asiakkaalla on tietämys omasta tilanteestaan, kun taas työntekijällä on ammatillista osaamista sekä organisaation hänelle antama asema. Asiakkaan ja ammattilaisen välistä suhdetta ei kuitenkaan voida pitää tasavertaisena, sillä ammattilainen edustaa organisaatiota, joten hänellä on yleensä enemmän valtaa kuin asiakkaalla. (Hietala 2018, 119; Raitakari ym. 2012, 55.)
Asiakaslähtöistä toimintaa on se, että ammattilaiset edesauttavat asiakkaan valinnanvapautta ja osallistumista tilannettaan koskevaan päätöksentekoon. Sosiaali- ja terveysalalla olennaista on myös asiakkaan arvojen kunnioittaminen ja pyrkimys vuorovaikutukselliseen yhteistyösuhtee- seen. (Raitakari ym. 2012, 53–54.) Myös Anneli Pohjola (2010, 19) kirjoittaa asiakkaan ar- voista: asiakaskäsitykseen liittyy arvoasetelmia, moraalikäsityksiä ja erilaisten yhteiskunnallis- ten sidosten tulkintoja. Asiakaslähtöisyydestä puhuttaessa korostetaan usein asiakkaan itsemää- räämisoikeutta, kunnioittamista, tasavertaista vuorovaikutusta, yksilöllisyyttä sekä kuulluksi tulemisen tarvetta häntä koskevissa asioissa. Yllä mainittuja asioita voidaan pitää kaiken asia- kastyön keskeisinä arvolähtökohtina, ja niiden tulee ohjata ratkaisujamme tehdessämme asia- kastyötä. Asiakaslähtöisyyttä on myös se, että asiakas otetaan mukaan oman hoitonsa ja palve- lunsa suunnitteluun. Asiakkailla ja heidän läheisillään on halu vaikuttaa enemmän itseään kos- keviin ratkaisuihin. (Kekoni ym. 2019, 17; Pehkonen ym. 2019, 89–90; Isoherranen 2012, 10.) Ottamalla asiakkaat ja heidän läheisensä mukaan päätöksentekoon, voidaan varmistua siitä, että hoito vastaa asiakkaiden todellisia tarpeita (De Silva 2014).
Sosiaali- ja terveysalojen ammattilaisilla on erittäin yhtenäinen eettinen toimintaperusta, jossa korostetaan inhimillistä kohtaamista ja sen merkitystä. Lisäksi siinä korostetaan asiakkaan oi- keuksia vaikuttaa itseään koskevaan päätöksentekoon. Ihmisarvoa pidetään yhtenä tärkeänä
eettistä toimintaa ohjaavana arvona, joka on merkitty myös kansainvälisiin ihmisoikeussopi- muksiin. (Mönkkönen 2018, 37.) Lainsäädännön avulla turvataan asiakaslähtöisyyden perusta antamalla asiakkaalle oikeuksia. Lisäksi sen avulla pyritään varmistamaan asiakkaan asemaa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa. (Virtanen 2011, 8; Koivunen 2017.) Suomen perus- tuslain (731/1999) 19 §:ssä julkista valtaa velvoitetaan turvaamaan jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut sekä edistämään väestön terveyttä.
Laissa sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (asiakaslaki 812/2000) 1 §:ssä sääde- tään, että lain tarkoituksena on edistää asiakaslähtöisyyttä ja asiakassuhteen luottamukselli- suutta sekä asiakkaan oikeutta hyvään palveluun ja kohteluun sosiaalihuollossa. Hallituksen esityksessä (137/1999 vp) avataan lain tarkoitusta ja asiakaslähtöisyyttä tarkemmin. Asiakas- lähtöisyyden edistämisen tavoitteena on entistä enemmän asiakkaan itsemääräämisoikeuden to- teuttaminen ja asiakkaan tarpeiden, toivomusten ja mielipiteiden ottaminen huomioon sellaisina kuin asiakas ne itse ilmaisee. Lain tarkoituksena on myös lisätä sosiaalihuollon asiakkaan ak- tiivisuutta ja parantaa sosiaalihuoltoon liittyvää asiakkaan kohtelua. (HE 137/1999 vp, 18.)
Asiakaslain 2. luvussa säädetään asiakkaan oikeuksista ja velvollisuuksista. 4 §:ssä säädetään oikeudesta laadultaan hyvään sosiaalihuoltoon ja hyvään kohteluun, joka tarkoittaa sitä, että asiakkaalla on oikeus saada sosiaalihuollon toteuttajalta laadultaan hyvää sosiaalihuoltoa ja hy- vää kohtelua ilman syrjintää. Asiakasta on lain mukaan kohdeltava siten, ettei hänen ihmisar- voaan loukata sekä että hänen vakaumustaan ja yksityisyyttään kunnioitetaan. 8 §:ssä säädetään asiakkaan itsemääräämisoikeudesta ja osallistumisesta, joka tarkoittaa sitä, että sosiaalihuoltoa toteutettaessa on ensisijaisesti otettava huomioon asiakkaan toivomukset ja mielipide ja muu- toinkin kunnioitettava hänen itsemääräämisoikeuttaan. Samassa pykälässä myös korostetaan sitä, että asiakkaan etu on otettava ensisijaisesti huomioon käsiteltäessä asiakasta koskevia asi- oita.
Laissa potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992) 2. luvussa säädetään potilaan oikeuksista. 3
§:ssä todetaan, että potilaalla on oikeus laadultaan hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon. Hänen hoitonsa on järjestettävä ja häntä on kohdeltava siten, ettei hänen ihmisarvoaan loukata sekä että hänen vakaumustaan ja hänen yksityisyyttään kunnioitetaan. Potilaalla on itsemääräämis- oikeus, joka tarkoittaa sitä, että potilasta on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan.
Perustuslain 2. luvussa säädetään perusoikeudet, jotka ohjaavat asiakastyön tekemistä. Asia- kaslähtöisyys ei voi toteutua, jos asiakkaalle ei kerrota tietoja hänen omista oikeuksistaan tai
jos hänen yksilöllistä tilannettaan ei oteta huomioon (Lähteinen & Hämeen-Anttila 2017, 67).
Sosiaalihuoltolain (1301/2014) yksi tavoitteista on se, että ihmiset saavat tarvittavat, riittävät sekä laadukkaat sosiaalipalvelut yhdenvertaisesti. Kyseisen lain 4 §:ssä korostetaan asiakkaan etua, joka on sosiaalihuollossa aina ensisijaisena. Laissa määritellään, mitä näkökohtia sosiaa- lihuollon työntekijän täytyy ottaa työskentelyssään huomioon, jotta asiakaan etu on mahdollista toteutua. (Lähteinen & Hämeen-Anttila 2017, 72.)
Terveydenhuoltolain (1326/2010) yhtenä tarkoituksena on 2 §:n mukaan vahvistaa terveyden- huollon palvelujen asiakaskeskeisyyttä. Asiakaskeskeisyys on asiakaslähtöisyyden läheinen kä- site. Terveydenhuoltolain 8 a §:ssä säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisistä palve- luista, joita käyttämällä on sovellettava niitä terveydenhuollon ja sosiaalihuollon säännöksiä, jotka potilaan edun mukaisesti parhaiten turvaavat tuen tarpeita vastaavat palvelut. Lain sosi- aalihuollon ammattihenkilöistä (817/2015) tarkoituksena on edistää asiakasturvallisuutta sekä sosiaalihuollon asiakkaan oikeutta laadukkaaseen sosiaalihuoltoon ja hyvään kohteluun. Asia- kasturvallisuudella tarkoitetaan sitä, että palvelut järjestetään, tuotetaan ja toteutetaan siten, ett- eivät asiakkaan fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen sekä taloudellinen turvallisuus vaarannu.
Tämä tarkoittaa, että organisaatiot ja asiakastyötä tekevät sosiaalityöntekijät toimivat laissa sää- dettyjen velvoitteiden sekä sosiaalityön eettisten periaatteiden ja toimintakäytäntöjen mukai- sesti. (Sosnet 2019, 3.) Myös terveydenhuoltolaissa säädetään potilasturvallisuudesta. Kyseisen lain 8 §:n mukaan terveydenhuollon toiminnan on oltava laadukasta, turvallista ja asianmukai- sesti toteutettua.
2.2 Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämispyrkimykset
Suomessa on useiden vuosien ajan keskusteltu sekä valmisteltu sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen ja rakenteiden uudistusta. Sosiaali- ja terveysministeriön tehtävänä on määritellä so- siaali- ja terveyspalvelujen kehittämisen suuntaviivat, valmistella lainsäädäntö ja ohjata uudis- tusten toteuttamista. Vielä tällä hetkellä palvelujen järjestäminen on kuntien vastuulla. Minis- teriön mukaan tärkeää on, että sosiaali- ja terveyspalvelut järjestetään, palvelujen kehittäminen tapahtuu kokonaisuutena sekä että kehitystyössä painotuksena on ennaltaehkäisy ja asiakkaan asema. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2020b.) Sote-palvelujen- ja rakenteiden uudistuksessa lähtökohtana ovat väestön tarpeet (Haavisto & Kananoja 2017, 145). Uudistuksen tavoitteena
on muun muassa kaventaa hyvinvointi- ja terveyseroja sekä turvata yhdenvertaiset ja laaduk- kaat sosiaali- ja terveyspalvelut kaikille suomalaisille, sillä tällä hetkellä sosiaali- ja terveyspal- veluiden saanti ei ole yhdenvertaista. Uudistus tehdään ihmiskeskeisesti. Suomessa väestö ikääntyy ja tarvitsee aiempaa enemmän palveluita. Samanaikaisesti syntyvyys on laskussa, ja se vähentää työikäisten määrää ja verotuloja. (STM 2019; STM 2020a.)
Pääministeri Sanna Marinin hallituksen sote-uudistuksessa sosiaali- ja terveydenhuollon paino- piste siirtyy peruspalveluihin sekä ehkäisevään työhön, jolloin tavoitteena on se, että palvelut vastaavat ihmisten tarpeisiin, ja ongelmiin on mahdollista puuttua hyvissä ajoin. Peruspalvelu- jen kehitys tapahtuu hallitusohjelman mukaisesti tammikuussa 2020 käynnistyneessä Tulevai- suuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelmassa, jonka tarkoituksena on uudistaa sosiaali- ja ter- veydenhuollon toimintatapoja ja kehittää ihmislähtöisiä palvelukokonaisuuksia. Ohjelmassa tähdätään myös sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten yhteistyön vahvistamiseen, jotta asiakkaan tilannetta on mahdollista arvioida kokonaisuutena. Muita tavoitteita ohjelmassa ovat palvelujen laadun ja vaikuttavuuden parantaminen, palvelujen monialaisuuden ja yhteentoimi- vuuden varmistaminen sekä kustannusten nousun hillitseminen. (STM 2020a; STM 2020c.)
Palvelujen kehittämisen lisäksi sote-uudistukseen kuuluu rakenteiden uudistus. Rakenneuudis- tuksessa on kyse siitä, että tulevaisuudessa kuntien sijasta itsehallinnolliset alueet järjestävät sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen. Rakenteet uudistetaan, jotta hyvinvointi voi- daan taata myös tulevien vuosikymmenten aikana. (STM 2019; STM 2020a.) Rakenneuudis- tuksen yksi johtavista periaatteista on sote-palvelujen integraatio (Haavisto & Kananoja 2017, 151). Palveluintegraatiolla tarkoitetaan sitä, että asiakas saa tarvitsemansa palvelut oikea-aikai- sesti ja yhtenäisesti. Palvelujen yhdistäminen tapahtuu asiakkaiden tarpeiden perusteella. Pal- veluintegraatiota edistäviin tekijöihin kuuluu muun muassa monialainen yhteistyö.
Palvelukokonaisuudella tarkoitetaan jonkin tietyn asiakasryhmän, esimerkkinä ikäihmisten, palvelukokonaisuutta, jossa perus- ja erityistason palveluja sekä julkisia ja yksityisiä palveluja sovitetaan yhteen. Palveluketjulla taas tarkoitetaan jonkin tietyn asiakasryhmän, esimerkiksi monisairaiden, hoitoketjua, jossa hoito- tai palvelupolku järjestetään ja sovitaan perus- ja eri- tyistason julkisten ja yksityisten palvelujen kesken. (THL 2019a.) Tulevaisuudessa sosiaali- ja terveyskeskuksista saa tarvitsemaansa apua yhdellä yhteydenotolla ammattilaisten ohjatessa ih-
misen sellaisten palvelujen pariin, joista hän saa tarvitsemansa avun oikea-aikaisesti ja yhden- vertaisesti. Asiakkaalla on mahdollisuus valita joko julkisen, yksityisen tai kolmannen sektorin tuottaja tuottamaan tarvitsemansa palvelut. (STM 2020a; Koivunen 2017.)
Sote-uudistuksessa tavoitellaan asiakaslähtöisempiä palveluja (Koivunen 2017). Poliittisesti ol- laan yksimielisiä siitä, että rakenneuudistuksen tulee pohjautua asiakaslähtöisyyteen ja asiak- kaiden osallistumiseen (Raitakari ym. 2012, 47). Asiakaslähtöisyyden kehittäminen nähdään vastauksena useaan sosiaali- ja terveyssektoria koskevaan uudistustarpeeseen. Asiakaslähtöi- sempien toimintamallien avulla on mahdollista lisätä hoidon vaikuttavuutta, palveluiden kus- tannustehokkuutta sekä asiakkaiden ja työntekijöiden tyytyväisyyttä. Sosiaali- ja terveyssekto- riin 2000-luvun aikana kohdistuneiden muutospaineiden voidaan ajatella olevan asiakaslähtöi- syyden kehittämisen vauhdittajina. Sekä julkisella-, yksityisellä- että kolmannella sektorilla ta- pahtuu asiakaslähtöisyyden kehittämistä. Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluilta edellytetään aiempaa syvällisempää kykyä vastata asiakkaiden jatkuvasti kasvaviin ja moninaistuviin odo- tuksiin ja tarpeisiin. Tutkimuksissa on todettu, että asiakaslähtöisyyden kehittämisellä on vai- kutuksia sosiaali- ja terveydenhuollon nykyisten haasteiden ratkaisemiseen. (Virtanen ym.
2011, 8–9; WHO 2016, 2.)
Petri Virtanen ym. (2011, 22) kirjoittavat reitistä asiakaslähtöisen toiminnan kehittämiseen so- siaali- ja terveyspalveluissa. Reitti pitää sisällään kuusi toisiinsa liittyvää osa-aluetta, jotka ovat nousseet esiin kehittämisen kohteina eri organisaatioissa. Reitin keskeisimpänä asiana on tuoda asiakkaan näkökulma mukaan kehittämisajatteluun. Ensimmäisenä osa-alueena on asiakkaan palveluymmärryksen rakentaminen. Tällä tarkoitetaan sitä, että palvelun käyttäjän tulee ym- märtää olevansa asiakas, joka tietää asiakkaan oikeutensa ja velvollisuutensa. Toisena osa-alu- eena on asiakkaan osallistumismahdollisuuksien lisääminen, joka tarkoittaa, että asiakas on pal- velutapahtumassa toimija, ei palvelun kohde, ja hän saa äänensä kuuluviin.
Kolmas osa-alue on palveluiden muodon, sisällön ja jakelukanavien kehittäminen, jonka tar- koituksena on ottaa asiakkaan ääni kuuluviin myös kehitettäessä palvelujen muotoa, sisältöä sekä tapoja, joilla palvelut tuodaan asiakkaalle. Neljäntenä osa-alueena on asiakasymmärryksen syventäminen tarkoittaen sitä, että asiakastietoa kerätään ja hyödynnetään, jotta palvelujen ke- hittämistä voidaan tehdä myös asiakkaan, ei vain organisaation, tarpeet huomioiden. Viides osa-alue on palvelua tuottavan organisaation asenteiden ja palvelukulttuurien muuttaminen,
jonka tarkoituksena on muuttaa organisaatioiden ja henkilöiden asenteita asiakaslähtöisem- mäksi. Kuudentena eli viimeisenä osa-alueena on johtaminen. Johtamisella on suuri merkitys muutettaessa organisaatiotasoisia toimintatapoja ja asenteita asiakaslähtöisemmäksi. (Virtanen 2011, 22.)
3 MONIAMMATILLISUUS TERVEYDENHUOLLON TOIMINTATA- PANA
3.1 Moniammatillinen yhteistyö käsitteenä
Moniammatillisen yhteistyön käsite vakiintui Suomessa käyttöön 1990-luvulla. Käsitettä voi- daan tutkimusten mukaan pitää erittäin epämääräisenä, ja sitä on käytetty monenlaisten yhteis- työtapojen kuvauksissa. Käsitettä voidaan tarkastella useasta eri näkökulmasta ja sitä on mah- dollista käyttää erilaisissa tilanteissa, kuten asiakastyön lisäksi esimerkiksi strategisessa suun- nittelussa. Moniammatillisuuden käsitteellä tarkoitetaan hyvin erilaisia asiakas- ja potilastyössä tapahtuvia vuorovaikutustilanteita. Yhteistyön käsite taas merkitsee sitä, että ihmisillä on suo- ritettavana yhteinen työ tai tehtävä, ratkaistavana jokin ongelma tai tehtävänä jokin päätös. Mo- niammatillisuuden ulottuvuus tuo yhteistyöhön mukaan monia eri tiedon sekä osaamisen näkö- kulmia. Moniammatillisessa yhteistyössä korostuvat seuraavat viisi kohtaa työympäristöstä riippumatta: asiakaslähtöisyys, tiedon ja eri näkökulmien kokoaminen yhteen, vuorovaikutus- tietoinen yhteistyö, rajojen ylitykset sekä verkostojen huomioiminen. (Isoherranen 2005, 13–
14; Kekoni ym. 2019, 15.)
Moniammatillisuudella voidaan tarkoittaa erilaisten verkostojen yhteistoimintaa, viranomais- ten keskinäistä yhteistyötä tai organisaatioiden sisäistä tai ulkoista yhteistyötä. Organisaatioi- den sisäinen moniammatillisuus tarkoittaa sitä, että samassa työyhteisössä toimivilla eri am- mattiryhmillä on jaettua ammatillista toimintaa yhteisen tavoitteen toteuttamiseksi. Tavoitteena moniammatillisuudessa on asiantuntijoiden yhteinen kokonaisnäkemys asiakkaan tilanteesta:
yhteistyötä tekevien asiantuntijoiden kommunikointi synnyttäisi sellaisen ratkaisun, jonka kaikki ymmärtäisivät olevan paras mahdollinen siinä tilanteessa, ja johon kaikki voisivat sitou- tua. (Kekoni ym. 2019, 15–17; Isoherranen 2005, 23; Koskela 2013, 17.)
Moniammatillisessa yhteistyössä lähtökohtana on asiakas, joka on tarkoitus huomioida mah- dollisimman kokonaisvaltaisesti. Asiakkaiden elämäntilanteiden ymmärtäminen vaatii asian- tuntijoilta laajaa tietämystä, johon ei välttämättä lukeudu ainoastaan yksi tieteen- tai ammat- tialan alue. Moniammatillinen yhteistyö vaatii päätöksentekoon osallistumista, vastuuta, yh- teistä tavoitetta ja yhteisen ongelman tunnistamista. Tavoitteena on se, että puututaan yhdessä
ongelmiin, joita mikään mukana oleva taho ei yksin onnistu ratkaisemaan ongelmien ollessa liian haastavia. Eri viranomaisten asiantuntemus yhdistyy moniammatillisessa yhteistyössä, jol- loin asiakkaan auttaminen on tehokasta. (Mönkkönen ym. 2019, 11–12; Vertio 2014, 11; Sand- ström ym. 2018.) Kaarina Isoherranen (2005, 15–16) kirjoittaa synergiasta, jota syntyy mo- niammatillisen ryhmän yhteisen suorituksen tuottaessa paremman tuloksen kuin ryhmän yksit- täisten jäsenten suoritukset yhteensä. Moniammatillisen yhteistyön kehittämisen tärkeänä läh- tökohtana pidetään sitä, että asiakkaiden saama palvelu olisi parempaa ammattilaisten tehdessä tiivistä yhteistyötä (Pehkonen ym. 2019, 89).
Moniammatillisen yhteistyön edellytyksenä nähdään muun muassa vastuunotto, selkeä käsitys omasta tehtävästä, selkeät tavoitteet, toisten asiantuntijuuden kunnioittaminen, luottamukselli- nen ilmapiiri sekä mahdollisuus keskustella ja reflektoida yhteisesti eli hyvä vuorovaikutus ja yhteishenki. Edellytykset eivät toteudu, mikäli yhteistyö- ja kommunikointitaitoja ei löydy.
Asiakkaan hoidon laatu heikentyy, mikäli näkökulma asiakkaan hoidosta ja tukemisesta muo- toutuu ainoastaan yhden ammattikunnan tulkinnan perusteella. Moniammatillisen yhteistyön hyötyinä nähdään muun muassa työnjaon selkeytyminen ja resurssien oikea kohdentuminen, mitkä vähentävät päällekkäistä työtä eri ammattiryhmien kesken. Palveluverkoston tunteminen ja sen hyödyntäminen ovat vahvistavia tekijöitä asiakaslähtöisessä toiminnassa sosiaali- ja ter- veydenhuollossa. Haasteiksi moniammatillisessa yhteistyössä katsotaan muun muassa oman ammatti-identiteetin heikkous, huonot vuorovaikutustaidot, ongelmat tiedonkulussa, resurssien puute sekä näkemyserot eri ammattiryhmien kesken. (Kontio 2010, 8; Sandström ym. 2018).
Kaarina Isoherrasen (2012, 54) väitöstutkimuksessa todetaan, että moniammatillisesti hyvin toimivien tiimien asiantuntijat tukevat toisiaan ja luottavat toisiinsa. Moniammatillisen yhteis- työn tulokset riippuvat siitä, miten osanottajien sitoutuminen yhteistyöhön toimii. Luottamus on ydinasia yhteistyön onnistumista mietittäessä. Moniammatillisten tiimien tehtävät ja osan- ottajat vaihtelevat sillä perusteella, mikä on yhteisen työskentelyn kohde. Osa moniammatilli- sista tiimeistä muotoutuu jonkin tietyn asian ympärille, ja tiimi toimii siihen saakka, että on- gelma on ratkaistu. Potilaan hoidon toteuttamiseen keskittyvät moniammatilliset tiimit saattavat toimia yhdessä hyvinkin pitkäaikaisesti. Tämän kaltaisissa tiimeissä myös asiakkaalla tai poti- laalla itsellään ja mahdollisesti hänen läheisillään on tärkeä rooli. (Kekoni ym. 2019, 17.)
Moniammatillista yhteistyötä tehdään muun muassa verkostotyössä, kehittämispalavereissa, hoito- ja palvelusuunnittelukokouksissa, moniammatillisissa asiantuntijaryhmissä, moniamma- tillisissa tiimeissä, työparityöskentelyssä ja tuotekehitysprosesseissa. Nykyään myös erilaiset verkkoympäristössä tehtävät moniammatillisen yhteistyön muodot ovat lisääntyneet. (Mönk- könen ym. 2019, 10–11; Talentia ry. 2017, 48.) Parhaat tulokset moniammatillisesta yhteis- työstä saadaan silloin, kun ihminen haluaa ottaa apua vastaan ja on halukas muuttamaan toi- mintatapojaan. Moniammatillista apua tarjoamalla tavoitetaan entistä paremmin ne ihmiset, joille palvelujen löytäminen on liian haastavaa ja monimutkaista. Esimerkkinä moniongelmai- set ihmiset, joita saatetaan helposti pallotella viranomaiselta toiselle. (Vertio 2014, 6.)
Moniammatillisen yhteistyön onnistuessa vahvistuu asiakkaan myönteinen käsitys siitä, että halu auttaa ja tukea häntä on aitoa, ja se tehdään hänelle parhaiten sopivalla tavalla. Moniam- matillinen yhteistyö tuo lisäksi asiakkaalle tunteen, että hänen asioihinsa suhtautuminen on va- kavaa. Tätä voidaan pitää erityisen tärkeänä silloin, kun halutaan vahvistaa asiakkaan motivaa- tiota ottaa apua vastaan. Moniammatillisuuden sujuva ja mielekäs toteuttaminen voi olla myös haasteellista. Yhteiskunnassa on erilaisia palveluja ja apua tarjolla paljonkin, mutta ne eivät aina tavoita niitä tarvitsevia ihmisiä niin hyvin kuin olisi mahdollista. Palveluntuottajat eivät välttämättä tunne riittävästi toistensa toimintatapoja, ja tiedonkulku eri toimijoiden välillä voi tuottaa ongelmia. Palveluja tulisikin kehittää ja parantaa käytännön toimien lisäksi myös hal- lintotasolla, jolloin varmistettaisiin moniammatillisen yhteistyön pysyvyys ja toimijuus. (Vertio 2014, 5.)
Asiakkaan mukaan ottaminen vuorovaikutusprosessiin on tärkeää. Kekoni ym. (2019, 17–18) pohtivat, millä lailla asiakas tulisi hahmottaa osana moniammatillista tiimiä. Onko hän passii- visena vastaanottajana, jolle asiantuntijat vuorotellen kertovat oman näkemyksensä hänen ti- lanteestaan? Onko asiakas pyydetty paikalle vain sen vuoksi, että hän kuulee itseään koskevista päätöksistä? Pohdintaa herättää siis se, mikä on asiakkaan todellinen vaikutusvalta asioihinsa liittyen. Ohjaako asiakas itse tilannetta kertoen mielipiteensä siitä, miten tulisi hänen mielestään toimia?
Moniammatillisen tiimin toiminnassa jokaisella on oma roolinsa asian edistämisessä, joten mi- kään edellä mainituista ei yksistään kuvaa toimivaa moniammatillista tilannetta. Vuorovaikutus ja tieto rakentuvat vastavuoroisesti ammattilaisten, asiakkaiden ja heidän läheistensä välillä.
Asiakkaan tulisi ensisijaisesti olla ammattilaisten tasavertaisena kumppanina yhteisessä ongel- manratkaisuprosessissa. Aini Pehkonen ym. (2019, 90) kirjoittavat, että moniammatillista yh- teistyötä tehtäessä on asiakaslähtöisyyden tavoitteiden mukaisesti otettava huomioon asiakkaan mielipide ja oikeudet, mutta asiakkaalle itselleen ei kuitenkaan saa asettaa liian suurta vastuuta.
Tarkoituksena on asiakaslähtöisesti koota yhteen tieto ja osaaminen eri toimijoilta sekä muo- dostaa yhteinen tavoite (Isoherranen 2012, 10).
3.2 Moniammatillinen yhteistyö sosiaali- ja terveydenhuollossa
Moniammatillisuus on herättänyt keskustelua sosiaali- ja terveysalalla jo kymmenien vuosien ajan. 1990-luvun alussa Suomessa ryhdyttiin aiempaa enemmän painottaa sitä, että toimijoiden sosiaali- ja terveyspalveluissa tulee tehdä työtä fyysisesti lähellä toisiaan sekä tehdä enemmän yhteistyötä organisaatiorajoja ylittämällä. Jo tuolloin selvisi, että yhdistämällä sosiaali- ja ter- veyspalvelut, lisääntyi etenkin sosiaali- ja terveysalan keskinäinen yhteistyö. Moniammatillisen yhteistyön ajatellaan usein olevan yksi keskeinen väline, jonka avulla on mahdollista vastata sosiaali- ja terveydenhuollon haasteisiin. (Mönkkönen ym. 2019, 8; Nikander 2003, 279.)
Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten mukaan moniammatillinen yhteistyö on toimivan asiakaslähtöisyyden edellytys. Asiakaslähtöisessä työskentelyssä rakennetaan yhteinen käsitys asiakkaan tarpeista, tilanteesta, tarvittavista toimenpiteistä sekä ongelmien ratkaisuista. (Sand- ström ym. 2018.) Sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaympäristön ollessa nykyään vielä en- tistä monitoimijaisempi, edellyttää se asiantuntijuuden jakamista sekä tiivistä yhteistyötä eri toimijoiden kesken (Kekoni ym. 2019, 15). Sosiaali- ja terveysalan asiakkaiden ongelmat ovat nykyään monelta eri alueelta, joten useinkaan yhden osaamisalueen hallinta ei riitä niiden rat- kaisemiseksi (Isoherranen 2012, 10). Sosiaali- ja terveydenhuollossa tehtävässä moniammatil- lisessa yhteistyössä käsiteltävät asiat vaihtelevat hallinnollisista käytännöistä aina päivittäisiin, asiakkaiden hoitoa, auttamista, kuntouttamista ja pärjäämistä koskeviin pohdintoihin ja ratkai- suihin (Nikander 2003, 281).
Moniammatillista yhteistyötä sosiaali- ja terveydenhuollossa voidaan kuvata eri asiantuntijoi- den työskentelynä, jossa pyrkimyksenä on huomioida asiakkaan kokonaisuus. Asiakas on mo- niammatillisen yhteistyön lähtökohtana. Asiantuntijoilta edellytetään laaja-alaista tietämystä
asiakkaiden elämäntilanteiden ymmärtämiseksi. Moniammatillisessa yhteistyössä on mukana asiantuntijoita useasta eri ammattikunnasta ja organisaatiosta, sillä toisinaan asiakkaiden on- gelmien tunnistamiseen ja ratkaisuvaihtoehtojen miettimiseen tarvitaan usean eri alan asiantun- temusta. Tällöin yhdellä ammattikunnalla ei riitä osaaminen asiakkaan auttamiseksi. Asiakas itse voi olla aktiivisena toimijana osana moniammatillista ryhmää, mutta työskentely voi toteu- tua myös pelkästään ammattilaisten kesken. (Isoherranen 2005, 13–15; Mönkkönen ym. 2019, 9–12.)
Moniammatillista yhteistyötä vaikeuttavat toisinaan rakenteelliset kysymykset, kuten taloudel- liset ja ajalliset resurssit. Sosiaali- ja terveyspalveluissa työskennellään monesti riittämättömien resurssien kanssa, joten työntekijöillä on usein kiire ja he ovat kuormittuneita. Tämän syyn takia moniammatillinen työskentely koetaan toisinaan kielteisenä, ja sen ajatellaan aiheuttavan ylimääräistä työtä ja vievän aikaa muilta töiltä. Työkäytännöt eri organisaatioissa eivät monesti mahdollista joustavasti osallistumista moniammatilliseen työskentelyyn, jolloin tiimityösken- telylle ei löydy kunnolla aikaa muiden töiden vuoksi. Resurssien puute vaikeuttaa moniamma- tillisen yhteistyön tekemistä, sillä työntekijän taustaorganisaatio voi antaa resurssipulaan vedo- ten ohjeistuksen siitä, millaisissa tilanteissa moniammatilliseen työskentelyyn ei ryhdytä. Re- surssien puute hankaloittaa myös asiakkaan tilanteeseen vaadittavan ratkaisun löytämistä. (Ke- koni ym. 2019, 21–22.)
3.3 Sosiaalityön tehtävät terveydenhuollon moniammatillisessa yhteistyössä
Sosiaalityö on pyrkinyt jo varhaisessa vaiheessa yhteistoimintaan muiden ammattilaisten kanssa. Esimerkkinä tästä on 1800-luvun lopulla englantilaisessa sairaalassa sekä 1900-luvun alussa yhdysvaltalaisessa sairaalassa tehty sosiaalityö. (Bronstein 2003, 297–298; Korpela 2014, 120.) Sosiaalityön asiakkaiden entistä vaikeammat elämäntilanteet sekä lisääntynyt mo- niongelmaisuus asettavat uudenlaisia paineita ja kehittämisvaatimuksia sosiaalityölle. Yhtenä vastauksena kehittämispaineisiin on nähty moniammatillinen työskentelymalli. Kyseinen työ- muoto on yleistynyt sosiaali- ja terveydenhuollossa, kun on huomattu tarvittavan yhä kehitty- neempiä yhteistyön muotoja, jotta taloudellisuus, tehokkuus ja asiakaslähtöisyys toteutuvat.
(Forssén ym. 2009, 3; Isoherranen 2008, 28.) Moniammatillisuus on tärkeää sosiaalialalla myös
lainsäädännön näkökulmasta, sillä esimerkiksi sosiaalihuoltolain (1301/2014) 41 §:ssä edelly- tetään sosiaalihuollon viranomaiselta monialaista yhteistyötä.
Moniammatillinen yhteistyö edellyttää sitä, että eri osapuolten roolit ovat selkeitä. Jokainen moniammatillisen ryhmän työntekijä, kuten sosiaalityöntekijä, tuo yhteiseen käyttöön oman asiantuntijuutensa ja tarkastelee asioita oman asiantuntijuusalueensa näkökulmasta yhteis- työssä muiden asiantuntijoiden kanssa. (Rekola 2008, 15–16.) Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian (2017, 48) eettisissä ohjeissa todetaan vastaavaa: sosiaalialan ammat- tihenkilö tekee yhteistyötä eri alojen ammattilaisten kanssa, jotta asiakas saa tarvitsemiansa palveluita. Ammattihenkilö myös arvioi kriittisellä tavalla omaa toimintaansa ja tukee sitä mah- dollisuutta, että asiakas saa tilanteeseensa moniammatillista arviointia ja osaamista. Sosiaa- lialan työntekijä arvostaa sekä omaansa että kollegoidensa ja muiden alojen asiantuntijoiden osaamista ja ammatillisia näkemyksiä.
Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan terveydenhuollon sosiaalityöntekijöiden koulutuksessa moniammatillista yhteistyötä on todennäköisesti pidetty tärkeämpänä kuin muilla tieteenaloilla.
Sosiaalityöntekijöillä on myös todennäköisimmin muita tieteenaloja enemmän tietoutta mo- niammatillisesta yhteistyöstä, ja lisäksi enemmän kokemusta ja taitoja tehdä yhteistyötä kuin muilla tieteenaloilla. Sosiaalityöntekijät tuovat moniammatilliseen tiimityöskentelyyn sosiaali- sia, kulttuurisia ja yhteisöllisiä näkökulmia. (Giles 2016, 26.) Sosiaalityön profession edellyte- tään olevan vahva moniammatillisessa työskentelyssä. Tätä tuetaan laadukkaalla koulutuksella ja tutkimuksella. (Pehkonen 2009, 101–102.)
Moniammatillista yhteistyötä ja verkostoissa toimimista pidetään yhtenä terveyssosiaalityön keskeisimmistä tehtäväalueista (Korpela 2014, 128). Aulikki Kananoja (2017, 347–348) kir- joittaa, että sosiaalityö terveydenhuollossa on nykyään olennaisena osana potilaan hoito- ja kuntoutusprosessissa. Potilailla saattaa olla pitkiäkin toipumisvaiheita riippuen sairaudesta tai vammasta, ja pitkän toipumisvaiheen aikana on välttämätöntä olla yhteydessä sairaalahoidon jälkeisiin auttamistahoihin. Sosiaalityön tehtäviin kuuluu tällöin sosiaalisen ja ammatillisen kuntoutuksen yhteensovittaminen. Potilaiden hoito ja kuntoutus vaativat sitä, että useat eri tahot tekevät yhteistyötä. Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyö ei kuitenkaan koske ainoastaan sai- rauden tai vammautumisen jälkivaiheita. Nykyisin yhä useammin terveyden- ja sairaanhoidon
piirissä on tilanteita, joissa ihmisen elämäntapa tai psykososiaaliset tekijät aiheuttavat sairaan- hoidon tarvetta. Tällöin lääkinnällisen ja psykologisen asiantuntijuuden lisäksi potilaan autta- minen vaatii myös sosiaalityöntekijän panosta.
Vuonna 2010 laaditulla terveydenhuoltolailla (1326/2010) pyrittiin muuttamaan erikoissairaan- hoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalityön yhteistyömahdollisuuksia asiointikynnystä ma- daltamalla. Erikoissairaanhoito vastaa muun muassa vaativan tason hoidon tarpeisiin. Tervey- denhuollon sosiaalityöllä taas on erikoisalakohtaisia sekä tehtäväkohtaisia erikoispiirteitä. Yksi erikoisaloista on aikuisten somaattisiin sairauksiin liittyvät erityiskysymykset. Sairaus tai vamma saattaa edellyttää suuria elämänmuutoksia liittyen esimerkiksi asumiseen, työhön tai arkipäivän pärjäämiseen, jolloin psykososiaalinen tuki on tarpeellista totuttelemisessa ja sopeu- tumisessa muuttuneeseen elämäntilanteeseen. (Kananoja 2017, 352-353.)
Potilaan kokonaistilanteen kartoittamista eli sosiaalisen tilanteen selvittämistä ja arviointia pi- detään terveyssosiaalityössä tehtävän työn lähtökohtana. Toisena tärkeänä tehtäväalueena pi- detään potilaan auttamista, neuvomista ja ohjaamista erilaisten etuuksien hakemiseen, mikäli heidän taloudellinen tilanteensa sitä vaatii. Keskeisimpänä tavoitteena terveydenhuollon sosi- aalityössä on vaikuttaa yksilön sekä perheen elämäntilanteeseen niin, että taloudellinen toi- meentulo, sosiaalinen suoriutuminen sekä yhteiskunnallinen osallistuminen voisivat jatkua sai- raudesta huolimatta. (Kananoja 2017, 352–353; Korpela 2014, 127.)
Kuntaliiton julkaisemassa ja Tuija Savolaisen (2017, 4–12) toimittamassa terveyssosiaalityön nimikkeistössä kerrotaan terveyssosiaalityöntekijöiden palvelujen dokumentoinnista sekä säh- köisen potilaskertomuksen kirjaamisesta. Ensimmäisenä nimikkeistössä käsitellään sosiaalista arviointia ja suunnittelua. Sosiaalisella arvioinnilla tarkoitetaan yleiskäsitettä eritasoisille sosi- aalityöntekijän tekemille arvioinneille, joihin myös sosiaalityön interventiot pohjautuvat. Sosi- aalinen arviointi tehdään, jos asiakas, hoitohenkilökunta, lääkäri tai monialainen työryhmä te- kee aloitteen asiaan liittyen. Sosiaalista arviointia pidetään osana monialaista hoito- ja kuntou- tusohjelmaa. Yhteistyö, koordinointi ja verkostotyö ovat kolmantena osana nimikkeistössä, ja keskeinen osa sosiaalityöntekijän työtä. Yhtenä yhteistyön, koordinoinnin ja verkostotyön koh- tana on monialainen, moniammatillinen yhteistyö. Sen mukaan sosiaalityöntekijä osallistuu asi- akkaan asioiden tiimoilta muun muassa hoitoneuvotteluihin ja tiimien työskentelyyn omassa organisaatiossaan tai tekee työtä ulkopuolisten yhteistyökumppaneiden kanssa.
Moniammatillisesta yhteistyöstä on luotu monia teoreettisia malleja. Sosiaalityön tutkija Laura Bronstein (2003) on selvittänyt tutkimuksessaan, millainen moniammatillinen työskentely olisi sosiaalityön näkökulmasta niin toimivaa kuin mahdollista. Bronstein on jäsennellyt viisi mo- niammatillisen työskentelyn osa-aluetta, ja niihin vaikuttavat neljä tekijää. Ensimmäisenä osa- alueena on keskinäinen riippuvuus, joka tarkoittaa sitä, että jokaisella ammattilaisella on kyky ymmärtää oma roolinsa moniammatillisessa ryhmässä. Lisäksi keskinäisellä riippuvuudella tar- koitetaan sitä, että jokaiseen ammattilaiseen kohdistuu vaatimus luottaa muihin ryhmän jäseniin ja heidän asiantuntemukseensa. Mikäli keskinäinen riippuvuus toteutuu, moniammatillisessa ryhmässä voidaan toteuttaa uudelleen luotuja ammatillisia toimintatapoja, joilla viitataan mit- tavampiin toimintakäytäntöihin, palveluihin tai ohjeistuksiin. Näitä kolmea edellä mainittua uu- distamalla asiakas hyötyy aiempaa paremmin palvelusta.
Joustavuus on kolmantena osa-alueena onnistuneessa moniammatillisessa työskentelyssä.
Tämä tarkoittaa mahdollisuutta omaksua uusia rooleja yhteistyössä. Neljäntenä osa-alueena on tavoitteiden yhteinen omistajuus, jolla tarkoitetaan ammattilaisten, asiakkaan ja mahdollisesti tämän perheen jaettua vastuuta koko prosessista alkaen tavoitteiden asettamisesta niiden saa- vuttamiseen asti. Viides osa-alue on prosessin reflektointi, itsearvioinnin väline, jota moniam- matillisessa tiimissä tulisi hyödyntää, kun arvioidaan jo päättyneitä asiakasprosesseja ja niiden tuloksia. (Kekoni ym. 2019, 18–20; Bronstein 2003, 299–302.)
Bronstein nostaa moniammatilliseen työskentelyyn vaikuttavista tekijöistä ensimmäisenä esille selkeän ja myönteisen oman ammatillisen roolin. Henkilö, jolla on vahva ammatillinen identi- teetti, on kykenevä tekemään yhteistyötä muiden ammattilaisten kanssa ilman epävarmuuden tunnetta omasta asiantuntemuksestaan. Toinen moniammatilliseen työskentelyyn vaikuttava te- kijä on rakenteelliset tekijät, kuten organisaatiokulttuuri, johdon suhtautuminen moniammatil- liseen työskentelyyn ja ajalliset rajoitteet. Kolmantena tekijänä on yhteistyöhön osaaottavien ammattilaisten persoonalliset tekijät, asenteet ja tavat olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa.
Neljäntenä eli viimeisenä tekijänä on ryhmän yhteinen historia, jolla on vaikutusta siihen, miten yhteistyö sujuu. (Kekoni ym. 2019, 20; Bronstein 2003, 302–304.)
3.4 Sosiaalityön tehtävät syöpäpotilaiden hoito- ja kuntoutusprosessissa
Syöpä on yleinen nimitys suurelle joukolle erilaisia sairauksia, jotka voivat alkaa melkein mistä tahansa kehon elimestä tai kudoksesta. Tällöin normaalista poikkeavat solut kasvavat hallitse- mattomasti ja leviävät ympäröiviin kudoksiin tai muihin elimiin. Syövän syyt, luonne ja ilme- neminen voivat olla hyvin toisistaan poikkeavia. Syöpä on maailmanlaajuisesti toiseksi yleisin kuolinsyy, arviolta 9,6 miljoonaa ihmistä kuoli syöpään vuonna 2018. (WHO 2020; Isola &
Kallioniemi 2013, 10.)
Syöpä on suomalaisten kansansairaus. Arviolta joka kolmas suomalainen sairastuu jossakin vaiheessa elämäänsä syöpään. Syöpätapausten määrä lisääntyy väestön ikääntyessä. Hoitomah- dollisuudet ovat parantuneet, joten suuri osa syöpään sairastuneista paranee kokonaan. Syöpä- kuolleisuus kuitenkin vaihtelee sen mukaan, minkä tyypin syöpä on kyseessä. Syöpä on vielä tälläkin hetkellä toiseksi yleisin kuolinsyy Suomessa, vaikka sairastuneiden ennuste on paran- tunut jatkuvasti. Vuonna 2017 syöpään sairastui yhteensä 34 261 ihmistä Suomessa, joista 17 887 oli miehiä ja 16 374 naisia. Samana vuonna syöpään kuoli 12 788 ihmistä. Vuoden 2017 lopussa yli 280 000 syöpään sairastunutta suomalaista oli elossa. Miehillä yleisin uusi syöpä vuonna 2017 oli eturauhassyöpä, naisilla taas rintasyöpä. Syövän hoidossa tärkeimmät käytössä olevat menetelmät ovat kirurginen hoito eli leikkaus, sädehoito, solunsalpaajat, hormonihoito ja biologinen hoito. (THL 2019b; Suomen Syöpärekisteri 2019, 2–3.)
Aulikki Kananoja (2017, 354–356) kirjoittaa, että terveyssosiaalityötä tehdään organisaatioissa, joissa ensisijainen tehtävä liittyy terveyteen ja sairauteen tarkoittaen sitä, että ihmisten elämän sosiaalinen ulottuvuus jää usein toiselle sijalle. Terveydenhuollon organisaatioiden työntekijät ovat pääosin muiden alojen ammattilaisia, ja terveydenhuollon sosiaalityöntekijän täytyykin itse hankkia työnsä kannalta välttämättömät tiedot myös muiden alojen tehtävistä. Eri tutki- muksissa on selvitetty, että sosiaalityöllä on vaihteleva asema terveydenhuollon organisaa- tioissa. Sosiaali- ja terveydenhuolto tekevät kuitenkin tiivistä yhteistyötä. Terveydenhuollossa tehtävä sosiaalityö on nykyään olennaisena osana potilaan hoito- ja kuntoutusprosessia. Laa- jimpana tehtäväalueena pidetään erikoissairaanhoitoa. (Kananoja 2017, 347–349.) Suurissa or- ganisaatioissa eri yksiköiden tavoitteet ja työtehtävät voivat vaihdella paljonkin. Sama koskee myös sosiaalityöntekijöitä, joiden tehtävänkuvat voivat tämän takia muotoutua varsin erilaisiksi sen mukaan, millaisessa yksikössä työtä tehdään. (Cowles 2003, 25.)
Erikoissairaanhoitoon kuuluviin keskeisiin tehtäväalueisiin kuuluu somaattisten sairauksien erikoisalat, lasten ja nuorten sairaudet sekä aikuis- ja nuorisopsykiatria. Terveyssosiaalityö on osa potilaan hoidon ja kuntoutuksen tehtäväaluetta, ja sen lähtökohtana on kokonaisnäkemyk- sen saaminen sairauden ja sosiaalisten tekijöiden yhteyksistä. Aikuisten parissa tehtävässä ter- veydenhuollon sosiaalityössä keskeisimpinä kysymyksinä ovat sairastuneen työkyvyn ja toi- mintakyvyn muutokset, asumisen ja arjen ongelmat sekä sairauteen sopeutuminen. (Kananoja 2017, 348–353).
Lääketieteellisestä näkökulmasta katsottuna ihanteena on se, että syöpään sairastunut kohda- taan mahdollisimman kokonaisvaltaisesti. Käytännössä kuitenkin lääketieteessä keskitytään suurelta osin syövän kliinisiin tutkimuksiin, oireisiin ja niiden hoitamiseen. Sosiaalityön näkö- kulmasta katsottuna sairastuminen on kriisi, jonka ajatellaan koskettavan sairastuneen lisäksi myös hänen läheisiään ja muuta elämää. (Holmberg 2014, 207–208.) Tutkimusten mukaan syöpä aiheuttaa potilaalle haasteellisia elämäntilanteita ja vaikuttaa jokapäiväisen elämän kaik- kiin osa-alueisiin: sosiaalisiin suhteisiin, työhön, rutiineihin, harrastuksiin sekä emotionaalisiin ja fyysisiin aspekteihin. Tutkimuksissa on myös todettu, että syövän todellinen vaikutus riippuu yksilön (potilaan) henkilökohtaisesta jaksamisesta, selviytymisominaisuuksista sekä muista elämän olosuhteista. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että aiemmat haasteet elämässä voivat auttaa sairastuneita jaksamaan elämistä syövän kanssa. (Holmberg 2019, 1–2; Idman & Aalberg 2013a, 860.)
Terveyssosiaalityössä tarvitaan työskentelyä syöpään sairastuneen lisäksi myös perheen ja mui- den läheisten kanssa (Kananoja 2017, 348). Mielenterveysongelmat, kuten masennus ja ahdis- tuneisuushäiriö, ovat yleisiä syöpään sairastuneilla. Traumaperäisen stressihäiriön oireita on todettu syöpää sairastavilla aikuisilla ja lapsilla sekä sairastuneiden lasten vanhemmilla. (Adler
& Page 2008, 3.) Myös Irja Idman ja Veikko Aalberg (2013a, 860) kirjoittavat, että tutkimuk- sissa on todettu kolmasosan syöpäpotilaista ja heidän läheisistään kärsivän jossain vaiheessa sairautta psyykkisistä oireista, jotka heikentävät toimintakykyä. Mikäli oireet ovat hoitamatto- mia, ne lisäävät kärsimystä, vaikeuttavat somaattisten hoitojen toteuttamista ja voivat myös vaikeuttaa hoitojen jälkeistä sosiaalista kuntoutumista.
Psykososiaalisessa hoidossa tavoitteena on potilaan ja hänen perheensä tukeminen elämäntilan- teessa, johon kuuluu syöpäsairaus ja sen tutkimukset, hoidot ja seurannat. Jos syöpäpotilaat kokevat hoitojärjestelyt turvallisina, potilasohjaus ja hoitoon perehdyttäminen on huolellista ja
potilaiden kohtelu kunnioittavaa ja ystävällistä, suurin osa potilaista selviytyy haasteellisistakin tilanteista itsekseen ja läheistensä tukemana. Osa potilaista kuitenkin tarvitsee erityistä tukea jo siihen, että vaativien hoitojen toteuttaminen on mahdollista. Syöpäsairaiden psykososiaalista selviytymistä vaikeuttavia sosiaalisia tekijöitä ovat huono sosioekonominen asema, riittämätön sosiaalinen tuki, työttömyys ja yksinäisyys (Idman & Aalberg 2013a, 860). Syöpähoitojen ai- kana potilaat voivat kokea yksinäisyyttä ja eristäytymistä läheisistään (Schapmire ym. 2012, 47).
Tutkimusten mukaan syöpää sairastavat arvostavat hoitohenkilökunnan toiveikasta ja kunnioit- tavaa asennetta sekä keskustelun mahdollisuutta (Schapmire ym. 2012, 48). Sosiaalityönteki- jöiltä syöpäsairaat toivovat erityisesti käytännön tukea ja apua arkielämän järjestämisessä. Ky- seisiin tukitoimiin kuuluvat muun muassa sosiaaliturvaan liittyvien asioiden, kuten sairauslo- mien ja kuntoutukseen liittyvien asioiden hoitaminen sekä asumiseen liittyvien ongelmien jär- jestely. (Idman & Aalberg 2013b, 860–861.) Psykososiaalisen tuen lisäksi taloudellinen tuki on merkittävä tuen tarve syöpäpotilaille ja heidän perheilleen, sillä taloudellinen tilanne voi huo- mattavasti heikentyä syöpään sairastumisen myötä (Syöpäjärjestöt 2017). Syöpäsäätiön (2016) mukaan syöpään sairastuneet hakevat yhä enemmän taloudellista tukea haasteellisen taloudel- lisen tilanteen vuoksi. Muita tuen tarpeita syöpäsairailla on muun muassa vertaistuen tarve, jota on tarjolla myös sairastuneiden läheisille (Syöpäjärjestöt 2020b).
4 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS
4.1 Tutkimustehtävä ja tutkimuskysymys
Tutkin asiakaslähtöisyyden kehittämistä terveydenhuollon moniammatillisessa yhteistyössä.
Kontekstina tutkimuksessa ovat syöpää sairastavat potilaat eli asiakaslähtöisyyden kehittämi- nen kohdistuu syöpäsairaisiin sekä heidän hoitoonsa ja palveluihinsa. Keräsin aineiston teke- mällä haastattelun. Haastateltavina minulla oli kaksi sosiaalityöntekijää sekä kolme sairaanhoi- tajaa, joista yksi antoi vastauksensa kirjallisena. Tutkielmassani on yksi tutkimuskysymys, jo- hon haen vastausta. Tutkimuskysymykseni on seuraava:
Miten asiakaslähtöisyyttä voidaan kehittää terveydenhuollon moniammatillisessa yhteistyössä?
- syöpäsairaat kontekstina.
4.2 Aineiston keruu
Tutkimukseni on kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus, jossa aineistonkeruumenetelmänä käytin haastattelua. Laadullinen tutkimus ymmärretään yksinkertaisemmillaan aineiston ja ana- lyysin muodon kuvaukseksi, joka ei ole numeraalista (Eskola & Suoranta 1998, 13). Tätä tut- kimusta varten keräsin aineiston haastattelumenetelmää käyttämällä. Haastattelin yhteensä viittä ihmistä yhdessä Suomen keskussairaalassa. Aineiston pohjalta tein analyysin tutkimastani aiheesta.
Laadullisessa tutkimuksessa tarkoituksena on pyrkiä tutkimaan kohdetta mahdollisimman ko- konaisvaltaisesti luonnollisissa, todellisissa tilanteissa. Siinä myös suositaan laadullisten meto- dien, kuten teemahaastattelun, osallistuvan havainnoinnin tai ryhmähaastattelun käyttöä aineis- ton hankinnassa. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2009, 161–162.) Tein tutkimukseni laadulli- selle tutkimukselle tyypillisesti haastatteluna. Haastattelun tein ryhmähaastatteluna ja haastat- telun tyyppinä käytin teemahaastattelua. Edellä mainituissa metodeissa tutkittavat saavat näkö- kulmansa esille ja äänensä kuuluville. Laadulliselle tutkimukselle ominaista on myös se, että tutkimuksen kohdejoukon valinta on tarkoituksenmukaista, ei satunnaista. (Hirsjärvi, Remes &
Sajavaara 2009, 163–164.) Näin oli myös tässä tutkimuksessa, jossa haastattelun kohdejoukkoa olivat sairaalan sosiaalityöntekijät ja sairaanhoitajat. Kohdejoukko valikoitui siis tarkoituksen- mukaisesti.
Aineiston tutkielmaani varten keräsin haastattelemalla erään Suomen keskussairaalan tervey- denhuollon sosiaalityöntekijöitä sekä syöpätautien poliklinikalla työskenteleviä sairaanhoitajia.
Alkuperäinen suunnitelmani oli haastatella ainoastaan sosiaalityöntekijöitä, mutta tutkimukseni moniammatillisen näkökulman vuoksi päädyin valitsemaan haastateltaviksi myös terveyden- huollon ammattilaisia. Näin ollen sain tutkittavasta aiheesta laajemman, monipuolisemman ja moniammatillisemman kuvan.
Haastattelu on tiedonhankinnan perusmuoto, joka on yksi yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen käytetyimpiä menetelmiä. Haastattelu on joustava menetelmä, joka sopii useanlaisiin tutkimus- tarkoituksiin. (Hirsjärvi & Hurme 2009, 11.) Valitsin haastattelun aineistonkeruumenetelmäksi jo tutkielmani suunnitteluvaiheen alkumetreillä oman kiinnostukseni perusteella. Olin halunnut kokeilla haastattelun tekemistä jo pidemmän aikaa, joten sen valinta aineistonkeruumenetel- mäksi oli lähestulkoon itsestäänselvyys. Haastattelussa tähdätään tiettyyn päämäärään eli haas- tattelija haluaa tietoa jostain asiasta. Haastattelu tehdään tutkijan aloitteesta ja haastattelutilan- teessa tutkija yleisesti ottaen ohjaa keskustelua tai vie keskustelua haluamiinsa puheenaiheisiin.
Muihin tiedonkeruumenetelmiin verraten haastattelun etuna voidaan pitää sitä, että siinä aineis- ton keruuta on mahdollista säädellä joustavasti tilanteen vaatimalla tavalla. Myös haastattelu- aiheiden järjestyksen muuttaminen on mahdollista. (Ruusuvuori & Tiittula 2017, 46–47; Hirs- järvi, Remes & Sajavaara 2009, 205.)
Haastattelun tein ryhmähaastatteluna ja haastattelun lajina käytin teemahaastattelua. Teema- haastattelu on puolistrukturoitu haastattelumenetelmä, joka on lomakehaastattelun ja avoimen haastattelun välimuoto. Teemahaastattelulle on ominaista, että haastattelun aihepiirit eli teemat on valittu etukäteen, mutta kysymyksillä ei ole tarkkaa muotoa ja järjestystä. Teemahaastatte- lutilanteessa on mahdollista tarkentaa ja syventää kysymyksiä haastateltavien vastauksiin pe- rustuen. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2009, 208; Tuomi & Sarajärvi 2018, 87–88.)
Haastatteluni teemat olivat seuraavat: 1) millaista on moniammatillinen yhteistyö sairaalassa?
2) miten asiakaslähtöisyys ilmenee ja toteutuu moniammatillisessa yhteistyössä? sekä 3) miten
asiakaslähtöisyyttä voitaisiin parantaa/kehittää terveydenhuollon moniammatillisessa yhteis- työssä? Haastatteluteemat olivat kaikille haastateltaville samat tehtyäni ryhmähaastattelun, jossa kaikki osallistujat olivat paikalla samaan aikaan. Yksi osallistujista antoi vastauksensa kirjallisena, sillä hän ei päässyt osallistumaan haastatteluun. Myös hänestä käytän tässä tutkiel- massa nimitystä haastateltava. Hänellä oli myös samat haastatteluteemat kuin muilla osallistu- jilla. Haastattelurunko on nähtävissä liitteessä 2. Tekemässäni haastattelussa oli myös piirteitä puolistrukturoidusta haastattelumenetelmästä, sillä kirjoitin haastattelurunkoon valmiiksi kysy- myksiä, joita esitin haastattelutilanteessa. Haastattelun kulku oli näin ollen helpompaa ja suju- vampaa ainakin minulle, kun ei tarvinnut miettiä koko ajan seuraavaa kysymystä. Puolistruk- turoidussa haastattelumenetelmässä kysymykset on laadittu jo etukäteen, mutta niiden paikkaa ja järjestystä voi vaihdella halutessaan (Hirsjärvi & Hurme 2009, 47).
Ryhmähaastattelussa on tarkoituksena keskustella tutkimuksen kohteena olevista asioista yh- dessä (Hirsjärvi & Hurme 2009, 61). Tein haastattelun ryhmähaastattelun muodossa, sillä se oli sopiva valinta moniammatilliseen tutkimukseeni. Pohdin myös yksilöhaastattelun ottamista ai- neistonkeruumenetelmäksi, mutta aiheeni moniammatillinen näkökulma sai minut valitsemaan ryhmähaastattelun. Mietin, että ryhmähaastattelu saisi haastateltavat pohtimaan tutkimusaihetta omien ajatustensa ja näkökulmiensa lisäksi myös yhdessä. Tällöin keskustelu voisi herättää osallistujissa laajempia ja monipuolisempia ajatuksia heidän kuullessa myös toistensa ajatukset ja näkökulmat. Jari Eskola ja Juha Suoranta (1998, 95) kirjoittavat, että ryhmähaastattelussa haastateltavat saavat tukea toinen toisistaan, ja tietoa voidaan saada tavallista enemmän osallis- tujien yhdessä muistellessa, tukiessa ja rohkaistessa toisiaan. Ryhmähaastattelutilanne sai tut- kimukseeni osallistujat pohtimaan asioita yhdessä ja täydentämään toistensa vastauksia, vaikka jokaisella heillä olikin omat mielipiteensä, ajatuksensa ja näkökulmansa haastattelussa keskus- teltuihin asioihin.
Ryhmähaastattelussa haastattelija käy keskustelua samanaikaisesti useiden haastateltavien kanssa, mutta esittää välillä kysymyksiä myös yksittäisille ryhmän jäsenille (Hirsjärvi & Hurme 2009, 61). Toimin haastattelutilanteessa edellä mainitulla tavalla niin, että esitin kysymyksiä kaikille haastatteluun osallistujille, joihin he vastasivat vuorotellen. Osallistujat vastasivat ky- symyksiin välillä laajemmin, välillä taas suppeammin. Kysyin osallistujilta myös tarkentavia kysymyksiä. Kaksi ensimmäistä teemaa kävimme läpi vapaamuotoisesti ja keskustelunomai- sesti. Kolmannessa teemassa halusin kaikkien osallistujien vastaavan kaikkiin kysymyksiin,
