Kirsi Koskelo
AIKUISTEN TEATTERINHARRASTAJIEN KOKEMUKSIA KEHITTYMISESTÄÄN TEATTERIHARRASTUKSESSA
”Kaikki siellä on, ja se opettaa myös sitä ihmistä elämää varten.”
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Filosofinen tiedekunta
Kasvatustieteen Pro gradu- tutkielma
Toukokuu 2020
2 TIIVISTELMÄ
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND
Tiedekunta – Faculty Filosofinen tiedekunta
Osasto – School
Kasvatustieteiden ja psykologian osasto Tekijät – Author
Kirsi Koskelo Työn nimi – Title
Aikuisten teatteriharrastajien kokemuksia kehittymisestään teatteriharrastuksessa
”Kaikki siellä on ja se myöskin opettaa sitä ihmistä elämee varten”
Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä –
Date Sivumäärä – Number of pages
Kasvatustiede Pro gradu -tutkielma x 17.5.2020 58+ 2
liitettä Sivuainetutkielma
Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä – Abstract
Teatterin harrastaminen antaa mahdollisuuden tutkia maailmaa, kasvaa tähän maailmaan muiden kautta, olla näkyvä näyttämöllä ja tuntea itseään enemmän; millainen minä olen, miten suhteudun tähän maailmaan, suhteudunko samoin kuin näyttelemäni roolihenkilö ja mikä meissä on erilaista? Nämä kysymykset saavat vastauksensa sosiaalisessa kanssakäymisessä, teatteriryhmän kokoontumisissa. Näihin filosofisiin kysymyksiin etsimme vastausta luovasti, kehollisesti, taiteellisesti, uutta toimintatapaa ja uudenlaista ajattelua ja maailmaa kehittäen.
Taiteellisten oppimisten näkökulmien lisäksi tutkielmaan tärkeän näkökulman tuo Mezirowin osallistavan oppimisen näkökulma.
Aineistolähtöisessä tutkielmassa keskiössä ovat aikuiset teatterinharrastajat. Aineistona käytetään teemahaastatteluja ja ryhmäkeskustelua. Tutkimuskysymykseksi muotoutui:
Millaisissa asioissa aikuiset teatteriharrastajat kokevat kehittyvänsä teatteriharrastuksessaan ja miten teatteriharrastuksessa kehitytään ? Laadullisessa sisällönanalyysissa aineistosta nousi esiin teatterin merkitys kokonaisvaltaisena ja taiteellisena kehittymisen muotona.
Taiteellisuuden, luovuuden sekä käytännön ongelmanratkaisutaitojen kehittymisen lisäksi harrastajat kehittyivät esiintymisvarmuudessa ja esiintymistaidoissaan. Sosiaalisuus, vuorovaikutteisuus, sekä itsetuntemuksen ja ihmistuntemuksen taidot lisääntyivät.
Teatteriharrastuksen myötä sosiaaliset verkostot laajentuivat ja se toi osallistujilleen syviä ihmissuhteita. Harrastajat kokivat sosiaalisten taitojen, erityisesti ihmistuntemuksen ja toisten kuuntelemisen taitojen kehittyvän. Harrastus toi myös eväitä oman identiteetin löytämiselle, roolihenkilön kautta ihminen pystyy reflektoimaan itseään ja ympäröivää maailmaa eri näkökulmasta ja kasvattamaan näin itsetuntemustaan. Ryhmän turvallisuus koettiin tärkeänä tekijänä kokonaisvaltaisen ihmisyyden kehittymiselle ja antoi tunteen osallistumisesta yhteiskuntaan vahvana vaikuttajana teatteriesiintymisten ja katsojien kohtaamisten myötä.
Avainsanat – Keywords
Aikuiset teatterinharrastajat, teatteriharrastuksessa kehittyminen, uudistava oppiminen, taiteellinen oppiminen
3 ABSTRACT
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Tiedekunta – Faculty
Faculty of Philosophy
Osasto – School
School of Educational Sciences and Psychology Tekijät – Author
Kirsi Koskelo Työn nimi – Title
Amateur theatre participant experiences about personal growth
Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date
Sivumäärä – Number of pages Master Degree Studies in
Education
Pro gradu -tutkielma x 17.05.2020 58+ 2 Appendix Sivuainetutkielma
Kandidaatin tutkielma Tiivistelmä – Abstract
Theatre allows you to have a possibility to explore the world, to grow into this world through others, be visible at the stage and to know yourself better: what kind of person am I, how do I see the world – do I see it the same way as the person I´m acting and how we differ from each other?
These questions will be answered through social interaction at the gathering of the theatre group.
It is these philosophical questions that we seek answer to creatively, bodily, artistically,
developing a new way of thinking and working and how to see the world. Artistical learning angle added with Mezirows transformal learning, brings a vital point to this thesis.
The focus in this qualitative research are adult doing theatre via thematic interviews and group discussions. The study question is: In what way the adult people doing theatre are improving in their hobby and how does one generally improve in the world of theatre?
Qualitative content analysis brings out the theatres overall and artistic form of development. In addition of artistical, creative and practical problem solving skills, the grown-up people doing theatre evolved in certainty of performing and performing skills. Sociality, interaction, self- knowledge and the skills of self-knowledge were improved. Through theatre-hobby, the socials networks broadend and it brought meaningful relationships to people in question. People felt that their social skills in particularly people-knowledge and the ability to listen to other people were improved. Theatre hobby also helped to find your own identity – through role, people can reflect oneself and the surrounding world, over different angle. The safety of the group has seen as an important factor to overall human development and it gave a feeling that one was
participating to society as a strong influencer through theatre performances and encountering the viewers.
Avainsanat – Keywords
Adult Amateur Theatre, Adult Theatre Enthusiasts
4 SISÄLTÖ
Tiivistelmä Abstract
1 JOHDANTO 6
2 TEATTERIHARRASTUS JA UUDISTAVA OPPIMINEN 9
2.1 Harrastajateatterilaisuuden merkitys Suomessa 9
3 AIKUISEN TEATTERIHARRASTAJAN OPPIMINEN JA
KEHITTYMINEN TEATTERITAITEEN KAUTTA 13
3.1 Taiteellinen oppiminen 13
3.2 Teatteritaide maailman ja sen merkityksien avaajana 15
3.3 Aikuisten taiteellinen kehittyminen uudistavan oppimisen kautta 18
4 TUTKIMUSTEHTÄVÄ JA TUTKIELMAN TOTEUTUS 21
4.1 Tutkittavana oleva ryhmä 22
4.2 Tutkimuksen kulku ja aineiston keräys 22
4.3 Ryhmäkeskustelu 24
4.4 Haastattelut 26
4.5 Analyysimenetelmä 27
4.6 Tutkielman luotettavuuden ja eettisyyden tarkastelua 28
5 TUTKIMUSTULOKSET 30
5.1 Teatteriharrastuksessa kehittyvät taidot 30
5.2 Harrastajateatterilainen kehittyy ryhmässä 33
5.2.1 Ryhmän muodostuminen 34
5.2.2 Sosiaalisten taitojen oppiminen 35
5.2.3 Turvallinen ryhmä 36
5.2.4 Ryhmä auttaa oman identiteetin löytämisessä 37
5.3 Esiintymistaitojen kehittyminen- ujosta esiintyjäksi 39
5.4 Teatteriharrastuksen terapeuttiset vaikutukset 41
5.4.1 Vakava leikillisyys 44
5.4.2 Teatterin vuorovaikutuksellisuus 45
5
5.5 Teatterin harrastajat osana yhteisöä 45
5.5.1 Esityksen tekemisen prosessi 47
5.5.2 Katsottavana oleminen 50
6 POHDINTA 54
LÄHTEET
LIITTEET (2) 60
1 JOHDANTO
Olen harrastanut teatteria vuodesta 1991 lähtien Pohjois-karjalassa erilaisissa ryhmissä.
Teatterin lumo on säilynyt lapsuuden mielikuvitusleikeistä lähtien. Pitkään teatterin parissa viihtyneenä jaksan ihmetellä miksi teatteriharrastus kiinnostaa minun lisäkseni myös muita eri ikäisiä ihmisiä. Mikä on teatterin tekemisen ja näkemisen vetovoima? Nämä asiat saivat minut kysymään asiaa aikuisilta, jotka harrastavat teatteria.
Teatterin tekeminen antaa mahdollisuuden tutkia maailmaa, kasvaa tähän maailmaan muiden kautta, olla näkyvä näyttämöllä ja tuntea itseään enemmän; millainen minä olen, miten suhtaudun tähän maailmaan, suhtaudunko samoin kuin roolihenkilö, mikä meissä on erilaista? Nämä kysymykset saavat vastauksensa sosiaalisessa kanssakäymisessä, teatteriryhmän kokoontumisissa. Näihin filosofisiin kysymyksiin etsimme vastausta luovasti, kehollisesti, taiteellisesti, uutta toimintatapaa ja uudenlaista ajattelua kehittäen.
Perusperiaate teatterissa on se, että näyttelijät opettelevat repliikit ja kommunikaation muiden samaan aikaan olevien näyttelijöiden kanssa näyttämöllä. Missä he ovat, miksi ja miten? Näyttämöllä kuvittelemme olevamme esimerkiksi hautausmaalla, kaupungin torilla, hyppäämässä ikkunasta tai liitämässä taivaalla. Ja tämä kaikki tapahtuu näyttämöllä. Näistä kohtauksista muodostuu tarina, joka halutaan kertoa. Kaikki näyttämöllä ja katsomossa uskovat tähän yhdessä rakentamaamme illuusioon. Illuusio on kehittynyt yhteistyössä työryhmän kanssa, jokainen omanlaisensa tarina. Ohjaaja on prosessissa se, joka kokoaa palapelin valmiiksi yhdessä näyttelijöiden ja muiden taiteilijoiden kanssa yleisön katsottavaksi.
7
Me emme tarvitse teatteria niin kuin vettä ja leipää, mutta me tarvitsemme mielikuvituksemme ruokkimista, henkistä haastetta. Sekä tekijät että kokijat. Ei meille ihmisille riitä pelkkä arkipäivä, tarvitsemme mielikuvitusta, viihdettä ja jotain ajateltavaa.
Aikuisille teatterin harrastaminen antaa mahdollisuuden olla esillä, esiintyä muille.
Esiintyessä on kutkuttava tunne kehossa ja mielessä. Samaan aikaan varmuus ja epävarmuus, sitten yleisövalot sammuvat ja esitys alkaa.
Tutkimuksessani on tutkittu missä asioissa aikuiset teatterinharrastajat kokevat kehittyvänsä harrastuksessaan ja miten kehittymistä tapahtuu? Teatterinharrastajia on Suomessa mahtava joukko, mutta heitä on tutkittu suhteellisen vähän. Erityisesti aikuisten teatterinharrastajien näkemyksiä ja kokemuksia harrastuksestaan on tutkittu suhteessa vähän, verraten siihen kuinka suosittu harrastus on. Tämä tutkimus osaltaan tuo näkökulmaa millaisia asioita harrastajat pitävät tärkeinä teatterin tekemisessään ja siinä kehittymisessään.
Teatterin tekeminen on ryhmätoimintaa ja tapahtuu yhteisössä. Elinikäisen oppimisen, kokemuksellisen oppimisen ja uudistavan oppisen ajatukset ovat läsnä aikuisten teatteriryhmän ja teatteriyhteisön toiminnassa. Sterlingin ”metsämetaforan” (2003) mukaan uudistavaa oppimista tapahtuu, kun asetumme katsomaan omaa toimintaamme ulkopuolelta, lintuperspektiivistä, saavuttaen ajattelussamme ja oppimisessa metakognitiivisen tason. Teatterissa esityksen tekemisen tilanteessa tavoite on sama.
Asetumme yhdessä miettimään tarinaa ja teemaa yksilön, (roolihenkilön), näkökulmaa havainnoiden ja kokonaisuutta tavoitellen.
Teatterissa toiminta on ryhmälähtöistä ja osallistavaa, sivistynyttä, keskustelevaa ja uutta luovaa. Teatteria tarvitaan rikkomaan vanhoja käsityksiä ja kirkastamaan uusia ajattelutapoja myös aikuiskasvatustieteen kentälle. Esityksillä ja näyttämölle asetetuilla teksteillä on suuri vaikutus myös julkiseen keskusteluun. Teatterin tyyli esittää asioita on voimakasta, siinä helposti kärjistetäänkin käsittelyssä olevaa teemaa. Ennen kaikkea teatterin tekijät pyrkivät esityksillään sanomaan sanottavansa, tutkimaan ja muuttamaan maailmaa, sekä vaikuttamaan ympäröivään yhteiskuntaan. Aikuiskasvatustieteen kentällä suomessa käytetään draamallisia, teatterillisia ja luovia metodeja niukasti, vaikka niiden osallistavuuden ja vaikuttavuuden merkitykset ovat havaittuja, erityisesti kansainvälisesti. Suomessa Leea Keto (2019) on tutkinut yhteisöteatterin vaikutuksia
8
sosiaaliseen kanssakäymiseen ja maailmanlaajuisesti Augusto Boalin jo 1979 kehittämät yhteisöteatterilliset metodit tuovat esille vähän kuultujen kansanosien ääniä.
Laadullisessa tutkimuksessa käytän aineistonkeräämistapana puolistrukturoitua haastattelumenetelmää, teemahaastattelua kahdessa yksilöhaastattelussani ja parihaastattelussa. Aineistonkeruutapana käytän myös ryhmäkeskustelua.
9
2 TEATTERIHARRASTUS JA UUDISTAVA OPPIMINEN
Seuraavissa kappaleissa kuvaan harrastajateatterilaisuutta Suomessa ja aikaisempia tutkimuksia aiheesta.
2.1 Harrastajateatterilaisuuden merkitys Suomessa
Kuvaan tutkimuksessani aikuisia harrastajateatterilaisia, jotka ovat Keski-karjalassa toimivan harrastajateatterin jäseninä kansalaisopiston teatteriryhmässä. Tutkijana olen mielenkiintoisessa asemassa, sillä olen ollut ryhmän jäsenenä jo pitkään. Tutkijana olen siis hyvin tietoinen merkityksistä, joita haastateltavat tuovat esille. Se auttaa tutkimusta ja samalla asettaa haasteita objektiivisuudelle. Objektiivisuuden haasteet ilmenevät lähinnä siinä, että monet asiat näen ryhmän sisältäpäin, henkilöityneenä. Toisaalta tutkijana olen tietoinen näkemyksestäni ja pystyn tarkkailemaan sitä ja samalla olemaan avoin haastateltavien ajatuksille. Ollessani ryhmän jäsen pääsen pureutumaan tutkimuskysymyksiin syvällisemmin kuin ulkopuolelta tuleva tutkija. Tutkimus alkaa spontaanin ymmärryksen kyseenalaistamisella, eikä tutkija saa unohtaa kriittisyyttä ja reflektiivisuutta. Tutkijana pyrimme toiseuteen, joka tutkii jotakin toisen omaa yrittäen ymmärtää sitä. (Laine 2007, 34-35.)
Tutkimus on aineistolähtöinen ja hermeneuttiseen ihmiskäsitykseen nojaava tutkimus.
Tutkimuksen aineistoon perehtyminen on tapahtunut erilaisia tulkintoja luoden ja erilaisten
10
viitekehysten kautta aineistoa tarkastellen. ”Hermeneuttinen tutkimus tutkii ihmisten välistä kommunikaatiota, kehollisen ja sanallisen ilmaisun merkityksiä” toteaa Laine (2007, 30). Ihmisten käyttämien kielellisten ilmaisujen takana on monimerkityksiä, jotka ovat osin intersubjektiivisia ja osin yksilöllisiä. (Laine 2007, 30-32). Olen yrittänyt ymmärtää tutkimuksessani, millaisia asioita tutkimuksessa mukana olevien teatterinharrastajien sanottujen sanojen taakse kätkeytyy.
Hermeneuttiseen ihmiskäsitykseen nojaavassa tutkimuksessa ovat keskiössä kokemuksen, merkityksen ja yhteisöllisyyden käsitteet. Tietokysymyksissä nousevat esiin ymmärtäminen ja tulkinta. Kokemus käsitetään ihmisen kokemuksena suhteessa omaan todellisuuteensa, joka syntyy vuorovaikutuksessa ympäröivän elämän kanssa. Kokemus syntyy merkityksien kautta, ja nämä merkitykset ovat tutkimusaineistoa. Kulttuureissa on erilainen elämysmaailma, jotka luovat erilaisia merkityksiä. (Laine 2007, 32.) Tässä tutkimuksessa kulttuurisessa keskiössä on teatteriyhteisö. Yhteisön jäseninä meillä on yhteisiä piirteitä ja yhteisiä merkityksiä. Jokaisen yksilön kokemus paljastaa yhteisöstä jotakin yleistä, mutta hermeneuttisen tutkimuksen tarkoitus ei ole yleistää yksittäistapausten kautta säännönmukaisuuksia. Se pyrkii ymmärtämään jonkin tutkittavan alueen ihmisten sen hetkistä merkitysmaailmaa. (Laine 2007, 28-30.)
”On tärkeää tutustua ja tiedostaa tutkimuskohdetta ja ennalta ohjaavia malleja ja yrittää unohtaa ne tutkimuksessa” (Laine 2007, 35). Omista käsityksistä teatterin tekemisestä on, väistämättä syntynyt ajatuksia siitä millainen harrastajateatterilainen on. Minulla on selkeä tieto millainen oma käsitykseni harrastajateatterilaisista on, mutta minun täytyy pystyä
kuuntelemaan millaisia merkityksiä tutkittavani luovat
harrastajateatterilaisuudelle. Kokemuksien ja käsitysten suhde on ongelmallinen, kokemus on aina omakohtainen, mutta käsitys ei välttämättä ole. Käsitykset ovat kiinnostavia, jos niillä on side tutkittavan henkilön toimintaan tai jos tutkimuksessa halutaan ottaa selville jonkin yhteisön yleisiä käsityksiä ja ajattelutapoja. (Laine 2007,38.)
Suomessa arvioidaan olevan noin 800 erilaista teatteriharrastusryhmää, joissa on mukana noin 20 000 harrastajaa (https://fi.wikipedia.org/wiki/Harrastajateatteri). Myös Sinivuori (2002) puhuu noin arvioista harrastajien määrän suhteen. Tilastointi on haasteellista, koska kaikki harrastajateatterit eivät ole ilmoittaneet ryhmäänsä liittojen, eli Työväen näyttämöliiton tai Suomen harrastajateatteriliiton jäseneksi. SHT; n jäseniä vuonna 2020
11
oli yli 500 ja TNL vastaava määrä oli 200. Osa teattereista voi olla mukana kummassakin liitossa. Pohjois-Karjalassa on kesäteatterit sivustolla kirjoilla yhdeksän kesäteatteria (https://kesateatterit.fi ) Kansalaisopistojen teatteriryhmiä on runsaasti ympäri maakuntaa, jokaisessa kylässä ja kaupungissa yksi tai useampia eri-ikäisten teatterinharrastajien ryhmiä. Lisäksi teatteriharrastajat ja ammattilaiset kokoontuvat aktiivisesti erilaisille teatterifestivaaleille ja kerranvuodessa myös laivalle. Teatterin harrastajia on Suomessa suuri joukko, ja tietysti myös niitä, jotka istuvat yleisössä viihtymässä.
2.2 Aikaisemmat tutkimukset teatterinharrastajista
Harrastajateatterikenttää Suomessa on tutkittu jonkin verran esimerkiksi Sinisalo ( 2002), Rusanen (2002), Toivonen (2002, Heikkinen (2004). Kaikki edellä mainitut tutkijat ovat keskittyneet draamakasvatuksen käyttöön koulussa ja lähinnä lasten kokemuksiin draaman käytöstä opetuksessa, sekä draaman käytöstä esityksien tekemisessä. Uutta suomalaista korkeakoulututkimusta on niukasti, paljon teatteri-ilmaisuun ja draamapedagogiikkaan (vanha nimi draamakasvatukselle) liittyvää lähdemateriaalia on kirjoitettu 1990 luvulla ja ennen sitä. (Heikkinen (2004, 25-28.) Aikuisten teatterinharrastamista on tutkittu yllättävän vähän suhteessa harrastajien määrään.
Teatterikorkeakoulussa tutkitaan teatterin tekemistä ammattilaisen spesifistä näkökulmasta, ja tarkoitukseni ei tutkimuksessani ole tutkia näyttelemistä, ohjaamista tai käsikirjoittamisen analysoimista, näkökulmani on harrastajissa, ei ammattilaisissa.
Nykyään opetushallitus on nimennyt teatterin oppimisen teatteritaiteeksi (www.oph.fi).
Oppimisen näkökulmaan tuo kuitenkin vivahteen Taideyliopiston teatterikorkeakoulun tutkimuksen näkökulmat taiteelliseen oppimiseen, mm. Anttila (2017) ja Sava (1993).
Timo Sinivuori (2002) on tutkinut teatterinharrastajien motiiveja ja tämä aineisto toimiikin tärkeänä vertailukohtana omassa tutkimuksessani. Kansainvälisen näkökulman tutkimukseeni antaa Walcon ja Nicholson (2017), jotka ovat tutkineet erilaisia harrastajateatteriryhmiä Iso-Britanniassa ja Clover (2016) joka tutkimuksissaan tuo näkökulmaa taidepohjaisten opetusmetodien käytöstä aikuiskoulutuksessa.
Olen tutustunut 2000- luvulla teatterin harrastamista sivuaviin aiheista tehtyihin opinnäytetöihin: mm. Leena Kolehmainen - Pulliainen (2012) on tutkinut
12
teatteriharrastusta sosiaalisena toimintana ja Suvi Saarela (2010) teatteriharrastuksen vaikutusta minuuteen, sekä raportteihin mm. Hetki tähtenä, muutokset hyvinvoinnissa vuosi Hair -produktion jälkeen (Jonkka, Felixson ja Roininen 2012) Yhteisöteatterihanketta väitöskirjassaan on tutkinut Keto, (2019)
13
3 AIKUISEN TEATTERIHARRASTAJAN OPPIMINEN JA KEHITTYMINEN TEATTERITAITEEN KAUTTA
Seuraavassa luvussa tarkastelen taiteellisen oppisen lainalaisuuksia, taiteellista oppimista Savan (1993) ja draaman teoreetikoiden mukaan, sekä aikuisen oppimisen erityispiirteitä uudistavan oppimisen kautta.
3.1 Taiteellinen oppiminen
Opetushallitus (www.oph.fi) on taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelman perusteissa määritellyt Teatteritaiteen yleisen oppimäärän perusteet kansalaisopistoissa käytettäväksi seuraavasti aikuisille teatterin harrastajille:
”Teatteritaiteen yleisen oppimäärän teemaopinnoissa tutustutaan teatteritaiteeseen erilaisten harjoitteiden ja esitysten tekoprosessien kautta. Opinnoissa harjoitellaan erilaisia teatteritaitoja sekä keskustellaan, analysoidaan ja toimitaan vuorovaikutteisesti ryhmässä.
Opinnoissa tutustutaan erilaisiin esitysten lähdemateriaaleihin ja tuotetaan niitä itse.
Opintojen aikana harjoitellaan palautteen antamista ja vastaanottamista sekä reflektion tekemistä eri tavoin.” (https://eperusteet.opintopolku.fi)
Teatteriopintojen määritelmässä koetaan teatteritaiteessa oppimisen ja kehittymisen olevan vuorovaikutteista ryhmätyötä. Ikosen (2001, 14) mukaan oppimisella ”tarkoitetaan
14
suhteellisen pysyviä kokemukseen perustuvia muutoksia yksilön tiedoissa, taidoissa ja valmiuksissa sekä niiden välityksellä itse toiminnassa. Oppiminen lisää yksilön mukautumiskykyä vaihtelevissa tilanteissa sekä mahdollistaa ympäristön muutosten ennakoinnin ja ilmiöiden hallinnan.” Unesco on aina korostanut yksilön oppimisen holistisuutta eli kokonaisvaltaisuutta määrittelemällä inhimillisen kasvun osa-alueita kuten henkisen tai tiedollisen, fyysisen, eettisen ja psyykkisen kehittymisen. 2000-luvulla oppiminen voidaan ymmärtää syvällisemmin oppimisen merkityksellisyyden ja omakohtaistumisen kautta osana yksilön identiteetin rakentumista eikä yksinomaan kognitiivisena toimintana ja tietomäärän lisäämisenä. (Arvaja & Malinen 2013, 61.)
Aikuisten oppijoiden teatteritaiteen oppimisen voi määritellä tapahtuvan ” no – formaaliksi” eli ei–muodolliseksi oppimiseksi. ”non-formaalit” opinnot tapahtuvat siis virallisten kouluinstituutioiden ulkopuolella. Non-formaalin koulutuksen tarpeet tulevat esille ns. transitioissa, elämänkulun ja koulutusmahdollisuuksien siirtymävaiheissa.
(Rogers 2004, 193.)
Oppiminen voidaan myös ajatella prosessina, jolloin huomio kiinnittyy oppijan intentioon (aikomukseen) kehittyä ja muuttua. Tässä ajatuksessa oppimisen tulos ja sen arviointi, mitattavuus, tai ainakin tuloksen pysyvyys, laatu ja sisältö, jää vähemmälle huomiolle.
Oppiminen on siis tekemistä tai tapahtumista riippumatta sen tuloksesta. (Ikonen (2001,14.) Taiteen luoma yhteys maailmaan on pitkälle toiminnallinen ja vaikuttaa tekemisen ja ajattelemisen taitoihin. Taiteessa opimme universaaleja taitoja, joita tarvitsemme yhteiskunnassamme. Taide on kokemusten muuntamista kuviksi ja ymmärtämistä. (Rantakare 2003, 212.)
Ihmisen oppiminen on sidottu kulttuuriin ja tilanteisiin. Oppiminen tapahtuu sosiaalisena ja kulttuurisena ilmiönä. Taiteellisessa oppimisessa korostuu myös kehollinen oppiminen.
Kehollisessa oppimisessa ihminen siis aktivoituu kokonaisvaltaisesti: aistimusten, tuntemusten, tunteiden, mielikuvien, kielen ja ajattelun tasoilla. (Anttila 2017.)
Taiteet ja luovuus ovat mielikuvituksellisia tapoja nähdä ja tehdä ja löytää maailma uudelleen. Taidepohjainen työ on tärkeä keino torjua rasismia, toiseuden pelkoa ja ehkäistä sosiaalista syrjäytymistä yhteisöllisen sitoutumisen kautta. (Sanford & Clover 2016, 175.)
15
3.2 Teatteritaide maailman ja sen merkityksien avaajana
Seuraavassa esitän Savan (1993) kaavion taiteellisesta oppimisesta ja esittelen sen seuraavassa kappaleessa draaman teoreetikkojen avulla.
KUVIO 1. Taiteellinen oppiminen Savan (1993) mukaan
16
Teatterin yksi keskeisimpiä tavoitteita on maailman ja sen merkityksien tutkiminen (Rusanen 2002,41). Joka vuosi esitettävää tekstiä valittaessa mietitään millaisista asioista tänä vuonna haluamme ottaa selvää. Harrastajateatterilainen kehittyy esiintyjäksi ryhmässä, teatteriesityksen tekeminen on ennen kaikkea ryhmätyötä ja vuorovaikutusta.
Teatteriesitystä tehdessä tutkitaan yhdessä esityksen maailmaa teatteriesitysten kohtausten harjoittelun kautta. Draaman sisällä puhutaan Esteettisestä kahdentumisesta. Termi tarkoittaa kahden todellisuuden, realistisen ja fiktiivisen maailman, yhtäaikaista läsnäoloa.
Se on tilanne, jossa suunnittelemme roolia tai toimimme kuvitteellisessa tilanteessa tai seuraamme fiktiivistä todellisuutta. Mielikuvitus, itsetuntemus ja sosiaaliset taidot kehittyvät, kun on tilaa luoda sekä sosiaalisia että yksilöllisiä merkityksiä (Heikkinen 2004, 102 ja 40-41).
Teatterin pariin hakeutuvat ovat sitoutuneita teatterin tekemiseen ja päämäärätietoisia teatterin tarkoituksesta. He ovat luovia, uutta etsiviä ja motivoituneita. Eräänlainen sallittu leikkiminen ja näytteleminen on aikuisille tärkeä syy osallistumiselle. Kehittyminen mahdollistuu vakavan leikillisyyden kautta. "Leikillisyys luo mahdollisuuden sellaiseen vakavuuteen, joka pelkästään keskustelemalla tuntuu usein vaikealta, ellei mahdottomaltakin". Vakava leikillisyys tuo leikkiin syvyyttä ja tavoitteellisuutta. Draaman muoto on leikittelevä ja tarkoitus on vakava. (Heikkinen 2004, 80.)
Boltonin (1979, 51) mukaan draaman peruselementti on kokemus mukana elämisestä ja syvällisin oppiminen tapahtuu, kun jotakin koetaan tunnetasolla. Voidaan puhua tunneälyllisestä virtauskokemuksesta, jossa sekä tunne että järki ovat sopusoinnussa, tekijä unohtaa itsensä ja on yhtä tekemisensä kanssa, joka sujuu luontevasti ja harmonisesti Draama antaa kokemuksellisen tason verrattuna esimerkiksi lukemiseen, kirjoittamiseen ja keskusteluun. Se antaa harrastajalle mahdollisuuden kuvitella tilanne ja sen tapahtumat ja saada kehollinen kokemus tapahtumien mahdollisista variaatioista kehittäen niiden yksityiskohtia. Näyttelijä voi kokea olevansa jonkun muun ihmisen saappaissa ja uudenlaisissa tilanteissa. Se auttaa ymmärtämään erilaista käyttäytymistä, erityisesti sosiaalisesti hankalissa tilanteissa, sekä suhtautumista omaan itseen ja erilaisiin tunteisiin ympäristössä ja itsessä. (Saksman 2001, 1, 27 ja 107.) Ihminen toimii aktiivisesti vuorovaikutuksessa muiden kanssa tehden esityksen maailmaa itselleen ymmärrettävämmäksi. Tekeminen ja tapahtumat ovat jatkuvan muutoksen alaisia, erilaisia
17
ideoita sovelletaan uudelleen, hylätään tai vaihdetaan uusiin. (Teerijoki 2001, 73.) Jokainen draamaan osallistuja tuo siihen oman erilaisen näkökulmansa ja oman kokemusmaailmansa jakaen arvojaan, tietojaan ja taitojaan toisten kanssa. Parhaassa tapauksessa syntyy ikään kuin kolmas tila, joka syntyy osanottajien uusista ideoista ja ajatuksista, uudenlaisen maailman hahmottamisesta. (Heikkinen 2004, 21-24.) Dialogi on hyväksyvää, ei ole löydettävissä universaalia totuutta ja teemoja ja ongelmatilanteita voidaan katsoa mahdollisimman monesta eri näkökulmasta. Myös vaimennettujen äänten esille nostaminen on tärkeää. (Teerijoki 2001, 88-89.)
Kukin oppija on omana persoonanaan ”väline”, jonka kautta opitaan. Keho on kokemuksemme ja elämysmaailmamme keskus, se toimii muistivarastona, joka tuo meidän olemassaoloomme taitonsa ja jälkensä. Kaikesta jää muistijälkiä sekä mieleemme että kehoomme. Nämä asiat puoltavat draaman toiminnan ja tekemisen kautta oppimista ja näihin kokemuksiin liittyy voimakkaasti tunne. (Teerijoki 2001, 88.)
Teatteriharrastus kehittää monipuolisesti erilaisia taitoja; sosiaalisia, itsetuntemukseen ja vuorovaikutukseen, sekä ilmaisuun ja esiintymiseen liittyviä taitoja. Teatteriharrastukseen liittyvät taitoja ovat: äänenkäyttö, laulaminen, hengittäminen, kehonhallinta, eläytyminen, mielikuvituksen kehittyminen, kuunteleminen, ulkoa opetteleminen, tekstin tulkinta, teatterin tyylilajit, lavastus, puvustus, valo ja äänitekniikka. Taideperusteisessa oppimisessa yhdistyvät rationaalinen, kehollinen ja intuitiivinen toiminta. Näin voidaan luoda avartavia ja vaihtoehtoisia tulkintoja todellisuudesta. (Honkala, 2020.)
Sinivuoren mukaan (2002,6) ihmiset tärkeimmät syyt harrastaa teatteria ovat:
• Onnistumiskokemusten ja myötäelämisen tarve,
• Halu oppia uutta
• Mielikuvituksen ja ilmaisutaitojen kehittäminen
• Viihtyminen
• Terapeuttiset vaikutukset
• Kokemusten tarve
• Motivoiva asenne
• Esiintymistarve
18
• Ammatilliset motiivit
• Hyväksytyksi ja huomioon otetuksi tulemisen tarve
• Halu toimia ja erottua yksilönä
• Kontaktimotiivit
• Turvallisuus sekä
• Suoritusmotiivit
3.3 Aikuisten taiteellinen kehittyminen uudistavan oppimisen kautta
Uutta opittaessa aikaisemmilla kokemuksilla ja osaamisella on tärkeä rooli. Peilaamme aina uutta opittavaa aikaisempia kokemuksiamme vasten. Voimme oppia uusia asioita vain aikaisempien käsityksiemme pohjalta. (Kupias & Salo 2014.) Aikuisten oppijoiden erityispiirteisiin kuuluu itsetuntemus omasta historiasta ja tulevaisuudestaan, sekä yhteiskunnallinen näkemys, kehittyminen ja muutos. Muutos voi olla koko elämän muuttavaa näkökantojen ja oman itsen muuttumista. (King, 2009,21.)
Mezirow (1997, 5-8), uudistavan oppimisen teorian kehittäjän mukaan, oppiminen on kokemusperäistä ja siihen kuuluu henkilökohtaisia merkityksiä. Merkitysten ja kokemusten välinen vuorovaikutus johtaa ymmärtämiseen ja oivaltamiseen, jolloin kokemus muodostuu yhtenäiseksi ja johdonmukaiseksi. Sosiaalisessa vuorovaikutuksessa voidaan vahvistaa sitä, mitä ja miten asiat ymmärretään. Tässä mielessä oppiminen on sosiaalinen prosessi, jossa mielikuvitus on tärkeässä asemassa, kun määritellään erilaisia ongelmia uudelleen eri näkökulmista. Oppimista tapahtuu, kun tulee tietoiseksi omista tulkintatavoistaan, pystyy muokkaamaan niitä sekä kehittymään itsenäisessä ajattelussa.
Uudistavaan oppimiseen kuuluu kolme Mezirow (1997,3) mukaan 3 vaihetta:
1. Kriittinen reflektio (critical reflection): Kriittisessä reflektiossa arvioidaan aikaisemmin opittujen ennakko-oletusten pätevyyttä sekä tullaan tietoisiksi omista oppimisen ja ajattelun näkökulmista. Näkökulmat muuttuvat sallivammaksi, yhteneväisemmäksi ja laajemmaksi.
19
2. Keskustelu/pohdinta (discussion): keskustellaan muiden kanssa ja testataan, ovatko uudet, kriittisessä reflektiossa muodostetut näkemykset tosia ja aitoja.
3. Toiminta (action): toimitaan ja sisäistetään uudet näkemykset ja liitetään ne muiden näkemysten joukko
Kriittisen ajattelun ja reflektion keskeiset kysymykset liittyvät Mezirow (1997) mukaan oppimisnäkemyksessä oleellisesti jatkuvaan harkintaan siitä, mitkä olettamukset, uskomukset ja näkemykset voisivat olla oikeita ja todenmukaisia. Olettamukset aiheuttavat aina kysymyksiä, joten juuri olettamusten reflektointi on ratkaisevan tärkeää merkityksen ymmärtämisen oppimisessa. Kaikki reflektointi sisältää myös kritiikkiä. Reflektio on prosessi, jossa arvioidaan kriittisesti tapaamme tulkita kokemustemme sisältöä, prosessia ja lähtökohtia. Reflektiolla on keskeinen tehtävä tavoitteellisen oppimisen, ongelmanratkaisuprosessin ja jotain asiaa koskevan oikeellisuuden tarkistamisen yhteydessä.
Uudistavassa oppimisessa keskeisessä asemassa on merkitysten muodostaminen – se, miten aikuiset tulkitsevat elämänkokemustaan. Oppiminen nähdään prosessina, jossa käytetään aiempia tulkintoja ja muodostetaan koetun pohjalta uusi tai korjattu tulkinta.
Tätä uutta tai korjattua tulkintaa käytetään jatkossa toiminnan ohjaajana. Mezirow (1997, 5-8.) Uuden kokemuksen oppiminen tarkoittaa, että se aina lisätään entisiin. Uusi opittu jäsennetään, omaksutaan ja sen jälkeen toimitaan uuden opitun mukaisesti. Ratkaisevaa aikuisen oppimisessa on tiedon pätevöittäminen ja oikeaksi todentaminen. Oppimisessa merkitysten ja kokemusten välillä vuorovaikutusta, jota vanhat tottumukset ohjaavat.
Uudistavassa oppimisessa on kyse myös vanhojen odotustottumusten muutoksesta. Me tulkitsemme vanhan kokemuksen uudesta odotusnäkökulmasta ja sille annetaan oma merkityksensä. Tämä uudenlainen merkityksenanto tapahtuu, kun jotakin toimintaa kyseenalaistetaan (Mezirow, 1991,11)
Myös situationaalinen oppimiskäsitys uudistavan oppimiskäsityksen rinnalla tuo korostetusti esiin ihmisen kietoutuneisuuden elämäntilanteisiinsa: oppimistapahtumaa ei holistiseen ihmiskäsitykseen nojaten voida tarkastella irrallaan elämäntilanteista. (Anttila, 2017.) Aikuisella on jo paljon elämänkokemusta ja he kehittävät tietoisesti omaa persoonaansa. Kehittyminen perustuu jo olemassa oleville kokemuksille, sekä kokonaisuuksien ymmärrykselle. Aikuinen on luonut itsellensä kannustavavan
20
suhdeverkoston ja hänellä on myös tietoisuus kehittymisen vaatimuksista. (Jori, Karu, Krabi 2015, 61.)
Maailma ja yksilön sosiaalinen todellisuus ovat merkittävällä tavalla mukana oppimistapahtumassa, joka ei siis näin ollen ole yksilön sisäinen, psykologiaan tai biologiaan perustuva prosessi. (Anttila, 2017.) Aikuinen tarvitsee siis sosiaalisen, interaktiivisen oppimisympäristön, jossa tietoisuuden rakenteet, syvällinen ja kriittinen ymmärrys kehittyy. Näin kasvaa tietoisuus itsestä; itsenäisyys, vastuullisuus ja sen myötä kyky vastavuoroiseen sosiaaliseen kommunikaatioon. (Jori, Karu, Krabi 2015.)
Oppiminen tästä näkökulmasta viittaa ihmisen kokemuksiin maailmassa olevana, ja näin oppimisessa on kysymys merkitysten ymmärtämisestä ja muuttumisesta, ajatus, jonka Mezirow (1997) on työstänyt aikuisia oppijoita tutkiessaan ja kehittäessään uudistavaa oppimista. Hän näkee, että ilman yksilön muutosta ei tapahdu yhteisön muutosta ja päinvastoin. Muutos ei ole lineaarista, vaan se tapahtuu erilaisissa ympäristöissä, myös ei- formaalisissa tilanteissa, siihen liittyy vahvasti täyden ihmisyyden ajatus. Kehittymistä tapahtuu tunteiden ja ajattelun kautta. Ihminen on kokonaisuus ja hänet nähdään ympäristöönsä vaikuttajana ja vaikuttujana. (Willink & Jacobs 2011,144.)
21
4 TUTKIMUSTEHTÄVÄ JA TUTKIELMAN TOTEUTUS
Tutkimuksessani, haastatteluissa ja keskusteluissa olen lähtenyt kysymään aikuisilta teatterinharrastajilta miksi he harrastavat teatteria ja mitä he saavat teatteriharrastuksestaan? Aineiston keräsin heiltä, jotka ovat olleet teatterin kanssa tekemisissä jo pitkään, pisimpään teatteria harrastanut on harrastanut sitä jo yli 20 vuotta.
Voidaan sanoa, että tutkittavani tuntevat aiheen syvällisesti.
Kysyin tutkittaviltani mitä he oppivat teatteria tehdessään. Koska kyseessä oli teemahaastattelu, oli tutkimuksen alkuvaiheessa mukana paljon muitakin ajatuksia tutkimuksen tavoitteista. Haastatteluissa ja pienryhmäkeskustelussa puhuimme vapaasti teatteritaiteesta ja sen toteuttamisesta. Peilasimme kokemuksiamme teatteriesityksien tekemiseen ja niistä syntyviin ajatuksiin. Samalla kun ihmiset kertoivat omasta suhtautumisestaan teatterin ja taiteen tekemiseen he kertoivat omasta elämästään ja valinnoistaan valita harrastukseksi teatteri. He kertoivat, kuinka he innostuivat siitä ja millaisia syitä harrastamiseen liittyi. Näin muotoutui ajatukseni lähteä tarkastelemaan millaisissa asioissa kehitytään ja mitä aikuiset teatterin harrastajat oppivat harrastuksessaan.
Oppimisen tematiikka muuttui tutkimuksen edetessä kehittymisen tematiikaksi, koska oppiminen nähdään ehkä turhan kapeasti tiedolliseen oppimiseen liittyvinä kysymyksinä.
Kehittyminen kuvaa sanana paremmin myös persoonallista kasvua erilaisissa aikuisen elämänvaiheissa. Aineistolähtöisessä tutkimuksessani olen kiinnostunut teatteriharrastuksen merkityksestä harrastajilleen.
22
Tutkimuskysymykseni ovat:
1. Millaisissa asioissa aikuiset teatteriharrastajat kokevat kehittyvänsä teatteriharrastuksessaan?
2. Miten teatteriharrastuksessa kehitytään?
4.1 Tutkittavana oleva ryhmä
Tutkimani harrastajateatteri on perustettu 1990- luvulla ja siihen joukkoon on vuosien varrella kuulunut satoja ihmisiä, jotka ovat tuoneet ryhmään jotakin uutta. Ryhmä on elävä, muuttuva, mutta siinä on silti jotakin samaa. Tutkimani ryhmä on kansalaisopiston ryhmä, jonka jäsenenä olen. Ryhmä kokoontuu syksystä kevääseen, kerran viikossa, n. 3 oppituntia kerrallaan. Keväälle valmistetaan esitys, jota harjoitellaan koko lukukausi.
Ryhmän koko ja koostumus vaihtelee, pääosin kokoonnutaan n. kymmenen teatterin tekemisestä kiinnostuneen kanssa. Ryhmä koostuu ihmisistä, joista osa on ollut mukana 90- luvun alkupuolelta lähtien, ja osa on ensimmäistä kertaa esiintymässä. Harrastajat ovat aikuisia, joiden ikäjakauma on 30-70 vuotta. Ryhmästä yli puolet ovat naisia. Ryhmä päättää yhteisesti syksyllä millaista esitystä halutaan lähteä harjoittelemaan. Esityksiä on yleensä kuusi kappaletta ja yleisössä pääosin paikallisia ihmisiä.
4.2 Tutkimuksen kulku ja aineiston keräys
Tutkimuksessani tarkastelen edellä mainittuun ryhmään kuuluvia teatterintekijöitä.
Tutkimushaastattelujen alkulähtökohta on ryhmäkeskustelu yhdeksän teatterilaisen kanssa, jonka toteutin esityksien aikana joulukuussa 2017. Kevään 2018 aikana haastateltavanani on ollut neljä henkilöä, jotka kuvaavat tekemistä ja kokemista harrastajateatterissa. Kahta heistä olen haastatellut yksilöhaastattelussa ja kahta yhteisessä parihaastattelussa.
Tutkimus on laadullinen, aineistolähtöinen tutkimus. Tässä tutkielmassa kuvaan harrastajateatterissa mukana olevien ajatuksia ja näkemyksiä omasta harrastamisestaan.
Aineistona käytän haastatteluja, parihaastattelua, ryhmäkeskustelua, sekä omia
23
havaintojani. Teemahaastatteluaineisto on analysoitu aineistolähtöisen sisällönanalyysin periaatteita noudattaen aineistoa luokitellen ja jakaen teemoihin.
Laadullisen tutkimuksen alkuvaiheessa on tärkeää saada laaja materiaali tutkittavasta aiheesta. Peruslähtökohtani oli kysyä oppimiseen ja kehittymiseen liittyviä kysymyksiä, ja halusin tarkasti kuunnella mitä harrastajat kertovat yleisesti teatterin harrastamisesta.
Yksilöhaastattelut ja haastattelijan kysymyksin ohjaamat ryhmäkeskustelut antoivat lavean kuvan harrastamisesta. Nauhoitin haastattelut puhelimeeni ja haastattelujen litterointi tapahtui haastattelujen jälkeen. Aineistosta on nostettu esille tulleita asioita vastaten tutkimuskysymyksiin. Tutkimuskysymykset tarkentuivat aineistoa analysoidessa ja näkökulma tarkentui aikuisia koskeviin kehityskysymyksiin. Aineistolähtöisessä sisällönanalyysissa pyritään rakentamaan empiirisen aineiston pohjalta teoreettinen kokonaisuus, jolloin aikaisemmat havainnot, tiedot tai teoriat eivät vaikuta analyysin toteuttamiseen tai lopputulokseen. (Eskola & Suoranta 1998, 16.) Tutkielmassani punaisena lankana aineiston analyysissa oli löytää samankaltaisuuksia aineistosta ja jaotella niitä pienempiin, sisällöllisesti samankaltaisiin asioihin. Taulukon tekeminen auttoi jäsentämään tutkimusaineistoa edelleen. Keräsin taulukkoon sitaatteja ja sisältöjä ja nimesin niitä teemallisesti. Näihin suurempiin asiakokonaisuuksiin lähdin etsimään taustatueksi teoreettisia havaintoja kirjallisuudesta.
Keräsin tutkielman aineistoa yksilöhaastatteluilla, parihaastattelulla ja ryhmäkeskustelussa.
Ryhmäkeskustelu on toteutettu 2017 joulukuussa ja yksilö- ja parihaastattelut vuoden 2018 keväällä. Haastattelut litteroin ja analysoin 2018 syksyllä jatkaen tutkimuksentekoa 2019 syksyllä. Tutkimusprosessin eri osat; ongelmanasettelu, aineiston keruu, analysointi ja raportointi lomittuivat toisiinsa niin kuin Alasuutari (1999, 252.) teoksessaan kuvaa. En voi sanoa, että tutkimus olisi järjestelmällisesti noudattanut kaavaa vaan kaikkea tapahtui yhtä aikaa. Kun litteroin haastatteluja ja ensimmäistä ryhmäkeskustelua, en tiennyt millaisiin tuloksiin tutkimus päätyy, voidaan näin puhua aineistolähtöisestä tutkimuksesta.
24
4.3 Ryhmäkeskustelu
Haastattelujen lisäsi aineistoa keräsin lisäksi myös ryhmäkeskustelussa. Keskustelun kysymykset voi nähdä liitteestä (liite 1). Valtosen (2005, 224) mukaan ryhmäkeskustelu eroaa tutummasta ryhmähaastattelusta seuraavalla tavalla: Ryhmähaastattelussa vuorovaikutus syntyy ryhmän ja vetäjän välisenä kommunikaationa. Fasilitaattori tekee kysymyksen kaikille haastateltaville vuorotellen. Hän ei aktivoi haastateltavia keskustelemaan keskenään. Ryhmähaastattelun vetäjä ei itse aktiivisesti osallistu käytävään keskusteluun. Ryhmäkeskustelussa taas pyritään saamaan vuorovaikutusta keskusteluun osallistujien kesken ja myös haastattelija osallistuu keskusteluun. (Valtonen 2005, 224).
Ryhmäkeskustelu järjestyi harrastajateatterin esityksien aikana syksyllä 2017. Seitsemän hengen ryhmä osallistui ryhmäkeskusteluun aiheenaan näytelmän tekemisen prosessi.
Ryhmäkeskusteluun osallistuneet ihmiset valikoituivat satunnaisesti. Näytelmän työryhmä oli kaikkiaan 39 henkilöä ja olisi käytännön syistä ollut hankalaa keskustella kaikkien kanssa yhtä aikaa. Keskusteluun valitsin niitä aikuisia ihmisiä, joiden uskoin olevan saavuttamattomissa haastatteluun myöhemmin ja niitä, jotka halusivat tulla keskustelemaan yhdessä. Keskustelijat saivat pohdittavakseen kysymyksiä (Liite 2), joista he keskustelivat vilkkaasti. Keskustelussa käytiin läpi kysymyksiäni avoimella, puoli strukturoidulla haastattelumallilla. Toimin puheenjohtajana, jaoin puheenvuoroja ja kysyin kysymyksiä. Ryhmän fasilitattorin rooli on tärkeä, hän virittää ilmapiirin, ohjaa keskustelua tavoitteiden mukaisesti ja kannustaa keskusteluun. (Valtonen 2005, 223). Itse en ottanut kantaa tai vastannut kysymyksiin vaan pyrin olemaan neutraali, ja toteuttamaan päätehtävääni eli saada materiaalia tutkimukseeni.
Osallistujien vuorovaikutteiset kommentit synnyttävät uusia ideoita ajattelutapoja ja näkökulmia tutkimukseeni. Keskustelussa pyritään selvittämään haastateltavien mielipiteitä ja asenteita keskusteltavana olevasta aiheesta. Keskustelijat tuovat ilmi omat mielipiteensä ryhmälle, tai sitten eivät halua ilmaista mielipidettään. Se on yksilön oma valinta. Hyvän fasilitaattorin ominaisuuksiin kuuluukin saada kaikkien ääni kuuluville ja luoda tilanne sellaiseksi, että kaikilla on vapaus sanoa rehellisesti omat mielipiteensä.
(Valtonen 2005, 226). Valtonen tuo kuitenkin esille, kuinka fasilitaattori voi tahtomattaankin verbaalisella ja non- verbaalisella viestinnällään tulla osoittaneeksi mikä on odotuksenmukainen mielipide ja millä tavoin se tulisi kyseisessä ryhmässä ilmaista.
(Valtonen 2005, 226.) On selkeää, etten ole haastattelutilanteissa ole neutraali tutkija
25
suhteessa asettamiini kysymyksiin tai suhteessa haastateltaviin, koska olen aktiivinen ryhmän jäsen. Keskustelussa vallitsi ilmapiiri, jossa uteliaasti kyselin asioita ja he aidon tuntuisesti, rehellisesti vastasivat tuoden omat ajatuksensa esille.
Keskustelussa oli yhteensä seitsemän ihmistä, ja tämä oli suuri määrä. Päällekkäin puhumisia tapahtui ja kovin syvällisesti emme useinkaan teemoihin jääneet vaan menimme seuraavaan kysymykseen. Pienemmän henkilömäärän keskustelussa päästään syvemmälle henkilökohtaiseen mielipiteeseen. Kysymäni alkukysymykset ohjeistin niin että kaikki saivat puheenvuoron ja pääsivät purkamaan tuntemuksia esityksen tekemisestä.
Seuraavaksi keskustelussa ryhdyimme pohtimaan syvemmin teatterin tekemistä.
Keskustelussa nousi esiin esiintyminen, teatterin taikailmapiiri, leikki, ryhmätoiminta, yhteisöllisyys, johon liittyi ajatus, että teatteria tekevät ihmiset ovat erityisiä.
Havaitsin että ryhmäkeskustelussa luotiin uusi kieli ryhmälle. He kaikki tunsivat toisensa, mutta tällaisessa tilanteessa he eivät aikaisemmin ole olleet. He keskustelivat asiallisesti, kirjakielenomaisesti, mutta myös tunteellisesti ja sydämellä. Tietynlainen analyysi prosessista oli selkeästi tarpeen ja eräs haastateltavista käytti sanoja ”no niinpäs muuten onkin, enpäs ole tajunnut” ymmärtäessään aivan uuden ulottuvuuden prosessin etenemisestä, kun toinen haastateltavista sanoi asian ääneen. Monista asioista ihmiset olivat yhtä mieltä, syntyi jonkinlainen konsensus.
Keskustelussa esille tulleet teemat olivat johtoajatuksina koko tutkimukselle. Niissä esiin tulleet teemat tulivat myöhemmissä haastatteluissa esille. Ryhmäkeskustelu liittyi esityksen tekemisen prosessointiin. Tarkoituksella siksi että ajattelin etten saa sitä joukkiota enää paikalle yhdessä pohtimaan asioita. Toisaalta palaute ja esityksen purku tuntui hyvältä ajatukselta. Teatterissa esityksien tekemisen prosessi yleensä puretaan palautekeskustelulla.
Esitysten jälkeen pidetyssä Karonkassa katsoimme esityksen taltioinnin valkokankaalta.
Palautetta ja purkua tehtiin pienryhmäkeskusteluissa, mutta tutkimukselle uusia ajatuksia ja näkökantoja ei tullut esille. Karonkkaan saapuneet eivät pohtineetkaan asioita niin syvällisesti kuin ryhmäkeskustelussa.
26
Tätä toteutettua ryhmäkeskustelua en pidä kovinkaan onnistuneena tiedonhankkimisen keinona. Keskustelijoita oli liian monta. Ensimmäinen ryhmäkeskustelu oli kuin alkulämmittely, josta sain haarukoitua mielenkiintoisia asioita, jotka antoivat suuntaa tutkimukselle.
Toteutin keväällä 2018 kaksi pienryhmäkeskustelua kahdeksan tai useampia vuosia mukana olleille teatterin harrastajille. Pyysin heitä mukaan ja aikataulullisesti ihmiset jakautuivat sattumalta näihin ryhmiin. Pienryhmäkeskusteluissa oli yhteensä mukana viisi henkilöä, joista toisessa keskustelussa kaksi ja toisessa kolme. Kolmen keskustelijan nauhoitettu materiaali valitettavasti tuhoutui puhelimestani, ja jo puoliksi litteroitu tekstitiedosto ei ollut tallentunut tietokoneelle. Puoliksi aineistoni analysoitua tämä tuntui harmilliselta ja viivästytti tutkimusta. Se sai minut ajattelemaan lisäaineiston hankkimista, mutta pro-gradu työni ohjaaja kommentoi, että minulla on jo rikas aineisto analysoitavana. Pienryhmäkeskusteluksi aikomani aineisto muuttui siis parihaastatteluksi.
4.4 Haastattelut
Ryhmäkeskusteluissa esille tulleiden teemojen lisäksi otin haastattelussa esille ajatuksen teatterista kasvattajana. Henkilökohtaisen minän muutoksen ja yleisellä tasolla siitä miten ryhmässä mukana oleminen kasvattaa.
Parihaastattelussa molemmat haastateltavat tiesivät tutkimuksestani ja alkukankeuden jälkeen he keskustelivat vapautuneesti ja syvällisestikin antamistani teemoista.
Keskustelussa oli tärkeää se, että he jakoivat samanlaisia mielipiteitä ja ajattelivat samankaltaisia ajatuksia teatterin tekemisestä. He olivat olleet yhdessä useammassa esityksessä ja saivat heti kiinni toisen ajatuksesta, jos se liittyi esityksen tekemisen vaiheisiin. Esitysten aikana ei monestikaan ole ajallisesti mahdollista keskustella, joten syvällinen keskustelu taiteen tekemisestä oli kaikille virkistävää.
Suoritin haastattelut keväällä 2018 helmi - maaliskuun aikana. Haastateltaviani yhdistää teatterin aktiivinen harrastaminen. He ovat olleet useampia vuosia teatterin toiminnassa mukana näyttämöllä ja myös taustajoukoissa. Haastateltavillani on vankka kokemus ja näkemys teatterin vaikuttavuudesta.
27
Haastattelu mahdollistaa dynaamisen vuorovaikutuksen, jossa haastattelija on sekä osallistuja että havaintojen tekijä. Se mahdollistaa syvällisen haastateltavan tarkkailun.
(Hirsjärvi 88,23.) Litterointeja lukiessa tulee ajatus siitä, että molemmissa haastatteluissa pystyin seuraamaan helposti haastateltavan ajatuksenjuoksua, koska haastateltava oli itselle tuttu henkilö. Pystyin kysymään tarkentavia tilanteita, koska monesti puhuttiin tilanteista, joista minulla oli selkeä mielikuva, koska olin ollut läsnä esim. jossain näytelmän harjoitustilanteessa tai tunsin ihmisen tai ihmiset, joihin haastateltavat viittasivat. Käytin puolistrukturoitua haastattelumenetelmää, teemahaastattelua. Haastattelussa käsittelyssä olivat tietyt teemat, joita käsitellään avoimesti eikä noudateta kysymysten tarkkaa järjestystä ja muotoa. (Hirsjärvi 1988,36). Liite (1)
Haastattelu on keskustelua, jolla on ennalta suunniteltu päämäärä. (Hirsjärvi 1988, 25) Päämääräni oli saada vastaus päätutkimuskysymykseeni: Millaisissa asioissa aikuinen kehittyy teatterinharrastuksessaan?
4.5 Analyysimenetelmä
Tutkimustulosten analysointimenetelmä on tässä tutkimuksessa sisällönanalyysi, joka sopii hyvin narratiivien ja haastattelujen analysointiin. Sisällönanalyysissa data jäsennellään ytimekkääseen muotoon niin, ettei informaatiota häviä. Haastattelujen ja narratiivien sisältöä tutkitaan esiin tulleiden asioiden, teemojen ja merkitysten valossa. (Tuomi &
Sarajärvi 2002). Analyysi etenee tasolta toiselle kuvailusta synteesiin asti. Ensisijainen tavoite on aineiston teemoittelu, jolla pyritään erottamaan tutkimuksen lähtökohdista tärkeät selitykset. (Eskola & Suoranta 2005.)
Tuomi ja Sarajärvi (2009, 108) kuvaavat laadullisen aineiston analyysia karkeasti kolmivaiheisena. Ensimmäinen vaihe on tutkimusaineiston tiivistäminen eli toisin sanottuna yksinkertaistaminen. Toisena vaiheena materiaali ryhmitellään klustereiksi ja kolmannessa vaiheessa abstrahoidaan eli teoreettiset konseptit käsitteellistetään.
Tiivistämisvaiheessa analysoitavasta datasta poistetaan kaikki tutkimuksen kannalta epäolennaiset seikat. Tämä voi olla joko informaation yhdistämistä tai osiin jakamista.
Ryhmittelyssä koodatut alkuperäiset fraasit tutkitaan tarkasti ja niistä etsitään joko
28
yhdistäviä tai erottavia tekijöitä. Tämän jälkeen merkityksellinen tieto erotetaan valitusta luomalla teoreettisia käsitteitä. Sisällönanalyysiä voi jatkaa joko luokittelemalla tai kategorioimalla dataa purkamisen jälkeen. (Tuomi & Sarajärvi 2009, 108-120.)
Haastattelut loivat tutkimukselleni aineistollisen selkärangan, joihin ryhmäkeskustelut toivat lisää materiaalia ja erilaisia näkökantoja. Seuraavissa kappaleissa, tutkimustuloksissa käytän aineistossa esiin tulevien sitaattien lyhennyskoodeina seuraavia merkintöjä:
• Haastattelu 1= H1
• Haastattelu 2=H2.
• Parihaastattelu= PH1 ja PH2
• Ryhmäkeskustelu= RK1-4
Ryhmäkeskusteluissa ilmenevät puhujat satunnaisissa, samoissa numerojärjestyksessä ja heille on annettu tietty numerokoodi.
4.6 Tutkielman luotettavuuden ja eettisyyden tarkastelua
Tutkielma on toteutettu tieteellistä tutkimusta yleisesti ohjaavaa taustaa huomioiden.
Tulosten siirrettävyys toiseen tutkimukseen mahdollistuu, vaikka yleistykset ovat haasteellisia sosiaalisen todellisuuden erilaisuuden takia. (Tuomi & Sarajärven 2011, 129) mukaan keskeisimpiä kysymyksiä tutkimusetiikassa on jo lähtökohtaisesti tutkimusaiheen valintaan liittyvät kysymykset. Työssäni käsittelen itselle läheistä aihetta, itselleni tärkeiden ihmisten kautta. Se asettaa minut tutkijana miettimään miten objektiivisesti voi aihetta ja aineistoa kerätä ja analysoida. Näkisin kuitenkin, että tutun ja kiinnostavan aiheen parissa saadut pohdinnat ja tulokset ovat itsellekin tärkeitä ja mielenkiintoisia.
Tutkielman laadullisuuteen on tärkeää pyrkiä, sillä aihe on tärkeä henkilökohtaisellakin tasolla.
Luottamuksellisuus tutkielman tekemisessä näkyy ensin siinä, että haastateltava saa tiedon mihin haastattelija, tutkielman tekijä käyttää aineistoa. Haastattelija lupaa, että saadut tiedot pysyvät luottamuksellisina ja haastateltavien anonymiteettia suojellaan.
29
(Ruusuvuori, 2005) Kaikkien tutkimukseen osallistuneiden kanssa olemme tunteneet henkilökohtaisesti pitkän aikaa. He ovat tuttujani teatterin parista. Välillämme vallitsee henkilökohtainen luottamus, joten tiedän että ihmiset eivät jännittäneet vaan haastateltavat pystyivät avoimesti kertomaan ajatuksiaan. Heillä oli tieto siitä, että ajatuksia käytetään vain tieteen palvelukseen ja heidän henkilöllisyytensä ei paljastu lukijoille. Henkilöiden nimiä ei tutkimuksessani mainita, vaan heistä puhutaan haastateltavina. Tutkielmassa kuvataan ryhmää ja siinä toimivia yksilöitä. Olen yhteistyössä ohjaajieni kanssa häivyttänyt mahdolliset tunnistamiseen liittyvät seikat aineistolainauksissa, jossa kuuluu tutkittavien oma ääni. Heille on luotu tietty koodisto, jolla heidät voidaan erottaa toisistaan, mutta lukija ei tunnista haastateltavaa sitaatin takaa. Eettiset kysymykset haastatteluja ja keskusteluja tehtäessä olivat kunnossa. Olen pyrkinyt tarkasti kirjoittamaan auki tutkimuksessani haastattelujen ja ryhmäkeskustelujen vaiheita myös siitä syystä, että voin tutkijana palata aineiston syntyjuurille tutkimuksen niin vaatiessa.
Aineiston käsittely tapahtui aineistolähtöisen sisällönanalyysin kautta.
Teemahaastatteluissa ja ryhmäkeskusteluissa esiin nousseita kysymyksiä lähdin analysoimaan sisällöllisesti tutkien esiin nousevia teemoja ja aiheita. Uskottavuuden ja luotettavuuden arviointi on laadullisessa tutkimuksessa tärkeää. Luotettavuus osaltaan toteutuu Sinivuoren tutkimuksen ja muun aineistoni tukena käyttämäni teorian kautta.
Tutkimuksen tulokset ovat siirrettävissä muihin konteksteihin tietyin ehdoin, ja osa tuloksista voidaan yleistää muihin samankaltaisiin ryhmiin.
30
5 TUTKIMUSTULOKSET
Walcon ja Nicholson (2017) on kysynyt tutkimuksessaan samansuuntaisia kysymyksiä kuin minäkin olen ihmetellyt tutkimukseni aikana; Mikä saa ihmiset sitoutumaan teatterin tekemiseen niin että he uhraavat sille aikaansa ohjaajina, näyttelijöinä, lavastajina, puvustajina ja tekniikan taitajina? Miksi he uhraavat aikaansa näkyäkseen näyttämöllä erilaisissa teattereissa ympäri maata? Miksi ihmiset vuodesta toiseen antavat oman panoksensa yhteisön kehittämiseen? (Walcon ja Nicholson 2017,18) Näihin kysymyksiin olen etsinyt vastauksia tutkimuksessani. Tutkimuksessa olen kiinnittänyt huomiota siihen, että pohjimmiltaan ihminen haluaa tulla nähdyksi ja kuulluksi ja saada tunnustusta omasta arvokkuudestaan (Värri 2011,36). Teatterin harrastaminen vastaa tutkittavien osalta tähän arvostuksen vaateeseen.
5.1 Teatteriharrastuksessa kehittyvät taidot
Teatteriharrastus kehittää monipuolisesti erilaisia taitoja kuten edellä on kuvannut mm.
Honkala (2020) ja Sinivuori (2002,6) Näkökulmani poikkeaa hieman Sinivuoren motivaatioon keskittyvästä tutkimuksesta, mutta siinä on myös paljon yhtäläisyyksiä.
Myös hän nostaa tutkimuksessaan esille oppimisen näkökulmaa. Tutkielmassani keskiössä olevan aikuisen kehittymisen näkökulmaan tuo kantavana ajatuksena Mezirow (1997) osallistavan oppimisen näkökulman. Omasta aineistostani nousi esiin seuraavat teemat teatterissa kehittyvien taitojen ympärille. Seuraavassa esillä kaavio teatterin harrastuksessa
31
kehittyvistä taidoista. Viittaan kaaviossa tekstissä eri aineistositaatteihin lyhentein, jotka esittelin luvussa 4.5
TAULUKKO 1 Teatteriharrastuksessa kehittyvät taidot Teatterin tekeminen
kehittää
Kuvaus Aineistoesimerkki
Elämän
kokonaisvaltaisuuden ymmärtäminen
Teatteria tehdessä näkökenttä elämästä laajenee.
Koko tää teatterintekemishomma niin sehän on niinku elämä pistettynä lyhempiaikasseen pakettiin. Kaikki siellä on ja myöskin opettaa sitä ihmistä elämee varten ja sen kohtaamista ja kokemista erilaisia tilanteihin kokemista. Surun ja ilon ja eron ja kaipuun, sairauden ja mitä nyt elämässä on. H1)
Sosiaalisia verkostoja Sosiaalinen verkosto on lisääntynyt, ja teatterilaisista tulee läheisiä
Kaikki on tavalla tai toisella tullu ystäviksi, joiden kanssa voi jutella mistä vaan…läheistä
kommunikaatiota. (H2) Teatterissa opitaan
ryhmätyötä Mukaan tulevat ihmiset, jotka ovat itsestään ja elämän vivahteista kiinnostuneita
Yhteisöllisyys on vahvaa, siellä on tukeva olla… oppii ymmärtämään , että me tehdään asioita erilaisista lähtökohdista (H2)
Toisten ihmisten kunnioittaminen
Ryhmässä toimii toisten ihmisten kanssa ja oppii sosiaalisia taitoja
Oppii arvostamaan hyvin erilaisia ihmisiä ja erilaisia tapoja tehdä asioista. (H2)
Esiintymisvarmuuden lisääntyminen
Teatterin tekeminen ja esiintymisen harjoittelu tuovat rohkeutta.
1.Esiintymispelko on kadonnut, mie pelkäsin vieraita ihmisiä (PH1) Ujosta rohkeaksi Teatterin tekeminen ja
esiintymisen harjoittelu tuovat rohkeutta
2.Ihan ensimmäisen kerran kokosin naistenpäivään, seurakunnalle runoesityksen, niin tuntui että siinä oli metrinen kynnys eteisestä sinne salin puolelle ylitettäväksi (H2)
Esiintyminen on kiinnostavaa
Esiintyminen on tuttua Enemmän jännitin teknisiä asioita kuin, että ossoonko olla esillä (PH2) 1.Esiintymistaitojen
kehittyminen
Esiintymistaitojen
kehittäminen on tarjonnut uusia työelämän
Olin täysin tyhjän piälä jiämässä, se että miula oli näitä teatteripuolen koulutuksia anto miule
32
mahdollisuuksia mahollisuuden tehdä työtä kouluttajana (H2)
2.Esiintymistaitojen kehittyminen
Esiintymistilanteiden kautta on kertynyt rohkeutta toimia työssä periksiantamattomana
Tarvittaessa osaat olla kovakin, osaat pitää puoliasi ja osaat sanoa mitä mieltä olet asioista ja suullisesti esittää asiat ymmärrettävästi.(H2) Luovuuden taidot Teatteriesityksen
tekeminen
Valtava maailma tässä meijän koko talven työ, ihmisten silimien eessä.
Kuin olis aukassu uuen maailman joka oli tehty. (H1)
Oman identiteetin löytäminen
Vapaus olla oma itsensä Ennen oli hirveen tärkeetä se mitä muut oli miusta mieltä, nyt en enää välitä (PH1)
Itsetuntemuksen kehittyminen
Roolihenkilöön ja esityksen maailmaan tutustuminen avaa näkemyksiä omaan itseen.
Erilaisiin maailmoihin sukeltamista.
Voi heittäytyä erilaiseksi ihmiseksi, kun mitä on oikeesti. Ei missään oikein voi tehhä semmosta kun näyttämöllä. (PH2)
Henkisen tasapainon löytyminen
Ryhmässä voi purkaa oman elämän stressitilanteita
Puran turhautumista työelämässä ja työttömyydessä (PH1)
Turvallisuus Ryhmässä on turvallista Jos jollakin joku ongelma niin kaikki yhdessä ratkotaan. Ketään ei jätetä suohon rämpimään kaikki on siellä suossa yhessä, ja kaikki kiivetään sieltä suosta pois. (RH3)
Luovuus Roolihenkilön
näytteleminen
Tekstin takaa löytyy toisen ihmisen maailma, joka pitää omaksua ja tuoda näkyville.(H1)
Onnistumisen kokemuksia ja
ongelmanratkaisutaitojen kehittymistä
Teatterin lavastusta, puvustusta ja rekvisiittaa joutuu pohtimaan pienellä budjetilla toteutettavaksi
Piti ratkasta miten pienen nukkuvan tytön päälle saatais satamaan taivaasta höyheniä. Mie kävin kaupasta vesijohtoputkea ja laitettiin putki täyteen höyheniä. Sitten yksi poika puhalsi putkeen ja tytön päälle satoi höyheniä. Se oli sellanen tunne että jees, se onnistu.(H2)
33
5.2 Harrastajateatterilainen kehittyy ryhmässä
Paikkakunnalla olevat kansalaisopiston ryhmät ovat usein ja yleensä kädentaidollisia tai liikunnallisia ryhmiä. Tutkimani ryhmä on esiintymisen taitoja harjoitteleva ryhmä, joka valmistaa esityksen. Teatteriharrastuksen pariin tullaan harjoittelemaan esiintymisen taitoja. Tutkimassani ryhmässä pitkän harjoituskauden jälkeen (yleensä n. 80-100 tuntia harjoittelua) seuraavat esitykset. Ryhmässä mukana olevat nauttivat esiintymisestä.
Monelle harrastajalle esiintyminen on tärkeä syy ryhmään liittymiseksi. Omassa tutkimukseni aineistoa analysoidessani huomasin saman minkä Manninen (2018,25) että kansalaisopistossa opiskeleva saa elämäänsä uusia ihmissuhdeverkostoja ja uusia ystävyyssuhteita. Myös omien havaintojeni mukaan ihmissuhteet olivat yksi keskeisimmistä syistä, miksi teatteriharrastus valittiin harrastukseksi. Motiivi ryhmään tulemiselle ei välttämättä olekaan teatteri- ja näyttelijäntaitojen opettelu tai esityksen tekeminen vaan sosiaalinen yhteisö.
Esityksen lavastaminen, puvustaminen, käsikirjoituksen harjoitteleminen ja tuottaminen tehdään yhdessä. Kaikilla on oma osansa esityksen valmistumisessa, ja ryhmä on yhdessä yleisön edessä. Jokaisella on oma roolinsa, tarkkaan harkittu ja etukäteen harjoiteltu.
Teatteriesityksen synnyttäminen muodostaa ryhmän. Esitykset tulevat eläviksi ja saavat aikaan sosiaalisen yhteenkuuluvuuden tunteen, tunteen siitä, että esitys on tehty yhdessä.
(Walcon ja Nicholson 2017, 21) Ryhmästä tulee tiiviimpi, kuin yleensä kansalaisopiston harrasteryhmästä, kuten ryhmäkeskustelussa todettiin:
H: Mitkä tekijät hitsauttaa porukan yhteen?
- Porukan hitsauttaa yhteen yhteinen hiki ja kyyneleet.(RK2)
- Jos jollakin joku ongelma niin kaikki yhdessä ratkotaan. Ketään ei jätetä suohon rämpimään kaikki on siellä suossa yhessä, ja kaikki kiivetään sieltä suosta pois.(PRK3)
- Kaikki hyväksyy toisensa. Ei välttämättä tuolla ulkomaailmassa.(RK4)
- Tietynlaiset ihmiset hakeutuu. Kaikki ollaan ihan yhtä pälättäviä ja vilkkaalla mielikuvituksella varustettuja ihmisiä. (RK3)
-Luovia ihmisiä (RK4)
Teatterille on tyypillistä, että ollaan sekä fyysisesti että henkisesti lähellä toista. Tästä syystä vertaus hiki ja kyyneleet on konkreettisestikin totta. Sitaatti kertoo myös siitä, että ryhmässä koetaan monenlaisia tunteita. Se tekee tästä ryhmästä myös erityisen. Ryhmässä on oma vapautensa ja niin kuin Värri (2011,36) toteaa että vapaassa ja tunnustusta
