DNA-VIIVAKOODIT LINTUJEN ULKOLOISTEN
TUNNISTAMISESSA JA EVOLUUTION JÄLJITTÄMISESSÄ EETU SUNDVALL
Pro gradu -tutkielma Itä-Suomen yliopisto Ympäristö- ja biotieteiden laitos
2020
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Ympäristö- ja biotieteiden laitos
SUNDVALL, EETU: DNA-viivakoodit lintujen ulkoloisten tunnistamisessa ja evoluution jäljittämisessä
Pro gradu -tutkielma, 38 s.
Elokuu 2020
---
TIIVISTELMÄ
Elämän monimuotoisuuden tunnistaminen on lähes kaiken biologisen tutkimuksen taustana.
DNA-sekvensoinnin avulla voidaan selvittää eri lajeille ominainen DNA tunniste eli niin kutsuttu DNA-viivakoodi, yleisimmin eläimillä mitokondrion sytokromi c-oksidaasi 1 (COI)–
geenisekvenssi. DNA-viivakoodin on mahdollista erottaa toisistaan sellaisiakin lajeja, joilla ei ole merkittäviä rakenteellisia eli morfologisia eroja ja joita on aikaisemmin pidetty samana lajina tai ei ole pystytty tunnistamaan ollenkaan. Lintujen ulkoloiset kuten kirput, täit ja väiveet ovat hyvin monimuotoinen ja merkittävä ryhmä, mutta niiden tuntemus on vähäistä.
DNA-viivakoodien käyttöä lintujen ulkoisten tunnistamiseen on käytetty hyvin vähän.
Tutkimuksen tarkoituksena oli testata miten hyvin DNA-viivakoodit tunnistavat lintujen ulkoloislajeja. Kattavuuden vuoksi, analyyseissä oli mukana myös muutamia nisäkkäiden ulkoloisia.
CO1 geenisekvenssi toimi hyvin kirppujen, täiden ja väiveiden tunnistamisessa ja lajienväliset erot olivat suuria. Suurimpana ongelmana olikin DNA-sekvensoinnin alhainen onnistumisprosentti erityisesti täiden ja väiveiden kohdalla, mikä todennäköisesti johtuu DNA-viivakoodauksessa yleisesti käytettyjen alukkeiden soveltumattomuudesta tälle hyönteislahkolle. Kun sekvensointiongelma on ratkaistu, DNA-viivakoodien käyttöä pystytään luotettavammin käyttämään apuna tunnistamisessa. Tämä on tärkeää, sillä ulkoloisten tunnistaminen morfologian perusteella vaatii mikroskooppipreparaattien valmistamista sekä erityisasiantuntemusta, jota ei yleensä ole saatavilla. DNA- viivakoodikirjastojen kartuttaminen luotettavasti määritetyllä aineistolla mahdollistaa lukuisia lajistotutkimuksia, lajien ekologian ja evoluution selvittämistä sekä toimii apuna tunnistattaessa ja kuvattaessa tieteelle uusia lajeja.
UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Department of Environmental and Biological Sciences
SUNDVALL, EETUThe usefulness of DNA-barcodes for the identification of bird ectoparasites and tracing their evolution.
MSc. thesis, 38 pp.
August 2020
---
ABSTRACT
The identification of biodiversity is the basis for many types of biological research. DNA sequencing can be used to determine the DNA identifier specific to different species, the so- called DNA barcode, most commonly the mitochondrial cytochrome c-oxidase 1 (COI) gene sequence in animals. The DNA barcode makes it possible to distinguish between species which do not have morphological differences and which have previously been considered conspecific or have not been identified at all. Bird ectoparasites such as fleas, lice, and lice are a very diverse and significant group, but poorly known. As DNA barcodes have not been widely utilized to identify bird ectoparasites, the purpose of the study was to test how well DNA barcodes can distinguish ectoparasites species in birds. A few mammalian ectoparasites were also included in the analyzes to increase the taxonomic coverage.
The CO1 gene sequence functioned well in the identification of both lice and fleas and there were large inter-species differences. The main problem with the analysis was the low success rate of DNA sequencing, especially for lice, which was probably due to the unsuitability of the common DNA barcoding primers for this insect order. Once the sequencing problem is solved, the DNA barcodes can be more reliably utilized for identification of bird ectoparasites. This is important because the morphological identification of ectoparasites requires the preparation of microscopic preparates as well as special taxonomic expertise that is not usually available. The accumulation of DNA barcode libraries with reliably determined data enables numerous faunistic, ecological and evolutionary studies as well as serves as a valuable resource for identifying and describing new species to science.
SISÄLLYSLUETTELO
1 JOHDANTO ... 4
2 EKTOPARASIITIT ... 4
3 KIRPUT (Siphonaptera) ... 5
3.1 Yleistä ... 5
3.2 Elämänvaiheet ja käyttäytyminen ... 6
3.3 Haitat ja sairaudet... 7
4 TÄIT JA VÄIVEET (Phthiraptera) ... 8
4.1 Yleistä ... 8
4.2 Elämänvaiheet ja käyttäytyminen ... 9
4.3 Haitat ja sairaudet... 10
6 TUTKIMUKSEN TAVOITTEET JA HYPOTEESIT ... 11
7 AINEISTO JA MENETELMÄT ... 11
7.1 Näytteet ... 11
7.2 Loisten valokuvaus ja otanta sekvensointia varten ... 12
7.3 DNA-sekvensointi ... 12
7.4 Kestopreparaattien tekeminen ja loisten määrittäminen lajilleen ... 13
7.5 Isäntien ja loisten fylogeneettisten puiden tekeminen ... 13
7.6 Barcode gap analyysi... 14
8 TULOKSET ... 14
8.1 Loisten diversiteetti ... 14
8.2 DNA-viivakoodien toimivuus ... 18
9 TULOSTEN TARKASTELU ... 19
9.1 Isäntäspesifisyys ... 19
9.2 Havaitut lajit ... 20
9.3 DNA-viivakoodien tunnistuskyky ... 33
10 JOHTOPÄÄTÖKSET ... 35
KIITOKSET ... 35
LÄHDELUETTELO... 36
LIITTEET ... 38
1 JOHDANTO
Elämän monimuotoisuuden tunnistaminen on kaiken biologian tutkimuksen taustana (Habert ym. 2003). Tietämys biodiversiteetistä on lisääntynyt valtavasti sitten Linnén (1753) aikojen.
Arvion mukaan noin 1,7 miljoona lajia on tunnistettu morfologisten ominaisuuksien perusteella (Stoeckle 2003). Tämä lukumäärä ei kuitenkaan kerro maapallon todellisesta biologisesta monimuotoisuudesta (Blaxter 2003, Wilson 2003). On mahdollista, että lajeja on yli 10 miljoonaa (Stoeckle 2003).
DNA-viivakoodit mullistavat lajien taksonomisen tunnistamisen ja tarjoaa helposti saatavilla olevan, standardisoidun tunnistamistyökalun. DNA-viivakoodien avulla voidaan arvioida biologista monimuotoisuutta, tutkia elämän historiaa ja ekologiaa (Ali ym. 2014).
Tämän pro gradu -tutkielman tarkoitus on selvittää linnuilla tavattavien kirppujen (Siphonaptera), täiden ja väiveiden (Phthiraptera) lajistoa ja tarkastella kuinka hyvin DNA- viivakoodien avulla lajimääritys onnistuu. Työ on osa suomalaista yhteistyöhanketta Finnish Barcode of Life (FinBOL). Hankkeen tarkoituksena on tuottaa Suomessa tavattaville eliölajeille standardisoitu DNA-viivakoodi. FinBOL taas on osa kansainvälistä yhteistyöhanketta International Barcode of Life (iBOL), jonka tarkoituksena on tuottaa kaikki maailman eliöt kattava DNA-viivakoodikirjasto.
2 EKTOPARASIITIT
Monimuotoinen joukko niveljalkaisia (Arthropoda) on erikoistunut evoluution myötä elämään loissuhteessa isännän kanssa. Ektoparasiitit eli ulkoloiset elävät isännän pinnalla ja sen kustannuksella. Isäntä tarjoaa loiselle ravintoa, kasvuympäristön ja suojaa ulkoiseltaympäristöltä. Parasitismissä on tyypillistä, että isännälle koituu haittaa, mutta haitta ei ole yleensä kohtalokasta. Ektoparasiitit loisivat monenlaisissa isännissä, tyypillisesti nisäkkäissä ja linnuissa. Osa ektoparasiiteistä on täysin riippuvaisia isännästä (obligaatteja), toiset taas ovat isännän kanssa tekemisissä vain ajoittain. Ektoparasiittien joukossa isäntäspesifisyys on vaihteleva evoluution myötä osa lajeista on erikoistunut vain tiettyyn lajiin, kun taas toiset pystyvät hyödyntämään suurempaa joukkoa isäntiä (Wall & Shearer
3 KIRPUT (Siphonaptera) 3.1 Yleistä
Kirput (Siphonaptera) ovat nisäkkäillä ja linnuilla esiintyviä ulkoloisia. Väritykseltään kirput ovat ruskeanmustia tai kellertäviä, niiden ruumis on sivuttaissuuntaisesti litistynyt. Valtaosa lajeista on pituudeltaan 2-3 mm (kuva 1) (Brinck-Lindroth & Smit 2007, Chinery 1988, Olsen ym. 2006). Suomessa tavataan myös Euroopan suurinta kirppulajia Hystricopsylla talpae, joka on pituudeltaan 6 mm ja isäntäeläimenä toimii pääosin maamyyrä (Talpa europaea) (Olsen ym. 2006). Kirpuilla ei ole siipiä, mutta osalla lajien koteloista on havaittavissa surkastumia, jotka viittaavat siipien olemassaoloon varhaisessa vaiheessa. Evoluution myötä siivet ovat jäänet pois loisimiseen erikoistumisen myötä. Näköaisti on hyvin heikko tai sitä ei ole ollenkaan. Takaraajat ovat kirpulla varsin pitkät ja voimakkaasti kehittyneet, joten ne soveltuvat loistavasti hyppimiseen ja isännästä toiseen siirtymiseen. Isäntäeläimensä pinnalla kirput kävelevät. Kirppujen pistävät suuosat ovat mukautuneet veren imemiseen isäntäeläimestä (Chinery 1988).
Kirppujen lahko on verrattain pieni ja lajeja maailmalla tunnetaan arviolta 2000, joista 52 on tavattu Suomessa. Tunnetuista kirppulajeista 95 % loisii nisäkkäissä ja 5 % linnuissa.
(Brinck-Lindroth & Smit 2007, Chinery 1988, Olsen ym. 2006). Kirput jakaantuvat useampaan eri heimoon Hystrichopsyllidea, Ctenophthalmidae, Ceratophyllidea, Ischnopsyllidae, Vermispsyllidea ja Pulicidae (Brinck-Lindroth ym. 2007). Toisistaan nämä ovat tunnistettavissa suhteellisen helposti morfologisten eroavaisuuksien avulla (Medvedev 1994). Suomessa tavattavat lintukirput kuuluvat yleisesti ottaen heimoon Ceratophyllidae (Chinery 1988).
KUVA 1 Ceratophyllus gallinae lintukirpun koiras.
3.2 Elämänvaiheet ja käyttäytyminen
Kirpuilla on täydellinen muodonvaihdos, joka koostuu neljästä vaiheesta muna, toukka, kotelo ja aikuinen (Brinck-Lindroth & Smit 2007). Parittelu tapahtuu isäntäeläimen pinnalla ja pian parittelun jälkeen koiras kuolee. Naaras laskee isäntäeläimen pinnalle tai sen pesään noin 100-200 munaa, jotka yleensä päätyvät lopulta kaikki isäntäeläimen pinnalta pesään (Chinery 1988). Munien kuoriutuminen tapahtuu optimaalisissa olosuhteissa noin viikon kuluessa munimisesta. Kuoriutumisolosuhteisiin vaikuttaa lämpötila ja kosteus. Toukilla on purevat suuosat, mutta ne eivät ole vielä loisia tässä kehityksen vaiheessa. Toukat syövät pesässä olevaa orgaanista ainetta ja joidenkin lajien osalta toukat syövät myös vanhempien ulostamaa osittain sulanutta isännän verta (Brinck-Lindroth & Smit 2007).
Toukkavaiheen kesto vaihtelee eri kirppulajien ja vuodenaikojen mukaan kestäen noin 2-3 viikkoa. Kotelovaiheen alussa toukka tekee itselleen kotelokopan ympäristöstään löytämistään partikkeleista käyttäen apunaan sylkirauhasista erittyvää silkkiä. Toukka viettää kotelossa 2-3 päivää. Tätä vaihetta sanotaan prepupaalivaiheeksi. Sen jälkeen toukka luo nahkansa ja koteloituu varsinaiseen kotelovaiheeseen (Robison 2005, Chinery 1988).
Kotelovaiheen pituuteen vaikuttavat kirppulaji sekä olosuhteet kuten lämpö ja kosteus. Kirput jotka käyttävät isäntäeläiminään nisäkkäitä lisääntyvät ympärivuotisesti, tosin lisääntymisen pääpaino on kesällä. Kirput, jotka käyttävät isäntäeläiminään lintuja ajoittavat lisääntymisen kevääseen, jolloin myös linnut lisääntyvät (Brinck-Lindroth & Smit 2007).
Kuoriutumisen kotelosta laukaisee mekaaninen liikehdintä, joka syntyy isäntäeläimen
ellei lähistöllä ole mahdollista isäntäeläintä (Chinery 1988). Naaraskirput kuoriutuvat ennen koiraskirppuja (Brinck-Lindroth & Smit 2007).
Kirpun ja isäntäeläimen välinen suhde ei ole yhtä ehdoton kuin esimerkiksi väiveillä ja täillä (Phthiraptera), jotka ovat hyvin isäntäspesifejä. Kirppujen kohdalla tärkeämpää on ympäristövaatimus kuin isäntäspesifisyys. Isäntäeläimen valintaan vaikuttaa enemmän isäntäeläinlajin pesän laatu ja pesimäkäyttäytyminen (Chinery 1988). Kirpuilla tavataan vaihteleva isäntäspektri, joka vaihtelee tiukasta isäntäspesifisyydestä laajaan suku-, heimo- tai ryhmäspesifisyyteen (Brinck-Lindroth & Smit 2007). Kirput kykenevät hyödyntämään useampien lajien verta ravinnokseen, mutta lisääntyminen onnistuu vain tiettyjen lajien tai lajiryhmien pesissä. Kirppuja ei yleisesti ole eläimillä, joilla ei ole vakituista pesää. Kirppu kykenee löytämään isäntäeläimensä liikkeen, hajun, lämpötilan, kosteuden ja hiilidioksidin avulla (Chinery 1988).
3.3 Haitat ja sairaudet
Kirpuilla on taipumus levittää sairauden aiheuttajia puremien kautta. Yhteen merkittävimpiin kirppujen levittämistä sairauksista kuuluu paiserutto, jonka aiheuttaa Yersinia pestis-bakteeri.
Bakteeri pääsee leviämään kirpun suuosien kautta mekaanisesti tai kirpun oksentaessa puremahaavaan. Tauti on lähtöisin rotilta, mutta rottakirppujen (Xenopsylla cheopis) välityksellä tauti voi siirtyä ihmisiin ja aiheuttaa epidemiaa (Chinery 1988). Muita kirppujen levittämiä sairauksia ovat.: hiirilavantauti (eng. murine typhus), jonka aiheuttaa jyrsijöiltä kirppuihin leviävä Rickettsia typhi-bakteeri; jänisrutto (Tularemia), jonka aiheuttaa jyrsijöiltä tai jäniksiltä leviävä Francisella tularensis-bakteeri ja kanirutto (myksomatoosi), jonka aiheuttaa villikani (Oryctolagus tai Sylvilagus) -populaatiossa esiintyvä Myxoma-virus (Brinck-Lindroth & Smit 2007).
Myös kirpuilla voi olla loisia. Kirpuilla on tavattu loisivan erilaisia organismeja, kuten sieniä (Fungi), alkueläimiä (Protozoa), heisimatoja (Cestoda), punkkeja (Acaria) ja sukkulamatoja (Nematoda). Joissain tapauksissa, kuten heisimadoilla, kirppu toimii vain väli- isäntänä tai kuljettajana (Williams ym. 1988). Sukkulamadot voivat aiheuttaa kirpuille kastraation tai interseksuaalisuutta (Brinck-Lindroth & Smit 1973).
4 TÄIT JA VÄIVEET (Phthiraptera)
4.1 Yleistä
Täit ja väiveet ovat nisäkkäillä ja linnuilla esiintyviä ulkoloisia. Väritykseltään täit ja väiveet ovat sävyltään vaaleasta tummanruskeaan ja niiden ruumis on selkä-vatsa suunnassa litistynyt (Chinery 1988, Olsen ym. 2006 ).Valtaosa lajeista on pituudeltaan 1-6 mm (kuva 2). Täit ja väiveet ovat sopeutuneet viettämään koko elinaikansa isäntäeläimen pinnalla, joten evoluution myötä ne ovat menettäneet siipensä. Näköaisti on hyvin heikko tai sitä ei ole ollenkaan (Robison 2005). Täiden suuosat ovat erikoistuneet veren imemiseen (Snodgrass 1944), kun taas väiveiden suuosat puremiseen (Marshall 1981). Täiden tuntosarvet ovat hyvin lyhyet ja väiveilläkin ne ovat lyhyet vain 3-5 jaokkeiset (Robison 2005, Chinery 1988).
Täit ja väiveet on aiemmin luokiteltu joko omaksi yhtenäiseksi lahkoksi Phtiraptera, kun tai eri lahkoihin täit (Anoplura) ja väiveet (Mallophaga). Nykyisin ne kuitenkin luetaan jäytiäisten (entinen Psocoptera-lahko) kanssa yhteiseen Psocodea-lahkoon. Väiveiden ja täiden ryhmät ovat hyvin läheisiä evolutiivisesti (Johnson ym. 2018), mutta ne ovat tunnistettavissa toisistaan morfologisten ominaisuuksien perusteella. Suuosat sekä ruumiinmuoto on keskenään erilainen. Täillä on kussakin jalassa vain yksi kynsi, kun taas väiveillä on kaksi. Väiveillä on prothorax selkeästi erillinen kun taas täillä se on osa muuta keskiruumista. Väiveet muistuttavat ulkoisesti vapaana eläviä jäytiäisiä, mutta ovat erotettavissa niistä lyhyempien tuntosarvien perusteella (Robison 2005, Chinery 1988).
Enemmistö väiveistä on tunnetusti lintujen loisia, mutta osa lajeista loisii nisäkkäissä. Täit sen sijaan ovat ainoastaan nisäkkäiden loisia (Chinery 1988). Täitä ei kuitenkaan tavata lepakoilla, valailla tai delfiineillä. Luokittelutavasta riippuen täit ja väiveet muodostavat neljä alalahkoa: Ischnocera, joka muodostaa suurimman alalahkon (Gustafsson ym. 2018). Siihen kuuluu 3000-5000 eri lajia, jotka jakaantuvat kahteen eri heimoon (Price ym. 2003). Näitä tavataan kaikissa lintujen heimoissa sekä useammassa nisäkkäiden lahkossa, mutta tieto on osin muuttunut. Ischnocera alalahkon systematiikka tunnetaan kuitenkin hyvin huonosti ja nykyisin sen tunnustetaan kuuluvan vain neljään lintujen heimoon. Toiseksi suurin alalahko on Amblycera, jossa tavataan noin 1500 eri lajia, jakaantuen kuuteen eri heimoon ja jonka edustajat loisivat useissa lintujen heimoissa sekä muutamissa nisäkäslahkoissa (Gustafsson ym. 2018). Rhyncophthirina alalahko on hyvin pieni ja siinä tavataan vain yhden heimon
ym. 1952). Anoplura alalahko koostuu imevistä täistä, kun taas edellä olevat alalahkot purevista väiveistä, poikkeuksena Rhyncophthirina, joka on välimuoto purevasta ja imevästä.
Anoplura alalahko jakautuu lukuisiin eri heimoihin, joita tavataan pelkästään nisäkkäillä (Gustafsson ym. 2018).
KUVA 2 Menacanthus eurysternus väive
4.2 Elämänvaiheet ja käyttäytyminen
Kirpuista poiketen täillä ja väiveillä on vaillinainen muodonvaihdos (Chinery 1988).
Vaillinainen muodonvaihdos koostuu munavaiheesta, kolmesta aikuista muistuttavasta toukkavaiheesta ja aikuisuudesta (Annon 2005). Kotelovaihetta ei siis esiinny, toisin kuin täydellisessä muodonvaihdoksessa. Munavaiheesta aikuiseen yksilöön kestää olosuhteista ja lajista riippuen 3-4 viikkoa (Chinery 1988). Parittelu tapahtuu isäntäeläimen pinnalla ja naaras laskee 50-150 munaa, jotka kiinnittyvät isäntäeläimen karvoihin tai höyheniin. Muninnasta toukan kuoriutumiseen kuluu aikaa noin 7 päivää (Robison 2005).
Toukkavaiheen täit sekä aikuistuneet täit käyttävät samaa ravintoa (Chinery 1988). Ne käyttävät ravinnon hankintaan imeviä suuosiaan ja imevät verta isäntäeläimestä (Snodgrass 1944). Toukkavaiheen väiveet sekä aikuistuneet väiveet käyttävät myöskin samaa ravintoa (Chinery 1988). Ne käyttävät ravinnon hankintaan erikoistuneita purevia suuosia höyhenten, ihon pintakerroksen ja haavoista tulevan veren hyödyntämiseen (Marshall 1981).
Täit ja väiveet ovat obligaatteja ektoparasiitteja, eli niitä ei esiinny ilman isäntäeläintä (Johnson 2004). Evoluutio on kulkenut rinnakkain isäntäeläinten täiden sekä väiveiden kanssa. Ajan kuluessa täi- ja väivepopulaatiot ovat siirtyneet pesän välityksellä aikuisilta
yksilöiltä poikasille ja lauman kautta lauman muille jäsenille. Seurauksena täi- ja väivepopulaatiot ovat pysyneet yhdessä isäntäeläinten kanssa ja kehittyneet rinnakkain. Täit ja väiveet ovat kirppuihin nähden huomattavasti isäntäspesifimpiä ja niiden isäntäspesifisyys on hyvin korkea (Chinery 1988).
4.3 Haitat ja sairaudet
Osa täi- ja väivelajeista levittää bakteeri- ja virustauteja. Tuotantoeläimille ne aiheuttavat merkittävää haittaa, josta seuraa taloudellista menetystä (Chinery 1988). Vaatetäi (Pediculus humanus corporis) levittää mm. pilkkukuumetta (eng. Epidemic typhus), jota aiheuttaa Rickettsia prowazekii-bakteeri. Muita merkittäviä täiden ja väiveiden levittämiä tauteja ovat toisintokuume (eng. Louse-born relapsing fever), jonka aiheuttaa Borrelia-bakteeri ja juoksuhautakuume (eng. Trench fever), jonka aiheittajana on Bartonella-bakteeri (Mullen ym.
2002). Väiveet heikentävät lintujen sulkien kuntoa ja täten vaikuttavat lintujen ulkoiseen olemukseen. Ulkoisella olemuksella on osalla lintulajeista suurimerkitys parinvalinnassa (Södersved ym. 2008).
5 DNA-VIIVAKOODIT LAJIMÄÄRITYKSESSÄ JA BIODIVERSITEETTITUTKIMUKSESSA
Perinteisellä lajien tunnistamisella on merkittäviä rajoitteita. Fenotyyppien plastisuutta ja geneettisiä variaatioita on lähes mahdotonta huomioida perinteisillä lajien tunnistus menetelmillä. Morfologiset erot lajien välillä saattavat olla käytettävissä vain tietyssä elämänvaiheessa tai tiettyä sukupuolta olevien lajien tunnistamisessa. Tämä vaatii äärimmäistä asiantuntemusta ja silti väärät tunnistukset ovat yleisiä (Hebert ym. 2003).
DNA-sekvensointi on merkittävä työkalu tutkittaessa evoluutiohistoriaa. DNA- sekvensoinnin avulla pystytään myös tunnistamaan lajeja toisistaan populaatioissa, joissa organismit ovat ulkoisesti samankaltaisia, mutta biologialtaan erilaisia (Stoeckle 2003). DNA- viivakoodauksen taustana on emäsjärjestyksen vaihtelevuuden analysointi (Hebert ym. 2003, Stoeckle 2003). Jokaisella organismilla on omanlainen viivakoodinsa, lajin sisällä
todettu mitokondraalisen DNA:n sytokromi c-oksidaasi 1 -geenin (COI tai cox1) muuntelevan melko luotettavasti lajien välillä lajinsisäisen muuntelun ollessa vähäistä. Siten sen on todettu sopivan parhaiten DNA-viivakoodaukseen useimmissa eläinryhmissä (Hebert ym. 2003). DNA-viivakoodien käytöllä on merkittäviä hyötyjä. Sen avulla pystytään ulkonäöltään samanlaisien lajien keskuudesta löytämään uusia lajeja ja automatisoimaan laajojen aineistojen lajientunnistamista, joka oli aikaisemmin täysin lajiasiantuntijan pätevyyden varassa (Mutanen 2015). DNA-viivakoodien avulla pystytään tunnistamaan eri elämän- tai kehitysvaiheessa olevia lajeja. Eläimen mahalaukun sisällön tai eritteiden perusteella voidaan tunnistaa lajin saalis-, lois- ja isäntäeläimiä (Stoeckle 2003). DNA- viivakoodien avulla saadaan tietoa lajien välisistä evolutiivisista suhteista. Taksonomisesti vaikeiden ryhmien, jotka ovat ulkoisesti hyvin samanlaisia, DNA-viivakoodien käyttö korostuu (Korpelainen 2008). DNA-viivakoodauksen toimivuus riippuu vertailusekvenssien muodostamisesta taksonomisesti vahvistetuista näytteistä (Stoeckle 2003).
6 TUTKIMUKSEN TAVOITTEET JA HYPOTEESIT
Tämän tutkimuksen tavoitteena on parantaa DNA-viivakoodien käyttöä loisten määrittämiseen lajilleen, koska loislajeja on paljon ja ne ovat vaikeita määrittää tarkasti lajilleen. Samalla saadaan tietoa loisten evolutiivisista sukulaisuussuhteista ja isäntäspesifisyydestä.
Hypoteesina oli, että DNA-viivakoodit toimivat lajitunnisteina myös lintujen ulkoloisille.
Toinen hypoteesi oli, että huonosti dispersoituvat väiveet ja täit (Phthiraptera) ovat isäntäspesifisempiä kuin paremmin liikkuvat kirput (Siphonaptera).
7 AINEISTO JA MENETELMÄT
7.1 Näytteet
Tutkimuksen näytteet saatiin Jaakko Pohjoismäeltä, joka on saanut näytteet usealta eri näytteiden kerääjältä ympäri Suomea. Näytteet, joihin tässä tutkimuksessa keskitytään ovat lintujen ulkoloisia, pääosin kirppuja (Siphonaptera) sekä täitä ja väiveitä (Phthiraptera).
Näytteiden joukossa on myös punkkeja (Acari). Näytteet on kerätty usean eri vuoden aikana pääsääntöisesti vuosina 2014-2018. Lintujen ulkoloiset on kerätty lintujen rengastusten yhteydessä tai löydetyistä kuolleista linnuista pinseteillä nyppien. Kerätyistä lintujen ulkoloisnäytteistä tiedetään keräyspaikka, ajankohta, isäntälaji sekä kerääjä. Tutkimuksen näytteiden kokonaismäärä on 378 kpl, joista kirppuja on 158 kpl ja täitä ja väiveitä 220 kpl.
7.2 Loisten valokuvaus ja otanta sekvensointia varten
Jokainen ulkoloisnäyte dokumentoidaan valokuvaamalla ja antamalla näytteelle yksilöllinen koodi. Valokuvaaminen tapahtui Itä-Suomen yliopiston laboratoriossa tähän soveltuvalla kuvauskalustolla. Kuvat otettiin Leica Z6APO-stereomikroskoopilla ja Leica DFC450c (5MPix) -kameralla, MSV266-moottoroidulla tarkennuksella ja käyttämällä Leica Application Suite 4.6.0 -ohjelmistoa Z-akselin pinoamiseen. Valokuvauksen yhteydessä näytteet valmisteltiin sekvensointia varten Barcode of Lifen antamien ohjeiden mukaan (liite 1).
Sekvensointia varten näytteiden keräystiedot syötettiin tutkimuksessa käytettävään Barcode of Life Data System (BOLD) järjestelmään Oulun yliopistolta saatujen ohjeiden mukaan (liite 2).
7.3 DNA-sekvensointi
Näytteiden DNA-sekvensointi tehtiin Canadian Centre for DNA barcoding laboratoriossa, jonne näytteet lähetettiin Suomesta. DNA-sekvensoinnin jälkeen näytteet lähetettiin takaisin Suomeen myöhemmin tehtävää kestopreparaattien tekoa varten. Laboratoriossa näytteistä eristetyt ja sekvensoidut DNA-viivakoodit syötettiin Canadian Centre for DNA barcodingin puolesta Barcode of Life Data System tietokantaan.
7.4 Kestopreparaattien tekeminen ja loisten määrittäminen lajilleen
Ulkoloisnäytteet oli säilötty vahvaan etanoliin (≥ 94%). Preparaattien valmistusta varten näyte siirrettiin, ylimääräinen etanoli paperiin kuivaten eppendorfputkeen, jossa 500 µl 10 % kaliumhydroksidi-liuosta (KOH). Näytettä inkuboitiin liuoksessa 90 °C lämpötilassa 10-50 minuuttia, näytteestä riippuen, kunnes näyte oli muuttunut silmämääräisesti arvioiden melko läpinäkyväksi. Kovakitiiniset kirput (Siphonaptera) vaativat pidemmän inkubaation kuin pehmeät väiveet (Phthiraptera). Näyte siirrettiin inkuboinnin jälkeen 5 % etikkahappoliuokseen, jossa näytettä pidettiin noin 10 minuuttia kaliumhydroksidin denaturoimiseksi. Etikkahappoliuoksesta näyte siirrettiin puhtaaseen veteen, jossa näytettä pidettiin noin 10 minuuttia. Puhtaasta vedestä näyte siirrettiin 100 % etanoliin, jossa näytettä pidettiin noin 10 minuuttia veden poistamiseksi. Tässä vaiheessa väiveet värjättiin eosiini Y- väriä käyttäen punertaviksi. Värjäys helpottaa morfologisten ominaisuuksien erottamisessa melkein läpinäkyvissä näytteissä. Kirput ovat luonnostaan tummempia ja vahvakitiinisiä, joten värjäys ei ollut tarpeen. Etanolissa uiton jälkeen näyte siirrettiin objektiivilasille, jolle oli annettu oma näytetunniste. Väiveet aseteltiin selkä ylöspäin ja kirput kyljelleen pää vasemmalle. Koivet oiottiin mahdollisimman suoriksi hyönteisnaulaa ja mikroskooppia apuna käyttäen. Näytteiden päälle laitettiin euparalia niin, että näyte peittyi siihen. Lopuksi aseteltiin peitinlasi paikalleen välttäen ilmakuplien syntymistä. Valmiiden kestopreparaattien annettiin kuivua noin 48 tuntia vaakatasossa.
Loisten määrittäminen lajilleen tapahtui valmiiksi tehtyjen kestopreparaattien sekä sekvensointia varten otettujen valokuvien avulla. Apuna käytettiin valomikroskooppia sekä kirjallisuudesta löytyviä määrityskaavoja. Loisten määrittämisessä pyrittiin pääsemään aina lajitasolle asti mikäli se oli luotettavasti mahdollista. Lisäksi pyrittiin määrittämään loisen sukupuoli.
7.5 Isäntien ja loisten fylogeneettisten puiden tekeminen
Loisten fylogeneettiset puut tehtiin MrBayesin manuaalin mukaisesti, mutta mcmc ollessa gen=1000000 miljoona poiketen manuaalin ohjeista. Isäntien fylogeneettiset puut tehtiin https://birdtree.org/subsets/ sivuston kautta. Fylogeeneettiset puut yhdistetiin ja niitä muokattiin InkScape-ohjelman avulla.
7.6 Barcode gap analyysi
Lajien tunnistaminen DNA-viivakoodien avulla on luotettavaa jos lajien välillä on havaittavissa merkittävää vaihtelua. Tyypilliset DNA-viivakoodausanalyysit perustuvat vertailuun intraspesifisen ja interspesifisen jakauman välillä, jota kutsutaan barcode gapiksi (Ferri ym. 2009). Barcode gap analyysi eli viivakoodin eroanalyysi tarjoaa etäisyyksien jakauman kunkin lajin sisällä ja etäisyyden kunkin lajin lähimpään toiseen lajiin.
Etäisyysmallina käytetään Kimura 2 –parametria ja markkerina COI-5P sekvenssiä (BOLD System 2014).
8 TULOKSET
8.1 Loisten diversiteetti
Tässä tutkimuksessa tunnistettiin 378 näytteestä yhteensä 64 eri lajia. Kirppu (Siphonaptera) - näytteitä oli yhteensä 158, joista tunnistettiin yhteensä 22 eri lajia. Täi ja väive (Phthiraptera) näytteitä oli yhteensä 220, joista tunnistettiin yhteensä 42 eri lajia. Suomelle uusia lajeja löytyi molemmista ryhmistä yhteensä kuusi. Uusia lajeja olivat kirput, Amphipsylla rossica (Leptopsyllidae) ja Ctenophthalmus obtusus (Ctenophthalmidae) sekä väiveet Colpocephalum nanum (Menoponidae), Damalinia meyeri (Trichodectidae), Trichodectes pinguis (Trichodectidae) ja Strigiphilus goniodicerus (Philopteridae).
Kirppujen osalta tutkimuksen yleisin laji linnuilla oli kanakirppu Ceratophyllus gallinae, joita oli yhteensä 37 eri näytettä 10 eri isännältä. Ceratophyllus gallinae tavattiin hyvin monella eri isäntäeläimellä (kuva 4). Täiden ja väiveiden osalta tutkimuksen yleisin laji oli Menacanthus eurysternus, joita oli yhteensä 21 eri näytettä kuudelta eri isännältä. Tässä tutkimuksessa havaittujen kirppujen sekä täiden ja väiveiden välistä isäntäsuhdetta kuvataan (kuvissa 4 ja 5). Täillä ja väivellä oli selkeästi istäspesifimpi suhde kuin kirpuilla.
Tutkimuksen mielenkiintoisia löytöjä olivat kirppujen osalta Ceratophyllus indages, jonka isäntänä toimii liito-orava (Pteromys volans) ja vähän havaitut lepakkokirput Ischnopsylla variabilis. Väiveistä mielenkiintoisimpia löytöjä olivat Strigiphilus goniodicerus, jonka
isäntänä toimii huuhkaja (Bubo bubo) ja Strigiphilus ceblebrachys, jonka isäntänä toimii tunturipöllö (Bubo scandiacus).
Tutkimuksen näytteet olivat kerätty ympäri Suomea seuraavilta eliömaantieteellisiltä alueilta (kuva 3): Regio kuusamoensis, Karelia borealis, Ostrobottnia ultima, Ostrobottnia ouluensis, Tavastia australis, Savonia australis, Lapponia inarensis, Karelia australis, Regio aboensis, Nylandia, Tavastia borealis, Ostrobottnia media, Alandia ja Ostrobottnia kajanensis.
Näiden lisäksi näytteitä oli kerätty myös Yhdysvalloista Teksasista, Norjasta Troenelandista ja Unkarista Budapestista.
KUVA 3 Eliömaakuntien latinankieliset lyhenteet kasvitieteessä/eläintieteessä. © Lajitetokeskuksen eliömaakunnat 6.5.2020.
KUVA 4 Kirppujen (Siphonaptera) ja isäntien fylogeneettiset puut
FILOU358 19 Tarsopsylla octodecimdentata ES0073
LEFIJ7386 18 Ctenoph thalmus uncinatus ZMUO 030214 FILOU009 19 Ce ratophyllus gallinae PP0009 FILOU083 19 Ce ratophyllus gallinae PP0083
FILOU011 19 Ceratophyllus sciurorum PP0011 FILOU103 19 Ce ratophyllus phoenicurus phoenicurus PP0108 FILOU079 19 Ce ratophyllus gallinae PP0079
FILOU080 19 Ce ratophyllus gallinae PP0080
LEFIJ7403 18 Hystrichopsylla orientalis ZMUO 030231 FILOU086 19 Ce ratophyllus gallinae PP0086
LEFIJ7388 18 Amphipsylla rossica ZMUO 030216
FILOU054 19 Cten ophthalmus uncinatus PP0054 FILOU094 19 Cten ophthalmus PP0094 FILOU002 19 Ischno psylla variabilis PP0002 LEFIJ7421 18 Ceratophyllus ZMUO 030249 FILOU036 19 Ce ratophyllus gallinae PP0036
FILOU097 19 Ce ratophyllus gallinae PP0102
FISIP002 18 Peromyscopsylla bidentata AHDNA 43 FILOU325 19 Ce ratophyllus indages ES0040 FILOU096 19 Ce ratophyllus gallinae PP0101
FILOU072 19 Cten ophthalmus uncinatus PP0072 FILOU003 19 Ischno psylla variabilis PP0003 FILOU314 19 Ce ratophyllus gallinae ES0029 FILOU088 19 Ce ratophyllus gallinae PP0088
FILOU031 19 Tarsopsylla octodecimdentata PP0031 FILOU107 19 Ce ratophyllus gallinae PP0112
FILOU018 19 Ch aetopsylla globiceps PP0018 FILOU008 19 Ce ratophyllus gallinae PP0008
FILOU029 19 Tarsopsylla octodecimdentata PP0029 FILOU109 19 Ce ratophyllus gallinae PP0114 FILOU023 19 Ce ratophyllus gallinae PP0023 FILOU082 19 Ce ratophyllus gallinae PP0082
FILOU070 19 Amphipsylla sibirica PP0070 LEFIJ7390 18 Ceratophyllus sciurorum ZMUO 030218
FILOU076 19 Archaeopsylla erinacei PP0076 No host info LEFIJ7392 18 Ceratophyllus sciurorum ZMUO 030220
FILOU075 19 Archaeopsylla erinacei PP0075 No host info
FILOU019 19 Ch aetopsylla globiceps PP0019 FILOU101 19 Ce ratophyllus gallinae PP0106
FILOU010 19 Ce ratophyllus maculatus PP0010
LEFIJ7406 18 Ctenoph thalmus obtusus ZMUO 030234 LEFIJ7419 18 Ceratophyllus ZMUO 030247
FISIP003 18 Amphipsylla sibirica AHDNA 71 FILOU108 19 Ce ratophyllus PP0113 FILOU106 19 Ce ratophyllus gallinae PP0111
LEFIJ7411 18 Archaeopsylla erinacei ZMUO 030239
LEFIJ7409 18 Chaetop sylla globiceps ZMUO 030237 FILOU100 19 Ce ratophyllus gallinae PP0105
FILOU013 19 Ce ratophyllus gallinae PP0013
FILOU357 19 Tarsopsylla octodecimdentata ES0072 FILOU324 19 Ce ratophyllus indages ES0039
LEFIJ7407 18 Ctenoph thalmus obtusus ZMUO 030235 FILOU001 19 Ischno psylla variabilis PP0001 FILOU365 19 Tarsopsylla octodecimdentata ES0080 FILOU085 19 Ce ratophyllus gallinae PP0085
LEFIJ7405 18 Ctenoph thalmus obtusus ZMUO 030233 LEFIJ7424 18 Ceratophyllus sciurorum ZMUO 030252 FILOU084 19 Ce ratophyllus gallinae PP0084 FILOU099 19 Ce ratophyllus gallinae PP0104
FILOU012 19 Ce ratophyllus gallinae PP0012
LEFIJ7395 18 Archaeopsylla erinacei ZMUO 03022 3
FISIP001 18 Peromyscopsylla silvatica AHDNA 30
FILOU063 19 Cten ophthalmus uncinatus PP0063 LEFIJ7396 18 Archaeopsylla erinacei ZMUO 03022 4 FILOU110 19 Ceratophyllus gallinae PP0115
FILOU364 19 Tarsopsylla octodecimdentata ES0079 FILOU362 19 Ce ratophyllus gallinae ES0077
FILOU071 19 Peromyscopsylla bidentata PP0071 FILOU312 19 Ce ratophyllus gallinae ES0027
FILOU033 19 Cten ophthalmus uncinatus PP0033 FILOU089 19 Ce ratophyllus tribulis PP0089 FILOU025 19 Ce ratophyllus PP0025
FILOU020 19 Ch aetopsylla globiceps PP0020 FILOU361 19 Ce ratophyllus gallinae ES0076
FILOU090 19 Cten ophthalmus obtusus PP0090 LEFIJ7399 18 Ceratophyllus styx ZMU O 030227 FILOU014 19 Ce ratophyllus gallinae PP0014
LEFIJ7404 18 Hystrichopsylla orientalis ZMUO 030232 FILOU102 19 Ce ratophyllus gallinae PP0107
FILOU363 19 Tarsopsylla octodecimdentata ES0078
LEFIJ7385 18 Ctenoph thalmus obtusus ZMUO 030213 FILOU111 19 Ceratophyllus gallinae PP0116
FILOU030 19 Tarsopsylla octodecimdentata PP0030 LEFIJ7391 18 Tarsopsylla octodecimdentata ZMUO 030219
FILOU004 19 Ischno psylla variabilis PP0004 FISIP004 18 Amphipsylla sibirica AHDNA 83 LEFIJ7393 18 Ceratophyllus sciurorum ZMUO 030221 FILOU081 19 Ce ratophyllus gallinae PP0081
FILOU032 19 Cten ophthalmus uncinatus PP0032 FISIP005 18 Ctenophtha lmus obtusus AHDNA 85 FILOU104 19 Ce ratophyllus gallinae PP0109
LEFIJ7408 18 Chaetop sylla trichosa ZMUO 030236 FILOU098 19 Ce ratophyllus gallinae PP0103
FILOU052 19 Ch aetopsylla globiceps PP0052 LEFIJ7384 18 Amphipsylla sibirica ZMUO 030212
FILOU062 19 Cten ophthalmus uncinatus PP0062 FILOU360 19 Ce ratophyllus tribulis ES0075
Tree scale: 0.1
Parus cristatus Dendrocopos major Strix uralensis
Sylvia borin
Parus cinctus
Turdus merula Parus caeruleus Riparia riparia
Certhia familiaris Parus major
Phoenicurus phoenicurus Luscinia svecica Passer domesticus Jynx torquilla
Ficedula hypoleuca Tree scale: 10
KUVA 5 Täiden ja väiveiden (Phthiraptera) ja isäntien fylogeneettiset puut
8.2 DNA-viivakoodien toimivuus
Tutkimuksen 378 näyteestä onnistuttiin eristämään yhteensä 206 näytteen sekvenssi.
Kippujen (Siphonaptera) 158 näytteestä sekvensointi onnistui 107 näytteestä. Sekvenssien onnistumisprosentti oli kirppujen osalta 67,7 %. Täiden ja väiveiden (Phthiraptera) 220 näytteestä sekvensointi onnistui 99 näytteestä. Sekvenssien onnistumisprosentti oli täiden ja väiveiden osalta 45 %. Täiden ja väiveiden sekvenssien onnistumisprosenttia voidaan pitää alhaisena.
Tekijöitä, jotka vaikuttivat näytteiden sekvensoinnin epäonnistumiseen olivat kontaminoituminen, stop kodonien esiintyminen ja merkittävimpänä sekvenssin puuttuminen joko täysin tai osittain, jolloin se ei ole täydellinen. Kontaminoituneita näytteitä oli kirpuilla nolla (0) ja täillä ja väiveillä kaksi (2). Stop kodonia näyteissä oli kirpuilla viisi (5) ja täillä ja
FILOU073 19 Ho plopleura acanthopus PP0073 FILOU145 19 Anatoecus dentatus PP0150
LEFIJ7474 18 Kurodaia cryptostigmatia ZMUO 030302 LEFIJ7465 18 Laemobothrion tinnunculi ZMUO 030 293
LEFIJ7429 18 Holomenopon clypeilargum ZMUO 030257
LEFIJ7475 18 Kurodaia cryptostigmatia ZMUO 030303 FILOU188 19 Co lpocephalum nanum PP0193 LEFIJ7434 18 Anatoecus icterodes ZMUO 030262 LEFIJ7445 18 Cummingsiella ovalis ZMUO 030273
FILOU044 19 Anatoecus dentatus PP0044
FILOU113 19 Colpocephalum nanum PP0118
LEFIJ7433 18 Menoponidae ZMUO 030261 LEFIJ7446 18 Cummingsiella ovalis ZMUO 030274
FILOU352 19 Co lpocephalum fregili ES0067 FILOU300 19 Strigiphilus goniodicerus ES0015
FILOU116 19 Ricin us elongatus PP0121
FILOU141 19 M enoponidae PP0146 LEFIJ7456 18 Strigiphilus heterocerus ZMUO 030284 FILOU039 19 Oxylip eurus tetraonis PP0039 FILOU174 19 Oxylip eurus tetraonis PP0179
FILOU046 19 Anaticola anseris PP0046
FILOU340 19 Trinoton anserinum ES0055 FILOU339 19 Trinoton anserinum ES0054 FILOU132 19 Pectinopygus bassani PP0137 FILOU290 19 Goni odes bituberculatus ES0005
LEFIJ7452 18 Menacanthus sinuatus ZMUO 030280 FILOU334 19 Co lpocephalum flavescens ES0049 LEFIJ7431 18 Strigiphilus heterocerus ZMUO 030259 LEFIJ7449 18 Craspedorrhynchus haematopus ZMUO 030277
LEFIJ7440 18 Kurodaia cryptostigmatia ZMUO 030268 FILOU091 19 Polyplax borealis PP0091 LEFIJ7467 18 Goniodes bituberculatus ZMUO 030 295
FILOU140 19 M enoponidae PP0145 FILOU291 19 Goni odes bituberculatus ES0006
LEFIJ7470 18 Menacanthus camelinus ZMUO 030298 LEFIJ7430 18 Anatoecus icterodes ZMUO 030258 FILOU038 19 Goni odes lagopi PP0038
LEFIJ7442 18 Actornithophilus ochraceus sp 2 ZMUO 030270 FILOU152 19 Strigiphilus ceblebrachys PP0157 FILOU045 19 Anaticola anseris PP0045
LEFIJ7471 18 Menacanthus eurysternus ZMUO 030299 FILOU043 19 Anaticola anseris PP0043
LEFIJ7432 18 Trinoton ZMUO 030260
FILOU114 19 Colpocephalum nanum PP0119 FILOU293 19 Strigiphilus heterocerus ES0008
LEFIJ7457 18 Strigiphilus ceplebrachys ZMUO 030285 Parasite Bubo scandiacus
FILOU189 19 Kurodaia cryptostigmatia PP0194 LEFIJ7381 18 Ricinus ZMUO 03043 5 FILOU142 19 Anatoecus dentatus PP0147 FILOU137 19 Cu mmingsiella ovalis PP0142
FILOU333 19 Co lpocephalum flavescens ES0048 FILOU176 19 Goni odes bituberculatus PP0181
LEFIJ7437 18 Dennyus hirundinis ZMUO 030265 LEFIJ7448 18 Pectinopygus bassani ZMUO 030276
FILOU041 19 Oxylip eurus tetraonis PP0041
LEFIJ7462 18 Kurodaia cryptostigmatia ZMUO 030290 FILOU285 19 Pediculus humanus capitis PP0295 LEFIJ7476 18 Hoplopleura acanthopus ZMUO 030304 FILOU037 19 Goni odes lagopi PP0037
FILOU177 19 Oxylip eurus tetraonis PP0182 LEFIJ7447 18 Pectinopygus bassani ZMUO 030275 FILOU289 19 Goni odes bituberculatus ES0004
FILOU335 19 Co lpocephalum flavescens ES0050
FILOU112 19 Colpocephalum nanum PP0117 FILOU129 19 Actornithophilus ochraceus sp 2 PP0134
LEFIJ7459 18 Austromenopon alpinum ZMUO 0302 87 LEFIJ7466 18 Goniodes bituberculatus ZMUO 030 294
FILOU287 19 Co lpocephalum nanum ES0002 FILOU161 19 Strigiphilus heterocerus PP0166
FILOU115 19 Ricin us elongatus PP0120
LEFIJ7469 18 Menacanthus camelinus ZMUO 030297 FILOU341 19 Trinoton anserinum ES0056 FILOU246 19 Pediculus humanus capitis PP0256 FILOU172 19 Goni odes bituberculatus PP0177
LEFIJ7460 18 Austromenopon alpinum ZMUO 0302 88 LEFIJ7458 18 Strigiphilus ceblebrachys ZMUO 030286 Parasite Bubo scandiacus
FILOU156 19 Kurodaia cryptostigmatia PP0161 FILOU092 19 Polyplax borealis PP0092
LEFIJ7461 18 Strigiphilus ZMUO 03028 9 FILOU144 19 Anatoecus dentatus PP0149
FILOU123 19 Ho plopleura acanthopus PP0128
LEFIJ7441 18 Actornithophilus ochraceus sp 2 ZMUO 030269 FILOU139 19 Cu mmingsiella ovalis PP0144
LEFIJ7428 18 Trinoton querquedulae ZMUO 030256
FILOU157 19 Kurodaia cryptostigmatia PP0162
Tree scale: 0.1
Calidris alpina
Corvus corax Calidris maritima Anser brachyrhynchus Tetrao tetrix
Pica pica Apus apus
Fringilla coelebs Falco tinnunculus Garrulus glandarius Tringa nebularia Charadrius dubius
Aegolius funereus Uria aalge
Prunella modularis Lanius collurio Branta bernicla
Aquila chrysaetos Aythya marila
Morus bassanus
Bubo bubo Cygnus cygnus
Glaucidium passerinum Tetrao urogallus
Surnia ulula Numenius arquata
Accipiter gentilis Haliaeetus albicilla
Parus montanus Phalacrocorax carbo
Strix uralensis Buteo lagopus Grus grus
Turdus merula Parus caeruleus Tree scale: 10
Sekvenssistä puuttuu osia, jolloin se ei ole täydellinen. Kirpuilla näitä oli 80 ja täillä ja väivellä 65.
DNA-viivakoodien perustella yhteensopivia näytteitä oli yhteensä 61, kokonaisnäytemäärästä 378. Kirpuilla DNA-viivakoodin perustella yhteensopivia näytteitä oli 27/158, kun taas täillä ja väivellä vastaava luku oli 34/220.
9 TULOSTEN TARKASTELU
9.1 Isäntäspesifisyys
Täiden ja väiveiden osalta lajien yleisyys tai vähäisyys riippui enemmän siitä mistä isännästä näyte oli kerätty, kun taas kirppujen osalta näkyi selkeämmin eri lajien löytyminen eri isäntäeläimistä. Tutkimuksessa havaitut kirppu-, täi- ja väivelajit edustavat linnuista ja nisäkkäistä kerättyjä ulkoloisia. Linnuista kerätty tutkimusaineisto oli kerätty useasta lintulahkon eri edustajasta. Mistään lahkosta ei ollut läheskään kaikkia lahkon heimoja tai sukuja. Myös osa lahkoista jäi kokonaan pois. Tutkimuksen lajit edustavat hyvin suppeasti ja pintapuolisesti eri lintulahkoissa, -heimossa, -suvuissa ja -lajeissa esiintyviä kirppuja, täitä ja väiveitä. Tutkimuksen otanta on pieni, mutta siitä löydettyjen eri lajien diversiteetti on hyvin laaja. Tutkimuksen lajiston pohjalta saadaan pienimuotoinen kuva Suomessa tavattavista kirppu-, täi- ja väivelajeista sekä niiden isäntäsuhteista ja esiintymisalueista.
Kirput ovat yleisesti isäntäspesifisyyden suhteen joustavampia. Kirppulaji Ceratophyllus gallinae on tavattu yhteensä 75 eri lintulajista ja 15 nisäkäslajista (Brinck- Lindroth & Smit 2007). Ceratophyllus gallinae oli tämän tutkimuksen yleisin laji 37 tunnistettua eri yksilöä. Ceratophyllus gallinaea tavattiin tässä tutkimuksessa yhteensä 10:stä eri lintulajista. Lintukirput ovat yleisesti pesäkirppuja. Kirput viettävät suurimman osan elämästään isäntäeläimen pesässä. Kirppuja tavataan yleensä itse linnussa muutamia tai ei ollenkaan. Lintukirput on jaettu kahteen ryhmään, niiden isäntälajin pesimäbiologian mukaan maanpinalla pesivien ja maanpinnan yläpuolella pesivien joukkoon. Ceratophyllus gallinae kuuluu maanpinnan yläpuolella pesivien ryhmään, kun taas Ceratophyllys garei kuuluu maassa pesivien ryhmään (Brinck-Lindroth & Smit 2007). Tutkimuksessa havaittuja maanpinnan yläpuolella pesivien lajien ryhmään kuuluivat seuraaavat lajit: Ceratophyllus gallinae, Ceratophyllus tribulis ja Ceratophyllus indages.
Täit ja väiveet ovat kirppuihin nähden huomattavasti isäntäspesifimpejä. Täit ja väiveet viettävät suurimman osan tai kaiken aikansa isäntäeläimen pinnalla (Johnson 2004).
Tutkimuksen yleisin oli väivelaji Menacanthus eurysternus, jota tavattiin 21 tunnistettua eri yksilöä. Menacanthus eurysternus tavattiin tässä tutkimuksessa kuudessa eri isäntälajissa.
Täiden ja väiveiden isäntäsuhde näkyy tutkimuksessa huomattavasti tiukempana verrattuna kirppuihin. Tiettyä täi- tai väivelajia tavattiin yleisesti vain yhdellä tai kahdella isäntälajilla, kun taas kirpuilla oli hyvin yleistä, että tiettyä kirppulajia tavattiin hyvin monella eri isäntälajilla (kuva 4 ja 5).
9.2 Havaitut lajit
Kirput, Siphonaptera
Leptopsyllidae Amphipsylla rossica
Myyrien loinen, jonka ensisijainen isäntä kenttämyyrä (Microtus arvalis). Tavattu aikaisemmin mm. Virossa ja Latviassa (Brinck-Lindroth & Smit 2007). Tässä tutkimuksessa havaittu seuraavista lajeista: metsämyyrä (Myodes glareolus). Eliömaakunnista: Regio kuusamoensis, Karelia borealis. Suomelle uusi laji.
Amphisylla sibirica
Myyrien loinen, josta laajasti havaintoja Pohjoismaista (Brinck-Lindroth & Smit 2007).
Tässä tutkimuksessa havaittu seuraavista lajeista: harmaakuvemyyrä (Clethrionomys rufocanus) ja metsämyyrä (Myodes glareolus). Eliömaakunnista: Ostrobottnia ultima ja Karelia borealis.
Peromyscopsylla bidentata
Jyrsijöiden (Rodentia) loinen. Hyvin yleinen koko Euroopassa (Brinck-Lindroth & Smit 2007). Tässä tutkimuksessa havaittiin seuraavista lajeista: metsämyyrä (Myodes glareolus).
Eliömaakunnista: Karelia borealis ja Regio Kuusamoensis.
Peromyscopsylla silvatica
Ensisijaiset isännät ovat myyräsukujen Microtus ja Clethrionomys (Myodes) eri lajit.
Pohjoismaissa ja osassa Eurooppaa yleinen (Brinck-Lindroth & Smit 2007). Tässä tutkimuksessa havaittiin seuraavista lajeista: metsämyyrä (Myodes glareolus).
Eliömaakunnista: Karelia borealis.
Ctenophthalmidae Catallagia dacenkoi
Myyrien loinen, jonka ensisijaisena isäntä metsämyyrät (Clethrionomys). Tavattu aikaisemmin Ruotsissa ja Suomessa. Hyvin harvinainen laji Pohjoismaissa (Brinck-Lindroth
& Smit 2007). Tässä tutkimuksessa havaittiin seuraavista lajeista: koira (Canis familiaris).
Eliömaakunnista: Karelia borealis
Ctenophthalmus obtusus
Ensisijaiset isännät ovat myyrät (Microtinae). Tavattu pohjoismaissa vain Tanskassa ja Norjassa (Brinck-Lindroth & Smit 2007). Tässä tutkimuksessa havaittiin seuraavista lajeista:
metsämyyrä (Clethrionomys glareolus) ja harmaakuvemyyrä (Clethrionomys rufocanus).
Eliömaakunnista: Karelia borealis ja Ostrobottnia ultima. Suomelle uusi laji.
Ctenophthalmus uncinatus
Myyrillä tavattava loinen, jota tavataan myös muilla pienillä nisäkkäillä. Pohjoismaissa yleinen (Brinck-Lindroth & Smit 2007). Tässä tutkimuksessa havaittiin seuraavista lajeista:
lapinmyyrä (Microtus oeconomus), peltomyyrä (Microtus agrestis), harmaakyvemyyrä (Clethrionomys rufocanus) ja metsämyyrä (Myodes glareolus). Eliömaakunnista: Regio Kuusamoensis, Karelia borealis ja Ostrobottnia ultima.
Palaeopsylla soricis
Ensisijaiset isännät vesipäästäinen (Neomys fodiens) ja metsäpäästäinen (Sorex araneus).
Tavataan myös muilla päästäisten (Soricidae) heimoon kuuluvilla. Hyvin yleinen Euroopassa (Brinck-Lindroth & Smit 2007). Tässä tutkimuksessa havaittiin seuraavista lajeista:
vesipäästäinen (Neomys fodiens) ja metsäpäästäinen (Sorex araneus). Eliömaakunnista: Regio Kuusamoensis ja Karelia borealis.
Ceratophyllidae Ceratophyllus gallinae
Hyvin yleinen lintukirppu, jota ollaan tavattu 75 lintulajilla ja 15 nisäkäslajilla.
Pohjoismaissa laajalle levinnyt (Brinck-Lindroth & Smit 2007). Tässä tutkimuksessa havaittiin seuraavista lajeista: talitiainen (Parus major), pikkuvarpunen (Passer montanus), lapintiainen (Parus cinctus), puukiipijä (Certhia familiaris), sinitiainen (Parus caeruleus), töyhtötiainen (Parus cristatus), käenpiika (Jynx torquilla), käpytikka (Dendrocopos major), leppälintu (Phoenicurus phoenicurus) ja kirjosieppo (Ficedula hypoleuca). Eliömaakunnista:
Savonia australis, Tavastia australis, Lapponia inarensis, Ostrobottnia ouluensis, Karelia australis, Ostrobottnia ultima ja Regio aboensis.
Ceratophyllus maculatus
Tässä tutkimuksessa havaittiin seuraavista lajeista: puukiipijä (Certhia familiaris).
Eliömaakunnista: Karelia australis. Lajimääritys voi olla virheellinen ja kyseinen yksilö saattaa olla myös Ceratophyllus gallinae. Virheellinen lajimääritys voi johtua lajien välisistä pienistä morfologisista eroista, joitan on vaikea havaita tietyillä laji pareilla.
Ceratophyllus tribulis
Linuilla esiintyvä loinen. Tavataan kolopesijöillä. Suomessa aikaisemmin löydetty talitiaiselta (Parus major). Tavaaan myös Keski-Euroopassa (Brinck-Lindroth & Smit 2007).
Tässä tutkimuksessa havaittiin seuraavista lajeista: lehtokerttu (Sylvia borin) ja mustarastas (Turdus merula). Eliömaakunnasta: Nylandia ja Savonia australis. . Lajimääritys voi olla virheellinen ja kyseinen yksilö saattaa olla myös Ceratophyllus gallinae. Virheellinen lajimääritys voi johtua lajien välisistä pienistä morfologisista eroista, joitan on vaikea havaita tietyillä lajipareilla.
Ceratophyllus indages
Liito-oravan ja puussa elävien jyrsijöiden loinen. Fennoskandiassa tavattu ainoastaan Suomessa (Brinck-Lindroth & Smit 2007). Tässä tutkimuksessa havaittiin seuraavista lajeista:
Liito-orava (Pteromys volans). Eliömaakunnista: Nylandia, Tavastia australis ja Savonia australis. Hyvin harvinainen ja uhanalainen laji.
Ceratophyllus scuirorum
Ensisijainen isäntä on orava (Scuirus vulgaris). Tavataan tyypillisesti myös pienillä nisäkkäillä sekä linnuilla, mutta myös petoeläimillä. Tavattu noin 70 eri lajilla. Pohjoismaissa hyvin yleinen (Brinck-Lindroth & Smit 2007). Tässä tutkimuksessa havaittiin seuraavista lajeista: koira (Canis familiaris) ja talitiainen (Parus major). Eliömaakunnista: Ostrobottnia ouluensis ja Karelia borealis.
Ceratophyllus styx
Törmäpääskyn loinen, jolla ei ole tavattu muilla isännillä. Tavataan Pohjoismaissa sekä laajalti Euroopassa, mutta ei Välimeren maissa (Brinck-Lindroth & Smit 2007). Tässä tutkimuksessa havaittiin seuraavista lajeista: törmäpääsky (Riparia riparia). Eliömaakunnista:
Savonia australis.
Tarsopsylla octodecimdentata
Ensisijaiset isännät ovat orava (Sciurus vulgaris) ja liito-orava (Pteromys volans).
Tavataan satunnaisesti myös muilla nisäkkäillä ja lintujen pesissä. Tavataan Pohjoismaissa ja suurimmassa osassa Eurooppaa (Brinck-Lindroth & Smit 2007). Tässä tutkimuksessa havaittiin seuraavista lajeista: viirupöllö (Strix uralensis), koira (Canis familiaris), liito-orava (Pteromys volans), metsämyyrä (Myodes glareolus) ja talitiainen (Parus major).
Eliömaakunnista: Ostrobottnia kajanensis, Karelia borealis, Savonia borealis ja Tavastia borealis.
Vermipsyllidae
Cheatopsylla globiceps
Ketun (Vulpes vulpes) ja naalin (Alopex lagopus) loinen. Levinnyt laajalti ketun mukana.
Pohjoismaissa laajalti levinnyt (Brinck-Lindroth & Smit 2007). Tässä tutkimuksessa havaittiin seuraavista lajeista: mäyrä (Meles meles) ja supikoira (Nyctereutes procyonoides).
Eliömaakunnista: Savonia australis, Karelia borealis ja Karelia australis.
Cheatopsylla trichosa
Ensisijaiset isännät ovat mäyrä (Males males) ja kettu (Vulpes vulpes). Tavataan myös joskus muilla nisäkkäillä. Pohjoismaissa laajalti levinnyt (Brinck-Lindroth & Smit 2007).
Tässä tutkimuksessa havaittiin seuraavista lajeista: supikoira (Nyctereutes procyonoides).
Eliömaakunnista:Karelia borealis.
Pulicidae
Ctenocephalides canis
Koirilla esiintyvä loinen, jota tavataan myös muilla nisäkkäillä. Pohjoismaissa esiintyvä, mutta harvinainen (Brinck-Lindroth & Smit 2007). Tässä tutkimuksessa havaittiin seuraavista lajeista: koira (Canis familiaris). Ulkomainen näyte Unkarista.
Ctenocephalides felis
Kissoilla esiintyvä loinen, jota tavataan myös muilla nisäkkäillä. Tavattu noin 70 eri lajilla.
Harvinainen Pohjoismaissa (Brinck-Lindroth & Smit 2007). Tässä tutkimuksessa havaittiin seuraavista lajeista: kissa (Felis catus). Ulkomainen näyte Unkarista.
Archaeopsylla erinacei
Siileillä tavattava loinen, jota satunnaisesti tavataan myös muilla nisäkkäillä.
Pohjoismaissa laajalle levinnyt (Brinck-Lindroth & Smit 2007). Tässä tutkimuksessa havaittu seuraavista lajeista: koira (Canis familiaris), siili (Erinaceus europaeus) ja kettu (Vulpes vulpes). Eliömaakunnista: Ostrobottnia ouluensis ja Tavastia australis
Xenopsylla cheopis
Ensisijainen isäntä isorotta (Rattus norvegicus). Satunnaisesti tavataan myös muilla jyrsijöillä. Ympäri maailmaa levinnyt laivarottien mukana (Brinck-Lindroth & Smit 2007).
Tässä tutkimuksessa havaittiin seuraavista lajeista: isorotta (Rattus norvegicus). Ulkomainen näyte Teksasista, Yhdysvalloista.
Ischnopsyllidae Ischnopsylla variabilis
Ensisijaisena isäntänä pikkulepakko (Pipistrellus nathusii). Satunnaisesti myös muissa lepakko lajeissa. Tavataan Baltiassa ja Pohjoismaissa. Harvinainen laji esiintymisalueella (Brinck-Lindroth & Smit 2007). Tässä tutkimuksessa havaittiin seuraavista lajeista:
isoviiksisiippa (Myotis brandtii), vesisiippa (Myotis daubertoni) ja viiksisiippa (Myotis mystacinus). Eliömaakunnista: Regio Aboensis. Kaikki havaitut isännät eroavat kirjallisuudessa esitetyistä.
Täit ja väiveet, Psocodea
Menoponidae
Actornithophilus ochraceus
Ensisijaisena isäntä kapustarinta (Pluvialis apricaria). Ruotsista tavattu myös lajeista tylli (Charadrius hiaticula) ja pulmusirri (Chalidris alba) (Gustafsson ym. 2018). Lajia aiemmin tavattu: Suomessa, Saksassa, Ukarissa ja Romaniassa (Fauna Europaea). Tässä tutkimuksessa havaittiin seuraavista lajeista: pikkutylli (Charadrius dubius).
Eliömaakunnista: Ostrobottnia ouluensis.
Colpocephalum flavescens
Ensisijainen isäntä on merikotka (Haliaeetus albicilla). Ruotsista tavattu myös lajista maakotka (Aquila chrysaetos) (Gustafsson ym. 2018). Lajia aiemmin tavattu: Ruotsissa (Global Biodiversity Information Facility). Tässä tutkimuksessa havaittiin seuraavista lajeista:
merikotka (Haliaeetus albicilla). Eliömaakunnista: Regio oboensis.
Colpocephalum fregili
Ensisijainen isäntä on alppivaris (Pyrrhocorax pyrrhocorax) Ruotsista tavattu myös lajeista mustavaris (Corvus frugilegus) ja korppi (Corvus corax) (Gustafsson ym. 2018). Lajia aiemmin tavattu: Suomessa, Unkarissa, Italiassa, Puolassa Ruotsissa ja Romaniassa (Fauna Europaea). Tässä tutkimuksessa havaittiin seuraavista lajeista: korppi (Corvus corax).
Eliömaakunnista: Karelia borealis.
Colpocephalum nanum
Ensisijainen isäntä on kalalokki (Larus canus). Ruotsissa tavattu myös lajeista kanahaukka (Accipites gentilis), hiirihaukka (Buteo buteo) ja piekana (Buteo lagopus) (Gustafsson ym. 2018). Lajia aiemmin tavattu: Ruotsissa (Global Biodiversity Information Facility). Tässä tutkimuksessa havaittiin seuraavista lajeista: kanahaukka (Accipiter gentilis), talitiainen (Parus major) Eliömaakunnista: Ostrobottnia ouluensis, Ostrobottnia media.
Talitiainen erikoinen isäntä Colpocephalum nanumille. Suomelle uusi laji.
Dennyus hirundinis
Ensisijainen isäntä on tervapääsky (Apus apus) (Gustafsson ym. 2018). Lajia aiemmin tavattu: Suomessa, Saksassa, Unkarissa, Italiassa, Puolassa ja Espanjassa (Fauna Europaea).
Tässä tutkimuksessa havaittiin seuraavista lajeista: tervapääsky (Apus apus).
Eliömaakunnista: Karelia australis.
Gruimenopon longum
Ensisijainen isäntä on kurki (Grus grus) (Gustafsson ym. 2018). Lajia aiemmin tavattu:
Suomessa, Saksassa, Unkarissa ja Puolassa (Fauna Europaea). Tässä tutkimuksessa havaittiin seuraavista lajeista: kurki (Grus grus) Eliömaakunnista: Tavastia borealis.
Kurodaia cryptostigmatia
Ensisijainen isäntä on minervapöllö (Athene noctua). Ruotsissa laji on tavattu myös helmipöllöltä (Aegolius funereus) (Gustafsson ym. 2018). Lajia aiemmin tavattu: Norjassa ja Ruotsissa (Global Biodiversity Information Facility). Tässä tutkimuksessa havaittiin seuraavista lajeista: varpuspöllö (Glaucidium passerinum) ja helmipöllö (Aegolius funereus).
Eliömaakunnista: Savonia australis, Ostrobottnia australis ja Ostrobottnia media. Varpuspöllö (Glaucidium passerinum) uusi isäntähavainto
Menacanthus camelinus
Ensisijainen isäntä on isolepinkäinen (Lanius excubitor). Ruotsissa tavattu myös lajista pikkulepinkäinen (Lanius collurio) (Gustafsson ym. 2018). Lajia aiemmin tavattu: Suomessa, Saksassa, Unkarissa, Italiassa, Puolassa, Romaniassa, Espanjassa ja Ukrainassa (Fauna Europaea). Tässä tutkimuksessa havaittiin seuraavista lajeista: pikkulepinkäinen (Lanius collurio). Eliömaakunnista: Alandia ja Ostrobottnia australis.
Menacanthus eurysternus
Ensisijainen isäntä on harakka (Pica pica). Ruotsissa tavattu myös lajeista kiuru (Alauda arvensis), naakka (Corvus monedula), peippo (Frigilla coelebs) varpunen (Passer domesticus), kottarainen (Sturnus vulgaris), mustarastas (Turdus merula), laulurastas (Turdus philomelos) ja räkättirastas (Turdus pilaris) (Gustafsson ym. 2018). Lajia aiemmin tavattu:
Suomessa, Saksassa, Unkarissa, Italiassa, Puolassa, Romaniassa ja Espanjassa (Fauna Europaea). Tässä tutkimuksessa havaittiin seuraavista lajeista: mustarastas (Turdus merula), rautiainen (Prunella modularis), närhi (Garrulus glandarius), hömötiainen (Parus montanus),
Menacanthus sinuatus
Ensisijainen isäntä on talitiainen (Parus major). Ruotsissa tavattu myös lajista sinitiainen (Cyanistes caeruleus) (Gustafsson ym. 2018). Lajia aiemmin tavattu: Suomessa, Saksassa, Italiassa, Unkarissa, Puolassa, Romaniassa ja Ukrainassa (Fauna Europaea). Tässä tutkimuksessa havaittiin seuraavista lajeista: talitiainen (Parus major), hömötiainen (Parus montanus) ja sinitiainen (Cyanistes caeruleus). Eliömaakunnista: Ostrobottnia ultima ja Regio aboensis.
Trinoton anserinum
Ensisijainen isäntä on merihanhi (Anser anser). Ruotsissa tavattu myös lajeista laulujoutsen (Cygnus cygnus) ja kyhmyjoutsen (Cygnus olor) (Gustafsson ym. 2018). Lajia aiemmin tavattu: Saksassa, Unkarissa, Puolassa, Romaniassa, Espanjassa ja Ukrainassa (Fauna Europaea). Tässä tutkimuksessa havaittiin seuraavista lajeista: laulujoutsen (Cygnus cygnus). Eliömaakunnista: Nylandia.
Trinoton querquedulae
Ensisijainen isäntä on tavi (Anas crecca). Ruotsissa tavattu myös lajeista haapana (Anas penelope), sinisorsa (Anas platyrhynchos), harmaasorsa (Anas strepera), telkkä (Bucephala clangula), mustalintu (Melanitta nigra), isokoskelo (Mergus merganser) ja tukkakoskelo (Mergus serrator) (Gustafsson ym. 2018). Lajia aiemmin tavattu: Suomessa, Saksassa, Ruotsissa ja Puolassa (Fauna Europaea). Tässä tutkimuksessa havaittiin seuraavista lajeista:
lapasotka (Aythya marila). Eliömaakunnista: Tavastia borealis.
Philopteridae Anaticola anseris
Ensisijainen isäntä on merihanhi (Anser anser). Ruotsista tavattu myös lajeista tundrahanhi (Anser albirons), metsähanhi (Anser fabalis) ja valkoposkihanki (Branta leucopsis) (Gustafsson ym. 2018). Lajia aiemmin tavattu: Suomessa, Saksassa, Unkarissa, Puolassa, Ruotsissa ja Unkrainassa (Fauna Europaea). Tässä tutkimuksessa havaittiin seuraavista lajeista: lyhytnokkahanhi (Anser brachyrhynchus). Ulkomainen näyte Norja.
Anatoecus dentatus
Ensisijainen isäntä on sinisorsa (Anas platyrhynchos). Lajin isäntä suhde on hyvin laaja.
Ruotsista tavattu myös useasta muusta lajista mm. tavi (Anas crecca), haapana (Anas
penelope), tukkasotka (Aythya fuligula), alli (Clengula hyemalis) ja ristisorsa (Tadorna tadorna) (Gustafsson ym. 2018). Lajia aiemmin tavattu: Suomessa, Saksassa ja Puolassa (Fauna Europaea). Tässä tutkimuksessa havaittiin seuraavista lajeista: lyhytnokkahanhi (Anser brachyrhynchus), sepelhanhi (Branta bernicla) ja lapasotka (Aythya marila).
Eliömaakunnista: Tavastia borealis ja lisäksi ulkomainen näyte Norjasta.
Anatoecus icterodes
Löydetty useasta eri isännästä mm. afrikanhanhi (Alopochen aegyptiacus), lapasotka (Anas clypeata), tavi (Anas crecca), sinisorsa (Anas platyrhynchos), punasotka (Aythya ferina) ja telkkä (Bucephala clangula) (Zoltán 2013). Lajia aiemmin tavattu: Suomessa, Saksassa, Unkarissa, Puolassa, Romaniassa ja Espanjassa (Fauna Europaea). Tässä tutkimuksessa havaittiin seuraavista lajeista: sepelhanhi (Branta bernicla) ja lapasotka (Aythya marila). Eliömaakunnista: Tavastia borealis
Craspedorrhynchus haematopus
Ensisijainen isäntä on kanahaukka (Accipiter gentilis) (Gustafsson ym. 2018). Lajia aiemmin tavattu: Ruotsissa ja Norjassa (Global Biodiversity Information Facility). Tässä tutkimuksessa havaittiin seuraavista lajeista: kanahaukka (Accipiter gentilis).
Eliömaakunnista: Ostrobottnia media.
Cummingsiella ovalis
Ensisijainen isäntä on kuovi (Numenius arquata) (Gustafsson ym. 2018). Lajia aiemmin tavattu: Suomessa, Saksassa, Unkarissa ja Espanjassa (Fauna Europaea). Tässä tutkimuksessa havaittiin seuraavista lajeista: kuovi (Numenius arquata) ja etelänkiisla (Uria aalge).
Eliömaakunnista: Ostrobottnia ouluensis ja Alandia.
Degeeriella vagans
Ensisijainen isäntä on kanahaukka (Accipiter gentilis) (Gustafsson ym. 2018). Lajia aiemmin tavattu: Ruotsissa (Global Biodiversity Information Facility). Tässä tutkimuksessa havaittiin seuraavista lajeista: kanahaukka (Accipiter gentilis). Eliömaakunnista: Ostrobottnia ouluensis.
Degeeriella aquilarum
Ensisijainen isäntä on mahtijalokotka (Spizaetus nipalensis). Ruotsissa tavattu myös lajista maakotka (Aquila chrysaetos) (Gustafsson ym. 2018). Lajia aiemmin tavattu:
Euroopanalueella esiintyminen tuntematon (Global Biodiversity Information Facility). Tässä tutkimuksessa havaittiin seuraavista lajeista: maakotka (Aquila crysaetos). Eliömaakunnista:
Ostrobottnia ultima.
Degeeriella fulva
Ensisijainen isäntä on hiirihaukka (Buteo buteo). Ruotsista tavattu myös lajista piekana (Buteo lagopus) (Gustafsson ym. 2018). Lajia aiemmin tavattu: lähes koko Euroopassa pois lukien Balkanin niemimaan alue (Fauna Europaea). Tässä tutkimuksessa havaittiin seuraavista lajeista: piekana (Buteo lagopus). Eliömaakunnista: Lapponia inarensis
Goniodes lagopi
Ensisijainen isäntä on riekko (Lagopus lagopus) (Gustafsson ym. 2018). Lajia aiemmin tavattu: Suomessa ja Italiassa (Fauna Europaea). Tässä tutkimuksessa havaittiin seuraavista lajeista: metso (Tetrao urogallus). Eliömaakunnista: Karelia borealis.
Goniodes bituberculatus
Ensisijainen isäntä on metso (Tetrao urogallus) (Gustafsson ym. 2018). Lajia aiemmin tavattu: Ruotsissa (Global Biodiversity Information Facility). Tässä tutkimuksessa havaittiin seuraavista lajeista: metso (Tetrao urogallus) ja teeri (Lyrurus tetrix). Eliömaakunnista:
Ostrobottnia ouluensis, Tavastia australis ja Tavastia borealis.
Lagopoecus pallidovittatus
Ensisijainen isäntä on metso (Tetrao urogallus) (Gustafsson ym. 2018). Lajia aiemmin tavattu: Ruotsissa (Global Biodiversity Information Facility). Tässä tutkimuksessa havaittiin seuraavista lajeista: metso (Tetrao urogallus). Eliömaakunnista: Karelia borealis ja Ostrobottnia ouluensis.
Oxylipeurus tetraonis
Ensisijainen isäntä on metso (Tetrao urogallus) (Gustafsson ym. 2018). Lajia aiemmin tavattu: Ruotsissa (Global Biodiversity Information Facility). Tässä tutkimuksessa havaittiin
seuraavista lajeista: metso (Tetrao urogallus). Eliömaakunnista: Karelia borealis ja Ostrobottnia ouluensis.
Pectinopygus bassani
Ensisijainen isäntä on suula (Morus bassanus) (Gustafsson ym. 2018). Lajia aiemmin tavattu: Suomessa, Saksassa ja Espanjassa (Fauna Europaea). Tässä tutkimuksessa havaittiin seuraavista lajeista: suula (Morus bassanus). Eliömaakunnista: Tavastia australis. Suomelle uusi laji.
Pectinopygus gyricornis
Ensisijainen isäntä on kalatiira (Sterna hirundo). Ruotsissa tavuttu myös lajista merimetso (Phalacrocorax carbo) (Gustafsson ym. 2018). Lajia aiemmin tavattu: Ruotsissa ja Irlantissa (Global Biodiversity Information Facility). Tässä tutkimuksessa havaittiin seuraavista lajeista: merimetso (Phalacrocorax carbo). Eliömaakunnista: Ostrobottnia media.
Saemundssonia tringae
Ensisijainen isäntä on merisirri (Calidris maritima). Ruotsissa tavuttu myös lajeista suosirri (Calidris alpina), isosirri (Calidris canutus), pikkusirri (Calidris minuta), lapinsirri (Calidris temminckii) ja veispääsky (Phalaropus lobatus) (Gustafsson ym. 2018). Lajia aiemmin tavattu: Suomessa, Saksassa ja Puolassa (Fauna Europaea). Tässä tutkimuksessa havaittiin seuraavista lajeista: merisirri (Calidris maritima). Eliömaakunnista: Regio aboensis.
Strigiphilus ceblebrachys
Ensisijainen isäntä on tunturipöllö (Bubo scandiacus) (Gustafsson ym. 2018). Lajia aiemmin tavattu: Suomessa, Saksassa, Italiassa ja Unkarissa (Fauna Europaea). Tässä tutkimuksessa havaittiin seuraavista lajeista: tunturipöllö (Bubo scandiacus).
Eliömaakunnista: Ostrobottnia australis.
Strigiphilus heterocerus
Ensisijainen isäntä on viirupöllö (Strix uralensis) (Gustafsson ym. 2018). Lajia aiemmin tavattu: Suomessa ja Romaniassa (Fauna Europaea). Tässä tutkimuksessa havaittiin seuraavista lajeista: viirupöllö (Strix uralensis). Eliömaakunnista: Regio kuusamoensis,
