• Ei tuloksia

Suunvuoro näkymä

N/A
N/A
Info
Lataa
Protected

Academic year: 2022

Jaa "Suunvuoro näkymä"

Copied!
1
0
0

Kokoteksti

(1)

321

sananvuoro suun

esä on ohi, ja kesän leppeämpi ja vapaampi elämän tahti on vaihtunut syksyn arkiseen uurastukseen. Yliopistoissa on ryhdytty toteuttamaan pitkään valmis- teltua tutkinnonuudistusta. Valmistelun yhteydessä on arvioitu uudelleen oppi- sisältöjä, opintokokonaisuuksien laajuuksia ja tutkinnon kokonaisrakennetta. Nyt voim- me kerätä kokemuksia siitä, miten tässä on onnistuttu.

Tutkinnonuudistus alkoi ainakin omassa työyhteisössäni konkretisoitua silloin, kun tehtäväksemme annettiin tehdä »ydinainesanalyysi». Kun sain ensimmäisen tätä asiaa koskevan sähköpostiviestin, luulin ensin, että kyse on sähköpostitse kierrätettävästä pila- kirjoituksesta. Totuus valkeni kuitenkin pian ja samalla myös hassunkurisen termin taka- na piilevä mieli: meidän oli yhteisesti pohdittava, mikä on keskeisintä tarjoamassamme opetuksessa. Oli pyrittävä myös muodostamaan näkemys siitä, mitä valmistuvien mais- terien tulisi osata. Tämä on ollut mielekästä ja motivoivaa puuhaa. Samalla olen joutunut miettimään sitäkin, mitkä oman osaamiseni »ydinainekset» ovat, mitä annettavaa minul- la on siihen yhteiseen tieto- ja taitopankkiin, jonka työtovereitteni ja laajemmankin fen- nistisen ja kielitieteellisen opettaja- ja tutkijayhteisön kanssa muodostamme.

Yksi tutkinnonuudistuksen iskulauseista on ollut: »Anna aikaa ajatella.» Viime talve- na, kun uudistusta valmisteltiin uuden palkkajärjestelmän käyttöönoton, kehityskeskus- telujen ja muun arkisen hyörinän keskellä, lauseen sanoma tuntui lähes irvokkaalta. Ul- koa päin satelevat velvoitteet, joiden täyttämistä vaadittiin viipymättä, eivät totisesti an- taneet aikaa edes hengähtää, saati sitten ajatella. Miten voin antaa opiskelijoille aikaa ajatella, kun en itsekään ehdi ajatella? Tarkempi silmäys iskulauseen rakenteeseen pal- jastaa sen nerokkuuden: Käytetty yksikön toisen persoonan imperatiivimuoto jättää avoi- meksi sen, kenet vastaanottajaksi ajatellaan. Antamisen hyötyjää ei myöskään ole spesi- fioitu. Nämä viittaussuhteet joutuu jokainen tykönään konstruoimaan sen kontekstuaali- sen tiedon ja kokemuksen varassa, joka hänellä on. Ollessaan vielä virassaan Suomen Pankin edesmennyt pääjohtaja Matti Vanhala antoi haastattelun, jossa hän kertoi varaa- vansa kalenteriinsa aikoja, joihin hän ei sovi mitään tapaamisia eikä menoja. Hän siis antoi itselleen aikaa ajatella, ja tätä itselle varattua aikaa hän piti yhtä suuressa arvossa kuin kokouksia ja palavereja.

Tutkinnonuudistuksessa on asetettu opintoaikoja koskevia tavoitteita: kandidaatin- tutkinto tulisi suorittaa kolmessa vuodessa, maisterintutkinto viidessä. Ulkoisesti mitat- tavan ajan lisäksi meillä on oma sisäinen aikamme, esimerkiksi se aika, jonka tarvitsem- me saavuttaaksemme maisterin valmiudet. Joskus opettajana on sellainen tuntu, ettei val- mistuva opiskelija ole vielä henkisesti valmis ottamaan vastaan tehtäviä, joihin hän on saanut muodollisen pätevyyden, aivan samaan tapaan kuin äitinä tai isänä voi olla huolis- saan siitä, onko aikuistuva lapsi riittävän kypsä itsenäiseen elämään. Elämä kuitenkin opettaa, usein paremmin ja kouriintuntuvammin kuin äiti tai isä, koulu tai yliopisto. »Op- pia ikä kaikki», opettaa sananlasku — voimme itse miettiä, ketä ja kenelle.

MARJA-LIISA HELASVUO

Viittaukset

LIITTYVÄT TIEDOSTOT

Alkuperäisessä teh- tävänannossa jäljelle pitäisi siis jäädä leijonia, koska leijonien ja jonkin toisen tyypin lukumäärä ei voi yhtä aikaa olla nolla.. Tarkistin

Itselleni polku on ollut täynnä sattumia, joiden kautta olen onnistunut oppimaan ja hallitsemaan erilaisia menetelmiä mutta myös innostumaan aidosti lukujen maailmasta,

Mitä muuta Clarita voisi kuin odottaa: hän jää töistä pois, lamaantuneena hän makaa huoneessaan odottaa, samaistuu koko ruumiillaan rakastettuunsa:?. ”Lepäsin aivan hiljaa,

vyydestä ollut ehkä vähäisempi kuin nyt.. Seurasikohan

kunta  koottiin  sekä  tutkijoista  että  toimittajista,  ja  tavoitteena  oli  keskustella  yhdessä   journalismin  kehityksestä  ja  tärkeistä

Fokalisoija voi olla tarinan ulkopuolinen (ns. kertojafokalisoija), jolloin tapahtumat nähdään ikään kuin lintuperspektiivistä. Tällöin fokalisoija tietää periaatteessa

Samaa sukua on pronominin he käyttö perheeseen viittaamassa (s. e) Kun puhuja kertoo tapahtumasta, jossa hän itse on ollut mukana, hän viittaa muihin mukana olleisiin

Syksyn ensimmäisen Tekniikan Waiheita -lehden artikkeleissa sekä tekno-optimismi että -pessimismi ovat vahvasti esillä. Petri Saa- rikosken avausjuttu suomalaisen ATK-ope-