KAUPPA
KORKEAKOULU
1970 - 1 971
HELSINGISSÄ 1971
KORKEAKOULU
KERTOMUS LUKUVUODESTA
1 9 70 - 1 97 1
TAPIOLA 1971
KAUPPA
KORKEAKOULU
KERTOMUS LUKUVUODESTA 19 70 - 1 971
TOIMITTANUT
KORKEAKOULUN REHTORI
HELSINGISSÄ 197 1
Marraskuun viimeisenä päivänä, 30. 11. 1970, päättyi pitkäaikaisen, vaikean sairauden jälkeen korkeakoulun pikakirjoituksen lehtorin Solmu Outeri Kallioniemen elämäntaival.
Lehtori Kallioniemi oli syntynyt 10. 11. 1913. Ylioppilaaksi hän tuli Helsingin suomalaisesta normaalilyseosta vuonna 1931 ja suoritti filo
sofian kandidaatin tutkinnon Helsingin yliopistossa vuonna 1937.
Isältään Kaarlo Sakari Kallioniemeltä, joka Kauppakorkeakoulun perustamisesta vuoteen 1936 toimi korkeakoulun pikakirjoituksen opet
tajana, Outeri Kallioniemi oli varmaankin saanut kiinnostuksensa
alaan, josta tuli hänen elämäntyönsä. Kauppakorkeakoulun pikakirjoi- tuksen opettajaksi hän tuli isänsä jälkeen vuonna 1936. Vuonna 1954 hänet nimitettiin aineen vt. vakinaiseksi opettajaksi, vuotta myöhemmin vakinaiseksi opettajaksi ja vuonna 1957 hänet nimitettiin korkeakoulun pikakirjoituksen lehtoriksi. Tätä virkaa hän hoiti vuoteen 1969, jolloin hän vaikean sairauden vuoksi siirtyi eläkkeelle.
Vuosina 1945—56 maisteri Kallioniemi toimi kansanhuoltominis
teri össä ja sosiaaliministeriössä osasto-ja jaostosihteerinä. Pikakirjoitusta hän hoiti Kauppakorkeakoulun lisäksi myös muissa oppilaitoksissa.
Maisteri Kallioniemi osallistui molempiin sotiin ja oli sotilasarvoltaan yliluutnantti.
Kauppakorkeakoulu muistaa kiitollisena ja kaivaten rehtiä ja uskol
lista opettajaansa.
ARVO LAURI JOHANNES PUUKARI
26. 12. 1970 kuoli lomamatkallaan Kauppakorkeakoulun entinen leh
tori Arvo Puukari, joka Suomesta oli siirtynyt \ hdysvaltoihin opetus- ja konsulttitehtäviin.
Lis. Puukari oli syntynyt 13. 10. 1912 Viipurissa. Ylioppilaaksi hän tuli Helsingin suomalaisesta yksityislyseosta vuonna 1932 ja valmistui ekonomiksi Kauppakorkeakoulusta 1934, jonka jälkeen hän vuonna 1936 suoritti kauppatieteiden kandidaatin tutkinnon. Kauppatieteiden lisen
siaatiksi hän tuli vuonna 1949.
Kauppakorkeakoulun ylimääräisenä opettajana Arvo Puukari toimi 1946 — 52 ja myynti- ja mainosopin lehtoriksi hänet nimitettiin 1953.
Tätä virkaa hän hoiti vuoteen 1961, jolloin hän siirtyi markkinointikon- sultiksi Yhdysvaltoihin ja toimi siellä myöhemmin kahdessa eri yliopis
tossa kansainvälisen markkinoinnin professorina vuosina 1966 — 70.
Syksyllä 1970 hän perusti oman yrityksen Executive Learning.
Arvo Puukari oli Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan talouden
hoitajana 1933 sekä myöhemmin KY:n lehdistökerhon ja käytännön kerhon kuraattorina Yhdysvaltoihin siirtymiseensä saakka. Ylioppilas
kunnan ansiomerkin hän sai 1950.
Arvo Puukarin ansiokas panos Kauppakorkeakoulun hyväksi muiste
taan korkeakoulussamme kiitollisuudella ja arvonannolla.
Kesäkuun 19. päivänä kantautui korkeakouluun jälleen surunviesti.
Kauppakorkeakoulussa jo kolmatta vuosikymmentään opetustehtävissä aloittanut ranskan kielen apulaisprofessori Reino Hakamies oli poistunut sairauden murtamana.
Apulaisprofessori Hakamies oli syntynyt 23. 10. 1917. Hän tuli yli
oppilaaksi Helsingin suomalaisesta normaalilyseosta vuonna 1936. Filo
sofian kandidaatiksi hän valmistui vuonna 1945 sodan päätyttyä Helsin
gin yliopistosta. Filosofian lisensiaattitutkinnon hän suoritti vuonna 1951
ja väitteli samana vuonna tohtoriksi.
Apulaisprofessori Hakamies ehti kolmen vuosikymmenen aikana antaa mittavan panoksen opettajana ja tutkijana. Hän hoiti Suomalaisen normaalilyseon latinan ja kreikan kielen yliopettajan virkaa vuosina 1948—49 ja siirtyi sitten päätoimisesti Kauppakorkeakouluun vuonna 1950. Ranskan kielen lehtorin virkaa hän hoiti 1950—66, jolloin virka muutettiin apulaisprofessorin viraksi, jota hän hoiti kuolemaansa saakka.
Romaanisen filologian dosentiksi apulaisprofessori Hakamies nimitettiin vuonna 1958 Kauppakorkeakoulussa. Helsingin yliopiston latinan kielen dosenttina hän toimi vv. 1955 — 60.
Apulaisprofessori Hakamiehen laaja julkaisutoiminta keskittyi romaa
nisten kielten alueelle. Hänen laajat tietonsa klassisista kielistä yhdistet
tynä hänen laajalla humanisuudella viljelmäänsä ranskan kieleen jättä
vät hänestä muiston opettajana ja tutkijana, joka sarkaansa hoiti huo
lella.
Apulaisprofessori Hakamies oli yhteiskunnallisissa tehtävissä mm.
jäsenenä valtioneuvoston asettamassa ranskankielisiin maihin suuntautu
via kulttuurisuhteita hoitavassa toimikunnassa, Suomi—Ranska-yhdis
tyksen hallituksen jäsen 1949, Suomen kirkkohistoriallisen seuran jäsen vuodesta 1957 sekä Romanistisches Jahrbuchin toimituskunnan jäsen vuodesta 1962. Hän oli sotilasarvoltaan yliluutnantti ja osallistui molem
piin viime sotiimme haavoittuen vaikeasti jatkosodan aikana.
Kauppakorkeakoulu tuntee kiitollisuutta ansioitunutta opettajaa ja
tutkijaa kohtaan muistaen samalla hänen aidosti kulttuurihenkisen
elämäntyönsä.
viran- ja toimenhaltijat 31. 5. 1971
Hallinto
Kauppakorkeakoulun kansleri
VV
aris, K
lausH
enrik, FT, KTT h.c., 14; 67.
V altuu skunta
Puheenjohtaja: W
alden, Juuso W
alfrid, ekon., vuorineuvos, Kauppa
korkeakoulun kunniajäsen, Liikesivistysrahaston valitsema. 07; 50.
Varapuheenjohtaja: V
iima, E
eroJ
almari, KTM, vuorineuvos, Helsin
gin kauppakamarin valitsema. 07; 57.
A
hlström, B
örjeB
ertel, ekon., johtaja, Kymenlaakson kauppa
kamarin valitsema. 11; 58.
A
hlström, K
aukoK
alervo, ekon., kauppaneuvos, Liikesivistysra
haston valitsema. 14; 63.
A
ngervo, T
aunoP
ietari, LaL, VT, toimitusjohtaja, Liikesivistys
rahaston valitsema. 08; 60.
A
ro, E
inoJ
ohannes, MH, kauppaneuvos, Pohjois-Karjalan kauppa
kamarin valitsema. 09; 59.
F
redrikson, M
aunoF
redrik, dipi.ekon., toimitusjohtaja, Kanta- Hameen kauppakamarin valitsema 14; 71.
H
alle, K
aarloP
entti, DI, vuorineuvos, Liikesivistysrahaston valit
sema 08; 69.
H
irvonen, E
ino, KTK, KTT h.c., Liikesivistysrahaston valitsema.
02; (48) 51.
H
onkajuuri, P
aavoM
ikko, DI, vuorineuvos, Liikesivistysrahaston valitsema. 14; 66.
H
onko, J
aakkoO
lavi, KTT, professori, Kauppakorkeakoulun reh
tori. 22; 63.
H
ulkko, V
ihtoriO
lavi, ekon., kauppaneuvos, Oulun kauppakama
rin valitsema. 04; 64.
K
auppinen, A
ulisP
ietari, KTM, kauppaneuvos, Liikesivistysrahas
ton valitsema. 03; 50.
K
oskelo, A
arneK
aarlo, KTM, pääkonsuli, Liikesivistysrahaston valitsema. 00; 61.
K
oskinen, U
rhoV
ihtori, ekon., johtaja, Riihimäen —Hyvinkään kauppakamarin valitsema. 09; 64.
K
uusinen, K
alleJ
uhoP
etter, Kauppakorkeakoulun kunniajäsen, KTT h.c., kauppaneuvos, Liikesivistysrahaston valitsema. 89; 56.
L
appalainen, E
sko, KTM, kauppaneuvos, Liikesivistysrahaston va
litsema. 20; 63.
L
ipsanen, E
rkkiA
ugust, ekon., kauppaneuvos, Porin kauppakama
rin valitsema. 11 ; 50.
M
älkiä, A
arne, toimitusjohtaja, Länsi-Uudenmaan kauppakamarin valitsema. 00; 53.
N
iemi-A
ro, V
eikkoJ
ohannes, toimitusjohtaja, teollisuusneuvos, Etelä-Pohjanmaan kauppakamarin valitsema. 13; 70.
P
artanen, E
rkkiJ
ohannes, LaL, vuorineuvos, Liikesivistysrahaston valitsema. 15; 67.
P
enttilä, O
nniA
ntero, ekon., VT, vuorineuvos, Lahden kauppa
kamarin valitsema. 15; 62.
P
ylkkänen, M
attiT
apio, DI, toimitusjohtaja, Mikkelin kauppaka
marin valitsema. 24; 71.
R
aade, T
aunoU
olevi, ekon., DI, vuorineuvos, Turun kauppakama
rin valitsema. 12; 61.
Rossi, T
aruR
einoK
ai, FT, pääjohtaja, Liikesivistysrahaston valit
sema. 19; 71.
R
uoho, V
iljoK
alevi, ekon., kauppaneuvos, Liikesivistysrahaston valitsema. 16; 67.
S
alminen, L
auriA
leksi, ekon., dipl.-ins., Lapin läänin kauppakama
rin valitsema. 19; 71.
S
alojärvi, P
ekkaT
apani, ekon., toimitusjohtaja, Keski-Suomen kauppakamarin valitsema. 40; 69.
S
alovaara, E
eroI
lmari, ekon., pääjohtaja, Liikesivistysrahaston valitsema. 18; 68.
SwANLjuNG, K
ajT
orsten, KTM, konsuli, toimitusjohtaja, Vaasan kauppakamarin valitsema. 16; 65.
T
elaranta, K
aarloA
rmas, LaT, professori, Kauppakorkeakoulun
vararehtori. 15; 69.
TiivoLA, C
arlM
ikael(M
ika), LOK, VTM, Pohjoismaiden Yhdys
pankin pääjohtaja, Liikesivistysrahaston valitsema. 22; 67.
V
ainio, E
eroR
aimo, ekon., toimitusjohtaja, Keski-Pohjanmaan kauppakamarin valitsema. 29; 65.
V
ainio, V
aldeA
nton, KTM, konsuli, toimitusjohtaja, Liikesivistys
rahaston valitsema. 01; 59.
V
aranko, E
rkkiV
ilhoP
ertteli, KTM, kauppaneuvos, Liikesivis
tysrahaston valitsema. 04; 54.
V
artiainen, O
smoJ
ohannes, ekon., kauppaneuvos, Kuopion kaup
pakamarin valitsema. 10; 50.
V
irkkunen, L
auriV
eikko, DI, konsuli, toimitusjohtaja, Tampereen kauppakamarin valitsema. 20; 65.
V
irkkunen, M
attiS
amuli, VT, FT h.c., KTT h.c., Kansallis-Osake- Pankin pääjohtaja, Turun yliopiston kunniajäsen, Liikesivistysrahaston valitsema. 08; 50.
VV
iro, P
auliJ
ulius, KTM, pääkonsuli, Liikesivistysrahaston valit
sema. 07; 64.
V
äyrynen, T
aunoV
eikko, kauppaneuvos, Liikesivistysrahaston va
litsema, 11; 59.
Y
lijoki, Y
rjöE
nsio, DI, toimitusjohtaja, Kaakkois-Suomen kauppa
kamarin valitsema. 15; 63.
Y
rjönen, K
aarloS
akari, VT, toimitusjohtaja, Keskuskauppakama
rin valitsema. 23; 66.
Hallitus
Puheenjohtaja: V
irkkunen, M
attiS
amuli, VT, FT h.c., KTT h.c., Kansallis-Osake-Pankin pääjohtaja. 08; 50.
Varapuheenjohtaja: K
irves, L
auriK
alervo, KTM, toimitusjohtaja.
14; 50.
H
eikkilä, P
enttiR
eino, ekon. vuorineuvos, Kauppakorkeakoulun kunniajäsen. 15; 67.
H
irvonen, E
ino, KTK, KTT h.c. 02; (46) 50.
H
onko, J
aakkoO
lavi, KTT, professori, Kauppakorkeakoulun reh
tori. 22; 63.
K
oski, T
apioJ
ohannes, VT, vuorineuvos. 20; 69.
S
aarinen, S
everiM
ikael, ekon., kauppaneuvos. Kauppakorkea
koulun kunniajäsen. 05; 50.
S
ohlberg, J
ormaO
lavi, VT, vuorineuvos. 08; 60.
T
elaranta, K
aarloA
rmas, LaT, professori, Kauppakorkeakoulun
vararehtori. 15; 69.
Rehtori
HONKO, JAAKKO OLAVI Professori
Opettajaneuvoston, laajennetun opettajaneuvoston ja opettaja
kunnan puheenjohtaja.
Rehtori kesäkuun 1 p:stä 1969.
Vararehtori
TELARANTA, KAARLO ARMAS Professori
Vararehtori kesäkuun 1 p:stä 1969.
Kauppakorkeakoulun Kannatusosakeyhtiö
Johtokunta
Puheenjohtaja Matti Virkkunen, jäsenet Pentti Heikkilä, Eino Hirvo
nen, Jaakko Honko, Lauri Kirves, Tapio Koski, Severi Saarinen, Olavi Sohlberg ja K. A. Telaranta.
Opettaj akunta
Varsinaiset professorit
S
aario, M
arttiK
aarlo, KTT, (Liiketaloustiede, laskentatoimi).
06; 48.
H
einänen, P
ekkaB
ernhard, FT, (Tavarateknologia). 04; 50.
K
askimies, M
auriM
ikaK
ullervo, KTT, (Liiketaloustiede, mark
kinointi). 19; 59.
H
onko, J
aakkoO
lavi, KTT, (Liiketaloustiede, laskentatoimi).
22; 60.
M
attila, K
aarloS
akari, FT, (Talousmatematiikka ja tilastotiede).
15; 60.
T
elaranta, K
aarloA
rmas, LaT, Helsingin yliopiston dosentti, (Oikeustiede). 15; 62.
V
aivio, F
ediL
ennart, KTT, (Kansantaloustiede). 27; 63.
P
aakkanen, J
oukoS
akari, KTT, (Kansantaloustiede). 28; 63.
M
uukkonen, P
erttiJ
uhani, LaT, Helsingin yliopiston dosentti, (Oikeustiede). 27; 63. Virkavapaa kevätlukukaudella 1971.
L
eivo, V
eikkoA
rmasI
lmari, TkT, (Liiketaloustiede, markkinointi).
25; 68.
L
eponiemi, A
rviK
alevi, VTT, (Kansantaloustiede, erikoisalana eko
nometria). 26; 69.
N
yberg, A
arniV
eikkoJ
uhani, VTT, (Perustutkimuksen laitoksen johtaja). 26; 70.
J
ääskeläinen, V
eikkoS
akari, KTT, (Liiketaloustiede, kvantita
tiivinen suunnittelu). 31; 70.
H
elle, R
eijoK
alervo, FT, (Talousmaantiede). 31; 71. Virkaa on hoitanut koko lukuvuoden 1970 — 71 V
uoristo, K
ai-V
eikko, FT, do
sentti.
Liiketaloustieteen professorin virka (organisaatio ja henkilöhallinto) on täyttämättä. Sitä on hoitanut W
iio, O
smoA
ntero, YT, dosentti.
28; 69.
Liiketaloustieteen professorin virka (vientimarkkinointi) on täyttä
mättä. Sitä on hoitanut syyslukukaudella 1970 K
askimies, M
auriM
ikaK
ullervo, KTT, professori, avustajanaan H
asselblad, F
ritzE.P., jur.kand., MBA sekä kevätlukukaudella 1971 G
rub, P
hillipD., pro
fessori.
Julkisoikeuden professorin virka on täyttämättä. Sitä on hoitanut
K
ilpi, L
assiT
opiasT
aavettiV
olter, LaT, hallintoneuvos. 20; 67.
Apulaisprofessorit
P
enttilä, E
rkkiA
ulis, FT, Helsingin yliopiston dosentti, (Englan
nin kieli). 08; 64.
K
unze, E
richE
manuel, FT, professori, Helsingin yliopiston dosentti, (Saksan kieli). 05: 65.
M
anninen, J
oukoJ
uha, FT, (Talousmatematiikka ja tilastotiede).
28; 66. Virkavapaa lukuvuonna 1970 — 71.
H
akamies, R
einoS
everi, FT, (Ranskan kieli). 17; 66.
L
ouhija, J
arlA
lbin, FT, (Suomen kieli ja tyylioppi). 08; 67.
V
alkonen, Y
rjöT
apani, VTT, (Sosiologia), 41; 71.
S
iirilä, S
eppoI
lmari, FT, (Talousmaantiede), 37; 71. Virkaa on hoitanut lukuvuoden 1970—71 ajan L
aulajainen, R
istoI
lmari, K I F, dosentti, 37; 69.
Liiketaloustieteen apulaisprofessorin virka (organisaatio ja henkilö- hallinto) on täyttämättä. Sitä on hoitanut L
aaksonen, O
ivaJ
ohan,
VTT avustajanaan A
hlstedt, K
arlL
eo, KTL.
Liiketaloustieteen apulaisprofessorin virka (markkinointi) on täyttä
mättä. Sitä on hoitanut S
ärkisilta, M
arttiS
akari, KTT, dosentti, avustajinaan H
irvelä, H
annu, TkL ja P
asanen, J
orma, KTT.
Liiketaloustieteen apulaisprofessorin virka (laskentatoimi) on täyttä
mättä. Sitä on hoitanut A
rtto, E
eroV
eikko, KTT, dosentti.
Liiketaloustieteen apulaisprofessorin virka (laskentatoimi) on täyttä
mättä. Sitä on hoitanut J
ääskeläinen, V
eikkoS
akari, KTT, professori, avustajinaan P
itkänen, E
eroK
alervo, KTT ja J
ärvinen, R
istoA
ntero, KTL.
Dosentit
K
aitila, E
saH
eikki, FT, (Liiketaloustiede, laskentatoimi). 09; 46.
Vapautettu luennoimisvelvollisuudesta.
Rossi, T
aruR
einoK
ai, FT, (Kansantaloustiede). 19; 58.
L
indgren, K
ajB
rynolf, FT, Helsingin yliopiston professori, (Saksan kieli ja kirjallisuus). 22; 58.
E
rämetsä, E
rikH
arald, FT, Jyväskylän yliopiston professori, (Sak
san kieli ja kirjallisuus). 19; 62. Vapautettu luennoimisvelvollisuudesta.
A
lho, K
eijoO
lavi, FT, (Taloushistoria). 07; 64.
A
altio, E
rkkiA
ulis, TkT, (Tavaraoppi ja teknologia). 22; 65.
L
assila, J
aakkoS
akari, KTT, (Kansantaloustiede). 28; 66.
S
ärkisilta, M
arttiS
akari, KTT, lehtori, (Liiketaloustiede, markki
nointi). 28; 68.
A
rtto, E
eroV
eikko, KTT, (Liiketaloustiede, laskentatoimi). 30; 69.
K
otkansalo, A
leksanteri, OTT, (Finanssioikeus). 26; 70.
W
iio, O
smoA
ntero, YT, (Viestintä). 28; 70.
K
eloharju, R
aimoJ
yrkiJ
uhani, KTT, DI, (Tuotannon johtami
nen). 28; 70.
L
aulajainen, R
istoI
lmari, KTT, (Talousmaantiede). 37; 70.
H
elenius, R
alfH
arry, VTT, (Valtio-oppi). 38; 71.
Yliassistentit ja lehtorit
T
eräs, J
almariJ
ohannes(H
annu), FM, (Saksan kieli). 07; 49.
von
W
illebrand, C
arl-A
ugustJ
osephC
urtson, FK, (Saksan kieli). 23; 53.
B
inham, P
hilipF
rank, MA, (Englannin kieli). 24; 53.
S e
velius, M
artin, FM, (Ruotsin kieli). 13; 55.
V
ierikko, E
rkki, FK, (Espanjan kieli). 24; 56.
J
utila, J
ukkaH
eljo, FM, (Tavaraoppi ja teknologia). 23; 57.
A
hlstedt, K
arlL
eo, KTL, (Liiketaloustiede, hallinto). 29; 61.
Virasta vapaa. Virkaa ovat hoitaneet M
oisio, T
euvo, YM ja V
outi
lainen
, E
ero, KTM.
S
aarsalmi, M
eeriM
arjatta, KTL, DBA, (Liiketaloustiede, markki
nointi). 23; 61. Virasta vapaa. Virkaa ovat hoitaneet M
annermaa, M
auriK
ariK
alervo, KTM 42; 70 ja A
uvinen, E
eroI
lmari, KTM 41; 69.
von
V
olborth, D
orothea, EK, (Venäjän kieli). 25; 62.
A
rtto, E
eroV
eikko, KTT, (Liiketaloustiede, laskentatoimi). 30; 63.
Virasta vapaa. Virkaa on hoitanut H
allamaa, T
imoU
olevi, KTK, 43;
66
.H
avukkala, J
aakkoM
artti, FL, (Talousmaantiede). 23; 64.
L
autsila, E
rkki, I
lmari, FM, (Saksan kieli). 30; 64.
N
orko-T
urja, E
lviS
irkka-L
iisa, FM, (Englannin kieli). 11; 64.
Virasta vapaa 23. 11. 1970 — 28. 2. 1971 ja puolesta viran hoidosta 1. 3.—
30. 6. 1971, jona aikana S
alo, E
ija, FM on hoitanut puolta virkaa.
V
uorinen, E
lsaM
aria, FM, (Englannin kieli). 08; 64.
S
ärkisilta, M
arttiS
akari, KTT, (Liiketaloustiede, markkinointi).
28; 65. Virasta vapaa. Virkaa ovat hoitaneet G
ranfelt, J
armoA
llan,
KTM, 32; 69 ja L
ahdenpää, M
arkkuJ
uhani, KTK, 43; 70.
R
iistämä, V
eijoO
lavi, KTL, (Liiketaloustiede, laskentatoimi). 32;
66. Virasta vapaa. Virkaa on hoitanut P
repula, E
eroA
ntti, KTM, 43; 68.
P
ulkkinen, K
yösti, J
ohannes, KTL, (Liiketaloustiede, hallinto).
21
;66
.S
aario, H
ilkkaM
irjaI
nkeri, FM, (Englannin kieli). 20; 66.
L
ehtovuori, J
oukoT
uomas, KTL, (Liiketaloustiede, laskentatoimi).
33; 67. Virasta vapaa. Virkaa on hoitanut K
allio, K
aijuK
atriina,
KTK, 44; 67.
M
urray, J
ames, MA, (Englannin kieli). 36; 67.
T
evajärvi, T
uomoM
atias, FM, (Ruotsin kieli). 27; 68.
L
armola, E
eroA
ntero, KTM, (Tietojenkäsittelyoppi). 37; 68.
K
aila, L
eoT
orsten, FL, (Pikakirjoitus). 19; 71. Virkaa on hoitanut lukuvuoden 1970 — 71 ajan T
ormas, K
atariina, FK. 17; 70.
J
alovaara, L
iisa, FK, ekonomi, (Ruotsin kieli). 28; 71. Virkaa on hoitanut lukuvuoden 1970 — 71 ajan K
ettunen, R
auhaR
aakel, FK.
31; 65.
Opettajat
P
eitso, J
ukkaT
apani, FM, MA, (Portugalin kieli). 17; 51.
N
enonen, A
arreV
ilho, FL, (Ruotsin kieli). 17; 53.
L
aine, N
aimi, FM, (Saksan kieli). 04; 55.
2
N
ikolowski, F
erodoroM
axO
tto, FT, Helsingin yliopiston saksan kielen lehtori, (Saksan kieli). 19; 57.
N
urminen, L
ailaM
aria, FM, (Englannin kieli). 11; 59.
K
areoja, S
irkka-L
iisa, FM, (Ranskan kieli). 28; 59.
S
avinen, S
eppoT
apio, ekon., (Suomen kieli ja tyylioppi). 33; 61.
G
oldthwait-V
äänänen, H
elenM
ary, BA, (Englannin kieli). 05;
(49) 62.
P
entti, L
auriJ
ohannes, FM, (Liiketaloustiede, markkinointi). 31;
62.
F
ields, D
onald, MA, (Talousmaantiede j’a englannin kieli). 37; 63.
V
ento, R
einoR
aikas, KTM, (Liiketaloustiede, laskentatoimi). 19; 63.
K
yläkallio, R
einoJ
uhani, OTT, professori, (Oikeustiede). 30; 63.
S
alo, E
ija, FM, (Englannin kieli). 28; 64.
P
orko, L
eena, FM, ekon., (Liiketaloustiede, markkinointi ja eng
lannin kieli). 23; 65.
M
oisio, T
euvo, YM, (Liiketaloustiede, hallinto). 28; 65.
P
itkänen, E
eroK
alervo, KTT, (Liiketaloustiede, laskentatoimi).
30; 66.
H
ellevuo, T
aunoK
aarlo, FM, (Liiketaloustiede, markkinointi).
06; 66.
W
ilenius, R
eijoV
alfrid, VTT, (Filosofia). 30; 66.
V
aheri, A
nnaK
aarina, FM, (Englannin kieli). 39; 66.
H
onkavaara, K
irstiT
uulaA
ulikki, FM, (Ranskan kieli). 40; 66.
K
onttinen, R
aijaA
inoS
isko, FM, kirjeenvaihtaja, (Suomen kieli ja tyylioppi). 33; 67.
L
aaksonen, O
ivaJ
ohan, VTT, (Liiketaloustiede, hallinto) 24; 67.
P
itkänen, H
annuA
ukusti, FM, (Saksan kieli). 32; 67.
B
läfield, M
ari, BA, (Englannin kieli). 42; 68.
H
uhtala, M
arja-L
eena, H u K, (Englannin kieli). 39; 68.
J
utila, H
elmiJ
ohanna, KTM, (Englannin kieli). 33; 68.
J
ärvinen, R
isto, A
ntero, KTL, (Liiketaloustiede, laskentatoimi).
34; 68.
L
ampikoski, K
ariA
htiA
rmas, FL, (Sosiologia). 39; 68.
M
auranen, T
imoU
olevi, KTM, (Liiketaloustiede, markkinointi).
32; 68.
S
iukosaari, A
skoE
eroI
lmari, ekon., (Liiketaloustiede, markki
nointi). 32; 68.
S
lotte, K
ristian, FK, (Ruotsin kieli). 40; 68.
T
urunen, K
ariA
rmas, kirjastonhoitaja, (Filosofia). 35; 68.
A
uvinen, E
eroI
lmari, KTM, (Liiketaloustiede, markkinointi).
41; 69.
G
ranfelt, J
armoA
llan, KTM, (Liiketaloustiede, markkinointi).
32; 69.
H
olopainen, T
oivo, OTT, (Oikeustiede). 29; 69.
K
osonen, P
aavoA
skoT
apani, KK (Sosiologia). 44; 69.
M
yllyniemi, O
ssiO
lavi, FL, (Liiketaloustiede, hallinto). 33; 69.
P
ärnänen, M
auriH
eikkiI
lmari, VTL, (Liiketaloustiede, hallinto).
33; 69.
A
iramo, M
arttiM
auno, KTL, (Liiketaloustiede, hallinto). 27; 70.
A
lengry, G
eorges, ylim. op., (Ranskan kieli), 41; 70.
A
lhava, M
arkkuJ
ouni, KTK, (Liiketaloustiede, markkinointi).
42; 70.
B
erg, A
rno, lehtori, ylim. op., (saksan kieli). 21; 70.
H
aapala, P
anuJ
ouni, KTM, (Liiketaloustiede, markkinointi). 35; 70.
H
arlio, H
elkaE
lina, KTK, (Ruotsin kieli). 41; 70.
H
elme, E
ero, ekon., (Liiketaloustiede, markkinointi). 29: 70.
H
irvelä, H
annuJ
aakko, TkL, (Liiketaloustiede, markkinointi).
15; 70.
I
ngman, L
ilianA
nneviL
is-S
ophie, KTM, HuK, (Ruotsin kieli).
32; 70.
J
äppinen, E
rkkiK
alevi, KTM, (Liiketaloustiede, laskentatoimi).
38; 70.
K
ahila, S
eppoA
arnoO
lavi, FM, (Suomen kieli). 31; 70.
K
allasvuori, A
arneK
alevi, KTL, (Kansantaloustiede). 33; 70.
L
ahdenpää, M
arkkuJ
uhani, KTK, (Liiketaloustiede, markkinointi).
43; 70.
L
ampén, E
rkkiK
alevi, KTM, (Kansantaloustiede). 43; 70.
M
annermaa, M
auriK
ariK
alervo, KTM, (Liiketaloustiede, mark
kinointi). 42; 70.
P
asanen, J
ormaK
alevi, KTT, (Liiketaloustiede, markkinointi).
11; 70.
Rossi, L
auri, FL, (Filosofia). 44; 70.
S
tähle, E
evaK
aarina, KTK, (Englannin kieli). 37; 70.
T
alonen, P
enttiK
alevi, TkT, (Liiketaloustiede, laskentatoimi).
35; 70.
T
auriainen, L
auriJ
uhani, VTT, (Sosiologia). 41; 70.
T
uominen, E
vaM
aria, merkonomi, (Konekirjoitus). 31; 70.
V
outilainen, E
eroA
ntti, KTM, (Liiketaloustiede, hallinto.) 36; 70.
K
yläkoski, K
alevi, TTM, (Liiketaloustiede, laskentatoimi). 39; 71.
R
oyoA
rpón, J
oséM
ariä, ylim. op., (Espanjan kieli). ; 71.
Assistentit
WoiVALiN, P
enttiK
alevi, FK, (talousmatematiikka ja tilastotiede).
38; 64.
O
janen, L
asseI
lmari, OTL, HuK, (Oikeustiede). 40; 65.
V
isapää, M
arkkuT
apani, KTK, (Talousmaantiede). 41; 65.
H
allamaa, T
imoU
olevi, KTM, (Liiketaloustiede, laskentatoimi).
43; 66.
H
arjula, M
arkkuS
akari, KTK, (Kansantaloustiede). 43; 67.
K
allio, K
aijuK
atriina, KTK, (Liiketaloustiede, laskentatoimi).
44; 67.
N
uutinen, V
eikkoJ
uhaniE
mil, VT, (Oikeustiede). 38; 67.
H
eikkilä, M
arkkuA
ntero, KTM, (Liiketaloustiede, markkinointi).
44; 68.
M
almio, J
yrkiS
akari, KTM, (Kansantaloustiede). 44; 68.
N
iemi, E
eroJ
uhani, FM, (Talousmatematiikka ja tilastotiede).
42; 68.
P
repula, E
eroA
ntti, KTM, (Liiketaloustiede, laskentatoimi). 43; 68.
S
aarikoski, Jussi M
atti, KTK, (Liiketaloustiede, markkinointi).
42; 68.
S
eppälä, V
esaJ
ussi, KK, (Sosiologia). 41; 68.
T
akala, L
iisaA
nneli, KTM, (Liiketaloustiede, markkinointi). 44; 68.
L
innasalmi, L
eenaA
nneli, KTM, (Englannin kieli). 44; 69.
O
ukari-H
annonen, T
yttiT
ellervo, KTM, (Talousmaantiede). 43;
69.
A
nttila, M
ai, KTM, (Liiketetaloustiede, markkinointi). 46; 70.
D
ahlstedt, R
oyC
laesG
unnar, KTM, (Kansantaloustiede). 45; 70.
R
oihio, M
arkkuR
isto, VT, (Oikeustiede). 41; 70.
Y
likoski, T
uireE
lina, KTK, (Liiketaloustiede, markkinointi).
46; 70.
B
äckström, A
nnaE
lina, MMK, (Tavarateknologia). 46; 71.
M
öller, K
arlE
dvardK
ristian, KTK, (Liiketaloustiede, markki
nointi). 48; 71.
R
iitala, L
eilaH
annele, FK, (Talousmatematiikka ja tilastotiede).
46; 71.
Vt. L
indqvist, H
ilkkaK
aarina, ekon., (Liiketaloustiede, systeemit), 45; 69.
Vt. A
kkanen, P
ekkaS
akari, ekon., (Liiketaloustiede, laskentatoimi).
43; 70.
Vt. A
laluusua, S
eppo, ekon., (Liiketaloustiede, laskentatoimi).
46; 70.
Vt. A
sp, K
ariA
ntero, ekon., (Liiketaloustiede, laskentatoimi). 48; 70.
Vt. L
ehti, M
attiV
erner, ekon., (Liiketaloustiede, hallinto). 47; 70.
Vt. R
uuth, R
istoT
apio, ekon., (Liiketaloustiede, laskentatoimi).
45; 70.
Vt. T
orkko, P
auliJ
uhani, ekon., (Liiketaloustiede, laskentatoimi).
47; 70.
Vt. V
ainio, R
istoJ
uhani, ekon., (Liiketaloustiede, laskentatoimi).
46; 70.
Vt. G
ahmberg, H
enrikJ
ohannes, ekon., (Liiketaloustiede, hallinto).
46; 71.
Vt. K
orpela, A
skoJ
uhani, KTM, (Kansantaloustiede). 37; 71.
Vt. N
aarvala, L
eoJ
uhani, ekon., (Kansantaloustiede). 45; 71.
P
almqvist, O
ssiM
ikael, kauppat.yo., (Yrityspeliharjoitusten tunti- ass.) 45; 70.
V
iitanen, J
ormaT
apioJ
uhani, ekon., (Sosiologian tuntiassistentti).
41; 70.
N
äykki, P
irjoT
ellervo, ekon., (Vientimarkkinoinnin tuntiassis
tentti). 49; 71.
P
esola, R
itvaA
nnikki, akat.siht., (Kielten ja sihteeriaineiden tunti
assistentti). 46; 71.
Eläkkeellä olevat opettajat
H
ilden, B
rorE
rik, FM, saksan kielen lehtori. 84; täysinpalv. 54.
K
ivikoski, E
rnstE
nsio, FT, talousmatematiikan professori, 91; täy
sinpalv. 58.
H
angasjärvi, R
uthA
nnaK
atariina, konekirjoituksen opettaja.
99; täysinpalv. 66.
R
aninen, H
uugoV
altter, KTL, LaT, liiketaloustieteen professori.
99; täysinpalv. 67.
Нош, M
arttaE
lisabeth, FM, ruotsin kielen lehtori. 07; täysin
palv. 70.
Yleiset laitokset
Kirjasto
N
urkkala, A
inoL
empiL
ahja, VTM, kirjastonhoitaja. 04; (27) 60.
T
amminen, K
aisaK
yllikki, FM, nuorempi alikirjastonhoitaja. 22; 60.
R
uokonen, K
yllikkiA
inoA
nneli, FM, nuorempi alikirjaston
hoitaja. 33; 60.
V
aisto, E
rkkiY
rjö, HOK, vanh. amanuenssi. 35; 61.
R
autiainen, P
enttiI
lmari, VTM, vanh. amanuenssi. 40; 69.
K
iviholma-H
aikara, H
ellyM
arjatta, H
uK, amanuenssi. 34; 65.
R
uhanen, T
uulaK
ristiina, FM, amanuenssi. 44; 70.
A
hti, E
evaK
ristiina, kirjastonhoitaja, amanuenssi. 43; 70.
P
irilä, M
arja, H
uK, amanuenssi 44; (68,) 70.
K
arlin, S
eijaK
aarina, kirjastoapulainen. 45; 65.
V
iitanen, A
rjaS
inikka, yo-merkonomi, konekirjoittaja. 47; 69.
O
jala, S
irkkaI
nkeri, järjestelyapulainen. 49; 70.
K
oskinen, S
eijaH
elena, järjestelyapulainen. 53; 71.
W
allenius, L
iisaA
nnikki, yo, konekirjoittaja. 44; 71.
H
einänen, S
eijaM
arjatta, L
uK. 35; 68.
A
arnio, M
arja-L
eena, H
uK. 44; 69.
K
ahri, M
arkku, H
uK. 43; 69.
L
aaksonen, P
irjoM
arjatta, H
uK. 43; 69.
E
telä, T
auno, H
uK. 26; 70.
K
arjalainen, R
itva, H
uK. 44; 70.
K
olehmainen, H
elinä, H
uK. 44; 70.
L
aukkanen, M
arjaL
eena, Kyo. 45; 70.
H
akala, L
eaM
arjatta, H
uK. 45; 71.
M
äkinen, T
uula, H
uK. 43; 71.
S
undquist, R
itva, FM. 39; 71.
T
ienaho, R
aijaK
aarina, Kyo. 48; 71.
K
ajaani, A
njaM
irjamS
ynnöve, sairaanhoitaja, 32; 70.
S
eppänen, S
eppoU
ntamo, ekon., 24; 70.
K
okkala, I
rjaL
iisa. 39; 71.
Perustutkimuksen laitos
N
yberg, A
arniV
eikkoJ
uhani, VTT, professori, laitoksen johtaja.
26; 70.
S
aarsalmi, M
eeriM
arjatta, KTL, DBA, tutkija. 23; 69.
R
uuhela, R
eijoT
uomas, KTL, tutkija. 35; 69.
G
ustafsson, K
ajM
auritz, KTM, tutkija. 37; 70.
P
rihti, A
attoE
eroM
atias, KTK, tutkija. 39; 70.
V
irtanen, K
alervoE
nsio, KTK, tutkija. 41; 70.
H
aavisto, K
ari, KTM, tutkija. 41; 71.
L
ehtinen, U
oleviV
aldemar, KTM, tutkija. 41; 71.
L
ehtonen, P
ekkaA
nttoni, KTK, tutkija. 46; 71.
S
almi, T
imoY
rjö, KTM, tutkija. 45; 71.
U
rrila, M
attiO
lavi, KTK, tutkija. 41; 71.
ATK-laitos
J
ääskeläinen, V
eikkoS
akari, KTT, professori, esimies.
O
hranen, J
yrkiK
alleI
lmari, kauppat.yo., ATK-päällikkö. 37; 67.
S
alo, H
elviH
elena, ekon., ohjelmoija. 43; 68.
K
ivi, P
enttiO
skari, ekon., suunnittelija. 43; 70.
K
orhonen, M
arja-
liisaT
ellervo, operaattori. 42; 70.
Audiovisuaalinen laitos
von
W
illebrand, C
arl-A
ugust, FK, lehtori, kielistudion esimies.
M
yllyrinne, S
uloK
ullervo, kuvalaitoksen hoitaja. 36; 51.
T
ammisto, C
hristineM
argarete, H
uK, kielistudioamanuenssi.
32; 71.
Ainelaitokset
Liiketaloustiede, hallinnon laitos
W
iio, O
smoA
ntero, YT, dosentti, laitoksen esimies.
Liiketaloustiede, laskentatoimen laitos
A
rtto, E
eroV
eikko, KTT, dosentti, laitoksen esimies.
Liiketaloustiede, markkinoinnin laitos
L
eivo, V
eikkoA
rmasI
lmari, TkT, professori, laitoksen esimies.
Liiketaloustiede, systeemien laitos
J
ääskeläinen, V
eikkoS
akari, KTT, professori, laitoksen esimies.
Kansantaloustieteen laitos
V
aivio, F
ediL
ennart, KTT, professori, laitoksen esimies.
Oikeustieteen laitos
T
elaranta, K
aarloA
rmas, LaT, professori, laitoksen esimies.
Talousmaantieteen laitos
V
uoristo, K
ai-V
eikko, FT, vt. professori, laitoksen esimies.
K
allioniemi, E
evaE
steri, kartografi, 26; 61.
Talousmatematiikan ja tilastotieteen laitos
M
attila, K
aarloS
akari, FT, professori, laitoksen esimies.
Tavarateknologian laitos
H
einänen, P
ekkaB
ernhard, FT, professori, laitoksen esimies.
K
ainulainen, Y
rjö, laboratoriomestari. 16; 53.
Virkailijat ja toimenhaltijat
T alousjohtaj a
T
arpila, O
lliP
ertti, VT. 19; 51.
Sihteeri
S
arakontu, M
attiV
eli, KTM, 33; 66.
T iedotussihteeri
S
ipilä, K
ariS
auliT
apio, ekon., 40; 70.
Opintosihteeri
P
esola, T
aunoJ
uhaniE
nsio, ekon., 45; 70.
Kanslerin virasto
H
uhtala, J
ukkaA
arneA
ntero, KTM, kanslerin sihteeri. 41; 67.
K
arhu, T
uula-M
arja, kirjeenvaihtaja. 40; 68.
Rehtorin virasto
T
emmes, A
iriA
nnikki, akat.siht. 47; 71.
Keskuskanslia
T
askinen, E
lliM
aria, VTM, kamreeri. 06; 50.
B
org, T
aimiE
lina, toimistosihteeri. 25: 50.
M
äkipää, S
ylviA
nna-K
ristiina, kanslisti. 05; 50.
K
aartotie, A
rjaA
inikki, kanslisti. 19: 52.
L
uukkanen, L
isaM
aritaS
ofia, kanslisti. 20; 59.
K
ainulainen, H
elkaT
uulikki, kanslisti. 15; 61.
H
alme, K
erttuT
ellervo, merkonomi, kassanhoitaja. 22; 62.
L
ahonen, L
eaR
egina, kanslisti. 24; 65.
H
yvärinen, I
rmaT
ellervo, sosionomi, kirjanpitäjä. 44, 69.
J
äntti, T
uijaK
aarina, merkonomi, kanslisti. 43, 69.
R
uokonen, U
llaM
aria, merkonomi, kanslisti. 39, 70.
Laitoskansliat
M
iettinen, E
ijaA
ulikki, kanslisti. 40; 69.
H
akala, V
irpiS
inikka, yo-merkonomi. 46; 70.
K
ärkkäinen, A
nna-L
iisa, merkonomi. 50; 70 R
uohonen, R
iittaK
aarina, merkonomi. 47; 70.
J
aakkola, M
arjaK
aarina, merkonomi. 47; 71.
V
outilainen, T
erttuT
uulikki, yo-merkonomi. 38; 71.
Vahtimestarit
L
aine, N
iiloO
rvo, ylivahtimestari. 17; 65.
S
undström, J
ohanE
dvin, vahtimestari. 15, 53.
L
aukkanen, K
eijoT
apio, vahtimestari. 44; 62.
H
elminen, L
eo, vahtimestari. 19; 65.
H
ammarström, B
engtG
unnar, vahtimestari. 37; 70.
H
ertteli, P
enttiA
ntero, ylim. vahtimestari. 50; 68.
Puhelinkeskukset
T
ötterman, K
aarinaE
lisabeth, keskuksenhoitaja. 19; 50.
H
ammarström, R
itvaS
inikka, keskuksenhoitaja. 38; 70.
Konemestari ja talonmiehet
T
ötterman, J
ohanG
unnar, konemestari. 16; 50.
L
indström, K
nutV
ilhelm, talonmies. 31; 62.
H
urme, J
orma, talonmies. 43; 70.
Eläkkeellä olevat virkailijat ja toimenhaltijat