Suuren kertomuksen haastaminen näkymä

Kasvatus & Aika 2 (1) 2008, 3-5

P

Suuren kertomuksen haastaminen

Jukka Rantala

Yhdysvaltalainen historian didaktikko Bruce VanSledright kysyy, onko väliä opettaako koulussa suurmies George Washingtonin vai talonpoika Martin Guerren (VanSledright 2002, 140–141). Kysymyksellään VanSledright pyrki herättämään keskustelua historian- opetuksen tavoitteista ja tuomaan oman kontribuutionsa niin sanottuihin historiasotiin, joita on käyty ympäri maailman.

Kouluopetuksen sisällöstä käydyissä sodissa on ammuttu järeillä aseilla. Oman panok- sensa kansakuntien tulevaisuutta kosketteleviin keskusteluihin ovat antaneet Ronald Rea- gan, Margaret Thatcher ja Helmut Kohl puhumattakaan pienempien kansakuntien johtajista (Füredi 1992, 26; Ashton & Hamilton 2003, 6–7; Osborne 2003; Rosenzweig 1998, 179–

180, Repoussi 2008, 105–108). Kyse on ollut siitä, millaisia kansalaisia koulun historian- opetuksella halutaan kasvattaa. Rintamalinjat ovat kulkeneet kansakunnan rakentamiseen liittyvien niin sanottujen suurten kertomusten ja kriittisiä valmiuksia korostavan historialli- sen ajattelun välillä. Taistelujen ollessa kiihkeimmillään kriisi on eskaloitunut päivälehtien palstoille. Yleisen sotainnon hiipuessa kahakoita ovat jääneet käymään historian didaktikot omissa seminaareissaan ja julkaisuissaan.

Ruotsin aikaa tutkinut historioitsija Mirkka Lappalainen julisti liikekannallepanon Hel- singin Sanomissa (HS 22.1.2008) vetoamalla kansallistunteeseemme. ”Pelastakaa Suomen historia” otsikoidussa kolumnissa hän valitti suomalaisten saavan valkolakin päähänsä ”tie- tämättä mitään suomalaisen yhteiskunnan juurista”. Hän pyrki nostattamaan tunteita suo- malaisten heikolla itsetunnolla väittämällä, ettei meitä kohta pidetä sivistysmaana eikä kult- tuurikansana, kun väheksymme omaa historiaamme. Lappalainen pitää kulttuuriskandaali- na Ruotsin ajan historiankurssin puuttumista lukiosta.

Lappalaisen avaus poiki muutaman julkaistun mielipidekirjoituksen. Helsingin Sano- mien verkkokeskustelussa maallikot debatoivat tulisesti viikon ajan. Saman lehden yleisön- osastossa vanhempi lehtori ihmetteli, kuinka voimme kasvattaa kansainvälisiä nuoria tunte- matta omia juuriamme. Keskusteluun osallistuneen aikuislukiolaisen mielestä pakollisiin kursseihin olisi taas lisättävä Ruotsin historian sijasta kulttuurien kohtaamiseen perehdyttä- vä kurssi (HS yleisönosasto 1.2. ja 5.2.2008). Näin lehden lukija kyseenalaisti kokonaan historian sisältöjen opiskelun:

Tapahtumahistorialliset "faktat" ovat kuin tiedonkalastajan verkkoon jääneitä kuolleita kaloja, jotka jossain mielessä ovat ihanteellisia "hallittavia", mutta joiden todellinen elämä, liike ja dynamiikka, ovat aikapäiviä [sitten] kadon- neet. Niitä me nostelemme pöydälle, ihastelemme. Meillä on yhtä sameat sil- mät kun sanomme: Kas tässä sitä on, sivistystä. (HS verkkokeskustelu 23.1.2008.)

Historian didaktikot ja koulutussosiologit ovat tutkineet historianopetuksen muotoutumista (esim. Osborne 2006; Phillips 1998). Heidän mukaansa kansakuntien rakentamiseen liitty-

Kasvatus & Aika 2 (1) 2008, 3-5

nyt niin sanottu suuri kertomus vallitsi historianopetuksen päätyyppinä aina 1970-luvulle saakka, jolloin historialla alettiin nähdä nykyisyyttä palveleva kansalaiskasvatuksellinen merkitys. Historiallista ajattelua korostava kolmas opetussuuntaus taas yleistyi 1990-luvul- la anglosaksisessa maailmassa. Vaikka historianopetuksen suuntaukset näkyvät selkeinä muun muassa opetussuunnitelmissa, käytännön koulutyössä edellä mainitut trendit vaikutti- vat yhtäaikaisesti.

Tutkijat ja opettajat tietävät, ettei kirjoitettu ja toteutettu opetussuunnitelma ole sama. Op- pilaiden tasolla toteutunut opetussuunnitelma poikkeaa vielä niistäkin. Historia on oppiai- neena jakanut oppilaiden mielipiteitä voimakkaasti. Osa oppilaista pitää historianopetuk- sesta, mutta suurempi joukko suhtautuu siihen kielteisesti. Monille historianopiskelu on merkinnyt puuduttavaa tarpomista vuosiluku- ja faktaviidakossa. Historian taitoja korosta- van opetussuuntauksen emämaassa, Britanniassa oppilaiden asenteissa on kuitenkin tapah- tunut muutos: historiaa pidetään yhtenä kiinnostavimmista oppiaineista (Harris & Haydn 2006). Tämä johtunee tavasta opettaa ja opiskella historiaa: päähän pänttäävästä ulkoluvus- ta on siirrytty historiallisen ajattelun opettamiseen; historian sisältötietojen sijasta opiskelu fokusoituu historiantiedon luonteeseen. Kärjistäen voisi sanoa brittinuorten opiskelevan op- piakseen kysymään oikeita kysymyksiä sen sijaan, että he apinoisivat muiden vastauksia.

Britannian tie on myös meidän tiemme. Uudet peruskoulun (2004) ja lukion (2003) ope- tussuunnitelmat ovat taitopainotteisia. Niiden perusajatuksena on johdattaa oppilaat ym- märtämään tiedon tulkinnallisuutta, pohtimaan syitä muutokselle ja jatkuvuudelle sekä asettautumaan menneisyyden ihmisen asemaan ja pyrkimään ymmärtämään tämän toimin- taa kyseisessä kontekstissa – toimimaan siis historioitsijan tapaan.

Historian sisältöjen arvottaminen on vaikeaa, kun niistä ei vallitse samanlaista yksimieli- syyttä kuin historiallisen ajattelun luonteesta. On ilahduttavaa, että historianopetuksesta vi- ritellään keskustelua, mutta sisältöjen sijasta soisi keskusteltavan historianopetuksen tavoit- teista. Muualla maailmassa kouluopetukseen liittyvät historiasodat tuntuvat hiipuvan. Meil- lä taas näyttäisi olevan syytä hälyttää joukot aseisiin – myös kasvatuksen historian alueella.

Välitämmekö siis edelleen suuren kertomuksen sanomaa?

* * *

Tässä numerossa Päivi Pukero raaputtaa kasvatuksen suuren kertomuksen pintaa tarkastele- malla epäonnistunutta kokeilua, jossa yhteiskunnasta syrjäytyneitä irtolaisia ja vankeja kas- vatettiin yhteiskuntakelpoisiksi. Jyrki Kaarttinen puolestaan kysyy, voiko kansallissosialis- tisista kasvatusta kutsua lainkaan pedagogiikaksi. Artikkelista käy myös ilmi, että mennei- syyden hallinnasta löytyy saksalaisille edelleen kipupisteitä. Antti Saaren artikkeli valottaa kasvatuspsykologian nousua Yhdysvalloissa tiedeperustaisen koulukeskustelun keskiöön.

Toimijoiden ääni kuuluu Janne Säntin artikkelissa. Säntti tarkastelee yhteiskunnan ja kou- lun muutoksia etsien syitä nykyopettajien työtyytymättömyydelle.

Ensimmäisen numeron jälkeen artikkeliehdotuksia on tullut ilahduttavan paljon. Niiden taso on ollut korkea. Artikkelien vertaisarviointi on myös sujunut, josta kiitän arvioitsijoi- tamme. Artikkelikirjoittajat ovat kiittäneet saamastaan palautteesta, joka on poikkeuksetta ollut rakentavaa.

Aloitteleva lehti etsii vielä omaa profiiliaan. Viime numerossa perustettu keskustelu- palsta ei innostanut lukijoita kommentoimaan. Pidämme palstan vielä mukana, jos tämän lehden tekstit kirvoittaisivat vastineita tai keskustelua. Lähettäkää kirjoituksenne tai kom- menttinne osoitteella jukka.rantala[at]helsinki.fi. Ilmoitamme uusista keskustelunaloituk-

4

Suuren kertomuksen haastaminen sista mahdollisuuksien mukaan postituslistan kautta.

Muistutan vielä tulevista teemanumeroista, jotka käsittelevät kirjoittamisen historiaa (3/2008) ja kasvatuksen historian metodologiaa (1/2009). Seuraava lehti ilmestyy kesä- kuussa.

Kirjallisuus

Ashton, Paul & Hamilton, Paula 2003. At Home with the Past: Background and Initial Fin- dings from the National Survey. In Paula Hamilton & Paul Ashton (eds.) 2003. Austra- lians and the Past. Australian Cultural History 22. University of Queensland, 5–30.

Füredi, Frank 1992. Mythical Past, Elusive Future. London: Pluto Press.

Hamilton, Paula & Ashton Paul (eds.) 2003. Australians and the Past. Australian Cultural History 22. University of Queensland.

Harris, Richard & Haydn, Terry 2006. Pupils’ enjoyment of history: what lessons can tea- chers learn from their pupils? The Curriculum Journal 17 (4), 315–333.

Osborne, Ken 2003. Teaching History in Schools: A Canadian Debate. Journal of Curricu- lum Studies 35 (5), 585–626.

Osborne, Ken 2006. ‘To The Past’: Why We Need to Teach and Study History. In Sand- well, Ruth W. (ed.), To the Past. History Education, Public Memory, & Citizenship in Canada. Toronto-Buffalo-London: University of Toronto Press, 103–131.

Phillips, Robert 1998. History Teaching, Nationhood and the State: A Study in Educational Politics. London: Cassell.

Repoussi, Maria 2008. Politics Questions History Education. Debates on Greek History Textbooks. In Historical Consciousness – Historical Culture. Yearbook 2006/07. Augs- burg: International Society for the Didactics of History, 99–110.

Rosenzweig, Roy 1998. Everyone a Historian. In Rosenzweig, Roy & Thelen, David 1998.

The Presence of the Past: Popular Uses of History in American Life. New York: Colum- bia University Press, 177–189.

VanSledright, Bruce 2002. In Search of America’s Past. Learning to Read History in Ele- mentary School. New York and London: Teachers College Press.

Jukka Rantala työskentelee historiallis-yhteiskuntatiedollisen kasvatuksen pro- fessorina Helsingin yliopiston soveltavan kasvatustieteen laitoksella.

5