2. PALKKA- ELI ANSIOTULOJEN VEROTUS
Palkka- eli ansiotuloista maksetaan veroja lähinnä valtiolle että kunnalle.
Kunnallisvero on tasavero, jota kaikki maksavat kunnallisveroprosentin mukaisen osuuden tuloistaan (esim. Järvenpäässä 19,75 %).
Valtionvero on progressiivista, eli veroprosentti on sitä korkeampi mitä suuremman tulot ovat.
Näiden lisäksi palkasta maksetaan (2016) mm.
Työeläkemaksu 5,7 % (yli 53-vuotiailla 7,20 %) Työttömyysvakuutusmaksu 1,15 %
Sairaanhoitomaksu 1,3 %
Päivärahamaksu 0,82 %
Kirkollisvero noin 1-2 %
Yle-vero 0,68 % (enintään 143 €)
VEROKORTTI
Työntekijä toimittaa työnantajalle verokortin, jonka perusteella työnantaja suorittaa ennakonpidätyksen jokaisesta palkasta ennen tilille maksua. Ennakonpidätys on verovuoden aikana ennakkoon maksettua veroa.
Vuoden lopussa verottaja tarkistaa vuoden aikana maksetut verot ja palauttaa mahdolliset vuoden aikana maksetut ylimääräiset verot (=veropalautus) tai perii lisäveroja (=mätkyt) tarvittaessa.
Verokorttiin on merkitty perusprosentti tulorajoineen sekä lisäprosentti, jonka mukaan pidätys suoritetaan, mikäli tulot ylittävät tulorajan.
Tulorajana voi olla joko kuukauden tulot tai koko vuoden tulot.
Esimerkki Verokorttiin on merkitty seuraavat tiedot:
Perusprosentti Lisäprosentti Palkkakauden tuloraja, €
17 30 2050
Kuinka paljon ennakonpidätystä peritään, jos tienaa 2200€?
Ratkaisu 2050 eurosta peritään 17 % ennakonpidätystä eli 0,17 ∙ 2050€ = 348,50€
Ylimenevästä osasta eli 150 eurosta peritään 30 % ennakonpidätystä eli 0,30 ∙ 150€ = 45€
Yhteensä palkasta peritään ennakonpidätystä siis 348,50 € + 45 € = 393,50 €
Keuda: 400013MA Matematiikka ja matematiikan soveltaminen, pakollinen (4 osp)
VALTIONVEROTUS
Valtiolle maksetaan veroa alla olevan valtionverotaulukon mukaisesti.
VALTION TULOVEROASTEIKKO 2016 Verotettava ansiotulo,
euroa Vero alarajan kohdalla,
euroa Vero alarajan ylittävästä tulon osasta, %
16 700—25 000 8 6,5
25 000—40 800 547,50 17,5
40 800—72 300 3 312,50 21,5
72 300— 10 085,00 31,75
Esimerkki Asentajan verotettavat ansiotulot vuonna 2016 olivat 28 000 €. Kuinka paljon hän maksoi veroa suomen valtiolle vuoden aikana?
Ratkaisu Verotettava tulo kuuluu luokkaan 25 000 € - 40 800 €. Tuloluokan alaraja on 25 000 €, josta peritään valtionveroa taulukon mukaisesti 547,50 €.
Asentajan tulot ylittävät luokan alarajan 28 000 € - 25 000 € = 3 000 €:lla, josta pitää maksaa taulukon mukaisesti 17,5 % veroa.
0,175 ∙ 3000 € = 525 €
Kokonaisuudessaan asentaja maksaa tuloistaan valtionveroa siis 547,50 € + 525 € = 1 072,50 €
Keuda: 400013MA Matematiikka ja matematiikan soveltaminen, pakollinen (4 osp)