Annika Nevala
ANOREKSIAA SAIRASTAVAN NUOREN HOITOPOLKU AVOTERVEYDENHUOLLOSSA
Hoitotyön koulutusohjelma
Terveydenhoitotyön suuntautumisvaihtoehto
2011
ANOREKSIAA SAIRASTAVAN NUOREN HOITOPOLKU AVOTERVEYDENHUOLLOSSA
Nevala, Annika
Satakunnan ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma Toukokuu 2011
Ohjaaja: Liimatainen-Ylänne, Elina Sivumäärä: 36
Liitteitä: 3
Asiasanat: Anoreksia, nuoret, hoitopolku
____________________________________________________________________
Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää anoreksiaa sairastavan nuoren hoitopolku avoterveydenhuollossa Porin perusturvakeskuksen yhteistoiminta-alueella. Lisäksi opinnäytetyössä selvitettiin, millaisia ongelmia hoitopolussa ilmenee ja miten mo- niammatillista yhteistyötä anoreksian hoidossa voisi kehittää.
Hoitopolun tavoitteena on selventää yhtenäistä hoitolinjaa anoreksiaa sairastavan nuoren hoidon toteutuksessa avoterveydenhuollossa. Opinnäytetyön tuloksia voidaan käyttää myös moniammatillisen yhteistyön kehittämiseen, kun tiedetään, mitä on- gelmakohtia anoreksian hoidossa ja moniammatillisessa yhteistyössä ilmenee.
Opinnäytetyö oli laadullinen eli kvalitatiivinen. Opinnäytetyöhön haastateltiin kuutta moniammatillisen työskentelyn edustajaa, jotka työskentelevät anoreksiaa sairastavi- en nuorten parissa. Haastatteluun osallistui kolme terveydenhoitajaa, lääkäri, psyko- logi ja ravitsemusterapeutti. Aineisto kerättiin teemahaastatteluina, jotka nauhoitet- tiin ja litteroitiin. Haastatteluaineisto analysoitiin laadullisella sisällönanalyysillä.
Opinnäytetyön tulosten mukaan pääasiallisin kehittämishaaste hoidon sujuvuudessa oli jonottaminen jatkohoitoon. Haastateltavat pitivät haasteellisena myös anoreksia potilaiden hoitoa kokonaisuudessaan. Ongelmiksi koettiin etenkin sairastuneiden si- toutuminen hoitoon, hoidon keskeyttämisen yleisyys ja heidän kielteinen suhtautu- minen hoitoon. Haastateltavat kokivat moniammatillisen yhteistyön toimivuuden pääosin hyväksi. Koulutusta syömishäiriöistä ja niiden hoidosta kuitenkin toivottiin lisää.
THE PATH OF TREATMENT IN MUNICIPAL HEALTH CARE WHEN TREATING AN ADOLESCENT WHO IS SUFFERING FROM ANOREXIA
Nevala, Annika
Satakunnan ammattikorkeakoulu, Satakunta University of Applied Sciences Degree Programme in healt care
May 2011
Supervisor: Liimatainen-Ylänne, Elina Number of pages: 36
Appendices: 3
Keywords: Anorexia, adolescents, path of treatment
____________________________________________________________________
The purpose of this thesis was to find out the path of treatment of an adolescent suf- fering from anorexia nervosa in municipal health care in co-operation district of Pori.
In addition the thesis also studied what kind of problems there were in the path of treatment and how the multiprofessional collaboration could be developed when treating anorexia nervosa.
The objective of the path of treatment was to clarify the unified line of treatment of anorexia nervosa in adolescent in municipal health care. The results of the thesis can also be used to develop the multiprofessional collaboration where the problems in the treatment of anorexia nervosa and in the multiprofessional collaboration are recog- nized.
The thesis was qualitative. In the thesis, six people were interviewed and they all are representatives of the multiprofessional collaboration in the treatment of adolescents suffering from anorexia nervosa. Three public health nurses, a doctor, a psychologist and a dietician attended these interviews. The material collected by using „theme in- terviews‟ which were recorded and then transcripted. The material was analyzed by using qualitative content analysis.
According to the results the main challenge of development in the fluency of the treatment was the long queues to the follow-up care. The interviewees thought that the treatment of anorexia nervosa in adolescents is challenging as a whole. Accord- ing to the research the problems in treatment especially were the patients‟ lack of commitment to the treatment, the high rate of interruptions in the treatment and the patients‟ negative approach to treatment. The interviewees experienced the multipro- fessional collaboration mainly functional. They thought that they needed more in- formation about eating disorders and how to treat them.
SISÄLLYS
1 JOHDANTO ... 5
2 ANOREKSIA NERVOSA ... 6
2.1 Anoreksian yleisyys nuorilla ... 7
2.2 Anoreksian syntyyn vaikuttavat tekijät ... 8
2.3 Paranemisen ennuste ... 9
3 ANOREKSIAN HOITO ... 11
3.1 Anoreksian hoito perusterveydenhuollossa ... 12
3.1.1 Moniammatillinen yhteistyö ... 13
3.1.2 Hoitopolku... 14
3.2 Ravitsemushoito... 15
3.3 Psykologinen hoito ... 17
3.4 Lääkehoito ... 18
3.5 Perheen rooli anoreksiaa sairastavan nuoren hoidossa ... 18
4 OPINNÄYTETYÖN TARKOITUS JA TAVOITTEET ... 20
5 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS ... 21
5.1 Tutkimusmenetelmä ... 21
5.2 Aineiston keruu ... 22
5.3 Aineiston käsittely ja analysointi ... 22
6 OPINNÄYTETYÖN TULOKSET ... 23
6.1 Taustatiedot vastaajista ... 23
6.2 Hoitopolku ... 23
6.2.1 Koulu- ja opiskeluterveydenhoitajat varhaisina puuttujina ... 24
6.2.2 Nuorten vastaanotto jatkohoitopaikan suunnittelussa ... 25
6.2.3 Ravitsemusterapeutti ravitsemuksen asiantuntijana ... 26
6.2.4 Koulu- ja terveyskeskuslääkäri terveydentilan arvioinnissa ... 27
6.2.5 Yhteistyö perheen kanssa ... 28
6.2.6 Perusterveydenhuollon rooli anoreksian hoidossa ... 28
6.3 Anoreksian sairastavan hoidon sujuvuuden haasteet ... 29
6.4 Moniammatillisen yhteistyön kehittämishaasteet ... 30
7 OPINNÄYTETYÖN LUOTETTAVUUS JA EETTISYYS ... 31
8 POHDINTA JA JOHTOPÄÄTÖKSET ... 32
LÄHTEET ... 35 LIITTEET
1 JOHDANTO
Diagnostisia kriteereitä täyttävää laihuushäiriötä eli anoreksia nervosaa esiintyy kan- sainvälisten tutkimuksien mukaan noin 1 %:lla tytöistä ja nuorista naisista ja pojista kymmenesosalla tästä. Lisäksi syömishäiriöiden ilmaantuvuus on useiden kansainvä- listen tutkimuksien mukaan lisääntynyt varsinkin nuorilla 15–24 vuoden ikäryhmään kuuluvilla naisilla sekä 10–14-vuotiailla tytöillä. (Keinänen & Engblom 2007, 68.) Syömishäiriöt kuuluvatkin tällä hetkellä etenkin nuorten tyttöjen ja naisten yleisem- piin mielenterveydellisiin häiriöihin (Terho, Ala-Laurila & Laakso 2002, 304).
Syömishäiriöiden yleistymisen myötä tietoa ja taitoa vaaditaan yhä enemmän syö- mishäiriöisten parissa työskenteleviltä. Syömishäiriöiden hoito vaatii moniammatil- lista työskentelyä, jossa on edustettuna kaikkien osa-alueiden erityisosaaminen. Yh- teistyön sujuvuus on tärkeää, jotta sairastanut tai vasta oireileva nuori saa parasta mahdollista hoitoa. Hoidon tavoitteena on ensisijaisesti avohoito.
Opinnäyteyön tarkoituksena on selvittää anoreksiaa sairastavan nuoren hoitopolku avoterveydenhuollossa. Lisäksi tarkoituksena on selvittää millaisia ongelmia hoito- polussa ilmenee ja miten moniammatilliasta yhteistyötä anoreksian hoidossa voisi kehittää. Opinnäytetyöstä on jätetty pois erikoissairaanhoidon alue anoreksiaa sairas- tavien avohoidossa.
Opinnäytetyön tavoitteena on selventää anoreksiaa sairastavien nuorten yhtenäistä hoitolinjaa avoterveydenhuollossa Porin perusturvakeskuksen yhteistoiminta- alueella. Tavoitteena on myös nostaa esiin anoreksiaa sairastavien nuorten hoitoon osallistuvien ammattilaisten mielipiteitä moniammatillisen yhteistyön kehittämisestä.
Yhtenäinen hoitolinja yhdessä sujuvan moniammatillisen yhteistyön kanssa parantaa hoidon laatua ja sen myötä sairastuneiden hoitoennusteita.
Opinnäytetyö on lähestymistavaltaan kvalitatiivinen ja aineisto on koottu teemahaas- tattelulla. Haastatteluihin osallistui kuusi moniammatillisen yhteistyön edustajaa, jot- ka työssään kohtaavat anoreksiaan sairastuneista nuoria.
2 ANOREKSIA NERVOSA
Anoreksia nervosa, eli laihuushäiriö, on syömishäiriöiden yksi ilmenemismuoto.
Anoreksia alkaa usein nuoruusiässä (Huttunen & Jalanko 2009). Tyypillinen alka- misikä on 12–16-vuotiaana ja sairastuneista suurin osa on tyttöjä. Anoreksia alkaa tavallisesti vähäisestä laihdutusyrityksestä, joka riistäytyy käsistä hallitsemattomaksi nälkiintymiseen johtavaksi syömättömyyskierteeksi. Laukaisevana tekijänä on tyy- tymättömyys omaan ruumiinkuvaan, joka johtaa laihdutusyrityksiin. Painon laskiessa sairastunut nuori pelkää voimakkaasti lihomista ja painon nousua joka johtaa rituaa- linomaiseen syömiskäyttäytymiseen (Terho ym. 2002, 304). Anoreksiaan sairastumi- nen ei yleensä tarkoita ruokahalun menettämistä. Usein sairastunut onkin poikkeuk- sellisen kiinnostunut kaikkeen ruokaan ja sen valmistukseen liittyvästä, mutta silti säännöstellä tiukasti omaa syömistään, kätkeä ruokaa tai pyrkiä monenlaisin keinoin eroon vähäisestäkin nauttimastaan energiasta. (Charpentier ym. 2008, 12.)
Anoreksian tyypillisiä oireita ovat voimakas itse aiheutettu painon laskeminen lyhy- essä ajassa, pienet ruokamäärät, lähes rasvaton dieetti, liikunnan lisääntyminen, syö- miseen ja ulkonäköön liittyvät pakonomaiset ajatukset sekä kuukautishäiriöt. (Terho ym. 2002, 304.) Osalle anoreksiasta kärsivälle on ominaista myös ahmimis- eli buli- miakohtaukset ja niiden laukaisema itse aiheutettu oksentaminen. Jotkut sairastuneis- ta käyttävät painonsa hallitsemiseen diureettejä tai ulostuslääkkeitä, jotkut harrasta- vat pakonomaisesti liikuntaa, toisille taas ominaista ovat kaikki edellä mainitut pai- nonkontrolloimiskeinot. (Huttunen & Jalanko 2009.)
Painon laskemisen vuoksi anoreksiaan sairastuneen hormonitoimintaan tulee muu- toksia. Se ilmenee esimurrosikäisillä normaaliin aikuistumiseen liittyvien fyysisten muutosten lykkääntymisenä ja naisilla kuukautisten harvenemisena tai poisjäämise- nä. (Terho ym. 2002, 304.) Kuitenkin huomioitava asian on, että ehkäisypillerien tai muiden sukupuolihormonivalmisteiden käyttö saattaa ylläpitää normaalia kuukautis- kiertoa hyvinkin huonossa ravitsemustilassa (Charpentier ym. 2008, 13). Laihtumi- nen ja hormonimuutokset aiheuttavat luun kalkkikatoa ja lisäävät osteoporoosin ris- kiä (Huttunen & Jalanko 2009).
Anoreksian diagnostiset kriteerit ovat suomen terveydenhuollon yleisesti käytetyn ICD-10:n tautiluokituksen mukaan:
1. Paino on tippunut vähintään 15 % alle pituuden mukaan arvioidun keskipai- non tai painoindeksi (BMI) on alle 17,5. Painoindeksiä käytetään 16- vuotiaasta lähtien. Esimurrosikäisten paino saattaa jäädä jälkeen pituuskas- vusta ilman varsinaista painon laskua.
2. Painon lasku on itse aiheutettua välttämällä ”lihottavia” ruokia. Lisäksi laih- duttamiseen saatetaan käyttää liiallista liikuntaa, oksentelua, ulostus- tai nes- teenpoistolääkkeitä tai ruokahalua hillitseviä lääkkeitä.
3. Henkilö on itsensä mielestä liian lihava ja pelkää jatkuvasti painon nousua, jolloin hän asettaa itselleen kohtuuttoman painotavoitteen.
4. Todetaan laaja-alainen hypotalamus-aivolisäke-sukurauhasakselin endokrii- ninen häiriö, joka ilmenee naisilla kuukautisten puuttumisena ja miehillä sek- suaalisen mielenkiinnon ja potenssin heikkenemisenä. Mikäli häiriö alkaa en- nen murrosikää, kasvu ja murrosiän fyysiset muutokset viivästyvät tai pysäh- tyvät. Henkilön toipuessa häiriöstä, murrosiän kehitys jatkuu usein normaalis- ti loppuun mutta tavallista myöhempään. Kasvuhormonin ja kortisolin pitoi- suudet voivat olla koholla, kilpirauhashormonin aineenvaihdunta saattaa olla muuttunut ja insuliinin erittyminen poikkeavaa.
5. Ahmimishäiriön kriteerit eivät täyty.
(Viljanen, Larjosto & Palva-Alhola 2005.)
2.1 Anoreksian yleisyys nuorilla
Anoreksiaan sairastuneiden määrä kasvaa jatkuvasti teollistuneissa maissa. Nuorten miesten keskuudessa anoreksia on harvinaisempi kuin naisten. Noin yksi 10–20 sai- rastuneesta on mies. Anoreksiaa esiintyy kaikissa yhteiskuntaluokissa ja etnisissä ryhmissä.(Aaltonen, Ojanen, Vihunen & Vilen 1999, 273.)
Syömishäiriöt ovat melko yleisiä sairauksia Suomessa. Tyypillinen sairastunut on tyttö tai nuori nainen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilastoraportin mukaan vuonna 2008 psykiatrian avohoidossa eniten asiakkaita lukumääräisesti ja väkimäärään suhteutettuna oli 15–19 – vuotiaista naisissa. Noin viisi prosenttia tä- män ikäryhmän väestöstä oli saanut päädiagnoosikseen jonkin "mielen-terveyden ja käyttäytymisen häiriöt" - pää-luokkaan kuuluvan diagnoosin. Anoreksia on tilaston mukaan toiseksi useimmin kirjattu pää-diagnoosi tässä ikäryhmässä heti masennuk- sen jälkeen. (Sylillinen 1/2010).
2.2 Anoreksian syntyyn vaikuttavat tekijät
Syömishäiriöiden syntyyn liittyvät tekijät ja prosessit ovat osittain epäselviä. Tutki- mustiedon mukaan siihen kuitenkin vaikuttavat niin perinnölliset, biologiset, psyyk- kiset ja sosiaaliset kuin kulttuurisetkin tekijät. Laihuudenihannointi, koettu ylipainoi- suus painosta riippumatta ja täydellisyyttä vaativan persoonallisuuden piirteet ovat merkittäviä tekijöitä syömishäiriön puhkeamisessa. (Keinänen & Engblom 2007, 69.)
Perheen sisällä syömishäiriöistä kärsivien lähisukulaisilla on todettu masentuneisuut- ta, muita psyykkisiä ongelmia ja päihteiden käyttöä. Perhesuhteita ja vuorovaikutusta koskevissa tutkimuksissa on havaittu, että kietoutuneet, heikosti eriytyneet tai jäykät rajat perheenjäsenten kesken ja sukupolvien välillä ovat yhteydessä häiriintyneeseen syömiskäyttäytymiseen. Anoreksiaa sairastavien perheessä on havaittu, että perheen sisällä tunteita ja ristiriitoja pyritään välttämään. Syömishäiriöistä kärsivät nuoret kuvaavat useammin kuin muut nuoret kokevansa sukupuoleensa ja ikäänsä nähden ympäristön kohtuuttomia vaatimuksia. Lisäksi he mainitsevat perheenjäsentensä ole- van toisiaan kohtaan etäisiä ja kriittisiä. Christoph Wewetzerin tutkimuksessa ano- reksiaan sairastuneet alle 20-vuoden ikäiset nuoret naiset kokivat perheensä etäi- semmäksi sekä vähemmän kiinnostuneeksi ja hyväksyväksi kuin terveeseen verrok- kiryhmään kuuluvat. Perheenjäsenten väliset riittävän hyvät kiintymyssuhteet ja jo- kaisen perheenjäsenen autonomian kunnioittaminen näyttäisivät olevan tervettä nuo- ruusiän kehitystä edistäviä tekijöitä ja vaikuttavan myönteisesti hoitotuloksiin, kun
niihin kiinnitetään huomiota ja perhettä tuetaan. (Keinänen & Engblom 2007, 69–
70.)
Syömishäiriötä on usein edeltänyt elämänmuutos, menetys tai psyykkinen stressi, kuten sairastuminen, läheisen kuolema, ero, muutto toiselle paikkakunnalle, vaikeu- det ihmissuhteissa tai fyysinen tai seksuaalinen väkivalta. Myös myönteinen ja haas- teellinen elämänmuutos, kuten opintojen tai seurustelusuhteen aloittaminen voi olla laukaiseva tekijä syömishäiriön puhkeamisessa. (Keinänen & Engblom 2007, 70.)
Tiettyjä persoonallisuuden piirteitä liittyy usein myös syömishäiriöihin. Heikko itse- tunto, masennustaipumus sekä huono stressin- ja ahdistuksensietokyky ovat ylei- simmät piirteet. Anoreksiaan sairastuneilla voi esiintyä pakkoneuroottisia piirteitä ja passiivista kielteisyyttä. Anoreksiaa sairastavan riskitekijöiksi on todettu myös kiel- teinen itsearvostus ja täydellisyyden tavoittelu. Tytöillä laihduttamisen laukaisee usein omaan naiselliseen sukupuolisuuteen liittyvä kielteinen huomautus tai vertailu, pettymys tai vaikeus perhe-, ystävyys- tai seurustelusuhteissa. (Keinänen & Engblom 2007, 70–71.)
2.3 Paranemisen ennuste
Suomessa on tehty laaja tutkimus syömishäiriöiden ennusteesta. Viiden vuoden sisäl- lä sairastumisesta toipuu noin kaksi kolmesta anoreksiaa sairastavasta. Paranemisen luokittelu on kuitenkin hankalaa, koska se riippuu siitä, kuka paranemisen määritte- lee. Lääkäreillä ja psykologeilla ei ole yhtä ja selkeää määritelmää kuka on parantu- nut ja kuka ei. Yleensä sairaudesta toipuneeksi katsotaan olevan henkilö, joka on bio- logisessa normaalipainossa, jonka kuukautiskierto on säännöllinen tai luontainen su- kupuolihormonitoiminta on normaali, joka ei ahmi tai tyhjentäydy säännöllisesti ja jonka suhde omaan painoon ja kehoon ei ole vahvasti vääristynyt. Toipumisajan kat- sotaan olevan vaihtelevasti ajallisesti parista kuukaudesta puoleen vuoteen tai vuo- teen, jolloin pahin oireilun uusiutumisriski on takana ja paraneminen alkaa olla var- malla pohjalla.(Charpentier ym. 2008, 69–70.)
Anoreksiaoireet voivat myös kroonistua. Huonoon paranemisennusteeseen vaikutta- vat alhainen paino, vaikeat pitkittyneet oireet, toistuvat sairaalahoitojaksot, samanai- kainen muu persoonallisuushäiriö, riippuvuusongelmat sekä ihmissuhdevaikeudet.
(Keinänen & Engblom 2007, 71.)
Syömishäiriöihin liittyvän oireilun keskimääräinen kokonaiskesto on useita vuosia.
Paraneminen ei tapahdu äkkiä, vaan vie oman aikansa. Syömishäiriöistä toipuneita seuraamalla ja haastattelemalla on selvinnyt, että usein ensimmäisiä merkkejä para- nemisesta ovat syömishäiriöön liittyvien tekoja ja tapojen jäämine pois. Näitä voivat olla tyhjäntäytyminen, ahmiminen ja syömisen tiukka säännöstely. Näiden tapojen pois jääminen vaikuttaa sairauden fyysiseen parantumiseen jolloin biologinen nor- maalipaino vakiintuu, normaali kuukautiskierto palaa ja sukupuolihormonitoiminta palautuu normaaliksi. Fyysisen tilan parantuessa hoidon intensiivisin vaihe syömis- häiriöihin erikoistuneissa yksiköissä päättyy. Laaja-alainen kuntoutuminen sairaudes- ta jatkuu, kun syömishäiriöihin liittyvä käyttäytyminen väistyy ja fyysiset oireet al- kavat olla hallinnassa. Syömishäiriöihin liittyvien psyykkisten oireiden korjaantumi- nen on usein vielä kesken varsinaisen hoidon päättyessä. Yhtenä hoidon tavoitteena onkin opettaa sairastunut olemaan oma terapeuttinsa ja työstämään ongelmallisia elämäntilanteita itsenäisesti. Lopullinen psyykkinen kuntoutuminen voi viedä vuosia.
(Charpentier ym. 2008, 70–71.)
Syömishäiriön puhkeaminen uudestaan vuosia kestäneen terveen jakson jälkeen on harvinaista mutta ei mahdotonta. Oireen laukaisijoina voivat toimia elämän muutok- set ja stressitilanteet eli samantyyppiset tilanteet, jotka ovat mahdollisesti olleet alun- perinkin laukaisevina tekijöinä syömishäiriön puhkeamisessa. Parhaat keinot estä- mään sairauden uudelleen puhkeaminen ovat sairastuneen tietoisuus omasta toimin- nasta ja läheisten ihmisten tuki. (Charpentier ym. 2008, 75.)
3 ANOREKSIAN HOITO
Syömishäiriöiden hoito suomessa alkoi kehittyä 1990-luvun alussa. Aikaisemmin hoito tapahtui pääasiassa sisätauti- ja lastentautien sairaalaosastoilla, jossa keskityt- tiin aliravitsemustilan hoitoon letku- ja suonensisäisen ruokinnan avulla. Osaa poti- laista hoidettiin psykiatrisissa yksiköissä, joissa syömishäiriöpotilaisiin sovellettiin samoja hoitomenetelmiä kuin muihinkin mielenterveyspotilaisiin. Tällöin uskottiin, että kun psyykkiset oireet sairauden taustalla saadaan korjattua terapian avulla, kor- jaantuu myös sairauden fyysinen puoli, eli häiriintynyt syömiskäyttäytymi- nen.(Syömishäiriöliiton www-sivut.)
Hoidon tavoitteena nykypäivänä on yleisesti avohoito. Avohoito käsitteellä tarkoite- taan ohjattua terveyden- tai sairaanhoitoa, jonka aikana potilas asuu omassa kodis- saan. Avoterveydenhuoltoon kuuluu kuntoutus ja sairauksien ehkäisy esimerkiksi terveysneuvonnan avulla. Hoito voi olla myös terapiaa, esimerkiksi psyko- tai toi- mintaterapiaa. Säännölliset tapaamiset lääkärin, psykologin tai hoitajan kanssa kuu- luvat avohoitoon. (Mielenterveyden keskusliiton www-sivut).
Syömishäiriöiden hoito kohdistetaan aluksi ravitsemustilan ja somaattisen tilanteen korjaamiseen.. Hoito sisältää myös psykoedukatiivista ohjausta sekä potilaan ja per- heen tukemista. (Suomalainen lääkäriseura Duodecim 2009.)
Psykoedukaation eli tiedollisen ohjauksen avulla tutkitaan ajatus vääristymiä, anne- taan tietoa ja välineitä paranemiseen. Sen on tarkoitus herätellä potilaassa sairauden- tunto ja paranemisen halu, jotka ovat avain asemassa syömishäiriöstä parantumisesta.
Psykoedukaation tavoitteena on antaa tietoa potilaan sairaudesta ja sen hoidosta, ra- vitsemuksesta ja ruokavalion toteutuksesta, normaalipainosta, liikunnasta syömishäi- riön vaikutuksesta omaan kehoon ja elämään sekä sairauden uusiutumisen estosta.
(Viljanen ym. 2005, 73-74.)
Syömishäiriöiden ollessa sekä ruumiin, että psyykeen sairaus, otetaan vakavampien syömishäiriöoireiden väistyttyä mukaan myös sairauden taustalla olevien psyykkis-
ten ongelmien käsittely. Psyykkisten ongelmien selvittely voidaan aloittaa myös vä- littömästi syömishäiriöoireiden hoidon rinnalla, mikäli syömishäiriön somaattiset ongelmat ovat vielä lieviä. (Syömishäiriöliiton www-sivut.)
Syömishäiriöiden hoitoon ei ole tällä hetkellä saatavilla yhtenäistä mallia tai ohjeis- tusta, vaan monilla sairaanhoitopiireillä on oma hoitopolku, joiltakin sairaanhoitopii- reiltä hoitopolun kuvaus puuttuu kokonaan (Syömishäiriöliiton www-sivut). Interne- tistä on saatavilla Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Lastenpsykiat- riyhdistyksen asettama työryhmän laatima käypä hoito-suositus lasten- ja nuorten syömishäiriöistä, jota voidaan käyttää apuna syömishäiriöiden hoitotyössä.
3.1 Anoreksian hoito perusterveydenhuollossa
Anoreksian hoito perustuu fyysiseen ja psyykkiseen tilan hoitoon. Tavoitteena ylei- sesti on hoitaa nuori avohoidossa. Anoreksian avohoito voi tapahtua perusterveyden- huollossa tai erikoissairaanhoidossa. Perusterveydenhuollon tehtävänä on tunnistaa ongelmallinen syömiskäyttäytyminen, arvioida jatkotutkimuksien tarve sekä ohjata nuori jatkotutkimuksiin. (Laukkanen, Marttunen, Miettinen & Pietikäinen, 2006.
122).
Lieviä syömishäiriötapauksia voidaan hoitaa ja seurata perusterveydenhuollossa ti- heiden ja ohjaavien käyntien muodossa. Kouluterveydenhuolto on tässä tärkeässä asemassa (Laukkanen ym. 2006, 50.) Suomessa jokainen perusopetuksen oppilas kuuluu perusterveydenhuollon järjestämän kouluterveydenhuollon ja toisen asteen opiskelija opiskeluterveydenhuollon piiriin. Vuonna 2009 tullut asetus koulu- ja opiskeluterveydenhuollon järjestämisestä edellyttää, että kouluterveydenhoitaja tai lääkäri tapaa perusopetuksen piirissä olevaa oppilasta vähintään kerran vuodessa.
Asetuksen mukaan toisen asteen opiskelijalla tulee järjestää terveydenhoitajan tar- kastus ensimmäisenä opiskeluvuotena ja lääkärintarkastus ensimmäisenä tai toisena opiskeluvuotena. ( Sylillinen 2/2010.)
Koulu- ja opiskeluterveydenhuollolla on tärkeä rooli syömishäiriöiden havaitsemi- sessa, ennaltaehkäisyssä ja hoitoon ohjauksessa, koska terveydenhoitaja tapaa nuor- ten säännöllisesti koko kouluiän ajan. Varhainen puuttuminen ja hoitoon ohjaus edel- lyttävätkin säännöllistä terveysseurantaa ja yhteistyötä esimerkiksi liikunnan-, terve- ystiedon-, terveystiedon- ja kotitalousopettajan kanssa. (Sylillinen 2/2010.)
Kouluterveydenhoitajan tehtäviin kuuluu antaa nuorelle tietoa kehityksestä ja elimis- tön tarvitsemasta ravinnosta. lisäksi tärkeää on nuoren kuunteleminen ja tukeminen kasvuun, kehitykseen ja elämäntilanteisiin liittyvissä asioissa. (Laukkanen ym. 2006.
122.)
Jos ongelma ei korjaannu tai paino muuttuu nopeasti, on jatkohoitopaikkaan lähettä- minen ajankohtaista. Nuori tulee ohjata psykiatriseen ja somaattiseen arvioon syö- mishäiriöiden hoitoon perehtyneeseen yksikköön. Suomessa erikoissairaanhoidollisia yksiköitä edustavat psykiatrian poliklinikat ja sairaaloiden osastot. (Charpentier ym.
2008, 48, 51.)
3.1.1 Moniammatillinen yhteistyö
Anoreksian hoidossa tarvitaan useiden ammattihenkilöiden yhteistyötä. Yhteistyö käsitteenä tarkoittaa, että ihmisillä on yhteinen työ tai tehtävä suoritettavanaan, on- gelma ratkaistavanaan tai päätös tehtävänään tai he etsivät uusia näkökulmia yhdessä keskustellen. Moniammatillisuus tuo yhteistyöhön mukaan useita eri tiedon ja osaa- misen näkökulmia. (Isoherranen 2005, 14.)
Moniammatillisessa yhteistyössä eri alojen asiantuntijat vastaavat oman alansa eri- tyisosaamisesta. Moniammatilliseen yhteistyöhön osallistuvilla tulee olla selkeä kuva sekä omasta että toisten roolista. Toimittiinpa millaisessa työympäristössä tahansa, moniammatillisen yhteistyön keskipisteenä on asiakas ja hänen auttamisensa tarve.
(Haarala, Honkanen, Mellin & Tervaskanto-Mäentausta 2008, 117, 123.)
Keskeisiä tekijöitä moniammatillisen yhteistyön onnistumiseen ovat tiedon ja näkö- kulmien kokoaminen yhteen, vuorovaikutustietoinen yhteistyö, rajojen ylitykset ja verkostojen huomioiminen ja hyödyntäminen. Tiedon ja näkökulmien yhteen ko- koamisessa eri asiantuntijoiden tiedot ja taidot integroidaan yhteen asiakaslähtöisesti (Isoherranen 2005, 14). Ammattiryhmien asiantuntijuus ja osaaminen muodostavat näin yhteiseksi tiedoksi, mikä mahdollistaa uudet toimintatavat rajoja ylittävänä toi- mintana. Yhteistyön laajeneminen monitoimijaiseksi lisää mahdollisuuksia uudenlai- siin näkökulmiin ja ratkaisuihin. (Haarala ym. 2005, 118.)
Vuorovaikutustietoisella yhteistyöllä tarkoitetaan vuorovaikutuksen merkityksen hahmottamista ja siihen vaikuttamista. Hyvä vuorovaikutus moniammatillisessa työ- ryhmässä vaatii toisten osapuolien näkökulmien kuuntelemista sekä oman näkökul- man tuomista toisten käyttöön. Rajojen ylityksellä tarkoitetaan organisaatioiden, yh- teisöjen ja roolien rajoja koskevien sääntöjen sovittuja ylityksiä asiakaslähtöisesti ja joustavasti työskenneltäessä. Verkostojen huomioimisella tarkoitetaan työntekijän tai työryhmän toimintaperiaatetta ottaa asiakkaan sosiaalinen verkosto huomioon kaikis- sa tilanteissa, laadittaessa esimerkiksi asiakkaan hoitosuunnitelmaa. (Isoherranen 2005, 15–16.)
3.1.2 Hoitopolku
Hoitopolku on paikallinen sairaalan, klinikan, kuntayhtymän tai terveyskeskuksen sisäinen suositus tai toimintaohje. Toimintaohjeessa tulee määritellä tietyn sairauden tai oireyhtymän hoito, sen järjestäminen sekä moniammatillinen yhteistyö organisaa- tion sisällä. Hoitopolun tarkoituksena on selvittää kuka tekee ja missä tekee. (Mänty- ranta, Kaila, Varonen, Mäkelä, Roine & Lappalainen. 2003, 9.)
Hoitopolku sanan synonyymina tai lähes samaa tarkoittavana terminä on myös käy- tetty paikallista toimintaohjetta. Paikallinen toimintaohje tarkoittaa esimerkiksi sai- raalan tai kuntayhtymän sisäistä suositusta tai toimintaohjetta, niin sanottua ”talon tapaa”. Toimintaohjeessa määritetään tietyn taudin hoito ja sen järjestäminen sekä moniammatillinen työnjako organisaation sisällä. Jos ohjeessa kuvataan vain työnja-
ko ja potilaan kulku eri toimijoiden välillä, puhutaan hoitopolusta. Paikallinen toi- mintaohje tarkoittaa siis laajempaa ohjeistusta tietyn sairauden hoidosta, hoidon jär- jestämisestä sekä moniammatillisesta työnjaosta esimerkiksi koko sairaanhoitopiirin alueella. (Mäntyranta ym. 2003, 9.)
Hoitopolku sekoitetaan usein hoitoketju termiin. Hoitoketjulla tarkoitetaan alueellis- ta, tiettyä sairautta potevien hoitoa ja työnjakoa tietyllä alueella, usein sairaanhoito- piirissä. Yleensä hoitoketjussa määritellään työnjako perusterveydenhuollon, erikois- sairaanhoidon ja sosiaalitoimen välillä. Hoitopolku taas on sisäinen toimintaohje, jo- ka kertoo yksityiskohtaisesti kuka tekee ja missä tekee. Hoitopolku on jonkin organi- saation oma menettelytapa. (Mäntyranta ym. 2003, 8)
3.2 Ravitsemushoito
Syömishäiriöpotilaiden hoito on moniammatillista yhteistyötä, jossa tarvitaan ravit- semuksen osaamista. Lasten ja nuorten syömishäiriöiden käypä hoito suositus (2010) tukee ravitsemusohjauksen ja psykoedukatiivisen ohjauksen käyttöä syömishäiriöpo- tilaiden hoidossa.
Ravitsemushoidon tavoitteena on syömishäiriöpotilaan aliravitsemuksen korjaami- nen, laihduttamisen lopettaminen ja kaoottisen syömiskäyttäytymisen normalisoimi- nen. Nuoren syömishäiriöpotilaan kohdalla tavoitteena on myös turvata nuoren nor- maali kasvu. (Viljanen ym. 2005, 21.)
Avohoidossa anoreksian ravitsemushoito perustuu potilaan ja hoitavan työntekijän keskinäiseen luottamukseen. Kerralla tapahtuvat lisäykset ruokavalioon ovat pieniä, koska vastuu niiden toteutumiseen avohoidossa on yksin potilaalla. Ruokavalion ta- voitteelliset energialisäykset ovat 200-300kcal yhdellä tapaamiskerralla. Potilaan kä- sitykset hänen käyttämistään ruokamääristä ja ruokien käyttötiheydestä saattavat poiketa huomattavasti työntekijän käsityksistä. Tarkentavat kysymykset ruuan todel- lisista määristä ovat tarpeen. (Viljanen ym. 2005, 105–106.)
Avohoidon alussa ihanteellista on, jos anoreksiapotilaan on mahdollista tavata tiheäs- ti häntä hoitavia tahoja ravitsemuskuntoutuksen merkeissä. Työryhmän jäsenet, esi- merkiksi psykiatri, ravitsemusterapeutti ja sisätautilääkäri, voivat sopia tapaamisia vuorottain, jolloin potilaan on mahdollista käsitellä painon nousun tuomaa ahdistusta riittävän tiheästi. Myöhemmin tapaamistiheyden voi sopia yksilöllisesti potilaan edis- tymisen mukaan. (Viljanen ym. 2005, 106.)
Ravitsemustilan arvioinnissa käytetään aikuisilla painoindeksiä (BMI) ja alle 16- vuotiailla lapsilla kasvukäyrää sekä pituuspainoa. Kasvukäyrää seuraamalla nähdään, onko lapsena sairastuneen pituuskasvu keskeytynyt anoreksian vuoksi. Ravitsemusti- lan arviointiin kuuluu myös painon laskun suhteellisen määrän selvittäminen. Huo- mattavan nopeana painon laskuna pidetään, kun potilaan paino on laskenut yli 0,5 kg/vko tai yli 5% kk tai yli 10% 3-6kk. Lapsilla nopea painon lasku on vaarallisem- paa kuin aikuisilla, koska heillä on vähemmän energia varastoja ja he kuivuvat nope- ammin kuin aikuiset. Mitä nopeammin potilaan paino on laskenut, sitä vakavampi tilanne on kyseessä. (Viljanen ym. 2005, 28.)
Muita keinoja ravitsemustilan arviointiin on mm. kehon rasvapitoisuuden seuraami- nen ja aliravitsemuksen ja oksentelun ulkoisten merkkien etsiminen. Potilaan ravit- semustilaa voidaan tutkia tunnustelemalla hänen olkavarttaan, josta arvioidaan rasva- ja lihaskudoksen määrä. Olkavarren ympärysmitta kertoo aliravitsemuksesta, jos se on naisilla alle 17cm ja miehillä alle 21 cm. Potilaan tilaa ja kuntoutumista seurataan myös laboratoriokokein. (Viljanen ym. 2005, 27.)
Avohoidossa realistinen painon nousuvauhti on 250-500g viikossa. Mikäli potilaan paino jatkuvasti laskee tai hän kieltäytyy syömästä riittävästi, on tarpeen keskustella muiden hoitoon osallistuvien tahojen kanssa tilanteesta. Myös perheen jäsenten ta- paamisesta voi tällaisessa tilanteesta olla apua. Lisäksi voidaan rajata potilaan liikun- taharrastuksia ja koulussa tai töissä käyntiä sekä harkita osastohoitoa. (Viljanen ym.
2005, 110.)
3.3 Psykologinen hoito
Anoreksiaan sairastuneen ensimmäinen askel kohti toipumista on sairauden myön- täminen itselleen. Sairastuneet haluavat usein kieltää sairautensa, koska itsensä näl- kiinnyttäminen on heille palkitsevaa. Parantumisen halun tunne tulee kuitenkin olla vastarintaa voimakkaampi, jotta parantuminen voi alkaa. Nuori tarvitsee paljon tukea ammattiauttajilta ja perheeltään. (Aaltonen, Ojanen, Vihunen & Vilen, 1999, 276–
277.)
Psykoterapia on keskeinen hoitomuoto kaikissa syömishäiriöissä. Vaikka sairastunut voi itsekseenkin käynnistää samanlaisen ajatusten kyseenalaistamis- ja muuttamis- prosessin kuin psykoterapiassa, prosessi nopeutuu huomattavasti työskenneltäessä ammattihenkilön kanssa. (Charpentier ym. 2008, 58.) Alle 18-vuotiailla anoreksiaan sairastuneille nuorilla, joiden sairaus on jatkunut lyhyen ajan, on perheterapia liitet- tynä nuoren tukemiseen antanut parhaan hoitotuloksen. Perheterapia on menetelmä, jonka tavoitteena on tutkia, hoitaa ja ymmärtää perheen sisäisessä vuorovaikutukses- sa ja yksittäisellä perheenjäsenellä olevia häiriöitä. Perheterapiassa pyritään tavoitte- lemaan ja tukemaan perheen vuorovaikutuksessa olevia myönteisiä voimavaroja ja mahdollisuuksia. Perhettä tavataan yhdessä potilaan kanssa ja osallistuminen tapaa- misiin on kaikille osapuolille vapaehtoista. (Aaltonen 2009.)
Tehokkaimmaksi psykoterapian muodoksi on osoittautunut kognitiivinen psykotera- pia. Kognitiivisen psykoterapian pyrkimyksenä on itsetuntoa ja elämänhalua syövien ajatusten tilalle löytää terveellisempiä ajatusmalleja. (Sininauhaliiton www-sivut.) Syömishäiriöisille tarjottavan kognitiivisen psykoterapian yhtenä tärkeänä tavoittee- na on tiedon antaminen syömishäiriöstä, minkä on selvästi todettu tehostavan oireista luopumista. Kognitiivisessa psykoterapiassa selvitetään, millaiset toiminta- ja ajatte- lumallit ylläpitävät oireita ja pyrkiä korjaamaan niitä. Tyypillistä syömishäiriöön sai- rastuneelle on ajatella olevansa muita huonompi kaikessa, ulkopuolinen ympäristös- sään, vastemieleinen muiden silmissä tai muulla tavalla ihmisarvoltaan muiden ala- puolella. Terapiassa tutkitaan näitä ajatusmalleja, niiden merkitystä, syntyä ja ilme- nemistä arkielämässä sekä etsitään uusia terveyttä ja hyvinvointia edistäviä ajattelu- tapoja ja asennetta itseensä. Syömishäiriöisten psykoterapia eroaa muiden psyykkis-
ten sairauksien hoidossa siinä, että terapeutti käsittelee psyykkisten oireiden ohella myös ravitsemukseen ja kehoon liittyviä sekä käyttäytymisessä näkyviä oireita.
(Charpentier ym. 2008, 57.) Erityisesti sairauden vakavan vaiheen terapiassa painot- tuvat erilaisten pelko- ja ahdistustilojen käsittely, jotka saattavat liittyä esimerkiksi syömiskäyttäytymisen muuttumiseen, ruokavalion laajentamiseen ja painon lisään- tymiseen (Charpentier ym. 2008, 55).
3.4 Lääkehoito
Lääkehoitoa anoreksiassa käytetään siihen liittyvien liitännäisoireiden hoidossa. Ra- vitsemustilan korjaantumiseen depressiolääkkeistä ei ole huomattu olevan apua, mut- ta ne saattavat auttaa nuoren samanaikaiseen masennukseen. Aliravitsemuksesta kär- sivillä on suuri riski saada lääkityksestä vakavia haittavaikutuksia, joten tämän vuok- si lääkitys tulee aloittaa pienellä annostuksella. Lääkehoito tulisi aloittaa vasta painon noustua normaalialueelle. (Suomalainen lääkäriseura Duodecim 2009). Kalsium- ja d-vitamiini lisä on suositeltavaa kaikille anoreksiaa sairastaville (Koistinen, Ruuska- nen & Surakka 2004, 247).
3.5 Perheen rooli anoreksiaa sairastavan nuoren hoidossa
Anoreksiapotilas aiheuttaa perheessään voimakkaita tunnereaktioita joten perheen ottaminen mukaan hoitoon on tärkeää (Terho ym. 2002, 307). Vanhemman huoli va- kavan ja usein pitkään jatkuvan sairauden edessä on suuri. Myös sairastuneen sisa- rukset kokevat ahdistusta perheenjäsenensä sairastumisesta. Toivottomuuden ja avut- tomuuden tunne ovat yleisiä tunteita sairastuneen nuoren perheenjäsenillä. Perhe tar- vitsee tietoa sairaudesta, sen luonteesta ja hoitokäytännöistä, jotta syömishäiriötä sai- rastava nuori saa oikeanlaista ja ymmärtävää tukea perheeltään sairauden kivikkoi- sella tiellä. Nuoren syömättömyys ja aliravitsemus voi johtaa siihen, että vanhemmat alkavat tarkkailla nuoren syömisiä ylikorostuneesti jolloin nuori ahdistuu kovan kontrollin alla vielä enemmän. Vanhempien ohjaaminen nuoren omaan päättämisen
ja huolehtimiseen omasta ruokailustaan on tällöin tarpeen. Esimurrosikäinen kuiten- kin tarvitsee tällaisessa tilanteessa vielä vanhempiensa tukea. (Viljanen ym. 2002, 17.)
Perheen mukaan ottaminen hoidon suunnitteluun lisää perheen sitoutumista nuoren hoitoon. Yhdessä asetut tavoitteet auttavan perheen ja auttajien yhteistyötä sairauden hoidossa. Perheen sitoutuminen hoitoon vahvistaa vastuun säilymistä perheellä lisä- ten perheen itsetuntoa ja kykyä tukea nuorta. Perheen tukemisessa yhteydenpito nuo- ren vanhempiin hoidon aikana on tärkeää. Syömishäiriöistä toipuneet pitävät tär- keimpinä ja ratkaisevampina tekijöinä toipumisprosessissaan läheisten ihmisten tu- kea. (Charpentier ym. 2008, 73.)
4 OPINNÄYTETYÖN TARKOITUS JA TAVOITTEET
Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää anoreksiaa sairastavan nuoren hoitopolku avoterveydenhuollossa Porin Perusturvakeskuksen yhteistoiminta-alueella. Lisäksi opinnäytetyön tarkoitus oli selvittää, millaisia ongelmia hoidon sujuvuudessa ilme- nee ja miten moniammatillista yhteistyötä anoreksian hoidossa voisi kehittää.
Hoitopolun tavoitteena on selventää yhtenäistä hoitolinjaa nuoren hoidon toteutuk- sessa. Opinnäytetyön tuloksia voidaan hyödyntää kehittämällä moniammatillisen yh- teistyön sujuvuutta anoreksiaa sairastavien hoidossa, kun tiedetään hoitopolun ja moniammatillisen yhteistyön ongelmakohdista. Tuloksista on myös hyötyä vasta- valmistuneille hoitoalan ammattilasille, jotka tulevat olemaan tekemisissä nuorten kanssa ja joille anoreksiaa sairastavan hoitopolku ei ole ennestään tuttu.
1. Minkälainen on anoreksiaa sairastavan nuoren hoitopolku avoterveydenhuol- lossa Porin Perusturvakeskuksen yhteistoiminta-alueella?
2. Minkälaisia ongelmia hoitoon osallistuvat avoterveydenhuollon ammattilaiset kohtaavat hoidon sujuvuudessa ja moniammatillisessa yhteistyössä?
3. Miten moniammatillista yhteistyötä voisi kehittää anoreksian hoidossa?
5 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS
5.1 Tutkimusmenetelmä
Tutkimusmenetelmänä tässä opinnäytetyössä on käytetty laadullista eli kvalitatiivista menetelmää. Laadullinen tutkimus on luonteeltaan kokonaisvaltaista tiedon hankin- taa ja aineisto kootaan luonnollisissa ja todellisissa tilanteissa. Tiedon keruun mene- telmänä suositaan ihmistä. Kohdejoukko tutkimukseen valitaan tarkoituksenmukai- sesti, ei satunnaisotoksen menetelmää käyttäen. Laadullisessa tutkimuksessa tutkija luotaa enemmän omiin havaintoihinsa ja keskusteluihin tutkittavan kanssa kuin mit- tausvälineillä hankittavaan tietoon. Laadullisen menetelmän avulla tehtävän tutki- muksen lähtökohta ei ole teorian tai hypoteesien testaaminen, vaan aineiston monita- hoinen ja yksityiskohtainen tarkastelu. Tutkijan pyrkimyksenä on paljastaa odotta- mattomia seikkoja. Tutkimuksen aineiston hankinnassa käytetään metodeja, joissa tutkittavien näkökulmat pääsevät esille. Tällainen metodi on esimerkiksi teemahaas- tattelu, jota tässä opinnäytetyössä on käytetty. Laadullisessa tutkimuksessa tapauksia käsitellään ainutlaatuisina ja aineistoa tulkitaan sen mukaisesti. Tutkimus toteutetaan joustavasti ja suunnitelmia muutetaan olosuhteiden mukaisesti. (Hirsjärvi, Remes &
Sajavaara 1998, 165.)
Opinnäytetyön aineisto hankittiin teemahaastattelulla (Liite 1). Teemahaastattelussa on tyypillistä, että haastattelun aihepiirit eli teemat ovat tiedossa, mutta kysymysten tarkka muoto ja järjestys puuttuvat (Hirsjärvi ym. 1998, 204). Teemahaastattelurunko muodostettiin aiemmin luetun anoreksiaa ja syömishäiriöitä käsittelevän teoriatiedon perusteella. Haastattelun teemoiksi valittiin aiheet, jotka käsittelivät työntekijän roo- lia anoreksian hoidossa, moniammatillista yhteistyötä ja sen kehittämishaasteita. Pää- teemojen alle lisättiin pieniä lisäkysymyksiä, joita käytettiin tarkentamaan pääteeman aihealueita.
5.2 Aineiston keruu
Opinnäytetyölle myönnettiin tutkimuslupa tammikuussa 2011 Porin kaupungin Pe- rusturvakeskuksen terveyspalveluiden johtajan allekirjoittamana. Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla kuutta anoreksian hoitoon osallistuvaa moniammatillisen työskentelyn edustajaa. Haastatteluun osallistui terveydenhoitajat koulu- ja opiskeli- jaterveydenhuollosta, ravitsemusterapeutti, lääkäri sekä terveydenhoitaja ja psykolo- gi nuorten vastaanotosta. Haastateltavat valitsi ylihoitaja perusturvakeskuksesta, joka oli ensin yhteydessä haastateltaviin. Tämän jälkeen haastateltaville lähetettiin sähkö- postitse saatekirje, jossa esiteltiin opinnäytetyön tekijä, aihe, tarkoitus ja tutkimus- menetelmä. Lisäksi varmistettiin vielä haastateltavien halukkuus osallistua haastatte- luun. Sähköpostin liitteenä haastateltaville lähetettiin teemahaastattelurunko johon he saivat tutustua etukäteen.
Opinnäytetyön aineisto kerättiin 8-22.3.2011 välisenä aikana. Haastattelut toteutettiin yksilöhaastatteluina kunkin ammattiedustajan työpisteessä. Haastatteluihin meni ai- kaa noin puolesta tunnista tuntiin. Haastattelut nauhoitettiin ääninauhurilla.
5.3 Aineiston käsittely ja analysointi
Haastatteluiden jälkeen aineisto litteroitiin. Litteroinnilla tarkoitetaan nauhoitetun äänitallenteen purkamista kirjoitetuksi tekstiksi. Litterointi tehtiin sanatarkasti ja lit- teroitua tekstiä syntyi 30 sivua A4-kokoista liuskaa fonttikoolla 12 ja rivinvälillä 1,5.
Aineiston analyysissä käytettiin sisällön analyysiä. Sisällön analyysin tarkoituksena on tuottaa tietoa saadun aineiston perusteella. Aineistossa ilmeneviä sanoja ja ilma- uksia luokitellaan niiden merkityksien perusteella. Aineistosta tulee tunnistaa sanat, jotka kertovat jotain tutkittavasta ilmiöstä. Tarkoituksena ei ole analysoida koko ai- neistoa vaan ne tiedot, jotka koskevat tutkittua ilmiötä. (Kylmä & Juvakka 2007, 112–113.)
Aineiston analysointi aloitettiin lukemalla aineisto useaan kertaan läpi. Aineistosta alleviivattiin lauseet, jotka vastasivat tai liittyivät tutkimuskysymyksiin. Tämän jäl- keen alleviivatuista lauseista koottiin paperille pelkistettyjä ilmaisuja. Pelkistetyt il- maisut luokiteltiin samaa aihealuetta käsitteleviksi ryhmiksi, joille annettiin niiden merkitystä ilmaiseva otsikko. Otsikoista muodostettiin opinnäyteyön tuloksiin alaot- sikot. Sisällön analyysistä on esimerkki liitteessä 2.
6 OPINNÄYTETYÖN TULOKSET
6.1 Taustatiedot vastaajista
Tutkimukseen osallistui yhteensä kuusi moniammatillisen työskentelyn edustajaa, jotka osallistuvat anoreksiaa sairastavien nuorten hoitoon avoterveydenhuollossa Po- rin Perusturvakeskuksen yhteistoiminta-alueella. Ammattihenkilöt kuuluivat perus- terveydenhuollon piiriin. Kolme haastateltavista oli terveydenhoitajia, lisäksi haastat- teluihin osallistui terveyskeskuslääkäri, ravitsemusterapeutti ja psykologi.
6.2 Hoitopolku
Hoitopolku rakennettiin haastattelemalla hoitoon osallistuvia henkilöitä. Kuvaukset hoitoon osallistuvien henkilöiden roolista on tehty haastatteluista saadun aineiston pohjalta. Kuvaukset koskevat kunkin ammattihenkilön työnkuvaa ainoastaan anorek- sian hoidossa. Esimerkkeinä on käytetty suoria lainauksia havainnollistamaan, elä- vöittämään ja lisäämään opinnäytetyön tuloksien luotettavuutta.
Anoreksiaa sairastavan nuoren hoitopolku kuvataan lisäksi kaaviona (Liite 3). Kaa- vio hoitopolusta on muodostettu haastattelujen perusteella ja se koskee Porin perus- turvakeskuksen yhteistoiminta-alueella tapahtuvaa hoitoa.
6.2.1 Koulu- ja opiskeluterveydenhoitajat varhaisina puuttujina
Kouluterveydenhoitaja saa usein tiedon syömisongelmista kärsivästä nuoresta ystä- vän, liikunnanopettajan, luokanvalvojan tai vanhempien kautta. Terveydenhoitaja voi myös havaita painon laskun terveystarkastuksien yhteydessä kasvukäyrää tarkastel- lessaan. Harvemmin nuori tulee oma-aloitteisesti terveydenhoitajan vastaanotolle syömisongelmien vuoksi.
”Nuori tulee harvemmin oma-aloitteisesti vastaanotolle. Yleensä tieto nuoren syömisongelmista tulee terveydenhoitajalle kaverin kautta, liikunnan opetta- jan kautta, luokanvalvojan tai vanhempien kautta. Aika moni taho siis tuo tie- toa tänne”
Opiskeluterveydenhoitaja voi ohjata nuoren koulun omalle opiskelupsykologille, mi- käli opiskelupaikassa on tarjolla psykologin palveluja. Opiskelupsykologi tarjoaa ly- hytkestoista ja luottamuksellista keskusteluapua, jonka tavoitteena on löytää etsiä ratkaisuja erilaisten elämäntilanteiden tuomiin ongelmiin. Opiskelupsykologi ohjaa nuoren tarvittaessa myös muiden terveydenhuollon palveluiden käyttöön.
Kun syömisongelma havaitaan, terveydenhoitaja haastattelee nuoren ja hän saa vas- tata BDI-mielialaseulan kysymyksiin. BDI-mielialaseula on mielialaoireita käsittele- vä kyselylomake, joka on tarkoitettu työvälineeksi nuoren depressio-oireiden seulon- taan esimerkiksi vastaanottotilanteen yhteydessä. Vastaanotolla mitataan paino ja pituus ja lasketaan painoindeksi. Terveydenhoitaja tutkii verinäytteestä verensokerin, hemoglobiinin sekä mittaa verenpaineen ja pulssin. Myös ihon ja silmien kunto tar- kistetaan.
Terveydenhoitajan tärkein työväline syömisongelmista kärsivien nuorten kohtaami- sessa on keskustelu ja terveystiedon välittäminen. Lisäksi terveydenhoitajan tehtävä on tehdä arvio nuoren tilanteesta ja lähettää eteenpäin jatkotutkimuksiin. Terveyden- hoitaja lähettää lievästi oireilevan nuoren usein nuorten vastaanottoon. Jos tervey- denhoitaja huomaa tutkimuksia ja haastattelua tehdessään oireiden olevan selvästi anoreksiaan viittaavia, lähetetään nuori suoraan koululääkärille. Nuoren kanssa sovi- taan jatkokäynneistä terveydenhoitajan vastaanotolla. Jatkokäynneillä tehdään painon mittauksia ja annetaan tukea ja keskusteluapua.
6.2.2 Nuorten vastaanotto jatkohoitopaikan suunnittelussa
Nuorten vastaanotto on tarkoitettu Porilaisille tai Porissa opiskelevilla 13–22- vuotiaille nuorille, joilla ei ole muualla hoitosuhdetta. Nuorten vastaanotto on mata- lan kynnyksen paikka, eli lähetettä ei välttämättä tarvita ja nuori voi tilata myös itse ajan vastaanotolle. Nuorten vastaanoton moniammatilliseen työryhmään kuuluu ter- veydenhoitajia, psykiatrisia sairaanhoitajia, sosiaalityöntekijä, psykologi, lääkäri ja konsultoiva nuorisopsykiatri. Työryhmän tavoitteena on selvittää nuoren ongelmati- lanne ja etsiä tarvittaessa nuorelle jatkohoitopaikka. Nuorten vastaanoton asiakkaiden ongelmatilanteet ovat laaja kirjo asioita, joissa nuori tarvitsee apu ja tukea. Ongelmat voivat liittyä koulunkäyntiin, aikuistumiseen tai ihmissuhteisiin. Syömishäiriöiset ovat vain yksi osa.
Nuoren vastaanotolle tullaan ajanvarauksella tai lääkärin lähetteellä, jos syömison- gelmista on käyty lääkärillä. Yhteydenotto saattaa tulla nuorelta itseltä tai vanhem- milta. Myös kouluterveydenhoitajat ja kuraattorit voivat toimia ajanvaraajina.
Nuorten vastaanoton pääasiallinen tehtävä syömishäiriöiden ja anoreksiaa sairastavi- en nuorten tapauksissa on nuoren tilanteen selvittely, jatkohoidon suunnittelu ja jat- kohoitoon motivoiminen.
” Nuorten vastaanotto on se hoitopolun vaihe, missä arvioidaan tilanne ja mistä hoito tavallaan järjestetään, että se lähtee liikkeelle”
” Idea tässä meidän paikassa onki tavallaan seuloa ne nuoret ja hakea moti- vaatiota siihen varsinaiseen hoitoon, kun siirtyy erikoissairaanhoitoon. Eli saataisiin ne nuoret motivoitua siihen erikoissairaanhoitoon”
Varsinaisia tutkimuksia fyysisestä tilasta nuorten vastaanotossa ei tehdä, mutta pai- nonindeksi selvitetään, koska sillä on merkitystä jatkohoitopaikan suunnittelussa ja hoidon kiireellisyyden määrittelyssä.
Nuorten vastaanotosta nuori voidaan tarvittaessa lähettää laboratoriotutkimuksiin.
Jos laboratoriotutkimuksissa ilmenee jotain poikkeavaa, nuori ohjataan lääkärille.
Nuorten vastaanoton asiakkaille on oma lääkäri, joka osallistuu tarvittaessa nuoren tilanteen arviointiin. Myös ravitsemusterapeutille varataan aikoja tarpeen mukaan.
Nuorten vastaanotossa työskentelee myös psykologi, jonka luona nuori voi käydä tapaamisissa. Nuorten vastaanoton psykologin tarkoituksena ei ole tarjota varsinaista terapiaa vaan keskusteluapua, tukea ja tilanteen selvittelyä. Varsinainen terapia tulee mukaan, kun nuori siirtyy jatkohoitoon erikoissairaanhoidon puolelle
Selvät anoreksiatapaukset ohjataan jatkohoitoon erikoissairaanhoitoon. Lääkärin ar- vion jälkeen aletaan suunnitella jatkohoitopaikkaa. Jatkohoitopaikkaa odotellessa nuori käy nuorten vastaanotossa painokontrolleissa.
6.2.3 Ravitsemusterapeutti ravitsemuksen asiantuntijana
Ravitsemusterapeutille anoreksiaa sairastava nuori tulee yleensä lähetteellä tai puhe- linyhteydenoton perusteella koulu- tai opiskelijaterveydenhuollosta tai nuorten vas- taanotosta
Ongelmallista syömiskäyttäytymistä ravitsemusterapeutti lähtee selvittämään haastat- telemalla nuorta hänen ruokailutottumuksistaan ja tämän hetkisestä tilanteesta. Nuo- ren kanssa keskustellaan riittävästä ravitsemuksesta ja oikaistaan vääriä uskomuksia ja tottumuksia ruuasta.
”Hoito on sellaista vuorovaikutteista ja keskustelevaa, yrittää saada sen asi- akkaan ajatuksia esille… miten se ajattelee tästä ruuasta tai tästä asiasta. Ei niin, että kaadetaan sitä tietoa toisen niskaan, vaan siten, että keskustellaan mitä mieltä olisit tästä ja pystyisitkö noudattamaan näin tätä”
Tarkoituksena on kannustaa nuorta monipuolisen ja riittävän ruokavalion noudatta- miseen. Ruokavalioon tehdään pieniä muutoksia kerralla ja välitavoitteista sovitaan yhdessä nuoren kanssa. Käyntien määrä ravitsemusterapeutilla on yksilöllistä ja se riippuu nuoren tilanteesta ja tarpeesta.
6.2.4 Koulu- ja terveyskeskuslääkäri terveydentilan arvioinnissa
Lääkärin vastaanotolle nuori tulee usein kouluterveydenhoitajan lähettämänä. Myös koululaisten ja opiskelijoiden terveystarkastuksissa lääkäri voi huomata alkaneen painonlaskun kasvukäyristä, joissa pituus-painoprosentti on laskusuuntainen tai kas- vu on pysähtynyt. Kun epäily anoreksiasta tulee, lääkäri haastattelee nuoren vastaan- otollaan ja tehdään lähete laboratoriotutkimuksiin. Paino otetaan vähissä vaatteissa, jotta kokonaiskuva tilanteen vakavuudesta saadaan selvitettyä myös silmämääräises- ti. Lääkäri tutkii suun limakalvot, jotta saadaan selville, onko merkkejä oksentelusta.
Lääkäri arvioi nuoren tutkittuaan, kuinka vakava tilanne on kyseessä ja onko nuoren syömiskäyttäytyminen ja terveydellinen tilanne niin vakava, että tarvitaan sairaala- hoitoa. Jos diagnoosi anoreksiasta tehdään, nuori lähetetään erikoissairaanhoitoon esimerkiksi nuorisopsykiatrian poliklinikalle. Lievemmissä tapauksissa nuoren tilaa voidaan seurata painokontrollein terveydenhoitajan vastaanotolla ja nuori voidaan ohjata myös Nuorten vastaanottoon.
6.2.5 Yhteistyö perheen kanssa
Alaikäisten nuorten vanhempiin oltiin hoitavan tahon puolesta useimmiten yhteydes- sä ja yhteyden pitoa perheeseen pidettiin tärkeänä.
“ Ehdottomasti ollaan yhteydessä. Ei välttämättä sellaisten kanssa, jotka vä- hemmän oireilevat mutta sairastuneen vanhempien kanssa kyllä ollaan yh- teydessä” H1
” Vanhempien mukanaolo ois varmaan ehkä aikaa tärkee juttu kuitenkin myös”H4
Vanhemmille saattoi tulla yllätyksenä nuoren alkanut oireilu ja laihtuminen. Vas- taanotolla käydessään vanhemmat saivat tiedon nuoren tilanteesta.
” On tosi hyvä, jos pääsee näyttämään vanhemmille ne kasvukäyrät ja muuta, koska monesti se on kuitenkin useimmiten yllätys. Jotenkin se pääsee yllättämään vanhem- mat, et aijaa, et on tämmönen tilanne” H5
6.2.6 Perusterveydenhuollon rooli anoreksian hoidossa
Haastateltavat kokivat, että perusterveydenhuollon tehtävänä on tunnistaa nuoren syömishäiriö ja arvioida jatkotutkimuksien ja hoidon tarve. Perusterveydenhuollossa arvioidaan tarve erikoissairaanhoitoon lähettämiseen.
” Me ollaan täs se , kenen pitää löytää ne, et se on meijän se tärkein rooli pe- rustervydenhuollossa. Mein pitää löytää ne nuoret ja tota…tarttuu niihin”H5
” Jos on oikeen diagnosoitu syömishäiriö niin ne kuuluu suoraan sitte mun nähdäkseni erikoissairaanhoitoon. Kyl se sit pyritään ohjaamaan sinne missä
se suurin asiantuntemus on, et jos oikeen näyttää sillai pahalta niin ei siinä sitte paljoo vitkastella, että ohjataan sinne” H5
Koulu- ja opiskelijaterveydenhuollolla katsottiin olevan merkittävä rooli anoreksian varhaisessa tunnistamisessa ja hoitoon ohjauksessa. Terveydenhoitajien auttamiskei- not anoreksian potilaan hoidossa olivat lähinnä keskusteluapu, tuki ja tilanteen py- säyttäminen.
” Kouluterveydenhuolto on avainasemas nuorten syömishäiriöiden hoidos, mä nään sen niin ku tosi tärkeenä, et siel ne pitäs niinku löytyy ja tietyst var- haises vaihees, et se ois niinku se optimaalinen tilanne” H 5
” Kouluterveydenhoitajilla on se kaikkein vastuullisin rooli. Juuri tää, että ku ne tapaa niitä nuoria kuitenkin vuosittain, niin se on kyllä siellä…Se on tärkee- tä, että ollaan silmät auki ja jokanen tekee oman osuutes.” H5
6.3 Anoreksian sairastavan hoidon sujuvuuden haasteet
Puolet haastateltavista piti negatiivisena asiana jonottamista jatkohoitoon. Jonoa oli etenkin nuorten vastaanottoryhmään, jonne nuori joutui jonottamaan usein monia viikkoja. Myös nuorisopsykiatriselle poliklinikalle jonottaminen on yleistä..
” Vastaanotto ryhmä on hyvä, mut jonot liian pitkiä. Tää hidastaa hoitopolun sujuvaa etenemist” H 1
” Vastaanotto ryhmään on usein jonoo kolme viikkoo, ennen ku pääsee, ellei oo kyse kriisiajasta” H 2
” Se olis tietyst sellanen yks asia mitä vois aatella, et ois parempi, jos no- peemmin pääsis eteenpäin. Lisää reusrsseja tietys tarvis” H 4
Haastateltavat pitivät haasteena anoreksia potilaiden hoitoa kokonaisuudessaan.
Haasteiksi nousivat etenkin sairastuneiden kiinnittyminen hoitoon, hoidon keskeyt- tämisen yleisyys ja heidän kielteinen suhtautuminen hoitoon. Myös sairaudentunto saattoi puuttua kokonaan
”Se mikä pitkittää näitä käyntimääriä on se, et monel on kielteinen asennoi- tuminen ja heis on haastavaa se, et miten sais motivoitua siihen hoitoon” H3
” Ongelma on sellanen tilanne, jos nuori ei itse nää sitä tilannettaan ja kes- keyttää hoidon” H3
” Anoreksiaa sairastavat saattavat olla myös hyvin vaikee hoitosia, se kiinnit- tymine hoitoon nuorelle voi ol tosi vaikeeta” H 3
” Anoreksiapotilaat ovat usein vaativampia kuin muut syömishäiriöpotilaat, joten saa aika paljon yleensä keskustella ja neuvotel, et mitä ne suostuis lisää- mään sinne ruokavalioon” H 6
6.4 Moniammatillisen yhteistyön kehittämishaasteet
Haastateltavat kokivat moniammatillisen yhteistyön toimivuuden pääosin hyväksi.
Koulutusta syömishäiriöistä ja niiden hoidosta kuitenkin toivottiin lisää.
” Kaikkien hoitoon osallistuvien ammattihenkilöiden koulutusta lisää anorek- sian hoidossa, tietoa siitä enemmän” H1
” Olis hyvä saada moniammatillista koulutusta viel lisää. Anoreksia ja muita syömishäiriöpotilaita kyllä riittää nuorten maailmassa. Sellasta ihan perus- koulutusta olis hyvä saada” H2
Osa haastateltavista oli myös sitä mieltä, että sairastuneet nuoret itse sekä heidän vanhempansa tarvitsisivat lisää tietoa syömishäiriöistä
Myös pelkästään syömishäiriöiden hoitoon erikoistunutta sairaanhoitajaa, lääkäriä ja jopa yksikköä toivottiin. Tällöin käytössä olisi laaja tietämys ja osaaminen syömis- häiriöiden hoidosta.
” Pelkkään syömishäiriöisiin erikoistunut klinikka. Tai olis vaikka vastaanot- to ryhmässä pelkästään syömishäiriöisiin erikoistunu lääkäri tai henkilö, jol- la olis laaja kokemus syömishäiriöiden hoidosta” H1
7 OPINNÄYTETYÖN LUOTETTAVUUS JA EETTISYYS
Tulosten ja todellisuuden hyvä vastaavuus tulisi olla jokaisen tutkimuksen tavoittee- na. Teemahaastattelumenetelmällä tehty tutkimus välittää haastateltavien ajatuksia ja kokemuksia laaja-alaisesti. Opinnäytetyön luotettavuutta punnittaessa on pohdittava, mitkä seikat tutkimuksen eri vaiheessa vaikuttavat luotettavuuteen. Haastattelun reli- aabeliutta, eli toistettavuutta, voidaan pitää yhtenä luotettavuuden mittarina. Reliaa- beliutta tarkasteltaessa voidaan miettiä, saadaanko samanlainen tulos jos käytetään jotain toista haastattelijaa tai jos sama haastattelija toistaa haastattelun samoissa oloissa Teemahaastattelun ongelmakohtia voivat olla myös huonosti valitut teema- alueet haastattelua varten, jolloin tutkittavan ilmiön ydin jää selvittämättä ja kysy- mykset eivät tavoita haluttuja merkityksiä. Tutkimuksen luotettavuus voi kärsiä myös siirrettäessä haastattelun sisältöä ääninauhoista tekstin muotoon, eli litteroin- nissa. (Hirsjärvi & Hurme 1995, 128–130.)
Opinnäytetyön tulokset eivät ole yleistettävissä, koska haastateltavat henkilöt vali- koituvat vain yhden alueen moniammatillisen yhteistyön edustajista. Hoitopolun ku- vaus muodostettiin haastateltavien kommenttien perusteella ja kyseessä oli heidän henkilökohtaiset käytännöt anoreksiaa sairastavien nuorten hoidossa, koska yleistä
hoitopolun mallia ei ollut käytössä. Jokaisella haastateltavalla oli kuitenkin selvää, minne lähettää oireileva nuori vaikka yleinen hoitopolun malli puuttuikin. Haastatte- luihin osallistuneilla henkilöillä oli vaihtelevasti kokemuksia anoreksiaa sairastavien nuorten kohtaamisesta ja hoidosta. Useat haastateltavat kertoivat, että pelkästään anoreksiaa sairastavia nuoria tulee vastaan harvemmin kuin muita syömishäiriön muotoja.
Opinnäytetyötä varten tehdyt haastattelut toteutettiin yksilöhaastatteluina, jolloin jo- kainen haastateltava sai tilaisuuden kertoa mielipiteistään ja kokemuksistaan kahden kesken. Haastateltavat valitsi Porin Perusturvakeskuksen ylihoitaja, joka ilmoitti haastatteluun suostuneet henkilöt minulle. Jokaiselta haastateltavalta kysyttiin vielä uudestaan suostumus haastatteluun sähköpostiviestin välityksellä. Sähköpostiviestis- sä kerrottiin myös opinnäytetyön aihe ja tutkimuskysymykset, haastattelun toteutus- tapa ja arvioitu kesto. Haastateltavien kanssa sovittiin heille parhaiten sopiva aika haastattelun toteuttamiseen. Haastateltavat saivat myös mahdollisuuden tutustua etu- käteen teemahaastattelurunkoon, joka lähetettiin heille sähköpostin välityksellä. En- nen haastattelun alkua, haastateltaville kerrottiin, että he pysyvät koko ajan anonyy- meinä ja että haastattelumateriaali hävitetään heti, kun se on litteroitu tekstimuotoon.
Haastattelun taustatiedoissa ei myöskään kysytty nimeä, jolloin nimeä ei esiinny nauhoitetussa tai tekstiaineistossa. Haastateltavien yksityisyyden suojaamiseksi hei- dän ammatit eivät näy litterointilainauksissa. Haastateltavat ovat lainauksiin eroteltu ainoastaan numeroin.
8 POHDINTA JA JOHTOPÄÄTÖKSET
Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää anoreksiaa sairastavan nuoren hoitopolku avoterveydenhuollossa Pori Perusturvakeskuksen yhteistoiminta-alueella. Lisäksi opinnäytetyön tarkoituksena oli nostaa esille moniammatillisen yhteistyön kehittä-
mishaasteita ja tarkastella hoidon sujuvuutta anoreksian hoidossa. Hoitopolun tavoit- teena oli selventää yhtenäistä hoitolinjaa anoreksiaa sairastavan nuoren hoidossa. Tu- loksia voidaan käyttää moniammatillisen yhteistyön ja hoidon sujuvuuden paranta- miseen anoreksian hoidossa, kun tiedetään niiden ongelmakohdista. Opinnäytetyön aihe rajautui käsittelemään perusterveydenhuollon palveluja, joten jatkohoito erikois- sairaanhoidossa ei kuulunut käsiteltävään aihealueeseen ja sen tarkentaminen jätettiin opinnäytetyöstä pois.
Haastatteluihin osallistui kuusi moniammatillisen yhteistyön edustajaa, joilla oli vaihtelevasti kokemusta anoreksiaa sairastavien tai siten oireilevien nuorten hoito- työstä. Yleiseksi mielipiteeksi nousi, että puhdasta anoreksiaa työssä tuli kohdan- neeksi varsin vähän. Anoreksiaa yleisemmäksi, ja nykyisin yleistyvämmäksi syömis- häiriötyypiksi nousivat sekamuotoiset syömishäiriöt, joissa nuori saattoi kärsiä mo- nen eri syömishäiriömuodon oireista.
Opinnäytetyön tulokset osoittivat, että hoidon sujuvuutta hankaloittavat pitkät jono- tusajat jatkohoitoon. Jatkohoidolla tässä tarkoitettiin erityisesti erikoissairaanhoidon yksiköitä, mutta muutamassa vastauksessa ilmeni myös, että jonottaminen Nuorten vastaanottoon oli yleistä. Syömishäiriöllä oireileva nuori tarvitsisi kuitenkin nopeasti mahdollisuuden päästä siirtymään hoitoon erikoistuneeseen yksikköön. Jonotuksen aikana nuori saattaa jopa perua päätöksensä jatkohoidon suhteen ja tilanne muuttua kokonaisuudessaan pahemmaksi.
Anoreksiaa sairastavien hoitoa kokonaisuudessaan pidettiin yleisesti haastavana. Se nostettiin kaikista vaikeimmaksi syömishäiriön muodoksi hoitamisen kannalta. Vai- keaksi hoidon teki sairastuneiden nuoren huono kiinnittyminen hoitoon ja hoidossa sovittuihin yhteisiin tavoitteisiin. Anoreksiaa sairastavat nuoret myös keskeyttivät hoitonsa helposti jolloin nuoren tilanteesta siitä eteenpäin jäi epäselväksi ja se aiheut- ti huolta työntekijöille.
Tulosten mukaan perusterveydenhuollon tehtävänä on tunnistaa nuoren syömishäiriö ja arvioida jatkotutkimuksien ja hoidon tarve. Perusterveydenhuollossa arvioidaan myös tarve erikoissairaanhoitoon lähettämiseen. Koulu- ja opiskelijaterveydenhoita- jien rooli anorektisesti oireilevan nuoren tunnistamisessa pidettiin tärkeänä.
Haastateltavien kehittämisideat ja toiveet koskivat lähinnä lisäkoulutusta syömishäi- riöiden hoidossa. Tietoa syömishäiriöistä tulisi lisätä myös nuorten ja heidän van- hempien keskuudessa. Lisäksi toivottiin syömishäiriöiden hoitoon perehtyneitä yksi- köitä ja hoitajia. Moniammatillista yhteistyötä pidettiin pääosin toimivana. Kuitenkin perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yksiköiden välistä yhteistyötä ja tie- don kulkua toivottiin lisää.
Opinnäytetyön tekeminen on ollut haastava prosessi, koska aihevalinnastani ei ollut tehty aikaisemmin vastaavanlaisia opinnäytetöitä. Teoriatietoa anoreksiaa sairastavan nuoren hoidosta perusterveydenhuollossa on aika vähän tarjolla sellaisenaan ja opin- näytetyöntuloksia ei voi tämän vuoksi lähteä vertailemaan aiempiin tutkimuksiin.
Tietomäärän vähyys saattaa toki johtua siitä, että diagnosoitu anoreksia kuuluu yleensä erikoissairaanhoidon piiriin ja perusterveydenhuolto tekee vain arvion sairas- tuneen tilanteesta.
Opinnäytetyön tekeminen on oppimisprosessina ollut antoisa. Monenlaisia uusia tie- toja ja taitoa on tullut opittua tämän työn vaiheilta. Myös tutustuminen syömishäiriö- sairauteen nimeltä anoreksia on ollut oppimiskokemuksena mielenkiintoinen. Syö- mishäiriöiden lisääntyessä, etenkin nuorten keskuudessa, on tietämys anoreksian hoidosta ja hoitoon lähettämisestä tulevalle terveydenhoitajalle tärkeää. Varhainen puuttuminen nuoren anorektiseen oireiluun kun on usein terveydenhoitajan vastuulla.
LÄHTEET
Aaltonen, J. 2009. Perheterapiat. Terveyskirjaston www-sivut. [Viitattu: 21.2.2011].
Saatavissa:
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=onn00102&p_teos=
onn&p_selaus=
Aaltonen, M. Ojanen, T. Vihunen, R. & Vilen, M. 1999. Nuoren aika. Helsinki.
WSOY.
Charpentier, P. Keski-Rahkonen, A.Mäkinen, J. Nordqvist, M. Paikkala, T. Raevuo- ri, A.Saure, A.M. Tainio, V.M. &Viljanen, P. 2008. Olen juuri syönyt. Läheiselläni on syömishäiriö. Keuruu. Duodecim.
Haarala, P. Honkanen, H. Mellin, O-K. & Tervaskanto-Mäentausta, T. 2008. Ter- veydenhoitajan osaaminen. Helsinki. Edita.
Hirsjärvi,S. & Hurme, H. 1995. Teemahaastattelu. Helsinki. Yliopistopaino.
Hirsjärvi, S. Remes, P. & Sajavaara, P. 1998. Tutki ja kirjoita. Tampere. Tammer- Paino Oy.
Huttunen, M. & Jalanko, H. 2009. Laihuushäiriö (anoreksia nervosa). Terveyskirjas- ton www-sivut.[Viitattu 4.3.2011] Saatavissa:
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00111 Iso-Herranen, K. 2005. Moniammatillinen yhteistyö. Vantaa. WSOY
Keinänen, M. & Engblom, P. 2007. Nuoren aikuisen psykodynaaminen psykoterapia.
Helsinki. Duodecim.
Koistinen, P. Ruuskanen, S. & Surakka, T. 2004. Lasten ja nuorten hoitotyön käsikir- ja. Helsinki. Tammi.
Kylmä, J & Juvakka, T. 2007. Laadullinen terveystutkimus. Helsinki. Edita.
Laukkanen, E. Marttunen, M. Miettinen, S. & Pietikäinen, M. 2006. Nuorten psyyk- kisten ongelmien kohtaaminen. Helsinki. Duodecim.
Mielenterveyden keskusliiton www-sivut. Kysymyksiä ja vastauksia. [Viitattu 21.2.2011]. Saatavissa: http://www.mtkl.fi/
Mäntyranta, T. Kaila, M. Varonen, H. Roine, R. & Lappalainen, J. Hoitosuositusten toimeenpano. Vammalan kirjapaino. 2003
Sininauhaliiton www-sivut. Terapiamuodot. [Viitattu: 22.2.2011]. Saatavissa:
http://www.sininauhaliitto.fi/sininauhaliitto/palvelut/asiantuntijapalvelut/6_toipumist yo_ja_vertaisryhmatoiminta/terapiatarjontaa/terapiamuodot/
Suomalaisen lääkäriseura Duodecimin ja Suomen lastenpsykiatriayhdistyksen aset- tama työryhmä. Lasten ja nuorten syömishäiriöt. Käypä hoito suositus. 2009 [Viitattu 24.2.3.2011] Saatavissa:
http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/naytaartikkeli/tunnus/hoi33030 Sylillinen 1/2010. Syömishäiriöliitto-SYLI ry:n jäsen- ja tiedotuslehti [Viitattu 10.3.2011] Saatavissa:
http://www.syomishairioliitto.fi/sylillinen/SYLILLINEN_1_2010.pdf
Sylillinen 2/2010. Syömishäiriöliitto-SYLI ry:n jäsen- ja tiedotuslehti. [Viitattu 10.3.2011] Saatavissa:
http://www.syomishairioliitto.fi/sylillinen/SYLILLINEN_2_2010.pdf Syömishäiriöliiton www-sivut. [Viitattu 20.12.2010] Saatavissa:
http://www.syomishairioliitto.fi.
Terho, P. Ala-Laurila, E-L. & Laakso, J. 2002. Kouluterveydenhuolto. Helsinki.
Duodecim.
Viljanen, R. Larjosto, M. Palva-Alhola, M. 2005. Syömishäiriön ravitsemushoito.
Helsinki. Duodecim.
LIITE 1
TEEMAHAASTATTELURUNKOTAUSTATIEDOT Koulutus:
Virkanimike:
Pääasiallinen työpiste:
TEEMA 1. OMA ROOLI
Mikä on roolisi anoreksiaa sairastavan nuoren hoidossa?
- Miten tutkit?
- Miten hoidat?
- Millaisessa tilanteessa lähetetään eteenpäin ja minne?
- Miten potilasta seurataan?
- Perustuuko toimintasi anoreksia potilaan hoidossa johonkin suositukseen tai ohjeeseen?
TEEMA 2. YHTEISTYÖ
Minkä muun tahon/tahojen kanssa teet yhteistyötä?
- Miten muiden tahojen kanssa tehdään yhteistyötä?
- Oletko yhteistyössä nuoren vanhempien kanssa?
TEEMA 3. KEHITTÄMISHAASTEET
Miten mielestäsi toteutuu moniammatillinen yhteistyö nuoren anoreksiapotilaan hoi- dossa?
- Miten yhteistyötä voisi kehittää/parantaa?
Onko nuoren anoreksiapotilaan hoitopolussa mielestäsi ongelmakohtia?
- Minkälaisia ongelmia?
- Miten hoitopolkua voisi kehittää?
LOPUKSI
Mitä muuta haluaisit sanoa tai tuoda esille, mistä haastattelussa ei puhuttu?
LIITE 2
Esimerkki sisällön analyysistäPelkistämistä ohjasi tutkimuskysymys: Minkälaisia ongelmia hoitoon osallistuvat avoterveydenhuollon ammattilaiset kohtaavat hoidon sujuvuudessa ja moniammatil- lisessa yhteistyössä?
Alkuperäisiä ilmaisuja haastattelusta:
” Vastaanotto ryhmä on hyvä, mut jonot liian pitkiä. Tää hidastaa hoitopolun suju- vaa etenemist”
” Vastaanotto ryhmään on usein jonoo kolme viikkoo, ennen ku pääsee, ellei oo kyse kriisiajasta”
” Jos päädytään siihen, että syömishäiriötä on, tarvitsisi mahdollisimman nopeesti päästä eteenpäin, ettei jäisi väliin sitä kolmen neljän viikon jonotusaikaa, jolloin nuori saattaa perua osallistumisensa terapiaan”
” Se olis tietyst sellanen yks asia mitä vois aatella, et ois parempi, jos nopeemmin pääsis eteenpäin. Lisää reusrsseja tietys tarvis”
Alkuperäisistä ilmaisuista muodostettiin pelkistettyjä ilmaisuja:
Usein jonoa jatkohoitoon Jonot liian pitkiä jatkohoitoon Jatkohoitoon jonoa kolme viikkoa Jatkohoitoon pääsy hidasta
Pelkistettyistä ilmaisuista yhdistettiin samaa tarkoittavat asiat omaksi ryhmäkseen ja annettiin sen sisältöä hyvin kuvaava nimi:
Jonottaminen jatkohoitoon
