• Ei tuloksia

Sosiaalipsykologian suunnannäyttäjistä apu aikuiskasvatuksen kriisiin? näkymä

N/A
N/A
Info
Lataa
Protected

Academic year: 2022

Jaa "Sosiaalipsykologian suunnannäyttäjistä apu aikuiskasvatuksen kriisiin? näkymä"

Copied!
3
0
0

Kokoteksti

(1)

AIKUISKASVATUS 2/2002

155

Onko aikuiskasvatustiede kriisissä? Mielestäni on. Kriisi näkyy oppivan organisaation ideologian hyväksymisenä sekä perusteettomana työssä oppimisen ihailuna – liturgi- sia lausumia kriittisen reflekti- on tärkeydestä toistellaan mantran lailla. Soveltavaa tut- kimusta tehdään kritiikittö- mästi hymistellen ja lähtökoh- taisesti siten, että tilaaja eli ra- hoittaja on aina oikeassa. Jos rahoittaja kannattaa oppivan organisaation ideologiaa tai työssä oppimista koulutuksen menetelmänä, kannattavat nii- tä myös ”rinta rottingilla pai- kalle pyyhältävät kirkasotsai- sesti seteliselkärankaiset ai- kuiskasvatustieteilijätkin“.

Käsittelen ensiksi nämä kriisin ilmentymät ja siirryn vasta sen jälkeen itse teoksen arvioin- tiin. Tällainen käsittelytapa vastaa nimittäin parhaiten teoksen lukemisen prosessiani.

Pilkkakirves heilumaan!

Isä Työnantaja on aikuiskasva- tustieteessä määritelmällisesti aina oikeassa. Työelämään kohdistunut aikuiskasvatustie- teellinen tutkimus on oivalta- vasti kyennyt sivuuttamaan merkittävät ihmistieteelliset kysymykset vetoamalla oppi- van organisaation ideologiaan ja ihmiskuvaan. Sopiva sosiaa- lisuus ja pyyteetön uhrautu-

Sosiaalipsykologian suunnannäyttäjistä apu aikuiskasvatustieteen kriisiin?

Vilma Hänninen, Jukka Partanen ja Oili-Helena Ylijoki (toim. 2001).

S o s i a a l i p s y k o l o g i a n s u u n n a n n ä y t t ä j i ä . Tampere. VASTAPAINO

vaisuus ovat oppivan organi- saation malleissa toivottuja hyvän työntekijän ominai- suuksia. Kuitenkin samanai- kaisesti oppivan organisaation ihmiskäsitys on toiselta puo- len myös yksilöllisyyttä koros- tava. Ihminen on, tai hänen ainakin pitäisi olla tietoinen ja tavoitteellinen, aktiivinen ja innostunut, elämän projek- teiksi kokeva ja ongelmat haasteiksi mieltävä, suorituk- sia korostava ja itsensä omasta onnistumisestaan – tai varsin- kin epäonnistumisestaan – vastuullistava.

Oppivan organisaation ihmisihanne on siis ylideter- minoitunut siinä mielessä, että ihmiseltä saatetaan odot- taa ylipäätään liiaksi ominai- suuksia, jotka osittain ovat vaikeasti yhteensopivia. Hy- vältä työntekijältä odotettavat psykologiset ominaisuudet eivät ole vähäisiä. Niiden li- säksi toivotaan sellaisia sosiaa- lisia ominaisuuksia, jotka vai- kuttavat olevan ristiriidassa odotettavien psykologisten ominaisuuksien kanssa. ’Tii- min eteen työskentelevä, or- ganisaatioon voimakkaasti si- toutuva, tavoitteellinen, suo- ritushakuinen ja itsensä epä- onnistumisistaan vastuullistava yksilö’ – eikö samankaltainen ideologia kajahtanut Neuvos- toliitossa 1930-luvulla Stali- nin toteuttamassa neuvosto- ihmisen kasvatusprojektissa?

Olisiko kenties kriittisen or- ganisaatiososiologian jo aika rinnastaa Isä Aurinkoisen van- kileirit oppivaan organisaati- oon?

”Ulos projekteihin oppimaan” -tyyppinen peda- gogiikka on ajan henki. Työs- sä oppiminen vaikuttaa ole- van viisasten kivi, jonka avul- la opetuksen pulmat ratkais- taan. Sensitaatio, habituaatio, klassinen ehdollistuminen ja välineellinen oppiminen ovat edelleen olemassa olevia op- pimisen teorioita. Sensitaati- on ja habituaation avulla kye- tään ymmärtämään ja selittä- mään, miten ihminen oppii uudessa työympäristössä sel- viämään, jäsentämään, siivi- löimään ja valikoimaan ärsy- ketulvan havainnoiksi. Klassi- sen ehdollistumisen avulla se- litetään vallan toimivasti esi- merkiksi työtyytyväisyyden elimistöllinen puoli. Jos työntekijälle tulee etova olo heti, kun hän tarttuu työ- paikkansa ovenripaan, on tuo tunne kenties työssä oppimi- sen tulosta? Välineellisen op- pimisen avulla voidaan ym- märtää paitsi yksittäisten ope- raatioiden oppiminen, niin myös tilannekohtaisesti yleis- tettävien persoonallisten omi- naisuuksien tason muutos.

Aloitteellisuus ja sinnikkyys ovat hyvältä työvoimalta odo- tettavia persoonallisia ominai- suuksia, joiden tasoon voi- daan oppimiskokemusten avulla vaikuttaa.

Työssä oppiminen on pääasiallisesti hahmotettu myönteiseksi oppimiseksi, jossa yksilö kriittisesti reflek- toi kokemuksiaan ja oppimi- siaan. Tärkeä ja arvokas tutki- muskohde tuokin; samalla kuitenkin itse oppimisen val-

(2)

156

AIKUISKASVATUS 2/2002 tavirta on kadonnut näkyvistä.

Työssä oppimisen pedagogii- kassa ei liioin ole pohdittu psykologian emeritusprofes- sori Yrjö-Paavo Häyrysen ai- koinaan tekemää kysymystä,

”opitaanko kaaosteorian pe- rusteet parhaiten elämällä kaa- oksessa”. On vallan mahdollis- ta, että kaaoksessa opitaan vain temput, joiden avulla kaaoksessa selviydytään. Näp- pärät pikku temput kääntyvät pikaisesti ammattilaisuuden kehittymisen esteiksi.

Vilma Hännisen, Jukka Partasen ja Oili-Helena Ylijo- en toimittama teos on synty- nyt luentosarjan oheistuottee- na. Eri sosiaalipsykologit ker- toivat mieliteoreetikostaan, hänen tutkimuksistaan, elä- mästään ja mielenlaadustaan.

Näin teokseen on valikoitu- nut esiteltäväksi yhteensä 17 sosiaalipsykologian suunnan- näyttäjää. Heistä vain yksi on nainen, joten kirjan työnime- nä pitkään käytetty ”Ukkogal- leria”-nimitys oli paitsi haus- ka, niin myös osuva.

Kirja koostuu neljästä osasta. Ensimmäisessä osassa esitellään jykevät klassikot Darwin, Freud, Mead, Vy- gotski ja Lewin. Jykevien klassikoiden esittely oli naut- tivaa luettavaa. Klassikot itses- sään rupesivat elämään mie- lessäni; artikkelien myötä he piirtyivät myös tiettyä histo- riallista aikaa eläneinä ihmisi- nä esiin.

Muissa teoksen osissa ei enää noudateta kronologis- ta järjestystä vaan artikkelit on koottu teemoittain. Toisessa osassa tarkastellaan psyykkisiä prosesseja sosiaalisesta näkö- kulmasta. Esiteltäviksi teoree- tikoiksi on valittu havaitse-

mista tutkinut Gibson, oppi- misprosesseja tarkastellut Bate- son, moraalista päättelyä tut- kinut Kohlberg ja emootio- tutkijana kunnostautunut, uk- kogalleriaan kuulumaton Arlie Hochschild.

Aikuiskasvatus-

tieteellisessä työssä oppimisen pedagogiikassa ovat havaitse- misprosessien lainalaisuudet jääneet hätkähdyttävän tunte- mattomaksi. Nykyaikaisessa li- turgiassa puhutaan huippu- suorituksista ja huippuosaa- misesta. Tällöin unohdetaan, että huippuosaamista ilmaise- va suoritus alkaa jo ympäris- tön ärsyketulvan käsittelystä – näennäisestä kaaoksesta kye- tään hahmottamaan oleellisin suoritukseen liittyvä tai sii- hen vaikuttava syvärakenne.

Kyse on havaintopsykologi- sesta hahmontunnistuksesta ja affordanssien havaitsemisesta.

Gibsonin havaintopsykologia avaa aikuiskasvatustieteilijälle oven kiinnostavaan maail- maan: hahmontunnistuksen ja affordanssien kytkeminen op- pimistapahtumaan voisi viedä oppimispsykologista tutki- musta eteenpäin.

Gregory Bateson tunnetaan aikuiskasvatustie- teessä, joten häntä ei tarvitse esitellä. Kohlbergin ja Hoch- schildin tutkimuksista aukeaa aikuiskasvatustieteelliseen tut- kimukseen kiinnostavia kysy- myksiä, jotka ovat aidosti kriittisiä. Artikkeleiden poh- jalta herää kysymään, josko oppivan organisaation ide- ologia vaatii moraalisen päät- telyn heikentämistä: palautu- mista lapsenomaiseen ”aina valmis kiltti partiolainen pyy- teettömästi auttamaan” -ajat- teluun.

Entäpä tunnepolitiikka?

Oppivan organisaation litur- giassa vedotaan sosiaalisiin roolinottoemootioihin. Hä- peän välttäminen ja kasvojen säilyttäminen suuntaavat ih- misten käyttäytymistä arjessa ja valintatilanteissa. ”Erityises- ti oman yhteisönsä pettämi- nen on ollut suurimpia synte- jä ihmislajin historiassa. Ja evoluutioympäristössä (suku- laiset ja ystävät) yhteisön ul- kopuolelle joutuminen on tiennyt yksilön tuhoa. Siksi ihmisellä on kova, välillä lähes ahdistava taipumus peilata jat- kuvasti hyväksytyksi tulemis- taan ja yrittää välttää lievem- män nolostumisen tai voi- makkaamman häpeän riskin sisältäviä tilanteita. Häpeä on tunne, joka on kehittynyt pi- tämään yksilöt moraalisina ja solidaarisina, perusasioiden suhteen konformistisina yh- teisönsä jäseninä.” (Tuohinen 2000,254).

Tiimiinsä sopeutunut työntekijä saattaa esimerkiksi todeta: Minun oli tuettava häntä tiimimme kasvojen säi- lyttämiseksi, vaikka en kyke- nekään pitämään hänen toi- mintaansa kaikilta osin moraa- lisesti hyväksyttävänä. Tuossa lauseessaan sitoutunut työnte- kijä perustelee kantaansa sosi- aalisiin roolinottoemootioi- hin vedoten (mitä muut ajat- televat minusta/meistä, jos emme toimi sopivalla tavalla).

Velvollisuus käy selvästi ylitse moraalin. Vastaavasti surulli- sen kuuluisissa Lahden maail- manmestaruushiihdoissa 2001 suomalaishiihtäjät kunnostau- tuivat kiellettyjen aineiden käytössä ja toistuvassa päin naamaa valehtelussa. Huippu- hiihtäjä väitti tiedotustilai- suudessa puhuvansa totta, koska on rehti jätkä. Muuta- K I R J A - A R V I O I T A

(3)

AIKUISKASVATUS 2/2002

157

mia viikkoja myöhemmin sa- mainen hiihtäjä totesi valeh- delleensa, jotta kaverit eli muut kiellettyjen aineiden käyttäjät eivät paljastuisi. Suo- men kansalle voidaan valeh- della, kunhan kunnia kaverei- den silmissä säilyy. Kunnia ja häpeä asettuvat kummassakin esimerkissä moraalisen päätte- lyn reunaehdoiksi, rajoiksi.

Toivottavasti esimerkit osoittavat, että sosiaalisten roolinottoemootioiden hyö- dyntämisessä on kyse erittäin vakavasta asiasta. Oppivan or- ganisaation ideologia raken- tuu niiden varaan: Ansaitse jatkuvasti paikkasi positiivi- sessa ryhmässämme äläkä va- hingossakaan epäile Isä Työn- antajaa. Kuulut joukkoon jos olet kuin me ja annat kaikkesi meidän eteen. Aikuiskasvatus- tieteessäkin olisi eettisen ja moraalisen pohdinnan paikka.

Olisi pohdittava, miksi olisi oikeus vaatia ihmisiltä tiettyjä emootioita, asenteita ja arvo- ja. Miksi ei pelkkä hyvä työ- suoritus muka riitä? Milloin ja miksi olemme luopuneet pe- rinteisistä arvoistamme, valis- tuksen, sivistyksen, tiedon ja yksilön itseisarvoisen merki- tyksen korostamisesta? Vai olemmeko luopuneet? Tai- vutteleeko meitä raha vai onko foucault`lainen vallan tajuntateollisuus musertanut kykymme nähdä?

Kolmannessa osassa esitellään sosiaalipsykologisen tehtävänasettelun haastajat.

Heistä ainoastaan Harre on jollain tapaa aikuiskasvatustie- teellisen tutkimuksen tunte- ma. Sitä vastoin Moscovici, Gergen ja Billig ovat selvästi tuntemattomampia suuruuk- sia. Heihin kuitenkin kannat- taa paneutua. Kliseisen ratio-

nalistista visio-organisaatio- kulttuuri-julkilausumat -tyyp- pistä tilaustutkimusta on työ- elämän kenttä pullollaan. Sitä vastoin uudet ja vähän van- hemmatkin sosiaalipsykologi- an suuntaviivat tarjoavat ajat- telun aihetta. ”Miten saadaan ihmiset haluamaan oikeita asioita?“ -tyyppinen kysymys on kasvatuksen ja johtamisen ydinkysymyksiä. Kenties sosi- aalisten representaatioiden naturalisointi on organisaatio- kulttuurin säätelyn voimavara?

Neljännen osan

muodostavat vuorovaikutuk- sen tutkimukseen keskitty- neet Blumer, Goffman, Gar- finkel ja Sachs. Mitenkä näitä vuorovaikutustutkijoita ku- vaisi ja jäsentäisi? Diskurssi- tai keskusteluanalyysi ei enää ole aikuiskasvatuksen tutki- muksessa uusi asia. Goffma- nista ja Garfinkelistä kannattaa kuitenkin pitää ottaa vaari.

Aikuiskasvatustieteelliset tapa- ustutkimukset saattavat avau- tua dramaturgisesta näkökul- masta innovatiivisella tavalla.

Lisäksi tietty tapaus (ilmiö/

positio) edellyttää sitä kan- nattelevan järjestelmän, joka yleensä piiloutuu katseelta.

Ihmisten kyky nopeisiin tul- kintakehyksen vaihtoihin on myös hätkähdyttävä piirre:

miten työelämän ongelmati- lanteissa moraalinen päättely ja tulkintakehykset kytkeyty- vät toisiinsa, miten määritel- lään, ketkä kuuluvat meihin, jotka olemme oikeutettuja tasa-arvoiseen kohteluun, ja ketkä kuuluvat ”niihin”, joita käsitellään erilaisessa moraali- sessa koodistossa?

Teos on mielestäni hyvä. Varttunut tutkija saa sitä lukiessaan ahaa-elämyksiä sekä uusia, innovatiivisia empiiri-

sen tutkimuksen keinoin rat- kaistavissa olevia kysymyksiä.

Opintojaan aloittelevalle ai- kuiskasvatustieteen opiskeli- jalle se on hyvä teos opetelta- vaksi. Jos on sen kunnolla op- pinut, on astunut hyvän aske- leen sosiaalispsykologisten nä- kemysten poluilla. Samalla on kertynyt aimo annos myös psykologista, sosiologista ja metodologista ”massaa”. Teos ei kuitenkaan ole helppo. On lukijasta itsestään kiinni, jääkö se kuolleeksi sanaksi vai te- keekö siitä itselleen elävää sa- naa. Tämä edellyttää vaivannä- köä, sen kysymistä miten suunnannäyttäjän näkemykset näkyvät minun itseni arjessa. - Tekstin konkretisointi on lu- kijan vastuulla. Valo tuli siis affordanssina, tarjoutumana, mutta lukijan on itse työstet- tävä valo valaistumiseksi.

Lähteet

Tuohinen, T. 2000. Heinäsirkka vai muurahainen? Suomalaisen työha- lun psykologisilla juurilla. Teokses- sa Tommi Hoikkala ja J.P.Roos (toim).2000 -luvun elämä. Sosio- logisia teorioita vuosituhannen vaihteesta. Helsinki: Gaudea- mus,238-266.

Juha Varila

Viittaukset

LIITTYVÄT TIEDOSTOT

Alunpitäen monitieteinen ryhmä historian- tutkijoita, psykoanalyytikoita, lääkäreitä, talous- ja uskontotieteilijöitä sekä antropologeja alkoi määrätietoisesti

kehitetäänkö enemmän yhteisön omaa tulkintaa tutkivan oppimi- sen pedagogiikasta vai kehite- täänkö sittenkin yhteisön omia käytänteitä asiantuntijuutta jaka- vaan

Kvanden ja Rasmussenin tutkimuksessa myös ilmeni, että vähemmän hierarkiset rakenteet näyttävät suo- sivan naisten ja miesten tasa-arvoa.. Heidän nä- kemyksensä mukaan

Sovittiin myös siitä, että yksikön muu henkilöstö pyritään saamaan mukaan kehittämiseen ja sitä informoidaan asiasta.. Lisäksi sovittiin, että vuoden kuluttua järjestetään

Saralat toteavat, että nykyisessä oppivan organisaation käsitteessä on enemmän kyse toimintamalleista tai kehittämissuositusten listoista kuin kehittämisen teoriasta..

senge itse näyttää vakuuttuneen siitä, että organisaation tehokkuut- ta ja ihmisen elämän laatua voidaan nostaa yhtaikaisesti noudattamalla oppivan organisaation

(European Foundation for Quality Management & Laatukeskus 2012, s. 2-3) tarjoaa mah- dollisuuden organisaation toiminnan kokonaisvaltaiselle arvioinnille ja

Toteutusta varten pidet- tiin suunnittelu palavereita, joissa käytiin läpi muun muassa, mitä ominai- suuksia asiakas konsolin ensimmäinen versio pitäisi sisällään.. Konsolin