1/2017 niin & näin 127
”
Melkein kaikki taudit ilmenevät jatkumoina”, toteaa lääketieteen etiikan dosentti Pekka Lou-hiala.Lääketieteentehtäväksi jääpystyttää terveen ja sairaanvälinenrajapyykki siihen kohtaan, missä sairauden puolella olevat ih-miset hyötyvät tämänhetkisistä hoidoista. Rajapyykkiä siirrellään uudelleen ja uudelleen lääketieteellisen tiedonmuuttuessa. Tämä pätee sekä diabetekseen että harhaluu-loisuushäiriöön. Jatkumolla ovat tällöin verensokeriarvot tai harhaluuloiset uskomukset.Esimerkkejä terveen ja sairaan vaikeasta erotte-lusta esiteltiin Suomen lääketieteen filosofian seuran ja Suomen Lääkintäoikeuden ja -etiikan Seuran yhteisessä seminaarissa ”Kuka on terve – kuka on sairas?” mar-raskuussa Tieteiden talolla Helsingissä. Onko ”pitkäai-kaisterve” poikkeus väestössä? Mikä on intersukupuoli-suuden määritelmä, miten sitä tulisi hoitaa vai tuleekositä ylipäätään hoitaa? Minkälainen sairaus on ympäris-töyliherkkyys? Mikä on psykoosin määritelmä? Terveyden ja sairauden rajanmääritys ei ole vain mie-lenkiintoinen filosofinen kysymys, vaan sillä on mer-kittäviä seurauksia ihmisten arkielämään. Onko rikok-sentekijä syyntakeeton? Kuka saa sosiaalitukia? Onko diagnoosi ihmisen identiteetille helpottava vai leimaava? Määritelmä on lisäksi arvovalinta, joka muuttuu his-torian saatossa. Esimerkiksi intersukupuolisuus ei ollut suuri on-gelma 1700-luvulla, esitelmöi lääketieteen etiikan do-sentti Ritva Halila. Ajan kuluessa asenteet kuitenkin muuttuivat, ja 1950-luvulla aloitettiin vastasyntyneiden korjausleikkaukset. Suhtautuminen intersukupuoli-suuteen sairautena on kytköksissä käsityksiin lapsen ke-hityksestä: jos lapsi nähdään ”tyhjänä tauluna”, voidaan sukupuoli kasvattaa lapseen. Myös 1950-luvulle tyy-pillinen homoseksuaalisuuden pelko vaikutti asiaan, ja intersukupuolisuus pelkistettiin lääketieteelliseksi on-gelmaksi, joka voitin leikkauksella ja kasvatuksella rat-kaista. Homoseksuaalisuus on kaikille tuttu esimerkki tautiluokituksesta, jota ei enää tunneta. Jossain vaiheessa historiaa sekä sukupuolityypillinen sukuelinten anatomia että heteroseksuaalisuus nähtiin välttämättöminä ominai-suuksina terveelle ihmiselle.Lääketieteen opiskelijoille tehdyssä kokeessa paljastui, että opetuksen näkökulma vaikuttaa hoitopäätökseen. Opiskelijat jaettiin kahteen ryhmään, joille näytettiin erilaiset opetusvideot intersukupuolisuudesta. Toinen ryhmä näki biologisesti suuntautuneen videon ja toinen psykologisesti suuntautuneen videon. Tämän jälkeen kysyttiin opiskelijoiden mielipidettä intersukupuolisten lasten leikkauksiin. Kuten arvata saattaa, leikkaukseen suhtauduttiinmyönteisemminbiologiapainotteisen videon ryhmässä. Tulevien lääkäreiden asenteisiin on siisSusanna Lankinen Ter vey den ja sairauden rajalla Tautiluokitusten v aikutukset otteita ajasta
Damage. Social Inequalities in a Global Age (2011), jotka eivät ole vain otsikoidensa puolesta säväyttäviä.Bauman oli pikemminkin sosiologisesti ajatteleva kir-joittaja kuin akateeminen professori. Hän ei rakentanut yleistä yhteiskuntateoriaa tai menetelmää, joka siirtyisi opetuksessa siististi paketoituna seuraaville sukupolville, mutta hän tarjoaa ajattelun tyylin tai tutkimuksellisen orientaation tarkasteltaviin ilmiöihin. Hän arvosti sitä, että asioille osattiin antaa uusia, raikkaita näkökulmia akatee-misista konventioista riippumatta. Ehkä siksi hän myös totesi, ettei pahemmin arvosta vertaisarviointikäytäntöjä. Baumanin työtä ei voi kuvata epäakateemiseksi, mutta on painotettava hänen toimintaansa yhteiskunnallisena kommentaattorina ja keskustelijana. Hän kirjoitti aktiivi-sesti laajalevikkisiin lehtiin ja antoi lukuisia haastatteluja. Hän kirjoitti tavalliselle lukijalle, mutta ei yksinkertaisesti. Hän ei piiloutunut tutkijan oletetun neutraaliuden taakse, mutta hän ei myöskään esittänyt yhteiskunta-analyysista irrallisia moraalisaarnoja. Hän ei väittänyt tietävänsä to-tuutta, mutta piti tutkijan vastuuna käsitellä vaikeitaasioita, jotta maailma muuttuisi parempaan suuntaan.Yksi Leedsissä työskentelevä tuttavani kommentoiuutista Baumanin kuolemasta toteamalla, että toivoo elä-vänsä yhtä vanhaksi. Hän lisäsi, että toivoo pääkoppansa olevan silloin edes puoliksi yhtä terävä kuin Baumanilla viimeisinä elinviikkoinaan. Käypä toive, mutta monille riittää, että edes jossain vaiheessa osaisi analysoida yksit-täisiä, irrallisilta näyttäviä ilmiöitä, tapahtumia ja koke-muksia laajoissa riippuvuussuhteiden verkostoissa yhtä oivaltavasti kuin Bauman.Itse en koskaan keskustellut Baumanin kanssa. Näin hänet kerran Leedsin yliopiston kampuksella vuonna 2010, kun kävelin lounaalta takaisin työhuoneeseeni. Hiljensin vauhtia ja mietin, kävisinkö tervehtimässä penkillä yksin is-tuvaa professoria, jolla on ollut kiistaton vaikutus omaan ajat-teluuni. Hetken mietittyäni jatkoin kävelyäni pysähtymättä.128 niin & näin 1/2017
”Lääkärin tehtävä on ottaa todesta potilaan oireet ja kärsimys.”
otteita ajasta
mahdollista vaikuttaa. Lääketieteen opetus ei voi olla koskaan täysin neutraalia sukupuoleen liittyvissä kysymyksissä, minkä olen itsekin huomannut. Ainakin Tampereen yliopistossa nykyopetus patistaa opiskelijoita miettimään suhtautu- mista vaikkapa transsukupuolisiin ja aborttiin.
Neurologian erikoislääkäri Markku Sainion esitelmä ympäris- töherkkyydestä sai pohtimaan bio- logisesti uskottavan mekaanisen se- lityksen ja potilaan kokemuksen ris- tiriitaa. Lääkärin vähättelevä asenne saattaa jopa pahentaa sairauden oireita. Niinpä lääkärin hienotun- teisuus ja hoitosuunnitelman teke- minen yhteistyössä potilaan kanssa korostuu. Sairauden mekanismeista kiistely ei johda hyvään lopputu- lokseen vaan pahimmillaan edistää vaihtoehtohoitoihin siirtymistä.
Lääketieteen filosofian keskus- teluissa on tapana erottaa toisistaan
”tauti” (disease) ja ”sairaus” (illness).
Yleensä ajatellaan, että sairaus on ih- misen subjektiivinen olotila ja tauti enemmän tai vähemmän objektiivi- sesti havaittava kategoria. Tauti on se, mitä luokitellaan. Ihmisellä voi olla jokin tauti, vaikka hän ei ole sairas. Käytännössä nämä käsitteet menevät jatkuvasti päällekkäin. Täs- säkin puhutaan sairaudesta ja tervey- destä, vaikka keskustelu koskee peri- aatteessa enemmän tautiluokituksia ja terveyttä.
Valtiotieteiden tohtori Lotta Hautamäen psykiatrian tieteensosio- logian esitelmässä kävi ilmi, että tau- tiluokitukset eivät useinkaan vastaa lääkärien kohtaamien potilaiden oi- reita. Tämä voi haitata sairauksista tehtävää perustutkimusta, mikäli niissä edetään tautiluokitus edellä.
Lisäksi diagnoosien tekeminen ja hoidosta päättäminen hankaloituvat.
Tämä pätee taatusti myös muilla erikoisaloilla. Lääketieteellinen tut- kimus kärsii, jos vaaditaan näyttöön perustuvaa tutkimusta samaan aikaan, kun tutkimuksen lähtökohta on valmiissa luokituksissa.
Tautiluokitus voidaan nähdä kommunikaationa lääkärin ja po- tilaan välillä, erityisesti tapauksissa, joissa potilaan haastattelu on ensi- sijainen tutkimusmuoto. Potilas on samaan aikaan sekä tutkimuskohde ja hoidon kohde että koko järjes- telmän loppukäyttäjä.
Kliininen todellisuus on useissa tapauksissa paljon monimutkai- sempi kuin tautiluokitukset antavat ymmärtää. Sen pahempi todellisuu- delle?
Tautiluokitukset saavat myös osansa poliittisesta lobbauksesta: Yh- dysvalloissa Vietnam-veteraanien jär- jestöt ajoivat onnistuneesti trauma- peräisen häiriön (post-traumatic stress disorder) lisäystä DSM-manuaaliin (Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders) ja paransivat näin veteraanien tukijärjestelmää. Suo- messa potilasjärjestöt ajavat tällä het- kellä erilaisiin ympäristöherkkyyksiin liittyviä tautiluokituksia.
Lääkärin tehtävä on ottaa to- desta potilaan oireet ja kärsimys. On kuitenkin tapauksia, kuten ympäris- töherkkyys ja muut toiminnalliset häiriöt, jotka eivät asetu selvärajai- selle terveys–sairaus-akselille. Oireet voidaan todeta, mutta niiden aiheut- tajaa ei löydetä.
