Roosa Welling
LYHYT JA YTIMEKÄS PAPERILLA, POLVEILEVA JA HOUKUTTELEVA
VERKOSSA
Painetun lehden ja verkkolehden otsikoinnin erot Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien uutisjutuissa syksyllä 2020
Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunta Kandidaatintutkielma Lokakuu 2020
TIIVISTELMÄ
Roosa Welling: Lyhyt ja ytimekäs paperilla, polveileva ja houkutteleva verkossa Kandidaatintutkielma
Tampereen yliopisto
Viestinnän monitieteinen kandidaattiohjelma Lokakuu 2020
Tämä tutkimus vertailee keskenään painetussa lehdessä ja verkkolehdessä julkaistujen journalististen juttujen otsikoita. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten samoista jutuista tehdyt otsikot eroavat näissä kahdessa viestintäkanavassa, kun otsikoiden tehtävät ja käytettävissä oleva merkkimäärä eroavat huomattavasti.
Tutkimuksen kysymyksenasettelu on seuraava: Miten Helsingin Sanomissa ja Ilta- Sanomissa syksyllä 2020 julkaistujen uutisjuttujen verkkolehden ja painetun lehden otsikot toteuttavat hyvän journalistisen otsikon määritelmiä ja miten nämä otsikot eroavat toisistaan.
Tutkimus hyödyntää teoriapohjanaan otsikointiin keskittyvää aiempaa tutkimusta ja alan oppikirjamateriaalia. Sen metodi on teorialähtöinen sisällönanalyysi, jossa aineiston analyysiä ohjaa aiemmin luotu käsitejärjestelmä. Tutkimus hyödyntää kielitieteilijä ja mediatutkija Daniel Dorin määrittelemiä kymmentä tekijää, jotka optimoivat jutun relevanssia lukijalle ja pyrkivät tekemään otsikosta mahdollisimman hyvän. Dorin määritelmien kautta tarkasteltiin aineistoa, joka koostuu Helsingin Sanomissa ja Ilta-Sanomissa syksyllä 2020 julkaistuista kymmenestä uutisjutusta eli yhteensä 20 otsikosta.
Analyysin perusteella painetun lehden ja verkkolehden otsikoissa voidaan havaita useita eroja, joista suurin osa liittyy otsikon funktioon ja käytettävissä olevan tilan määrään.
Painettu otsikko on lyhyempi kuin verkko-otsikko, se ei sisällä yhtä paljon lukijalle merkityksellisiä nimiä tai käsitteitä eikä se rajallisen merkkimääränsä takia useinkaan yhdistä juttua aiemmin tiedossa olleisiin faktoihin tai tapahtumiin. Verkko-otsikko taas on pitkä ja polveileva mutta myös informatiivisempi ja houkuttelevampi. Toisaalta otsikoissa on myös paljon yhtäläisyyksiä, esimerkiksi niissä käytetty kieli ja niiden tapa kehystää juttuja eivät eroa juurikaan eri kanavissa.
Huomionarvoista tuloksissa on lisäksi se, että yli puolessa aineiston otsikoista painettu otsikko olisi toiminut sellaisenaan tai lähes sellaisenaan myös verkon puolella. Vaikka jutun ydinasian saisi siis tiivistettyä lyhyesti ja ytimekkäästi, ovat verkkolehden otsikot pääsääntöisesti pidempiä ja houkuttelevampia. Tämä tulos selittyy osittain viestintäkanavien eroavaisuuksilla. Verkko-otsikon tarkoitus on saada lukija klikkaamaan juttu auki, kun taas painettu otsikko on osa vakiintunutta ingressin, kuvan ja kuvatekstin muodostamaa kokonaisuutta.
Avainsanat: otsikointi, painettu lehti, verkkolehti, klikkijournalismi, median murros Tämän julkaisun alkuperäisyys on tarkastettu Turnitin Originality Check -ohjelmalla.
SISÄLLYSLUETTELO
1 JOHDANTO ... 1
1.1 Median murros ja klikkijournalismi... 2
1.2 Otsikointi painetussa lehdessä ja verkkolehdessä ... 4
1.3 Hyvän otsikon määritelmiä ... 7
2 ONGELMANASETTELU ... 10
3 AINEISTO JA MENETELMÄT ... 11
3.1 Aineisto ... 11
3.2 Menetelmät ... 12
4 ANALYYSI JA TUTKIMUSTULOKSET ... 15
4.1 Päätulokset ... 15
4.1.1 Otsikoiden pituus ... 15
4.1.2 Otsikoiden kieli ... 17
4.1.3 Otsikoiden uutisarvo ... 18
4.1.4 Otsikoiden tietopohja ... 20
4.1.5 Otsikoiden konteksti ... 21
4.2 Tutkimuskysymyksiin vastaaminen ... 24
5 POHDINTA ... 26
LÄHTEET ... 29
TUTKIMUSAINEISTO ... 31
1
1 JOHDANTO
Helsingin Sanomat julkaisi syksyllä 2020 verkkolehdessään uutisen, jonka otsikko kuului näin:
”Ensin naisen outoon käytökseen havahtuivat kollegat, sitten Kenneth Eriksson – 20 vuotta seksityöläisten parissa työskennellyt poliisi kertoo uutuuskirjassa Helsingin katujen pimeästä puolesta” (Helsingin Sanomat, 15.10.2020).
Päivän painetussa lehdessä saman jutun otsikko oli saatu sen sijaan tiivistettyä muotoon
”Rikostutkijan mielestä seksin osto on aina hyväksikäyttöä”. Verkkolehden ja paperilehden otsikot erosivat toisistaan huomattavasti paitsi pituuden ja rakenteen myös sisällön ja houkuttelevuuden näkökulmasta, vaikka ne kertoivat samasta jutusta. Otsikoiden väliset erot johtuivat siis oletettavasti viestintävälineestä, jossa ne oli julkaistu.
Journalististen juttujen otsikoista viime vuosina keskusteltu paljon varsinkin verkkoon pesiytyneiden niin sanottujen klikkiotsikoiden osalta. Aiheesta on tehty myös tutkimusta niin kotimaassa kuin maailmallakin (esim. Bazaco, Redondo ja Sánchez-García 2019, Vultee ym. 2020). Suomalaisessa kontekstissa verkko-otsikointia on hiljattain analysoitu esimerkiksi alan pro gradu -tutkielmissa (esim. Kykkänen 2018, Kiviniemi 2018).
Journalismin painottuessa yhä enemmän digitaalisille alustoille on verkko- ja paperilehden välisen yhteyden analysointi jäänyt journalismin tutkimuksen kentällä vähemmälle. Tähän saattaa olla osasyynä se, että journalismin pääpainon siirtyessä internetiin ovat painettujen lehtien lukijamäärät huvenneet (esim. Kivioja 2018, 63).
Toisaalta painettu lehti tavoittaa yhä noin 70 prosenttia suomalaisista viikoittain (Reunanen 2020), eli painetulla lehdellä on yhä suuri rooli suomalaisessa yhteiskunnassa. Sen editointi sekä juttujen lyhentäminen lehteen sopiviksi on mielestäni tärkeä mutta suhteellisen näkymätön työprosessi toimituksissa. Työskenneltyäni kesätoimittajana Helsingin Sanomien uutisdeskissä olen havainnut, että välillä tässä prosessissa jutut ja esimerkiksi niiden otsikot saattavat muuttua huomattavastikin, jolloin verkkolehden lukija saattaa saada jutusta otsikon perusteella aivan eri käsityksen kuin painetun lehden lukija.
2 Uutiskilpailun koventuessa ja painetun lehden myyntilukujen laskiessa osa mediataloista on tullut yhä riippuvaisemmiksi mainostuloista. Tämä kehityskulku on saanut toimittajat ja uutispäälliköt toisinaan suosimaan verkossa esimerkiksi niin sanottuja klikkiotsikoita, jotka houkuttelevat avaamaan jutun ja ovat usein sensaatiohakuisia ja polveilevia. (Bazaco, Redondo ja Sánchez-García 2019, 95–96.)
Kuitenkin samojen juttujen paperiversiossa sama asia on usein saatu tiivistettyä hyvinkin lyhyeen tilaan ja painetun lehden otsikot vaikuttavat arkikokemuksen perusteella suoraviivaisemmilta ja selvemmiltä. Toisaalta painetussa lehdessä lukijaa ei tarvitse houkutella samalla tavalla ja siellä otsikkoa tukevat myös ingressi, kuva sekä kuvateksti. Näin ollen yritänkin siis tutkielmassani selvittää, miten samoista jutuista tehdyt otsikot eroavat verkko- ja paperilehdessä, kun niiden tehtävät ja käytettävissä oleva tila eroavat niin paljon.
1.1 Median murros ja klikkijournalismi
Internetin aikakaudella on tällä vuosituhannella puhuttu median murroksesta, joka lyhyesti sanottuna tarkoittaa sitä, että yleisöt ja mainostajat ovat siirtyneet perinteisistä tiedotusvälineistä digitaalisille alustoille ja yhä useammin vakiintuneiden mediayhtiöiden ulkopuolelle (Kivioja 2018, 62). Suhteellisen lyhyessä ajassa eri teknologiat ja alustat, kuten Facebook, Google ja YouTube, ovat muuttaneet perinteisen median toimintalogiikkaa ja saaneet vahvan jalansijan mediatalojen ja yleisöjen välistä (Deuze ja Prenger, 2019, 14). Tämän kehityskulun seurauksena perinteiset tiedotusvälineet ovat tulleet riippuvaisiksi näistä uusista alustoista, joissa niiden tuottamaa journalistista sisältöä usein jaetaan (emt.).
Painettujen lehtien lukijamäärät ovat olleet laskussa jo pitkään, ja vuonna 2020 suomalaisista vain 9 prosenttia ilmoitti käyttävänsä painettua lehteä pääasiallisena uutislähteenään viikoittain, kun vuonna 2015 luku oli vielä 15 prosenttia. Mielenkiintoista on myös se, että vuonna 2020 sosiaalinen media on ottanut painetun lehden kiinni uutislähteenä: 9 prosenttia vastaajista kertoi käyttävänsä somea pääasiallisena uutislähteenä viikoittain. 54 prosenttia vastaajista puolestaan kertoi käyttävänsä verkkoa pääasiallisena uutislähteenään, ja tähän lukeutuu myös sosiaalinen media.
(Reunanen, 2020.)
3 Median murroksen seurauksena mediatalot ovat tahoillaan joutuneet vaikeuksiin, kun varsinkin painetusta lehdestä saadut mainostulot ovat vähentyneet merkittävästi (Kivioja 2018, 63).
Journalismin painotuksen siirtyessä verkkoon ja mainosmyynnin ansaintamallien muuttuessa on syntynyt niin kutsuttu klikkijournalismin ilmiö, jonka tarkoituksena on houkuttelevalla otsikolla saada mahdollisimman monta lukijaa jutulle mutta joka samalla on nakertanut journalistisen laadun mielikuvaa (Kivioja 2018, 80).
Kotimaisten kielten keskus määrittelee klikki- tai klikkausjournalismin sanakirjassaan seuraavasti:
”journalismista, jossa otsikot laaditaan verkossa niin uteliaisuutta herättäviksi, että ne saavat lukijat klikkaamaan otsikkoa ja katsomaan juttua” (Kotus 2020). Toisin sanoen se, minkä perinteinen journalismi paljastaa jo otsikossa, klikkijournalismi kätkee klikin taakse (Kivioja 2018, 81, Bazaco, Redondo ja Sánchez-García 2019, 98).
Klikkijournalismi saattaa kuitenkin liittyä verkon ansaintamallien kehityksen alkuun ja kadota jossain kohtaa pois tarpeettomana (Kivioja 2018, 82). Mainostajat eivät välttämättä pitkällä aikavälillä tyydy
”vippaskonsteilla” kasvatettuun yleisömäärään vaan saattavat pelkkien silmäparien sijaan oppia arvostamaan tarkemmin kohdennettuja ja sisältöön sitoutuneita yleisöjä (emt.). Klikkijournalismi on herättänyt lisäksi ärsytystä lukijakunnassa, ja klikkiotsikoita on ruodittu esimerkiksi Facebookin Klikinsäästäjä-sivustolla, jota seuraa yli 210 000 ihmistä.1
Klikkijournalismin laskeva trendi saattaakin olla jo näkyvissä. Ohjelmistokehitysyhtiö Anygraafin journalistinen asiantuntija Silja Tenhunen arvioi Twitter-tilillään, että otsikoiden sanamäärä on pidentynyt ja tämä johtuu mobiilikäytön, Googlen toimintalogiikan sekä toimitusten tekemän niin sanotun otsikkotestauksen määrän kasvun lisäksi siitä, että klikkiotsikot ovat vähentyneet (Tenhunen 2020). ”Koska entistä useammalle medialle lukijan sitoutuminen on pelkkää klikkiä tärkeämpää, otsikossa kerrotaan parhaimmillaan syy, miksi juttu kannattaa lukea”, hän kirjoitti.
Otsikkotestauksella tarkoitetaan tässä yhteydessä sitä, että verkkolehden kävijöille näytetään eri otsikkovaihtoehtoja ja kerätyn datan perusteella toimituksessa valitaan, mikä otsikkovaihtoehto
1 https://www.facebook.com/klikinsaastaja/, seuraajien määrä haettu 22.10.2020
4
”voittaa” eli kerää eniten klikkejä tai sitouttaa yleisöä tehokkaimmin (ks. esim. Hagar ja Diakopoulos 2019, 120).
Vaikka median murros ja klikkijournalismi ovat siis osaltaan haastaneet perinteisen tavan kirjoittaa journalistisia otsikoita, on havaittavissa myös päinvastaista kehitystä. Kun verkon informaatiotulvassa kilpaillaan yleisön huomion ja klikkien lisäksi myös sitoutumisesta, saatetaan otsikoista haluta tehdä entistä selvempiä ja relevantimpia lukijoille, jotta nämä eivät pelkästään klikkaa juttua auki vaan myös jatkavat lukemista. Tässä tarkoituksessa verkkolehden ja painetun lehden otsikot ja niiden funktiot toki eroavat toisistaan, mitä käsittelen seuraavassa luvussa.
1.2 Otsikointi painetussa lehdessä ja verkkolehdessä
Journalistisilla jutuilla on lähtökohtaisesti aina otsikko. Kielitoimiston sanakirja määrittelee otsikon yksinkertaisesti niin, että se on lehtikirjoituksen, kirjan luvun tms. nimi (Kotus 2020). Määritelmä on linjassa Mediasanasto-kirjan uuden laitoksen kanssa, jonka määritelmä otsikosta kuuluu näin:
”Kirjoituksen (jutun, ilmoituksen) nimen tai aiheen ilmaiseva lause, sana tai sanaryhmä, sen eräänlainen tunniste tai tiivistys jutun sisällöstä” (Kuutti 2012, 141).
Antero Okkonen määritteli otsikon vuonna 1974 ilmestyneessä oppikirjassaan puolestaan osittain kiinnostavuuden kautta: ”Jutun aihe ynnä tärkein tai kiinnostavin seikka – tai molemmat – ilmaistuna muutamalla typografiseen asuun saatetulla sanalla” (Okkonen 1974, 240). Myös Lauri Kotilaisen mukaan otsikko kertoo jutun keskeisimmän asiasisällön mutta on samalla naseva ja houkuttelee lukemaan (Kotilainen 2003, 81).
Vaikka moni otsikon määritelmä keskittyy otsikon aiheen tai pääpointin ilmoittamiseen, on toisaalta olemassa empiiristä tutkimusnäyttöä siitä, että lukijat eivät välttämättä ole kiinnostuneita otsikoista, jotka ovat hyvin informatiivisia. Esimerkiksi vuonna 2009 tehdyssä tutkimuksessa (Ifantidou 2009) havaittiin, että lukijat toivovat otsikon liittyvän heille tuttuihin aiheisiin ja yhdistävän jutun aiemmin tiedossa olleisiin asioihin sekä heidän kiinnostuksenkohteisiinsa. Toisin sanoen lukijat vaikuttavat kiinnostuvan eniten otsikoista, jotka eivät kerro kaikkea tietoa heti, ovat luovia sekä toimivat itsenäisinä teksteinä. Otsikko on siis tästä näkökulmasta katsottuna enemmänkin keino, jolla saada lukijan huomio, kuin varsinainen tietoa välittävä osa. (Ifantidou 2009, 717.)
5 Juttujen otsikoinnista on tehty suhteellisen paljon tutkimusta niin suomalaisessa kuin kansainvälisessä kontekstissakin. Klikkijournalismia on tutkittu esimerkiksi viraaliuden (Bazaco, Redondo ja Sánchez-García 2019) ja yleisön suhtautumisen (Vultee ym. 2020) näkökulmasta.
Verkko-otsikointiin liittyen on kotimaassa viime vuosina tehty useita pro gradu -tutkielmia, joissa tutkitaan esimerkiksi yleisön arviointia klikkiotsikoinnista (Kykkänen 2018) sekä suosituimpia suomalaisia verkko-otsikoita (Kiviniemi 2018).
Painetun lehden otsikotkin ovat olleet tutkimuksen kohteena (esim. Dor 2003), ja niitä käsitellään paljon myös journalistiikan oppikirjoissa (esim. Saxena 2006, Kotilainen 2003). Varsinkin vanhempi otsikoihin liittyvä tutkimus keskittyy lähes täysin paperilehden otsikoihin, mikä on mielestäni luonnollista, kun ottaa huomioon, että journalismi on siirtynyt enenevissä määrin verkkoon vasta tämän vuosituhannen puolella. Toisaalta tämä saattaa rajoittaa otsikoiden tutkimista nykypäivänä, sillä vanhemmassa ja edelleen laajalti hyödynnetyssä tutkimuskirjallisuudessa ei oteta juurikaan huomioon verkkolehden erityispiirteitä ja eroavaisuuksia painettuun lehteen nähden.
Nähdäkseni luvun alussa esitellyt otsikon määritelmät tukevat toisiaan ja sopivat median murroksesta huolimatta suhteellisen hyvin sekä painetun otsikon että verkko-otsikon kuvaamiseen.
Journalismin painottuessa enenevissä määrin verkkoon ovat painettu lehti ja verkkolehti kuitenkin eriytyneet toisistaan huomattavasti, ja esimerkiksi Helsingin Sanomissa painettua lehteä kokoavat ja editoivat kokemukseni perusteella pääsääntöisesti eri toimittajat kuin lehteen päätyvien juttujen kirjoittajat.
Tiedotusopin dosentti ja pitkän linjan toimittaja Heikki Hellman kirjoitti syyskuussa Journalisti- lehdessä, että analytiikkaan luottava lehdistö on unohtanut paperilehden lukijat ja päätelmät siitä, mikä yleisöä kiinnostaa, tehdään pääasiassa digitaalisen lehden perusteella. Hellmanin mukaan painettu ja digitaalinen lehti tarjoavat kuitenkin maailmasta kaksi aivan erilaista kokonaiskuvaa.
(Hellman 2020.)
Digitaalisessa uutisvirrassa nimittäin luetaan yleensä vain yksittäisiä juttuja, joita houkutellaan lukemaan nimenomaan näkyvissä olevalla otsikolla, kun taas painettu lehti on kokonaisuus, joka tarjoaa vakiintuneen osastopohjaisen rakenteen, jossa myös toimituksen uutisarvostukset näkyvät selkeästi (Hellman 2020). Näin ollen myös näissä kahdessa eri tuotteessa julkaistujen juttujen
6 otsikoilla on eri tehtävät: verkko-otsikko houkuttelee klikkaamaan jutun auki, kun taas painettu otsikko on osa vakiintunutta ingressin, kuvan ja kuvatekstin muodostamaa kokonaisuutta.
Kotimaisten kielten keskuksen asiantuntijatkin ovat toisinaan ruotineet verkossa käytettäviä uutisotsikoita kovalla kädellä mutta todenneet myös seuraavaa: ”Otsikon perusteella lukija tekee tietysti oman valintansa ja joko lukee jutun tai jatkaa skrollaamista” (Uusikoski, 2019).
Myös painetussa lehdessä otsikoiden yksi tarkoitus on saada informaatiotulvasta kärsivät lukijat saamaan mahdollisimman paljon relevanttia tietoa mahdollisimman vähällä kognitiivisella vaivannäöllä (Dor 2003, 719), mikä sopii hyvin kuvaamaan verkkolehden otsikoidenkin tarkoitusta.
Toisaalta painetussa lehdessä otsikon funktio ei välttämättä ole saada lukijaa lukemaan koko juttua vaan varmistaa, että tämä on saanut jo otsikon luettuaan välttämättömän informaation jutun ydinsisällöstä (Dor 2003, 718), mikä taas eroaa verkko-otsikon funktiosta. Voidaan siis todeta, että verkkolehden ja painetun lehden otsikoilla ja niiden tarkoituksilla on monia yhtäläisyyksiä mutta myös perustavanlaatuisia eroja.
Vaikka otsikoita on yleisesti ottaen tutkittu suhteellisen paljon, ei uudempi tutkimus ole keskittynyt juuri lainkaan verkko- ja paperilehden otsikoiden vertailuun vaan nimenomaan verkko-otsikointiin ja sen eri ilmiöihin, kuten klikkiotsikoihin. Suomalaisessa kontekstissa on kuitenkin hiljattain tehty pro gradu -tutkielma, jossa painetun lehden ja verkkolehden uutisotsikoita vertailtiin kielitieteen näkökulmasta kielellisen analyysin avulla (Wasenius 2020).
Suomen kieltä opiskelleen Anna-Maria Waseniuksen tutkielmassa hän päätyy verkko- ja paperilehden otsikoita vertailtuaan siihen johtopäätökseen, että niiden välillä on merkittäviä eroja.
Painettu otsikko on esimerkiksi lyhyempi ja tiiviimpi kuin verkko-otsikko ja se sisältää täsmällisesti olennaisen painottaen yhteiskunnallista näkökulmaa, mutta se on myös verkko-otsikkoa etäisempi.
Verkko-otsikko taas on pitkä mutta sen ilmaisu on runsaampaa, se on painettua lehteä tasavertaisempi ja siinä näkyvät verkon huomiotalouden arvot, kuten negatiivisuus ja tunnepitoisuus. (Wasenius 2020, 58–65.)
Waseniuksen tutkielma keskittyi pääasiassa otsikoiden kielellisiin erityispiirteisiin, kun taas oma lähtökohtani on journalistinen. Koska tutkielmani aiheesta ja näkökulmasta ei ole toistaiseksi tehty ainakaan Suomessa kattavaa tutkimusta, on siihen tarttuminen perusteltua.
7
1.3 Hyvän otsikon määritelmiä
Hyvä journalistinen otsikko voidaan määritellä hieman eri tavoilla riippuen määrittelijästä ja otsikon tarkoituksesta. Vaikka tyhjentävää tai yksiselitteistä määritelmää ”hyvälle otsikolle” ei nähdäkseni ole olemassa, on esimerkiksi monissa suomen- ja englanninkielisissä journalistiikan perusteoksissa ja oppikirjoissa pyritty kuvaamaan sen ominaispiirteitä.
Pitkäaikainen toimitusalan vaikuttaja, opetusneuvos Antero Okkonen määrittelee hyvän otsikon siten, että se ensinnäkin kertoo lukijalle tiiviisti, mikä jutun keskeinen sisältö on ja herättää lukijan mielenkiinnon. Toisekseen se painetussa lehdessä arvottaa juttuja toimituksen käsityksen mukaisesti ja kolmanneksi lisää lehden luettavuutta. Otsikkoa voi Okkosen mukaan arvioida esimerkiksi sitä kautta, miten otsikko välittää jutun sisältämän tiedon, kuinka hyvin otsikko myy ja kuinka rehellinen otsikko on. (Okkonen 1974, 240–241.)
Pitkän linjan toimittajan ja usean lehden päätoimittajana toimineen Lauri Kotilaisen mukaan ajatussisältö on niin ikään otsikon tärkein ominaisuus: se kertoo jutusta olennaisen ja houkuttelee lukemaan. Otsikon tulee siis olla niin hyvä, että lukija tietää sen avulla pääosan jutun sisällöstä lukematta muita jutun osia. Lisäksi otsikon tulisi hänen mukaansa olla naseva ja mielellään myös rytmikäs ja soinnukas. (Kotilainen 2003, 81.)
Myös journalistiikan opettaja Maarit Jaakkola painottaa oppikirjassaan otsikon sisällön ja kiinnostavuuden merkitystä. Hänen mukaansa hyvä journalistinen otsikko asettuu ”informatiivisen ja ilmaisullisen välimaastoon”, kertoo jutun sisällöstä olennaisen ja herättää sellaisenkin lukijan huomion, joka ei muuten tekstejä aiheesta lukisi. Otsikko täytyy lisäksi suunnitella aina yhteydessä jutun kuvitukseen, jotta kuva ja otsikko eivät ole ristiriidassa keskenään. (Jaakkola 2013, 130–131.) Otsikoinnista kirjoittanut intialainen toimittaja Sunil Saxena määrittelee hyvän otsikon siten, että se alle tusinassa sanassa tiivistää saman asian, jonka toimittaja on ilmaissut jutussa jopa satojen sanojen avulla. Nämä sanat toimivat hänen mukaansa siten ikään kuin lukijan oppaana ja herättävät uteliaisuuden saaden nämä kiinnostumaan tarinasta. Lisäksi hyvä otsikko osoittaa jutun uutisarvon ja merkityksen, tasapainottaa painetun lehden sivuja ja on osana rakentamassa julkaisun identiteettiä. (Saxena 2006, 17.)
8 Israelilainen kielitieteilijä ja mediatutkija Daniel Dor puolestaan käyttää journalistisesta otsikosta määritelmää relevanssioptimoija, joka sananmukaisesti tarkoittaa, että hyvä otsikko optimoi jutun relevanssin sen lukijalle (Dor 2003, 705). Hänen mukaansa jutun relevanssi voidaan optimoida otsikon avulla yleisesti ottaen kahdella tavalla: joko otsikosta tehdään niin selkeä ja helppolukuinen, että sen prosessoiminen vaatii hyvin vähän vaivaa tai sitten otsikko sisältää paljon kontekstia tarjoavia tekijöitä, jotka osoittavat esimerkiksi jutun uutisarvon (emt., 716).
Dor ei täysin yhdy ajatukseen siitä, että otsikon tulisi tiivistää jutun pääpointti, vaikkakin tämä on yksi mahdollinen tapa optimoida jutun relevanssia lukijalle. Esimerkiksi yksittäinen otsikkoon nostettu sitaatti saattaa kertoa jutun sisällöstä enemmän, herättää mielenkiintoa enemmän tai tehdä jutusta esimerkiksi ihmisläheisemmän kuin pelkkä tiivistys sen ydinsisällöstä. Valinnat eri otsikointityylien välillä ovat Dorin mukaan kuitenkin osa jokaisen sanomalehden tyylikirjaa ja vaihtelevat jopa yksittäisten editoijien ja uutispäälliköiden välillä. (Dor 2003, 706.)
Dor on kuitenkin tutkimukseensa perustuen eritellyt kymmenen yleistä määritelmää hyvälle journalistiselle otsikolle, jotka optimoivat osaltaan relevanssia (Dor 2003, 708–715). Määritelmät ovat seuraavat:
1. Otsikon tulisi olla mahdollisimman lyhyt.
2. Otsikon tulisi olla selkeä, helposti ymmärrettävä ja yksiselitteinen.
3. Otsikon tulisi olla kiinnostava.
4. Otsikon tulisi sisältää uutta tietoa.
5. Otsikon ei tulisi edellyttää lukijalle tuntematonta tietoa.
6. Otsikon tulisi sisältää nimiä ja käsitteitä, joilla on lukijalle suuri merkitys.
7. Otsikon ei tulisi sisältää nimiä ja käsitteitä, joilla on lukijalle vähäinen merkitys.
8. Otsikon tulisi yhdistää juttu aiemmin tiedossa olleisiin faktoihin tai tapahtumiin.
9. Otsikon tulisi yhdistää juttu aiempiin pääodotuksiin ja -oletuksiin.
10. Otsikon tulisi kehystää juttu asianmukaisella tavalla.
Nämä kaikki tekijät eivät tietenkään toteudu jokaisen otsikon kohdalla, mutta mitä useampaa määritelmää otsikko toteuttaa, sitä paremmin se Dorin mukaan optimoi jutun relevanssia lukijalle (Dor 2003, 708). Kohdassa 10. mainitulla kehystämisellä tarkoitetaan tässä yhteydessä sitä, että
9 jutun käsittelemälle aiheelle on otsikon avulla tietoisesti tai tiedostamatta valittu tietty viitekehys tai asiayhteys, jotta se saadaan näyttämään halutunlaiselta (Karvonen 2000, 78).
Yleisesti ottaen hyvä otsikko voidaan siis määritellä siten, että se saa lukijan kiinnostumaan jutusta.
Keinoja tähän kiinnostuksen herättämiseen on useita, ja niihin lukeutuvat esimerkiksi jutun ydinsisällön tiivistäminen, otsikon kielellinen kiinnostavuus, jutun uutisarvon osoittaminen, mielenkiintoisen yksityiskohdan esiin nostaminen tai jutun merkityksellisyyden perustelu lukijalle.
Näitä eri keinoja käytetään otsikoissa puolestaan vaihtelevasti jutusta, juttutyypistä ja toimituksesta riippuen.
10
2 ONGELMANASETTELU
Kuten edellä on osoitettu, on otsikon merkitys journalistiselle jutulle erittäin tärkeä. Otsikko voi ratkaista sen, lukeeko lukija juttua lainkaan ja toisaalta se osallistuu jopa koko julkaisun identiteetin rakentamiseen. Vaikka klikkijournalismin tai polveilevien otsikkorakenteiden trendi saattaa olla laskeva ja niitä on saatettu toimituksissa alkaa tietoisesti välttää, sellaisia näkee suomalaisessa mediassa edelleen lähes päivittäin.
Samoista jutuista painettuun lehteen tehdyt otsikot ovat arkikokemuksen perusteella usein kuitenkin huomattavasti suoraviivaisempia, vaikka toisaalta niihin ei merkkimäärän rajoitusten vuoksi pysty sisällyttämään yhtä paljon tietoa. Tutkielmassani haluankin siis selvittää, miten kahdessa valtakunnallisessa mediassa julkaistuista jutuista tehdyt verkko- ja paperilehden otsikot vastaavat valitsemaani hyvän otsikon määritelmää. Lisäksi pyrin tutkimaan, mitä eroa ja toisaalta mitä yhteistä näillä otsikkomuodoilla on.
Tutkielmani tutkimuskysymykset ovat seuraavat:
1. Miten Helsingin Sanomissa ja Ilta-Sanomissa syksyllä 2020 julkaistujen uutisjuttujen verkko- ja paperilehden otsikot toteuttavat hyvän journalistisen otsikon määritelmiä?
2. Mitä eroa samasta jutusta eri viestintäkanavissa julkaistuilla otsikoilla on keskenään?
Alustavia hypoteeseja analyysilleni on ainakin kaksi: joko samojen juttujen painetut otsikot ovat lyhykäisyydessäänkin informatiivisempia ja selkeämpiä kuin polveilevat verkko-otsikot ja toimisivat lähes sellaisenaan myös verkon puolella, tai sitten painetut otsikot ovat liian kryptisiä eivätkä aukea ilman sivulta nähtävää otsikon, ingressin ja kuvan muodostamaa kokonaisuutta.
Joka tapauksessa ennakko-oletukseni on, että verkkolehden ja painetun lehden otsikot eroavat toisistaan merkittävästi ja toteuttavat eri osa-alueita Daniel Dorin kymmenestä hyvän otsikon määritelmästä. Tulen tarkastelemaan myös sitä, esiintyykö niin sanottuja klikkiotsikoita runsaasti vai ovatko ne aineistoni perusteella jo harvakseltaan esiintyvä ilmiö.
11
3 AINEISTO JA MENETELMÄT
3.1 Aineisto
Aineistoni koostuu kahdessa valtakunnallisessa lehdessä, Helsingin Sanomissa ja Ilta-Sanomissa, syksyllä 2020 julkaistuista uutisjutuista. Molempia lehtiä kustantaa Sanoma-konserniin kuuluva Sanoma Media Finland Oy.
Helsingin Sanomat (HS) on levikiltään Suomen suurin tilattava sanomalehti, ja se on perustettu vuonna 1889. Vuonna 2019 painetun lehden numeron luki keskimäärin 674 000 ihmistä ja viikossa digilehteä luki keskimäärin 1 255 000 ihmistä. (Media Audit Finland 2019.)
Vuonna 1932 perustettu Ilta-Sanomat (IS) puolestaan on iltapäivälehti ja Suomen suurin digitaalinen media. Vuonna 2019 sen painetun lehden numeron luki keskimäärin 356 000 ihmistä ja viikossa digilehteä luki 2 183 000 ihmistä. (Media Audit Finland 2019.)
Kummastakin lehdestä olen valinnut viisi uutisjuttua, joista analysoin sekä verkko- että paperilehden otsikoita. Näin ollen aineistoni koostuu yhteensä 20 otsikosta ja se pysyy kandidaatin tutkielman puitteisiin sopivana mutta siitä voi tehdä jo suuntaa antavia johtopäätöksiä siitä, miten verkko- ja painetun lehden otsikot eroavat toisistaan hyvän otsikon määritelmän perusteella.
Jutut on valittu tiistaina 29.9.2020 julkaistujen painettujen lehtien perusteella siten, että molemmista julkaisuista on valittu viisi ensimmäistä uutisosaston juttua pois lukien samaan aiheeseen liittyvät ns. kainalojutut, yhden palstan lyhyet jutut sekä esimerkiksi kommentit, kolumnit tai analyysit. Näiden painetun lehden juttujen perusteella olen hakenut aineistooni myös niiden verkkojutut aiemmalta tai samalta päivältä riippuen siitä, onko jutut julkaistu ensin verkossa vai painetussa lehdessä.
Perustelen aineiston valitsemista yksittäiseltä päivältä sillä, ettei analyysini tarkoituksena ole vertailla muutosta esimerkiksi jonkun aikavälin kuluessa vaan luoda katsaus senhetkiseen, tuoreeseen tilanteeseen. Tiistai 29.9. oli satunnaisesti valittu suhteellisen tavallinen päivä, eikä esimerkiksi koronavirusuutisointi dominoinut tuolloin liikaa uutiskenttää vaan pääuutisiin lukeutui esimerkiksi Estonia-laivan kyljestä löytynyt reikä ja Yhdysvaltojen lähestyvät presidentinvaalit.
12 Viiden ensimmäisen uutisjutun valintaa per painettu lehti voi puolestaan perustella sillä, että näin aiheet pysyvät tarpeeksi monipuolisina ja otanta kuitenkin suhteellisen satunnaisena verrattuna esimerkiksi siihen, että valikoisin verkkolehden puolelta juttuja aineistooni. Yksi vaihtoehto olisi ollut valita esimerkiksi eri osastojen pääjuttuja analyysini kohteeksi, mutta nämä sopivat usein uutisten sijaan enemmänkin feature-kategoriaan, ja siksi aineistoni koostuu vain yleisen uutisosaston jutuista.
Aineisto on kerätty yhdeltä päivältä syksyllä 2020, jolloin siihen saattaa vaikuttaa edelleen käynnissä ollut ja kiihtyvä koronavirustilanne Suomessa sekä useiden mediatalojen edelleen suurilta osin jatkuneet etätyöt. Ainakin Helsingin Sanomien paperilehteä on vielä syksyllä 2020 tehty osittain etätöissä, ja tämä on saattanut vaikuttaa osaltaan esimerkiksi siihen, että painettujen otsikoiden viilaamiseen on ollut käytettävissä vähemmän aikaa tai niitä on työstetty vähemmän.
3.2 Menetelmät
Tutkielmani metodina käytän teorialähtöistä sisällönanalyysiä. Sisällönanalyysi on laadullista tutkimusta, jonka lähtökohtana on hajottaa analysoitava aineisto osiin, käsitteellistää se ja lopuksi koota uudelleen tiiviillä ja selkeällä tavalla. Menetelmän avulla luodaan siis selkeyttä valittuun aineistoon kuitenkaan kadottamatta sen sisältöä ja informaatiota. Aineisto kuvaa tässä yhteydessä tutkimuksen kohteena olevaa ilmiötä, ja analyysin avulla ilmiöstä voidaan tehdä luotettavia johtopäätöksiä. (Tuomi ja Sarajärvi 2018, 122.)
Teorialähtöinen (myös deduktiivinen) sisällönanalyysi puolestaan perustuu aiemmin luotuun käsitejärjestelmään, kuten teoriaan tai malliin. Sen avulla voidaan siis testata jo olemassa olevaa teoriaa tai käsitejärjestelmää uudessa kontekstissa. Teorialähtöisessä sisällönanalyysissä aineiston analyysiä ohjaa valmis, aikaisemman tiedon pohjalta luotu analyysirunko ja tällöin edetään niin sanotusti yleisestä yksityiseen päättelyyn. (Tuomi ja Sarajärvi 2018.)
Aion analysoida valitsemaani aineistoa Daniel Dorin määrittelemien hyvän otsikon kymmenen piirteen perusteella eli analyysini pohjautuu siis jo olemassa olevaan malliin. Dor seurasi vuosien 1996 ja 1998 välillä israelilaisen kansallisen Maariv-sanomalehden uutistoimituksen työtä. Hän havainnoi ja tutki, miten lehden toimitussihteerit ja uutispäälliköt päätyivät juuri niihin uutisotsikoihin, jotka lopulta julkaistiin painetussa lehdessä. Maariv-lehdessä otsikkoja työstettiin ja
13 niistä annettiin palautetta suurelta osin sähköpostiviestien välityksellä, ja yhteensä 134 jutun otsikkoon liittyvää sähköpostiketjua analysoituaan Dor eritteli kymmenen asiaa, jotka tekevät journalistisesta otsikosta relevantin lukijalle. (Dor 2003, 706–708.)
Toisin sanoen Dor määritteli kymmenen tekijää, jotka tekevät otsikosta hyvän. Hän huomauttaa, etteivät nämä kymmenen määritelmää ole varsinaisesti teoreettinen viitekehys vaan ennemminkin kuvaus siitä, mitä editoivat toimittajat pitävät yleisesti ottaen hyvinä otsikon ominaisuuksina (Dor 2003, 708). Nähdäkseni Dorin tutkimuksessaan määrittelemät tekijät ovat kuitenkin linjassa edellä esittämieni hyvän otsikon määritelmien kanssa ja näin ollen sopivat tässä yhteydessä tutkielmani teoreettiseksi lähtökohdaksi.
Olen päätynyt valitsemaan Dorin määritelmän analyysirungokseni, sillä se on nähdäkseni ensimmäisessä kappaleessa esittelemistäni hyvän otsikon määritelmistä selkeimmin jäsennelty ja sen pohjalta on yksinkertaisinta lähteä analysoimaan otsikoita. Lisäksi määritelmä sisältää suhteellisen hyvin myös muiden hyvän otsikon määritelmien keskeisen sisällön: otsikon tulisi kertoa jutusta olennainen ja houkutella lukemaan. Dorin tutkimus pohjautuu kuitenkin käsittääkseni täysin painetun lehden otsikoihin, eikä siinä käsitellä lainkaan verkko- ja paperilehden otsikoiden eroavaisuuksia ja erilaisia tehtäviä, jotka pyrin ottamaan huomioon omassa analyysissani.
Analyysiosiossa vertailen Dorin määritelmään perustuen esimerkiksi verkko- ja paperilehdessä julkaistujen juttujen otsikoiden pituutta, sanavalintoja, sisältöä, kiinnostavuutta ja niiden tarjoamaa kontekstia. Toisin sanoen siis otan aineistostani jutun kerrallaan ja vertailen sen verkossa ja painetussa lehdessä käytettyjä otsikoita Dorin määritelmän avulla ja näin etenen yleisestä yksityiseen päättelyyn teorialähtöisen sisällönanalyysin metodin mukaisesti.
Verkkolehden kohdalla kiinnitän huomiota pääasiassa itse otsikkoon, sillä se on yleensä ainoa asia, jonka perusteella lukija tekee päätöksen klikata juttu auki tai olla klikkaamatta. Painetun lehden kohdalla taas otan huomioon myös kuvan, kuvatekstin sekä ingressin ja mahdollisesti myös lehden etusivun lööpin, sillä nämä ovat osaltaan rakentamassa varsinaiselle otsikolle kontekstia.
Dorin määritelmien lisäksi vertailen otsikoiden sanamääriä ja sitä, toimisiko juttu ilman kuvaa.
Lisäksi pohdin jokaisen jutun kohdalla, toimisiko siitä painetussa lehdessä käytetty otsikko myös verkon puolella.
14 Seuraavissa luvuissa esittelen ensin analyysista saamani päätulokset ja vastaan lopuksi tutkimuskysymykseeni. En käy aineistoa yksitellen läpi, vaan pyrin nostamaan esiin otsikoiden tyypillisiä piirteitä, yhtäläisyyksiä ja eroja Dorin määritelmien kautta. Näin ollen pyrin teorialähtöisen sisällönanalyysin keinoin testaamaan, miten Dorin määritelmät toteutuvat uudessa kontekstissa eli aineistossani ja lopuksi luon sanallisen ja selkeän kuvauksen tutkittavasta ilmiöstä ja teen siitä johtopäätöksiä.
15
4 ANALYYSI JA TUTKIMUSTULOKSET
4.1 Päätulokset
Aineistoa analysoituani havaitsin painetun lehden ja verkkolehden otsikoiden välillä eniten eroavaisuuksia otsikoiden pituuteen, niiden sisältämään tietoon sekä niiden tarjoamaan kontekstiin liittyen. Yhtäläisyyksiä taas löytyi erityisesti otsikoiden kieleen ja jutun kehystämiseen liittyen.
Seuraavaksi esittelen tarkemmin otsikoiden piirteitä ja perustelen esimerkkien avulla, miten aineistoni otsikot toteuttavat Dorin hyvän otsikon määritelmiä ja miten ne eroavat toisistaan.
4.1.1 Otsikoiden pituus
Selkein aineistosta esiin nouseva ero painetun otsikon ja verkko-otsikon välillä oli niiden pituus.
Aineistoni painetun lehden otsikoiden sanamäärä oli keskimäärin 4,7, kun taas verkko-otsikot olivat keskimäärin 13,2 sanan pituisia. Yksikään aineistoni painetun lehden otsikko ei ollut saman tai eri jutun verkko-otsikkoa pidempi.
Tämä tulos käy hyvin järkeen, sillä painetun lehden rakenteen takia on otsikoilla usein rajallinen merkkimäärä, joka ajaa suosimaan mahdollisimman lyhyitä otsikoita, joista on karsittu pois kaikki tarpeeton. Verkossa taas otsikolle on enemmän tilaa, ja siellä pidempään otsikkoon ohjaavat esimerkiksi mobiilikäyttö, hakukoneiden toimintalogiikka sekä toimitusten tekemä otsikkotestaus (Tenhunen 2020.) Lisäksi Dorin (2003, 708) mukaan otsikkoa lyhentäessä jotain kontekstin kannalta relevanttia informaatiota saattaa kadota, vaikka toisaalta lyhyempi otsikko saattaa myös helpottaa sen lukemista.
Aineistoni lyhyin otsikko on julkaistu Ilta-Sanomissa (IS), ja sen pituus on vain kolme sanaa: ”Mistä reikä syntyi?” (Kauppinen ja Vaalisto 2020). Tämä otsikko jää kuitenkin ilman kuvan, kuvatekstin ja ingressin muodostamaa kokonaisuutta liian kryptiseksi eikä lukijalle ilman niitä aukea, että kyse on uponneen Estonia-laivan kyljestä löydetystä reiästä. Tässä tapauksessa myös IS:n etusivun lööppi tukee käytettyä otsikkoa, sillä jo siinä kerrotaan olennaiset tiedot tapauksesta ja että kyseessä on nimenomaan tuore löydös Estonia-laivalta. Samasta jutusta verkossa käytetty on neljä kertaa pidempi mutta taustoittaa, mistä reiästä on kyse ja kertoo myös uuden löydöksen lähteen:
16
”Kuinka Estonian kylkeen tuli reikä? Tuore dokumentti nosti esiin vanhat salaliittoteoriat turmasta” (Kauppinen ja Vaalisto 2020).
Aineistoni pisin otsikko oli 17 sanan mittainen Helsingin Sanomien (HS) verkko-otsikko jutussa, joka pyrkii vastaamaan kysymykseen siitä, miten demokraattien ehdokas Joe Biden muuttaisi Yhdysvaltoja, mikäli hän voittaisi presidentinvaalit. Kyseisessä esimerkissä sanamäärä on venynyt huomattavasti paperilehden otsikkoa pidemmäksi, sillä verkko-otsikko esittelee kolme esimerkkiä Bidenin suunnitelmista. Painetun lehden otsikko taas tyytyy kysymään: ”Miten Joe Biden muuttaisi Amerikkaa?” (Mykkänen 2020) ja tarjoaa konkreettiset esimerkit vasta leipätekstin ja kuvien kautta.
Aineistosta löytyi myös useita varsin lyhyitä otsikoita, jotka olisivat toimineet sellaisenaan tai hyvin vähän muokattuina verkonkin puolella. Esimerkiksi IS:n joulusuklaista kertovan jutun otsikko oli verkossa saatu tiivistettyä neljällä sanalla muotoon ”Joulusuklaa ilmestyi jo kauppoihin” (Ranta 2020), mikä kertoo uutisen olennaisen ydinasian, kun taas verkossa saman jutun otsikkoon on käytetty 15 sanaa:
”Suomea hellii poikkeuksellinen lämpöaalto, mutta joulusuklaat ilmestyivät jo kauppojen hyllyille – ’Kyllä tämä on jokasyksyinen ilmiö’” (Ranta 2020).
Tässä tapauksessa otsikkoon on nostettu pelkän varsinaisen uutisasian lisäksi myös hieman irrelevantti taustatieto parhaillaan käynnissä olleesta lämpöaallosta. Otsikkoon on myös sisällytetty Keskon osto- ja myyntijohtajan sitaatti, joka tarjoaa lisätietoa siitä, että kyseessä on toistuva ilmiö.
Tämä sitaatti taas ei mitenkään olisi mahtunut painetun lehden otsikkoon, mutta se ei ole jutun aiheen kannalta myöskään välttämätön ja käy ilmi leipätekstistä. Vaikka painetun lehden tiiviisiin otsikoihin ei siis välttämättä mahdu kuin jutun yksi pääpointti, se usein riittää, sillä muut tiedot löytyvät varsinaisesta tekstistä.
Yleisesti ottaen voidaan todeta, että verkko-otsikot ovat pituudessaan informatiivisempia sekä hyvässä että pahassa, sillä niihin voidaan mahduttaa sekä relevantteja yksityiskohtia ja taustatietoja että hieman turhalta tuntuvaa tai jopa epärelevanttia tietoa, jolla lukijaa houkutellaan klikkaamaan.
Painettuihin otsikoihin käytettävä rajallinen tila taas ohjaa usein suosimaan esimerkiksi lyhyitä avoimia kysymyksiä, mutta useassa aineiston jutussa pääpointti oli saatu myös taidokkaasti tiivistettyä hyvin lyhyesti ja ytimekkäästi polveilevan verkko-otsikon sijaan.
17 4.1.2 Otsikoiden kieli
Otsikoiden tulisi olla Dorin määritelmän mukaan selkeitä, ymmärrettäviä ja yksiselitteisiä. Aineistoni perusteella painetun lehden ja verkko-otsikoiden kieliasussa ei ole tästä näkökulmasta katsottuna merkittävää eroa. Kuitenkin painetun lehden otsikoissa käytetty kieli oli analyysini mukaan hieman selkeämpää, ja osaltaan tämä saattaa johtua siitä, että otsikoille oli käytettävissä vähemmän tilaa.
Dor toteaa lisäksi määritelmässään otsikoiden kieleen liittyen, ettei niissä saisi olla väärinymmärryksen mahdollisuutta ja esimerkiksi verbien aikamuodot on ilmaistava tarkasti (Dor 2003, 709), mikä mielestäni toteutui sekä painetun lehden että verkkolehden otsikoiden kohdalla suhteellisen hyvin. Vaikka suurin osa otsikoista olikin selkeitä ja oikeakielisiä, oli aineistossani kuitenkin havaittavissa esimerkkejä, joissa jutun otsikko oli kieliasultaan parempi toisessa välineessä.
Esimerkiksi edellisessä alaluvussa esittelemäni Ilta-Sanomien joulusuklaa-jutun otsikko on hyvä osoitus siitä, miten painetun lehden otsikot voivat olla tiiviydessään huomattavasti selkeämpiä ja yksiselitteisempiä kuin polveilevat verkko-otsikot. Paperilehden otsikon sisällön ymmärtää kuka tahansa, mutta verkon puolella ei ole täysin selvää, miten lämpöaalto liittyy asiaan tai kenen sitaatti otsikkoon oli nostettu.
Toisaalta aineistostani löytyi esimerkkejä myös sellaisista otsikoista, joissa verkkolehden otsikko oli kielellisesti parempi ja yksiselitteisempi kuin painetun lehden otsikko. Esimerkiksi HS:n juttu pääkaupunkiseudun ravintoloihin iskevistä koronavirusrajoituksista on painetussa lehdessä otsikoitu seuraavasti: ”Helsinki pohtii, kuinka ravintoloita voisi auttaa” (Pajuriutta ja Näveri 2020).
Tästä otsikosta ei suoraan käy ilmi, miksi ravintoloita tulisi auttaa, ja siksi se voidaan tulkita monella eri tavalla: onko kyseessä esimerkiksi jokin tuore alkoholilainsäädäntö tai koronaviruksen takia ravintoloihin juuri Helsingissä iskevät erityisrajoitukset?
Vaikka voidaan toki olettaa, että lehden ilmestymishetkellä lukija on ollut tietoinen vallitsevasta koronavirustilanteesta, ei otsikko itsessään ole kovin yksiselitteinen. Myös kaupungin nimi tekijänä on melko epämääräinen ilmaisutapa, kun verkko-otsikosta selviää, että juttuun on haastateltu nimenomaan Helsingin pormestari Jan Vapaavuorta. Verkko-otsikko on selkeämpi siinäkin mielessä, että se kertoo taustaksi, että ravintoloille on luvassa jälleen uusia koronarajoituksia.
18 Aineistostani löytyi myös juttu, jossa verkko- tai paperilehden otsikko eivät kumpikaan olleet kovin selkeitä, ymmärrettäviä tai yksiselitteisiä. Kyseessä on IS:n juttu koulukiusaamisesta, joka on painetussa lehdessä otsikoitu seuraavasti: ”Uudet ihanteet toivat kouluun viidakon lait” (Särkkä 2020). Tämä otsikko ei juuri avaudu lukijalle, sillä on epäselvää, mitkä ovat ”uudet ihanteet” tai mitä kirjoittaja tässä yhteydessä tarkoittaa ”viidakon laeilla”.
Verkon puolella sama juttu oli otsikoitu niin sanotun klikkiotsikon avulla, jotka eivät koskaan ole kovin ymmärrettäviä tai yksiselitteisiä, sillä niiden tarkoitus on saada lukija klikkaamaan juttu auki ja vasta sitten selittää, mistä jutussa oikeastaan on kyse. Palaan tähän esimerkkiin myöhemmin otsikoiden uutisarvoa käsittelevässä alaluvussa.
Yhteenvetona voidaan todeta, että otsikoissa käytetty kieli on suunnilleen yhtä selkeää, ymmärrettävää ja yksiselitteistä sekä painetussa lehdessä että verkkolehdessä, mutta kummassakaan viestintäkanavassa otsikot eivät ole tämän määritelmän suhteen täydellisiä. Verkko- otsikot sortuvat pituudessaan polveileviin ja epäselviin rakenteisiin, kun taas painetun lehden otsikot jäävät lyhykäisyydessään toisinaan liian kryptisiksi tai monitulkintaisiksi.
4.1.3 Otsikoiden uutisarvo
Uutisarvolla tarkoitetaan Kielitoimiston sanakirjan määritelmän mukaan tapauksen yleistä kiinnostavuutta, joka tekee siitä uutisen (Kotus 2020). Juttujen otsikoista puhuttaessa uutisarvolla tarkoitetaan tässä yhteydessä otsikon kiinnostavuutta sekä sitä, että se sisältää uutta tietoa. Nämä kaksi tekijää ovat suurilta osin subjektiivisia: on yksilöllistä, pitääkö joku otsikkoa kiinnostavana tai tietääkö hän siinä kerrottuja asioita entuudestaan.
Dorin mukaan otsikon kiinnostavuudella tarkoitetaan kuitenkin useimmiten sitä, mitä otsikon tekijä ajattelee lehden lukijan pitävän mielenkiintoisena (Dor 2003, 710). Myös uuden tiedon kohdalla on kyse siitä, että otsikon tekijä arvioi, tietääkö lukija entuudestaan otsikossa mainittua asiaa (emt., 711). Tällöin otsikkoon ei siis pitäisi nostaa esimerkiksi asiaa, joka on jo kerrottu edellisenä iltana.
Aineistoni otsikot toteuttivat erityisen hyvin näitä kahta määritelmää, eikä verkko- tai paperilehden otsikoiden välillä ollut havaittavissa merkittävää eroa. Painetun lehden otsikoiden kohdalla
19 tilanpuute kuitenkin aiheutti toisinaan sen, ettei otsikkoon välttämättä saatu mahtumaan uutta tai kiinnostavaa asiaa, vaan turvauduttiin esimerkiksi avoimeen kysymykseen.
Tällaisia otsikkoesimerkkejä ovat jo edellä esittelemäni Yhdysvaltain presidentinvaaleihin liittyvä
”Miten Joe Biden muuttaisi Amerikkaa?” (Mykkänen 2020) ja Estonia-laivaan liittyvä ”Mistä reikä syntyi?” (Kauppinen ja Vaalisto 2020). Verkon puolella samojen juttujen otsikoihin oli saatu mahdutettua esimerkkejä tai taustatietoja, jotka tekivät otsikosta entistä kiinnostavamman ja antoivat uutta tietoa.
Verkko-otsikot olivat analyysini perusteella hieman useammin kiinnostavia ja sisälsivät poikkeuksetta uutta tietoa, mikä osaltaan selittyy verkon huomiotalouden logiikalla ja verkko- otsikoiden funktiolla: niillä on tarkoitus saada lukija klikkaamaan juttua. Havaitsin aineistostani myös yhden selkeän klikkiotsikon, joka oli Ilta-Sanomissa julkaistussa koulukiusaamisesta kertovassa jutussa:
”Psykologian professori kumoaa yhden yleisen myytin koulukiusaajista – ’Joka näin väittää, ei tunne yhtään lasten maailmaa’” (Särkkä 2020).
Otsikko herättää mielenkiinnon lupaamalla tarjota jutun avaajalle jotain uutta tai kiinnostavaa, tässä tapauksessa kumota lukijan oletetun myytin. Lisäksi otsikossa vihjaillaan, ettei lukija välttämättä
"tunne lasten maailmaa yhtään", mikä saa todennäköisesti ainakin monet vanhemmat tai kasvatusasioiden parissa työskentelijät provosoitumaan ja jutun avaamalla varmistamaan, että tuntevat lasten maailmaa sittenkin.
Vaikka otsikko on niin sanottu klikkiotsikko, se ei petä odotuksia ja sille löytyy kate varsinaisesta jutusta. Jutun luettuaan henkilö nimittäin tietää, että yleinen ajatus siitä, että kiusaajat olisivat aiemmin olleet itse kiusattuja, ei emeritaprofessori Liisa Keltikangas-Järvisen mukaan pidäkään paikkaansa. Tämän saman asian olisi toki voinut kertoa jo otsikossa tai vaihtoehtoisesti otsikkoon olisi voinut nostaa jotain aivan muuta, sillä juttu ei suoranaisesti käsittele kiusaajien taustaa vaan koulujen uusia oppimisympäristöjä. Juttuun on kuitenkin valittu mielenkiinnon herättävä otsikko, joka varmasti saa monen lukijan tarttumaan täkyyn.
20 Mielenkiintoisen tästä esimerkistä tekee myös se, että vaikka kyseessä on joitakin lukijoita todennäköisesti ärsyttävä klikkiotsikko, sopii se kuitenkin Dorin määritelmiin siitä, että otsikon tulisi olla kiinnostava ja sisältää uutta tietoa. Tässä tapauksessa kiinnostavuus syntyy myytillä ja lasten maailmasta tietämättömyydellä vihjailemalla, ja uutena tietona taas voidaan pitää sitä, että olemassa ylipäätään on yleinen myytti koulukiusaajista, joka ei pidä lainkaan paikkaansa.
Yleisesti ottaen sekä painetun lehden että verkkolehden otsikot olivat lähes poikkeuksetta kiinnostavia ja sisälsivät uutta tietoa. Tämä tulos ei yllätä, sillä esimerkiksi Lauri Kotilaisen (2003, 81) mukaan otsikon yksi tarkoitus olla naseva ja houkutella lukemaan, mikä pätee nähdäkseni edelleen sekä painettuun lehteen että verkkolehteen.
4.1.4 Otsikoiden tietopohja
Otsikoiden tietopohjalla tarkoitetaan tässä yhteydessä niiden sisältämää tietoa, nimiä ja käsitteitä lukijan näkökulmasta. Dorin määritelmän mukaan otsikossa olevan tiedon pitäisi olla lukijalle uutta mutta ei sellaista, ettei sitä osata yhdistää aiempiin tietoihin. Otsikon tulisi myös sisältää nimiä ja käsitteitä, joilla on lukijalle suuri merkitys. Dorin mukaan kokeneet editoijat tietävät, mitkä nimet ja käsitteet ovat erityisen merkityksellisiä lukijoille: tällaisia voivat olla esimerkiksi tunnettujen poliitikkojen tai julkisuuden henkilöiden nimet. Vastaavasti jos jokin nimi tai käsite on lukijalle liian tuntematon, ei jutun aihe tai konteksti todennäköisesti aukea tarpeeksi hyvin. (Dor 2003, 712–713.) Aineistoni perusteella painetun lehden ja verkkolehden otsikot eivät pääsääntöisesti sisällä lukijalle tuntematonta tietoa tai nimiä ja käsitteitä, joilla on lukijalle vähäinen merkitys. Näiden kahden tekijän kohdalla eri viestintävälineissä ei ollut havaittavissa merkittävää eroa. Osittain tämä tulos selittyy jälleen otsikoihin käytettävällä tilalla ja niiden tarkoituksella: painetun lehden otsikkoon ei merkkimäärän rajallisuuden vuoksi kannata lisätä lukijalle tuntematonta tietoa tai käsitteitä, ja verkon puolella taas houkutteleva otsikko harvoin syntyy irrelevanteista tiedoista tai käsitteistä.
Sen sijaan otsikoiden välillä oli havaittavissa merkittävä ero sen suhteen, käytetäänkö otsikossa nimiä tai käsitteitä, joilla on lukijalle suuri merkitys. Verkkolehdessä tällaisia käsitteitä käytettiin jokaisessa aineiston otsikossa, kun taas painetussa lehdessä vain noin puolessa otsikoista.
Esimerkiksi HS:n ravintoloihin iskevistä koronavirusrajoituksista kertovassa jutussa (Pajuriutta ja Näveri 2020) painetun lehden otsikkoon ei mahtunut haastatellun Helsingin pormestari Jan
21 Vapaavuoren nimeä. Verkon puolella taas maininta siitä, että tällaista monen tuntemaa
”eliittihenkilöä” on haastateltu, sai varmasti yhä useamman kiinnostumaan jutusta sen sijaan, että siinä olisi käytetty lähteenä esimerkiksi suurelle yleisölle tuntematonta kaupungin virkamiestä.
Toinen esimerkki on HS:n Viking Amorella -laivan onnettomuudesta kertova juttu. Painetun lehden otsikossa kerrotaan ainoastaan, että ”Onnettomuuspaikalta löytyi kookas kivilohkare” (Tuohinen ja Pölkki 2020), kun taas verkon puolella otsikossa kerrotaan ”onnettomuuspaikan” olevan nimenomaan Viking Amorellan pohjakosketuspaikka. Verkossa merkityksellisen laivan nimen mainitseminen on lähes välttämätöntä, jotta poikkeuksellisesta onnettomuudesta kiinnostunut lukija osaa yhdistää sen käänteistä kertovan uutisen oikeaan tapahtumasarjaan.
Toisaalta painetussa lehdessä jutun yhteydessä käytetty Viking Amorellan kuva mahdollistaa sen, ettei laivan nimeä tarvitse mainita otsikossa, saati edes ingressissä, vaan lukija yhdistää otsikon automaattisesti kyseisen laivan onnettomuuteen. Lisäksi Viking Amorellan onnettomuus oli jutun ilmestymishetkellä ollut useiden päivien ajan kotimaisen median yksi suurimmista puheenaiheista, joten vaikka painetussa otsikossakaan ei erikseen mainita laivan nimeä, voidaan olettaa, että lukija osaa päätellä, mistä onnettomuudesta puhutaan.
Yhteenvetona siis painetun lehden ja verkkolehden otsikoiden erot tietopohjassa perustuvat jälleen paperilehden merkkimäärän rajallisuuteen sekä verkkolehden taipumukseen houkutella lukijoita klikkaamaan juttu auki, tässä tapauksessa viittaamalla merkityksellisiin nimiin ja käsitteisiin.
Painetussa lehdessä kaikkea tietoa ei lisäksi tarvitse sisällyttää otsikkoon, vaan otsikon, ingressin, kuvan ja kuvatekstin luoma kokonaisuus mahdollistaa sen, että olennaisiakin tietoja voidaan jättää mainitsematta heti otsikossa.
4.1.5 Otsikoiden konteksti
Otsikon yksi tehtävä on tarjota jutulle kontekstia ja auttaa lukijaa yhdistämään juttu ympäröivään todellisuuteen ja aiemmin tapahtuneisiin asioihin. Dorin mukaan otsikon tulisikin yhdistää juttu aiemmin tiedossa olleisiin faktoihin, tapahtumiin, pääodotuksiin ja -oletuksiin, mikä auttaa lukijaa tulkitsemaan jutun merkitystä laajemmassa kontekstissa sekä vastaa lukijan mielessä oleviin odotuksiin ja olettamiin jutun taustasta sekä sen mahdollisesti herättämiin kysymyksiin. (Dor 2003, 714.)
22 Lisäksi otsikon tulisi kehystää juttu asianmukaisella tavalla esimerkiksi sen mukaan, onko kyseessä vaikkapa politiikkauutinen, ihmisläheinen tarina tai viihdejournalismia (Dor 2003, 715). Yleisemmin mediatutkimuksessa kehystämisen käsitteellä tarkoitetaan sitä, että jutulle on tietoisesti tai tiedostamatta valittu tietty viitekehys tai asiayhteys, jotta se saadaan näyttämään halutunlaiselta (Karvonen 2000, 78).
Aineistoni otsikot tarjosivat jutuille pääsääntöisesti kontekstia melko hyvin, ja kaikki verkko-otsikot sekä lähes kaikki painetut otsikot yhdistivät jutun aiempiin pääodotuksiin ja -oletuksiin. Esimerkiksi IS:n ulkoministeri Pekka Haavistosta kertovassa jutussa (Lehto 2020) taustaoletuksena on, että Haavisto on saattanut toimia al-Hol-leirin tapauksessa laittomasti leirillä olevien suomalaisten kotiuttamista koskevassa asiassa ja perustuslakivaliokunta käsittelee asiaa. Sekä painetun lehden että verkkolehden otsikoissa kerrotaan, että Haavisto ottaa kuulemiseen mukaan asianajajan, ja tämä vastaa lukijan mahdolliseen oletukseen siitä, että ministeri saattaa odottaa kiperiä kysymyksiä ja haluaa asianajajan avulla "turvata oman selustansa".
Kehystämisenkään suhteen painetun lehden ja verkkolehden otsikoissa ei ollut havaittavissa merkittäviä eroja ja pääasiassa jutut oli kehystetty asiallisesti ja suhteellisen neutraalisti. Joidenkin aineiston otsikoiden sanavalinnat kuitenkin loivat jutuille erilaisia asiayhteyksiä painetun lehden ja verkon puolella. Esimerkiksi painetun IS:n jutussa (Hujanen 2020) Viking Amorellan onnettomuuspaikalta löytyneestä kivenlohkareesta puhutaan otsikossa ”outona”, joka on sana, jota kukaan haastateltavista ei jutussa ole käyttänyt. Verkossa taas selviää, että "outoudella"
tarkoitetaan sitä, ettei lohkare kuulu laivaväylälle.
Tässä yhteydessä outo-sanan käyttäminen on mielestäni kirjaimellisesti hieman outo valinta, sillä se herättää muitakin mielikuvia kuin väärän sijainnin: onko lohkareessa jotain outoa, onko joku esimerkiksi laittanut sen väylälle tarkoituksella tai onko se oikeasti jotain muuta, kuin miltä näyttää?
Painettu lehti kehystää siis löydöksen tavalla, joka herättää lohkareen alkuperästä tarpeettomia kysymyksiä, joihin verkko-otsikko olisi vastannut välittömästi.
Aineiston pohjalta painetuissa otsikoissa ja verkko-otsikoissa oli huomattavissa selvä ero sen suhteen, yhdistääkö otsikko jutun aiemmin tiedossa olleisiin faktoihin tai tapahtumiin.
Kummankaan viestintäkanavan otsikot eivät olleet tämän tekijän suhteen täydellisiä, mutta
23 paperilehden rajallisen merkkimäärän vuoksi painetut otsikot yhdistivät jutun aiempiin faktoihin tai tapahtumiin vain alle puolessa tapauksista.
Esimerkiksi edellä mainitussa Pekka Haavistoon liittyvässä IS:n jutussa painetun lehden otsikko ei kerro kontekstia tai taustaa lainkaan, vaan tyytyy toteamaan, että ”Haavisto ottaa asianajajan mukaan” (Lehto 2020). Vasta ingressistä selviää, että Haavisto on menossa seuraavana päivänä perustuslakivaliokunnan kuultavaksi. Verkkolehdessä käytetty saman jutun otsikko pysyy edelleen tiiviinä, mutta siinä pystytään parilla lisäsanalla taustoittamaan, minne Haavisto on menossa ja miksi sekä muistuttamaan hänen tittelistään:
”Virkarikossyytteet perustuslakivaliokunnassa – ulkoministeri Haavisto tulee kuultavaksi asianajajansa kanssa” (Lehto 2020).
Kontekstia pohtiessa huomioon tulee ottaa myös se, toimisiko juttu kuvattomana vai vaatiiko se kuvan kontekstiksi, kuten edellisessä luvussa mainitussa HS:n jutussa Viking Amorellasta (Tuohinen ja Pölkki 2020). Aineistoni jutuista yksikään verkko-otsikko ei vaatinut kuvaa kontekstiksi, mikä oli odotettavissa, sillä verkkolehdessä usein ainoa asia, jonka perusteella lukija päättää klikata jutun auki, on siitä näkyvissä oleva otsikko. Painetussa lehdessä sen sijaan kaikkea tietoa ei välttämättä tarvitse saada mahdutettua otsikkoon, mikäli kuva ja kuvateksti tukevat kontekstin syntymistä ja auttavat lukijaa yhdistämään jutun aiempiin tietoihin tai ympäröivään todellisuuteen.
Aineistossani yllättävän pieni osuus paperilehden otsikoista kuitenkin vaati kuvan toimiakseen. Vain kahdessa tapauksessa kymmenestä tiivis tai kryptinen otsikko ei aukene lukijalle ilman kuvaa, ja nämä ovat edellä mainitut HS:n Amorella-juttu (Tuohinen ja Pölkki 2020) sekä IS:n juttu Estonia- laivasta (Kauppinen ja Vaalisto 2020). Koska laiva on hyvin konkreettinen asia ja monet lehtien lukijat todennäköisesti tunnistavat Amorellan tai Estonian kuvasta, on loogista, että nimenomaan tällaisten juttujen kohdalla on päädytty hyödyntämään otsikon ja kuvan tiivistä yhdistelmää.
Toisaalta monessa aineistoni jutussa kuvaksi oli valittu neutraali tai jopa tarpeeton kuvituskuva tai jutussa käsitellyn henkilön kuva (esimerkiksi Joe Biden, Pekka Haavisto ja pääministeri Sanna Marin), jolloin nämä kuvat eivät ole nähdäkseni välttämättömiä jutun kontekstin ymmärtämisen kannalta.
24 Yleisesti ottaen voidaan todeta, että pidemmän merkkimäärän ansiosta verkko-otsikko onnistuu tarjoamaan jutulle enemmän kontekstia, mutta toisaalta painettu lehti kykenee hyödyntämään ingressin, kuvan ja kuvatekstin kokonaisuutta, jolloin otsikkoon ei välttämättä tarvitse saada mahdutettua kaikkea kontekstin syntymisen kannalta olennaista informaatiota.
4.2 Tutkimuskysymyksiin vastaaminen
Tutkimuskysymykseni olivat tämän tutkielman lähtöasetelmassa seuraavat:
1. Miten Helsingin Sanomissa ja Ilta-Sanomissa syksyllä 2020 julkaistujen uutisjuttujen verkko- ja paperilehden otsikot toteuttavat hyvän journalistisen otsikon määritelmiä?
2. Mitä eroa samasta jutusta eri viestintäkanavissa julkaistuilla otsikoilla on keskenään?
Aineistoni painetut otsikot toteuttavat erityisesti Dorin määritelmiä, joiden mukaan otsikon tulisi olla mahdollisimman lyhyt, otsikon ei tulisi sisältää nimiä tai käsitteitä, joilla on lukijalle vähäinen merkitys, otsikon ei tulisi sisältää lukijalle tuntematonta tietoa ja otsikon tulisi kehystää juttu asianmukaisella tavalla. Painetut otsikot ovat siis analyysini perusteella pääsääntöisesti lyhyitä ja ytimekkäitä eivätkä ne sisällä merkityksetöntä tietoa, mutta toisaalta jutun kannalta olennaiset taustatekijät eivät välttämättä välity niistä lukijalle. Osa painetuista otsikoista on myös niin kryptisiä, etteivät ne aukea lukijalle ilman kuvaa, kuvatekstiä ja ingressiä.
Verkko-otsikot taas toteuttavat erityisesti Dorin määritelmiä, joiden mukaan otsikon tulisi olla kiinnostava, sisältää uutta tietoa ja merkityksellisiä nimiä ja käsitteitä sekä yhdistää juttu aiempiin pääodotuksiin ja -oletuksiin. Verkko-otsikot ovat analyysini perusteella pääsääntöisesti melko pitkiä, sisältävät polveilevia lauserakenteita ja tarjoavat runsaasti informaatiota, joka on usein tärkeää ja kiinnostavaa mutta toisinaan myös hieman irrelevanttia. Aineistosta löytyi myös yksi selkeä niin sanottu klikkiotsikko, joka kuitenkin toteutti yhtä montaa hyvän otsikon määritelmistä (6/10) kuin samasta jutusta tehty paperilehden otsikko.
Analyysissani havaitsin, että painetun lehden ja verkkolehden otsikot toteuttavat pääsääntöisesti eri määritelmiä hyvästä otsikosta, mutta kumpikaan niistä ei ole merkittävästi toista parempi tai huonompi tässä vertailussa. Otsikoiden välillä havaitsin eniten eroavaisuuksia otsikoiden pituuteen,
25 niiden sisältämään tietoon sekä niiden tarjoamaan kontekstiin liittyen. Yhtäläisyyksiä taas löytyi erityisesti otsikoiden kieleen ja jutun kehystämiseen liittyen.
Lisäksi keskeisenä tuloksena voidaan pitää sitä, että yli puolessa aineiston jutuista painettu otsikko olisi toiminut sellaisenaan tai lähes sellaisenaan myös verkon puolella. Vaikka jutun ydinasian saisi tiivistettyä lyhyesti ja ytimekkäästi, on verkkolehdessä kuitenkin pääsääntöisesti päädytty pidempiin ja houkuttelevampiin otsikoihin, jotta lukija kiinnostuisi jutusta ja päättäisi avata sen.
Analyysistä tekemäni johtopäätökset selittyvät siis nähdäkseni pääasiassa viestintäkanavien eroavaisuuksilla. Verkko-otsikon tarkoitus on saada lukija klikkaamaan juttu auki, jolloin siitä on usein järkevää tehdä pidempi, houkutteleva ja merkityksellinen. Painettu otsikko taas on osa vakiintunutta ingressin, kuvan ja kuvatekstin muodostamaa kokonaisuutta, jolloin sen tehtävä on lyhykäisyydessään usein kertoa jutun keskeisin asiasisältö eikä niinkään houkutella lukemaan juttua tai tarjota taustaa tai kontekstia jutun käsittelemälle aiheelle.
26
5 POHDINTA
Tässä tutkimuksessa olen analysoinut kahden valtakunnallisen median, Helsingin Sanomien ja Ilta- Sanomien painetussa lehdessä ja verkkolehdessä julkaistujen uutisjuttujen otsikoita. Olen tunnistanut otsikoista Daniel Dorin hyvän otsikon määritelmiä ja lisäksi tarkastellut, mitä eroja ja yhtäläisyyksiä otsikoilla on. Eniten eroavaisuuksia havaitsin otsikoiden pituuteen, tietopohjaan sekä kontekstiin liittyen. Yhtäläisyyksiä taas löytyi erityisesti kieleen ja jutun kehystämiseen liittyen.
Yksi keskeinen teema tutkielmassani oli median murros ja verkko- ja paperilehden eriytyminen toisistaan journalismin painotuksen siirtyessä enenevissä määrin verkon puolelle. Tästä syystä jouduin teoreettista viitekehystä valitessani pohtimaan, ovatko Dorin vuonna 2003 eli noin 17 vuotta sitten määrittelemät tekijät edelleen relevantteja tänä päivänä ja voiko niiden avulla tarkastella ja arvioida myös verkkolehden otsikoita. Lisäksi jouduin pohtimaan, jääkö jokin olennainen määritelmä puuttumaan ja ovatko alun perin israelilaisen sanomalehden perusteella tehdyt hyvän otsikon määritelmät relevantteja myös suomalaisen journalismin kontekstissa.
Nähdäkseni vuonna 2003 tehdyt määritelmät sopivat yhä vuonna 2020 suhteellisen hyvin painetun lehden ja verkkolehden otsikoiden arviointiin. Tästä mielestäni kertoo esimerkiksi se, ettei yksikään Dorin määrittelemä kategoria ollut turha ja jokaiseen niistä löytyi aineistostani esimerkkejä.
Määritelmät ovat lisäksi mielestäni yleisyydessään suhteellisen kansainvälisiä, eikä niistä noussut tässä tutkimuksessa esiin piirteitä, jotka olisivat sopineet heikosti suomalaisen journalismin arviointiin.
Voidaan kuitenkin pohtia, soveltuvatko kaikki määritelmät suoraan verkkojournalismin analysoimiseen. Määritelmät on nimittäin alun perin muodostettu pelkästään painetun lehden otsikoiden perusteella, eikä niissä ole otettu huomioon verkko- ja paperilehden otsikoiden erilaisia tehtäviä ja käytettävissä olevan tilan määrää. Esimerkiksi se, että otsikon tulisi olla mahdollisimman lyhyt, ei välttämättä hakukoneiden toimintalogiikan ja yleistyneen mobiilikäytön takia edes ole tavoiteltu ominaisuus verkko-otsikoissa, kun painetussa lehdessä se on yleensä välttämättömyys.
Lisäksi yksi uupumaan jäänyt keskeinen määritelmä hyvälle otsikolle voisi verkossa olla se, kuinka suuri osa otsikkoa klikanneista lukijoista sitoutuu juttuun eli jatkaa sen lukemista paria virkettä
27 pidemmälle. Tämän ominaisuuden analysoiminen ei Dorin artikkelin julkaisun aikaan vielä ollut välttämättä mahdollista, mutta nykyään datasta pystytään mittaamaan lähes mitä tahansa, ja siksi mielestäni ”lukijan sitouttaminen” voisi olla yksi lisäys hyvän otsikon määritelmien listaan.
Median murrokseen liittyvä keskeinen ilmiö on klikkijournalismi, ja halusinkin tutkielmassani selvittää, esiintyykö klikkiotsikoita edelleen runsaasti. Löysin vain yhden selkeän klikkiotsikon, mikä saattaa olla pienen otannan tuomaa sattumaa, sillä klikkiotsikoita näkee verkossa edelleen suhteellisen usein. Klikkiotsikoiden vähäinen esiintyminen aineistossani saattaa kertoa myös siitä, että verkossa kilpaillaan huomion ja klikkien lisäksi entistä enemmän myös sitoutumisesta, jolloin otsikoista saatetaan tehdä entistä relevantimpia lukijoille. Näin ollen tutkimukseni vahvistaa aiemmin esittelemääni ajatusta siitä, että klikkijournalismin trendi saattaa olla laskussa.
Tutkielmani rajoitteina voidaan pitää ensinnäkin sitä, etten pystynyt tarttumaan siihen, miten käynnissä ollut koronavirusepidemia ja journalistien etätyöt vaikuttivat aineistoni lehtien otsikointiin. Lisäksi tutkielmani keskittyi vain yleisellä tasolla painetun lehden ja verkkolehden eroavaisuuksiin, eikä siinä eritelty tai analysoitu Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien eli sanomalehden ja iltapäivälehden otsikoinnin välisiä eroja. Tällainen analyysi voisi kuitenkin toimia jatkotutkimusaiheena, sillä arkikokemuksen perusteella esimerkiksi klikkiotsikot ovat yleisempiä iltapäivälehdissä kuin sanomalehdissä, mutta perusteellinen analyysi saattaisi osoittaa tämän ennakko-oletuksen vääräksi.
Aineistoni koostui vain uutisjutuista, mutta jatkotutkimusaiheena voisi olla vertailun kohdistaminen feature-juttuihin, joissa uskon painetun lehden ja verkkolehden otsikoiden eroavan toisistaan enemmän. Lisäksi jatkotutkimuksessa voitaisiin pohtia, kuinka suuri merkitys on sillä, jos jutun kirjoittanut toimittaja otsikoi juttunsa itse painettuun lehteen. Vaikka tällainen on yleistä pienemmissä lehdissä, esimerkiksi Helsingin Sanomissa pääasiassa eri henkilöt tekevät painettua lehteä, jolloin otsikoissa saattaa siksikin esiintyä suurempaa vaihtelua verkko- ja paperilehden välillä.
Vaikka tutkimuksen aineisto oli rajallinen, voidaan sen avulla tehdä suuntaa antavia johtopäätöksiä siitä, miten verkko- ja paperilehden otsikot eroavat toisistaan 2020-luvulla. Tutkielmani vahvistaa ajatusta siitä, että median murroksen edetessä painettu lehti ja verkkolehti ovat entisestään
28 eriytyneet toisistaan, mikä näkyy myös viestintävälineiden erilaisissa otsikointitavoissa. Kuitenkin otsikot ovat useimmiten pysyneet uskollisina alkuperäiselle jutulle, ja vaikka ne toteuttavat eri välineissä eri tehtäviä, ei niiden sisällössä tai laadussa ole havaittavissa merkittäviä eroja.
29
LÄHTEET
Bazaco, Ángela, Marta Redondo ja Pilar Sánchez-García. 2019. “Clickbait as a Strategy of Viral Jour- nalism: Conceptualisation and Methods.” Revista Latina de Comunicación Social 74: 94–115.
DOI:10.4185/RLCS-2018-1323-06en
Bäckgren, Noona. 2020. ”Rikostutkijan mielestä seksin osto on aina hyväksikäyttöä.” Helsingin Sanomat, 15.10.2020, 22–23.
Deuze, Mark ja Mirjam Prenger. 2019. Making Media: Production, Practices, and Professions. Am- sterdam University Press.
Dor, Daniel. 2003. “On newspaper headlines as relevance optimizers.” Journal of Pragmatics 35 (5): 695–721. https://www.researchgate.net/publication/229005694_On_Newspaper_Head- lines_as_Relevance_Optimizers
Hagar, Nick ja Nicholas Diakopoulos. 2019. “Optimizing Content with A/B Headline Testing: Chang- ing Newsroom Practices.” Media and communication (Lisboa) 7(1): 117–127. https://www.cogita- tiopress.com/mediaandcommunication/article/view/1801
Hellman, Heikki. 2020. ”Analytiikkaan luottava lehdistö unohtaa paperilehden lukijat.” Journalisti, 24.9.2020, 4.
Ifantidou, Elly. 2009. “Newspaper headlines and relevance: Ad hoc concepts in ad hoc contexts.”
Journal of pragmatics, 41 (4): 699–720. https://doi.org/10.1016/j.pragma.2008.10.016
Jaakkola, Maarit. 2013. Hyvä journalismi: käytännön opas kirjoittajalle. Kansanvalistusseura.
Karvonen, Erkki. 2000. ”Tulkintakehys (frame) ja kehystäminen.” Media & Viestintä 23(2), 78–84.
https://journal.fi/mediaviestinta/article/view/61529
Kiviniemi, Annabella. 2018. “’Täydellinen hävitys kuin pommin jäljiltä’. Journalististen verkko- otsikoiden suosion jäljillä. Pro gradu -tutkielma, Tampereen yliopisto.
https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/103131/1522144875.pdf?sequence=1&isAllowed=y
Kivioja, Pasi. 2018. ”Iltapäivälehtien evoluutio median murroksessa: hiipuva printti, nouseva digitaalinen mahti ja ansaintamallin uusi asento.” Väitöskirja, Tampereen yliopisto.
https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/104618/978-952-03-0904- 6.pdf?sequence=1&isAllowed=y
Kotilainen, Lauri. 2003. Parempi lehtijuttu. Infor.
Kotimaisten kielten keskus. 2020. Kielitoimiston sanakirja. https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/
