TULEVAISUUS, SUUNNISTAJAT JA FILOSOFISET KARTAT
Tulevaisuutta voidaan tutkia ja siihen voidaan yrittää nähdä monin tavoin, mutta tulevai- suuden "ennustamiseen" tus- kin on syytä liiaksi luottaa. En- nustamisella voi olla käyttöä eräiden alojen, esimerkiksi ta- loustieteen, spesifeissä ongel- missa, mutta niissä suurissa ky- symyksissä, joita tulevaisuu- teen katselevina ihmisinä koh- taamme, se ei meitä juuri auta.
Lisäksi tulevan ennustamiseen liittyy, kuten Eino Kailal on koettanut osoittaa, vakavia kä- sitteellisiä ongelmia.
Ennustamisen sijasta mei- dän pitäisi pyrkiä sellaiseen
"suunnistusyritykseen",2 joka ottaa kokonaisvaltaisesti huo- mioon inhimillisen tilamme, historiamme ja mahdollisuu- temme. Tulevaisuuteen suun- nistautuminen on sekä vaati- mattomampaa että kunnianhi- moisempaa kuin tulevan en- nustaminen: se ei pyri "näke- mään", kuinka meille käy, mutta se on samalla — parhaim- millaan — ihmisluonnon filoso- fista analyysia, syvimpien pul- miemme pohdintaa. Rehelli- nen suunnistusyritys ei sanele valmiita ratkaisuja, vaan ver- tailee nöyrästi erilaisten vaih- toehtojemme, meille mahdol- listen maailmojen, hyvyyttä ja rationaalisuutta. Tulevaisuu- teen suunnistaminen on filo- sofiaa, pelkkä ennustaminen ei. Ne tulevaisuuden ongel- mat, joihin suunnistusyrityk- seen ryhtyvä tarttuu, ovat aito- ja filosofisia ongelmia, ja kart- tana voidaan käyttää filosofian perinnettä.
Tulevaisuusnäkymät jae- taan usein optimistisiin ja pes- simistisiin. Optimisti uskoo hyvään huomiseen, useimmi- ten sellaiseen, jossa ihmiskun- ta vielä jollakin keinolla selviy- tyy vaikeuksistaan ja pystyy
esimerkiksi "kestävään kehi- tykseen".3 Optimismi voi olla myös tuonpuoleista, uskon- nollista. Vain harva kuitenkaan enää uskoo perinteisten pelas- tususkontojen aukottomaan optimismiin. Pessimistit näke- vät tulevaisuutemme lohdut- tomana tai ainakin epämiellyt- tävänä. Eikä pessimismiin tai- puminen ole kovin vaikeaa:
mahdollisia maailmanloppuja on enemmän kuin jaksamme kuvitella. Pessimismi tuntuu oikeutetulta, sillä joskus jokai- nen uusi päivä näyttää vain synkentävän selviytymismah- dollisuuksiamme.
Silmäilen tässä esseessä kahta kovin erilaista suunnis- tusyritystä, joista toinen on pessimistinen, toinen optimis- tinen: akateemikko Georg Henrik von Wrightin kulttuuri- pessimismiä ja amerikkalaisen.
filosofin William Jamesin opti- mistista, uskonnollissävyistä pragmatismia. Lopuksi poh- din, täytyykö optimistinen ja pessimistinen suunnistusyri- tys välttämättä asettaa toisten- sa vastakohdiksi.
G. H. von Wright nimittää vielä 1987 pessimismin sävyttämää asennettaan " tunnustukseksi, että järki voi olla ihmiskunnan toivo".4 Myöhemmin hän ker- too luopuneensa tästäkin opti- mismin rippeestä5 ja pitää
"väärää optimismia" levotto- muutta herättävää pessimis- miäkin vahingollisempana.6
von Wrightin kulttuuripes- simismi perustuu tieteellisen rationaalisuuden historian ja tämän rationaalisuuden poh- jalle rakentuneen nyky-yhteis- kunnan tilan analyysiin. Tie- teen voittokulku on vienyt ih- misen suuriin menestyksiin, luonnon herraksi, mutta sen
synnyttämä teknologinen kult- tuuri uhkaa koko lajimme ja myös muiden lajien olemassa- oloa. Modernia yhteiskuntaam- me vaivaa "legitimaatiokriisi".
Ihmisjärki on syöksemässä it- sensä henkiseen — ja mahdolli- sesti fyysiseenkin — romahduk- seen. von Wright päättelee, että ainoa selviytymismahdol- lisuutemme on radikaali suun- nanmuutos, luopuminen jatku- vaan taloudelliseen kasvuun perustuvasta länsimaisesta elämäntavasta. Tämä vaatimus ei ole helppo, eikä se jätä meil- le kovin paljon toivoa.?
von Wrightin pessimismi on lopulta kosmisen syvää. Se ei tosin ole schopenhauerilais- ta metafyysistä pessimismiä, vaan empiiristä, yhteiskunnal- lisesta ja historiallisesta tarkas- telusta ponnistavaa. Se kasvaa miltei rajattomiin mittoihin, mutta synkimmilläänkään von Wright ei vaivu pessimismin metafysiikkaan, kuten Scho- penhauerin "sokean tahdon"
käsitteeseen nojaavassa filoso- fiassa näyttää tapahtuvan.8
Sen tunnustaminen, että ih- minen biologisena lajina vää- jäämättä kulkee kohti tuho- aan,9 ei ole lamauttavan loh- duttomuuden tarpeetonta ruokkimista eikä myöskään ih- misvihaa, johon monet ympä- ristökriisistä huolta kantavat, koko biosfäärin moraalista huomioon ottamista vaativat ekofilosofit ovat ajautuneet.
Pikemminkin se on humanis- mia, joka pyrkii mahdollisim- man rehellisesti ja illuusioihin sortumatta näkemään ihmisen osana pientä planeettaamme laajempia tapahtumia. Vaikka von Wright arvostelee ihmisen toimia, hän ei koskaan unoh- da ihmistä: "Toivoni, jos mi- nulla sitä on, kohdistuu siihen protestin joka nousee kehitys-
tä vastaan niin sanoakseni si- sältäpäin, siitä voimasta jota pidän myös nykyään vallitse- van suuntauksen vahvimpana pontimena, nimittäin ihmisen rationaalisesta taipumukses- ta. "10 Ihminen on viemässä it- seään tuhoon, mutta ainoa pe- lastuksen mahdollisuus, olipa se kuinka pieni tahansa, on von Wrightin mukaan ihmis- järjessä — ihmisessä itsessään, ei hänen ulkopuolellaan.
Juhani Pietarisen mukaan von Wright on "ehdollinen op- timisti". Toisin kuin "ehdoton optimisti", ehdollinen optimis- ti ei pidä' tuhoa mahdottoma- na, mutta hän uskoo, että voimme muuttaa vääristyneen kehityksen suunnan, jos niin haluamme ja jos kannamme tulevaisuudestamme vastuun.11 Pietarisen luonnehdintaan voi- taneen yhtyä: synkkäkin pessi- misti voi olla ehdollinen opti- misti, ellei hänen pessimismin- sä ole totaalista.
II
Vuonna 1910 kuollut William James eli yhteiskunnassa, jos- sa ei juuri tunnettu ekologisia ongelmia ja joka ei ollut joutu- nut nykyisenkaltaisten tuho- näkymien eteen. Vaikka hänen pragmatisminsa12 on suunnattu metafyysistä spekulointia vas- taan, hän suhtautuu tulevai- suuteen huomattavasti von Wrightiä "metafyysisemmin".
James korostaa Pragma- tism -teoksessaan (1907), että pragmatisti katselee tulevai- suuteen: jokaista väitettä tai hypoteesia, metafyysistäkin, tulee arvioida niiden käytän- nöllisten seurausten perus- teella, joihin se — tai sen usko- minen — tulevaisuudessa voi johtaa. Jamesin pragmatismis- sa totuus on toimivuutta tai hyödyllisyyttä, "hyvän laji".
Totuudet konstruoidaan inhi- millisessä praksiksessa ja vain tähän viittaavin toiminnallisin käsittein voidaan analysoida sen kielen (tai mielen) ja maail- man välillä vallitsevan korres- pondenssisuhteen merkitys, jota realistit perinteisesti totuus- teorialta vaativat.13 Itse todelli- suuskin on eräässä mielessä inhimillinen konstruktio, sillä
"paljasta todellisuutta" kaikista ihmisen kokemuksellisista ja käytännöllisistä päämääristä riippumattomana emme Jame- sin mukaan voitavoittaa.
Yksi Jamesin pragmatismin keskeisistä tavoitteista on us- konnollisen uskon oikeuttami- nen. James suhtautuu kriitti- sesti sekä uskonnon hylkää- viin materialisteihin että sellai- siin dogmaattisiin idealisteihin, jotka tekevät Jumalasta per- soonattoman, kaiken käsittä- vän "Absoluutin". Hänelle us- kontokin on ensisijaisesti ih- misen käytännöllistä toimin- taa14 ja myös sen teoreettista merkitystä täytyy tutkia konk- reettisen elämämme ja koke- mustemme kontekstissa. Hy- poteesi Jumalan olemassaolos- ta on merkityksellinen vain nii- den käytännöllisten seuraus- ten perusteella, joita sillä yksi- lön elämässä on. Jamesin mu- kaan jokainen on omalla riskil- lään episteemisesti oikeutettu uskomaan uskonnolliseen hy- poteesiin. Myös tieteellisen metodin kunnioittaminen pe- rustuu uskoon, ja joskus skep- tinen kannanotosta pidättymi- nen — esimerkiksi Jumalan ole- massaoloa ja universumin "nä- kymättömän moraalisen jär- jestyksen" toteutumista koske- vassa aidossa, pakottavassa valintatilanteessa — voi johtaa samaan negatiiviseen loppu- tulokseen kuin kielteinen kan- nanotto.15
Ihminen saattaa joskus voi- makkaan uskonsa avulla itse luoda uuden totuuden, tehdä hypoteesistaan toden. Esimer- kiksi hyppy kallionkielekkeel- tä toiselle turmiollisen kuilun yli voi onnistua vain, jos hyp- pääjä uskoo onnistumiseensa.
Samoin saattavat uskonnolli- set uskomukset Jamesin mu- kaan tulla aktiivisen uskon kautta tosiksi.16
James näkee tulevaisuuden avoimena, jatkuvasti kehitty- vänä ja ihmisen muokkaama- na. Yksilö on hänen filosofian- sa keskipisteessä: ihmisyksilö voi rakentaa todellisuutensa, mutta hänen täytyy luottaa ky- kyihinsä ja tulevaisuutta kos- keviin hypoteeseihinsa, olla valmis elämään niiden varassa
— silläkin uhalla, että hänen oma ainutkertainen elämänsä voi valua hukkaan, jos todeksi uskottu hypoteesi osoittautuu- kin epätodeksi. Jos uskallam- me astua "lopullisen evidens- sin" edelle, voimme katsella tulevaisuutta rajattoman opti- mistisesti.17 Kuitenkaan sitä ei voida dogmatisoida optimisti- seksi, sillä uskonnollinen hy- poteesi ei suinkaan ole tosi välttämättä, luovasta panok- sestamme riippumatta.
Jamesin optimismi saattaa vaikuttaa naiivilta. Hänen prag- matismiaan, erityisesti siihen liittyvää totuusteoriaa, on voi- makkaasti kritisoitu.18 On kui- tenkin ilmeistä, ettei James hy- väksynyt kevytmielistä "usko- koon jokainen mihin haluaa"
-relativismia. Hän ei ajatellut, että voimme muovata tulevai- suuden sellaiseksi kuin toivom- me.
Jamesin uskonnollisella op- timismilla on vahva humanisti- nen ulottuvuus, jota uskonto- kriitikon tai ateistinkaan ei pi- täisi aliarvioida. James riisuu
uskonnon — ja siten myös opti- misminsa — oikeuttamisen kai- kesta yli-inhimillisestä, palaut- taa sen inhimilliseen kokemi- seen, aitoon elämään. Hänen näkökulmastaan kysymys Ju- malan olemassaolosta kuuluu:
voimmeko me, ihmiset, uskol- lamme ja teoillamme rakentaa Jumalan? Jumala — jos hän on olemassa, rakennettavissa — on ihmisestä riippuvainen, osa sitä tulevaisuutta, jota inhimillises- tä perspektiivistä käsin luom- me. Jamesin pragmatismissa todellisuus, myös tuleva, on lä- pikotaisin inhimillinen: "The trail of the human serpent is...
over everything."19
III
Jamesin optimismi ja von Wrightin pessimismi ovat syn- tyneet hyvin erilaisissa maail- moissa ja kuvaavat hyvin eri- laisia maailmoja. Jamesin tule- vaisuus on viime kädessä us- konnollinen, mutta von Wright pidättyy uskonnollisista kan- nanotoista.20 James korostaa yksilön, uskomusten ja toimin- nan subjektin, tulevaisuutta, kun von Wright pohtii koko ihmiskunnan ja ihmisen luo- man kulttuurin huomispäivää.
James kehottaa kääntä- mään katseen idealistien ajat- tomasta, staattisesta maailmas- ta tulevaisuuden dynamiik- kaan. Menneisyys ei häntä kiinnosta, sillä hän on aktiivi- sen, eteenpäin pyrkivän ja uut- ta luovan ihmisyksilön ihan- teen lumoama.21 von Wright puolestaan kritisoi voimak- kaasti sellaista tulevaisuuteen säntäämistä, joka unohtaa menneisyyden opetukset. Hä- nen argumenttinsa painopiste on historiassa. Mutta hänelle- kin tulevaisuus näyttää olevan lopullinen maali, johon ihmi- sen tilan analyysin tulee joh-
taa. Menneisyys saa mielek- kyytensä tulevaisuuden odo- tuksessa. Tieteellisen rationaa- lisuuden historian tarkastele- minen on välttämätöntä, jotta ymmärtäisimme nykyisyyttäm- me ja tulevaisuutta, johon tämä historian tuottama nykyisyys voi meidät viedä.
Jamesin ja von Wrightin yh- distää humaani näkökulma tu- levaisuuteen. Tulevaisuus — olipa se valoisa tai synkkä — on perusedellytys sille, että voim- me katsella ympärillemme in- himillisesti. Maailman avoi- muus ja tulevan ehtymättö- myys tekevät todellisuudesta inhimillisen, eikä tässä ihmi- sen maailmassa mikään ole valmista. Tulevaisuus ja inhi- millisyys ovat toisistaan riip- puvaisia: maailma ilman ih- mistä, epäinhimillinen maail- ma, olisi maailma ilman tule- vaisuutta. Vaikka von Wrightin visiossa on monia synkkiä piir- teitä ja vaikkei hän Jamesin ta- paan ylistä yksilön aktiivisen toiminnan rajattomia mahdol- lisuuksia, hän ei myöskään ke- hota jättämään toimintaa ja alistumaan kaiken valtaavaan pessimismiin.22
Ehkei lopulta olekaan rat- kaisevaa, olemmeko optimis- teja vai pessimistejä. Tärkeäm- pää on pysyä ihmisinä ja koet- taa tulla vielä vähän inhimilli- semmiksi. Jamesin pragmatis- tisen optimismin tai von Wrightin humanistisen pessi- mismin totuutta ei voida osoit- taa — vaikka James vihjaakin, että pragmatistista totuuskäsi- tystä voidaan ehkä soveltaa pragmatismiin itseensä23 — mut- ta totuus ei ole näiden näke- mysten arvioinnin relevantein kriteeri. James saattaa näyttää jollekulle liian helpon optimis- min tien ja von Wrightin tinki- mättömyys vie kenties jonkun
herkän yksilön toivottomuu- teen ja perikatoon. Molemmat kuitenkin tarkastelevat paina- vasti ihmisen olemassaolon ehtoja ja ongelmia.
Sellaisessa humanistis-prag- matistisessa suhtautumisessa tulevaisuuteen (ja koko todel- lisuuteen), jota Jamesin ja von Wrightin ajatuksia muokaten haluan puolustaa, on ehkä hyppysellinen stoalaista tyynen järkähtämättömyyden ihan- netta, mutta kaikenlainen fata- lismi on sille vierasta. Meidän on syytä nähdä maailman an- kara avoimuus, se, että tulevai- suus saattaa tuoda paljon pa- haa tullessaan, ehkä enemmän kuin koskaan voimme kestää.
Tällainenkin tulevaisuus on uskallettava kohdata. Se, mitä von Wright kutsuu "vääräksi optimismiksi", on heikko — ja samalla heikkoudessaan hy- vin inhimillinen — yritys piilou- tua kovan huomisen ulottu- mattomiin. Osoittautuipa tule- vaisuus millaiseksi tahansa, emme voi sitä paeta: emme omaa, yksilöllistä tulevaisuut- tamme emmekä koko kulttuu- rin yhteistä, emme enää silloin, kun se jo on muuttunut nykyi- syydeksi. Voimme syyttää vain itseämme, jos maailmamme joskus on niin epäinhimillinen
— esimerkiksi Orwellin 1984:n tai Hwdeyn Brave New World -teoksen maailman kaltainen — ettemme enää edes näe sen pahuutta.
Yhdenkään ihmisen ei pi- täisi vapaaehtoisesti luopua tulevaisuudestaan, heittäytyä pelkkään epäinhimilliseen ajan virtaan. Jos maailma on muu- tettavissa, ihmisten täytyy se muuttaa. Olemassaolomme ydinkysymyksiä on arvioitava yhä uudelleen. Ne eivät katoa edes kulttuurimme "postmo- dernisoituessa", eivät, vaikka
"modernin projekti" todella olisi päättynyt. von Wright to- teaa, ettei hän usko "valoisaan tulevaisuuteen" eikä "vanhaan hyvään aikaan".24 Mutta jon- kinlaiseen tulevaisuuteen mei- dän täytyy uskoa, jos haluam- me jatkaa elämäämme. Jonkin- laista tulevaisuutta rakennam- me koko ajan. Optimismia ei pidä kritiikittä hyväksyä, mut- tei myöskään muitta mutkitta.
torjua. Tuskin kukaan kulttuu- ripessimisti haluaa johdattaa kulttuurinsa huonoista mah- dollisista maailmoista huo- noimpaan.
Sami Pihlström
v i i t t e et
1. Ks. dialogia "Nostradamus"
teokse'ssa Kaila 1943.
2. G.H. von Wright nimittää teostaan Tiede ja ihmisjärki (1987) "suunnistusyrityksek- si".
3. "Kestävän kehityksen" käsit- teen ongelmista ks. Niini- luoto 1993.
4. von Wright 1987, 143.
5. von Wright (1990, 224) kir- joittaa: "Den pessimism, som kom till uttryck i 'Ve- tenskapen och förnuftet', har med åren fördjupats hos mig. Jag kate inte längre be- känna mig till förnuftet som ett hopp för människan."
6. Mt., 224-225.
7. En ryhdy referoimaan von Wrightin tunnettuja ja paljon keskustelua herättäneitä ar- gumentteja kulttuuripessi- mismin puolesta. Teoksen Tiede ja ihmisjärki lisäksi ks. esseitä "Luonto, ihminen ja tieteellis-tekninen vallan- kumous" ja "Ihminen, tek- niikka ja tulevaisuus" (teok- sessa von Wright 1981) sekä esseitä "Kirja ja sen vastaan- otto", "Edistyksen myytti" ja.
"Tiede, järki ja arvo" (teok- sessa von Wright 1992). Vrt.
von Wright 1990. Ks. myös Pietarisen (1986) tulkintaa von Wrightin näkemyksistä.
Äskettäin von Wright (1993) on jälleen palannut näihin teemoihin huomiota herät- täneessä luennossaan "vii- meisistä ajoista".
8. Ks. Schopenhauer 1991. En toki väitä, että Schopen- hauerin pessimismi sellaise- naan välttämättä olisi "epä- humaania".
9. "Ihminen lajina sammuu varmasti joskus; tapahtuuko se muutaman sadantuhan- nen vuoden tai parin vuosi- sadan kuluessa, on kosmi- sessa perspektiivissä pelkkä hyppysellinen nuuskaa. Kun ajattelee, miten monia lajeja ihminen itse on nitistänyt, tällainen luonnon nemesis voi ehkä tuntua oikeutetul- ta." (von Wright 1987, 141.) 10.Mt., 142.
11.Pietarinen 1986, 135.
12.Ks. James 1907, 1909a, b, 1911. Pragmatismin tradi- tiosta yleisemmin ks. Niini- luoto 1986 ja Smith 1978.
13. Ks. varsinkin VI lukua "Prag- matism's Conception of Truth" teoksessa James 1907; vrt. James 1909a. Ks.
myös Smith 1978, luku 2;
1992, luku 2.
14.Ks. James 1902; vrt. VIII lu- kua "Pragmatism and Religi- on" teoksessa James 1907.
15.Ks. esseetä "The Will to Be- lieve" teoksessa James 1897.
16. James (mts., 61) huomaut- taa: "I confess that I do not see why the very existence of an invisible world may not in part depend on the per- sonal response which any one of us may make to the religious appeal. God him- self, in short, may draw vital strength and increase of very being from our fidelity."
17. Jamesin aktiivisesta tulevai- suususkosta ks. myös James 1909b (erityisesti VIII luku) ja 1911. Jamesin pragmatis- min dynaamisuuden ja pro- sessuaalisuuden relevanssia
teknologisen kulttuurimme ongelmien suhteen korostaa McDermott (1988).
18. Realistisesti asennoituneet filosofit ovat usein sivuutta- neet Jamesin pinnallisena populaariajattelijana, joka redusoi totuuden menestyk- seen ja toimintaan. Esimer- kiksi Bertrand Russellin (1908), "modernin projek- tiin" ja "edistykseen" kietou- tuneen analyyttisen filosofi- an suuren sankarin (vrt. von Wright 1992, 50-55), James- kritiikki on osaltaan hämär- tänyt Jamesin filosofian he- delmällisyyttä. Siinä proble- matiikassa, johon länsimai- sen "edistyksen" murros - myös analyyttisen filosofian sisällä - on kulttuurimme 1900-luvun loppupuolella vienyt, meillä voisi olla jota- kin opittavaa Jamesilta.
19james 1907, 64.
20.von Wright (1987, 59-60) tunnustautuu agnostikoksi, mutta huomauttaa, että kris- tinuskon murenemisen ai- heuttama arvotyhjiö on va- kava uhka länsimaisen ihmi- sen moraalille.
21.Amerikkalaisen pragmatis- min historioitsija John E.
Smith (1992) on korostanut, että temporaalisuuden, muu- toksen ja kehityksen dynaa- minen tematiikka on prag- matismin traditiossa äärim- mäisen keskeinen. Pragma- tistit ovat tyypillisesti "otta- neet ajan vakavasti" (ks.
Smith 1992, 3, 199).
22. von Wright (1990, 224) muis- tuttaa, että vaikka hänen toi- vonsa ihmisjärjen suhteen on mennyt, hän yhä lähipii- rissään painottaa järjen ja ra- tionaalisuuden tärkeyttä.
23.Ks. James 1909a, 107-108;
vrt. Smith 1978, 73-75.
24. von Wright 1992, 127.
KIRJALLISUUS
James, William (1897). The Will to Believe and OtherEssaysin Popular Philosophy. Long-
mans, Green, & Co. London, New York. 1907.
- (1902). The Varieties of Relig- ious Experience. New Ameri- can Library. New York. 1958.
- (1907). Pragmatism. A New Name for Some Old Ways of Thinking. Longmans, Green,
& Co., London, New York.
1908.
- (1909a). The Meaning of Truth. Harvard University Press. Cambridge, London.
1975.
- (1909b). A Pluralistic Universe. Harvard University Press. Cambridge, London.
1977.
- (1911). Some Problems of Philosophy. Harvard Univer- sity Press. Cambridge, Lon- don. 1979.
Kaila, Eino (1943) Syvähenkinen elämä. Keskusteluja viimeis- istä kysymyksistä. 3. painos.
Otava. Helsinki. 1986.
McDermott, John J. (1988). "A.
Relational World. The Signi- ficance of the Thought of Wil- liam James for Twentieth Century Culture". Teoksessa Venant Cauchy (toim.): Phil-
osophie et culture. Actes du XVIIe congres mondial de philosophie, vol. IV, 797-804.
Editions Montmorency.
Montreal.
Niiniluoto, Ilkka (1986). "Prag- matismi". Teoksessa Ilkka Niiniluoto & Esa Saarinen (toim.): Vuosisatamme filo- sofia, 40-73. WSOY. Porvoo.
- (1993). "Kestävä kehitys, tiede ja ympäristöetiikka". Teokses- sa Paul Collander et. al. (toim.):
Vastuulliseen teknologiaan, 59-76. Tekniikka elämää pal- velemaan, Helsinki.
Pietarinen, Juhani (1986). "Hu- manismi ja luonto". Teok- sessa Ilkka Niiniluoto &
Heikki Nyman (toim.): Tule- vaisuus. Juhlakirja akatee- mikko Georg Henrik von Wrightin 70-vuotispäivän 14.6.1986 kunniaksi, 118- 139. Otava. Helsinki.
Russell, Bertrand (1908). "Wil- liam James's Conception of Truth". Teoksessa Doris Olin (toim.): WilliamJames: Prag- matism. In Focus, 196-211.
Routledge. London, New York. 1992.
Schopenhauer, Arthur (1991).
Pessimistin elämänviisaus.
Suom. Sirkka Salomaa. 5.
painos. WSOY. Porvoo.
Smith, John E. (1978) Purpose and Thought: The Meaning of Pragmatism. Yale Univer- sity Press, New Haven.
- (1992). America's Philosophi- cal Vision. The University of Chicago Press. Chicago, Lon- don.
von Wright, Georg Henrik (1981). Humanismi elämän- asenteena. Suom. Kai Kaila.
(Alkuteos: Humanismen som livshållning.) Otava.
Helsinki. 1987.
- (1987). Tiede ja ihmisjärki.
Suunnistusyritys. Suom.
Anto Leikola. (Alkuteos:
Vetenskapen och förnuftet.
Ett försök till orientering, 1986.) Otava. Helsinki.
- (1990). "Postscriptum". Nya Argus 83,221-225.
- (1992). Minervan .pöllö. Es- seitä vuosilta 1987-1991.
Otava. Helsinki.
- (1993). "Viimeisistä ajoista.
Ajatusleikki." Yliopisto 41:24, 4-15.
