• Ei tuloksia

Julkaisemisessa avoimuuden huipulla

N/A
N/A
Info
Lataa
Protected

Academic year: 2022

Jaa "Julkaisemisessa avoimuuden huipulla"

Copied!
2
0
0

Kokoteksti

(1)

Pekka Olsbo: Julkaisemisessa avoimuu- den huipulla

Julkisella rahoituksella tuotetut tutkimusjulkaisut on saatettava avoimesti kaikkien saataville vuodesta 2020 alkaen. Sama koskee soveltuvilta osin myös

tutkimusaineistoja.

Euroopan komissio julkaisi uuden tieteellisen tutkimuksen avoimuutta ja säilyttämistä koskevansuosituksen 25.4.2018. Se on edellistä kokonaisvaltaisempi ja sävyltään vaativampi.

EU:n uudet vaateet ja suositukset eivät ole Jyväskylän yliopistolle ongelma, ne vain vahvistavat jo aiemmin hyviksi havaittuja strategisia linjauksia.

Julkaisujen avoimuuden osalta myös yliopiston tulokset ovat kansainvälistä huippuluokkaa. Vuoden 2017 tieteellisten julkaisujen avoimuusaste on 65 % ja varsinaisen huipputuloksen teki matematiikan ja tilastotieteen laitos, jonka vertaisarvioitujen julkaisujen avoimuusaste 89 % lähentelee jo käytännön maksimitulosta. Juuri paremmaksi ei voi laittaa.

(2)

EU:n suosituksen mukaan kaikilla jäsenmailla pitäisi olla kansallinen tutkimuksen avoimuuspolitiikka. Julkaisujen avoimuus voidaan toteuttaa, kuten ennenkin, joko julkaisemalla tutkimusjulkaisu välittömästi avoimessa julkaisufoorumissa tai rinnakkaistallentamalla julkaisuarkistoon.

Rinnakkaistallentamisen viiveaikasuositukset pysyvät ennallaan eli julkaisujen tulee olla vapaasti kaikkien saavutettavissa kuuden kuukauden kuluttua julkaisupäivästä muilla ja 12 kuukauden kuluttua humanistisilla ja yhteiskuntatieteellisillä aloilla.

Avoimuusvaatimukset koskettavat julkaisujen lisäksi myös tutkimuksen

todentamiseen käytettävää dataa. Niin sanottu FAIR-periaate (findable, accessible, interoperable and re-usable) koskettaa tutkimusaineistoja aina, kun se on mahdollista.

Samalla aineistojenhallintasuunnitelma (DMP) tulee pakolliseksi ja myös arvioitavaksi osaksi EU:n hankerahoitusta.

Tutkimusjulkaisujen osalta Jyväskylän yliopiston tilanne on hyvä. Pystymme

reaaliaikaisesti raportoimaan julkaisujen avoimuustilanteen ja myös määrittelemään tavan, jolla avoimuus on toteutettu. Infrastruktuuri ja rinnakkaistallentamisen prosessit ovat siis erinomaisessa kunnossa.

Tutkimusdatan osalta meillä on vielä paljon tekemistä. Tänä vuonna käyntiin

pyörähtänyt Aineistot haltuun -projekti kehittää infrastruktuuria ja palveluja, joiden avulla pyritään saattamaan rinnakkaistallentamisen hyviksi havaitut periaatteet myös tutkimusaineistojen alueelle.

Täysin uutena elementtinä tuoreessa suosituksessa on mukana myös avoimuuden kytkeminen osaksi tutkijoiden urakehitystä ja arviointia. EU:n jäsenmaat ja

tutkimusorganisaatiot velvoitetaan kehittämään malleja, joilla tutkijoita voidaan palkita avoimen tutkimuskulttuurin edistämisestä. JYU:lla olisi tässäkin mainio tilaisuus toimia esimerkkinä muille.

Pekka Olsbo, julkaisupäällikkö, avoimen tiedon keskus

Viittaukset

LIITTYVÄT TIEDOSTOT

tällöinkin huoltajille tulee ilmoittaa tutkimuksesta. Muilla tieteenaloilla voidaan soveltaa esimerkiksi lastensuojelulakia niin, että 12-vuotias voi päättää

Kotiharjoitteluryhmässä 90 % ja tavanomaisen hoidon ryhmässä 89 % oli sitä mieltä, että arviointitilanteet (alkutilanteessa, kol- men, kuuden ja 12 kuukauden kohdalla)

Imetyssuositusten toteutumista (eli vähintään 12 kuukauden imetystä) tarkasteltiin tarkemmin äidin iän, siviilisäädyn, koulutustason, esimiesaseman ja töihin paluun mukaan

Niille, jotka olivat lopettaneet tupakoinnin kolmen kuukauden seurannassa, tehtiin kuuden kuukauden seurantakysely ja niille, jotka olivat edelleen tupakoimatta kuuden

Kaluste Oy onnistuu ostamaan pöytiä 10 % alkuperäistä hintaa halvemmalla eli 405 euroa/kpl. Koska kiinteät kustannukset pysyvät ennallaan, yrityksen tulos kasvaa

Sekä Forsman että Sugimoto ja Larivière käsittelevät altmetriik- kaa, joka on kehittynyt 2010-luvul- la vastavoimaksi perinteisille mit- tausmenetelmille, joita on syytetty

Kahden kuukauden kuluttua hän solmi uuden avioliiton Madeleine Imbertin kanssa.. Yhteiselo muuttui

12 kuukauden kuluttua, niin tämä hinta olisi mahdollista lukita futuu- rimarkkinoilla tekemällä puun ostosopimus pörssin kanssa riippumatta siitä löytyykö ha-