• Ei tuloksia

Miten syömisestä tuli niin vaikeaa? näkymä

N/A
N/A
Info
Lataa
Protected

Academic year: 2022

Jaa "Miten syömisestä tuli niin vaikeaa? näkymä"

Copied!
2
0
0

Kokoteksti

(1)

TIETEESSÄ TAPAHTUU 1 2017 59

KIRJALLISUUS

Miten syömisestä tuli niin vaikeaa?

Joonas Konstig: Pyhä ruoka.

Mitä oikein saa syödä? Kosmos 2016.

Katja Uusihakala ja Matti Erä- saari (toim.): Ruoan kulttuuri.

Antropologisia näkökulmia ruo- an tutkimukseen. SKS 2016.

Samana päivänä, kun posti toi ar- vosteltavaksi Joonas Konstigin kir- jan, Helsingin Sanomissa oli mel- kein koko aukeaman juttu otsikolla

”Aamupalan voi jättää syömät- tä”. Ravitsemustieteen professo- ri Mikael Fogelholm toteaa siinä, että ”tiede ei tue väitteitä aamiai- sen hyödyistä tai sen laiminlyön- nin haitoista”.

Tähän kiteytyy iso osa syö- miseen liittyvistä arkipäivän on- gelmista. Erilaiset ruokavaliot ja hetkellistä hysteriaa aiheuttavat muotidieetit ovat luku sinänsä, mutta jopa ravitsemusasioita työk- seen tutkivat tuntuvat antavan jat- kuvasti ristiriitaisia ohjeita ja neu- voja.

Konstig tuo kirjassaan hyvin ja perustellusti esiin sen, miten tie- teen tehtävä ei ole tuottaa totuuk- sia, vaan kaiken aikaa kyseen- alaistaa itseään. Uusi tieto voi kumota vanhan tai ainakin luoda näkökulmia, joita ei aiemmin pi- detty tärkeinä.

Ravitsemusasioiden suhteen tiede ei tunnu täyttäneen teh- täväänsä. Kun Ancel Keys ju- listi 1950-luvulla sodan rasvaa vastaan, häntä ei ensin otettu va- kavasti. Ja sitten kun otettiin, mui-

ta näkemyksiä edustavia tutkijoita alettiin pilkata ja syrjiä tutkimus- määrärahojen jaossa.

Syksyn mittaan on käynyt ilmi, että kyse ei ollut pelkästään syrjin- nästä, vaan määrätietoisesta kam- panjasta, jopa salailusta. Yhdys- valtalainen sokeriteollisuus rahoitti 1960-luvulla tutkimusta, jossa so- kerin terveysvaikutukset jätettiin huomiotta ja rasvan haittoja ko- rostettiin.

Suuri riesa on Konstigin kri- tisoima media, joka laittaa mut- kat suoriksi ja uutisoi tuoreimpia tutkimustuloksia ikään kuin kaik- ki entiset käsitykset pyörähtäi- sivät yhden rottakokeen perus- teella päälaelleen: ”Tiesitkö aina syöneesi väärin?” Ei mikään ihme, että valistuneetkin ihmiset joutu- vat pohtimaan kirjan johdannon sanoin ”Mitä hemmettiä minä nyt sitten söisin?”

Kirjan potentiaalisena ongel- mana on, että se on Konstigin – joka ei ole alan tutkija – hen- kilökohtainen näkemys asiasta, kirjoittajan omiin, joskin kattaviin kokemuksiin ja perusteltuihin nä- kemyksiin pohjaava. Mutta näin- hän varsinaiset asiantuntijatkin kehottavat ihmisiä asioihin suhtau- tumaan.

Ravitsemussuositukset eivät ole yksilökohtaisia dieettivinkkejä vaan tutkimuksiin perustuvia ylei- siä suuntaviivoja siitä, mitä suu- hunsa pitäisi pistää. Mutta tut- kijatkaan eivät tunnu sitä oikein tietävän. Usein kyse on pikem- minkin vakiintuneista mielipiteistä kuin varmistetuista faktoista.

Konstig ei kuitenkaan ole asi- alla pelkällä mutu-pohjalla. Kirjas- sa on mittava lähdeluettelo ja te- kijä on käynyt läpi suuren määrän tutkimuksia, alkuperäisartikkelei- ta ja tutkijoiden julkaisemia kirjoja.

Muodostuva kuva on ankea. Ra- vitsemustieteeseen on mahtunut aina yksi ainoa totuus, yksi vihol- linen, jota vastaan on taisteltava, jotta kansa söisi oikein ja pysyisi terveenä. Vuosikymmenten ajan ykköspahis on ollut eläinrasva, joka tukkii verisuonet kuin viemä-

riin kaadettu kinkun paistoliemi.

Kansa ei kuitenkaan ole pysy- nyt terveenä. Konstig hakee kirjas- saan syitä siihen, miksi ylipaino, diabetes ja erilaiset syövät ovat li- sääntyneet, vaikka ruokailutottu- mukset ovat parantuneet.

Kumpi on oikeassa, Keysin ko- lesterolikoulukunta vai John Yud- kinin puolikuoliaaksi vaiettu – tai tuoreen tiedon perusteella vaien- nettu – sokeriteoria?

Ei luulisi olevan mitään raket- titiedettä päätellä, että erilaisten sairauksien yleistyminen eläinras- van käytön vähentyessä sekä so- kerin ja valkoisen vehnäjauhon eli

”höttöhiilareiden” käytön lisään- tyessä johtuu todennäköisesti jäl- kimmäisestä.

Rakettitiedettä se tuntuu kui- tenkin olleen vuosikymmenten ajan, vaikka yhä useampi tutkimus viittasi oikeaan suuntaan: ongel- ma eivät ole eläinrasvat, joihin ih- minen on sopeutunut vuosimiljoo- nien aikana, vaan sokeri, joka on vasta melko uusi ”keksintö”.

Tästä päästäänkin yhteen kir- jan ongelmaan. Konstig viittaa usein evoluutioon, joka ihmisen kohdallakin on tehnyt meistä sel- laisia kuin olemme. Tekstistä saa paikoin vaikutelman, että evoluu- tio olisi päämäärätietoista kehitys- tä, jossa esimerkiksi elimistömme ikään kuin tavoitteellisesti sopeu- tuisi hyödyntämään tietyntyyppis- tä ruokaa aiempaa paremmin.

Se toki käy selväksi, että kyse on ajallisesti pitkästä kehityksestä, ei yksilön elimistön ja aineenvaih- dunnan yhtäkkisistä muutoksista.

Tältä pohjalta Konstig pohtii myös lihansyönnin ja kasvissyönnin etu- ja ja haittoja. Eivätkä johtopäätök- set varmastikaan ole kasvissyöji- en mieleen.

Katja Uusihakalan ja Matti Erä- saaren toimittama Ruoan kulttuuri on luonteeltaan hyvin toisentyyp- pinen kuin Pyhä ruoka, vaikka sii- näkin tarkastellaan ruoan ”pyhyyt- tä”, mutta aivan eri näkökulmasta.

Teoksessa ei pohdita ruoan ter- veysvaikutuksia tai syömistä ravin- nonhankintana vaan kummankin

(2)

60 TIETEESSÄ TAPAHTUU 1 2017 KIRJALLISUUS

merkitystä eri kulttuureissa.

Kirja on yhdeksän artikkelin ko- koelma, ja kuten alaotsikosta voi päätellä, sisällöltään tutkimuksel- linen. Ruoka ei ole missään pelk- kää ruokaa, vaan se kertoo paljon syöjiensä sosiaalisista suhteista, arvomaailmasta, uskosta ja usko- muksista, historiasta ja maailman muuttumisesta.

On mielenkiintoista, että artik- keleiden ruokaan liittyvä aineisto on monessa tapauksessa kertynyt osana tutkimusta, jonka varsinai- nen kohde on ollut aivan toinen.

Se avaa kiinnostavan ikkunan sii- hen, millaista antropologinen tut- kimus ”toreilla seisoskeluineen”

on luonteeltaan ja kuinka laaja- alaista ja yllättävääkin aineistoa se voi tuottaa.

Kirjan keskeisenä teemana on kommensaalisuus eli yhdessä syö- minen. Samaan aikaan kun ruo- kaan liittyvät perinteet ovat hä- märtyneet ja yhteiset perheateriat osin korvautuneet ”aikatauluihin sitoumattomalla yksilöllisellä na- postelulla”, ruoan sosiaalinen puo- li on kokenut uuden nousun yhtei- söllisen kokkaamisen ja syömisen kasvattaessa suosiotaan.

Kun suomalaisten asennoitu- minen ruokaan on viime vuosi- kymmeninä muuttunut yhä sel- keämmin polttoaineajattelusta nautintoon, kirjan tekee erityisen mielenkiintoiseksi artikkelien kes- kittyminen meille enemmän tai vähemmän outoihin ruokakult- tuureihin: argentiinalaiseen, etelä- kiribatilaiseen, fidziläiseen, meksi- kolaiseen…

Suhtautuminen vaikkapa ”ruo- kalahjaan”, tarjottuun ja jaettuun ruokaan tai kutsuun istua yhteisen pöydän ääreen, vaihtelee huomat- tavasti paikasta toiseen. Ja aikaa myöten se on muuttunut myös yk- sittäisten yhteisöjen sisällä. Sii- näkin on useimmiten kyse jostain paljon enemmästä kuin pelkästä syömisestä – tai juomisesta, jota kirjassa myös tarkastellaan.

Kirjaa lukiessa saa myös uut- ta arkitietoa vanhojen käsitysten tilalle. Esimerkiksi havaijilaisen

keittiön symbolina pidetty ananas on sikäläisittäin tuontitavaraa, 1800-luvun alun uutuus, joka antoi yläluokalle mahdollisuuden erot- tua rahvaasta.

Joidenkin mielestä ruoan ase- ma on meillä television lukemat- tomine kokkiohjelmineen, sitke- ästi suosittuine keittokirjoineen ja Facebookin annoskuvapäivityk- sineen jopa ylikorostunut, mut- ta ei muissa kulttuureissa olla välttämättä sen vähemmän ruo- kakeskeisiä. Esimerkiksi itäafrik- kalaisissa Kilimanjaron kylissä vastaantulijoita tervehditään tie- dustelemalla ”Mitä olet syönyt tä- nään?”

Ruoka on kaikissa kulttuureis- sa ja kaikkina aikoina ollut keskei- sessä asemassa, sillä ilman sitä ei tule toimeen, ei pysy edes hen- gissä. Ihmisyys rakentuu pitkälti ruoalle, ruoanlaitolle ja syömisel- le – se käy hyvin ilmeiseksi kirjan sivuilta.

Ruoan kulttuuri on ajoittain hie- man raskasta luettavaa, sillä ra- kenteeltaan artikkelit noudattavat, ainakin väljästi, tieteellisten julkai- sujen formaattia. Teksti on kuiten- kin sujuvaa ja huolella toimitettua, monessa artikkelissa sitä elävöit- tävät lisäksi suorat sitaatit tutkitta- vien yhteisöjen jäseniltä.

Siinä missä Pyhä ruoka ker- too, kuinka syömisestä on tullut vai keaa, Ruoan kulttuuri antaa sii- hen yhden mahdollisen syyn ja se- lityksen. Ruoka on paljon muuta- kin kuin pelkkä energianlähde ja se liittyy lukemattomilla tavoilla ih- miselon eri puoliin ja piirteisiin.

MARKUS HOTAKAINEN Kirjoittaja on tietokirjailija ja tiedetoi- mittaja.

Tervetullutta tukea tutkijan julkaisutoiminnalle

Titus Hjelm: Globaalisti akatee- minen. Opas kansainväliseen tiedejulkaisemiseen. Vastapai- no 2016.

Vertaisarvioidun tutkimusjulkaisun valmistelu muistuttaa meikkaamis- ta. Pohjatyöt on tehtävä huolella, mikäli jäljestä halutaan kestävää ja sille toivotaan myönteistä huomio- ta. Paikkailu näkyy ja luo epämää- räisen vaikutelman. Päinvastai- sesti erottuvat välineiden hallittu käyttö, selkeä tavoite ja ymmärrys siitä, kuinka tavoitteeseen pääs- tään. Kun perusta on kunnossa, voi halutessaan ottaa riskejä ja heittäytyä luovaksi.

Pohjatyö tarkoittaa esimerkik- si julkaisusuunnitelman tekemis- tä uudelle hankkeelle. On mietittä- vä, kenet halutaan tavoittaa, mikä kanava sopii tarkoitukseen parhai- ten ja mitä tutkija-kirjoittaja haluaa työnsä tuottavan. Jos tavoitteena on näkyä tietyssä teoreettises- sa keskustelussa, on syytä valita englanninkielinen lehti, jonka pii- rissä tuota keskustelua käydään.

Lehden vaatimuksiin, tapaan, toi- mitukseen ja julkaisuhistoriaan pe- rehtyminen tukee käsikirjoituksen valmistelua. Kotitehtävien tekemi- nen näkyy ja paljastaa toimittajal- le ensi silmäyksellä, että kirjoitta- ja on tosissaan ja haluaa julkaista juuri tässä lehdessä.

Myös kieli ja julkaisumuoto kannattaa valita perustellen. Ko- timaiseen julkiseen keskusteluun osallistuminen edellyttää sujuvaa kotikielistä kynää. Sen tuotokset saattavat taipua paremmin yleis-

Viittaukset

LIITTYVÄT TIEDOSTOT

Vastauksissa tuli ilmi myös se, että ihmiset pitävät ruoan ulkonäköä tärkeänä, mutta useimmiten he vain vilkaisevat sitä ennen ruoan ottamista.. Kasarminan

Aineiston tutkimisessa käytetyn kehysanalyysin kautta muotoilin aineistosta seitsemän selkeästi erilaista kehystä median välittämien ruokaan ja ympäristöön liittyvien

Tutkimuskysy- myksemme ovat: miten ruoan määrä ja saatavuus, ihmisten mahdollisuus hankkia ruokaa, tarjonnan jatkuvuus sekä ruoan hyödyntäminen näyttäytyvät

Ristiriitaista kyllä monet ruoan riittävyyden ki- pupisteiksi osoitetut tekijät voidaan tulkita myös ratkaisuyrityksiksi ruoan riittävyyden haasteisiin. Esimerkiksi maan

Vuoden saamelainen Pirita Näkkäläjärvi: "Saanan valaisu on irvokas, mauton ja kolonialismin henkeä huokuva hanke" -artikkelin

Monet yhdistivät Saa- nan saamelaisten esikristilliseen uskontoon, jon- ka ymmärrettiin olevan jonkinlainen visuaalisiin kokemuksiin perustuva luonnonuskonto: ”Saanan pyhyyden

Yhteenvetona paikallisen ruoan matkailullisen vetovoiman rakentumisesta matkailijoiden näkökulmasta esitämme kuvan 1. Tekemämme kirjallisuuskatsauksen perusteella totesimme

Siihen syynä oli, että useammat eivät enää pysty itse lämmittämään ruokaa, sekä monien mielestä ruoan laatu heikkenisi ja ruoka olisi pilalla.. Kyselylomakkeen