Kannattaako objektivointia määritellä? Objektivoinnin määrittelyn tarkastelua Lina Papadakin ja Nancy Bauerin teorioiden avulla

1

Mari Mäki

KANNATTAAKO OBJEKTIVOINTIA MÄÄRITELLÄ?

Objektivoinnin määrittelyn tarkastelua Lina Papadakin ja Nancy Bauerin teorioiden avulla

Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Kandidaatintutkielma Huhtikuu 2022

TIIVISTELMÄ

Mari Mäki: Kannattaako objektivointia määritellä? Objektivoinnin käsitteen määrittelyn tarkastelua Lina Papadakin ja Nancy Bauerin teorioiden avulla

Kandidaatintutkielma Tampereen yliopisto Filosofian tutkinto-ohjelma Huhtikuu 2022

Tutkielmani tarkoituksena on vastata kysymykseen, onko objektivoinnin käsitteen määrittely mahdollista tai tarpeellista. Lähestyn tätä kysymystä Nancy Bauerin ja Lina Papadakin teorioiden avulla. Bauerin käsityksen mukaan objektivoinnin käsitteen määrittely ei ole mahdollista eikä myöskään tarpeellista. Papadakin käsityksen mukaan objektivoinnin käsitteen määrittely on mahdollista ja lisäksi myös tarpeellista. Ennen Bauerin ja Papadakin kantojen analysointia taustoitan objektivoinnin käsitteen aiempia käyttötapoja Immanuel Kantin, feministien Catherine A.

MacKinnonin ja Andrea Dworkinin sekä Martha Nussbaumin näkemyksien avulla.

Objektivoinnin käsitteen määrittely perustuu kantilaiseen moraalifilosofiaan, jonka myötä käsite on muotoutunut keskeiseksi feministisissä teorioissa. Nussbaumin mukaan objektivoinnin muotoja voivat olla välineellistäminen, autonomian kielto, toimintakyvyttömyys, korvattavuus, loukkaaminen, omistaminen ja subjektiivisuuden kieltäminen. Papadaki on pyrkinyt tekemään objektivoinnista entistä laajempaa ja kattavampaa määritelmää. Keskeisenä lisäyksenä aiempaan keskusteluun hän on määritellyt objektivoinnin käsitteelle tahattoman ja ei-alentavan objektivoinnin muodot.

Tutkielmassani puolustan Papadakin kantaa, koska objektivoinnille tulee pyrkiä löytämään kuvaavia kriteerejä, jotta kyseinen ilmiö on mahdollista tunnistaa. Keskeisenä syynä määrittelyn tarpeellisuudelle esitän objektivoinnin tahattoman muodon. Jos objektivointi on osa rakenteellisia ongelmia, objektivoinnin käsitteen kriteerien rajaaminen on tarpeellista. Lisäksi väitän, että objektivointia ei tarvitse määritellä tyhjentävästi, jotta se olisi hyödyllinen käsite ei-toivottavien tilanteiden tunnistamisessa. Pelkästään objektivoinnin kriteerien rajaaminen tiettyihin yhteisiin käsityksiin voi tukea tavoitetta estää objektivointia tapahtumasta.

Avainsanat: Objektivointi, seksuaalinen objektivointi, objektivoinnin käsitteen määrittely, moraalifilosofia, feminismi

Tämän julkaisun alkuperäisyys on tarkastettu Turnitin OriginalityCheck –ohjelmalla.

Sisällysluettelo

1. Johdanto ... 4

2. Objektivoinnin käsitteen käytön taustoitusta ... 5

2.1 Immanuel Kantin moraalifilosofia objektivoinnin käsitteen perustana ... 5

2.2 Catherine A. MacKinnon ja Andrea Dworkin: Objektivointi rakenteellisena ilmiönä ... 8

2.3 Martha Nussbaumin objektivoinnin määritelmä ... 9

3. Lina Papadakin objektivoinnin määritelmä ... 11

3.1 Välttämättömän vahingoittumisen ongelma ... 11

3.2 Neutraalin tai positiivisen objektivoinnin ongelma ... 12

3.3 Papadakin ehdotus objektivoinnin määritelmäksi ... 13

4. Nancy Bauerin skeptismi seksuaalisen objektivoinnin määrittelyä kohtaan ... 16

4.1 Esimerkkejä käsitteen määrittelyn vaikeudesta ... 16

4.2 Seksuaalisen objektivoinnin määrittelyn tarpeettomuus ... 17

5. Papadakin ja Bauerin kantojen vertailua... 19

5.1 Kantojen yhtäläisyyksiä ... 19

5.2 Bauerin näkemyksen ongelmia... 20

5.3 Papadakin kannan puolustus... 21

6. Lopuksi ... 23

Lähdeluettelo ... 24

4

1. Johdanto

Tässä kandidaatintutkielmassa tarkastelen objektivoinnin käsitettä. Tutkimuskysymykseni on, onko objektivoinnin käsitteen määrittely mahdollista tai edes tarpeellista. ”Objektivoinnilla” tarkoitan ilmiötä, josta yleensä arkikielessä puhutaan ”esineellistämisenä”. Keskityn tarkastelemaan objektivointia moraalisena ongelma ihmisten välisissä kanssakäymisissä eli rajaan työni ulkopuolelle eläin- ja kasvimaailmaa koskevan objektivoinnin. Tarkastelen objektivointia niin yksittäisten ihmisten välisenä ilmiönä kuin myös sosiaalisten hierarkioiden välillä tapahtuvana systemaattisena objektivointina. Selkeyden vuoksi käytän esimerkeissä ja objektivoinnin määritelmissä objektivoitavasta osapuolesta tunnusta ”A” ja objektivoitavasta osapuolesta tunnusta ”B”.

Jotta olisi mahdollista tarkastella, onko käsitteen määrittely mahdollista tai tarpeellista, on ensin avattava, mihin objektivoinnin käsitteen käyttötapa perustuu. Aloitan luvussa kaksi esittelemällä objektivoinnin käsitteen käytön historiaa samalla periaatteella kuin Lina Papadaki on tehnyt artikkelissaan ”What is Objectification” (2010). Osoitan, miksi Kantin moraalifilosofia ja etenkin velvollisuusetiikka ovat olleet merkityksellisiä objektivoinnin käsitteen kehittymiselle ja käyttötavoille. Samassa luvussa kerron, miten feministit Catherine A. MacKinnon ja Andrea Dworkin ovat käyttäneet käsitettä omassa feministisessä teoriassaan. Viimeiseksi taustoitusluvussa esittelen, kuinka Martha Nussbaum on pyrkinyt määrittelemään objektivoinnin käsitettä. Esittelen hänen määritelmänsä objektivoinnille sekä aiempien ajattelijoiden käsitteen käyttötavoista poikkeavan ehdotuksen, jonka mukaan objektivointi voi jossain tapauksissa olla myös neutraali tai positiivinen ilmiö.

Objektivoinnin käsitteen käytön taustoittamisen jälkeen siirryn tarkastelemaan Lina Papadakin ja Nancy Bauerin kantoja objektivoinnin käsitteen määrittelyn mahdollisuudesta ja tarpeellisuudesta.

Lina Papadaki on artikkelissaan ”What is Objectification?” (2010) pyrkinyt määrittelemään objektivointia kattavammin kuin aiemmin keskusteluun osallistuneet ajattelijat. Hänen näkemyksensä mukaan objektivoinnin määrittely on mahdollista. Lisäksi Papadakin mukaan objektivoinnin käsitteelle tulee pyrkiä löytämään kriteerit, jotta sitä voidaan käyttää hyödyllisenä välineenä ei-toivottavien ilmiöiden tunnistamisessa. Nancy Bauer puolestaan väittää kirjansa How to Do Things with Pornography (2015) luvussa ”What Philosophy Can’t Teach Us about Sexual Objectification”, että seksuaalisen objektivoinnin käsitteen tarkka määrittely ei ole mahdollista eikä myöskään tarpeellista, koska käsitettä on mahdollista käyttää tuntematta sen merkityssisältöä täysin.

5

Papadakin ja Bauerin näkemyksien esittelyn jälkeen siirryn vertailemaan kantoja keskenään. Koska Bauerin kritiikki kohdistuu nimenomaan seksuaalisen objektivoinnin käsitteen määrittelyyn, keskityn luvussa viisi vertailemaan Papadakin ja Bauerin näkemyksiä siitä, onko seksuaalisen objektivoinnin määrittely tarpeellista tai alkuunkaan edes mahdollista.

2. Objektivoinnin käsitteen käytön taustoitusta

Tässä luvussa esittelen objektivoinnista ja objektivoinnin käsitteen määrittelystä käytyä keskustelua.

Työn tarkastelutavan mukainen objektivoinnin määrittely perustuu kantilaiseen moraalifilosofiaan ja erityisesti velvollisuusetiikkaan. Aloitan esittämällä vuosien 1784–1785 aikana esitettyjen Immanuel Kantin luentojen perusteella kerätyn luentomuistiinpanokokoelman Lectures on Ethics ¹ avulla, kuinka hän on käyttänyt objektivoinnin käsitettä. Kantin käsitys seksuaalisesta objektivoinnista on vaikuttanut feministien Catherine A. MacKinnonin ja Andrea Dworkinin objektivoinnin käsitteen käyttötapaan. Kantin näkemyksen esittelyn jälkeen osoitan, miten kyseisten feministien tapa käyttää objektivoinnin käsitettä on periaatteiltaan vastaavanlainen kuin Kantin käsitys objektivoinnin käsitteestä. Viimeiseksi esittelen aiemmista näkemyksistä poikkeavan Martha Nussbaumin yrityksen määritellä objektivointia. Hän on artikkelissaan ”Objectification” (1995) pyrkinyt löytämään objektivoinnin käsitteelle tarkempia kriteereitä. Poikkeuksena Kantin, MacKinnonin ja Dworkinin näkemyksistä hän pitää objektivoinnin käsitteelle mahdollisena myös neutraalin ja positiivisen objektivoinnin kategoriaa.

2.1 Immanuel Kantin moraalifilosofia objektivoinnin käsitteen perustana

Keskeinen vaikutin Kantin näkemykselle seksuaalisesta objektivoinnista on velvollisuusetiikka.

Velvollisuusetiikan ytimenä on Kantin kategorinen imperatiivi eli ehdoton käsky, jonka mukaan teon moraalinen hyvyys määräytyy sen perusteella, voiko teon taustalla olevaa maksiimia² pitää toivottavana yleispätevänä lakina. Teoksessa Moraalin metafysiikan perustus kategorinen imperatiivi ilmaistaan seuraavalla tavalla: ”Toimi vain sen maksiimin mukaan, joka sallii sinun samanaikaisesti

1 Kyseinen teos on luentomuistiinpanokokoelma. Viittaan teoksen lukuun Moral Philosophy jonka on kirjoittanut Georg Ludwig Collins, mutta käytän viittauksissa muotoa (Kant 1997) Cambridge University Pressin ohjeistuksen mukaisesti.

2 Kantin mukaan moraalinen arvo teolle ei synny päämäärää tarkastellen, vaan kiinnittämällä huomio teon takana oleviin vaikuttimiin, eli maksiimeihin, jotka ovat alun perin aikaansaaneet teon tekemisen (2014 [1785], 41).

6

tahtoa, että siitä tulisi yleinen laki” (2014 [1785], 63). Kategorisen imperatiivin mukaan toisen henkilön käyttäminen välineenä omiin käyttötarkoituksiin on väärin, ellei toisen henkilön ihmisyys ole samalla myös päämäärä. Tähän viittaa kategorisen imperatiivin käytännöllinen muotoilu: ”Toimi siten, että käytät ihmisyyttä niin omassa kuin kaikkien muidenkin persoonassa aina samanaikaisesti päämääränä, ei koskaan pelkkänä välineenä” (ibid., 71). Välineenä käyttäminen on keskeisintä Kantin käsitykselle objektivoinnista.

Kantille ”ihmisyys” tarkoittaa ensisijaista päämäärää. Lina Papadakin mukaan kantilainen käsitys ihmisyydestä tarkoittaa yksilön järjellistä luonnetta ja kykyä järjelliseen päätöksentekoon. Hän esittää, kuinka kyseisen näkemyksen mukaan ihmisyyttä luonnehtii yksilön kyky asettaa ja toteuttaa omia päämääriä. (Papadaki 2010, 17.) Kantin mukaan ihmisyyden tekee erityiseksi sisäinen arvo, eli arvokkuus. Ihmisyyteen kuuluu oleellisesti myös moraalisuus, joka toimii ehtona sille, että moraalinen olento, eli ihminen, voi olla päämäärä itsessään. (Kant 2014 [1785], 77.)

Teoksessa Lectures on Ethics huomio kiinnitetään ensisijaisesti kategorisen imperatiivin käytännölliseen muotoiluun ja lisäksi velvollisuuksiin itseä kohtaan ja seksuaalisiin impulsseihin liittyviin velvollisuuksiin kehoa kohtaan³.

Velvollisuudet itseä kohtaan vaativat siis, että henkilö kohtelee itseään aina päämääränä, ei koskaan pelkkänä välineenä. Jos henkilö kohtelee itseään toisin kuin päämääränä, hän kohtelee itseään

”esineenä”⁴. Vahingoittamalla velvollisuuksia itseä kohtaan henkilö hylkää oman ihmisyytensä, eikä näin ollen pysty enää noudattamaan velvollisuuksia myöskään muita kohtaan. (Kant 1997, 122–4.) Velvollisuuksien toteuttamista haastavana tekijänä Kant pitää taipumuksia (inclinations). Kuka tahansa, joka antaa persoonansa olla taipumuksien hallitsema toimii vastoin ihmisyyden olennaista päämäärää. (Kant 1997, 126.) Seksuaalista objektivointia Kant luonnehtii halun objektin (object of appetite) käsitteen avulla. Halun objekti tarkoittaa henkilöä, joka on joutunut toisen henkilön halujen ja seksuaalisten impulssien kohteeksi eli toisin sanoen toisen henkilön välineeksi seksuaaliselle mielihyvälle. Kantin mukaan ei ole olemassa tilannetta, jossa toinen ihminen voisi olla moraalisesti turvallisesti ainoastaan seksuaalisen nautinnon väline toiselle ihmiselle. (Ibid., 155–6.) Jotta henkilö voisi harrastaa seksuaalisia akteja, hänen tulee olla samaan aikaan myös päämäärä, eikä ainoastaan nautinnon väline toiselle henkilölle. Kant näkee monogamisen avioliiton ratkaisuna ja

3 Muistiinpanot ovat alun perin saksaksi. Lectures on Ethichs muistiinpanokokoelmassa kyseiset velvollisuudet ilmaistaan englanniksi näin: of duties to oneself ja of duties to body in regard to the sexual impulse

4 Jatkossa kun käytän termiä ”esine” käytän sitä käännöksenä englannin kielen sanasta a thing.

7

yhteensopivana seksuaalisten aktien kanssa. Toisin kuin avioliiton ulkopuolella tapahtuvissa suhteissa, monogamisessa avioliitossa molemminpuolinen antautuminen toiselle ihmiselle pelastaa osapuolet seksuaaliselta objektivoinnilta. (Ibid., 158.)

Kantin esitys monogamisen avioliiton ulkopuolella tapahtuvasta seksuaalisesta objektivoinnista paljastaa olennaisen asian objektivoinnin vahingoittavasta vaikutuksesta:

Näin ollen [seksuaalisissa] taipumuksissa tapahtuu ihmisen huonontamista; heti kun henkilöstä tulee toisen henkilön halun objekti, kaikki moraalisen järjellisyyden motiivit katoavat; toisen halun kohteena henkilö on itse asiassa esine, jolla toisen henkilön halua tyydytetään, ja jota voidaan käyttää vastaavalla tavalla väärin kenen tahansa toimesta.⁵ (Ibid, 156.)

Kant siis väittää, että seksuaalinen objektivointi saa aikaan pysyvää vahinkoa. Kun henkilöstä on kerran tehty halun objekti, hän on ikään kuin mennyt pilalle ja voi olla vastaavalla tavalla seksuaalisesti hyväksikäytetty myös muiden ihmisten toimesta. ”Vahingoittaminen” viittaa siis siihen, että henkilön ihmisyys on alennettu esineen tasolle. Kantin (1997, 156) mukaan seksuaalinen objektivointi asettaa ihmisyyden syrjään tai jopa uhraa sen kokonaan seksille.

Papadaki tulkitsee Kantin väittävän, ettei seksuaalisissa akteissa nainen⁶ ole pelkästään esine, jota käytetään välineenä mielihyvälle, vaan pikemminkin seksuaalisessa aktissa naisesta tehdään esine.

Kantin käsitys siitä, että objektivointi saa aikaan ihmisyyden uhraamisen seksille kertoo kuinka alentaminen ihmisestä objektiksi ei tapahdu vain seksuaalisen objektivoinnin suorassa aktissa vaan jatkuu myös tilanteen ulkopuolelle. Seksuaalisen hyväksikäytön jälkeen yksilö on alennettu ihmisestä esineen aseman ja voi näin ollen tulla käytetyksi sellaisena kenen tahansa muunkin toimesta.

(Papadaki 2010, 18–19.)

Kantin halun objektiin perustuvasta kuvauksesta voidaan tehdä seuraavanlainen muotoilu objektivoinnin suhteen: Objektivointia tapahtuu, kun A kohtelee B:tä pääasiassa välineenä omiin käyttötarkoituksiinsa ja vahingoittaa näin B:n ihmisyyttä.

5 Engl. But, so considered, there lies in this inclination a degradation of man; for as soon as anyone becomes an object of another's appetite, all motives of moral relationship fall away; as object of the other's appetite, that person is in fact a thing, whereby the other's appetite is sated, and can be misused as such a thing by anybody.

6 Papadaki (2010, 18) huomauttaa, että teoriassa Kant vaikuttaa hyväksyvän mahdollisuuden sille, että myös mies voi olla objektivoitu osapuoli, mutta käytännössä naiset ovat yleisemmin seksuaalisen objektivoinnin uhreja. Kant (1997, 156) esittää, että seksuaalisen objektivoinnin tilanteessa miehen halu naista kohtaan ei perustu haluun naisena ihmisenä, vaan halu kohdistuu nimenomaan naisen sukupuoleen, josta tulee ”halun objekti”.

8

2.2 Catherine A. MacKinnon ja Andrea Dworkin: Objektivointi rakenteellisena ilmiönä

Objektivointi ihmisyyttä vahingoittavana ilmiönä on ollut edustettuna myöhemmin myös feministien Catherine A. MacKinnonin ja Andrea Dworkinin näkemyksissä. Ajallisesti heidän näkemyksensä ovat kaukana Kantista, mutta niistä on kuitenkin mahdollista löytää sama periaate objektivoinnin aiheuttaman vahingoittavan vaikutuksen suhteen. Seuraavaksi esitän, miten Kantin näkemys objektivoinnista vahinkoa aiheuttavana ilmiönä esiintyy myös kyseisten feministien näkemysten kohdalla.

MacKinnonin ja Dworkinin näkemykset objektivoinnista perustuvat naisten systemaattiseen seksuaaliseen objektivointiin. MacKinnon esittää artikkelissaan ”Sexuality, Pornography, and Method: ”Pleasure under Patriarchy” kuinka naiset elävät jatkuvasti seksuaalisen objektivoinnin ja seksuaalisen hyväksikäytön pelon alaisina (MacKinnon 1989, 340). Hänen mukaansa feminismin päämääränä on löytää keinoja, joiden avulla epätasa-arvoisia sukupuolihierarkioita voidaan muuttaa.

Feminismin tavoitteet perustuvat hänen ajattelussaan kyseisen hierarkian kriittiselle analysoinnille.

(Ibid., 316.)

Teoksessaan Intercourse (1987) Dworkin tarkastelee, voiko yhdyntää tapahtua irrallaan objektivoinnista. Hänen mukaansa objektivointi on välttämätön tekijä naisten elämässä, sillä naiset on ehdollistettu tekemään itsestään objekteja miellyttääkseen miehiä. Dworkin mukaan oman ihmisyyden tunnistaminen on perustavanlaatuista sille, että yksilöä voidaan pitää arvokkaana. Tästä voidaan löytää yhteys Kantin käsitykseen ihmisyydestä päämääränä sinänsä. Miesten objektivoinnin alaisena eläminen alistaa naisia, koska objektivoinnissa tapahtuu ruumiin vapauden, koskemattomuuden ja yksityisyyden vahingoittamista. Dworkin näkee objektivoinnin dominoinnin strategiana. Keskeistä Dworkinin käsityksessä on, että objektivointi on välttämätön osa miesten ja naisten välistä suhdetta niin, että naiset joutuvat elämään alempiarvoisessa asemassa. Vastaavalla tavalla kuin Kant, myös Dworkin esittää, kuinka seksuaalisen objektivoinnin alaisena naisesta tulee

”jokin” (something) sen sijaan että nainen olisi ”joku” (someone). (Dworkin 1987, 141–2.)

Erona Kantin näkemykseen MacKinnon ja Dworkin käsittävät objektivoinnin olevan rakenteellinen ja jatkuva ilmiö. Yhdistävä tekijä näkemyksissä on se, että objektivoinnin seurauksena tai alaisena tapahtuu jatkuvaa vahingoittumista, koska ihmisyys alentuu esineen tasolle. Esitin Kantin käsityksen objektivoinnista olevan muotoa: Objektivointia tapahtuu, kun A kohtelee B:tä pääasiassa välineenä omiin tarkoituksiinsa ja vahingoittaa näin ollen B:n ihmisyyttä. Koska MacKinnonin ja Dworkinin tapauksessa objektivointi perustuu naisten seksuaaliseen alistamiseen yhteiskunnassa miesten

9

tarpeiden välineenä, voidaan heidän näkemyksensä katsoa istuvan samaan muotoiluun, mutta siten, että ”A” edustaa yksilön sijasta miehiä ja ”B” naisia. Siinä missä Kantin käsitys objektivoinnista pyrki paikantamaan sen tapahtumista yksilön välisissä tilanteissa, MacKinnon ja Dworkinin ajattelussa sama periaate toteutuu sosiaalisten hierarkioiden muodossa.

2.3 Martha Nussbaumin objektivoinnin määritelmä

Kantin, MacKinnonin ja Dworkinin tulkintatavat objektivoinnista väittävät objektivoinnin olevan ihmisyydelle vahinkoa aiheuttava ilmiö. Martha Nussbaum on tehnyt objektivoinnista laajemman määritelmän. Ero aiemmin esitettyihin näkemyksiin on, että objektivointi ei ole pelkästään tapa, jolla ihmisiä käytetään vaan myös tapa, jolla ihmisiä nähdään (seeing) (Nussbaum 1995, 257). Toinen keskeinen ero objektivoinnin luonteen ymmärtämisessä on, kuinka Nussbaum näkee mahdollisena joissain tapauksissa objektivoinnin tulkitsemisen myös neutraalina tai positiivisena ilmiönä.

Nussbaum (1995, 257) on määritellyt seitsemän kohdan listan objektivoinnin muodoista, jotka perustuvat tapoihin, joilla yleensä kohdellaan arkipäivän esineitä:

1. Välineellistäminen (instrumentality): A käyttää B:tä välineenä omien päämääriensä toteuttamiseen.

2. Autonomian kielto (denial of autonomy): A kohtelee B:tä siten kuin B:llä ei olisi itsemääräämisoikeutta tai kykyä tehdä itsenäisiä valintoja.

3. Toimintakyvyttömyys (inertness): A kohtelee B:tä siten kuin B:n toimintakyky olisi puutteellinen tai sitä ei olisi lainkaan

4. Korvattavuus (fungibility): A kohtelee B:tä siten kuin B:n ominaisuudet tai olemus olisi korvattavissa jonkun toisen samankaltaisen ihmisen/objektin ja/tai erilaisten ominaisuuksien omaavan ihmisen/objektin kanssa.

5. Loukkaaminen (violabiliy): A kohtelee B:tä siten kuin B:n rajojen rikkominen olisi A:lle oikeutettua ja/tai siten kuin B olisi sellainen esine, jota on oikeutettua rikkoa, hakata, tai johon on oikeutettua tunkeutua (break into).

6. Omistaminen (ownership): A kohtelee B:tä siten kuin B olisi jokin sellainen esine, jota on mahdollista ostaa tai myydä.

7. Subjektiivisuuden kieltäminen (denial of subjectivity): A kohtelee B:tä siten kuin B:n kokemukset ja tunteet eivät olisi relevantteja.

10

Yksinkertaisesti ilmaistuna objektivointi on siis yhden tai useamman edellä esitetyn kohdan mukaista toimintaa kohdistettuna johonkin henkilöön. Nussbaum tunnistaa, ettei lista ole tällaisenaan vielä valmis selitys objektivoinnista käsitteen määritelmän laajuuden vuoksi. Lista on hänen mukaansa kuitenkin hyödyllinen, koska se antaa suuntaa sille, miten objektivointia voidaan tulkita moraalisesti ongelmallisena. (Ibid.)

Erityisesti autonomian kielto ja subjektiivisuuden kielto ovat erityislaatuisia ihmisten välisen objektivoinnin suhteen. Nussbaumin mukaan objektivoinnin kohdalla on oltava kiinnostuneita myös siitä, mitä ihmiseltä rajataan pois objektivoinnin seurauksena eikä vain siitä, millaisia tekoja yksilöön kohdistetaan. (Ibid., 257–8.)

Nussbaumin listauksen kohdat ovat ymmärrettävissä negatiiviseksi objektivoinniksi sellaisenaan. On kuitenkin syytä avata tarkemmin, kuinka kyseisiä tapoja voidaan tulkita positiivisessa tai neutraalissa valossa. Nussbaum käyttää artikkelissaan esimerkkeinä objektivointitilanteista kaunokirjallisuuden otteita. Esimerkkinä positiivisesta objektivoinnista hän käyttää D. H. Lawrencen The Rainbow (1915) romaanin katkelmaa, jossa tarinan päähenkilö (he) haluaa kohdata toisen ihmisen (she) antautumalla hänelle seksuaalisessa aktissa täysin. Nussbaum tulkitsee, että lause ”…tulla pimeyden liekehtivään ytimeen, tuhoutua hänen kanssaan, tulla poltetuksi, kunnes yhdessä he syttyisivät ylivertaiseen täyttymykseen”⁷ paljastaa merkittävän puolen objektivoinnista. Hänen mukaansa Lawrence pyrkii tuomaan katkelmassa esiin, kuinka seksuaalisuus voi autenttisimmin tulla koetuksi osapuolten asettaessa sivuun oman tietoisuutensa ja tunnustaessa toisensa objektinkaltaisina tilanteessa, jossa kaksi luonnollista voimaa kohtaavat. Lawrence-esimerkin tapauksessa kyse on objektivoinnista, jossa osapuolet haluavat luopua vapaaehtoisesti omasta autonomiastaan hetkellisesti. (Nussbaum 1995, 273.)

Nussbaum siis väittää, että esimerkiksi seksuaalisessa aktissa on mahdollista objektivoida toista osapuolta ilman, että tilanteessa tapahtuu mitään ongelmallista. Hän myös näkee, että objektivointi voi tällaisessa tilanteessa olla jopa positiivista ja näin ollen osa seksuaalista elämää (ibid., 274).

Nussbaumin neutraalin ja positiivisen objektivoinnin kategoria on saanut osakseen kritiikkiä niin Papadakilta kuin myös Bauerilta. Heidän näkemyksiään Nussbaumin neutraalin ja positiivisen objektivoinnin kategorian ongelmista käsittelen luvuissa 3.2 ja 5.1.

7 “If he could come really within the blazing kernel of darkness, if really he could be destroyed, burnt away till he lit with her in one consummation, that were supreme, supreme” (Lawrence 1915.)

11

3. Lina Papadakin objektivoinnin määritelmä

Olen tähän mennessä esitellyt Kantin, MacKinnonin ja Dworkinin näkemykset, joissa objektivoinnin käsitettä käytetään kantilaisen velvollisuusetiikan mukaisesti. Heidän käsitystensä mukaan objektivointi on ihmistä välineellistävää toimintaa, jossa henkilön ihmisyys tulee alentamisen seurauksena vahingoitetuksi. Tästä eroavana näkemyksenä olen esitellyt Nussbaumin käsityksen objektivoinnista, joka tarjoaa negatiivisen objektivoinnin lisäksi myös neutraalin tai positiivisen objektivoinnin kategorian. Lina Papadaki on artikkelissaan ”What is Objectification” (2010) kritisoinut molempia näkemyksiä ja pyrkinyt kantojen onnistuneiden puolien avulla muotoilemaan objektivoinnille määritelmää, josta voi olla käytännöllistä hyötyä ei-toivottavien tilanteiden tunnistamisessa. Tässä luvussa avaan ensimmäiseksi, kuinka Papadaki kohdistaa kritiikkiä Kantin, MacKinnonin ja Dworkinin käsitykselle objektivoinnista ihmisyyttä välttämättä vahingoittavana ilmiönä. Sen jälkeen esitän, miten Papadaki kritisoi Nussbaumin neutraalia tai positiivista objektivoinnin kategoriaa. Viimeiseksi esittelen Papadakin ehdotuksen kattavammasta ja käytännöllisemmästä objektivoinnin määritelmästä, joka perustuu edellä esitettyjen näkemyksien toimiviin puoliin.

3.1 Välttämättömän vahingoittumisen ongelma

Papadakin tavoite on löytää objektivoinnille määritelmä, jonka avulla voidaan tunnistaa ei-toivottavia tilanteita. Kantilaiseen näkemykseen perustuvat objektivoinnin käsitteen käyttötavat tukevat tätä tavoitetta siltä osin, että ne tarjoavat objektivoinnille mahdollisia ratkaisuja: Kantin mukaan objektivoinnilta vältytään monogamisen avioliiton avulla ja MacKinnonin sekä Dwrokinin mukaan objektivoinnista voidaan päästä eroon purkamalla sukupuolihierarkioihin perustuvaa yhteiskuntarakennetta. On siis mahdollista tehdä tulkinta, että kyseiset näkemykset puoltavat objektivoinnin käsitteen määrittelyn tarpeellisuutta. Määrittelyn avulla kyseinen ilmiö voidaan tunnistaa ja näin ollen myös estää.

Koontina sekä Kantin, MacKinnonin ja Dworkinin käsityksistä Papadaki esittää, että kaikille kolmelle objektivointi tarkoittaa ongelmallista ilmiötä, jota tulee pyrkiä välttämään ja jota vastaan tulee taistella. Tärkeä aspekti, joka luonnehtii kaikkien kolmen ajattelua, on käsitys siitä, että objektivointi saa aikaan yksilön ihmisyyden vakavan vahingoittumisen. Objektivoinnin seurauksena objektivoitavan henkilön järjelliset kyvyt tulevat heikennetyksi ja ihmisyys alennetuksi esineen tasolle. Koska esineellä ei ole autonomiaa tai subjektiivisuutta, henkilöä voidaan käyttää hyväksi, loukata tai vahingoittaa muiden toimesta. (Papadaki 2010, 21.)

12

Papadakin mukaan Kantin, MacKinnonin ja Dworkinin näkemys objektivoinnista on liian kapea, koska se rajoittuu tarkastelemaan objektivointia vain välineellistävänä objektivoinnin muotona niin, että henkilön ihmisyys tulee välttämättä vahingoitetuksi. Väite siitä, että henkilön ihmisyys välttämättä vahingoittuu objektivoinnin seurauksena, on Papadakin mielestä kohtuuton ja epäuskottava. Papadaki kyseenalaistaa välttämättä vahingoittavaa objektivointia yksittäisten seksuaalisten objektivoinnin aktien tapauksissa. Hän kysyy, onko välttämätöntä, että henkilöstä tulee pysyvästi esine seksuaalisen objektivoinnin seurauksena, kuten Kant on väittänyt. Hänen mielestään ei, koska on epäuskottavaa ajatella seksuaalisten aktien aiheuttavan välttämättä pysyvää harmia henkilön ihmisyydelle. Tämän vuoksi Papadaki suosii objektivoinnin määritelmäksi laajempia kriteerejä, jotka eivät sisällä vaatimusta siitä, että henkilön ihmisyys tulee välttämättä vahingoitetuksi.

(Papadaki 2010, 26–7.)

On ymmärrettävää, että Papadaki näkee tämän kohdan kantilaisessa objektivointikäsityksessä ongelmallisena, koska se ei palvele tavoitteita objektivoinnin määritelmän käyttökelpoisuudesta. Jos objektivointi pitäisi sisällään oletusarvoisesti ”jonkin asian menemisen pilalle”, objektivoinnin käsitteen ulkopuolelle jäisivät lievemmät, mutta silti ongelmalliset ja ei-toivottuja lopputuloksia aikaansaavat objektivoinnin kaltaiset ilmiöt. Papadakin näkemyksen mukaan on siis kohtuutonta ajatella objektivoinnin tarkoittavan sitä, että henkilö menettää statuksensa ihmisenä ja joutuu pysyvästi esineen kaltaiseen asemaan. Tämän vuoksi hän suosii objektivoinnille laajempia kriteerejä, joita esittelen luvussa 3.3.

3.2 Neutraalin tai positiivisen objektivoinnin ongelma

Kantilainen näkemys objektivoinnista saa Papadakilta kritiikkiä sen vuoksi, että se jää liian kapeaksi.

Vastaavasti Nussbaumin teoria ajautuu Papadakin tarkastelussa ongelmiin, koska neutraalin tai positiivisen objektivoinnin kategoria tekee objektivoinnin käsitteestä liian laajan.

Papadaki näkee Nussbaumin esittämän seitsemän objektivoinnin tavan listan olevan lupaava vaihtoehto verrattuna Kantin, MacKinnonin ja Dworkinin liian kapeaksi jäävään objektivoinnin käsitteen käyttötapaan. Listaus muuttuu kuitenkin ongelmalliseksi, kun sen kohtia tarkastellaan neutraalissa tai positiivisessa valossa. Neutraali ja positiivinen tarkastelutapa saavat aikaan sen, että liian moni asia olisi mahdollista tulkita objektivoinniksi. Papadakin mukaan tämä aiheuttaa sen, että käsite muuttuu merkitykseltään tyhjäksi, koska neutraalin ja positiivisen objektivoinnin kategoria mahdollistaisi objektivoinnin tarkoittavan lähes kaikkea. (Papadaki 2010, 28.)

13

Papadakin mukaan esimerkiksi taksilla ajaminen olisi Nussbaumin käsityksen mukaan välineellistävää neutraalia objektivointia, koska taksikuski toimii välineenä matkan taittamisessa. Jos sallitaan neutraalin objektivoinnin mahdollisuus, välineellistämiseksi voisi tulkita lähes kaiken. Jopa oman kehon voisi neutraalin objektivoinnin kategorian mukaisesti ajatella olevan väline elämiselle.

Pelkkä välineellistämisen tarkasteleminen neutraalissa valossa saa aikaan sen, että objektivoinnin käsitteestä tulee liian laaja ja näin ollen käyttökelvoton. Oletettavasti ottamalla tarkasteluun mukaan muut listauksen kohdat Nussbaumin kanta ajautuisi mittaviin ongelmiin. (Ibid., 28.)

Siinä, missä Papadaki haluaa tavoitella objektivoinnille käyttökelpoista määritelmää, jota voitaisiin hyödyntää ei-toivottavien tilanteiden tunnistamisessa, Nussbaum (1995, 270) jättää objektivoinnin laadun määrittelyn pitkälti yksilön harteille ehdottaessaan, että konteksti ratkaisee sen, mihin kategoriaan tapahtunut objektivointi kuuluu. Jos tarkastellaan Nussbaumin käsitystä objektivoinnin neutraalista ja positiivisesta kategoriasta seksuaalisen väkivallan yhteydessä, voidaan huomata, että ajatus objektivoinnin laadun määräytymisestä tilanteen kontekstin perusteella on ongelmallinen.

Väitän, että tilanteen konteksti ei ole aina kaikille osapuolille sama, joten konteksti objektivoinnin kategorian määrittelijänä jättää objektivoinnin laadun määrittelyn liian tavoitteettomaksi. Palaan tähän väitteeseen luvussa 5.2.

3.3 Papadakin ehdotus objektivoinnin määritelmäksi

Papadaki tavoittelee artikkelissaan pätevämpää rajausta objektivoinnin määritelmälle käyttäen hyväkseen Kantin, MacKinnonin, Dworkinin ja Nussbaumin näkemysten toimivia puolia. Koska Papadaki haluaa keskittyä objektivoinnin määrittelyssä ilmiön ongelmallisiin puoliin, hän rajaa neutraalin ja positiivisen objektivoinnin kategorian kokonaan pois tarkastelusta. Hän kuitenkin näkee Nussbaumin teoriassa potentiaalia sen negatiivisen kategorian merkityksessä. Yhdistämällä Kantin, MacKinnonin ja Dworkinin näkemyksen, jonka mukaan objektivointi tulisi aina tulkita negatiiviseksi ilmiöksi, ja Nussbaumin laajemman näkemyksen objektivoinnin eri tavoista, Papadaki muotoilee objektivoinnille seuraavanlaisen kuvauksen:

Objektivointi tarkoittaa henkilön näkemistä tai käyttämistä objektin tavoin (yhdellä tai useammalla seuraavista tavoista: (1) välineellistäminen, (2) toimintakyvyttömyys, (3) korvattavuus, (4) loukkaaminen, (5) omistaminen, (6) autonomian kielto, (7) subjektiivisuuden kielto) siten, että henkilön ihmisyys tulee kielletyksi. Henkilön ihmisyys tulee kielletyksi silloin,

14

kun se jätetään huomioimatta / kun sitä ei tunnusteta kunnolla ja/tai kun sitä muuten vahingoitetaan.⁸ (Papadaki 2010, 32.)

Määritelmän lisäksi Papadaki erottaa toisistaan erilaisia objektivoinnin muotoja, jotka täyttävät kuvauksen kriteerit. Nämä muodot ovat (a) alentava ja ei-alentava objektivointi (reductive – nonreductive), (b) tahallinen ja tahaton objektivointi (intentional – unintentional), (c) tahallinen alentava objektivointi ja tahaton alentava objektivointi ja (d) tahallinen ei-alentava objektivointi ja tahaton ei-alentava objektivointi. (Ibid.)

Nähdäkseni alentava ja ei-alentava objektivointi vastaavat välttämättömän vahingoittumisen ongelmaan. Tapa, jolla MacKinnon ja Dworkin kuvaavat objektivointia asettuisi Papadakin määritelmässä joko tahallisen alentavan objektivoinnin tai tahattoman alentavan objektivoinnin muotoon. Papadaki (2010, 32) kuvaa objektivoinnin olevan alentavaa silloin, kun henkilön ihmisyys, eli kantilaisittain henkilön järjelliset kyvyt, tulevat vahingoitetuksi. Objektivoinnin ei siis välttämättä tarvitse tarkoittaa sitä, että henkilön ihmisyys tulee alennetuksi esineen tasolle, vaan objektivointia voi tapahtua myös silloin, kun osia ihmisyydestä jätetään huomiotta tai henkilön ihmisyyttä ei tunnusteta täysin.

8 Engl.” Objectification is seeing and/or treating a person as an object (seeing and/or treating them in one or more of these seven ways: as an instrument, inert, fungible, violable, owned, denied autonomy, denied subjectivity), in such a way that denies this person’s humanity. A person’s humanity is denied when it is ignored / not properly acknowledged and/or when it is in some way harmed”.

15

(a1) Alentava objektivointi B:n ihmisyyttä on vahingoitettu;

Henkilön status on alennettu.

(a2) Ei-alentava objektivointi B:n ihmisyyttä ei ole vahingoitettu,

mutta osia ihmisyydestä on jätetty huomioimatta / ei ole tunnustettu

täysin.

(b1) Tahallinen objektivointi A:n tarkoitus on objektivoida B:tä.

(c1) Tahallinen alentava objektivointi

A:n tarkoitus on objektivoida B:tä siten, että B:n ihmisyys tulee

vahingoitetuksi.

(d1) Tahallinen ei-alentava objektivointi

A:n on tarkoitus objektivoida B:tä tavalla, joka ei tunnusta B:n ihmisyyttä täysin tai jättää osia siitä

huomioimatta.

(b2) Tahaton objektivointi A:n tarkoitus ei ole

objektivoida B:tä.

(c2) Tahaton alentava objektivointi

A:n tarkoitus ei ole objektivoida B:tä, mutta A:n toiminta aiheuttaa

silti sen, että B:n ihmisyys tulee vahingoitetuksi.

(d2) Tahaton ei-alentava objektivointi

A:n tarkoitus ei ole vahingoittaa B:n ihmisyyttä eikä jättää huomioimatta osia siitä, mutta A toimii silti siten,

että näin tapahtuu.

Kuva 1. Muodostamani havainnollistava taulukko Papadakin (2010, 32–3) esittämistä objektivoinnin eri muodoista.

Papadaki nostaa objektivoinnin muodoista erityistarkasteluun tahallisen ja tahattoman objektivoinnin muodot. Aiemmin esitetyt Kantin, MacKinnonin ja Dworkinin näkemykset objektivoinnista ovat perustuneet oletukseen, että objektivointi on tahallista objektivoivan osapuolen toimintaa. (Ibid., 34.) Papadaki antaa esimerkin tietämättömyystapauksista (ignorance cases). Yhdessä tapauksista mies kuvittelee naisen olevan liian tunteellinen kyetäkseen rationaaliseen ajatteluun. Tukeutuessaan tähän uskomukseen on loogista, että mies toimii kieltäen naisen subjektiivisuuden niin, että Papadakin objektivointikäsityksen puitteissa hän päätyy objektivoimaan naista kieltämällä naisen kyvyn esimerkiksi päätöksentekoon. Vastaavaa tahatonta objektivointia voi esiintyä myös väkivallan yhteydessä. Esimerkissään Papadaki kuvailee tilanteen, jossa miehen kasvatuksellinen tausta tukee miehen uskomuksia siitä, että fyysinen väkivalta naista kohtaan voi jossain tilanteissa olla miehen mielestä oikeutettua. (Ibid., 35.)

Papadakin mukaan objektivoinnin käsitteen määritteleminen on tarpeellista, jotta esimerkiksi tietämättömyystapausten tilanteista olisi mahdollista kyetä tunnistamaan objektivointia. Rajaamalla objektivoinnista eri muotoja hän pyrkii välttämään ongelmia, joihin aiemmat objektivoinnin käsitteen käyttötavat tai määritelmät ovat hänen mielestään kaatuneet. Papadaki (2010, 35) ei pidä omaa teoriaan tällaisenaan vielä täydellisenä, mutta uskoo, että objektivointia kannattaa pyrkiä

16

määrittelemään vielä hänen muotoiluaan pidemmälle. Papadakin käsityksen mukaan objektivoinnin käsitteen määrittely on siis sekä mahdollista että tarpeellista.

4. Nancy Bauerin skeptismi seksuaalisen objektivoinnin määrittelyä kohtaan

Nancy Bauer esittää artikkelissaan ”What Philosophy Can’t Teach Us about Objectification” (2015) skeptisen väitteen seksuaalisen objektivoinnin käsitteen määrittelyn mahdollisuudesta ja tarpeellisuudesta. Kuten Papadaki, myös Bauer perustaa kantansa Kantin, MacKinnonin, Dworkinin ja Nussbaumin tapaan käyttää objektivoinnin käsitettä. Artikkelissaan Bauer pyrkii osoittamaan seksuaalisen objektivoinnin olevan sellainen käsite, ettei sen määrittely johda muuhun kuin korkeintaan filosofien keskinäiseen leikittelyyn käsitteen määrittelyn äärellä. Tässä luvussa tarkastelen, kuinka Bauer perustelee kantaansa. Aloitan esittelemällä Bauerin antamia esimerkkejä vastaavanlaisista käsitteistä, jotka perustelevat hänen näkemystään käsitteiden määrittelyn hankaluudesta ylipäätään. Sen jälkeen osoitan, kuinka hän käyttää käsitteen määrittelyn hankaluutta syynä perustellessaan seksuaalisen objektivoinnin tarkan määrittelyn olevan mahdotonta ja tarpeetonta.

4.1 Esimerkkejä käsitteen määrittelyn vaikeudesta

Bauer pohjustaa seksuaalisen objektivoinnin käsitteen määrittelyn vaikeutta esimerkillä tilanteesta, jossa samankaltainen termi epäsiveellisyys (obscenity) ajautuu käytännön tilanteessa hankaluuksiin.

Vuonna 1959 elokuvateatterin omistaja pidätettiin siveellisyysrikkomusten takia, koska hän oli esittänyt epäsiveellisen elokuvan teatterissaan. Myöhemmin hänet haastettiin oikeuteen.

Epäsiveellisyyden rajan löytäminen teki oikeudenkäynnistä hankalaa. Sen sijaan, että käsitteelle olisi pyritty etsimään tarkkoja rajauksia, tuomari hylkäsi syytteen sillä perusteella, että hän ”tunnistaisi sen [epäsiveellisyyden] nähdessään sellaista.” (Bauer 2015, 21.) Kyseisellä esimerkillä Bauerin on tarkoitus osoittaa, miten haastavaa on käytännön tilanteessa löytää abstraktille käsitteelle tarkkaa määritelmää tai rajoja.

Bauerin mukaan ihmiset ovat taipuvaisia ajautumaan ongelmiin tarkan käsitteen määrittelyn kanssa, oli kyseessä sitten mikä käsite tahansa. Vaikka käsitteen käyttäjä tietäisi täsmälleen, mistä hän puhuu, hän ei silti välttämättä kykene tavoittamaan käsitteen eksplisiittistä merkitystä. Bauer antaa arkipäivän esimerkin sanasta ”roskakori”. Hän esittää, kuinka ”roskakori” nimikkeellä myyty esine

17

on helppo käsittää roskakoriksi, mutta pahvilaatikko, jonka päälle on levitetty muovipussi, on paljon hankalampaa osoittaa roskakoriksi. Esineen funktio, tässä tapauksessa ”käytetään kuten roskakoria”, ei toimi myöskään riittävän hyvänä määritelmänä, koska kaupassa olevat ”roskakori” nimikkeellä myytävät tuotteet eivät ole vielä koskaan olleet ”käytössä kuten roskakori”. Bauerin mukaan mikään lista tai kriteerien määrä ei voi selittää tyhjentävästi roskakorin merkitystä. (Ibid., 23.)

Baeurin käsitys käsitteen määrittelyn hankaluudesta perustuu fenomenologiseen perinteeseen⁹, jonka mukaan käsitteen määrittelyyn tulee suhtautua skeptisesti sen osalta, että käsitteitä onnistuttaisiin koskaan määrittelemään tyhjentävin kriteerein täysin. Bauer uskoo, että käsitteitä voidaan siitä huolimatta kuitenkin käyttää kuvaamaan kokemuksiamme ja maailmaa. Hän esittää, että sosiaalisiin tilanteisiin sisältyy yleensä jaettu kokemus siitä, mitkä tietyt ilmiöt lasketaan mukaan tiettyihin kategorioihin. Arkipäivän asioiden suhteen ihmiset ovat pitkälti samalla aaltopituudella sen suhteen, mitä asioita kuvaavat käsitteet tarkoittavat. (Ibid., 24.) Bauerin mukaan ihmisillä on siis mahdollisuus käyttää käsitteitä ilman, että on tarpeellista tuntea jokaisen käyttämänsä käsitteen rajaavia kriteerejä.

Käsitteen määrittelyn ongelma muuttuu vaikeammaksi silloin, kun siirrytään arkipäivän asioista laajempiin ilmiöihin, kuten politiikkaan. Bauerin mukaan näissä ilmiöissä korostuu se, miten eritavoilla ihmiset hahmottavat ja ymmärtävät maailmaa. Sosiaalisten ilmiöiden käsitteiden merkitys riippuu yksilön omasta maailmankuvasta ja huolenaiheista. Käsitteet, kuten ”epäsiveellisyys” saavat siis merkityksensä vasta vasten tiettyä maailmankuvaa. (Ibid., 25.) Epäsiveellisyys ja seksuaalinen objektivointi ovat keskenään samankaltaisia käsitteitä sen suhteen, että niille ei ole Bauerin mukaan mahdollista määritellä tarkkarajaisia käytännössä hyödyllisiä määritelmiä. Bauerin kannan mukaan käsitteen määrittely ei ole kuitenkaan välttämätöntä sille, että käsitettä voitaisiin käyttää. Seuraavaksi siirryn tarkastelemaan sitä, miten Bauer puolustaa väitettään siitä, ettei seksuaalisen objektivoinnin määrittely ole alkuunkaan edes tarpeellista.

4.2 Seksuaalisen objektivoinnin määrittelyn tarpeettomuus

Beuerin käsitys epäsiveellisyyden ja seksuaalisen objektivoinnin kaltaisista käsitteistä ja niiden määrittelyn tarpeettomuudesta perustuu ajatukselle, jonka mukaan käsitettä käyttävä henkilö

9 Bauer mainitsee tässä yhteydessä muun muassa Edmund Husserlin, Ludwig Wittgensteinin ja Simone de Beauvoirin.

Hän tiedostaa sen, että kyseiset filosofit eivät yleensä ole ensimmäisenä edustettuina silloin, kun puhutaan

fenomenologisesta perinteestä. Hän perustelee kyseisten filosofien mainitsemista Simon Glendingin teoksen In the Name of Phenomenology (2007) takia, mutta ei avaa sanavalintaansa sen tarkemmin. (Bauer 2015, 24n3.)

18

muodostaa tai löytää käsitteestä merkityksen vasten omaa maailmankuvaansa. Hänen mukaansa yksilö, jolle ”seksuaalinen objektivointi” on merkityksellinen, kykenee tunnistamaan kyseisen ilmiön tilanteista, joissa sitä tapahtuu. Bauer ei usko seksuaaliselle objektivoinnille löytyvän kaikille yhteistä määritelmää. Hänen mukaansa määritelmän etsiminen ajaa ainoastaan filosofiseen väittelyyn käsitteen määritelmästä sen sijaan, että siitä voisi löytyä jokin yleisesti hyödyllinen määritelmä.

Mikäli objektivointi on käyttäjälle hyödyllinen käsite ymmärtää maailmaa, käyttäjä pystyy todennäköisesti tunnistamaan objektivointia kohdatessaan sitä. Bauer väittää, että kriteerien etsiminen seksuaalisen objektivoinnin kaltaiselle käsitteelle johtaa lopulta vääristämään (distoring) ilmiötä. (Ibid., 26–7.)

Bauer väittää siis, ettei seksuaalisen objektivoinnin määrittely johda asiantilojen muuttumiseen maailmassa. Täten seksuaalisen objektivoinnin käsitteen määrittelyn voi sanoa olevan Bauerin mielestä tarpeetonta. Hänen mukaansa yleisö, joka ei tunnista seksuaalisessa objektivoinnissa mitään vastenmielistä, ei liikutu myöskään kyseisen käsitteen filosofisista analyyseista (ibid., 27). Bauer vaikuttaa tavoittelevan sellaista ajatusta, jonka mukaan seksuaalisen objektivoinnin käsitteen määrittely ei palvele muita kuin niitä henkilöitä, jotka tuntevat jo valmiiksi käsitteen käytön historiaa ja ovat mukana keskustelussa.

Bauer ei kuitenkaan jätä seksuaalista objektivointia ja sen käyttöä ainoastaan asiantuntijoiden käsitteeksi, vaan uskoo seksuaalisen objektivoinnin olevan käsitteenä sellainen, jota voi käyttää ymmärtämättä merkityssisältöä täysin. Hän käyttää termiä ”valjeta” (light up) tilanteesta, jossa yksilö tekee ”siirtymän” esimerkiksi feministiseen maailmankuvaan, jossa käsite ”seksuaalinen objektivointi” valkenee käsitteen käyttäjälle uudella tavalla niin, että hän kykenee tunnistamaan ympärillään tapahtuvaa objektivointia. (Ibid., 28.)

Bauerin ei siis ainoastaan kiellä objektivoinnin käsitteen määrittelyn mahdollisuutta, vaan väittää myös, ettei käsitteen määrittely ole tarpeellista. Hänen skeptisyytensä käsitteen määrittelyn mahdollisuudesta jättää seksuaalisen objektivoinnin tunnistamisen yksilön vastuulle. Jos valkeneminen on ainoa keino, jolla objektivointi voi saada merkitykseksensä, se jättää ilmiön tunnistamiseen huomattavia ongelmakohtia. Jos oletetaan objektivoinnin olevan todellinen rakenteellinen ilmiö, objektivoinnille on pyrittävä löytämään kattavia kriteerejä, jotta ei-toivottavien tilanteiden tunnistaminen ja rakenteiden muuttaminen tulisi mahdollisemmaksi.

19

5. Papadakin ja Bauerin kantojen vertailua

Tähän mennessä olen esitellyt Papadakin ehdotuksen objektivoinnin kattavammasta määritelmästä sekä Bauerin skeptisen väitteen siitä, kuinka kriteerien etsiminen objektivoinnille ei ole olennaista.

Papadakin yrityksestä määritellä objektivointia voidaan tehdä johtopäätös, että hän pitää kyseisen käsitteen määrittelyä mahdollisena. Lisäksi hänen pyrkimyksensä hyödyntää objektivoinnin määritelmää välineenä ei-toivottavien tilanteiden tunnistamisessa osoittaa sen, kuinka objektivoinnin määrittely on hänen näkemyksensä mukaan myös tarpeellista. Bauerin kanta on puolestaan osoittautunut päinvastaiseksi. Bauerin mukaan seksuaalinen objektivointi on käsite, jolle ei ole mahdollista löytää tarkkarajaista määritelmää. Lisäksi hänen käsityksensä ”valkenemisesta” osoittaa, kuinka käsitteen määrittely ei ole myöskään tarpeellista, sillä yksilö voi vasten oikeaa maailmankuvaa ymmärtää käsitteen itsestään. Tässä luvussa vertailen Papadakin ja Bauerin kantoja. Aloitan tarkastelemalla kantojen yhtäläisyyksiä Nussbaumin kritisoinnin suhteen. Sen jälkeen osoitan kritiikkiä Bauerin skeptistä näkemystä kohtaan. Viimeiseksi puolustan Papadakin kantaa ja perustelen, miksi objektivoinnin määrittely on tarpeellista ja miksi objektivoinnin käsitteelle tulee pyrkiä löytämään selittäviä kriteerejä.

5.1 Kantojen yhtäläisyyksiä

Sekä Papadakin että Bauerin kannat objektivoinnista pohjautuvat samaan kantilaiseen moraalifilosofiaan perustuvaan keskusteluun. Heidän kannoissaan ei ole pelkästään eroja. Molemmat heistä osoittavat hyvin samankaltaista kritiikkiä Nussbaumin neutraalia ja positiivista objektivoinnin kategoriaa kohtaan. Bauer (2015, 36) kritisoi Nussbaumin näkemystä siksi, että se tulee vääristäneeksi objektivoinnin merkitystä ja täten myös feministisiä tavoitteita. Bauerin mielestä Nussbaum kuljettaa neutraalin ja positiivisen kategorian mahdollisuudella huomion pois sosiaalisista suhteista, joihin feministit yleensä pyrkivät tekemään muutosta. Voidaan tehdä tulkinta, että myös Bauer haluaa pitää objektivoinnin negatiivisena käsitteenä, aivan kuten Papadaki. Molemmat ovat lisäksi huolissaan siitä, että neutraalin tai positiivisen objektivoinnin kategoria tekee objektivoinnin käsitteen tyhjäksi (Bauer 2015, 16; Papadaki 2010, 29).

Toinen asia, josta Papadaki ja Bauer vaikuttavat olevan samaa mieltä on, että objektivoinnin tunnistaminen on yhteydessä tilanteen kontekstiin. Vaikka Papadakin tavoitteena on määritellä objektivoinnin käsitettä käyttökelpoisemmaksi välineeksi ei-toivottujen tilanteiden tunnistamiseen, hän käsittää ihmisyyden kielletyksi tulemisen olevan hankala tunnistaa (Papadaki 2010, 35).

20

Ihmisyyden vahingoittumisen tunnistaminen on vielä suhteellisen helppoa, mutta sen tunnistaminen, milloin henkilön ihmisyys jätetään joko kokonaan tai osin huomiotta, on paljon hankalampaa.

Papadaki päätyy ehdottamaan, että Nussbaumin näkemys kontekstin vaikutuksesta objektivoinnin tunnistamiseen voi toimia ratkaisuna tähän ongelmaan. (Papadaki 2010, 26.)

Myös Bauerin voidaan katsoa esittävän objektivoinnin määritelmän olevan yhteydessä tilanteen kontekstiin. Jos tarkastellaan Bauerin näkemystä ”valkenemisesta”, voidaan huomata, että objektivoinnin tunnistaminen jää yksilön harteille. Se, tunnistaako yksilö tilanteessa objektivointia vai ei, perustuu yksilön omaan maailmankuvaan ja siihen, onko kyseinen käsite valjennut hänelle vai ei. Bauerin näkemys valkenemisesta objektivoinnin tunnistamisen ehtona ei ole ongelmaton.

Seuraavaksi siirryn tarkastelemaan, minkälaisia ongelmia Bauerin skeptisestä kannasta voidaan tunnistaa.

5.2 Bauerin näkemyksen ongelmia

Jos seksuaalisen objektivoinnin tunnistaminen on sen varassa, että yksilö tunnistaa objektivointia nähdessään tai kokiessaan sitä, on kysyttävä, mikä ilmiö on kyseessä silloin, jos vain toinen osapuoli tunnistaa tilanteessa objektivointia. Bauerin käsitys seksuaalisesta objektivoinnista perustuu siihen, että tietty maailmankuva tekee käsitteen relevantiksi käyttäjälleen. Jos Bauerin näkemystä verrataan MacKinnonin ja Dworkinin feministiseen maailmankuvaan, jossa objektivointi on vähintään kaikkia naisia perustavanlaatuisesti koskeva ilmiö, on syytä asettaa Bauerin ehdotus valkenemisesta kyseenalaiseksi. Mikäli oletetaan MacKinnonin ja Dworkinin väitteen pitävän paikkansa, ei objektivoinnin käsitettä ja sen ymmärtämistä voi jättää ainoastaan sen varaan, että se valkenee merkitykselliseksi niille ihmiselle, joiden maailmankuva mahdollistaa objektivoinnin tunnistamisen.

Tarkastellaan luvussa 3.3 esitettyä Papadakin esimerkkiä tietämättömyystapauksista.

Tietämättömyystapaukset perustuvat Papadakin näkemyksen mukaan objektivoinnin tahattomaan muotoon. A:lla ei ole tarkoitusta objektivoida B:tä, mutta A toimii silti kieltäen B:n ihmisyyden tai jättäen kokonaan tai osia siitä huomioimatta. Erityisesti esimerkki tilanteesta, jossa mies on väkivaltainen naista kohtaan omien virheellisten uskomuksiensa vuoksi osoittaa, kuinka objektivoinnin käsitteen valkeneminen ei riitä objektivoinnin tunnistamisen kriteeriksi. Vaikka jompikumpi tai kumpikaan osapuoli ei olisi käsittänyt tilanteessa tapahtuvan objektivointia, se ei vielä poissulje sitä, etteikö objektivointia olisi silti tapahtunut. Jos naisten asemaa halutaan pyrkiä parantamaan kitkemällä pois rakenteellista objektivointia, on tärkeää, että joko tilanteessa olevat

21

ihmiset tunnistavat objektivointia tapahtuvaksi tai vaihtoehtoisesti joku ulkopuolinen henkilö tunnistaa tilanteen kuvauksesta kyseessä olevan objektivointia, jotta siihen voidaan puuttua.

Bauerin näkemys siitä, että objektivoinnin määrittely ei ole tarpeellista, ei näillä perusteilla ole kannatettava näkemys. Jos hyväksytään mahdollisuus tahattomaan objektivointiin, ei voida hyväksyä sitä, että objektivoinnin ymmärtämisen voisi jättää käsitteen mahdollisen valkenemisen varaan.

Toisaalta Bauer on oikeassa siinä, että objektivoinnin käsite on haastava määritellä, mutta tämä ei kuitenkaan vielä riitä perusteeksi sille, etteikö käsitettä kuitenkin kannattaisi pyrkiä määrittelemään tai vähintään pyrkiä löytämään sille joitakin selittäviä kriteerejä. Myös Nussbaum ja Papadaki ovat tunnistaneet objektivoinnin käsitteen määrittely-yrityksissään sen, etteivät ne ole täydellisiä.

Molemmat ovat silti vieneet objektivoinnin käsitteen kriteerien rajaamista pidemmälle kuin aiempi keskustelu, mikä mielestäni osoittaa sen, että määrittely-yrityksien vieminen entistä pidemmälle voi paljastaa uusia merkittäviä puolia objektivoinnista.

Bauer saattaa olla oikeassa sen suhteen, ettei käsitteelle ole mahdollista löytää määritelmää, jolle voitaisiin asettaa tarkat kriteerit. Kuitenkin tarkasteltaessa seksuaalisen objektivoinnin aikaansaamia seurauksia, on selvää, että mikäli objektivointi halutaan tunnistaa ilmiönä, on sille pyrittävä löytämään jonkinlaisia käyttökelpoisia kriteerejä tunnistamisen avuksi. Seuraavaksi siirryn puolustamaan Papadakin kantaa, koska väitän objektivoinnin määrittelyn olevan tarpeellista ja näin ollen pidän myös mielekkäänä sitä, että objektivoinnin käsitettä pyritään selittämään siitä huolimatta, ettei sille välttämättä koskaan pystyttäisi löytämään tyhjentävää määritelmää.

5.3 Papadakin kannan puolustus

Jos objektivointi on rakenteellinen ilmiö yhteiskunnassa, on pyrittävä löytämään keinoja sen tunnistamiseksi. Ilmiön tunnistamiseen tarvitaan kriteerejä, joten on kannattavaa puolustaa näkemystä, joka pitää määrittelyä tarpeellisena. Papadaki (2010, 35) on toivonut, että yhä useampi pystyisi tunnistamaan objektivointia, jotta myös ei-toivottavien tilanteiden ehkäisy muuttuisi helpommaksi. Bauerin näkemys valkenemisesta on tässä mielessä sovellettavissa, sillä mitä useammalle ihmiselle objektivoinnin kriteerit tulevat tutuksi, sitä useammalle käsite voi myös valjeta merkitykselliseksi. Jotta käsite voisi helpommin valjeta mahdollisimman monelle, tarvitaan kriteerejä, joiden avulla objektivointia on mahdollista tunnistaa. Papadakin tarjoama objektivoinnin määrittely-yritys osoittautuu tässäkin mielessä hyödylliseksi.

Papadaki on tarjonnut aiempaan keskusteluun nähden laajemman määritelmän objektivoinnista, joka ottaa huomioon myös tahattoman objektivoinnin. Tahattoman objektivoinnin muodon lisääminen

22

objektivoinnin määritelmään tuo objektivoinnin määrittelyyn uusia puolia. Jos objektivoinnin oletetaan olevan myös rakenteellinen ilmiö, tahattomuutta voidaan pitää yhtenä sitä ylläpitävänä aspektina. Se, että Papadaki on onnistunut viemään objektivoinnin määritelmää pidemmälle kuin edeltäjänsä, viestii siitä, että mikäli objektivoinnin käsitteen määrittelyä jatketaan edelleen, mahdollisuus löytää entistä parempi ja hyödyllisempi määritelmä tulevaisuudessa kasvaa. Kuten aiemmin todettu, Papadaki (2010, 36) ei pidä itsekään määritelmäänsä vielä täysin valmiina, vaan toivoo objektivoinnin käsitteen määrittelyn jatkuvan.

Objektivoinnin käsitteen määritelmän ei tarvitse olla tyhjentävä kuvaus ilmiöstä ollakseen silti hyödyllinen väline ei-toivottavien ilmiöiden tunnistamisessa. Kuten Papadaki on todennut, esimerkiksi osia ihmisyyden kieltämistä voi olla hankala tunnistaa. Vaikka ihmisyyden kieltämistä olisi hankala tunnistaa, se ei silti tarkoita sitä, etteikö tunnistamiseen kannattaisi pyrkiä. Varsinkin, jos uskotaan MacKinnonin ja Dworkinin näkemykseen siitä, että objektivointi on systemaattisesti naisille harmia aiheuttava ilmiö. Papadakin esittelemät objektivoinnin rajatummat muodot voivat toimia suuntaa antavina välineinä myös piilevämpien objektivointitilanteiden tunnistamiseen.

Erottelu alentavaan ja ei-alentavaan sekä tahalliseen ja tahattomaan objektivointiin tuovat objektivoinnin käsitteen ymmärtämiseen aiempaa keskustelua tarkempia kriteerejä.

Olen esittänyt, kuinka sekä Bauer että Papadaki käsittävät objektivoinnin olevan negatiivinen ilmiö.

Bauerin näkemyksen mukaan käsitteen määrittely ei ole mahdollista. Kuten jo aiemmin todettu, tyhjentävä määritelmä ei ole välttämätön, jotta objektivoinnin kriteerejä voitaisiin hyödyntää ei- toivottujen ilmiöiden tunnistamisessa. Näin ollen on kannattavaa pyrkiä löytämään selittäviä kriteerejä objektivoinnin käsitteelle, vaikka sen täydellistä määritelmää ei koskaan onnistuttaisi löytämään. Toinen Bauerin kannan keskeinen näkemys on, ettei määrittely ole myöskään tarpeellista.

Väitän, että Papadakin objektivoinnin laajempi ja kattavampi määritelmä todistaa sen, ettei Bauerin väite pidä paikkaansa. Jos objektivointi on osa ihmisyyttä vahingoittavia rakenteita, sen määrittely on osa muutoksen aikaansaamista. Objektivoinnin määrittely lisäksi mahdollistaa sen, että kyseinen käsite voi helpommin ”valjeta” useammalle ihmiselle, ja näin ollen on mahdollista, että myös kyseisen ilmiön tunnistaminen muuttuu todennäköisemmäksi.

23

6. Lopuksi

Olen tässä tutkielmassa tarkastellut objektivoinnin käsitettä ja sitä, kannattaako kyseistä käsitettä pyrkiä määrittelemään. Aloitin taustoittamalla objektivoinnista käytyä keskustelua Immanuel Kantin velvollisuusetiikan avulla. Sen jälkeen esitin Catherine A. MacKinnonin ja Andrea Dworkinin feministiset näkemykset siitä, kuinka objektivointi on perustavanlaatuinen ongelma naisten elämässä.

MacKinnonin ja Dworkinin näkemykset mukailevat Kantin näkemystä objektivoinnista siltä osin, että he kaikki käyttävät objektivoinnin käsitettä samalla tavalla kuvaamaan tilannetta tai tilanteita, jossa objektivointia tapahtuu, kun A kohtelee B:tä pääasiassa välineenä omiin käyttötarkoituksiinsa ja vahingoittaa näin ollen B:n ihmisyyttä. Esitin myös Martha Nussbaumin määritelmän objektivoinnista, joka perustui edellä esitettyjen ajattelijoiden objektivoinnin käsitteen käyttötapaan ja lisäksi mahdollisti objektivoinnin neutraalin tai positiivisen kategorian.

Taustoituksen jälkeen esittelin Lina Papadakin ehdotuksen objektivoinnin paremmasta määritelmästä, joka perustui Kantin, MacKinnonin, Dworkinin ja Nussbaumin näkemyksiin. Osoitin, kuinka Papadakin kanta objektivoinnin käsitteen määrittelyyn on, että kyseistä käsitettä voi ja kannattaa määritellä. Hänen määritelmänsä tavoittelee objektivoinnista käsitettä, joka voisi toimia käytännöllisesti hyödyllisenä välineenä ei-toivottujen tilanteiden tunnistamisessa.

Toinen keskeinen esittelemäni kanta oli Nancy Bauer käsitys siitä, että seksuaalisen objektivoinnin käsitteen määrittelyyn tulee suhtautua skeptisesti. Hänen skeptinen näkemyksensä käsitteen määrittelyn vaikeudesta puhuu sen puolesta, ettei kyseisen käsitteen määrittely ole mahdollista.

Mahdottomuuden lisäksi Bauerin kannasta on mahdollista tehdä tulkinta, ettei määrittely ole myöskään tarpeellista, koska hänen käsityksensä mukaan käsite valkenee merkitykselliseksi vasten maailmankuvaa, jossa se on relevantti.

Päädyin puolustamaan Papadakin kantaa. Vaikka Papadakin määritelmä ei ole täydellinen, se on silti hyödyllinen ja kannustaa tekemään objektivoinnista tulevaisuudessa entistä parempaa määritelmää.

Osoitin luvussa viisi esimerkkien avulla, kuinka objektivoinnin määrittely on tarpeellista sen vuoksi, että ilmiö selvästi on olemassa myös silloin, kun yksilöt eivät sitä tunnista. Toisin sanoen, jos objektivointi on osa rakenteellisia ongelmia, sen tunnistaminen on keskeisessä osassa ongelmien ratkaisua. Bauerin väite objektivoinnin tyhjentävän määrittelyn mahdottomuudesta voi pitää paikkansa, mutta se ei silti tarkoita sitä, etteikö objektivoinnille olisi tarpeellista pyrkiä löytämään jonkinlaisia yhdenmukaisia ja käyttökelpoisia kriteerejä. Aiheen parissa on mahdollista jatkaa esimerkiksi pyrkimällä tekemään entistä parempaa määritelmää objektivoinnin käsitteelle.

24

Lähdeluettelo

Bauer, Nancy. 2015. How to Do Things with Pornography. Cambridge, Massachusetts: Harvard University Press.

Dworkin, Andrea. 1987. Intercourse. New York: Free Press.

Kant, Immanuel. 2014 (1785). Moraalin metafysiikan perustus. Suomentanut Markus Nikkarila.

Turku: Painosalama.

Kant, Immanuel. 1997. Lectures on Ethics. Cambridge: Cambridge University Press.

doi:10.1017/CBO9781107049512.004.

MacKinnon, Catherine A. 1989. ”Sexuality, Pornography, and Method: “Pleasure under Patriarchy.”

Ethics 99(2), 314-46.

Nussbaum, Martha C. 1995. “Objectification”. Philosophy & Public Affairs, 24(4), 249–291.

Papadaki, Lina. 2010. “What Is Objectification?” Journal of Moral Philosophy 7(1), 16–36.