KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU Sosiaalialan koulutusohjelma / ylempi AMK
Seija Jaakkola
AKTIVOINTI TYÖTTÖMÄN NUOREN KOKEMANA
Opinnäytetyö 2014
TIIVISTELMÄ
KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU Sosiaalialan koulutusohjelma / ylempi AMK
Lasten ja nuorten hyvinvoinnin turvaaminen
JAAKKOLA, SEIJA Aktivointi työttömän nuoren kokemana
Opinnäytetyö 47 sivua
Työn ohjaaja Lehtori Tuija Suikkanen-Malin
Toimeksiantaja Koivupirtin säätiö
Toukokuu 2014
Avainsanat aktivointi, hyvinvointi, nuoret, syrjäytyminen, työttömyys
Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli tutkia nuorten työttömien kokemuksia aktivoin- nista. Tutkimus toteutettiin Tampereen Koivupirtin säätiön Vanhustyön Trainee- projektiin osallistuneiden nuorten kanssa. Viiden kuukauden mittaiseen työkokeiluun kuului ohjaus- ja perehdytysjakso sekä harjoittelujakso, joka suoritettiin vanhusten- hoidossa.
Tutkimus on luonteeltaan laadullinen tutkimus. Tutkimusaineisto muodostui kuuden nuoren kanssa tehdystä ryhmähaastattelusta. Aineisto on analysoitu sisällönanalyysin periaatteita noudatellen. Opinnäytetyön teoreettinen viitekehys rakentui nuorten työt- tömyyden, syrjäytymisen, aktivoinnin, voimaantumisen ja hyvinvoinnin ympärille.
Haastatteluaineiston perusteella voidaan todeta, että nuoret kokivat aktivoinnin hyö- dylliseksi. Aktivoinnin myötä sosiaaliset kontaktit lisääntyivät ja mielekkään tekemi- sen kautta nuoret kokivat olevansa aikaisempaa energisempiä. Aktivointi lisäsi nuor- ten kokemaa hyvinvointia ja antoi parempia valmiuksia itsenäiseen työnhakuun.
ABSTRACT
KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU Kymenlaakso University of Applied Sciences
Social Care
JAAKKOLA, SEIJA Activation experienced by unemployed youth
Bachelor’s Thesis 47 pages
Supervisor Tuija Suikkanen-Malin, senior lecturer
Commissioned by Koivupirtti foundation
May 2014
Keywords activation, welfare, youth, marginalization, unemployment
The purpose of this thesis was to research the experiences of unemployed youth with regard to activation methods prescribed for them. The research was conducted with youth participants of the Tampere Koivupirtti foundation’s elderly care Trainee pro- ject. The 5 month work experience was divided into: a tutelage and initiation period, and a practical period, which were completed undertaking elderly care.
This thesis was a qualitative research. The research material consisted of a group in- terview completed with six youths. The material was analysed abiding by the princi- ples of content analysis. The theoretical frame of reference of the thesis was based around youth unemployment, marginalization, activation and empowerment.
On the basis of the interview material, it can be deduced that the youth experienced the activation methods to be beneficial. The addition of social contact and active working increased their sense of wellbeing. In this research it was found that, with the help of activation methods, the youths felt their own sense of wellbeing was improved by, among other things, social contact. Additionally the methods gave the youth better preparation for independent job-hunting.
SISÄLLYS
TIIVISTELMÄ ABSTRACT
1 JOHDANTO 6
2 VANHUSTYÖN TRAINEE -PROJEKTI 6
2.1 Projektin taustaa 6
2.2 Projektin tarkoitus 7
3 NUORI TYÖTÖN 8
3.1 Työttömyys 8
3.2 Syrjäytyminen 10
3.3 Aktivoivat työllistämistoimenpiteet 13
3.4 Voimaantuminen 15
3.5 Työn ja koulutuksen merkitys nuoren hyvinvointiin 16
3.6 Nuorten odotukset työelämältä 19
4 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 20
4.1 Laadullinen tutkimus 20
4.2 Kokemuksen tutkiminen 21
4.3 Tutkimuskysymys 23
4.4 Tutkimusryhmä 23
4.5 Aineiston keruun menetelmä 24
4.6 Aineiston analyysi 27
4.7 Tutkimuksen eettisyys ja luotettavuus 29
5 TUTKIMUSTULOKSIA 30
5.1 Kokemuksia työttömyydestä ja projektin tuomasta sisällöstä elämään 30 5.2 Kokemuksia työn mielekkyydestä ja merkityksellisyydestä 33
5.3 Kokemuksia ammatillisen uran selkiytymisestä 35
5.4 Nuorten ajatuksia projektista 37
5.5 Tulosten yhteenvetoa ja johtopäätöksiä 38
6 POHDINTA 40
LÄHTEET 43
1 JOHDANTO
Nuorten kasvava työttömyys on tärkeä yhteiskunnallinen kysymys. Vuonna 2013 voimaan astuneen nuorisotakuun mukaan nuorelle on tarjottava kolmen kuukauden si- sällä työttömyyden alkamista toimenpide, jolla parannetaan hänen mahdollisuuksiaan selviytyä työmarkkinoilla tai vaihtoehtoisesti löytää työpaikka. Nuorille on tarjolla monenlaisia toimenpiteitä, joiden lähtökohtana on saada nuori aktivoitumaan.
Nuorisotyöttömyyden ongelmina pidetään nuorten passivoitumista ja syrjäytymisris- kiä työttömyyden pitkittyessä. Näitä pyritään ehkäisemään erilaisilla nuoriin kohdiste- tuilla aktivointikeinoilla. Aktivoivat toimenpiteet ovat viime vuosien aikana vakiin- nuttaneet asemaansa yhteiskunnan palvelujärjestelmässä, mutta niiden vaikuttavuu- desta ollaan montaa mieltä. Nuorten siirtyminen aktivoivasta toimenpiteestä toiseen työllistymättä palkkatyöhön on herättänyt myös kritiikkiä aktivoinnin hyödyllisyydes- tä.
Aktivoivien toimenpiteiden onnistumisia mitataan usein työllistymisen tai koulutuk- sen aloittamisen kautta. Rauvolan (2009, 106) lisensiaattitutkimuksessa todetaan, että nuoret, jotka eivät hyötyneet aktivointi-interventiosta kvalitatiivisen tutkimuksen va- lossa, hyötyivät siitä tutkimuksen mukaan silloin, kun tuloksia tarkasteltiin laadullisin keinoin. Tässä opinnäytetyössä tutkittiin Vanhustyön Trainee-projektiin ohjautuneiden työttömien nuorten kokemuksia heihin kohdistuneesta aktivoivasta toimenpiteestä.
Tutkimuksessa mukana olleet nuoret olivat työttömiä työnhakijoita ennen projektiin mukaan tuloaan. Heillä oli työttömyyden lisäksi myös useita muita syrjäytymisen ris- kitekijöitä elämässään. Nuoret solmivat Koivupirtin säätiön kanssa työkokeilusopi- muksen, joka luokiteltiin työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin ja toimi siten aktivoiva- na toimenpiteenä nuorille.
2 VANHUSTYÖN TRAINEE -PROJEKTI
2.1 Projektin taustaa
Sosiaali- ja terveysalalla osaavan ja koulutetun työvoiman hankinta on ollut jo pitkään suuri haaste, joka tulee edelleen kasvamaan suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle.
Erityisesti pääkaupunkiseudulla vanhustyössä on tarjolla koulutetulle hoitohenkilös-
tölle työtä huomattavasti enemmän kun mitä alalla on hakijoita. Osaavan henkilökun- nan puutoksesta vanhustyössä puhutaan paljon samaan aikaan kun puhutaan kasvavas- ta nuorisotyöttömyydestä. Vanhustyön Trainee -projektin avulla halutaan auttaa työt- tömiä nuoria näkemään vanhustyö varteenotettavana työmahdollisuutena.
Opetushallituksen (2011, 31–32) tekemässä kyselyssä selvitettiin opiskelijoiden käsi- tyksiä koulutusohjelmavalinnoista ja vanhustyön vetovoimaisuudesta Sastamalan kou- lutuskuntayhtymässä. Lähes 70 prosenttia kyselyyn vastanneista opiskelijoista oli 25- vuotiaita tai nuorempia. Vastanneet opiskelijat ovat raportin mukaan edustava otos kaikista Suomen lähihoitajaopiskelijoista. Kyselyyn vastanneista opiskelijoista oli va- linnut vanhustyön koulutusohjelman yhteensä 7,86 prosenttia. Kyselyssä moni opiske- lija oli ilmoittanut, että vanhustyö ei kiinnosta, koska työ nähtiin yksipuolisena tai toi- nen ala kiinnosti enemmän. Hoitopaikat koettiin negatiivisiksi vanhusten hoitopai- koiksi ja tuleviksi omiksi työpaikoiksi. Vanhustyö työllisti tutkimuksen mukaan kui- tenkin hyvin, sillä lähes 40 prosenttia kaikista valmistuvista lähihoitajaopiskelijoista oli saanut työpaikan vanhustyön alalta.
Vanhustyön Trainee -projektia edelsi valtakunnallinen Vanhus- ja lähimmäispalvelu- liiton Vallin koordinoima Työssä On Hyvä Olla -projekti, jossa työllistettiin pitkään työttömänä olleita työnhakijoita vanhustyöhön. Tähän projektiin hakeutui satoja van- hustyöstä kiinnostuneita henkilöitä, mutta todettiin, että hakijat olivat pääsääntöisesti keski-ikäisiä. Työllistettyjen joukosta vain 5 - 6 prosenttia oli alle 25 – vuotiaita nuo- ria. Vanhustyö ei kiinnostanut nuoria. (Kuikka & Välikangas 2012, 23.)
Työelämän asiantuntijoiden keskustelujen mukaan vanhustyön kiinnostavuus nuorten keskuudessa voisi parantua myönteisen vanhuskuvan luomisen myötä (Opetushallitus 2011, 34). Työssä On Hyvä Olla -projektin aikana syntyi ajatus kehittää erityisesti nuorille suunnattu projekti, jossa pyritään huomioimaan enemmän heidän tarpeitaan.
2.2 Projektin tarkoitus
Vanhustyön Trainee -projekti on tarkoitettu alle 30-vuotiaille pitkään työttömänä ol- leille tai vailla ammatillista koulutusta oleville nuorille. Projektiin voivat hakeutua myös nuoret, jotka on kouluttautunut alalle, mutta heillä ei ole työtä. Lisäksi projektiin ohjataan nuoria, jotka eivät tiedä millaista työtä haluavat tulevaisuudessa tehdä. Nuo- ret ohjautuvat projektiin TE-toimistojen kautta. (Kuikka & Välikangas 2012, 23.)
Vanhustyön Trainee -ohjelman tavoitteena on lisätä nuorten kiinnostusta sosiaali- ja terveysalaa, erityisesti vanhustyötä, kohtaan. Lisäksi tavoitteena on selkeyttää nuorten omia tavoitteita ja auttaa heitä ymmärtämään, että vanhustyö on ammatillisesti kiin- nostavaa, ja että vanhustyöstä voi rakentaa itselleen työuran. Ohjelma pyrkii autta- maan nuoria näkemään vanhustyön positiivisena ja houkuttelevana, ymmärtämään vanhusten maailmaa sekä hakeutumaan alan koulutukseen ja työllistymään. Projekti nojaa ajatukseen, että erityisesti nuorten kohdalla on huomioitava syrjäytymisen eh- käisy ja se edellyttää nuorten kohdalla nykyistä pitkäkestoisempia toimenpiteitä ja nii- den arviointia. (Kuikka & Välikangas 2012, 23.)
Noin viisi kuukautta kestävän Vanhustyön Trainee -ohjelman aikana nuoret saavat monipuolisen kuvan vanhuksista työn kohteena ja vanhustyön eri toiminnoista. Oh- jelma koostuu kaikille nuorille järjestettävistä ohjaus- ja perehdytysjaksoista, oman työuran hahmottamisesta ja suunnittelusta sekä vanhustyössä harjoittelusta mentorin rinnalla. Nuoret työskentelevät päätoimisesti tietyssä vanhustyön järjestössä tai yrityk- sessä, joissa harjoittelu joustaa ohjelman sisällön mukaan. (Kuikka & Välikangas 2012, 25.)
Koivupirtin säätiössä alkoi Vanhustyön Trainee -projekti syksyllä 2012 ja ensimmäi- nen nuorten ryhmä aloitti ohjelmansa helmikuussa 2013. Säätiö haki projektille jatko- rahoitusta Ely-keskukselta myös vuodelle 2014, jonka aikana heillä on tarkoituksena pitää kaksi eri Vanhustyön Trainee -ohjelmaa nuorille. Helsingissä käynnistyi Van- hustyön Trainee -projekti keväällä 2013 ja myös tämä projekti sai jatkoa vuodelle 2014.
3 NUORI TYÖTÖN
3.1 Työttömyys
Suomen Työ- ja elinkeinoministeriö luokittelee Työnvälitystilastossa työttömäksi henkilön, joka on ilmoittautunut työnhakijaksi työ- ja elinkeinotoimistoon, ei ole työ- suhteessa eikä työllisty päätoimisesti yritystoiminnassa tai omassa työssään. Työttö- mänä pidetään myös työsuhteessa olevaa, joka on kokonaan lomautettu tai jonka säännöllinen viikoittainen työaika on alle 4 tuntia. Päätoimisia koululaisia ja opiskeli- joita ei lueta työttömiksi lomien aikana. (Työ- ja elinkeinoministeriö 2013.)
Kansainvälinen työjärjestö ILO määrittelee työttömän henkilöksi, joka ei ole työsuh- teessa, etsii aktiivisesti työtä ja on halukas ottamaan työtä vastaan. Monissa maissa työttömyyden määrittelyyn käytetään rekisteröityä työttömyyttä perustana työttömyy- delle. Usein rekisteröity työttömyys on pienempää kuin ILOn määritelmän täyttävä työttömyys, koska kaikki työttömät eivät ole työttömän kirjoissa. (Siurala 2003, 12–
13.) Työttömyys kohdistuu usein eniten ja ensimmäiseksi heikoimmin koulutettuihin ja siksi työttömien koulutusrakenne on aina työllisiä heikompi (Myrskylä 2010, 49).
Työllisyyskatsaus on Työ- ja elinkeinoministeriön kuukausittain Työnvälitystilaston pohjalta laatima katsaus työttömyyden, avoimien työpaikkojen ja työvoimapoliittisten palveluiden viimeaikaisesta kehityksestä. Vertailu on katsauksessa edellisen vuoden vastaavaan kuukauteen. Työnvälitystilaston mukaan Työ- ja elinkeinotoimistossa oli alle 25 -vuotiaita työttömiä työnhakijoita toukokuun 2013 lopussa yhtensä 32 900.
Tämä luku on 5 800 enemmän kuin edellisen vuoden toukokuussa. Alle 20 -vuotiaita työttömiä oli 5 800. (Työllisyyskatsaus toukokuu 2013.)
Nuorten työttömyysasteelle on ominaista, että se reagoi aikuisten työttömyys-astetta herkemmin talouden suhdannetaantumiin. Vastavalmistuneet tai vailla työkokemusta olevat nuoret häviävät helposti kokeneemmille työnhakijoille kilpailussa avoimista työpaikoista, varsinkin silloin kun työllisyystilanne on huononemassa. Näin ollen ei ole yllättävää, että nykyinen talouskriisi on iskenyt erityisen voimakkaasti nimen- omaan nuoriin. Lyhytkestoisten työttömyysjaksojen kielteisten vaikutusten on havaittu heikentyvän vuosien kuluessa, kun taas pitkäkestoisten työttömyysjaksojen vaikutuk- set menevät sitä vastoin syvälle. (Asplund & Vanhala 2013, 6.)
Lähteenmaan (2010, 55) tutkimuksessa nuoret kuvaavat työttömyyttä järkytyksenä ja apatiana, johon työttömyyden jatkuessa on vajottu. Työttömyys on tutkittavien kes- kuudessa nähty myös taisteluna itsekunnioituksen, vuorokausirytmin, toimintatarmon ja tulevaisuuden uskon säilyttämiseksi sekä työpaikan löytämiseksi. Arkeen kuuluu ajan tappamista, työpaikan etsimistä, rahapulaa ja loputonta tv:n katsomista. Joissain tapauksissa on kuvailtu myös harrastamista, omien lasten kanssa harrastamista ja mui- ta positiivisia asioita, joihin työttömänä oleminen antaa mahdollisuuden.
Tutkimukset ovat osoittaneet, että lyhyen työttömyysjakson seuraukset eivät tavalli- sesti kosketa nuoria samalla tavalla kuin vanhempia. Selityksenä tällä on, että nuoret ovat usein pysyneet työttömyydestään huolimatta melko aktiivisina. Nuoret eivät
myöskään koe usein työttömänä ollessaan samanlaista taloudellista ahdinkoa kuin vanhemmat, joilla on usein lapsia huollettavanaan tai lainoja maksettavaan. Tiedetään kuitenkin, että työttömyys pitkittyessä vaikuttaa myös nuorten henkiseen tasapainoon heikentävästi. (Malmberg-Heimonen 2003, 60–61.)
Nuorisobarometrin selvitysten mukaan nuoret suhtautuvat työttömyyteen hyväksy- vämmin silloin, kun se on harvinaisempaa ja riski omalta kohdalta joutua työttömäksi on pienempi. Vastaavasti työttömyyttä pidetään pahempana korkean työttömyyden ai- kana. Nuorimmat vastaajat ja miehet suhtautuvat nuorisobarometrin mukaan työttö- myyteen muita hyväksyvämmin. Merkille pantavaa on, että nuorten halu elää mie- luummin työnteolla kuin työttömyyskorvausten varassa vaikuttaa tutkimuksen mu- kaan olevan jyrkässä laskussa. Vuoden 2009 tutkimuksessa 15 prosenttia nuorista piti työttömyyttä pahana, vaikka toimeentulo olisi turvattu, mutta he valitsisivat työn sijas- ta työttömyyden, jos käteen jäävä tulo olisi yhtä suuri. (Myllyniemi 2009a, 119.)
Työttömyyden, varsinkin nuorisotyöttömyyden, suurimpana ongelmana pidetään yh- teiskunnan kannalta ajatellen sitä, että työttömät saattavat passivoitua tai syrjäytyä ja pahimmassa tapauksessa muuttua työkyvyttömiksi. Nuoren työttömän tapauksessa toimintakyvyn säilyttäminen on monimutkaisempi kuin ikääntyneemmän työntekijän kohdalla. Nuoret eivät ole ehtineet muodostamaan identiteettiään ja elämänhallintaan- sa palkkatyön varaan. Työttömyyden merkityksen tarkastelua vaikeuttaa se, että jou- kossa on myös niitä, jotka eivät välttämättä edes halua vakituiseen työhön. Osalle
”pätkätyöttömyys” antaa tervetulleen mahdollisuuden toisenlaiselle elämäntyylille.
(Lähteenmaa 2010, 51–52.)
3.2 Syrjäytyminen
Julkisissa keskusteluissa syrjäytymisestä puhutaan tavallisesti yleisellä tasolla yhteis- kunnallisena ongelmana ennemmin kuin yksittäistä ihmistä koskettavana kohtalona.
Näissä keskusteluissa on tyypillistä tarkastella syrjäytymistä esimerkiksi anonyymeinä tilastoina. Yhteiskunnallisella tasolla syrjäytyminen yhdistetään usein johonkin ihmis- ryhmään. Useammin syrjäytymistä lähestytään jonkin rajatun yhteisön mukaan, kuten esimerkiksi nuorisoryhmän tai työttömien näkökulmaa käyttäen. (Juppi 2010, 338.)
Nuorten pääsemisestä mukaan yhteiskuntaan ja työelämään pohditaan ja kannetaan huolta monella eri taholla. Sisäministeriön johdolla laaditussa ehdotuksessa sisäisen
turvallisuuden ohjelmaksi syrjäytyminen nostetaan Suomen keskeisimmäksi sisäiseksi uhaksi. Erityishuomio kohdistuu nimenomaan lasten ja nuorten syrjäytymiseen. Syr- jäytymisvaarassa tai ”ulkopuolella” olevien nuorten määrää on selvitetty eri tavoin, mutta laskelmissa on päädytty hyvinkin erilaisiin lukuihin. Syy eroihin on, että syrjäy- tymistä ei voida mitata. Syrjäytyminen katsotaan teoreettiseksi käsitteeksi, jonka mit- taaminen edellyttää mallintamista ja käsitteellistämistä, eikä näistä ole löydetty yksi- mielisyyttä. (Myllyniemi 2008, 44.)
Hyvärisen ja Nylundin (2010, 29) mukaan syrjäytymisellä on yhteys sosiaalisten suh- teiden heikkenemiseen tai jopa katkeamiseen. Syrjäytyminen voidaankin määritellä yhteiskuntaa yhdistävien siteiden heikkoudeksi. Syrjäytymisessä yksilö joutuu yhteis- kunnan keskeisten toiminnallisten areenoiden ulkopuolelle siteiden haurauden vuoksi ja se merkitsee heikkoa integraatiota yhteiskuntaan. Tänä päivänä syrjäytymistä tar- kastellaan lähinnä yhteiskunnan kannalta ja syrjäytymisen on nähty merkitsevän esi- merkiksi syrjäytymistä yhteiskunnan valtavirrasta. (Raunio 2006, 9–11.)
Syrjäytymisen yhteydessä sosiaalinen kääntyy yhteiskunnalliseksi. Sosiaalisessa syr- jäytymisessä viitataan usein vastakohtaisesti sosiaaliseen osallisuuteen tai sosiaaliseen integraatioon. Sosiaalisen määrittyminen yhteiskunnalliseksi näkyy siinä, että se ym- märretään, mistä syrjäydytään ja toisaalta mihin tulee olla osallinen tai integroitua.
Yhteiskunnallisen järjestelmän näkökulmasta katsottuna sosiaalinen syrjäytyminen ihmistä yhteiskuntaan yhdistävien siteiden haurautena määrittyy ennen kaikkea työstä syrjäytymiseksi. Työllistymistä katsotaan yhteiskuntapolitiikassa tärkeimmäksi syrjäy- tymistä vähentäväksi tekijäksi, koska työllä on keskeinen merkitys yksilöiden siteille yhteiskuntaan sekä myös yksilöiden hyvinvoinnille. (Raunio 2006, 10–11.)
Syrjäytymiskeskustelussa korostetaan ensisijaisesti työmarkkinoille kiinnittymistä.
Usein pidetään toisarvoisena sitä, että kokeeko nuori työn kiinnostavana, tarjoaako työ riittävän toimeentulon selviytymiseen ilman, että yhteiskunnan tulee tukea yksilöä työn lisäksi tai merkitseekö työ kiinnittymistä huonon työsuhdeturvan pätkätöihin.
Näissä keskusteluissa sivuutetaan työmarkkina-asemien keskinäinen eriarvoisuus ja unohdetaan, että kiinnittyminen huonoon työsuhdeturvaan ja alhaiseen palkkatasoon voi olla joskus yksilölle syrjäytymisriski. Syrjäytymiskeskustelussa hyvän työn peri- aate on syrjäytetty ja keskustelussa on siirrytty korostamaan yhä enemmän, minkä ta-
hansa työn ensisijaisuutta toimettomuuden sijaan varsinkin työuran alku vaiheessa.
(Suutari 2002, 33–34.)
Myllyniemi (2009a, 125–126) on tutkinut mitkä tekijät nuorten mielestä liittyvät eni- ten syrjäytymiseen. Nuorten näkemysten mukaan merkityksellisempiä syrjäytymisiä aiheuttavia tekijöitä ovat sosiaaliset syyt eli ystävien puute ja väärät ystävät. Myös päihteet koetaan nuorten keskuudessa erittäin vahvasti syrjäytymisen syiksi. Enem- mistön mielestä syrjäytyminen johtuu ainakin jossain määrin myös työpaikan tai kou- lutuksen puutteesta.
Työttömyyden, tulotason ja pitkäaikaissairauksien tapaisten syrjäytymisen kriteerien tiedetään vahvasti korreloivan muiden sosiaalista syrjäytymistä mittaavien indikaatto- rien kanssa. Näitä ovat mm huono itsetunto, turvallisuutta antavien sosiaalisten suh- teiden vähäisyys ja epäluottamus. (Myllyniemi 2009a, 128.)
Työttömyys yksinään ei merkitse syrjäytymistä, mikäli sosiaaliset suhteet kestävät, it- setunto ja minäkuva pysyvät hyvinä, terveys ja työkyky säilyvät eikä toimeentulo las- ke niin alas, että perustarpeiden tyydyttäminen heikentyy olennaisesti. Syrjäytymis- prosessin voidaan katsoa olevan käynnissä, jos elämänhallinnan eri osa-alueilla on ongelmia ja yksilö on yhä enemmän riippuvainen yhteiskunnan tukitoimista voidak- seen ylläpitää kohtuullista elintasoa ja elämänlaatua. Toistuva tai pitkään jatkuva työt- tömyys ja heikko koulutustaso ovat keskeisiä sosiaalisen syrjäytymisen riskitekijöitä.
Työttömyyden alhaisena pitämistä ja työttömien työnhakijoiden nopeaa työllistämistä on pidetty tärkeinä syrjäytymistä estävinä toimenpiteinä. Jos peruskoulun jälkeiset opinnot puuttuvat tai ovat jääneet kesken, voi työttömyysriski kasvaa ja syrjäytymisen todennäköisyys lisääntyä työttömyyden aikana. (Pensola, Järvikoski & Järvisalo 2006, 224.)
Syrjäytymisen kannalta on kiinnostava havainto nuorten suhde koulutukseen. Syrjäy- tymisen keskusteluissa yhdistää ajatus koulutuksen pitämistä keskeisenä syrjäytymi- sen ehkäisijänä. Huomion arvoista on, että yhä harvempi nuori katsoo koulutuksen pa- rantavan mahdollisuuksiaan työn saamisessa tai työssä pysymisen edellyttävän jatku- vaa kouluttautumista. Tämä muutos on tapahtunut vuosituhannen taitteessa, ja sen us- kotaan liittyvän taloudelliseen nousukauteen, jolloin työmarkkinat vetivät myös huo- nommin koulutettuja nuoria. Epäsuhta asenteiden ja työvoimatilastollisten tietojen vä- lillä on kuitenkin olemassa, sillä vaikka nuoret kyselyissä uskovat toisen asteen am-
matillisella koulutuksella olevan enemmän kysyntää työmarkkinoilla kuin korkeakou- lutuksella, on heikommin koulutettujen työttömyysriski selvästi suurempi. (Mylly- niemi 2009, 50.)
Koulutustaso Suomessa nousee koko ajan, mutta siitä huolimatta edelleen lähes kym- menen prosenttia nuorista jää ainoastaan peruskoulutuksen varaan. Työelämään kiin- nittyminen ilman toisen asteen tutkintoa on todennäköisemmin haastavaa ja tästä joh- tuen pelkän peruskoulun varassa olevien asema työmarkkinoilla pitkällä tähtäimellä on epävarmaa. Kouluttamattomuus tai peruskoulun keskeyttäminen kohottaa tämän joukon syrjäytymisriskiä. (Myllyniemi 2009, 50.) Työttömyyden ja yhteiskunnallisen syrjäytymisen riski voidaan nähdä erityisen suurena jos nuori ei ole onnistunut saa- maan keskiasteen tutkintoa (Aapola 2005, 269).
Tässä tutkimuksessa mukana olleilla nuorilla oli elämässään useita syrjäytymisriskiin liittyviä tekijöitä. Kaikki aktivointitoimenpiteessä aloitteet nuoret olivat olleet työttö- miä työnhakijoita pitkään tai toistuvasti. Suurimmalta osalta puuttui peruskoulun jäl- keinen ammatillinen tutkinto, joka lisäsi työn saannin epävarmuutta. Osalla nuorista sosiaaliset suhteet olivat jääneet hyvin vähäisiksi työttömyyden pitkittyessä ja kynnys hakea työ- tai opiskelupaikkaa oli kasvanut.
3.3 Aktivoivat työllistämistoimenpiteet
Pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelmassa todetaan hyvinvoinnin syntyvän työstä.
Hallitusohjelmassa asetetaan tavoitteeksi varmistaa kaikilla työhön kykeneville mah- dollisuus ja kannuste työhön osallistumiseen. Työttömien, erityisesti nuorten ja pitkä- aikaistyöttömien osallistumista koulutukseen, palkkatuettuun työhön ja muihin palve- luihin lisätään niin, että työttömien aktivointiaste ylittää 30 prosenttia. Lisäksi halli- tusohjelmassa luvataan toteuttaa nuorten yhteiskuntatakuuta niin, että jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, harjoit- telu-, opiskelu, työpaja- tai kuntoutuspaikka viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta. Nuorille suunnattua työvoimapoliittista koulutusta ja oppi- sopimuskoulutusta luvataan lisätä sekä selvitetään uusia toimia nuorten työelämään kiinnittymisen parantamiseksi yhdistämällä työtä ja koulutusta. Edellä mainittujen li- säksi tarkoituksena on edistää sellaisia ammatillisen koulutuksen toimintamalleja, jot- ka tukevat näitä tavoitetta ja nopeaa työllistymistä. (Pääministeri Jyrki Kataisen halli- tuksen ohjelma 2011, 46.)
Tänä päivänä työttömyydestä puhuttaessa törmätään usein aktiivinen-passiivinen vas- takkainasetteluun. Työttömien tulisi olla aktiivisia, vaikka edellytykset eivät aina ole kovin hyvät. Työttömien aktivoinnilla halutaan ehkäistä työttömän passivoitumista, joka voi pahimmillaan johtaa nuoren täydelliseen syrjäytymiseen yhteiskunnasta. Eri- tyisesti nuorten kohdalla tavoitteena on, että heille voitaisiin osoittaa mahdollisimman pian joko koulutus- tai työpaikka, jotta työttömyys ei pitkittyisi. (Ylikännö 2011, 32–
33.)
Aktivoinnissa on kyse siitä, että työttömäksi jäänyt henkilö palaisi takaisin palkkatyö- hön mahdollisimman nopeasti. Sen tavoitteena on, että työikäisen ihmisen toimeentulo ei olisi pitkiä aikoja sosiaaliturvan varassa, vaan heistä tulisi itsensä elättäviä kansalai- sia. Aktivoinnissa työttömän ihmisen vastuita ja velvollisuuksia määritellään uudel- leen, koska oikeus toimeentuloon ja velvollisuus työhön tai koulutukseen nivoutuvat tiiviisti yhteen. Aktivoinnilla haetaan ratkaisua pitkittyneeseen työttömyyteen ja siihen kytkeytyvään syrjäytymiseen. (Keskitalo & Karjalainen 2013, 7–8. )
Työttömyyden vuoksi etuja saavan ihmisen on edistettäviä omia työnsaantimahdolli- suuksiaan osallistumalla aktivointitoimiin. Aktiivitoimiksi katsotaan muun muassa koulutus, työkokeilu ja palkkatuettu työ. Mikäli työtön kieltäytyy hänen kanssaan so- vituista aktivointitoimenpiteistä, niin seurauksena voin olla tuen alentaminen tai sen menetys määräajaksi. (Keskitalo & Karjalainen 2013, 9.) Tässä tutkimuksessa työttö- mien nuorten aktivointi käynnistyi työkokeiluna nuoren osallistuessa Vanhustyön Trainee -projektiin.
Suuren työttömyyden aikana työllistämistoimien merkitys korostuu ja toimenpiteet ovat eräänlaisia työpaikkareservejä. Toimenpiteitä lisäämällä pidetään ihmisiä kiinni työelämässä, kunnes työllisyystilanne jälleen parantuu. Työllistämistoimia on tutkittu ja niitä on myös kritisoitu paljon. Kielteisenä asiana pidetään mm sitä, että nuori ei hae työtä aktivointitoimenpiteen aikana ja työttömyys pääsee pitkittymään tästä syys- tä. Monille nuorille työllistämistoimenpide ei ole vain kertaluontoinen asia, vaan he siirtyvät toimenpiteestä uuteen toimenpiteeseen. Tutkimusten mukaan eri nuorisoryh- mät kokevat saavansa hyötyä työllistämistoimista eri tavoin. Eniten hyötyä ovat koke- neet saaneensa ne nuoret, jotka ovat tarvinneet rohkaisua työelämään mukaan mene- misessä ja joiden omia suunnitelmia velvoitetyö on tukenut. (Malmberg-Heimonen 2003, 51–53.)
Aktiivisen työmarkkinapolitiikan painopistettä on siirretty työttömyyskorvauksista koulutukseen, kurssitukseen ja erilaisiin työllistämisprojekteihin. Näyttää siltä, että nuoret ovat osanneet hyödyntää näitä projekteja kohtuullisen hyvin. Vaikka nuoret olisivat osallistuneet niihin vastentahtoisesti, tukien menetyksen uhalla, he ovat jälki- käteen olleet sitä mieltä, että aktivoiminen oli hyvä asia. He uskovat, että olisivat to- dennäköisesti edelleen työttöminä, jollei heitä olisi pakotettu töihin. Toisaalta monet nuoret kokevat, että heidät vain sijoitetaan mielenkiinnottomiin töihin tai koulutuk- seen hetkeksi aikaa, jonka jälkeen he joutuvat taas työttömyystuen varaan. (Siurala 2003, 15–16.)
Kotiranta (2008, 99) käsittelee väitöskirjassaan aktivoinnin paradokseja. Hän toteaa, että pakkoaktivoinnin ja aktivoitumisen paradoksi sanoo, että ihmistä ei voi aktivoida, mutta häntä on pakko aktivoida paradoksaalisesti. Ilman tätä pakkoa jäisi paljon posi- tiivista tapahtumatta. Olennaista hänen tulkintansa mukaan on se, miten aktivointi ta- pahtuu. Oikeanlainen aktivointi on ihmistä tukevaa ja hänen ihmisarvoaan kunnioitta- vaa. Kotirannan (2008, 114–115) mukaan ihminen on usein pitkään jatkuneen työttö- myyden takia menettänyt uskoaan omiin kykyihin ja aktivoinnin tavoitteena on saada uskoa palautumaan. Huomion arvoista on, että työttömän on mahdotonta aktivoitua työhön asti, jos työpaikkoja ei ole tarjolla. Työllistymisen esteenä voi olla myös kyky- jen tai motiivin puute tai sellaisiin normeihin sosiaalistuminen, joiden mukaan työn tekeminen ei ole välttämätöntä.
Kotiranta (2008, 156) pohtii väitöskirjassaan sitä, mihin aktivoinnilla pyritään. Voiko aktivoinnin tärkein tavoite olla työllistyminen vai voiko sillä olla jotakin muita tavoit- teita. Tässä työssä nostetaan esille nuorten omia kokemuksia aktivoivasta toimenpi- teestä. Kaikki mukana olleet nuoret ovat osallistuneet aktivointitoimenpiteeseen omas- ta halustaan. Nuoret eivät välttämättä osanneet sanoittaa omia tavoitteitansa, mutta kaikilla oli kuitenkin toiveena hyötyä toimenpiteestä jollakin tavalla.
3.4 Voimaantuminen
Siitonen (1999, 93) määrittelee voimaantumisen prosessiksi, joka lähtee ihmisestä it- sestään. Voimaantumista ei hänen mukaansa voi antaa toiselle, vaan se on henkilökoh- tainen ja sosiaalinen prosessi. Voimaantumisen kannalta toimintaympäristön olosuh- teet voivat olla merkityksellisiä. Olosuhteisiin voi vaikuttaa esimerkiksi turvalliseksi koettu ilmapiiri tai valinnanvapauden mahdollisuus.
Siitonen (1999, 93) kuvailee voimaantunutta ihmistä henkilönä, joka on löytänyt omat voimavaransa. Toinen ihminen ei ole häntä voimaannuttanut vaan hän on voimaantu- nut itse. Ihminen ei voi voimaantua ulkoisella pakolla tai toisen ihmisen päätöksellä.
Voimaantuminen voi näkyä käyttäytymisenä, taitoina ja uskomuksina ja niiden omi- naisuudet voivat vaihdella eri ihmisissä.
Mahlakaarto (2012, 28–29) toteaa, että yksilön voimaantumisessa keskeinen ulottu- vuus on tietoisuuden lisääntyminen itsestä ja omista mahdollisuuksista. Vaikuttaminen ja aktiivinen osallisuus toimintaympäristössä liittyy voimaantumiseen. Voimaantumi- nen tarkoittaa yksilön identiteetin kannalta sekä sisäisiä että ulkoisia muutoksia ja sii- hen liittyy vahva tunnekokemus itsestä.
Voimaantumisen kannalta on tärkeää, millaisia yhteyksiä ihminen itse näkee mahdol- listavana, tukevana ja turvallisena omiin päämääriinsä nähden. Myönteiset elämykset ja hyviä kokemuksia tuottavat asiat ovat merkittäviä myönteisen latauksen, arvostami- sen, kunnioituksen, hyväksyvän kokemuksen ja turvallisuuden tunteen rakentumisen kannalta. Nämä edellä mainitut seikat ovat yhteydessä voimaantumiseen. (Siitonen 1999, 143.) Siitosen (1999, 80) mukaan voimaantuminen vaikuttaa myös ihmisen si- toutumiseen. Sisäinen voimantunne toimii katalyyttinä siten, että vahva katalyytti joh- taa vahvaan sitoutumiseen ja heikko katalyytti heikkoon sitoutumiseen.
Voimaantumisen teorian pohjalta voidaan olettaa, että nuorta aktivoiva toimenpide voi toimia nuorelle työttömälle voimaannuttavana kokemuksena. Tässä työssä tutkitut ak- tivoivassa toimenpiteessä olleet nuoret olivat pääsääntöisesti sitoutuneita toimenpitee- seen. Sitoutumisen myötä voidaan uskoa, että heillä on hyvät edellytykset saavuttaa myönteisiä ja voimaannuttavia asioita elämässään aktivointitoimenpiteen avulla. Voi- maantumista voidaan pitää käsitteenä sopivana moneen eri yhteyteen. Tässä työssä voimaantumista tarkastellaan suhteessa nuorten omiin kokemuksiin.
3.5 Työn ja koulutuksen merkitys nuoren hyvinvointiin
Työllä on elämässä suuri merkitys ja sen tiedetään liittyvän olennaisesti ihmisen koet- tuun hyvinvointiin. Työn puutteen tiedetäänkin yhdistyvän monenlaisiin ongelmiin hyvinvoinnissa. Työttömyys voi aiheuttaa heikompaa taloudellista toimeentuloa työl- lisiin verrattuna, mutta sen on todettu vaikuttavan myös psyykkiseen hyvinvointiin ja
mielenterveyteen työttömyyden pitkittyessä. Työssäkäynnillä on todettu olevan useita positiivisia vaikutuksia psyykkisen hyvinvoinnin kannalta. Näitä ovat erityisesti päi- väohjelman säännöllisyys sekä lisääntyneet sosiaaliset kontaktit. (Kauppinen, Saikku
& Kokko 2010, 234–235.) Pietikäisen (2005, 229–230) nuorten pajatoimintaa koske- vissa tutkimuksissa sosiaaliset suhteet nousivat keskeiseen asemaan. Paja-aika määrit- tyi merkitykselliseksi nuorten mielestä jo pelkästään siitä syystä, että silloin oli solmit- tu uusia ihmissuhteita ja rakennettiin yhteistä identiteettiä.
Suutarin (2002, 99) mukaan sosiaaliset suhteet muodostavat nuoruudessa hyvinvoin- nin keskeisen kulmakiven. Nuorten integroituminen yhteiskuntaan tapahtuu myös eri- laisten verkostojen kautta. Sosiaalinen verkosto määrittelee paljon nuorten omaksi kokemiaan arvoja, asenteita ja elämänkokonaisuuksia ja näitä hän noudattaa hyvin pitkälti niin työn, koulutuksen kuin muidenkin keskeisten elämänalueiden suhteen.
(Suutari 2002, 105.)
Työttömyyden kestolla on merkitystä hyvinvoinnin kannalta. Pitkään työttömän ollei- den hyvinvoinnissa on todettu olevan selkeästi enemmän puutteita kuin työssä olevil- la. Suurimmat erot ongelmissa ilmenevät taloudellisissa ja terveydellisissä asioissa.
Hyvinvoinnin puutteiden kasautuminen onkin pitkään työttömillä selvästi yleisempää verrattuna työllisiin tai opiskelijoihin. Lyhyemmän aikaa työttömänä olleilla on talou- dellisia ongelmia enemmän työllisiin verrattuna, mutta muuten ero työllisiin on hyvin pieni ja eroa on lähinnä elämän merkityksellisenä kokemisessa. (Kauppinen ym. 2010, 246.)
Pitempään työttömänä olleiden eroja suhteessa työttömien ja työllisten välillä voidaan tulkita kahdella tavalla. Monet työttömyyden oletetuista vaikutuksista hyvinvointiin ovat pitempiaikaisia prosesseja, joiden seurauksia ei voida nähdä välittömästi. Näin ajatellen onkin ymmärrettävää, että lyhyen aikaa työttömänä olleilla on nimenomaan taloudellisia ongelmia: tulotaso laskee usein pian työttömäksi jouduttua, kun taas vai- kutukset esimerkiksi psyykkiseen ja fyysiseen terveyteen voivat olla pitkiä prosesseja.
Toinen tulkintatapa on, että lyhyen aikaa työttömänä olleet eivät ole yhtä valikoitunut ryhmä kuin pitkäaikaistyöttömät. (Kauppinen ym. 2010, 456.)
Kiireen tunnulla, riippumatta siitä onko kiire itse aiheutettua vai ei, on todettu olevan vaikutusta hyvinvoinnin kokemukseen. Yhteiskuntapoliittiselta kannalta on olennaista, jos ajan puutteesta tai liiasta ajasta tulee ongelma. Työttömillä on usein runsaasti ai-
kaa, mutta resurssit käyttää sitä haluamallaan tavalla ovat heikkoja. Tähän on yhtenä syynä työttömyydestä johtuva tulojen vähäisyys. (Ylikännö 2011, 28.)
Työttömät käyttävät aikaansa selvästi työssä käyviä enemmän sellaisiin toimintoihin, jotka eivät vaadi suurta taloudellista panostusta. He käyttävät vapaa-aikaansa enem- män nukkumiseen, lepäämiseen, ruoan valmistamiseen ja television katsomiseen. Kun vapaa-aikaa on enemmän, mutta rahaa vähemmän, venytetään arjen rutiineja. Työttö- myyden pitkittyessä liiallinen aika voi tuoda mukanaan mielenterveydellisiä ongelmia.
Riskin on kuitenkin todettu olevan pienempi, jos nuori löytää vapaa-ajalle mielekästä tekemistä. (Ylikännö 2011, 33.)
Turtiainen ja Kauppinen (2004, 122–123) näkevät tulevaisuudensuunnitelmien ja toi- veiden peilaavan nuorten arvostuksia ja tärkeinä pitämiä asioita ja he ovat tutkineet miten nuoret ymmärtävät hyvinvoinnin tulevaisuudessa. Nuoret yhdistivät kaikilla tutkimusalueilla tulevaisuuden hyvin menemisen ammatinhankintaan, työhön ja hy- vään toimeentuloon. Vastaavasti tulevaisuuden huonosti menemiseen nuoret yhdisti- vät vailla koulutusta, ammattia, työtä ja toimeentuloa oloon. Tutkimusten valossa kou- lutuksella on merkittävä yhteys hyvinvointiin, terveydentilaan ja tyytyväisyyden tun- teeseen. (Myllyniemi 2009, 50.)
Monen nuoren mielestä yhteiskunta näyttäytyy hyvin koulutuskeskeisenä. Osan mie- lestä koulutusta arvostetaan liikaa, ja he kritisoivat etenkin pelkkään tutkintoon poh- jautuvia statusasemia. Nuoret ymmärtävät koulutuksen merkityksen suhteessa työllis- tymiseen ja hyvinvointiin, mutta sen ei katsota olevan ainoa tie mielekkääseen työhön.
Suuri osa nuorista on perillä koulutuksen avaamista mahdollisuuksista ymmärtäen, et- tä kouluttamattomana joutuu todennäköisemmin tekemään niin sanottuja hanttihom- mia, mitä ei pidemmän päälle todennäköisesti haluaisi tehdä. Voidaan siis katsoa, että nuoret ovat tietoisia siitä, että koulutustaso säätelee heidän yhteiskunnallisia toimin- tamahdollisuuksiaan ja asemaansa työmarkkinoilla sekä asettaa rajoja heidän valin- noilleen. (Pietikäinen 2005, 241.)
Tässä tutkimuksessa mukana olleilla nuorilla ei ollut aktivoivan toimenpiteen alkaessa työtä eikä koulutuspaikkaa. Suurimmalla osalla ei ollut myöskään peruskoulun jälkeis- tä ammatillista koulutusta. Työllä ja koulutuksella on todettu kuitenkin olevan ilmei- nen yhteys ihmisen hyvinvointiin, ja tästä syystä työn ja koulutuksen merkitys on nos- tettu teoreettiseen viitekehykseen.
3.6 Nuorten odotukset työelämältä
Nuorisobarometri on seurannut nuorten työasenteita vuodesta 1994 alkaen. Tutkimus- ten mukaan nuorten kiinnostus työhön ei ole vähentynyt vaan ennemminkin päinvas- toin. Työn kysyntä ja tarjonta sekä työelämän muutos ja asenteet työtä kohtaan liitty- vät toisiinsa. Opiskeluajat ovat pidentyneet töiden vaativuuden lisääntyessä kuten myös kokemukset työelämän kuluttavuudesta ja työntekijöiden loppuun palamisesta ovat yleistyneet. Lyhyiden työsuhteiden aikana nuoret haluavat sitoutua työpaikkaan, mutta myös vaihtaa työtä useasti työuran aikana. Nuoret pitävät työtä tärkeänä vaik- kakaan ei pidä sitä koko elämän sisältönä. (Myllyniemi 2009, 106.)
Työelämään tulee vuosien 2005 ja 2020 välisenä aikana ns. Y-sukupolven edustajat. Y- sukupolvea on kutsuttu myös Peter Pan -sukupolveksi, mahdottomaksi sukupolveksi ja nettisukupolveksi. Ensiksi mainittu nimitys johtuu siitä, että heidän on katsottu miel- tyneen viettämään pidennettyä lapsuutta tai nuoruutta vielä aikuisiässä. Keskimmäinen nimitys viittaa siihen, että nuoret odottavat, että työssä tulee olla mukavaa, työn tulee vas- tata omia arvostuksia ja työn ja vapaa-ajan täytyy nivoutua yhteen mahdollisimman jou- hevasti. Nettisukupolvinimitys liittyy nuorten erityisosaamiseen. He ovat tottuneet käyt- tämään uusia teknologioihin perustuvia sosiaalisia medioita ja tätä kautta osallistumaan it- se aktiivisesti erilaisten asioiden käsittelyyn. (Alasoini 2010, 25.)
Nuorille työelämässä ovat tärkeitä yksilölliset tavoitteet. He eivät ole enää samalla tavalla työkeskeisiä kuin edeltävät sukupolvet vaan edellyttävät työn ja vapaa-ajan tasapainotta- mista. Työn mielekkyys ja sisältö on heille tärkeää suhteessa työhön ja ratkaisevaa on se, tarjoaako työ sellaista sisältöä, jota nuoret pitävät merkityksellisinä. Y-sukupolvi ei halua jäädä paikoilleen vaan uudistua jatkuvan oppimisen kautta. Johtamisen haasteena on työn merkityksen tunnistaminen ja tärkeiden sisältöjen vahvistaminen. (Pursio 2011, 58–59.)
Suomalaiset 17–29 -vuotiaat nuoret korostavat kiinnostavien työtehtävien, mukavien työ- kavereiden ja esimiehen merkitystä tärkeimpinä hyvään työpaikkaan liittyvinä asioita (Alasoini 2010, 26). Itse osallistuminen ja yksilölliset järjestelyt nähdään tärkeänä. Ke- hittämisen kautta itselle ja omalla työpaikalle koituva taloudellinen hyöty ei enää vält- tämättä motivoi, vaan osallistumisen ja sitoutumisen vastapainoksi halutaan työnanta- jalta joustavuutta omiin harrastuksiin ja elämänprojekteihin. Monet Y-sukupolven edustajat odottavat, että työn tulee mielenkiintoisuuden ja joustojen lisäksi edesauttaa myös omaa henkilökohtaista elämänprojektia. Elämänprojekti voi tarkoittaa itsensä to-
teuttamista sekä mahdollisuutta kokea ja oppia elämässä uusia asioita. (Alasoini 2010, 46–47.)
Tässä työssä tutkitut nuoret edustavat Y-sukupolvea. Nuori elää erilaisessa maailmas- sa vanhempaan sukupolveen verrattuna ja tämä pitää osata ennakoida työyhteisössä.
Aktivoivien toimenpiteiden tarkoituksena on saada työtön työnhakija työelämään mu- kaan. Tässä tilanteessa on osattava kiinnittää huomioita eri sukupolvien välisiin toi- mintatapoihin, jotta nuoren työelämään kiinnittyminen tapahtuisi mahdollisimman su- juvasti.
4 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS
4.1 Laadullinen tutkimus
Laadullisella tutkimuksella tarkoitetaan tutkimusta, jonka avulla saadaan tuloksia il- man tilastollisia tai määrällisiä menetelmiä. Laadullisessa tutkimuksessa kuvataan il- miöitä, pyritään syvälliseen ymmärtämiseen ja antamaan asioille järkeviä tulkintoja sanoin ja lausein. Laadullisella tutkimuksella pyritään saamaan yhdestä havaintoyksi- köstä irti mahdollisimman paljon. (Kananen 2008, 24–25.)
Laadullisessa tutkimuksessa toisen ymmärtämisen kysymys on kaksisuuntainen. Siinä voidaan pohtia, miten haastattelijan on mahdollista ymmärtää toista ihmistä. Toisaalta kysymys on myös siitä, miten toinen ihminen ymmärtää tutkimusraporttia, jonka tutki- ja on työstään laatinut. Laadullisessa tutkimuksessa kokonaisuuden kysymys on palau- tettavissa kysymykseen: ”miten minä voin ymmärtää toista?”. (Tuomi & Sarajärvi 2004, 70.)
Laadullisen tutkimuksen aineistolle on ominaista sen ilmaisullinen rikkaus, monitasoi- suus ja kompleksisuus. Kvalitatiivisen tutkimuksen aineisto on moniulotteista ja ai- neiston tuottamisen tilanteet voivat olla varta vasten tutkimusta järjestettyjä. Esimer- kiksi haastattelutilanteissa tulevien analyysien kohteena on sanatarkka kuvaus tilan- teesta kokonaisuudessaan. (Alasuutari 2007, 84–85.)
Laadullisessa tutkimuksessa kentältä saadun aineiston merkitys korostuu teoreettisen tarkastelun jäsentäjänä. Tutkimuksessa voidaan pitää luontevana aineiston keruun ja teorian kehittämisen vuorovaikutteisuutta. Laadulliselle tutkimukselle on ominaista
syvällinen tutkimuskenttään perehtyminen tutkittavan näkökulmasta katsottuna. Tutki- jaa kiinnostaa se yksilöllinen merkityksen anto, jota tutkittavat henkilöt ilmiölle anta- vat. Tältä osin kvalitatiivisten tutkimussuuntausten voi katsovan omaavan hermeneut- tisia ja tulkinnallisuutta korostavia painotuksia. (Kiviniemi 2010, 74–76.)
4.2 Kokemuksen tutkiminen
Fenomenologis-hermeneuttinen metodi on sidoksissa erilaisiin epäteknisiin kysymyk- siin ja niiden ratkaisuihin. Tutkijan on pohdittava jatkuvasti perusteita eri vaiheissa esiin tulevien ongelmien yhteydessä. Fenomenologia on kokemusten tutkimista, jossa tutkitaan ihmisten suhdetta omaan elämäntodellisuuteen. Fenomenologia voidaan nähdä intentionaalisena suhteena maailmaan, joka tarkoittaa, että kaikki merkitsee jo- takin meille. Kokemus muotoutuu merkitysten mukaan ja ne ovat fenomenologisen tutkimuksen varsinainen kohde. (Laine 2010, 28–29.) Tässä tutkimuksessa tutkitaan nuorten omia kokemuksia heihin kohdistuvasta aktivointitoimenpiteestä ja sitä miten nuoret kokivat toimien muuttaneen heidän elämäänsä.
Merkityksen tutkiminen voidaan perustaa oletukseen, että ihmisen toiminta on suurel- ta osaltaan tarkoitusperäistä ja tarkoitusten mukaan suuntautunutta. Tutkimisen kautta voidaan olettaa, että se maailma, jossa elämme, näkyy meille merkitysten kautta. Fe- nomenologisessa merkitysteoriassa uskotaan myös siihen, että ihminen on perustal- taan yhteisöllinen. Todellisuus ei tule ihmiselle synnynnäisesti, vaan muotoutuu ym- päröivän yhteisön kautta. Tästä syystä voidaan ajatella, että jokaisen yksilön kokemus paljastaa myös jotain yleistä. (Laine 2010, 30.)
Hermeneutiikka tarkoittaa yleisesti teoriaa ymmärtämisestä ja tulkinnasta. Siinä pyri- tään löytämään tulkinnoille mahdollisia sääntöjä, joita noudattaen voidaan puhua vää- ristä tai oikeista tulkinnoista. Hermeneuttinen ulottuvuus tulee fenomenologiseen tut- kimukseen mukaan tulkinnan tarpeen kautta. Hermeneuttinen tutkimus kohdistuu ih- misten välisten kommunikaatioiden maailmaan, jossa tutkimuksen kohteena ovat kie- lelliset ja keholliset ilmaisut. (Laine 2010, 31.) Tässä tutkimuksessa on nostettu esille nuorten sanalliset ilmaukset kokemuksesta. Kehollisia ilmaisuja ei havainnoitu syste- maattisesti.
Fenomenologisessa haastattelussa haastattelukysymysten tulisi olla avoimia ja mah- dollisimman vähän ohjaavia. Haastattelu on luonteeltaan avoin ja keskustelunomainen
tilanne, jossa haastateltavalle pyritään antamaan mahdollisimman paljon omaa tilaa.
Fenomenologisessa tutkimuksessa tavoitellaan haastateltavien kokemuksia ja se mää- rittelee kysymysten luonnetta ja tapaa, jolla asiasta puhutaan. Haastattelijan on kiinni- tettävä huomiota siihen, että puhutaan nimenomaan kokemuksista käsitysten sijaan.
(Laine 2010, 37–38.) Tässä työssä haastattelua ei rajattu etukäteen määritellyillä ky- symyksillä vaan keskustelu eteni ryhmän kokemusten pohjalta syntyneiden aihealuei- den mukaan.
Sekä fenomenologinen että hermeneuttinen tutkimustapa kokemusten tutkimisena on perusteltua. Empiiristä tutkimusosuutta edeltää tutkijan oma mielenkiinto toisten ko- kemuksiin. Tutkijan on osattava myös muotoilla se, mitä aihetta merkityksellistäviä kokemuksia tutkija haluaa ymmärtää. Tutkittavien elämäntilanteesta on löydyttävä en- sisijainen aihe, mutta elämäntilanteille voi laittaa myös toisenlaisia vaatimuksia tutki- mustehtävän ja tavoitteiden vaatimalla tavalla. (Perttula 2008, 136–137.) Tässä tutki- muksessa kaikkien tutkittavien elämäntilanteeseen liittyi kokemus työttömyydestä.
Lehtomaan (2008, 163) mukaan tutkimusmatka ihmiseen käynnistyy ihmetellen: Mil- lainen ihminen on ja miten hänen sisäistä maailmaansa voidaan tutkia? Tutkijan on ennen tutkimukseen tarttumista selvitettävä oma käsityksensä ilmiön perusluonteesta, jotta hän voi valita luotettavia tutkimusmenetelmiä. Luotettava tutkimus kokemuksista vaatii sekä tutkijan ihmiskäsityksen että käyttöön otettavan tutkimusmenetelmän olet- taman ihmiskäsityksen esiintuomista.
Tavallisesti ihmiset ymmärtävät toisia ihmisiä ja maailmaa omien kokemusten kautta.
Tieteellisessä tutkimuksessa tällainen ajattelutapa estää tutkimuskohteen ymmärtämis- tä. Tutkimusta voidaan pitää johdonmukaisena silloin, kun se toteutetaan tutkijan ih- miskäsityksen suunnassa. Käytännössä se tarkoittaa, että tutkimuksen vaiheet - aineis- ton hankkimistapa, analysointi sekä tutkittavan asian ymmärtäminen kokonaisuutena - noudattavat tutkijan käsitystä ihmisestä. Fenomenologista tutkimusta tekevä tutkija pyrkii välttämään luontaista tapaansa ymmärtää asioita etukäteisymmärryksen mukaan ja korvaa sen tieteellisellä fenomenologisella asenteella. (Lehtomaa 2008, 164.) Tähän seikkaan kiinnitettiin tässä tutkimuksessa huomiota siten, että tutkija perehtyi fenome- nologisen tutkimuksen teoriaan huolellisesti ennen haastattelutilannetta.
Fenomenologiseen tutkimukseen valitaan ihmisiä, joilla on tutkijaa kiinnostavasta il- miöstä eläviä ja omakohtaisia kokemuksia. Haastateltavien osallistuminen tutkimuk-
seen tulee olla vapaaehtoista. Haastateltaville on kerrottava totuudenmukaisesti, mistä haastattelussa on kysymys. Haastattelun teemoja ei voi rajata liian ahtaiksi, koska tut- kijan ei tule edes pyrkiä tietämään millaisia asioita tutkittavat tuovat esille omasta elämäntilanteestaan. (Lehtomaa 2009, 167–170.) Tässä tutkimuksessa haastatteluun osallistuville painotettiin osallistumisen vapaaehtoisuutta. Aineisto kerättiin avoimena ryhmähaastatteluna, jotta tutkija ei ennalta määrittelisi kokemusten aihealueita.
4.3 Tutkimuskysymys
Vanhustyön Traineen ensimmäinen nuorten ryhmä käynnistyi helmikuussa 2013 Koi- vupirtin säätiössä Tampereella. Tutkittava ryhmä on ensimmäinen, joka on käynyt lä- pi ohjelman. Opinnäytetyön tutkimuskysymyksenä on ”Millaisia kokemuksia nuorille syntyi heihin kohdistuneesta aktivoivasta toimenpiteestä?”
Tutkimuksessa selvitetään nuorten kokemuksia työttömyydestä ja työttömyyden mer- kityksestä nuoren elämään. Tavoitteena on saada selville, millaisia kokemuksia akti- voinnilla saatiin ja miten toimenpide näkyi nuorten elämäänsä.
4.4 Tutkimusryhmä
Vanhustyön Trainee -projektin ensimmäisessä ryhmässä oli aloituspaikka kaiken kaikkiaan kymmenelle nuorelle. Vanhustyöstä kiinnostuneita nuoria saatiin aloitta- vaan ryhmään kahdeksan ja heidän kanssaan solmittiin työkokeilusopimus ohjelman ajaksi. Yksi mukaan ilmoittautuneista ei saapunut paikalle, joten ryhmässä aloitti yh- teensä seitsemän henkilöä. Ryhmän jäsenet aloittivat ohjelmassa eri aikaan siten, että ensimmäiset aloittivat helmikuun puolessa välissä ja viimeinen tuli mukaan maalis- kuun alussa.
Projektissa mukana olleilla nuorilla oli takanaan useita kuukausia kestäviä työttö- myysjaksoja. Yksi henkilö luonnehtikin itseään ”konkarityöttömäksi”. Osa kertoi ol- leensa mukana useammassa työharjoittelussa, jotka eivät kuitenkaan olleet johtaneet työllistymiseen. Yksi ryhmän jäsen tuli projektiin suoraan äitiyslomalta, mutta hänkin oli ollut työttömänä ennen äitiyslomaansa. Kaksi ryhmän jäsenistä oli suorittanut am- matillisen perustutkinnon, muilla oli nyt taustalla pelkästään peruskouluopinnot. Yksi hakijoista oli hakenut omatoimisesti Koivupirtin säätiöltä harjoittelupaikkaa kuullen
samalla projektista. Hän oli ainoa ryhmän jäsenistä, joka oli ajatellut ennen projektiin tulemistaan vanhustyötä yhtenä mahdollisuutena työllistyä.
Kaksi ryhmän jäsentä oli jättänyt projektin kesken, mutta he halusivat tulla kertomaan omista kokemuksistaan. Haastateltaville kerrottiin, että tutkimukseen osallistuminen on vapaaehtoisista. Yksi projektissa edelleen mukana olleista ryhmän jäsenistä päätti ennen haastattelun aloitusta, että ei halua osallistua haastatteluun, koska haastattelu nauhoitetaan. Haastattelusta kieltäytynyt henkilö palasi takaisin työkokeilupaikkaansa ja poistui tilasta ennen haastattelun aloittamista. Tutkimusryhmä muodostui kuudesta henkilöstä.
4.5 Aineiston keruun menetelmä
Tutkimuksen aineisto on kerätty avointa ryhmähaastattelua käyttäen. Ennen työn aloit- tamista projektin ohjaajan kanssa keskusteltiin puhelimitse tutkimuksesta, jonka jäl- keen projektiohjaaja kertoi ryhmälle tutkimuksesta ja haastattelusta. Tämän jälkeen koko ryhmältä varmistettiin sen halukkuus osallistua tutkimukseen. Keskustelua käy- tiin myös siitä, että tehdäänkö haastattelu yksilö- vai ryhmähaastatteluna. Ryhmä sekä tutkimuksen tekijä olivat molemmat ryhmähaastattelun kannalla ja sitä puolsivat myös käytännön järjestelyt. Haastatteluaika sisällytettiin jokaisen haastateltavan työpäivään.
Näin saatiin varmistettua, että mahdollisimman moni osallistuu haastatteluun.
Ryhmän haastattelu tehtiin toukokuun lopussa. Tässä vaiheessa ryhmäläisillä oli taka- naan yhteinen tutustumis- ja teoriaosuus Koivupirtin säätiössä sekä kuusi viikkoa van- hustyön kymmenen viikon harjoittelusta suoritettuna. Haastattelu suoritettiin työpäi- vän aikana. Jos nuori ei halunnut osallistua haastatteluun, hänellä oli tavallinen työ- päivä omassa harjoittelupaikassaan.
Haastattelu tapahtui samassa tilassa, jossa ryhmä oli kokoontunut säännöllisesti ennen harjoitteluun lähtöä. Ryhmäläiset saapuivat harjoittelupaikoistaan kukin oman aikatau- lunsa mukaan tilaan, johon projektin ohjaaja oli laittanut tarjolle kahvia ja pientä syö- tävää. Tulijoiden kanssa sovittiin, että haastattelusta puhutaan vasta kun kaikki osallis- tujat ovat saapuneet paikalle. Ryhmäläiset saivat vaihtaa kuulumisia keskenään ennen haastattelun aloittamista, jotta haastattelun aikana pystyttiin keskittymään paremmin projektia koskeviin kokemuksiin. Lisäksi vapaamuotoisen keskustelun tarkoituksena
oli vapauttaa tunnelmaa mahdollisesta jännityksestä ennen varsinaisen haastattelun aloittamista
Haastattelun alkaessa projektin ohjaaja poistui tilasta. Ennen nauhoituksen aloittamis- ta käytiin läpi, että haastattelu nauhoitetaan ja litteroidaan, mutta nämä tiedot tulevat ainoastaan haastattelijan käyttöön. Lisäksi kerrottiin myös, että kaikki syntynyt haas- tattelumateriaali hävitetään lopputyön valmistuessa. Haastattelutilanteessa ei kysytty henkilötietoja, joten haastateltavilla oli mahdollisuus kertoa kokemuksistaan nimettö- minä. Näillä keinoin varmistettiin, että ryhmän jäsenet tuovat mahdollisimman avoi- mesti omia kokemuksiaan esille.
Haastattelutilaisuus kesti noin puolitoista tuntia. Haastattelutapahtuma oli avoin ryh- mähaastattelu, jonka tarkoituksena oli kuulla haastateltavien kokemuksia. Haastattelun yhteydessä käytettiin projekti-sanaa aktivoinnin sijasta, koska tämä oli lähempänä nuorten omaa ajatusta toimenpiteestä. Haastattelu aloitettiin siten, että haastattelija kertoi lyhyesti haluavansa kuulla nuorten kokemuksia projektista ja sitä, miten projek- ti on vaikuttanut kunkin elämään. Aloitusaiheella oli tarkoitus saada jäsenet kerto- maan asiasta, jota ei tarvinnut liikaa miettiä ja siten edelleen rentouttaa mahdollisesti jännittynyttä oloa.
Haastattelukysymyksiä ei oltu suunniteltu etukäteen. Tällä haluttiin varmistaa, että haastattelija ei tee tutkimukseen osallistuvien puolesta päätöksiä ennakkoon siitä, mit- kä nousevat tutkittavan aiheen kannalta tärkeiksi aihealueiksi. Haastattelukysymykset muotoutuivat nuorten keskustelun pohjalta syntyneistä aiheista ja niihin liittyvistä jat- kokysymyksistä. Keskustelun aiheina olivat mm työttömyys, projektiin hakeutuminen ja projektiin liittyvät omat kokemukset. Haastattelun aikana keskusteltiin myös koulu- tuksen ja työn merkitystä sekä lähitulevaisuuden suunnitelmista. Haastattelusta syntyi litteroitua aineistoa 29 sivua.
Joitakin kertoja haastattelun aikana nuorten keskustelu rönsyili aiheesta tutkimusky- symykseen nähden. Aiheesta eksyminen oli huomattavissa esimerkiksi silloin, kun keskustelu meni sopivan aasinsillan kautta esimerkiksi omien vanhempien ajatuksiin tai kokemuksiin. Näissä tilanteissa haastattelija johdatteli keskustelun takaisin alkupe- räiseen aiheeseen ja nuorten omiin kokemuksiin.
Ryhmähaastattelua voidaan kutsua keskusteluksi, jonka tavoite on melko vapaamuo- toinen. Osanottajat kommentoivat asioita melko spontaanisti tehden huomioita ja tuot- taen tutkittavasta asiasta monipuolista tietoa. Ryhmähaastattelulla on erityinen merki- tys silloin, kun halutaan tutkia, miten yhteinen kanta tutkittavaan kysymykseen muo- dostuu. Ryhmähaastattelussa haastattelijan on huolehdittava siitä, että keskustelu py- syy aiheessa ja että kaikilla ryhmän jäsenillä on mahdollisuus osallistua keskusteluun.
(Hirsjärvi & Hurme 2004, 61.)
Puusan (2011, 85) mukaan ryhmähaastattelun arvo menetelmänä perustuu siihen, että tämä saa ryhmän jäsenet keskustelemaan sellaisista asioista, jotka saattaisivat muuten jäädä itsestäänselvyyksinä pois kahdenkeskeisistä haastatteluista. Tähän tutkimukseen valittiin ryhmähaastattelu siitä syystä, että ryhmän spontaanista keskustelusta uskottiin saatavan enemmän kokemuksia esille kuin haastattelija kanssa kahdenkeskisesti suori- tetusta haastattelusta. Haastattelijan ajatuksena oli, että ryhmän keskustellessa koke- muksista osittain myös keskenään, he eivät aina muista haastattelijan läsnäoloa. Näin haastateltavat eivät miettisi myöskään, mitkä vastaukset olisivat heidän mielestään mahdollisesti haastattelijalle mieluisia.
Ryhmän jäsenet olivat pääsääntöisesti hyvin avoimia ja kertoivat värikkäästi ja moni- sanaisesti kokemuksistaan. Mikäli joku haastateltavista ei ollut hetkeen kertonut omis- ta kokemuksista, kysyttiin häneltä asiasta erikseen. Kahden ryhmän jäsenen äidinkieli ei ollut suomi, ja se näkyi haastattelutilanteessa niin, että he eivät osallistuneet yhtä aktiivisesti keskusteluun kun muut. Tämä pyrittiin huomioimaan haastattelun aikana niin, että heiltä kysyttiin usein erikseen heidän kokemuksiaan käsiteltävään aiheeseen.
Heille annettiin myös aikaa vastata rauhassa kysymykseen. Näillä keinoilla varmistet- tiin, että haastatteluaineistoon saatiin kaikkien ryhmän jäsenten kokemuksia.
Ryhmäkeskustelun luonteesta johtuu, että haastateltava voi olla välillä epätietoinen, mistä jossakin huomautuksessa on kyse tai mistä ryhmän välisessä väittelyssä on ky- symys. Nämä epätietoisuuden hetket ovat kuitenkin erityisen arvokkaita. Tutkija voi tehdä tarvittaessa tarkentavia kysymyksiä epäselvistä asioista pyytämällä ryhmän jä- seniä selittämään mistä on kysymys. (Alasuutari 2001, 152.) Tässä haastattelussa epä- tietoisuutta haastattelijalle aiheutui silloin, kun joku toinen henkilö pyrki tulkitsemaan toisen kokemusta. Näissä tilanteissa haastattelija pyysi henkilöä itseään kertomaan omasta kokemuksesta.
Ryhmähaastattelussa tutkijan on mahdollista nähdä, kuulla ja eritellä sellaista, mikä ei ole yksilöhaastattelussa mahdollista: niitä termejä, käsitteitä ja hahmottamistapoja ja argumentaatiostruktuureja, joiden puitteissa ryhmä toimii. Yksilöhaastatteluissa haas- tateltava voi kuvailla ryhmäänsä ja kertoa asioista, mutta ryhmätilanteissa ryhmä on siinä mielessä läsnä, että toisilleen puhuessa ryhmän jäsenet voivat käyttää ”sisäpiirin termejä”. (Alasuutari 2001, 152.) Tässä työssä ”sisäpiirin termejä” on havainnoitu sil- tä osin kun niitä oli nähtävissä.
Haastattelun aikana nuoret kertoivat kokemuksiaan projektista, johon he olivat osallis- tuneet. He tiesivät olevansa työkokeilussa, joka katsotaan aktivoivaksi toimenpiteeksi, mutta eivät käyttäneet tätä sanaa puheessaan. Tästä syystä myös tutkimustuloksissa käytetään projekti-sanaa aktivoinnin sijasta.
4.6 Aineiston analyysi
Analyysin tehtävänä on tiivistää ja jäsentää aineistoa sellaiseen muotoon, että sen in- formaatio kasvaa jättämättä mitään oleellista pois (Eskola 2010, 193). Alasuutarin mukaan laadullinen analyysi koostuu havaintojen pelkistämisestä ja arvoituksen rat- kaisemisesta. Havaintojen pelkistämisessä saatua aineistoa katsotaan tietystä teoreet- tis-metodologisesta näkökulmasta. Tällöin huomio kiinnitetään sekä kysymysasettelun että teoreettisen viitekehyksen kannalta olennaisiin asioihin. Arvoituksen ratkaisemis- ta voidaan kutsua myös tulosten tulkinnaksi. (Alasuutari 2007, 39–44.)
Analyysia toteutettaessa on osattava päättää, mikä kyseisessä aineistossa kiinnostaa.
Aineisto käydään läpi ja sieltä erotetaan ne asiat, jotka otetaan tutkimukseen mukaan.
Aineisto luokitellaan ja siitä kirjoitetaan yhteenveto. Usein aineistosta löytyy monia kiinnostavia aiheita, mutta tutkijan on osattava rajata aihe riittävän kapeaksi. Se, mistä tutkimuksessa ollaan kiinnostuneita, näkyy tutkimuksen tarkoituksesta ja tutkimusky- symyksestä. (Tuomi & Sarajärvi 2004, 94.) Tässä työssä keskitytään Vanhustyön Trainee -projektissa olevien nuorten kokemuksiin ja tutkitaan, miten nuoret ovat ko- keneet heihin kohdistuneen aktivointitoimenpiteen.
Aineistolähtöisessä analyysissä teoreettinen kokonaisuus pyritään luomaan tutkimus- aineistosta. Aineistosta valitaan tehtävänasettelun ja tutkimuksen tarkoituksen mukaan erilaisia analyysiyksiköitä, jotka eivät ole etukäteen mietittyjä tai sovittuja. Aikai- semmilla tiedoilla, havainnoilla tai teorioilla ei saisi olla merkitystä analyysin toteut-
tamisen tai lopputuloksen kanssa. Fenomenologis-hermeneuttiseen tutkimukseen liit- tyvät tutkimukset ovat esimerkkejä pyrkimyksestä tämäntyyppiseen analyysiin. (Tuo- mi & Sarajärvi 2004, 97.)
Eskolan (2010, 182) mukaan laadullisessa tutkimuksessa aineistoa voidaan katsoa niin, että sen tehtävänä on hypoteesien keksiminen niiden todentamisen sijaan. Tutki- jalla on ollut ensin tutkimuskysymys, johon hän hakee vastatusta aineistosta. Aineis- ton avulla voidaan löytää uusia näkökulmia pelkän todentamisen sijaan. Aineistoläh- töisessä analyysissä teoria pyritään konstruoimaan aineistosta. Hirsjärven ja Hurmeen (2004, 173) mukaan analyysivaiheessa voidaan tarkastella aineistosta nousevia piirtei- tä, jotka ovat yhteisiä usealle haastateltavalle. Analyysistä esiin nostetut aiheet pohjau- tuvat tutkijan tulkintoihin haastateltavien sanomisesta.
Tuomi ja Sarajärvi (2004, 110–115) sanovat sisällönanalyysin perustuvan tulkintaan ja päättelyyn, jossa edetään empiirisestä aineistosta kohti käsitteellisempää näkemystä tutkittavasta asiasta. Laadullisen aineiston sisällönanalyysiin kuuluvat aineiston pel- kistämisen, ryhmittelyn ja teoreettisten käsitteiden luominen. Pelkistäminen voi olla informaation, esimerkiksi litteroidun haastatteluaineiston, tiivistämistä tai pilkkomista osiin. Ryhmittelyssä aineistosta etsitään samankaltaisuuksia tai eroavaisuuksia kuvaa- via käsitteitä. Aineisto tiivistyy luokittelussa yksittäisten tekijöiden sisältyen yleisem- piin käsitteisiin. Käsitteitä yhdistellen saadaan vastaus tutkimustehtävään.
Tämä tutkimus on tehty Tuomen & Sarajärven (2004, 113) laadullisen aineiston sisäl- lönanalyysin periaatteita noudatellen. Tässä työssä aineisto muodostui nuorten haas- tattelusta. Haastattelu nuorten kokemuksista nauhoitettiin ja litteroitiin sekä pelkistet- tiin ja teemoitettiin. Analysointivaiheessa esille nostettiin opinnäytetyön tutkimusky- symykseen vastaamisen kannalta tärkeitä aihealueita poimimalla litteroidusta aineis- tosta nuorten käyttämiä kokemukseen viittaavia sanoja ja lauseita. Samaa asiaa tar- koittavat käsitteet yliviivattiin omilla väreillään. Tämän jälkeen väritetyt sanat ja lau- seet ryhmiteltiin ominaisuuksien mukaan omiksi ryhmikseen. Näille ryhmille muodos- tettiin yksi yhteinen teema, joka nimettiin sisältöä kuvaavalla käsitteellä. Haastatte- luista nousi esiin pääteemoina: työttömyys, syrjäytyminen, aktivointi, voimaantumi- nen, hyvinvointi ja työelämä. Näistä teemoista muodostettiin teoreettisen viitekehyk- sen perusta.
4.7 Tutkimuksen eettisyys ja luotettavuus
Tutkimuksen tekoon liittyy aina eettisiä kysymyksiä, jotka tulee ottaa huomioon tut- kimuksen kulussa. Tässä työssä eettinen näkökulma pyrittiin huomioimaan koko tut- kimuksen ajan, erityisesti aineiston keruun ja tutkimustulosten kohdalla. Haastattelun aikana kaikkia osallistujia kohdeltiin kunnioittavasti ja jokaiselle annettiin mahdolli- suus kertoa kokemuksiaan.
Haastateltavat osallistuivat tutkimukseen vapaaehtoisesti. Haastateltavilta ei kysytty nimiä eli tutkimukseen sai osallistua nimettömänä. Tutkimukseen osallistuville selvi- tettiin miten heidän anonymiteettinsä säilytetään. Osallistujat tiesivät, että haastattelu nauhoitetaan ja litteroidaan, ja että tämä materiaali tuhotaan työn valmistuttua. Tutki- muksen aikana haastattelijalla oli mahdollisuus tarkentaa itselleen epäselviä kohtia, joka vähensi väärinymmärryksen mahdollisuutta.
Aaltion ja Puusan (2011, 155–158) mukaan laadullisen tutkimuksen luotettavuus syn- tyy tutkimuksen kuluessa ja se ilmenee erilaisena tutkimuksen eri vaiheissa. Fenome- nologisen tutkimuksen voidaan sanoa olevan ilmiökeskeistä ja se pyrkii ymmärryksen lisäämiseen tutkittavasta ilmiöstä. Tutkimustulosten on puhuteltava sekä arkitodelli- suutta kuin tiedeyhteisöäkin. Laadullisessa tutkimuksessa tapahtuvan päättelyketjun on oltava hyvin läpinäkyvää. Laadullisessa tutkimuksessa on oleellista tutkimuksen luotettavuuden tarkastelussa käytettyjen metodien kuvaus ja jäljitettävyys. Läpinäky- vyyttä tarvitaan myös tutkijan päättelypolkujen tuloksien analysoinnissa ja tulkinnois- sa.
Luotettavuuden arvioinnissa käytetään usein realistista luotettavuuskäsitystä eli ajatus- ta siitä, miten hyvin tutkimuksessa on onnistuttu kuvaamaan kyseessä olevaa ilmiötä.
Tämä seikka on laadullisen tutkimuksen näkökulmasta hankalaa, koska tapahtumien kuvaamiselle ei ole olemassa vain yhtä oikeaa tulkintaa. Lisäksi ei voida määrittää sitä kenen todellisuuteen tuloksia tulisi verrata. Tästä syystä laadullisen tutkimuksen ko- konaisuuden arvioinnissa on enemmänkin kyse käytetyn aineiston ja siitä tehtyjen ha- vaintojen ja tulkintojen ja johtopäätösten sopivuudesta kuvaukseen. Kyse on toisin sa- noen tutkimustulosten ja kokonaisuuden uskottavuudesta. (Puusa & Kuittinen 2011, 169–170.)
Aaltio ja Puusa (2011, 160) mainitsevat, että haastatteluaineistoon liittyy aina joitakin rajoituksia, koska sitä ei koeta täysin luontevana tilanteena. Tyypillisesti haastateltavat myös puhuvat samoista asioista eri tavalla eri tilanteissa. Lisäksi ei voi olla varmaa, että tutkija ja tutkittavat ovat ymmärtäneet ja tulkinneet keskustelun aikana esille nousseita asioita samalla tavalla.
Haastattelussa oli mukana kaksi henkilöä, joiden äidinkieli ei ollut suomi. Heidän kanssaan tuli olla erityisen tarkka siitä, että kysymykset ja vastaukset tulivat ymmär- rettyä oikein. Niin kysymyksiä kuin vastauksiakin oli tarkennettava silloin, kun tutkija huomasi kielellistä vaikeutta. Muutamia kertoja kysymyksiä oli muotoiltava useam- man kerran, jotta haastateltava ymmärsi mistä oli kysymys. Varsinkin toinen maa- hanmuuttajataustainen nuori ei pystynyt vastaamaan kaikkiin kysymyksiin kovin laa- jasti suppeahkon sanavarastonsa takia.
Tutkimuksen aikana eettistä pohdintaa oli suoritettava myös suorien lainausten käy- tössä. Ryhmälle oli tärkeää, että haastatteluaineistoa ei anneta esimerkiksi ryhmän oh- jaajalle. Näin he kokivat pystyvänsä tuomaan omia kokemuksiaan avoimemmin esille.
Osa kommenteista saattoi kuitenkin antaa viitteitä liian selkeästi lausujastaan. Näitä kommentteja pyrittiin sisällyttämään tutkimukseen ilman suoria lainauksia, koska niil- lä oli tärkeä osa kokemusten esille tuomisessa.
5 TUTKIMUSTULOKSET
5.1 Kokemuksia työttömyydestä ja projektin tuomasta sisällöstä elämään
Työttömyydellä koettiin olevan monenlaisia vaikutuksia nuorten omassa elämässä.
Yhtenä vahvasti esille nousseena asiana oli kaikkien mielestä liiallinen aika. Vapaa- aikaa oli käytettävissä paljon, mutta koko aikaa ei ole mahdollista olla aktiivinen. Päi- vät alkoivat tuntua pitkiltä ja toisinaan jopa ahdistavilta. Päivät kulkivat viikosta toi- seen samalla tavalla ikään kuin valuen hukkaan. Elämää sävytti mielekkään tekemisen puute, joka johti ennen pitkää passivoitumiseen.
Kouluaikaiset harrastukset olivat jääneet ja uusiin harrastuksiin ei ollut varaa. Työt- tömyyden pitkittyessä harrastuksiin ei ollut edes halua ryhtyä. Yhteydenpito ystäviin tuntui jäävän monen mielestä helposti työttömyyden jatkuessa. Yksi haastateltava ku-
vasikin omaa työttömyysaikaansa pitkälti eristyneisyyden ajaksi. Päivät kuluivat ko- tona tietokoneella ollen, televisiota katsellen, nukkuen tai mitään tekemättä.
Päivärytmin koettiin kääntyvän helposti lähes päälaelleen työttömyyden pitkittyessä.
Nukkumaan käytiin usein vasta aamuyön puolella, ja herääminen meni pitkälle ilta- päivään. Tällä nähtiin olevan osittain merkitystä myös työnhaun kannalta. Työnhaku saattoi jäädä taka-alalle huomaamatta, kun oltiin erilaisessa päivärytmissä ympäröi- vään yhteiskuntaan nähden. Yksi haastateltavista kuvasi omaa työttömyyttään näin:
”Silloin ku mä oon, tai aina ku mä joudun työttömäks, nii sitä kuvit- telis, et ku on paljo aikaa nii jaksais mennä kaikkee ja tehä kaikkee, mut mulla se menee siihe, et ei siin enää jaksa harrastaa. Sitte jossain vai- hees lakkaa näkemäst kavereita ja sit lakkaa kans hakemast töitä.”
Nuoret kokivat, että olivat tottuneet joutilaaseen elämään ennen projektiin osallistu- mistaan. Elämästä tiedettiin puuttuvan monia tärkeitä asioita, mutta niiden hyväksi ei kyetty tekemään paljon omin voimin. Omaan päivittäiseen elämään kaivattiin enem- män sisältöä ja tapahtumia, jotka olivat huomaamatta vähentyneet työttömyyden myö- tä. Moni nuorista koki, että projektin myötä ryhmään kuuluminen ja sosiaalisten suh- teiden lisääntyminen lisäsivät omaa hyvinvointia merkittävästi:
”Kyl sillä on tosi suuri merkitys, et kuuluu johonkin… et niinku työnkii kautta. Ku siit on paljo kokemusta, et on ollu paljo neljän seinän sisäl, nii kyl sit äkkii eristäytyy.”
”Se hyvä puoli, et tuli sosiaalist elämää, et ei vaa himas yksinää.”
Sosiaaliset kontaktit tapahtuivat projektin alussa Koivupirtin säätiön omissa tiloissa oman ryhmän, ryhmänohjaajan sekä Koivupirtin henkilökunnan kanssa. He totutteli- vat aikaisiin aamuherätyksiin ja ajoissa nukkumaan menemiseen. Ohjelman puolivä- lissä alkoi harjoittelu, ja nuoret siirtyivät eri puolelle kaupunkia sijaitseviin harjoitte- lupaikkoihin. Yksi nuorista nosti esille harjoittelijan kokeman ulkopuolisuuden tun- teen silloin kun ei kuulu vakituiseen työyhteisöön:
”..siis totta kai näitä aikansa jaksaa. Ne on ihan hyviä juttuja vaik ennen kouluja, mut toisaalt siin on se, et on outsider työyhteisöst kuitenkii lop- pujen lopuks.”
Nuoret kokivat saavansa toisiltaan vertaistukea kaikkien ollessa samanlaisessa tilan- teessa. Yhdessä jaetut kokemukset olivat heidän kertomustensa mukaan antaneet voi- maa varsinkin projektin alkuvaiheessa. Ryhmän merkitys koettiin projektin loppuvai- heessa edelleen merkitykselliseksi, koska siihen kuuluttiin eri tavalla kun harjoittelu- paikan työyhteisöön. Omalta ryhmästä saatiin positiivista asennetta elämään. Ryhmän jäsenet eivät tavanneet toisiaan harjoitteluaikana säännöllisesti, mutta osa nuorista piti toisiin ryhmänjäseniin yhteyttä harjoitteluaikana soittelemalla, Facebookissa tai ta- paamalla vapaa-aikana.
Neljä haastateltavista nuorista mainitsi, että projektin myötä tullut säännöllinen päivä- rytmi ja mielekäs tekemisen lisäsivät päivittäistä arkista jaksamista huomattavasti. Osa koki sopeutumisen rytmiin ja kuuden tunnin harjoittelupäiviin alussa rankaksi, ja yksi pelkäsi jopa loppuun palamista. Alun jälkeen he kuitenkin totesivat, että heillä oli pal- jon enemmän energiaa tehdä erilaisia asioita työpäivän jälkeen, kun mitä työttömänä ollessa oli ollut koko päivänä. Tämä näkyi heidän mukaansa myös lisääntyneenä mie- lenvirkeytenä ja positiivisempana suhtautumisena tulevaan.
Nuoret totesivat haastattelun aikana, että samaan passiiviseen työttömyyden tilaan on helppo luiskahtaa takaisin, mikäli työ- tai opiskelupaikkaa ei löydy heti projektin päät- teeksi. Haastatteluhetkellä kaikki nuoret sanoivat olevansa motivoituneita joko toisen harjoittelupaikan, työ- tai opiskelupaikan hakemiseen. Kolme nuorta kertoi projektin tuoneen mukanaan varmuutta työnhakuun. Harjoittelun myötä saadun työkokemuksen uskottiin ja toivottiin myös edistävän oman työ- tai opiskelunpaikan löytymistä. Muu- tama ryhmäläinen kertoi harjoittelun myötä saaneen lisää motivaatiota ja rohkeutta hakea esimerkiksi kesätyöpaikkaa omasta harjoittelupaikasta:
”Sai niinku rohkeutta siihen, et niinku palaa työelämää. Se rohkeus kas- vo vaik tää olikii lyhyt jakso.”
”Onhan se niinku helpompaa kyselläki töitä silloin ku on jo ollu niinku sellases työssä, et on niinku sellast kokemust jo.”
